Hellepäivien höpinöitä

Sinikatanan kukka maksaruoho 'Strawberries and Cream' taustallaan.

Heinäkuu etenee mukavan lämpöisissä lukemissa loppuaan kohti. Ihme kyllä täälläkään ei ole nyt satanut hetkeen. Viileät yöt ovat kuitenkin pitäneet huolen siitä, että puutarhassa ei kuivuudesta kärsitä. Kulmat kurtussa seuraan sääennusteesta viikonlopun ja tulevan alkuviikon sademääriä sekä viileämpää keliä, ja yritän ajatuksen voimalla ohjata niitä johonkin muualle. Varmasti niitä jossain muualla kaivataan enemmän. Tämä tyttö nauttisi paljon mieluummin lämmöstä, auringosta ja uimakeleistä niin kauan kuin niitä vain edes potentiaalisesti voisi olla tarjolla. En ole moneen vuoteen päässyt uimaan näin montaa kertaa kuin tänä vuonna. Lähiuimarannallemme ilmestyi jo sinilevää, joten uimapaikkoja piti etsiä muualta. Onneksi seuraavaksi lähin uimaranta on vielä turvallinen polskia.

Mustikkaa oli tänä vuonna oikein mukavasti.

Uimisen lisäksi olemme tänä kesänä ylittäneet itsemme marjastajina. Mustikkaa on saatu pakastimeen melkein 20 litraa ja vadelmiakin jo neljä litraa. Vadelmakausi on täällä aikalailla alussa, joten marjastusta jatketaan vielä niiden osalta. Omalta pihalta on syöty vähäiset metsämustikat mutta pensasmustikoissa vasta ensimmäiset maistiaismarjat ovat kypsiä. Pensasmustikat tulee varmasti syötyä tuoreeltaan, samoin oman maan mansikat. Mustaherukoista 'Pohjan Jätti' kypsyy ensimmäisenä. Siitä onkin jo maisteltu tuoreeltaan terttujen ylimpiä marjoja. Jätin ja viherherukoiden sato syödään tuoreeltaan ja pakastetaan kokonaisina, pienempimarjaisista mustaherukoista teen mehua tai survosta kunhan kypsyvät.

Ihan kaikkialla vakivatukossamme ei ollut yhtä runsaasti marjoja kuin tässä oksassa.

Marjasadon lisäksi kasvimaalta tulee kerättyä päivittäin kaikenlaista. Nyt olen kuitenkin alkanut kiinnittää huomiota myös kesäkukkien siemensadon kypsymiseen. Mitä sitä ensi vuonna kasvattaisi? Löytyykö siemeniä? Mitkä kukat leikkaan surutta pois, mitkä jätetään kypsyttelemään siemensatoa? Saako joku kylväytyä omin voimin vai pitäisikö kerätä varmuuden vuoksi myös niitä pikkuisen talteen keväällä maahan ripoteltavaksi? Ensi vuoden suunnitelmat ovat jo hyvässä vauhdissa tässä vaiheessa kesää.

Mustaluumun juurella peikonkakkarat, leijonankita ja lobelia kukkivat. Näitä lisää ensi vuonna!

Kesäkukista on suorastaan huolestuttavan helppo siirtyä tutkailemaan perennojen siementarjontaa. Kukkapenkeissä on vielä joitain aukkopaikkoja, mutta riittäisikö jakaminen vai onko tarvetta kasvattaa siemenestä täydennystaimia? Perennojen siemenlisäys on hirmuisen koukuttavaa ja oikeastaan aika helppoakin. Se myös tarjoaa helpotusta vuodenvaihteen jälkeen alkavalle kylvösormien syyhytykselle: pääsee touhuamaan mullan ja siemenien kanssa mutta taimia ei tule joka nurkat täyteen, kun kylvökset menevät hangen alle pariksi kuukaudeksi saamaan kylmäkäsittelyä ja voivat senkin jälkeen lähteä kasvuun ulkosalla. Jakamalla tosin saisi suurempia ja aikaisemmin kukkivia taimia. Sekin on kivaa puuhaa.

Valkoiset isotähtiputket etualalla on kasvatettu muutama vuosi sitten siemenistä.

Sitten on niitä perennoja, joita ei missään nimessä halua päästää siementämään vapaasti. Isotähtiputki on yksi niistä, joiden kanssa näemmä joudun repimään hiuksiani. Tummanpunainen tähtiputki on levitellyt jälkeläisiään ympäriinsä mutta yhtä innokas näyttää olevan myös valkoinen versio. Kummatkin kelpaavat myös hyvin lehtokotiloille, jopa paremmin kuin kuunliljat, joiden sanotaan olevan kotiloiden suosikkeja. Ei tarvitse olla kovin kummoinen sade, kun tähtiputkien lehdille ilmestyy lehtokotiloiden joukkotapaaminen. Helppohan ne on sieltä kerätä poiskin, mutta aikomus on silti vielä vähentää tähtiputkien määrää. Ihan kokonaan en niistä kuitenkaan ole luopumassa, sillä tähtiputken kukat ovat mieluisia pörriäisille. Kukissa käy erilaisia kimalaisia, mehiläisiä, kukkakärpäsiä, jääriä, kovakuoriaisia, jonkun verran perhosiakin ja myös ampiaisia. 

Nämä saattavat olla punajalkavakomehiläisiä.

