Kuinka eri kukat kestävät hallaa?

Kaksi napakkaa hallayötä putkeen näytti, kuinka puutarhalle käy syksyn ensimmäisissä halloissa. Juttelin eilen naapurimme kanssa ja hän kertoi, että heidän pihallaan oli ollut vähintään viisi astetta pakkasta. Meillä lämpömittarit ovat talon seinustoilla, joten ne eivät näytä ihan täyttä totuutta. Niiden mukaan meillä oli käynyt alimmillaan asteen verran pakkasen puolella. Todellinen lämpötila kukkapenkeissä lienee ollut paikasta riippuen -2-4 asteen tienoilla. Pilalle menneitä kasveja tutkailemalla sai jotain käsitystä siitä, kuinka kylmää eri osissa tonttia on ollut ja kuinka hyvin eri kasvit kestävät pakkasen puraisuja.

Kasvimaa ei ole sen naapurin puolella, jonka kanssa juttelin, mutta varmasti tuossa aidan toisella puolella on ollut yhtä kylmää. Kehäkukat kestivät hyvin, samettikukat eivät.

Aurinkopenkki on juuri sen naapurin puolella, jonka kanssa juttelin. Meillä on heidän tonttiinsa verrattuna suunnilleen parin metrin korkeusero, mikä on eduksi keväisin ja syksyisin. Myös aita ja kivikkorinteen korkeammat kasvit antavat aurinkopenkille hieman suojaa alhaalta hiipivää hallaa vastaan. Olen istuttanut aidan viereen myös korkeita perennoja sekä pensaita, jotta ne antaisivat myöhemmin lisää suojaa hallalta. Toistaiseksi puuvartiset kasvit ovat vielä melko pieniä, joten punakosmokset ja purppurarevonhännät joutuivat ottamaan kylmän vastaan. Se oli menoa niille se. Kuvakin olisi niin surkeaa katsottavaa, etten pilaa sillä teidän yöunianne. Vaikka kosmokset ja revonhännät menivät, niin heti aidan vieressä olleet gladiolukset olivat täysin vahingoittumattomia. Yhdessä oli kukkiakin auki. Siinä siis kasvi, joka kestää hallayöt hyvin.

Varjokujan portti on aurinkopenkin vieressä. Kelloköynnöksissä osa latvoista nuupotti vetelinä, mutta muuten kasvit ovat hyvävointisia. Saa nähdä, kuinka nuput jaksavat aueta. Portti antaa suojaa varjokujalle, jossa ei ollut merkkiäkään hallasta.

Varjokujalla koruköynnös ja ruukkuhortensiat ovat virkeinä. Haluaako joku muuten koruköynnöksen siemeniä? Niitä olisi nyt tarjolla yllin kyllin.

Tuoksuherneille ei ollut käynyt kuinkaan millään puolella pihaa.

Olen ollut jo pitkään siinä käsityksessä, että takapiha on meillä etupihaa suojaisampi. Käsitys vahvistui entisestään kun huomasin, kuinka takapihan kesäkukat olivat hallan ottaneet vastaan. Kosmoksista ainoastaan latvojen kärjet nuupottivat ja purppurarevonhännätkin olivat melko hyvässä kunnossa. Tietysti kaikki takapihalle upotetut kivet varaavat lämpöä, mutta oma apunsa on rakennuksilla, tonttia ympäröivällä kuusikolla sekä takapihalle istutetuilla luumupuilla, jotka alkavat jo tuoda suojaa kylmiltä ilmavirtauksilta.

Aurinkopenkin kosmokset piti leikata melkein maanrajasta pois, nämä saivat jäädä vielä edes viherkasveiksi, jos eivät suostu kukkimaan.

Patiolla aremmille kasveille toivat selvästi suojaa kivet ja kookkaat kasvit ympärillä. Melkein parimetriset purppurarevonhännät ottivat toki osumaa, mutta niidenkin ulkonäkö koheni huomattavasti, kun leikkasi huonoimpia lehtiä pois. Syyshortensioista melkein kaikki kukinnot ovat muuttuneet ruskeiksi, mutta pensaiden alimmat ja toisten kasvien vieressä olleet kukinnot ovat vielä punertavia. Neuvo istuttaa kylmänarat kasvit kookkaampien kavereiden kainaloon ei siis ole tuulesta temmattu.

