Yksi teko hyönteisten hyväksi

Urban Farming -blogi haastoi kaikki puutarhabloggaajat tekemään puutarhoissaan yhden hyönteisiä auttavan asian ja kertovan siitä blogissaan. Yhden puutarhan touhut vaikuttavat pieneen alueeseen, mutta jos jokainen tekee jotain pientä, niistä yhdessä syntyy iso kokonaisuus. Minä haastan bloggaajien lisäksi mukaan myös kaikki lukijani. Halutessanne voitte käydä kommentoimassa tähän postaukseen, jos saitte inspiraation tehdä jotain hyönteisten hyvinvoinnin eteen.

Kamomilla houkuttelee erityisesti erakkomehiläisiä ja kukkakärpäsiä.

Oli hieman vaikeaa keksiä jotain uutta, mitä meillä voisi vielä tehdä hyönteisten eteen. Tonttiamme ympäröi sekametsä ja puutarhan puolella on lisäksi lahoavia pöllejä, puunrangoista tehtyjä istutusalueiden reunuksia ja puoliavoin puutarhakomposti. En juurikaan siivoa kasvijätettä pois kukkapenkeistä, vaan silppuan niin kuivat varret kuin kuihtuneet kukatkin suurimmaksi osaksi kukkapenkkeihin. Jopa rikkaruohoja jätän maanpinnalle kuivumaan auringossa, ellei niissä ole jo siemeniä. Edellämainituissa on tekemistä ja suojapaikkoja jo aika laajalle määrälle erilaisia ötiäisiä. Pölyttäjien ja erilaisten petopistiäisten asuinsijaksi on hyönteishotelli. Puutarhan kasvivalikoimassa on huomioitu erityisen hyvät mesi- ja siitepölykasvit ja luonnonkasveillekin on sijansa. Niistä muuten kasvaa usein hyvässä mullassa erityisen komeita.

Päivänkakkara oli etsiytynyt tarhakeijunkukan sekaan ja saa minun puolestani kukkia siellä ihan vapaasti.

Sen lisäksi, että annan luonnonkasvien hallitusti kasvaa myös kukkapenkeissä, olen tehnyt tontin laidan kuiviin heinikoihin ja esimerkiksi roska-astian viereen hankalasti hoidettavaan luiskaan pieniä ketolämpäreitä. En ole varsinaisesti perustanut niitä millään lailla, vaan siirtänyt nurmikolta, kukkapenkistä tai vanhempieni tontilta erilaisia ketokasveja tai esikasvattanut niitä siemenistä ja istuttanut valmiit taimet muun kasvillisuuden sekaan. Ne eivät ihan joka hetki ole mitään silmäniloja mutta pieninä alueina hetkellisen ränsistyneisyyden kestää helposti. Ketojen kasvillisuus myös muuttuu joka vuosi erilaiseksi. Yhtenä vuonna roskapöntön vierellä olevalla pikkuniityllä kasvoi paljon päivänkakkaraa, tänä vuonna kissankelloa näyttäisi olevan erityisen runsaasti, toisella reunalla on myös enemmän ketoneilikkaa.

Pikkuniityllä kissankellojen ja ketoneilikan kukinta on vasta alkamassa.

Takapihan niittyrinteen laitaan istutin viime kesänä mäkitervakon, joka kukki komeasti kesäkuussa.

Nurmikko leikataan meillä harvakseltaan, jolloin mm. apilat ja niittyhumalat pääsevät kukkimaan siellä. Nurmikkomme sisältää myös hyvin paljon kaikkea muuta kuin nurmiheinää enkä ole systemaattisesti edes pyrkinyt pääsemään eroon ns. rikkaruohoista. Siinä sitä olisikin hermo mennyt jo monesti, sillä joillain paikoin heinänkorsia kasvaa lähinnä mausteeksi ja pääosan vihreydestä hoitavat muut kasvit tai sammal. Se ei kuitenkaan haittaa, sillä minusta matalana kukkiva nurmikko on jopa kauniimpi kuin ahkeraa hoitamista vaativa paraatinurmi. Kukkanurmikko pysyy myös vihreänä siinä vaiheessa kun nurmiheinät alkavat kärsiä kuivuudesta.

Tässä kohdassa nurmikkoa kukkii apila ja rönsyleinikki. Kimalainenkin pääsi kuvaan.

Toisaalla on niittyhumalaa, joka on myös hyvä pölyttäjäkasvi. Tuulisena iltana otetussa kuvassa ei vain pörriäisiä näy.

Sitten siihen varsinaiseen jutun aiheeseen, eli yksi teko hyönteisten hyväksi. Minkäänlaista vesiastiaa meillä ei ole ollut aiemmin hyönteisille tarjolla (mihin ne sellaista sateisina kesinä olisivat tarvinneetkaan?), joten ideoin hyönteisten juomapaikan kivikkorinteeseen. Astiana on lasitettu saviruukun alunen, jonka keskelle laitoin vielä matalan kiven, niin ei pääse hyönteiset hukkumaan. Toistaiseksi en ole huomannut vesiastialla yhtään ötökkää, tosin eipä nyt ole hirmuhelteitä ollutkaan. Tänäänkin on melko viileää ja pilvistä ja toissapäivänä satoi paljon vettä. Kiven ympärillä pörrää nytkin kymmeniä kimalaisia, joten paikan pitäisi löytyä helposti, jos joku niistä sattuisi janoinen olemaan eikä saisi kukkien medestä janoaan tyydytettyä.

Hyönteisten juomakippo täyttää kivikkotörmäkukilta vapautunutta tilaa. Huomatkaa kivien koloon itsekseen pesiytynyt ketoneilikka.

