Sukkaostoksilla

Välillä käy niin, että lähtee kauppaan hakemaan jotain mutta ostoskoriin päätyykin yllätyksiä. Minun piti hankkia vain lapsille uusia sukkia mutta minkäs teet, jos heti myymälän sisääntuloon on lykätty rullakko kerrannaiskukkaisia kääpiöesikoita. En ainakaan minä pystynyt vastustamaan kiusausta napata edes yhtä mukaan.

On se nätti!

Vaaleanpunainen söpöliini livahti ostoskoriin sen kummempia miettimättä ja valkoinen olisi varmasti tarttunut käteen yhtä nopeasti, ellei rullakon ainokainen taimi olisi ollut kuivuudesta jo nuupallaan. Vaaleankeltaisetkin houkuttelivat minua yllättävän paljon, mutta jonkinlainen järjen ääni huusi ankarasti vastaan ja voitti taistelun tällä erää. Keltainen kun ei ole lempivärini, vaikka esikot eivät mitään kirkuvankeltaisia olleetkaan. Pari tummanviolettiakin olisi ollut mutta niihin ei syntynyt ensisilmäyksellä niin suurta tunnesidettä, että olisin sortunut. Yhtä esikkoa rikkaampana suuntasin myös sinne sukkahyllylle. Nyt ei tarvitse taas hetkeen kuunnella kotona lasten nurinaa siitä, mihin kaikki heidän ehjät sukkansa ovat hävinneet.

Esikolle löytyi kotoa sopivankokoinen suojaruukku ja paikka ulkoeteisen pöydältä.

Esikko-ostoksesta innostuneena päädyin puuhailemaan muutakin kasvien parissa. Ensimmäisenä kävin hakemassa kylmäkäsittelystä muutaman perennaruukun ulkoeteiseen. Yksi purkeista sisältää ns. toivottomat tapaukset, eli pinkkiä kissankäpälää (luultavasti oli vain jotain kehittymättömiä siemenaiheita siementen sijaan), karhunjuurta (siemenistä on tullut vain yksi taimi monien vuosien kylvöjen seurauksena) ja lapinvuokkoa (eivät ole ennenkään itäneet). Lumikin siemenet saattavat olla myös yhtä toivottomia tapauksia, sillä ne olivat jo monta vuotta vanhoja. Otin ne kaikki kuitenkin sisälle, jotta ehdin antaa niille vielä uuden kylmäkäsittelyn tämän kevään aikana. Varmimmin ehkä itävät sinikatana 'Alba' ja syyshohdekukka, joille halusin riittävän pitkän kasvukauden. Siksipä ne saavat ottaa alkuvauhtia viileässä ulkoeteisessä. Muut perennakylvökset jäivät vielä hangen alle odottelemaan kevättä.

Perennakylvökset kokeilemassa itämistä ensimmäisen kylmäkäsittelyn jälkeen.

Perennoista siirryin koulimispuuhiin. Siinä olikin hirmuinen vaiva, sillä koulittavaa oli tasan kahden taimen verran eikä niilläkään olisi vielä ollut mitään hoppua. Paprika-/chilikylvöksestä ei ole vieläkään noussut kahden ensimmäisen taimen lisäksi mitään, joten päätin ottaa taimet omiin ruukkuihinsa ja laittaa kylvöksen uudestaan saunan lämpöön. En kyllä tiedä, miksi en suoraan kaivanut siemeniä pois. Vaikka ne vielä itäisivätkin, ne eivät luultavasti ehtisi tehdä meillä enää satoa ilman poikkeuksellisen suotuisaa kesää. No, ihmeitä saa aina toivoa.

Chili 'Hungarian Yellow Wax Hot' on jo tekemässä ensimmäisiä kasvulehtiään, paprika 'Lombardo' on hiukan pienempi.

Saunan lämmössä tapahtuikin edellisen postauksen jälkeen ihmeitä. Päätin nimittäin sittenkin vielä ennen uusintakylvöä kokeilla muutaman päivän ajan, olisiko versotettavaksi tarkoitettuun vesikrassi-lehtikaalikylvökseen jäänyt elinkelpoisia siemeniä. Unohdin siis koko kylvöksen melkein viikoksi saunaan ja vastassa oli kuiva multakorppu, kun sen vihdoin muistin. Kastelin kylvöksen kunnolla ja nostin takaisin saunaan. Parin päivän päästä vastassa oli hitusen hometta ja yllättävän paljon itäviä siemeniä. Ihan kaikkea ei siis ollutkaan menetetty mutta nyt vain pitää tasapainoilla kosteuden kanssa, jotta home ei tuhoa pieniä taimia. Joitakin isoimpia homemöykkyjä nypin jo cocktail-tikun avulla kompostoriin ja muovinkin otin kylvöksen päältä pois.

Ne itävät sittenkin!

Takaisin sinne koulimispöydän pariin. Koska nyt ei ollut vielä tarkoitus kylvää mitään esikasvatettavaksi mutta multapussi oli kuitenkin otettu esille, tuli mieleen pistokkaiden ottaminen. Ulkoeteisessä valkokirjavalehtinen pelargoni oli kasvattanut yhden versoistaan aikamoiseksi hujopiksi. Siitä saikin oikein hyvän pistokkaan juurtumaan. Viimekesäinen hopeaputousamppeli on myös osoittanut kasvuhaluja mutta siitä en löytänyt kuin kaksi riittävän pitkää versoa pistokastarpeiksi. Laitoin kummankin samaan ruukkuun kun en ollut varma, jaksavatko latvat lähteä juurtumaan. Jos eivät, niin ainakin emokasvi rupeaa latvomisen seurauksena haarautumaan paremmin.

Ensimmäiset pistokkaat leipäpussin suojassa.

Pistokkaat ovat nyt takkahuoneen pöydällä kasvivalon alla. Niiden edessä on ritarinkukkia ja lasten tulilatvat suojaamassa mahdolliselta auringonpaisteelta. Oman jättiläiskokoisen tulilatvani vein työpaikan kukkalaatikkoon, jossa se saa toteuttaa aivan vapaasti puolirentoa kasvutapaansa ja leveillä joka suuntaan. Työpaikallani on vähän haastavat olosuhteet kasveille lämpöpatterien ja valoisuuden suhteen, joten siellä on nyt testailtu melko monennäköisiä viritelmiä. Edelliset tulilatvat pärjäsivät yllättävän pitkään joten ehkä tuolla jätilläkin on hyvät mahdollisuudet selvitä. Vapautuipahan kukkapöydältäni melkein puolen metrin levyinen tila kevään taimikasvatuksille.