Petuniat saivat suojaa kivistä ja revonhännistä.

Kiinanasteri ei ole yleensä niitä kaikkein pakkasenkestävimpiä kasveja. Purppurarevonhäntä ja kurjenpolvi olivat kuitenkin suojelleet tämän itsekseen hassuun paikkaan kylväytyneen yksilön näin hyvin hallalta.

Maanrajassa näkyy muutama punertava hortensian kukinto. Heti hortensian oikealla puolella patiolaatoituksen vieressä nietospensas on täysin vihreä. Etupihalla olevan yksilön lehdet olivat muuttuneet mustankirjaviksi.

Edellisen kuvan hortensiasta oikealle daalia näytti olevan täysin menetetty tapaus. Kun leikkasin mustuneita varsia pois, huomasin niiden alla olevien lehtien ja nuppujen olevan täysin kunnossa. Olipa hyvä, että daalia päätti jo alkukesällä olla maanpeitekasvi!

Jättiverbena ja syyssyrikkä eivät olleet mokkonaankaan kylmästä. Syyssyrikän ruskettuneet kukinnot olivat tuollaisia jo ennen hallaöitä; niissä oli kukinta jo ohi.

Ahkeraliisat... ei toivoakaan.

Parin metrin päässä samassa penkissä leijonankidoilla ei ole mitään hätää. Nämä ovat yleensäkin olleet hyvin pakkasta sietäviä kesäkukkia.

Kärhöt ovat luotettavia, sillä ne eivät hätkähdä kummassakaan päässä kasvukautta pienistä kylmän nipistyksistä.

Vaikka ensimmäiset hallayöt veivätkin monta kasvia, niin olen tyytyväinen siitä, että koko puutarha ei ole vielä mustana. Väriä ja kukintaa riittää edelleen ja pilalle menneet kasvit oli helppo silputa kukkapenkkeihin rumentamasta näkymiä. Samalla tosin tuli esille monta kitkettävää kohtaa, mutta se on sitten ensi viikonlopun murheita.

Ex-parveketarhurin tarina

Olen jo aiemmin kertonut, että lapsuudenkotini jälkeen nykyinen kotini on ensimmäinen, jossa on oma piha. Opiskelija-asunnoissani minulla oli vain muutama huonekasvi, mutta kun muutimme mieheni kanssa yhteen, sain parvekkeen. Ruma, betoninen, likaisenharmaa... millaisia nyt 60-70-luvulla rakennettujen kaupunkiasuntojen parvekkeet yleensä ovat. Sen maisemointi piti aloittaa saman tien.

Pelargonit viihtyivät hyvin täällä.

Ensimmäinen parvekkeeni oli neljännessä kerroksessa länteen päin osoittavalla seinustalla. Naapuritalo oli kauempana eikä lähellä ollut korkeita puita, joten aurinko pääsi porottamaan parvekkeelle iltapäivästä myöhään iltaan. Haasteita toi myös parvekkeen kapeus: leveyssuunnassa tilaa oli vain 90cm. Ruukkujen kastelu oli taiteilua ja kurottelua. Naapurissa tupakoitiin ahkerasti, joten istumapaikkaa ei onneksi tarvinnut parvekkeelle jättää.

Parvekkeen päätyyn mieheni nikkaroi tomaattilaatikon, jossa kasvoi myös persiljaa ja ruohosipulia. Kaiteelle laitoin kaksi pitkää laatikkoa pelargoneja. Pari amppeliakin siellä roikkui, mutten millään muista, mitä niissä kasvoi. Anopilta sain kerrannaiskukkaisen petunian ja pasuunakukan, joka pysyi hengissä pari vuotta. Se ei muistaakseni kukkinut kertaakaan, mutta oli kyllä komea viherkasvina. Sopivan talvetuspaikan puute seuraavassa asunnossa koitui sen kohtaloksi.

