Vihdoin auringonpaistetta!

Purppuraheisiangervo Tiny Wine

Ai että olin odottanut pakkassäätä ikuisen tihkusateen jälkeen. Olisin ollut aika tyytyväinen jo pelkkään pikkupakkaseen mutta kun sen kylkiäisinä tuli maanantaina kaunis auringonpaiste, niin olihan se aika luksusta. Ensimmäistä kertaa viikkokausiin lähdin ennen työpäivää kunnolla ulkoilemaan ja ehdinkin melkein tunnin verran puuhailla ennen kuin piti valmistautua töihin lähtöön. Maanantain jälkeen tosin palattiin takaisin samoihin masentaviin vesisadekeleihin mutta keskitytään nyt mieluummin niihin pakkaspäivän kuviin ja tunnelmiin.

Punahatun siemenkota

Purppurakeijunkukka 'Palace Purple'

Puuhailuni oli siis lähinnä puutarhassa haahuilua ja kuuraisien kasvien kuvaamista. Tyhjensin myös vihdoin viimeiset tomaatti- ja paprikaruukut ja nostelin ne sekä osan autotallin seinustalle kertyneistä ruukuista varaston hyllyille. Yksi ruukku tosin jäi vielä puutarhakompostoriin alassuin, sillä siihen oli päässyt satamaan vettä ja eihän multa silloin irtoa ilman väkivaltaa tai plussakeliä. Tyydyin odottamaan jälkimmäistä, mitä sitä suotta niin kaunista aamupäivää tuhlaamaan turhaan riehumiseen. Hajoaisi vielä ruukkukin siinä touhussa. Karon kanssa toki riehuin senkin edestä. Karokin intoutuu juoksemaan paljon enemmän pikkupakkasella kuin vesisateella märällä nurmikolla. En kyllä saanut yhtään onnistunutta kuvaa Karon hepuleista, joten joudutte tyytymään yhteen poseeraukseen.

Neiti Nätti aamuauringossa.

Karo taas vähän säikäytti meitä. Tai hänen purukalustonsa. Hammaskiven poistossa eläinlääkäri oli katsonut, että parissa hampaassa olisi aivan kuin hammassyöpymää, mikä on kai vanhemmilla kissoilla yleinen sairaus. Oma eläinlääkärimme ei ollut koirilla nähnyt sitä. Meidän käskettiin varata kiireesti aika hammaskuviin ja uhkailtiin hampaidenpoistolla. Nyt on koiran purukalusto kuvattu ja onneksi ei ollut sitä syöpymää eikä edes tarvetta poistaa yhtään hammasta. Paria leegoa pitää vain seurata ja yrittää pitää tarkasti puhtaana, jotta alkava parodontiitti ei pääse etenemään. Samoilla eläinlääkärireissuilla otettiin varmuuden vuoksi myös perusverikokeet, kun on kuitenkin seniorikoirasta kyse. Niissä oli kaikki viitearvojen sisällä, joten muuten ei ole Karon terveyden suhteen huolen häivää. Kuulokin tuli muuten puolivahingossa todistettua toimivaksi, sillä hammaskuvausta maksaessani ja toimenpiteistä kassahenkilön kanssa jutellessani alkoi takahuoneesta kuulua hyvin surkeaa uikutusta (Karo kommunikoi normaalistikin enemmän vikisemällä, uikuttamalla ja ulvomalla kuin haukkumalla). Ääntäkään ei kuulunut ennen kuin aloin puhua ja ainakin viisi minuuttia olin kuitenkin siinä jo ehtinyt odotella. Tästä lähtien tiedämme, että Karolla on vain valikoiva kuulo silloin kun se vaikuttaa olevan täysin kuuro.

Kasvit kellarissa.

Pakkasten tultua päätin nostaa kasvit ulkovarastosta kellarin puolelle talvehtimaan. Viimeistä ruukkua nostaessa tuli ihan tunne, että olenkohan unohtanut jotain, kun kellari näyttää niin tyhjältä. Pelargonilaatikoitakin laitoin sinne kaksi, vaikka ne olisivat mahtuneet ulkoeteiseenkin. Tänä vuonna oli vain sellainen tunne, että jossain murkassa voisi olla edes vähän vähemmän ruuhkaa. No nyt on: sekä kellarissa että eteisessä. Kellarin kasveistakin vain puolet on omia ja loput ovat tulleet äidiltäni talvihoitoon.

Myyrät/hiiret ne vaan jaksavat...

Huomasin kasveja siirrellessä, että toisesta pelakuulaatikosta oli käyty nyppimässä lehtiä pois. Ne löytyivät metrin päästä ämpäristä, johon olin aiemmin kesällä sullonut etanaraesäkin. Joku hiirulainen oli nimittäin käynyt jyrsimässä säkin alareunaan reiän, josta valui etanaraetta pitkin lattioita. Eipä paljoa ämpäri auttanut, sillä nyt säkin yläosaan oli jyrsitty useitakin reikiä ja ovelasti piilotettu ne pelargonin lehdillä ja kompostikuivikeämpäristä haetuilla valkosipulin kuorilla sekä juurilla. Kyllä näyttää olevan oikeaa hiirten herkkua tuo etanarae! Kantta ei ollut tähän hätään laittaa ämpärin päälle mutta nostin sen varaston kaappiin ja laitoin vielä rautakangenkin nojaamaan ovea vasten, jotta jyrsijät eivät herkuttelisi koko talvea etanarakeella. Varastossa on ollut hiirenloukkukin viritettynä mutta myyrä ei ole erehtynyt menemään siihen. Olisi varmaan pitänyt laittaa etanaraetta syötiksi. Siirsin kuitenkin loukun eri nurkkaan, jos vaikka sillä saisi tuholaisen nalkkiin.

