Keväinen valoilmiö

Metsän reunaa keittiön ikkunasta kuvattuna.

Tammikuun lopulla se alkoi, nimittäin auringon kultaamien puiden latvojen ihastelu keittiön ikkunasta. Vielä alkuviikosta oli aika pilvistä mutta torstaina pakkasen kiristyessä -15 asteeseen pilvipeite alkoi hiljalleen väistyä ja tehdä tilaa auringolle. Aloituskuvan ottohetkellä taivas oli vielä luoteen ja pohjoisen puolella harmaan pilvimassan peittämää mutta etelänpuoleisella taivaalla näkyi jo paljasta taivasta pilvenriekaleiden seasta. Niinpä aurinkokin kultasi hetkittäin puiden latvat. Viikonloppua kohti pakkanen vain kiristyi ja kuukausi vaihtui valoisuuden puolesta unelmasäässä. Lämpötilasta voidaankin sitten olla montaa mieltä.

Sinisen viivan vasemmalla puolella oli tassutellut isompia puutarhavieraita.

Olimme perjantaina lähdössä viikonloppureissuun, kun naapuri kysyi, olemmeko huomanneet jälkiä kadun päässä. Meidän pihalla on niin paljon jälkiä muutenkin, että yhdet uudet eivät olleet pistäneet silmiin. Kadun pään koskemattomalla lumella sen sijaan sai ihmetellä edellisöisiä ilveksen jälkiä. Niitä seuraamalla selvisi, että ilmeisesti kaksi ilvestä oli tassutellut meidän talon päädystä varjokujaa pitkin etupihalle ja kiertänyt siitä siististi kukkapenkin ohi kadulle. Eivät olleet sentään rappusella istuneet mutta jos olisi sattunut oikealla hetkellä olemaan keittiössä, niin olisipa tullut hyviä kuvia. Kadun päässä toinen oli hiipparoinut lyhyillä askelilla naapurin tuija-aidan vasenta päätyä kohti ja toinen hölkötellyt nopeammin aidan oikeaan päätyyn. Naapurin lintulauta jää aidan keskivaiheille, joten varmaan kissat ovat väijyneet lintulautojen antimille oppineita cityrusakoita.

Kahden kissapedon jäljet ovat selvästi alkaneet hajaantua tässä jatkaakseen eri suuntiin.

Hetki ennen kuin saimme tietää jäljistä, olin kompostorilla käydessäni huomannut yksien jänön jälkien tulevan metsän laidasta ja tehneen täyskäännöksen takaisin tulosuuntaansa autotallin nurkalla. Voi olla, että jänis oli nähnyt tai haistanut ilvekset ja päättänyt häipyä ennen kuin kissapedot huomaavat sen tai sitten joku muu oli saanut jänön muuttamaan suunnitelmiaan. Hyvä, että häipyi takaisin metsään. Jos meillä ei olisi ollut jo kiire hakemaan lapsia koulusta, olisin lähtenyt seuraamaan ilveksen jälkiä niiden tulosuuntaan. Olisi ollut kiva tutkia, mistä päin ne ovat tulleet ja mitä puuhanneet ennen asuinalueelle tuloaan. Jälkien seuraaminen niiden etenemissuuntaan olisi ollut vielä hauskempaa mutta se olisi vaatinut naapureiden pihoilla hiipparoimista. Toivon, että ilvekset pysyttelevät vielä näillä seuduilla harventamassa rusakkokantaa. Yksi toikkaroi tänäänkin keskellä kirkasta päivää katua pitkin meidän suuntaan mutta onneksi kääntyi naapurin pihalle.

Perjantaina oli komea ajokeli.

Karolla vauhdin hurmaa.

Onneksi älysin ottaa Karon talvivaatteet mukaan reissuun. -15 astetta pakkasta on jo sen verran, että Karo ei olisi muuten viihtynyt kuin hetken ulkona. Töppöset jaloissa ja takki päällä oli mukava ottaa spurtteja järven jäällä samalla kun lapset luistelivat. Yhden kerran töppönen irtosi jalasta eikä mennyt montaa minuuttia, kun Karo alkoi pomppia kolmella jalalla. Kun sukka oli laitettu takaisin, oli taas hyvä kipitellä tutkimassa rantakaislikon hajuja ja ihan vain juosta juoksemisen riemusta. Eilen kalaverkoilla käydessä pakkasta oli -19 astetta mutta hyvin pärjäsi Karo silloinkin melkein tunnin ulkoilun ajan. Kannatti nähdä vaivaa vaatteiden ompeluun, vaikka voisi kuvitella pitkäkarvaisen koiran pärjäävän ilmankin. Eron Karon olemuksessa näki kuitenkin niin selvästi, ettei vaatteiden hyödyllisyydestä ollut epäilystäkään. Itselläkin oli mukavaa, sillä ei tuullut yhtään. Auringon lämpö tuntui jo ihan selvästi iholla ja jopa toppavaatteiden läpi.

Luistelijoita olisi pitänyt päästä paimentamaan vähän väliä.

Tämän aamupäivän ajokelissäkään ei ollut moitteen sijaa.

Kotiin palatessa keittiössä odotti kaksi kukkivaa ritarinkukkaa. Kumpikin oli alkanut aukoa nuppujaan juuri silloin kun olimme poissa kotoa. Onneksi nuppuja riittää. Lasilyhdyssä kukkiva kerrannainen valkokukkainen ritari oli aukaissut kolme nuppua kahdeksasta ja 'Picotee' kaksi nuppua kuudesta. Valkoisella ritarilla onkin jo neljäs kukkavarsi menossa. Kolmannen kukat olivat hyvin pieniä ja luulin neljännen tekevän ihan lilliputtikokoiset kukat. Aika pieniä ne ovatkin mutta eivät sentään ihan niin minejä kuin kolmannen kukkavarren kukat, joiden halkaisija oli selvästi alle 10cm. Kirjavakukkaisen 'Picoteen' kukat ovat vain hitusen suurempia, vähän yli 10-senttisiä. Kauniita kuitenkin.

Ritarinkukka 'Picotee' oli alkanut kukkia kolmannella kukkavarrellaan.

Huonekasvirintamalla, ensimmäisissä kylvöksissä tai puutarhassa ei ole tapahtunut juuri mitään raportoimisen arvoista. Seuraavan vuorokauden alimmaksi lämpötilaksi on ennustettu tänne -31 astetta, mikä olisi tämän talven ennätys. Paleltaa jo ajatuskin niin oman kuin puutarhankin puolesta. Toivottavasti ennusteet menisivät pahasti pieleen. Tämä -20 asteen pakkanenkin riittäisi hyvin, jos nenä ja posket on pakko saada jäätymään. Ja kyllä se aurinko näyttää paistavan vähän vähemmilläkin pakkasasteilla.

