Sukkaostoksilla

Välillä käy niin, että lähtee kauppaan hakemaan jotain mutta ostoskoriin päätyykin yllätyksiä. Minun piti hankkia vain lapsille uusia sukkia mutta minkäs teet, jos heti myymälän sisääntuloon on lykätty rullakko kerrannaiskukkaisia kääpiöesikoita. En ainakaan minä pystynyt vastustamaan kiusausta napata edes yhtä mukaan.

On se nätti!

Vaaleanpunainen söpöliini livahti ostoskoriin sen kummempia miettimättä ja valkoinen olisi varmasti tarttunut käteen yhtä nopeasti, ellei rullakon ainokainen taimi olisi ollut kuivuudesta jo nuupallaan. Vaaleankeltaisetkin houkuttelivat minua yllättävän paljon, mutta jonkinlainen järjen ääni huusi ankarasti vastaan ja voitti taistelun tällä erää. Keltainen kun ei ole lempivärini, vaikka esikot eivät mitään kirkuvankeltaisia olleetkaan. Pari tummanviolettiakin olisi ollut mutta niihin ei syntynyt ensisilmäyksellä niin suurta tunnesidettä, että olisin sortunut. Yhtä esikkoa rikkaampana suuntasin myös sinne sukkahyllylle. Nyt ei tarvitse taas hetkeen kuunnella kotona lasten nurinaa siitä, mihin kaikki heidän ehjät sukkansa ovat hävinneet.

Esikolle löytyi kotoa sopivankokoinen suojaruukku ja paikka ulkoeteisen pöydältä.

Esikko-ostoksesta innostuneena päädyin puuhailemaan muutakin kasvien parissa. Ensimmäisenä kävin hakemassa kylmäkäsittelystä muutaman perennaruukun ulkoeteiseen. Yksi purkeista sisältää ns. toivottomat tapaukset, eli pinkkiä kissankäpälää (luultavasti oli vain jotain kehittymättömiä siemenaiheita siementen sijaan), karhunjuurta (siemenistä on tullut vain yksi taimi monien vuosien kylvöjen seurauksena) ja lapinvuokkoa (eivät ole ennenkään itäneet). Lumikin siemenet saattavat olla myös yhtä toivottomia tapauksia, sillä ne olivat jo monta vuotta vanhoja. Otin ne kaikki kuitenkin sisälle, jotta ehdin antaa niille vielä uuden kylmäkäsittelyn tämän kevään aikana. Varmimmin ehkä itävät sinikatana 'Alba' ja syyshohdekukka, joille halusin riittävän pitkän kasvukauden. Siksipä ne saavat ottaa alkuvauhtia viileässä ulkoeteisessä. Muut perennakylvökset jäivät vielä hangen alle odottelemaan kevättä.

Perennakylvökset kokeilemassa itämistä ensimmäisen kylmäkäsittelyn jälkeen.

Perennoista siirryin koulimispuuhiin. Siinä olikin hirmuinen vaiva, sillä koulittavaa oli tasan kahden taimen verran eikä niilläkään olisi vielä ollut mitään hoppua. Paprika-/chilikylvöksestä ei ole vieläkään noussut kahden ensimmäisen taimen lisäksi mitään, joten päätin ottaa taimet omiin ruukkuihinsa ja laittaa kylvöksen uudestaan saunan lämpöön. En kyllä tiedä, miksi en suoraan kaivanut siemeniä pois. Vaikka ne vielä itäisivätkin, ne eivät luultavasti ehtisi tehdä meillä enää satoa ilman poikkeuksellisen suotuisaa kesää. No, ihmeitä saa aina toivoa.

Chili 'Hungarian Yellow Wax Hot' on jo tekemässä ensimmäisiä kasvulehtiään, paprika 'Lombardo' on hiukan pienempi.

Saunan lämmössä tapahtuikin edellisen postauksen jälkeen ihmeitä. Päätin nimittäin sittenkin vielä ennen uusintakylvöä kokeilla muutaman päivän ajan, olisiko versotettavaksi tarkoitettuun vesikrassi-lehtikaalikylvökseen jäänyt elinkelpoisia siemeniä. Unohdin siis koko kylvöksen melkein viikoksi saunaan ja vastassa oli kuiva multakorppu, kun sen vihdoin muistin. Kastelin kylvöksen kunnolla ja nostin takaisin saunaan. Parin päivän päästä vastassa oli hitusen hometta ja yllättävän paljon itäviä siemeniä. Ihan kaikkea ei siis ollutkaan menetetty mutta nyt vain pitää tasapainoilla kosteuden kanssa, jotta home ei tuhoa pieniä taimia. Joitakin isoimpia homemöykkyjä nypin jo cocktail-tikun avulla kompostoriin ja muovinkin otin kylvöksen päältä pois.

Ne itävät sittenkin!