Loppuun vielä pari hyönteisiin enemmän tai vähemmän liittyvää loppukevennystä. Ensimmäisenä katsotaan kadun pään joutoaluetta, johon yksi valokuitufirma kävi kaivamassa kesäkuun lopulla valokuidun. Olimme tilanneet jo kevättalvella eri firmalta valokuidun, jonka kaivaminen tälle alueelle aloitetaan kai jossain vaiheessa syksymmällä. Kun kuitu oli kaivettu ja maa tasoitettu, katsoin, että onpa hyvä hiekkamaa ketokasveille ja miten helppo tuosta on nyt käydä kaivamassa viimeisetkin nurmet pois ja täyttää koko alue matalilla kukilla. Kivikkorinnettä kitkiessäni siirsin jo sinne eksyneet maitiaisen, ketoneilikan ja keto-orvokin taimet mulloksen päätyyn, kun ajattelin, että ei heinänsiementä keskellä kesää kuitenkaan kylvetä tai jos joku tulee siihen heilumaan, niin käyn sanomassa, ettei tähän meidän päätyyn kylväisi. Mielessäni jo näin itse ripottelevani siihen ketoneilikan ja muiden ketokasvien siemeniä heti kun niitä alkaa kypsyä.

Saitte varmaan kuvailemastani ajatuksesta kiinni? Istutetut kasvit tuossa kohdassa, mitä on kasteltu.

No, ei mennyt kuin pari päivää, niin johan oli tuotu kunnon kerros mustaa multaa ja ripoteltu reilusti ruohonsiementä päälle. Olivat vielä varmuuden vuoksi levittäneet multaa pitkälti vanhan nurmen päällekin, joten puolen metrin hiekkasuikaleen sijaan siellä on yli metrin levyinen mullos. Ja tietysti kaikki tapahtui juuri sinä päivänä, kun olin itse muutaman tunnin käymässä toisella paikkakunnalla! Olisi kai pitänyt aidata pari neliötä ja laittaa isot huomiokyltit, että tämä pääty pörriäisille, kiitos. Saman tien kylvöstä tutkiessani ja hukutettuja kasveja esille kaivaessani ihmettelin pistävää lemua, mikä mulloksesta nousee. Tulimme isännän kanssa siihen tulokseen, että joko multa löyhkää tai sitten turkoosin sinisiksi käsitellyt heinänsiemenet. Toistaiseksi en ole tehnyt asialle mitään, mutta mieli tekisi haravoida multaa siemenineen vähemmäksi ja vaikka tasoittaa sillä yksi taaempana oleva monttu mieluummin kuin antaa nurmen kasvaa tuohon. Toisaalta, jos se meille valokuidun vetävä firma tulee muutaman kuukauden sisällä kaivamaan kadun päätyyn uuden mulloksen, niin siinähän se vastakylvetty nurmikin lähtisi.

Makaaberina loppukevennyksenä ruskohukankorento syömässä sokkopaarmaa (?) valokuidun pään merkkipaalussa.

Jostain syystä paarmoja onkin ollut meillä aika vähän tänä kesänä... No, takaisin aiheeseen palataksemme: millaisia asioita teillä on tehty hyönteisten hyväksi tai saitteko tästä jutusta ideoita, joita voisitte toteuttaa omissa puutarhoissanne?

Joutomaiden kukkaloistoa

Meillä on tontilla ja osittain sen ulkopuolella muutama turhanpäiväinen joutoalue, johon ei oikein pysty kunnon istutuksia laittamaan eivätkä ne nurmikkonakaan ole sen parempia. Niinpä niihin on tehty niittymäisiä alueita. Tein tammikuussa postauksen kivikkorinteen alla olevasta kadun pään lumenkasausalueesta, jossa on isoin joutolämpäreistämme. Viime kesänä alue oli jo aika kivan näköinen mutta nyt se on suorastaan räjähtänyt kukkaan. Kostea kesä näkyy selvästi myös sen kasvussa, vaikka kaikki siellä olevat lajit pärjäävät mainiosti myös kuivissa oloissa.

Pienellä alueella on ainakin kahdeksaa eri kasvia kukassa. Löydätkö kaikki?

Jos joku innostui edellisestä kuvasta laskemaan kukkia, niin kuvasta on tunnistettavissa seuraavat: myskimalva, oregano, karpaattienkello, (syys?)maitiainen, keltamaksaruoho, keto-orvokki, valkomaksaruoho sekä niittyhumala. Löysitkö kaikki? Valkoiset täplät aikalailla kuvan yläosassa ovat bellistä, mutta sitä ei kuvasta tunnista, jos ei tiedä sitä siellä olevan.

Myskimalvan seassa kukkii myös ketoneilikkaa, joka on runsastunut oikein mukavasti sitten viime vuoden.

Myös siankärsämöä on viime vuotta enemmän. Sekin sopii oikein hyvin myskimalvan sekaan.

Tarhakeijunkukka 'Hans' menee niittykasvina aivan yhtä hyvin kuin puutarhassakin. 

Vähän matalampaa: kelta- ja valkomaksaruohoa ja niiden seassa sammalleimua.

Minun piti keväällä tehdä yhtä sun toista tälläkin alueella mutta enpä tehnyt siellä muuta kuin kävin kitkemässä voikukat, rönsyleinikit ja ahosuolaheinät. Viime kesänä minua häiritsi siellä oleva melko iso lämpäre rentohaarikkoa mutta muut niittykasvit ja istuttamani maanpeitekasvit ovat levinneet sen verran hyvin, että haarikko on jäämässä alakynteen. Vielä sitä on siellä vaikka miten paljon, mutta se ei pistä enää niin pahasti silmään. Jos saan inspiraation, voisin käydä ainakin siirtämässä yllä olevasta kuvasta sammalleimun väljemmille vesille. Se ei kukkiessaankaan oikein näkynyt tuolta, joten siirto olisi siinäkin mielessä perusteltu toimenpide.

