Rauhallista joulua!

Puhtaanvalkoinen ritarinkukka aukaisi kaksi kukintoa kerralla ja on nyt aika komea ilmestys.

Hyvin ansaittu joululoma alkoi pari päivää sitten ja nyt alkaa tuntua siltä, että ehkä joulunaika ei sittenkään mene pelkästään meri...joulutähtiasennossa voimia keräillen. Pientä joulusiivoustakin tuli jo tehtyä, tosin sillä saatiin vasta palautettua räjähtäneen näköinen huusholli takaisin normaalitilaan. Ei riitä energia ja mielenkiinto vielä jonninjoutavaan höyryämiseen, joten mukavampi ottaa vain rennommin. Lapset tosin höyryävät minunkin edestäni, mutta sillä höyryllä sotkusta tulee vain isompi sekasotku eikä suinkaan puhtauttaan kiiltelevä koti.

Auringon laskiessa 18.12 klo 14.11. Eipä ollut kovin paljoa valoisampaa pari tuntia aiemminkaan.

Vuoden pimein aika on totisesti pimeää. Pilvettöminäkään päivinä aurinko ei kovin korkealle nouse sen lyhyen hetken aikana kun se ylipäätään näyttäytyy. Tein myöskin sellaisen havainnon, että tonttimme eteläpuolen metsä on kasvanut niin paljon, että tähän aikaan vuodesta aurinko hädin tuskin näkyy puiden latvojen takaa. Oi voi. Näyttäisi kuitenkin siltä, että meille tulee valkea joulu. Vähän sitä jännitettiin, kun ennusteissa näkyi myös vesisadetta. Vettä onkin totisesti saatu kuluneenkin viikon iloksi. Varsinkin torstai-iltana töistä kotiin ajaessa iski suorastaan epäusko, kun parinkymmenen kilometrin matkan ajan satoi alijäähtynyttä vettä. Eipä ole koskaan ennen sattunut omalle kohdalle alijäähtynyttä vettä tuulilasiin noin pitkälle matkalle. Miten mainio päätös pitkälle työpäivälle, ei paljoa naurattanut silloin.

Pulut kylvyssä Kuopion keskustassa.

Pulujen kylpyhetki osui eteeni aiemmin samana päivänä, kun kävelin Kuopion keskustan läpi. Lämpötila oli nollan tietämissä tai pikkuisen pakkasen puolella mutta keskustan lämmitetyiltä kaduilta oli kertynyt sopivasti vettä erääseen notkelmaan lintujen kylpypaikaksi. Lisää lintuja odotteli vuoroaan rakennusten ja valotolppien päällä. Ihmisiäkään ei niiden tarvinnut väistellä; kukapa tuossa paksussa ja märässä sohjossa olisi halunnut rämpiä. Itsekin kiersin kylpijät ylempää, jotta kengät eivät olisi kastuneet. Perjantaiaamuna satoikin sitten ihan rehellistä vettä, joka vaihtui myöhemmin päivällä rännäksi. Eilen illalla ja tämän päivän aikana on sadellut lunta ja tänään pitikin tehdä lumityöt. Johan sitä olikin kertynyt viitisentoista senttiä.

Hankimme akvaarioon muutaman neontetran lisää. Kokoero vanhempiin yksilöihin on melkoinen.

Akvaarion elämä vilkastui, kun molskautimme soppaan muutaman pienen neontetran lisää. Neontetrat ovat parvikaloja ja käyttäytyvät selvästi eri tavalla isommassa parvessa kuin yksittäin. 450-litrainen allas on sen verran suuri, että välillä pieneksi kutistunut vanha parvemme suorastaan hävisi kasvillisuuden sekaan ja kalat liikkuivat lähinnä yksittäin. Nyt, kun kuusi uutta tetraa liittyi joukkoon, vanhatkin kalat ovat alkaneet uiskennella enemmän parven mukana. Vähän jännitimme, popsivatko isoiksi kasvaneet lehtikalat uudet tetrat jouluateriakseen mutta ainakin toistaiseksi kaikki pikkukalat ovat hengissä. Kalakaupasta valikoitiinkin parven isoimpia kaloja, jotta syödyksi tulemisen riski olisi mahdollisimman pieni.

Siniset hyasintit kukkivat aloituskuvan ritarinkukan juurella.

Joulukukista osa on komeimmillaan ja loput sopivasti nupullaan. Kukkailoa siis riittää pitkäksi aikaa. Hyvää joulunaikaa kaikille lukijoilleni! Ottakaa rennosti ja unohtakaa kaiken maailman joulustressit!

Marraskuun viimeisiä kuulumisia

Piti ihan tulla kertomaan viimeiset puutarha- ja muutkin kuulumiset, sillä ne jäävät nyt hetkeksi tauolle. Suunnilleen kerran viikkoon -bloggaustahtiin tulee nimittäin aivan pian järisyttävä muutos, sillä 1.12 starttaa tässäkin blogissa joulukalenteri. Tiedossa ei ole kuitenkaan yhtään mitään jouluista, ei edes joulukukkia tai Nestorin ja Inkerin residenssin minijoulun valmistelua, joten paatuneinkin joulunvihaaja voi käydä huoleti kurkkaamassa luukut. Kalenterin työstäminen on syönyt vähäisiä joutohetkiä, minkä vuoksi blogien lukemiselle ja varsinkaan kommentoimiselle ei ole oikein jäänyt aikaa. Nyt kalenterin jokainen postaus jouluaattoon asti on kuitenkin valmis ja ajastettu ilmestymään kuudelta joka aamu, joten aikaa vapautuu muuhunkin blogielämään.

Isot ja pienet pandamonniset iltapalalla. Muutama tetrakin tuli ihmettelemään.

