sunnuntai 24. lokakuuta 2021

Jäinen puutarha häkissä

Viime keskiviikon lumiset maisemat ehtivät hädin tuskin hävitä, kun tänä aamuna oli maa uudelleen valkeana. Seitsemän pakkasastetta takasi sen, että puutarhassa ei tarvinnut hikoilla. Kylmältä tuntui toppavaatteista huolimatta, mutta mieltä lämmitti pilvien raoista satunnaisesti kurkkiva aurinko.

Matalalta paistava aurinko sai sammalleimujen päälle kertyneen lumen ja kuuran kimaltamaan.
Lunta oli nyt reilusti vähemmän kuin keskiviikkona, mutta kivasti sekin vähän valaisi maisemaa ja peitti mustaa maata. Sain vihdoin ja viimein kaikki jänisverkot paikoilleen. Sen verran jouduin tekemään kompromisseja verkotettavien kasvien suhteen, että yhtä vaille kaikki syyshortensiat jäivät ilman verkkoja. Leikkaan ne kuitenkin keväällä melko matalalta alas, joten tuskinpa jänikset saavat liian suurta tuhoa aikaiseksi. Pienimmälle käyn laittamassa jossain vaiheessa kuusenoksia tai jotain muita risuja tyvialueen suojaksi, etteivät talttahampaat syö sitä ihan tapille. Olisi liian suuri urakka käydä hankkimassa pari uutta verkkorullaa vain sitä varten, että ne pitää leikata palasiksi yksittäisten pensaiden suojaamista varten. Myös toinen nietospensaista jäi ilman suojaa, mutta sen saa helposti piilotettua puunlehdillä ja parilla kuusenoksalla. Metsämustikoillekin riitti pieni palanen verkkoa.

Pieni kevätatsalean taimi on ollut verkkorullan sisällä kesät talvet, ettei sitä vain tallo kukaan.
Puistoatsalea 'Illusian' nuppu ja silmut leiskuvat yhtä värikkäinä kuin sen viimeinen lehti.
Majapenkin kuutamohortensia sai oman yksiön.
Takapihalla harrastetaan pääasiassa yhteisasumista. Suunnilleen keskellä kuvaa oleva puistoatsalea 'Tarleena' sai kuitenkin oman häkin, sillä pidempi verkko ei yltänyt ihan sen ympäri.
Paketoin mahdollisimman paljon kasveja saman verkon sisään. Esimerkiksi kärhökaaripenkissä kaikki mustikat, revontuliatsalea ja luumupuu 'Sinikka' sai helposti ympäröityä samaan häkkiin. Samoin pation luona hunajamarjat ja nietospensas. Takapihalla hyödynsin sinne kesällä tehtyjä seinäkkeitä häkkien seininä ja toivon, etteivät rusakot intoutuisi tunkemaan raudoitusverkkojen reikien läpi. Saatan käydä vielä jossain vaiheessa laittamassa muutaman risun todennäköisimpien kulkuaukkojen kohdalle hankaloittamaan pitkäkorvien etenemistä.
Komeamaksaruoho 'Herbstfreuden' ja syysasterin on mukava nojailla verkkoja vasten.
Viikonlopun työlistalla oli verkottamisten lisäksi myös halkohommia. Kuivat halot piti siirtää seinustalta liiteriin, jotta naapurilta saadut pihlajan oksat ja rungot saisi vietyä seinustalle kuivumaan tulevien vuosien polttopuiksi. Isäntä sahasi, minä ja lapset kärräsimme halkoja. Siirsin myös osan talvetettavista kasveista varastosta kellariin. Daalia, gladiolukset ja pari verenpisaraa menivät jo ottamaan talvinokosia, muut vielä odottelevat hetkisen.
Syyssyrikkä on edelleen maassa. Sen vuoro voisi olla ensi viikonloppuna, elleivät lämpimät säät näytä jatkuvan vielä viikkokausia. Kuten kuvasta näkyy, se sietää hyvin pientä pakkasta. Oikeassa reunassa kärhöt ovat saaneet ruskaväriä.
Tarha-alppikärhö 'Albina Plena' on edelleen hailakanvihreä. Sen paleltuneet kukat ovat oikeastaan aika viehättäviä hennosti vaaleanpunertavassa ulkoasussaan.
Päivänlilja 'Stella d'Oro' näyttää vähän lässähtäneeltä. Bad hair day ilmeisesti...
Neidonkurjenpolvi ei kovin runsaasti kukkinut tänäkään vuonna, mutta sen syysväri on vallan mainio lumenkin koristamana.
Pakkaset näyttävät nyt taas väistyvän, joten ehkäpä ehdin vielä tehdä syyskylvöt ennen talven tuloa. Tarkoitus on kylvää ainakin palsternakkaa ja joitain perennoja. Eteisessä olevista kasveista osa pitää siirtää kellariin talviteloille, samoin loput varastossa olevat kasvit. Annan niiden kuitenkin nauttia vielä viimeisistä valonrippeistä ennen muutaman kuukauden mittaista pimeää aikaa.
Ei peltopyy päärynäpuussa, vaan pyy pihlajassa. Lapset bongasivat tämän näyn pari päivää sitten.
Sinitiainen kaverina. Pyy näytti napsivan pihlajan silmuja ja ehkä myös marjoja.
Lokakuun viimeinen viikko alkaa pian. Näin se yksi vuoden pimeimmistäkin kuukausista hiljalleen etenee kohti seuraavaa. Mukavaa alkavaa viikkoa!

