Kivikko kukassa

Kivikkorinteen vanhimmasta osasta on muotoutunut aikojen saatossa oikea alkukesän kohokohta, vaikka kivikkohan on aina kaunis katsella. Nyt se on kauniin lisäksi myös värikäs, kun suurin osa rinteen kasveista kukkii.

Pinkki kissankäpälä

Enpä olisi uskonut, miten nopeasti Tutkimusmetsän puutarha -blogin Marjukalta kaksi vuotta sitten saamani pikkuruiset kissankäpälän alut kasvavat. Viime vuonna kuvan kasvustossa oli kymmenen kukintoa, nyt en edes viitsinyt laskea ja toinen mätäs on yhtä suuri. Pidän kyllä niiden hopeaisesta kasvustostakin mutta kyllähän tuollainen kukkapaljous ilahduttaa erityisen paljon. Värikin sopii täydellisesti muiden kivikkorinteen kukkijoiden sekaan.

Kuvan keskellä toinen kissankäpäläkasvusto.

Viime kesänä purin hieman kivikkorinteen alareunaa ja lisäsin kompostimultaa kasvualustan pohjalle. Se oli selvästi henkihieverissä kituneiden marmorimehitähtien mieleen, sillä ne ovat nyt paljon virkeämpiä ja kookkaampia. Niitä on heti ylläolevan kuvan vasemmassa alareunassa kissankäpälien alapuolella. Sähäkänpinkki levisia on tähtilevisia 'Little Raspberry', joka on osoittautunut yhtä luotettavaksi talvehtijaksi kuin minulla jo monta vuotta ollut 'Little Plum'. Löysin Raspberryn juurelta pari siementaintakin, joista isoimman otin ruukkuun kivikkokasviasetelmaan kasvamaan kokoa (siitä projektista kuvia myöhemmin). Kurkataanpa seuraavaksi, mitä hempeän liilansinistä pilkistää 'Little Raspberryn' yläpuolella keto-orvokkien seassa.

Kellarissa talvetettu unkarinsinililja sai seurakseen tarhamehiläisen.

Ainoastaan viisi sipulia viidestätoista suostui kukkimaan mutta ei se mitään. Parempi edes muutama kukka ja suurin osa sipuleista hengissä. Jos ostaa sipulit melko myöhään, niin ei voi varsinkaan pikkusipuleiden kohdalla olettaa, että kaikki olisivat selvinneet myymälässä kuivumatta liikaa. Jospa sinililjat viihtyisivät kivikkorinteessä ja kukkisivat runsaammin ensi keväänä. Tykkään niiden pitsimäisistä kukinnoista ja sävykin on oikein mieleinen. Kerrassaan ilahduttava tuttavuus.

Tähtilevisia 'Little Plum' siementaimineen.

'Little Plum' jurotti aluksi useamman vuoden mutta sen jälkeen se on kukkinut joka vuosi runsaasti ja pitkään, ja tehnyt paljon siementaimia ympärilleen. Olen siirtänyt niitä takapihallekin ja ne viihtyvät siellä aivan yhtä hyvin. Luulen, että jurotuksen syynä oli juuripaakkuun jäänyt turvemulta, josta kyllä poistin osan heti tuoreeltaan ja korvasin karkealla hiekalla. Jossain vaiheessa muistan kitkemisen yhteydessä kaivaneeni lisää turvetta pois levisian juurien seasta. Siementaimet, joiden juurissa ei luonnollisesti ole turpeen hitustakaan, ovat kasvaneet paljon reippaammin. Uudemmilta levisiahankinnoilta olen kaivanut varsinkin juuripaakun yläosasta turvetta niin paljon pois kun vain olen saanut. Sekään ei auttanut viime kesänä ostamaani valkoista tarhalevisiaa selviämään talvesta. Ehkä tarhalevisiat vain ovat tähtilevisioita talvenarempia. Kesälevisiakin minulla joskus oli yhden kesän ajan. Sen kohtaloksi koitui ainakin paha talvi mutta ehkä myös juuripaakkuun jäänyt turve. En silloin vielä ollut oppinut tuntemaan levisioiden sielunelämää.

Keto-orvokit pärjäävät ihan olemattomassa kasvualustassa.

En ole ollut kovin tiukkapipoinen keto-orvokkien kitkemisessä. Minusta ne näyttävät kauniilta kukkiessaan kivien kolosissa ja kukkia riittää vielä runsain mitoin koko kesäksi. Ne ovat niin pienijuurisia, että häiritseviin paikkoihin ilmestyneet taimet saa nyppäistyä milloin vain pois ilman työkaluja. Jos jossain kiven kolosessa ei kasva sammalta tai itse istuttamaani kasvia, sen valtaa kuitenkin joku inhottavampi rikkaruoho. Jokainen kukkiva keto-orvokki siis vie tilan potentiaaliselta hankalammin kitkettävältä nurkanvaltaajalta. Keto-orvokki taisi myös muistaakseni olla jonkun hopeatäpläperhosen toukan ravintokasvi, mikä on myös yksi syy lisää antaa orvokkien kasvaa.

Sammalleimuja ja keto-orvokki.

