Valkosipulishow

Nyt tuli aika tarkistaa, kannattiko viime syksyn valkosipulien lajittelurumba ja kuinka valkosipulisato muutenkin onnistui. Nosto kyllä viivästyi vähän turhan paljon, sillä joistakin sipuleista olivat kynnet alkaneet jo erkautua toisistaan ja kuoret repeillä. Olisi pitänyt ottautua asialle vähintään viikkoa aikaisemmin, mielellään jopa heinäkuun loppupuolella. Laitan tämän ensi vuotta varten muistiin. Toinen muistettava asia on istuttaa valkosipulit jo syyskuun lopulla eikä vasta lokakuun puolivälissä niin kuin tein viime vuonna.

Valkosipulisato putsaamista odottamassa (paitsi oikean alanurkan sipulit on putsattu jo).

Nostin valkosipulit muutama päivä sitten mutta vasta eilen ehdin perkaamaan niistä huonot kuoret ja lehdet pois. Tällä viikolla onkin ollut niin sateista, että mukavampi oli auringonpaisteessa, joskin hieman koleassa säässä perata valkkareita. Asetuin sipulilaatikkoineni autotallin seinustalle, missä olin edes vähän tuulensuojassa.

Näiden piti olla erityisen tummanpunaisia.

Viime syksynä istuttelin itusilmuista kasvatettuja, muista poikkeavan värisiä kynsiä omiin riveihinsä. Tarkoitus oli seurata, kasvaako niistä saman värisiä sipuleita. Istutettavana oli pari todella tummapunaista valkosipulia, jotka maistuivat hyvin ärhäkältä. Kuten kuvasta näkyy, kynnet eivät tuottaneet sen punaisempia sipuleita kuin muutkaan. Pienemmissä oli enemmän punerrusta kuin kahdessa suurimmassa mutta tuskinpa sillä on värin suhteeen suurempaa merkitystä. Olisiko sitten jokin viime kesän kasvuolosuhteissa aiheuttanut emosipuleille poikkeuksellisen paljon punaista pigmenttiä?

Valkoisia pieniä ja verrokkina yksi keskikokoinen "normaali".

Viime kesänä löytyi myös toinen hyvin poikkeava värimuoto, nimittäin puhtaan valkoinen. Sen kynnet paljastuivat vasta istutusvaiheessa söpön vaaleanpunaisiksi, mikä oli todellinen superyllätys. Punaisista poiketen nämä valkoiset kynnet tekivät tismalleen emosipulien värisiä sipuleita. Jokainen oli jo ennen uloimmaisten kuorien irrottamista hyvin vaalea ilman punaisen häivähdystäkään, ja putsauksen jälkeen laatikossa oli elegantin luunvalkoisia valkosipuleita. Kynsien lopullinen väri paljastuu sitten kun sipulit on kuivatettu. Kovin pieniksi vain jäivät nämä eleganttiuden huipentumat mutta pieniä olivat viime syksyn kynnetkin. Tänä vuonna valikoin näistä isoimmat kynnet maahan istuttettavaksi, jolloin ensi kesän sadonkin pitäisi olla kookkaampaa. Ainakin viime vuonna nämä valkoiset olivat maultaan kaikista lempeimpiä.

Valkoiset ja oikealla 'Messidorit'.

'Messidoria' hankin pari vuotta sitten mutta menin heti alkuunsa sekoittamaan istutusmuistiinpanoni ja talvitappioitakin tuli. Viime kesänä yritin parhaani mukaan seurata, missä rivissä kasvaa minkäkin tyyppistä sipulia ja löysin pari mielestäni varmaa 'Messidoria'. Arvioni osui oikeaan, sillä niistä riveistä kasvoi selvästi erilaisia valkosipuleita. Ihan alkukaudesta eroa ei juurikaan huomannut mutta varsien kasvaessa korkeammiksi 'Messidorit' tuntuivat selvästi "huojuvaisemmilta" kuin vanhat Aleksandrana pitämäni valkosipulit. Siinä missä Aleksandran jäykät varret sojottivat vielä muutama päivä nostonkin jälkeen tikkusuorina, 'Messidorit' voisi kuvitella aivan hyvin letittävänsä siistille palmikolle. Eron taipuisuudessa näkee vaikkapa tämän jutun aloituskuvasta. Loppukesästä melkein jokainen 'Messidor' rupesi kehittämään varteensa epämääräisiä molluskoita, joiden opin olevan itusipuleita. Tyypillistä tälle lajikkeelle. Sipuleita nostaessa yhdestä paljastui samanlainen möllykkä aivan sipulin päältä. Samanlainen tapaus ilmeisesti sekin, sijainti vain oli eri kuin noissa muissa. 

"Barbapapa"-'Messidor', eli sipuli alla, kehittyvä itusipulirypäs päällä.

Ja tässä sama ilmiö Aleksandralla, itusipulit vain pidemmälle kehittyneitä.

Äskeisen kuvan sipuli teki kesällä erikoisesti kaksi skeippiä, jotka nappasin pois samaan aikaan kuin kaikilta muiltakin. Sen jälkeen se alkoi kasvattaa jäljelle jääneisiin tynkiin noita itusipuleita. Tämä oli ensimmäinen kerta ikinä, kun tämän kannan valkosipulit tekevät mitään poikkeuksellista. Se on ollut hyvin varma kasvatettava ja kasvanut vuodesta toiseen samalla tyylillä. Mahdollisesti tämän sipulin kohdalle onkin sattunut joku poikkeustilanne tai vaurio, joka on saanut sen villiintymään. Itse raapi (=se valkosipuli siellä varren ja juurien välissä) oli kuitenkin suurehko, joten sen kokoon maanpäälliset kasvun kummallisuudet eivät vaikuttaneet.

Syötäväksi kuivatettavia 'Messidoreja' vasemmalla ja epävarmoja tapauksia oikealla.

"Ehkä Messidor" -riveistä paljastui kookkaita sipuleita, jotka tekivät tanakat varret. Siinä missä varmoilla 'Messidoreilla' pienehköjä kynsiä kasvoi tiheässä ja jopa kerroksittain, näissä tuntui olevan isoja kynsiä enimmäkseen siististi varren ympärillä yhdessä rivissä. Sipulin malli siis viittasi enemmän Aleksandraan. Näitä en aio istuttaa maahan, vaan ne syödään talven mittaan. Aion pitää ne kuitenkin vähän erillään muista siltä varalta, että voin vielä tarkistaa arvioni ruuanlaittovaiheessa. 'Messidorin' kun pitäisi olla maultaan miedompi kuin sen vanhan lajikkeeni, joka on varsin voimakasarominen.

Iso Aleksandra-oletettu ja kaksi luultavasti Marjattaa.