Akvaariossamme näyttävät ainakin pandamonniset viihtyvän. Ilmeisesti kasvillisuus on nyt sen verran rehevämpää, että osa munista ja vastakuoriutuneista pikkupoikasista jää muilta eväkkäiltä huomaamatta. Niinpä tällä hetkellä aikuisten monnisten kaverina uiskentelee neljä "pikkupandaa". Pitkän aikaa jännitettiin, malttavatko poikaset pysyä piilossa vai joutuuko niistä joku lehtikalojen pohjattomaan kitaan. Nyt ne ovat jo sen verran isoja, että tuskin enää ovat lehtikalojen ruokalistan jatkona. Akvaarion vanha valaisin sanoi myös aiemmin syksyllä sopimuksensa irti ja uutta odotellessa tankissa oli välillä parikin päivää pimeää, kun valoa ei vain saatu enää syttymään. Hätäavuksi viritetty pöytälamppu riitti valaisemaan sen verran, että kalat ymmärsivät käydä syömässä. Nyt on upouudet lediputket, joissa riittää valoa pohjalle saakka.

Lehtikalat ja "hieman" villiintynyt kasvi (mikä lie olikaan). Kuvassa lehtikalatytöt (vasemmanpuoleisin ja alin) sekä kaksi pojista (ylin ja oikeanpuoleisin).

Viime viikonloppuna teimme pienen reissun Keski-Suomeen. Matkalle mahtui hienoja sääilmiöitä ja varsin kipakaksi kiristynyttä pakkasta. Jo lähtiessä pakkasta oli -13 astetta ja siitä se hivuttautui koko ajan alemmaksi. Vuoden pimeimpään aikaan matkaa taittaessa pääsee näkemään auringonnousun, vaikka itse matka ei kukonlaulun aikaan tapahtuisikaan. Auringonnousun lisäksi saimme ihailla hetken aikaa varsin hienoa haloilmiötä, joka ei kuitenkaan liikkuvasta autosta kännykällä kuvattuna oikein tullut edukseen. Satunnaisilta aukeammilta paikoilta pääsimme kuitenkin näkemään sivuauringoiksi (jos oikein Ursan sivuilta tulkitsin) kutsutun haloilmiön, jossa auringon molemmin puolin näkyy värikkäät spektrin pätkät. Aika pian jouduimme kääntymään toiseen suuntaan niin, että aurinko jäi taakse, jolloin ei tullut enää tilaisuutta seurata halon muuttumista tai saada kumpaakin haloa samaan kuvaan.

Aurinko ja toinen haloista (kuvan oikeassa reunassa koivujen vieressä).

Lauantai-iltana ihailimme parhaimmillaan melkein koko taivaankannen täyttäviä revontulia. Vähäinen ja ohut pilvikerros ja pimeä maaseutu tarjosivat hyvät puitteet niiden ihastelulle ja kuvaamiselle. Kaikki revontulikuvat ovat isännän ottamia. Oma kännykkäni ei nimittäin osannut tallentaa muuta kuin epämääräistä suttua. Taisi kyllä vikaa olla kylmästä hytisevässä kuvaajassakin. Pakkasta alkoi nimittäin olla silloin jo lähemmäs -20 astetta.

Melkein täysikuu, muutamia tähtiä, ohutta pilvenriekaletta ja pilviä selvästi alempana liehuvia revontulia.

Kotimatka sunnuntaina osui auringonlaskun aikaan. Ei kovin näyttävä valoilmiö, mutta pitihän se päivän ensimmäinen auringonpilkahdus ikuistaa.

Tunti edellisestä kuvasta ilmestyi täysikuu näkyville. 

Maanantaiaamuna elohopea oli pudonnut -26 asteeseen, mikä tuntui varsin jäätävältä, kun kevyt tuulenvirekin puhalsi koko ajan. Koska viime talvena Karon tassujenjärsimisvaiva ajoittui suurimmaksi osaksi kovempien pakkasten osuessa kohdalle, päätin kokeilla, auttaisivatko tossut asiaa yhtään. Ompelin tossut jo aiemmin syksyllä, jotta ne olisivat valmiina käyttöön heti kun pakkasta on enemmän kuin -10 astetta. Olen ottanut lapsilta hajonneista vaatteista aina käyttökelpoisia kankaita, nappeja, tarranauhoja sun muuta talteen, joten materiaaleihin ei kulunut senttiäkään. Netistä löytyi simppelit ohjeet, joita soveltamalla sain väkerrettyä tunnissa neljä töppöstä. Helpommalla olisin päässyt, jos olisin ommellut tarranauhat suoraan kankaiden saumoihin. Ajattelin kuitenkin, että paksun tarranauhan reunat saattaisivat painaa liikaa tassuja, joten ompelin tarranauhan pehmeämmän osan kiinni tassun etupuolelle tulevaan kappaleeseen ja jäykemmän tarraosan kiinni leveään kuminauhaan, jonka pään ompelin kankaiden väliin. Näin säästyi myös tarranauhaa myöhempiin ompeluprojekteihin.

Hajonneen kurahaalarin fleecevuorista koiran töppösiksi.

Ensimmäiset sovitukset lahjoin Karoa lihakeitosta jääneillä sitkeämmillä lihanpalasilla. Karo on muutenkin aikamoinen lapanen, joten pari ylimääräistä härpäkettä tassuissa ei haitannut lainkaan, kun oli mahdollisuus saada jotain erikoisherkkua vaivanpalkaksi. Sittenpä oli pitkään niin leutoa keliä, että tossuja testattiin vain harvakseltaan sisällä namipalkalla. Nyt, kun pakkasta oli kunnolla, Karo pääsi ensin autoilemaan ja sitten postinhakureissulle tossut jaloissa. Töppösten pitoa ja vauhdissa pysymistä testattiin naapurin haukkumisella ja kunnon aamuhepuleilla: tiukoissa kurveissa meinasi vähän sutia mutta yksikään tossu ei irronnut jaloista. Luulisi niiden siis normilenkilläkin pysyvän hyvin jaloissa. Kamera meinasi hyytyä pakkasessa, joten riemukkaita kuvia vauhdin huumasta en saanut otettua.