Oli tarkoitus pitää eriväriset sammalleimut pikkuisen erillään mutta niinpä vain punainen sammalleimu oli suikertanut kirjavakukkaisen 'Candy Stripesin' sekaan. En ollut aiemmin kiinnittänyt niin huomiota sammalleimujen kukkien muotoon mutta kuvasta huomasin, että pinkillähän on paljon leveämmät terälehdet kuin Candylla. Seuraavaksi pitänee siis verrata muidenkin värien kukkien muotoja keskenään. Pinkkejä minulla on ainakin kahta tai kolmea erilaista ja lisäksi liilaa ja valkoista. Ja valkoisiakin oli kaksi erilaista mutta ainakaan se toinen ei vielä kuki. Toivottavasti se ei ole kuollut talven aikana.

Pihaantulosta. Puolivälistä oikealle on vanhin osa, vasemmalle uudempaa.

Vaikka sammalleimut ovat kauniita, niin joudun ehkä vähän rajoittamaan ainakin 'Candy Stripesin' leviämistä, jotta se ei hautaa vanhan osan pikkuruisia aarteita kokonaan alleen. Viime syksynä hankittu nukki on aivan sen vieressä ja se ei tasan tarkkaan kestä kilpailua. Levisian siementaimiakin oli jo sammalleimun oksankärkien alla ja mielelläni antaisin myös kissankäpälälle mahdollisuuden levittäytyä laajemmalle alueelle kun se noin hyvin on alkanut viihtyä. Valkoinenkin kissankäpälä olisi kiva hankkia ja onhan tuollaisia pienempiä kivikon ihanuuksia vaikka mitä muitakin.

Sama paikka muutama askel kauempaa.

Viime syksynä rinteen alle siirretyt sammalleimut kukkivat myös. Sinne menikin iloisesti kahta eri punaista sekaisin mutta se ei haittaa. Seassa kasvava ketoneilikka alkaa myös nuppuilla, joten pinkinkirjavaa kukintaa tulee joka tapauksessa rinteen alle lisää. Huomaatteko muuten aidan oikeanpuoleisessa päässä valtavan kokoisen ja komeasti kukkineen tarhakylmänkukan? Voitteko uskoa, että minulta meni ilmeisesti sen paras kukinta ihan kokonaan ohi? Olin käynyt kuvaamassa 27.5. ensimmäiset avautuneet levisian kukat ja 3.6. tarhakylmänkukasta oli jo puolet kukista kuihtunut. Seasta toki nousi vielä vaikka miten paljon kukkia mutta ne hautautuivat kukkineiden joukkoon. Millainen puusilmä ei ole voinut huomata noin runsasta kukintaa sen ollessa parhaimmillaan? Olinko juuri silloin poissa kotoa vai satoiko vettä?

Ohikukkinut tarhakylmänkukka 3.6. ja sen pienempi kaveri hieman paremmassa kukinnan vaiheessa.

Noh, kerrankos sitä jää melkein puolimetrinen kukkapallo kymmenine kukkineen keskeisimmällä paikalla pihaantuloa huomaamatta. Ensi talvena tuon jättiläisen nakertaa kuitenkin myyrä viimeistä juurenkärkeä myöten ja montun pohjalla köllöttää melonin kokoiseksi palloksi pullistunut talttahammas röyhtäillen tyytyväisenä kuin Karvinen konsanaan. Jospa ei kuitenkaan. Pari kertaa myyrä on yrittänyt tuhota tuon monsterin mutta se ei ole moisista yrityksistä säikähtänyt.

Uudemmalla puolella kukkivat patjarikot.

Patjarikoilla meni myös hetkinen löytää omat paikkansa kivien kolosista mutta nyt nekin ovat päässeet alueenvaltauksen makuun. Vihreät mättäät patjarikon seassa ovat pääasiassa karpaattienkelloa, joka näyttää myös viihtyvän rinteessä. Keltatörmäkukkiakin kuvassa näkyy ainakin yksi. Ne ovat ilmeisesti melkein kaikki hengissä ja mielestäni löysin myös ainakin yhden taimen, jota en ollut itse istuttanut. Siementaimi siis. Törmäkukat ovat aika lyhytikäisiä, joten siementaimet saavat minun puolestani kukkia siellä, minkä paikan itselleen sattuvat valitsemaan. Valkoinen mätäs aidan heti edessä on amerikanvuokko.

Amerikanvuokko patjarikkoa juurellaan. Rikkaruohojakin on muutama.

Amerikanvuokkoja kukkii rinteessä nyt kaksi mutta onnistuin valikoimaan tähän postaukseen sellaiset kuvat, joissa sitä toista ei näy. Se ei ole vielä noin iso kuin edellisen kuvan kaunistus mutta näkyy kuitenkin kadulle kivasti. Siinä on myös kasvi, joka saisi minun puolestani hieman levittäytyä rinteeseen mutta en ole löytänyt puutarhastani vielä yhtäkään amerikanvuokon siementainta. Vuokkoja on kuitenkin kolmessa eri kukkapenkissä, joten voisi kuvitella edes johonkin tulevan siementaimia. Suurin osa istutetuista on kuollut, joten ehkä tämä primadonnavuokko ei vain suostu viihtymään ihan missä tahansa. Vaaleanpunainenkin amerikanvuokko olisi muuten kiva saada. Se sopisi aika kivasti kivikkorinteen värimaailmaan.

Ei kukkia mutta japaninmaksaruohon viereen oli tullut aivan ihana sammalmatto.