Marjatat ovat peräisin isännän edesmenneen tädin kasvimaalta ja ne ovat ilmeisesti alkujaan jotain vanhempaa suomalaista kantaa. Valitettavasti nekin sekoittuivat toissa syksyn muistiinpanovirheiden takia ja niitä ei kasvutavan perusteella pysty erottamaan Aleksandrasta. Raapia tarkastelemalla pieniä eroja kuitenkin löytyy. Siinä missä Aleksandra tekee vähän mutta järjettömän suuria kynsiä, Marjatalla kynsiä on enemmän. Kuvasta ei erotu, mutta käsin tunnustelemalla noissa pienemmissä raapeissa tuntui olevan ainakin seitsemän, ehkä jopa kahdeksan kynttä, verrokissa näkee selvästi kynsiä olevan vain viisi. Marjatta-valkkarin kuorissa voi myös olla enemmän ruskeaa väriä mutta se ei ole varma tuntomerkki. Tänä vuonna uloimmissa kuorissa oli vain hienoinen aavistus rusehtavampia viiruja punaisten joukossa.

Luotettava Aleksandra teki jättikokoisia sipuleita.

Sittenpä Aleksandraan. Olen hiljattain alkanut seurata Valkosipulin maailma -blogia ja opin sieltä, että Aleksandra-nimen alta voi löytyä monia eri lajikkeita ja useita kasvuryhmiä. Aleksandra-nimistä lajiketta ei ole edes olemassa ja arvaatte varmaan, mikä kriisi siitä tällaiselle nimi kaikille -ihmiselle meinasi tulla. Onneksi sain samalla helpotusta tiedonjanon tuskaani oppimalla, että valkosipuleilla on erilaisia kasvuryhmiä. Tämä Aleksandrana yli kymmenen vuotta pitämäni valkkari kuuluu melko varmasti rokaleiden kasvuryhmään. Varsinainen "roikale" se onkin, kun katsoo raapien kokoa eikä varsistokaan mikään pieni ole. Maan päällä tönötti loppukesällä vähintään 80-senttisiä varsia, vaikka niistä oli skeipit napsittu jo kesällä pois. Niiden kanssa pituutta olisi ollut varmasti reippaasti yli metrin. Kunnioitettavasta mitastaan huolimatta varret pysyvät aina napakasti pystyssä. Aion kutsua näitä paremman nimen puutteessa edelleen Aleksandroiksi kunnes niille löytyy oikeampi nimi. Tai löytyneekö koskaan, sillä kasvatin nämä aikoinaan kirpparilta ostamistani itusilmutaimista.

Isoimmalla raapilla oli melkoisesti ympärysmittaa. Taustalla lisää jättejä.

Ja loppuun vielä lukuja tämän vuoden valkosipulisadosta. Istutin syksyllä 65 kynttä, joista kaikki lopulta lähtivät kasvuun. Kesän aikana penkistä syötiin neljä valkosipulia, joten nostettavaksi jäi 61 (kukkapenkeistä löytyneet valkosipulit syötiin ensimmäisinä eikä niitä ole näissä laskuissa mukana). Nyt nostetuista sipuleista isoja oli 33 ja pieniä 13. Isoiksi laskin ympärysmitaltaan suunnilleen 16cm:n ylittävät mutta joukossa oli kiitettävän paljon 20 sentin tienoilla keikkuvia jättejä. 20 priimakuntoista otin erilleen talven varalle kuivattavaksi, 21 "lajikevarmaa" sipulia (=valkea, 'Messidor', Marjatta sekä Aleksandra) on erillään odottamassa maahan istuttamista. Kaikkia kynsiä en niistäkään istuta maahan, vaan ylimääräiset menevät ruuanlaittoon. Valitettavasti loput 20 valkosipulia oli tavalla tai toisella vikuuntuneita ja ne menevät ihan ensimmäisinä keittiötarpeiksi. Muutamalla "vika" oli vain liian myöhäisen noston takia ehjien kuorikerrosten puuttuminen mutta suurimpaan osaan oli eksynyt sipulikärpänen ja toukat olivat kaivelleet joko niiden varsia tai joistakin itse kynsiäkin. Toukkaiset varret leikkasin pois ja talloin kivilaatan päällä littanaksi ennen kuin laitoin lämpökompostoriin. Joka vuosi löytyy pari sipulikärpäsen vaivaamaa valkkaria mutta tänä vuonna niitä oli erityisen paljon. Harmillista, mutta sanoisin silti valkosipulisadon onnistuneen tänä vuonna erinomaisesti.

Loistokärhö 'Rouge Cardinal'.

Päivän kärhöksi pääsee komeasti jo pitkään kukkinut loistokärhö 'Rouge Cardinal'. Se on kärhöistäni lähinnä valkosipulipenkkiä ja ansaitsi siitäkin syystä päästä mukaan juuri tähän postaukseen.

Taimia siellä, taimia täällä

Nyt vietetään puutarhaharrastajan ruuhka-aikaa. Sen lisäksi, että ulkona tapahtuu räjähdysmäiseen tahtiin vaikka mitä, taimia on joka paikka pullollaan odottamassa ulos pääsyä. Vielä ei vain uskalla istuttaa maahan kuin muutamia lajeja, jotta ei tarvitse katua mahdollisten kylmien öiden osuessa kohdalle.

Isommat tomaatit alkavat pian kaivata tukikeppejä.

Ulkoeteinen on tällä hetkellä käytännössä tomaattikoppi. Ulkoistin kaikki tomaatit sinne, jotta ne eivät kasvaisi liian honteloiksi. Valoakin siellä on ehkä hitusen enemmän kuin sisällä ja lämpötila pysyy viileämpänä, jos vain aurinko ei porota koko iltapäivää. Ulkoeteisestä taimet on myös helppo nostaa ulkoilemaan sään salliessa.

Timjamia ja kahta erilaista basilikaa.

Yrtit ovat päässeet muistaakseni vasta kerran ulkoilemaan. Olen muutaman kerran käräyttänyt basilikojen lehdet kun ne ovat jääneet vahingossa liian pitkäksi aikaa auringonpaahteeseen. Isot lehdet ottavat helposti auringosta nokkiinsa. Tomaatit nostelen ulos aina kun minulla on vapaapäivä, jos ulkona sattuu olemaan vähintään 15 astetta lämmintä eikä tuule paljoa. Kuistin kulmauksen suojassa on kuitenkin aina muutaman asteen lämpimämpää kuin avoimemmalla kohdalla ja valoa varsinkin pilvisenä päivänä paljon enemmän kuin ulkoeteisessä.

Jokunen taimi eteisessä. Pelakuut ja hopeaputous ovat ulkoilemassa, muille oli vähän turhan viileää.

En ole uskaltanut vielä edes miettiä, onko minulla kaikille tomaatintaimille isoja ruukkuja vai pitääkö laittaa peräti kolme tainta samaan ruukkuun. Silloin kyllä tulee vähän ahdasta ja kastelun kanssa saa olla tarkkana, joten pitää toivoa, että ruukut riittävät. Nyt ei edes ole tulossa kovin montaa matalakasvuista tomaattia, vaan aika moni on korkeampia lajikkeita. Tosin yksi ainokainen chili ei kovin suurta ruukkua tarvitse, joten tomaateille on yksi iso ruukku enemmän kuin viime vuonna.

Pikkupetuniaa, pari sammaria, reunusasteria sekä kukkiva mustaluumun pistokastaimi.