Olen kytännyt kameran kanssa taas tänä kesänä erilaisia puutarhassa lentäviä tai mönkiviä ötiäisiä. Pikku hiljaa tietämys karttuu ja eri hyönteiset alkaa tunnistaa paremmin. Yllä olevan kuvan mehiläisten lajille en ole saanut varmistusta mutta aiemmin kesällä kuvaamani yksilö tunnistettiin punajalkavakomehiläiseksi ja nuo näyttävät aivan samoilta. Noita on ollut tänä kesänä todella paljon. Olen miettinyt, eikö niitä ollut viime kesänä näin suuria määriä vai enkö silloin vain osannut kiinnittää niihin huomiota. Yhden punajalkavakomehiläisen onnistuin viime kesänäkin kuvaamaan, joten täysin tuntematon otus se ei näillä tantereilla ole.

Inaturalist-sovellus ehdotti nimeksi törmähietamehiläistä tälle jaloangervo 'Europan' kukista nauttivalle pörisijälle.

Parina iltana taas olen ihmetellyt jaloangervoissa käyvää kuhinaa. Kukinnoissa oli vähintään kymmeniä ellei jopa satoja pikkuruisia, melko pitkäsarvisia mehiläisiä, joitka saattavat olla törmähietamehiläisiä. Toki jaloangervoissa käy isompia kimalaisiakin ja erilaisia jääriä, mutta noiden pikkuisten puuhia oli ällistyttävän jännittävää seurata. Yksittäisiä samannäköisiä on löytynyt aiemmin mm. isotähtiputkilta ja kamomillalta mutta mistä ihmeestä ne nyt yhtäkkiä näin suurena laumana pölähtivät jaloangervoille? En ole aiemmin pitänyt jaloangervoja mitenkään erityisen hyvinä pörriäiskasveina mutta nyt taidan muuttaa ajatuksiani.

Jaloangervot alkavat kukkia. Etualalla 'Fanal', taustalla vaaleanpunaisena japaninjaloangervo ('Peach Blossom'?) ja valkoinen 'Weisse Gloria'.

Kärhökaaripenkin jaloangervot ja niiden takana kiipeilevä tarha-alppikärhö 'Albina Plena' peittävät täydellisesti puutarhakompostorit. Vuosi sitten hankittu Biolanin puutarhakompostori olisikin ihan katseenkestävä ilman sen kummempaa peittelyä mutta kuormalavoista aikanaan tehty puutarhakompostikehikko alkaa vedellä viimeisiään. Se saa palvella sen aikaa minkä kestää saman kesän aikana kertyvän kasvijätteen sijoituspaikkana. Nykyään puutarhajätettä tuntuu kertyvän vähemmän, joten olen miettinyt, josko ne voisi jatkossa jemmata ensimmäisen kesän ajaksi ihan vain läjäksi puutarhakompostorin viereen tai sitten hankkia jonkun verkkohäkin tai vastaavan kevyemmän ratkaisun. Biolaniin jemmataan edelliskesäinen, jo osittain multaantunut puutarhajäte sekä kesän aikana pikakompostorista tyhjennettävä puolivalmis tavara loppukypsymään. Nyt oli taas pikakompostori täyttynyt, joten kärräsin melkein kottikärryllisen sieltä Biolaniin. Sekoittelin siitä osan viimekesäiseen puutarhajätteeseen, joka alkoikin jo olla melko valmiin näköistä multaa. Antaa nyt kuitenkin vielä kypsyä sen aikaa, että mullalle tulee jossain tarvis. Pari projektia onkin jo muhinut mielessä.

Vaikea uskoa, että vuoden päästä vasemmanpuoleiseen kehikkoon jemmattu tavara näyttää samalta kuin viereisen kompostorin sisältö nyt.

Valkea ritarinkannuskin osallistuu puutarhakompostorien peittämiseen. Tarhakimalainen eksyi samaan kuvaan.

Ritarinkannukset ovat kasvaneet tänä kesänä valtavan suuriksi ja komeiksi. Aurinkopenkin paahteessa ritarinkannus jäi sentään himpun alle kaksimetriseksi toisin kuin taka- ja sivupihalla kasvavat ritarinkannukset. Takapihan tummansininen ritari kurottelee taivaita kohti kirahvinkukan kanssa ja majapenkin muhevassa savimullassa kasvava valkoinen vetäisi kerralla alppikärhöjäkin korkeammalle. Alkuun näytti siltä, etteivät harvinaisen paksuiksi kasvaneet varret tarvitsisi edes tukemista mutta sitten tuli sateisempi jakso ja painavat kukinnot alkoivat kaatuilla joka suuntaan. Niinpä niille piti viritellä naruja. Huomaamattomampi juuttinarukin loppui harmillisesti kesken, joten sekä ylläoleva valkoinen että muutama kuva takaperin isotähtiputkien taustalla näkynyt tummansininen ritaripuska piti köyttää vaalealla matonkuteella. Siinäpä vasta puutarhan kaunistus mutta pysyvätpähän ritarinkannukset tukevammin pystyssä.

Valkoinen ritarinkannus huitelee 2,5 metrissä. Kuva otettu edellisten sateiden jälkeen 16.7.

Yllättävän korkeaksi on kasvanut myös käärmeenlaukka (kiitos näistä Katja!).

Kookkaita ovat muutkin loppukesän perennat tänä vuonna. Ranskantulikukista osa on nostanut kukkansa parin metrin korkeudelle, pari aurinkopenkissä kasvavaa yksilöä on vähän matalampia (n.120cm). Se muuten kuuluu myös selvästi niihin lajeihin, joista kannattaa leikellä kuihtuneet kukinnot pois hyvissä ajoin. Viime kesänä selvästi unohdin osan, sillä kärhökaaripenkkiin oli ilmestynyt salakavalasti ainakin kymmenen tainta. Jos ne päästäisi kasvamaan, ei koko penkkin kohta enää mitään muuta mahtuisi. Hyvin näyttää ranskantulikukkakin pörriäisille kelpaavan, joten niistäkään ei kokonaan hankkiuduta eroon.

