Tänään on vuorossa pikkuinen asetelma, sanoisinko suorastaan minimaalinen. Rehellisesti sanottuna tätä tehdessä tuli mieleen, että miksi ne kuningasideat tulevat mieleen aina liian myöhään. Lokakuun puolivälissä ei nimittäin ollut enää kovin runsasta tarjontaa, kun piti ottaa mittakaava huomioon.
|
Lähikuvassa lemmikkiä (joka oli kyllä luonnossa selvästi vaaleansininen) sekä valkoista tuoksupielusta. |
Arvasitte oikein: Nestorin ja Inkerin minipuutarhassa oli hetken aikaa ihan reaalimaailmassakin eläviä kasveja. Asetelma on tehty kukkasieneen ja siinä on lemmikin ja tuoksupieluksen lisäksi käytetty sammalleimun latvoja. Tuoksupielukset säilyivät nätteinä pari päivää, sammalleimut hieman pidempään. Lemmikit eivät oikein meinanneet jaksaa, mutta olipahan testattu niitäkin.
|
Ja tässä kuvassa lemmikit eivät edes meinaa erottua. Onneksi tuoksupielukset näkyvät. |
Yritin miettiä pääni puhki, mitä kasveja lemmikit, tuoksupielukset ja sammalleimut voisivat vastata "isossa" maailmassa. Ehkä tuoksupielus voisi olla joku kesämalvikki tai hieman epätyypillinen lilja? Lemmikinkukat muistuttavat hieman petunioita, vaikka kasvavatkin enemmän ylöspäin kuin riippuen. Sammalleimuista tuli mieleen vinksallaan kasvavat agaavet.
|
Taisikin olla Inkerin kukkaistutus tämä. |
Ensi kesänä pitää ehdottomasti ottaa uusiksi tämä miniasetelman tekeminen. Aiemmin kesällä valinnanvaraakin on varmasti enemmän.
Söpö kukkakimppu ja vielä söpömpi Inkeri. Nestori on varmasti onnesta soikeana.
VastaaPoistaEkassa kuvassa lemmikki on hauskasti karvainen. Harvoin tulee lemmikkiä niin läheltä edes katsottua, että ilmiön havaitsisi.
Mietin pitkään, mikä kukka tuosta tuoksupieluksesta tulee mieleen ja sitten keksin: hajulaukka. Sammalleimun lehdet taasen ovat kuin harjaneilikasta. Katselin eilen pihalla sulaneen lumen keskeltä pilkistäviä harjaneilikan lehtiryppäitä.
Vaikuttaa siltä, että Nestori ja Inkeri viihtyvät hyvin yhdessä.
PoistaEn ollut minäkään huomannut ennen, että lemmikit olisivat karvaisia. Lähikuvista löytyy ihmeitä.
Totta tosiaan, harjaneilikan lehtiähän nuo voisivat olla! Hyvin hoksattu! Tuoksupielus on ehkä hajulaukaksi hieman liian suuri, sillä oikeassa mittakaavassa kukat olisivat melkein kymmensenttisiä. Mutta ehkä minimaailmassa on keksitty mutanttilajikkeita.
Onpa todella ihana! Joku aaloe tai agaave tuosta tulee mieleen, harjaneilikkakin tosiaan. Inkerillä on selvästi vihreä peukalo.
VastaaPoistaIhana idea ja alkukesällä varmaan mahdollisuuksia on paljon enemmän. Odotan jo miniväen ensi kesän kukkia!
Inkeri ja Nestori taitavat kumpikin olla viherpeukaloita. Mietin jo, mitä kaikkia minimaailmaan sopivia vaihtoehtoja alku- ja keskikesällä on. Nyt kun vain muistaisi tämän idean sinne saakka.
PoistaSuloinen miniasetelma Inkerin ja Nestorin jouluniloksi.
VastaaPoistaPikemminkin loppusyksyn iloksi. Nyt Nestorin ja Inkerin pihalla on vain lunta.
Poista