torstai 11. kesäkuuta 2026

Kivikko kukassa

Kivikkorinteen vanhimmasta osasta on muotoutunut aikojen saatossa oikea alkukesän kohokohta, vaikka kivikkohan on aina kaunis katsella. Nyt se on kauniin lisäksi myös värikäs, kun suurin osa rinteen kasveista kukkii.

Pinkki kissankäpälä
Enpä olisi uskonut, miten nopeasti Tutkimusmetsän puutarha -blogin Marjukalta kaksi vuotta sitten saamani pikkuruiset kissankäpälän alut kasvavat. Viime vuonna kuvan kasvustossa oli kymmenen kukintoa, nyt en edes viitsinyt laskea ja toinen mätäs on yhtä suuri. Pidän kyllä niiden hopeaisesta kasvustostakin mutta kyllähän tuollainen kukkapaljous ilahduttaa erityisen paljon. Värikin sopii täydellisesti muiden kivikkorinteen kukkijoiden sekaan.
Kuvan keskellä toinen kissankäpäläkasvusto.
Viime kesänä purin hieman kivikkorinteen alareunaa ja lisäsin kompostimultaa kasvualustan pohjalle. Se oli selvästi henkihieverissä kituneiden marmorimehitähtien mieleen, sillä ne ovat nyt paljon virkeämpiä ja kookkaampia. Niitä on heti ylläolevan kuvan vasemmassa alareunassa kissankäpälien alapuolella. Sähäkänpinkki levisia on tähtilevisia 'Little Raspberry', joka on osoittautunut yhtä luotettavaksi talvehtijaksi kuin minulla jo monta vuotta ollut 'Little Plum'. Löysin Raspberryn juurelta pari siementaintakin, joista isoimman otin ruukkuun kivikkokasviasetelmaan kasvamaan kokoa (siitä projektista kuvia myöhemmin). Kurkataanpa seuraavaksi, mitä hempeän liilansinistä pilkistää 'Little Raspberryn' yläpuolella keto-orvokkien seassa.
Kellarissa talvetettu unkarinsinililja sai seurakseen tarhamehiläisen.
Ainoastaan viisi sipulia viidestätoista suostui kukkimaan mutta ei se mitään. Parempi edes muutama kukka ja suurin osa sipuleista hengissä. Jos ostaa sipulit melko myöhään, niin ei voi varsinkaan pikkusipuleiden kohdalla olettaa, että kaikki olisivat selvinneet myymälässä kuivumatta liikaa. Jospa sinililjat viihtyisivät kivikkorinteessä ja kukkisivat runsaammin ensi keväänä. Tykkään niiden pitsimäisistä kukinnoista ja sävykin on oikein mieleinen. Kerrassaan ilahduttava tuttavuus.
Tähtilevisia 'Little Plum' siementaimineen.
'Little Plum' jurotti aluksi useamman vuoden mutta sen jälkeen se on kukkinut joka vuosi runsaasti ja pitkään, ja tehnyt paljon siementaimia ympärilleen. Olen siirtänyt niitä takapihallekin ja ne viihtyvät siellä aivan yhtä hyvin. Luulen, että jurotuksen syynä oli juuripaakkuun jäänyt turvemulta, josta kyllä poistin osan heti tuoreeltaan ja korvasin karkealla hiekalla. Jossain vaiheessa muistan kitkemisen yhteydessä kaivaneeni lisää turvetta pois levisian juurien seasta. Siementaimet, joiden juurissa ei luonnollisesti ole turpeen hitustakaan, ovat kasvaneet paljon reippaammin. Uudemmilta levisiahankinnoilta olen kaivanut varsinkin juuripaakun yläosasta turvetta niin paljon pois kun vain olen saanut. Sekään ei auttanut viime kesänä ostamaani valkoista tarhalevisiaa selviämään talvesta. Ehkä tarhalevisiat vain ovat tähtilevisioita talvenarempia. Kesälevisiakin minulla joskus oli yhden kesän ajan. Sen kohtaloksi koitui ainakin paha talvi mutta ehkä myös juuripaakkuun jäänyt turve. En silloin vielä ollut oppinut tuntemaan levisioiden sielunelämää.
Keto-orvokit pärjäävät ihan olemattomassa kasvualustassa.
En ole ollut kovin tiukkapipoinen keto-orvokkien kitkemisessä. Minusta ne näyttävät kauniilta kukkiessaan kivien kolosissa ja kukkia riittää vielä runsain mitoin koko kesäksi. Ne ovat niin pienijuurisia, että häiritseviin paikkoihin ilmestyneet taimet saa nyppäistyä milloin vain pois ilman työkaluja. Jos jossain kiven kolosessa ei kasva sammalta tai itse istuttamaani kasvia, sen valtaa kuitenkin joku inhottavampi rikkaruoho. Jokainen kukkiva keto-orvokki siis vie tilan potentiaaliselta hankalammin kitkettävältä nurkanvaltaajalta. Keto-orvokki taisi myös muistaakseni olla jonkun hopeatäpläperhosen toukan ravintokasvi, mikä on myös yksi syy lisää antaa orvokkien kasvaa.
Sammalleimuja ja keto-orvokki.
Oli tarkoitus pitää eriväriset sammalleimut pikkuisen erillään mutta niinpä vain punainen sammalleimu oli suikertanut kirjavakukkaisen 'Candy Stripesin' sekaan. En ollut aiemmin kiinnittänyt niin huomiota sammalleimujen kukkien muotoon mutta kuvasta huomasin, että pinkillähän on paljon leveämmät terälehdet kuin Candylla. Seuraavaksi pitänee siis verrata muidenkin värien kukkien muotoja keskenään. Pinkkejä minulla on ainakin kahta tai kolmea erilaista ja lisäksi liilaa ja valkoista. Ja valkoisiakin oli kaksi erilaista mutta ainakaan se toinen ei vielä kuki. Toivottavasti se ei ole kuollut talven aikana.
