Viimeiset kukat sinnittelevät

Vesipisarainen keto-orvokki.

Kovin käyvät vähiin puutarhan väripilkut jo mutta löytyipä useamman pakkasyön jäljiltä vielä muutama sinnikäs kukkanen. Keto-orvokit eivät kylmää hätkähdä ja eipä tarvinnut tänäänkään kauaa etsiä, kun löysin ensimmäisen kivikkorinteen kivien seassa kukkivan orvokin. Kuten kuvasta näkyy, täällä on satanut enemmänkin kuin olisi ollut tarpeen.

Keltatörmäkukka

Myös keltatörmäkukat kestävät hyvin hetkellisiä pakkasasteita. Kukinta alkaa niissä kyllä jo olla ohi mutta vielä löytyi useita kuvauskelpoisia kukkia. Ihme kyllä syysasteritkin olivat jo ottaneet nokkiinsa kylmyydestä mutta luultavasti nuppuja vielä aukeaa normaalisti, jos vain on riittävän lämmintä. Komeamaksaruohot kestivät hyvin jäätymistä mutta useamman pakkasyön jäljiltä nekin alkavat jo olla selvästi kärsineen näköisiä. Melkein kaikki mättäät ovat vähintäänkin laonneet levälleen eivätkä enää seiso ryhdikkäinä puolipalloina. Meillä on ollut alimmillaan reilu -4 astetta parina yönä ja pakkasta on ollut useamman tunnin ajan, joten ei ihme, jos kestävämmätkin kasvit alkavat jo luovuttaa.

Puoliltapäivin 18.10. oli vielä pari astetta pakkasta.

Sain vihdoin aloitettua jänisverkkojen laittamisen. Etupihalta on vielä suojaamatta pensasryhmän puistoatsalea ja takapihalta luumut ja atsaleat. Eli puolet urakasta tehty. Hanskat vain kastuivat enkä viitsinyt lähteä vaihtamaan kuivia tilalle mutta onpahan jotain puuhaa myös ensi viikonlopulle. Se onkin niin suurta hupia, että hyvä vain, jos lystiä riittää pidemmäksi aikaa. Ha ha ha. Mieluisuusjärjestyksessä kukkasipulien istuttaminen märässä ja kylmässä syyssäässä on vain hiuskarvan verran tympeämpää hommaa kuin jänisverkkojen virittely. Tänään ei kyllä ollut kovin kylmää, mikä teki hommasta edes pikkuisen siedettävämpää. Lintujakin oli yllättävän paljon liikkeellä ja seurailin siinä samalla, miten tinttien sekaparvi kierteli etsimässä syötävää puiden oksilta, rastaat, harakat ja närhet rääkyivät siellä sun täällä ja kuulinpa myös useamman kerran harmaapäätikankin surumielistä huutelua.

Luumutarhan lämpimimmässä nurkkauksessakin alkaa olla jo aika rähjäisen näköistä.

Nostelin vähän kuunliljojen löllöksi lässähtäneitä lehtimassoja mutta ei niiden alta kovin montaa lehtokotiloa löytynyt. Päätin sitten jättää lehdet niille sijoilleen maatumaan, kuten olen aina ennenkin tehnyt. Kevätauringon kuivattamina niitä on mukavampi tarvittaessa vähän raotella esikoiden ja sipulikukkien tieltä. Jouluruusujen päältä siirsin kuitenkin kuunliljojen lehdet pois. Kahdessa vaaleajouluruusussa alkoikin jo näkyä nuppujen alkuja. Saa nähdä, ehtivätkö kukkia yhtään ennen talven tuloa vai kukkivatko vasta keväällä. Sekalaisia puutarhapuuhia toimittaessani silmät osuivat uuteen puutarhasohvaamme, jota en olekaan muistanut vielä esitellä. Nyt pehmusteet on jo otettu sisälle talven ajaksi mutta tähän väliin voi hyvin heittää kuvan elokuulta, kun sohva valmistui. Taustalla kuistin kaiteen takana kukkivat silloin 'Fanal'-jaloangervot.

Puutarhasohvasta ei ole tainnut vielä olla juttua?

Hankimme alkukesällä torista uuden ruokaryhmän patiolle. Vanha pöytämme kun oli lisätuennasta huolimatta jo aika huojuvaista sorttia ja parista tuolista meinasi mennä istuja läpi. Vanhojakaan ei viety suoraan kierrätykseen, vaan lapset saivat purkaa rikkinäiset tuolit ja niistä otettiin kaikki käyttökelpoiset osat talteen. Vanhan pöydän jalkaosassa DIY-silmämme näkivät selvän sohvan rungon ja niinpä kesän mittaan askartelimme kalustonjämistä ja rautakaupan jätelavalta haetuista rimoista sohvan, jonka istuinosan alla on reilu säilytyslaatikko lasten ulkoleluille ja pelivälineille. Pehmusteina on vanha vauvan pinnasängyn patja ja pesukoneessa hajonnut tyyny sekä pari kirpparilta haettua 60 asteen pesun kestävää tyynyä. Tyynyt pienensin 45*45-senttisiksi. Kangas on kosteudenkestävää, home- ja uv-suojattua ulkoverhoilukangasta (Sunbrella). Ompelin jokaiseen päälliseen vetoketjut (mm. hajonneista repuista ja haalareista talteen otettuja), jotta ne saa helposti pestyä. Ainoastaan kankaat sekä istuinosan ja pohjan vanerit hankimme uutena, kaikki muu on kierrätystavaraa. Toistaiseksi sohvan selkänojan virkaa toimittavat vain varaston seinä ja tyynyt mutta jonkinlainen selkänoja on kyllä suunnitteilla kunhan vain käytännön toteutus selviää. Myös käsinojien päälle tulee luultavasti jossain vaiheessa laudat peittämään pöytälevyn tapinreikiä. Sohvalle ei vielä tullut kovin montaa käyttötuntia mutta ensi kesänä siinä voi istuskella vaikka kirjan kanssa hellettä pakosalla. Tai sateensuojassa, jos ei hellettä saada.