Takaisin sinne koulimispöydän pariin. Koska nyt ei ollut vielä tarkoitus kylvää mitään esikasvatettavaksi mutta multapussi oli kuitenkin otettu esille, tuli mieleen pistokkaiden ottaminen. Ulkoeteisessä valkokirjavalehtinen pelargoni oli kasvattanut yhden versoistaan aikamoiseksi hujopiksi. Siitä saikin oikein hyvän pistokkaan juurtumaan. Viimekesäinen hopeaputousamppeli on myös osoittanut kasvuhaluja mutta siitä en löytänyt kuin kaksi riittävän pitkää versoa pistokastarpeiksi. Laitoin kummankin samaan ruukkuun kun en ollut varma, jaksavatko latvat lähteä juurtumaan. Jos eivät, niin ainakin emokasvi rupeaa latvomisen seurauksena haarautumaan paremmin.

Ensimmäiset pistokkaat leipäpussin suojassa.

Pistokkaat ovat nyt takkahuoneen pöydällä kasvivalon alla. Niiden edessä on ritarinkukkia ja lasten tulilatvat suojaamassa mahdolliselta auringonpaisteelta. Oman jättiläiskokoisen tulilatvani vein työpaikan kukkalaatikkoon, jossa se saa toteuttaa aivan vapaasti puolirentoa kasvutapaansa ja leveillä joka suuntaan. Työpaikallani on vähän haastavat olosuhteet kasveille lämpöpatterien ja valoisuuden suhteen, joten siellä on nyt testailtu melko monennäköisiä viritelmiä. Edelliset tulilatvat pärjäsivät yllättävän pitkään joten ehkä tuolla jätilläkin on hyvät mahdollisuudet selvitä. Vapautuipahan kukkapöydältäni melkein puolen metrin levyinen tila kevään taimikasvatuksille.

Kuopuksen tulilatva päätti aloittaa kukinnan nyt, vaikka sai pimeähoitoa samaan aikaan muiden kanssa.

Melkoisen kasvipainotteinen ketjureaktio syntyikin siitä, kun päätin käydä ostamassa lapsille sukkia. Seuraavana päivänä sain myös vihdoin aloitettua kasvimaan kylvösuunnitelman tekemisen. Asiat edistyvät siis senkin suhteen. Lopuksi vielä muuten vain raportti kompostorin käynnistymisestä. Edellisen postauksen jälkeen nimittäin kompostorin lämpötilassa on tapahtunut muutosta kuumempaan suuntaan. 40 astettakin oli ihan hyvä mutta nyt lämmöt ovat pysyneet jo viitisen päivää 60-70 asteen välillä ja koko laitos hohkaa kuumuutta. Kyllä nyt saavat basillit kyytiä ja tulee kelpo multaa puutarhan maanparannukseen.

Lämmintä riittää.

Lämmintä näyttää riittävän myös tulevan viikon sääennusteissa. Keväistä on ja rapa roiskuu!

Lapion loma lusittu

Kaksi valkoista pioniunikkoa loistaa kärhökaaripenkin rönsyävässä sekamelskassa.

Eihän sitä avointen jälkeen pitkään joutanut huilimaan, kun alkoi taas lapio huudella tekemisen puutetta. No, eipä se ole päässyt alkukesän jälkeen oikeastaan muihin puuhiin kuin yksittäisiin kasvisiirtoihin avuksi. Alkaahan siinä vähänkään toimeliaampi lapio kyllästyä joutenoloon. Punaherukasta saatiin tänä vuonna ruhtinaallinen kahdeksan desilitran sato, joten puska jouti lähteä viimeiselle matkalleen. Ei se kyllä helpolla periksi antanut. Ei uskoisi, että niin hyväjuurinen kasvi voisi olla niin vaivainen ja tautinen kuin punaherukkamme oli! Kesällä poistettu viherherukka oli aivan toista laatua, sillä sehän lähti melkein puhaltamalla irti ja haperoiksi lahonneita juuria ei saanut vetämällä ehjinä pois maasta. Punaherukankin juuret piti kaivaa, sillä vetämiseen olisi tarvittu työhevonen eivätkä ne suostuneet katkeamaankaan. Viimein puskan oli kuitenkin annettava periksi, kun kaivoin maat ympäriltä ja katkoin paksuimpia juuria oksasaksilla poikki.

Punaherukka kärryssä ja loput ämpärissä, 'Vilma' sen oikealla puolella punaherukan entisellä paikalla.

Mahdollisen tautiriskin vuoksi päädyin kaivamaan myös kolme kottikärryllistä maata punaherukan kuopasta pois ja vaihtamaan hakkeetkin. Uutta multaa ja haketta sain vanhan viherherukan tilalle istutetun 'Vilman' kohdalta. Vähän hölmöltä tuntui siirtää maata pari metriä ensin yhteen suuntaan, sitten toisesta kohdasta saman verran takaisin ja lopulta ensimmäisen paikan mullat toisen kuopan täytteeksi. Kumpikin kottikärryistä oli myös täytetty milloin milläkin aineksella, ettei tarvinnut kaikkia maahan läjittää. Lopulta homma oli valmis ja pääsin mittailemaan mansikkamaan paikkaa. 

