Monimuotoisuus puutarhassamme

Lupailin tätä postausta jo heti perinnekasvipostauksen jälkeen, mutta se vaatikin vielä vähän lisää ajatustyötä ennen julkaisua. Tämä on siis loppuosa Riitan (Haaveena perinnepiha takaisin -blogi) yksivuotissynttäripostauksessani esittämään toivomukseen:

Toivomus postausaiheeksi olisi kaikki perinteinen, maatiainen ja monimuotoisuus pihapiirissäsi :)

Käsitän puutarhan monimuotoisuuden yksinkertaistettuna siten, että puutarha tarjoaa sopivia olosuhteita laajalle joukolle erilaisia eliöitä ja kasveja. Minusta monimuotoisen puutarhan ei ole pakko olla mahdollisimman luonnontilainen, vaan se voi olla myös rakennettu ja hyvin hoidettu. Meillä tonttia ympäröi kunnan luonnontilainen sekametsä, jossa riittää eri-ikäistä puuta, pensaikkoa, vatukkoa, heinikkoa ja nokkospöheikköjä hyönteisille, niiden toukille sekä muille metsän eläimille. Siksi en näe tarpeelliseksi omalla tontilla kasvattaa vaikkapa nokkosia perhostoukkien ravintokasviksi, vaan olen keskittynyt enemmän kukkiviin kasveihin, jotka houkuttelevat pölyttäjiä.

Monimuotoisessa puutarhassa riittää perhosillekin syötävää. Nokkosperhoset ovat löytäneet jättiverbenan kukinnot.

Kerroksellinen kasvillisuus kuuluu minusta monimuotoiseen puutarhaan, sillä ei luonnossakaan ole tyhjää multapintaa, koristekivillä tai kuorikkeella katetuista alueista puhumattakaan. 

Varjopenkissä maa alkaa olla jo kasvillisuuden peitossa keväästä syksyyn. Matalimpina kevätkaihonkukkaa, lemmikkejä ja esikoita, keskikerroksessa kuunliljoja, sormivaleangervoa, särkynytsydän, akileijaa ja saniaisia. Korkeimpina varjoliljaa ja töyhtöangervoa. Varjopenkin takaa pihlajan oksat kurottelevat penkin ylle. Lisäksi penkissä kasvaa helmililjaa ja ukkolaukkoja.

Puutarhan eri osien kasvuolosuhteet otetaan huomioon ja valitaan kasvillisuus olosuhteiden ja maan mukaan. Omassa puutarhassani on eri alueita paahteisesta, kuivasta kivikosta täysvarjon siimekseen (tunnisteluettelosta ja kasviluettelot-välilehdeltä löytyvästä pihakartasta voit tutustua eri alueisiin). Kaksi pientä niittyä on jo hyvällä alulla. Lampea tai kosteikkoa ei ole, sillä kumpaakaan olisi haastavaa toteuttaa pienelle pihalle, joka on vielä kaiken lisäksi kumpareella.

Takapihan niittyrinteestä runsaammin kukkiva osa on kaksivuotias. Kuvan oikeassa reunassa on viime vuonna perustettua aluetta, jossa ei vielä kovin runsaasti kukintaa ole.

Nurmikko on yleensä yksi puutarhan hyödyttömimmistä alueista hyönteisille. Meillä nurmikon pinta-ala vähenee vuosi vuodelta ja se jäljelle jäävä osuus on kaikkea muuta kuin yksilajinen nurmiaavikko. Käyttäisinkin siitä mieluummin nimitystä kukkanurmikko.

Kauempaa katsottuna näyttää apilanurmelta, jossa kukkii satunnaisesti rönsyleinikkiäkin.

Lähempää katsottuna löytyy myös niittyhumalaa ja voikukan lehtiä. Nurmikollamme kasvaa myös puna-apilaa, vähän ketoneilikkaa, bellistä, nurmitatarta, ketohanhikkia, lemmikkiä, aivan liikaa ratamoa, sekä joitakin aho-orvokkeja ja ojakellukoita, joita siirtelen niityille.

Maan eliömäärää lisää kasvijätteen kompostointi ja kukkapenkkien perinteisen syys- ja kevätsiivouksen välttäminen. Minä jätän kaikki perennanvarret talventörröttäjiksi ja silppuan keväällä talven jäljiltä pystyyn jääneet varret kukkien juurelle. En myöskään siivoa kuihtuneita lehtiä, vaan annan matojen ja muiden hajottajien hoitaa niiden kompostoimisen. Katan ruohosilpulla ne kohdat, joissa ei ole vielä maanpeitekasveja. En enää nykyisin käännä kasvimaatakaan, etten häiritse mullassa möyriviä eliöitä. Alkuvuosina se oli tarpeen, jotta sai tiukkaan savimaahan sekoitettua hiekkaa ja kompostimultaa. Nyt, kun multaa on tullut tarpeeksi ja kasvimaalle on saatu kohopenkit, ei tarvitse kuin lisätä kerros kompostia pinnalle ja harata tasaiseksi.

