Kasvit kellarissa

Jari-myrskyn myötä tänne ennustettiin sen verran kovempaa pakkasta, että päätin nostaa vihdoin talvetettavat kasvit ulkovarastosta kellarin puolelle. Loppujen lopuksi pakkasta tulikin vain kuutisen astetta ja sekin vähä lauhtui parissa päivässä takaisin nollan tienoille, mutta eipähän tarvitse enää kytätä säätiloja ja seurata, milloin varasto jäähtyy liikaa.

Näyttää ahtaalta mutta väljempää on kuin muutamana aikaisempana vuonna.

Tänä vuonna päätin laittaa myös viherliljapuun kellariin talveksi. Sillä on sekä leveyttä että korkeutta jo sen verran paljon, ettei se mahdu mukavasti sisälle tai ulkoeteiseen. Kokeilkoot nyt talvehtia pimeässä. En repinyt samassa ruukussa kasvavaa ruukkuneilikkaa pois, joten nyt tulee testattua senkin talvehtimisominaisuuksia. Kolmantena kasvina on kääpiökokoinen leijonankita, joka todennäköisesti talvehtii hyvin. Afrikansinisarja saattoi unohtua pari kertaa hallayön armoille mutta oli sentään vielä sen verran elossa, että se kannatti nostaa kellariin talvehtimaan. Kuten jo aiemmin syksyllä julistin, aion vakaasti istuttaa sen keväällä maahan ja unohtaa sinne, jos ei ala kukkia näkyä. Maahan pääsee myös pitsipihlaja, jos vain keksin sille sopivan paikan. Ei sille kokoa hirveästi tänä kesänä tullut, mutta on siinä kepakossa sentään jo yksi lyhyt oksa. Mustaluumu sen sijaan kasvoi kesän aikana komeasti mittaa, mutta onneksi vain leveyssuuntaan. Hienosti siis mahtui sekin vielä kellariin.

Mikäs varpu se mustaluumun juurella kasvoi ennen luvatonta salasilppuamista?

Hetken aikaa piti miettiä, mikä kasviressukka oli joutunut ulkovarastossa metsämyyrän ruokalistalle.  Mustaluumun juurella oli peikonkakkaraa, lobeliaa ja leijonankita ja näistä vaihtoehdoista ainoastaan leijonankidan kasvutapa sopii ruhjotun nysän olemukseen. Olisi syönyt edes pelkkiä lehtiä eikä silpunnut oksia ihan vain huvin vuoksi. Sama nälkäinen roikale oli käynyt kaivelemassa myös kevään salaattitarpeiksi istuttelemiani valkosipulin itusilmuja mutta ilmeisesti neljäsosaruukku riitti maistiaisiksi sitä sorttia. Suurella todennäköisyydellä kasvieni makuun päässeellä jyrsijällä herkut olivatkin se kuuluisa viimeinen ateria. Hiirenloukusta nimittäin löytyi pullea metsämyyrä. Ulkovaraston loukkuun jää silloin tällöin hiiriä tai myyriä mutta kellarista ei ole koskaan kasveja syöty eikä toivottavasti tänäkään talvena sinne eksy kulkuluvattomia nelijalkaisia.

Pitsipihlajan juurella on vähän parempikuntoinen leijonankita.

Muratit ovat olleet tähän saakka ilman mitään suojausta ulkona piristämässä sisääntuloa. Perusvihreä roikkui enemmän tuulen ja pakkasten armoilla ovenpielen amppelikoukussa, kirjava oli vähän suojaisammassa paikassa keittiön ikkunan alla pelakuiden tilalla. Vaikka välillä oli useamman vuorokauden ajan muutaman asteen pakkasta, kumpikin muratti on kestänyt sen todella hyvin. Saa nähdä, suuttuivatko nyt, kun vein ne suoraan pakkasesta kellariin, jossa tällä hetkellä oli noin kahdeksan astetta lämmintä. Kuukauden päästä lämpötila on todennäköisesti laskenut parilla asteella ja helmikuuhun mennessä sen pitäisi olla 2-4 astetta, jossa se pysyy lopputalven.

Muratit ja lankaköynnös pääsivät hyllyille.

Kukkien kellarointia seuraavana päivänä satoikin sitten melkein parikymmentä senttiä lunta. Karolle pissipaikkaa kolatessani tajusin, että patiopenkkiin ruukuissaan maahan istutetut kärhöt ('Venosa Violacea' ja pieni 'Rouge Cardinal') ovat edelleen maassa, vaikka ne piti nostaa muiden kasvien mukana kellariin talveksi. Onneksi maa oli ainoastaan pinnasta kohmeessa ja ruukut lähtivät aika helposti nostamalla ylös. Seinäkkeeseen kietoutuneita varsia piti vähän katkoa, mutta olisin leikellyt niitä joka tapauksessa talven aikana. Niiden kahden kärhökaverina kellarissa talvehtivat tänä vuonna SAMARITAN JO, isompi 'Rouge Cardinal' sekä äitini kolme pistokastainta. Ja tiedättekö mitä? Nyt kun kärhöistä tuli puhe, niin pitkästä aikaa saatiin taas kärhökuva postauksen loppuun.

Ulkovaraston suojissa oli auennut vielä yksi loistokärhö 'Rouge Cardinalin' nuppu.

Seuraavan kerran tarvitsee käydä kellarissa kurkkimassa kasvien vointia vasta vuodenvaihteen tienoilla ellei muuten vain huvita käväistä siellä vähän hypistelemässä kasveja. Mukavaa viikonloppua!

Heinäkuun alussa

Kangassinisiipi loistosalvialla 4.7.2024.

