Tautista taimitouhua

Olipahan vuosisadan viikko, varsinkin sen loppupuolisko! Kovista pakkasista sentään päästiin, kun lämpötila kääntyi täälläkin tukevasti plussan puolelle. Ei se vielä hankia ole silmissä vajuttanut, varsinkaan kun eilen illallakin taisi sataa useampi sentti uutta päälle. Viime aikoina on kuitenkin ollut vähän muuta "aktiviteettia" päällimmäisenä mielessä.

Jo kunnon taimiksi ehtineet timjami, basilika ja lehtikaali eivät parin päivän kastelemattomuutta säikähtäneet.

Lapsi toi nimittäin koulusta noroviruksen ja siinä sitä menikin muutama päivä potiessa (VAROITUS HERKKÄVATSAISILLE, hypätkää suoraan seuraavaan kappaleeseen). Alla oli jo ennestään parin viikon katkonaiset yöunet isännän ja lasten flunssien takia ja kun olisi ollut ensimmäinen ehkä jopa hyvin nukuttu yö, lapsi alkoi yrjötä kirjaimellisesti pitkin seiniä. Piti yksi lattialistakin irrottaa siinä unenpöpperössä, jotta sai siivottua kaiken pois. Reilu vuorokausi siitä tauti alkoi isännällä ja minulla. Vatsataudit ovat tähän saakka vältelleet minua mutta noro oli toista laatua. Kävin perjantaina halaamassa pönttöä seitsemän tunnin aikana melko tarkasti puolen tunnin välein ja kuumeenkin vielä sain siihen kiusaksi. Illasta tahti onneksi harveni mutta silti itselläni tuli varmasti triplattua koko tähänastisen elämäni aikana kertyneet oksennuskerrat. Ja tietysti koko perhe sai myös sen toisen vatsatauteihin liitetyn, vessaa usein vaativan oireen. Siis lystiä koko rahan edestä yksivessaisessa taloudessa ja välillä piti ihan miettiä, kumpaa päätä tähtää ensin pöntölle vai ottaako varmuuden vuoksi ämpärin syliin. Kuopus ei moista osannut keskellä yötä edes ajatella ja siinä sitä olikin siivoamista, kun ykä yllätti kesken istunnon. Vaikka pahimmat oireet olivat jo lauantaihin mennessä itseltäni väistyneet, olo oli niin hutera ja väsynyt, että sängyssä pötkötellessä meni sekin päivä. Noro kiilasikin kertaheitolla inhottavuuslistan kärkeen kaikkien sairastamieni tautien joukossa. Isot jaksuhalit niille, joiden perheessä noro tai ihan mikä tahansa muu vatsatauti on jokavuotinen vieras! Tämä oli meillä ensimmäinen ja toivottavasti myös viimeinen kerta.

Melkein kaikki pandamonniset iltapalalla. Montako löydät?

Se siitä, nyt on taas turvallista lukea. Sen verran parin päivän potemisesta tuli seurauksia, että kylvökset ja taimet eivät olleet päällimmäisinä mielessä. Nyt todella punnitaan kasvusammalen kosteudenpitokyky, sillä olin hoitanut pienten taimien ja kylvösten kastelun toistaiseksi vain suihkepullolla, etteivät ruukut pääsisi liian märiksi. Tänä aamuna tarkistuskierroksella joka ikinen ruukku oli pinnasta rutikuiva. Vasta itämään lähtenyt salaattikylvös oli melko nuupahtanut ja juuri ennen noroa ilmestynyt minikokoinen kuukausimansikan taimi näytti kuolleelta. Yksi maustepaprika 'Lombardo' ehti myös kellahtaa pitkin pituuttaan, mutta kumpikin chilin taimista oli vasta lähtenyt lurpottamaan lehtiään.

Toinen 'Hungarian Yellow Wax' -chileistä on vielä lehdet nuupallaan mutta toinen virkosi nopeasti.

Pari tuntia kastelun jälkeen osa salaatintaimista on vironnut ja surkeampi chileistäkin on ehkä parempaan päin. Toinen 'Lombardoista' taitaa selvitä ja yllättävää kyllä, myös se minikokoinen kuukausimansikka oli nostanut itseään pystympään, vaikka näytti jo täysin menetetyltä tapaukselta. Ihmeen kestäviä pienetkin taimet ovat! Sen verran pitkällä kevät jo on, että tuskin kylvän uusia paprikan tai chilin taimia menetettyjen tapausten tilalle. Ne eivät kuitenkaan ehtisi kunnolla tehdä satoa avomaalla. Sellerikylvöstä seurailen vielä viikon verran ja jos ei ala yhtään tainta näkyä, kylvän niitä lisää. Kuukausimansikoille ei periaatteessa olisi niin tarvetta mutta kun siemeniä nyt sattui olemaan, niin käytetään ne pois. Sen verran pitkään ensimmäistäkin tainta odotettiin, että taisi olla itävyys heikentynyt jo muutenkin, joten sama tyhjentää koko vanha pussi loppuun.

Muovihupun alla juurtumassa olleet timjamin pistokkaat taisivat selvitä. Kolmas niistä kuoli jo aiemmin. Saa nähdä, kuinka saman hupun alla olleelle sellerikylvökselle käy.

Jänistuhojen takia onneksi huoli on vähän hälventynyt. Naapuri nimittäin oli löytänyt omalta takapihaltaan ilveksen jäljet ja mitä todennäköisimmin kissapeto on meidänkin tontin läheltä käynyt saalista katsastamassa. Ikkunoista ei meidän pihalla näkynyt sen enempää ilveksen kuin jäniksenkään jälkiä. Tänä talvena on kuulemma ollut paljon ilveksiä ja niitä on eksynyt ympäri Suomea pihoihinkin. En olisi kuitenkaan ensimmäisenä uskonut, että ne tulevat täälläkin näin lähelle asutusta ruuan perässä.

Pelakuita sen sijaan ei parinkaan viikon kastelemattomuus häiritse. Niitä voisikin nyt leikata, kun Matin päiväkin on jo ohitettu.

Hyvää hiihtolomaa niille, joilla se jo alkoi! Pysykäähän terveinä! Täällä päin lomaillaan vasta viikon kuluttua.

Tammikuun tilannekatsaus

Tulppaanit ilahduttavat talven keskellä.

Päivän ohjelma on ollut tänä talvena harvinaisen selvä: aamu aloitetaan joko lumitöillä tai hakemalla puita uuniin. Aika usein työlistalla on ollut molemmat, kun lämpömittarin lukema on alkanut kolmosella. Enpä muista yhtään talvea, jolloin olisi ollut näin monta kertaa -30 asteen pakkasia eikä talvesta ole mennyt vielä puoliakaan! En myöskään ollut kirjoittanut aiemmin puutarhapäiväkirjaani yhtään merkintää -35 asteen pakkasista, joten tämä talvi taidetaan laittaa muistikirjoihin äärimmäisyyksien talvena. Äärimmäisyydet kun eivät rajoitu pelkkiin pakkaslukemiin, vaan luntakin on saanut lapioida harvinaisen usein.