Kuopuksen tulilatva päätti aloittaa kukinnan nyt, vaikka sai pimeähoitoa samaan aikaan muiden kanssa.

Melkoisen kasvipainotteinen ketjureaktio syntyikin siitä, kun päätin käydä ostamassa lapsille sukkia. Seuraavana päivänä sain myös vihdoin aloitettua kasvimaan kylvösuunnitelman tekemisen. Asiat edistyvät siis senkin suhteen. Lopuksi vielä muuten vain raportti kompostorin käynnistymisestä. Edellisen postauksen jälkeen nimittäin kompostorin lämpötilassa on tapahtunut muutosta kuumempaan suuntaan. 40 astettakin oli ihan hyvä mutta nyt lämmöt ovat pysyneet jo viitisen päivää 60-70 asteen välillä ja koko laitos hohkaa kuumuutta. Kyllä nyt saavat basillit kyytiä ja tulee kelpo multaa puutarhan maanparannukseen.

Lämmintä riittää.

Lämmintä näyttää riittävän myös tulevan viikon sääennusteissa. Keväistä on ja rapa roiskuu!

Kylvöistä joulukukkiin

Muistan vielä viime tammikuun, jolloin puutarhafiilis tuntui olevan kadoksissa. Ei vain tullut inspiraatiota tehdä minkään kasvin kylvöjä, ei edes perennojen hankikylvöjä. Onneksi ne ehti tehdä hyvin myös helmikuussakin ja ehtivät ne chilitkin tehdä jonkin verran satoa, vaikka eivät multaan vielä tammikuun aikana päässeetkään. Tänä vuonna inspiraatio löytyi normaaliin tapaan, mistä olin oikeastaan aika iloinen. Kävin katsastamassa kauppojen siemenhyllyjä ja bongasin torista erään siementen myyjän.

Vasemmalla torista vaihtokaupoilla saatuja siemeniä, oikealla kaupasta tehdyt hankinnat.

Paikallisessa K-raudassa kaikki siemenpussit maksoivat 0,40€, joten nappasin jo ensihätään muutamia siemeniä, joita arvelin saattavani tarvita. 'St Pierre' -tomaatti ei ole minulle ennestään tuttu mutta netin mukaan sen pitäisi olla hyvän makuinen ja pärjätä avomaalla, joten pitäähän sitä sitten testata. Muutama parina vuonna kasvatettavana ollut lajike jää nyt pois kylvölistalta, joten tilaa uusille kokeiluille on. Torin ilmoituksesta bongasin lumikin siemenet. Niiden itävyys on hyvin epävarmaa, sillä siemenet ovat jo useita vuosia vanhoja. Lumikit ja muutama 'Tiny Tim' -tomaatin siemen tulivat ihan kotiovelle asti ja myyjän mukana lähti itselleni ylimääräisiä siemeniä. Kumpikin meistä oli tyytyväisiä vaihtokauppoihin ja minusta tulee vielä supertyytyväinen, jos yksikin lumikin siemenistä suostuu itämään. Olen varautunut tekemään niille jo tämän kevään aikana useamman kylmä-lämmin-käsittelyn ja tarvittaessa jatkamaan käsittelyjä syksyllä.

Lumikin siemenet olivat kuin pikkuruisia sipuleita.

Koska lumikit piti saada äkkiä kylvettyä, niin päätin tehdä samalla muutkin perennakylvöt. Minkähän vuoksi perennansiemenlaatikkoni on jatkuvasti täynnä, vaikka kylvän joka kevät aikamoisen määrän siemeniä? Pari siemenpussia tyhjensin jo kompostiastiaan, sillä niille ei ole ollut enää muutamaan vuoteen tarvetta. Yleensä kerään enimmäkseen uusien tai herkästi häviävien kasvien siemeniä, jotta saa tarvittaessa uusia taimia. Jos puutarhassa on jo ennestään vakiintunut kanta jotain tiettyä kasvia tai joku laji näyttää levittäytyvän sopivasti omin avuin siemenistä, sellaisia ei ole enää tarvis kylvää itse tai säilöä siemeniä varmuuden vuoksi.

Kylvettäväksi pääsevät lajit lajiteltuina ja koodinumerot muistiin laitettuina.

Ruukkujen määrä olisi ollut  paljon suurempi, jos en olisi laittanut useampaa sorttia samaan purkkiin. Yritin valikoida suunnilleen samaa tahtia itäviä sortteja samaan ruukkuun mutta aina siemenet eivät käyttäydy niin kuin pitäisi. Yhteen purkkiin laitoin ns. toivottomat tapaukset, eli siemenet, jotka todennäköisesti eivät idä tänäkään vuonna. Koodien takana on tänä vuonna: 1 keltatörmäkukka, 2 pinkki kissankäpälä, 3 kivikkotörmäkukka, 4 karhunjuuri, 5 tarhakylmänkukka pun.&sin. kerrottu, 6 amerikanvuokko, 7 lapinvuokko, 8 täpläpipo 'Mystica', 9 vuorijumaltenkukka, 10 alppiasteri, 11 sinikatana 'Alba', 12 kaukasiankirahvinkukka, 13 lumikki, 14 ketoruusuruoho, 15 ketoneilikka, 16 kissankello, 17 syyshohdekukka. Perennojen lisäksi kylvin myös pari chiliä ja paprikaa sekä kaikki vanhat lobeliansiemenet. Muut hyöty- ja koristekasvit seuraavat perässä luultavasti maaliskuulta alkaen.

Ja tässä valmiit perennakylvökset. Osa sai vähän enemmän hiekkaa sekä kasvualustaan että pinnalle.

