Katja (Päivänpesän elämää -blogi) toivoi selkeitä ohjeita kasvien lisäämisestä. Yritän parhaani mukaan toteuttaa toiveen. Koska pioneilla on edelleen vähän vaikea maine, päätin tehdä niistä oman postauksensa ja jättää muiden kasvien lisäämistapoja myöhempiin postauksiin. Katsotaan myöhemmin, kuinka monta osaa sarjaan lopulta tuleekaan. Aloitan pioneista, koska yksi äitini pioneista piti joka tapauksessa siirtää ja toisesta ottaa minulle jakopala. Nyt on sitä paitsi oikein hyvä aika jakaa pioneja, sillä ne kasvattavat uutta hiusjuuristoa syyskuun alusta marraskuun loppuun saakka. Kevään ja alkukesän ne elelevät varastojuurakon turvin ja siinä on syy, miksi keväällä jaetut pionit eivät välttämättä lähde kasvuun.
 |
Tämä nimetön kaunotar on toinen jaetuista pioneista. Tästä toivoin jakopalaa itselleni ja nyt sen sain.
|
Ensin kaivetaan varovasti pioni ylös. Kannattaa aloittaa kaivaminen kaukaa, sillä varsinkin pitkään samassa paikassa kasvaneen pionin juurakko levittäytyy laajalle. Kun pioni on nostettu paikoiltaan, se jätetään muutamaksi päiväksi odottamaan, jotta juuret sitkistyisivät ja kestäisivät paremmin käsittelyä. Tuoreet juuret nimittäin napsahtelevat herkästi poikki. Enimmät mullat voi huuhdella vesiletkulla pois tai rapsutella jakovaiheessa varovasti sormilla ja tikulla, kuten me äitini kanssa teimme. Huuhtelu olisi ollut varmasti helpompi tapa, mutta meistä kumpikaan ei viitsinyt lähteä virittelemään talviteloilleen laitettua letkua takaisin paikoilleen.
 |
Tässä 'Elina'-pionin itse pölytetty siementaimi, joka kasvoi kivisessä, tiiviissä maassa ja tarvitsi siirron parempaan paikkaan. Varret leikataan noin 10cm:n tapeille (ne voi leikata myös kokonaan pois, mutta tyngistä näkee helposti, mihin on istuttanut pionit)
|
Kun juurakko on nahistunut, alkaa sellainen toimenpide, joka hirvittää herkempiä. Juurakosta nimittäin napsitaan kaikki ohuet juuret pois ja jätetään vain paksut varastojuurimakkarat jäljelle. Samalla tarkkaillaan sitä, että haavapintoja tulisi mahdollisimman vähän. Jos varastojuuren kärki haarautuu moneksi ohuemmaksi juureksi ja haavapintoja jäisi niiden leikkauksen jälkeen paljon, voi varastojuuren leikata poikki ylempää. Ohuiden juurien leikkaaminen tehdään sen vuoksi, etteivät istutuksen yhteydessä sotkuun menneet juuret kuristaisi toisiaan. Ohuita juuria ei edes tarvita mihinkään, sillä istutuksen jälkeen pioni alkaa joka tapauksessa kasvattaa uutta hiusjuuristoa. Siisti "makkarapötkö" on sitä paitsi helpompi istuttaa kuin sotkuinen kasa ohuita juuria.
 |
Sakset tai veitsi rohkeasti laulamaan vaan. Tämä on se ensimmäisen kuvan vaaleakukkainen kaunotar siistimisen alkuvaiheessa.
|
Samalla kun saksii hiusjuuria, voi tutkailla, mistä kohtaa pionin saisi helpoiten sopivankokoisiksi palasiksi. Jokaiseen jakopalaan tulisi jäädä 2-7 silmua ja vähintään 20 sentin pätkä varastojuurta. Isot juurakot kannattaa jakaa useampaan osaan siksi, koska suuri taimi asettuu usein hitaasti paikoilleen. Suuri määrä silmuja ja sotkuinen juuristo estävät uusien juurien kasvua, joten jakaminen on tällöin pionille vain hyväksi.
 |
Vaaleakukkainen kaunotar jaettiin aluksi viiteen osaan. Kaksi pientä juurakkoa istutettiin ruukkuun vahvistumaan ja talvetetaan maahan haudattuina. Kaksi isommista otin mukaani ja jaoin toisen vielä kotona puoliksi.
|
 |
Tässä 'Elinan' jälkeläinen palasteltuna. Näistä kaksi oikeanpuoleista lähti minulle. Vasemman ylänurkan juurakko olisi kannattanut jakaa vielä kahtia, mutta tyydyimme vain harventamaan vielä muutaman ohuista juurista. Silmuja jäi seitsemän jäljelle.
|
 |
Nurmikostakin jo näkee, että nyt ollaan omalla pihalla. Alhaalla 'Elinan' jälkeläiset, ylhäällä vaaleakukkaiset. Istuttaessa kannattaa oikoa juuret lähtemään eri suuntiin ja mahdollisimman syvälle.