Ranskantulikukan siitepöly onkin aika punaista, samaa sävyä naapurin ruskettuneiden tuijien kanssa.

Pörriäisiä täällä on runsain määrin mutta loppukesän kookkaat päiväperhoset loistavat vielä poissaolollaan. Yleensä mustilanhortensian kukkiessa neitoperhoset saapuvat ja niiden mukana kaikki muutkin. Nyt ei ole neitosia näkynyt, missähän lienevät? Ehkäpä vielä joku päivä pölähtävät paikalle sankoin joukoin.

Sateissa rähjääntynyt puutarha

Vesipisaroita koivuangervojen lehdillä.

Uutisia kun luki, niin taisimme päästä helpolla parin viime päivän rajuilmoissa. Ennusteiden mukaan piti sataa enemmänkin mutta taisivat pilvet ehtiä pudottaa suurimman osan lastistaan ennen tänne saapumista (hallelujaa siitä!). Silti viitisenkymmentä milliä parille päivälle reippaan tuulen höystämänä on aika paljon vettä ja se näkyy myös puutarhassa.

Ranskantulikukat pötköttelevät vähemmän edustavina muiden kasvien päällä.

Olen käyttänyt sadepäivät lukemiseen. Aloitin Diana Gabaldonin Matkantekijä-sarjan ihan vain sen vuoksi, että kirjahyllyyni on jostain eksynyt sarjan seitsemäs osa. En ole koskaan edes aloittanut sen lukemista, sillä minusta kaikki sarjamuotoiset kirjat pitää lukea järjestyksessä. Hetki varmasti menee ennen kuin pääsen omaan kirjaani saakka, sillä jo ensimmäinen "tiiliskivi" on 824-sivuinen. Sadepäivien jälkiä puutarhassa katsastaessani tuli mieleen, että viskiä on taidettu nautiskella muuallakin kuin kirjasarjan 1700-luvun Skotlannissa. Sen verran paljon nuokkuvaa ja nojailevaa väkeä löytyi puutarhastakin. On taas saksille töitä... Onneksi olin sentään tukenut ritarinkannukset jo hyvissä ajoin alkukesällä.

Ritarinkannus ja kirahvinkukka nojailevat sekä toisiinsa että seinäkkeeseen, myskimalva retkahti atsalean päälle.

Säikähdin, että tässä tappelussa oli jo tullut ruumiita mutta onneksi 'Apple Blossom' oli vain taipunut.

Olin kuvitellut 'Apple Blossomin' vaaleammaksi mutta tämä omani on kyllä aika tumma. Ehkä viileällä säällä on osansa.

Kirjavalehtinen ja valkokukkainen oregano 'White Spreckled' oli niin kauniisti pystyssä ennen sateita.

Oreganon yläpuolella loistokärhö 'Voluceau' on myös menettänyt suuren osan loistostaan.

Päivänlilja 'Stella d'Oro' on pysynyt hieman edustavammassa kunnossa.

Onneksi osa kasveista ei ole ollut sateista mokkonaankaan. Kärhöistä ne, jotka ovat saaneet kunnon otteen tuistaan, ovat pysyneet muita kauniimmin pystyssä. Myös suuri joukko perennoja ja oikeastaan kaikki pensaat ovat kestäneet rankemmatkin sateet. Vaikka sateinen ja kolea sää on kaukana siitä, mitä kesälle toivon, on siitä nyt ainakin se hyöty, että juuri ennen sateita levitetyt syyslannoitteet liukenevat nopeasti. Kaikki atsaleat ja pensasmustikat saivat annoksen, samoin osa luumupuista. Varmaan luumupuiden alla kasvavat kasvit ottavat oman osansa syyslannoitteesta mutta menkööt. Syyslannoitteen (samoin kuin muidenkin lannoitteiden) antaminen on harvinaista herkkua mutta nyt sitä sattui olemaan varastossa ja vielä muistinkin asian tarpeeksi ajoissa. Hyvin ovat kasvit talvehtineet niinäkin vuosina kun olen unohtanut koko asian autuaasti. Perennat ja suurin osa puuvartisista sai pärjätä tänäkin vuonna ilman.

Seinäkkeeseen tukevasti kiipeilleet 'Hagley Hybrid' ja 'Multi Blue' ovat edustuskunnossa.

Seinän varressa verenpisarat olivat saaneet osansa sateista mutta sekään ei ole estänyt toukkia nakertamasta reikiä lehtiin.

Tänä kesänä on ollut minusta normaalia enemmän niitä pieniä vihreitä tai vihreänruskeita toukkia, jotka nakertavat kasvien lehdet reikäisiksi. Jotain pistiäisiä varmaankin. Niitä on löytynyt verenpisaroiden lisäksi mm. parista kärhöstä, kuunliljoista, töyhtöangervosta, luumuista ja keijunkukista. Olen vain pudotellut niitä maahan huomatessani mutta sen kummempiin toimenpiteisiin en ole ryhtynyt. Eivät ne mitään kasvia lehdettömäksi ole ennenkään tuhonneet. Etanoiden ja kotilojen kanssa sen sijaan alan pian olla helisemässä, jos nämä sateet eivät pian ala loppua. Nyt on alkanut löytyä isojen kotiloiden lisäksi myös pieniä lehtokotiloita. Kasvimaan etanaongelma on suunnilleen hallinnassa mutta se vaatii jatkuvaa etanoiden keräämistä. Lahjotuista lapsista on ollut siinä paljon apua.