Pakkasta

Täälläkin on aloitettu vuosi kipakoissa pakkaslukemissa ja komeissa poutapäivissä. Vaikka aurinkoa ei hirveästi näykään, niin valoisuuden kyllä huomaa selvästi. Ja miten kauniita näkymiä muodostuu, kun matalalta paistava aurinko kultaa huurteiset puiden latvat kirkkaan sinistä taivasta vasten. Sitä on ollut virkistävää katsella auton tai kodin ikkunoista. Kävelyllehän minä en -25 asteen pakkasissa lähde! Eikä muuten lähde nelijalkainen lenkkiseurakaan. Yritin viime viikonloppuna käydä Karon kanssa lenkillä, kun eräänä aamuna oli enää -12 astetta pakkasta. Tossut laitettiin jalkaan ja innoissaan Karo lähtikin tallustamaan. Muutaman sadan metrin päässä Karo rupesi hidastelemaan ja vilkuilemaan taaksepäin ja suunnilleen puolen kilometrin päässä kotoa piti kääntyä takaisin, kun neitiä sai melkein kiskoa perässä. Kotiin mentiinkin sitten iloisesti puolijuoksua. Karo päätti taas kerran ajoittaa karvanvaihtonsa juuri vuoden kylmimpään hetkeen ja kun ikääkin alkaa jo olla, niin kylmä käy varmaan ihan eri tavalla luihin kuin nuorempana. Kotiin päästyämme kaivelin kierrätykseen menevän vuorellisen kuratakin sekä ompelukoneen ja aloin rikkoutuneen lakanan avulla sommitella koiran takin kaavoja.

Lasten vanha vuorellinen kuratakki pääsi muuttumisleikkiin.

Aluksi aioin hyödyntää kuratakista pelkän paksun fleecevuorin mutta sitten tuli mieleen syksyn ja kevään kuraloskakelit, jolloin on välillä käynyt mielessä, että sadetakki olisi tarpeen Karollekin. Pitkäkarvaisella, läpimärällä koiralla menee pitkään kuivua, vaikka miten pyyhkeellä kuivaisi enimpiä vesiä pois. Toisaalta kuratakkikangas suojaisi myös vähän paremmin tuulelta kuin pelkkä fleece, vaikka pakkanen saakin kurakankaan rapisemaan. Parempaakaan kangasta ei nyt ollut tarjolla, joten prototyyppi menkööt näillä tarpeilla. Hieman jouduin käyttämään luovuutta, jotta sain kankaat riittämään mutta kyllähän niistä takki tuli. Tai loimi. Karo kuulemma näyttää nyt hevoselta. Kierrätystekstiilipussi kutistui huomattavasti, kun takista ei jäänyt kuin taskut, vetoketju (jonka lukon otin talteen), joitakin palasia hapertunutta kurakangasta ja vähän pientä silppua. Toisesta hihasta jäi vielä käyttökelpoinen fleecen palanen lasten askarteluita varten.

Takki päälle ja jäniksen jälkiä tutkimaan.

Karo kävi ompelun aikana useamman kerran sovittamassa takkia namipalkalla ja tulee nyt oikein mielellään puettavaksi. En tiedä, osaako koira yhdistää takkia ja lämpimämpää oloa toisiinsa, mutta ainakaan Karo ei takki ja tossut päällä pyrkinyt vielä -20 asteen pakkasellakaan saman tien tarpeensa tehtyään sisälle. Hangessakin on varmasti mukavampi rämpiä, kun edes puolet masusta on suojattu. Takin molemmissa kyljissä on jostain vanhasta repusta talteen otetut pistolukot, jotka on kiinnitetty reikäkuminauhaan. Tarranauhaa mietin aluksi mutta se olisi pitkäkarvaisen koiran kanssa katastrofi. Mahakappaleessa on kuminauhaan käypäinen nappi, joten takin saa säädettyä sopivan tiukalle. Kuminauhat ja nappikin oli muuten otettu talteen jostain lasten hajonneesta ulkovaatteesta, joten takille tuli hintaa vain kirpparilta ostetun ompelulangan verran. Neljä rullaa lankaa maksoi 1,5€ ja kun käytin vain yhdestä rullasta jonkun verran, niin tuskinpa hinnaksi tuli edes kahtakymmentä senttiä. Kaavat jätin tietysti talteen vastaisuuden varalle. Tuli ihan hyvä mieli, kun löytyi hyötykäyttöä kaikelle talteen otetulle materiaalille. Seuraavaksi välikevennys.

Iltaruokaan porkkanoita kuoriessani taisin tiputtaa vahingossa porkkanan kuoren palasen jalkojeni juuressa kytänneen Karon päähän. Siinäpä oli koiralle ajanvietettä pitkäksi aikaa, kun yritti pohtia, miten herkun saa pois korvan takaa. Videon laatu on vähän huono, sillä jouduin kuvaamaan lieden äärestä. Karo nimittäin jäi tuijottamaan minua, jos yritin mennä lähemmäs tai edes käännyin katsomaan sen puuhia. Samasta syystä lattialle jääneitä muovikasseja ei siivottu pois näkyviltä.

Siemevarastot inventoitu ja vuoden ensimmäiset kylvettävät harkinnassa.

Käsitöiden ja ruuanlaiton ohessa ehdin käymään läpi myös siemenvarastot. Melkein pyhästi vannoin, etten enää kasvata paprikoita mutta kun varastoissa olisi 'California Wonderia' ja 'Lombardoa'... No, Californiat pystyn jättämään pois mutta nuo 'Lombardot' kyllä houkuttelisivat vähän turhan paljon. Nehän kypsyvät paljon nopeammin kuin 'California Wonder', joten pitäisikö sittenkin laittaa yksi tai kaksi tainta niitäkin? Toisaalta houkuttaisi, ettei jää hyviä siemeniä käyttämättä mutta kun tämä paprikoiden kasvatus ilman kasvihuonetta on joka vuosi melkoista arpapeliä. Chili 'Hungarian Yellow Wax Hot' pääsee taas kylvölistalle, sillä siitä on saatu edes kohtuullista satoa joka vuosi. Kesäkukkalaatikosta löytyi vanhoja lobelian, keijunmekon ja koruköynnöksen siemeniä, jotka ajattelin kylvää ensimmäisten joukossa. Ei harmita, jos eivät idä, mutta eiköhän mahdollisesti itäville taimille paikat löydy. Varastot ovat sen verran täynnä siemeniä edelleen, että tarvetta uusille hankinnoille ei ole. Luultavasti käyn silti vilkaisemassa, jos sattuisi löytymään jotain kivaa testattavaksi.

Ritarinkukka 'Picotee' on nyt varsin komeassa kukassa, kun melkein kaikki nuput ovat auenneet.

Joulukukat jatkavat täällä vielä toivottavasti aika pitkään kukkimistaan mutta muuten joulukoristeet on nyt siivottu pois näkyviltä. Kevät saa nyt tulla. Epäuskoisena katsoin juuri sääennustetta, jonka mukaan huomenna pitäisi olla selkeästi lämpimämpää, jopa -10 astetta. Mittari näyttää edelleen -25 astetta ja pilvettömällä taivaalla tuikkivat tähdet.

Talvilomaviikon puuhia

Nyt ovat kaikki kolme hyasinttia kukassa.