Kärhökaaripenkin pakkasenpuremaa ulkoasua.

Halla oli nitistänyt aurinkopenkin kärhöt, joten sain siirrettyä tuulenpuuskassa kaatuneen kärhötuen kärhökaaripenkkiin, jossa on samanlaisia torneja jo kaksi ennestään. Kuvassa siis tuo etualan paljas kartio on se siirretty tuki. Lisäsyy paikanvaihdokseen oli se, että kärhökaaripenkin liilasävyinen kolmikko 'Venosa Violacea', 'Blekitny Aniol' ja 'Destiny'-oletettu tarvitsivat kunnollisen tuen ja kärhökaaripenkissä autotalli antaa suojaa tuulenpuuskilta toisin kuin aurinkopenkissä. Tosin nyt pitää keksiä aurinkopenkkiin tuki Pernillelle ja 'Etoile Violettelle', ellen sitten ohjaa niitä vain aitaa vasten. Onneksi on talvi aikaa pohdiskella asiaa. Kärhöjen lehdilläkin näyttää muuten olevan erilaiset pakkasenkestävyydet. Kärhökaaripenkissä tarhaviinikärhö 'Krakowiak' on vielä heleänvihreä, kun parin-kolmen metrin päässä olevat kärhöt ovat enimmäkseen mustanruskeankirjavia. Myös kaariportin vasemmalla puolella rönsyävä loistokärhö 'Jan Pawel II' on latvaosiltaan aika virkeän näköinen, vaikka kukat ja alaosat siinäkin jo ruskettuivat.

Purppuraheisiangervo 'Tiny Wine' alkaa punastua.

Ruskavärien aika on melkein ohi mutta purppuraheisiangervot onneksi pitävät lehdistään viimeiseen saakka kiinni. 'Diabolot' ovat edelleen melko tummanpuhuvia mutta 'Tiny Wine' on alkanut saada jo hehkeää punaa lehtiinsä. Märät lehdet kiiltelivät kuvatessa mutta varjoon jäävistä lehdistä näkee pensaan hienoa punaista ruskaa. Kovin montaa ruskapensasta meidän pihasta ei enää löytynytkään enkä kovista etsinnöistä huolimatta löytänyt enää kuvauskelpoisia kärhönkukkiakaan. Pari avautuvaa nuppua bongasin, joten ehkä saan vielä yhden tuoreen päivän kärhön kuvan ennen talvea. Tähän väliin napataan kuitenkin suloinen CORINNE elokuun lopulta.

Loistokärhö CORINNE ('Evipo063')

Lokakuun viimeinen viikko pyörähtää pian käyntiin. Toivottavasti marraskuu toisi tullessaan vähemmän vesisadetta ja enemmän aurinkoa sekä kauniita kuura-aamuja.

Mylläystä aurinkopenkissä

Siedän mielestäni melko paljon keskeneräisyyttä mutta nyt alkoi sen verran tympiä etupihan keskeisen alueen aukkopaikat ja vuosien takaisten virhearviointien rehotus, että teki mieli tarttua lapionvarteen.

Rikkaruohoa, rehotusta ja liian kookas kasvi penkin etualalla.

Aukkopaikka aidan edessä oli hyvä niin kauan kun ritarinkannukset vielä kasvoivat siinä. Niiden hävittyä lopullisesti muutama vuosi sitten olen pyöritellyt ties minkälaisia suunnitelmia kyseiseen kohtaan. Mielessä on ollut uusia ritarinkannuksia, kärhöseinäkkeen rakentamista, paeonia rockii ja vaikka sun mitä mutta suunnitelman asteelle ne ovat jääneet. Ritarinkannuksille paikka oli liian kuiva, aurinkoinen ja tuulinen. Parimetrinen kärhöseinäke taas näyttäisi kummalliselta, vaikka peittäisikin mukavasti näkymää naapuriin. Tosin meidänkin naapurikyttäys hankaloituisi samalla, joten se oli hylättävä suunnitelmalistalta. Paeonia rockii on edelleen puolittain suunnitelmissani mutta aika näyttää, raskinko joskus hankkia sellaisen.

Kaatosade yllätti, kun olin juuri saanut istutettua ranskantulikukan aidan eteen.

Ranskantulikukkia tuli aikoinaan istuteltua vähän kummallisiin paikkoihin, sillä kuvittelin sen ensinnäkin jäävän pienemmäksi ja toisekseen olevan vain kaksivuotinen tai muuten lyhytikäinen. Viidettä kesää ne täällä jo kukkivat ja kasvavat vuosi vuodelta sekä korkeammiksi että leveämmiksi. Viime kesänä laitoin muutaman uusiin koteihin ja nyt tuli aika ottaa seuraavat käsittelyyn. Pionit ja keltaheisiangervo 'Dart's Gold' luultavasti kiittävät saadessaan lisää tilaa. Siirsin ranskantulikukan penkin etualalta ritarinkannusten jättämään aukkopaikkaan ja löysin samalla sen alta valkoisen punatähkän. Tulikukka muhkeine juurineen pärjää erinomaisesti kuivuudessakin ja se tuo kukkiessaan korkeutta aidan viereen. Tuulta ja kaatosadetta se ei välttämättä kestä sen paremmin kuin ritarinkannuskaan mutta aitaan on helppo käydä sitomassa ongelman ratkaiseva tukinaru.