Hyönteishotellin kukkakatto ei ole tänä kesänä ollut kovin kukkaisa mutta sitäkin rehevämpi.

Hyönteishotellin "kattoterassin" kukittaminen meinasi ihan unohtua keväällä. Jossain vaiheessa toukokuuta tajusin, että enpä muistanut laittaa mitään sinne sopivaa esikasvatukseen ja siinä vaiheessa oli jo myöhäistä. Pienillä suunnitelmanmuutoksilla sain pari päivänsineä ja mustasilmäsusannan laatikon päätyihin ja keskimmäiseksi kaivelin haltiankukasta pienen jakopalan. Sekä päivänsinellä että mustasilmäsusannalla on ollut vähän turhan kova hinku ylöspäin ja kun räystään alla ei liiemmin valoakaan ole, on kukinta jäänyt vaisuksi. Alkukesän irrottelin toisiinsa köyttäytyneitä versoja erilleen ja yritin ohjailla alaspäin mutta pienetkin tuulenpuuskat heiluttelivat ne taas aivan sekaisin. Nyttemmin olen antanut niiden mennä miten lystäävät.

Mantsuriankärhön tuoksun erottaa jo aika hyvin puolen metrin päähän, vaikka kukkia on edelleen aika vähän auki.

Nimetön köynnöskuusama alkaa kukkia. Tuoksuva on tämäkin.

Päivän kärhöksi laitetaan köynnöskuusaman naapurina kukkiva loistokärhö 'Proteus'.

Heinäkuu oli meillä kovin sateinen taas tänäkin vuonna. Toivoisin, että nämä pian alkavat kesän viimeiset viikot olisi oikein kaunista ja lämmintä poutasäätä, jotta saisi tankattua juuri ennen syksyä kunnolla aurinkoenergiaa talven varalle.

Ilmoittaudu perennasiemenkirjeeseen!

Kerroin jo aiemmin kesällä, että laitan syksyllä liikkeelle perennojen siemenketjukirjeen. Aloite tuli Lappalainen etelässä -blogin Nilalta, joka kyseli halukkaita kirjeen aloittajia. Koska halusin itsekin kovasti kirjeen liikkeelle, ilmoittauduin kokoonpanevaksi voimaksi. Laskujeni mukaan noin kymmenen innokasta osallistujaa onkin jo alustavasti ilmoittautunut, mutta vielä mahtuisi muutamia mukaan.

Kirjeeseen sujahtaa mm. äidiltäni saatuja punapäivänkakkaran siemeniä.

Ketjukirje toimii siten, että minä teen listan osallistujista, laitan kirjeeseen setin siemeniä ja lähetän seuraavalle. Hän ottaa kirjeestä mitä siemeniä tarvitsee, lisää mukaan omia siemeniään ja lähettää sen mahdollisimman pian seuraavalle. Näin kirje jatkuu siihen saakka kunnes viimeinen lähettää kirjeen takaisin minulle. Aina kun kirje on saapunut jollekulle, hän ilmoittaa asiasta minulle joko blogin kommentteihin tai sähköpostiin tai tekee omaan blogiinsa postauksen siemenkirjeen vastaanottamisesta, niin tiedetään, missä kirje milloinkin menee.

Kummastakin näistä esikosta keräsin siemeniä. Ristiinpölytyksen mahdollisuus on, joten voi tulla jotain välimallin värejäkin.

Voit osallistua kirjeeseen, vaikka sinulla ei olisi laittaa mukaan omia siemeniä. Halutessasi voit pistää mukaan postimerkin tai pari kiitokseksi muilta saamistasi aarteista. Voit myös osallistua siinä tapauksessa, ettei tarvetta uusille siemenille ole, jos laatikkosi pullistelevat siemeniä, joille arvelet jollakulla olevan käyttöä. Mukaan hyväksytään perennojen ja kaksivuotisten kasvien (esim. harjaneilikka, salkoruusu...) siemenet.

Ritarinkannuksiakin on tulossa kirjeeseen, värit erilaisia sinisen sävyjä ja korkeita ovat.

Jokainen voi ottaa siemeniä kaatamalla haluamistaan lajeista sopivan määrän omaan pussiinsa. Olisi kuitenkin kiva, että myös loppupään osallistujille riittäisi kaikkia sortteja edes pikkuisen, eli ensimmäinen ei sitten tyhjennä koko kirjettä omiin varastoihinsa! Kirje kiertää toisenkin kierroksen halukkaiden osallistujien kesken, sillä syksyn mittaan kypsyy varmasti lisää siemeniä, joita on kiva laittaa mukaan. Silloin voi sitten ottaa rohkeammin ensimmäiseltä kierrokselta yli jääneitä siemeniä. Laitan kirjeen mukaan listan, johon voi merkitä halukkuutensa osallistua seuraavalle kierrokselle.

Iltapuhteina on tullut putsattua ja pussitettua siemeniä sekä läpikäytyä varastoja ja valikoitua niistä ylimääräiset kiertoon laitettavaksi.

Pyritään pitämään kirje mieluusti kirjekokoisena, eli sen paksuus ei saisi ylittää 3cm. Jos kirjeen paino pysyy alle 50 grammassa, riittää yksi postimerkki, 250g saakka tarvitaan kaksi ja siitä ylöspäin neljä. Suositaan siis kevyitä minigrip-pusseja tai vastaavia, joista puristetaan ilma mahdollisimman hyvin pois. Näin siemenet pysyvät myös turvallisesti omissa pusseissaan postiauton rymistellessä kuoppaisilla pikkuteillä ja tipauttaessa kirjeen syysmyrskyssä kastuneeseen postilaatikkoon. Halutessaan jokainen voi kirjoittaa siemenpusseihin, keneltä siemenet ovat. Muistathan merkitä myös keräysvuoden! Kirjeen mukaan voi lisäksi laittaa terveiset muille, kunhan kirjeen sallittu paksuus ei ylity.