Talvilomaviikolle mahtui monenmoista puuhaa niin kasvien kuin kaikenlaisen muunkin askareen parissa. Aloitetaan ulkoeteisestä, jossa ei tarvitse enää kumartua haistelemaan hyasintteja. Kaikki kolme sipulia ovat nimittäin aukaisseet kukintonsa ja tuoksu leijuu koko eteisessä. Välillä olen avannut ihan tarkoituksella oven sisälle hetkeksi aikaa, jotta tuoksu leviäisi muuallekin. Kunhan nämä alkavat lakastua, tuon kellarista toisen hyasinttiruukun. Se olikin jo tehnyt melkoisen pitkät alut mutta pärjää vielä hetken. Toin hyasinttiruukun sijaan kellarista ulkoeteiseen kaksi purkkia valkosipulin itusilmuja ja yhden ruukun ruohosipulia.

Ruohosipuli ja valkosipulin itusilmut olivat heränneet kellarissa.

Syksyllä kasvimaalla ruohosipulimätästä peratessani otin muutaman sipulimättään ruukkuun, jonka toin ulkoeteiseen. Pikkuisen siitä otettiinkin vielä satoa talteen loppusyksyn aikana mutta versojen lakastuessa vein ruukun kellariin. Nyt se oli alkanut heräillä ja pääsi siistittynä ulkoeteiseen. Sieltä sitä on helppo käydä napsimassa ruuanlaittoon. Pienet valkosipulit päätyivät ruukkuihin myös syksyllä. Valkosipulin itusilmuja oli vuosien mittaan jäänyt kukkapenkkiin ja niille piti kehitellä uusi paikka. Erottelin isoimmat ja istutin ne maahan kasvamaan kokoa mutta kaikki pienet ruukutin ja laitoin pakkasten tultua kellariin talvehtimaan. Monena vuonna olen harmitellut kevättalvella sitä, etten muistanut ruukuttaa itusilmuja kevään varhaissadoksi mutta nytpä tulee vihdoin sekin testattua. Kokeilulle meinasi käydä köpelösti, kun metsähiiri (?) kävi kaivelemassa ruukkuja niiden ollessa ulkovarastossa odottamassa kellariin vientiä. Kaikkia sipuleita se ei selvästikään löytänyt, sillä mullasta on alkanut nousta harvakseltaan hentoja versoja.

Testi-idätyksen tuoksuherneet kasvavat. Taustalla eteisessä talvehtinut stevia.

Joulukuun viimeisinä päivinä kylvölautalle kokeeksi laittamani tuoksuherneen siemenet itivät niin hyvin, etten raskinut viskata niitä menemään. Ruukutin siemenet ja vein purkin ulkoeteiseen, jossa taimet ovat saaneet kasvaa rauhassa. Olen latvonut kaikki toisen lehtiparin jälkeen, mikä teki niille selvästi hyvää. Periaatteessa ruukun olisi voinut nostaa uloskin näillä keleillä mutta se nyt on jäänyt tekemättä. Kohta pitänee miettiä tukikeppejä, sillä taimilla ei selvästikään ole aikomustakaan simahtaa kesken matkan. Myös ruukun vaihtaminen suurempaan voi olla vielä tarpeen ennen kuin taimet saa istutettua ulos. Muilla kasveilla ei näytä olevan yhtä suuria kasvuhaluja kuin noilla eteisen kasvateilla.

Kelloköynnös on kurkkinut monta päivää mullan rajasta ja chili miettii, uskaltaisiko tehdä kasvulehtiä.

Kelloköynnös on ennen ollut minusta aika nopea kasvaja siitä lähtien kun ensimmäinen koukku on ilmestynyt mullan pinnalle. Toisin on ollut tänä vuonna. Luulin jo, että sirkkalehdet ovat juuttuneet kiinni siemeneen kun mullan pinnalle ilmestynyt koukku tökötti päivästä toiseen muuttumattomana. Vihdoin lehdet ovat alkaneet ilmestyä esiin suunnilleen millimetrin päivävauhtia. Himskatin hidastelija! Taisi ottaa mallia chilistä, joka esitteli sirkkalehtiään kolme viikkoa ennen kuin alkoi edes harkita ensimmäisten kasvulehtien näyttämistä. Hyvin hidasta toimintaa näyttää olevan myös paprikoilla, joista ensimmäinen on kyllä itänyt, mutta mullan pinnalla ei näy edelleenkään kuin pieni valkoinen koukku. Samaan aikaan kylvetyistä lobelioista yksikään ei ole itänyt mutta siemenetkin olivat jo monta vuotta vanhoja. Taidanpa viskata loput pussin pohjalle jääneet siemenet kompostiin.

Liisan kasvit -blogin Liisalta saapui ihana siemenlähetys.

Ihailin Liisan blogissa todella kaunista punaista ripsuterälehtistä tarhakylmänkukkaa ja Liisa tarjoutui lähettämään sen ja muutaman muunkin kasvin siemeniä minulle. Kiitos paljon Liisalle siemenistä! Toki lähetin vaihdossa myös muutaman siemenpussin Liisalle, toivottavasti siemenet tulevat perille pian. Liisan siemenpaketissa oli kylmänkukan lisäksi helokukonharja 'Flamingo Feathers', täpläpipo 'Mystica' sekä kivikkotörmäkukka 'Misty Butterflies'. Helokukonharja on itselleni ihan uusi kesäkukkatuttavuus. Täpläpipoa on ainakin Kottikärryn kääntöpiirin Päivi kehunut niin monesti, että kasvi oli jo vahvasti hankintalistalla. Kivikkotörmäkukat taas kuolivat itseltäni viime talvena enkä ole saanut omista siemenistä uusia taimia kertaakaan. Nyt kun Liisa lähetti eri lajikkeen siemeniä, huomasin, että ne ovat paljon pulleampia kuin omista kasveista keräämäni. Todennäköisesti siis itselläni ollut 'Pink Mist' oli steriili lajike eikä siten tehnyt lainkaan itämiskykyistä siementä. Kukinnan aikaan oli nimittäin runsaasti pörriäisiä liikkeellä ja kukkiakin oli auki kymmeniä kolmessa kasvissa yhtä aikaa, joten pölytyksen epäonnistumisesta sen ei olisi pitänyt jäädä kiinni. Nyt onkin todella ihana saada tilalle uusia taimia ja toivottavasti kasvit kylväytyvät itsekin, niin on aina törmäkukkia pörriäisten ilona.

Kasvimaalla alkavat lavat paljastua.

Sen verran lämmintä on ollut täälläkin, että vähät lumet ovat huvenneet ihan silmissä. Harvemmin täällä on maaliskuu ja varsinkaan sen alku maata näyttänyt mutta nytpä on sekin koettu. Kasvimaalla korkeammat lavat ovat paljastuneet osittain ja matalammistakin alkaa näkyä nurkkia. Yllä olevan kuvan oikeassa laidassa on vielä sen verran korkeampi kinos, että kylmäkäsittelyssä olevat perennansiemenet ja yrttilava ovat vielä ohuen lumikerroksen peitossa. Tänään pitäisi ainakin sääennusteiden mukaan olla viimeinen plussapäivä ennen kuin sää kääntyy uudelleen pakkaselle, joten kevään eteneminen pysähtyy hetkeksi. Saa nähdä, millainen lumituisku huomiselle on tulossa. Eilen saatiin esimakua melkoisista tuulenpuhureista mutta tuhoja ei tainnut tulla. Tonttia varjostavat koivut pysyivät (valitettavasti) pystyssä eikä kaatotuomion saaneesta siperianpihdastakaan revennyt yhtään haaroista poikki. Sen sijaan pienempiä oksia ja neulasia karisi ympäri pihamaata.