Pikainen poseeraus uusissa töppösissä ennen seuraavaa pyrähdystä. Valjaatkin jäivät päälle lyhyen autoilun jäljiltä.

Kovin kauaa ei onneksi pakkanen paukkunut, sillä tiistaiaamuna oli enää -4.5 astetta. Lauhtunut sää toi mukanaan lumituiskun ja heti tiistaiaamuna piti kolata piha. Lapset tosin hoitivat varsin ansiokkaasti etupihan kolaamisen, joten itselle jäi vain pieni siistiminen ja Karon pissapaikan avaaminen. Tänään sai tehdä homman uudelleen, sillä yön aikana satoi taas lisää lunta. Talvi... Tulipahan kuntoiltua sopivasti ennen työpäivää.

Lumenkolaajan apulainen ja laaduntarkkailija. Naapurinko ääniä sieltä kuuluu?

Marraskuun viimeisiä hetkiä viedään ja sittenpä alkaa tämän vuoden viimeinen kuukausi joulukalentereineen. Jos ei jotain oikein eriskummallista tapahdu, naputtelen seuraavia puutarhakuulumisia vasta joulun jälkeen. Kivaa marraskuun loppua!

Iloista pääsiäistä!

Kellarissa talvetetut nuokkutähdikit kukkivat juuri sopivasti pääsiäisenä.

Pääsiäisviikonloppu näyttää jatkuvan yhtä kauniina mitä sää on ollut täällä 26.3. lähtien. Ei siitä vaan pääse mihinkään, että aurinkoinen ja lämmin keli saa olon tuntumaan hyvin keväiseltä. Iloa ei himmennä sekään, että lunta on vähintään kymmeniä senttejä ja pälvipaikkoja ainoastaan siellä, mistä on ensin lapioinut lumet ja jäät pois edestä. Toki itsekin etsisin mieluummin piippoja ja ensimmäisiä nuppuja mutta minun kevääseeni kuuluu vahvasti myös jään hakkaaminen kulkuväyliltä ja lumikinosten pienentäminen. Jokainen jään alta paljastunut neliösentti tummaa pihakiveystä nopeuttaa lumen sulamista huomattavasti ja tarjoaa tekemistä kukkapenkkien sulamista odotellessa.

Kivikkorinteen reunasta oli pari kivensyrjää paljastunut, joten avitin kevättä hakkaamalla reunasta vähän jäätä pois.

Ensimmäinen kukkapenkin reuna näkyvissä talon eteläseinustalla!

Pihakierroksesta ei vielä kovin paljoa nähtävää irtoa, mutta vähästä on hyvä aloittaa. Tuleepahan samalla laitettua muistiin tärkeimmät kevään edistymisen etapit. En pitkästytä teitä esittelemällä jättiläismäisiä lumikinoksia, vaan johdatan teidät kasvimaalle, josta on jo paljastunut yhtä sun toista ja vieläpä ihan omin avuin. Vaikka lapio oli tällä kertaa mukana, en käyttänyt sitä lumen luomiseen. Se vain jäi käteen, kun kävin lapioimassa jälkikompostorin kylkeä esiin, jotta aurinko auttaisi puolivalmiin kompostimassan sulattamisessa.

Autotallin seinustaa pitkin pääsee jo kulkemaan sulalla hiekalla. Ensimmäinen lavakauluksen nurkkakin pilkistelee hangen seasta.

Huomasin jo talvella, että rusakot olivat surutta pomppineet kasvimaan verkkoaidan yli heti kun hanki vain nousi tarpeeksi korkealle. Eikä se minua haitannut lainkaan, pomppikoot jos niin haluavat. Eihän kasvimaalla talvella mitään syötävää ole. Hieman eri mieltä rusakoiden kanssa olin sen sijaan soveliaasta huussipaikasta. Joku älypää pitkäkorva kun oli ilmeisesti keksinyt, että tomaattilaatikkoni passaisi pupukäymäläksi. Pari vahinkopapanaa löytyi seinän varresta laatikon vierestä, mutta muuten jätökset oli kyllä niin taidokkaasti päkistetty tomaattilaatikkoon, ettei voi kuin ihmetellä. Muuta syötävää laatikossa ei ollut kuin kaksi viimekesäistä samettikukan rankaa, jotka oli jätetty edelleen syömättä, eli boksiin on tultu oikeasti vain papanoimaan. On se mahtanut olla näky! Tomaattilannoitteeksi papanoissa tuskin on riittävästi puhtia mutta tuskinpa niistä mitään haittaakaan on.

Pääsiäispupuko tomaattilaatikossa on käynyt yllätyksiä piilottamassa?

Kävin kurkkaamassa myös kellarissa talvehtivien kasvien vointia. Totesin kellarin yläpuolella olevan ulkovaraston sen verran lämpimäksi, että nostin jo pari ensimmäistä kasvia sinne pikkuhiljaa heräilemään. Lattia oli kellarin luukun kohdalta 4,5-asteinen ja seinä 6-asteinen, joten tuskinpa varaston lämpötila enää nollan alapuolelle menee. Useamman päivän pakkasjaksoa varten voin peitellä kasvit tarvittaessa harsolla, jonka alle voi vielä laittaa ämpärillisen lämmintä vettä. Niin olen tehnyt aiempinakin keväinä eikä mikään kasvi ole paleltunut. Kärhöt, pienet pensaiden pistokastaimet ja muutaman muun kasvin jätin vielä hetkeksi kellarin puolelle odottelemaan. Kunhan ulkovaraston edustalta lumet ja jäät häviävät, alan nostella näitä ensimmäisiä ulos aina kun lämpötila on vain plussan puolella. Niin ne tottuvat mahdollisimman pian ulkoilmaan eivätkä räjähdä varaston suojissa pitkiksi ja honteloiksi. Silloin on myös aika tyhjentää kellarista loputkin kasvit pois.