Entinen mansikkamaa ja sen vieressä läjissä punaherukan multaa, haketta ja kivituhkaa sekä 'Vilman' entinen asuinsija. Karoa haukotuttaa emännän touhut.

Penkkirivien paikkojen päättämisen jälkeen alkoi kivituhkan rapsuttelu. Ensin kivituhkat piti saada mansikkapenkkien kohdalta tarkasti pois, jotta pääsi kääntämään maata. Sanomalehdillä ja kivituhkalla kattaminen on selvästi auttanut vuohenputki- ja valvattiongelmaan, sillä kummankaan juuria ei löytynyt pari vuotta peitettynä olleista kohdista. Pari voikukan juurta löytyi eivätkä nekään olleet kovin elinvoimaisen oloisia. Kyllä se selvästi auttaa näännyttämisessä, jos käy napsimassa kivituhkan läpi puskeneet lehdet pois. Viime syksynä peitetty alue ei ollut aivan niin hyvin maatunut, mutta eipä siinäkään paljoa ollut kitkettävää.

Homma etenee. Oikeanpuoleinen penkki tuli aika lähelle 'Vilmaa', mutta eiköhän tuosta mahdu kummatkin marjat keräämään. Pienessä tilassa on tehtävä kompromisseja suuntaan jos toiseenkin.

Mansikkariveihin tarvittiin lisää multaa, joten päädyin tutkimaan, voisiko viimevuotista puutarhakompostia jo käyttää. Varmaan sieltä jokunen siemenrikka (=miljoona) nousee, mutta muuten multa vaikutti oikein hyvältä, vaikka vähän etuajassa sitä otin käyttöön. Ripsautin pikkuisen kalkkia ja syyslannoitetta mullan sekaan ja vasta jälkeenpäin muistui mieleen, että mansikan satomääriä voi parantaa pieni typpilisä syksyllä. Googlailun perusteella sen aika olisi syyskuun alussa. Taisi jäädä tältäkin vuodelta tekemättä moinen toimenpide kun tuli se syyslannos laitettua. Kaivoin mansikat mahdollisimman isoilla juuripaakuilla ylös ja istuttelin uuteen penkkiin. Nyt saivat asianmukaiset istutusvälitkin (35-40cm). Isoimpia lehtiä leikkasin lopuksi pois, jotta taimet eivät haihduta liikaa näin lämpiminä päivinä. 

Tähän pisteeseen mansikkamaa jäi ennen kuin piti lähteä töihin. Tuonne taakse isompien marjapensaiden väliin jäivät loput mansikat, jotka tulevat tuohon kolmanteen penkkiin. Pääsevät varjosta puolivarjoon.

Mansikkamuovia en halunnut tähänkään mansikkamaahan, mutta jonkinlainen kate väleissä kannattaisi olla pitämässä marjat puhtaina. Tällaisena sadekesänä hiekka ei selvästikään ollut hyvä vaihtoehto, sillä osa mansikoista oli aika hiekkaisia. Oletteko te, joilla on ollut haketta mansikoilla, olleet tyytyväisiä siihen? Toinen vaihtoehto olisi hamppu tai olki. Löytyykö kokemuksia kummastakaan tai onko ideoita vielä jostain käyttökelpoisesta katemateriaalista?

Mansikkapenkkiä kaivellessa mietiskelin samalla, mihin aikanaan istuttaisin näitä äitini pistokaskokeiluja. Joukossa on mm. kolme kärhöä, pari syyssyrikkää sekä nuokkusyreeni.

Loppukevennykseksi muutama sana seuraavan projektin syntyprosessista. Katselin eräänä aamuna ikkunasta takapihalle, kun esikoinen tuli kysymään: "Mitä sinä äiti siinä tuijotat?" Vastasin miettiväni, voisiko tuohon yhteen kohtaan tehdä vielä kukkapenkkiä vai pieneneekö pelikenttä liikaa. Esikoisella oli vastaus valmiina: "Tee vaan kukkapenkkiä. Tuosta kohdasta karkaa aina pallo metsään. Sitten siihen kukkapenkin etureunaan voisi tehdä vielä puusta näin korkean (n.1m) aidan lisäesteeksi." Aidasta en tiedä, mutta suunnitelmat alkavat olla siinä pisteessä, että voisi alkaa jo kaivamaan. Kunhan vain töiltä ja marjankeruulta ehtisi.

Kääks, jo kesäkuu!

Sormivaleangervojen versot tuntuivat olevan yhtä kauhistuneita ajan nopeasta kulumisesta kuin minäkin. Vai sukivatkohan ne vain nuppujaan ojennukseen?