En tiedä, mikä tuo sammal on lajiltaan tai mistä se on keksinyt juuri tuohon tulla mutta se saa ehdottomasti jäädä. Maksaruohon lehtien sävy korostuu aivan eri tavalla kiviä kuin kirkkaan vihreää sammalta vasten. Oli muutenkin aika sopivaa minusta, että juuri japaninmaksaruohon viereen kasvoi samettisen pehmeä sammal. Rinteen ja oikeastaan koko puutarhani tyyli on kaukana japanista mutta ehkä pieni japani-viittaus on ihan hauska yksityiskohta kaiken sekametelin sekaan. Toisaalta tiivis sammal estää myös rikkaruohoja kylväytymästä kivien koloihin. Kitkin muutama päivä kuvaamisen jälkeen koko rinteen ja sain vain vajaan kottikärryllisen rikkaruohoja, vaikka nyhdin rinteestä useamman ison oreganon ja lemmikkimättään ihan pikkuisten rikkaruohojen lisäksi.

Puupioni kukkii ensimmäisen kerran.

Puupioni ei ole kivikkorinteessä mutta pakko oli sen ensikukinta ympätä mukaan ennen kuin kukinta on ohi. Joku (ehkä kotilo) oli vähän maistellut nuppua, joten terälehdissä on reikiä. Se ei kuitenkaan pionin kauneutta latista.

Poks!

Johan niitä nuppuja alkoi poksahdella täälläkin auki kun riittävän pitkään odotteli. Tosin moni ensimmäisistä kukkijoista löytyi aivan muualta kuin mistä luulin niiden löytyvän.

Lehtoimikän siementaimi.

Imikät ovat yleensä aikaisia kukkijoita, mikä on hyvä, sillä ne ovat myös hyviä mesikasveja ensimmäisille pörriäisille ja vielä kertovatkin kukan värillä, missä on mettä tarjolla ja mitkä kukat ovat jo menossa vanhaksi. Kukat avautuvat vaaleanpunaisina ja muuttuvat kukan vanhetessa sinisiksi. Muutamalla muullakin luonnonkukalla on samanlainen ominaisuus. Koska imikän kukissa käy aina melkoinen kuhina, on selvää, että siementuotantokin on vähintäänkin kiitettävän runsasta. Aloituskuvan lehtoimikkä löytyi keskeltä varjokujan portin alla olevaa kiveystä. Aion kitkeä koko kasvin heti pois kunhan kukkapenkissä olevat isommat imikät alkavat kukkia. Pieniä lajitovereitakin näyttää pilkistelevän vähän sieltä sun täältä mutta saavat minun puolestani olla kukinnan loppuun saakka. Ihan joka paikkaa en kuitenkaan anna niiden vallata mutta suon pörriäisille kaikki mesibaarit, mitkä eivät ihan kulkuväylillä ole.

Bellis

Kaunokaisetkin ovat aikaisia kukkijoita. Kuvan aurinkoinen väriläiskä suorastaan hyppäsi esiin kaiken viimevuotisen ryönän keskeltä. Sitä ei voinut olla huomaamatta, vaikka olin kulkemassa monen metrin päästä ohi töistä tullessani. Jätin saman tien työlaukun rappuselle ja kävin ottamassa kuvan siltä varalta, että joku pitkäkorva tai siimahäntä keksii käydä seuraavan yön aikana mutustamassa koko kukan kitusiinsa. Eivät ne kyllä ensimmäisenä ole bellisten kukkia napostelleet mutta kerta se olisi ensimmäinenkin eikä luonnossa ole vielä kovin paljoa tuoretta evästä.

Vaaleajouluruusu on saanut jo useamman kukan täysin auki.

Tähtisahrami 'Ruby Giant' on ihanan aikainen kukkija ja onneksi tulin istuttaneeksi niitä myös hyvin lämpimään paikkaan. Ihan eniten käytetyimmän kulkureitin äärellä ne eivät kyllä ole mutta aurinkoisena päivänä voi aina tehdä asiaa yhden (tai useamman) kukkamättään luokse. Ensimmäinen 'Ruby Giant' aukesi jo 17.4. ja oli täten yhdessä posliinihyasintin kanssa ensimmäinen kukkiva sipulikukka. Takapihalla luumupuun juuressa pieni mätäs tähtisahrami 'Barr's Purplea' on myös aloittanut kukintansa, vaikka en olekaan ehtinyt nähdä niitä kertaakaan avonaisena. Aurinko ei vielä ehdi paistaa niiden kohdalle ennen kuin lähden töihin ja illalla ne jäävät talon varjon taakse. Kukat ovat kuitenkin selvästi olleet jo useampana päivänä auki.

"Rubiinijättiläiset" kukkivat jo useamman kukan voimin.

Lisää purppuraista sävyä löytyy esikoista.

Kovin ovat vielä pieniä ja harvakseltaan ympäri tonttia nämä minun kevätkukkijani mutta pääasiahan on, että edes sieltä sun täältä löytyy edes joku kukkanen. Ainakin kaksi eri kimalaiskuningatarta on jo bongattu etsiskelemässä pesäpaikkaa ja yksi raitamaamehiläisnaaras oli kerännyt siitepölyvasunsa niin täyteen, ettei meinannut päästä edes lentoon. Kuivuneen korren kärkeen kiivettyään se sai viimein riittävästi alkuvauhtia, että lento lähti sujumaan. Ainakin sen verran, mitä saimme lapsen kanssa seurattua.