torstai 21. lokakuuta 2021

Talvi yllätti puutarhurin

Johan sen olisi sääennusteista arvannut, mutta silti eilisaamuna odotti pienoinen järkytys kun ikkunasta ensimmäisen kerran katsoin ulos. Maa oli valkea eikä pelkästään kuurasta. Ihan rehellistä lunta oli ainakin sentin verran ja pakkasta melkein viisi astetta. Melkein koko tiistain oli ollut pakkasella, joten lumi myös pysyi maassa ja lisää satoi koko ajan.

Syysasterit kukkivat runsaasti eivätkä hätkähdä pientä pakkasta ja lumisadetta. Varret ja lehdet näyttävät kuvassa mustilta, mutta ovat oikeasti edelleen ihan vihreät.
Kummasti valkeat maisemat saavat laiskamadonkin vaivaamaan puutarhuriin vauhtia. Lapsiin myös, sillä eipä ole pitkään aikaan nähty niin nopeaa ulkovaatteisiin sonnustautumista ilman minkäänlaista tappelua joka ikisen vaatekappaleen tarpeellisuudesta. Minä lähdin ensimmäiseksi kasvimaalle, jossa palsternakat, sellerit ja loput ruusukaalit odottelivat edelleen keräämistä. Maa oli muutaman sentin syvyydelle jäässä, mutta muuten sadonkorjuu sujui helposti. Palsternakoille tehty erityisen kuohkea multaseos osoitti toimivuutensa ja jopa isoimmat, melkein 60-senttiset palsternakanjötkäleet irtosivat helposti. Pikkuisen juureksilla oli kokohajontaa. Se johtui varmasti suurelta osin kesän etanaongelmasta, sillä jouduin niiden takia jättämään kastelemisen minimiin ja muutama palsternakan taimikin joutui etanoiden hyökkäysten kohteeksi. Kokohajontaa selittää myös kylvöajankohta. Syksyllä kylvetyt palsternakat itivät huonommin, mutta niistä löytyivät selvästi suurimmat juurekset. Keväällä kylvetyistä siemenistä iti suurin osa, mutta ne jäivät koossa selvästi jälkeen syksyllä kylvetyistä. Ne taisivat kärsiä syyskylvettyjä enemmän heinäkuun kuivuudesta. Muutaman pienimmän palsternakan istutin takaisin penkkiin. Syötävää niihin ei olisi kuorimisen jälkeen jäänyt lainkaan, joten saavat mahdollisuuden kukkia.
Ylärivissä ovat syyskylvetyt palsternakat, loput ovat keväällä kylvettyjä. Pikkukuvassa on ylärivin kaksi suurinta oikealla ja alarivin suurimmat vasemmalla. Kokoero on huomattava.
Sellerit jäivät tänä vuonna todella pieniksi. Sama etanaongelma vaivasi niitäkin. Isoin oli vähän suurempi kuin minun nyrkkini mutta kaikki muut olivat sitä pienempiä. Pienin meni suoraan kompostiin, sillä se ei ollut kehittänyt edes juurimukulaa. Ruusukaaleja sain kerättyä talteen 315g. Ensimmäisellä korjuukerralla keräsin 350g ruusukaaleja, eli jonkun verran jäi uupumaan vielä kilon tavoitteesta. Varsiin jäi vielä jonkun verran pikkurillin pään kokoisia keriä mutta tuskinpa ne jaksavat enää kasvaa syöntikokoisiksi. Maa-artisokat jätin vielä kasvimaalle. Käyn jossain vaiheessa katkomassa niiden varret ja laitan puunlehtiä maanpinnan katteeksi, niin satoa saa nostaa sitä mukaa kun sitä sattuu ruuanlaitossa tarvitsemaan. Maa-artisokka kuuluu niihin juureksiin, joita ei kannata nostaa kellariin tai jääkaappiin. Parempina ne säilyvät maassa vaikka kevääseen saakka. Uskon kuitenkin, että mukulat ovat kookkaita, sillä kävin viikko sitten keräämässä majapenkkiin ilmestyneet maa-artisokat syötäväksi. Nekin olivat kohtuullisen kokoisia, vaikka lähtivät kasvuun selvästi myöhemmin kuin kasvimaalle siirretyt kaverinsa ja joutuivat kasvamaan koko kesän täysvarjossa ja kilpailevien kasvien seassa.
