Elinan beibi

Näin sitä vain meikäläinenkin näyttää välillä tekevän pionipostausta ihan oman puutarhan pioneista eikä vain aina äidin silmäteristä. Pitkään menikin, että puutarhassani oli vain kaksi pionia: ne suvun perintöpioni 'Elinasta' otetut jakopalat. Viime syksynä kuitenkin pionien määrä puutarhassani yli kolminkertaistui, kun toin äitini puutarhasta peräti viisi pionin jakotaimea. Näyttää uhkaavasti siltä, että kevään hallayöt tuhosivat muiden ensimmäisen kukinnan, mutta yksi jaetuista pioneista aukaisi eilen ainokaisen nuppunsa. Se on ensimmäisestä minun ja äitini risteytyskokeilusta, ja äitini on sen "virallisesti" kastanut 'Minna-Elinaksi'. Minna tulee vesivärisiveltimen käyttäjästä ja Elina emokasvista. Isänä oli 'Karl Rosenfield', mutta 'Kaarlo-Elina' ei nimenä ilmeisesti miellyttänyt äitiäni.

'Minna-Elina' vasta auenneena. Isäänsä vaaleampi, mutta selvästi äitiään tummempi.

Tässä äiti 'Elina', jonka melkein kaikki pääkukat ovat nyt auki. Jokaisen pääkukan alla on 2-4 sivunuppua, joten kukinta kestää aika pitkään.

'Minna-Elinan' kukka on jonkun verran pienempi kuin emokasveissaan ainakin nyt kun kasvi on nuori. Todennäköisesti sitten kun juurakko on kasvanut kokoa, myös kukan koko hieman kasvaa, mutta voi olla, ettei siitä tule jättimuhkeaa milloinkaan. Minusta se on vain hyvä ominaisuus, sillä silloin pääsee helpommalla pionin tukemisessa. 'Minna-Elina' ehti kukkia muutamana vuonna äidilläni ennen viimesyksyistä siirto- ja jako-operaatiota, joten kukan tyyppi oli aika hyvin selvillä. Sen paikka vain oli todella karu ja vähän huono muutenkin, joten pioni oli siirrettävä suotuisampiin oloihin.

Toisena päivänä alkaa tulla esille 'Minna-Elinan' hauska taipumus vaalentaa terälehtiensä kärkiä kukinnan edetessä.

Sivulta päin huomaa, että kukka on malliltaan kartiomainen. Keskimmäiset terälehdet vaalenevat erityisen selvästi.

Pioni on käytännössä koko ajan auringossa, joten oli pakko itse varjostaa kukkaa, jotta saisi värin muutoksen selvemmin näkyville. Terälehtien kärjet eivät siis kuulla läpi valoa, vaan ne ovat ihan oikeasti vaaleita.

Ei ole pioni, mutta sattui niin söpö puutarhatyöläinen osumaan silmiin kuvauskierroksella. Kimalainen oli käynyt siitepölyn määrästä päätellen ilmeisesti piehtaroimassa 'Elinan' kukissa ja lepäili nyt jaloangervon nupulla.

Liukuvärjätty pioni. Aivan kuin värit olisivat valuneet ylhäältä alas.

Illan viimeiset auringonsäteet hipovat terälehtien kärkiä niiden vetäytyessä yötä vasten suppuun. Ehtiiköhän kukka vaaleta kokonaan ennen kuin terälehdet karisevat pois?

Hyvää yötä!

Juhannusviikonlopun yllätyksiä

Juhannusta vietettiin täällä laiskanpulskeissa helletunnelmissa uiden, grillaillen ja nautiskellen elämästä. Itikoita ja paarmojakin ilmeisesti laiskotti, sillä niitä ei päivisin ollut riesaksi asti ja iltaisinkin selvästi vähemmän, mitä pitkään aikaan. Puutarhassa tapahtui monta yllättävää asiaa ja jopa muutama ennennäkemätön kukkijakin innostui ensikukintaansa.

Valkoinen kurjenmiekka ei ole koskaan kukkinut tällä tontilla! Tarkempi laji/lajike ei ole tiedossa, siperiankurjenmiekka tämä kaiketi on.

Ja mikä yllättävintä, löysin vielä kaksi nuppua lisää noista edellisen kuvan valkoisista kurjenmiekoista. Ihan kaikkea kunniaa kukinnasta en ota itselleni, sillä sain kurjenmiekat viime kesänä äidiltäni. Kasvusto oli päässyt liian suureksi ja sen keskellä kasvoi heinää, joten minun piti pilkkoa mätäs ihan pieniksi palasiksi ja keksiä niille paikka. Istutin ne kärhökaaripenkin viime kesänä laajennettuun takaosaan kun siellä sattui olemaan tilaa. Ilmeisesti nämä viihtyvätkin paremmin puolivarjossa kuin auringossa. Samaa todistaa muutaman vuoden takaisesta siemenkirjeestä peräisin oleva vaaleansininen kurjenmiekka, sillä niistäkin ensimmäinen aukaisi kukkansa.

