Vauvala

Hah, luulitko olevasi hyvässäkin piilossa?

Aloituskuvasta huolimatta tämä juttu ei käsittele lehtokotilovauvoja. Sattuipahan vain tulemaan puutarhatöissä vastaan harvinaisen huonosti piiloutunut kotilo, joka sitten pääsi aloituskuvaksi. Lienee muuten sanomattakin selvää, että kyseinen yksilö ei jatkossa mussuta minun kasvejani. Liiskatuksi joutui myös iso joukko sen sukulaisia, kun jatkoin viime viikonloppuna aloittamaani työmaata. Silloin mansikat poistuivat pätkäpenkistä huonokuntoisten puskien tilalle ja pätkäpenkki jäi tyhjilleen. Nyt oli vuorossa pätkäpenkin valmistelua uuteen käyttöönsä: taimivauvalaksi.

Etualalla uusi vauvala. Mansikat siirtyivät tuonne taustalle kesäkurpitsojen kanssa samaan riviin.

Pätkäpenkissä oli jo vanhastaan kivireunus mutta se oli vuosien mittaan painunut melkein kivituhkakäytävien tasalle ja kivet vinksottivat vähän sinne sun tänne. Nostelin kaikki takaisin pystyyn ja lapioin päädyn täyteen multaa alueen toiselta reunalta. Nyt kuopalle jääneeseen päätyyn aion tyhjennellä hiekkaa ja jonkun tomaattiruukun mullat sadonkorjuun jälkeen. Sinne tulee nimittäin perennojen syyskylvöalue, jonka pohjaksi sellainen käytetty ja varmasti rikkaruohoton multa sopii oikein hyvin. Suorakylvöalueesta huolimatta aion varmasti tehdä talvella myös hankikylvöjä, sillä se vaan on niin kivaa.

Vauvalan täyttäminen on jo aloitettu.

Ensimmäisenä vauvalaan päätyi aurinkopenkissä useamman vuoden majaillut kevätatsalean taimi, joka ei oikein ole jaksanut lähteä kunnon kasvuun. Hengissä se on hyvinkin mutta talven aikana aina osa paleltuu ja kasvu alkaa melko lailla alkutekijöistään. Katsotaan, jos paikanvaihdos saisi minikokoiseen atsaleaan vähän vauhtia. Heti atsalean perään kävin keräämässä viisi rotkolemmikin siementainta. Ne luultavasti päätyvät ensi keväänä myyntiin ellei omista puskista joku satu talven aikana kuolemaan. Kitkiessä huomasin, että yksi maksaruoho 'Jose Auberginen' varsista oli taittunut maanrajasta poikki. Vauvalassa on tilaa, joten pätkin katkenneen varren kolmeen osaan ja tökin ne multaan. Jospa joku niistä juurtuisi tässä syksyn mittaan ja selviäisi vielä talvestakin hengissä. Onpa kätevää, että on tuollainen alue, johon voi lykätä yhtä sun toista väliaikaissijoitukseen! Toistaiseksi vauvalaan ei päätynyt enempää kasveja mutta eiköhän syksyn mittaan tule vastaan ylimääräisiä siementaimia tai jakopaloja, joille ei lopullista paikkaa vielä löydy.

Atsalea on pieni mutta sentään hengissä.

Vauvalasta käännyin ympäri ja jatkoin puutarhapuuhia selän takana, eli kärhökaaripenkin alalaidassa. Siellä on ollut taas yksi monista hitaasti etenevistä projekteistani, tosin tämä kohta tuli työn alle vasta viime syksynä, jolloin siirsin keijunkukka 'Midnight Roset' majapenkistä kärhökaaren alareunaan. Silloin en saanut niitä vielä jaettua koko matkalle mutta tämän kesän aikana kaksi keijunkukista oli kasvanut niin suuriksi, että niistä sai eroteltua muutamia pieniä jakopaloja. Nyt on keijunkukkia rivi täynnä, jos vain kaikki selviävät ensi talvesta. Muutamaan ei tullut yhtään juurta mukaan mutta usein sellaisetkin ovat juurtuneet. Nyt on ainakin riittävästi kosteutta niin ilmassa kuin maassakin.

Keijunkukkia on nyt koko rivi.

Keijunkukilla oleva alue ei suinkaan ollut tyhjänä tähän saakka. Siellä oli kesällä pari perennakylvöruukkua väliaikaisesti jemmassa ja lisäksi lemmikkiä ja bellistä. Oli siellä myös yksi siemenestä itse kasvatettu keijunkukka odottamassa parempaa paikkaa. Nyt sen oli pakko väistyä ja kyllähän sitä aina jostain tilaa yhdelle keijunkukalle löytyy. Tai oikeastaan kuudelle, sillä keijunkukkia pitää jakaa säännöllisesti tai ne saattavat suutahtaa ja häipyä muille puutarhamaille. 

Lemmikkiä olikin tuossa nurkassa vähän liian paljon.

Sopiva paikka löytyikin luumutarhan laidalta 'Viipurin punaluumun' rangan juurelta. Siinä on ollut joskus keijunkukan siementaimia, jotka siirsin jo aiemmin muualle ja sen jälkeen lemmikit tietysti valtasivat koko alueen. Tummalehtinen kasvi sopii kuitenkin hienosti juuri tuohon tuomaan kontrastia 'Gold Standard' -kuunliljoihin, joten nyt lemmikit saivat väistyä taas kerran keijunkukkien tieltä. Samalla tuli kitkettyä taas pätkä kiveystä. Oli nimittäin sen verran tuuhea lemmikkikasvusto siinäkin, että meinasi housuntakamus kastua keijunkukkien kanssa kyykkiessä. Loppupätkä istumakiven suuntaan jäi vielä kitkemättä, sillä sen ovat vallanneet pikkutöyhtöangervon taimet eikä niitä saa ihan noin vain nypittyä irti.

Luumutarhaan päätynyt keijunkukka on 'Midnight Rosen' ja 'Green Spicen' risteytys.