Isoin selleri. Purjot keräsin pois viikonloppuna. Ne onnistuivat minusta hyvin.
Porkkanat nostin purjojen kanssa yhtä aikaa. Niiden osalta tiesinkin jo, että pieleen meni ja täysillä. Yksi porkkanoista oli kasvanut hienosti, mutta kaikki muut olivat joko pikkuruisia, haljenneita tai haaraisia. Epätasainen kosteus ja etanat... eipä niiden kanssa epäonnistumiseen muuta syytä tarvita. Porkkanakärpäsen tai kempin vaivaamia porkkanoita en havainnut enkä myöskään tyveltä vihertyneitä. Jotain hyvää siis huonossakin!
Kasvualustakokeilu alppiruusuille, atsaleoille ja pensasmustikoille: lahopuuta ja vähän koivunlehtiä.
Kerroin jo aikaisemmin, että laitoin tyhjiin multasäkkeihin puunlehtiä ja hevosenlantaa talveksi. Nyt täytin yhden säkin isännän halonhakkuusta jääneellä puuroskalla. Seassa oli sen verran lahoja pöllejä, että jo valmiiksi melkein pehmeäksi lahonnutta silppua oli tarjolla yllin kyllin. Muhjuksi lahonnut puuaines on kuulemma erinomaista ainesta rhodojen kasvualustaan, joten päätin kerätä moskan talteen ja sekoitella keväällä varovasti pintamultaan tai jättää maanpinnan katteeksi.
Aamulla varjokujalla näytti tältä.
Iltapäivällä tältä. Lunta oli maassa jo kymmenisen senttiä ja siitähän Karo innostui.
Jee!
Mihinkäs sitten vai joko riitti?
Vielä pienet villit.
Kasvimaapuuhien jälkeen aloitin jänisverkkojen virittelyn. Takapiha on nyt paketoitu ja osa sivupihaltakin. Tänään pitäisi verkottaa pensasmustikat, hunajamarjat, loput atsaleoista ja etupihan uusi pihlaja. Saa nähdä, riittävätkö verkot, sillä uusia suojattavia kasveja on tullut tänäkin vuonna lisää ja vanhat kasvaneet kookkaammiksi. 
Lumisade alkoi äkkiä muuttua vetisemmäksi ja painavammaksi.
Purppuraheisiangervokin nyökyttelee.

Syyshortensian vahvat oksat pysyivät pisimpään ryhdikkäinä, vaikka kukinnot keräsivät paljon painavaa räntää ylleen.
Sellainen ensilumipäivä meillä oli eilen ja maassa on edelleen useampi sentti loskaa. Kaikki tuskin ehtii sulaa vielä siihen mennessä kun lähdemme lasten kanssa jatkamaan kesken jääneitä projekteja, joten kasa märkiä vaatteita on varmasti taas tulossa leivinuunin kylkeen kuivumaan. Jokohan tänään saisi puutarhan kokonaan talviteloille?

sunnuntai 17. lokakuuta 2021

Esittelemättä jääneitä

Aina välillä käy niin, että matkan varrelle jää kuvia, jotka eivät sovi oikein mihinkään postaukseen. Eilisen kuvasaalis jäi kameran linssiin rätkähtäneen räntähiutaleen takia köykäiseksi, joten täydensin settiä syys-lokakuun julkaisematta jääneillä otoksilla. Ja kyllä, luitte oikein: meillä satoi eilen räntää. Onneksi ei sentään maata valkoiseksi vaan ainoastaan hetkittäin veden seassa.