Pihaantulosta. Puolivälistä oikealle on vanhin osa, vasemmalle uudempaa.
Vaikka sammalleimut ovat kauniita, niin joudun ehkä vähän rajoittamaan ainakin 'Candy Stripesin' leviämistä, jotta se ei hautaa vanhan osan pikkuruisia aarteita kokonaan alleen. Viime syksynä hankittu nukki on aivan sen vieressä ja se ei tasan tarkkaan kestä kilpailua. Levisian siementaimiakin oli jo sammalleimun oksankärkien alla ja mielelläni antaisin myös kissankäpälälle mahdollisuuden levittäytyä laajemmalle alueelle kun se noin hyvin on alkanut viihtyä. Valkoinenkin kissankäpälä olisi kiva hankkia ja onhan tuollaisia pienempiä kivikon ihanuuksia vaikka mitä muitakin.
Sama paikka muutama askel kauempaa.
Viime syksynä rinteen alle siirretyt sammalleimut kukkivat myös. Sinne menikin iloisesti kahta eri punaista sekaisin mutta se ei haittaa. Seassa kasvava ketoneilikka alkaa myös nuppuilla, joten pinkinkirjavaa kukintaa tulee joka tapauksessa rinteen alle lisää. Huomaatteko muuten aidan oikeanpuoleisessa päässä valtavan kokoisen ja komeasti kukkineen tarhakylmänkukan? Voitteko uskoa, että minulta meni ilmeisesti sen paras kukinta ihan kokonaan ohi? Olin käynyt kuvaamassa 27.5. ensimmäiset avautuneet levisian kukat ja 3.6. tarhakylmänkukasta oli jo puolet kukista kuihtunut. Seasta toki nousi vielä vaikka miten paljon kukkia mutta ne hautautuivat kukkineiden joukkoon. Millainen puusilmä ei ole voinut huomata noin runsasta kukintaa sen ollessa parhaimmillaan? Olinko juuri silloin poissa kotoa vai satoiko vettä?
Ohikukkinut tarhakylmänkukka 3.6. ja sen pienempi kaveri hieman paremmassa kukinnan vaiheessa.
Noh, kerrankos sitä jää melkein puolimetrinen kukkapallo kymmenine kukkineen keskeisimmällä paikalla pihaantuloa huomaamatta. Ensi talvena tuon jättiläisen nakertaa kuitenkin myyrä viimeistä juurenkärkeä myöten ja montun pohjalla köllöttää melonin kokoiseksi palloksi pullistunut talttahammas röyhtäillen tyytyväisenä kuin Karvinen konsanaan. Jospa ei kuitenkaan. Pari kertaa myyrä on yrittänyt tuhota tuon monsterin mutta se ei ole moisista yrityksistä säikähtänyt.
Uudemmalla puolella kukkivat patjarikot.
Patjarikoilla meni myös hetkinen löytää omat paikkansa kivien kolosista mutta nyt nekin ovat päässeet alueenvaltauksen makuun. Vihreät mättäät patjarikon seassa ovat pääasiassa karpaattienkelloa, joka näyttää myös viihtyvän rinteessä. Keltatörmäkukkiakin kuvassa näkyy ainakin yksi. Ne ovat ilmeisesti melkein kaikki hengissä ja mielestäni löysin myös ainakin yhden taimen, jota en ollut itse istuttanut. Siementaimi siis. Törmäkukat ovat aika lyhytikäisiä, joten siementaimet saavat minun puolestani kukkia siellä, minkä paikan itselleen sattuvat valitsemaan. Valkoinen mätäs aidan heti edessä on amerikanvuokko.
Amerikanvuokko patjarikkoa juurellaan. Rikkaruohojakin on muutama.
Amerikanvuokkoja kukkii rinteessä nyt kaksi mutta onnistuin valikoimaan tähän postaukseen sellaiset kuvat, joissa sitä toista ei näy. Se ei ole vielä noin iso kuin edellisen kuvan kaunistus mutta näkyy kuitenkin kadulle kivasti. Siinä on myös kasvi, joka saisi minun puolestani hieman levittäytyä rinteeseen mutta en ole löytänyt puutarhastani vielä yhtäkään amerikanvuokon siementainta. Vuokkoja on kuitenkin kolmessa eri kukkapenkissä, joten voisi kuvitella edes johonkin tulevan siementaimia. Suurin osa istutetuista on kuollut, joten ehkä tämä primadonnavuokko ei vain suostu viihtymään ihan missä tahansa. Vaaleanpunainenkin amerikanvuokko olisi muuten kiva saada. Se sopisi aika kivasti kivikkorinteen värimaailmaan.
Ei kukkia mutta japaninmaksaruohon viereen oli tullut aivan ihana sammalmatto.
En tiedä, mikä tuo sammal on lajiltaan tai mistä se on keksinyt juuri tuohon tulla mutta se saa ehdottomasti jäädä. Maksaruohon lehtien sävy korostuu aivan eri tavalla kiviä kuin kirkkaan vihreää sammalta vasten. Oli muutenkin aika sopivaa minusta, että juuri japaninmaksaruohon viereen kasvoi samettisen pehmeä sammal. Rinteen ja oikeastaan koko puutarhani tyyli on kaukana japanista mutta ehkä pieni japani-viittaus on ihan hauska yksityiskohta kaiken sekametelin sekaan. Toisaalta tiivis sammal estää myös rikkaruohoja kylväytymästä kivien koloihin. Kitkin muutama päivä kuvaamisen jälkeen koko rinteen ja sain vain vajaan kottikärryllisen rikkaruohoja, vaikka nyhdin rinteestä useamman ison oreganon ja lemmikkimättään ihan pikkuisten rikkaruohojen lisäksi.
Puupioni kukkii esnimmäisen kerran.
Puupioni ei ole kivikkorinteessä mutta pakko oli sen ensikukinta ympätä mukaan ennen kuin kukinta on ohi. Joku (ehkä kotilo) oli vähän maistellut nuppua, joten terälehdissä on reikiä. Se ei kuitenkaan pionin kauneutta latista.