Valoon pääsivät mustaluumu, syyssyrikkä, hortensia, alppiruusut, narsissiruukku ja kaksi verenpisaraa. Verenpisarat saatan siirtää sisälle, jos näyttää tulevan kylmempää säätä.

Eilisen iltapäivän ja illan seurasimme lehtikalapariskunnan puuhia. Olemme odotelleet, milloin ne valitsisivat kumppanin ja reviirin itselleen. Ostohetkellä niiden sukupuolia ei vielä tiennyt ja siksi myyjät suosittelivat viiden kalan parvea, jotta niistä tulisi edes yksi pari. Keltaeväksi nimetty yksilö alkoikin kutea jo pari kuukautta sitten mutta silloin se ja Sinieväksi nimetty yksilö söivät munat saman tien. Välillä muutkin lehtikalat pääsivät livahtamaan apajille ja pandamonniset ne vasta olivatkin innoissaan. Eilen Keltaevä ja ex-Sinievä, nykyinen Repale-evä, keksivät kokeilla kutemispuuhia uuden kasvin (amazoninvesimiekka) lehdelle. Alkuun kumpikin söi taas munat tai pöllytteli niitä puhaltamalla tai evillään ympäriinsä, jolloin kaikki muut kalat saivat herkkuhetken. Oli muuten vilskettä!

Keltaevä-tyttö kutemispuuhissa, Repale-evä-iskä partioi ympärillä. Nimi tuli siitä, kun jossain vaiheessa selkäevä alkoi tuntemattomasta syystä kasvaa kärjestään mutkalle.

Jossain vaiheessa lehtikalat ilmeisesti keksivät homman jujun ja saivat munat liimautumaan lehden päälle. Sittenpä ei ollut enää muilla kaloilla asiaa lähistölle. Varsinkin Keltaevä oli hyvinkin säpäkkänä ajamaan kaikki lähelle uskaltautuvat kalat kauemmas, Repale-evä partioi lähinnä akvaarion tyhjässä päässä kun tyttö ajoi kaikki muut toiseen päähän. Välillä kumpikin kävi löyhyttelemässä munia sivuevillään. En tiedä, varmistivatko ne, että munat varmasti pysyvät paikoillaan vai ajattelivatko ne, ettei akvaarion pumpun virtaus riitä pitämään vettä tarpeeksi hyvin liikkeellä.

Kylki välähteli hopeisena, kun Keltaevä sukkuloi puolustamassa kutupaikkaansa.

Näyttää siltä, että akvaarioomme sattui ainoastaan yksi lehtikalanaaras ja neljä koirasta. Nyt kun kalat ovat isompia, Keltaevä on selvästi niistä pienin ja muutenkin siroin. Kaikki muut ovat muodoiltaan samannäköisiä körmyniskoja kuin Repale-evä eivätkä ole osoittaneet minkäänlaista taipumusta kutemispuuhiin. Niillä on myös paljon pidemmät vatsaevät kuin Keltaevällä. Tosin Blondi saattaa vielä paljastua naaraaksi, sillä se ei ole ihan niin "miehekkään" näköinen kuin kolme muuta. Kaikki näyttävät kuitenkin kutuajan ulkopuolella elelevän sulassa sovussa keskenään, joten toistaiseksi on rauha akvaariossa.

Tässä vähän pullistellaan reviirin rajalla. Ylimpänä uusi rihmakala (ilmeisesti koiras sekin), sen alla Tiikeri ja keltainen Nappi. Oikeassa alanurkassa Blondi on vasta tulossa paikalle.

Jännityksellä odotimme kutupäivän ensimmäistä iltaa: puolustaako pariskunta tulevaa jälkikasvuaan myös sitten kun akvaarion valot sammuvat? No ei todellakaan! Kun valot sammuivat, lehtikalat alkoivat lillua vesivirtojen mukana kuin meduusat kuten aina ennenkin pimeyden saapuessa. Ei mennyt varttiakaan, kun munat oli syöty. Pandamonniset sen sijaan ovat onnistuneet lisääntymään, vaikka niidenkin munille on paljon innokkaita syöjiä. Akvaariossamme on nimittäin nyt toinen aivan minikokoinen pandamonninen. Edellistä vauvelia ei enää koon perusteella meinaa erottaa vanhemmista yksilöistä mutta tätä uutta saa ihan etsimällä etsiä. Välillä menee pari päivää, ettei sitä näy mutta sitten taas joku onnistuu näkemään siitä vilauksen. Maaliskuussa akvaarioon tuli amazoninvesimiekan lisäksi kolme sinirihmakalaa, joista koiras on keltainen muunnos. Niillä kai pitäisi olla myös kutuaikaan jonkinlaista reviirin puolustamista, joten saa nähdä, millaiset turnajaiset akvaariossa vielä käydään. Tarvittaessa pahimmille öykkäreille pitää etsiä uudet kodit, jos ei sopua muuten löydy.

Karo mukana hiihtoretkellä.

Kävimme toissa-aamuna koko perheellä hiihtoretkellä. Nyt kun ei ollut jalkaisin liikkujia, piti minun olla Karon taluttajana. Kaulapannan sijaan Karolle laitettiin valjaat ja hihna oli tarralla kiinni housujeni vyötäröllä. Siitä sen saisi tarvittaessa nykäistyä nopeasti irti ja näin varmistettua turvallinen liikkuminen myös Karolle. Taas hehkutan sitä, kuinka helppoa liikkuminen koiran kanssa on, kun koira pysyy luotettavasti hihna löysällä koko ajan samalla puolella taluttajaa. Perinteinen tyyli sujui erittäin hyvin mutta onnistui hidas luisteluhiihtokin. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Karo oli koko lenkin hiihtäjän talutettavana, mutta silti homma sujui kuin vanhalta tekijältä. Vauhti oli lasten kanssa suunnilleen sama kuin kävellenkin mutta parissa loivassa alamäessä Karo sai hölkötellä hetken aikaa lujempaa. Isoimmassa mäessä otimme kaikki sukset jalasta ja kävelimme alas.

