Lunta tulvillaan...

Otsikko jo sen kertookin: meillä on lunta. Aika reippaasti vieläpä. Ja lisää tuntuu satavan aina kun selkänsä vain kääntää. Ei tarvitse miettiä, mitä sitä tekisi ennen tai jälkeen työpäivän. Lumilapiota vain kouraan ja putsaamaan kulkuväyliä tai ravistelemaan puiden ja pensaiden taakkoja kevyemmiksi.

Patiolta takapihalle 23.11.2023.

Muistiinpanojeni mukaan vuosina 2015-2023 ainoastaan marraskuussa 2017 ja 2021 on ollut saman verran tai lähes saman verran lunta kuin nyt. Suurin osa marraskuista on ollut lumettomia tai sitten on ollut vain sentti tai pari lunta aivan kuun lopussa. Tällä hetkellä meillä on lunta sen verran, että Karon maavara ei ihan riitä. Lunta on siis parikymmentä senttiä tai vähän ylikin. Nyt ei ole aivan poikkeuksellinen marraskuu mutta ei ihan tavallinenkaan. Vaikka lumitöitä onkin riittänyt, niin minusta tämä on kuitenkin aina parempi kuin vesisateinen ja musta marraskuu.

Etupihalle on muodostunut ensimmäisen aurauslumikinoksen alku, sivupihalla on hieman isompi.

Työntelin lunta myös aurinkopenkin ja varjokujan rajamaille suojaamaan puupionia ja kärhöjä.

En tiedä, onko lumisuojasta enää hyötyä kärhöille tai muille, joita maan syvälle jäätyminen voi haitata. Pakkasta kun oli pari viikkoa ennen kuin lunta oli hiutalettakaan ja routa ehti sinä aikana hiipiä varmasti aika syvälle. Ehkä lumi kuitenkin estää jäistä maata jäähtymästä vieläkin kylmemmäksi ja routaa painumasta entistä syvemmälle. Monen vähäroutaisen talven jälkeen voi olla hyväkin, että routaa tänä vuonna on. Muokkaahan se vähän maata ja estää ehkä vesimyyriä kaivelemasta tunneleitaan. Haittapuolena on tietysti se, että lumen seasta tuskin alkaa puskea piippoja, vaan ne ilmestyvät vasta sitten kun maa alkaa kunnolla sulaa.

Pientä karsintaakin päätin tehdä, kun sain lumia kolatessani niskaan aimo annoksen lunta.

Etupihan siperianpihta tunkee alaoksiaan jatkuvasti kulkuväylille, joten sitä pitää ajoittain vähän karsia. Parina vuonna oksista on typistelty lähinnä kärkiä mutta nyt se ei enää riittänyt. Kasvimaallekin piti kulkea joko kumarassa tai sitten aivan autotallin seinänviertä pitkin. Yksi oksankärki lepäsi roskapöntön päällä erityisesti nyt, kun lumi painaa oksia alemmas. Muutama oksa osui lumikuormaisena auton kattoon, mikä ei ole kovin hauskaa siinä vaiheessa kun pitäisi laittaa jotain juuri puunpuoleisista ovista sisään. Nyt on kulkua haittaavat riesat katkottu mutta pientä raivaamista ja siistimistä vielä tarvitaan. Aidan päältä ainakin pitää vähän karsia oksia ennen kuin ne rusentavat aidan rikki. Ne hoidan sitten kun käyn siistimässä paksummat tyngät sahalla. Oksasakset kun eivät riittäneet kaikkien oksien katkaisuun rungosta saakka.

Oksista sai hyvät koristeet kukkalaatikoihin.