Ensimmäisessä tarhakylmänkukassakin alkaa jo näkyä väriä.

Tarhakylmänkukkien karvaiset nuput kuuluvat monen suosikkeihin, myös minun. Käyn silittelemässä ja hypistelemässä niitä joka ikinen kevät ja melkein joka päivä. En vain voi vastustaa kiusausta. Lampaankorva, eli nukkapähkämö kuuluu samaan koskettamaan houkuttelevien kasvien sarjaan. Onneksi kukat eivät näy lähemmästä tuttavallisuudesta suuttuvan. Jos jotakin kasvia voi suositella kenen tahansa puutarhaan, niin tarhakylmänkukka olisi varmasti sillä listalla. Se kukkii aikaisin ja pitkään, kukinnan jälkeen ilmestyvät koristeelliset siemenkodat koristavat kasvia pitkälle ja lehdistö pysyy kauniina talven tuloon saakka. Se ei leviä juuristollaan lainkaan eikä siementaimiakaan putkahtele riesaksi asti. Tarhakylmänkukan akilleen kantapää ovat myyrät, jotka pitävät kovasti sen paksusta paalujuuresta. Toisaalta peltomyyrä jyrsi suurimman tarhakylmänkukkani tyvialueen perusteellisesti kahtena peräkkäisenä talvena eikä kasvi siitä pahasti hätkähtänyt. Ehkä ainoastaan vesimyyrä saattaisi saada juuren niin pahasti syötyä, että saisi heittää hyvästit kasville.

Puupioni on jo innoissaan kasvuun lähdössä.

Puupioninkin pulleat silmut sanoivat poks lämpimien päivien innostamana. Se näyttää aivan siltä kuin silmunjäänteiden seasta kurkottelisi monta käsivartta taivasta kohti. Vähän pelkäsin, miten pioni mahtaa suhtautua märkään syksyyn ja vähälumiseen talveen mutta onneksi jo valmiiksi lyhyistä varsista ei paleltunut senttiäkään. Ruskeat jäänteet korkeamman verson latvasilmun alapuolella ovat viimekesäisten lehtien ruodit, joiden ei kuulukaan lähteä kasvamaan. Ei vain ole tullut nyppäistyä pois eivätkä ole omine aikoineenkaan karisseet. Jokohan tänä kesänä pioni kasvaisi matalan saappaan varren korkuiseksi vai vieläkö pysytään lenkkarimitoissa?

Pisimmälle ehtinyt kevättähti 19.4.

Koska kukkii? -haasteen osalta huhtikurjenmiekat ja kevättähdet menivät huti. Veikkasin kummankin aloittavan kukinnan jo 16.4. Ensimmäinen kevättähdistä näytti vasta 19.4. siltä, että nuppu voisi poksahtaa hetkenä minä hyvänsä auki mutta eipä ole avautunut vieläkään. Vieressä kaveritkin ovat saaneet jo kasvateltua nuppunsa samankokoisiksi. Ehkä kevättähti ei uskalla kukkia yksinään, vaan tarvitsee riittävän monta kaveria rinnalleen. Ujoja taitavat olla. Huhtikurjenmiekkojen piippoja alkoi ilmestyä esiin jo 27.3. mutta nuppuja on saanut odotella tuskastuttavan pitkään. Vasta eilen näin ensimmäisen nupun hieman pilkistävän piipon kärjestä ja tänään töistä tullessa kukka olikin auki ja toinenkin jo puoliksi avautunut. Ovat sentään nopeita kunhan alkuun pääsevät. Kukinta meni kuitenkin viidellä päivällä huti veikkauksesta.

Kovasti odotin näiden avautuvan 19.4.

Idänsinililjojen piti aloitella 19.4. Niidenkin nuput olivat jo aivan selvästi valmiita aukeamaan mutta kuin kiusallakin ne alkoivat poksua vasta seuraavana päivänä, 20.4. Meni vain päivällä huti, mihin kyllä täytyy olla tyytyväinen, kun muistelee viime kevättä, jolloin moni arvaukseni meni huti peräti viikkotolkulla. Seuraavat jännitettävät ovatkin sitten pystykiurunkannukset ja narsissit. Saapa nähdä, mitä ennusteissa näkyvä kylmempi jakso tekee niiden kukinnan ajoitukselle? Vesisade varmasti vauhdittaisi edistymistä sulattamalla routaa, pakkasjakso... no, tiedätte kyllä.

Idänsinililjat aloittivat kukinnan 20.4.