Ranskantulikukan juuri oli paksumpi kuin ranteeni.

Istutin sadekuuron jälkeen ranskantulikukan eteen matalaa siperiankurjenmiekkaa, joita oli jo muutama siellä ennestään. Kurjenmiekkojen eteen pääsi törmäkatkero, joka ei oikein sopinut entiselle paikalleen. Aidalla kasvavan loistokärhö 'Elsa Späthin' ja tiukukärhö 'Arabellan' välissä on ollut vain sipulikukkia ja lemmikkiä. Päätin siirtää sinne varjokujan portin viereltä tähkähietaliljan, joka oli hukkumaisillaan köynnöskuusaman sekaan.

Ainakin siellä kasvaa nyt jotain. Ranskantulikukka otti vähän nokkiinsa siirrosta.

Seuraava ongelmakohta.

Keskemmällä penkkiä oli toinen ongelmaksi äitynyt ranskantulikukka. Se retkahti edellisissä rankkasateissa ja tuulissa joka suuntaan ja peitti nyt puolet kaikista vieruskavereistaan alleen. Sen poisto sai aikaan oman ketjureaktionsa, sillä alta paljastui melkoinen lemmikki- ja oreganosotku. Viittakurjenmiekatkin piti jakaa, sillä juurakkopötkylät olivat ihan toisissaan kiinni isoina laattoina.

Kottikärrystä loppui tila jo alkuunsa ja kukapa sitä nyt kesken hommien lähtisi tyhjentämään...

Näyttääpäs tyhjälle.

Aidan eteen pensaiden väliin jäi sopivasti paikka viimekesäiselle punahatun siementaimelle. Täyttäköön tilaa siihen saakka että pensaat yltävät toisiinsa kiinni. Istuttelin punahatun eteen kurjenmiekkoja ja totesin, että vielä jäi tilaa jollekin. Autotallin seinustalla odottelikin sopivasti poistolaarista löytynyt tarhaviinikärhö 'Madame Julia Correvon', josta tulisi aika sähäkkä pari keltaheisiangervolle. Keväällä hankittu loistokärhö 'Comtesse de Bouchaud' taas sopisi hienosti viereiseen purppuraheisiangervo 'Diaboloon', joten eikun kuoppaa kaivamaan. Siinä olikin kerrassaan pehmoinen, kivetön maa kaivettavaksi. Alkuperäinen suunnitelmani oli pitää Comtesse ruukussaan ensi kevääseen saakka mutta nyt se oli helpoin istuttaa. Onneksi se oli juurtunut aika hyvin viiden litran ruukkuunsa, niin ei hirvittänyt istuttaa sitä maahan.

Istutukset tehty.

Ajattelin laittaa kärhöille vain matalahkot tuet, joiden avulla ne pääsevät kiipeämään ylempänä kurottelevien heisiangervojen oksille. 'Madame Julia Correvon' ei ollut kukassa ostohetkellä mutta siinä oli yksi melkein kuihtunut kukka, joka näytti minusta oikean väriseltä. Se saattaa olla myös tummanvioletti, joka ei myöskään olisi huono pari keltaheisiangervolle. 'Diabolon' kanssa tummanvioletti ei ehkä toimi yhtä hyvin mutta siksipä istutin Comtessen lähemmäs 'Diaboloa' ja Julian pionin viereen. Kärhöjen eteen istutin reunusasteri 'Sinipilveä' ja heisiangervojen aluskasviksi muutaman peittokurjenpolvi 'Biokovon'. Niitä pitää hakea vielä lisää pation luota kunhan ehdin. Ensi keväänä aion leikata 'Diaboloa' vähän pienemmäksi, jotta keltaheisiangervo saa myös tilaisuuden kasvaa sopusuhtaiseksi. Se otti tänä kesänä melkoisen kasvuspurtin, joka varmasti jatkuu ensi vuonna.

'Comtesse de Bouchaud' ei ole hassumpi pari keltaheisiangervollekaan.

Vielä viimeinen projekti.

Lopuksi jatkoin viime syksynä aloittamaani suunnitelmaa poistaa penkistä nurmen pinnan alapuolelle uponneet reunuskivet ja pitää reuna jatkossa kantattuna. Homma edistyi vähän väliä yllättäneiden sadekuurojen takia suunnilleen puoli metriä kerrallaan mutta tuli viimein valmiiksi. Eihän tässä koko mylläyksessä mennytkään kuin neljä päivää. Bonuksena sain kaksi kottikärryllistä kiviä muualla puutarhassa käytettäväksi.

Karo esittelee valmista penkkiä.

Maksaruohot 'Strawberries and Cream' kukkivat koiran korkuisina.

Niin tuli siisti kaarroskin ihan käsivaralla.

Purppuraheisiangervon oikealta puolelta lähtee vielä ranskantulikukka pois ja ehkä jotain muutakin pitää penkin loppuosalle vielä tehdä. Vielä ei vain ole selkeää suunnitelmaa sinne, joten jääköön toistaiseksi koskematta. Lopuksi pitää tietysti laittaa päivän kärhökuva. Aurinkopenkin ehdoton tähti tällä hetkellä on tarhaviinikärhö PERNILLE ('Zo09113'), joka kukkii hulppeammin kuin koskaan.

Tässä koko komeus kadun puolelta.

Ja lähikuva.