Pihdan oksat ovat tavallisen metsäkuusen oksia parempia havukoristuksissa, sillä ne pysyvät pehmeinä ja vihreinä koko talven eivätkä karise niin paljoa kuin kuusen oksat. Mikään ei ole inhottavampaa kuin kerätä kauniina kevätpäivänä havuja (tai niiden sekaan unohtuneita valosarjoja) pois ja saada samalla kädet täyteen neulanteräviä kuusenneulasia. Valosarjoista puheenollen, ne jäivät vielä laittamatta. Kukkalaatikoiden koristusten lisäksi oksia riitti myös alppiruusujen suojaukseen ja muutama meni naapurillekin. Kuvasta huomaa myös sen, että osa puutarhakalusteista on edelleen ulkona. Pöydän jalkaosa ei mahtunut yhtä aikaa viimeisten tuolien ja pöytälevyn kanssa suihkuun sulamaan, joten se jäi odottelemaan ulos. Kalusteet olisi voinut siirtää varastoon silloin lokakuun lopussa, kun oli kuivaa pakkaskeliä. Saamattomuuttamme ne kuitenkin jäivät edelleen ulos ja sittenpä olikin jo liian myöhäistä. Viiden sentin lumi- ja jääkerroksella kuorrutettuja kalusteita ei viitsi viedä varastoon, joten suihkussa on ollut hieman ruuhkaa viime aikoina. Puutarhaletku ei sentään roiku (enää) seinustalla...

Loistokärhöjen siemeniä.

Aiemmat loistokärhöjen siemenkylvöt eivät ole itäneet. Kasvukausi ei ole ilmeisesti riittänyt kypsyttämään siemeniä riittävän kypsiksi enkä ole tajunnut jatkokypsytellä niitä sisällä. Tänä vuonna otin kokeeksi muutaman hahtuvapallon pitkällä varrella vesilasiin juuri ennen ensimmäisiä pakkasia ja annoin olla siellä niin pitkään, että siemenet olivat muuttuneet ruskeiksi. Muutama päivä sitten kylvin ne ja nyt vain sitten odotellaan, tuleeko tällä konstilla onnistumista. Kunhan seuraavan kerran käyn kellarissa, vien kylvöksen eteisestä sinne kylmäkäsittelyyn ja ehkä sitten, jos kun innostun hankikylvöistä, pääsevät kärhönsiemenetkin lumen alle joksikin aikaa. Siinäpä sitä on sitten taas kivaa odoteltavaa kevääksi.

Marraskuu matelee

Vuoden mustin kuukausi tuntuu matelevan suorastaan etananvauhtia eikä puutarhaan tee mieli sadesäällä edes vilkaista. Tänään oli melko poutainen päivä, joten kävin pitkästä aikaa tutkimassa, mitä puutarhassa tapahtuu näin marraskuun loppupuolella. Kukkia sieltä tuskin enää löytyisi vai miten se nyt menikään?

"Hieman" etuajassa kukinnan aloittaneen jouluruusun oksan leikkasin maljakkoon.

Ällistyin tänään siitä, kuinka nopeasti madot olivat tehneet työnsä takapihalla. Kukkapenkeistä ei löytynyt kovin montaa luumupuun lehteä, vaikka vain reilu kuukausi sitten maa oli niistä keltaisenaan. Myös kivipolut olivat puhtaita. Todisteet näette edellisessä kuvassa jouluruusun taustalta. Tarkkaan kun etsi, saattoi löytää viimeisiä melkein kokonaan maan sisään vedettyjä lehtirullia. Pitänee käydä viemässä matosille lisää syömistä kun kerta noin nälkäisiä ovat.

Esikotkin kukkivat, tosin kukat ovat jatkuvista sateista ja satunnaisista pakkasista jo selvästi kärsineet. Pieniä väripilkkuja kuitenkin.

Komeamaksaruohot ovat yleensä sitkeitä ja kukkivat talven tuloon saakka. Nyt alkaa kuitenkin näyttää aika mustalta näidenkin meininki.

Syysasterikin on jo oikeastaan luovuttanut.

Belliksissä näytti olevan vielä yksittäisiä kukkia siellä täällä mutta lähempää katsottuna ne olivat kärsineet esikoiden lailla vaihtelevista säistä. Pitää siis etsiä silmäystävällistä katsottavaa muualta kuin kukista.

Nukkapähkämö on vähän lytyssä, mutta muuten suht siistiä katsottavaa. Valkoiset eivät muuten ole hometta vaan yön jäljiltä lehdille jäänyttä lumihyhmää. Hetken aikaa jouduin itsekin ihmettelemään, että näinkö märkä syksy meillä onkin ollut.