Mieheni pitää tulisesta ruuasta, joten laitoin myös chiliä yhteen ruukkuun. Lajike oli 'Prairie Fire' ja voin sanoa, että siinä lajikkeessa tulta riittää! Liian tulinen minun makuuni, mutta on se sen verran nätti ruukkukasvina, että minulla on ollut sitä siitä lähtien melkein joka kesä. Se jää noin 20cm korkuiseksi, haarautuu helposti itsekseen ja samaan aikaan kasvissa on sekä kukkia että monen värisiä pikkuisia hedelmiä. Ainoana miinuspuolena on muiden paprikoiden tapaan kirvaherkkyys. Käytin toissa keväänä viimeiset siemenet enkä enää viime syksynä kirvojen takia viitsinyt ottaa ruukkua talvetettavaksi. Tässä asunnossa ehdimme asua vain reilun vuoden ajan, kun tuli parempi asunto vastaan.

Anopiltani saadut petunia sekä pasuunakukka, joka muutti piakkoin parvekkeen toiseen laitaan.

Uudessa asunnossa oli hulppea 9-neliöinen lasitettu parveke. Länteen päin, kuten edellinenkin, mutta toisessa kerroksessa. Vastapäinen talo sekä sen pihalla olevat koivut varjostivat jonkin verran, mutta aurinkoisena kesäpäivänä parvekkeella oli helposti 45 astetta lämmintä, sillä tuuli ei päässyt jäähdyttämään oikein mistään päin. Olihan siinä etunsakin: kasvit sai laittaa aurinkoisena päivänä parvekkeelle jo helmikuun lopulta alkaen. Pikkutaimetkin laitoin päiväksi ulos ihan pienestä pitäen.

Prinsessalilja minulla on edelleenkin. Parvekkeella oli myös näppärä penkki, jonka sisään sai multasäkit ja ylimääräiset ruukut talteen.

Tomaattilaatikko, pelargonit ja pasuunakukka pääsivät myös tälle parvekkeelle, tosin pasuuna heitti henkensä ensimmäisenä talvena. Minulla oli siellä myös bougainvillea, verenpisara, lumihiutale, prinsessalilja ja verbena-amppeli. Niin, ja kolmessa amppelissa keijunmekkoa, jota kasvoi naruja myöten pitkin kattoa sekä roikkui alaspäin tuomassa edes hiukan varjostusta. Jonain vuonna keijunmekkojen kaverina kasvoi myös lobeliaa. Ensimmäisenä kesänä kokeilin kasvattaa paprikaa, mutta ilmeisesti parvekkeen kuumuuden ja seisovan ilman takia siihen hyökkäsivät sekä kirvat, ripsiäiset että vihannespunkit. Ensimmäisen kesän kokeiluihin kuului myös ruukkuruusu, joka puolestaan kärsi kirvoista ja härmästä. Ruusua ja paprikoita en sen koommin siellä kasvattanutkaan. Aiemmin mainittua chiliä oli yhdessä ruukussa, mutta pieni kasvi olikin helppo käyttää suihkussa tai teipillä metsästää kirvat pois.

Parvekkeen varjoisampi pääty.

Aurinkoisempi pääty. Alkukesällä parveke ei ollut vielä umpeen kasvanut.

Loppukesällä parveke oli aikamoinen viidakko, mutta pienellä järjestelyllä siellä sopi neljä ihmistä grillaamaan ja syömään pöydän ääressä. Jossain minulla piti olla kuvia myös loppukesältä, mutta niitä en ole onnistunut löytämään. Puutarhakauden päätyttyä ripustin amppeleiden tilalle lyhtyjä, joissa paloi kynttilät useampana iltana viikossa. Kanervia ja havuja minulla oli myös.

Jälkeenpäin ajateltunakin huomaa selvästi, että kukat olivat jo silloin se ykkösjuttu minulle ja hyötykasvit tulivat sivussa, jos ollenkaan. Minkähän vuoksi kaivoimme nykyiselle pihallamme kasvimaan tontin huonoimmalle ja vähiten näkyvälle paikalle... :)

Yhtenä vuonna kasvatin myös itse petuniaa, kun oli niin suloinen kuva siemenpussin kyljessä.

Inspiraation tähän postaukseen tarjosi Maatiaiskananen, joka teki juttusarjan entisistä puutarhoistaan. Kiitos matkimisluvasta :)