Kesällä puutarhaharrastajalta ostamani konnanyrtti on viihtynyt hyvin. Keräsin sen pisimmälle ehtineet kukkalatvat maljakkoon, sillä niissä ei ollut tapahtunut tähän kahden viikon takaiseen kuvaan nähden mitään edistystä.
Jos edellinen kuva oli kahden viikon takaa, ovat seuraavat vielä vanhempaa kuvasaalista. Kamera ei satu koskaan sopivasti mukaan silloin kun sitä tarvittaisi, mutta onneksi kännykälläkin saa edes jotenkin tunnistettavia kuvia. Kuvat ovat samasta Kuopion puistosta, mihin satuin törmäämään pari vuotta sitten (pääset lukemaan juttua tästä). Pensaat olivat kasvaneet kovasti ja kukkivat runsaina.
Tummimman punaiset ovat 'Diamant Rouge'-lajiketta, vähän vaaleammat kookkaat pensaat suunnilleen keskellä kuvaa ovat 'Angel's Blush'.
Toisesta suunnasta. Korkeimmat pensaat ovat yli parimetrisiä. Ne ovat lajitetta 'Little Lime'.
En tiedä, mistä 'Little Lime' on saanut puolet nimestään. Lime on selvä, mutta mitään pientä tässä pensaassa ei ole.
Olen tänäkin vuonna työpaikallani viherkasvivastaava, vaikka nyt kasteluvastuu onkin jaettu minun ja kollegani kesken. Kasvien määrä on nimittäin moninkertaistunut. Kävimme nimittäin kolmannen kollegan kanssa jo heti syksyn aluksi hakemassa kukkakaupasta reilun lastin viherkasveja, ja kasteluvastuun jakava kollega toi myös kotoaan täydennystä valikoimaan. Otan joskus kameran mukaan ja teen postauksen kasveista, mutta tähän väliin esittelen erään iltapäivän aivopähkinäni. Uusien kasvien ruukutuksesta jäi sen verran multaa yli, että päätin laittaa loput traakkipuulle, joka on joutunut olemaan samassa ruukussa ainakin pari vuotta. Sen lehdet alkoivat olla jo aika vaaleita ja kasvi muutenkin vähän alakuloisen oloinen. Mullanvaihto oli siis tarpeen, vaikka vuodenaika siihen ei nyt mikään paras ollutkaan. Melkein jätin homman kesken, kun huomasin, että kasvi oli sullonut juurensa suoraan altakastelusäiliöön ja ainoa vaihtoehto saada ne ehjänä pois olisi ollut rikkoa mullan ja veden erillään pitävä osa.
Juuria olikin enemmän vesisäiliössä kuin mullassa.
Sakset kouraan ja parasta toivoen.
Toistaiseksi näyttää siltä, että traakkipuu ei suuttunut minulle kovakouraisesta toimenpiteestä. Vähän pelkäsin, että se joko pudottaa kaikki lehtensä tai kaatuu koko kasvi nurin pitkin lattioita. Koska suurempaa katastrofia ei tapahtunut, toivon traakkipuun pian virkistyvän selvästi. Sillä on kuitenkin aika valoisa paikka ja reilusti uutta, ravinteikasta multaa juuriensa ulottuvilla.
Työpaikan ympärillä on muutama vanha mänty. Onkohan päätuulensuunta tällä puolella taloa oikealle (länteen), kun moni puista on suurimmaksi osaksi sinne päin taipunut? Kuva on otettu tyynellä säällä kolmannen kerroksen ikkunasta.
Omalla pihalla ei kovin kummoisia puutarhapuuhia ole viikonlopun aikana tapahtunut. Eilen siivosin ulkovaraston, sillä lähipäiville on luvattu sen verran kylmää säätä, että kellarissa talvehtivia kasveja piti saada johonkin suojaan. Varasto olikin jo siivoamisen tarpeessa. Joku oli viskonut sinne sikin sokin kukkaruukkuja, multasäkkejä ja sekalaista muuta roinaa. Nyt kasvit ja osan puutarhatyökaluista sai vietyä varastoon ja jänisverkotkin on mahdollista saada ulos sitten kun saan ne aikaiseksi viritellä paikoilleen.
Purppuraheisiangervo pitää tiukasti kiinni lehdistään, vaikka tuuli on puhkunut täydellä voimalla. Kärhön tukitornikin on melkein kaatunut. Vasemmassa reunassa pensashanhikit kukkivat iloisesti.
Purppuraheisiangervon hehkuvaa punaa.
Puistoatsalea 'Satomin' keskeneräistä tyylinäytettä. Värittyyköhän tämä jatkossakin yhtä myöhään vai johtuuko myöhäisyys siitä, että tämä on vasta tänä kesänä istutettu?
Puuskainen tuuli on repinyt jo muista pensaista lehdet irti, joten on kiva, että löytyy edes pari väripilkkua. Joitain sitkeitä kukkijoitakin vielä löytyy mutta keli ei oikein suosi niiden ihastelua ulkona. Onneksi kaikki ne näkyvät ikkunoista, niin eivät mene hukkaan. Jos ei sataisi vettä ja tuulisi jäätävästi, voisi vaikka kammeta niitä sivupihan kivenjärkäleitä paikoilleen. Nyt on vähän turhan kylmää ja märkää siihenkin touhuun. Millaisella voimalla teille on iskenyt syysmyräkkä vai onko säässä mitään normaalista poikkeavaa?