Muutaman vuoden vanha tuijanruippana tuuhettui kesän aikana paljon, mutta on kasvanut vähän toispuoleisesti. Vasen puoli on pohjoiseen, mikä varmasti selittää osittain puolipallomaista muotoa.

Keijunkukka 'Midnight Rose' on edelleen mukavan näköinen väripilkku.

Kaikki talvetettavat kesäkukat on vihdoin kannettu joko eteiseen, kellariin tai ulkovarastoon. Ulkovarasto pysyy hetken aikaa vielä plussalla, vaikka ulkona olisikin pakkasta, joten kärhöt ja pienet alppiruusut saavat vielä olla siellä pidemmän pakkasjakson alkuun saakka. Samalla kun nostan ne kellariin, siirrän eteisestäkin pari ruukkua sinne talven viettoon.

Kärhöt alkavat näyttää tältä yleensä helmikuussa. Koruköynnös on selvästi eri maata ja aloittaisi kasvunsa jo nyt. Ensimmäistä kertaa yritän talvettaa tätä kellarissa.

Aina kun kehutaan havukasvien helppoutta, tekee mieli nauraa ääneen. Tai ainakaan jättikokoinen siperianpihta ei ole kovin helppo puutarhakasvi, jos se on istutettu autopaikan, rakennusten tai laatoituksen viereen. Onhan sen hoito helppoa: sen kun katselee vain tuuheaa, tumman vihreää puuta. Hankalan siitä tekee valtava roskan määrä. Neulasia karisee pitkin vuotta, mutta pari kertaa vuodessa se aiheuttaa hammastenkiristelyä kuorruttamalla suuren alueen tahmaisilla neulasillaan ja murusiksi hajoavilla kävyillään. Vähänkään kovempi tuulenpuhuri viskoo roskaa ympäri pihamaata, josta niitä kulkeutuu kengissä ja koiran tassuissa myös sisälle. Lisäksi alkukesällä siperianpihdasta tippuu sen verran paljon pihkaa, että puun alle jääneen auton tuulilasi puhdistuu korkeintaan autopesulassa, jos sielläkään. Tänä syksynä olen harjannut koko etupihan kiveyksen kahteen kertaan ja kummallakin kerralla neulasia ja kävyn suomuja on kertynyt 20-30 litraa. Keväällä on varmasti taas vähintään yhtä paljon harjattavaa kun talven puhurit ja sulava lumi ovat riipineet lisää neulasia irti. Osan roskasta kippaan happamasta maasta pitävien kasvien juurelle, osan jätän pihdan juureen pitämään heinät kurissa.

Rungon vasemmalla puolella on noin viiden sentin paksuinen kerros törkyä, oikealla puolella rönsyansikoiden seassa sen verran mitä puusta on karissut, eli sentti-pari.

Jotain hyvääkin siperianpihdassa on: sen oksista saa talveksi koristeet parvekelaatikkotelineisiin. Pehmeät neulaset eivät pistele käsiä, joten ne sopivat hyvin myös havukoristeiden tekoon. Huomenna voisikin viritellä näiden sekaan valot.

Ja juuri nyt näyttää siltä, että huominen valkenee mustan sijaan valkoisena. Jäätävä tuuli antoi jo päivällä ymmärtää, että kylmää on luvassa ja nyt tuulen mukana sinkoilee lumihiutaleita. Maa on paikoin jo aika valkoinen, vaikka mittarin mukaan ollaan vielä plussalla. Pääseeköhän puutarha vihdoin talvilepoon?

Havupuistossa

Syyskuussa, kun Kuopiossa käydessäni törmäsin kauniiseen hortensiaistutukseen, löysin myös mielenkiintoisen havupuupuiston. Heti puistoon tultuani muistin käyneeni siellä aikaisemminkin: asuin nimittäin opiskeluaikoinani vajaan kilometrin päässä sieltä ja ympäristöön tutustuessani tutkin tietysti senkin. Silloin havut olivat suunnilleen polvenkorkuisia, joten puisto ei sen enempää kiinnostanut ja unohtui lopulta kokonaan. Muutosta oli kieltämättä reilussa kymmenessä vuodessa tullut aikamoisesti. Lähdetään kierrokselle Aarneenpuistoon.