Pääsiäiskoristeet sohvapöydällä, väsynyt Karo sohvalla.

Lähiladullamme ei muita kulkijoita näkynyt, vaikka sää oli mitä mainioin. Jäljistä päätellen ainakin koiranulkoiluttajia oli muutama ollut (sapiskaa sille, joka oli jättänyt koiransa kikkareet keräämättä tai edes viskaamatta pientareen puolelle). En itse yleensä talven aikana kävele hiihtoladuilla, ettei tarvitse kenenkään valittaa kengänjälkien muka pilaavan luisteluhiihtäjille tarkoitettua baanaa. Kantavan hangen aikaan on minusta kuitenkin ihan sama, miten itse kukin laduilla etenee, kunhan kaikki muistavat vain tarkkailla ympäristöään erityisesti alamäissä, ettei tule vaaratilanteita. Samasta syystä en pitäisi koiraakaan flexissä tai muussa pitkässä hihnassa ladulla. Ja jos hitaammin liikkujista on muille riesaa, niin silloinhan lapsetkaan eivät saisi harjoitella hiihtämistä muualla kuin koulujen lähiladuilla tai omilla pihoillaan. Lehtien palstoilta saa aina välillä lukea melkoisesta laturaivosta mutta onneksi en ole itse livenä törmännyt moiseen. Ehkä pahimmat raivot tulevatkin alkutalvesta, kun hiihtoladut on vasta tehty, vuosi pimeimmillään ja ihmisillä syysväsymys syvimmillään.

Syysaleista löytyi myös myös nämä 'Touch of Snow' -helmililjat.

Vaikka syysalesta hankitut hollanninkurjenmiekat eivät kukkineet, sain kuitenkin helmililjoista ja nuokkutähdikeistä oikein kivat pääsiäiskukat. Ensi syksynä pitää muistaa istuttaa alesipulit pyöreisiin ruukkuihin, sillä näitä neliskanttisia oli hieman hankalaa saada mahtumaan koreihin. Helmililjaruukku sopi juuri ja juuri valkoiseen koriin mutta nuokkutähdikit piti paketoida ensin muovipussiin ja sitten vetäistä silkkipaperi ja kuitukangas ruukun ympärille. Onneksi vanhoista asetelmista säästetyillä höyhenillä, paperinaruilla ja muilla somisteilla sai peitettyä ruukkujen reunat. Rairuohoa meillä ei tänä vuonna kylvetty lainkaan, vaan vanhat pääsiäisaskartelut saivat sisäänsä sinapinsiemeniä ja vihanneskrassia. Koulussa ja päiväkodissa lapset olivat kylväneet ohraa. 

Lasten askarteluja. Keskellä olevat pupu ja tipu ovat parin vuoden takaisia askarteluja.

Aurinkoista pääsiäistä!

Sisustuselementtinä potentiaalinen vesivahinko

Puutarhan uinuessa hangen alla alkavat ajankohtaiset puutarha-aiheet käydä hyvin vähiin. Siispä on aikaa syventyä muihin aiheisiin. Kesäkuvien sijaan voisi esitellä vaikka huonekasveja mutta ei tutkita tällä kertaa niitäkään, vaan sukelletaan ihan kirjaimellisesti aivan toisenlaiseen maailmaan: veden alle. Isäntä ehti jo vuosikausia ehdotella, että voisiko hänen vanhempiensa vanhan akvaarion tuoda meille. En oikein lämmennyt ajatukselle mutta annoin viimein periksi, kun muu perhe lupasi huolehtia kalasopan hoidosta eikä minun tarvitse osallistua hommaan, ellen itse halua. Haimme akvaarion elokuussa ja lupaus on pitänyt melko hyvin. Vedenvaihdoissa olen auttanut, sillä homma käy kahdelta aikuiselta nopeammin ja siistimmin kuin isännältä lasten kanssa. Olen myös ruokkinut kalat aamuisin, jos isännällä on ollut aamuvuoro.

Tällä hetkellä akvaariossa näyttää tältä.

Ihan pienestä tankista ei ole kyse, sillä akvaario nielee 450 litraa vettä. Se on leveydeltään 150cm ja akvaario-osan korkeus on 65cm. Etulasi on kaareva ollen päädyistä 40cm ja leveimmältä kohdalta noin 60cm syvä. Sen alla on oma kaappi, jonka pitäisi kestää koko hökötyksen paino. Akvaario oli ollut vuosikaudet tyhjillään varastossa, joten se oli todella pölyinen sen hakiessamme. Autoin isäntää kantamaan kevyemmän kaappiosan sisälle mutta 90-kiloisen akvaario-osan kantamiseen piti pyytää tuttavaperheen isäntä avuksi. Hieman vahingoniloisena seurasin vierestä, kun isäntä ja lapset jynssäsivät hökötystä puhtaaksi vuosien pölystä, hämähäkinseiteistä ja vanhoista kalkkijäämistä.

Ensimmäisen puhdistuksen jälkeen akvaario alkoi näyttää jo edes pikkuisen salonkikelpoisemmalta.

Ihan "kanna sisälle, puhdista ja ota käyttöön" -metodilla hommasta ei loppujen lopuksi selvitty. Suodatinkotelo oli sen verran pinttyneessä kalkki- ja muussa liassa, että sen tilalle hankittiin kokonaan uusi. Lamput tietysti piti hankkia, sillä vaikka entiset loisteputket toimivat, niistä häviää kuulemma vanhetessaan oikeat värisävyt ja jäljelle jäävät vain levien kasvua suosivat aallonpituudet. Vanhaa lämmitintä ei varastoista löytynyt, joten sekin piti ostaa. Pumpun adapteri oli myös vuosien varrella hävinnyt ja koska suodattimetkin piti uusia, uusimme samalla myös pumpun. Lisäksi piti uusia kaikkea pientä oheishärpäkettä, kuten lappoletku, lasien puhdistukseen tarkoitettu magneettisieni sekä lämpömittari. Taustajuliste ja vanhat koristeet olivat sentään perusteellisen puhdistamisen jälkeen käyttökelpoisia. Luulisin, että lemmikkiliikkeen omistaja hyppi muutaman kerran riemuissaan tämän projektin takia jo ennen kuin pääsimme hiekkaa, kasveja ja kaloja hankkimaan. Hyvin jännittävä työvaihe oli myös akvaarion täyttö vedellä. Silikonisaumat vaikuttivat kimmoisilta ja ehjiltä mutta silti oli varauduttava siihen, että akvaario vuotaisi jostain kohdasta.