3 kommenttia:

  1. Valkoisen kylmäkukan kukinta meni tänä vuonna ohi hetkessä eli ehkä et ole mikään puusilmä ollut. :) Meillä lounaisrannikolla satoi juuri silloin ja valkoinen kärsi siitä eniten. Punainen ja lila kestivät sateen paremmin. Kivikkosi on kyllä todella kaunis. Itse olen aloittelemassa kivisen rinteen muuttamista kukkivaksi,joku mikälie heinä vaan yrittää vallata kaikki kolot. Olen kasvattanut siemenistä lisää kylmänkukkia ja toivon että saisin niitä lisää kasvamaan.
    Hyvää kesää !
    -Eeva-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä kuulla, etten ole ihan huomiokyvyttömäksi sentään muuttunut. Lämmintä kyllä oli tuon valkoisen kylmänkukan kukinta-aikaan ja sehän nopeuttaa usein kukintaa. Siniset kukkivat meillä jonkun verran aikaisemmin ja niitä ehti ihastella hyvinkin.
      Kiitos! Kivikkorinnettä on tehty pitkään ja hartaasti mutta vuosi vuodelta se on parempi. Meillä ei ole kivikossa oikeastaan heinää näkynyt mutta uudemmassa päässä kasvava oregano haluaisi muuttua ongelmaksi. Pitäisi kerätä kuihtuneet kukat ajoissa pois, ettei tulisi siementaimia. Tuossa vanhimmassa osassa on niin hiekkainen kasvualusta, ettei siinä jaksa edes rikkaruohot kasvaa.
      Kiitos ja hyvää kesää sinullekin! Toivottavasti saat kivisen rinteesi kukoistamaan.

      Poista
  2. Onpa todella kaunis tuo kivikkorinteesi😍
    Kerää amerikanvuokosta siemenet talteen ja kylvä ruukkuun. Mielestäni sitä on helppo kasvattaa siemenestä. Ainakin itselläni siemenkasvatus on onnistunut hyvin. Näin pikkutaimet pysyisivät varmemmassa tallessa!

    VastaaPoista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!