Kivaa viikonlopun jatkoa kaikille!

Syyspuuhia ja joulukukkaprojekti

Purppuraheisiangervo Tiny Winen ruskaväri on upea.

Sateinen ja pimeä lokakuu vaihtui vaivaihkaa yhtä sateiseksi ja pimeäksi marraskuuksi. Yhtä vaivihkaa puutarha on muuttunut yhä rähjäisemmäksi ja värit ovat vähentyneet. Heisiangervot ovat joka vuosi viimeisimpien joukossa parhaimmassa ruska-asussaan ja nyt on niiden vuoro loistaa puutarhan tähtinä. Harmi vain, että niiden luokse ei tule liian usein sadesäällä lähdettyä. Tänään sain raahattua itseni ulos pariksi tunniksi ja samalla tuli vähän katseltua, missä jamassa puutarha nyt on.

Tiny Wine saa käytävän toisella puolella kasvavasta kurjenmiekasta edes pikkuisen värikkäämpää seuraa.

Tärkein urakka oli saada edes osa puuvartisista verkotettua jäniksiltä suojaan ja sen sainkin tehtyä. Verkottamatta jäi ainoastaan yksi atsalea ja alppikärhöt. Tänä vuonna luumupuutkin ovat osanneet tuleentua ajoissa, mikä lupaa kerrankin hyvää talvehtimista. Aurinkopenkkiin kesällä istutettu pitsipihlaja ei saanut ruskaväriä ennen lehtien tippumista mutta se oli tehnyt oikein pulleat silmut jokaiseen lehtihankaan. Puolen metrin päässä pitsipihlajasta oli epäilyttävän pehmeää multaa, jonka talloin varmuuden vuoksi tiiviimmäksi. Toivottavasti kyse oli vain sateissa pehmenneestä maasta eikä vesimyyrän käytävästä. Muualta en löytänyt merkkejä myyränkäytävistä. Toivottavasti niitä ei tulekaan.

Nimetön maksaruoho, ehkä 'Brilliant', kukkii vielä kauniisti.

Myyristä puheenollen, niitä taitaa edelleen olla runsaasti. Eilen biojätteitä viedessäni huomasin, että pikakompostorista oli tipahtanut kannen tuuletusluukun venttiili maahan. Vähän sitä paikoilleen laittaessani ihmettelin, miten reikä on puolillaan kompostimassaa mutta ajattelin vain jonkun harakan ylettäneen kiskoa reiästä jotain ulos. Kompostori oli kuitenkin jo melkein täynnä. Tänään päätin tyhjentää sieltä puolivalmista massaa pois ja uusi ihmetyksen aihe oli se, että pohjalta ei tullutkaan kuin pari-kolme lapiollista tavaraa, kun normaalisti sitä saa lapioida useamman ämpärillisen. Kun aukaisin kannen ja aloin survoa biojätettä alemmas, kompostorista hyppäsi karkuun iso, lihava peltomyyrä. Ei sentään ihan syliin hyökännyt mutta ei ollut kaukanakaan. Tiedä, miten kauan se oli siellä ahminut keittiöjätteitämme mutta eipä ole ennen parin lapiollisen tyhjennyksellä kompostorin sisältö vajonnut selvästi alle puoleenväliin kompostoria. Ilmankos lämpötilakin oli pysynyt jo pitkään melko alhaalla. Eihän siellä ole jäänyt kompostieliöille hajotettavaa, jos ahne myyrä on pistellyt kaiken syötäväksi kelpaavan kupuunsa. Jotta kompostori ei olisi jäänyt ihan niin tyhjilleen, lapioin pohjalta tyhjentämäni puolivalmiit massat jälkikompostorista takaisin pikakompostoriin. Eipähän läski myyrä asetu seuraavaksi jälkikompostoriin asumaan. Nyt pitää seurata useammin, ettei myyrä (tai mikään muukaan) käy kiskomassa kannen venttiiliä uudestaan irti. Vai pitäisikö laittaa ihan hiirenloukku kompostorin sisälle?

Viimeiset chilit.

Tämän päivän ohjelmaan kuului myös ruukkujen tyhjentelyä. Ulkoeteiseen tuotu chiliruukku on kerännyt kirvoja riesakseen ja edellisten raakileiden keräämisen jälkeen leikkasin niistä pahiten kirvojen valtaamat oksat pois. Nyt chilit alkoivat olla jo riittävän kypsiä kerättäviksi, joten sain viskattua koko ruukun pihalle. Pitää tarkistaa vielä, ettei kirvoja ole levinnyt muihin eteisen kasveihin. Eipä siellä nyt olekaan muita kuin kaksi pakkasessa kärsinyttä pelakuulaatikkoa, muratti ja muutama ritarinkukka. Ritarinkukkien kasvattaminen ei ole oikein minulta onnistunut mutta sinnikkäästi jaksan silti yrittää kerta toisensa jälkeen uudelleen.

Olen odottanut, milloin ruukussa kasvavien ritarinkukkien lepokausi alkaa.