Sen verran, mitä olen ehtinyt blogeja lukea, on muillakin ollut kovin kiireisiä puutarhapäiviä. Eikä ihmekään; kevät kun oli mitä oli suuressa osassa maata, niin hommat kasaantuivat ja tietyt jutut pitää vain saada tehtyä tarpeeksi ajoissa. Kasveja on parempi jakaa ja siirrellä ennen kuin ne ovat kasvussaan kovin pitkällä ja jos satoa meinaa saada, on siemenet saatava ajallaan maahan. Kylvöistä puheenollen, en ollut merkinnyt tarpeeksi hyvin, mitä olen jo kylvänyt kasvimaalle ja mitä puuttuu. Kasvimaalla on siis isoja aukkopaikkoja, joista en tiedä, onko sieltä viikon sisään itämässä jotain vai pitäisikö jo juosta siemenpussin kanssa kiiruusti kylvöpuuhiin. Säästin nimittäin aikaa enkä lähtenyt kiireen keskellä etsimään paperia ja kynää. Heh, näin sitä ongelmia tehdään ihan itse ja hyvin helposti.

Yksi projekti valmis: upotin nuo kolme männynkarahkaa varjokujan portin oikealle puolelle. Samanlainen seinäke on sen vasemmalla puolella, mutta sen edessä oleva oksa peittää sen. Pitää kuvata joskus paremmasta suunnasta.

Siirsin jo kaikki kesäkukkaruukut lopullisille paikoilleen. Varjokujalle pääsivät mm. viherliljapuu, kärhö 'Samaritan Jo', verenpisarat, muratit ja suurin osa alppiruusun taimista. Kellarissa talven aikana hyvin kasvuun lähtenyt koruköynnös päätti heittää henkensä valoisaan päästyään, joten sen tilalle laitoin kelloköynnöksen isossa ruukussa. Se tuskin kukkii talon pohjoisseinustalla, mutta päärooli sille onkin tuoda reilusti vihreyttä. Myös muut varjokujan kelloköynnökset on istutettu maahan. Kaksi kiipeilee portin vasemmalla sivulla ja yksi näkyykin tuossa edellisessä kuvassa aitaa vasten. Aiemmin portissa köynnöskuusaman kaverina olleen pienen alppikärhön siirsin keskemmälle varjokujaa, sillä siitä oli talven aikana kuivunut versoista pidempi. Sen tilalle istutin äitienpäivälahjaksi isännältä saamani 'Pink Dream' -tarha-alppikärhön, josta tulee kuvia sitten kun nuput aukeavat.

Kantopuutarhan punastuvat valkovuokot alkavat olla samaa sävyä taustan esikoiden kanssa.

Tummanpunaiset esikot kukkivat toisella puolella pihaa ensimmäistä kertaa näin runsaina. Pidän näistä todella paljon. Taustalla kevätkaihonkukkia.

Narsissi 'Acropolis' kukkii etupihalla. Tämäkin on todella kaunis.

Kivikkorinteen valkoinen tarhakylmänkukka kukkii myös. Siniset aloittivat kaikki paljon aikaisemmin kukinnan, vaikka tämän kohta suli ensimmäisenä. Ankara kasvupaikka kenties?

Luumutarhan sinisistä ei kuvassa oikein erotu sävyjä, mutta tässäkin huomaa selvästi, että vasemmanpuoleinen on vaaleampi kuin kaksi muuta.

Metrin päässä kylmänkukista kukkivat kirjopikarililjat. Tähän osui vain kaksi valkoista, pation luokse samasta sekoituspussista tuli pelkästään valkoisia.

Tänä kesänä selviää, mikä tämä luumutarhan mysteeripensas on. Syreeniä veikkaan minä, mutta onko peräti nuokkusyreeni vai jotain tavallisempaa äitini syreenikokoelmista? Taustalla lemmikkejä.

Ja kun luumutarhassa ollaan, niin tokihan luumupuun kukinta kuuluu asiaan. 'Laatokan Helmi' komeimmillaan, oikeassa reunassa 'Viipurilainen punaluumu' alkaa aukoa latvasta kukkiaan. Kuva otettu tuolilla seisten, jos imettelette kuvakulmaa.

Sivupihan projekti on edennyt. Karo esittelee, kuinka hyvä polkua myöten on kipittää ja kuinka hyvin mullat pysyvät kivireunusten ansiosta kukkapenkin puolella. Oikeassa ylänurkassa näkyy 'Laatokan Helmen' kukintaa.