Äidiltäni tuli joku aika sitten taimikuorma ilokseni. Asterit pääsevät piakkoin ulos mutta ne on vasta jaettu, joten saavat olla hetken aikaa vielä toipumassa ulkoeteisen suojissa. Mustaluumun pistokastaimet olivat meidän kellarissa talven yli mutta kellarista pääsyn jälkeen äitini kasvihuoneessa. Hauskasti toinen taimista päätti aloittaa ensimmäisen keväänsä kukkimalla. Saa nähdä, onko se sen merkki, että kukitaan viimeisillä voimilla vai lähteekö taimi kukinnan jälkeen vielä normaalisti kasvuun.

Aika herttainen, vaikka kukinta onkin jo loppusuoralla.

Näiden emokasvi puhkeaa kukkaan ihan lähiaikoina. Silmut ovat jo viimeistä vaille valmiit. Kippasin sen ruukustaan pari viikkoa sitten ja totesin juuriston mahtuvan kasvamaan vielä ruukussa. Nostin sitä vain pikkuisen ylemmäs, jotta sain alle ja sivuille uutta multaa. Näistä pistokastaimista on tarkoitus kasvattaa uusi ruukkupuu sitten kun emopuu on liian iso talvehtimaan kellarissa. Seuraavassa kuvassa näkyykin hyvin mustaluumun vastapuhjenneiden lehtien hieno väri.

Samaan aikaan otetuista pistokkaista toinen kukkii ja toinen kasvaa.

Tein tänään viimeiset esikasvatettavien taimien kylvöt ja koulin sekä hokkaidokurpitsat että kurkut. Kukaan ei muistanut ilmeisesti kertoa kurkunsiemenille, että niiden parasta ennen -päivä oli jo pari vuotta sitten ja itävyydeksi luvattiin 80%. Minä kylvin pussin pohjalle jääneet seitsemän siementä siinä uskossa, että kurkunsiementen itävyys laskee nopeasti. Neljä tainta olisi ollut sopivasti mutta nepä veijarit itivätkin kaikki ja nyt minulla on tulossa seitsemän kurkuntainta. Siinä voi olla luovuus koetuksella kun yritän kehitellä kaikille paikat. Hokkaidokurpitsojakin on tulossa neljä tainta. Sataprosenttinen itävyys oli niilläkin. Tänään kylvin kesäkurpitsaa kaksi siementä. Niillä kun oli parasta ennen -päivä jo 2022 ja itävyys 75%. Jospa edes niistä toinen siemen jättäisi itämättä. Pavut kylvin myös tänään esikasvatukseen. Valikoimassa on tänä vuonna salkovahapapu 'Neckargold', vahapapu 'Maxidor' ja pensaspapu 'Borlotto lingua di fuoco nano'.

Kurkuntaimia ennen koulimista, papujen ja kesäkurpitsan siemenpussit ja oikealla kodinhoitohuoneen tungos.

Ensimmäisten samettikukan, purppurarevonhännän ja tsinnian taimien kestettyä kasvilavan muovihupun alla yön yli, päätin viedä melkein kaikki muutkin kesäkukan taimet niiden seuraksi. Jätin vain pari ruukkua kutakin vielä varmuuden vuoksi ulkoeteisen suojiin. Helpotti kummasti tungosta sisällä kun sai viedä ison osan taimista ulos. Samalla kun kasvilava täyttyi kesäkukan taimista, päätin nostaa kaalit, puna-auringonkukat ja muut viileämpää kestävät taimet tomaattilaatikkoon autotallin seinustalle. Siinä ne ovat puolisen metriä maanpintaa ylempänä ja muutenkin aika hyvin suojassa. Tarvittaessa tomaattilaatikkoon on helppo vetäistä harsoa päälle tai siirtää taimet vaikka ulkovarastoon. 

Yläkuvan taimet ovat olleet muovihupun alla, alakuvan taimet seinustalla ilman suojausta.

Tänään nostelin muovihupun alta taimet seinustalle, jotta sade pääsisi kastelemaan kasvilavat kunnolla. Istutin viime viikonloppuna jo purjot lavoihin ja kylvin retiisiä ja salaatteja. Eipähän tarvitse kastella itse, kun sade hoitaa homman. Pitää vaan toivoa, että lehtokotilot eivät löydä paikalle juuri kun siemenet alkavat itää. Sade houkutteli nimittäin nekin pirulaiset esiin. Onneksi lapset ovat edelleen innokkaita kotiloiden kerääjiä. Tänäänkin he keräsivät yli 200 kotiloa ja tässä illan ratoksi neuvottelimme uusiksi, millä kotilomäärällä saa "ostettua" mitäkin herkkua tai peliaikaa. Listalle lisättiin myös kotilonkerääjien vaatimuksesta puoli tuntia myöhempään valvominen. Sitä vain ihmettelen, missä vaiheessa mukuloista on kasvanut noin taitavia neuvottelijoita. Joko yhteiskuntaopin tunneilla opetetaan alakoululaisille sopimuksien neuvottelutekniikoita? Kohta tässä varmaan joutuu laatimaan työehtosopimuksiakin. Tosin siinä vaiheessa varmaan sanon kotilonkeruusopimukset irti ja hoidan homman itse. Jatketaanpa nyt matkaa kasvimaalta ulkovarastoa kohti. Matkan varrelle osuu valkosipulipenkki, jossa onkin jo aika paljon kasvua näkyvissä.

Karo tulee tarkistamaan valkosipuliviljelmän.

Pelkäsin, että sateinen syksy ja vähäluminen talvi olisivat tuhonneet valkosipulini mutta yllättävän hyvin taimia on nyt noussut. Isot kynnet nousivat paljon reippaammin mutta on pienemmissäkin jo alkanut näkyä elonmerkkejä. Melkein puhtaan valkoisessa, hennosti vaaleanpunertavakyntisessä valkosipulissa oli syksyllä ihan pienimmät kynnet ja niistä ainoastaan kolme on toistaiseksi itänyt. Saa nähdä, jaksavatko loput lähteä ollenkaan kasvuun. Siitä olen iloinen, että 'Messidor'-oletetuissa näkyi aika hyvin piippoja. Pitkään niillä menikin nousta verrattuna Alexandraan. Valkosipulit kun menivät minulta viime kesänä sekaisin, niin oli vähän arpomista, mikä on mitäkin lajiketta. 'Messidorin' pitäisi kasvuvaiheessa erottua selvästi muista valkosipuleistani. Katsotaan myöhemmin kesällä, pitääkö se paikkansa. Nyt ne näyttävät aika samalta kuin muutkin.

Ulkovarastosta löytyy monivuotisten kasvien taimia.

Pääsimme vihdoin ulkovarastolle. Viidessä kylvöksessä näkyykin jo elonmerkkejä. Ketoruusuruohot, täpläpipo 'Mysticat' ja kissankellot itivät nopeimmin, tänään huomasin viherrystä ketoneilikassa ja kivikkotörmäkukka 'Misty Butterfliesissa'. Luultavasti loppukuun aikana taimia alkaa ilmestyä muihinkin kylvöksiin. Perennat itävät aina vähän eri tahtiin. Ainokainen sinikatanan taimi onkin ollut jo ulkona pari viikkoa. Hyvä, että kukkapenkeistä näyttää nousevan kiitettävästi vanhoja yksilöitä, niin ei ole kovin suurta paikkaustarvetta.