Iltahämärissä otettu kuva, mutta näkyy siinä aurinkopenkin hiidenkiven kulma ja pihdasta karisseita neulasia.

Aurinkopenkin aidan alle ei ole hirveästi talven aikana lunta kertynyt ja nyt nekin vähät ovat sulaneet pois. Kivikkorinteestä pihaantulon reunasta on myös paljastunut jo ensimmäisiä kiviä. Kuistin nurkalla kukkapenkistä alkaa näkyä vähän reunaa, mutta muuten kukkapenkit ovat vielä hyvinkin lumen peitossa. Loman alussa kävimme Keski-Suomessa ja hämmästelimme, kuinka vähissä siellä lumet ovat. Mummolan pihallakin lunta oli vain siellä täällä joku lämpäre. Järvi sentään oli vielä sen verran jäässä, että lapset pääsivät kokeilemaan pilkkionnea. Minä tallustelin Karon kanssa lähistöllä.

Poseeraus sammaleisella rantakalliolla. Pilkkijöitä piti tarkkailla herkeämättä.

Kotonakin on lenkkeilty ahkerasti. Alkuviikosta satoi sen verran lunta, että tuli tehtyä talven ehkä kolmannet lumityöt. Vasta satanut kosteahko lumi ei ole ihan paras lenkkeilyalusta Karolle. Sopivalla kelillä lumi nimittäin tarrautuu tiukasti maata pitkin viistäviin housu- ja häntäkarvoihin. Tuolloin ei ollut ihan pahin keli, mutta silti matkan aikana piti irrotella turkista muutaman kerran lisäpainoja. Alla olevassa kuvassa iso kokkare Karon takana on kiinni Karon hännänpäässä. Se heilui Karon tassutellessa niin hauskasti, että oli ihan naurussa pitämistä. Jokaisella hännän heilahduksella lumipallo keräsi itseensä pikkuisen lisää lunta ja kasvoi kunnes oli aika irrottaa se pois. Karoa pieni ylimääräinen painolasti ei näyttänyt haittaavan.

Karo ja lisäpainot.

Eiliseltä lenkiltä mukaan tarttui toisenlaista painolastia.

Täytyy sanoa, että lumikokkareita on mukavampi irrotella turkista kuin tuhannen solmuun takertuneita kuusen ja koivun oksia. Tassupesullakin Karo piti käyttää, jotta tassuihin ja mahakarvoihin jääneet hiekoitushiekat ja muu lika eivät leviäisi pitkin huushollia. Loppukevennyksenä video seniorikoiran unenlahjoista. Karolla olisi ollut iltapalan aika mutta oli ilmeisesti niin raskas päivä takana, että karvatassu simahti keittiön nurkkaan ennen kuin muisti olevansa nälkäinen. Ennen videota ehdin silitellä hetken Karoa ja hakea nappuloita ruokakiposta ja kännykän pöydältä. Videotakin lyhensin minuutin verran alusta, eli melkoiset superunet oli tällä kertaa.

Jos ei muuten saa Karoa hereille, niin korvasta kutittaminen toimii aina. Aurinkoista sunnuntaita!

Vain kolme kuvaa kuukaudessa: joulukuu

Hyvää uutta vuotta! Yksi mattimyöhäinen täällä taas huutelee. Unohtui joulutohinoissa ja muissa kiireissä ihan kokonaan tämä kolmen kuvan haaste, joten kuvat tulevat jälleen kerran vähän jälkijunassa.

Ensimmäiseen kuvaan valitsin melkolailla JÄÄTYNEEN JÄRVEN. Oikein loistava auringonlasku olisi ollut kiva bonus mutta sitä ei nyt ollut saatavilla. Tyydymme siis pehmeän talviseen värimaailmaan.

Toiseen kuvaan pääsivät JOULUTONTUT. Toinen vasemmalta on oma, muut ovat anopin ja appiukon omaisuutta. Karolle ei valitettavasti ollut tonttuhattua mutta valkoinen parta on ihan samannäköinen kuin tontuilla, eikö vain!

Kolmannessa kuvassa on JOTAIN JÄNNITETTÄVÄÄ. Kuva tosin lipsahti vähän tammikuun puolelle mutta ensimmäinen kuva "kylvö"päivältä oli liian suttuinen kelvatakseen tähän. Laitoin 29.12. kylvölautalle itämistestiin kakkoslaadun tuoksuherneitä. Muutama on jo itänyt ja suurin osa lopuista näyttää siltä, että lähipäivinä niistäkin puskee itu esille. Toistaiseksi vain kaksi on homehtunut ja yksi näyttää muuten vain siltä, ettei siinä taida elonmerkkiä olla. Päivänselvää on kuitenkin jo tässä vaiheessa se, että tuoksuherneestä kannattaa ottaa talteen myös pienet, epämääräisen muotoiset ja jopa hiukan haljenneet siemenet. Pahoin pelkään, että testikylvöksestä itäneet siirtyvätkin kompostiastian sijaan ruukkuun ja ulkoeteiseen. Vai raskisitko itse viskata reippaasti itäneitä siemeniä menemään? Hopeaputouksen siemenet ovat mukavasti turvonneet mutta niissä ei sentään vielä näy ituja.

Tuoksuherneet ovat selvästi jo valmiita kevään tuloon, hopeaputoukset vielä miettivät.

Kiitos Kristiina K:lle tästä haasteesta! Vaikka välillä meinasi olla haastavaa keksiä kuvia, niin viimein kaikkiin kuitenkin löytyi jotain.

Vain kolme kuvaa kuukaudessa: marraskuu

On marraskuun kuvahaasteen aika. Märkää ja mustaa olisi ollut tarjolla yllin kyllin jo alkukuusta lähtien ja erityisesti Jari-myräkän jälkeen, kun myrskyn tuomat lumet lähtivät sulamaan vesisateen auttamana. Otapa niistä sitten kuvauksellisia kuvia. Ei kiitos. Jarikaan ei ollut täällä niin myrskyisä, että siitä olisi saanut kunnon kuvia. Niinpä ensimmäiseksi m-kuvaksi päätyi hyvin ajankohtainen MUISTA HEIJASTIN ja vielä MUSTALLA taustalla. Keräsimme lasten kanssa huushollistamme löytyvät heijastimet ja pienet vaatteisiin tai koiran hihnaan ripustettavat välkkyvät ledivalot kuvattavaksi. Nyt ne on taas palautettu omille paikoilleen takkeihin ja laukkuihin roikkumaan, niin ei seikkaile "pimeitä tyyppejä" liikenteessä.

Pyöriviä heijastimia oli vaikea kuvata, mutta sentään suurin osa osui oikein päin.