Punaisessa ruukussa kasvava 'Cherry Nymph' on hankittu jouluksi 2023 eikä se ole suostunut kukkimaan sen jälkeen. Lepokauden suhteen se on ollut aivan yhtä jääräpäinen. Se on nimittäin työntänyt tasaiseen tahtiin lehtiä jatkuvasti, vaikka olen ohjeiden mukaan lopettanut kastelun ja lannoittamisen elo-syyskuussa ja pitänyt sipulia ulkoeteisen viileydessä. Se on kyllä alkanut taas kuihduttaa uloimpia lehtiään mutta samaan aikaan sipulista työntyy koko ajan uusia lehtiä. Saman se teki viime vuonna ja koska silloin ei auttanut sipulin laittaminen pimeään, en aio uusia kokeilua tänä vuonna. Olkoot sitten valoisassa. Irtaallaan jäätelörasiassa pötköttävä sipuli on kesän kukkapenkissä kasvanut tavallinen valkoinen ritarinkukka, joka taas ei suostunut viime joulun jälkeen kuihtumaan, vaikka kippasin sipulin hyasinttien kanssa pahvilaatikkoon odottamaan kompostia. Se alkoi kuihduttamaan lehtiään oikeaoppisesti elokuussa, jolloin nostin sen ulkovaraston hyllylle lepäämään. Siirsin sipulin ulkoeteiseen, kun varastossa alkoi tulla liian kylmä. Ainakin yksi ritarinkukka on nyt lepotilassa niin kuin sen useimpien lukemieni ohjeiden mukaan pitäisikin olla.

Mutta mitäs paljastuikaan, kun nyppäisin kuihtuneet lehdet 'Magic Greenistä'?

Vaikka 'Magic Green' ei ehtinyt kuihduttaa kaikkia lehtiään, se on selvästi saanut riittävän pitkän viileän kauden. Ei kai se muuten olisi alkanut työntää ensimmäistä nuppua? Yhden aika luotettavan tuntuisen ohjeen mukaan parin kuukauden viileämmän jakson jälkeen sipulin saisi siirtää lämpimämpään ja kastella niukasti, jolloin sen pitäisi alkaa heräillä. Taidanpa kokeilla, mitä nuo hereillä olevat sipulit tykkäävät, jos tuon ne huoneenlämpöön kasvilampun alle ja annan tilkkasen vettä. Se valkoinen viettäköön vielä jonkun aikaa levossa. Mutta olipas tuo nuppu ihana yllätys näin pimeän vuodenajan keskelle. Ensimmäistä kertaa tulee edes yksi kukka, vaikka kasvit eivät ohjeiden mukaan käyttäytyneetkään. Ja kyllähän nyt sen kukkapenkissä kasvaneen sipulinkin pitäisi kukkia, sillä sehän on pullein noista kolmesta.

Viimejouluiset tulilatvat.

Minulla on toinenkin joulukukkaprojekti käynnissä: tulilatvojen kukitus. Sen pitäisi onnistua pitämällä tulilatvat useamman viikon ajan täysin pimeässä 14 tuntia vuorokaudessa. Nostin toissajouluisen jättiläiseksi venyneen tulilatvan sekä lasten viimejouluiset pienemmät kasvit eteläikkunalle ja viritin niille kasvivalon, joka pidentää päivän valoisaa aikaa muutamalla tunnilla. Iltaseitsemästä aamuyhdeksään tulilatvojen päällä on paksu jätesäkki, jonka tukena oleva pahvilaatikon palanen pimentää vielä lisää, jos huoneessa sattuukin olemaan välillä valot päällä. Ensimmäinen viikko pimeähoitoa on jo takana eikä ole lipsuja tapahtunut. Huomaatteko, että olen ollut vuodenaikaan nähden yllättävän skarppina?

Oikeasti tulilatvat ovat säkin alla vasta pimeään aikaan, tässä koko hökötys kasassa vain malliksi.

Saa nähdä, kuinka pitkään muistan olla tarkkana näiden kasvieni kanssa. Opinnot ja työt vievät oman veronsa ja krooninen aikapula on jatkuvasti läsnä. Sain onneksi äskettäin yhden aika ison opintokokonaisuuden näytön kiitettävästi läpi, mikä vapautti hieman kalenterista tilaa. Samaan aikaan töissä alkaa pikku hiljaa puskea joulunaluskiireet päälle, joten eipä se kalenteri sitten loppujen lopuksi väljenekään. Huilataan sitten joululomalla ja räpisköidään sinne saakka miten parhaiten pinnalla pysytään. Ja ehkä tammikuussa on taas kevyempää.

Syysasterit vielä kukkivat... maanrajassa. Loistokärhö 'Ville de Lyonissakin' näkyy vielä vähän väriä.

Palataan vielä lopuksi takaisin puutarhan puolelle. Kovin paljoa ei enää kukkijoita sieltä ole löytynyt mutta syysasterit ja komeamaksaruohot vielä jaksavat yrittää. Suurin osa niistäkin on kyllä sateissa retkahtanut maata vasten. Kuvassa näkyvät Villen kukat näyttävät hehkeältä vain taustapuoleltaan, kumpikin kukka on toiselta puolelta selvästi pakkasen tai sateen mustaksi värittämä. Keltatörmäkukat alkavat hiljalleen rähjääntyä, vaikka kukkia onkin vielä jonkun verran jäljellä. Etelänruusuruohostakin löytyi pari avonaista kukkaa ja useita nuppuja. Tämän lämpimän ja kostean jakson ansiosta varmaankin. Isoin yllätys löytyi kuitenkin tiukukärhö 'Arabellasta', joka meni kylmimpänä pakkasyönä ihan mustaksi. Nyt mustuneiden lehtien seasta on kuitenkin noussut melkoisen paljon vihreää versoa ja hirmuisesti nuppuja, joista osa alkaa jo avautua.

'Arabellan' syysyllätys.

Useita raollaan olevia nuppujakin löytyi.

Lienee selvää, että marraskuun ensimmäisen päivän kärhö -arvonimen saa tällä suorituksella 'Arabella'. Liekö koskaan ennen tällä tontilla kukkinut kärhöä marraskuun alussa?