Karo paimentaa siiliä.

Eilen illalla Karo bongasi ennen minua takapihalta siilin, joka tietysti vetäytyi tiukaksi piikkipalloksi Karon tultua kosketusetäisyydelle. Koska siili ei liikkunut, Karolla taisi kytkeytyä paimenkoiran vaistot päälle. Se tuijotti tiukasti siiliä ja kiersi sitä parin metrin päästä puolikaaressa ympäri melko matalassa asennossa juosten. Välillä se pysähtyi ja meni melkein makuulleen naama siiliä kohti ennen kuin taas jatkoi kiertämistä. Tuli ihan mieleen lammaslaumaa paimentava bordercollie sillä erotuksella, että tämä "lammaslauma" ei suostunut liikkumaan mihinkään suuntaan. Ties miten pitkään Karo olisi jatkanut paimennusleikkiään, ellen olisi mennyt väliin ja ohjannut koiran sisälle. Ikkunasta näin, että noin kymmenen minuutin päästä siili lähti liikkeelle ja hetken aikaa nurmikolla möngerrettyään painui metsään. Reilu viikko sitten näin, kuinka siili vipelsi takapihan poikki pation kautta sivupihan metsään. Kiva, että siili taas pyörii täällä säännöllisesti. Pitää iltaisin seurailla ikkunasta, keksiikö se tulla juomaan vadista, jonka tarkoitin lintujen kylpyaltaaksi. Tirppoja ei vain ole toistaiseksi näkynyt siinä polskuttelemassa.

Ensimmäinen palloesikko on alkanut kukkia liilahtavakukkaisen kääpiöesikon siementaimen kaverina.

Taimitouhut jatkuvat ja toivon varpaat ja sormet ristissä, että yöt pysyvät riittävän lämpiminä, jotta ei tarvitse rahdata jo ulkoilemaan tottuneita taimia takaisin sisätiloihin. Nyt lähden nostamaan kesäkukat takaisin muovihupun suojiin, sillä ensi yöstä näyttäisi ennusteen mukaan tulevan melko kolea.

Valkosipulit maahan

Puutarhapuuhat ovat jo pikkuisen edistyneet syysloman aikana. Toissapäivänä istutin mm. valkosipulit. Siinä sitä olikin urakkaa kerrakseen, sillä viime syksynä unohdin merkitä eri lajikkeiden paikat muistiin, minkä seurauksena eri paikoista nostetut sipulit oli lajiteltu eri laatikoihin. Lisäksi otin itusilmuista kasvaneista valkkareista poikkeavan väriset erilleen jatkokasvatusta varten. Muutama valkosipuli erottuikin kynsiä erotellessa selvästi muista mutta suurin osa näytti aivan samalta kuin aurinkopenkistä myyränkarkottimina olleet 'Alexandrat'. Ehkä ensi syksynä saa paremmin selvää, ovatko kaikki "ehkä"-merkinnällä varustetut rivit todellisuudessa samaa kantaa vai onko niistä joku isännän tädiltä saatua kantaa (Marjatta) tai viime syksynä ostettua 'Messidoria'.

Oletteko ennen nähneet vaaleanpunakuorisia valkosipuleita? Miten hellyttäviä!

Melkein sydän suli, kun sain itusilmuista kasvaneet, poikkeuksellisen valkokuoriset valkkarit perattua. Muiden valkosipulien kynnet olivat enimmäkseen violetein juovin koristettuja ruskeakuorisia mutta nämäpä olivat selvästi roosanvärisiä. Ulkonäöstä erotti myös nostovaiheessa poikkeuksellisen tummanpunaiset valkkarit. Siinä missä muiden ulkokuoret olivat kuivuessaan vaalenneet joko valkoisiksi tai violettijuovaisiksi vaaleiksi, tummat olivat menneet violeteiksi. Violettien kuorien sisältä paljastui tummanruskeakuorisia kynsiä.

Tummakuorinen eroaa kuivattunakin selvästi noista "normaalimman" näköisistä valkosipuleista.

Perkaamisen ja parhaiden kynsien valikoimisen jälkeen maahan päätyi 8 Marjatta-ehdokasta, 10 valkokyntistä, 11 tummanpunaista, 12 melko varmaa 'Messidoria', 13 joko 'Messidoria' tai 'Alexandraa' (viimesyksyisen unohduksen takia), 12 'Alexandran' jättikynttä ja yhden kukinnon verran itusilmuja, jotka käytetään ensi kesän aikana ruuanlaittoon. Yleensä istutan noin kolmekymmentä kynttä maahan, joten määrä "vahingossa" tuplaantui. Talven aikana syötäväksi jäi myös ihan älytön määrä valkosipulia, kun piti nostella aurinkopenkissä villiintyneet myyränkarkottimet pois.

'Alexandralla' on tapana tehdä järjettömän suuria kynsiä. Tämä murikka lienee tämänhetkinen ennätys.

Valkosipulien istutuspaikaksi valitsin kasvimaan laidalla olleen kesäkukkapenkin. Kasvimaalla on ollut sipuleita muutaman vuoden aikana joka lavassa, joten nyt tulee lavoihin kunnon taukovuosi sipuleista. Ensi syksynä voisi istuttaa valkosipulit aidan toiselle puolelle alueelle, joka vapautui pari vuotta sitten maa-artisokilta. Sen jälkeen voikin aloittaa taas hyvillä mielin lavakierron. Tällaisia pohdiskelin kompostia valkosipulien kasvupaikalle kaivaessa ja kynsiä maahan lykkiessä. Puuhassa hurahti useampi tunti ja toiseksi viimeisen kipon kynsiä istuttaessa oli jo niin hämärää, että piti hakea sisältä otsalamppu avuksi. Seuraavaksi päiväksi oli luvattu vesisadetta ja kun paikkakin oli jo tehty valmiiksi, niin tulipahan sitten kokeiltua otsalampun kanssa istutusta. Hyvin onnistui.

Tikkujen sekamelska merkkaa rivejä. Muistiinpanoissa on tallessa, montako tainta mistäkin rivistä pitäisi keväällä löytyä.

Pidin lajittelemani kynnet omissa astioissaan myös istuttamisen jälkeen, sillä tarkoitus oli maistella, onko niissä myös makueroja. Kaikki varmat 'Messidorit' ja 'Marjatat' istutin maahan mutta onpahan kahdessa eri 'Messidor'-ehdokkaassa, valko- ja punakuorisissa sekä 'Alexandrassa' jo maisteltavaa kerrakseen. Olen oikeastaan aika innoissani tästä projektista, jos sitä ei vielä ole huomannut.

Valkosipulien lisäksi olen istuttanut viimeisimmät kukkasipulihankinnat.