|
 |
Tässä näkyy hyvin pionin kruunu, eli se kohta, josta silmut ja juuret lähtevät kasvamaan. Tästä osasta lasketaan se, kuinka monta senttiä juurakon päälle laitetaan maata. Istutussyvyys käsittääkseni vaihtelee hieman eri pionilajien välillä.
|
 |
Jos juurakon palastelu hirvittää kovasti, niin tässä kuvassa on esimerkki siitä, kuinka ammattilaiset homman hoitavat. Näitä makkarapötköjä sitten lähetellään ympäri maailmaa ja istutetaan joko maahan tai ruukkuihin.
|
Jotta postauksesta ei tulisi aivan liian pitkä, niin en laita tähän istutusohjeita. Jos kaipaat kertausta, niin käväise lukemassa vaikkapa
Mama's Garden -blogista. Linkistä pääset suoraan postaukseen, jossa on hyvät ohjeet ja havainnolliset kuvat. Ensi kesänä nähdään, kuinka moni uusista pioneistani kukkii. Aikanaan 'Elina' -pioni jaettiin juuri näillä samoilla ohjeilla ja noin 50 jakopalasta vain muutama jätti ensimmäisenä kesänä kukinnan väliin. Kaikki muut kukkivat vähintään yhden kukan voimin, osassa kukkia oli paljon enemmänkin.
Nyt siirrytään toiseen lisäämistapaan, eli siemenlisäykseen. Pionin siemenistä ei tule koskaan täysin samanlaista yksilöä kuin emokasvi. Vaikka ulkonäkö olisi identtinen, perimä on aina eri. Siinä on myös homman jännittävin osa. Aikaisemmissa kuvissa vilahteli juurakko, jota kutsun toistaiseksi 'Elinan' jälkeläiseksi. Kokeilin äitini yllyttämänä vuosia sitten pölyttää suvun perintöpioni 'Elinan' kukkia eri pionien siitepölyllä. Tein homman hyvin suurpiirteisesti vesivärisiveltimellä ja merkitsin muistiin, minkä kukan pölytin minkäkin lajikkeen siitepölyllä. Onnistuneeseen siemenlisäykseen tarvitaan pioni, josta löytyy emit ja toinen, jossa on heteet. Kaikkein kerrannaisimmissa pioneissa ei ole välttämättä kumpiakaan ja yksinkertaisissa on usein molemmat. 'Elinan' kukista löytyy kummatkin, vaikka se tekee joskus jopa täysin kerrannaisia kukkia. Postauksen yksilön "isänä" oli 'Karl Rosenfield'.
 |
'Elinan' ja 'Karl Rosenfieldin' lapsonen maljakossa.
|
Pölytetyt kukat kannattaa merkitä vaikka nauhanpätkällä, jotta ei leikkaa niitä pois kuihtuneita kukkia saksiessaan. Kun siemenkodat alkavat raottua, on aika kerätä siemenet talteen. Jos kylvää siemenet heti tuoreeltaan, ne saattavat itää jopa seuraavana keväänä. Pioni tarvitsee nimittäin ensin lämpökäsittelyn ja sitten kylmäkäsittelyn ennen kuin maan pinnalla näkyy mitään. Malttia kuitenkin vaaditaan, sillä itämiseen voi kulua useampi vuosikin. Helpoiten homma hoituu, kun antaa luonnon tehdä tehtävänsä, mutta voihan niille antaa kylmäkäsittelyn vaikka jääkaapissakin. 'Elinan' siemenet kylvettiin kukkapenkin reunaan ja liian tiheässä kasvaneita taimia on siirretty itämisen jälkeen (huom. vasta syksyllä!) sopivampiin paikkoihin. Tämänkertainen jaettu ressukka joutui sinnittelemään yksinään karussa kylvöpaikassaan vuosikausia. Siemenestä kukkivaksi kasviksi menee useampia vuosia ja ensimmäinen kukinta ei välttämättä ole samanlainen kuin pionin lopullinen ulkonäkö. Ensimmäiset kukat saattavat olla esim. yksinkertaisia ja myöhemmin puolikerrottuja. 'Elinan' jälkeläinen on kukkinut jo kolmena (tai neljänä) vuonna, joten ulkonäössä tuskin tapahtuu enää kovin suuria muutoksia.
 |
Vaaleakukkainen söpöläinen aloittelemassa kukintaa. Kukat vaalenevat ikääntyessään melkein valkoisiksi.
|
Siinäpä kaksi tapaa, jolla pioneita saa lisättyä. Nyt vain rohkeasti kokeilemaan ja laajentamaan pionipenkkiä!
Ohjeet ja kirjasta napattu kuva on otettu Rea Peltolan ja Vesa Koivun Pionit-kirjasta (Tammi 2007, ISBN: 978-951-31-3370-2).