Ei tuo risteytyskeijunkukka ihan suosikkini ole mutta kyllä se kelpaa tuolla oleskella ja onhan se joka tapauksessa ollut hyvin elinvoimainen yksilö. Tietyssä valossa se on myös aika kivan näköinen; sellainen kuparisena hohtava eivätkä purppuraiset lehtien alapinnatkaan hassummilta näytä. Sen uudet lehdet varsinkin ovat minusta hienon näköisiä. Täysikokoisina ne ovat vähän liian epämääräisen vihreänrusehtavia minun makuuni.

Tässä oli myös kaksi amiraalia mutta ne lehahtivat pois juuri ennen kuin ehdin saada kuvan.

Perhosia on alkanut vihdoin saapua myös tänne, tosin ei kovin suurina laumoina vieläkään. Kolme amiraalia kuitenkin näin yhtä aikaa ja kovasti yritin myös saada niistä kuvia mutta olivat pahukset niin levottomia ettei onnistunut. Keltatörmäkukkakuvaan jäi sentään edes muutama kimalainen vaikka amiraalit häipyivätkin puoli sekuntia liian aikaisin. Kukkakärpäsiä oli myös mukavasti liikkeellä mutta niitä ei kuvasta taida erottaa yhtä useampaa.

Karpaattienkellojen takana olevassa punatähkässä näkyy yksi amiraali. Huomaatteko?

Oliko vähän epätoivoinen yritys todistaa nähneensä amiraalin? Ehkä vähän. Tulipahan kuitenkin ikuistettua palanen kivikkorinteen syyskuuta. Nyt ei ole rusakko käynyt syömässä karpaattienkellojenkaan kukkia, mikä on varsin toivottua vaihtelua tämän kesän tuholaissektorilla.

Ohoo! Olisiko vihdoin joku muu kuin 'Magnus' kasvanut kukintakokoon?

Punahattuja olen yrittänyt kasvattaa siemenistä useampana vuonna kuin edes muistan. Siemenet itävät ja taimet kasvavat aina hyvin mutta ensimmäisen talven jälkeen joko kaikki tai suurin osa on menetetty. Vihdoin muutama vuosi sitten muutama taimi selvisi talven yli ja sen jälkeen ne ovatkin olleet kestävämpiä ja kukkineetkin jo. Isoimmat kukkivat tänä vuonna peräti aika komeasti. Nyt kärhökaaripenkissä yksi muita selvästi pienempi yksilö on alkanut kukkia ja sepä ei taida ollakaan sitä perinteistä 'Magnusta', joita ilmeisesti kaikki muut kukkivat yksilöt ovat, vaan selvästi niitä vaaleampi. Olen kylvänyt myös 'Sunseeker's Rediä' ja 'Delicious Candya'. Olisikohan tuossa sitten Candyn perimää?

Päivän kärhönä on tänään 'Polish Spirit'.

Hieman harmittaa edelleen se, että rusakko kävi kesäkuussa katkomassa yli puolet 'Polish Spiritin' versoista. Olin vieläpä ohjannut juuri ne varret kasvamaan seinäkkeen oikealle reunalle. Yläreunaa sai "pelastettua" ohjaamalla keskemmälle kasvavia latvoja oikeaa laitaa kohti mutta koko alaosaan jäi neliömetrin kokoinen aukko. Seinäkkeen vasemmalla sivulla taas piti kasvaa 'Innocent Blushin' mutta sen rusakko parturoi kokonaan melkein maata myöten. Onneksi voimakaskasvuinen 'Polish Spirit' sai reilusti karsittunakin loppujen lopuksi aika hyvän kukkaloiston aikaiseksi. Kuvitellaan mielessä, miltä se olisi voinut näyttää, jos olisi saanut kasvaa häiriköimättä koko kesän.

Jäähyväiset elokuulle

Amiraali punahatulla

Viimeinen kesäkuukausi päättyy aivan pian mutta toivon mukaan sää ei muutu aivan heti syksyisen tympeäksi. Eikö kummallinen kesä ansaitsisikin jatkokseen aivan poikkeuksellisen lämpimän ja poutaisen syyskuun sekä sopivasti viilenevän mutta ei jatkuvasti sateisen lokakuun? Minun mielestäni vastaus on ehdoton kyllä, isolla koolla ja huutomerkillä varustettuna. Uskoisin myös erityisesti hyötykasvien vastaavan samaa, sillä ne ovat ainakin täällä selvästi jäljessä normaalia aikatauluaan. Lämpö tasapainottaisi vähän tilannetta, vaikka päivät ovat selvästi jo lyhentyneet. Toki myös kaikki syyskukkijat saisivat samalla lisäaikaa kukkimiseen. Katsokaa vaikka, miten paljon nuppuja keltatörmäkukissakin on!

Keltatörmäkukat kukkivat valtoimenaan punahattujen seassa.

Sainkohan joskus muutama vuosi sitten Vaalean vihreää -blogista idean istuttaa keltatörmäkukat punahattujen väleihin. Idea oli oikein hyvä sen suhteen, että molemmat näyttävät yhdessä kauniilta. Nyt vain olen huomannut sen, että punahattujen edessä kasvavat pionit alkavat jo peittää törmäkukkia, joten niiden kukintaa ei näe kauempaa. Törmäkukat tosin ovat usein lyhytikäisiä, joten ehkä niitä ei ensi vuonna edes kuki pionien takana piilossa. Pitääpä muistaa kerätä siemeniä, jotta saa taas talvella puuhastella hankikylvöjen parissa. Vaikka kuvaan ei nyt sattunutkaan yhtään pörriäistä tai perhosta, niin keltatörmäkukissa käy usein kiitettävä vilske. Ne ovat myös ällistyttävän innokkaita kukkijoita ja jo yksikin taimi tekee näyttävän kukinnan. Näissä kuvissa näkyy kahden taimen kukat, kolmas olisi ollut punahattujen toisella puolella mutta se ei tainnut selvitä talvesta (tai liian innokkaasta kitkijästä...).

Tarhakeijunkukka 'Hans' ei nyt oikein ole varma, miltä sen kukinnon pitikään näyttää.