Puisto on nimetty Kuopiossa 1880-luvun lopulla naisasialiikkeen syntyyn vaikuttaneen Elisabeth Stenius-Aarneenkallion (1847-1924) mukaan. Muistomerkki on nurmialueen keskellä lehtipuiden siimeksessä ja varsinainen havupuisto jää sen taustalle jatkuen sekä kuvan oikealle että vasemmalle puolelle.

Elisabeth Stenius-Aarneenkallion reliefin on veistänyt Anu Matilainen ja se pystytettiin puistoon vuonna 1991.

Itse Aarneenpuisto on saanut nykyisen puistomuotonsa 1980-luvulla. Penkeillä istuessa näkee pilkahduksia Kuopionlahdesta vilkasliikenteisen Haapaniemenkadun yli, mutta havujen keskellä kulkevalla polulla on oma rauhansa.

Kukkia puistossa on hyvin vähän. Parissa kohdassa oli ryhmä nauhuksia ja sitten löysin tällaisen ilmavan kukkapilven. Löysin tälle sattumalta jostain blogista nimen, mutta unohdin kirjoittaa sen ylös ja arvatkaa muistanko sitä enää yhtään.

Puistossa oli jo aika metsäinen tunnelma siihen nähden, että ollaan melkein Kuopion keskustassa. Isoja syreenejä oli muutamia havupuiden seassa ja sitten oli tämä tuntemattomaksi jäänyt taimi. Olisiko tämäkin sitten jokin syreeni?

Erilaisia havuja. Lähimpänä pallotuija. Olisi ollut mukava, jos eri havuilla olisi ollut nimikyltit, sillä ainakin itselleni havut ovat vierasta maaperää. Tuijat ja vuorimännyt erotan kyllä ja jotkut katajat, mutta enpä osaa sanoa, onko vaikka pallotuijan takana näkyvä sinertävä puu sini- vai hopeakuusi.

Polun toisella puolella myös isoja pallotuijia, joiden takana on mm. matalampia maanpeitehavuja.

Taustalla sini- tai hopeakuusia ja niiden edessä ilmeisesti pallohortensioita. Keskellä surukuusi (?) ja maapeitekasveina ainakin tuivioita. Aivan oikeassa reunassa näkyy osittain pari matalampaa kuusen erikoismuotoa.

Muutamaan kohtaan oli istutettu koristeheiniä. Toinen minulle vieras kasvisuku. Juolavehnää nämä eivät ole, sen tiedän!

Hopeanhohtoiset kuusen oksat ja ruskaan värittyvä seppelvarpu (?) olivat komea pari.

Valtavan kivenjärkäleen kylkeen kiinnitetystä laatasta selvisi, että puiston puita ja pensaita istuttivat metsän vuonna 1983 kultapossukerholaiset. Minusta kaivinkone saisi käydä kääntämässä kiveä sen verran, että laatta tulisi polkua kohti. Nyt se osoittaa vuorimännyn oksien sekaan.

Pesäkuusia? Samoin kuin hortensiapostauksessa, myös puiston kuvaamista kännykän kameralla häiritsi aurinkoinen sää. Otin kuvia valtavasti, mutta varsinkin kunnon yleisnäkymät olivat laadultaan kehnoja.

Vaikka minulla ei sinällään ole kiinnostusta havuihin omassa puutarhassa, niin olihan tuolla silti mukava käydä kiertelemässä. Tällainen kokonaisuus kaupungin keskustassa on hyvin rauhoittava levähdyspaikka. Tiesin Kuopion olevan mainio puistokaupunki, mutta sen monipuolisuus pääsee silti aina välillä yllättämään minut. Aarneenpuisto on siitä hyvä esimerkki, sillä näin laajaa havuistutusta en edes osannut kuvitella siellä olevan. Pieni miinus puistolle siitä, ettei missään ollut istutuskarttaa tai nimikylttejä, joista olisi selvinnyt eri havujen (ja muidenkin kasvien) lajit ja lajikkeet. Ison plussan puisto saa siitä, että siellä on varmasti nähtävää myös myöhään syksyllä ja heti lumien sulamisen jälkeen keväällä, kun muu kasvillisuus ei vehreydellä koreile.