Tein kylvökset kasvusammalen ja hiekan sekoitukseen. Kivikko- ja ketokasvien kasvualustaan laitoin hiekkaa reilummalla kädellä ja peitin siemenet melkein pelkällä hiekalla. Tarkoitus oli viedä kylvökset parin päivän sisällä ulkoeteisestä hankeen mutta en ehtinyt kuin vasta tänään. Yleensä perennat ovat olleet aika maltillisia itämään mutta nytpä olikin jo yksi taimi vastassa, kun olin vihdoin menossa viemään purkkeja hankeen. Viisi vuorokautta viileässä näemmä riittää ketoruusuruohon siemenille. Tai ainakin yhdelle. Muita taimia ei vielä onneksi näkynyt. Päätin viedä ruukun joka tapauksessa hankeen, sillä voihan olla, että muut siemenistä tarvitsevat kylmää itääkseen. Jos taimi ei selviä lumen ja styrox-laatikon suojissa, niin sitten se ei selviä. Jospa muista siemenistä tulisi riittävästi taimia vähän sopivampaan aikaan keväällä.

Äääks! Ketoruusuruoho onkin nopea itämään!

Tuntui melkein naurettavalta puhua hankikylvöistä, kun lunta on vain 10-15 senttiä. Jouduin hakemaan perennakylvösten päälle monen metrin päästä lunta, sillä läheltä sitä ei kertynyt riittävästi. En halunnut lapioida kasvilavojenkaan viereen kertyneitä vähiä lumia pois, vaikka nyt niissä ei olekaan muuta kuin ilmasipulia odottamassa kevättä. Valkosipulit istutin nimittäin syksyllä aivan muualle ja hyötykasvien syyskylvöt jäivät tekemättä. Se ei kyllä harmittanut yhtään, kun syksy oli mitä oli.

Kärhökaarta ja majapenkkiä talvisessa asussaan.

Joidenkin mielestä loppuvuoden pimeys tuntuu rentouttavalta ja levolliselta. Itse taas koen sen painostavana ja väsyttävänä. Talvinen vaaleus sen sijaan rauhoittaa minua. Talvimaisema on kauneimmillaan silloin kun puut ovat paksussa kuurassa tai pakkaslumen kuorruttamia. Aurinko saa kuuran kimaltamaan tai puiden latvat hehkumaan henkeäsalpaavan kultaisina mutta aivan yhtä kaunis voi olla maisema pilvisenäkin päivänä, kun sävyt ovat pehmeän sinertävän vaaleanharmaasta havupuiden tummempaan, vihertävänharmaaseen.

Aurinko ei paista, mutta jäätynyt metsä on silti kaunis.

Kauan sitten alkanut joulukukkaprojektini alkaa tulla päätökseensä. Tulilatvojen uudelleenkukittaminen ei mennyt ihan putkeen mutta onnistumisprosentti sentään moninkertaistui viime vuodesta. Jättikokoinen tulilatvani teki tänä vuonna melkein säännöllisen yöpimennyksen ansiosta neljään latvaan kukkanuput. Ensimmäiset nuput ilmestyivät noin neljän viikon kuluttua pimennyshoitojen aloituksesta ja seuraavat aika nopeasti sen jälkeen. Lopetin pimentämisen joulun jälkeen, sillä yhteenkään latvaan ei näyttänyt enää tulevan nupun nuppua. Nyt ensimmäinen nuppurypäs on kunnolla avautunut. Lasten pienemmät tulilatvat eivät suostuneet nuppuilemaan ollenkaan. 

Jättitulilatva rehottaa sen minkä kerkiää mutta kukkii nihkeämmin.

Kukkiva latva kasvilampun punertavassa valossa.

Joulun jälkeisistä alennusmyynneistä meille kulkeutui asetelma, jossa oli pieni valkoinen tulilatva, muratti ja pitsilehti (?). Otin tulilatvan ja pitsilehden talteen omiin ruukkuihinsa. Nyt, kun minulla on uusi valkoinen tulilatva, taidan hankkiutua isommasta eroon. Pienempi on sitä paitsi paljon helpompi pimentää kunnolla ennen seuraavaa joulua. Kevään taimikasvatuksillekin tarvitaan tilaa, jota yksi jättiläinen rohmuaa aivan liikaa.

Uudet huonekasvikokelaat.

Ritarinkukkarintamallakin tapahtuu vielä. Valkoinen kerrottukukkainen ihanuus kukkii nyt kolmannen kukkavanan voimin. Siinäkin on peräti kuusi kukkaa mutta ne ovat kooltaan vain puolet siitä, mitä ensimmäiset kukat. Koko kukinto on vain hitusen kämmentäni leveämpi. Odotan erittäin uteliaana, millaiset lilliputtikukat neljännestä nupusta paljastuu. Punareunainen 'Picotee' alkanee pian avata kolmatta nuppuaan ja toissajouluinen 'Cherry Nymph' edistyy erittäin hitaasti mutta varmasti ensimmäisen nuppunsa kanssa. Nuppu on nyt suunnilleen kolmen sentin korkuinen piippo, joten ehkä sen kukintaa saa odotella kesän korvalla.

Ritarinkukan söpöt pikkukukat.

Mukavaa viikonloppua!

Syyspuuhia ja joulukukkaprojekti

Purppuraheisiangervo Tiny Winen ruskaväri on upea.

Sateinen ja pimeä lokakuu vaihtui vaivaihkaa yhtä sateiseksi ja pimeäksi marraskuuksi. Yhtä vaivihkaa puutarha on muuttunut yhä rähjäisemmäksi ja värit ovat vähentyneet. Heisiangervot ovat joka vuosi viimeisimpien joukossa parhaimmassa ruska-asussaan ja nyt on niiden vuoro loistaa puutarhan tähtinä. Harmi vain, että niiden luokse ei tule liian usein sadesäällä lähdettyä. Tänään sain raahattua itseni ulos pariksi tunniksi ja samalla tuli vähän katseltua, missä jamassa puutarha nyt on.

Tiny Wine saa käytävän toisella puolella kasvavasta kurjenmiekasta edes pikkuisen värikkäämpää seuraa.

Tärkein urakka oli saada edes osa puuvartisista verkotettua jäniksiltä suojaan ja sen sainkin tehtyä. Verkottamatta jäi ainoastaan yksi atsalea ja alppikärhöt. Tänä vuonna luumupuutkin ovat osanneet tuleentua ajoissa, mikä lupaa kerrankin hyvää talvehtimista. Aurinkopenkkiin kesällä istutettu pitsipihlaja ei saanut ruskaväriä ennen lehtien tippumista mutta se oli tehnyt oikein pulleat silmut jokaiseen lehtihankaan. Puolen metrin päässä pitsipihlajasta oli epäilyttävän pehmeää multaa, jonka talloin varmuuden vuoksi tiiviimmäksi. Toivottavasti kyse oli vain sateissa pehmenneestä maasta eikä vesimyyrän käytävästä. Muualta en löytänyt merkkejä myyränkäytävistä. Toivottavasti niitä ei tulekaan.