Lahopuu oli puskenut pakkasella kosteutta sisältään hauskaksi lumipölyksi.

Vaikka puutarha vaikuttaa täysin mustanruskeankirjavalta, niin löytyi sieltä purppuraheisiangervojen lisäksi myös pikkuisen muita värejä. Keijun- ja haltiankukat pysyvät nätteinä talven tuloon saakka ja varsinkin luumutarhan laajennukseen oli tullut tehtyä oikein yllättävän lupaava loppusyksyn istutus. Perennojen kaverina on myös alppiruusu, joten edes yksi kohta puutarhasta on talven tuloon saakka katseltavan näköinen kunhan kasvit vielä vähän kasvavat.

Etualalla tupastiarella 'Pink Skyrocket', keskellä itse risteytettyjä keijunkukkia, ylälaidassa tarhavarjohiippoja.

Kellukkaristeymäkin yrittää pysyä edustuskelpoisena vielä tähän aikaan vuodesta.

Alan hiljalleen kallistua siihen, että ovat nuo kellukatkin ihan kivoja kasveja, vaikka niiden kukinta onkin vähän sellainen joka suuntaan harottava ja kukatkin ovat pienemmänpuoleisia. Kuvan kellukka odottaa edelleen lopullista paikkaansa, jonka ehkä pitäisi olla hieman kauempana polusta kuin mitä se nyt on. Ei kuitenkaan kovin kaukana, jotta sen ruska-asua pystyy hyvin ihastelemaan ja kyllähän ne kellukat taitavat keväälläkin herätä hyvissä ajoin. Näkyvälle paikalle olisi siis ihan hyvät perusteetkin.

Muut kärhöt ovat mustuneet ajat sitten mutta tarhaviinikärhö 'Krakowiak' on edelleen vihreänä.

Kuurainen kuutamohortensia

Leikkasin osan mustilan- ja syyshortensioiden kukinnoista pois, jotta lumi ei talvella taivuttaisi oksia ihan niin paljoa. Ei niitä aina ehdi käydä ravistelemassa ajallaan pois. Muutenkin minusta on kiva, jos pensaat pysyvät talvellakin suht ryhdikkäinä eivätkä hautaudu heti lumen alle. Pienemmät kukinnot ja vahvoihin oksiin vähän isommatkin jätin koristamaan pensaita. Ruskeasta väristään huolimatta ne ovat minusta kauniita kuuraisina ja puuterilumen hunnuttamina.

Sama heisiangervo Tiny Wine kuin aloituskuvassa.

Tämä aamu valkeni hyvin harmaana ja räntäsateisena. Maa on jo hitusen vaaleampi kuin kertaakaan tänä syksynä. Jokohan se nyt alkaisi kääntyä talveen? Hyvää viikonloppua!

Alkukesän unohdetut

Alkukesän hektisyydessä käy välillä niin, että jonkun kasvin kukinta jää huomioimatta arvoisellaan tavalla. Keräsin tähän juttuun kesäkuun aikana kukkineita kasveja, jotka eivät ole syystä tai toisesta mahtuneet muihin postauksiin mutta jotka ansaitsevat ilman muuta saada palstatilaa.

Patjarikko 'Peter Pan' muuttaa kauniisti kukan väriä tummanpunaisesta hempeään pinkkiin.

Jostain syystä patjarikkojen suku oli jäänyt minulta melkein huomiotta aivan viime vuosiin saakka. Tummanpunaista patjarikkoa minulla on ollut kivikkorinteessä useamman vuoden ajan eikä minulla ollut mitään sitä vastaankaan mutta kasvi ei herättänyt missään vaiheessa sellaista innostuksen kipinää, että näitähän pitäisi ehdottomasti saada lisää. Toissa kesänä silmiini osui marketin hyllyssä 'Peter Pan', jolla ei ollut hintaakaan kuin pari euroa ja niinpä annoin kasville mahdollisuuden. Lykkäsin puskan muutamaan osaan jaettuna nuotiopaikalle kivireunuksen laitaan ja vaikka ne kukkivat viime vuonnakin ihan nätisti, ne eivät päässeet blogiin saakka. Eivät vain saaneet aikaiseksi sitä kuuluisaa vau-efektiä. Tänä kesänä patjarikot osoittivat, mihin niistä on. Niiden kukinta on ollut runsasta ja varsinkin nuotiopaikan Petereille annoin nyt luvan lähteä valloittamaan kukkapenkkitilaa ihan vapaasti. Taidanpa jopa avittaa niiden levittäytymistä jakamalla kasvia sopiviin paikkoihin.

Kivikkorinteen tummanpunaiset patjarikot kukkivat myös runsaasti.

Kivikkorinteessä tummanpunaisilla patjarikoilla on ollut lupa levittäytyä vapaasti kivien koloihin mutta ne ovat käyttäneet oikeuttaan hyvin maltillisesti. Toisaalta, eipähän ole myöskään tullut patjarikko-ongelmaa. Harmillisesti sammalleimujen ja patjarikkojen kukinta ajoittuu samaan aikaan enkä ole ihan varma, pidänkö tuosta tummanpunaisen ja räikeän pinkin liitosta. Taustalla on vielä keltaista kevätvuohenjuurtakin kukkimassa yhtä aikaa. Olisi mukavampaa, jos nuo massakukinta-ajat menisivät lomittain, niin ei tulisi isoja kukintataukoja eikä silmää häiritseviä riitasointuja.

Kivikkorinne kesäkuun puolivälissä.