Allas ei onneksi vuotanut. Ensimmäisenä akvaarioon hankittiin pohjamateriaalit ja kasvit.

Olin mukana akvaarion kasveja valitsemassa. Kuten puutarhassakin, halusin vaihtelevia lehtimuotoja ja värejä. Otimme vain yhden ruukun kutakin lajia, sillä eihän meillä ollut tietoakaan, millaiset kasvit lopulta viihtyvät akvaariossamme. Akvaariokasvit myydään kivivillamyttyyn istutettuina ja villat tietysti piti irrotella pois juurten seasta ennen kuin kasveja sai istutella paikoilleen. Juuria putsatessa huomasin, että näitäkin kasveja sai jaettua helposti useammaksi kappaleeksi. Ylläolevassa kuvassa punalehtiset korkeat kasvit ovat papukaijalehtiä (Alternathera cardinalis Variegata) ja oikeassa reunassa sekä keskellä takana olevat korkeat ja tuuheat kasvit jättivesitähdikkiä (Hygrophila corymbosa Thailand). Etualalla ja vasemmalla ruohomaiset tupsut ovat pikkuluikkaa (Eleocharis pusilla ("E. Parvula")). Näiden vesikasvien nimet taitavat olla yhtä sekaisin kuin puutarhakasvienkin. Nimilappusissa ei ollut suomenkielisiä nimiä lainkaan eikä tieteellisissä nimissäkään tunnu olevan järkeä. Olen sulkuihin laittanut täsmälleen sen kirjoitusasun, mikä kasvin nimilapussa on ollut, vaikka olisin luultavasti itse käyttänyt joihinkin heittomerkkejä tai kursiivia. Tai mistä minä tiedän, jos vesikasvien nimeämisessä onkin ihan eri logiikka...

Ensimmäiset kalat olivat neontetroja. Paitsi että mukaan oli eksynyt yksi kardinaalitetrakin (keskellä kokonaan punamahainen). Etualalla oikealla oleva kasvi on melalehti (Cryptocoryne bullosa).

Kasvien jälkeen piti odottaa jonkun aikaa ennen kuin akvaarioon sai tuoda ensimmäiset kalat. Veteen lisättiin jotain litkuja, jotta se muuttuisi kaloille sopivaksi. Vesiarvojakin piti testailla ennen kuin sai hankkia kaloja. Kymmenen tetran kanssa samaan aikaan akvaarioon tuli yksi partaimumonni. Sitten seurailtiin pari viikkoa niiden kotiutumista ennen kuin sai hankkia lisää kaloja.

Partaimumonni. Ruma, katsoipa sitä mistä päin tahansa. Kuitenkin kaikessa rujoudessaan ja kömpelyydessään koominen otus.

Monniin verrattuna tetrat ovat todella tylsiä. Monnia ei voi sanoa elegantiksi tai edes jotakuinkin sulavaliikkeiseksi. Ei suinkaan! Siitä tulee mieleen lähinnä mursu nukkekodissa. Kun monni lähtee piilostaan liikkeelle, se murjoo mennessään kasveja ja törmäilee joka paikkaan. Säikähtäessään se menee todella liukkaasti piiloonsa mutta ruokaa etsiessään ei paljoa välitä esteistä. Se on osasyyllinen kasvien lehtien repeämiseen, sillä se tarraa imukuppisuullaan mihin vain ja roikkuu siinä niin kauan kunnes putoaa. Alkuun tiputimme monnille kesäkurpitsan palasen jyystettäväksi ja se auttoikin kasvien murjomiseen. Sitten kun omat kesäkurpitsat loppuivat eikä kaupasta saanut enää suomalaista kesäkurpitsaa, monni on saanut ruuaksi vain omia nappuloitaan ja sitä, mitä se nyt sattuu omatoimisesti akvaarion pinnoista tai kasvien lehdistä irti saamaan. Emme ole uskaltaneet ulkomaista kesäkurpitsaa syöttää kemikaaleille herkille akvaariokaloille.

Seuraavaksi akvaarioon tuli parvi pandamonnisia. Ne pöllyttävät pohjahiekkaa ja suodattavat siitä kaiken syötäväksi kelpaavan.

Kun tetrat ja partaimumonni olivat selvinneet hengissä, akvaarioon tuli kymmenen pandamonnista. Olin vähän skeptinen niistä, sillä ne eivät olleet kovin värikkäitä ja vaikuttivat muutenkin tylsiltä. Ne ovat kuitenkin olleet ihan kivoja puuhailijoita. Enimmäkseen ne liikkuvat parin-kolmen yksilön ryhmissä ja varsinkin päiväsaikaan suurin osa nukkuu jossain piilossa. Ruokinta-aikaan ne kuitenkin tulevat esille piiloistaan ja alkavat pöllyttää hiekkaa ja penkoa syötävää. Jos menee katsomaan taskulampun kanssa akvaariota pimeän aikaan, koko pandaparvi puuhastelee pohjalla. Niitä varten akvaariossa on isoina alueina aivan hienoa hiekkaa. Ihan ongelmitta pandamonnisten kotiutuminen ei kuitenkaan mennyt. Yksi monninen oli ilmeisesti vahingoittunut jo eläinkaupassa, kun myyjät niitä meille kalastelivat ja toinen pikkuruinen käyttäytyi kummallisesti jonkun aikaa ennen kuin kuoli sekin. Alkujaankin reippaat yksilöt ovat selvinneet hyvin ja ensimmäisenä kuolleen tilalle saatiin hyvitykseksi uusi. Joskus kuulemma nuoret kalat stressaantuvat siirrosta, vaikka kotiuttamisen tekisi täysin ohjeiden mukaan.