Vasen polveni on pinkin viivan kohdalla, joten hangessa liikkuminen alkaa käydä jo kuntoilusta.

 Vaikka tuntuu, että näillä seuduilla tämä lumen määrä ei ole mitenkään poikkeuksellinen (vielä), selvisi aiempien vuosien kalenterimerkinnöistä kurja totuus. Mittasin tänään meidän pihalta useammasta paikasta 55-60cm:n lukemat, mikä on viitisen senttiä enemmän kuin koskaan tammikuun puolenvälin paikkeilla sinä aikana kun olemme tässä asuneet. Jonain vuonna tähän aikaan oli vain 25cm, suurimmaksi osaksi hangen syvyys on ollut neljänkymmenen sentin tienoilla. Perinteisesti helmi-maaliskuussa hanget ovat kasvaneet reipasta vauhtia. Toivon, että tämän talven lumet olisivat jo sataneet eikä koko talvena tulisi kovin montaa hiutaletta lisää.

Purppurapunalatvoilla on komeat hatut, kaulaliinat ja tumputkin. Muuten ei tarkene talventörröttäjätkään.

Saaripalstan Saila esitteli jonkun aikaa sitten puutarhansa lumihattuisia talventörröttäjiä. Juksasin hieman, kun kommentoin meillä talventörröttäjien rakentaneen iglut ympärilleen. Oikeasti ne ovat joko hautautuneet umpsukkeluksiin tai sitten kääriytyneet purppurapunalatvojen tapaan kunnon vällyihin. En vain halunnut toisen blogissa repostella meidän hangilla; teen sen omassa blogissani, heh. Vaikka taitaapa sitä lunta olla saman verran jo Etelä-Suomessakin, joten samassa lumiveneessä ollaan ihan porukalla. Hangen pinta on muuten purppurapunalatvojen kohdalla oikeasti tuossa aidan yläreunan yläpuolella. Tuuli on pyöritellyt sen verran lahjakkaasti lunta kukkavarsien ympärille, että niiden kohdalla on noin 90cm:n kinos. Onneksi ei ole vielä joka paikassa yhtä paljoa. Tässä eräänä päivänä yritin houkutella Karoa hankeen rämpimään. Koiranmitan yritettyään luovutti ja kääntyi takaisin. Ei suostunut tulemaan edes namin avulla pidemmälle. Enpä kyllä itsekään sitä tekisi, jos joutuisin rämpimään päälakeani myöten hangessa.

Näyttää siltä, että atsaleat ovat turvassa jänöiltä, vaikka verkon ympäriltä ei madaltaisikaan hankea.

Urakoin tänään jänisverkkojen ympäryksiä matalammiksi. Lumen lapiointi käy kevyemmin nyt kuin parin päivän päästä, jos ennustetut plussakelit toteutuvat. Luumupuiden ja alppikärhöjen ympärillä oli sen verran paljon lapioitavaa, että päätin uhkarohkeasti atsaleojen häkin niine hyvineen. Yhdestäkään atsaleasta ei näy edes latvan kärkeä hangen pinnalle, joten ehkäpä jänötkään eivät niitä lähde sieltä esiin kaivamaan. Lisäksi atsaleojen takana seinäkkeessä on maukasta loistokärhöä mutustettavaksi ja nuotiopaikan portissa lisää. Toistaiseksi jänikset eivät ole tulleet pihaan ollenkaan. Upottaa kai niitäkin liikaa. Tilanne muuttuu varmasti heti, kun hangen pinta vähän kostuu ja alkaa painua tiiviimmäksi. Niinpä laitoin pupuille pienen buffetin kohtaan, jossa meni aiemmin talvella yhdet jäljet.

Varjokujan portista revittyä kelloköynnöstä ja tuoksuhernettä. Taaempana on vapaasti mussutettavissa loistokärhöjä.

Toivottavasti pitkäkorvat maistelevat noita luvallisia eväitä mieluummin kuin taistelevat jänisverkkojen kanssa ja iskevät hampaansa puuvartisten oksiin tai runkoihin. Puutarhakierroksen jälkeen tarkistin kompostorin tilanteen. Puolivalmis massa ehti jäätyä alkutalven aikana enkä saanut kaivettua edellisen kerran kompostoria tyhjentäessäni kaikkea jäistä ainesta pois saati tiputettua jäljelle jäänyttä umpijäähän jämähtänyttä kerrosta kompostorin pohjalle. Niinpä sinne jäi tyhjennysluukun korkuinen tyhjä tila, joka tietenkin jäähdyttää kompostorin sisältöä alakautta. Tyhjennyksen jälkeen olen kaivanut säännöllisin väliajoin kuumavesipullon yläkautta sulattamaan jäätynyttä massaa ja toivonut, että mikrobitoiminnan kunnolla käynnistyttyä loput jäät sulavat ja kompostorin sisältö vajoaa itsestään alas. Kompostori on selvästi alkanut lämpenemään mutta ei aivan sitä vauhtia kuin olisin toivonut. Kovat pakkaset ovat varmasti hidastaneet käynnistymistä. Sain kuitenkin tänään hajoteltua yläkautta tökkimällä jäisen kerroksen niin hyvin, että tuoreempaa biojätettä valui kunnolla pohjalle. Jospa se kompostori nyt hurahtaisi kunnolla käyntiin. Seuraavaksi kulku suuntautui kellariin.

Syksyn alesipulit piipottavat jo innokkaasti.

Joskus lukijat ovat kysyneet, onko kellarissamme ikkunaa. Lampun valonkajo näyttää nimittäin välillä kuvissa siltä kuin ulkoa tulisi valoa. Siksipä otin ylläolevan kuvan tarkoituksella hieman ylempää ja eri kulmasta kuin normaalisti, jolloin paljastuu sekä ikkunaton seinä että kattovalo. Vasemmassa reunassa on oviaukko. Kellarin katto on aikalailla maanpinnan tasalla tai hieman alempana, joten kuinkapa sinne ikkunaa saisikaan. Toisaalta pysyypähän kellari paremmin tasalämpöisenä niin kesät kuin talvetkin, kun ei ole ikkunaa. Nyt siellä oli mittarin mukaan vain kaksi astetta lämmintä, mutta en laittanut vielä lämmitystä päälle, kun lattialla kylmimmässä kohdassa olevassa kastelukannussakaan ei ollut edes hentoa jääriitettä pinnassa. Tuskinpa ihan joka kohdassa niin kylmää on. Pitää kuitenkin vähän seurailla tilannetta, ettei käy kasveille hassusti. Eipähän siellä muuta kylmänarkaa olekaan kuin pari pelakuuta ja muutama gladioluksen mukula.

Loistokärhö SAMARITAN JO ('Evipo075') on jo innoissaan kasvuun lähdössä.