Särmäkuismaa en muista viime kesänä nähneeni mutta nyt se kukkii. Hyvin onnistui piilottelemaan kukintakokoon saakka.

Mielestäni tämä on syysmaitiainen, mutta en mene vannomaan. Bellikset ovat vähän rähjääntyneen näköisiä mutta eivät ne tuolta välistä oikein näykään ennen kuin ihan läheltä katsottuna. 

Niittyhumala ja keltamaksaruoho. Seassa myös nurmiröllin (?) röyhyjä.

Siinäpä runsaimmin kukkivaa kohtaa. Oli sen verran tuulista, että perhosia ei juurikaan näkynyt mutta kimalaisia, mehiläisiä ja kukkakärpäsiä oli runsaasti liikkeellä.

Naapurin puolelta katsottuna näyttää oikein hyvältä. Aurinkopenkin ritarinkannukset pilkottavat purppurapunalatvan takaa.

Kadun päässä oreganot vasta aloittelevat ja kun ne pääsevät vauhtiin, tulee pörriäisille juhlat. Sinistä väriä tulee pieni pilkahdus lisää kun kivikkorinteen päässä aidan edessä oleva ritarinkannus aloittaa kukinnan. Ylläolevassa kuvassa se näkyy vasemmanpuolimmaisen punaisen aitatolpan kohdalla. Jatketaan seuraavaksi tuon valotolpan takaa pilkistävän roska-astian luo. Siellä oli toinen joutoalueista ja vielä ihan kokonaan omalla alueella. Muutama vuosi sitten perustin sinne pikkuniityn, johon aloin kylvää ja istuttaa erilaisia ketokasveja. Ehkä pikkuketo olisi ollut kuvaavampi nimitys alueelle. Kapea ja jyrkkä luiska täynnä kaikki vesitilkkaset ja ravinteet imeviä siperianpihdan juuria ei nimittäin anna kovin kummoisia eväitä millekään vaativammalle kasvillisuudelle ja hankala se oli ruohonleikkurillakaan ajella. Nyt se saa rehottaa rauhassa ja minä vain seuraan, mitä sinne milloinkin ilmestyy.

Tänä kesänä pikkuniityllä kukkii erityisen paljon ketoneilikkaa ja yksi silkkiunikko.

Aikaisempina vuosina pikkuniityllä on kasvanut paljon päivänkakkaraa. Jostain syystä ne hävisivät melkein kokonaan viime talvena (myös takapihalla olevalta niittyrinteeltä). Joitain siementaimia sieltä löytyy ja pari kukkivaakin yksilöä, joten ehkäpä jonain vuonna niityllä on taas valkovoittoinen kukkaloisto. Koska pikkuniityn ja niittyrinteen lajistot eivät ole vielä täysin vakiintuneet, olen keväisin esikasvattanut niittysiemenseosta ja istuttanut taimet niityilleni. Tänä keväänä kylvöksestä ilmestyi kaksi silkkiunikkoa, jotka sattuivat kumpikin vielä pikkuniitylle. Kovin runsasta niiden kukkaloisto ei ole, sillä kumpikin on avannut yhden kukan kerrallaan ja vielä vuorotellen. Jos tekevät siemeniä, kerään ne talteen ja kylvän ensi keväänä. Itsekseen kylväytymisessä on se vaara, että siemenet valuvat rinteen alaosaan tai lähtevät tuulen mukaan.

Pikkuniitty jatkuu vähän aidan takanakin, mutta siellä kukinta on hieman vaisumpaa.

Pikkuniityllä kukki keväällä muutamia idänsinililjoja ja etelänkevätesikoita. Scillat ovat pärjänneet siellä esikoita paremmin mutta jotain keväällä ja alkukesällä kukkivia kasveja sinne pitäisi saada lisää. Keto on nimittäin aika karun näköinen kesä-heinäkuun vaihteeseen saakka, jolloin ensimmäiset päivänkakkarat alkavat kukkia. Siis sellaisena vuonna, jolloin eivät ole hävinneet edellisen talven aikana! Heinäkuussa kukintaa alkaa olla jo runsaammin. Ketoneilikka on viihtynyt pikkuniityllä aika hyvin, samoin niittyhumala. Muutamia hiiren- tai aitovirnoja on myös, mutta niitä pidän vähäsen silmällä ja kitken tarvittaessa etteivät valloita koko aluetta. Niistä tulee minusta helposti sotkuinen yleisvaikutelma. Jotain harvaa heinää niityllä kasvaa ja niitä saakin olla siellä täytteenä kun eivät selvästikään ole tukahduttamassa kauniimmin kukkivia lajeja. Kukkapenkkiin yrittäneen siankärsämön siirsin pikkuniityn laitamille tuomaan loppukesään kukintaa ja vihreyttä. Tällainen keto kun vähän ränsistyy syksyä kohti. Haluaisin tuonne myös ruusuruohoa. Muutama voikukka ja koivun taimi pitää aina joka vuosi kitkeä pois, mutta muuten pikkuniitty on ollut hyvin huoltovapaa. Näin pienen alueen niittämiseenkään ei tarvita viikatetta, vaan homma hoituu parissa minuutissa vaikka keittiösaksilla.

Ketoneilikkaa, niittyhumalaa ja pikkuisen keltamaksaruohoa sekä hopeahanhikkia. Näkyy siellä muutama päivänkakkaran kuihtunut kukkakin, jotka viskasin toiselta niityltä karistamaan tuohon siemenensä.