Puutarha omillaan

Tarha-alppikärhö 'Purple Dream'

Pidemmän reissun jälkeen on aina jännittävää tehdä puutarhakierros. Harmikseni täällä satoi maanantaina, jolloin olin vihdoin kotona viikon poissaolon jälkeen mutta onpa sitä ennenkin sadesäässä puutarhaa tutkittu. Isäntä toki teki minulle reissun aikana pari videokierrosta mutta eihän sellainen vastaa omin silmin nähtyjä näkymiä. Kierrokset myös keskittyivät enimmäkseen kasveihin, joiden nuppujen aukeamista eniten odotin. Yksi niistä olivat hollanninkurjenmiekat, joiden nupuissa näkyi jo pikkuisen valkoista väriä lähtiessäni. Onneksi sää oli niin viileä, että nuput aukesivat erittäin hitaasti.

Yksi hollanninkurjenmiekka 'White Excelsior' kukkii neljällä terälehdellä.

Kevätkurjenmiekkoina toissa syksynä istuttamani kurjenmiekat paljastuivat viime kesänä hollanninkurjenmiekoiksi. Kymmenestä sipulista viisi kukki viime kesänä ja vieläpä toisti temppunsa tänä vuonna. Kukat ovat minusta vähän suurempia nyt ja lehtitupsutkin rotevampia mutta muisti voi toki pettää. Mutta ainakin yksi kukista on selvästi suurempi, sillä kolmen terälehden sijaan se innostui vääntämään niitä neljä. Sen vieressä kukkii edelleen runsaasti tänä kesänä hankittu valkoinen levisia. Lisäksi levisian ja kurjenmiekan ympärillä on suunnilleen miljoona tarhakohokkia, joita luulin aiemmin keväällä etelänmunkin taimiksi. Sirkkalehtivaiheessa ne näyttivätkin samoilta mutta pian taimet alkoivat erottua paremmin toisistaan.

Voi ritarinkannus-parkaa. Auts.

Etelä-Suomen rajuilma ei yltänyt meille saakka mutta sen verran navakoita tuulenpuuskia meilläkin oli ollut että ritarinkannukset olivat revenneet juuresta poikki. En ollut muistanut sitoa niitä mitenkään kiinni ja senhän sitten tietää, kuinka käy. Kuvan ritarista pari versoa ei ollut revennyt, joten sain nostettua ne vielä pystyyn. Takapihan ritarinkannuksen kaikki versot olivat taittuneet mutta täysin poikki murtuneita ei ollut kuin muutama. Nostin ne pystyyn ja vedin tukinarun matonkuteesta, jotta ne eivät retkottaisi ihan maata vasten kotiloiden syötävänä. Aurinkopenkin ritarinkannuksille ei käynyt tällä kertaa tuulessa kuinkaan, sillä ne kuolivat talven aikana. Tuosta kuvan kaatuneesta ritarinkannuksesta keväällä ottamani jakopala ei myöskään lähtenyt kasvuun, joten eipä ollut siinäkään tukemista. Pensaat retkottivat aika hurjan näköisinä mutta ne ovat alkaneet sään poutaannuttua nostaa oksiaan pystyyn. Ritarinkannusten veroisia katastrofeja ei siis sattunut millekään muulle kasville.

Purppuraheisiangervo 'Diabolo' kukkii hurjasti.

Olen antanut 'Diabolon' kasvaa melko vapaasti, sillä se toimii juuri sopivana näkösuojana naapuriin päin. Ilmeisesti tuolla alueella ajoittain vieraileva vesimyyrä ei pidä heisiangervon juurien mausta tai sitten angervo ei vain välitä pikkuisesta juurien typistelystä, sillä ei kai puska muuten noin hyvin kasvaisi ja kukkisi. Sen kukissa käy melkoinen surina nyt. Bongasin sieltä useamman erilaisen kukkakärpäsen, kimalaisen ja mehiläisen. Kuparikuoriainenkin veti kukista pontevasti siitepölyä kitaansa. 'Diabolon' vieressä on kasvamassa keltaheisiangervo 'Dart's Gold', jonka lehdenkärkiä näkyykin ihan pikkuisen kuvan vasemmassa alanurkassa. Yhdessä niiden lehdet korostavat hienosti toisiaan sitten kun 'Dart's Gold' kasvaa suuremmaksi.

Keltaheisiangervo 'Dart's Gold' meinaa hukkua valkosipulien sekaan.

Istutin valkosipulia keltaheisiangervon ympärille vesimyyrän karkotteeksi. Nyt vain näyttää siltä, että valkosipulit ovat viihtyneet vähän turhan hyvin. Pitänee siis aloittaa valkosipulien sadonkorjuu kasvimaan sijaan kukkapenkistä. Eiköhän keltaheisiangervokin jo ala pärjäillä ilman haisevia seuralaisia. Aurinkopenkissä on toki muitakin laukkoja, jotka toivon mukaan eivät ainakaan houkuttele vesimyyriä. Ainakin suurin osa ukkolaukoista ja yksi hajulaukka on tainnut säästyä syömiseltä. Kaivoin ennen reissuun lähtöä pensasryhmästä mustilanhortensian sisään jääneitä sorjalaukka 'Mount Everestin' sipuleita pois ja hautasin muutamia nyrkinkokoisia murikoita myös aurinkopenkkiin. Sen verran vahvat aromit oli niissäkin, että luulisi myyrän vaihtavan suuntaa vauhdilla sellaisen haistaessaan.

Hajulaukka on minusta hienompi alhaalta kuin sivusta katsottuna.