Kellarikärhöt heräilevät joka ikinen kevät tuskastuttavan aikaisin. Osaksi niiden takia kellari saa olla mahdollisimman viileä, sillä hennot valkoiset luikerot katkeilevat herkästi ja keräävät myös kirvoja riesakseen. Hidastin nyt hieman "Samariinin" kasvua pätkimällä pisimpiä versoja poikki. Kuten pikkutaimien latvominen, myös kärhöjen versojen katkaisu hidastaa hetkeksi aikaa kasvua ja kellarin viileydessä se hidastaa enemmänkin kuin vain hetken. Minikokoisessa 'Rouge Cardinalissa' oli pari hyvin pikkuruista versonalkua maanrajassa, viime syksyn uusin hankinta, 'Destiny' oli hieman pidemmällä. Syksyllä ruukussa runsaasti kukkineet 'Blekitny Aniol' ('Blue Angel') ja 'Hagley Hybrid' (jonka piti olla 'Multi Pink') olivat vielä melko lailla unten mailla. Tänä vuonna kellarissa ei ollutkaan useampia kärhöjä, jos siemenkylvöksiä ei lasketa. Kaikki puuvartiset olivat hienosti lepotilassa.

Vihreä ulkoeteinen.

Eteisessä on kaikki tai ainakin melkein kaikki kunnossa. Ikkunan edessä amppelissa roikkuva riippapelargoni on kerännyt taas pitkin talvea kirvoja riesakseen. Sen alle ikkunan eteen olisi voinut laittaa kukkahyllylle rosmariinin tai vaikka muratin, jos ei tarvitsisi varoa ylhäältä tiputtautuvia kirvoja. Nyt eteisen melkein valoisin paikka on tyhjillään ja rosmariiniressukka ikkunan puitteen kohdalla. Viherliljapuuhun kirvat eivät ole koskaan siirtyneet, joten se saa sentään olla lähempänä riippapelakuuta. Muratti oli aiemmin pelakuulaatikoiden yläpuolella vessan ikkunalla, mutta poistimme ikkunan alta naulakon, johon muratin iso ruukku nojasi. Turhaan naulakko siinä olikin, kun ei siihen kukaan koskaan laittanut (tai saanut laitettua) takkiaan roikkumaan. Nyt ikkunan eteen mahtuu ainoastaan pieniä ruukkuja. Tiedänpähän, mihin laitan kellarin sipulikukat sitten kun on aika tuoda niitä sisälle.

Muratti on nyt heti ulko-oven vieressä eteisen toisella seinustalla.

Luulen, että ensi kesä on riippapelakuuni viimeinen mahdollisuus ansaita seuraava talvehtimisvuosi. Saa olla suorastaan järkyttävän runsas kukinta ja voimakas kasvu, jotta viitsin taistella kirvojen kanssa. Onhan se ihan kohtuullisesti kukkinut ja kasvanut joka kesä, mutta ei mitenkään henkeäsalpaavan komeasti. Niinpä siitä luopuminen alkaa tuntua jo ihan realistiselta ajatukselta. Toki sitten pitää miettiä, mitä laittaisi pelakuun tilalle...

Hattivattihyökkäys

Hattivatit ovat valtaamassa kellariani! Lähdin ihan viattomasti hakemaan sieltä perunoita, kun törmäsin laumaan hattivatteja ja muita kummajaisia. Varsinainen kammotuskellari! Hyvämuistinen lukija saattaa tässä vaiheessa ihmetellä, että mahtuuko kellariimme kasvien lisäksi vielä perunoitakin. Mahtui sinne juuri ja juuri pari 15 kilon säkkiä sen jälkeen kun siirsin kasveja tiiviimpään. Haen säkistä kerralla muovikassillisen perunaa jääkaappiin, jotta ei tarvitse joka toinen päivä kömpiä kellariin hakemaan lisää.

Tässä ensimmäiset vastaan tulevat hattivatit, alias loistokärhö 'Samaritan Jo'.

Sekaan vaan tutkimaan. Tyhjää lattiatilaa on ehkä neljälle naisen kengälle, loput voivat kurkkia portailta tai kattoluukusta.

Kaikki kärhöt ovat hereillä. Se ei tullut yllätyksenä, sillä ne lähtivät kasvuun jo joulukuussa. Leudon alkutalven takia kellarissa ei ollut niin viileää kuin yleensä ja vasta nyt lämpötila oli pudonnut siellä viiteen asteeseen. Kuukausi sitten lämpöä oli kahdeksan astetta, joten pudotus oli yllättävän huima. Sen luulisi hidastavan pikkuisen kasvua. Typistin myös kaikki pitkät hattivatit, jotta ne vähän rauhoittuisivat ja malttaisivat odotella kevättä. Yhtä kasvuun lähtenyttä kärhöruukkua sen sijaan tervehdin melkein hyvilläni. Syksyllä äidin kukkapenkistä löytyi vaeltamaan lähteneitä kärhöjä, jotka tietysti ruukutettiin saman tien. Juurakko, jossa oli elävä verso, jäi äidilleni ja minun mukaani lähti kokeeksi pelkkiä juuria sisältänyt ruukku. Mielestäni näin juurakossa kasvupisteen, mutta en ollut varma, jaksaako pelkkä juurakko lähteä kasvuun. Nyt tuli todistettua, että hyvin jaksaa, sillä juurakosta oli noussut peräti kolme versoa. Hyvin todennäköisesti se myös jaksaa kukkia kesällä, joten paljastuu, onko se 'Rouge Cardinal', 'Miss Bateman' vai 'Multi Blue'. Kaikkia kolmea oli aikanaan istutettu kyseiseen penkkiin. Todennäköisin vaihtoehto on 'Rouge Cardinal', joka sinnitteli pisimpään hengissä kuivassa paikassa ja sen myös toivoisin kärhön olevan. Kahta muuta kun minulla jo on.

Kärhönjuurakot heti maasta löytymisen jälkeen. Tuo pelkkä juurakko oikeanpuoleisen kuvan keskellä on nyt lähtenyt hyvään kasvuun kellarissa.

Nämä ovat vähän kelmeämpiä hattivatteja. Etualalla helmililjaa, korkeammat takana hollanninkurjenmiekkaa.

Pensaiden pistokas- ja taivukastaimet ovat myös lähteneet kasvuun. Ylhäällä vasemmalla syyssyrikkä ja nietospensas, alhaalla pallohortensia ja nuokkusyreeni.

Pensaiden pistokastaimien silmuja tutkiessani huvituin niiden kokoeroista. Kuutamohortensian silmut olivat ihan minipienet, pallohortensiassa sopusuhtaisen pulleita. Alle viiden sentin korkuinen nuokkusyreenin taimi sen sijaan tuntuu suuruudenhullulta kannatellessaan melkein parisenttistä silmupulleroista. Syksyllä ruukutetut alelaarien kukkasipulit ovat hereillä. Helmililjat ja hollanninkurjenmiekat lähtivät hyvin pian puskemaan piippoa, mutta narsissit ja nuokkutähdikki antoivat odottaa itseään. Nyt kymmenestä narsissista näkyi kahdeksan piippoa mullan pinnalla ja varmaan viimeisetkin ovat pian tulossa. Nuokkutähdikkiruukussa ei vielä näkynyt mitään mutta kun kaivelin varovasti multaa, löysin aivan pinnan tuntumasta jo ensimmäisen piiponkärjen. Ainakin yksi on siis herännyt, ehkä muutkin aikanaan. Kunhan hyasintit siirtyvät eteisestä ihmisten ilmoille, siirrän kellarista hollanninkurjenmiekat niiden tilalle.