Toiseen kuvaan tuli MAHDOTTOMIA hoitotoimenpiteitä. Karolle tuli kynsivallin tulehdus etujalan yhteen varpaaseen ja kun se ei lähtenyt kotikonstein eikä viikon antibioottikuurilla paranemaan, piti tohtorin laittaa koira unten maille tarkempia tutkimuksia varten. Kynnestä löytyi pieni lohkeama, joka lääkärin arvion mukaan esti paranemista. Kynsi poistettiin ja Karo pääsi takaisin kotihoitoon uuden antibioottikuurin kanssa. Ja tässä vaiheessa ne haasteet vasta alkoivatkin! Side, jonka olisi pitänyt olla paikoillaan kaksi vuorokautta, irtosi jo samana iltana ja vielä iltapissillä ulos, joten siinäpä sitten alettiin opiskella pikana eläinlääkäristä saatuja tassusiteen teko-ohjeita. Uusi paketti kesti seuraavaan aamuun. Soitin eläinlääkäriin heti kun siellä linjat aukesivat ja pääsinkin puolen tunnin päästä seuraamaan, kun hoitaja kääräisi Karon tassuun jarrusiteeksi kutsumansa paketin. Ja se muuten pysyi hyvin paikoillaan! Tarvittiin saksia, kun side piti seuraavan päivän iltana vaihtaa uuteen.

Kolmanteen kuvaan pääsi tietysti MALLIKELPOINEN potilas. Vaikka varvas on varmasti ollut kipulääkkeistä huolimatta kipeä, Karo on antanut niin kotona kuin eläinlääkärissä tehdä kaikki tarvittavat hoitotoimenpiteet kiltisti. Kauluri on saanut olla kaulassa estämässä nuolemista, vaikka Karo osaa ottaa sen itse pois. Siksi myös järjestelimme töitämme niin, ettei Karo jäänyt kynnenpoiston jälkeisellä viikolla hetkeksikään yksin kotiin. Univelastakin on kärsitty, kun kauluri kopisee öisin ties mihin Karon vaihtaessa nukkumapaikkaa. Ette usko, miten "rentouttavaa" on herätä yöllä siihen, kun koira yrittää mönkiä tötterö päässä sänkymme alle!

Karo viime viikolla. Kaulurin reuna meinasi hangata kerällä nukkuessa takajalkoja, joten se laastaroitiin pehmeämmäksi.

Varpaan paraneminen on edennyt hyvin ja Karo saa jo tassutella sisällä normaalisti. Kauluri on kaulassa silloin kun emme pysty seuraamaan joka hetki, ettei Karo pääse nuolemaan käpäläänsä. Ulos mennessä pitää vielä vetäistä kumihanska käpälän suojaksi nyt kun on näin märkää ja loskaista. Kunhan tulisi pientä pakkasta ja tiet kuivuisivat, niin pääsisi siitäkin riesasta eroon.

Kristiina K:n vuoden mittainen haaste onkin jo ihan loppusuoralla. Vielä on jäljellä joulukuun j-kuvat.

Syyspuuhia ja kasvimysteereitä

Purppuraheisiangervo 'Tiny Wine' leiskuu majapenkin ja suoalueen kiistattomana tähtenä.

Syksy etenee mutta niin etenevät hiljalleen vuoden viimeiset puutarhatyötkin. Päätin kerrankin ottaa jonkun tehtävän päivän urakaksi ja hoitaa sen loppuun ennen seuraavaan askareeseen eksymistä. Silloin kun on yllin kyllin aikaa haahuilla fiiliksen mukaan tehtävästä toiseen, voi aina jättää jotain "huomiseksi". Nyt, kun puutarha-aika on kovin kortilla ja talvi tulossa aivan pian, mikään ei valmistu ilman topakkaa määrätietoisuutta.

Olipas pienten pensaiden juuret kasvaneet kunnolla läpi pohjarei'istä.

Ensimmäisenä työlisttalla oli parivuotiaiden pensaiden pistokastaimien siirto talveksi jäniksiltä turvaan. Istutin keväällä viime talven kellarissa viettäneet taimet ruukuissaan kasvimaan vierellä olevaan kesäkukkapenkkiin. Nyt oli aika nostaa ruukut ylös ja siirtää ne aidan sisäpuolelle. Vaikka olin ruukuttanut taimet ennen istutusta reilusti suurempiin ruukkuihin, olivat ne silti ehtineet täyttää ruukut kokonaan juurilla ja kasvaneet vielä pohjarei'istä läpikin. Varsinkin hortensiantaimet olivat puskeneet voimallisesti joka suuntaan. Nuokkusyreeni ja isabellansyreeni 'Holger' olivat kasvaneet maltillisemmin, vaikka kyllä niidenkin ruukkujen pohjista roikkui muutaman sentin mittaisia juuritupsuja. Ei auttanut muu kuin ruukuttaa pensaat uudelleen ja taas entistä isompiin ruukkuihin. Nyt suurimmalle osalle tuli halkaisijaltaan 25-senttiset ruukut ja pienimmällekin 20-senttinen. Jospa mahtuvat majailemaan niissä ensi kesään, jolloin pääsevät toivon mukaan lopullisille paikoilleen.

Pensaat siirtyivät aidan ulkopuolelta sisäpuolelle turvaan jänösiltä.

Sopiva talvipaikka pensaille löytyi heti aidan toiselta puolelta entisestä maa-artisokkapenkistä, jonka uudistin keväällä salaateille, herneille ja avomaan kurkuille. Siihen ei ollut tarkoituskaan kylvää mitään nyt syksyllä, joten paikka on hyötykäytössä pensaiden talvikotina kevääseen. Osa taimista ei ole jäämässä minulle, vaan on täällä vain kasvamassa kokoa ja lopuille minulla on paikka vasta suunnitteilla. Siinä syy, miksi olen pitänyt kaikki ruukuissaan näinkin pitkään. On helpompi siirrellä niitä paikasta toiseen vaikka monta kertaa kesän aikanakin, kun ne kasvavat ruukuissa. Kesän aikainen kastelu taas oli helpompaa, kun ruukut oli kaivettu maahan. Kesällä multapinta ruukuissa oli pikkuisen reunoja alempana mutta nyt, kun ruukutin taimet uudelleen ja ne oli tarkoitus kaivaa talveksi maahan, pidin huolen siitä, että reunat jäävät mullan yläpinnan tasalle. Maahan istuttaessa jätin ruukkujen reunat aavistuksen maanpintaa alemmas, jotta vesi ei varmasti jää niihin seisomaan. Maanpintakin viettää hieman alaspäin. Kyllä nyt kelpaa taimen talvehtia. Nuokkusyreenin pidän varmuuden vuoksi kellarissa myös tämän talven yli.

Kesäkukkapenkin mysteerikasvi. Tunnistatko?

Viime kesänä muistan kiinnittäneeni huomiota kesäkukkapenkissä kasvavaan kasviin. Se muistutti silloin vähän siankärsämöä mutta ei tuoksunut samalta. Tunnistamattomat kasvit säästyvät meillä kitkennältä, joten niinpä mysteerikasvi sai jäädä kasvamaan. Keväällä kasvi nousi selvästi tuuheampana tupsuna, joten varmistui se, että mikään kesäkukka se ei ole. Lehdet ovat pehmeitä, pitkäruotisia ja aika rentovartisia. Niistä lähtee myös koskettaessa voimakas, hieman parfyymimäinen tuoksu. Periaatteessa puska voi olla jonkun epäonnistuneen perennakylvöksen jämistä kasvamaan lähtenyt taimi tai sitten naapurustosta levinneestä siemenestä ilmestynyt kasvi. Omista kylvöksistä ainoastaan karhunjuuri voisi olla saman näköinen, mutta toisessa paikassa kasvava taimi on jäänyt todella minimittaiseksi eikä siten muistuta tätä laisinkaan. Tuleeko teille mieleen muita vaihtoehtoja?