Kymmenen ensimmäistä pussia valmiina matkaan. Jossain vaiheessa hoksasin, että on kätevämpi kirjoittaa kasvin tiedot pussin sisään laitettavaan lippuseen kuin itse pussiin.

Kuinka ilmoittaudun mukaan?

Mukaan pääsee maksimissaan 15 osallistujaa, minä mukaan luettuna. Ilmoittautumisaikaa on 19.9.2022 saakka, jolloin laitan kirjeen liikkeelle. Ilmoittautumiset pyydän laittamaan minulle sähköpostilla osoitteeseen hiidenkivella (at) gmail.com ja otsikoksi siemenketjukirje. Laittakaa viestiin osoitetietonne. Etusijalla tässä lopullisessa ilmoittautumisessa ovat ne, jotka jo aiemmin ilmaisivat halukkuutensa osallistua joko aiemman postaukseni kommenteissa tai Nilan postauksessa. Loput paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Arvon osallistujajärjestyksen ja lähetän sitten itse kullekin sähköpostilla sen henkilön osoitteen, jolle sinun tulee kirje seuraavaksi lähettää. Koska kaikki eivät välttämättä halua osallistua toiselle kierrokselle, lähetän tarvittaessa uuden osoitteen sitten kun kirje palautuu ensimmäiseltä kierrokselta ja näen listasta, ketkä osallistuvat kakkoskierrokselle. Jos sähköpostia ei kuulu, pistät kirjeen menemään samaan osoitteeseen kuin ensimmäisellä kierroksella. Kun kirje on kiertänyt toisen kerran koko kierroksen, poistan sähköpostistani kaikki siemenkirjeeseen liittyvät viestit. En siis aio käyttää osoitteitanne jälkeenpäin mihinkään epäilyttävään toimintaan.

Tätäkin esikkoa tulee kirjeeseen ja koska lähistöllä ei ole muita värejä, sekoittumisen vaaraa tuskin hirveästi on.

Tässäpä oli ohjeistus kaikessa "lyhykäisyydessään". Kysykää ihmeessä, jos jotain jäi epäselväksi.

Minulta kirjeeseen on tulossa postauksessa esiintyneiden kasvien lisäksi ainakin seuraavia lajeja:

akileija, viininpuna-valk, keskikork.

isoinkarvillea

isorikko

japaninakileija, sini-valk.

kivikkosuopayrtti

loistosalvia, sin.

punatähkä 'Floristan Weiss' (ristipölytys punaiseen mahdollinen)

sinikatana 'Alba'

ukonhattu (pussissa lukee Aconitum soongaricum ja väri valk&sin)

vaaleajouluruusu

Siemenkotia on vielä perkaamatta useasta lajista ja jos vaan niistä löytyy siemeniä, niin pussitan kirjeeseen mukaan. Lopullinen kasvilista tulee sitten lähempänä kirjeen liikkeelle laittoa.

Kärhöjä ja unohtuneita

Loistokärhö 'Kaiser' on avannut ensimmäisen kukkansa. Purppuraheisiangervon tumma väri tuo sille oikein hyvän taustan.

Aloituskuvan 'Kaiser' kuuluu tuoreimpiin kukkansa avanneisiin kärhöihin. Viime vuonna se kukki vanhoilla versoillaan mutta tänä vuonna ensimmäiset kukat tulivat tämän vuoden kasvuun. Kukka onkin nyt selvästi sirompi kun keskustassa on vain ohuita terälehtiä. Sen väri on kuitenkin minusta todella kaunis ja kyllä tuollainenkin kukan malli minulle kelpaa vallan mainiosti. Jos mitenkään syksyllä enää asiaa muistan, niin voisi kokeilla laskea 'Kaiserin' versoja maahan ja peitellä niitä havuilla. Olisi hienoa, jos saisi nauttia loistokärhön kukista jo alkukesällä ja uudelleen näin loppukesästä.

Tarhalyhtykärhö 'Princess Kate', suvun perintöpioni 'Elina' sekä taustalla loistokärhö 'Omoshiro'.

Ehdin ihailemaan muutaman päivän varsin viehkeää kolmikkoa, kun kärhöt 'Princess Kate' ja 'Omoshiro' kukkivat yhtä aikaa 'Elina'-pionin kanssa. Niiden värit sopivat oikein kauniisti yhteen ja toivon, että näky toistuisi tulevina vuosina. Harmi vain kun silloin satoi melkein jatkuvasti, niin kuvatkin olivat enemmän tai vähemmän rähjäisen näköisiä. Ensimmäiset pionit, eli ne kaikkein pienimmät ja aurinkoisiin paikkoihin istutetut, ehtivät meillä kukkia ennen sateita. Kumpikin 'Elina' vain sattuu olemaan puolivarjossa ja tietysti juuri niiden parhaaseen kukinta-aikaan alkoi sataa päivittäin vettä. Melkein 150 pioninkukkaa nuokkui sinne sun tänne ja nojaili toisia kasveja vasten. Onni oli sentään se, että alkukesän sateiden ansiosta edes osa huiman pitkiksi venyneistä varsista ylsi nojailemaan myös kärhötukiin.