Suunnitelmissa on pikku hiljaa kaivella rinteen alaosasta nurmikkoa pois ja korvata sitä sammalleimuilla. Nyt olen vähän tuumaillut, että takimmaisen mättään sammalleimua voisi siirtää kokonaan rinteen juurelle pihaantulon lähistölle ja laittaa sen tilalle jotain heinäkuun alkupuolella kukkivaa kasvia. Olisi kiva lisätä myös rinteen oikeassa laidassa olevaa vaaleakukkaista 'Candy Stripes' -sammalleimua. Ehkä sitä voisi laittaa yhden lämpäreen rinteen keskivaiheille tummanpunaisten patjarikkojen luo?

Tähtilevisia 'Little Plum' aloitti kukinnan jo heti kesäkuun alussa ja jatkaa edelleen.

Jos patjarikkojen tie sydäntäni lähelle on ollut hidas, niin levisiat valloittivat sen saman tien siitäkin huolimatta, että tähtilevisia 'Little Plum' kasvoi hyvin kituliaasti ensimmäiset pari vuotta ja syysaleista löydetty kesälevisia 'Elise' kuoli jo heti ensimmäisenä talvenaan. 'Little Plum' alkoi parin ensimmäisen vuoden jälkeen kasvaa reippaammin ja olen saanut siitä paljon siementaimiakin, joita kasvaa nyt eri puolilla puutarhaa. Se ei ole tarvinnut minkäänlaista talvisuojausta tai mitään muutakaan hyysäämistä ja kukkii runsaasti heti touko-kesäkuun vaihteesta ainakin heinäkuulle saakka ja usein elokuussa alkaa uusi kukinta. Miten upea kasvi!

'Little Raspberry' aloitti kukinnan hieman myöhemmin mutta sitäkin räväkämmin.

'Little Plumin' menestyksen rohkaisemana hankin viime kesänä sen kaveriksi tähtilevisia 'Little Raspberryn', joka on väriltään aika rohkea anilliininpunainen. Ei kuitenkaan ihan noin neon mitä kuvassa. Se talvehti yhtä hyvin kuin puolen metrin päässä asusteleva "vanhempi kollegansa" eikä todellakaan kursaillut kukkimisen kanssa. En tiedä, ottiko se mallia sammalleimuista, mutta kukinta myös meni niiden tapaan kerralla ohi. Onneksi olin kotona ihailemassa sitä. Nyt on jännä seurata, tuleeko tällekin uusintakukinta elokuussa. Ja koska vanhan sanonnankin mukaan ei kahta ilman kolmatta, tänä kesänä mukaan on tarttunut valkoinen tarhalevisia. Mieluummin hankin lajikenimellisiä kasveja mutta levisioita tulee sen verran harvemmin vastaan, että sen kerran kun löytyy mieleisenvärinen kukkiva yksilö, se pitää saada.

Hyvin kukkii uusin hankintakin.

Hieman jännittää tarhalevisian talvenkesto mutta jospa se menisi siinä missä muutkin. Kaikki kivikkorinteen levisiat kasvavat samalla alueella noin puolen metrin välein toisistaan, joten niillä luulisi olevan samanlaiset kasvuolosuhteet. Levisioiden alue onkin varsinaista herkkunurkkausta, sillä siellä kasvaa myös viime kesänä Tutkimusmetsän puutarha -blogin Marjukalta saadut kissankäpälät. Isoin taimi kukkii nyt peräti kymmenen kukkavarren voimin ja toisessa pienemmistä on yksi kukkavarsi. Kerrassaan hurmaava kasvi on tämäkin!

Pinkki kissankäpälä olikin erittäin haastava kuvattava. Tämä on se isoin yksilö.

Yritin kuvata mäkitervakkoa mutta kuvaan pölähtikin puutarha-apulainen.

Takapihan niittyrinne ei ole ollut kovin runsaskukkainen vielä kesäkuussa. Keväällä siellä kukki pari esikkoa ja myöhemmin muutama ahomansikka. Metsäkurjenpolvista toinen kukkii kolmen kukan voimin, ojakellukka on hengissä mutta ei jaksanut kukkia. Muutama koiranputki aloitti kukinnan samoihin aikoihin mäkitervakon kanssa ja päivänkakkaroita on jokunen nupullaan. Olen istuttanut niitylle myös kissankellon pikkutaimia mutta niitä on hankala ohikulkiessa huomata enkä ole asiakseen ottautunut niitä etsimään. Löytyvät ne viimeistään sitten kun joskus kukkivat. Niittyrinne on hyvin kuiva ja varmasti myös hapan ympärillä olevan kuusikon takia, joten istuttelen tai kylvän sinne vähän sitä sun tätä ja katson, mitkä kasvit siellä alkavat viihtyä.

Karhunlaukkaa ja joku salamatkustaja. Ehkä sitruunamelissa?

Karhunlaukan vuosia sitten tehdyt siemenkylvökset eivät koskaan itäneet mutta onneksi sitä oli myynnissä viime vuonna taimipäivillä. Pikkutaimet selvisivät hyvin talvesta mustaherukan alla ja pääsin näkemään ensimmäisen kukinnankin. Maistoin yhdestä lehdenkärjestä pikku palan ja odotan kovasti sitä, että kasvusto leviää isommaksi ja pääsen käyttämään laukkaa ruuanlaitossa. Karhunlaukan mukana tuli myös joku sitruunantuoksuinen salamatkustaja, joka näyttää leviävän vähän turhan innokkaasti. Kitkin kaikki karhunlaukan ympärille ilmestyneet taimet pois mutta kauimmaisen verson jätin vielä odottamaan lopullista päätöstä. Sen voisi ehkä siirtää yrttilavaan, niin se ei valloittaisi karhunlaukalle varattua aluetta.

Kamomillasta on nyt kerätty ensimmäinen sato teeaineksia.