Mustaherukan alta taas löytyi sitruunamelissaa muistuttava kasvi, vaikka istutin siihen ainoastaan karhunlaukkaa.

Sitruunamelissani ei selvinnyt viime talvesta enkä tullut hankkineeksi keväällä uutta sen tilalle. Marjapensasalueen kitkennässä noudatan ohjetta "voikukat, rönsyleinikit, vuohenputket ja ratamot pois, muut saavat jäädä". Siksipä myös tämä hieman minttuakin muistuttava mysteerikasvi sai olla rauhassa. Keväällä taimipäiviltä löytämäni karhunlaukan istutushetkellä kasvia ei varmuudella ollut, vaan se on itänyt sen jälkeen. Periaatteessa voisi kai olla mahdollista, että aivan kasvimaan kauimmaisessa päässä kasvanut sitruunamelissa olisi voinut tehdä siemeniä, joista yksi olisi kulkeutunut marjapensaan alle ja lähtenyt siellä kasvamaan. Ehkä todennäköisempi vaihtoehto on kuitenkin, että karhunlaukkapurkin mukana tuli yllärisiemen. Lehdissä on mieto sitruunainen tuoksu ja maku, joten ehkäpä sain uuden sitruunamelissan.

Komea murheenkryynimme.

Etupihallamme komeileva siperianpihta tuntuu vuosi vuodelta olevan entistä enemmän kulkuväylien tukkeena. Luonnollisesti iso puu leviää korkeuden lisäksi myös sivusuuntaan. Pihta karistaa neulasiaan tasaisesti pitkin vuotta ja silloin kun kävyt alkavat karista, roskaa vasta tuleekin. Sekä neulaset että kävynsuomut kulkeutuvat niin omissa kengissä kuin Karon tassuissakin sisälle ja tahmaavat kiveyksen, rappuset ja ulkoeteisen maton. Vaikka pihta näyttää sopusuhtaiselta mallipuulta, se on haarautunut jo alhaalta kahdeksi rungoksi, parin metrin korkeudella runkoja on kolme ja ylhäällä erottuu sopivasta kulmasta katsottuna ainakin kuusi latvaa. Monihaarainen runko on selvä riskitekijä aika monelle puulle, joten ei ollut yllätys, että sientähän se pihdankin runko alkaa jossain vaiheessa puskea.

Syksy toi esiin selvän merkin pihdan kunnon heikkenemisestä.

Parin metrin korkeudella rungon haarakohdassa keikkuvat pörhösuomuhelokat kuuluvat lahottajasieniin, joskaan ne eivät ilmeisesti saa puuta kovin nopeasti kaatokuntoon. Joka tapauksessa ne ovat selvä todiste siitä, että puun lähtölaskenta on alkanut. Nyt on huomattavasti helpompi perustella komeaa pihtaamme rakastaville naapureille puun kaataminen sitten kun sellaisen päätöksen teemme. Puu saanee olla vielä ainakin ensi kesään saakka paikoillaan, ehkä pidempäänkin. Seuraamme sen kuntoa ja harkitsemme, milloin on sopivin hetki sen kaadolle. Jos pihdasta alkaa kuivua oksia tai joku latvoista repeää esim. talven lumikuorman takia, puu saa lähtötuomion aikaisemmin. Rehellisesti sanottuna oikeastaan toivoisinkin lumen tekevän tehtävänsä, niin kaatamiselle olisi myös naapureiden ja kunnan silmissä erittäin hyvät perusteet. Kunnalta on kuitenkin haettava noin näkyvällä paikalla sijaitsevan puun kaatoon lupa.

Hyönteishotellin kattoterassi pääsi vähän unohtumaan syksyn aikana.

Jos pihdan kunnossa ei vielä näy kauempaa katsottuna selviä merkkejä kunnon huononemisesta, niin hyönteishotellin kattoterassi paikkaa sen puutteen moninkertaisesti. Jossain vaiheessa syksyn mittaan unohdin kastella kukkalaatikkoa ja niinhän siinä sitten kävi, että kasvit pääsivät hieman kuivahtamaan. Jaloangervoja ei ollut tarkoituskaan säästellä eikä juuri tuo siemenestä kasvatettu keijunkukkakaan ollut niin komea väritykseltään, että se olisi ollut ehdottomasti säästettävien listalla. Unohdin vain kokonaan laatikon kummassakin päässä olevat lankaköynnökset, jotka olisi ollut kiva istuttaa taas ensi kesänä johonkin kesäkukkaistutukseen. Jos eivät ala virota nyt vettä saatuaan, on taas pari ruukkua vähemmän talvetettavaa.

Isäntä taiteili tekoälyn avulla etiketin astetta ärhäkämpiin maustekurkkuihin.

Loppukesällä ja alkusyksyllä ahkeroidut kurkkusäilykkeet ovat tehneet kauppansa hyvin. Chilillä ja valkosipulilla maustettu kurkkukin onnistui niin hyvin, että päätimme viedä yhden sukulaisille tuliaisiksi. Siihen piti tietysti saada etiketiksi humoristinen kuva, joten isäntä keksi kokeilla, kuinka tekoäly suoriutuisi hommasta. Monenlaisten vaihtoehtojen joukosta valikoitui ylläoleva kuva kurkkupurkin kylkeen. Vieraille viedyt kurkut eivät sentään olleet yhtä tulisia kuin isännälle tehty ensimmäinen erä, sillä emme olleet varmoja, kuinka hyvin he chiliä sietävät. Tuliaiskurkuissa oli selvä chilin polte mutta ei sellaista, että lieskat lentäisivät minullakaan suusta.

Puutarhakoiralla on pitänyt hirmuista kiirettä. Minulle vain jäi vähän epäselväksi, mihin tässä oli hoppu.

Karon kuulumisia ei olekaan kerrottu pitkään aikaan. Syksyllä on vähän tylsää, kun naapurustossa ei tapahdu mitään ja nurmikkokin on yleensä sen verran kosteaa ja kylmää, ettei sillä viitsi makoilla. Siispä pitää tallustaa emännän perässä paikasta toiseen ja välillä käydä vilkaisemassa, aukaisisiko joku ulko-oven, jos sen edessä käy vähän aikaa seisoskelemassa. Karo oli eilen mukanani verkottamassa pensaita, kuskaamassa rikkaruohoja puutarhakompostorille ja kantamassa kasveja ulkovarastolta ulkoeteiseen. Jätin vielä pelargonit ja viherliljapuun ulkovarastoon mutta kannoin yrtit ja pelargoni 'Appleblossomin' eteiseen. Syysloman aikana järjestimme lapsille omat huoneet ja kuopuksen huoneesta piti ottaa ikkunalauta pois. Siitä sain sopivasti kukkatason ulkoeteisen ikkunalle. Nyt ei enää tarvita silityslautaa tai kukkahyllykköä eteiseen taimien kasvatusta tai kesäkukkien talvettamista varten.