Mörköjä pelakuulaatikossa? Etualan kärhökylvösruukussa on varmaan näkymätön lapsi Ninni...

Curry-yrtti näyttää ja tuntuu aivan samalta kuin kesälläkin. Kellarin hämärässä valoa heijastava kummituspuska.

Tuiki tavallinen muratti ei ole tainnut edes huomata, että on pilkkopimeää.

Kellarin muratti oli oikein hyvävointinen eikä siinä näkynyt jälkeäkään kirvoista toisin kuin eteisen murateissa. Kirvataisto jatkuu edelleen, sillä teippailu ja suihkuttelu eivät ole saaneet kirvoja kaikkoamaan. Aloitin edellisen tilannepäivityksen jälkeen taistelun järeämmillä keinoilla, eli täytin pesuvadin tulikuumalla vedellä ja upotin murattien oksat hetkeksi sinne. Ensimmäisen kylvyn jälkeen kirvoja ei tullut enää ihan niin suuria laumoja, mutta sen verran kuitenkin, että kylvetys piti toistaa parin päivän päästä. Ja vielä kolmannen kerran tänään. Ihmeellisen sitkeitä ovat, kun eivät melkein höyryävän kuumassa vedessäkään anna periksi. Muratteihin iskeneet kirvat ovat tänä talvena niitä mustia eivätkä tavallisia vihreitä. Ovatkohan ne sitten kestävämpiä kuin vihreät vai kestävätkö oksiin munitut munat kuumaa vettä paremmin kuin elävät kirvat? Ötököitä on kuitenkin joka kylvetyksen jälkeen tullut selvästi vähemmän kuin pelkän teippailun tai suihkuttelun jälkeen, joten ehkä kuuman veden tuhlaaminen on ollut kannattavaa.

Tästä kirjavalehtisestä muratista ei enää montaa kirvaa jäänyt kylpyveteen lillumaan, joten voiton puolella ollaan.

Olen kaatanut murattien välissä kirvaisen kylpyveden viemäriin ja laskenut seuraavalle oman veden. Näkee vähän paremmin, paljonko kirvoja kummastakin lähtee. Ilmeisesti liuskalehtiselle muratille tuli yhdellä kerralla liian kuumaa vettä, sillä osa lehdistä lähti kellastumaan. Muutaman lehden menetys ei haittaa, jos vaakakupissa on kirvattomat kasvit. Jos kirvatilanne ei ala pian helpottaa, leikkaan murattia pienemmäksi. Jääpähän vähemmän piilopaikkoja mokomille tuholaisille.

Liuskalehtinen versio on ollut oikea loistohotelli kirvoille, näin tuuhea kun on.

Ihmeellistä kyllä, eteisessä talvehtivaan riippapelakuuhun ei ole tänä talvena tullut kirvan kirvaa.

Viherliljapuukin voi hyvin ja pelakuut kohtuullisesti.

Murattien poiston jälkeen eteisestä ei ole löytynyt kirvan kirvaa, joten taisin huomata ongelman ajoissa. Suurin osa talvehtivista kasveista voi hyvin, rosmariinikin todella hienosti hengissä. Sen sijaan hopeaputouksista osa vaikuttaa kuolleilta. Riippapelakuun kanssa samassa ruukussa asustavat hopeaputoukset ovat ehkä parhaimman näköisiä mutta viherliljapuun ja joidenkin laatikkopelakuiden juurella tuntuu olevan vain kuivettunutta versoa. Saa nähdä, kuinka moni lähtee versomaan kun valon määrä alkaa lisääntyä ja pelakuita aletaan lannoittaa. Siihen ei olekaan enää pitkä aika. Kevättä odotellessa olen kikkaillut vielä farkkutilkkujen ja ompelukoneen kanssa. Pieni kummityttö täytti vuosia, joten tein hänelle käsilaukun. Niitähän naisella ei voi olla liikaa. Koristeiksi tuli vain kankainen rusetti, hapsutetut kahvojen päät ja ompelukoneella kauniisti kirjailtu nimi. Laukun saa pestyä muiden pyykkien mukana pesukoneessa, kun prinsessa päättää jemmata sinne aamupuuron jämät tai unohtaa viikoksi hiekkalaatikolle. Kantokahvat saa myös ratkottua helposti irti, jolloin laukku toimii vaikkapa meikkipussukkana, kun neiti alkaa lähestyä sitä ikää. Farkkukangas oli juuri sellaista vanhan ajan paksua, napakkaa farkkua, ettei ihan hetkeen varmasti kulu puhki. Vielä laukku ei neitiä hirveästi kiinnostanut: hän testaili muutaman kerran vetoketjua ja jemmasi sisälle synttärikorttinsa mutta pyyhälsi sen jälkeen muiden lasten kanssa leikkimään.

Kummitytön käsilaukun vuori on samaa ruusukangasta kuin rusetti ja vetoketju tietysti vaaleanpunainen.

Voisi taas sanoa, että jo on säitä pidellyt. Pikkupakkasista hypättiin kerralla hitusen vaille -20 asteeseen ja vuorokauden päästä lämpötila oli taas lauhtunut -5 asteeseen. Sen lisäksi, että talven lämpötilat ovat pysyneet kummallisen lähellä nollaa, on satanut alijäähtynyttä vettä suunnilleen kerran viikossa ellei useamminkin. Aamulla saa lähteä varovasti ulko-ovesta pihalle, sillä yön aikana rappunen on saattanut muuttua jääkuorrutteiseksi. Olen myös joutunut melkein joka kerta kompostiroskia viedessäni puhaltelemaan pari minuuttia kompostorin kannen lukitussysteemiä sulaksi. Kompostorista nouseva lämpö ei selvästi riitä sulattamaan ylhäältä päin tullutta jääkerrosta lukon rakosista. Lisäksi tänään kannen ylhäälläpitomekanismiin oli kertynyt niin paljon jäätä, ettei kansi pysynyt itsekseen auki. Kompostiroskien kippaaminen oli melkoista taiteilua enkä edes yrittänyt kaataa säkistä yhdellä kädellä kuiviketta vasta tuotujen biojätteiden päälle. Kompostille pitäisikin selvästi saada joku sadesuoja. Pelkkä muovipussi ei riitä, sillä tuuli tempaisee sen helposti pois. Onko teillä muilla ollut vastaavia ongelmia kompostorienne kanssa?

Talvipäivän piristys on hempukanvärinen leikkoruusu.

Hyvää Runebergin päivän iltaa ja pian alkavaa uutta viikkoa!