tiistai 12. lokakuuta 2021

Raskaan työn raatajat

Tulin tässä eräänä päivänä ajatelleeksi, että puutarhassa ahertaa moni muukin kuin pelkästään puutarhuri itse. Erilaisten laitteiden ja puutarhatyökalujen lisäksi mullassa möyrii jos jonkinlaista öttiäistä ja otusta, jotka pitävät maaperän kasvukunnossa. Huoli ja puistatus pois: en penkonut kompostia tai käännellyt kiviä kuvatakseni ötököitä, enkä myöskään tuhlannut muistikortista tilaa hakettimen tai ruohonleikkurin kuvaamiseen. Kunhan vain kaivelin vähän uutta näkökulmaa viime viikonlopun arkisiin puutarha-askareisiin. Ensin kuitenkin pieni kertomus erään pettymyskasvin kohtalosta.

Syysasteri 'Patricia Ballard' eräänä hetkenä, kun aurinko pikkuisen pilkisti pilven raosta. Tämä ei ole se pettymyskasvi, vaan oikea silmänilo säällä kuin säällä.
Mielessäni on viime kesästä lähtien kytenyt ajatus aurinkopenkin mongolianvaahteran hävittämisestä. Jopa VI-vyöhykkeellä kestäväksi tituleeratun kasvin latva on paleltunut täällä IV-vyöhykkeellä jo neljänä talvena eikä puska ole kertaakaan saanut kunnollista syysväriä. Se on myös pudottanut lehtensä ensimmäisten puuvartisten joukossa heti ensihallojen jälkeen. Tänä syksynä näin Saaripalsta-blogissa kuvan punaisena leiskuvasta helmipihlajasta ja innostuin kasvista toden teolla. Perjantaina pyörähdin puutarhamyymälässä ja katselin, josko niitä löytyisi. Pihlajia löytyi jos jonkinmoisia mutta juuri helmipihlajaa ei. Tutkailin muiden esitelappusia ja päätin kokeilla, olisiko pitsipihlaja 'Chinese Lace' sopiva mongolianvaahteran korvaajaksi. Valitsin taimista sen, jonka lehdissä oli mieluisin sävy ja sulloin auton kyytiin. Hinnasta lähti -30%. Taimen olisi ehkä voinut saada vielä halvemmalla, jos olisi malttanut odottaa myöhempään syksyyn, mutta silloin lehtiä ei olisi ollut lainkaan jäljellä. Huomasin muuten puuta istuttaessani, että se oli vartettu. Siitä ei ollut taimilapuissa mitään mainintaa enkä älynnyt nostaa tyvelle kääräistyä myyräsuojusta. No, jospa varteosa ei kuolisi talven aikana.