Tässä oikean muotoinen töyhtö. Kimalainenkin osui ihan vahingossa samaan kuvaan.

Jos on keijunkukalla vähän suunta hakusessa, niin on sitä ollut puutarhurillakin. Jotenkin ei ole inspiroinut oikein mikään. Sitten kun johonkin hommaan viimein ryhtyy, aika loppuu kesken. Viime viikonlopun kiveyksen uusiminen taisi viedä hetkeksi puutarhainspiraation, vaikka uudistunut laatoitus saa edelleen hyvän mielen aikaiseksi. Vähän jotain pientä olen siellä sun täällä yrittänyt puuhailla ja vieväthän nekin asioita eteenpäin. Parin edellisen vuoden ranskantulikukkaepisodista viisastuneena olen nyt yrittänyt ehtiä saksia tulikukkien kukkavanat pois heti kun kukinta alkaa hiipua. Osan silputin lämpökompostoriin ja osan säkitin vanhoihin multapusseihin malvojen ja oreganojen kanssa mädäntymään. Jos en ehdi ennen talvea tyhjennellä niitä lämpökompostoriin, joutavat odottamaan ensi kesään säkeissään.

Patiolta näkyy kerralla kolmen hortensian kukinta.

Jos olen etupihan uudistuneesta kiveyksstä iloinen, niin olen sitä myös takapihan hortensioista. Patiolla 'Prim White' on punastunut hienosti ja sen juurella loistokärhö 'Voluceau' jaksaa kukkia edelleen. Taaempana kaksi 'Vanille Fraisea' kukkivat ensimmäistä kertaa ikinä runsaasti ja ne näyttävätkin vihdoin pensailta eivätkä taimilta. Jos kärsineitä luumupuita ei lasketa, niin näkymästä on tulossa juuri sellainen kuin aikoinaan suunnittelin.

Taimipäiviltä löytyi pari erikoisuutta.

Eikö niin, että jos inspiraatio on hukassa, niin sitä suorastaan täytyy etsiä taimiostoksilta? Eilen täällä päin oli paikallisen puutarhaseuran järjestämä taimi- ja rompetori. Rompeosasto ei niin kiinnostanut mutta taimipöydät piti tutkia läpi kun oli vielä mainostettu, että paikalle on tulossa harvinaisuuksien myyjä. Olihan siellä vaikka minkälaista kasvia, joita piti googlailla, mutta lopulta mukaan lähti vain posliinirikko 'Aureopunctata' ja nukki Androsace adfinis. Tietääkö kukaan, onko tuolle nukille olemassa suomenkielistä lajinimeä? En vielä istuttanut sitä mihinkään mutta luultavasti teen sille tilaa kivikkorinteestä. Siellä ei ainakaan talvimärkyys vaivaa. Posliinirikon istutin kärhökaaripenkkiin sen jälkeen kun olin kaivanut sieltä loput mesimarjat samaisen penkin aurinkoisempaan kulmaan. Ja sitähän siis edelsi massiivinen rönsyakankaalien poisto-operaatio.

Kärhökaaripenkin yläreuna onkin sitten jatkossa mesimarjojen reviiri.

Kaivoin jo alkukesällä yllä olevan kuvan etualalta akankaalia noin puolen neliömetrin alalta pois ja siirsin mesimarjoja tilalle, jotta näen, kuinka mesimarjat siinä viihtyvät. Kukinta oli paljon runsaampaa kuin varjoisammassa takalaidassa ja ilmeisesti myös pölyttäjät löysivät kukat paremmin, sillä saimme jo muutamia mesimarjoja. Raakileitakin on vielä jokunen jäljellä. Nyt kaivelin loputkin mesimarjat valoisampiin oloihin ja tavoite olisi pikku hiljaa korvata niillä ainakin osa akankaalien valtaamasta alueesta. Akankaalit saavat luultavasti jäädä varjoisampiin osiin elleivät mesimarjat nyt vallan innostu ottamaan koko pensasmustikka-alueen aluskasvin roolia. Paitsi se uusi keltapilkkuinen posliinirikko saa mielellään vallata (ison) osan siitä takalaidan varjoisasta reunasta. Sillä on vieruskavereina kuunlilja 'Halcyon', vuorijumaltenkukan siementaimia, siperiankurjenmiekkaa, tarhavaleunikkoa, alppiruusun pikkutaimia ja pensasmustikka. Ja vielä toistaiseksi pitkän matkan päässä sitä akankaalia. Asetelma vain näytti niin pöljältä kun oli iso alue pelkkää mullosta ja siellä täällä jokunen pieni kasvi, etten viitsinyt edes kuvata sitä.

Kuvasin sen sijaan yhden monista puutarha-apulaisistani.

Eri kokoisia sammakoita loikkii nyt pitkin pihamaata. Pelkästään mesimarjoja siirrellessä säikäytin tuon kuvan ison sammakon lisäksi kaksi pientä pois piiloistaan. Onneksi Karo ei ole ainakaan meidän nähden napsinut sammakoita välipaloikseen. Sen sijaan autotallin seinustat kiehtovat erityisen paljon. Kasvimaan hiekkakäytävällä aivan autotallin seinän varressa näkyykin jatkuvasti hiirten/myyrien jälkiä ja välillä loukkuunkin eksyy joku. Tasoitan aina kasvimaalla käydessäni kengällä hiekan, jotta näen, vieläkö pikkujyrsijöitä liikkuu vai joko viimeinen jäi loukkuun. Toistaiseksi liikenne on ollut hyvin vilkasta, minkä huomaa myös tomaateista. Maasta tai tomaattiruukuista löytyy vähän väliä puoliksi syöty tomaatti. En tiedä, ovatko ne karisseet itsekseen myyrien syötäväksi vai kiipeilevätkö jyrsijät jo hakemaan herkkuja ylempääkin. Kai se pitää vielä asentaa riistakamera, jotta selviää, mitä tomaattiruukuissa yön aikana tapahtuu.

Mutta mikä ihme on tämä? Joku mintunsukuinen?