Kasvimaalla kasvu etenee koleasta kesäkuusta huolimatta tasaiseen tahtiin. Retiisit on syöty, melkein kaikki jopa itse. Ainoastaan viimeisissä retiiseissä alkoi näkyä kaalikärpäsen toukkia ja niistäkin vain yksi piti viskata kokonaisena kompostoriin. Tuleville vuosille laitetaan siis muistiin, että retiisiä kannattaa kylvää niin varhain kuin mahdollista eikä lainkaan enää toukokuun lopulla, jolloin kaikki menisivät todennäköisesti toukkien suihin. Kylvin muutama päivä sitten pikkuisen erän tomaattien juurelle. Katsotaan, kuinka niiden käy. Varmaan teen vielä heinä-elokuun vaihteessa uuden kylvöksen. Syksymmällä ei yleensä ole ollut niin suurta riesaa tuholaisista.

Viime kesänä suolle siirretty kellukka.

Viime vuonna kaksi siemenkirjeestä peräisin olevaa kellukkaa kukki ensimmäistä kertaa. Kumpikin on hengissä ja on kukkinut runsaasti kesäkuun alkupuolelta lähtien. Kolmas taimista kukki ensimmäistä kertaa tänä kesänä. Siemenet oli kerätty 'Mai Taista' mutta toistaiseksi ainoastaan yksi taimista on emonsa tapaan kerrannainen. Persikkaisen kerrottukukkaisen siirsin suolle tavallisen ojakellukan tilalle. Tänä vuonna ensimmäistä kertaa kukkiva taimi on aikalailla samanvärinen kuin suolle siirretty yksilö, mutta se ei ole ainakaan vielä kerrannainen. Saatan kuitenkin siirtää sen vielä suolle toisen kaveriksi, sillä ei tuolla toisellakaan ensikukinta ollut niin kerrottu kuin tänä vuonna.

Ja tässä vielä suon kellukka alhaaltapäin. Kerrannaisuutta löytyy ihan mukavasti.

Keltaisemmalle kellukalle en keksinyt viime kesänä sopivaa paikkaa, joten se jäi niille sijoilleen kärhökaaripenkkiin. Se ei edelleenkään oikein istu juuri siihen kohtaan mutta olkoot niin kauan, että sopivampi paikka löytyy. En ole kovin suuri keltaisen ystävä mutta kellukassa keltainen on sen verran hillittyä sävyä ja pieninä yksityiskohtina, että menee ihan hyvin. Kukatkin ovat kirkkaimmillaan juuri auenneina ja alkavat pian vaaleta, jolloin niiden sävy muuttuu paljon pehmeämmäksi.

Kellukka 'Mai Tain' keltakukkainen siementaimi.

Viimeisenä muttei suinkaan vähäisimpänä on nuotiopaikan takana kukkiva tarhatiarella 'Pink Skyrocket'. Sain viime kesänä jaettua alkuperäisen yksilön kahtia ja äskettäin äidiltäni tuli pieni taimi kolmanneksi. Tiarellan lisääminen alueelle jatkuu kun se kerran näyttää viihtyvän siellä. Tyhjää tilaa nimittäin riittää vielä, sillä osa punahatuista on kuollut. Aion jakaa myös siemenestä kasvatettua keijunkukkaa tiarellan kaveriksi, sillä niiden värit sopivat upeasti yhteen.

Tarhatiarella 'Pink Skyrocket' ja keijunkukka taustalla.

Tässäpä olivat ehkä tärkeimmät kesäkuun unohdetuista. Tämä postaus on tehty reilu viikko sitten melkein valmiiksi. Olin nimittäin viikon reissussa ja tulin vasta myöhään eilen illalla kotiin. En ehtinyt missään välissä pysyä blogimaailman mukana, jos olette ihmetelleet, kun en ole käynyt kommentoimassa mitään. Yritän taas hypätä mukaan kelkkaan kunhan karistan reissupölyt niskastani ja pääsen perille, mitä omassa puutarhassa on tapahtunut sillä aikaa. Pikaisen kierroksen jo teinkin äsken mutta sade vähän pilasi tunnelmaa.

Alkukesän hienoja väripareja

Viimeisen parin viikon aikana olen kiinnittänyt puutarhassa huomiota toimiviin väriyhdistelmiin. Meillä on alkukesän kukkijoissa monta violetin sävyistä kasvia, joten väri pääsi nyt tämän jutun päärooliin. Erityisen hyvin violetti toimii limen sävyjen ja vastavärinsä keltaisen kanssa.

Kuunliljat, ukkolaukat ja kotkansiivet (vasemmassa reunassa ilmeisesti luonnon soreahiirenporrasta).

Kotkansiipi on melkoisen kova leviämään. Erityisen mieluusti se leviäisi keskelle kukkapenkkiä, metsän puolelle pihlajan alle sillä ei ole mikään hinku tunkea. Se olisi jo saanut lähtöpassit, ellei sopisi niin hyvin kuunliljojen, laukkojen ja aivan pian kukkivien valkoisten varjoliljojen kaveriksi. Kolme soreahiirenporrasta on ollut kukkapenkin takana siitä lähtien kun tähän muutimme ja ne ovat pysyneet kiltisti samoilla sijoillaan koko ajan. Se on vähän matalampaa kuin kotkansiipi mutta voisi olla silti erittäin potentiaalinen kotkansiiven korvaaja. Mielestäni se kestää kylmää paremmin kuin kotkansiipi, mikä olisi keväisin ja syksyisin erittäin toivottu ominaisuus kasvilta.

Viittakurjenmiekat ja taustalla oleva keltaheisiangervo 'Dart's Gold' tulevat olemaan räväkkä näky, kun pensas kasvaa suuremmaksi.