Juuri kun olin miettinyt koko alkukesän, missä meidän puutarhan sinisiipiperhoset mahtavat luurata, yksi sellainen ilmestyi hääräilemään pidemmän aikaa loistosalvian kimpussa. Sen verran paljon sain otettua siitä kuvia joka suunnasta, että lajinmäärityskään ei tuottanut vaikeuksia. Kangassinisiipiä on varmaan lennellyt meillä aiemminkin mutta niitä ei ole saatu tunnistettua, kun kuvaaja ei ole pysynyt perässä. Tällä kertaa perhonen taisi olla liian nälkäinen karatakseen kiireellä, joten saimme ihastella sen siipien säihkettä pitkän aikaa. Sitten kutsui mansikoiden pakastus, joten perhonen sai jatkaa ruokailuaan rauhassa.

Suosikkivärini tuoksuherneistä kukkii sopivasti arovuokkojen seurana.

Hunajamarjoihin olisi tullut kunnon sato, mutta rastaat ehtivät apajille lomareissumme aikana, kun ensimmäiset marjat vasta alkoivat saada sinertävää väriä kylkiinsä. Levittelin vanhat muovipussisuikaleet pensaisiin ja toivoin, että ne pitäisivät räksät edes hetken aikaa loitolla, mutta tällä kertaa konsti ei tepsinytkään. Osa marjoista syötiin varmasti raakileina, sillä niin nopeasti marjat hävisivät puskista. Räksät olivat vieläpä niin kesyjä, että pomppivat röyhkeästi paikalle, vaikka koko perhe oli pensaiden vieressä patiolla. Melkein sai napattua röyhkimyksiä kaulasta kiinni ennen kuin ottivat siivet alleen. Mansikoille virittelin taas viimevuotiseen tapaan jänisverkkohäkin, jonka sisälle ei pitäisi sudenkorentoa isomman siivekkään päästä. Suojasin jänisverkolla myös mesimarjat nyt kun niistä on vihdoin tulossa ensimmäistä kertaa edes muutamia marjoja. Pensasmustikat pitänee myös suojata perusteellisesti piakkoin siltä varalta, että puutarhaherkkuihin oppinut räksälauma ei tyydykään metsässä kypsyviin marjoihin.

Oman pihan metsämustikoista saatiin näin huima sato.

Marjapensasalueen takanurkkaan istuttamani metsämustikat jänis kävi parturoimassa toissa syksynä melkein maan tasalle ennen kuin olin edes miettinyt minkään kasvin suojaamista jänisverkoilla. Osa taimista taisi suuttua siitä lopullisesti, sillä viime kesänä varpuja oli selvästi vähemmän kuin edellisenä vuonna. Syksyllä ehdin kuitenkin viskata niiden vähäisten mustikkapuskien päälle verkonpalasen ennen kuin jänikset tulivat apajille. Alkukesällä huomasin, että muutamaan varpuun oli tulossa kukkia, joten kyhäsin mustikkamaan ympärille sen verran tukevan häkin, etteivät myöskään naapurin lapsilta satunnaisesti karkailevat jalkapallot rusikoisi mustikoita. Vaivannäköä oli ehkä liikaa muutamaa marjaa kohti, mutta mitäpä sitä ei tekisi istutustensa eteen. En tiedä, mitä sitten teen, jos joskus saan metsämustikat levittäytymään koko marjapensasalueen aluskasveiksi. Vähän turhan iso urakka on häkittää monen neliömetrin alue. Ehkä siinä vaiheessa kokeillaan erilaisia pelättimiä tai vartioidaan marjoja vesipyssyn kanssa yötäpäivää.

Isorikko.

Koska oman mustikkamaan marjoista ei vielä piirakkaa saanut, pitää lähteä piakkoin tutkailemaan, löytyisikö lähimetsistä enemmän marjaa. Kuulemma olisi hyvä marjavuosi tulossa kunhan vain marjat kypsyvät. Heinäkuulle ei ole tiedossa kovin kummoisia suunnitelmia, joten jos vain säät sallivat, yritetään raahata niin omat kuin lastenkin ahterit mahdollisimman usein mustikka- ja vattuapajille. Omalle takalistolle tekisi oikeastaan hyvää lähteä liikkeelle jo saman tien mutta sade estää puutarhailut. Kävin nimittäin tällä viikolla muutamana päivänä naapurimaakunnassa eräällä kurssintapaisella ja jo pelkkää autossa istumista tuli kolme tuntia päivässä. Kurssi liittyy osittain opintoihin, joihin keväällä hain (ja myös pääsin sisään). Halusin vähän kertailla siellä asioita ja oppia jo kenties jotain uuttakin ennen kuin aloitan syksyllä varsinaisen opiskelun. Innolla odotan sitä, vaikka aikataulujen kanssa saattaakin tulla jossain vaiheessa ongelmia.

Viherliljapuun alla kukkii neilikkaa ja matalaa leijonankitaa.

Kääpiökokoiset leijonankidat ovat alkaneet kukkia. Kaikki ovat toistaiseksi täsmälleen samaa väriä kuin emokasvinsa ja kokoluokkakin on suunnilleen sama, mitä nyt osa on hädin tuskin kymmenen sentin korkuisia korkeimpien ollessa jopa parikymmensenttisiä. Näyttää jokseenkin hassunkuriselta, kun kukinnot ovat jopa kaksi kolmasosaa koko kasvin korkeudesta, mutta pysyvätpähän tukevasti pystyssä vähän kovemmallakin tuulella, kun eivät ole tuon korkeampia. Leikkokukiksi noin matalista leijonankidoista ei ole eivätkä ne oikein toimi kukkapenkissäkään, mutta ruukkuihin tuo koko sopii vallan mainiosti. Kukkimishalujen puutteesta näitä leijonia ei kuitenkaan voi moittia, sillä nuppua pukkaa joka välistä.

Isompi ja lilliputtikokoinen leijonankita bellisten seassa.

Kivikkorinteen kasveja aamuauringossa. Tarhakylmänkukan siemenhahtuvat oikein hohtavat.