Minulla on taas uusi projekti. Se ei tosin vaadi niin paljoa fyysistä aherrusta kuin tämän kevään muut projektit ovat vaatineet. Olen kaipaillut lisää sinilemmiötä, sillä se on viihtynyt niin hyvin kivikkorinteessä ja on muutenkin minusta helppo ja kivan näköinen kasvi. Sillä on kuitenkin paalujuuri, joten jakaminen saadaan unohtaa saman tien. Se ei juurru itsekseen oksista maahan ja varpukasvina sen pistokaslisäyskin on normaalia haastavampaa. Äitini ehdotti juuripistokkaiden ottamista ja lontoon murteella löytyi tietoa, että kesäpistokkaita voi kokeilla ottaa kukinnan jälkeen ja mahdollisesti siemenistäkin sitä voisi lisätä. Siemeniä ei ole juuri nyt tarjolla kun kukintakaan ei ole vielä alkanut, mutta lähdinpä ihan uteliaisuuttani kaivelemaan juuripistokkaita ja samalla huomasin, että sentin päässä kasvin tyvestä oli pieni versokimppu, jonka kaivoin erilleen. Siitä sain otettua muutaman pikkuruisen versonpätkän lyhyellä juurella ja samalla irtosi sopivan kokoinen pätkä varsinaista juurtakin juuripistokaskokeilua varten. Ruukutin alut ja laitoin niille marjapensasalueen takareunaan minikasvarin puolikkaan suojaamaan tuulelta ja pitämään ilmankosteuden sopivana. Yhdestä oksasta rapsutin veitsellä alapintaa hieman rikki ja kaivoin kivikkorinteen hiekkaan. Katsotaan, suostuisiko oksaan ilmestymään juuret sillä konstilla.

Otin minikasvarista vain puolet käyttöön rullaamalla toisen sivun maata vasten ja laittamalla vain kaksi tukikaarta. Puolikas riittää hyvin muutamalle ruukulle.

Sinilemmiöt vasemmassa etureunassa. Kaverina takana köynnöskuusaman taivukastaimia, keskellä pari 'Viipurilaisen punaluumun' juurivesaa olemattomalla juurennysällä ja edessä oikealla äidiltäni saatu köynnöshortensian taivukastaimi.

Ja ihan kuin puutarhassa ei olisi ollut tekemistä jo muutenkin tarpeeksi, löysin eilen illalla sateen jälkeen tämän kevään ensimmäiset lehtokotilot. Yksi mönki kohti nauhusta, toinen puutarhakompostin laitaa pitkin ja viisi marjapensaiden takana tontin rajalla pöheikössä. Löysin niiden rellestyspaikan, kun ihmettelin yhtäkkiä jonnekin hävinneitä nokkosentaimia. Facebookissa huomasinkin jokin aika sitten kotilokeskustelusta, että niille maistuvat nokkoset. Miinoitin kotiloita etsiessäni kaikki mahdolliset lymy- ja herkuttelupaikat ferramolilla, jotta löytämättä jääneille nilviäisille olisi sopivanlaista evästä tarjolla kun seuraavan kerran päättävät mönkiä näkyville. Lapsille on myös luvattu palkkio lehtokotiloiden löytämisestä.

Metsämustikkamaa näyttää kauempaa katsottuna karulta, mutta läheltä löytyy paljon mustikankukkia, aho-orvokki (?) sekä punastuva valkovuokko.

Kärhökaaripenkin projekti on edennyt hyvän askeleen ja olen päässyt jo istuttamaan sinne kasveja. Kaksi kottikärryllistä pikkukiviä meni kasvimaan hiekkakäytäviä tukevoittamaan, yksi kottikärryllinen hujahti kivikkorinteeseen. Yksi kasa poluille käyttökelpoisia kiviä odottaa vielä asettelua, mutta muuten työmaa on paljon siistimpi. Ehkä saan seuraavaan postaukseen kuvia "valmiista" alueesta. Nyt painun taas jatkamaan hommia. Aurinkoista kesäkuuta!

No, onko niillä juuria?

Blogiani tänä keväänä seuranneet tietävät, että minulla on menossa kasvualustavertailu kylvömullan ja kasvusammalen välillä. Olen muutaman kerran raportoinut siemenkylvöjen tilannetta, mutta minulla on ollut koko ajan menossa myös pistokaskokeiluja samoilla kasvualustoilla. Testikasveina olen käyttänyt pelargonia ja ruusuliisaa ja nyt on jo korkea aika kurkata, miltä näyttää mullan alla, eli ruukun sisällä.

26.3. otetut pelargonin pistokastaimet: vasemmalla kasvualustana kylvömulta, oikealla kasvusammal.

Pistokkaat olivat otettaessa samankokoiset, mutta mielestäni kasvusammalessa juurrutettu lähti hieman nopeammin kasvuun ja on nyt hieman isompi ja tummemman vihreä. Kylvömullassa kasvanut on alkanut kuihduttaa pistokasvaiheessa isoimpana ollutta lehteään ja on muutenkin väriltään vaaleampi. Molemmat ovat koko ajan vierekkäin samalla hoidolla. Juuristoissa näkyy selviä eroja. Asettelin kuviin multapaakut niin päin, että paras puoli kummastakin on kameraa kohti.

Epähuomiossa laitoin taimet nyt toisin päin kuin edellisessä kuvassa, eli vasemmalla on kasvusammal, oikealla kylvömulta. Kuihtunut lehti näkyy tässä kuvassa hyvin.