Viittakurjenmiekat (ns. vanhanajan saksankurjenmiekka) olivat jo hävityslistallani mutta keltaheisiangervon räväkän keltaiset lehdet saivat minut epäröimään. Ehkä annan kuitenkin kurjenmiekoille tilaisuuden. Ovathan ne melko takuuvarmoja kukkijoita toisin kuin nuo muut kurjenmiekat, joita olen kokeillut. Pitää vain kehitellä niiden ympärille jotain, mikä vie huomion pois kurjenmiekkojen aikaisin lakastuvista lehdistä. En enää edes muista, mitä niiden viereen viime kesänä istutin, mutta useampi kasvi siitä oli talven aikana kuollut ja jäljellä on vain lemmikkiä, bellistä ja rikkaruohoja. Ne eivät riitä, tarvitaan jotain korkeampaa ja tuuheampaa. Pitää pohdiskella jotain.

Penkin keskeltä katsottuna violetin kanssa näkyy keltaisen nurkan päivänliljat.

Ulko-ovelta näkyvät päivänliljat ja taustalla aidan edessä kurjenmiekat. Niistä vasemmalle on puska pikkuampiaisyrttiä ja oikealla purppuraheisiangervo, johon päivänliljat sopivat myös hienosti.

Violetti toimii myös vaaleanpunaisen kanssa. Kuvassa pikkuampiaisyrttiä ja bellistä sekä ihan vähän kaatunutta kurjenmiekan kukkaa oikeassa ylänurkassa.

Bellikset ovat samanlaisia joka paikkaan itsensä tunkijoita kuin lemmikit. Välillä syntyy hemaisevia yhdistelmiä, välillä enemmän tai vähemmän kummallisia kimppoja. Violettien ja tummanpunaisten kanssa hempeät bellikset toimivat hyvin, valko-pinkin sammalleimun kanssa eivät niinkään. Bellis hukkuu keltaisena loistavaa keskiosaa lukuun ottamatta sammalleimun sekaan. Sammalleimusta ja vaaleansinisestä lemmikistä taas tuli minulle vähän vauvamainen fiilis. En oikein tiedä, tykkäänkö yhdistelmästä vai en. Mitä mieltä te olette?

Lemmikkiä 'Candy Stripes' -sammalleimun kanssa. Olisiko tämä nyt joku pastellisävykimppa?

Aho-orvokki toimisi 'Candy Stripesin' kanssa lemmikkiä paremmin mutta sopii se punaiseenkin sammalleimuun.

Amerikanvuokko ja patjarikko ovat söpö pari. Näissä toistuu sama kukan muoto mutta väri on vain eri.

Tarhakimalainen sopii ihan mihin tahansa. Tässä se on rönsyakankaalilla. Muistakaa Kuvaa kimalainen -haaste!

Tarhatiarella 'Pink Skyrocket' ja itse risteytetty tarhakeijunkukka ovat upea pari.

Tiarella ja keijunkukka ovat niin hieno pari, että päätin lisätä kumpaakin luumutarhan uusimpaan osaan. Osa esikoista ja kaksi pientä jouluruusua sieltä jo lähtikin mutta kunhan siirrän loput esikoista pois, tilaa tulee hyvin lisää tiarelloille ja keijunkukille. Tiarellaa voi jo jakaa tänä kesänä mutta keijunkukat saavat vielä pulskistua rauhassa. Tai sitten ryhdyn taas risteytyspuuhiin ja katson, tulisiko samasta sekoituksesta pari samannäköistä kasvia lisää. Viime kerralla tuli kolmea erilaista ja niistä kaksi samannäköistä on nyt tiarellan lähistöllä. Kukathan niissä saattavat olla eri näköiset mutta se on sitten sen ajan murhe.

Saaripalstan tummanpunainen jouluruusu on alkanut haalistua mutta vielä sen kukissa riittää väriä luhtaesikon parivaljakoksi.

Luhtaesikko on niin ihana, vaikka edellisyön sade olikin saanut sen kukat vähän retkottamaan.

Nyt kun majapenkkiin päästiin, niin pitää laittaa välikevennyksenä pieni majantuunausvideo. Karo on taas löytänyt majan penkin alta vakiokaivuupaikkansa. Videointihetken kostea hiekka oli vähän raskasta kaivaa ja joku on jättänyt kiviäkin riesaksi, mutta sopiva kuoppa siihenkin viimein syntyi.

Kuten videosta voi päätellä, Karolle kuuluu ihan hyvää. Kahden viikon häkkilevon noudattamisen kanssa oli vähän tekemistä, neljä viikkoa olisi ollut täysi mahdottomuus. Ensimmäinen viikko sujui kohtuullisen hyvin mutta toisella viikolla Karo oikein etsimällä etsi tilaisuuksia livahtaa karkuteille ja protestoi hyvin äänekkäästi kaikkia rajoituksia vastaan. Jopa ulkona se nosti kuononsa kohti taivasta ja ulisi kuin paraskin susi, vaikka olin parin metrin päässä näköetäisyydellä. Päätimme, että kaksi viikkoa lepoa saa riittää ja sitten koira saa tassutella omaan tahtiinsa sisällä ja ulkona niin kuin ennenkin. Ulina loppui kuin seinään, kun hihnoista, häkeistä ja lapsiporteista päästiin eroon. Karo on päässyt muutaman kerran lyhyelle kävelylle, mutta silloinkin ollaan menty Karon vauhtia ja annettu haistella toisten koirien terveisiä ihan riittämiin. Pidemmille kävelyille emme ole varmuuden vuoksi vielä lähteneet, vaikka tuskinpa niille mitään estettä olisi, kun koira näyttää liikkuvan ihan normaalisti ja ottaa ulkona oma-aloitteisesti juoksuspurtteja. Huomenna tulee neljä viikkoa eläinlääkärireissusta täyteen, joten sen jälkeen Karo saa taas elellä täysin normaalisti.