Pitää tähän lopuksi vielä laittaa yksi sipulikasvi, vaikka se ei ulkona kasva eikä ole viime aikoina poksahdellutkaan. Jouluna peräti neljällä runsaskukkaisella kukkavarrella ilahduttanut valkoinen ritarinkukka teki kevään mittaan lehdet mutta kuihdutti ne lopulta pois kymmensenttisinä. Sipulissa oli aika pienet juuret alun alkaenkin mutta kuvittelin sen ruukutettuna kuitenkin jatkavan juurien kasvattamista niin kuin nämä yleensä tuppaavat tekemään. Koska sipulin kyljessä alkoi tuntua pehmeämpi kohta ja sivusipulikin pysäytti ainokaisen lehtensä kasvattelun, päätin kipata sipulin pois ruukustaan ja tutkia, onko sillä jotain hätänä. Mullan vallanneet harsosääsket vaikuttivat osaltaan päätökseen. Pehmeämmästä kohdasta paljastui vain viimeisen kukkavarren jäänteet, jotka olivat viimein surkastuneet ja jättäneet sipulin kerrosten väliin tyhjää tilaa. Muuten sipuli tuntui edelleen napakalta eikä päällimmäisten kuorikerrosten altakaan löytynyt mitään hälyttävää. Juuria sipuli ei kuitenkaan ollut tehnyt yhtään lisää, mikä varmaan selittää lehtien surkastumisen. Nyt vain jäin arpomaan, mitä teen sipulille: pitäisikö se ruukuttaa uudelleen vai jättää lepäilemään ja odottamaan kasvuhalujen heräämistä? "Istutin" toistaiseksi sipulin pieneen rasiaan ruukkusoraan, jonka kostutin kevyesti suihkepullolla. Siinä ei pitäisi harsosääskien vaivata ja juurten kasvuakin on minun helpompi seurata.

Ritarinkukka ei halunnutkaan lähteä kasvuun.

Osaisiko vaikka ritarinkukkien sielunelämää perusteellisesti tutkaillut Liisa antaa valistuneita jatkotoimenpideohjeita tai onko muilla hyviä ideoita, mitä tässä tilanteessa kannattaisi tehdä? Sipulilla on kuitenkin kokoa suht mukavasti, vaikka ymmärrettävästi neljä komeaa kukkavartta sitä hoikensikin. Sivusipulilla ei nähdäkseni ole vielä omia juuria, vaan kaikki juuret lähtevät suoraan emosipulin tyvilevystä.

Päätetään kuitenkin juttu ulos kun sieltä aloitettiinkin. Huhtikurjenmiekka 'Harmony' kukassa 21.4.

Toivotaan, ettei tässä kovin ankaraa takatalvea saada kohdalle, kun on päästy näin hyvin kevään makuun. Roudan sulattava vesisade olisi ihan toivottavaa säänmuutos ja vielä mielellään arkipäivänä eikä viikonloppuna. Viikonlopulle haluaisin tilata aurinkoista ja lisää kevätkukkien poksahtelua.

Kevään ensimmäinen puutarhapäivä

Asuurihelmililjat ovat puhjenneet viikossa kukkaan.

Melkoinen maaliskuu alkaa olla lopuillaan ja ei voi kuin ihmetellä, miten vähiin lumet ovat meiltäkin jo käyneet. Enpä muista, milloin ei olisi ollut hiihtokelejä vielä maaliskuun loppupuolella. Nyt niitä ei ollut oikeastaan koko kuukauteen. Jos maisemia katselee, niin täällä on yleensä näyttänyt samalta vasta huhtikuun puolivälin aikoihin. Siellä täällä on joku pieni lumilämpäre tai jääkökkäre mutta muuten maa on paljas. Ja routainen. Lumikolat, pulkat sun muut talvihärpäkkeet toki ovat vielä seinän varressa käyttövalmiina, sillä tuskinpa tällainen etukevät kesään huipentuu ilman takatalvea tai useampaa.

Toistaiseksi isoimmat myyrätuhot löytyivät kivikkorinteen sammalleimuista eikä niitäkään ole syöty yhtään niin paljoa kuin vuosi sitten.

Kukkapenkeistä kivikkorinne vapautui ensimmäisenä kokonaan lumesta. Näyttäisi siltä, että kaikki vihreänä talvehtivat kasvit ovat selvinneet talvesta. Jopa viime syksynä istutettu nukki (Androsace adfinis) on toistaiseksi elossa, vaikka olinkin lätkäissyt lumien huvetessa kuusenoksat 20cm väärään kohtaan. Onneksi juuri silloin sattui olemaan pilvinen päivä, kun nukit paljastuivat lumen alta. Kuusenoksien kohdalla oli levisioita, joten oksat osuivat sentään ikivihreiden päälle, vaikka tarkoitettu kohde ei suojaa saanutkaan. Siirsin tietysti oksia heti nukkien suojaksi, sillä tahdon ehdottomasti nähdä ne lopullisessa koossaan ja kukkivina. Eilen vähän raivasin isoimpia talventörröttäjiä kivikkorinteestä, niin näyttää kadulle päin siistimmältä. En kuitenkaan saksinut mitään kasvia ihan maata myöten, jotta olisi hyönteisille vielä suojapaikkoja. Etsin samalla lehtokotiloita mutta löysin vain muutaman tyhjän kuoren. Lapset sen sijaan ovat löytäneet pari asukkaan sisältävää kuorta. Kun on tähän aikaan mahdollisimman tarkkana kotilojahdissa, niin pääsee kesällä huomattavasti helpommalla.

Ensimmäinen talvi onnistuneesti selätetty.

