Aina ei onnistu

Välillä pitää laittaa muistiin epäonnistumisetkin ja ottaa niistä niin sanotusti ilo irti ja opit talteen. Tässä vaiheessa kesää on siis hyvä hetki tehdä mokakooste.

Helokukonharja 'Flamingo Feathers'

Helokukonharjan myötä voin sanoa, että viimeinenkin tarkoituksella esikasvatetuista kesäkukista kukkii. Ihan ei todellisuus vastaa luvattua, sillä kasvinhan piti olla 70-80cm korkea. Minulle olisi riittänyt puolikin metriä. Hädin tuskin 20cm sen sijaan on jo aika matala. Mutta kukkiipahan sentään! Kukonharjan kanssa mokasin jo heti kylvöhetkellä kun käytin kasvusammalen sijaan itselleni vieraan merkin kylvömultaa. Taimet eivät kasvaneet siinä kunnolla ja juuripaakut hajosivat, kun istuttelin taimet kesäkuussa maahan. Eikä ihmekään, etteivät ne pysyneet kasassa, kun juuriakin oli vain muutamia koko multapaakussa. Onneksi kesäkuu oli sateinen, sillä muuten yksikään taimista ei olisi selvinnyt kukkivaksi. Nyt sentään kolme kukkii. Kukonharjojen siemenistä kasvoi myös kaksi mysteerikasvia, jotka lykkäsin muiden mukana kukkapenkkiin. Ne ovat nupullaan ja pääsevät aikanaan blogiin ihmeteltäväksi. En laittanut niitä tähän juttuun, sillä nehän huitelevat jo syysleimujen korkuisina.

Värililja 'Lollypop'.

Lilja 'Lollypopista' tuli tänä vuonna Lillipop. Aurinkopenkki ei tunnu olevan liljoille mieluisa paikka, sillä ne kutistuvat vuodesta toiseen yhä pienemmiksi. Viime vuonna 'Lollypopit' olivat vielä polvenkorkuisia, tänä vuonna pisin niistä on juuri ja juuri 30-senttinen. Suurin osa on kymmensenttisiä ja ne muutamat kukat ovat vain 7-8cm leveitä. Nyt viimeistään pitää siirtää liljat muualle, jos ylipäätään haluan niitä säästellä. Jostain syystä en kyllä ole sen enempää liljaihminen kuin ruusuihminenkään, joten saattaapa olla, että liljat lähtevät kokonaan pois. Tietysti, jos jossain päin puutarhaa sattuisi olemaan tyhjillään kolo, johon mahtuisi muutama liljan sipuli, niin voisihan ne tökätä sinnekin.

Monta vuotta komeasti kukkinut 'Voluceau' näyttää vähän huilailevan tänä kesänä.

Pation luona 'Voluceau' on ollut yksi runsaimmin kukkineita ja reippaimmin kasvaneita kärhöjäni vuodesta toiseen. Tänä vuonna sillä kesti aika pitkään nousta ja kasvu on ollut muutenkin vähän hitaanlaista. Tarkoituksenani oli ohjata sen harvat versot syyshortensian oksille mutta kärhöpä ei halunnut kiivetä korkealle. Kerta toisensa jälkeen versot olivat kääntyneet kasvamaan takaisin lähtöpisteeseensä tai tarhakylmänkukkien päälle, ja ovat nyt muodostaneet sekavan vyyhdin hortensian viereen. Tänä vuonna joudumme siis kumartamaan 'Voluceaulle' ihastellessamme hänen kauniita kukkiaan.

Ei aina onnistu erakkomehiläisilläkään.

Hyönteishotellissakin on selvästi ollut joku harrastelija asialla vai liekö ihan ensikertalainen. Siitepölyä on löytynyt runsain määrin mutta läheskään kaikki ei ole osunut kotipesään. Kukahan nuo sotkut siivoaa? Hotellin kattoterassi sentään onnistui tänä vuonna ihan hyvin. Kellarissa jo monta vuotta talvetettu lankaköynnös lähti taas hienosti kasvuun, kukkapenkistä löytyi keväällä matala valkoinen jaloangervo ja petuniakin on viihtynyt yllättävän hyvin melko varjoisasta kasvupaikasta huolimatta. Kerran unohdin kastella kukkalaatikon mutta kaikki kasvit virkistyivät nopeasti vettä saatuaan.

Hyönteishotellin kattoterassilla on tänä vuonna rauhallinen värimaailma.