Uinuvan kärpäsen herättelyä

Tänään otin itseäni niskasta kiinni ja aloitin ensimmäiset kylvöt. Muuten voisi vaikka nukkuakin vielä talviunta puutarhapuuhista mutta kylmäkäsiteltävät perennansiemenet kannattaa jo pikkuhiljaa saada hankeen. Eikä minua haittaisi muutenkaan se, että päässä pörräisi puutarhasuunnitelmia ja sormet syyhyäisivät taimia koulimaan. Tällaisilla "kylvä ja unohda pariksi kuukaudeksi ulos" -kylvöillä on hyvä herätellä uinuvaa puutarhakärpästä kasvukauden puuhiin. Homma kun ei vaadi kylvämisen ja hankeen kaivamisen lisäksi muuta sitoutumista vielä pitkään aikaan.

Amaryllis 'Harlequin'. Kaksi viimeistä kukkaa ovat vain kymmenen sentin levyisiä mutta aivan yhtä hienoja kuin aiemmatkin kukat.

Vaikka alkuun pääseminen olikin vähän nihkeää, niin huomasin mullan ja siementen hypistelyn tempaavan tuttuun tapaan mukaansa. Pussi toisensa jälkeen tyhjeni tai ainakin vajui, ja ruukut täyttyivät tulevien kesien lupauksia pullollaan olevista siemenistä. Lopulta olin täyttänyt peräti kuusitoista ruukkua erilaisilla perennansiemenillä. Tuon ainakin osan ruukuista maaliskuun alkupuolella sisälle ja siirrän isoimpia taimia koulimisen jälkeen ulkoeteiseen viileämpään. Maaliskuun alussa taimipöydällä ei yleensä ole vielä tungosta, joten siellä mahtuu hyvin pyörittelemään myös perennakylvöksiä. Kunnolla kasvun alkuun päästyään perennat pärjäävät viileämmässäkin, joten ne ehtivät hyvin alta pois ennen kuin lämpöä vaativat taimet tarvitsevat tilaa. Osan purkeista saatan jättää kevääseen saakka ulos tai viedä ulkovarastoon jossain vaiheessa keväällä.

Karvainen apulainenkin viihtyi kylvöjä seuraamassa. Ei onneksi tunkenut nenäänsä joka purkkiin. Tässä siementen peittely on vielä tekemättä.

Laitetaan muistiin tännekin ruukkujen numerokoodien sisältö: 1. Keijunkukka 'Midnight Rose' x 'Green Spice', 2. ripsureunainen tarhakylmänkukka ('Papageno'?), 3. punainen tarhakylmänkukka, 4. Puutarhahetken etelänruusuruoho, 5. Puutarhaelon etelänruusuruoho, 6. tähtilevisia, 7. punahattu 'Delicious Candy', 8. punahattu 'Sunseekers Red', 9. tarhakellukka 'Mai Tai', 10. keltatörmänkukka, 11. siperian(?)esikko, 12. vuorijumaltenkukka, 13. amerikanvuokko, 14. tähkäverbena, 15. syysvuokko, 16. karhunlaukka. Toisen perennasetin kylvän kuukauden päästä. Jos yksivuotisia esikasvatettavia ei tule paljoa, saatan tuoda maaliskuun lopulla tai huhtikuun alussa kakkoserän perennojakin sisälle saamaan alkuvauhtia. Jos taimipöydillä on ruuhkaa, kakkoserä pääsee hangesta ulkovarastoon huhtikuun loppupuolella. Toisen setin lajeista osaa minulla kasvaa jo kukkapenkeissä, joten kylvöt ovat vain varmistus siltä varalta, jos kukkapenkeissä käy kato talven aikana. Muutama uusi laji, kuten illakko ja siemenkirjeestä tulleet kurjenmiekka ja sikuri, saattavat saada erikoiskohtelua sisätiloissa toisten jäädessä koko loppukevääksi ulos. Tai sitten eivät. Katsotaan, mikä on inspiraation taso myöhemmin keväällä.

Tämän verran pusseja on kakkoserässä.

Perennakylvöistä päätin siirtyä ruukuttamaan säilytettävän 'Harlequin' -amarylliksen, kun kerta multapussi oli jo valmiina ja lattia sanomalehdestä huolimatta sotkettu. Iloinen yllätys oli se, että amarylliksen juuret olivat lähteneet hyvin kasvuun. Jouluasetelmia tehdessä nimittäin paljastui, että sillä oli vain yksi pieni juurenpätkä, mikä herätti hieman huolta sipulin kasvukunnosta. Nyt on huoli hälvennyt ja tähtäimen saa asettaa uuteen kukintaan joskus tulevaisuudessa. Seuraavaksi tuli tietysti mieleen tarkistaa, missä kunnossa valkoisten amaryllisten sipulit ovat, jos vaikka kuitenkin säilyttäisi jomman kumman. Kolmella kukkavanalla kukkineen yksilön sipuli oli sen verran laihanoloinen, että viskasin sen menemään. Neljäskin nuppu siihen lähti nousemaan mutta ei jaksanut montaa senttiä nousta, kunhan tuhlasi vain voimia sipulista. Kahdella vanalla kukkineen amarylliksen sipulin nostin multapaakkuineen ruukustaan ja rapsuttelin varovasti päältä vanhoja multia pois. Sipuli oli istutettu todella syvälle, joten pintamultien poistamisella ja sipulin ylemmäs nostamisella sain ruukun pohjalle mukavasti uutta multaa ja vähän kanankakkaakin. Amarylliksellä oli pieni sivusipuli, jonka jätin kiinni emoonsa kun en tiennyt, onko siitä haittaa vai ei.

Amaryllikset saivat imeä jonkun aikaa vettä ennen kuin siirsin ne takaisin ikkunoille. Taustalla perennakylvökset kostumassa.

Multapuuhien lisäksi sain tänään ommeltua uuden työlaukkuni valmiiksi. Se oli pakko saada tehtyä ennen huomista, sillä otin siihen vetoketjun vanhasta laukustani. Kassi on oikea kierrätyksen tyylinäyte, sillä vanhan laukun vetoketjun lisäksi siinä on osia kahdesta muusta jo aikoja sitten hajonneesta laukusta. Minulla on paha tapa hamstrata roskiin menevistä tekstiileistä kaikkea käyttökelpoista talteen. Laukkujen sisätaskut ovat yleensä melkein uudenveroisia vielä siinä vaiheessa kun ulkopinta alkaa kulua puhki, joten en raski viskata niitä menemään. Sopivasti vanhoista laukuista irti saksitut valmiit taskut vetoketjuineen oli helppo surauttaa ompelukoneella kiinni uuden laukun vuorikankaaseen. Ja vuorista puheenollen, se on peräisin äitini vanhoista verhoista. Pohjaa tukevoittamaan laitettu paksu pahvi oli alunperin lasten piirustusalustassa muovipinnan alla. Muovin revettyä nappasin tietysti pahvin talteen. Laukun ulkopinta on pääosin vanhoista farkuista otettua kangasta mutta yksi vanhan olkalaukun ulkopinnalla olleista vetoketjutaskuista sujahti sinnekin. Kantohihnat ovat samaisesta laukusta eivätkä varmaan kestä kovin pitkään siisteinä. Pientä nirhaumaa on pitkin ja poikin, mutta ne saa sitten aikanaan korvattua vaikka farkkukankaasta tehdyillä remmeillä. Ei ole kovin iso homma pujotella valmiisiin metallilenkkeihin uusia hihnoja.