Päivän kärhökuvaksi teeman mukaisesti oikein kaunis väripari: tarha-alppikärhöt 'Purple Dream' ja 'Albina Plena'.

Mikäpä väripareista oli suosikkinne?

Takanurkka ja luumutarhan pää

Viime syksynä kaivamani istutusalue takanurkan ja luumutarhan välillä on ollut vähemmän esillä. Kukapa sitä viitsisi ihan joka viikko tai kuukausikaan esitellä keskentekoista aluetta, jos siellä ei ole minkään sortin edistystä nähtävissä. Nyt kasvit ovat kasvaneet sen verran, että erottuvat kuvissakin, joten on hyvä hetki laittaa jonkinlaista väliaikatiedotusta.

Luumutarhan pää. Nuotiopaikka on kuvasta vasemmalle.

Luumutarhan päässä nuotiopaikan seinustalla kasvavat mantsuriankärhö sekä loistokärhö 'Diamond Ball', jotka istutin sinne alkukesällä. Loistokärhö ei enää kuki, mutta mantsuriankärhössä on vielä yksittäisiä kukkia. Kärhöjen vieressä penkin keskellä on kolme siemenestä kasvatettua alppiruusua kasvamassa kokoa. Niistä kaunein jäänee aikanaan lopulliseksi asukkaaksi, kaksi muuta siirtyvät muualle. Siirtyjien joukossa on myös vanha ruukkuhortensia, jonka istutin viime syksynä lähinnä täyttämään tyhjää mullosta. Sillä ei ole aikomustakaan kukkia mutta jospa jänöset söisivät kukkapenkin ja nurmikon rajalla olevien koivuangervojen sijaan hortensian suihinsa, niin se olisi mukavamman kokoinen viedä kompostiin. Hortensian ja alppiruusujen välissä on kolme siemenestä kasvatettua punahattua, jotka saavat jäädä tuonne, jos vain pysyvät hengissä. Koivuangervojen ja alppiruusujen välissä sekä reunuskasvina etualalla vasemmalla on siemenkirjeen esikkoa. Tolpan juuressa on pinkkivalkea kääpiöjapaninakileija. Lisäksi penkissä on tarha- ja valkovarjohiippa, tarhatiarella 'Pink Skyrocket', purppuraorvokki sekä pari siemenestä kasvatettua jouluruusua ja niin ikään siemenistä kasvatettuja keijunkukkia. Jokohan siinä oli kaikki?

Alppiruusujen latvat näyttävät lupaavilta. Ei ehkä vielä kukkanuppua mutta pontevat lehtisilmut ainakin.

Yllä olevassa kuvassa oleva alppiruusun taimi on jostain syystä punastuttanut vanhempia lehtiään. Kaksi muuta ovat pysyneet vihreinä. Voihan tuo olla vaikka normaalia vanhojen lehtien karistamista tai sitten juuri tuon yksilön kohdalle on sattunut liian paljon tai liian vähän ravinteita, tai sitten sillä on joku muu häiriö kasvussaan. Katsellaan, kuinka taimen käy. Myös yksi esikontaimista on ulkonäöltään muista poikkeava.

Samassa ryppäässä on kaksi tainta, joista vain toisessa on valkokirjavia lehtiä.

Niin hieno kuin punalehtinen alppiruusu olisi väriltään, siitä ei tule ensimmäisenä mieleen hyvinvoiva ja virkeä yksilö. Sen sijaan valkokirjavuus on monessa kasvissa suorastaan toivottu ominaisuus enkä panisi pahakseni, jos tuo itselleni ilmestynyt söpöläinen selviäisi ensi talvesta ja kukkisi keväällä. Sen kukan väriä olisi hauska verrata muihin samasta siemenerästä tulleisiin taimiin. Esikkokylvökset itivät vähän turhan hyvin, joten taimia oli paikoin tiheässä kuin ratamoa tiivistyneellä nurmikolla. Koulin keväällä osan taimista ryppäinä isompiin ruukkuihin ja maahan istuttaessani jaoin niitä vielä muutaman taimen mättäiksi. Osa taimista kuoli matkan varrella mutta valitettavasti tuon valkokirjavan vieruskaveri jäi henkiin. Nyt luultavasti kummankin juuret ovat kasvaneet sen verran vahvoiksi, että taimet saisi varovasti eroteltua toisistaan. 

Esikoiden jälkeen polun kulmauksessa on kolme keijunkukan siementainta ja tarhatiarella 'Pink Skyrocket', joka ei vielä tänä kesänä kukkinut.

Pieniä siementaimia kun istuttelee, ei aina viitsi jättää niille tarpeeksi suuria välejä. Itsestä riippumattomista tekijöistä kun voi välillä seurata yllättäviä taimitappioita. Sitten joskus taas käy niin, että kaikki taimet selviävät isommiksi ja joutuu siirtelemään niitä harvempaan. Keijunkukat olivat melkoisen mitättömiä rääpäleitä kuukausikaupalla. Maahan istuttaessa huomasi, että joillakin oli vain sentin mittaiset juurenalut eivätkä isoimmatkaan olleet täyttäneet ruukkujaan kokonaan. Siitä huolimatta istutin ne, sillä paremmin ne maassa kosteutta saisivat kuin hajamielisen puutarhurin armoilla ruukussa kasvaessaan. Pari ihan pikkuruisinta tainta taisi menehtyä (ja yhden toisaalle istutetun talloivat lapset) mutta kaikki muut ovat alkaneet vihdoin kasvaa reippaammin kokoa. Kunhan ensi keväänä selviää, mitkä keijunkukista ovat selvinneet ensimmäisestä talvestaan, on aika tehdä päätös niiden lopullisista asuinsijoista. Noin lähekkäin toisiaan ja tiarellaa ne eivät joka tapauksessa mahdu kauaa olemaan.