Nimetön maksaruoho, ehkä 'Brilliant', kukkii vielä kauniisti.

Myyristä puheenollen, niitä taitaa edelleen olla runsaasti. Eilen biojätteitä viedessäni huomasin, että pikakompostorista oli tipahtanut kannen tuuletusluukun venttiili maahan. Vähän sitä paikoilleen laittaessani ihmettelin, miten reikä on puolillaan kompostimassaa mutta ajattelin vain jonkun harakan ylettäneen kiskoa reiästä jotain ulos. Kompostori oli kuitenkin jo melkein täynnä. Tänään päätin tyhjentää sieltä puolivalmista massaa pois ja uusi ihmetyksen aihe oli se, että pohjalta ei tullutkaan kuin pari-kolme lapiollista tavaraa, kun normaalisti sitä saa lapioida useamman ämpärillisen. Kun aukaisin kannen ja aloin survoa biojätettä alemmas, kompostorista hyppäsi karkuun iso, lihava peltomyyrä. Ei sentään ihan syliin hyökännyt mutta ei ollut kaukanakaan. Tiedä, miten kauan se oli siellä ahminut keittiöjätteitämme mutta eipä ole ennen parin lapiollisen tyhjennyksellä kompostorin sisältö vajonnut selvästi alle puoleenväliin kompostoria. Ilmankos lämpötilakin oli pysynyt jo pitkään melko alhaalla. Eihän siellä ole jäänyt kompostieliöille hajotettavaa, jos ahne myyrä on pistellyt kaiken syötäväksi kelpaavan kupuunsa. Jotta kompostori ei olisi jäänyt ihan niin tyhjilleen, lapioin pohjalta tyhjentämäni puolivalmiit massat jälkikompostorista takaisin pikakompostoriin. Eipähän läski myyrä asetu seuraavaksi jälkikompostoriin asumaan. Nyt pitää seurata useammin, ettei myyrä (tai mikään muukaan) käy kiskomassa kannen venttiiliä uudestaan irti. Vai pitäisikö laittaa ihan hiirenloukku kompostorin sisälle?

Viimeiset chilit.

Tämän päivän ohjelmaan kuului myös ruukkujen tyhjentelyä. Ulkoeteiseen tuotu chiliruukku on kerännyt kirvoja riesakseen ja edellisten raakileiden keräämisen jälkeen leikkasin niistä pahiten kirvojen valtaamat oksat pois. Nyt chilit alkoivat olla jo riittävän kypsiä kerättäviksi, joten sain viskattua koko ruukun pihalle. Pitää tarkistaa vielä, ettei kirvoja ole levinnyt muihin eteisen kasveihin. Eipä siellä nyt olekaan muita kuin kaksi pakkasessa kärsinyttä pelakuulaatikkoa, muratti ja muutama ritarinkukka. Ritarinkukkien kasvattaminen ei ole oikein minulta onnistunut mutta sinnikkäästi jaksan silti yrittää kerta toisensa jälkeen uudelleen.

Olen odottanut, milloin ruukussa kasvavien ritarinkukkien lepokausi alkaa.

Punaisessa ruukussa kasvava 'Cherry Nymph' on hankittu jouluksi 2023 eikä se ole suostunut kukkimaan sen jälkeen. Lepokauden suhteen se on ollut aivan yhtä jääräpäinen. Se on nimittäin työntänyt tasaiseen tahtiin lehtiä jatkuvasti, vaikka olen ohjeiden mukaan lopettanut kastelun ja lannoittamisen elo-syyskuussa ja pitänyt sipulia ulkoeteisen viileydessä. Se on kyllä alkanut taas kuihduttaa uloimpia lehtiään mutta samaan aikaan sipulista työntyy koko ajan uusia lehtiä. Saman se teki viime vuonna ja koska silloin ei auttanut sipulin laittaminen pimeään, en aio uusia kokeilua tänä vuonna. Olkoot sitten valoisassa. Irtaallaan jäätelörasiassa pötköttävä sipuli on kesän kukkapenkissä kasvanut tavallinen valkoinen ritarinkukka, joka taas ei suostunut viime joulun jälkeen kuihtumaan, vaikka kippasin sipulin hyasinttien kanssa pahvilaatikkoon odottamaan kompostia. Se alkoi kuihduttamaan lehtiään oikeaoppisesti elokuussa, jolloin nostin sen ulkovaraston hyllylle lepäämään. Siirsin sipulin ulkoeteiseen, kun varastossa alkoi tulla liian kylmä. Ainakin yksi ritarinkukka on nyt lepotilassa niin kuin sen useimpien lukemieni ohjeiden mukaan pitäisikin olla.

Mutta mitäs paljastuikaan, kun nyppäisin kuihtuneet lehdet 'Magic Greenistä'?

Vaikka 'Magic Green' ei ehtinyt kuihduttaa kaikkia lehtiään, se on selvästi saanut riittävän pitkän viileän kauden. Ei kai se muuten olisi alkanut työntää ensimmäistä nuppua? Yhden aika luotettavan tuntuisen ohjeen mukaan parin kuukauden viileämmän jakson jälkeen sipulin saisi siirtää lämpimämpään ja kastella niukasti, jolloin sen pitäisi alkaa heräillä. Taidanpa kokeilla, mitä nuo hereillä olevat sipulit tykkäävät, jos tuon ne huoneenlämpöön kasvilampun alle ja annan tilkkasen vettä. Se valkoinen viettäköön vielä jonkun aikaa levossa. Mutta olipas tuo nuppu ihana yllätys näin pimeän vuodenajan keskelle. Ensimmäistä kertaa tulee edes yksi kukka, vaikka kasvit eivät ohjeiden mukaan käyttäytyneetkään. Ja kyllähän nyt sen kukkapenkissä kasvaneen sipulinkin pitäisi kukkia, sillä sehän on pullein noista kolmesta.

Viimejouluiset tulilatvat.