Onko teillekin tuttua sellainen tilanne, jossa väliaikaisratkaisu vain jää olemaan, vaikka se ei olisi kovin nätti eikä käytännöllinenkään? Tyyliin "tuohon tarvittaisiin tällainen juttu, mutta juuri nyt sellaista ei ole/ehdi hankkia/syy x, joten laitetaan väliaikaisesti siihen tämä". Kymmenen vuotta myöhemmin huomaa, että siinä se hätäratkaisu vieläkin virnuilee. Meillä on säilytelty tähän asti kompostikuiviketta ulkoeteisessä muovikassissa, vaikka pussi on sekä ruma että epäkäytännöllinen ja vie kaiken lisäksi ihmeen paljon tilaakin. Lisäksi pusseja oli kaksi sisäkkäin, sillä ensimmäiseen tuli pieni reikä, josta kuiviketta karisi lattialle. Useimmiten kuiviketta karisi myös silloin, kun sitä otti pussista biojäteastian pohjalle.

Kompostikuivikkeen säilytys parani sekä visuaalisesti että käytännöllisesti.

Pussit saivat lähteä, kun huomasin lähihalpakaupan valikoimissa sopivankokoisen peltilaatikon, jolla oli hintaakin vain vitonen. Boksi mahtuu ainakin näin kesäaikaan eteisen kaapin päälle, talven ajaksi sen joutunee nostamaan pelakuiden tieltä lattialle. Vähemmän se vie kuitenkin sielläkin tilaa kuin muovikassi eikä puhkea, vaikka joku terävämpi puunkappale vähän sattuisi reunaan tökkäämään. Pieni miinus tulee siitä, ettei laatikkoa voi kantaa täytenä yhdellä kädellä mutta sillehän ei oikeastaan ole tarvettakaan muulloin kuin uutta kuiviketta hakiessa. Tosin kovin iso homma ei olisi pujottaa tarvittaessa sopivanmittainen rima laatikon köysiripojen läpi kantokahvaksi. Tai voihan sen kuivikkeen tuoda vaikka ämpärillä eteiseen ja kipata sillä suoraan laatikkoon.

Päivän kärhönä on ruukkukärhönä patiolla kukkiva SAMARITAN JO.

Sade, koleus ja pilvisen hämärä sää saa pääni toimimaan jotenkin jähmeästi. Vesisade saisi jo riittää minun puolestani ja aurinko tulla takaisin mieluusti hellelukemien kanssa. Ei kuulu kesään etsiä kaapista paksumpaa hupparia päälle ja nyhjöttää sisällä siivoamassa jotain kaappia. Ei sillä, että vettä olisi tullut vielä liikaa yhdelle kesälle. Sade tuli vielä alkuviikosta ihan tarpeeseen, vaikka maa ei rutikuivaa vielä ollutkaan. Nyt alkaa vain jo tympiä. Seuraavan kerran sateen tauotessa pitänee käydä tarkistamassa etteivät sadevesitynnyrit tulvi yli. Mitenkäs teillä on heinäkuu lähtenyt käyntiin?

Ruukkupuuhia

Nyt on taas se aika keväästä, kun tekee mieli vähentää pikkupurkkeja ja istuttaa kasveja maahan tai lopullisiin ruukkuihinsa. Sen verran paljon on käynyt katoa sekä kukkapenkeissä että talvetetuissa kasveissa, että melkein meinasi olla jo pulaa täytekasveista. Onneksi tulin kylväneeksi viimevuotisista leijonankidoista kerättyjä siemeniä, niin oli taimia, joita lykkiä isompien kasvien juurelle. Emokasvit olivat vain 20-senttisiä, toivottavasti myös jälkeläiset ovat samaa kokoluokkaa. Aika maltillisesti taimet ovatkin kasvaneet, joten ehkä niistä ei mitään jättejä tule. Kukintaa joutuu vielä odottamaan hetken.

Monta vuotta vanha viherliljapuu sai juurelleen lahjaksi saadun neilikan ja leijonankitaa (ruukun takareunassa toistaiseksi piilossa).

Punainen viherliljapuu ei ole paras valinta punaista talonseinää vasten, mutta se nyt on toistaiseksi tuossa. Keksin sille jossain vaiheessa paremman sijoituspaikan. Se ei meinannut viime kesänä pysyä aina pystyssä kovemmassa tuulessa, joten laitoin sen ruukkuineen isomman saviruukun sisälle. Kevyt muoviruukku on talvetuksessa mukavampi, joten en lähtenyt vaihtamaan koko puskaa saviruukkuun. Patio on myös kuuma ja paahteinen, joten muoviruukku on kastelun kannalta saviruukkua helpompi vaihtoehto. Patiolla on myös samat pelakuut kuin viime kesänä (vanha valkoinen ja 'Appleblossom') sekä kellarissa talvetettu mustaluumu. Luumu sai juurelleen lobeliaa, yhden leijonankidan ja yhden rääpälekokoisen nemesian. Enempää taimia ei itänyt enkä ole ollenkaan vakuuttunut siitä, että tuo ainokainenkaan ehtisi koskaan kukintakokoon.

Mustaluumun aluskasvit ovat tällä hetkellä niin vaatimattomia, että kuvaan pääsi vain kukintaa aloitteleva latvus.

Mustaluumu kasvoi viime kesänä niin toispuoleiseksi, että päätin ohjata sen oksia paksulla rautalangalla vähän tasaisemmin ympäri latvusta. Oksat roikkuvat luonnostaan alaspäin mutta käänsin nyt paria oksaa pation suuntaan täyttämään latvuksen tyhjää puolikasta. Jospa ne kesän aikana puutuisivat uusiin asentoihinsa. Tällainen riippamallinen puu on kellarissa talvetusta ajatellen erinomainen. Kellarimme kun on vain puolisentoista metriä korkea, niin sinne ei kovin korkeaa puuta mahdu. Luumun runko saisi vain vahvistua vielä pikkuisen, jotta se voisi olla ilman tukikeppejä myös tuulisemmalla säällä. Vielä on tukikepit laittamatta mutta jospa tässä ei ihan hirmuista myräkkää ihan heti tulisikaan. On nimittäin ollut sen verran paljon kiireellisempääkin tekemistä, että tuollaiset pienet sivuseikat ovat jääneet odottamaan parempaa aikaa.