Herukoita kerätessä kiinnitin taas huomiota yhden mustaherukan juurella kasvavaan kasviin. Epäilin sitä aiemmin tuoksun perusteella sitruunamelissaksi ja revinkin suurimman osan jo alkukesällä pois. Osan jätin kuitenkin tarkempia selvityksiä. Kovin on tämä kasvi vain innokas leviämään ja aika korkeakin siitä on tullut. Tuoksussa on selvästi sitruunaa mutta ei se taida kuitenkaan sitruunamelissa olla. Tunnistatteko? Toinen aivopähkinä on aurinkopenkissä. Huomasin senkin jo alkukesällä kitkiessäni ja kun en sitä suoraan rikkaruohoksi tunnistanut, jätin kasvamaan. Varmaa on se, että tuollaista en ole sinne itse istuttanut enkä myöskään kylvänyt.

Toistaiseksi tämä tulokas on pysynyt hyvin paikoillaan. Mutta kuka hän on? Kalliokielo?

Kaikenlaisia mysteereitä sitä eteen tuleekin. Helpommalla kai pääsisi, kun kitkisi kaikki pois mitä ei ole varmuudella itse istuttanut. Ja rehellisesti sanottuna osa itse istutetuistakin joutaisi pois kun ei sitä aina ole tajunnut, mistä voi tulla myöhemmin riesa. Mansikoista ei liiemmin riesaa ole ollut mutta vaivaa sitäkin enemmän. Kun kasvupaikka on puolivarjoisa sekä tuulensuojaisa, on satokin vaivaan nähden aika vaatimatonta ja sateisena kesänä siitäkin suurin osa homehtuu. Lisäksi marjoja on pitänyt suojella linnuilta ja tänä vuonna olisi pitänyt älytä virittää mansikkahäkin ympärille vielä myyräverkkokin. Ampiaiset eivät sentään rynnänneet apajille niin kuin kävi viime kesänä. Yhdessä rivissä oli vanhaa amppelimansikasta lisättyä mansikkaa, joka ei enää marjonut kunnolla. Päätin kaivaa ne pois ja siirtää niiden tilalle kummallisesta pätkäpenkistä 'Fridaa'. Pätkäpenkki taas piti tehdä aikoinaan, kun taimia oli liikaa tilaan nähden. Nyt ovat kaikki mansikat samalla alueella ja täten myös paljon helpommin ainakin linnuilta suojattavissa. Pätkäpenkille taas on mahdollisesti uusia suunnitelmia mutta siitä lisää toisella kerralla.

Kelloköynnös on kukkinut jo kuukauden verran mutta kerrallaan siitä on aina vain yksi kukka auki.

Aiempina vuosina kelloköynnökset ovat aloittaneet kukinnan todella myöhään. Tänä vuonna kelloköynnöksen taimen ollessa huhtikuun puolivälissä vasta hädin tuskin kymmenen sentin korkuinen, olin jo melkein varma, että kukkia ei nähdä ennen talven tuloa. Olin totaalisen väärässä, sillä hyvin hitaasti ja kituliaasti keväällä kasvanut taimi alkoi kukkia jo heinä-elokuun vaihteessa. Liekö sitten säikähtänyt kesäkuun kylmiä vai heinäkuun helteitä mutta mielihyvin kelpuutan aikaisen kukinnan. Ei sillä väliä, että kukkia on vain yksi kerrallaan. Aika ruippana koko köynnöskin on, vaikka onkin kiivennyt melkein varjokujan portin huipulle.

Päivän kärhönä keimailee loistokärhö 'Blekitny Aniol'.

Tuokoon syyskuu tullessaan kaikkea iloista ja ihmeellistä.

Maailman kaunein flunssalääke

Jos pitäisi valita kaunein kasvis, niin melko varmasti valitsisin valkosipulin. Ja se on vielä niin terveellinenkin, ettei sitä suotta flunssalääkeeksi kutsuta. Joka syksy ihastelen, miten jo vähän rujon näköiseksi menneen hoikan varren päästä syvältä mullan uumenista nousee elegantin muotoisia, toinen toistaan upeamman värisiä sipuleita. Tänä vuonna värien kirjoa löytyi entistäkin enemmän, kun nostettavana oli sekaisin menneitä lajikkeita (kantoja) ja omia itusilmuista lisättyjä valkkareita. Ja nostettavaahan oli myös yllin kyllin, sillä yhteensä kasvimaalta ja kukkapenkeistä nousi peräti 74 valkosipulia. Vapiskaa kauhusta, syysflunssapöpöt!

Pari vuotta kasvatelluista itusilmuista löytyi värien kirjoa laidasta laitaan.

Itusilmut olivat alun perin peräisin skeipeistä (kukinnoista), jotka olin vain huolimattomasti jättänyt maahan. Jos ette halua valkosipulin villiintyvän, älkää tehkö samaa virhettä! Parin kesän ajan olemme syöneet skeipit ja aikamoisen kasan vahingossa kasvamaan lähteneitä pikkusipuleita, joten nyt on tilanne taas hallinnassa niiden osalta. Viime syksynä istuttelin loput itusilmukasvatit samaan paikkaan kasvamaan kokoa ja nyt nostaessani kiinnitin huomiota niiden melkoisen laajaan väriskaalaan. Suurin osa oli "perinteisiä" punaviiruisia mutta löytyipä joukosta kaksi täysin puhtaanvalkoista ja pari hyvin tummanpunaista. Päätin ihan uteliaisuuttani ottaa sipuleista erilleen kummatkin ääripäät ja kokeilla, säilyykö ominaisuus myös ensi vuonna vai johtuiko se vain jostain kasvupaikkatekijästä tai sipulin kasvuvaiheesta. Välimallin sipulit menevät suoraan syötäväksi.

Aurinkopenkin vesimyyrän karkottimeksi istutetut valkkarit olivat komeavartisia mutta melko pieniä.