Tiarellasta oikealle ovat purppuraorvokki ja valkovarjohiippa 'Niveum'.

Purppuraorvokin ostin keväällä paikallisen puutarhaseuran taimipäiviltä. Sillä on kai taipumus levittäytyä suht reippaasti mutta pienijuurisena sitä on helppo kurittaa tarvittaessa. Se saa minun puolestani vallata tilaa penkin ylänurkasta aika vapaasti kunhan ei hukuta varjohiippaa alleen. Jos kaikki punahatut selviävät talvesta, niistä yksi siirtyy poistettavan hortensian tilalle, jotta alppiruusuille tulee paremmin tilaa. Purppuraorvokki sopii varmasti hyvin niin punahattujen kuin alppiruusujen aluskasviksi.

Viime marraskuussa itäneet jouluruusun taimet ovat kasvaneet kovasti.

Viimekesäinen vaaleajouluruusujen siemenkylvös yllätti itämällä myöhään loppusyksystä. Kylvin siemenet tuoreeltaan heinäkuussa ja pidin ne ulkovarastossa. Siellä ne saivat ensin lämpökäsittelyn ja ilmeisesti syyskuun alkupuolelta alkaneet hallayöt ja loppukuusta muutenkin kylmentynyt sää riittivät niille kylmäkäsittelyksi. Ensimmäiset taimet tupsahtivat esille marraskuussa, joten alkuperäinen suunnitelma pitää kylvös talven yli hangessa vaihtui kellaritalvetukseksi. Kellarissa taimia iti runsaasti lisää ja kesällä istuttelin niitä ympäri pihamaata. Luumutarhan loppupäähän lykätyt kaksi tainta siirrän toisaalle ensi kesänä, sillä niiden kukat kääntyisivät varmasti aivan väärään suuntaan. Japaninakileija nimittäin nuokuttaa joka kesä kukkiaan penkin keskelle päin eikä suinkaan polun puolelle ja jouluruusut käyttäytyisivät varmasti samalla lailla. Aurinko kun sattuu paistamaan juuri ylämäen puolelta ja polku jää penkin itä-pohjoisreunalle. Jouluruusujen tilalle taidan siirtää ainakin yhden keijunkukista.

Ja siinäpä takanurkka.

Vaikka luumutarhan päädyllä ja takanurkalla on vain metrin verran välimatkaa, ovat ne olosuhteiltaan aivan erilaiset. Luumutarhan puolella on syvempi kasvualusta ja varjoisammat olot, takanurkka on paahteinen ja ohutmultainen. Sen alla on isoja kiviä ja lisäksi tontin rajalla olevat kuuset vievät osan ravinteista. Siispä takanurkassa on paljon kivikkokasveja. Kivipenkereen ja metsän väliin oli tarkoitus tulla hallitusti luonnontilainen alue. Ripottelin sinne syksyllä luonnonvaraisen ketoneilikan siemeniä mutta ilmeisesti ne eivät ole oikein itäneet. Kuusten alla kasvaa ketoneilikkaa luonnostaan, joten aikaa myöten taimia varmasti alkaa tulla. Aivan polun ja penkereen kulmaukseen siirsin kesällä kaksi etupihan kukkapenkkiin ilmestynyttä ketoneilikkaa ja ne ovatkin alkaneet viihtyä siellä hyvin. Niiden keskelle ilmestyneen päivänkakkaran siementaimen jätin kasvamaan. Aivan kuvan oikeaan alanurkkaan istutin muutaman tarhaillakon taimen. Satunaisia lemmikkejä ja päivänkakkaran siementaimia lukuunottamatta reuna-alue on kuitenkin pääasiassa rikkaruohostoa. Voikukkia ja valvatintaimia olen välillä käynyt kaivelemassa sieltä pois mutta muuten lähinnä vain seurailen, mitä siellä rupeaa viihtymään.

Ylätasannetta ja vanhaa takanurkkaa nurmikolta päin.

Takanurkka on ollut melkeinpä vähiten huomiota saanut puutarhan nurkkaus. Sinne istutettiin seitsemisen vuotta sitten ilmaiseksi saadut pensashanhikki 'Gold Fingerit', sillä ruohonleikkuu oli nurmikolta pilkistelevien kivennurkkien takia ruohonleikkurin terälle riskialtista hommaa. Hanhikit ovat viihtyneet hyvin, niiden juurelle istutetut tete-narsissit kohtalaisesti ja itse paikalle tiensä löytänyt lemmikki erinomaisesti. Satunnaisesti penkin reunamille istutetut kasvit ovat ottaneet vähin äänin hatkat, kun ovat hukkuneet huomion puutteessa joko hanhikin oksien tai lemmikkien alle. Keväällä ja alkukesällä on aina mielessä, että suunnilleen tontin lämpimin ja suojaisin kohta menee vähän hukkaan viikkotolkulla keväällä risuisen näköisten ja muutenkin hyvin vähään tyytyvien hanhikkien kasvupaikkana mutta eipä tuohon ole mitään mielenkiintoisempaakaan keksinyt. Räikeän keltaiset hanhikit eivät riitele tummaa kuusimetsää vasten minkään muun kasvin kanssa, joten ne ovat saaneet olla rauhassa. Ehkä vielä joskus saan jonkun super-älynväläyksen ja pistän hanhikkikulman uusiksi. Toistaiseksi tekemistä riittää kuitenkin kaikissa muissa keskeneräisissä alueissa. Kuten tuossa laajennusosassa, jota nyt piti tutkailla.