Kokeellista tomaatinkasvatusta.

Lämmenneet päivät ja erityisesti yöt jouduttivat päätöstä istuttaa tomaatit lopullisille kasvupaikoilleen. Multatilan puolesta olisivat ehkä vielä viikon pärjänneet entisissä ruukuissaan mutta aamuin illoin kastelu ja korkeaksi venähtäneiden taimien tukeminen alkoivat tympiä. Ulkokasvatukseen kokeilemistani lajikkeista parhaiten sopiva 'Maskotka' aiheuttaa kasvutapansa vuoksi ongelmia niin amppelissa kuin ruukussakin. Se on liian rento pysyäkseen kunnolla pystyssä mutta liian pitkäversoinen ja jäykkä amppeliin. Koska kellarissa talvehtineet pelargonit kuolivat, talon julkisivun seinustalta vapautui yksi pitkä parvekelaatikko, johon lykkäsin 'Maskotkan' kyljelleen. Puolet rungosta upotin multaan ja latvus jää roikkumaan laatikon reunasta. Nyt sillä on mahdollisuus kasvaa vaakatasoon pitkin seinää naruilla tuettuna tai sitten roikkua alaspäin. Parvekelaatikkoa tuulet eivät keikuttele samaan tapaan kuin amppeleita, niin ehkä tällainen roikalekin pärjää paremmin. Isäntä siirsi laatikon telineen talon seinästä autotallin seinustalle, niin on kaikki hyötykasvit yhdessä paikassa.

'Maskotka' sai kaveriksi pari basilikaruukkua.

Vanhaan puulaatikkoon pääsi taas kolme tomaattia ('Roma', 'Cuor di Bue' sekä toinen 'Maskotka'). Ajattelin ensin vaihtaa suurimman osan viimevuotisesta mullasta mutta kuivat pintamullat kaavittuani totesin syvemmällä mullan niin muhevaksi, että lisäsin vain sekaan pikkuisen pussimultaa (ja varastolannoitteeksi kanankakkaa). Vanhoista juurakoista oli jäljellä enää pienet varrentyngät, kaikki ohuemmat juuret olivat maatuneet mullaksi. En keksi muuta syytä ilmiölle kuin viime vuonna sekaan sotkemani palaneen hevosenlannan ja biohiilen. Puutarhakompostiakin seassa oli mutta se ei ollut ensimmäinen kerta. Ehkä biohiilen ansiosta mullassa pysyi kosteustasapaino mikrobeille sopivampana, jolloin ne saivat hajotettua viimevuotiset juurakot tehokkaammin. Nyt onkin jännä nähdä, kuinka tomaatit kasvavat "vanhassa" mullassa.

Ruukkuihin istutin 'The Amateurin', 'Vilman', 'Cereza Amarillan' sekä 'Balkonzauberin', kaksi taimea ruukkuunsa. Joskus minulla on ollut kolmekin tomaattia isossa ruukussa mutta se on vaatinut enemmän huolenpitoa. Helpommalla pääsee, kun on vain kaksi kussakin. Kahdessa amppelissa on 'Tumbling Tom Rediä' ja yhdessä kaupasta ostettu 'Verino'. Se piti viedä tuliaisina mutta unohdimme sen auton takakonttiin. Niinpä jätin sen sitten itselle. 'Evakon' istutin kasvilavaan. Kaksi maustepaprika 'Lombardoa' istutin yhteen ruukkuun ja toiseen kaksi chili 'Hungarian Yellow Wax Hotia'. Toiseen parvekelaatikkoon tuli pelkästään sitruunabasilikaa ja krassia.

Kolmanteen parvekelaatikoista istutin toisen 'Vilman' ja sitruunabasilikaa (vasemmalla) sekä tavallista basilikaa.

Monta talvea eteisessä viettänyt rosmariini selvisi taas hyvävointisena uuteen kesään. Sen paakku oli niin täynnä juuria, että isompi ruukku tuli sillekin tarpeeseen. Vaihtoehtoina oli joko tavallinen musta iso taimiruukku tai anopinkielellä ennen ollut iso altakasteluruukku. Päädyin altakasteluruukkuun, jotta talvettaminen olisi helpompaa eikä tarvitsisi etsiä aluslautasta. Vähän jouduin rapsuttelemaan vesisäiliön täyttöputken puoleiselta sivulta ja pohjasta juuristoa pienemmäksi, jotta sain yrtin mahtumaan uuteen ruukkunsa. Entinen ruukku oli hieman korkeampi mutta leveyssuunnassa rosmariinilla on nyt hyvin tilaa kasvaa.

Rosmariinilla alkaa olla jo kunnolla kokoa. Uusi ruukku on halkaisijaltaan 25cm.

Seinusta valmiina kesään. Vedän vielä toistaiseksi harsot ruukkujen eteen suojaamaan iltapäivän paahteelta.

Nyt on myös kaikki kasvimaan kylvöt tehty ja kurkut istutettu maahan. Istutin jälkikompostoriin kesäkurpitsan seuraksi tällä kertaa kaksi kurkkua ja krassia. Jälkikompostorissa on kasvutilaa 60*60cm, minkä yksi kesäkurpitsa itsekseenkin täyttäisi vallan mainiosti. Kurkut ja krassit lähtevät kuitenkin versomaan kompostorin ulkopuolelle, joten kaikkien luulisi saavan valoa riittämiin. Eri asia sitten on se, riittääkö 320 litraa multaa viidelle kasville. Neljälle riitti hyvin ja jos tämäkin kesä menee ongelmitta, niin ensi vuonna voi kokeilla sitten kuutta kasvia.