Myyränkarkottimeksi aurinkopenkkiin pari vuotta sitten laitetut sipulit jäivät melko pieniksi, sillä ne kasvoivat tiheissä ryppäissä eivätkä olleet saaneet lannoitettakaan. En nimittäin tullut nostaneeksi niitä viime syksynä ylös eikä keväälläkään riittänyt aikaa, inspiraatiota eikä hoksottimiakaan nostaa ryppäitä ylös ja erotella kynsiä erilleen saati sitten lannoittaa niitä. Tulee ne syötyä pienempinäkin ja kasvimaalta löytyy isompia kynsiä maahan istutettavaksi. Aurinkopenkin valkosipuleita lukuunottamatta valkkarit olivat tänä vuonna keskikokoa ja mahtui sekaan jokunen kookkaampikin yksilö. Jättisuuria murikoita ei noussut, mikä saattaa johtua kuumasta ja suht kuivasta heinäkuusta.

Valkkarit lajiteltuina. Etualalla syötäväksi menevät, kivellä myöhemmin syksyllä maahan istutettavia.

Koska varsinaiset lajikkeet menivät jo viime syksynä sekaisin, olen merkannut tämän syksyn aikana nostetut sipulit sen mukaan, missä penkissä mikäkin oli kasvanut. Vertailin myös niiden ulkonäköä siinä toivossa, että erottaisin edes viime syksynä hankitun 'Messidor'-lajikkeen vanhoista valkkareistani. 'Messidorin' pitäisi netin mukaan muodostaa suuria, liidunvalkoisia sipuleita, joissa on paljon kynsiä. Lisäksi sen pitäisi olla letitettävissä. Liidunvalkoisia eivät olleet muut kuin ne pari itusilmukasvattia mutta yhdessä penkissä oli selvästi notkeampia varsia, joten oletan niiden olevan ainakin 'Messidoria'. Isommat sipulit olivat myös runsaskyntisiä, kun taas ensimmäisenä hankkimani valkosipulikanta (luultavasti 'Alexandra') tekee vähemmän mutta hyvin kookkaita kynsiä. 

'Messidor'-oletettuja. Yhden sipulin varteen oli tullut hassu pullistuma. Mikä lie?

'Messidoria' oli myös toisessa lavassa mutta varmuuden vuoksi pidin eri paikoista nostetut sipulit erillään, jos vaikka tunnistaminen meni sittenkin pieleen. Vähäluminen talvi luultavasti aiheutti jotain haittaa kynsille, sillä kasvuun lähti vain muutamia ja osa niistäkin jäi pieniksi, kuten kuvasta näkee. Istukaskynnetkään eivät olleet kovin suuria, mikä voi selittää omalta osaltaan kokoa. Kahden edellämainitun valkosipulin lisäksi minulla on myös isännän tädiltä tullutta vanhaa kantaa (joku suomalainen paikannimi sillä muistaakseni oli). Se tekee myös paljon kynsiä mutta sen kuori on väriltään ruskeampi. Sellaisia en löytänyt kuin pari, joten niiden kynnet laitetaan kaikki maahan, jotta kanta säilyy. Sipulien kuivuessa niiden värit tietysti vielä muuttuvat, joten nyt pitää olla sotkematta muistilappuja ja muistaa istutusvaiheessakin tehdä huolelliset merkinnät.

Tyylinäyte tämän vuoden porkkanasadosta ja rinnalla vielä pari samasta lavasta löytynyttä valkosipulia.

Jos valkosipuli on kaunein vihannes, niin porkkana on ainakin minun kasvatuksissani ollut se, jonka ulkonäössä on eniten hajontaa ja maasta voi nousta komeiden naattien perässä jos jonkinnäköistä kummajaista. Neljästä kannan perusteella syöntikokoisimmasta juureksesta yksi oli melkein kaupan hyllylle kelpaava, toinen paksu mutta ihmeellisiä nystyröitä kasvattanut, kolmas kahtiajakautunut persoona ja neljäs jonkun toukan syömä nysä. Hyvän makuisia kuitenkin olivat kaikki ja maahan jäi vielä muutama pieni naatti. Saa nähdä, onko niissä edes lyijykynän vertaa syötävää kun joskus ne ylös nykäisen.

Karo tarkistaa amarylliksen sipulin.

En tiedä, muistaako kukaan enää viime joulun jälkeen eteiseen pahvilaatikkoon kukkineiden hyasintin sipuleiden seuraksi viskaamaani amaryllistä, joka ei vain suostunut nääntymään. Sipulilaatikko oli ulkovarastossakin huhti-toukokuun ja lämpötila kävi siellä varmasti välillä pakkasen puolellakin mutta amaryllis se vain porskutti menemään niin pontevasti, että se oli suorastaan pakko istuttaa kukkapenkkiin kesäksi. Sen lehdissä alkoi nyt näkyä hienoista kellastumisen merkkiä, joten päätin nostaa koko murikan pois ja viedä ulkovaraston hyllylle tuleentumaan loppuun. Komeat juuret se ainakin oli kasvattanut eikä ihan pieni ole itse sipulikaan. Eteisessä ruukussa mukamas hyvällä hoidolla kasvaneet sipulit ovat paljon pienempiä mutta niihin ei ainakaan ole narsissikärpänen päässyt munimaan. Kärpäsistä puheenollen, narsissikärpäsiä listittiin aika monta tämän kesän aikana. Opetin lapsille, miltä ne ällötykset näyttävät ja lupasin peliaikaa kun tuovat tapetun yksilön tarkistettavaksi. Takaisin amarylliksiin: lopetin jo kokonaan eteisen amaryllisten kastelun ja seuraavaksi toivon kaikkien kolmen tajuavan, että on aika vaipua lepotilaan ja säällisen ajan kuluttua puskea kukkanuppu(ja) esille.

Eivät ole helokukonharjoja nämä, vaikka samasta kylvöruukusta ilmestyivätkin.

Helokukonharjakylvöksestä näki jo aika alussa, että pari tainta ei ole samaa sorttia kuin muut. Koska en tiennyt, kumpi on oikeaa lajia, säästin molemmat. Nämä väärät taimet kasvoivatkin oikein komeasti, kuten niiden takana olevista syysleimuista huomaa. Leimutkaan kun eivät ole mitään matalakasvuista versiota, vaan jotain perinteistä korkeaa lajiketta.