Naapureiden vuoksi vähän hassu kuvakulma. Pihlaja on tuossa melkein keskellä kuvaa aidan edessä. Se on vähän vaikea havaita, sillä valtaosa punaisista lehdistä karisi auton penkille. Tukikeppejä en vielä laittanut.
Joku muuten voisi valaista enemmän noita pihlajien nimiä. Netistä nimittäin löytyi sellainen tieto, että hubeinpihlajaa kutsutaan joskus nimellä kiinanpihlaja 'Chinese Lace'. Ei siis mitään mainintaa pitsistä muuten kuin lajikenimessä. Ja sitten löytyi sellaista, että pitsipihlaja on Hartolasta löytynyt kotipihlajan muoto. Onkohan tämä minun ostokseni nyt tuo hubeinpihlaja vai pitsipihlaja? Muuta väliä asialla ei minulle ole kuin se, että osaan laittaa oikean nimen kasviluetteloon. Toivottavasti puu viihtyy paikallaan vaahterankäppänää paremmin ja sulostuttaa sekä kauniilla kukinnalla että komealla ruskalla.
Pihlajan ja purppuraheisiangervon lehdet rinnakkain. Kautta likaisten kynsieni, yhdistelmä on minusta aika herkku (puutarhahanskat menivät puuhaillessa näemmä rikki).
Sitten niihin puutarha-apulaisiin. Jemmasin kolmeen tyhjään multasäkkiin pihlajanlehtiä testatakseni, kuinka hyvin ne ovat maatuneet kevääseen mennessä. Maatumista vauhdittamaan laitoin muutamia hevosenlantakikkareita sopivasti kerroksittain lehtien väliin ja lorautin joka säkkiin tilkkasen pikakompostorin suotonestettä. Lehdet olivat onneksi kastuneet sateessa, niin ei tarvinnut laittaa enää vettä lisäkosteutta tuomaan. Kunhan pikakompostorista tulee uutta suotonestettä, kaadan sen vielä lehtien sekaan antamaan lisäboostia. Kompostista tuli mieleen, että istutin valkosipulit. Jemmasin niiden alle kolme ämpärillistä kompostimultaa ja vielä pikkuisen kananlantarakeitakin, niin ei jää ainakaan lannoittamisesta kiinni ensi kesän valkosipulisato. Toki laitoin lavakauluksessa ollutta multaa valkosipulin kynsien alle, etteivät suoraan kompostimullassa kasva. Päälle silputin paleltuneet herneen- ja pavunversot sekä lavakauluksesta poistetut kehäkukat. Myllääpä minkälainen armeija pikkuotuksia tahansa lehtisäkeissä tai valkosipulipenkissä, niin eiköhän kummastakin tule kelpo multaa.
Keväällä hankkimani purppuraheisiangervo 'Tiny Wine' on alkanut muuttua punaiseksi. Ympärillä on nyt vähän sitä sun tätä sekasotkua, mutta ehkä jo ensi syksynä penkki näyttää tasapainoisemmalta.
Oletteko muuten koskaan tulleet katsoneeksi tarkemmin maassa lojuvia lehtiä? Entä oletteko miettineet, kuinka ne talven aikana häviävät lähes olemattomiin? No, maatumalla tietysti, mutta kuinka? Kiinnitin huomiota kukkapenkeissä ja kivipoluilla oleviin siisteihin lehtikimppuihin ja asia alkoi kiinnostaa vallan mahdottomasti. Toki tiesin, että kastemadot vetävät lehtiä maan alle, mutta enpä ollut koskaan tullut tarkemmin miettineeksi, kuinka ne sen oikeasti tekevät. Ja ehkä tänä vuonna meillä on ollut enemmän matoja, joten lehtikasojakin oli sen verran tiheässä, että ne herättivät huomioni.
Tässä on ollut parikin kastelieroa asialla. Kummallekin on riittänyt luumupuun ja koivun lehtiä yöpalaksi.
Pari lehtikasaa purin varovasti ja löysin niistä selvät matosen onkalot. Asiaa piti ihan googlettaa myöhemmin ja sain tietää, että kastemadot tulevat yön pimeydessä maanpinnalle keräämään kaikkea ruuaksi kelpaavaa koloihinsa. Ne keräävät tielleen osuvat irtaimet kasvinosat niin pitkältä kuin kolostaan yltävät. Hännän ne pitävät varmuuden vuoksi kolossa, jotta nopea vetäytyminen turvaan maan sisään olisi mahdollista. Pehmeät kasvinosat madot vetävät saman tien tunneleihinsa mutta kovemmat ainekset jäävät kolon suulle pehmenemään syöntikelpoisiksi. Pehmitystyön hoitavat erilaiset bakteerit ja sienet. Tämän tiedon valossa siis on hyvä jättää kukkapenkkeihin sen verran tiheään puunlehtiä ja muuta roipetta, että kastemadot yltävät helposti niitä tunneleihinsa vetämään. Matojen kohtalosta huolestuneille tiedoksi, että toki kasasin lehdet takaisin matojen tunneleiden peitoksi, ettei niiden tarvitse seuraavana yönä taas kerätä kaikkea uudestaan. Johan se olisi kohtuutonta vaatia kädetöntä, jalatonta ja vielä hampaatonta otusta raahaamaan samoja lehtiä kahdesti vain puutarhurin uteliaisuuden vuoksi!