Kiitos Nilalle (Lappalainen etelässä -blogi) tästä taivaansinisestä kaunottaresta! Katsokaa noita juovia terälehtien tyvellä: on ollut luontoäidillä tarkka sivellin.

Pitää harkita, mitä teen kurjenpolville ja jalopähkämölle. Niiden lila väri ei ole minun silmissäni täydellisin kumppani vaaleansiniselle kurjenmiekalle, joka vielä tänä vuonna on niin matala, että piiloutui kokonaan näiden taakse.

Kuumalla säällä ei hirveästi innostanut rehkiä puutarhatöissä, mutta sen verran hyödynsin itikatonta aikaa, että rapsuttelin rikkaruohot kaikista kiveyksien ja kivipolkujen saumoista. Siinäpä menikin yhteensä useampi tunti parina päivänä. Voikukkia ja koivuntaimia oli siunaantunut jostain valtavat määrät ja kun noita polkujakin on taas monta metriä enemmän kuin viime vuonna, kitkettävää kyllä riitti. Seuraava kitkentäkierros on sitten syksyllä ennen talven tuloa, niin on keväällä siistit käytävät katseltavaksi.

Niin puhtaat ja siistit! Sammalet jätin kivien väliin, sillä minusta sammaloitunut kivipolku on kauniimpi kuin hiekka- tai kivituhkasauma. Kukkapenkin kasvittaminen on vielä vähän vaiheessa...

Yritin kuvata komeasti kukkivia myskimalvoja ilman juoksevia lapsia. Ei välttynyt ylimääräisiltä linssiluteilta tämäkään kuva.

Juhannuspäivän jälkiruoka löytyikin hunajamarjapensaasta. Isoin pensaamme, 'Jättiläisen tytär', teki ensisatonsa.

Rastaille ja harakoille yllätys. Viritin pitsiverhon kuukausimansikoiden päälle, sillä ensimmäiset kypsät menivät lintujen suihin. Tänään saatiin itsekin jo pari maistiaista.

Vähemmän kiva yllätys minulle löytyi punaherukasta. Kirvatko ovat saaneet oksankärjen näin ruttuun?

Ensimmäiset tuoksuherneet ovat auki. Väriskaala ulottuu kuvan kirsikkaisesta ja persikkaisesta viileän vaaleanpunaiseen ja todella hentoon vaaleanpunertavaan.

Tänä kesänä myös pionit näyttävät kukkivan hyvin. Kahdessa perintöpioni 'Elinassa' isompia nuppuja on yhteensä 94 kappaletta. Jos kumpikin jaksaa lisäksi aukaista muutaman pienistä nupuistaan, sadan pioninkukan haamuraja menee rikki. Lisäksi viime syksynä jaettuihin pioneihin on melkein kaikkiin tulossa nuppuja, mutta epäilen, etteivät ne kuitenkaan jaksa kukkia. Yhdestä kevään viimeinen hallayö puraisi latvoja aika pahasti, joten se ei ainakaan kuki. 'Elinat' säästyivät hallalta, sillä ne nousivat paljon myöhemmin. Jotain etua on siis varjoisasta ja runsaslumisesta kasvupaikastakin sen lisäksi että pionit jaksavat kukkia siellä hieman pidempään.

Ensimmäinen perintöpioni 'Elinan' kukka on auki. Tässä yksilössä isompia nuppuja on 54 kappaletta, joten pian pioni kukkii komeasti.

Tänä vuonna ainakin meillä kaikki kasvu tuntuu olevan tässä vaiheessa kesää pikkuisen etuajassa. Ensimmäinen pioninkukka aukesi vajaan viikon aikaisemmin kuin muina vuosina, mutta nimetön köynnöskuusama yllätti huimalla vauhdillaan. Sen ensimmäiset kukat ovat yleensä auenneet vasta elokuun alussa, mutta nyt isoin nuppurykelmä on jo sen verran kookas, ettei kasvi varmasti malta odotella elokuuhun saakka, hyvä jos heinäkuun puoleenväliin. Nuppuja löytyi vielä aika montakin, joten pääsen tänä vuonna nauttimaan sen ihanasta tuoksusta hyvissä ajoin.

Köynnöskuusamani teki nupun ennätysaikaisin.

Tiukukärhö 'Arabella' aukaisi ensimmäiset kukkansa pari viikkoa normaalia aikaisemmin. Pian moni muukin kärhö alkaa availla kukkiaan.