Olen vanhempieni pihalta kaivanut pikkuniitylle muutaman kissankellomättään ja varmuuden vuoksi kerännyt niistä siemeniäkin. Kylvin siemenet tammikuussa ja kylmäkäsittelyn jälkeen sain suunnilleen miljoona minikokoista kissankelloa. Istutin osan niityille ja osan roska-astian toiselle puolelle, jossa sattui olemaan sopivasti tyhjää tilaa. Olen suunnilleen koko kesän ajan etsinyt pikkuniityltä niitä aiemmin siirrettyjä kissankelloja ja surrut sitä, että taisivat nekin hävitä talven aikana. Tänään kuitenkin löysin kaksi kissankellon kukkaa ja vielä eri kohdista niittyä, joten ainakin kaksi on elossa. Siinä vasta kasvi, joka on mestari piiloutumaan kukintaan saakka!

Kissankello, päivänkakkara ja ketoneilikkaa suloisesti yhdessä.

Niittysiemenseos loppui tänä keväänä, joten jatkossa pikkuisten niittyjeni on tultava toimeen omillaan. Todennäköisesti kerään jatkossakin mieluisista ketokasveista siemeniä, jotta huonon talven tullessa kohdalle ei pääsisi tulemaan kovin pitkäaikaisia aukkopaikkoja. Tästä tuli jo sen verran pitkä juttu, että jätetään niittyrinteen tutkiminen parempaan hetkeen. Mieluusti johonkin sellaiseen kun siellä sattuisi kukkimaankin jotain.

Hankala kasvupaikka: lumenkasausalue

Tämä postaus pureutuu kasvupaikkaan, jollainen varmaan monelta löytyy: kuiva, tiivis ja köyhä kasvualusta, johon talvella tulee valtavat kasat lunta ja mahdollisesti myös hiekoitushiekkaa. Keväällä kohta voi olla pitkään läpimärkä kun lumet sulavat. Kaiken kukkuraksi aurinko saattaa paahtaa aluetta aamusta iltaan, kuten meillä. Sinne ei viisi oikein mitään istutuksia tehdä mutta ei sitä haluaisi ihan hoitamattomanakaan pitää. Nurmikko saattaa näyttää siellä hyvältä alkukesällä ja syksyllä, mutta jo parin viikon hellejakson jälkeen nurmi on karrelle palanut eikä ilahduta muita kuin ruohonleikkaajaa (joka saa siis huilia syyssateisiin saakka). Meillä sellainen alue on kivikkorinteen juurella kadun päässä. Se on tonttimme ulkopuolella mutta kuten kaupunkialueella yleensä, sen hoito kuuluu silti asukkaille. Tuoksuvatukoiden tuhoamisen jälkeen alueelle jäi iso rikkaruohoja puskeva mullos, jonka kasvittamiseen kysyin naapurilta luvan. Osa kohdasta kun sattuu olemaan hänen ruohonleikkuualueellaan. Lupa heltisi, joten pääsen nyt esittelemään, mitkä kasvit menestyvät haastavissa oloissa.

Kesä-heinäkuun vaihteessa alue on värikkäimmillään. Oreganon tummat nuput sopivat komeasti keltamaksaruohon keltaiseen kukkamattoon.

Aloitetaan keväästä. Täällä on talvisin yleensä runsaasti lunta ja kadun päähän tuleekin joka talvi monen metrin korkuiset kinokset, jotka painavat varmasti monta tonnia. Vaikka suurin osa lumesta haetaan yleensä maalis-huhtikuun taitteessa pois, tulee sulamisvettä silti aika paljon. Toukokuussa kadun pää onkin hyvin vihreä. Osa kasveista on siemenestä kylvetty, osa taimina istutettu ja loput itsekseen levinneitä. Maasta puskee hirmuisesti ratamoa ja rönsyleinikkiä, joita kitken säännöllisesti vähemmäksi ja korvaan mieluisammilla lajeilla. Peltolemmikit kitken pois ennen kukintaa ja jätän näyttävämmin kukkivat puistolemmikit jäljelle. Myös ahosuolaheinä yrittää tunkea sekaan ja kovasti yritän pitää senkin kurissa. Helpommin sanottu kuin tehty... Omin avuin tulleista kasveista keto-orvokki ja siankärsämö saavat jäädä, sillä ne kukkivat myös silloin kun muu kukinta on hyvin vähissä. Myös ketoneilikka ja niittyhumala kuuluvat suosikkeihini, sillä niiden lehdet ovat kauniin tummanvihreitä läpi kesän. Keltamaksaruohoa kasvoi nurmen seassa jo silloin kun muutimme ja se saa minun puolestani levitä vapaasti, vaikka onkin kukinnan jälkeen aika ruskea.

Bellikset ja itsestään levinneet lemmikit aloittavat kukinnan. Kevätvuohenjuurten päällä aurauslunta on talvisin suunnilleen metristä puoleentoista, lemmikkien niskassa voi olla kolmekin metriä lunta.

Keto-orvokki kuuluu myös kevään ensimmäisiin kukkijoihin. Tämä yksilö puskee keltamaksaruohon seasta.

Kesäkuun puolivälissä lumenkasauspaikka alkaa muuttua värikkäämmäksi. Silloin kukkivat bellikset, kangasajuruoho, hopeahärkki, keltamaksaruoho, myskimalva, sammalleimu sekä niittyhumala. Istuttamani kasvit ovat pääasiassa heti kivikkorinteen juurella, jossa aloitin testaamaan eri lajien kestoa näissä oloissa. Keväällä pääsen laajentamaan lämpäreitä, sillä kaukasianmaksaruohoa lukuunottamatta kaikki ovat viihtyneet hyvin. Samalla rikkaruohot joutuvat taas pikkuisen väistymään.