Lasten kasvimaa on heidän leikkialueensa laidalla.

Lapset kylvivät maaliskuussa mummolassa itselleen 'Aztek'-tomaatteja. Taimet jäivät suurimmaksi osaksi minun hoidettavaksi esikasvatuksen aikana mutta nyt lapset saivat istuttaa tomaatit lopullisiin astioihinsa ja huolehtivat niistä jatkossa itse. Kumpikin halusi istuttaa myös yhdet lehtikaalit tomaattien kaveriksi ja saivat valita, mitä nopeakasvuista kylvävät vielä kaalien ja tomaattien juurelle. Kuopus halusi omaan laatikkoonsa retiisiä, esikoinen salaattia. Lisäksi he saivat kylvää herneitä yhteen minulta tarpeettomaksi jääneeseen ruukkuun.

Se hyötykasveista, tässä kellarissa talvehtineen pitsipihlajan latva. Ihan kuin pikkuinen palmu.

Viime keväänä aurinkopenkissä rellestänyt vesimyyrä melkein tuhosi edellissyksyn alesta hankkimani pitsipihlajan. Ruukkuun istuttaminen ja huolellinen hoito sai puun kuitenkin toipumaan mutta vielä sen juuripaakku ei ollut niin kunnollinen, että olisin uskaltanut istuttaa sitä maahan. Laitoin sen kuitenkin reilusti isompaan ruukkuun ja istutin juurelle pari leijonankitaa. Kuvien ottamisen jälkeen tuin sivulle päin kasvavan ylimmän oksan uudeksi latvaksi. Se olikin hyvä sitoa narulla kiinni vanhaan latvantynkään, niin ei tarvinnut upottaa tukikeppiä ruukkuun puun rungon viereen. Vielä kun muistaisi pitää tämän kesän ruukkua niin päin, että latva ohjautuisi itse suorempaan aurinkoa kohti kasvaessaan.

Pitsipihlaja koko komeudessaan. Tuo hassu alaoksa joutaisi kyllä poistaa.

Ja kun on päässyt todella monesta ruukusta eroon tai ainakin vaihtanut pienempiä suurempiin, niin tokihan tilallekin on jotain hankittava. Viikonloppuna täällä oli taimitapahtuma, josta tein jälleen kerran hyviä löytöjä. Erikoisempi valkovuokko kiinnitti ensimmäisenä huomioni ja tajusin vieressä olleista kerrannaisista valkovuokoista, että ostin niitä toissa keväänä samalta myyjältä. Siinä jutellessamme kävi ilmi, että viime keväänä hankittu tummapärskäjuuri oli myös häneltä hankittu. Nyt hänen pöydältään löytyi vielä karhunlaukkaakin, jota olen yrittänyt turhaan kasvattaa siemenistä. Taidanpa jatkossakin etsiä hänen myyntipisteensä heti ensimmäisenä, jos vaikka löytyisi joka kerralla jotain jännittävää. Karhunlaukan istutin mustaherukan alle, valkovuokko pääsi kärhökaaripenkkiin erilleen tavallisista valkovuokoista.

Vasemmalla alppiwulfenia, keskellä valkovuokko ja oikealla karhunlaukkaa.

Alppiwulfenia löytyi Keski-Suomen suunnalta tulleelta myyjältä, jolla oli paljonkin erikoisuuksia kyydissään. Itseäni ei niin kiinnostanut mm. niittyleinikin erikoismuodot mutta alppiwulfenia kuulosti niin eksoottiselta, että se oli pakko napata mukaan. Yritin kysellä, millaiseen paikkaan se pitäisi istuttaa ja vastaus oli, että multaan. Haha. Sain kuitenkin selvennystä, että ei ole niin ronkeli kunhan maahan vain pääsee. Kuulemma käyttäytyy nätisti, eli kasvaa omana mättäänään eikä lähde naapuriin riehumaan. Istutin sen nyt kokeeksi kivikkorinteeseen kuolleiden kivikkotörmäkukkien tilalle. Katsotaan, kuinka se siinä alkaa viihtyä.

Uusi valkovuokko lähikuvassa. Olisiko tälle kellään lajikenimeä tiedossa?

Olen ottanut ilon irti näistä hellesäistä. Ihan toista laatua kuin vuosi sitten ja sadevesisäiliötkin pääsivät jo tyhjenemään. Taisipa olla ensimmäinen kerta kahteen tai ehkä jopa kolmeen vuoteen. Huomiselle on vielä muutaman tunnin työhomma mutta sitten tämä tyttö pääsee kesäloman viettoon. Kunpa sää jatkuisi yhtä kesäisenä kuin nyt.

Hattivattihyökkäys

Hattivatit ovat valtaamassa kellariani! Lähdin ihan viattomasti hakemaan sieltä perunoita, kun törmäsin laumaan hattivatteja ja muita kummajaisia. Varsinainen kammotuskellari! Hyvämuistinen lukija saattaa tässä vaiheessa ihmetellä, että mahtuuko kellariimme kasvien lisäksi vielä perunoitakin. Mahtui sinne juuri ja juuri pari 15 kilon säkkiä sen jälkeen kun siirsin kasveja tiiviimpään. Haen säkistä kerralla muovikassillisen perunaa jääkaappiin, jotta ei tarvitse joka toinen päivä kömpiä kellariin hakemaan lisää.

Tässä ensimmäiset vastaan tulevat hattivatit, alias loistokärhö 'Samaritan Jo'.

Sekaan vaan tutkimaan. Tyhjää lattiatilaa on ehkä neljälle naisen kengälle, loput voivat kurkkia portailta tai kattoluukusta.