Hypätään edellisestä kuvasta muutama metri eteen päin, eli majapenkin harvemmin esiteltyyn vasempaan reunaan.

Edellisessä kuvassa purppuralehtisten haltiankukkien 'Twilight' oikealla puolella kukkii valkoinen ritarinkannus. Kohdassa oli aiemmin lapinnauhus 'Hietala', mutta minusta sen keltainen kukinta ei sopinut hempeiden vaaleanpunaisten jaloangervojen kanssa yhteen. Sain viime kesänä äidiltäni valkoisen ritarinkannuksen taimen, jonka istutin nauhuksen tilalle. Vaikka paikka on melko varjoisa, on siinä kuitenkin ilmeisesti riittävästi valoa ritarinkannukselle, sillä tänä vuonna se teki peräti kolme kukkavartta. Viime vuonna siinä oli vain yksi varsi eikä juurakkokaan ollut kovin suuri. Majapenkissä ei kukkinut kuvanottohetkellä oikeastaan mitään muuta kuin tarha-alppikärhö 'Purple Dream' ja sekin oli aivan kukintansa loppusuoralla. Aivan toisessa laidassa akileijat aloittelivat, mutta niitä ei ole siellä kuin pari, joten kovin runsasta kukkaloistoa niistä ei tullut. Valkoinen ritari oli siis oikein sopiva täydennys juuri tuohon kohtaan.

Ensimmäinen kukkavana alkoi kuvanottohetkellä aukoa nuppujaan, nyt kukinta alkaa olla jo ohi.

Majapenkin vierellä on suo. Se sentään on nauttinut sateisesta kesästä. Sammal ei ole tosin vieläkään vallannut koko suon pohjaa ja linnut käyvät välillä tekemässä kiusaa kääntämällä mättäitä nurin päin, mutta vihreys lisääntyy silti koko ajan. Kuunliljojen eteen istutetut tuoksumatarat ovat vallanneet aika hyvin rinnettä, mutta niitä pitää vähän seurata, etteivät lähde levittäytymään liikaa suon pohjalle. Kuunliljoja kohti sen sijaan saavat kiivetä vielä hyvän matkaa ja täyttää niiden välitkin. Siellä riittää hyvin tilaa. Aikanaan saavat levitä myös rivin takimmaiseksi istutetun alppiruusun alle. Kunhan alppiruusu nyt ensin kasvaa sen kokoiseksi, ettei huku tuoksumataran sekaan. Se on niitä itse risteytettyjä tapauksia ja nyt ehkä vähän reilu 20cm:n korkuinen.

Aika hyvä jo nyt, sanoisin minä.

Olen jo aiemminkin sanonut, että heinät eivät ole oikein minun juttuni. Suolla on kuitenkin yksi sinne ihan tarkoituksella siirtämäni heinä, kalvassara. Se on aivan suon alussa ja tarkan seurannan alla, ettei vain lähde leviämään riesaksi saakka. Se on nyt kaksi kesää saanut kasvaa ja pysynyt siistinä mättäänä, vähän vain tuuheutunut, joten ehkäpä se tietää, kuinka puutarhassa käyttäydytään. Olen varmuuden vuoksi kuitenkin nyppinyt sen kukinnot pois ennen kuin siementen kypsymistä.

Kalvassaran kukinnot (tähkät?) ovat minusta hauskan näköisiä.

Suolla kasvaa myös salaattia. En tiedä itsekään, miksi. Ehkä taskussa olleesta siemenpussista on karissut huomaamatta siemeniä matkan varrelle.

Välillä sitä saa raapia päätään ja miettiä, mitä ja miksi kasvaa missäkin. Pari ensimmäistä salaatintainta siirsin suoraan kasvimaalle ja muutaman päivän päästä löysin pari lisää. Ja sitten taas muutamia. Pari viimeistä jätin suosiolla suolle kasvamaan. Olkoot siellä kun kerta noin hyvin viihtyvät, saahan ne sieltäkin haettua aikanaan salaattitarpeiksi ja toisaalta niiden lehtiä seuraamalla näkee hyvin, mikä etanatilanne suolla on. Pieniä pelto- ja valepeltoetanoita on näkynyt vähän siellä sun täällä, lehtokotiloita onneksi aika vähän. Kevään jälkeen on löytynyt muistaakseni yhteensä kolme kotiloa ja niistäkin yksi oli kuollut. Kylvin muutaman kerran etanaraetta kaikkiin mahdollisiin paikkoihin, missä arvelin kotiloiden viihtyvän ja ehkä se on ahkeran keräämisen lisäksi pitänyt alkavan kotiloinvaasion kurissa. Lapsetkin ovat yrittäneet tuloksetta etsiä kotiloita palkkion toivossa, joten täytynee uskoa, että ne ovat malttaneet pysyä tontilta poissa.

Nuotiopaikan tarhaviinikärhö 'Justan' ensimmäinen kukka melkein auki. Nyt kukkia on auki neljä, mutta eipä tuonne sateeseen viitsi lähteä niitä kuvaamaan.

Loistokärhö 'Voluceau' eilen ennen sadetta.

Onko vielä joku, joka haluaisi vettä? Voisin tässä vaiheessa sadekesää suostua jopa kiinteän sadevesiputken rakentamiseen meiltä johonkin kuivemmille seuduille. Täällä on nimittäin taas satanut melkein koko ajan eikä loppua näy. Pari ukkoskuuroakin herätti meidät yöllä ja arvatenkin joudun taas seuraavan poutasään tullen saksimaan maata vasten kaatosateessa lakoontuneita kasveja ryhdikkäämmiksi. Tahtoo auringonpaistetta ja poutasäätä eikä näitä hetkittäisiä auringonpilkahduksia sadekuurojen lomassa!