Kylvömulta: juuria on ihan kivasti, mutta ne ovat hentoja ja lyhyitä ja niitä on ainoastaan pohjassa ja tällä reunalla, toisella puolella multapaakkua ei näkynyt kuin pari pientä juurenkärkeä.

Kasvusammal: juuret ovat paksumpia ja pidempiä. Niitä on myös tasaisemmin ympäri "multa"paakkua. Pohjassa ollutta sanomalehdenpalaa ei saanut kunnolla irrotettua, sillä juuret olivat takertuneet siihen niin tiukasti.

Ruusuliisoista osasin jo epäilläkin, että kasvusammal vie voiton kotiin. Myös näissä pistokkaat olivat alussa samankokoiset ja ne ovat olleet koko ajan vierekkäin samalla hoidolla.

26.3. otetut ruusuliisat: vasemmalla kasvusammal, oikealla kylvömulta. Molempia on jo latvottu ja kasvusammalpistokkaassa on useita kukkanuppuja. Kylvömullassa kasvanut on "ehkä hitusen" pienempi, vai valehtelevatko silmäni?

Yhtä selvä ero mullan alla kuin päälläkin.

Päätin aiemmin tällä viikolla vaihtaa paprikat ja chilit isompiin ruukkuihin, sillä pikkuruukuissa ne tuntuivat kuivuvan turhan nopeasti. Kylvömulta loppui jo ajat sitten, joten käytin niille ruukkukasveille tarkoitettua mustaa multaa, josta oli juuri sopivasti pussinpohjat jäljellä. Toinen vaihtoehto olisi ollut ruukuttaa kaikki kasvusammaleeseen, mutta silloin vertailu olisi vääristynyt. Juuristojen kuvaaminen tuli mieleen vasta kun olin saanut paprikat ruukutettua, mutta kasvualustojen eron näkee kyllä pelkkien chilienkin multapaakuista.

En osaa sanoa, kummalla on parempi juuristo, mutta ulkonäössä on selvä ero. Paprikat näyttivät aivan samalta kuin nämä chilit, tosin niillä multapaakut olivat jo melkein täynnä juuria.

Kaikki siemenestä kylvetyt vertailukasvini kasvavat edelleen melko tasaisesti kummassakin kasvualustassa, mutta minusta on aika jännää, että niiden juuristoissa näkyi näin selviä eroja. Tomaattien ja miinanköynnösten juuristoa en ole penkonut, sillä ne kasvavat maitopurkeissa. Mielenkiinnolla odotan maahanistutusta, että pääsen tutkimaan, millaiselta niiden juuristot näyttävät. Se on kuitenkin selvä, että jatkossa laitan pistokkaani juurtumaan mieluummin kasvusammaleeseen kuin kylvömultaan. Erot näkyvät nimittäin niin selvästi sekä lehtien että juuriston kasvussa.

Juttuja viikon varrelta

Viikko on ollut kiireinen sekä kodin ja töiden puolesta että kukkarintamalla. Entisiä kylvöksiä on itänyt tasaiseen tahtiin, uusia siemeniä kylvetty ja pistokkaita otettu. Ja jotta tila varmasti loppuisi kevään mittaan kesken, piti ostaa vielä lisääkin siemeniä.

Kivikkorinteeseen ristikkiä, kasvimaalle hassunnäköisiä kurpitsoja.

Osalla kasveista on hirmuinen kiire kasvaa, kun pääsivät kasvun vauhtiin. Ehkä huimin tahti on karjalanneidolla.

Vasemmalla karjalanneito kuusi päivää sitten, oikealla tänään.

Viime vuonna tekemäni minikasvari on nyt pistokaskaappina. Tosin tila loppui jo siitäkin kesken.

Muutama päivä sitten "kasvarissa" oli neljä ruukkua kärhöjä, kaksi ahkeraliisaa ja kaksi pelargonia.

Siirsin tänään pelargonit pois, kun piti saada tilaa kolmelle jättiverbenan pistokkaalle. Huomatkaa muuten takimmaiset kärhöpistokkaat. Lupaava merkki, että pari lurpottajaa ovat nousseet pystympään.

Ensimmäinen hankikylvöni ikinä alkaa olla voiton puolella, sillä jo puolessa kylvöksistä näkyy elämän merkkejä. Melkein kaikkia hangen alle joutuneita siemeniä kylvin jo syksyllä, mutta halusin tuplata onnistumisen mahdollisuuden kylvämällä niitä eri tavoilla. Suurin osa kylvämistäni siemenistä on peräisin syksyllä kiertäneestä perennasiemenkirjeestä ja siinä onkin monta minulle ennestään tuntematonta ihanuutta. Nyt itäneiden joukossa on punahattua, pikkuampiaisyrttiä sekä Pihan vuosi -blogin Annikan silmäkatanaa ja morsiusharsoa. Itämättä ovat tähtililja, palloesikko, purppurapunalatva ja tarhakylmänkukka. Mikään kiire ei vielä ole, sillä otin kylvöksetkin sisälle vasta 22.3.