Kuten jo aiemmin mainitsin, niin myyrätuhoja näyttäisi olevan paljon vähemmän kuin viime keväänä. Sieltä täältä harvakseltaan löytyy pieniä kuoppia, joita arvelen peltomyyrien tekeleiksi. Ovat mokomat etsineet kukkasipuleita. Kuopat eivät ole kovin syviä, joten ainakin tulppaanit ovat turvassa. En muista, että krookuksiakaan olisi ollut kuoppien  kohdalla, joten jospa ainoastaan tummahelmililjoja on käyty kaivelemassa. Niissä onkin varaa syödä, lisääntyvät niin tehokkaasti. Viime keväänä lähes kaikissa sammalleimukasvustoissa oli selviä myyrän talvikäytäviä, nyt ainoastaan yhdellä kivikkorinteen sammalleimualueella oli ollut nälkäinen asukas. Sekin oli käyttäytynyt suht siivosti ja parturoinut lähinnä kivien yli roikkuvat kasvustot lyhyemmiksi. Pikkuisen oli maisteltu myös syksyllä rinteen juurelle siirrettyjä sammalleimuja mutta tuskinpa se niitä paljoa haittaa. Tarhakylmänkukat ja sinikatanat oli tänä vuonna jätetty hienosti rauhaan.

Myyrä on ollut sipulikukkien perässä.

Toistaiseksi en ole löytänyt vesimyyrän tunneleita mutta sekin asianlaita saattaa muuttua, kun routa sulaa ja tunnelit painuvat kasaan. Täytyy vain toivoa, että sellaisia yllätyksiä tulee mahdollisimman vähän. Mielenkiinnolla odotan, kuinka syksyllä siirtämäni sorjalaukka 'Mount Everestit' lähtevät kasvuun. Niiden nyrkinkokoiset sipulit löyhkäsivät niin voimakkaasti, että luulisi niiden karkottavan vesimyyrät naapuristakin. Tai sitten ne ovat myyrien mielestä vastustamattoman herkullisen tuoksuisia ja houkutelleet koko alueen myyrät kimppuunsa. Toivon ensimmäistä vaihtoehtoa, sillä silloin aurinkopenkissä olisi maanalainen pionien ja sorjalaukkojen muodostama löyhkälinja, jota täydentää myös yksi rääpälekokoinen keisarinpikarililja.

Yksi löyhkälinjan sotureista on nuori puupioni, jonka silmut ovat lupaavan pulleita.

Jo pitkän aikaa yölläkin on ollut lämpötila plussalla tai aivan nollan tuntumassa. Eilen aamulla maa oli kuitenkin kuurassa ja yöllä olikin ollut -5 astetta. Nyt sataa lunta. Tarpeellinen muistutus siitä, että puuvartiset kannattaa vielä pitää kellarissa eikä rahdata keväästä innostuneena ulos. Sitäkin nimittäin jo ehdin eilen auringosta ja lämmöstä innostuneena harkita. Onneksi puutarha sentään vaikuttaisi olevan suht hyvin lepotilassa. Vain muutama piippo oli uskaltanut kurkistelemaan mullan alta ja nekin ovat ilmestyneet vasta parin viime päivän aikana. Tarkempaa piippojen heräämisen aikataulua en tiedä, sillä kulunut viikko on ollut sangen työntäyteinen ja olen käynyt kotona oikeastaan vain nukkumassa. Yllättävää kyllä, kaikki on sujunut kuin vettä vain ja opinnoistakin tuli taas yksi kohtuullisen iso paketti suoritettua erinomaisin arvosanoin. Sen seurauksena aikatauluni kevenee yhdellä tunnilla viikossa, mikä on hyvin tervetullut muutos arjen kiireisiin. Vapautuu aikaa kevään etenemisen seuraamiseen.

Olkoon tässä nyt sitten vaikka palkinto hyvin suoritetusta kurssista. Esikko on kyllä ostettu aiemmin.

Kerrannaisesta esikosta on ollut valtavasti iloa. Huomasin pian ostamisen jälkeen sen tuoksuvan makean mansikkaiselta, joten olen aina ohikulkiessani nuuhkaissut sitä. Toivottavasti saksalaismarketin hyllystä löytämistäni juurakoista on yhtä suuri ilo, vaikka nerine ja kalla kerryttävätkin taas talvetettavien kasvien kokoelmaani. Jäin miettimään, olisiko kallan mukuloita pitänyt ostaa useampi pussillinen mutta kokeillaan nyt alkuun tuolla yhdellä, joka sisältää vain kaksi mukulaa. Kyllähän ne varmaan siitä lisääntyvät, jos sattuvat viihtymään. Pitää ensin googlailla niiden hoito-ohjeita. Puutarhan Lumo -blogin Kruunuvuokko on muistaakseni kehunut useammankin kerran kallaa ja kertonut sen hoito-ohjeitakin, joten taidanpa ensimmäisenä suunnata sinne. Saaripalsta-blogista taas muistan lukeneeni nerinestä, joten ehkäpä sieltä löytyy ohjeita sen kasvattamiseen. On tämä kätevää, kun voi hiipparoida kirjaston tai epämääräisten google-ohjeiden sijaan blogikaverien kokemuksia lukemaan.

Kärhökaaripenkissä, polulla ja suolla on vielä pikkuisen lunta, muuten sivupiha alkaa olla lumeton.