Palataan vielä hetkeksi takaisin miniosastolle. Kokeilin keväällä harhauttaa sipulien ja kaalien tuholaisia istuttamalla salottisipuleita ja kyssäkaalia tomaatin ja basilikan sekaan. Jätin vesiheiniäkin kasvamaan kun sen sanotaan harhauttavan sipulikärpäsiä ja estävän niiden munimista. Ei toiminut, vaikka tomaatintaimet ja basilikatkin olivat reippaasti isompia heti alusta lähtien. Tosin sipulikärpäsen toukkia löytyi ainoastaan tomaattiruukuissa kasvaneista sipuleista, ei lavasta, jossa kasvoi kaikkea muutakin. Jostain syystä sipulit eivät kuitenkaan kasvaneet lavassakaan kunnolla, joten taisipa jäädä kertakokeiluksi tämä. Muutamassa sipuliryppäässä oli vielä nätisti varret pystyssä, joten jätin ne maahan, jos vaikka kasvaisivat peukalonpäätä suuremmiksi.

Salottisipulit eivät ole juurikaan isompia kuin keväällä istuttamani istukkaat. Kyssät sentään ovat isompia kuin niiden siemenet.

Vaikka salottisipulit jäivät minikokoisiksi, niin kai niistä yhteen ruokaan saa makua. Ja onhan tässä vielä toivoa niiden viimeisten maahan jääneiden kasvusta. Kyssäkaaleista neljä syötiin ja hyvänmakuisia olivat pienuudestaan huolimatta. Toisessa penkissä kasvava kyssäkaali on välttynyt tuholaisilta ja alkaa olla jo korjuukokoinen, joten ihan koko kyssäkaalisato ei mennyt tuholaisten takia pilalle. Valkosipulit ovat yleensä onnistuneet hyvin. Niiden sadonkorjuun oikea ajoitus on aina vähän mysteeri ja olenkin päätynyt siihen, että nykäisen ensimmäisenä lehtiään kellastuttavan sipulin ylös ja tutkin, ovatko kynnet lähteneet erkanemaan toisistaan. Yhdessä lavassa oli jo enemmän kellastuneita kuin vihreitä lehtiä, joten aloitin sieltä.

Aika pieniksi jäivät valkosipulitkin. Mutta mikähän on lajike?

Viime kesän jättimurikoihin verrattuna nyt nostetut valkosipulit ovat suorastaan kääpiökokoa. Valkkareiden kohdalla moka ajoittuu jo viime syksylle, jolloin istutin ne. En nimittäin muistanut merkitä, mitä lajikkeita istutin mihinkin kohtaan. Nyt nostetut olin merkinnyt kysymysmerkillä minulla ennestään olleeksi valkosipuliksi mutta nyt kun nostin nuo, niin jäin miettimään, olisivatko nämä sittenkin olleet viime syksynä ostettua 'Messidoria'. Kuorissa ei nimittäin ollut viiruakaan violetinpunaista, jota niissä vanhoissa sipuleissa aina on. Ja jotta kaikki olisi varmasti mahdollisimman monimutkaista, niin vanhoissakin oli kahta eri kantaa, joista toisessa oli vain harvakseltaan violettia viirua eikä välttämättä joka sipulissa sitäkään. Ja totta kai onnistuin pari vuotta sitten sekoittamaan sipulit keskenään, sillä violetti väri häviää kynsien kuivuessa. Kuka niitä sipuleita edes muistaa merkitä nostaessa ja istutusvaiheessa kynsiä erotellessa? Epäonnistumiseksi lasketaan myös se, että se lava, johon istutin eniten valkosipuleita, ei talvehtinut hyvin. Onneksi kukkapenkkeihin on eksynyt valkosipulia ja jäihän kasvimaallekin vielä kasvamaan kokoa muutama vihreälehtinen valkosipuli.

"Kesantolava" käännetty.

Kutsuin kesantolavaksi yhtä kasvilavaa, johon kylvin keväällä veriapilaa, kehäkukkaa ja hunajakukkaa vähän niin kuin viherlannoituskasveiksi. Toteutus ei tosin ollut ihan täydellinen, sillä lykkäsin samaan lavaan myös kaksi lehtikaalia. Heinäkuun alussa näytti vielä siltä, että kesäkukkien seassa piilottelevat lehtikaalit olisivat säästyneet tuholaisilta mutta kun selkäni käänsin, niin valtava toukka-armeija oli vetänyt kaalit kitusiinsa. Lehdet olivat pitsiä ja koteloituneita toukkia (kaalikoin todennäköisesti) piilotteli ehjiksi jääneissä kohdissa. Toisen kaalin kiskaisin lämpökompostoriin ja toisestakin kaikki toukkien koteloita sisältävät lehdet. Vain pikkuinen latvatupsu jäi jäljelle. Jospa siitä jokunen lehti vielä syksyn aikana saadaan syötävää. Nyt silppusin kesantokasvit muutaman sentin pätkiksi ja käänsin talikolla mullan sisään maatumaan. Kunhan sateet eksyvät tännekin, kasa varmaan alkaa painua nopeasti ja saan kylvettyä samaan lavaan vielä uudelleen veriapilaa kerääjäkasviksi. Ensi vuonna sitten hyötykasveja.