Ehdin syysloman aikana vihdoinkin myös kukkasipuliostoksille ja vieläpä useampaankin kauppaan. Tosin olin aika nuukalla päällä, joten mukaan lähti vain unkarinsinililjaa, asuurihelmililjaa, turkinlumikelloja, suvikelloja sekä yhden pussin 'Finola'-tulppaaneita (ei kuvaa). Lumi- ja suvikellot ovat itselleni ihan uusia tuttavuuksia enkä vielä keksinyt, mihin kukkapenkkiin ne istuttaisi. Onneksi on ruukkuja ja kellari, niin voi siirtää päätäntävastuun keväälle. Suvikelloista kaksi oli jo lähtenyt kasvuun ja toivon, että lumikellotkaan eivät olisi ehtineet kuivua liikaa myymälän hyllyssä. Selasin joka pussin läpi ja valitsin sen, jossa tuntui olevan tuoreimman tuntuiset sipulit. Keväällä sitten näkee, menivätkö eurot hukkaan. Muista syyslomaviikon aikana tehdyistä puutarhapuuhista lisää myöhemmin mutta päivän kärhö pitää ehdottomasti tähän loppuun laittaa kun sellainen vielä löytyy.

Loistokärhö 'Jan Pawel II' se vaan jaksaa yrittää.

Yllättävän tummat raidat "Janne" onkin saanut näin kylmällä kukkiinsa.

Muut kärhöt ovatkin jo luultavasti luovuttaneet tältä vuodelta, ei ainakaan pikavilkaisulla näkynyt enää aukeamassa olevia nuppuja. Surullista. Saa nähdä, joutuuko 'Jan Pawel II' myös luovuttamaan tulevan yön aikana, sillä jo nyt pakkasta on kolme astetta. Tulossa on varmasti tämän syksyn kylmin yö.

Maailman kaunein flunssalääke

Jos pitäisi valita kaunein kasvis, niin melko varmasti valitsisin valkosipulin. Ja se on vielä niin terveellinenkin, ettei sitä suotta flunssalääkeeksi kutsuta. Joka syksy ihastelen, miten jo vähän rujon näköiseksi menneen hoikan varren päästä syvältä mullan uumenista nousee elegantin muotoisia, toinen toistaan upeamman värisiä sipuleita. Tänä vuonna värien kirjoa löytyi entistäkin enemmän, kun nostettavana oli sekaisin menneitä lajikkeita (kantoja) ja omia itusilmuista lisättyjä valkkareita. Ja nostettavaahan oli myös yllin kyllin, sillä yhteensä kasvimaalta ja kukkapenkeistä nousi peräti 74 valkosipulia. Vapiskaa kauhusta, syysflunssapöpöt!

Pari vuotta kasvatelluista itusilmuista löytyi värien kirjoa laidasta laitaan.

Itusilmut olivat alun perin peräisin skeipeistä (kukinnoista), jotka olin vain huolimattomasti jättänyt maahan. Jos ette halua valkosipulin villiintyvän, älkää tehkö samaa virhettä! Parin kesän ajan olemme syöneet skeipit ja aikamoisen kasan vahingossa kasvamaan lähteneitä pikkusipuleita, joten nyt on tilanne taas hallinnassa niiden osalta. Viime syksynä istuttelin loput itusilmukasvatit samaan paikkaan kasvamaan kokoa ja nyt nostaessani kiinnitin huomiota niiden melkoisen laajaan väriskaalaan. Suurin osa oli "perinteisiä" punaviiruisia mutta löytyipä joukosta kaksi täysin puhtaanvalkoista ja pari hyvin tummanpunaista. Päätin ihan uteliaisuuttani ottaa sipuleista erilleen kummatkin ääripäät ja kokeilla, säilyykö ominaisuus myös ensi vuonna vai johtuiko se vain jostain kasvupaikkatekijästä tai sipulin kasvuvaiheesta. Välimallin sipulit menevät suoraan syötäväksi.

Aurinkopenkin vesimyyrän karkottimeksi istutetut valkkarit olivat komeavartisia mutta melko pieniä.

Myyränkarkottimeksi aurinkopenkkiin pari vuotta sitten laitetut sipulit jäivät melko pieniksi, sillä ne kasvoivat tiheissä ryppäissä eivätkä olleet saaneet lannoitettakaan. En nimittäin tullut nostaneeksi niitä viime syksynä ylös eikä keväälläkään riittänyt aikaa, inspiraatiota eikä hoksottimiakaan nostaa ryppäitä ylös ja erotella kynsiä erilleen saati sitten lannoittaa niitä. Tulee ne syötyä pienempinäkin ja kasvimaalta löytyy isompia kynsiä maahan istutettavaksi. Aurinkopenkin valkosipuleita lukuunottamatta valkkarit olivat tänä vuonna keskikokoa ja mahtui sekaan jokunen kookkaampikin yksilö. Jättisuuria murikoita ei noussut, mikä saattaa johtua kuumasta ja suht kuivasta heinäkuusta.

Valkkarit lajiteltuina. Etualalla syötäväksi menevät, kivellä myöhemmin syksyllä maahan istutettavia.

Koska varsinaiset lajikkeet menivät jo viime syksynä sekaisin, olen merkannut tämän syksyn aikana nostetut sipulit sen mukaan, missä penkissä mikäkin oli kasvanut. Vertailin myös niiden ulkonäköä siinä toivossa, että erottaisin edes viime syksynä hankitun 'Messidor'-lajikkeen vanhoista valkkareistani. 'Messidorin' pitäisi netin mukaan muodostaa suuria, liidunvalkoisia sipuleita, joissa on paljon kynsiä. Lisäksi sen pitäisi olla letitettävissä. Liidunvalkoisia eivät olleet muut kuin ne pari itusilmukasvattia mutta yhdessä penkissä oli selvästi notkeampia varsia, joten oletan niiden olevan ainakin 'Messidoria'. Isommat sipulit olivat myös runsaskyntisiä, kun taas ensimmäisenä hankkimani valkosipulikanta (luultavasti 'Alexandra') tekee vähemmän mutta hyvin kookkaita kynsiä. 

'Messidor'-oletettuja. Yhden sipulin varteen oli tullut hassu pullistuma. Mikä lie?

'Messidoria' oli myös toisessa lavassa mutta varmuuden vuoksi pidin eri paikoista nostetut sipulit erillään, jos vaikka tunnistaminen meni sittenkin pieleen. Vähäluminen talvi luultavasti aiheutti jotain haittaa kynsille, sillä kasvuun lähti vain muutamia ja osa niistäkin jäi pieniksi, kuten kuvasta näkee. Istukaskynnetkään eivät olleet kovin suuria, mikä voi selittää omalta osaltaan kokoa. Kahden edellämainitun valkosipulin lisäksi minulla on myös isännän tädiltä tullutta vanhaa kantaa (joku suomalainen paikannimi sillä muistaakseni oli). Se tekee myös paljon kynsiä mutta sen kuori on väriltään ruskeampi. Sellaisia en löytänyt kuin pari, joten niiden kynnet laitetaan kaikki maahan, jotta kanta säilyy. Sipulien kuivuessa niiden värit tietysti vielä muuttuvat, joten nyt pitää olla sotkematta muistilappuja ja muistaa istutusvaiheessakin tehdä huolelliset merkinnät.

Tyylinäyte tämän vuoden porkkanasadosta ja rinnalla vielä pari samasta lavasta löytynyttä valkosipulia.