Mysteerikasvin kukinto on kyllä ihmeellinen pökäle...

Oletin, että kovin vihreältä näyttänyt kukinto saisi edes jotain väriä kukinnan edetessä. Turha toivo, vihreänä se on pysynyt. Ennen kukinnan alkua mietin, että ovatkohan kasvit jotain revonhännän sukulaisia ja tämänhetkinen veikkaukseni lajista on viherrevonhäntä. Liisa (Liisan kasvit -blogi) hoi, onkohan sinulla ollut tällaisia kasvamassa niin lähellä helokukonharjoja, että siementen sekaan olisi voinut eksyä näiden siemeniä? Jos ei, niin ainoa vaihtoehto lienee se, että hankkimani K-alkuisen valmistajan kylvö- ja taimimullan seassa on ollut ei-toivottuja siemeniä.

Hyvin läheltä kun katsoo, niin onhan noissa kukissa jotain muutakin väriä kuin vihreää.

Olivatpa nuo kasvit mitä tahansa, niin nyhdin ne kokonaan pois viemästä kukkapenkkitilaa. Meinasivat jo retkottaa vähän muiden päälläkin. Samalla sain tilaa muutamalle aurinkopenkistä kaivetulle 'Lollypop'-liljan sipulille. Ne peukalonpään kokoiset sipulit viskasin surutta lämpökompostorin täytteeksi mutta viisi suurinta sai vielä armonaikaa. Ei niillä suuremmillakaan ollut kokoa kuin vaivaiset pari senttiä halkaisijaltaan mutta kai ne siitä kasvavat, jos meinasivat viihtyä. Aurinkopenkkiin taisi myös jäädä vielä muutama sipuli mutta näivettykööt itsekseen pois jos eivät ala viihtyä.

Talikko törmäsi lapsille onkimatoja kaivellessa kiveen.

Jo ennestään vääntynyt talikonpiikki taipui kuin keitetty spagetti, kun kivi osui sopivasti piikkien väliin. Tähän saakka talikko oli vielä jossain määrin käytettävissä vaikka piikit vähän vinksottivatkin. Noin vääntyneenä sillä ei kuitenkaan enää pystynyt tekemään mitään, joten vein talikon isännälle. Luulin jo, että piikki pitäisi katkaista kokonaan pois ja jättää talikko ainoastaan kompostin kääntämiseen tai muuhun yhtä kevyeen käyttöön, mutta piikinhän sai vielä väännettyä takaisin samaan riviin muiden kanssa. Loistavaa! Talikko on yksi suosikkityökaluistani.

Perhosia on aika vähän mutta nyt jo yksi neitoperhonenkin oli löytänyt tiensä punahatulle.

Päivän kärhö meinasi jo unohtua. Onneksi muistin asian ennen kuin hiiri oli julkaise-napin kohdalla. Kärhökokoelmasta postauksen kunniapaikalle pääsee tarhaviinikärhö 'Krakowiak', joka aloitti tänä vuonna kukinnan poikkeuksellisen ajoissa. Kärhö kyllä heräsikin hyvissä ajoin keväällä ja taisi vielä saada lisävauhtia heinäkuun lämmöistä. Yleensä sen kukinta on alkanut vasta näihin aikoihin mutta nyt kukkia on jo monta auki. Ensimmäisen avonaisen kukan bongasin 6.8, joten sain kuin sainkin ensimmäistä kertaa nähdä 'Omoshiron' ja 'Krakowiakin' yhteiskukinnan. Kumpikin tosin kukki tuen eri puolilla eikä kukkia saanut siksi samaan näkymään mutta ainakin tuli todettua, että niiden yhteiskukinta on mahdollinen.

'Krakowiak' aamuauringossa 17.8.2025.

Täällä tuli jo sen verran kylmää keliä, että siirsin chilit, paprikan ja yhden amppelitomaateista ulkoeteiseen. Loput tomaateista suojasin harsoilla ja toivon, että säät vielä tästä lämpenisivät ennen lopullisia syyskylmiä. Hallaöitä ei varsinkaan vielä tarvitsisi tulla!

Yllätyskrassit ja muuta mukavaa

Voisi sanoa, että olen krassinkasvattajana melkein vasta-alkaja. Krassien maailmaan on tullut tutustuttua vasta muutamana kesänä. Niiden kelta-puna-oranssi värivalikoima ei ole liiemmälti houkutellut eikä se vanhalla kasvimaalla olisi edes sopinut kasvimaata ympäröiviin kukkapenkkeihin. Toisin on ollut sen jälkeen, kun muutin koko kasvimaan piiloon autotallin taakse. Nyt siellä saavat räiskyä niin krassit kuin kehäkukatkin iloisenkirjavana sekasotkuna.

Omista kasveista kerätyistä siemenistä voi tulla näinkin vinkeitä värejä.

Krassien kasvattelua aloitellessani ostin pussillisen kullankeltaisen pensasköynnöskrassi 'Golden Globen' siemeniä. Niitä oli vielä keväällä muutama siemen jäljellä mutta itämisprosentti taisi jäädä aika surkeaksi, kun ei keltaisia kukkia juurikaan kasvimaalla näy. Taimipurkit menivät kevättohinoissa sekaisin ja kun vain pari esikasvatuksessa ollutta krassia ehti itää ennen lopullisiin ruukkuihin istuttamista, kaatelin kylvöpurkkien mullat vähän sinne sun tänne ja upottelin sekaan vielä omista kasveista kerättyjä siemeniä varmuuden vuoksi. Keltaisten sijaan kasvimaalla kukkii nyt erilaisia oranssin sävyisiä krasseja. Ainoa keltainen yksilö ilmestyi mansikoiden väliin. On täysi mysteeri, miten se siihen on eksynyt. Oliko kenties pussin pohjalta tipahtanut viimeinen siemen sinne vai niinkö huolimattomasti käsittelin keväällä kylvöruukkuja, että yksi siemen pääsi livahtamaan omille teilleen?