Lehtolaukat kukkivat komeasti.

Lehtolaukalle on ollut todella haastavaa löytää sopivaa kasvupaikkaa. Siirsin viime kesänä ne kärhökaaripenkin laidalle sammalleimujen luo ja nyt näyttäisi siltä, että paikkavalinta on ainakin tähän asti onnistunein. Sammalleimu ei peitä matalia laukkoja ja kukinta-ajatkin menevät niillä vuorotellen. Vieressä tummalehtinen maksaruoho 'Jose Aubergine' vielä korostaa laukkojen väriä. Laukkojen kellastuvat lehdet saanee taivuteltua tarvittaessa sammalleimujen alle piiloon. Enää tarvitsee vain lisätä sammalleimua kuvan etualan laukkaryppään ympärille. Sieltä on nimittäin lähtenyt kangasajuruoho kävelemään teille tietymättömille. Kasvimaalta sen sijaan ei ole lähtenyt kävelemään mitään, kaikkialla oikein rehottaa runsaan kosteuden ansiosta.

Eipä ole tuholaiset löytäneet lehtikaalia!

Tuuli oli vähän rusikoinut pisimpiä tomaatinversoja mutta ihme kyllä isompia oksia ei ollut katkennut eikä raakileitakaan ilmeisesti pudonnut. Jo ennestäänkin repaleiset harsot olivat repeilleet irti kiinnikkeistään ja varmaan siksi myös basilikat olivat vähän suuttuneet kylmistä öistä. Jospa ne nyt toipuisivat kun sää lämpenee kunnolla.

Mitä ihmettä, onko yrttilavaan eksynyt daalia?

Ei sentään ollut daaliaa kasvimaalla, vaan aidan raosta kurkki idänunikko. Olin autuaasti unohtanut sen olemassaolon kun en kovinkaan usein aidan taakse kurki. Yrttilavan etuosassa kukkiva neilikka on ihan ruokakaupan hevi-osaston syötävien kukkien hyllystä ostettu. Siitäpä voisi halutessaan napsia kukkasia vaikka jälkiruuan koristeeksi. Komeasti oli neilikkakin tuuhettunut reissuni aikana.

Ensimmäistä kertaa kukkiva nimetön pioni.

Kuvan pioni on lähtöisin mummoni äidin kotipaikalta ja kukkii nyt ensimmäistä kertaa minulla. Pioni teki kolme vartta ja kahteen niistä tuli kukka, mikä oli minusta oikein hieno suoritus noin pieneltä taimelta. Malliltaan kukat ovat kuin 'Bowl of Beautylla' mutta väri on selvästi sitä vaaleampi jopa nyt kun on ollut niin kylmää. Yleensähän viileässä pionien kukkien värit ovat voimakkaammat kuin hellesäällä. Ensikukinnasta ei vielä kannata lähteä lajiketta varmaksi julistamaan, sillä kukkien koko, kerrannaisuus ja muoto muutenkin vakiintuvat vasta kun pionilla alkaa olla enemmän kokoa. Siispä jään mielenkiinnolla odottamaan, millaiset kukat pioni tekee ensi vuonna; säilyykö keskustan "jäätelöpallo" vai tuleeko valkoisten terälehtien sekaan lisää isoja vaaleanpunaisia, jolloin kukasta tulee kunnon hörselö? Siinäpä vasta jännitettävää! Yksi jännitettävä osuus on myös nyt ohi, sillä voin julistaa kesän ensimmäisen loistokärhön kukinnan alkaneeksi. Ja loppuneeksi. Nuppu oli raollaan kun lähdin ja palatessani kaksi terälehteä oli jo alkanut ruskettua. Onneksi isäntä otti pyynnöstäni kukasta kuvan pari päivää lähtöni jälkeen.

Päivän kärhö on 'Miss Bateman'.

Neitikin on ensikukkija, vaikka onkin ollut minulla jo monta vuotta. Hän ei vain ole suostunut kukkimaan ja välillä kasvunkin kanssa on ollut vähän niin ja näin. Nyt näyttää hyvältä, sillä kärhön lajike on sitä mitä piti ja se on kasvanutkin tänä kesänä oikein mallikkaasti. Nyt vain odotellaan tämän kesän versojen kukintaa, tuo ensimmäinen kukka kasvoi nimittäin viime kesän versoon. Toinenkin kärhö ehti matkani aikana aloittaa kukinnan mutta säästän sen seuraavaan postaukseen. Katsotaan, jos saisi taas loppukesän joka postaukseen kärhökuvan. Mutta oikein hienosti oli pärjännyt puutarha taas viikon itsekseen.

Ensimmäinen hallayö

Syyssyrikän viimeiset kukinnot saivat kuurasta pitsikoristukset.

Ensimmäinen syyshalla iski tänä vuonna ennätyksellisen myöhään, vasta viime yönä. Lähellä nollaa kävi pari kertaa syyskuussa mutta vielä silloin vaistoni ei käskenyt keräämään kasveja eteiseen turvaan ja harsotkin vedin ainoastaan tomaateille suojaksi. Eilen illalla sen sijaan töistä kotiin tullessa tuntui niin jäätävältä, että vetäisin lämpimämpää vaatetta ylleni ja raahasin hämärtyvässä illassa melkein kaikki kasvit varastoon tai eteiseen ja peittelin harsoilla ulos jääneet. Tunti sen jälkeen muistin unohtaneeni ruukkuporkkanat ja -perunat kasvimaalle ja lähdin pilkkopimeässä vielä niitä raahaamaan ulkovaraston suojiin. Pahuksen pihta estää katuvaloa valaisemasta edes hitusen kasvimaalle, joten hapuilin ruukut käsikopelolla. Onneksi pihan puolella oli riittävästi valoa, niin ei tarvinnut sokkona kuskata ruukkuja ulkovarastoon.