Ylhäällä kukassa on bellis, myskimalva, kangasajuruoho ja hopeahärkki, keskikuvassa keltamaksaruoho ja niittyhumala. Alhaalla kukkii myskimalva, bellis ja pieni alku sammalleimua.

Yleissilmäys illan hämärissä 22.6.2021. Kukassa keltamaksaruohot, tarhakeijunkukka 'Hans' (tolpan juuressa), päivänkakkara, hopeahärkki ja kangasajuruoho. Muutama valkoapilamätäskin näyttää kukkivan ja jokunen myskimalva. Kukkineet lemmikit on jo kitketty pois.

Viikkoa myöhemmin 27.6.2021 aloittaa ketoneilikka. Sen ja ison keltamaksaruoholämpäreen välissä on pääasiassa rikkaruohostoa, jonka korvaan keväällä muilla kasveilla.

Kesä-heinäkuun vaihteen kukkijoita: ylhäällä ketoneilikka, karpaattienkello ja myskimalva, alhaalla valkomaksaruoho, tarhakeijunkukka 'Hans', myskimalva ja oregano.

Heinäkuun alussa myskimalvat ja oreganot kukkivat komeimmillaan ja alueesta on tullut perhosten ja pörriäisten taivas. Kukassa on vielä hopeahärkkiä, valkoapilaa ja bellistä.

Tässä kuvassa vasemmalta oikealle keltamaksaruohoa, myskimalvaa, karpaattienkelloa, valkomaksaruohoa ja oreganoa.

Oregano ja ainakin viisi nokkosperhosta.

Meillä satoi viime kesäkuussa säännöllisesti vettä, joten kadun pään nurmikkokin pysyi pitkään melko vihreänä. Viimeiset sateet tulivat juhannuksen tienoilla ja 7.7. nurmikko alkoi jo rutista jalan alla. Maanpeitekasvit sen sijaan porskuttivat iloisesti. Hopeahärkin ja valkomaksaruohon osuutta aion kasvattaa selvästi, sillä niistä tulee hyvin väriä myös kukinta-ajan ulkopuolella. Tarhakeijunkukka 'Hans' on ollut suurin yllättäjä, sillä en uskonut sen viihtyvän muualla kuin kukkapenkin kuohkeassa mullassa. Muutama sellainen pääseekin kokeilemaan eloaan keskemmällä lumenkasausaluetta, niin tulee vähän korkeuttakin matalien maanpeitekasvien sekaan. 'Hans' myös kukkii käytännössä koko kesän ajan, mikä ei ole haitaksi lainkaan.

Verratkaa kuvan etureunan harmaata nurmikkoa kivikkorinteen reunakivien edustaan. Tässä vaiheessa paahtavaa kuivuutta oli kestänyt vasta alle kaksi viikkoa.

Heinäkuun puolivälistä alkaen lumenkasausalueen kukinta oli hyvin vaisua. Siankärsämöt kukkivat mutta niitä oli vain muutama pieni rypäs, joten kovin näyttävää kukintaa ne eivät saaneet aikaiseksi. Niiden lehdet pysyvät kauniin tummanvihreinä läpi kesän eivätkä ne säikähdä tallaamista, joten sopivat mainiosti tällaiselle alueelle. Yllä olevassa kuvassa siankärsämöitä näkyy myskimalvojen jatkeena kuvan vasemmassa reunassa.

Syyskuun alussa olin kuvannut kangasajuruohon ja hopeahärkin muodostamaa mattoa. Reunoilla juuresta uudelleen kasvun aloittaneita myskimalvoja ja oreganoja. Leikkasin ne nimittäin kukinnan jälkeen mataliksi.

Tällaisen "joutoalueen" kasvivalinnoissa kannattaa kiinnittää huomiota siihen, kuinka paljon pystyy käyttämään aikaa hoitotoimenpiteisiin ja saavatko kasvit levittäytyä täysin villisti vai eivät. Myskimalva ja oregano ovat perhosten ja pörriäisten suosiossa ja selviävät uskoakseni ihan missä vain. Ne myös tekevät valtavasti itävää siementä, joten kuihtuneet kukinnot on käytävä saksimassa pois ennen siementen kypsymistä, jos ei halua niiden valtaavan koko aluetta. Aloitin itse leikkaamisen siinä vaiheessa kun kukinnossa oli enää muutamia nuppuja aukeamatta. Leikkasin kukkavarret kokonaan pois, jotta jäljelle ei jäisi katkottuja tynkiä. Puutarhakasveista hopeahärkki, kangasajuruoho, sammalleimu ja valkomaksaruoho pärjäsivät ilman hoitamista eivätkä ole ainakaan vielä levittäytyneet riesaksi saakka. 'Hansin' kuihtuneita kukkia kävin silloin tällöin leikkaamassa pois ihan vain yleisen siisteyden takia. Bellis tekee myös paljon siemeniä, mutta läheskään kaikki sen taimet eivät selviä talvesta, joten tilanne pysyy aika hyvin hanskassa. Ketokasveista ketoneilikka, päivänkakkara, siankärsämö, keto-orvokki ja niittyhumala ovat levittäytyneet hyvin maltillisesti. Ne saisivat minun puolestani ottaa oman tilansa vähän vauhdikkaamminkin.

Keto-orvokki kukki vielä 26.9.