Juhannuksen yllättävimmän ilmoituksen teki isäntä. Hänen grillaillessaan minä kysyin, mitä mieltä hän on siitä, jos ilmoittaisimme pihamme avoimiin puutarhoihin ensi kesänä siinä tapauksessa, ettei lähiseudulla näyttäisi silloinkaan olevan kiinnostavia puutarhoja avoinna. Tapahtuma kun ilmeisesti olisi elokuussa eli kärhöjen kukinta-aikaan, jolloin puutarhamme on muutenkin näyttävimmillään. Isäntä torppasi vielä viime kesänä koko ajatuksenkin julkisesta puutarhan esittelemisestä, joten oletin, että hienovarainen taivuttelu pitää aloittaa jo nyt. Hyvä, että olin jo valmiiksi istuallani, sillä isäntä vain tokaisi, että "avataan vaan, minä jo sanoin työkavereille, että ensi kesänä ollaan varmaan avoimissa". Isäntä on kuulemma kahvitauoilla näyttänyt blogistani kuvia joillekin puutarhaintoisille työkavereilleen ja he ovat sanoneet tulevansa katsomaan heti kun ollaan avoimissa mukana. Niin, että asia on ilmeisesti sitten lyöty lukkoon, tulipa pupu viime metreillä pöksyyn tai ei! Kai sitä on sitten alettava saattaa kaikkia keskeneräisiä projekteja loppuun, jotta täällä olisi edes jotain valmiina siihen mennessä.

Mustalaukka (tuo valkoinen) alkaa kukkia. Sen hyvä tuoksu yllätti minut. Vieressä sekoituspussin 'Miami' tai 'Violet Beauty', en enää pysy kärryillä, mikä on mitäkin.

Kuinka teillä juhannus sujui? Tuliko yllätyksiä?

Juhannustaikoja puutarhaan

Kaikki varmasti tuntevat ainakin jonkun juhannustaian, ehkä joku on juhannusaattoyönä esimerkiksi kerännyt kukkia ja laittanut niitä tyynyn alle nähdäkseen tulevan puolisonsa unessa. Selasin nettiä ja otin vapauden muokata perinteisiä juhannustaikoja puutarhurin onneksi. Tässäpä muutama täsmätaika meille puutarhahörhöille juhannuksen ajanvietteeksi.

Juhannuksena jouluruusustakin voi löytää "kukkia". Tästä saa pian kerätä kypsiä siemeniä ja sittenpä tulevaisuuden jouluruusutarha onkin enää kädenmitan päässä.

Juhannusyönä kaikessa elollisessa on taikavoimia

Kulje siis puutarhassasi ja hypistele, ihastele ja haistele kukkasia, niin onni on myötä ja olet ainakin hetken aikaa terve, onnellinen ja rentoutunut. Varo kuitenkin haistelemasta pionia, sillä siinä tuoksuu vaara, onnettomuus ja sairaudet. Jos vahingossa kuitenkin satut haistamaan pionin tuoksun viereistä kukkaa ihastellessasi, pitää sinun huonon onnen kumoamiseksi kerätä seitsemän eri lajin valkoista kukkaa ja sitoa ne kimpuksi seitsemän askeleen päässä pionista löytyvällä heinänkorrella. Kimpun kanssa pitää kiertää pionin ympäri kahdesti myötä- ja kerran vastapäivään ja jättää sitten kimppu pionin juurelle pitämään pahat henget loitolla.

Pionit eivät ihan kuki meillä vielä juhannuksena, joten puutarhassa saa kulkea huoleti. Syreenien kukinta sen sijaan alkaa mennä jo ohi.

Juhannusyö on monen taian mukaan paras aika hävittää syöpäläisiä ja tuholaisia. Tässäpä oma versioni, jolla häädät tuholaiset puutarhastasi:
Ota tasan keskiyöllä vaatteet päältäsi ja ripsi niillä kasvihuoneesi seiniä. Tehosta taikaa lakaisemalla juhannuspäivän aamuna kello kuusi kasvihuoneen lattia ja vie roskat kolmen tien haaraan. Näin eivät tuholaiset vaivaa koko kesänä kasvihuonettasi. Luteista pääset, kun viet juhannusaattona kolmen tien haaraan viiden sentin kolikon ja sen päälle kolme ludetta. Kirvojen hävittämistä varten sinun pitää kerätä kolmesta eri kasvista kolme kirvaa kustakin ja kuljettaa ne viiden sentin kolikon päällä keskelle kolmen tien haaraa. Kierrä kolmesti kolikon ympäri vastapäivään ennen kuin kirvat karkaavat ja kävele sitten takaperin takaisin puutarhaasi.

Juhannustaikojen lisäksi voi toivoa, että pikkulinnut tulevat avuksi kirvatalkoisiin. Tässä taitaa herkutella tiltaltti tai pajulintu.