Eteiseen tuli hetkeksi tungosta.

Eteisen uusi kenkäkaappi on todellakin täydellisesti mitoitettu kasvien talvetusta ajatellen. Sen päälle mahtui juuri sopivasti neljä pelakuulaatikkoa, joista kolme on 60cm pitkiä ja yksi 80-senttinen. Neljäs 60-senttinen laatikko menee luultavasti kellariin talveksi, ellei ikkunan eteen jääneessä kukkatelineessä ole sille riittävästi tilaa. Pientä hienosäätöä voisi vielä tehdä laittamalla muutaman laudanpätkän taaempien laatikoiden alle korokkeeksi, niin silloin takarivikin saisi vähästä valosta enemmän irti ja ilma kiertäisi paremmin kasvien väleissä. Chilit lähtevät kompostiin kunhan raakileet ovat kypsiä tai ovat ainakin alkaneet saada väriä. Eteiseen on nimittäin tulossa talvehtimaan vielä viherliljapuu, muratteja ja afrikansinisarja. Sinisarjan vein ulkovarastoon verenpisaroiden seuraksi, liljapuu ja muratit pärjäävät ulkona toistaiseksi. Ne ovat kestäneet aiempinakin syksyinä mainiosti pikkupakkaset, joten niille on turha uhrata vielä lämpöistä eteistilaa.

Purppuraheisiangervo 'Tiny Wine' on dramaattinen kuuran reunustaessa melkein pikimustia lehtiä.

Vaivannäkö ei mennyt hukkaan, sillä mittari näytti jo puoli kymmenen maissa nollaa ja aamulla alimmaksi lukemaksi oli tallentunut -2,9 astetta. Ja meillähän lämpömittarin anturi on ulkoseinällä ikkunoiden lähellä, joten se näyttää aina jonkun verran lämpimämpiä lukemia kuin todellisuudessa on ollut. Kaunis kuura säilyi maassa monta tuntia ja vasta kun aurinko nousi puiden latvojen yläpuolelle, alkoi varjopaikoista kuura sulaa. Pienellä kukkulalla asumisessa on selvästi etunsa, sillä pari metriä alempana naapureiden tontin pihaliittymässä oli vielä lätäkkö umpijäässä iltapäivällä. Paljonkohan siellä onkaan ollut pakkasta?

Syyshortensia 'Prim White' oli vielä jäisenä kauniin punainen, sulaessaan kukat muuttuivat ruskeiksi.

Jäinen daalia ei ollut sulaessaan enää näin kaunis.

Kasvit kestävät eri tavoin hallaa. Hortensiat ja daaliat suuttuvat yleensä kertaheitolla, joten niillä ei hallanaralla alueella asuvan kannata puutarhaansa täyttää. Meillä etupihalla on yleensä napakampi pakkanen ja takapihalla jopa pari astetta lämpimämpää. Niin kävi viime yönäkin: takapihan mittari näytti alimmillaan olleen vain -1,6 astetta. Sekin riitti hortensioille, joiden kukat ruskettuivat niin etu- kuin takapihallakin. Luumupuille ja muille puuvartisille kasveille hallat ovat tarpeellinen merkki tuleentumiseen. Meilläkin vasta muutama pensasmustikka on ehtinyt punastua, luumupuista ja atsaleoista joka ikinen on vihreänä. Ressukat eivät ole tajunneet, että on jo syksy.

'Patriot' ja 'Jorma' ovat 'Ainon' ohella nopeita punertumaan. Rönsyakankaali tuo kivaa kontrastia.

Komeamaksaruoho 'Herbstfreude' ei ole ihan joka vuosi ehtinyt punastua näin hyvin kuin tänä vuonna, vaikka se ei ensimmäisistä halloista säikähdäkään. Maksaruohot ovat suositeltavia kasveja monessakin mielessä, mutta niiden etuna on myös yleensä hyvä pakkasenkesto. Ei uskoisi niin mehevälehtisestä kasvista. Voisi kuvitella, että niiden vetiset lehdet menisivät umpijäähän ja sulaessaan muuttuisivat lötköiksi. Ehkä maksaruohojen lehdissä onkin veden sijaan pakkasnestettä. Yllä olevan kuvan 'Herbstfreudet' ovat edelleen aivan saman näköisiä kuin eilen, vaikka aamulla olivat aivan kuuraisia. Kärhötkin kestävät aika hyvin pakkasta, mistä olen hyvin iloinen.

Herkkis tarhaviinikärhö 'Krakowiak' aamuauringon noustessa hiljalleen metsän takaa.

Ensi yönä taitaa mennä taas pakkaselle ja varmaan muutama kasvi lisää päättää luovuttaa tältä kesältä. Aikaisin syksyllä hallat tuntuvat epäreiluilta mutta näin myöhään syksyllä hallayö oikeastaan vain kuuluu asiaan. Ja yleensä kylmää yötä seuraa oikein kaunis, valoisa ja kirkas päivä. Niitä kaivataan juuri nyt, kun on ollut pitkään sateisen harmaata säätä ja päivät vain pimenevät entisestään muutaman kuukauden ajan ennen kuin vuodenvaihteen yli päästään.

Päivän kärhöksi valikoitui tänään ihan tavis sininen alppikärhö, joka oli lähtenyt toiselle kukintakierrokselle.

Joko teillä on käyty kunnolla pakkasella?