Joutoniityn ensimmäinen kuihtuneiden kukkien keräyskierros.

Kadun pään joutoniityn kasvivalikoimaa on ollut tarkoitus muuttaa koko ajan enemmän luonnonkasveja sisältäväksi, jotta pääsen jokakesäiseltä kukkineiden malvojen ja oreganojen keräämiseltä. Ensimmäisellä leikkuukierroksella keräsin pelkästään myskimalvat ja niistäkin tuli jo kottikärryyn enemmän kuormaa kuin laki sallii. Toki päälle mahtui vielä yhden loistosalvian kuihtuneet kukinnot ja sylillinen keto-orvokkeja. Toinen samanlainen kuorma tulee sitten kun on aika kerätä kukkineet oreganot pois. Yhden ison oreganon ja sen seassa pari pientä myskimalvaa kaivoin tänään juurineen pois, sillä siirsin kesäkukkapenkistä siankärsämön sen tilalle. Onpahan nyt edes aloitettu malvojen ja oreganojen vähentäminen.

Pitkään puutarhatöppösinä palvelleet ballerinat taitavat nyt joutaa roskiin.

Pilkkahintaisina hankitut ballerinat taisivat nyt vihdoin tulla tiensä päähän. Käytin niitä aluksi pari-kolme vuotta parempina kesäkenkinä ja välillä töissäkin sisäkenkinä. Sitten ne alkoivat näyttää vähän nuhjuisilta, joten ne jäivät puutarhakengiksi ja kestivätpä ne siinäkin touhussa melkein kaksi täyttä kesää. Isännän kanssa jo vähän vitsailimme, että pitäisikö vielä paikata jesarilla puhki kuluneen kengän pohja, jotta saisin vielä hiipparoida tämän kesän loppuun samoilla kengillä. Jos olisin noita kenkiä ostaessani tiennyt, miten pitkäikäiset ja loistavat kesäpopot ne ovat, olisin hankkinut saman tien kolme paria. Haikein mielin tungen töppöset roskapönttöön ja käytän seuraavaksi melkein puhkikuluneet puutarhalenkkarini loppuun. Niillä onkin ikää jo parikymmentä vuotta ja vielä varmasti ainakin tämän kauden kestävät. Hyvin sisäänajetut jalkineet siis!

Kelpaahan tuo lintuallas edes jollekin.

Takapihalle lintualtaaksi laittamani vati ei ole houkutellut sen enempää lintuja kuin pörriäisiäkään. Enkä ole nähnyt siilin tai edes rusakon käyttävän sitä, vaikka on ollut näin kuivaa ja kuumaa. Tontin takana oleva iso ojakin on jo täysin kuivunut. Missä ihmeessä kaikki eläimet oikein käyvät juomassa ja linnut kylpemässä? Karo sentään bongasi vesitarjoilun, vaikka hänelle oli laitettu juuri ulos täysi kipollinen hanakylmää vettä.

Juotavaa pitää olla tarjolla, sillä nenätyöskentelyssä tulee jano.

Jotta ei menisi ihan pelkäksi epäonnistumisten esittelyksi, niin laitetaanpa tähän väliin ainakin Karon mielestä hyvinkin onnistunut kesäpuuha. Olen usein viskellyt Karon aamupalan muutama nappula kerrallaan joko etupihan, sivupihan tai takapihan nurmikolle sen mukaan, millä puolella pihaa milloinkin satun puuhailemaan. Oikein hyvin viihtyy hauveli ja aikansa ympäri nurmikkoa nenä tuhisten viiletettyään tulee luokseni ilmoittamaan, että "namit loppu, heitä lisää". Tunnin ajan kun Karo viipottaa pitkin pihamaata, niin jo maittaa kunnon päivänokosetkin.