Minulla on toinenkin joulukukkaprojekti käynnissä: tulilatvojen kukitus. Sen pitäisi onnistua pitämällä tulilatvat useamman viikon ajan täysin pimeässä 14 tuntia vuorokaudessa. Nostin toissajouluisen jättiläiseksi venyneen tulilatvan sekä lasten viimejouluiset pienemmät kasvit eteläikkunalle ja viritin niille kasvivalon, joka pidentää päivän valoisaa aikaa muutamalla tunnilla. Iltaseitsemästä aamuyhdeksään tulilatvojen päällä on paksu jätesäkki, jonka tukena oleva pahvilaatikon palanen pimentää vielä lisää, jos huoneessa sattuukin olemaan välillä valot päällä. Ensimmäinen viikko pimeähoitoa on jo takana eikä ole lipsuja tapahtunut. Huomaatteko, että olen ollut vuodenaikaan nähden yllättävän skarppina?

Oikeasti tulilatvat ovat säkin alla vasta pimeään aikaan, tässä koko hökötys kasassa vain malliksi.

Saa nähdä, kuinka pitkään muistan olla tarkkana näiden kasvieni kanssa. Opinnot ja työt vievät oman veronsa ja krooninen aikapula on jatkuvasti läsnä. Sain onneksi äskettäin yhden aika ison opintokokonaisuuden näytön kiitettävästi läpi, mikä vapautti hieman kalenterista tilaa. Samaan aikaan töissä alkaa pikku hiljaa puskea joulunaluskiireet päälle, joten eipä se kalenteri sitten loppujen lopuksi väljenekään. Huilataan sitten joululomalla ja räpisköidään sinne saakka miten parhaiten pinnalla pysytään. Ja ehkä tammikuussa on taas kevyempää.

Syysasterit vielä kukkivat... maanrajassa. Loistokärhö 'Ville de Lyonissakin' näkyy vielä vähän väriä.

Palataan vielä lopuksi takaisin puutarhan puolelle. Kovin paljoa ei enää kukkijoita sieltä ole löytynyt mutta syysasterit ja komeamaksaruohot vielä jaksavat yrittää. Suurin osa niistäkin on kyllä sateissa retkahtanut maata vasten. Kuvassa näkyvät Villen kukat näyttävät hehkeältä vain taustapuoleltaan, kumpikin kukka on toiselta puolelta selvästi pakkasen tai sateen mustaksi värittämä. Keltatörmäkukat alkavat hiljalleen rähjääntyä, vaikka kukkia onkin vielä jonkun verran jäljellä. Etelänruusuruohostakin löytyi pari avonaista kukkaa ja useita nuppuja. Tämän lämpimän ja kostean jakson ansiosta varmaankin. Isoin yllätys löytyi kuitenkin tiukukärhö 'Arabellasta', joka meni kylmimpänä pakkasyönä ihan mustaksi. Nyt mustuneiden lehtien seasta on kuitenkin noussut melkoisen paljon vihreää versoa ja hirmuisesti nuppuja, joista osa alkaa jo avautua.

'Arabellan' syysyllätys.

Useita raollaan olevia nuppujakin löytyi.

Lienee selvää, että marraskuun ensimmäisen päivän kärhö -arvonimen saa tällä suorituksella 'Arabella'. Liekö koskaan ennen tällä tontilla kukkinut kärhöä marraskuun alussa?

Kurkistus kellariin

Ja taas sitä ollaan hereillä aivan liian aikaisin!

Talven ensimmäinen kellarin tarkistuskierros tapahtuu perinteisesti tammikuussa. Jos olen vienyt kasvit talviunille kovinkin aikaisin syksyllä, tarkistan kellarin tilanteen jo tammikuun alussa. Syksy oli kuitenkin sen verran lämmin, että talvetuskausi alkoi vasta marraskuun loppupuolella. Siispä nyt ei ollut mikään kiire kurkistella kellariin. Kärhöt heräävät joka vuosi pelottavan aikaisin ja erityisesti tarhaviinikärhöt ovat mestareita siinä lajissa. Aloituskuvan tarhaviinikärhö 'Venosa Violacea' oli jo selvästi sitä mieltä, että kevät on tullut, kun loistokärhö 'Rouge Cardinal' oli tehnyt vasta ihan minimaaliset silmut. Onneksi kärhöjen kasvu hidastuu, kun kellarin lämpötila tippuu talven edetessä vielä vähän alemmas. Nyt lämpömittari näytti siellä viittä astetta.

Kevään ensimmäiset rikkaruohot.

Kitkemiskautta harvemmin aloitetaan täällä päin Suomea tammikuussa, mutta nytpä on sekin koettu. Kärhöruukusta nimittäin puski iloinen päivänkakkaran taimi ja sitäkin iloisempi voikukka. Kumpikin jouti nyhtää pois, joskin voikukkaa joutui vähän kaivelemaankin. Se ei selvästikään halunnut hävitä tätä taistoa. Heränneitä löytyi myös kukkasipuli-istutuksista. Jemmasin syksyllä löytyneitä alesipuleita ruukkuihin kevään iloksi, mutta en haluaisi niiden kukkivan ihan vielä. 

Krookukset ovat jo korkealle kurottelemassa, hyasintit kurkkivat varovasti mullan pinnassa.

Pari kärhöruukkua ja kukkasipulit saivat reilusti pakkaslunta jäähdyttämään kuumana höyryävää kevätintoa.

Ehkä ylläolevasta kuvasta voi päätellä sen, että kävin kellarissa jo viime viikolla. Tällä viikolla ei nimittäin ole höttöistä pakkaslunta satanut. Lumi on tullut joko rakeina tai vetenä taivaalta ja jäätiköt ovat sen mukaiset. Eilen tosin alkoi jo isommilla teillä olla ajourat sulina. Jalkakäytävillä kuitenkin oli selvästi liukasta, sillä näin työmatkalla, kuinka kaksi alakouluikäisen näköistä lasta teki lähempää tuttavuutta maanpinnan kanssa. Mummoikäisiä ei juurikaan näkynyt liikenteessä ja itsekin olin varustautunut nastakengillä, vaikka käveltävää oli ainoastaan omalla pihalla ja työpaikan parkkipaikalta ulko-ovelle. Toivon, että sää kääntyisi pian pikkupakkaselle ja lunta sataisi kasvien suojaksi, jotta puutarhassa ei tulisi taas talvituhoja. Eikä vesi muutenkaan kuulu tammikuuhun sen enempää kuin lumi heinäkuuhun, sanon minä.