Jos teillä on vastaavanlainen alue oman tonttinne rajalla ja haluatte tehdä siihen muutoksia, kannattaa varmuuden vuoksi kysäistä lupaa kunnan puistotoimesta. Täällä lupa heltisi saman tien, mutta varoitettiin siitä, että mitään kiinteitä rakennelmia tai huoltotoimien estäviä juttuja ei saa tehdä. Kovin suuria rahallisia panostuksiakaan ei kannata tällaiselle alueelle uhrata, sillä jonain keväänä traktorin kauha saattaa kaapaista iloisesti lumen mukana myös pintamaata mennessään. Suurimmalle vaurioriskialueelle aion minäkin jättää olemassa olevan nurmikon, mutta ainakin kuvissa näkyneen rikkaruohoalueen korvaan mieluisammilla lajeilla jo tänä vuonna. Syksyllä jo pikkuisen aloitin urakkaa. Jos aikaa ja kasveja riittää, laajennan aluetta myös kivikkorinteen alkupäätä kohti.

Valmista ja ei

Kivikkotörmäkukka 'Pink Mist' ei tainnut suuttua jakamisesta eikä hallaöistä, sillä nuppuja aukeaa tasaiseen tahtiin.

Puutarhakausi alkaa uhkaavasti loppua kasvien käydessä pikku hiljaa talvilevoille ja päivien sekä lyhetessä että kylmetessä. Tihkusade ei enää ole hidaste puutarhatöihin ryhtymiselle, vaan siitä on tullut suorastaan jo este. Kylmällä säällä ei ole mukava puuhailla ulkona, saati sitten jos joutuisi sateessa sitä tekemään. Onneksi viikonlopulle sattui sen verran sateenrakosta ja jopa aurinkoakin, että puutarhapuuhat edistyivät ohi menevästä flunssasta huolimatta hyvän askeleen. Yli kaksi vuotta sitten aloitettu marjapensasalueen rikkaruohoston peittäminen sanomalehdillä, pahvilla, kankailla, hakkeella ja kivituhkalla on nyt valmis. Sain viimein sen verran sanomalehtiä kasaan, että viimeksi puuttumaan jäänyt neliömetri sai peitteet päällensä ja naapureidenkin puoleinen reuna suoristui.

Pitkään jatkunut projekti valmistui eilen. Suoristin samalla betonilaatat keskenään samaan linjaan ja korotin hieman keskiosaa. Kivituhkaa jäi vielä pieni kasa mahdollisten monttujen täyttämiseen. 

Projektin seuraava vaihe olisi aloittaa koko katetun alueen kasvittaminen vuohenputkea ja valvattia paremmilla kasveilla. Marjapensaiden väleissä onkin jo pienet mansikkaympyrät ja yhden herukan alla pari kuukausimansikkaa. Tänään löysin pensasryhmän syyshortensian juurelta muutaman 'Otson Karkki' -puolukan taimen, jotka siirsin 'Pohjan Jätti' -mustaherukan alle. Tästä se lähtee. Siirrän ensi keväänä lisää puolukoita ja jos saan jostain mesimarjan taimia, istutan niitäkin marjapensaiden alle. Sitten kun pensaiden aluset on kasvitettu, uskaltaa ehkä laajentaa maanpeitekasvillisuutta kivituhka-alueille. Tällä vauhdilla kestänee ainakin pari-kolme vuotta ennen kuin se alkaa olla ajankohtaista. Eiköhän siihen mennessä viimeinen vuohenputkikin ole näännytetty.

Hunajamarjat alkavat saada ruskaväriä. Takimmaisena 'Ilo' ('Vostorg'), vasemmalla 'Jättiläisen tytär' ('Docz Velikana') ja oikeassa etunurkassa 'Onni'. 'Ilon' vieressä näkyy pikkuisen pihakäenkaalta, jonka siirsin kasvimaalta.

Edellinen kuva aiheuttikin minulle hetkellisen hämmennyksen. En muistanut, kuinka 'Jättiläisen Tyttären' venäläinen nimi kirjoitettiin, joten tarkistin kirjoitusasun tietokoneen vieressä olleesta puutarhakansiostani. Jäin ihmettelemään sitä, miksi olen merkinnyt 'Ilon' takimmaiseksi ja 'Jättiläisen tyttären keskelle. Mielestäni ne olivat toisin päin. Mielikuva oli niin vahva, että jouduin etsimään blogista postaukset, jotka tein kolmiopenkin istutuskesänä. Varmistui ainakin se, että olin kirjoittanut puutarhakansiooni kasvit aivan oikein: 'Ilo' oli ensimmäinen istuttamani hunajamarja ja se on juuri tuo takimmainen. Siispä kesällä herkuttelimmekin 'Ilon' ensisadolla emmekä suinkaan 'Jättiläisen tyttären' marjoilla. Saa nähdä, muistanko järjestystä enää ensi kesänä vai onko se jo pinttynyt selkäytimeen saakka.

Kyllästyin kaivelemaan kasveja lintujen viskomien hakkeiden seasta, joten siirsin hakkeet kauemmas pensaiden alle ja laitoin näiden pienempien ympärille hiekkaa. Kärhön kaatoi tuulenpuuska pari viikkoa sitten.