Kaikki kärhöt ovat hereillä. Se ei tullut yllätyksenä, sillä ne lähtivät kasvuun jo joulukuussa. Leudon alkutalven takia kellarissa ei ollut niin viileää kuin yleensä ja vasta nyt lämpötila oli pudonnut siellä viiteen asteeseen. Kuukausi sitten lämpöä oli kahdeksan astetta, joten pudotus oli yllättävän huima. Sen luulisi hidastavan pikkuisen kasvua. Typistin myös kaikki pitkät hattivatit, jotta ne vähän rauhoittuisivat ja malttaisivat odotella kevättä. Yhtä kasvuun lähtenyttä kärhöruukkua sen sijaan tervehdin melkein hyvilläni. Syksyllä äidin kukkapenkistä löytyi vaeltamaan lähteneitä kärhöjä, jotka tietysti ruukutettiin saman tien. Juurakko, jossa oli elävä verso, jäi äidilleni ja minun mukaani lähti kokeeksi pelkkiä juuria sisältänyt ruukku. Mielestäni näin juurakossa kasvupisteen, mutta en ollut varma, jaksaako pelkkä juurakko lähteä kasvuun. Nyt tuli todistettua, että hyvin jaksaa, sillä juurakosta oli noussut peräti kolme versoa. Hyvin todennäköisesti se myös jaksaa kukkia kesällä, joten paljastuu, onko se 'Rouge Cardinal', 'Miss Bateman' vai 'Multi Blue'. Kaikkia kolmea oli aikanaan istutettu kyseiseen penkkiin. Todennäköisin vaihtoehto on 'Rouge Cardinal', joka sinnitteli pisimpään hengissä kuivassa paikassa ja sen myös toivoisin kärhön olevan. Kahta muuta kun minulla jo on.

Kärhönjuurakot heti maasta löytymisen jälkeen. Tuo pelkkä juurakko oikeanpuoleisen kuvan keskellä on nyt lähtenyt hyvään kasvuun kellarissa.

Nämä ovat vähän kelmeämpiä hattivatteja. Etualalla helmililjaa, korkeammat takana hollanninkurjenmiekkaa.

Pensaiden pistokas- ja taivukastaimet ovat myös lähteneet kasvuun. Ylhäällä vasemmalla syyssyrikkä ja nietospensas, alhaalla pallohortensia ja nuokkusyreeni.

Pensaiden pistokastaimien silmuja tutkiessani huvituin niiden kokoeroista. Kuutamohortensian silmut olivat ihan minipienet, pallohortensiassa sopusuhtaisen pulleita. Alle viiden sentin korkuinen nuokkusyreenin taimi sen sijaan tuntuu suuruudenhullulta kannatellessaan melkein parisenttistä silmupulleroista. Syksyllä ruukutetut alelaarien kukkasipulit ovat hereillä. Helmililjat ja hollanninkurjenmiekat lähtivät hyvin pian puskemaan piippoa, mutta narsissit ja nuokkutähdikki antoivat odottaa itseään. Nyt kymmenestä narsissista näkyi kahdeksan piippoa mullan pinnalla ja varmaan viimeisetkin ovat pian tulossa. Nuokkutähdikkiruukussa ei vielä näkynyt mitään mutta kun kaivelin varovasti multaa, löysin aivan pinnan tuntumasta jo ensimmäisen piiponkärjen. Ainakin yksi on siis herännyt, ehkä muutkin aikanaan. Kunhan hyasintit siirtyvät eteisestä ihmisten ilmoille, siirrän kellarista hollanninkurjenmiekat niiden tilalle.

Mörköjä pelakuulaatikossa? Etualan kärhökylvösruukussa on varmaan näkymätön lapsi Ninni...

Curry-yrtti näyttää ja tuntuu aivan samalta kuin kesälläkin. Kellarin hämärässä valoa heijastava kummituspuska.

Tuiki tavallinen muratti ei ole tainnut edes huomata, että on pilkkopimeää.

Kellarin muratti oli oikein hyvävointinen eikä siinä näkynyt jälkeäkään kirvoista toisin kuin eteisen murateissa. Kirvataisto jatkuu edelleen, sillä teippailu ja suihkuttelu eivät ole saaneet kirvoja kaikkoamaan. Aloitin edellisen tilannepäivityksen jälkeen taistelun järeämmillä keinoilla, eli täytin pesuvadin tulikuumalla vedellä ja upotin murattien oksat hetkeksi sinne. Ensimmäisen kylvyn jälkeen kirvoja ei tullut enää ihan niin suuria laumoja, mutta sen verran kuitenkin, että kylvetys piti toistaa parin päivän päästä. Ja vielä kolmannen kerran tänään. Ihmeellisen sitkeitä ovat, kun eivät melkein höyryävän kuumassa vedessäkään anna periksi. Muratteihin iskeneet kirvat ovat tänä talvena niitä mustia eivätkä tavallisia vihreitä. Ovatkohan ne sitten kestävämpiä kuin vihreät vai kestävätkö oksiin munitut munat kuumaa vettä paremmin kuin elävät kirvat? Ötököitä on kuitenkin joka kylvetyksen jälkeen tullut selvästi vähemmän kuin pelkän teippailun tai suihkuttelun jälkeen, joten ehkä kuuman veden tuhlaaminen on ollut kannattavaa.

Tästä kirjavalehtisestä muratista ei enää montaa kirvaa jäänyt kylpyveteen lillumaan, joten voiton puolella ollaan.

Olen kaatanut murattien välissä kirvaisen kylpyveden viemäriin ja laskenut seuraavalle oman veden. Näkee vähän paremmin, paljonko kirvoja kummastakin lähtee. Ilmeisesti liuskalehtiselle muratille tuli yhdellä kerralla liian kuumaa vettä, sillä osa lehdistä lähti kellastumaan. Muutaman lehden menetys ei haittaa, jos vaakakupissa on kirvattomat kasvit. Jos kirvatilanne ei ala pian helpottaa, leikkaan murattia pienemmäksi. Jääpähän vähemmän piilopaikkoja mokomille tuholaisille.