Yksi taika sopii puutarhaihmiselle ihan sellaisenaan:

Kun pelto (lue: puutarha) kasvaa ohdakkeita, niin vihityn vaimon pitää juhannusyönä ilkosen alasti niittää ohdakkeet viikatteella ja haravoida ne pois. Näin toimien ohdakkeet eivät kasva koko kesänä takaisin peltoon.

Meillä ei kasva ohdakkeita, mutta varjokujalla kasvaa rehevästi. Nyt töyhtöangervo on aloittanut kukinnan.

Aika monella lukijoistani taitaa olla jo puoliso, mutta jos joltain sellainen vielä puuttuu, niin tässäpä juuri sopiva taika. Koska kukkaniityt ovat nykyään harvinaistuneet kovasti, tähän taikaan voi käyttää myös puutarhaa. Eri paikkakunnilla on perinteisissä taioissa kerätty vähän eri määriä kukkia vaihdellen seitsemästä kolmeentoista. Joissakin kukat on myös sidottu seppeleeksi. Tehdään tästä pettymysten välttämiseksi oikein tehokas taika ja yhdistetään kaikki löytämäni perinnetieto yhdeksi supertaiaksi.

Kerää juhannusyönä 29 (7+9+13) erilaista kukkaa 29 eri niityltä (myös puutarhat lasketaan mukaan). Sido kukat seppeleeksi 29 heinänkorrella ja aseta se tyynysi alle. Jos pystyt olemaan keräämisen aloittamisesta aamuun saakka hiiskahtamatta sanaakaan, tuleva puolisosi tulee unessasi tervehtimään sinua. Varmuuden vuoksi voit vielä tehostaa taikaa kierimällä alasti jossakin (tai vaikka kaikissa) näistä niityistä tai puutarhoista. Jos et ehdi unten maille saakka, niin ainakin virkapukuinen henkilö saattaa tulla sinua tervehtimään jo samana yönä.

Jos löydät juhannuksena vähintään seitsemästä eri kärhöstä vähintään seitsemän nuppua, tietää se runsasta kärhöjen kukintaa kuukauden päästä.

Juhannusyönä kerätyssä kasteessa on maagisia voimia:

Sido alkukesän aikana rikkoontunut harso viitaksi harteillesi ja kulje sen kanssa juhannusyönä puutarhassasi. Väännä harsoon tarttuneet kastepisarat vasta hankkimasi ehjän harson päälle. Mitä enemmän saat maagisia pisaroita puristettua uudelle harsolle, sitä todennäköisemmin harso säilyy ehjänä ainakin kasvukauden loppuun saakka. Muista kerätä kaikki vanhasta harsosta repeilleet suikaleet pois puutarhastasi viemästä kukkien kauneutta.

Olisikohan tämä laukka 'Violet Beauty'? EDIT: ei olekaan, sellainen aukesi toisella puolella pihaa 27.6. Sopii komeasti 'Gold Standard' -kuunliljoihin.

Juhannusyön kasteella voi myös siirtää kukintaonnen ja sadon määrän omaan puutarhaan. Puutarhaihmiset hyväntahtoisena joukkona tuskin tahtovat viedä toisen puutarhasta kukkarunsautta omalle pihalle, joten en kehota teitä kulkemaan lakanan kanssa naapurin yökasteisessa puutarhassa.

Pyyhkikää lakanalla sen sijaan voikukkia ja apilaa pursuavaa pihanurmikkoa ja puristakaa kaste kukkapenkkeihinne tai kasvimaalle. Näin toimien kasvuvoima ja kukkarunsaus siirtyy apiloista ja voikukista suoraan perennoillenne tai hyötytarhallenne.

Apilat aloittelevat juuri sopivasti nurmikolla kukintaansa juhannusyön taikoja varten.

Juhannustaioissa esiintyy usein myös kolmesti muutettu huone tai rakennus, jonka katolta on ennustettu milloin mitäkin. Laitan tähän viimeiseksi taian, jolla taataan mielekästä tekemistä loppukesäksi ja ehkä myös puutarhablogeihin lisää luettavaa:

Katso puutarhaasi kohti sen kasvin yli, jonka paikkaa olet vaihtanut kolmesti, ja saat kesän parhaan puutarhaidean.

Nämä laukat ovat ehkä lajiketta 'Miami'.

Hyvää juhannusta kukkaystäväni! Tehkää taikoja ja nauttikaa kesästä!

Pienet ihanat

On pienten kukkasten ja muiden pikkuruisten puutarhan ihmeellisyyksien hetki astua parrasvaloihin. Pitää välillä näitäkin kuvata, etteivät jää suurempien ja komeampien kaunottarien jalkoihin.