Kellariin eivät säät vaikuta. Niinpä siellä kelpaa leijonankidankin talvehtia.

Onneksi sentään leijonankidat eivät ole vielä lähteneet kasvuun. Mustaluumukin on kiltisti lepotilassa. Kunpa kasvit muistaisivat pysyä unilla vielä huhtikuuhun saakka, niin ei tulisi ongelmia liian aikaisesta kasvuunlähdöstä. Viime keväänä mustaluumu pysyikin lepotilassa siihen saakka, että sen sai vietyä kokonaan ulos. Helpolla pääsisi, jos kaikkien kanssa onnistuisi yhtä hyvin.

Viimeinen ritarinkukka on aukaissut kukkansa.

Vielä muutama sana koko kuluneesta tammikuusta. Joululoman lopulla tuli tehtyä vaihteeksi vähän käsitöitä. Olohuoneen verhoja piti vähän lyhentää, sillä ne on alun perin hankittu korkeampaan huonetilaan. Pidin niitä aiemmin yläreunasta verhokiskon nipsuissa kaksinkerroin mutta remontissa kiskot nipsuineen lähtivät. Tilalle tuli uudenmallinen verhokisko, joten verhoja piti lyhentää viitisentoista senttiä. Paikkasin myös muutamat housunpolvet ja kehittelin uusiokäyttöä joululahjaksi saamalleni pöytäliinalle. Pellavainen joululiina oli ilmeisesti bongattu kirpputorilta, sillä siitä löytyi kolme reikää ja kaksi kohtuullisen kokoista kahvitahraa. Se ei istunut kunnolla ruokapöytäämme tai ollut edes oman makuni mukainen (vaikka pellavaa materiaalina arvostankin).

Mitä kaikkea yhdestä pöytäliinasta voikaan saada!

Pienen mittailun jälkeen totesin, että liinasta saisi aika näppärästi neljä keittiöpyyhettä ja yhden eteisen pöydälle käypäisen kaitaliinan. Kahvitahrat ja reiät olivat sopivasti liinan toisessa päädyssä, joten siitäpä Karo sai petiinsä uuden tyynyliinan. Yhtään hukkapalaa ei jäänyt eikä kaappitilaa kuluta iso pöytäliina, jota voi käyttää ainoastaan jouluisin. Kaitaliina vie rullalla vain vähän tilaa ja käsipyyhkeet kuluvat luultavasti nopeasti puhki. Kangas oli kuitenkin melko ohutta. Karon pedissä jouluinen kuosi ei niin haittaa. Hyvä mieli jäi tästä projektista, vaikka toki olisin pärjännyt ilman minulle väkisin tungettua pöytäliinaakin.

Ai, että kun nukuttaa makoisasti kukkatyynyllä!

Viime viikonloppuna tuli tehtyä taas opintojen takia reissu länsirannikolle. Mukana oli tällä kertaa samaa aihetta opiskeleva puolituttu kimppakyytiläinen, jonka kanssa löysimme puolimatkassa yhteisen puheenaiheen puutarhan puolelta. Menomatkalla riitti vielä muutakin juttua, mutta kuskina olleen Isännän kauhuksi melkein koko paluumatka puhuttiin tietysti puutarhaa. Mikä loistava aihe pitkällä automatkalla keskellä tammikuuta! Jos uusi puutarhaystäväni satut lukemaan tämän, muista tutkia kellarisi mahdollisuuksia.

Hitaasti aukeavat tulilatvan nuput. Kuin pikkuinen ruusu.

Kunhan tässä kevät, öh... talvi vähän vielä etenee, saa tuoda sipulikukkaistutukset kellarista ulkoeteiseen. Sitten on jo ainakin varhaiskevät, jos ei oikea kevät.

Vähän joulutusta

Amaryllis 'Magic Green' 3.12.-24.

Joulu lähestyy, mutta sitä ei kyllä tässä huushollissa ole huomannut muuten kuin lasten joulukalenterin luukkujen etenemisestä. Hassua kyllä, 10-11-tuntisiksi venähtäneet työpäivät ovat aika tehokkaasti estäneet joulunteon. Omituista.... Eilen sain kuitenkin lasten kanssa tehtyä joulukukka-asetelmat ja laitettua takapihalle valosarjat. Pipareitakin leivottiin pieni erä.

Joulukukkapajasta päätyi keittiöön kaksi asetelmaa.

Tänä vuonna hektinen joulukuu taisi kaivata vastapainokseen jotain rauhallista, sillä ylimääräisiä hörselöitä ei juurikaan tullut. Asetelmissa on sammalta, mustikanvarpuja ja kanelitankoja, isommassa myös yksi hillitysti kimaltava muovinen koristehavu valkoisine palloineen ja sammalenvihreä verkkorusetti, joka ei kuvassa juurikaan näy pallo-oksan takaa. Valkoisessa punotussa korissa on valkoinen amaryllis ja sinisiä hyasintteja, punaisessa ruukussa valkoisia hyasintteja. Oli itsenäisyyspäivän hyasintit tarjouksessa juhlapyhän jälkeen... Lapset halusivat koristella viherkasvinsa (pieni anopinkieli ja rahapuu) jouluisiksi ja niihin tulikin sitten koristeita niin paljon, että sammalta ja kasveja ei paljoa näy. Äidin asetelmat näyttivät sitten heidän mielestään tylsiltä.

Viimevuotinen tulilatva sai pukerrettua peräti kolmeen latvaan nuppuja.

Tulilatvan uudelleenkukituksessa en ihan onnistunut, vaikka se muutamia nuppuja tekikin. En vain sitten missään vaiheessa muistanut pitää huolta säännöllisestä valoisan ja pimeän ajan vaihtelusta. Tulilatva on kuitenkin komea ihan viherkasvinakin ja ties vaikka joululoman alettua tulisikin innostus antaa sille kunnon vuorokausirytmi komeamman kakkoskukinnan toivossa. Nyt on ollut sen verran paljon muuta puuhaa, että jonkun krantun kukan hyysääminen ei ole ollut ihan muistilistan kärjessä. Toinen kranttuilija löytyy ulkoeteisestä, jossa viimevuotinen amaryllis ei ole vieläkään osoittanut halua jäädä lepäilemään. Vanhimmat lehdet kyllä kuihtuvat mutta uusia puskee edelleen tasaiseen tahtiin, vaikka multa on ollut rutikuivaa ainakin syyskuun lopusta lähtien ja eteisen lämpötilakin on ollut siellä 15 asteen tienoilla, mitä lepopaikassa pitäisi olla. Nyt vein amarylliksen pimeälle hyllylle noin 20 asteen lämpötilaan. Jospa paikanvaihdos auttaisi sitä joko tunkemaan kukkanuppua esille tai sitten vaipumaan vihdoin lepotilaan.