Liuskalehtinen versio on ollut oikea loistohotelli kirvoille, näin tuuhea kun on.

Ihmeellistä kyllä, eteisessä talvehtivaan riippapelakuuhun ei ole tänä talvena tullut kirvan kirvaa.

Viherliljapuukin voi hyvin ja pelakuut kohtuullisesti.

Murattien poiston jälkeen eteisestä ei ole löytynyt kirvan kirvaa, joten taisin huomata ongelman ajoissa. Suurin osa talvehtivista kasveista voi hyvin, rosmariinikin todella hienosti hengissä. Sen sijaan hopeaputouksista osa vaikuttaa kuolleilta. Riippapelakuun kanssa samassa ruukussa asustavat hopeaputoukset ovat ehkä parhaimman näköisiä mutta viherliljapuun ja joidenkin laatikkopelakuiden juurella tuntuu olevan vain kuivettunutta versoa. Saa nähdä, kuinka moni lähtee versomaan kun valon määrä alkaa lisääntyä ja pelakuita aletaan lannoittaa. Siihen ei olekaan enää pitkä aika. Kevättä odotellessa olen kikkaillut vielä farkkutilkkujen ja ompelukoneen kanssa. Pieni kummityttö täytti vuosia, joten tein hänelle käsilaukun. Niitähän naisella ei voi olla liikaa. Koristeiksi tuli vain kankainen rusetti, hapsutetut kahvojen päät ja ompelukoneella kauniisti kirjailtu nimi. Laukun saa pestyä muiden pyykkien mukana pesukoneessa, kun prinsessa päättää jemmata sinne aamupuuron jämät tai unohtaa viikoksi hiekkalaatikolle. Kantokahvat saa myös ratkottua helposti irti, jolloin laukku toimii vaikkapa meikkipussukkana, kun neiti alkaa lähestyä sitä ikää. Farkkukangas oli juuri sellaista vanhan ajan paksua, napakkaa farkkua, ettei ihan hetkeen varmasti kulu puhki. Vielä laukku ei neitiä hirveästi kiinnostanut: hän testaili muutaman kerran vetoketjua ja jemmasi sisälle synttärikorttinsa mutta pyyhälsi sen jälkeen muiden lasten kanssa leikkimään.

Kummitytön käsilaukun vuori on samaa ruusukangasta kuin rusetti ja vetoketju tietysti vaaleanpunainen.

Voisi taas sanoa, että jo on säitä pidellyt. Pikkupakkasista hypättiin kerralla hitusen vaille -20 asteeseen ja vuorokauden päästä lämpötila oli taas lauhtunut -5 asteeseen. Sen lisäksi, että talven lämpötilat ovat pysyneet kummallisen lähellä nollaa, on satanut alijäähtynyttä vettä suunnilleen kerran viikossa ellei useamminkin. Aamulla saa lähteä varovasti ulko-ovesta pihalle, sillä yön aikana rappunen on saattanut muuttua jääkuorrutteiseksi. Olen myös joutunut melkein joka kerta kompostiroskia viedessäni puhaltelemaan pari minuuttia kompostorin kannen lukitussysteemiä sulaksi. Kompostorista nouseva lämpö ei selvästi riitä sulattamaan ylhäältä päin tullutta jääkerrosta lukon rakosista. Lisäksi tänään kannen ylhäälläpitomekanismiin oli kertynyt niin paljon jäätä, ettei kansi pysynyt itsekseen auki. Kompostiroskien kippaaminen oli melkoista taiteilua enkä edes yrittänyt kaataa säkistä yhdellä kädellä kuiviketta vasta tuotujen biojätteiden päälle. Kompostille pitäisikin selvästi saada joku sadesuoja. Pelkkä muovipussi ei riitä, sillä tuuli tempaisee sen helposti pois. Onko teillä muilla ollut vastaavia ongelmia kompostorienne kanssa?

Talvipäivän piristys on hempukanvärinen leikkoruusu.

Hyvää Runebergin päivän iltaa ja pian alkavaa uutta viikkoa!

Varjokujan muodonmuutos

Vieno-myrsky on puhallellut aika rajusti tänään, mutta varjokujalla on melkein tyyntä. Talo ja metsä suojaavat hyvin, jos tuulee muualta kuin suoraan lännestä tai luoteesta. Annetaanpa siis Vienon riehua ja kurkistetaan viime päivien ykkösprojektiani. Päätin jo viime syksynä korvata varjokujan käytävän nurmipinnan hiekalla. Alunperin minulla oli tarkoitus saada käytävän kohdalle kaunis sammalmatto, mutta lapsiperheen käytännön realiteetit osoittivat, ettei sammal kestä talon ympäri juoksemista tai ajelemista milloin milläkin kulkupelillä. Onneksi suunnitelmat on tehty muutettaviksi ja niinpä muutaman tunnin lapionheilutuksen ja kottikärryrallin tuloksena käytävä on nyt uudistettu ja istutusalueita hieman levennetty. Käydäänpä pyörähtämässä kujan päästä päähän ja takaisin.

Varjokujalle astutaan köynnösportin läpi. Portin kohdalla olevan kiveyksen tein jo pari vuotta sitten.

Köynnösportin vasemmalla puolella köynnöskuusama on aloittanut hyvin kasvunsa, vaikka paleltui lumirajan yläpuolelta. Sen kaverina on pieni vaaleanpunakukkainen alppikärhö, josta laitoin kuvia muutama päivä sitten (klik, klik). Toivon, että alppikärhö kasvaa aikanaan sekä portin huipulle että aitaa pitkin kohti varjokujan takaosaa. Eikä haittaisi, vaikka kärhö tulisi portin oikealta puolelta alaspäinkin ja peittäisi samalla näkymää portin ja talon seinän välistä. Tänä vuonna portin oikealla puolella kasvaa tuoksuhernettä ja kelloköynnöstä. Astutaanpa portin alta varjokujalle.