Päivän kärhönä on tänään tarhaviinikärhö PERNILLE ('Zo09113')

Ja vielä mahtuu loppukevennys: olin illasta lasten kanssa ulkona ja kastelukannua täyttäessäni kuulin, kun esikoinen alkoi huutaa äitiä. Kurkistin nurkan taakse ja huomasin, että hän kantaa puolijuoksua lelukuormuria ja huutaa, että sen renkaan sisäpuolella on pieni myyrä. Karo tietysti kipitti silmät kiiluen vieressä. Ennen kuin ehdin reagoida mitenkään, näin, kun keskenkasvuinen peltomyyrä hyppäsi renkaan sisältä suoraan Karon eteen ja Karohan tietää, mitä suuret metsästäjät tekevät: napakka ote, ravistus ja nielaisu ennen kuin kukaan ehtii viedä herkkua pois. Siinä ei kestänyt sekuntiakaan. Lapset kertoivat jälkikäteen, että ennen näkemääni suunnilleen kolmen sekunnin mittaista episodia myyrä oli juossut Karoa karkuun kuormurin pyörään ja lapsen logiikalla tietysti nostetaan kuormuri myyrineen koiran ulottumattomiin ja tuodaan äidille. Minun olisi kuulemma pitänyt saada myyrä jotenkin menemään loukkuun, josta sen olisi voinut kuolleena viskata metsään. Hmm... kai siinäkin joku logiikka on.

Sateissa rähjääntynyt puutarha

Vesipisaroita koivuangervojen lehdillä.

Uutisia kun luki, niin taisimme päästä helpolla parin viime päivän rajuilmoissa. Ennusteiden mukaan piti sataa enemmänkin mutta taisivat pilvet ehtiä pudottaa suurimman osan lastistaan ennen tänne saapumista (hallelujaa siitä!). Silti viitisenkymmentä milliä parille päivälle reippaan tuulen höystämänä on aika paljon vettä ja se näkyy myös puutarhassa.

Ranskantulikukat pötköttelevät vähemmän edustavina muiden kasvien päällä.

Olen käyttänyt sadepäivät lukemiseen. Aloitin Diana Gabaldonin Matkantekijä-sarjan ihan vain sen vuoksi, että kirjahyllyyni on jostain eksynyt sarjan seitsemäs osa. En ole koskaan edes aloittanut sen lukemista, sillä minusta kaikki sarjamuotoiset kirjat pitää lukea järjestyksessä. Hetki varmasti menee ennen kuin pääsen omaan kirjaani saakka, sillä jo ensimmäinen "tiiliskivi" on 824-sivuinen. Sadepäivien jälkiä puutarhassa katsastaessani tuli mieleen, että viskiä on taidettu nautiskella muuallakin kuin kirjasarjan 1700-luvun Skotlannissa. Sen verran paljon nuokkuvaa ja nojailevaa väkeä löytyi puutarhastakin. On taas saksille töitä... Onneksi olin sentään tukenut ritarinkannukset jo hyvissä ajoin alkukesällä.

Ritarinkannus ja kirahvinkukka nojailevat sekä toisiinsa että seinäkkeeseen, myskimalva retkahti atsalean päälle.

Säikähdin, että tässä tappelussa oli jo tullut ruumiita mutta onneksi 'Apple Blossom' oli vain taipunut.

Olin kuvitellut 'Apple Blossomin' vaaleammaksi mutta tämä omani on kyllä aika tumma. Ehkä viileällä säällä on osansa.

Kirjavalehtinen ja valkokukkainen oregano 'White Spreckled' oli niin kauniisti pystyssä ennen sateita.

Oreganon yläpuolella loistokärhö 'Voluceau' on myös menettänyt suuren osan loistostaan.

Päivänlilja 'Stella d'Oro' on pysynyt hieman edustavammassa kunnossa.

Onneksi osa kasveista ei ole ollut sateista mokkonaankaan. Kärhöistä ne, jotka ovat saaneet kunnon otteen tuistaan, ovat pysyneet muita kauniimmin pystyssä. Myös suuri joukko perennoja ja oikeastaan kaikki pensaat ovat kestäneet rankemmatkin sateet. Vaikka sateinen ja kolea sää on kaukana siitä, mitä kesälle toivon, on siitä nyt ainakin se hyöty, että juuri ennen sateita levitetyt syyslannoitteet liukenevat nopeasti. Kaikki atsaleat ja pensasmustikat saivat annoksen, samoin osa luumupuista. Varmaan luumupuiden alla kasvavat kasvit ottavat oman osansa syyslannoitteesta mutta menkööt. Syyslannoitteen (samoin kuin muidenkin lannoitteiden) antaminen on harvinaista herkkua mutta nyt sitä sattui olemaan varastossa ja vielä muistinkin asian tarpeeksi ajoissa. Hyvin ovat kasvit talvehtineet niinäkin vuosina kun olen unohtanut koko asian autuaasti. Perennat ja suurin osa puuvartisista sai pärjätä tänäkin vuonna ilman.