Upea tummanpunainen krassi kukki piilossa kurkkujen seassa. Tästä pitää muistaa kerätä siemeniä!

Krassien lopulliset kasvukootkin ovat ainakin itse kerättyjen siementen kohdalla nähtävissä vasta loppukesällä. 'Golden Globe' jäi matalaksi ja roikkui nätisti vain pikkuisen ruukun reunojen yli, pari vuotta sitten saamani taimet kasvoivat 1,5-metrisiksi. Nyt, kun kasvien perimässä on kumpaistakin geeniä, ei voi yhtään ennakoida, mitä tuleman pitää. Kaikeksi onneksi autotallin seinällä killuviin parvekelaatikoihin sattui osumaan inhimillisen mittaisia versoja tekeviä taimia ja ainoastaan yhteen kasvilavaan sellainen joka suuntaan kurotteleva hujoppi, jota joutuu vähän väliä ohjailemaan väljempiin maisemiin.

Yrtti-papulavassa on sentään tilaa edetä niin laatikon ulkopuolelle kuin tukea pitkin ylöspäin.

Kolmisen viikkoa sitten julkaisemassani hyötykasvipostauksessa yrttilaatikko jäi esittelemättä. Nytpä tulee sitten paikattua sekin puute. Pieni pettymys oli suurin salkopavuista, joka kasvoi hyvin reippaasti tuen huipulle ja oli jo jatkamassa sieltä matkaa siperianpihdan latvaa kohti ennen kuin kiipesin kääntämään sen takaisin alas. Liekö suunnanmuutoksesta suuttunut vai mikä oli syynä, mutta pian sen jälkeen kävimme muutaman päivän reissussa ja takaisin tullessamme papu oli kuihtunut käytännössä kokonaan. Varsi ei ollut poikki mistään kohdasta ja tuskin se kuivuudestakaan oli kärsinyt, kun kaikki muut kasvit olivat oikein virkeinä. Hiljalleen muut salkopavut ovat kiivenneet täyttämään seinäkettä, jossa kuitenkin näkyy selvästi yhden kasvin jättämä aukko. Niiden kaveriksi tuli istutettua pensaspapu 'Borlotto lingua di fuoco nanoa' (borlottipapu?), joka ei selvästikään ole kiinnostunut ylöspäin kasvamisesta. Palkoja se on kuitenkin alkanut työntää oikein kiitettävään tahtiin.

Kehäkukista erikoisin alkoi vasta nyt kukkia. Taustalla kamomillaa.

Pysytään vielä muutaman sanasen verran kasvimaalla. Satokausi on vasta aluillaan monen kasvin kohdalla mutta osalla se on loppunut jo ajat sitten. Kamomillaa saa vielä kerätä teetarpeiksi aidan vierestä mutta reunimmaisessa kasvilavassa keväällä kannen alla etumatkaa saaneet yksilöt alkoivat jo selvästi ränsistyä ja kukinta hiipua. Samassa lavassa salaatit, retiisit ja rucolat oli syöty jo jokunen viikko sitten, sokeriherneet leikkasin pois toissapäivänä ja eilen nostimme lasten kanssa loput nauriit. Nyt lavaan jäi ainoastaan rivi samettikukkaa, joten silputin kasvijätteet ja hautasin ne syvemmälle mullan sekaan maatumaan. Pintaan kylvin syksyn salaattitarpeiksi retiisiä, rucolaa, lehtisalaattia, tatsoita, vuonankaalia ja viimeiset sokeriherneen siemenet. Viime syksynä ainakin rucola, retiisi ja vuonankaali ehtivät kasvaa hyvin näihin aikoihin kylvettynä ja kaikista kasvoi mehukasta ja makeaa satoa syksyn viileässä ja kosteassa säässä. Satoa sai kerätä lokakuun puoleenväliin asti, jolloin tänne pamahti yllättäen ensin pysyvä pakkanen ja sen perään talvi. Jospa tänä vuonna olisi ainoastaan hallaöitä tai pikkupakkasia silloin tällöin syyskuun lopulta marraskuulle ja vasta sen jälkeen enemmän pakkasta, jotta kasvukauden saisi hyödynnettyä ihan loppuun saakka (ja puuvartiset ymmärtäisivät tuleentua ennen talvea).

Kärhökaaripenkissä loistokärhö 'The President' ja tarhaviinikärhö 'Justa' kukkivat. Aika vaisua on tämän vuoden kukinta.

Kärhökaaripenkin kaariportti on kovin paljas edelleen. 'The President' ja 'Justa' kiipesivät hädin tuskin metrin korkeudelle, vaikka lähtivät ensimmäisten joukossa keväällä kasvuun. Niissäkin näkyi viime talvi selvästi vähäisempänä versomääränä, mutta ovat ne sentään kärhöiltä näyttäneet. Kesäkuun lopulla herännyt PRINCESS KATE on kiivennyt portin huipulle ja nyt siihen on tullut ensimmäisiä nuppuja. Portin toisella puolella vasta äskettäin herännyt 'Jan Pawel II' on kasvanut parinkymmenen sentin korkuiseksi. Leikkasin sen yläpuolelta muutaman pionin oksan lyhyemmäksi ja poistin korkean ranskantulikukan kokonaan, jotta kärhö saisi mahdollisimman paljon valoa. Tai no, tulikukka lähti senkin vuoksi, että se uhkasi haudata kaiken alleen ja halusin sen tilalle mieluummin tarhavaleunikkoa.

Parivuotias valkokirjava siperian(?)esikon taimi siirtyi uuteen paikkaan.

Viime kesänä ihastelin siemenkylvöstä tullutta esikkoa, jossa oli hauskat valkokirjavat lehdet. Pelkäsin sen kuolleen talven aikana mutta mitä vielä; sieltä nuotiopaikan takaa se taas tänä kesänä nousi ja on kasvanut ihan mukavasti kokoakin. Selvästi hitaampi se on kasvamaan kuin kaverinsa, joten päätin siirtää sen vähän parempaan multaan kärhökaaripenkin takalaitaan, jossa pitäisi olla esikoille hyvinkin mieluisat oltavat. Toivottavasti se viihtyy siellä hyvin ja kukkii ensi kesänä. Kaikki muut saman kylvöksen taimet olivat vaaleanpunertavan liiloja mutta ehkä tämä lehdiltään poikkeava yksilö kukkiikin eri värisenä. Valkoinen olisi aika ihana.