Etualalla silmäkatanat, taaempana punahattuja. Kasvuvauhdissa on hirmuinen ero, sillä nämä itivät peräkkäisinä päivinä.

Oikealla morsiusharsot, vasemmalla pikkuampiaisyrtit.

Hankikylvösten lisäksi odottelen malttamattomana kellarissa talvehtineiden kärhönsiementen itämistä. Ja onhan tässä tullut ajankuluksi kylvettyä kesäkukkiakin, uusimpia itäneitä ovat samettiruusut, tuoksupielukset ja purppurarevonhännät. Näistäkin ainoastaan samettiruusuja olen kasvattanut aiemmin.

Tuoksupieluksia.

Purppurarevonhännät ovat jo heti taimivaiheessa upean värisiä.

Pahoin pelkään, että kaikki tällä viikolla itäneet taimet ovat koulimista vailla samoihin aikoihin. Mitenkähän sitä saa taas tilan riittämään? Voi olla luovia ratkaisuja tiedossa... :D

Viikolla oli hyvät hankiaiset, joten kävin lasten kanssa "seikkailemassa" lähimaastossa. Yhden koivun ulkonäkö kiinnitti huomioni jo kaukaa, joten sitä piti käydä tutkimassa lähempää.

Onkohan alue ollut joskus laitumena, kun on jäänyt piikkilankaa maastoon? Tämä se on "kiva" yllätys metsurille sitten aikanaan.

Läheisellä hakkuuaukealla näkyi myös joukoittain kummallisia kuusentaimia. Viime kesän kuivuus ja kuumuus oli tainnut häiritä niiden kasvua. Aukon toisen laidan notkelmassa taimet olivat normaalimman näköisiä.

Vuosikasvaimet olivat käppyräisiä ja osa oli kokonaan kuivettunutkin.

Juhliin lähdössä, kun on tukka kiharrettu...?

Paksu lumikinos on myös loistava nälkäisen ja ahneen pikkukoiran aktivoimiseen. Hankeen polkaistaan mahdollisimman syvä kolonen, jonka pohjalle pudotetaan namipalanen (Karolle kelpaa mainiosti ihan sen omat nappulatkin). Nuoskalumeen tehty kolonen pysyy hyvin auki, vaikka koira pyörisi pidempäänkin ympärillä ihmettelemässä, miten namin saa suuhun. Ensimmäisellä kerralla Karo tuijotti hetken aikaa sen näköisenä, että mikäs juttu se tämä on. Äkkiä hoksasi kyllä, että kaivuuhommiin on alettava, jos mielii saada herkkupalasen suuhunsa.

Nuoskalumi ei oikein pöllynnyt, vaikka vauhtia oli tassuissa.

Joko mahtuu?

Jo!

Lumien sulaminen sai täälläkin jo kunnolla vauhtia, kun lämpötila kipusi eilen kymmeneen asteeseen. Tänään on ollut viileämpää, mutta silti sulamista näyttää tapahtuvan, sillä vesi virtaa pieninä puroina pihakiveystä pitkin kadulle. Pitää käydä jonain päivänä kamerakierroksella tutkailemassa, mtä hangen alta onkaan paljastunut. Aurinkoista viikonloppua!

Pensaiden pistokaslisäyksestä

Muutamassa postauksessa olen näyttänyt pieniä pensaiden taimia, jotka äitini on minulle lisännyt pistokkaista. Nyt näytän, mitä osalle niistä kuuluu ja kerron pensaiden pistokaslisäyksestä. Omalla pihallani kasvaa äitini pistokkaista kaksi purppuraheisiangervoa, yksi pensashanhikki ('Creme Brule'), syyshortensia ('Prim White'), koivuangervo sekä keijuangervo ('Little Princess').

Keväällä pensashanhikin taimi oli kymmenisen senttiä korkea, nyt jo puolet keväällä ostetuista. Kukkia on joka latvassa. Ensi vuonna kokoero tasoittuu vielä lisää.

Syyshortensia 'Prim White' on saavuttanut kääpiöauringonkukkien ja etualalla olevan puistoatsalean korkeuden.

'Prim White' innostui heinäkuun puolivälissä tekemään neljä minimaalisen kokoista kukkaakin.

Äitini on lisännyt itselleen pihajasmiketta, mustilan- ja kuutamohortensiaa, sekä syyshortensiaa. Kesäkuussa hän otti myös pikkujasmikkeen pistokkaita minun pensaistani, jotta saisin puuttuvan taimen pensasryhmääni. Kaikki viisi pistokasta ovat nyt juurtuneet ja talvehtivat tulevan talven todennäköisesti ruukuissaan maahan kaivettuna. Ensi kesänä ne ovat istutusvalmiita, jos selviävät ensimmäisestä talvestaan.

Tämän kesän pikkujasmikkeet. Eturivissä oikeanpuoleinen on tehnyt jo pari uutta versoa mullan altakin, takarivissä keskimmäisellä on myös pieni alku tulossa.