Nuotiopaikka illan hämärtyessä.

Nuotiopaikka ja luumupuu 'Kuntala' valaistuina.

Oli tarkoitus ehtiä laittaa myös havuja ja valot myös etupihan kukkalaatikoihin mutta hämärä yllätti ennen kuin ehdin karsimaan pihdasta oksia. No, ehtiihän ne myöhemminkin. Ulkoeteisessä on sentään valosarja, mikä näkyy myös kadulle, niin ei ole ihan valoton etupiha. Meille ei tule tänä vuonna oikeaa joulukuusta mutta otin eteiseen muutaman pihdan oksan, joihin laitettiin valosarja ja koristeita. Latvatähteä siihen ei saanut mutta yläpuolella olevan kranssin rusetti ajaa melkein saman asian.

Joulukuusen korvike.

Kranssin pohja on muutaman vuoden vanha. Alkuun siinä oli vaaleanpunaisia kuivakukkia (katsopa halutessasi täältä) mutta jostain syystä se otti eteisessä niin paljon osumaa lentävistä hatuista, rukkasista, villasukista (!!) sun muista, että syksyllä remonttia tehdessämme otin sen kokonaan pois seinältä. Senkin jälkeen se tipahti pari kertaa kaapin päältä lattialle ja lopulta jäljellä oli vain muutama puolikas hortensian kukkanen ja jokunen valeangervon oksanpätkä. Pajusta punottu pohja sentään pysyi ehjänä. Nypin kuivakukanjämät pois ja liimasin kuumaliimalla tilalle lehtikuusen käpyoksia, jäkälä- ja naavatupsuja sekä muutaman kullanväriseksi maalatun lehtikuusen kävyn. Alareunaan kietaisin punaisen rusetin. Pihdasta ylijääneen pätkän valosarjaa asettelin kranssin ja seinän väliin. Siitä se on helpompi ottaa ajallaan pois kuin kranssiin kieputettuna.

Vähän pimeä kuva mutta ehkä siitä saa vähän selvää.

Lunta ei ole meillä kuin muutama sentti mutta voisi sanoa, että siitä onkin ollut yllättävästi hyötyä. Lapset ovat nimittäin keksineet, millaisiin paikkoihin lehtokotilot ovat mönkineet talviunille. Melkein joka päivä valoisaan aikaan ulkoillessaan he ovat sitten tuoneet muutaman kotilon näytille ennen listimistä. Tänään löysivät kaksi isoa kotiloa entisten asukkaiden metsään jättämien reikätiilien koloista. Siinäpä oli taas kaksi munintakokoista ällötystä vähemmän ensi keväältä. Ensi yöksi on tännekin ennustettu lumisadetta, joten luultavasti kotilonkeruukausi päättyy siihen. Lumi tulisikin tarpeeseen, jotta jopa -25 asteeseen kiristyvä pakkanen ei tekisi pahasti tuhojaan. Tällä hetkellä pakkasta on mittarin mukaan -15,5 astetta, mikä tuntuu hirmuisen kylmältä leudon syksyn jälkeen.

Aloituskuvan amaryllis päätyi itsenäisyyspäivänä maljakkoon. Ei nimittäin pysynyt ruukku pystyssä komeiden kukkien vuoksi.

Vielä olisi viimeinen muutaman päivän rutistus töitä jäljellä ennen hyvin ansaittua joululomaa. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että miten sitä selviääkään hengissä siihen saakka. Toisaalta viikko sitten ajattelin, että ei millään voi jaksaa edes tähän viikonloppuun. Niin se vain päivä kerrallaan sujuu eikä vielä sittenkään olla ihan puolikuolleita. Kummasti yksikin riittävän pitkään nukuttu yö virkistää ja pian edessä siintävä loma antaa voimia. Toki kiireestä huolimatta mieluisat työtehtävät auttavat myös jaksamaan viimeiset päivät. Mitään ylimääräistä ei kyllä jaksa eikä ehdikään tehdä, joten kotihommat jäävät suurelta osin isännän ja lasten tehtäviksi. Eivät ole vielä valittaneet mutta satavarmaa on se, ettei meillä tänäkään vuonna juhlita joulua kaapeissa. Niinpä niitä ei siivota, ellei joku väkisin vaadi sitä tehdä (tervetuloa, sellainen ihmeotus saa kyllä tulla kyläilemään koska tahansa).

Hokkaidokurpitsan mahtisato

Tämän kesän yksi jännittävimmistä hyötykasvikokeiluista on ehdottomasti ollut hokkaidokurpitsa. Siemenet olivat puoleen hintaan, joten kynnys kokeilla moista erikoisuutta madaltui kummasti. Taisin hieman epäillä siementen itämiskykyä, sillä kylvin peräti neljä siementä. Tietysti kaikki itivät enkä raskinut yhtään viskata menemäänkään, joten taimia tuli sitten neljä. Istutin yhden isoon ruukkuun ja loput kolme äitini kukkapenkkiin, johon tarvittiin jotain tehokasta maanpeittäjää pitämään peruskorjattavana oleva lämpäre rikkaruohottomana.

Kasan pohjalla kukkapenkin kurpitsat, päällä kaksi vasemmanpuoleista ruukusta, oikeanpuoleinen mini myös kukkapenkistä.