Omista varastoista laitettiin akvaarioon muutama simpukankuori koristeeksi. Simpukkaa on tässä tutkimassa ihan elävä kotilo.

Kolmantena akvaarioon tuli puhtaanapitolaitoksen porukkaa, eli kaksi leviä syövää kotiloa (olivatkohan ne tiikerileväkotilo ja merkkileväkotilo?). Niitä saisi kuulemma olla tämänkokoisessa akvaariossa paljon enemmänkin mutta lompakko puhui eivätkä ne nyt niin mielenkiintoisia ole muutenkaan. Alkuun oli ihan huvittavaa seurata, kun kotilo mönkii etulasissa ja sen suun liikkeet näkee. Vauhti niillä on kuitenkin etanamaisen hidas, joten tylsäksi kävisi elämä, jos pelkästään niiden touhuja pitäisi seurata.

No joo, välillä näistäkin on hupia. Kuopuksen valitsema kotilo oli kiivennyt esikoisen valitseman kotilon reppuselkään ja sai ilmaisen kyydityksen seuraavaan kohteeseensa.

Muu puhdistus suoritetaan lapolla. Monnin kesäkurpitsa oli tuossa kohdassa ja siitä jäi paljon törkyä maahan. Lehtikalat olivat saman tien tutkimassa, saisiko putkessa liikkuvia hitusia syötyä.

Kotiloiden kanssa samaan aikaan tuli viisi lehtikalaa ja yksi tulievä. Lehtikalat ovat isoina ja näyttävinä kaloina olleet mielenkiintoisia seurattavia. Ne ovat myös uteliaita ja tulevat saman tien etulasin luo, jos huomaavat jonkun lähestyvän lasia. Ruoka-aikaan ne ampaisevat saman tien pintaan pörräämään ja tulevat jopa näykkäisemään sormea, jos sen laittaa veden pintaan. Ne ovat ahneita ja syövät kaikkea, mitä vain nenän eteen tulee, jopa toistensa kak**a (jonka ne kuitenkin sylkäisevät pois erehdyksen huomattuaan). Lehtikalat näykkivät myös kasveja, minkä vuoksi ristimme ne uudelleen lehmikaloiksi. Yllä olevassa kuvassa lapon vasemmalla puolella lieon näköinen kasvi on hapsuruoho (Mayaca fluvitalis). Se oli virhehankinta, sillä varsinkin lehtikalat ovat nyppineet sitä ahkerasti ja siitä on tullut kalju. Sillä oli myös niin pienet juuret, että kalat saavat sen kiskottua irti pohjasorasta. Kasvin osia on löytynyt vähän väliä kellumasta pinnalla ja niitä on tökitty sinne tänne pohjaan takaisin. Nyt olemme tehneet päätöksen, että kaikki kelluvat otetaan pois ja jos joku pienistä aluista lähtee kasvamaan, se saa jäädä.

Tässä kuvassa näkyy lehtikalojen lisäksi tulievä (ei tarvinne sanoa, mistä sen tunnistaa). Keskellä edessä myös myöhemmin menehtynyt pikkuruinen pandamonninen. Kokoero muihin on selvä.

Tulievän isäntä risti Pasiksi. Lapset olivat nimittäin päättäneet jo eläinkaupassa, että vaaleat lehtikalat ovat nimeltään Nappi ja Happi, joten isännänkin piti antaa jollekin kalalle nimi. Emme tiedä, onko Pasi tyttö vai poika mutta se on aika arka ja liikkuu todella nopeasti. Siitä on ollut hankala saada kuvia, sillä se käy vain pikaisesti avoimemmassa maastossa hakemassa ruokaa ja sujahtaa saman tien sukkulana piiloon. Jos partaimumonni on kalamaailman köntys, niin tulievällä eleganssia ja ketteryyttä löytyy senkin edestä. Vaikka se uisi salamavauhtia, se ei silti törmäile mihinkään edes ahtaissa kolosissa. Siitä pitäisi kai kasvaa viisitoistasenttinen, joten siitä tulee näyttävän näköinen asukas akvaarioon. Se on kuulemma reviiritietoinen ja jopa aggressiivinen oman lajinsa edustajia kohtaan ja siksi niitä saa olla vain yksi tämän kokoisessa akvaariossa. Meillä se on ollut sopuisa asukas eikä ole hätyytellyt muita kuin joskus leväbarbeja (tekstiä ja kuvia myöhemmin). Se syö myös leviä ja auttaa siten pitämään akvaariota puhtaana.

Lehtikaloja (ja alhaalla myös tulievä) heti saavuttuaan. Vasemmalla on Nappi. Sen erottaa mustasta silmästä. Ylhäällä on Tiikeriksi ristitty lehtikala.

Tässä Nappi nyt. Väri on muuttunut keltaisemmaksi ja onhan se kasvanut paljon suuremmaksi. Taustalla Happi ja lasissa kotilo syömässä levää. Suu on tuo pieni pyörylä ylhäällä, se liikkuu edestakaisin kotilon syödessä.