Laukku sisältä ja ulkoa. Takapuolelta farkkukankaiden värit ovat päinvastoin, eli vaaleat reunoilla ja tumma keskellä.

Laukun sisälle tuli yhteensä kaksi pienempää vetoketjutaskua ja kolme "avotaskua", joista yhdessä on tarraremmi, ja laukun ulkopinnalle vielä kolmas vetoketjutasku. Taskuja, erityisesti vetoketjullisia, ei minusta voi koskaan olla liikaa. Vanhassa kassissa ärsytti eniten se, että siinä oli päätaskun lisäksi vain yksi pikkuinen vetoketjutasku ja toinen pieni tasku, jossa oli läppä eikä edes tarranauhaa. Ja nyt se alkoi kulua jo puhkikin, joten tarvitsin ehdottomasti uuden laukun. Pienempi olkalaukku ei riitä, kun mukana kulkee usein pari-kolme kansiota, kirjoja, vihkoja sekä irtopapereita. Ja tietysti joka laukussa pitää olla muutamia kyniä, kampa, hiuslenkki ja kaikenlaista muuta pikkusälää. Nyt laukun tilavuutta testatessani sulloin sinne vielä sisäkengätkin, jotka ovat kuitenkin aika usein olkalaukussa tai työpaikalla. Olen osan viikosta töissä toisella paikkakunnalla, joten pahimmillaan olo on kuin kamelilla tavaramäärää raahatessa.

Laukku täynnä tavaraa. Kaikki mahtui mukaan eivätkä saumat ratkeilleet tai hihnat irronneet.

Nyt lupaan jättää ompelusten esittelyn blogissa tauolle. Työn alla ei olekaan kuin farkkumekko, mutta se on sen verran pidempi projekti, ettei työtahti varmasti päätä huimaa. Ilman kaavoja ja suurempaa kokemusta kun tekee, lopputuloksena voi olla ihan mitä vain. Niinpä teen hommaa pikku hiljaa, jotta ei tule tehtyä kiireessä peruuttamattomia mokia. Tavoitteena on saada mekko valmiiksi siihen mennessä kun sää sallii sellaisen käyttämisen. Mekon ompelun lisäksi otan työlistalle talvetettavien kasvien tarkemman syynäämisen. Huomasin nimittäin ohimennen eteisestä jo ensimmäiset kirvat, joilta pitää ottaa luulot pois saman tien. Muutama viattoman näköinen ötökkä valtaa muuten pian koko eteisen ja jatkaa sieltä myöhemmin keväällä taimien kimppuun.

Ompeluseurana minulla on ollut jouluhyasinttien lisäksi pelakuu 'Appleblossom', joka näyttää viihtyvän paremmin huoneenlämpöisellä ikkunalla kuin kylmässä eteisessä.

Nyt otan tärkeysjärjestyksen kärkisijoille puutarhakärpäsen herättelyn. Ensi alkuun kokeillaan lempeämmin puutarhakuvia selailemalla, blogeja tutkimalla ja perennansiemeniä kylvämällä. Sitten varmaankin tulevan kesän kasvimaan järjestystä suunnitellen ja siemenvarastoja inventoiden. Jos ei silläkään ala kipinöidä ja kevät vain etenee, pitää ottaa järeät konstit käyttöön ja kylvää yhtä sun toista luottaen siihen, että mullasta puskevat taimivauvat vievät taas pikkusormien lisäksi koko kädet lapaluita myöten.

Välietappi

Keväisin tapahtuvan kasvien kellarista kaivelun syksyinen vastine on nyt alkanut täälläkin, tosin sen raportointi jäi vähän roikkumaan muiden puuhien vuoksi. Koska hommassa ei ole viikossa tapahtunut edistystä mihinkään suuntaan, ei ole vielä myöhäistä laittaa merkintää muistiin. Vaikka tahdin hidastuminen talvea kohti on todella tylsää, antaa se toisaalta myös armoa puutarhurille. Ei haittaa, vaikka kastelu tai muut huoltovälit venähtäisivät päivätolkulla, sillä valon ja lämmön puutteessa kasvitkin käyvät yhtä hitaalla kuin niiden hoitaja.

Kerrannaiskukkainen pelargoni kukkii vielä. Pinkki kukka taustalla on se monta vuotta kasvattamani jouluatsalea.

Ennen kuin kuskaan kasveja kellariin, nostan suurimman osan väliaikaissijoitukseen eteiseen tai ulkovarastoon. Eteiseen nostelen yleensä ne kasvit, jotka vielä kukkivat tai vaativat huonojen lehtien nyppimistä tai jotain muuta siistimistä ennen kellariin vientiä. Ja tietysti osa myös jää eteiseen koko talveksi. Tänä vuonna en jotenkin osannut ennakoida syksyn säitä, joten melkein kaikki kasvit olivat muutaman pakkasyön yli ulkona vain yksinkertainen harso päällään. Toki seinän varressa oli vähän suojaisampaa kuin muualla, mutta silti jouduin nyppimään pelargoneista jonkun verran paleltuneita lehtiä pois. Onneksi vain muutama versonkärki oli paleltunut, joten ei tarvinnut typistellä kasvustoja kovin paljoa. Ja siitä olin erittäin iloinen, että hurmaava 'Appleblossom' oli koko kasviröykkiön keskimmäisenä saanut sen verran hyvin suojaa kookkaammilta kasveilta, että ainoastaan kaksi lehdenkärkeä oli mustunut. Kerrankin sattui siis olemaan sen verran järkeä päässä, etten laittanut arinta kasvia reunimmaiseksi sen vuoksi, että se olisi helppo ottaa tarvittaessa sisälle.

Nämä ovat olleet jo pari viikkoa eteisessä. Ikkunan edessä oleva verenpisara, lattialla pieni pelargoniruukku sekä seinän vierestä ainakin yksi pelakuulaatikko ovat menossa kellariin.

Laatikkopelakuissa on yksinkertaiset kukat.

Verenpisarassa olisi vielä aika paljon nuppuja ja joitakin kukkiakin mutta lepokauden lähestyminen alkaa näkyä jo siinäkin.

Viime talvena pikkuikkunalla oli neljä murattia, nyt enää kaksi. Toinen on ollut keväästä saakka maassa ja isoin kaikista odottelee ulkovarastossa kellariin vientiä.