Ahkerin puutarhuri

Karo on tänä kesänä pätevöitynyt puutarhakoirana ihan viimeisen päälle ammattilaiseksi. Aiempina kesinä opeteltua kuopankaivuutaitoa on sovellettu hiekkakäytävien lisäksi myös kukkapenkkien kanttausurien huoltamistarkoituksissa ja viimeisin tentti puutarhahanskojenkin käytöstä taitaa mennä kirkkaasti läpi, vai mitä arvelette?

Lentävät hanskat on hyvä saada kiinni ennen kuin karkaavat taivaan tuuliin.

Homma hanskassa, hanska hampaissa.

Ja minähän en siis houkutellut Karoa leikkimään hanskallani, vaan olin pahaa-aavistamatta aurinkopenkin kitkemisen lomassa ottanut hanskat pois kädestäni ja jättänyt viereeni nurmikolle. Piti nimittäin kaivaa kännykkä taskusta, jotta saisin kuvattua kasveja. Karo huomasi tilaisuutensa tulleen ja nappasi hanskani vähän vauhdikkaampaan kyytiin. Alla vielä lyhyt videonpätkä todisteeksi. Karo täyttää parin kuukauden kuluttua yhdeksän vuotta eikä enää niin usein innostu riehumaan ilman mitään houkuttelua. Siksi oli hauska nähdä, että vielä löytyy koirasta virtaa ja kujeilunhalua. Aikansa leikittyään Karo suostui tuomaan hanskan minulle takaisin, vaikka olikin sen näköinen, että minun olisi pitänyt vielä lähteä leikkiin mukaan ja heittää hyvin hauskaksi osoittautunut uusi lelu haettavaksi.

Ovat meillä muutkin ahkeroineet. Sain lapset innostumaan päivänliljojen ja rönsyakankaalien kuihtuneiden kukkavanojen leikkaamisesta. Homma sujui oikein hyvin ja harvinaista kyllä, sulassa sovussa ilman hirmuista riehumista. Olisi vain pitänyt olla vähän tarkemmin vieressä vahtimassa, sillä muutama päivänliljan lehtikin tuli nipsaistua siinä sivussa. Ehkä silloin kun juttelin naapurin kanssa. Ehdin jo luvata jäätelötkin palkinnoksi siinä vaiheessa kun homma oli loppusuoralla enkä ollut vielä tehnyt tarkempaa tarkistusta. Pienen puhuttelun jälkeen lapset siistivät muutaman vähän turhan pitkäksi jääneen kukkavarren lyhyemmäksi ja pääsivät jäätelölle. Muutamasta parturoidusta päivänliljasta en ainakaan minä viitsi vauhkoontua, varsinkaan kun suurin osa oli seinän puolella ja vain eniten parturoitu yksilö näkyvimmässä osassa kukkapenkkiä.

Onkos teillä muotoonleikattuja päivänliljoja?

Olen itsekin sateen rakosissa käynyt parturoimassa kasveja. Osa retkotti pitkin pituuttaan, toisia piti muuten vain kurittaa. Aurinkopenkkiin vierekkäin istutetuista kolmesta tulikukasta kaksi osoittautui keltaisiksi mutta kolmaspa alkoi availla valkoisia kukkia. Alkuperäinen suunnitelmani oli antaa kaikkien olla, jos ovat keltaisia ja vain leikata kukkavanoja maljakkoon sitä mukaa kun niitä ilmestyy. Nyt kun yksi osoittautui valkoiseksi, päätin leikata kaksi muuta maata myöten poikki. En tiedä, olisiko kannattanut, sillä komean ja tuuhean puskan poiston jälkeen jäljelle jäi vähän karumpi näkymä. Toivottavasti tulikukan lehtien alle joutuneet punatähkän taimet saavat oikein kunnon kasvuspurtin nyt kun näkevät taivaan.

Etualalla parturoidut tulikukat. Harmi vain, että se suurin ja komein varsi oli juuri keltaista ja jäljelle jäi pari tuollaista töröä.

Aurinkopenkistä löytyi mutatoitunut belliksen kukka. Ihan kuin pikkuinen krysanteemi.

Pation luona loistokärhö 'Voluceau' alkaa päästä vauhtiin. Lähdetään tästä kohti metsän reunassa pilkistelevää ritarinkannusta.

Grillikatoksen luona on minusta oikein onnistunut näkymä. Saniainen on itsekseen valinnut paikkansa ja saanut siihen jäädäkin.

Ritarinkannus oli vielä tässä vaiheessa komeasti pystyssä, korkeuttakin lähes pari metriä.

Sitaisin aurinkopenkin ritarinkannukselle jo yli viikko sitten tukinarun, sillä se on paljon tuulisemmassa kohdassa kuin takapihan ritari. Takapihalla ei ritarinkannuksella ollut mitään hätää ennen kuin tänään. Navakat tuulenpyörteet osuivat siihen malliin takapihallekin, että päätin hakea narua ja tukea varuilta ritarinkannuksen. Harmi vain, että matkan varrella oli jotain muuta ja sitten vielä sitä, tätä ja tuota, ja siinä vaiheessa kun pääsin narun kanssa ritarin luo, oli kolme komeinta vartta murtunut maanrajasta poikki ja retkotti metsän puolella. Kyllä kismitti! Vedin narun kärhöseinäkkeestä nuotiopaikan porttiin, jotta edes loput varret pysyisivät pystyssä.

Lasten hiekkaleikkialue kaipasi vähän siistimistä.