Viime viikonloppuna leikkasin marjapensaita. Tänä vuonna riitti, kun leikkasi yhden tai kaksi paksuinta oksaa pois ja tarvittaessa jonkun ohuen väärään suuntaan tai maata myöten kasvavan oksan. Varjoisimmassa reunassa kasvava herukka ei ole tehnyt uusia oksia juuresta moneen vuoteen eivätkä olemassa olevat oksatkaan kovin elinvoimaisilta vaikuta. Tekisi mieli hävittää koko pensas pois mutta en ole vielä keksinyt, mitä sen tilalle laittaisi. Metsämustikka-aluetta voisi kyllä laajentaa sinne suuntaan, jos mustikkamättäitä vain saisi jostain lisää. Vierestä joutaisi minun puolestani heivata punakarviainenkin menemään. Mokoman piikkipuskan tyvelle ei ylettänyt oksasaksillakaan enkä itsekseni saanut pidettyä toppavaatteiden läpi pisteleviä oksia riittävän kaukana, jotta olisin saanut leikattua vanhimmat oksat pois. Sen marjatkin kypsyvät niin myöhään syöntikelpoisiksi, että kaikenmaailman elukat ehtivät syödä ne puoliraakoina ennen meitä. Ihan joutava puska.

Eilen leikkasin majapenkin tuijaa. Vasemmalla ennen leikkausta, oikealla jälkeen.

Aiemmin olen tasoitellut majapenkin tuijaa vain sivuilta, jotta se tuuhettuisi. Sen oksistoon oli luonnostaan jäänyt kevyesti alaspäin kaartuva urantapainen, jota katselin pitkin talvea ja mietin, uskaltaisiko tuijaa leikellä spiraalin muotoon. Päätin uskaltaa, sillä saahan muodon kasvatettua parin kesän aikana takaisin entiselleen, jos lopputulos ei miellytä. Hain narun ja kiersin sen puussa luonnostaan olevia aukkokohtia myötäillen puun ympäri ennen saksimista. Jälkeen-kuvassa on vielä narukin paikoillaan, sillä ilman narua otetusta kuvasta ei muoto ei erottunut sitäkään vähää kuin tuossa kuvassa. Ehkä käyn vielä tänään katsomassa, tarvitseeko jostain saksia lisää. Kaksi tuijaa olisi vielä leikattavana mutta ne ovat vielä tuuheutusvaiheessa.

Huhtikurjenmiekkoja näkyi toissa-aamuna vain pari, nyt niitä on kymmeniä.

Huhtikurjenmiekkojen lisäksi olen löytänyt kevättähtien ja idänsinililjojen piippoja. Jokunen kevätsahramikin jo alkaa heräillä. Muistakaa muuten suojata ne vasta ilmestyneet piipot elukoilta. Törmäsin tässä jokunen aika sitten kevätlauluun, jossa myös tiedettiin, minkä vuoksi. Säveltäjä/sanoittaja L. Muonan luvalla julkaisen hänen keväisen tekstinsä runona.

Aurinko kun säteillään,

lämmittää mun nenänpään.

Tiedän silloin kevät saa

ja lumihanki katoaa!

Hangen läpi, uskokaa

pystyy krookus kasvamaan.

Mutta pian katoaa kun

pupu pois sen mutustaa!

Pupun turkki valkoinen

kokee muodonmuutoksen!

Vaihtuu väriin tummempaan,

ruskeaan kuin maa!

Leskenlehti tiedän sen,

kevään merkki keltainen.

Tien pinnarta koristaa,

voiman auringosta saa!

-L. Muona-

Ensimmäiset krookuksenpiipot. Lunta ei kyllä ollut eikä juuri tällä kohdalla mutta nousivat ne mullankin läpi.

Onpas jännittävää seurata, milloin alkaa näkyä ensimmäisiä nuppuja. Veikkasin huhtikurjenmiekkojen ja kevättähtien aloittavan kukinnan 16.4. Jos nyt ei satukaan tulemaan pitkää pakkasjaksoa, niin tuskinpa tarvitsee edes viikkoa odotella ensimmäisten nuppujen avautumista. Jännää!

Päänvaivaa puupionista

Enpä etukäteen arvannut, miten pitkään vaivaisin päätäni sen viime viikolla hankitun paeonia suffruticosan kanssa. Tiesin toki jo ennestään, että kyseinen primadonna ei talvimärkyydestä tykkää, joten läpäisevä kasvualusta olisi ihan oleellinen. Kaivoin siis kunnon kuopan ja sotkin mullan sekaan ämpärillisen karkeaa hiekkaa. Sitten otin pioniruukun käteeni ja aloin pohtimaan, mihin syvyyteen kasvi pitäisi upottaa. Vaihdoin pionin kännykkään ja aloin selailla ohjeita.

Äitini puupioni kukki tänä kesänä. Samanlainen vartettu tämäkin taisi olla.

Menin entistä enemmän sekaisin, kun luin keskenään ristiriitaisia ohjeita ilman tietoa siitä, mikä oma kasvini tarkalleen ottaen on, ja ovatko puu- ja pensaspioni sama asia. Nyt tiedän, että ne ovat. Mutta rockinpioni (Paeonia rockii) on eri, vaikka puupioni on sekin. Monta asiaa selvisi, kun laitoin kysymyksen facebookin Pionit-ryhmään ja paikalle sattui asiantunteva kommentoija. Jaanpa saamani ohjeet teillekin siltä varalta, että joukossa on joku toinenkin yhtä noviisi mitä itse olin. Ja jos ei ole, niin jääpähän omaan käyttöön ohjeet mahdollista myöhempää tarvetta varten.