Kivikkorinteessä seittimehitähden kukka muodostaa valloittavan parin sinilemmiön kanssa.

Lyydianmaksaruoho on työntänyt tupsumaisia kukintojaan kivien koloista ja kivikkorinteen juurelta. Näitä on aina pakko vähän sormenpäällä silitellä.

Kattomehitähdet kukkivat patiopenkissä. Näyttää siltä, että joudun pian keräämään pienempiä kiviä pois laajenevien mehitähtiryppäiden edestä.

Uusi kurjenpolveni, idänkurjenpolvi 'Birch Double' (toiselta nimeltään 'Plenum') on aloittanut kukinnan muutaman pienehkön kukan voimin.

Vuodentakainen kurjenpolvikylvös tuotti kaksi tainta, joista ensimmäinen kukkii. Olisikohan tämä peittokurjenpolvi 'Biokovo'?

Toinen nietospensaista on aivan täynnä kukkia. Onnistuin vahingossa tuhoamaan kameran muistikortilta kuvan koko pensaasta mutta tässä on yksi sen kolmesta pidemmästä oksasta.

Tässä syy, miksen käynyt ottamassa uutta kuvaa nietospensaasta. Kuka haluaisi vähän (tai vähän enemmänkin) vettä? Meillä ei enää tarvittaisi pisaraakaan pitkään aikaan.

Kadun pään lammikoksi muuttavia sadekuuroja on tullut meille viimeisen vuorokauden aikana ainakin kymmenen eikä loppua näy. Ilmankosteus alkaa olla ulkona jo sen verran huimissa lukemissa, että happea ei tunnu saavan keuhkoihin millään. Sisällä on onneksi ilmalämpöpumpun ansiosta inhimillisemmät olot. Välillä on vähän ukkostanutkin mutta ei mitään isompaa rajuilmaa. Juuri tätä kirjoittaessanikin sataa kaatamalla. Hassua, miten jo tunnin ajomatkan päässä voi olla maa aivan rutikuivaa kun meillä siitä on voinut melkein puristaa pisaroita koko tähänastisen kesän ajan. Vettä on nimittäin saatu tasaisin väliajoin koko kevään ja alkukesän ja tahti näyttää suorastaan kiihtyvän. Samoin näyttää kasvavan kirvojen määrä puutarhassa. Niitä eivät edes runsaat sateet näytä häiritsevän. Onneksi tiaiset näyttävät keikkuvan ainakin luumupuiden oksilla ahkerasti ja napsivat sieltä herkkuja. Olen pitkään etsinyt tontiltamme leppäkerttuja mutta niitä ei ole oikein näkynyt. Oletettavasti niitä kuitenkin on, sillä sisälle oli eksynyt yksi vikkelä peto, joka minusta näyttää leppäkertun toukalta.

Pieni mutta ei niin ihana ainakaan sisätiloissa. Tämä yksilö sai hellän kuljetuksen ulos ja toivottavasti popsii oikein monta kirvaa suihinsa.

Vähän isompi hyönteinen. Amiraali poikkesi sateen rakosessa pikkuampiaisyrtin kukinnoille.

Seuraavaksi kurkistetaan satumaailmaan eli keijupuutarhaan. Väkersin eräänä hellepäivänä muovailumassasta ja rautalangasta sinne asukkaan. Lopputulos on minusta muuten aika kiva, mutta jalat jäivät vähän kummallisesti enkä huomannut korjata asiaa ennen paistoa. Muovailumassa ei selvästi ollut parhaimmillaan hellepäivänä, sillä koko homma meinasi lässähtää vähän väliä käsiin. Nyt on kuitenkin keijukainen puutarhassa. Olkoon esimerkkinä siitä, että kukaan ei ole täydellinen ja jokainen riittää sellaisena kuin sattuu syntymään. Lapsilta ei tullut varteenotettavia nimiehdotuksia uudelle asukkaallemme mutta tulisiko teiltä? Tämä ei ole kilpailu, joten palkintojakaan ei ole luvassa, mutta paras nimiehdotus palkitaan kunniamaininnalla ja virtuaalisella kädenpudistuksella.

Nimetön keiju istuskelee ison kiven päällä. Taustalla nuo limenvihreät lehdet kuuluvat haltiankukalle, jonka päätin siirtää luumutarhasta keijupuutarhaan.

Keksitkö hänelle sopivan nimen?