Ensi kevään muistilistalle laitetaan ristikkien ja tarhakylmänkukkien kylvö. Tuossa edellisen kuvan kärhön juurella oli pari tarhakylmänkukkaa enemmän, mutta pienet taimet eivät selvinneet toissa talvesta. Niiden tilalle viime kesänä istutetusta timjamista vain pieni osa lähti kasvuun, joten kolmiopenkin kärjessä on turhan suuri aukko. Nyt siinä on muutama seittimehitähti, mutta tarhakylmänkukka sopisi minusta tuohon kärkeen paremmin. Rivi jatkuu ristikeillä, jotka saisivat levitä mieluusti vaikka koko tuolle sivustalle ja pensaiden alle keskemmälle penkkiä. Toiselle puolelle istutin elokuussa vaaleanpunakukkaisen rönsyakankaalin, jonka tehtävänä on ottaa oma tilansa penkin toiselta sivustalta. Aikaa myöten paremmin tuolla viihtyvä kasvi saa sitten vallata koko alueen itselleen, jos eivät mahdu sulassa sovussa olemaan. Pihakäenkaali ilmestyi viime vuonna kasvimaalle, jossa se on odotellut kiltisti tähän saakka. Nyt päätin siirtää sen kolmiopenkin takimmaiseen kulmaukseen, jossa sen mahdollinen leviäminen ei ole haitaksi millekään. Saapahan pikku hiljaa alueita kasvitettua edes jollain. Sen punavioletti väri sopi minusta kivasti hunajamarjojen keltaiseen syysasuun ja reunuskivien vaaleanharmaaseen väriin.

Kasvimaalla oranssit kehäkukat loistivat ilta-auringossa. Vasemmassa reunassa on vielä punajuuria nostamatta.

Kerroin aikaisemmin, että olin aloittanut kasvimaalla pienen kiviprojektin, jonka unohdin silloin kuvata. Se on edelleen pahasti kesken, mutta tällä kertaa se sentään osui kameran tähtäimeen. Osa projektista on sopivaa uusiokäyttöä etsinyt sadevesikaivon betonirengas, joka jäi yli, kun uusimme yhden sadevesikaivoista. Kasvimaalta sillekin löytyi sopiva kulmaus ja uusi elämäntehtävä.

Mietin talven aikana, mitä renkaaseen istuttaisi. Ehkä timjamia vai siirtäisikö tähän ruohosipulin...?

Varsinainen pääprojekti on ollut hiekkakäytävän ja aidan vierustan kapean istutusalueen rajaaminen toisistaan.

Käytävän hiekat ovat kesän aikana valuneet jatkuvasti istutusalueen puolelle, sillä maa viettää aika reilusti alaspäin. Istutusaluettakaan ei voi korottaa, sillä se tarkoittaisi sitä, että pitäisi rakentaa joku pengerrys aidan kohdalle. Maa kun viettää vielä metrin verran alaspäin naapurin tontin puolelle mennessä. Oman rajoitteensa asettavat lavakauluksetkin, sillä kivireunuksen kohdalla olevien kahden laatikon rajalla on kookas kivi, jonka päällä lavakaulusten päädyt lepäävät. Sen vuoksi jouduin laittamaan myös kiviä ja betonitiiliä lavakaulusten toisen reunan alle estämään mullan valumisen käytävälle ja pitämään laatikot suorassa. Järkevin ratkaisu oli tehdä pieni pengerrys käytävän ja kapean istutusalueen rajalle. Mietin materiaalia pitkään ja päädyin viimein kiviin. Niitä kun tontilla riittää ja ne on myös helppo uusiokäyttää aikanaan, jos joskus keksinkin paremman ratkaisun.

Tästä kulmasta näkyy, millainen penger tähän tuli. Kaikkia kiviä on haudattu vähintään pari senttiä, jotta ne pysyisivät paikoillaan. Viimein käytävälle oli mahdollista kärrätä lisää hiekkaa; ilman kiviä hiekkakerroksen paksuus jäi nimittäin vain muutamaan senttiin.

Osa kasvimaan sadosta on vielä korjaamatta. Tänä vuonna minulla oli paljon sellaisia kasveja, jotka vaativat pitkän kasvukauden ja toisaalta myös kestävät hyvin kylmää. Näitä ovat palsternakka, selleri, purjo, ruusukaali ja maa-artisokka. Toiseen ruusukaaleista oli hyökännyt armeija kaaliperhosen toukkia. Elokuussa näkemäni aikuinen yksilö siis ehti munia eikä muutama pakkasyökään näemmä tappanut munia tai toukkia. Leikkasin kaalista latvan toukkineen pois ja keräsin isoimmat kerät talteen. Päällisin puolin toukkia ei näkynyt alempana, joten päätin jättää loput kerät kasvamaan vielä kokoa. Koska muutamasta kerästä ei vielä ruuaksi asti ollut, päätin napsia toisestakin ruusukaalista isoimmat kerät. 350 grammasta ruusukaaleja riitti hyvin lisukkeeksi yhdelle aterialle ja rippeet vielä seuraavallekin. Jos vain tuholaiset ja pakkaset pysyvät loitolla, uskoisin, että tänä vuonna olisi hyvät mahdollisuudet saada jopa yli kilon verran pikkuisia kaalinkeriä. Varsinkin toukilta säästyneessä yksilössä keriä on nimittäin ihan vieri vieressä koko varren mitalta. Pari palsternakkaa ja sellerin tarvitsin ruuanlaittoon, mutta niiden koolla ei vielä juhlittu. Koska lehdet ovat edelleen terhakkaasti pystyssä, viivytän sadonkorjuuta ja annan juureksille aikaa kasvattaa kokoa. Maa-artisokat nostan vasta sitten kun varret ovat oikeasti täysin paleltuneet. Siihen vaaditaan kokemukseni perusteella useamman vuorokauden mittainen pakkasjakso.

Löysin hyvän pituisen ja paksuisen palsternakan. Harmi kun mitat eivät vain sattuneet osumaan samaan yksilöön.