Tetroja ja pandamonnisia ei meinaa oikein erottaa lajitovereistaan, joten ne eivät ole saaneet nimiä. Lehtikaloista kolme hopeankirjavaa olivat pieninä melko samannäköisiä eikä niistä aina tiennyt, mikä oli mikäkin. Tiikerilläkin raidat erottuivat selvemmin vain toisella kyljellä. Kalojen kasvaessa toisen hopeisen pitkät vatsaevät ovat muuttuneet keltaisemmiksi ja toisen selvästi sinertäviksi, joten ne ovat nykyään Keltaevä ja Sinievä. Happea kutsun itse Blondiksi, sillä se on leuan mustaa täplää lukuunottamatta vaalea. Tiikerin erottaa nykyään raitojen lisäksi myös pyrstöön kasvaneesta pitkästä "hännästä". Lehtikalojen pitäisi aikuistuessaan muodostaa parit (jos parvessa vain on naaras ja koiras, jonka kemiat kohtaavat) ja vallata akvaariosta itselleen reviiri. Ennakoimme sitä sijoittamalla sisustukset ja korkeaksi kasvavat kasvit niin, että ne rajaavat reviireiksi sopivia alueita. Sellaisten puuttuessa lehtikalapariskunta saattaisi pitää koko akvaariota omana reviirinään ja kiusata liikaa muita. Toistaiseksi ei ole näkynyt minkäänlaista merkkiä parien tai reviirien muodostumisesta, joten lehtikalamme ovat varmaankin vielä keskenkasvuisia. Tai sitten kaikki ovat samaa sukupuolta.

Tässä koko lehtikalaparvi. Vasemmalla Keltaevä, sen perässä Sinievä ja taaempana Tiikeri. Vaalea keskellä on Nappi ja oikeanpuolimmaisena Happi/Blondi.

Viimeisin kalahankinta oli kuusi neulamuikkua eikun leväbarbia. Ne liikkuvat sirosti ja sulavasti, kuten tulievä, joten siinä saattaa olla yksi syy siihen, miksi tulievä hätyyttelee niitä välillä. Barbien musta raita saattaa myös muistuttaa liikaa tulievän päässä olevaa raitaa ja olla osasyy hätyyttelyyn. Muualla barbit saavat olla rauhassa mutta yksikin tulievän suosikkiluolaan eksynyt barbi ajetaan vauhdilla pois. Leväbarbit syövät nimensä mukaisesti leviä. Ne nuolevat ahkerasti pintoja ja kasvien lehtiä, ja vaikka niiden pitäisi olla enimmäkseen pohjan tuntumassa, ne ovat meillä uiskennelleet myös aivan pinnassa. Ne ovat eloisia ja rohkeita. Alkuun kyllä vaikutti siltä, että olikohan virhe hankkia barbit, sillä pienin niistä jouduttiin pelastamaan suodatinkotelosta kolme kertaa ensimmäisen vuorokauden aikana. Se mahtui pujahtamaan kotelon ritilän raosta eikä olisi ehkä päässyt itse sieltä ulos. Onneksi kala kuitenkin oppi läksynsä eikä ole enää joutunut pulaan.

Leväbarbit ovat koko ajan liikkeessä, joten niitäkin on hankala kuvata. Lisäksi akvaarion kaareva etulasi häiritsee tarkennusta.

Akvaarioon on vielä jossain vaiheessa ehkä tulossa muutama fisu lisää mutta toistaiseksi tämä kalamäärä on riittänyt meille. Tällä hetkellä on projektina selvittää, miksi osa kasveista ruskettaa lehtiään. Niillä oli aluksi juurten sekaan työnnettävä ravinnepuikko mutta hankimme etenevää ruskettumisongelmaa seurattuamme nestemäisen lannoitteen. Kasvit ovat kuitenkin koko ajan kasvaneet, joten ihan kaikki niillä ei ole pielessä. Ja osa kasveista voi myös erinomaisen hyvin. Ylläolevassa kuvassa etualalla pilkistävä melalehti on selvästi ruskeampi ja pienempi kuin sitä edeltävän kuvan oikeassa etunurkassa oleva melalehti, joka on alkanut tehdä taimia ympärilleen. Papukaijalehtien (ne punaiset kasvit) vanhemmat osat ovat enemmän tai vähemmän surkeita mutta juuresta nousevat uudet lehdet selvästi paremman näköisiä. Ehkä aika näyttää, miten kasveille käy. Huonekasveilleni akvaarion tulo on ollut suorastaan taivas, sillä olen käyttänyt akvaarion vaihtovettä niiden kasteluun. Ravinteikas kalankakkavesi on selvästi ollut mieleen kasveilleni, sillä ne ovat hyvin virkeitä ja elinvoimaisia. Näin talvella huonekasvit eivät ole kovin janoisia mutta odotan jo innolla kevättä, jolloin kasvit alkavat tarvita enemmän vettä ja ravinteita, ja kasteltavana on myös pikkutaimia ja talvetuksesta heräileviä kasveja.

Ja sitten uuden vuoden superyllätys: pandamonnin poikanen. Kalalla on kokoa suunnilleen sentin verran ja kuva on otettu sen kaarevan etulasin läpi, mutta siellä se on kalanruokahiutaleen kimpussa.

Lapset bongasivat eräänä iltana minipienen pandamonnisen. Vähän aikaa sitä piti ihmetellä ennen kuin me tylsät aikuiset uskoimme, että pakko sen on olla poikanen. Pieni ihme on se, ettei mikään akvaariomme asukeista ole syönyt kutua jo tuoreeltaan ja toinen suurempi ihme on se, että poikanen on onnistunut piilottelemaan ahneilta lehtikaloilta tähän saakka. Ne kun syövät suunnilleen kaiken mikä vain suuhun sopii ja noin pieni sintti olisi niille varsinainen herkkupala. Jännityksellä aina joka päivä etsimme, mistä minimonninen löytyy vai löytyykö ollenkaan. Vaikka etukäteen en ollut niin innostunut akvaariosta, on se kuitenkin ollut ihan mielenkiintoinen projekti. Suurin ilo siinä on se, että sen hoitovastuu ei ole omilla harteillani. Niinpä satunnainen ruokkiminen tai huoltotöissä apulaisena oleminen ei ole pakkopullaa. Lisäksi akvaarion alla olevat kaapit tulivat tarpeeseen lasten lelujen säilytyspaikkoina.