Itse olin tätä äitini pionia istuttamassa mutta meistä kumpikin oli autuaasti unohtanut, miten syvälle se kuopattiinkaan.

Ensinnäkin selvisi, että suffruticosat ovat aina vartettuja, eli kiinanpionin juureen on vartettu puupionin verso. En tullut kysyneeksi, miksi moinen toimenpide on pitänyt tehdä. Omajuurinen rockii kun ilmeisesti olisi talvenkestävämpi, reipaskasvuisempi ja kukkisi nuorempana kuin vartetut pionit. Hintaakin niillä kyllä on reippaasti enemmän, joten ehkä vartettujen tuottaminen on halvempaa. Mene ja tiedä. Joka tapauksessa minulla on se vartettu versio (kun halvalla sain), ja sille on ihan omat istutusohjeensa.

Vähän tuli huono kuva mutta tässä nyt se puuosa. Varttamiskohta on tuo musta möykky kuvan alalaidassa.

Vartetun pionin istuttamiseen pätevät pitkälti samat ohjeet kuin vartetulle ruusulle. Vartettu osa pitää saada 15cm:n syvyydelle, jotta juuresta ei ala niin helposti puskea "villiversoja", eli tässä tapauksessa kiinanpionia. Syvään istuttaminen on myös varotoimenpide ankaran talven varalta, eli vaikka maanpäälliset osat sattuisivat kuolemaan, maan alle jääneestä varresta voi kasvaa uusia versoja tilalle. Ensimmäisten villiversojen ehkäisy tapahtuu jo istutusvaiheessa, eli jos siinä kiinanpionin juurenpätkässä sattuisi näkymään punaisia silmuja, ne poistetaan. "Aitoja" versoja kasvaa tällaisissa pioneissa vain siitä vartetusta rungosta. Jatkossa pionin kasvua seurataan ja jos maan pinnalle ilmestyy kiinanpionin versoja, ne leikataan pois.

Ja sieltäpä on jo kiinanpionin silmu puskemassa esiin. Pois vaan tuollaiset.

Pioni istutetaan 45 asteen kulmaan, jotta uusia versoja kasvaisi laajemmalta alueelta. Ja kuten jo alussa mainitsin, niin läpäisevä maa on olennainen osa tämän pionin viihtymiselle. Sekoitin siis kuopan pohjalle vielä toisenkin ämpärillisen hiekkaa ja lisäksi myös lecasoraa, jotta vettä ei varmasti jää seisoskelemaan pionin juurille. Valitsemani paikka on loivassa rinteessä, joten ylimääräisten vesien pitäisi valua mukavasti alamäkeen, mutta varma on aina varmaa. Pionin juuripaakussa oli hiusjuuristoa ainoastaan puolivälistä alaspäin, joten poistin istuttaessani varovasti turvetta paakun yläosasta. Korvasin poistetut turpeet hiekan, lecasoran ja kukkapenkin mullan sekoituksella. Heti vartekohdan ja puuvartisen osan ympärille laitoin enemmän lecasoraa ja hiekkaa.

Silmämääräisesti runko on nyt 45 asteen kulmassa.

Tuon verran paljastui paksua juurta ylimääräisten turpeiden poistolla. Enempää ei uskaltanut, jotta hiusjuuret eivät vahingoittuisi.

Pionilla oli sen verran lyhyt varsi, että vinoon istuttaessa lehdet ylsivät juuri ja juuri maan pinnalle ja multaa tuli juurten päälle vain reilu 10cm. Kunhan lehdet alkavat tuleentua, käyn lisäämässä vielä pari senttiä lecasoraa tai jos multa painuu kovin, niin hiekkamultaa sen verran, että pintamaa pysyy kummun muodossa ja siihen sitten vielä lecasoraa päälle.

Eipä jäänyt paljoa runkoa maan pinnalle ja loppukin jää piiloon, kunhan lehdet tuleentuvat ja tippuvat pois.

Pionin edestä lähti pois kaksi kolmasosaa tarhakurjenmiekka 'Black Swanista' ja paljon lemmikkiä, jotta sain sotkettua tarpeeksi isolle alalle hiekkaa mullan sekaan. Loputkin kurjenmiekat lähtevät kunhan keksin, mihin ne laitan. Sinikatanat jäivät melko lähelle, mutta niille tein oman hiekkapoteron silloin kun ne siirsin tuohon. Pionimontun vieressä oli siis jo valmiiksi läpäisevä kasvualusta. Sinikatanan sanotaan olevan lyhytikäinen perenna, joten ehkäpä ne ovat tehneet luonnostaan tilaa siihen mennessä kun pioni kasvaa isommaksi. Jos eivät, niin helposti ne saa tuosta kaivettua pois. Ranskantulikukka (alla olevassa kuvassa tuo pitsilehtinen ja härmäinen puska) voi isoine juurineen olla haastavampi tapaus, joten sitä pitää seurata ja poistaa hyvissä ajoin ennen kuin se puskee pionin multatilaan.

Siinäpä se pioni mahtuu ainakin vuoden verran kasvamaan.

Toivottavasti ensi talvena routa ei mene kovin syvälle eikä lämpötila sahaa plussan ja miinuksen välillä varsinkaan silloin kun lunta ei ole kovin paljoa suojaamassa talvenarkaa pioniani.