Posti toi tänään kivan yllätyksen, jota tosin postin toimitusnopeudella odotin saapuvaksi vasta loppuviikolla. Rikkaruohoelämää-blogin synttäriarvonnassa onnetar ilahdutti minua kolmospalkinnolla, eli Betweenin neulomilla Helmi Orvokki -villasukilla. Sukat ovat todella pehmoiset ja lämpöiset, ja tulevat tällaiselle viluvarpaalle varmasti käyttöön kunhan säät alkavat syksyn tullen viiletä. Kuoreen oli sujautettu sukkien kylkiäisiksi valkoisen kosmoksen ('Daydream') sekä tuoksuherneen (Old Spice Mix) siemeniä sekä suklaapatukka, joka oli näin hellekelillä muuttunut postilaatikossa suklaakastikkeeksi. Jääkaappiviilennyksen jälkeen suklaa oli helpommin herkuteltavassa muodossa ja pääsi jo ilahduttamaan makunystyröitäni. Kokonaisuuden kruunasi kaunis unikkoaiheinen kortti, jonka sisällä oli Anna-Mari Kaskisen kesäinen runo. Kiitos Between kauniista villasukista ja kivoista lisäyllätyksistä!

Pienet, ihanat yllätykset piristävät aina päivää. Sukat eivät onneksi olleet pienet vaan juuri sopivat.

Ilmeisesti vähän siellä sun täällä on ukkostanut rajustikin. Toivottavasti kenenkään kohdalle ei ole sattunut vakavampaa tuhoa eivätkä rankkasateet ole runnelleet puutarhojanne. Meillä kaikki on vielä toistaiseksi kunnossa, pidetään peukkuja, että näin on vielä huomennakin. Leppoisaa juhannusviikon jatkoa!

Siemenestä kasvatetut alppiruusut

Muistatteko vielä, kun talvella kerroin äitini ja minun alppiruusuprojektista? Melko tarkalleen vuosi sitten vein oman 'Mikkeli'-alppiruusuni siitepölyä äitini 'Haagaan' ja puuhan tuloksena syntyi komea lauma alppiruusuvauveleita. On aika katsoa, mitä niille nyt kuuluu. 

Marjatanalppiruusu 'Mikkeli', eli 'St. Michel'.

Projekti alkoi viime kesänä siitä, että etsin 'Haagoista' juuri aukeamaisillaan olevia nuppuja, joihin hyönteiset eivät olleet vielä päässeet pölytyspuuhiin. Leikkasin niistä sekä terälehdet että heteet pois ja sivelin jäljelle jääneitä emejä 'Mikkelin' heteillä. Merkitsin pölytetyt emit solmimalla niihin nauhan, jotta äitini löytäisi oikeat siemenkodat myöhemmin kesällä. Tosiammattilainen olisi varmaankin vielä pussittanut emit, jotta hyönteisiä ei eksyisi sotkemaan pölytyskokeilua, mutta minä luotin siihen, että pelkkä emi tuskin kiinnostaisi muutenkaan hyönteisiä. Varmuuden vuoksi nypin kuitenkin lähistöllä olleita kukkia pois. 'Haagan' kukinta oli silloin jo ohi menossa, joten riskialtista aikaa ei olisi muutenkaan kuin pari päivää jäljellä. Pölytys onnistui, sillä myöhään syksyllä äitini pääsi kylvämään kypsyneet siemenet. Kylvös oli kasvilampun alla, sillä alppiruusu itää valossa. Taimia alkoi pian ilmestyä ja vuoden alussa osassa oli jo ensimmäiset kasvulehdet. Ulkonäöltään taimet tosin muistuttivat silloin enemmän karvaisia puolukan taimia kuin alppiruusuja. Maaliskuun alussa isoimpia taimia pääsi jo koulimaan ja nyt alkukesän ulkona vietettyään ne ovat jo selvästi pieniä alppiruusuja.

Pieni alppiruusuarmeija. Koulittuja taimia on yhteensä 45 kpl ja vielä koulimattomia 9 kpl. Ainakin on hukkavaraa!

Muutama taimi on alkanut jo haaroittua itsenäisesti.

Siemenet itivät jonkun verran eri tahtiin, mutta on taimilla muutenkin ollut eroa kasvuvauhdissa. Äitini on säästänyt pienimmätkin taimet, sillä voihan hidas kasvuvauhti kertoa siitäkin, että kasvi jää täysikokoisenakin pienemmäksi kuin ronskimmin kasvavat kaverinsa. Tässä välissä on sopiva hetki kurkistaa alppiruusuvauvojen sukupuuta. Aloitetaan emokasvista, eli 'Haagasta', joka on täysikokoisena 1,5-2m korkea. 'Haagan' emona on ollut mustilanalppiruusu (R. brachycarpum var. tigerstedtii), josta löytyy mielenkiintoista tietoa Mustila arboretumin sivuilta (klik, klik). Käykää ihmeessä lukemassa. Mustilanalppiruusu on voimakaskasvuinen pensas tai pieni puu, joka voi kasvaa jopa 4-metriseksi. 'Haagan' isänä taas on 'Dr. H. C. Dresselhuys', jonka koosta löytyi vähän ristiriitaista tietoa. Ei mikään kääpiö kuitenkaan sekään. 'Mikkeli' on 'Haagaa' selvästi kookkaampi; se kasvaa 2,5-4 metriä korkeaksi. 'Mikkelin' emona on myös ollut sama mustilanalppiruusu mutta pölyttäjänä nukka-alppiruusu (R. Smirnowii). Nukka-alppiruususta löydätte tietoa täältä. Nukka-alppiruusu on näiden meidän alppiruusun taimien "isovanhemmista" selvästi pienikokoisin, sillä se kasvaa vain 1-2-metriseksi. Voisi myös kuvitella, että nämä omat risteytysjälkeläisemme olisivat suhteellisen talvenkestäviä, sillä 'Haagan', 'Mikkelin' ja mustilanalppiruusun vyöhykkeiksi on ilmoitettu I-V ja nukka-alppiruusulle I-II (III).