Jo kesän puolivälissä oli selvää, että ruukkutaimi tulee jäämään ainakin sadon koossa kukkapenkin kasvattien jälkeen siitäkin huolimatta, että äitini puutarhaan eivät sateet juurikaan osu eikä kasteluvettä riitä ihan joka puskalle. Kasvualustakin on aika hiekkaista. Ruukkukurpitsa taas sai tasaisesti vettä ja lannoitusta pitkin kesää. Kukkapenkissä kasvavat taimet alkoivat kukkia melkein pari viikkoa ennen ruukkutainta ja ensimmäiset raakileet olivat jo useamman sentin kokoisia ennen kuin ruukussa näkyi ensimmäistäkään emikukkaa. Ruukusta saatiin lopulta vain kaksi hedelmää: toiseksi ja neljänneksi pienin kaikista. Raakileita oli kyllä useampia, mutta ne kuihtuivat matkan varrella, kuten kävi myös kukkapenkkikurpitsoille. Liekö sitten pölytys epäonnistunut vai eivätkö ravinteet riittäneet kasvattaa enempää hedelmiä? Kukkapenkissä kasvoi viisi oikein kookasta kurpitsaa ja kolme pienempää. Isoimman painon näette alla olevassa kuvassa, seuraavaksi suurimmat painoivat noin 2400g ja sitä seuraavat 1500-1700g. Pienin kukkapenkkikurpitsoista painoi 581g ja omat 876g ja 1024g.

Kotona kaikki kurpitsat tietysti punnittiin. Vaa'an päällä painavin pullukka ja oikeassa alanurkassa omat kaksi.

Koko meille tullut sato painoi yhteensä vaikuttavat 14,46kg. Paremmissa oloissa sato olisi voinut olla määrällisesti suurempi, mutta ensimmäiseksi kokeiluksi tämä oli vallan mainio. Yksi pienehkö kurpitsa jäi vanhemmilleni, jos ihmettelette sitä, että kuvissa on vain yhdeksän kurpitsaa eikä kymmenen. Nyt kurpitsat jälkikypsyvät vielä vähintään parisen viikkoa huoneenlämmössä ennen kuin otamme ensimmäisen syötäväksi. Jälkikypsytys kuulemma parantaa makua. Mikään kiire kurpitsoita ei olekaan syödä, sillä ne voivat säilyä syömäkelpoisena jopa kuukausia, jos vain säilytyspaikka on oikea (8-15 astetta). Huoneenlämmössäkin kurpitsat säilyvät kuulemma pitkään. Täytyy myöntää, että alkuviikosta ruokakaupassa käydessäni tunsin hienoista ylpeyttä, kun vilkaisin hokkaidokurpitsapöytää enkä nähnyt siellä yhtään niin isoa kurpitsaa, mitä meidän kookkain kaveri oli. Punnitsemaan en alkanut, mutta johan sen silmämääräisestikin näki, että isoimmat niistä olivat korkeintaan kaksikiloisia.

Ylpeyttä tunsin myös siitä, kun sain vihdoin aikaiseksi kaivaa pihatien nurmikon alta esiin.

Nurmi leviää raivostuttavasti pihatien laattojen väleihin ja tarttuu niihin kiinni kuin liimattuna. Nurmitupsuja ja varsinkin niiden juuria jäi vielä vaikka miten paljon saumoihin, mutta nyt rappusilta pääsee kuitenkin lompsimaan kuivin kengin autolle. Ennen urakkaa laatoituksen keskellä oli enää kapeimmalta kohdalta 30 sentin levyinen suikale paljasta laattaa, joten ehkä oli jo korkea aika tehdä asialle jotain. Jos vaikka vihdoin ensi kesänä purkaisi kiveyksen pois, repisi heinänjuuret laattojen alta ja tasaisi kiveyksen. Jos ei siis tule mitään "tärkeämpää" tekemistä eteen... Syksyn aikana pitäisi myös kantata kaikkien kukkapenkkien reunukset, niin ne ilmestyisivät siisteinä ensi keväänä lumen alta. Ja kukkasipuleitakin voisi alkaa jo istutella, kun sää on alkanut vihdoin viiletä.

Pelastin ennen viime viikonlopun hallaa tulilatvan kukkapenkistä ruukkuun.

Viime jouluksi ostettu tulilatva pääsi kesäksi kukkapenkkiin täytekasviksi. Se kasvoi sen verran komeisiin mittoihin, että päätin nostaa sen ruukkuun ja kokeilla uudelleen kukittamista. Tulilatvan pitäisi olla täysin pimeässä 14 tuntia vuorokaudessa 5-6 viikon ajan, jotta se virittyisi kukkaan. Toistaiseksi puska on ollut ulkoeteisessä totuttelemassa ulkoilun jälkeen sisälämpötiloihin, mutta aion siirtää sen lähiviikkoina kokonaan sisälle ja aloittaa "pimennyshoidot". Pitää vielä suunnitella tarkemmin pimennysten toteutus, että uudelleenkukitus onnistuisi.

Jos kurpitsat ja tulilatva olivat kasvaneet kookkaiksi, niin tämä on varmaan maailman pienimmäksi jäänyt auringonkukka.

Mittakaavana omat sormeni. Siperianpihdan alla on ankara kasvupaikka.

Viime viikonlopun hallayö oli ensimmäinen laatuaan tänä syksynä. Kosmokset taisivat ottaa eniten osumaa kylmästä mutta muuten puutarha näyttää vielä suht virkeältä ainakin kauempaa katsottuna. Läheltä paljastuu yhdessä jos toisessakin kukassa pieniä ruskettumisen merkkejä mutta se ei haittaa. Naapurin pihlajat ovat punertuneet komeasti ja omissa puistoatsaleoissa alkaa näkyä varovaista ruskaa. Pensasmustikat ovat edelleen vihreinä mutta jospa nekin hiljalleen alkaisivat punastella. Kärhöjen jo alunperinkin vaisu kukinta on hiipunut jo ajat sitten. Vielä löytyy kuitenkin yksittäisiä kukkia sieltä sun täältä. Parhaiten kukkii tällä hetkellä tarhaviinikärhö 'Krakowiak', joka on muutenkin myöhäisin omista kärhöistäni. Tänä vuonna senkin kukinta alkoi paljon normaalia aiemmin, jo elokuun lopulla. Kiva, että se päätti vihdoin aikaistaa kukintaansa, niin ei jää ihan viime hetken iloksi. Nuppuja siinä on sen verran mukavasti, että varmaan yksittäisiä kukkia on vielä talven tullessa, jos ei tule liian kovia yöpakkasia sitä ennen.

Päivän kärhönä tarhaviinikärhö 'Krakowiak'.

Lempeää loppuviikkoa!