Minulla ei ole sisällä kovin montaa huonekasvia, sillä niille sopivia paikkoja ei liiemmälti ole eikä toisaalta moni kasvi viihdy täysvarjossa ja lämpimässä huoneilmassa. Eteisessä sen sijaan on kiva olla vihreyttä eikä viileässä ole valon vähyydestä juurikaan kasveille haittaa. Esimerkiksi muratit talvehtisivat varmasti myös kellarissa vallan mainiosti mutta ne näyttävät minusta kauniilta eteisen ja vessan välisellä ikkunalla, jossa moni muu kasvi ei pärjäisi. Eteisen valoisimmalle ikkunalle sijoitin jouluatsalean, rosmariinin ja pari pelakuuruukkua. Toinen pelakuista on lähdössä kellariin talveksi mutta toisen, sen 'Appleblossomin', siirrän tarpeen mukaan sisälle kasvivalon alle. Jos tulee -30 asteen pakkasia, eteisessä voi tulla sille vilu enkä tiedä, onko ulko-oven aukominen pienemmälläkään pakkasella sille mieleen. Rosmariinin talvehtimiseen suhtaudun ensimmäistä kertaa optimistisesti, sillä sama yksilö selvisi viime talven yli tuolla samalla ikkunalla. Niksi taisi olla tarpeeksi runsas kastelu ja nyt kun samanlaista hoitoa vaativa atsalea on sillä vieruskaverina, kastelukin tulee varmaan hoidettua aiempaa säntillisemmin. Atsalea alkaa lurpottaa lehtiään hyvin herkästi janoisena, joten se toimii hyvänä muistuttajana. Sormituntumaan ei parane luottaa, sillä kylmä multa tuntuu aina kostealta, vaikka se olisikin liian kuivaa nirppanokille.

Rosmariini on tuuhettunut paljon kesän aikana. Sen takana oleva pelargoni on menossa myös kellariin talveksi.

Eteisen kasvit on nyt kurkittu, joten siirrytään seuraavaksi ulkovarastoon. Siirsin sieltä viime viikonloppuna daalian, gladiolukset, suklaakosmoksen, verenpisaran, muutama puuvartisten pistokastaimen, afrikansinisarjan sekä yhden pelargonilaatikon jo kellarin puolelle. Varastoon piti nimittäin saada tilaa siihen saakka ulkona olleille kasveille. Ja niitähän oli! Kunhan kasvit saa pois, pääsee siivoamaan varastoa kaikesta sinne kesän aikana kulkeutuneesta mullasta, kasvien lehdistä ja muusta roskasta, sekä laittamaan tavarat omille paikoilleen odottamaan ensi kesää.

Kellarin luukun päällä on hieman pakkasen purema hortensia (hups!) sekä kaksi kärhöä.

Ikkunan edessä silityslaudan päällä lisää kärhöjä, alppiruusu (vasemmalla) sekä kellariin matkalla oleva muratti (piilottelee laitimmaisena oikealla).

Kärhöjä on tulossa kellariin peräti yksitoista kappaletta. Taitaa olla ennätys enkä yhtään ymmärrä, kuinka siinä pääsi näin käymään. Omien hankintojen lisäksi joukossa on äitini pistokaslisäyskokeiluja sekä kaksi äitini kukkapenkistä muun mylläämisen seurauksena löytynyttä alkua. Olin alkusyksystä äitini apuna peruskorjaamassa yhtä istutusta ja yli metrin päässä alkuperäisestä istutuspaikasta löytyi muutama kärhön verso melko hyväkuntoisella juuristolla. Sen istutin ruukkuun ja jätin äidilleni mutta hetken päästä löytyi eri kohdasta toinen, edellistä pienempi juurakko, joka hajosi kahteen palaseen. Toiseen palaseen jäi hento verso, toiseen vain kasvupisteen tapainen osa juurineen. Ruukutin molemmat ja sain mukaani. Kyseiseen penkkiin on istutettu varmaan 15 vuotta sitten 'Rouge Cardinal', 'Miss Bateman' ja 'Multi Blue', joista 'Rouge Cardinal' sinnitteli pisimpään näkyvillä. Kärhöt eivät oikein tuntuneet viihtyvän melko kuivassa paikassa ja sitten vuorimäntykin alkoi ahdistella niitä. Koska alkuperäisestä kohdasta ei löytynyt merkkiäkään kärhöistä, uskon, että joku niistä, ehkä Cardinal, päätti ottaa "jalat allensa" ja etsiä suotuisampaa asuinpaikkaa muiden kasvien seasta kunnes minä keskeytin vahingossa moisen toimenpiteen. Nyt onkin jännittävää seurata, selviävätkö juurakot talvesta ja mikä mahtaa olla pelastetun yksilön nimi. Tai voivathan ne kaikki olla eri kärhöjä, jos ovat aikanaan päättäneet yksissä tuumin lähteä vaellukselle niin kuin norsut konsanaan.

Edellisten lisäksi kellariin on menossa mustaluumu (lattialla oikealla) ja lankaköynnös (tikkaiden päällä). Alppiruusun taimi näkyy nyt paremmin.

Aiemmin kesällä suunnittelin talvettavani puolet alppiruusun siementaimista vielä toisenkin talven kellarissa ja puolet maassa mutta talvetettavien kasvien vain lisääntyessä päätin istuttaa niitä enemmän maahan. Kellariin valitsin yhden isoimmista taimista ja nyt toivon, että talvi olisi oikein suotuisa kaikille kasveille. Keväällä harmittaisi kovasti, jos kymmenestä reippaasta taimesta selviäisi vain yksi kellarissa talvehtinut yksilö. Kuvista puuttuu vielä iso syyssyrikkä, joka on edelleen kukkapenkissä eikä näytä hätkähtävän minkäänlaista säätä. Kunhan lämpötilat alkavat tippua pysyvämmin pakkaselle ja varastosta on kasvit nostettu kellariin, käyn kaivamassa syrikän ruukkuun ja leikkaan puskan pienemmäksi.

Kun kerta tuli aiemmin mainittua huonekasvit, niin esitelläänpä samalla vaivalla pullopuutarhan pilkkulehden kukintaa.

Melkein kaksi viikkoa on satanut vettä aamusta iltaan mutta nyt sää näyttäisi vihdoin kirkastuvan. Ensimmäistä kertaa näen jopa pienen vilahduksen sinistä taivasta pilvien raosta. Viimeiset jänisverkot on edelleen laittamatta mutta suunnitelmissa on uhmata tuulista säätä sen verran, että saan näprättyä verkot paikoilleen. Löysin kaupungissa käydessäni 150 senttiä korkeaa verkkoa, joten otin kerralla niitä kolme rullaa. Luulisi riittävän, vaikka ovatkin vain 2,5 metriä pitkiä. Kasvien siirron kellariin jätän vielä ainakin viikoksi odottelemaan, jotta talvetettavat saavat nauttia vielä viimeisistä valonrippeistä ennen kellarin pimeyttä.

