Ex-parveketarhurin tarina

Olen jo aiemmin kertonut, että lapsuudenkotini jälkeen nykyinen kotini on ensimmäinen, jossa on oma piha. Opiskelija-asunnoissani minulla oli vain muutama huonekasvi, mutta kun muutimme mieheni kanssa yhteen, sain parvekkeen. Ruma, betoninen, likaisenharmaa... millaisia nyt 60-70-luvulla rakennettujen kaupunkiasuntojen parvekkeet yleensä ovat. Sen maisemointi piti aloittaa saman tien.

Pelargonit viihtyivät hyvin täällä.

Ensimmäinen parvekkeeni oli neljännessä kerroksessa länteen päin osoittavalla seinustalla. Naapuritalo oli kauempana eikä lähellä ollut korkeita puita, joten aurinko pääsi porottamaan parvekkeelle iltapäivästä myöhään iltaan. Haasteita toi myös parvekkeen kapeus: leveyssuunnassa tilaa oli vain 90cm. Ruukkujen kastelu oli taiteilua ja kurottelua. Naapurissa tupakoitiin ahkerasti, joten istumapaikkaa ei onneksi tarvinnut parvekkeelle jättää.

Parvekkeen päätyyn mieheni nikkaroi tomaattilaatikon, jossa kasvoi myös persiljaa ja ruohosipulia. Kaiteelle laitoin kaksi pitkää laatikkoa pelargoneja. Pari amppeliakin siellä roikkui, mutten millään muista, mitä niissä kasvoi. Anopilta sain kerrannaiskukkaisen petunian ja pasuunakukan, joka pysyi hengissä pari vuotta. Se ei muistaakseni kukkinut kertaakaan, mutta oli kyllä komea viherkasvina. Sopivan talvetuspaikan puute seuraavassa asunnossa koitui sen kohtaloksi.

Mieheni pitää tulisesta ruuasta, joten laitoin myös chiliä yhteen ruukkuun. Lajike oli 'Prairie Fire' ja voin sanoa, että siinä lajikkeessa tulta riittää! Liian tulinen minun makuuni, mutta on se sen verran nätti ruukkukasvina, että minulla on ollut sitä siitä lähtien melkein joka kesä. Se jää noin 20cm korkuiseksi, haarautuu helposti itsekseen ja samaan aikaan kasvissa on sekä kukkia että monen värisiä pikkuisia hedelmiä. Ainoana miinuspuolena on muiden paprikoiden tapaan kirvaherkkyys. Käytin toissa keväänä viimeiset siemenet enkä enää viime syksynä kirvojen takia viitsinyt ottaa ruukkua talvetettavaksi. Tässä asunnossa ehdimme asua vain reilun vuoden ajan, kun tuli parempi asunto vastaan.

Anopiltani saadut petunia sekä pasuunakukka, joka muutti piakkoin parvekkeen toiseen laitaan.

Uudessa asunnossa oli hulppea 9-neliöinen lasitettu parveke. Länteen päin, kuten edellinenkin, mutta toisessa kerroksessa. Vastapäinen talo sekä sen pihalla olevat koivut varjostivat jonkin verran, mutta aurinkoisena kesäpäivänä parvekkeella oli helposti 45 astetta lämmintä, sillä tuuli ei päässyt jäähdyttämään oikein mistään päin. Olihan siinä etunsakin: kasvit sai laittaa aurinkoisena päivänä parvekkeelle jo helmikuun lopulta alkaen. Pikkutaimetkin laitoin päiväksi ulos ihan pienestä pitäen.

Prinsessalilja minulla on edelleenkin. Parvekkeella oli myös näppärä penkki, jonka sisään sai multasäkit ja ylimääräiset ruukut talteen.

Tomaattilaatikko, pelargonit ja pasuunakukka pääsivät myös tälle parvekkeelle, tosin pasuuna heitti henkensä ensimmäisenä talvena. Minulla oli siellä myös bougainvillea, verenpisara, lumihiutale, prinsessalilja ja verbena-amppeli. Niin, ja kolmessa amppelissa keijunmekkoa, jota kasvoi naruja myöten pitkin kattoa sekä roikkui alaspäin tuomassa edes hiukan varjostusta. Jonain vuonna keijunmekkojen kaverina kasvoi myös lobeliaa. Ensimmäisenä kesänä kokeilin kasvattaa paprikaa, mutta ilmeisesti parvekkeen kuumuuden ja seisovan ilman takia siihen hyökkäsivät sekä kirvat, ripsiäiset että vihannespunkit. Ensimmäisen kesän kokeiluihin kuului myös ruukkuruusu, joka puolestaan kärsi kirvoista ja härmästä. Ruusua ja paprikoita en sen koommin siellä kasvattanutkaan. Aiemmin mainittua chiliä oli yhdessä ruukussa, mutta pieni kasvi olikin helppo käyttää suihkussa tai teipillä metsästää kirvat pois.

Parvekkeen varjoisampi pääty.

Aurinkoisempi pääty. Alkukesällä parveke ei ollut vielä umpeen kasvanut.

Loppukesällä parveke oli aikamoinen viidakko, mutta pienellä järjestelyllä siellä sopi neljä ihmistä grillaamaan ja syömään pöydän ääressä. Jossain minulla piti olla kuvia myös loppukesältä, mutta niitä en ole onnistunut löytämään. Puutarhakauden päätyttyä ripustin amppeleiden tilalle lyhtyjä, joissa paloi kynttilät useampana iltana viikossa. Kanervia ja havuja minulla oli myös.

Jälkeenpäin ajateltunakin huomaa selvästi, että kukat olivat jo silloin se ykkösjuttu minulle ja hyötykasvit tulivat sivussa, jos ollenkaan. Minkähän vuoksi kaivoimme nykyiselle pihallamme kasvimaan tontin huonoimmalle ja vähiten näkyvälle paikalle... :)

Yhtenä vuonna kasvatin myös itse petuniaa, kun oli niin suloinen kuva siemenpussin kyljessä.

Inspiraation tähän postaukseen tarjosi Maatiaiskananen, joka teki juttusarjan entisistä puutarhoistaan. Kiitos matkimisluvasta :)