Jos valkosipuli on kaunein vihannes, niin porkkana on ainakin minun kasvatuksissani ollut se, jonka ulkonäössä on eniten hajontaa ja maasta voi nousta komeiden naattien perässä jos jonkinnäköistä kummajaista. Neljästä kannan perusteella syöntikokoisimmasta juureksesta yksi oli melkein kaupan hyllylle kelpaava, toinen paksu mutta ihmeellisiä nystyröitä kasvattanut, kolmas kahtiajakautunut persoona ja neljäs jonkun toukan syömä nysä. Hyvän makuisia kuitenkin olivat kaikki ja maahan jäi vielä muutama pieni naatti. Saa nähdä, onko niissä edes lyijykynän vertaa syötävää kun joskus ne ylös nykäisen.

Karo tarkistaa amarylliksen sipulin.

En tiedä, muistaako kukaan enää viime joulun jälkeen eteiseen pahvilaatikkoon kukkineiden hyasintin sipuleiden seuraksi viskaamaani amaryllistä, joka ei vain suostunut nääntymään. Sipulilaatikko oli ulkovarastossakin huhti-toukokuun ja lämpötila kävi siellä varmasti välillä pakkasen puolellakin mutta amaryllis se vain porskutti menemään niin pontevasti, että se oli suorastaan pakko istuttaa kukkapenkkiin kesäksi. Sen lehdissä alkoi nyt näkyä hienoista kellastumisen merkkiä, joten päätin nostaa koko murikan pois ja viedä ulkovaraston hyllylle tuleentumaan loppuun. Komeat juuret se ainakin oli kasvattanut eikä ihan pieni ole itse sipulikaan. Eteisessä ruukussa mukamas hyvällä hoidolla kasvaneet sipulit ovat paljon pienempiä mutta niihin ei ainakaan ole narsissikärpänen päässyt munimaan. Kärpäsistä puheenollen, narsissikärpäsiä listittiin aika monta tämän kesän aikana. Opetin lapsille, miltä ne ällötykset näyttävät ja lupasin peliaikaa kun tuovat tapetun yksilön tarkistettavaksi. Takaisin amarylliksiin: lopetin jo kokonaan eteisen amaryllisten kastelun ja seuraavaksi toivon kaikkien kolmen tajuavan, että on aika vaipua lepotilaan ja säällisen ajan kuluttua puskea kukkanuppu(ja) esille.

Eivät ole helokukonharjoja nämä, vaikka samasta kylvöruukusta ilmestyivätkin.

Helokukonharjakylvöksestä näki jo aika alussa, että pari tainta ei ole samaa sorttia kuin muut. Koska en tiennyt, kumpi on oikeaa lajia, säästin molemmat. Nämä väärät taimet kasvoivatkin oikein komeasti, kuten niiden takana olevista syysleimuista huomaa. Leimutkaan kun eivät ole mitään matalakasvuista versiota, vaan jotain perinteistä korkeaa lajiketta.

Mysteerikasvin kukinto on kyllä ihmeellinen pökäle...

Oletin, että kovin vihreältä näyttänyt kukinto saisi edes jotain väriä kukinnan edetessä. Turha toivo, vihreänä se on pysynyt. Ennen kukinnan alkua mietin, että ovatkohan kasvit jotain revonhännän sukulaisia ja tämänhetkinen veikkaukseni lajista on viherrevonhäntä. Liisa (Liisan kasvit -blogi) hoi, onkohan sinulla ollut tällaisia kasvamassa niin lähellä helokukonharjoja, että siementen sekaan olisi voinut eksyä näiden siemeniä? Jos ei, niin ainoa vaihtoehto lienee se, että hankkimani K-alkuisen valmistajan kylvö- ja taimimullan seassa on ollut ei-toivottuja siemeniä.

Hyvin läheltä kun katsoo, niin onhan noissa kukissa jotain muutakin väriä kuin vihreää.

Olivatpa nuo kasvit mitä tahansa, niin nyhdin ne kokonaan pois viemästä kukkapenkkitilaa. Meinasivat jo retkottaa vähän muiden päälläkin. Samalla sain tilaa muutamalle aurinkopenkistä kaivetulle 'Lollypop'-liljan sipulille. Ne peukalonpään kokoiset sipulit viskasin surutta lämpökompostorin täytteeksi mutta viisi suurinta sai vielä armonaikaa. Ei niillä suuremmillakaan ollut kokoa kuin vaivaiset pari senttiä halkaisijaltaan mutta kai ne siitä kasvavat, jos meinasivat viihtyä. Aurinkopenkkiin taisi myös jäädä vielä muutama sipuli mutta näivettykööt itsekseen pois jos eivät ala viihtyä.

Talikko törmäsi lapsille onkimatoja kaivellessa kiveen.

Jo ennestään vääntynyt talikonpiikki taipui kuin keitetty spagetti, kun kivi osui sopivasti piikkien väliin. Tähän saakka talikko oli vielä jossain määrin käytettävissä vaikka piikit vähän vinksottivatkin. Noin vääntyneenä sillä ei kuitenkaan enää pystynyt tekemään mitään, joten vein talikon isännälle. Luulin jo, että piikki pitäisi katkaista kokonaan pois ja jättää talikko ainoastaan kompostin kääntämiseen tai muuhun yhtä kevyeen käyttöön, mutta piikinhän sai vielä väännettyä takaisin samaan riviin muiden kanssa. Loistavaa! Talikko on yksi suosikkityökaluistani.

Perhosia on aika vähän mutta nyt jo yksi neitoperhonenkin oli löytänyt tiensä punahatulle.

Päivän kärhö meinasi jo unohtua. Onneksi muistin asian ennen kuin hiiri oli julkaise-napin kohdalla. Kärhökokoelmasta postauksen kunniapaikalle pääsee tarhaviinikärhö 'Krakowiak', joka aloitti tänä vuonna kukinnan poikkeuksellisen ajoissa. Kärhö kyllä heräsikin hyvissä ajoin keväällä ja taisi vielä saada lisävauhtia heinäkuun lämmöistä. Yleensä sen kukinta on alkanut vasta näihin aikoihin mutta nyt kukkia on jo monta auki. Ensimmäisen avonaisen kukan bongasin 6.8, joten sain kuin sainkin ensimmäistä kertaa nähdä 'Omoshiron' ja 'Krakowiakin' yhteiskukinnan. Kumpikin tosin kukki tuen eri puolilla eikä kukkia saanut siksi samaan näkymään mutta ainakin tuli todettua, että niiden yhteiskukinta on mahdollinen.

'Krakowiak' aamuauringossa 17.8.2025.

Täällä tuli jo sen verran kylmää keliä, että siirsin chilit, paprikan ja yhden amppelitomaateista ulkoeteiseen. Loput tomaateista suojasin harsoilla ja toivon, että säät vielä tästä lämpenisivät ennen lopullisia syyskylmiä. Hallaöitä ei varsinkaan vielä tarvitsisi tulla!

Aina ei onnistu

Välillä pitää laittaa muistiin epäonnistumisetkin ja ottaa niistä niin sanotusti ilo irti ja opit talteen. Tässä vaiheessa kesää on siis hyvä hetki tehdä mokakooste.