Kukkapenkit paljastuvat meillä keväisin lumen alta täynnä kasvijätettä, mutta kevätkukkijat jaksavat silti puskea itsensä lehtikerroksen läpi. 'Golden Yellow' -krookukset kasvavat päivänliljapenkissä. Syksyyn mennessä viimeisetkin kuihtuneet lehdet ovat maatuneet ja maanpinta on mustalla mulloksella valmiina aloittamaan tämän kesän lehtien lahottamisen.

Lahottajaeliöt saavat puuhastella meillä myös kantopuutarhassa. Lisäksi liiterin taakse keräämme pensaiden leikkauksesta tulevat risut kasaksi. Osa oksista päätyy hyötykäyttöön tukikepeiksi tai puutarhakompostin seosaineeksi, mutta osa ehtii aina lahota kasan pohjalle.

Kantopuutarha kesäkuussa. Nyt risulinnun takana olevat kannot ovat jo täysin kasvillisuuden peitossa ja myös osa juurakoista ja oksista on peittynyt.

Lannoitteiden ja torjunta-aineiden käytössäkin voi huomioida monimuotoisuuden. Itse käytän lannoittamiseen kanankakkaa (luomu), omista kompostoreista saatavaa multaa, ruohosilppua ja nokkoskäytettä. Kemillisia väkilannoitteita tai myrkkyjä en ole muutamaan vuoteen käyttänyt. Kirvoja olen välillä tuhonnut uittamalla kirvaiset kasvinosat kuumassa vesiastiassa, mutta tänä vuonna ei ole ollut tarvetta vielä siihenkään, sillä leppäkertut ja muut hyötyhyönteiset ovat hoitaneet hommansa kiitettävän tehokkaasti. Kasvimaalla on tänä vuonna riittänyt tuholaisia, mutta niille en ole tehnyt mitään. Osassa penkeistä on ollut harsot suojana, mutta osa on saanut pärjätä omillaan. Yritän myös vaihtelevalla menestyksellä harhauttaa tuholaisia kumppanuuskasveilla ja samettikukilla.

Tuholaisia (erityisesti kirvoja) houkuttelevat kasvit, kuten ruusut jätän hankkimatta. Suosin sen sijaan terveitä ja vaivattomia kasveja. Pitkään kukkivassa tarhakeijunkukassa ('Hans') käy kova surina, sillä kimalaiset ovat aivan sen lumoissa.

Tuhohyönteisten luontaisille vihollisille meillä on hyönteishotelli ja toistaiseksi vasta yksi linnunpönttö. Haluaisin pönttöjä enemmänkin, sillä linnut syövät valtavan määrän hyönteisiä kesän aikana. Jokunen hyötyötökkäkin saattaa nälkäisen tirppapesueen kupuihin joutua, mutta joutuu sinne tuholaisiakin. Linnut ovat meillä huomanneet myös muurahaiset, jotka käyvät luumupuissa kirvoja lypsämässä. Kerran käpytikkakin oli muiden pikkulintujen kanssa sulassa sovussa luumupuiden alla muurahaisaterialla.

Kukkivassa hyönteishotellissa on jo paljon asukkaita. Kattoterassillakin näkyy silloin tällöin kävijöitä.

Linnut napsivat myös rikkaruohojen siemeniä nurmikolta ja myös kukkapenkkien katteena olevasta ruohosilpusta. Alkukesällä voikukkien siementen pölistessä vihervarpusia ja punatulkkuja käy päivittäin nurmikollamme herkuttelemassa. Toinen herkkuhetki on juuri nyt apilan ja rönsyleinikin siementen kypsymisaikaan. Lintujen viihtymistä lisää myös talviruokinta, joka meillä on vasta lapsen kengissä. Tänä vuonna onkin tulossa paljon auringonkukkia, joista on tarkoitus kerätä siemeniä talteen ensi talvea varten.

Kesällä lintujen buffetpöydän tarjoilu pelaa. Punatulkkunaaraalla on nokka täynnä voikukan siemeniä. Ehkä pitäisikin kerätä myös rikkaruohojen siemeniä lintujen talviruuaksi, kun näin hyvin näyttävät maistuvan.

Tällaisia pohdintoja minulle aiheesta heräsi. Onko teillä ajatuksia monimuotoisuudesta kotipihan näkökulmasta? Jäikö minulta mahdollisesti jotain kokonaan huomaamatta tai saitteko tästä postauksesta uusia ajatuksia? Olisi mukava kuulla muidenkin pohdintoja aiheesta. Aurinkoista loppuviikkoa!