Neljän madon tunnelit vai yksi astetta ahkerampi maan ilmastaja? Huomatkaa tuo yksi ruskea lehti, joka on vedetty melkein kokonaan mullan alle. Näin se luonnon siivouspartio toimii.
Ne marjapensaiden luo viime viikonloppuna jemmatut risutkin on muuten nyt haketettu. Hakettimessa ei ollutkaan mitään vikaa, autotallin sulake vain oli palanut. Eihän se turbomajava tietenkään toimi, jos piuhan päästä ei tule virtaa. Varmuuden vuoksi katkoin lopuista risuista enimmät haarat pois, jos sulakkeen kärähtämisen syynä olikin liian paksu kimppu oksia kerralla. Tällä kertaa ei palanut sulake ja kaikki marjapensaat saivat mukavan kerroksen haketta juurelle haravoitujen lehtien painoksi. Liiterin nurkalle jäi vielä yksi kasa, mutta sen taidan hakettaa vasta keväällä. Menevät helpommin hakettimen läpi kun eivät ole ihan tuoreita ja voi siitä kasasta vaikka joku siilikin löytää talvipesän paikan itselleen. Tai sitten lehtokotilot... Niitä kun on siitä osasta tonttia pari löytynyt. Ehkä sittenkin haketan risut vaikka marraskuussa, jos sattuu mukava poutasää vapaapäivälle.
Rautakankikin on ahkeroinut. Tämä etualalla oleva kivi nousi ihan itsekseen pintaan sen jälkeen kun yritin haudata sen kohdalle Karon kikkaretta. Kiven muodossa olisi varmaan potentiaalia johonkin jännittävään puutarhan yksityiskohtaan.
Sitten muihin puutarha-aiheisiin jorinoihin. Monena keväänä on ollut mielessä, että olisi pitänyt syksyllä kaivaa helmililjoja ruukkuun, jotta niistä olisi saanut helposti kevätkukat. Tänä syksynä muistin viimein tehdä sen. Nostin yhden jättiläismäisen helmililjamättään ja jaoin sen ruukkuihin. Mättäästä riitti vielä kukkapenkkeihinkin istutettavaksi, vaikka laitoin sipuleita ruukkuihin hyvin reilulla kädellä. Ajattelin kaivaa ruukut hiekkaan, niin ne saa helposti irti jo ennen kuin maa on sulanut. Pitää katsoa keväämmällä, kävisikö hakemassa jonkun ruukun jo kevättalvella eteiseen silmäniloksi vai ottaako kaikki esille vasta sitten kun ruukut saavat olla ulkovarastossa heräilemässä. Yksi vaihtoehto olisi nostaa kevättalvella kaikki kellariin aloittelemaan kasvua ja tuoda niitä sitä mukaa sisälle kun nuppuja alkaa ilmestyä.
Hassusti vain osa sipuleista oli tehnyt lehtiä. Kaikissa ruukuissa on kuitenkin sipuleita vieri vieressä ja vähän päällekkäinkin kun en ihan yksittäiskappaleiksi mätästä hajottanut.
Syyshortensiat ovat yllättäneet minut tänä vuonna. Vaikka syyskuun pakkaset ruskettivat kukat ja aika ison osan lehdistäkin, ovat loput lehdet alkaneet värittyä aika hienosti. 'Prim Whitet' kärsivät enemmän pakkasista ja ovat siksi vähän vaisumpia mutta kumpikin 'Vanille Fraise' on alkanut muuttua oranssin ja purppurankirjaviksi. Ehkä niiden kasvupaikat olivat ratkaisevan askeleen verran suojaisampia ja ne eivät siksi ottaneet niin paljoa osumaa hallaöistä. Osa niidenkin lehdistä on jo karissut, joten väriloistosta jää vain valokuvat ja muisto.
'Vanille Fraisen' syysasu on tällä hetkellä hauskasti kaksivärinen. Tämäkin sopii hienosti taustalla pilkottavaan purppuraheisiangervoon.
Näistä kuvista näkee, että minulla on vielä gladiolukset maassa. Niiden lehdissä alkaa näkyä tuleentumisen merkkejä, joten ne voisi jo nostaa kuivamaan ja odottamaan kellariin vientiä. Ihan jokaikistä mukulaa en aio säilöä, vain isoimmat. Kukkapenkkien  aukkopaikat alkavat olla jo sen verran hyvin kasvitettuja, ettei ole tarvetta hirmuiselle määrälle kesäkukkia. En raski kuitenkaan kaikkia jättää talvenkaan armoille, eihän muutama mukula nyt paljoa tilaa vie...
Kontrasti oranssien ja purppuraisten lehtien välillä on säväyttävä. Ensi kesänä jos saisi hienon ruskan lisäksi vielä kukkiakin.
Kylmää on taas luvassa, joten oletettavasti pian joutuu etsimään värejä menneiden viikkojen ja kuukausien kuva-arkistoista. Siinä vaiheessa kun puutarhan värivalikoima rajoittuu mustan, ruskean, harmaan ja vihreän sävyihin, alkaa aika, jolloin jokainen eteenpäin rämmitty musta päivä on askel kohti valoisampia aikoja. Jos värien katoamisen ja lumen tulon välissä on erittäin pitkä leuto ja sateinen ajanjakso, niin aina voi lohduttautua sillä, että silloin kaikki puutarhassa ahkeroivat pikkuotukset saavat työrauhan ja keväällä kukkapenkit odottavat uuden kasvukauden alkua kuohkeina ja ravittuina.