Isoimman ja pienimmän taimen ero on suorastaan valtava. Osa myöhemmin koulituista taimista on joutunut vähän turhan suuriin ruukkuihin, sillä myös äidilläni loppuivat kevään taimirumbassa pienemmät ruukut kesken.

Kurkistimme äitini kanssa muutaman taimen juuripaakkua ja totesimme, että taitaisi olla aika vaihtaa niille vähän isommat ruukut. Taimia nurin päin käännellessä huomio kiinnittyi suurimman osan punertaviin lehtien alapintoihin. Jo ihan pikkutaimivaiheessa oli nähtävissä, että osalla taimista on vahvasti punertavat varret ja lehtien alapinnat. Suurimmalla osalla taimista vanhempien lehtien alapinnat punertavat edelleen, mutta osalla myös vähän nuoremmat lehdet ovat alapinnaltaan hieman punertavia. Ennustaakohan lehtien alapinnan punerruksen vahvuus mahdollista kukan väriä?

Kahdeksan ruukutettu, viimeinen esittelee juuripaakkuaan. Tummat ja hennot juuret erottuvat vähän huonosti, mutta kuten näkyy, juuripaakku pysyy jo hyvin koossa. Tällä ja oikean ylänurkan taimella on selvästi enemmän punaista lehdissään kuin muilla.

Koska kaikissa taimipuuhissa on järkevää hajauttaa yllättävän katastrofin varalta osa materiaalista eri kohteisiin, alppiruusuistakin osa tuli nyt minun hoiviini. Valitsimme äitini kanssa keskikokoisista ja kookkaammista taimista yhdeksän yksilöä, joille pääsin tänään vaihtamaan suuremmat ruukut. Lilliputteja en uskaltanut ottaa tänne; ties vaikka joku harakka niitä kävisi nälissään nyppimässä! Kesän ajan taimet ovat ulkona ja toivon mukaan kasvavat kokoa reippaasti. Palailen syksyllä alppiruusujeni kuulumisiin ja katsotaan sitten, missä ne ensimmäisen talvensa viettävät.

Hautasin alppiruusuruukut osittain multaan, jotta ne pysyisivät paremmin tasakosteina. Kavereina pari mukana tullutta tuliaista: arovuokkoa sekä akileija, jotka istutan helteiden mentyä lopullisille paikoilleen.

Edellisen kuvan akileijalla oli tällaiset kukat. Tämä on itsekseen syntynyt lehtoakileijan ja sinivalkoisen kääpiöjapaninakileijan risteymä. Aika nami!

Kruunukärhö 'Purple Dream' tuli myös samassa taimilastissa. Äitini löysi sen eräältä taimistolta ja osti laskuuni. Tämä ihana hörhelöinen pääsee koristamaan majapenkin keskellä olevaa majaa.

Tällaisia kasvikuulumisia tällä kertaa. Mittari näyttää nyt varjossa 31 astetta, joten tänään ei ole luvassa mitään kaivausprojektia tai hiekkakuormien kärräystä. Lämmintä juhannusviikkoa!

Laukkoja ja väripilkkuja

Nyt on laukkojen vuoro päästä postauksen päätähdiksi. Tällä hetkellä kukkivien laukkojen värimaailma on kovin rajoittunut, mutta haitanneeko tuo mitään. Laukkojen kukinnot ovat hauskoja palloja, jotka keikkuvat eri korkeuksilla. Matalimmalla kukkii hieman vaisun värinen pallolaukka. Se ei ole kunnolla valkoinen mutta ei myöskään oikein minkään muunkaan värinen. Viime keväänä ne kukkivat lemmikkien edessä ja näyttivät lähinnä harmailta ja likaisilta. Nappasin silloin yhden taittuneen kukinnon mukaan ja kiertelin ympäri pihamaata etsimässä sille sopivia kumppaneita. Yksi aika hyvä väripari löytyikin.