Pistokaslisäystapoja on kolmenlaisia: kesäpistokkaat puutumattomista, syyspistokkaat puolipuutuneista ja talvipistokkaat täysin puutuneista versoista. Näissä on pistämisajankohdan lisäksi erona se, että talvi- ja kesäpistokkaat saattavat pärjätä jo ensimmäisen talvensa ulkona, syyspistokkaat pitää yleensä talvettaa sisätiloissa. Monia kasveja saa juurrutettua kaikilla kolmella tavalla, mutta osa juurtuu helpoiten johonkin tiettyyn aikaan. Netistä ja kirjoista löytää enemmän tietoa eri kasvien lisäysajankohdista.

Pistokkaasta kasvatettu taimi, jonka nimilappu oli hävinnyt johonkin. Pehmoiset, sileät lehdet alta ja päältä.

Joidenkin kasvien lisäys onnistuu pelkästään latvapistokkaista, toiset juurtuvat myös varsipistokkaasta. On myös niitä, joille riittää se, että unohtaa leikkausjätteet lojumaan mullan pinnalle (esim. pajut). Varminta on käsittääkseni käyttää aina latvapistokasta, sillä auksiinin, eli juurtumishormonin, tuotanto tapahtuu juuri siellä.

Purppuraheisiangervoni näyttivät tältä melko tasan vuosi sitten, eli ensimmäisenä kesänään. Korkeutta oli hädin tuskin kymmenen senttiä.

Nyt ne näyttävät tältä. Isompi on hyvinkin polvenkorkuinen, pienempi on keskittynyt kasvattamaan useampia versoja pituuskasvun sijaan.

Äitini on lisännyt pensaita ainoastaan kesäpistokkaista. Niiden keräysaika on kesäkuun puolivälistä heinäkuun alkuun. Pensaasta leikataan sopivan mittainen pätkä uutta kasvua. Ja siinäpä sitä olikin pohtimista, mikä se "sopiva" on! Tiheänivelvälisillä kasveilla, kuten vaikkapa angervoilla, mullan pinnalle jätetään muutama lehtipari ja mullan alle parin nivelvälin verran versoa. Jos nivelvälit ovat harvassa, kuten hortensioilla, otetaan pistokkaaseen pari nivelväliä, joista toinen jää mullan alle. Isot lehdet voi leikata puoliksi, jotta haihdunta olisi vähäisempää.

Jos tämän pensashanhikin latvan ottaisi pistokkaaksi, nypittäisiin kaikki rastitetut vihreät pois ja leikattaisiin pistokas alimman lehden alapuolelta.

Mallina syyshortensia: viivalla merkityt lehdet leikattaisiin viivan kohdalta poikki, rastitetut otettaisiin kokonaan pois. Pistokas katkaistaisiin poistetun lehtiparin alapuolelta.

Nyt kokeilemme äitini kanssa uutta aluevaltausta: syyspistokkaat 'Otson karkki' -puolukasta, jonka ostin alelaarista kesällä. Yksi taimi ei oikein riitä pensasryhmäni reunuskasviksi, joten jollain lailla sitä on monistettava. Puolukkaa ja muita varpuja lisätään puolipuutuneista pistokkaista syyskesällä. Nyt on siis oikein hyvä aika kokeilla sitä. Pistokas katkaistaan siten, että mukaan tulee kuluneen kesän puutumaton kasvu ja pätkä melkein puutunutta versoa. 

Pitkässä versossa näkyy hyvin vaaleanvihreä tämän kesän kasvu, tummemman vihreät vanhat lehdet ja ihan alhaalla jo ruskeaksi puutunutta versoa. Vartta taivuttamalla huomaa hyvin, miten paljon notkeampaa tämän kesän kasvu on verrattuna vanhempien lehtien kohdalla olevaan puolipuutuneeseen versoon.

Pistokkaat lähdössä äitini hoiviin. Ne on katkaistu tummemman vihreiden lehtien kohdalta ja nypitty liiat lehdet pois. Näissä on vielä pikkuisen varaa tarvittaessa napsaista vartta lyhyemmäksi ennen multaan laittoa.

Pistokkaat laitetaan taimimullan ja hiekan seokseen ja suojataan muovihupulla. Äitini pitää pistokaskokeilunsa sisällä valoisalla, muttei aurinkoisella ikkunalla ja huolehtii päivittäin niiden tuuletuksesta. Tästä eteenpäin homma jatkuu kuten minkä tahansa kasvin pistokaslisäyksessä: jossain vaiheessa pistokkaat pärjäävät ilman suojausta ja uutta kasvua alkaa ilmestyä. Kevättalvella viimeistään pitäisi puolukoissakin jo näkyä uutta kasvua. Jännitetään, miten käy. Toivottavasti ensi kesänä saan istutettua pensasryhmään jo kivan ryhmän 'Otson karkkeja'.