Tason voisi ehkä maalata jossain vaiheessa valkoiseksi mutta olkoon nyt puupinnalla.

Ruohosipuli meinaa olla vähän riippuvaa mallia mutta sehän täydentää sopivasti fengshuit, kun stevia sojottaa kuin tikku suoraan ylöspäin ja mahtaviin mittoihin levinnyt rosmariinikin kasvaa pääasiassa ylöspäin. Pitää jossain vaiheessa taas vähän napsia sen oksia lyhyemmiksi, jotta ne eivät talvella nojaile liikaa ikkunaan. Kovemmilla pakkasilla siinä voi tulla muuten vähän vilpoiset oltavat välimeren yrtille. Pienestä huonejärjestelyjen muutoksesta seurasi uuden kukkatason lisäksi se, että minulta hävisi talon paras esikasvatustila. Niinpä ensi keväänä pitää olla erityisen tarkkana siitä, mitä kylvää esikasvatukseen ja kuinka paljon.

Takaisin Karon kuulumisiin. Nyt on nimittäin tärkeää esiteltävää.

Postilaatikkoon tipahti perjantaina Pihakalenterin 2025 esittelykappale. Kalenteri on totuttuun tapaan houkutteleva kuin hyvä puutarhalehti, pienemmässä ja käyttökelpoisemmassa paketissa vain. Tällä kertaa perusteellisempi artikkeli käsitteli rikkaruohoja ja reippaasti leviäviä puutarhakasveja. Kalenterin lopusta löytyy kaikki tarpeelliset kylvöjen ja muiden puutarhapuuhien aikataulut, sekä yllin kyllin tilaa omille muistiinpanoille ja suunnitelmille. Varsinaiset kalenterisivut ovat minulle päivittäiseen käyttöön liian tiiviit, minkä vuoksi aiempien vuosien puutarhakalenterit ovat olleet vain selailtavana keittiön pöydällä. Säätiloja niihin on tullut melko säännöllisesti merkittyä ja tietysti kaikki tekstit olen lukenut moneen kertaan ja ihastellut taidokkaita kuvia. Puutarha-asioita niihin voisi kuitenkin merkitä paljon ahkerammin. Ehkä yritän ensi vuonna petrata siinä asiassa. Vanhat puutarhakalenterit ovat tallessa käden ulottuvilla toisin kuin töitä varten hankitut kalenterit, jotka menevät vuoden verran palveltuaan roskiin. Siksipä kiitän lämpimästi Oma PIHA -lehden toimitusta saamastani esittelykappaleesta ja suosittelen hyvillä mielin kalenteria kaikille puutarhailijoille. Jos sinulla on vielä kalenteri ensi vuodelle hankkimatta, niin täältä voi käydä sellaisen tilaamassa. Kannattaa olla nopea, sillä edullisempi ennakkotilaushinta on voimassa vain 15.11. saakka.

Tämä pitää lukea erityisen huolella.

Kunhan löytyy sopiva vapaahetki, tartun kalenteriin ja tutkin sen kunnolla alusta loppuun. Nyt taas uuden työ- ja kouluviikon kiireet kutsuvat. Mainioita lokakuun viimeisiä päiviä!

Vain kolme kuvaa kuukaudessa: kesäkuu

Melkein jäi kesäkuun haastepostaus tekemättä mutta viime hetkillä ehdin mukaan. Haaste on lähtöisin Kristiina K:n blogista ja nyt kesäkuussa on tarkoitus kuvata k-alkuisia juttuja. Niitähän löytyy.

Ensimmäisen kuvan päätähti on KARTANOKIMALAINEN mutta kuvaan voisi myös liittää sanan KULLANKELTAINEN pionin sisällä hehkuvien heteiden mukaan. Mietin vaihtoehdoksi myös kurjenmiekkaa, keijunkukkaa tai keijupuutarhaa, mutta kuvia kameralta tietokoneelle siirtäessä näytölle tupsahti hyvin onnistunut otos kukkaa kohti kaartavasta karvaisesta kimalaisesta eikä muita vaihtoehtoja tarvinnut enää pohtia.

Seuraavassa kuvassa on KARO KURJENPOLVIEN KESKELLÄ. Karo piti ilman muuta saada kesäkuun kuviin ja kun kurjenpolvet kerta kukkivat nyt komeasti, niin missäpä parempi poseerauspaikka kuin niiden seassa.

Postausta ei voi tähän aikaan kesästä lopettaa ilman päivän kärhöä, eli KÄRHÖ on haasteen kolmantena kuvana. Loistokärhö 'Beautiful Bride' talvehti maassa ja olin kovin innoissani siitä, että se lähti keväällä reippaasti kasvuun ja väänsi pian ensimmäisen nuppunsakin esille. Nyt nuppuja on monta joka versossa ja ensimmäinen kukkakin auki. Olin unohtanut muuten kokonaan laskuistani sen kaverina kasvavan JOSEPHINEN eli 'Evijohillin'. Huomasin eilen, että siinäkään ei näy vielä elonmerkkiä, joten sittenkin seitsemän kärhöä on vielä unten mailla. Ei mahda mitään.

Loistokärhö 'Beautiful Bride'.

Tänään sää on selvästi viileämpi ja koska ensi viikolle on luvattu sateisempaa keliä, taitaa tänään olla tiedossa kunnon kitkemisurakka ja ehkä illasta tai huomisaamuna myös kastelua. Saa maa kostua taas kunnolla syvältä asti, niin pärjää seuraavan hellejakson yli. Siis jos sellainen on vielä tulossa tälle seudulle. Pörriäisiä näyttää lentelevän paljon mutta yritän kytätä myös ritariperhosta, jonka näin toissailtana. En ehtinyt kameran kanssa tarpeeksi nopeasti paikalle, mutta jospa se eksyisi vielä uudelleen tälle tontille ja pysähtyisi sen verran, että saisi räpsäistyä edes yhden kuvan.

Taas sitä oppi jotain uutta

Punatulkkukoiras mustilanhortensiassa.

Monenmoista on taas viikkoon mahtunut. Alkukuun plussakeleistä siirryttiin hetkeksi aikaa pikkupakkasille (ja välillä vähän kovemmillekin), minkä ansiosta hanget kantoivat hetken aikaa erinomaisesti. Erään toisen blogin kommenteista luin jonkun kävelleen alppiruusujensa päällä. Minäkin tein saman mutta otin vielä kuvankin todistusaineistoksi. Hassusti kuva vain näyttää siltä kuin jalkani olisi jälkeenpäin photoshopattu hangelle. Käsi sydämellä kuitenkin vannon kävelleeni hangen päällä enkä suinkaan leijuneeni tai varsinkaan yhdistänyt kahta eri kuvaa huijaustarkoituksessa.

Tämä alppiruusu on melkein metrin korkuinen. Nyt siitä näkyy paljon enemmän, kun plussakeli on madaltanut hankea.