Tein eräänä päivänä jämäoksista istutusalueen reunusta puutarhakompostin luokse. Meillä oli vielä pieni kasa sen verran paksuja syreeninoksia, etteivät mene hakettimesta läpi mutta eipä niistä oikein muuhunkaan käyttöön ollut. Niinpä päätin pätkiä ne 20-30cm:n mittaisiksi ja upottaa maahan pystyyn reunustamaan istutuksia. Lasten mielestä ensimmäisestä reunuksesta tuli hieno, joten kysyin, voidaanko tehdä heidän hiekkaleikkialueelleen samanlainen. Kumpikin antoi luvan ja olivat jopa auttamassa tavaroiden keräämisessä ja rikkaruohojen kitkemisessä. Lisäksi he halusivat kokeilla sahaamista ja saivat kumpikin pari oksanpätkää sahattua poikki. Loput hommasta jäikin sitten minulle. Ehkä luumupuun juurella olevat ahomansikat pysyvät nyt vähän paremmin hallinnassa kun niillä on selvä raja ja on helppo kitkeä sen yli rönsyilevät kasvustot. Penkin loppuosan jaloangervot saivat myös uutta multaa juuriensa ulottuville, kun reunuksen myötä mullan pinta nousi samaan tasoon kuin niiden tyvellä. Kummasti lapsetkin taas alkoivat viihtyä paremmin hiekkaleikeissä kun rikkaruohot (huom. heidän itsensä istuttamat!) lähtivät ja tilaa tuli lisää. Leikkialuehan laajeni takaisin alkuperäisiin mittoihinsa, kun ylimääräiset kasvustot revittiin pois. 

Nyt on kukkapenkki ja hiekka-alue kunnolla eroteltu. Uutta hiekkaakin tuli ihan mukava kuorma täydennykseksi.

Keräsin jouluruusun siemeniä. Osan kylvin ruukkuun, sillä aiemmat suorakylvöt ovat epäonnistuneet. Loput säästän siemenkirjeeseen.

Ei ole sää oikein tuntunut heinäkuulta kun vähän väliä on satanut ja koleaakin on ollut. Missä kunnon heinähelteet ovat? Ei toisaalta tarvitsisi ihan 30 asteen helteitä olla, mutta sen verran lämpimämpää, että ulkona pärjäisi ilman pitkiä housuja ja takkia. Ja ne sateet joutaisivat häipyä vaikka naapuripaikkakunnalle! Täällä on nimittäin saatu vettä reippaasti yli oman tarpeen. Eräänä sadepäivänä kannoin marjapensaille ämpäritolkulla vettä ihan vain siksi, että IBC-konttiin mahtuisi tilalle tuoreempaa. Seuraavana sadepäivänä valutin samaisesta kontista vettä suoraan jorpakkoon melkein 200 litraa kun en enää keksinyt, mihin sitä kantaisin. Ainakin 100 litraa tuhlasin kasvimaan vesisäiliöistä taimiruukkujen pesuun. Olisin voinut tuhlata enemmänkin, sillä kukkapenkkeihin ei tarvitse kantaa pisaraakaan, vaikka olisi pari viikkoa poutaa putkeen. Mansikoita olisi saanut syödä paljon enemmän, jos marjat eivät alkaisi homehtua jo raakoina pensaisiin. Toivottavasti herukoille ei käy samoin. Lisäksi huomasin sellaisen ei-toivotun ilmiön, että erityisesti kuivan paikan kasvit, kuten sinikatana, ovat kasvattaneet runsaan kosteuden voimin niin pitkät ja hontelot kukkavarret, että ne kaatuilivat jo ennen tämän päivän tuulenpuuskia. Nyt olen miettinyt, kuinka tukisin ne siististi. Kaatuilevia nukkapähkämöitä olen surutta leikannut lyhyemmiksi. Eivätpähän siemennä pitkin pihamaata.

Tarhaviinikärhö 'Pernille' sopii kauniisti 'Lollypop'-liljan sävyihin.

Kärhöt onneksi ovat nauttineet kosteudesta ja tehneet runsaasti nuppuja. Auenneet kukatkin ovat suuria ja komeita. Nyt vain hoputan viimeisiäkin vasta nupuntekoa miettiviä pitämään vauhtia, jotta edes yksi kukka kussakin kärhössä olisi auki avoimiin mennessä. Tällä hetkellä kukassa on kymmenen kärhöä ja olen melko varma siitä, että ainakin kahdeksan ehtii päästä kunnolla vauhtiin seuraavan parin viikon aikana. Muutama pitää jännitystä yllä viime minuuteille saakka, sillä niissä ei näy vielä edes pienintäkään nupun alkua, vaikka muuten mittaa onkin reippaasti ja pari uusinta tuskin aikoo kukkia tänä vuonna. Selvää on kuitenkin se, että jos kärhöjen takia tänne tulee, niin kyllä niitä myös saa nähdä.

Pation seinäkkeessä loistokärhöt 'Multi Blue' ja 'Hagley Hybrid' ovat päässeet hyvin vauhtiin.

Sateista huolimatta avoimia varten laatimani työlista lyhenee tasaista tahtia ja kohta kerrallaan paikat siistiytyvät. Suurin osa hommista olikin vain pikkujuttuja ja yleistä paikkojen kohentelua, jos perusteellista kitkentäkierrosta ei oteta lukuun. Aika hyvin olen onneksi saanut kitkettyäkin alueita, joten ehkä sekin muuttuu vain varmistuskierrokseksi. Ja nyt alkaa hiipiä mieleen epäilys, että olen varmasti unohtanut jotain elintärkeää...