Täällä oli syyspäivän tasausta edeltävänä yönä sen verran napakat pakkaslukemat, että daalia oli lopullisesti mennyttä. Leikkasin sen varret poikki jo aikaisemmin tällä viikolla mutta tänään päätin nostaa koko juurakon ylös. Se olisi varmaan säilynyt vielä tovin maassakin, mutta eipähän tarvitse kerrankin kaivella sitä kohmeisesta mullasta tai ensilumien seasta. Juurakolla oli keväällä sen verran paljon kokoa, että mietin sen jakamista. Koska esikasvatettavaa oli jo muutenkin hirmuisen paljon, päädyin pitämään daalian kokonaisena. Ensi keväänä ei tarvitsekaan miettiä, mitä sen kanssa tekisi, sillä juurakko lohkesi itsestään kahtia kun olin sitä talikolla hivuttamassa ylös. Vanha keskiosa oli lahonnut ja jäljelle jäi kaksi sopivankokoista juurakkoa, joissa oli sekä pienempiä mukuloita että muutama valtavan paksu murikka. Siistin lahonneet osat pois ja vein juurakot pahvilaatikossa varastoon odottelemaan kellariin vientiä. Ihme kyllä gladiolukset eivät vieläkään näytä siltä että niitä olisi pakkanen puraissut. Ne saavat siis jäädä vielä maahan, samoin kuin syyssyrikkä. Jokainen syksyllä ulkona vietetty päivä on pois pitkästä kellariajasta ja ennustaa varmempaa talvehtimista.

Pikkuniitty on ollut tänä vuonna aika vaisu kukinnan suhteen. Nyt keto-orvokki oli innostunut runsaaseen kukintaan ja piristää edes vähän niityn resuista ulkonäköä.

Jotain siis valmistui ja osa jäi kesken. Vielä kun saisi aikaiseksi kitkeä kaikkien jänisverkoilla suojattavien kasvien ympäriltä rikkaruohot, niin voisi alkaa raahata verkkoja varastosta rusakoiden kiusaksi. Verkottamisen jälkeen kitkeminen muuttuu aivan liian hankalaksi, joten voikukat saisivat nauttia jopa toukokuun loppupuolelle saakka kissanpäivistä ellen kitke niitä jo syksyllä pois. Siispä verkot saavat odotella varastossa siihen saakka että saan sopivan vaihteen päälle. Tänään ei sellainen näpertely enää inspiroinut, sillä käytin päivästäni melkein viisi tuntia sohvan selkänojan kankaan paikkaamiseen. Lapset...

Hyvää luonnonkukkien päivää!

Aamulla huomasin, että tänään vietetään luonnokukkien päivää. Teinpä siis heti aamun alkajaisiksi kamerakierroksen ja etsin pihaltamme juuri nyt kukassa olevia luonnonkukkia. En uskonut, että niitä kovin montaa löytyisi, sillä pari pientä niittyäni ovat tänä vuonna lähteneet kasvuun aika hitaanlaisesti. Jokunen kukka kuitenkin löytyi ja pari kivaa yllätystäkin.

Tämän vuoden teemalaji on pihlaja. Meillä on vain kotipihlajia, mutta ne kukkivatkin tänä vuonna ennätyksellisen komeasti.

Niittyrinteestä löytyi pari kukkijaa, pikkuniityllä näin eilen yhden keto-orvokin kukan, mutta se oli ehtinyt kuihtua yön aikana. Päivänkakkarat kukkivat pian, mutta vielä pari päivää ovat nupullaan.

Puna-ailakki kukkii poimulehden kanssa. Valkoinen puna-ailakkikin oli ehtinyt tehdä jo yhden kukkavarren, mutta se oli taittunut poikki ilmeisesti eilen eikä ollut enää kuvauskelpoinen.

Aitovirna ja ahomansikat aloittelevat.

Kukkapenkin reunasta löytyi yksi pieni keto-orvokki. Siirrän tämän jossain vaiheessa pikkuniitylle.

Niityiltäni ei löytynyt tällä hetkellä enempää kukkijoita, mutta nurmikolta ja tontin rajojen tuntumasta niitä löytyi sitäkin enemmän.

Puistolemmikit ja oravanmarjat ovat varsin viehättävä sekoitus. Oravanmarjat vedetään trimmerillä matalaksi ennen myrkyllisten marjojen kehittymistä.

Keltaiset niittyleinikit ja valkoiset puistolemmikit ovat myös kauniita yhdessä.

Mustakonnanmarja, jonka käyn kitkemässä taas kerran pois. Nätti on kukkiessaan, mutta ei sen aivan lapsiperheen pihan vieressä tarvitse kasvaa.

Nurmitädykkeellä on kauniinsävyiset kukat.

Metsätähtiä löytyy vuosi vuodelta enemmän. Nyt ensimmäinen on löytänyt tiensä kantopuutarhaan.

Orvokit yllättivät minut tänä vuonna, sillä löysin kantopuutarhasta sinisenä kukkivan mättään aho-orvokkeja. Niistä ei näkynyt edes lehdenkärkeä viime vuonna tähän aikaan otetuissa kuvissa. Juurakko on varmasti piilotellut vadelmanjuurien seassa ja innostui voimakkaan kilpailijan kaikottua runsaaseen kukintaan. Toisen orvokkilajin löysin tontin ulkopuolelta kiertävästä ojasta, josta osa on enemmän tai vähemmän hyllyvää suota.

Kantopuutarhan superyllättäjä on aho-orvokki. Toivottavasti se viihtyy ja leviää isommallekin alalle.

Suo-orvokit kukkivat hyllyvällä minisuolla.

Koiranputket kuuluvat erottamattomasti suomalaiseen alkukesään.

Suomen luonnonsuojeluliiton sivuilta voi käydä lukemassa lisää tästä yhteispohjoismaisen luonnonkukkien päivästä ja sen tavoitteista. Mitkä luonnonkasvit kukkivat teillä juuri nyt?