Seinäkkeeseen tukevasti kiipeilleet 'Hagley Hybrid' ja 'Multi Blue' ovat edustuskunnossa.

Seinän varressa verenpisarat olivat saaneet osansa sateista mutta sekään ei ole estänyt toukkia nakertamasta reikiä lehtiin.

Tänä kesänä on ollut minusta normaalia enemmän niitä pieniä vihreitä tai vihreänruskeita toukkia, jotka nakertavat kasvien lehdet reikäisiksi. Jotain pistiäisiä varmaankin. Niitä on löytynyt verenpisaroiden lisäksi mm. parista kärhöstä, kuunliljoista, töyhtöangervosta, luumuista ja keijunkukista. Olen vain pudotellut niitä maahan huomatessani mutta sen kummempiin toimenpiteisiin en ole ryhtynyt. Eivät ne mitään kasvia lehdettömäksi ole ennenkään tuhonneet. Etanoiden ja kotilojen kanssa sen sijaan alan pian olla helisemässä, jos nämä sateet eivät pian ala loppua. Nyt on alkanut löytyä isojen kotiloiden lisäksi myös pieniä lehtokotiloita. Kasvimaan etanaongelma on suunnilleen hallinnassa mutta se vaatii jatkuvaa etanoiden keräämistä. Lahjotuista lapsista on ollut siinä paljon apua.

Hyönteishotellin kukkakatto ei ole tänä kesänä ollut kovin kukkaisa mutta sitäkin rehevämpi.

Hyönteishotellin "kattoterassin" kukittaminen meinasi ihan unohtua keväällä. Jossain vaiheessa toukokuuta tajusin, että enpä muistanut laittaa mitään sinne sopivaa esikasvatukseen ja siinä vaiheessa oli jo myöhäistä. Pienillä suunnitelmanmuutoksilla sain pari päivänsineä ja mustasilmäsusannan laatikon päätyihin ja keskimmäiseksi kaivelin haltiankukasta pienen jakopalan. Sekä päivänsinellä että mustasilmäsusannalla on ollut vähän turhan kova hinku ylöspäin ja kun räystään alla ei liiemmin valoakaan ole, on kukinta jäänyt vaisuksi. Alkukesän irrottelin toisiinsa köyttäytyneitä versoja erilleen ja yritin ohjailla alaspäin mutta pienetkin tuulenpuuskat heiluttelivat ne taas aivan sekaisin. Nyttemmin olen antanut niiden mennä miten lystäävät.

Mantsuriankärhön tuoksun erottaa jo aika hyvin puolen metrin päähän, vaikka kukkia on edelleen aika vähän auki.

Nimetön köynnöskuusama alkaa kukkia. Tuoksuva on tämäkin.

Päivän kärhöksi laitetaan köynnöskuusaman naapurina kukkiva loistokärhö 'Proteus'.

Heinäkuu oli meillä kovin sateinen taas tänäkin vuonna. Toivoisin, että nämä pian alkavat kesän viimeiset viikot olisi oikein kaunista ja lämmintä poutasäätä, jotta saisi tankattua juuri ennen syksyä kunnolla aurinkoenergiaa talven varalle.

Paparazzi hotellissa

Nyt on vakava paikka, sillä hyönteishotellin valvonta on pettänyt toden teolla! Paparazzit pääsivät nimittäin livahtamaan turvamiesten ohi salakuvaamaan hotellissa majailevia arvovieraita ja saivat vielä kuvatkin julkaistua. Onneksi kyseessä ei kuitenkaan ollut mikään roskajulkaisu, vaan (yleensä) ihan asiallinen puutarhablogi.

Kattoterassilla ei ollut yhtään tarjoiluista juopunutta. Ehkä näin alkuiltapäivällä meno olikin vielä hillitympää ja kunnon bileet alkavat vasta myöhemmin.

Monessa huoneessa oli ovet visusti kiinni, mutta pihkaoksahukka (?) seikkaili pitkin käytäviä. Se yritti kai etsiä omaa huonettaan, mikä voi olla hieman haastavaa, sillä ovinumerot puuttuvat tästä hotellista.

Tämä vuohenkellosoukkomehiläinen (?) on juuri laittamassa huoneensa ovea kiinni.

Hämähäkkikö mehiläisen naapurihuoneeseen on muuttanut vai kuka se on tuollaisella seitillä väliseiniä rakennellut?