Violetissa sini-ikiviuhkossa on hauskasti valkoisiakin kukkia seassa.

Sini-ikiviuhko oli kesäkukista minulle aivan uusi tuttavuus. Melkein menetin esikasvatuksen aikana hermoni niiden kanssa. Siemenet itivät ihan hyvin ja taimet kasvoivatkin napakan oloisesti. Koulimisvaiheessa kuitenkin paljastui, että niillähän on aivan mahdottoman pienet juuret lehtien kokoon verrattuna ja taimet kaatuilivat koko ajan. Lopulta ne kuitenkin alkoivat pysyä pystyssä ihan omin voimin ja maahankin sain ne ajallaan. Vettä ne ovat vaatineet selvästi enemmän kuin vaikkapa vieressä kasvavat leijonankidat mutta vihdoin kaikki kukkivat. Ensimmäiset taimet kukkivat puhtaan valkoisina, seuraavat pari yllä olevan kuvan liilana. Valkoista ja liilaa on eniten mutta viimein yksi reppana taimikin pääsi kukintavaiheeseen asti. Meinasin jo kerran istuttaa sen tilalle jotain muuta mutta onneksi jätin sen kasvamaan. Sen vierellä on vielä yksi puolikuollut raato, joka tuskin kukkii koskaan.

Miten hurmaava vaaleanliilan ja valkoisen kirjava tästä viimeisimmästä reppanasta tulikin!

Minusta tuo hennonvärinen sini-ikiviuhko sopii kauniisti sen takana olevaan purppuraheisiangervoon. Että sattuikin paras väripari osumaan vahingossa kohdilleen! Puhtaan valkoinen ja tummempi liila eivät olisi sopineet lainkaan niin hyvin yhteen heisiangervon tummien lehtien kanssa. Seuraavan kuvan yhdistelmä tuli sen sijaan tarkoituksella. Taisin viime kesänä bongata jonkun blogista (oliko kenties Vaalean vihreää?) punahatun ja keltatörmänkukan yhdistelmän ja pitäneeni siitä kovasti. Niinpä siirsin keväällä takanurkasta sinne sopimattoman keltatörmänkukan aurinkopenkkiin punahattujen väliin. Siirron vuoksi törmänkukka kukkii selvästi matalampana kuin vaikkapa aidan toisella puolella kasvava kaverinsa. Hienosti kuitenkin punahatun ja törmänkukan kukinta-ajat osuvat yksiin täälläkin. Ehkäpä ensi vuonna kumpikin kukkii yhtä korkeina samaan aikaan. Kevään muistilistalle laitetaan täydennystaimia kummastakin. Vähän oikukasta kun on näiden talvehtiminen välillä ollut.

Punahattu ja keväällä sen viereen siirretty keltatörmänkukka. Taustalla mustilanhortensia ja unohtunut lilja.

Muistatteko valokuitutyömaan, jonka vauhdikas mullantuonti ja nurmensiementen kylväminen vesittivät kadun pään ketokasvihaaveeni? Muutaman päivän ihmettelin haisevaa multaa ja nurmensiemeniä ja päätin sitten siirtää edes meidän pihaantulon päästä enimmät mullat naapurinpuoleisen pään monttukohtiin. Kolme ämpärillistä lapioin multaa pois ja ilokseni vain muutamia heinänkorsia on noussut vajaan neliömetrin alalta. Toinen valokuitufirma ilmoitti kuukausi sitten kaivuupäätöksestä mutta sen tarkempaa aikataulua töiden toteutumisesta ei vielä ole tullut. Istuttamani ketokasvit ovat kuitenkin saaneet kasvattaa niin juuria kuin versojaankin hyvän aikaa ilman muuta kilpailua. Ripottelin ketoneilikan siemeniä tuoreeltaan mullokselle, mutta tuskinpa ne itävät ennen ensi kevättä. Uskoisin kuitenkin tunnistavani taimet, jos niitä ilmestyy ennen kuin toinen firma kaivaa kuitunsa maahan. Jospa tällä kertaa ehtisin kaivaa säästettävät kasvit turvaan ennen kuin joku tulee koneiden kanssa säheltämään. Siemeniä keräsin paljon talteenkin, jotta voin tarvittaessa vaikka ensi keväänä esikasvattaa taimia.

Nurmikylvöksen itämisen esto onnistui! Työlistalla on lopunkin nurmikon poisto kunhan vain kuitu tulee ensin.

Päivän kärhönä on tarhaviinikärhö PERNILLE ('Zo09113')

Ja nyt ruuanlaittopuuhiin!

Kukkakimppukalenteri: 17. luukku

Eilisen dramatiikka kaipaa vähän pehmennystä. Tänään on vuorossa kuivakukkakimppu, jossa on sekä höyhenenpehmeitä että neulanteräviä elementtejä ja utuisen herkkiä värisävyjä yhdistettynä vaaleanpunaisen sävyihin.

Kaunopunahatun vasta avautuva kukka on veikeän näköinen.

Kärhön siemenkota pörhistyy suloisesti kuivaessaan.

Punahatun siemenkota ja luvattomasti kukkimaan päässeitä helminukkajäkkäröitä.

Syyshortensia 'Prim White' ja koristeheinät toimivat tässäkin kimpussa päämateriaalina. Kuvakulma tosin ei ehkä ole ihan edustavin...

Syyshortensian kukintoja kannattaa ehdottomasti kerätä talteen silloin kun ne ovat somasti punertuneet. Niitä ei tarvitse edes sen kummemmin kuivattaa, sen kun asettelee vain maljakkoon ja ihastelee. Ne säilyttävät värinsä ja muotonsa kauniisti vähintään pari vuotta kunhan eivät ihan suorassa auringonpaahteessa ole.