lauantai 9. lokakuuta 2021

He eivät tiedä, että on syksy

Joka syksy puutarhasta löytyy niitä, jotka eivät välitä lähestyvästä talvesta, vaan päättävät työntää iloksemme pieniä väripilkkuja syksyiseen maisemaan. Niiden etsiminen on melkein yhtä suuri ilo kuin kevään ensimmäisten nuppujen löytäminen. Aika moni näistä syksyn kakkoskierrokselle lähteneistä kukkii myös ensimmäisten joukossa keväisin.

Ristikin kukat ovat varmasti auenneet jo aikaisemmin tällä viikolla. Vielä ne kuitenkin olivat havaittavissa, vaikka terälehdet jo nuupottivatkin.
Annoin kivikkorinteen juurelle omin avuin tiensä löytäneen päivänkakkaran jäädä, vaikka sen oikea osoite olisikin ollut pikkuniityllä. Kelpaavat sen kukat minulle tässäkin.

Helmililjan lehtimättäät tuovat vihreyttä pikku hiljaa ruskettuviin kukkapenkkeihin. Punaiset lehdet kuuluvat puistoatsalea 'Illusialle', joka on pian kokonaan lehdetön.

Nämä kehäkukat saavat jäädä sijoilleen vain siihen saakka kunnes on aika kylvää tilalle syyskylvönä pari riviä palsternakkaa.
Viime kesän muistona etupihalle ilmestyi muutamia tuoksupieluksia, jotka aloittivat kukinnan vasta syksyllä. Onneksi ne eivät hätkähtäneet pakkasista, vaan ilahduttavat nyt kun kukinta alkaa muualta olla vähissä.
Bellikset kukkivat vielä kohtalaisen reippaasti. Nuppuja on paljon, joten kukintaa riittää varmasti lumentuloon saakka.
Tänä kesänä istutettu loistokärhö 'Proteus' yrittää sinnikkäästi avata viimeistä nuppuaan, vaikka lehdet ovat ruskettuneet jo aikapäiviä sitten.
Jotkut esikot ovat toisia innokkaampia kukkimaan myös syksyllä. Monesta löytyy yksittäisiä kukkia, mutta tämä purppuravioletti on erityisen innokas syyskukkija.
Vanhin jouluruusuistani kukki huonosti keväällä mutta on nyt päättänyt paikata erehdystään. Ilmeisesti hän aloitti paljon aikaisemmin, sillä osa kukista on jo ehtinyt tummua.
Mitä uudelle kukintakierrokselle lähteneitä kasveja tai muuten vain pitkään kukkineita silmäniloja teiltä löytyy?