Iskosmehiläisten sukuun kuuluva kaveri ei kai ollut tyytyväinen huoneensa sisustukseen; sen verran rivakasti nimittäin siirtyivät huonekalut paikasta toiseen.

Ja sieltä saapuu joku koloampiainen. Epävarmasta tyylistä päätellen hotellin tarjoiluja on nautittu vähintään neljin koivin. Hänen mielestään tietysti painavat matkatavarat ovat syynä törmäilyyn...

No nyt hän pääsi omalle ovelleen, kapsäkkikin on pysynyt hyvin kyydissä mukana.

Mikähän tappelu näissä huoneissa on ollut kun on pitänyt ihan päreiksi pistää? Taisi olla hotellin ulkopuolinen öykkäri asialla.

Ja siinä on jollakin eväät levinneet pitkin lattioita ja vielä käytävällekin! Room service, please!

Hotellihuoneessa voi tehdä vaikka mitä: syödä, nukkua, sisustaa, pyöriä, hyöriä, tehdä kuperkeikkoja... MITÄ?! Kuperkeikkoja?

Näitä käskettiin menemään hotelliin. Minä sanon, että voisi laittaa myös oven kiinni!

Näihin tunnelmiin päätämme tämänkertaisen katsauksemme ötökkähotellin elämään.

Surriaisten nimiäiset

Olen nyt kolmena kesänä seuraillut hyönteishotellimme elämää ja yrittänyt tunnistaa siellä vierailevia ötököitä. Hotellissa on käynyt kiva kuhina varsinkin tänä kesänä, mutta asukkaiden tunnistaminen onkin sitten ollut astetta haastavampaa. Onneksi sain asiantuntija-apua Luonnontieteellisestä keskusmuseosta, joten tällä kertaa ötököiden nimeäminen ei jää "suriseva pörriäinen" -asteelle. Luomuksen pistiäisasiantuntija, museomestari Juho Paukkunen tunnisti kuvista hyönteishotellini asukkaat ja kertoi niistä lisäksi myös joitakin mielenkiintoisia tietoja. Merkitsin hänelle lähettämäni kuvat ja hänen vastauksensa J.P.-merkillä kuvatekstin loppuun. Joukossa on nimittäin muutama kuva, joita en hänelle lähettänyt. Lähdetäänpä tutustumaan hotellin asukkaisiin!

Tässä on Chelostoma rapunculi eli vuohenkellosoukkomehiläinen. Se on erikoistunut keräämään siitepölyä kellokasvien (Campanula) kukista. J.P.

Ötökkätieto-sivusto tiesi kertoa vuohenkellosoukkomehiläisestä sen verran, että se on puutarhojen ja niittyjen laji. Naaras vierailee kellokukilla ja koiras niiden lisäksi myös maitohorsmalla ja myskimalvalla. Se pesii rakennusten lautaseinissä olevissa koloissa ja hyväksyy myös keinopesät. Se pyydystää pikkuotusten toukkia omien toukkiensa ravinnoksi ja muuraa pesäkolon lopuksi umpeen.

Tämä yksilö peruutti pesäkoloon, eli pesä oli varmaankin munintavalmis. Ylänurkassa on tämän tai sen lajitoverin asuttama kolo. Keräävätköhän ne tiilikatolta irtoavaa mustaa pölyä pesänsä muuraamiseen?

Vuohenkellosoukkomehiläiset nukkuvat yön pesäkoloissaan ja viettävät siellä havaintojeni mukaan sadepäivätkin. Siellä on kaksi kyljellään pötköttelemässä.

Vuohenkellosoukkomehiläisen nimen luettuani tunsin aivan pienen piston sydämessäni sen vuoksi, että olen järjestelmällisesti pyrkinyt hävittämään tältä tontilta joka ikisen vuohenkellon. Toisaalta olen tuonut tilalle karpaattienkelloja ja kylvänyt monta kertaa sekä harakan-, että kissankelloja. Kylvöyritykset ovat toistaiseksi epäonnistuneet, mutta tänä kesänä muualta siirretyt kissankellon taimet ovat lähteneet hyvin kasvuun ja ovat jo nupullaan. Samoin yksi kukkivana siirretty harakankello ei suivaantunut siirrosta, joten ehkäpä se onnistuu karistamaan itämiskykyisiä siemeniä ympäristöönsä. Vuohenkellosoukkomehiläisiä on näkynyt tänä vuonna todella runsaasti, joten ne ovat ilmeisesti kelpuuttaneet puutarhani karpaattienkellot ravinnokseen.