Vuoden ensimmäinen talvehtijakatsaus

Hyvää tämän vuoden ensimmäistä viikkoa! Olen käynyt yleensä vuodenvaihteessa tarkistamassa ensimmäisen kerran kunnolla eteisessä ja kellarissa talvehtivien kasvien voinnin. Eteisessä on sen verran lämpimämpää, että siellä pitää käydä kastelemassa vähintään kerran kuukaudessa, mutta nyt tein tarkemman kierroksen ja vähän myös siistin kasveja. Kurkataanpa, miltä talvehtijat näyttävät tässä vaiheessa talvea.

Rosmariini ei ole koskaan talvehtinut näin hyvin kuin tänä vuonna.

Olen yrittänyt talvettaa rosmariinia monta kertaa ja vuonna 2019 sain pidettyä sen hengissä peräti maaliskuun alkuun saakka. Silloin vannoin, etten enää yritä mokoman kasvin talvettamista. En kuitenkaan raskinut viskata syksyllä hyvissä voimissa ollutta rosmariiniani kompostiin, vaan toin eteisen pöydälle. Ajattelin seurata sitä tarkemmin ja leikata versot heti pakastimeen, jos se alkaisi näyttää elinvoiman hiipumisen merkkejä. Vielä se kuitenkin porskuttaa niin iloisesti, että toiveet kevääseen saakka selviämisestä alkavat heräillä. Liekö syy sitten se, että rosmariini asusti koko kesän omassa ruukussaan toisin kuin aiempina vuosina, jolloin kaivoin sen syksyllä muiden seasta erilleen. Olen myös lorautellut sille vettä samaan tahtiin kuin eteisessä asustelevalle atsalealle, eli selvästi useammin kuin minulla muuten olisi tapana kastella talvehtijoita.

Yksi lipsahdus tämän atsalean kanssa tosin sattui kuukausi sitten ja sen seurauksena melkein kaikki lehdet karisivat. Tämä kukki koko syksyn ja edelleenkin se jaksaa aukoa viimeisiä nuppujaan.

Kunhan tässä loppukuusta virittelen ensimmäisille kylvöille kasvivaloa, siirrän ainakin atsalean ja ehkä myös rosmariinin sen alle. Jos atsalea ei ala tehdä kevään aikana uusia versoja ja lehtiä, saatan viskata sen menemään. Ei harvalehtinen kepakko kovin kaunis katseltava ole.

Yleissilmäys eteiseen osoittaa, että vihreää näkyy ja viherliljapuukin on hyvissä voimissa.

Riippapelakuu kerää jostain syystä joka talvi kirvoja itseensä. Olen käyttänyt sen jo kolmesti suihkussa ja laittanut juureen tuholaistorjuntapuikonkin, jotta kirvakanta ei ihan villiintyisi. Siitä huolimatta muutama kirva oli löytänyt jo tiensä kirjavalehtisen muratin versonkärkiin. Käytin viikonloppuna sekä riippapelakuun että kaikki muratit suihkussa ja tarkistin, ettei muissa kasveissa ollut kirvoja. Vuosi vuodelta minua alkaa ärsyttää entistä enemmän riippapelakuun kirvaherkkyys. Se vain on yksi harvoja amppelikasveja, jotka oikeasti viihtyvät etupihan paahteessa kesän eivätkä sen versot katkeile kovin herkästi tuulessa. Hopeaputous sen kaverina tuo runsautta ja täyttää pelakuun oksien väliin jäävät aukot.

Hopeaputouksista suurin osa on hengissä ja osa tehnyt uutta versoakin, kuten vaikkapa tämä riippapelakuun kanssa asusteleva yksilö.

Tänä vuonna hopeaputouksetkin näyttävät paremmilta kuin viime talvena. Silloin kaikki eteisessä olleet hopeaputoukset kuolivat talven aikana. Ehkä syynä oli liian harva kastelu, sillä niiden kanssa samoissa astioissa kasvavat pelakuut viihtyvät kuivemmassa. Kellarissa olleista hopeaputouksista kaikki selvisivät kevääseen. Tänä vuonna olen tähdännyt vesitilkat hopeaputousten juureen, jotta ne saisivat enemmän kosteutta eivätkä pelakuut kärsisi liikakastelusta. Toistaiseksi taktiikka on toiminut mutta aion silti kylvää lähipäivinä hopeaputousten siemeniä. Kyllä ylimääräisille taimille aina paikat löytyvät, jos kaikki vanhat selviävätkin kevääseen saakka. Isoin pelakuulaatikko on sitä paitsi äidilläni talvehtimassa enkä tiedä, missä kunnossa se nyt on. Viime vuonna kyseinen ruukku oli kellarissa, jonne piti saada mahtumaan tänä talvena alppiruusun taimet. Siispä lykkäsin pelakuut muutamaksi kuukaudeksi äitini hoiviin.

Muratit viihtyvät hyvin eteisessä, vaikkakin muutamaan versonkärkeen oli tullut riippapelakuusta kirvoja.

Siirrytään kellariin. Siellä on sen verran kylmää, että isoissa ruukuissa olevia kasveja ei tarvitse välttämättä kastella kuin kahdesti koko talven aikana, pienemmät ruukut toki tarvitsevat sielläkin pari kastelukertaa enemmän. Lämpömittari näytti ylähyllyllä 4 astetta ja vähän jännittää, kuinka siellä olevat gladiolukset, daalia ja karjalanneidot pärjäävät kevääseen. Alppiruusuille ja kärhöille sen sijaan olisi parempi, jos talvetuslämpötila olisi jopa lähellä nollaa. Silloin ne pysyisivät varmemmin levossa kevääseen saakka. Jonkinlaiseen kompromissiin on kuitenkin pakko tyytyä ja toivoa, että kukaan ei heittäisi henkeään. Toistaiseksi kaikki muut paitsi koruköynnös ovatkin pysyneet kiltisti talviunilla.

Katkoin jo edellisellä kellarikäynnillä koruköynnöksen latvaversoja toivoen sen ymmärtävän lopettaa valonetsimisen. Turha toivo, huomaan. Napsin kuitenkin sitä taas lisää. Jos siitä ei ole muuta hyötyä, niin ainakin se tuuhettuu kesää varten.

Seuraavalle kellarikäynnille otan sekatöörit mukaan ja leikkelen verenpisarat ja kärhöt. Minulle on henkisesti helpompaa pätkiä kuivan näköisiä versoja kuin sellaisia, jotka ovat jo alkaneet puskea vihreää. Yleensä talvehtijoissa on alkanut näkyä heräämisen merkkejä helmikuun aikana tai viimeistään maaliskuun alussa, joten kuukauden päästä lienee hyvä hetki käydä kellarissa saksimisreissulla.

Alppiruusut näyttävät virkeiltä. Tälle hyllylle ei osu kellarin valo, joten oli kuvattava salamalla. Lattialla olevat taimet näyttivät yhtä hyviltä, tosin yksi aivan pieni saattaa olla menetetty tapaus.

Missä kunnossa teidän talvilepolaiset ovat? Onko positiivisia yllätyksiä tai jännitystä aiheuttavia kasveja?