Lemmikkiä täälläkin. Lisäksi maksaruoho 'Frosty Morn' ja paremman kasvusijan puutteessa muutama keltatörmänkukka.

Viime syksynä istutin 'Frosty Mornin' kaveriksi sinilemmiötä ja muistaakseni jotain muutakin. Ne eivät kuitenkaan selvinneet talvesta, joten tyhjä tila piti täyttää jollain muulla. Keltatörmänkukan taimista suurin osa meni kivikkorinteeseen mutta muutama jäi yli. Niinpä istutin ne tuonne. Iloitsin suuresti, kun ne päättivät kukkia jo ensimmäisenä kesänään, sillä nyt tiedän paremmin, että en pidä niistä juuri tuossa. Ne eivät vain toimi 'Frosty Mornin' kanssa ja kukan koko sekä kukinta-aikakin on väärä hanhikkeihin verrattuna. Ne hukkuvat kaiken muun alle. Pari muuta ehkä paremmin sopivaa paikkaa niille saattaa jo olla tiedossa mutta pitää katsoa ensi keväänä, onko talven jäljiltä enää mitään siirrettävää. Keltatörmänkukkien vasemmalla puolella (jää ylläolevan kuvan alareunaan alapuolelle) on myös yksi sinikatana, jolla saattaa olla sama ongelma. Tosin se aloittaa kukinnan jo heinäkuussa, joten ehkä se ei ole niin ongelmallinen.

Sen sijaan 'Frosty Morn' ja sen vasemmalla puolella oleva harmaakurjenpolvi 'Ballerina' ovat oikein hyvä pari.

Otin elokuussa 'Frosty Mornista' pari pistokasta, jotka ovat olleet ruukussa juurtumassa. Istutan toisen niistä vielä syksyn mittaan tuon emotaimen kaveriksi mutta toinen menee varmuuden vuoksi johonkin muualle ainakin talven yli. Ei passaa kaikkia laittaa samaan kohtaan, jotta edes joku selviäisi talvesta. Hanhikkien ja 'Frosty Mornin' välissä nurmen reunaan asti on ylimääräisiä sammalleimuja (liilaa Navettapiialta) väliaikaissijoituksessa ja jos ne selviävät talvesta, siirrän ne ensi kesänä keltatörmänkukkien tilalle. Sammalleimujen tilalle yritän saada jaettua tai lisättyä jotenkin muuten 'Ballerinaa'. Siitä tulee aika räväkkä pari hanhikeille mutta nehän saattavat olla aikanaan lähdössä siitä muualle. Ja siihen asti 'Frosty Morn' vähän viilentää yhdistelmää.

Ylätasanteen etureunassa on vuodentakaisen levisiakylvöksen selvinneet taimet sekä japaninmaksaruoho 'Lidakense'. Katanakin näkyy tästä kulmasta.

Kumpikin tasanne oli paljon vihreämpi ennen kuin menin kitkemään ne. Lemmikki ja rentohaarikko olivat vallanneet melkein koko alueen mutta varovasti nyppimällä seasta löytyivät kaikki tarkoituksella istutetut kasvitkin. Sen verran paljon tuota paljasta mullosta on, että mieli teki lähteä seulomaan jostain pikkukiviä katteeksi. Ehkä teen sen vielä joku päivä. Siitähän tulisi takapihalle kiva minivastine etupihan kivikkorinteelle. Alatasanteelta kuoli talven aikana pari sinikatanan pikkutainta mutta niiden tilalle löysin luumutarhasta väärässä paikassa kasvaneen pikkutöyhtöangervon (yllä olevassa kuvassa ihan oikeassa reunassa kivien edessä). Sen nyt ainakin luulisi pärjäävän vähän kehnommissakin oloissa.

Pikkutöyhtöangervon edessä on sulkaneilikka 'Albus', joka ei kukkinut vielä tänä kesänä.

Petyin kesällä aika kovasti sulkaneilikkaan, jonka toivoin kukkivan tänä vuonna. Pitkään näytti, että se ei olisi edes hengissä talven jäljiltä mutta onhan se sentään kesän mittaan siitä virkistynyt. Ehkä sitä vain rassasi myöhäiseksi jäänyt istutus viime syksynä. Sillä on hieno harmaanvihreä sävy, mikä sopii minusta erityisen hyvin sen eteen istuttamiini kivikkomehitähtiin ('Dark Beauty'), joissa on tismalleen samaa sävyä tummanpunaiseen yhdistettynä. Harmaanvihreä sopii kauniisti myös pikkutöyhtöangervon limensävyyn ja lähellä oleviin kiviin. Lehtimuodoltaan ja kasvutavaltaankin sulkaneilikka olisi tuohon juuri passeli kasvi, jonka soisi myös kukkivan.

Kivikkomehitähti 'Dark Beauty'. Vasemmassa reunassa pilkottaa kevätpitkäpalko 'Rose Delight'.

Nyt kun aloin miettiä kevätpitkäpalon ja sammalleimujen kukinta-aikoja, tajusin niiden menevän todennäköisesti päällekkäin. Siinäpä sitä onkin sitten taas miettimistä, mihin räikeän anilliininpunainen pitkäpalko siirtyy, jos se todella kukkii yhtä aikaa liilan sammalleimun kanssa ja riitelee pahasti. Vai kehittelenkö sittenkin sammalleimuille jonkun toisen paikan? No, sitä ehtii miettiä vielä ensi keväänä uudelleen. Ensi talvesta kun ei etukäteen voi tietää, niin ei passaa liikaa stressata migreeniä aiheuttavia väriyhdistelmiä. Kohdataan ongelmat sitten kun niitä vastaan tulee.

Päivän kärhöksi tietenkin mantsuriankärhö, kun sen reviirillä ollaan.

Kivaa päivää!