Symmorphus-suvun erakkoampiainen, todennäköisesti S. crassicornis eli kirjosorjoampiainen. Erikoistunut saalistamaan lehtikuoriaisten, kärsäkkäiden ja lehtipistiäisten toukkia. J.P.

Ampiaisen näköiset otukset saavat aina säpsähtämään, mutta hyönteishotellin erakkoampiaiset ovat olleet hurjasta ulkomuodostaan ja suuresta koostaan huolimatta säyseitä tarkkailtavia. Laji.fi-sivuston mukaan kirjosorjoampiainen on Suomessa melko vähälukuinen ja eteläinen laji. Sen levinneisyysalue ulottuu etelästä noin Kuopion tienoille, eli täällä Hiidenkiven hyönteishotellissa se alkaa olla levinneisyysalueensa pohjoisrajoilla. Se rakentaa pesänsä kovakuoriaisten puuhun kaivamiin koloihin, mutta pesiä on tavattu myös mm. järviruo'on varsissa ja keinopesissä. Kirjosorjoampiainen lentää kesäkuun alusta elokuun puoliväliin. Sen elinympäristöjä ovat perinneympäristöt, rakennukset sekä savi- ja hiesutörmät. Se viihtyy monenlaisilla aurinkoisilla metsänreunahabitaateilla tai kallioisilla alueilla kunhan vain sopivaa saalista ja pesäpaikkoja on saatavilla.

Ancistroesus-suvun erakkoampiainen, todennäköisesti A. trifasciatus eli tummakoloampiainen. Saalistaa pääasiassa pikkuperhosten toukkia. J.P.

Samainen laji.fi.sivusto kertoo, että tummakoloampiainen on meillä sukunsa yleisimpiä ja laajalle levinneimpiä lajeja. Sitä tavataan hyvin monenlaisissa ympäristöissä maamme pohjoisimpia osia myöten. Lajin erottaminen sen lähisukulaisista on maastossa vaikeaa. Pesiä on tavattu mm. kovakuoriaisten puuhun tekemissä koloissa, kasvien ontoissa varsissa tai jopa olkikatoissa. Laji pesii mielellään myös keinopesiin. Jälkeläisten ravintona on pikkuperhosten toukat, mm. miinaajakoit ja mittarit. Sen lentoaika on toukokuun lopusta elokuun loppuun. Eteläosissa lajilla on todennäköisesti kaksi sukupolvea kesässä. Laji viihtyy hyvin monenlaisissa ympäristöissä, esim. aurinkoisissa metsänreunoissa, perinneympäristöissä ja pihoissa.

Joku saalis oli tummakoloampiaisella mukana, mutta kameran kanssa ei ihan ehtinyt mukaan. Tarkasti kun katsoo, niin ampiaisen alla näkyy vaaleahko möhkäle, jonka se jostain lennätti pesäkoloonsa.

Chrysis-suvun kultapistiäinen, todennäköisesti C. angustula eli hoikkakultiainen. Tämä laji on Symmorphus-suvun erakkoampiaisten eli sorjoampiaisten pesäloinen. J.P.

Chrysis fulgida eli kolokultiainen. Loisii sorjoampiaisten pesissä. J.P.

Luonnontieteellisen keskusmuseon sivuilta löysin tietoa näistä näyttävän värisistä, metallinhohtoisista pörriäisistä. Ne kuuluvat kultapistiäisiin ja elävät toukkavaiheessa muiden hyönteisten, kuten erakkoampiaisten ja petopistiäisten loisina. Koko maailmassa niitä on yli 3000 lajia ja Suomessakin noin 50. Valtaosa Suomen kultapistiäisistä elää erilaisissa metsä- ja kulttuuriympäristöissä, joissa niiden isäntäpistiäisetkin viihtyvät. Niitä voi nähdä myös hirsirakennusten seinillä, puupylväillä ja muilla puurakenteilla sekä toisaalta paahteisilla hietikoilla, kedoilla ja pientareilla. Meilläkin niitä näkee yleensä hyönteishotellin sivuilla kiipeilemässä ja harvemmin kasveilla.

Passaloecus eremita eli pihkaoksahukka. Kirvoja saalistava petopistiäinen, joka käyttää pihkaa pesänsä muuraamiseen (näkyy myös kuvassa). J.P.

Iltajumppa pihkaoksahukan (tai sitten jonkun samannäköisen) tapaan. Tai ehkä tässä oli puhdistautuminen menossa.