Pallolaukan vaaleus sopii hienosti purppuraheisiangervon tummanpuhuviin lehtiin.

Yleiskuvassa kamera päättikin vaimentaa purppuraheisiangervon väriä, mutta luonnossa yhdistelmä näyttää oikein hyvältä. Lisäksi tuivioiden alle saa piilotettua kätevästi laukkojen pian kuihtuvat lehdet.

Ääripäästä toiseen: sorjalaukka 'Mount Everest' keikkuu kasvojeni korkeudella. Pisimmät yksilöt yltävät peräti 160 sentin korkeudelle ja matalimmatkin kurkottelevat melkein metriin.

Sorjalaukkojen kanssa minulla on ollut vähän huonoa tuuria. Olen istuttanut niitä muistaakseni kaksikymmentä kappaletta pensasryhmään. Ensimmäisenä vuonna niistä kukki neljä, joista yksi oli violetti. Toisena vuonna vain viisi innostui kukkimaan. Tänä vuonna kukkia on peräti kahdeksan. Toivottavasti näiden määrä lähtee pikku hiljaa runsastumaan kun siementaimet alkavat kukkia. Näille laukoille ehdottomasti oikea paikka on pensaiden välissä, sillä kuten kookkaalta kasvilta voi olettaa, niin näilläkin on aivan valtavat lehdet. Laukkamaiseen tapaan ne myös alkavat kellastua rumasti jo ennen kuin kukinta on kunnolla alkanutkaan.

Pensashanhikkien, pikkujasmikkeiden ja mustilanhortensian sekaan laukkojen lehdet piiloutuvat hyvin.

Alkuviikolla aurinkopenkin ukkolaukat vielä kukkivat lemmikkien ja atsalean kanssa kilpaa. Vasemmassa reunassa aidan takana pilkottaa naapurin kookkaan syreenin latva.

Istutin syksyllä takapihalle pari pussillista saksalaisen halpakaupan laukkoja. Toisessa pussissa oli vain valkoisia ja liilansävyisiä laukkoja ilman sen kummempia lajikenimiä. Toisessa pussissa oli mustalaukkaa, 'Violet Beautya' ja 'Miamia'. Jotta tunnistaminen olisi mahdollisimman vaikeaa, sekoitin vielä sipulit keskenäänkin. Ainoastaan mustalaukoiksi olettamani mustankirjavat sipulit istutin muutaman sipulin ryhmiin. Osa laukoista on tehnyt vain lehdet ja muutama on kuivattanut nuppunsa, mutta kyllä noita kukkiviakin näyttäisi aika kivasti tulevan.

Takapihan laukkakimarasta nämä valkoiset ehtivät ensimmäisinä kukkaan. Ne näyttävät kovasti 'Mount Everesteiltä', mutta ovat pikkuisen matalampia. Aivan pian taustalla olevat violetit alkavat availla nuppujaan.

Laukoissa kun ei kovin räväkkää värimaailmaa ole, niin laitetaan loppuun muutama värikkäämpi kukkija.

Rantalaukkaneilikka 'Sea Pink' kukkii tänä vuonna hyvin eivätkä rusakotkaan ole huomanneet sitä. Vieressä kivikkomehitähti 'Dark Beauty' ja taustalla nukkapähkämö, jonka hopeainen väri sopii hienosti rantalaukkaneilikkaan.

Rönsyakankaalit ovat nyt kärhökaaripenkin väripilkku. Vasemmassa reunassa näkyy jo ensimmäisiä syreenin kukkia. Pian pensaat ovat upean näköisiä, sillä nuppuja on valtavasti.

Purppurakeijunkukka 'Palace Purple' on ilmeisesti löytänyt mieleisen paikan aurinkopenkistä. Väri sopii kivasti belliksiin.

Viikon takainen kuva takapihalta oli jäänyt julkaisematta, vaikka tässä on niin ihanasti sävy sävyyn sopivat kukkijat. Etualalla tulppaani 'Sorbet', taustalla atsaleat 'Tarleena' ja 'Satomi' sekä alppiruusu 'Mikkelin' nuput.

Ja vielä yksi valkoinen viimeiseksi. Arovuokkoni eivät ole levinneet eivätkä kovin komeasti kuki muutenkaan, mutta ovat sentään hengissä ja tekivät muutaman kukan ilokseni.

Ja huomenna sitten avoimet puutarhat -tapahtuma. Itselläni on mahdollisesti yksi kohde tiedossa, mutta eipä tässä lähistöllä kovin montaa puutarhaa ole tänäkään vuonna avoinna. Aurinkoista huomista teille, jotka esittelette ihania pihojanne meille muille puutarhahörhöille, samoin teille, jotka lähdette ihastelukierrokselle!