Helokukonharja 'Flamingo Feathers'

Helokukonharjan myötä voin sanoa, että viimeinenkin tarkoituksella esikasvatetuista kesäkukista kukkii. Ihan ei todellisuus vastaa luvattua, sillä kasvinhan piti olla 70-80cm korkea. Minulle olisi riittänyt puolikin metriä. Hädin tuskin 20cm sen sijaan on jo aika matala. Mutta kukkiipahan sentään! Kukonharjan kanssa mokasin jo heti kylvöhetkellä kun käytin kasvusammalen sijaan itselleni vieraan merkin kylvömultaa. Taimet eivät kasvaneet siinä kunnolla ja juuripaakut hajosivat, kun istuttelin taimet kesäkuussa maahan. Eikä ihmekään, etteivät ne pysyneet kasassa, kun juuriakin oli vain muutamia koko multapaakussa. Onneksi kesäkuu oli sateinen, sillä muuten yksikään taimista ei olisi selvinnyt kukkivaksi. Nyt sentään kolme kukkii. Kukonharjojen siemenistä kasvoi myös kaksi mysteerikasvia, jotka lykkäsin muiden mukana kukkapenkkiin. Ne ovat nupullaan ja pääsevät aikanaan blogiin ihmeteltäväksi. En laittanut niitä tähän juttuun, sillä nehän huitelevat jo syysleimujen korkuisina.

Värililja 'Lollypop'.

Lilja 'Lollypopista' tuli tänä vuonna Lillipop. Aurinkopenkki ei tunnu olevan liljoille mieluisa paikka, sillä ne kutistuvat vuodesta toiseen yhä pienemmiksi. Viime vuonna 'Lollypopit' olivat vielä polvenkorkuisia, tänä vuonna pisin niistä on juuri ja juuri 30-senttinen. Suurin osa on kymmensenttisiä ja ne muutamat kukat ovat vain 7-8cm leveitä. Nyt viimeistään pitää siirtää liljat muualle, jos ylipäätään haluan niitä säästellä. Jostain syystä en kyllä ole sen enempää liljaihminen kuin ruusuihminenkään, joten saattaapa olla, että liljat lähtevät kokonaan pois. Tietysti, jos jossain päin puutarhaa sattuisi olemaan tyhjillään kolo, johon mahtuisi muutama liljan sipuli, niin voisihan ne tökätä sinnekin.

Monta vuotta komeasti kukkinut 'Voluceau' näyttää vähän huilailevan tänä kesänä.

Pation luona 'Voluceau' on ollut yksi runsaimmin kukkineita ja reippaimmin kasvaneita kärhöjäni vuodesta toiseen. Tänä vuonna sillä kesti aika pitkään nousta ja kasvu on ollut muutenkin vähän hitaanlaista. Tarkoituksenani oli ohjata sen harvat versot syyshortensian oksille mutta kärhöpä ei halunnut kiivetä korkealle. Kerta toisensa jälkeen versot olivat kääntyneet kasvamaan takaisin lähtöpisteeseensä tai tarhakylmänkukkien päälle, ja ovat nyt muodostaneet sekavan vyyhdin hortensian viereen. Tänä vuonna joudumme siis kumartamaan 'Voluceaulle' ihastellessamme hänen kauniita kukkiaan.

Ei aina onnistu erakkomehiläisilläkään.

Hyönteishotellissakin on selvästi ollut joku harrastelija asialla vai liekö ihan ensikertalainen. Siitepölyä on löytynyt runsain määrin mutta läheskään kaikki ei ole osunut kotipesään. Kukahan nuo sotkut siivoaa? Hotellin kattoterassi sentään onnistui tänä vuonna ihan hyvin. Kellarissa jo monta vuotta talvetettu lankaköynnös lähti taas hienosti kasvuun, kukkapenkistä löytyi keväällä matala valkoinen jaloangervo ja petuniakin on viihtynyt yllättävän hyvin melko varjoisasta kasvupaikasta huolimatta. Kerran unohdin kastella kukkalaatikon mutta kaikki kasvit virkistyivät nopeasti vettä saatuaan.

Hyönteishotellin kattoterassilla on tänä vuonna rauhallinen värimaailma.

Palataan vielä hetkeksi takaisin miniosastolle. Kokeilin keväällä harhauttaa sipulien ja kaalien tuholaisia istuttamalla salottisipuleita ja kyssäkaalia tomaatin ja basilikan sekaan. Jätin vesiheiniäkin kasvamaan kun sen sanotaan harhauttavan sipulikärpäsiä ja estävän niiden munimista. Ei toiminut, vaikka tomaatintaimet ja basilikatkin olivat reippaasti isompia heti alusta lähtien. Tosin sipulikärpäsen toukkia löytyi ainoastaan tomaattiruukuissa kasvaneista sipuleista, ei lavasta, jossa kasvoi kaikkea muutakin. Jostain syystä sipulit eivät kuitenkaan kasvaneet lavassakaan kunnolla, joten taisipa jäädä kertakokeiluksi tämä. Muutamassa sipuliryppäässä oli vielä nätisti varret pystyssä, joten jätin ne maahan, jos vaikka kasvaisivat peukalonpäätä suuremmiksi.

Salottisipulit eivät ole juurikaan isompia kuin keväällä istuttamani istukkaat. Kyssät sentään ovat isompia kuin niiden siemenet.

Vaikka salottisipulit jäivät minikokoisiksi, niin kai niistä yhteen ruokaan saa makua. Ja onhan tässä vielä toivoa niiden viimeisten maahan jääneiden kasvusta. Kyssäkaaleista neljä syötiin ja hyvänmakuisia olivat pienuudestaan huolimatta. Toisessa penkissä kasvava kyssäkaali on välttynyt tuholaisilta ja alkaa olla jo korjuukokoinen, joten ihan koko kyssäkaalisato ei mennyt tuholaisten takia pilalle. Valkosipulit ovat yleensä onnistuneet hyvin. Niiden sadonkorjuun oikea ajoitus on aina vähän mysteeri ja olenkin päätynyt siihen, että nykäisen ensimmäisenä lehtiään kellastuttavan sipulin ylös ja tutkin, ovatko kynnet lähteneet erkanemaan toisistaan. Yhdessä lavassa oli jo enemmän kellastuneita kuin vihreitä lehtiä, joten aloitin sieltä.

Aika pieniksi jäivät valkosipulitkin. Mutta mikähän on lajike?

Viime kesän jättimurikoihin verrattuna nyt nostetut valkosipulit ovat suorastaan kääpiökokoa. Valkkareiden kohdalla moka ajoittuu jo viime syksylle, jolloin istutin ne. En nimittäin muistanut merkitä, mitä lajikkeita istutin mihinkin kohtaan. Nyt nostetut olin merkinnyt kysymysmerkillä minulla ennestään olleeksi valkosipuliksi mutta nyt kun nostin nuo, niin jäin miettimään, olisivatko nämä sittenkin olleet viime syksynä ostettua 'Messidoria'. Kuorissa ei nimittäin ollut viiruakaan violetinpunaista, jota niissä vanhoissa sipuleissa aina on. Ja jotta kaikki olisi varmasti mahdollisimman monimutkaista, niin vanhoissakin oli kahta eri kantaa, joista toisessa oli vain harvakseltaan violettia viirua eikä välttämättä joka sipulissa sitäkään. Ja totta kai onnistuin pari vuotta sitten sekoittamaan sipulit keskenään, sillä violetti väri häviää kynsien kuivuessa. Kuka niitä sipuleita edes muistaa merkitä nostaessa ja istutusvaiheessa kynsiä erotellessa? Epäonnistumiseksi lasketaan myös se, että se lava, johon istutin eniten valkosipuleita, ei talvehtinut hyvin. Onneksi kukkapenkkeihin on eksynyt valkosipulia ja jäihän kasvimaallekin vielä kasvamaan kokoa muutama vihreälehtinen valkosipuli.