Pihkaoksahukan toivotan erittäin tervetulleeksi, sillä kirvoja meillä riittää! Pihkaoksahukkia ja muita lähes samannäköisiä, mutta pienempiä otuksia onkin ollut hyönteishotellissa paljon sekä viime- että tänä kesänä. Eri kokoiset petopistiäiset ovat erikoistuneet eri saaliseläimiin, joten jokaiselle puutarhan tuholaiselle löytyy varmasti peto.

Tämän otuksen kuvaa en edes lähettänyt tunnistettavaksi, sillä en uskonut, että pelkkä kasvokuva riittäisi. Veikkaan, että tämä kaveri on joku Suomen lukuisista erakkomehiläislajeista. Taisi olla siitepölyä ruokalistalla.

Näin puutarhaharrastajalle on mieluista huomata, että puutarhasta löytyy niiden riesaksi asti yltyvien tuholaisten lisäksi myös hyödyllisiä auttajia. Niinpä vältän jatkossakin hyönteismyrkkyjen käyttöä ja seuraan edelleenkin hyönteishotellin elämää. Ehkäpä puutarhassakin tulee nyt katsottua tarkemmin kukkia ja etsittyä hyönteishotellin asukkaita sieltä.

Juhannuksen kukkakierros

Ihmeellisen lämmin kesäkuu jatkuu ihmeellisen lämpimänä juhannuksena. Kukkaloistossakaan ei ole moitteen sijaa, vaikkakin viime vuoteen verrattuna kukinta-aikataulu laahaa edelleen pikkuisen jäljessä. Tehdäänpä kuitenkin kukkaisa kierros juhannuksen tunnelmissa.

Tämä juhannus on ukkolaukkojen juhlaa. Mehiläisetkin sen tietävät.

Varjopenkin parikymmentä ukkolaukkaa näkyvät kauas. Pihlaja on jo lopettelemassa kukintaa.

Aurinkopenkissäkin on parikymmentä laukkaa ja lisää löytyy kärhökaaripenkistä, joten pörriäisille on nyt evästä ympäri pihamaata. Pikkuampiaisyrtit ja pikkusydämet tuntuvat olevan myös suosittuja eväspaikkoja. Ja ehkä kamerassanikin oli jotain kiinnostavaa, sillä herukkaperhonen laskeutui sen päälle, kun kuvasin takapihalla laukkoja.

Aurinkopenkissä kukkii laukkojen lisäksi rusakon talvella puoliksi parturoima puistoatsalea 'Illusia'. Muistakaa suojata talveksi atsaleanne, ettei käy niin kuin minulle ja puolet kukista häviää jo silmuina rusakon ahneeseen suuhun!

Pensasryhmän pienempi atsalea sen sijaan kukkii valkoisena pallona. Taustalla pikkuampiaisyrttiä ja päivänkakkaraa 'May Queen'.

Alppiruusujen kukintojen määrä tuplaantui viime vuodesta, sillä takapihan alppiruusu teki viisi kukintoa ja sivupihalle viime kesänä siirretty pienempi alppiruusu kolme. Kumpikin kukkii valitettavasti vähän piilossa, sillä kukat vain pilkistelevät pikkuisen pihan puolelle. Isompi alppiruusuista on tehnyt kukkansa vielä kaiken lisäksi koko puskan sisälle. Onneksi pienemmän kukat näkyvät hienosti, jos huomaa kiertää pensaan taakse ihastelemaan.

Kimalainen oli juuttunut alppiruusun kukkien tahmeisiin varsiin. Lentoon päästyään se laskeutui sormivaleangervon lehdelle ja meinasi ressukka juuttua seuraavaksi sinne. Ongelmat ne on hyönteisilläkin!

Takapihalla kukkivat sävy sävyyn pallolaukat, arovuokot ja nyppykurjenpolvet. Huomatkaa myös komeasti leinikinkeltaisena kukkiva kukkanurmikko.

Hyönteishotellin kattoterassillakin kukkii. Asukkaita meinasi olla myös kukkalaatikossa. Räkättirastas joutuu valitettavasti etsimään pesäpaikan muualta.

Riippapelargoni kukkii kauniisti kuistin nurkalla.

Kivikkorinteen juhannus näyttää vaaleanpunavoittoiselta. Ylhäällä vasemmalla kivikkotörmäkukka ja oikealla kangasajuruoho 'Magic Carpet, lyydianmaksaruoho sekä keltamaksaruoho. Alhaalla vasemmalla sammalleimu ja oikealla rantalaukkaneilikka 'Sea Pink', josta joku on katkaissut toisen nupun.

Ensimmäinen punakosmoksen kukka kukkii 20-senttisessä varressa.

Hyvää, rauhallista ja lämmintä juhannusta!