Vasemmalla puolella kasvaa ensimmäisenä kuunliljoja ja valkovuokkoa. Aidan vieressä kelloköynnös on lähtenyt kiipeilemään oksalle.

Oikealla puolella ensimmäisenä on sormivaleangervo, sen vieressä pari kuunliljaa.

Olen niin iloinen siitä että toissa talven kuritus ei näy enää sormivaleangervoissa ja aidan puoleisissa kuunliljoissa. Kummatkin kasvavat taas rehevästi ja sormivaleangervoissa alkaa näkyä jo ensimmäisiä kukkanuppujakin. Reunuskasveina on pääasiassa pinkkiä esikkoa, joka on jo lopettelemassa kukintaa sekä matalaa valkoreunaista kuunliljaa. Sekaan sopii myös yksi töyhtöangervo, lehtoimikkää, aho- tai metsäorvokkia sekä pieni tupastiarellan taimi. Sipulikukista varjokujalla on eri värisiä helmililjoja sekä kirjokevättähteä. Istutusalueet levenivät nyt sen verran, että saan vielä jakaa ainakin esikoita ja lehtoimikkää ja ehkäpä etsiä vielä jotain muutakin kivaa täydentämään kokonaisuutta.

Komeasinikuunlilja 'Elegans' on melkein hätää kärsimässä lehtoimikän vieressä. En tajunnut imikkää istuttaessani, kuinka suuri siitä tuleekaan hyvin viihtyessään. Osa imikästä saa siis väistää toiseen kohtaan.

Istutusalueen ja hiekan rajalla olen käyttänyt vanhempieni metsästä kerättyjä männynoksia sekä aiemmin varjokujalla olleita karahkoita. Oksilla sain myös pengerrettyä osan istutusalueesta hieman korkeammalle, mikä tuo minusta kivasti vaihtelua ja luonnollisuutta varjokujalle. Hiekalla on toistaiseksi vain aiemmin tehtyjä raparperilaattoja astinkivinä, mutta tuon tänne myös luonnonkiviä sitä mukaa kun löydän sopivan kokoisia ja muotoisia.

Töyhtöangervon kohdalla maa nousee pikkuisen kumpareeksi. Eroa ei tosin ole kuin kymmenisen senttiä matalampiin osiin verrattuna, mutta ei takerruta pikkuasioihin. Kumpare mikä kumpare!

Nyt olemme töyhtöangervon kohdalla. Seinän vieressä on ruukkuryhmä ja sitä vastapäätä edellisen postauksen keijupuutarha.

Nyt olemme takapihan puolella. Vasemmassa nurkassa pilkottaa vielä osa käyttämättä jääneistä männynoksista, joista tulee ehkä joskus jotain. Lähdetäänpä takaisin kohti etupihaa.

Ruukkuryhmässä ei vielä kovin runsaasti kuki, mutta muutama verenpisaran kukka sieltä jo löytyy. Sen takana kukkii hortensia.

Ruukkuryhmässä on kahta erilaista verenpisaraa, kellarissa talvetetut valkoinen ja vaaleanpunainen hortensia sekä tänä kesänä saatu ruukkuhortensia. Lisäksi siellä on karjalanneito, kolmea erilaista murattia, lankaköynnös, jouluatsalea sekä koruköynnös. Koruköynnöksessä on jo ensimmäinen kukinto auki ja nuppuja yllättävän paljon siihen nähden että köynnös saa aurinkoa korkeintaan pari tuntia päivässä. Kasvatan koruköynnöstä oikeastaan vain sen vuoksi, että se sopii niin kauniisti kiipeämään seinää vasten olevaa kookasta pihlajan oksaa pitkin ylöspäin ja vehreyttää samalla talon seinän puolta.

Verenpisaran yläpuolelta löytyy ensimmäinen koruköynnöksen kukka. En niin välitä tämän kukista, mutta en ala niitä poiskaan nyppimään. Kukkikoon jos niin haluaa kunhan samalla kiipeää mahdollisimman korkealle.

Toistaiseksi ylimpänä keikkuu risupesä, jossa on rungollinen jouluatsalea, lankaköynnös sekä kahta erilaista murattia. Koruköynnöksen versoja näkyy oksaa pitkin kiipeämässä ja pian se on jo korkeammalla kuin atsalean latva.

Jatketaan taas matkaa kohti etupihaa. Töyhtöangervo peittää hieman näkyvyyttä aidan puolelle.

Aidan puolella töyhtöangervon vieressä on sormivaleangervoa, talon puolella pieni sammalikko. Suurin osa varjokujalla olleesta sammaleesta meni keijupuutarhaan, lopuille tein oman alueensa tuohon.

Sammalen kaveriksi sopi minusta kauniisti jo kelottumaan lähtenyt männynkarahka. Viherliljapuu hopeaputouksineen tuo pienen eksoottisen säväyksen.

Mitäpä pidätte? Muutos on huomattava, kun vertaa siihen, millainen se aikaisemmin oli, eli pelkkää sammalta ja rikkaruohoja. Esittele ongelmapaikkasi -haastepostauksessa kujasta olikin monta karmaisevaa kuvaa, tosin vain yhdestä suunnasta kuvattuna. Ei kestänyt silloin enää kantti lähteä tallustelemaan takaisin kameran kanssa! Nyt on toisin, vaikka hieman keskenhän varjokuja edelleen on. Nyt siellä kuitenkin riittää katsottavaa kummallakin puolella polkua eikä tee mieli juosta mahdollisimman nopeasti nurkan taakse. Loppu onkin sitten vain pientä viimeistelyä.