"Kesantolava" käännetty.

Kutsuin kesantolavaksi yhtä kasvilavaa, johon kylvin keväällä veriapilaa, kehäkukkaa ja hunajakukkaa vähän niin kuin viherlannoituskasveiksi. Toteutus ei tosin ollut ihan täydellinen, sillä lykkäsin samaan lavaan myös kaksi lehtikaalia. Heinäkuun alussa näytti vielä siltä, että kesäkukkien seassa piilottelevat lehtikaalit olisivat säästyneet tuholaisilta mutta kun selkäni käänsin, niin valtava toukka-armeija oli vetänyt kaalit kitusiinsa. Lehdet olivat pitsiä ja koteloituneita toukkia (kaalikoin todennäköisesti) piilotteli ehjiksi jääneissä kohdissa. Toisen kaalin kiskaisin lämpökompostoriin ja toisestakin kaikki toukkien koteloita sisältävät lehdet. Vain pikkuinen latvatupsu jäi jäljelle. Jospa siitä jokunen lehti vielä syksyn aikana saadaan syötävää. Nyt silppusin kesantokasvit muutaman sentin pätkiksi ja käänsin talikolla mullan sisään maatumaan. Kunhan sateet eksyvät tännekin, kasa varmaan alkaa painua nopeasti ja saan kylvettyä samaan lavaan vielä uudelleen veriapilaa kerääjäkasviksi. Ensi vuonna sitten hyötykasveja.

Joutoniityn ensimmäinen kuihtuneiden kukkien keräyskierros.

Kadun pään joutoniityn kasvivalikoimaa on ollut tarkoitus muuttaa koko ajan enemmän luonnonkasveja sisältäväksi, jotta pääsen jokakesäiseltä kukkineiden malvojen ja oreganojen keräämiseltä. Ensimmäisellä leikkuukierroksella keräsin pelkästään myskimalvat ja niistäkin tuli jo kottikärryyn enemmän kuormaa kuin laki sallii. Toki päälle mahtui vielä yhden loistosalvian kuihtuneet kukinnot ja sylillinen keto-orvokkeja. Toinen samanlainen kuorma tulee sitten kun on aika kerätä kukkineet oreganot pois. Yhden ison oreganon ja sen seassa pari pientä myskimalvaa kaivoin tänään juurineen pois, sillä siirsin kesäkukkapenkistä siankärsämön sen tilalle. Onpahan nyt edes aloitettu malvojen ja oreganojen vähentäminen.

Pitkään puutarhatöppösinä palvelleet ballerinat taitavat nyt joutaa roskiin.

Pilkkahintaisina hankitut ballerinat taisivat nyt vihdoin tulla tiensä päähän. Käytin niitä aluksi pari-kolme vuotta parempina kesäkenkinä ja välillä töissäkin sisäkenkinä. Sitten ne alkoivat näyttää vähän nuhjuisilta, joten ne jäivät puutarhakengiksi ja kestivätpä ne siinäkin touhussa melkein kaksi täyttä kesää. Isännän kanssa jo vähän vitsailimme, että pitäisikö vielä paikata jesarilla puhki kuluneen kengän pohja, jotta saisin vielä hiipparoida tämän kesän loppuun samoilla kengillä. Jos olisin noita kenkiä ostaessani tiennyt, miten pitkäikäiset ja loistavat kesäpopot ne ovat, olisin hankkinut saman tien kolme paria. Haikein mielin tungen töppöset roskapönttöön ja käytän seuraavaksi melkein puhkikuluneet puutarhalenkkarini loppuun. Niillä onkin ikää jo parikymmentä vuotta ja vielä varmasti ainakin tämän kauden kestävät. Hyvin sisäänajetut jalkineet siis!

Kelpaahan tuo lintuallas edes jollekin.

Takapihalle lintualtaaksi laittamani vati ei ole houkutellut sen enempää lintuja kuin pörriäisiäkään. Enkä ole nähnyt siilin tai edes rusakon käyttävän sitä, vaikka on ollut näin kuivaa ja kuumaa. Tontin takana oleva iso ojakin on jo täysin kuivunut. Missä ihmeessä kaikki eläimet oikein käyvät juomassa ja linnut kylpemässä? Karo sentään bongasi vesitarjoilun, vaikka hänelle oli laitettu juuri ulos täysi kipollinen hanakylmää vettä.

Juotavaa pitää olla tarjolla, sillä nenätyöskentelyssä tulee jano.

Jotta ei menisi ihan pelkäksi epäonnistumisten esittelyksi, niin laitetaanpa tähän väliin ainakin Karon mielestä hyvinkin onnistunut kesäpuuha. Olen usein viskellyt Karon aamupalan muutama nappula kerrallaan joko etupihan, sivupihan tai takapihan nurmikolle sen mukaan, millä puolella pihaa milloinkin satun puuhailemaan. Oikein hyvin viihtyy hauveli ja aikansa ympäri nurmikkoa nenä tuhisten viiletettyään tulee luokseni ilmoittamaan, että "namit loppu, heitä lisää". Tunnin ajan kun Karo viipottaa pitkin pihamaata, niin jo maittaa kunnon päivänokosetkin.

Päivän kärhönä on tänään tarhaviinikärhö PERNILLE ('Zo09113')

Ja vielä mahtuu loppukevennys: olin illasta lasten kanssa ulkona ja kastelukannua täyttäessäni kuulin, kun esikoinen alkoi huutaa äitiä. Kurkistin nurkan taakse ja huomasin, että hän kantaa puolijuoksua lelukuormuria ja huutaa, että sen renkaan sisäpuolella on pieni myyrä. Karo tietysti kipitti silmät kiiluen vieressä. Ennen kuin ehdin reagoida mitenkään, näin, kun keskenkasvuinen peltomyyrä hyppäsi renkaan sisältä suoraan Karon eteen ja Karohan tietää, mitä suuret metsästäjät tekevät: napakka ote, ravistus ja nielaisu ennen kuin kukaan ehtii viedä herkkua pois. Siinä ei kestänyt sekuntiakaan. Lapset kertoivat jälkikäteen, että ennen näkemääni suunnilleen kolmen sekunnin mittaista episodia myyrä oli juossut Karoa karkuun kuormurin pyörään ja lapsen logiikalla tietysti nostetaan kuormuri myyrineen koiran ulottumattomiin ja tuodaan äidille. Minun olisi kuulemma pitänyt saada myyrä jotenkin menemään loukkuun, josta sen olisi voinut kuolleena viskata metsään. Hmm... kai siinäkin joku logiikka on.