Nyt on ollut muutaman päivän taas sen verran tukevasti plussan puolella ja satanut vettäkin, että hanget ovat saaneet kunnolla kyytiä. Etupihan aitakin näkyy taas keittiön ikkunasta, joten sulamista on tapahtunut ainakin parikymmentä senttiä. Vielä on matkaa pälvipaikkoihin, mutta eipä niitä täällä yleensäkään vielä maaliskuun puolivälissä nähdä. Aamulla satoi räntää, joten keli ei kovin houkutteleva ole tänään ollut. Siispä laitetaan tähän väliin pari kuvaa aurinkoiselta (ja hyvin kylmältä) tiistaiaamulta. Karollakin oli tossut aamulenkillä, ettei töppösiä palelisi. Kävelyn jälkeen teimme pikaisen tarkistuskierroksen puutarhassa.

Takapihalla oli jänönen pomppinut. Tuossa kulmauksessa on myös kolme isoa pensashanhikkia. Ovat hautautuneet kokonaan lumeen.

Uusia ilveksen jälkiä ei ole nyt näkynyt, joten jänikset ovat palanneet takaisin maisemiin. Viime viikonloppuna isäntä huomasi illan hämärtyessä rusakon istuvan röyhkeästi takapihalla ja silloin tuli minulle kiire. En ole viime aikoina käynyt lapioimassa jänisverkkoja paremmin esiin ja hangen kantaessa pitkäkorvienkin on helpompi ottaa vauhtia ja hypätä korkeammankin verkon yli herkuttelemaan. Otin riskin enkä hakenut lapiota, vaan kävin penkomassa varaston kaapista muovipussinsuikaleista väkertämäni nauhat. Niillä on onnistuneesti peloteltu satoaikaan rastaita niin marjapensaista kuin luumupuistakin, joten mikseivät ne tehoaisi hetken aikaa jäniksiinkin. Vedin nauhaa niihin kohtiin, mistä jänöt saattaisivat päästä helpoiten verkon yli. Toistaiseksi puput ovatkin pysyneet poissa ja jos hanget madaltuvat tätä vauhtia, nauhat saa pian kerätä takaisin varastoon odottamaan seuraavaa pelottelutarvetta.

Karo esittelee uutta puutarhakoristusta.

Taimipöydillä ei ihmeempiä ole viime aikoina tapahtunut. Sen sijaan tuli opittua taas jotain uutta tuhoötiäisten maailmasta. Olen ainakin kertaalleen, ellen jo useamminkin, ihmetellyt täällä blogissa toissajouluisen amaryllis 'Harlequinin' ikuista lepotilaa. Niinpä päätin tällä viikolla viimein kipata sen ruukustaan ulos ja tutkia sipulin, juuriston ja sivusipulien tilanteen. Vielä ennen joulua sipuli oli oikein pullea ja napakan oloinen mutta mitä pidemmälle aika kului, sitä laihemmalta se alkoi tuntua. Lisäksi kutistuvien kylkien vierestä alkoi näkyä useampiakin sivusipuleita. Tuli mieleen, että emosipulilla on joku hätänä ja se yrittää puskea henkensä hädässä sivusipuleita jatkamaan sukua.

Kahden isomman sivusipulin lisäksi tyvelle oli ilmestynyt minikokoisia sipuleita useampia joka puolelle.

Eläviä juuria näytti olevan jonkun verran mutta heti multien karistelun jälkeen sipulin pohjassa näkyi selvä onkalo. Sampskutti sentään! Aloin kuoria varovasti kuivia päällikerroksia pois samalla käännellen sipulia. Kyljistä löytyi myös selviä syöntijälkiä ja samanlainen onkalo kuin sipulin pohjassakin. Viimeisen kuorikerroksen alta löytyi lopulta oikein hyvinsyönyt toukka, jonka tiputin kuvaamisen jälkeen kannelliseen pakasterasiaan odottamaan rangaistusta.

Toukan tumma peräpää näkyy vähän huonosti, vaikka käsittelin kuvaa kirkkaammaksi ja merkitsin otuksen nuolella.

Nyt näkyy vähän paremmin. Pituutta toukalla oli parisen senttiä, paksuutta reilu puoli senttiä.

Facebookin Puutarhan parhaaksi -ryhmästä sain tiedon, että amaryllikselläni on herkutellut narsissikärpäsen toukka. Saa***in ahmatti! Ensimmäinen ohje oli hävittää koko sipuli, jos siellä vaikka on vielä munia, mutta kun kysyin, uskallanko ottaa yhtään sivusipulia talteen, käskettiin upottaa sipuli 46-asteiseen veteen puoleksi tunniksi. Sivusipuleilla ei ollut vielä omia juuria, joten poistin kahta isointa lukuunottamatta muut ja lykkäsin sählypalloa muistuttavan emosipulin sivusipuleineen umpsukkeluksiin. Vesi oli alkuun 47-asteista mutta ei ollut malttia odotella asteen jäähtymistä. Ei kai se niin tarkkaa ole...

Aikamoiset onkalot, vai mitä? Pohjan reikä meni melkein sipulin kärkeen saakka, kyljessä ammottava onkalo yhdistyi siihen.

Kylvetyksen jälkeen pidin amaryllistä monta päivää kuiviltaan rasiassa vain juuret kosteaan talouspaperiin kevyesti kääräistynä, jotta ylimääräinen kosteus pääsee kuivumaan sipulin sisältä. Tänään viimein ruukutin sen. Laitoin heti sipulin alle pikkuisen lecasoraa, jotta sipuli ei varmasti saisi liikaa kosteutta ja alkaisi mädäntyä. Toisaalta, onhan itse sipulissakin nyt kunnon tuuletusaukot... Jos emosipuli ei kykene enää lähtemään kasvuun, niin jospa se edes antaisi sivusipuleille sen verran voimaa, että saan niistä kasvateltua uuden sipulin. Jatkossa amaryllikset pysyvät kuitenkin turvallisesti sisätiloissa ympäri vuoden!

Kuoriessa paljastui, että 'Harlequin' oli kuin olikin herännyt lepotilastaan. Näinköhän kuitenkaan jaksaa enää lähteä kasvuun, kun tuo alkukin taittui touhun tuoksinassa?

Kerrankin kun noudatin hoito-ohjeita perusteellisesti ja sain amarylliksen sipulin kasvamaan kokoa, niin sitten tuli joku pirun kärpänen pilaamaan koko homman. Montakohan niitä on lennellyt narsissieni kimpussa? Kukkiiko keväällä yksikään narsissi? Ainakaan tuo amarylliksestä löytynyt toukka ei jatka sukuaan. Sen viskasin nimittäin lajinmäärityksen jälkeen leivinuuniin, jossa oli juuri silloin hiillos kuumimmillaan. Tuli varmasti nopea loppu sille otukselle. Jotta reikäinen amaryllis ja ällöttävä toukka eivät jäisi päällimmäisiksi mielikuviksi, laitetaan loppuun iloinen yllätys eteisestä. Kellarissa talvetetuista ruukkutulppaaneista löytyi tänään ensimmäinen kukka.

Pikkutulppaani 'Polychroma' pääsi aukaisemaan ensimmäisen nuppunsa ihan salaa.

Iloa viikonloppuusi!