Sillä selleri! (ja muita kauden viimeisiä)

Viimein sain aikaiseksi naputella viimeisen hyötykasvitiivistelmän. Tänä vuonna vähensin pitkän kasvukauden lajeja, joten myöhäissyksyn sadonkorjuuta jäi odottelemaan vain selleri, palsternakka ja maa-artisokka. Niiden nosto ajoittui viime lauantaille, 21.10, kun mittarissa oli -9 astetta ja sellerinkin lehdet olivat jo selvästi kärsineet kylmästä. Vaikka maa oli jopa harson alla pinnasta jäässä, juurille ei ollut käynyt kuinkaan. Olin nimittäin ennen pakkasia lisännyt multaa kaikkien tyvelle, jotta ne olisivat paremmin suojassa pieniltä pakkasilta. Joskus viimeisten juuresten nosto on venähtänyt jopa marraskuun puoliväliin, kun pakkasia on ollut vain satunaisesti pitkin syksyä eikä tällaista useamman päivän kireää pakkasta jo tässä vaiheessa. Selleri, palsternakka, maa-artisokka, mustajuuri ja monet kaalit kestävät hyvin ilman harson suojaa parin asteen pakkasyöt, harson avulla jopa parin vuorokauden pikkupakkasen. Maa-artisokan varsien kylmänkesto menee noin viidessä asteessa, ruusukaali selvisi viime syksynä ilman harsoa -7 asteesta, joten kummankaan sadonkorjuun kanssa ei tarvitse hoppuilla.

Tämän vuoden ennätysselleri.

Mukulasellerien kanssa sattui keväällä pieni "työtapaturma". Suunnitelmissani oli tilaa vain kuudelle taimelle, mutta esikasvatin samalla vaivalla muutamia ylimääräisiä. Sitten kun istuttamisen aika tuli, kävikin niin, että ylimääräisille taimille ei ollut ottajia, joten ne piti lykätä johonkin. Sadonkorjuun hetkellä huomasi, että liian tiheään ja aivan muille kasveille valmisteltuun multaan istutetut sellerit olisi ollut melkein sama viskata jo taimivaiheessa suoraan kompostiin. Niiden mukulat jäivät suunnilleen lapsen nyrkin kokoisiksi. Suunniteltuun kohtaan muhevaan ja hyvin lannoitettuun multaan istutetut taimet tuottivat kuusi ennätyssuurta mukulaa.

Viime vuonna kokeilin vanhasta puutarhalehdestä löytämääni vinkkiä leikata loppukesän aikana pari kertaa mukuloiden vierestä sivusuuntaan kasvavia juuria poikki ja totesin sen todella suurentavan mukulan kokoa. Tänä vuonna käsittelin kaikki suunnitelmassa olleet sellerit samalla lailla ja niinpä sadonkorjuuseen varaamani ämpäri täyttyi jo viidestä mukulasta. Kuudes piti kantaa kädessä sisälle. Pienen siistimisen jälkeen vaaka vahvisti sen, mitä silmä ja näppituntuma jo kertoivat: isoimmalla oli painoa 822g ja pienimmälläkin 406g. Toiseksi pienin painoi 457g ja loput olivat 500-800-grammaisia. Viime vuonna sellerit painoivat 300- 400g, joten onnistuin vähintäänkin tuplaamaan sadon määrän vähemmällä määrällä taimia. Ylijäämätaimista kasvanut isoin mukula painoi 132g, pienin (jo aiemmin ruuanlaittoon käytetty) oli vain 102-grammainen.  Taimet kasvoivat koko kesän heikommin kuin toiset, joten raskin tehdä niille ainoastaan kerran varovaista sivujuurien katkontaa kunkin taimen yhdelle sivulle. Jos viljelytilaa on vähän, kannattaa siis keskittyä taimien määrän sijaan saamaan mukuloista mahdollisimman suuria.

Isoimmat palsternakat, minisellereitä (pienin oli jo käytetty ruuanlaittoon ennen kuvan ottoa) ja jättiläiset.

Palsternakat itivät tänä vuonna jostain syystä erittäin hitaasti, joten ne jäivät pieniksi. Jos lämmintä olisi riittänyt vielä muutaman viikon, ne olisivat varmaan pulskistuneet vielä pikkuisen. Suunnitelmissa oli kylvää palsternakkaa nyt syksyllä mutta taitaapa jäädä tekemättä, jos sää ei tästä lämpene takaisin normaaliksi syyskeliksi. Jäiseen maahan on hankala vetää kylvöuria saati sitten peitellä siemeniä, enkä halua tuhlata pussimultaa kasvimaalle. Myös maa-artisokkien kanssa pakkanen yllätti puutarhurin ja mukulat ovat edelleen maassa. Artisokat eivät oikein säily hyvinä jääkaapissa tai kellarissa, joten olen yleensä käynyt nostamassa niitä vain sen verran, mitä kulloinkin sattuu ruuanlaitossa tarvitsemaan. Aikaisesta pitkästä pakkasjaksosta huolimatta maa-artisokat ehtivät tänä vuonna kukkia ja olisi ollut kiinnostavaa nähdä, onko kukinta vaikuttanut mukuloiden kokoon. Sitä päästään tutkimaan vasta keväällä, jos loppusyksyn aikana ei tule lämmintä jaksoa.

Porkkanoiden koko ei päätä huimaa, vaikka joukossa oli muutama vähän suurempikin.

Ulkovarastoon nostetut peruna- ja porkkanaruukut sentään olivat pysyneet sulina, joten niiden sadon pääsi keräämään talteen. Kastelua ja lannoitusta olisi kannattanut ehkä harrastaa vähän useammin, sillä kovin pieniksi jäivät niin perunat kuin porkkanatkin. Multana oli pääasiassa oman puutarhakompostin multaa, johon olin sekoittanut hiekkaa ja hyvin varovaisesti kanankakkaa. Perunoilla taisi loppua kasvukausikin vähän kesken, sillä hetken mielijohteesta istutin vasta lähempänä kesäkuun loppua ruukkuun kolme jääkaapissa itämään lähtenyttä 'Afran' mukulaa. Hyvän makuista satoa kuitenkin tuli kummastakin ja ensimmäistä kertaa kaikki porkkanat olivat sekä suoria että säästyneet tuholaisten hyökkäyksiltä. Harso olikin paljon helpompi saada pysymään tiukasti ruukun suojana kuin kasvilavan päällä. Vaikka märkä kesä olikin, niin perunanvarsiin ei rutto iskenyt, kun autotallin katto suojasi sateilta. Sekin oli siis positiivinen havainto juuresten ruukkuviljelystä.

Löytyihän sieltä muutama pottu! Kolmesta siemenperunasta tuli parikymmentä keskikokoista tai pienehköä perunaa.

Ensi vuonna olisi tarkoitus päästä maa-artisokista eroon ja ottaa niiden tila muille hyötykasveille. Selleri ja palsternakka ovat edelleen kasvatuslistalla. Ruukkuperunoita ja -porkkanoita pitää miettiä, maksaako niiden kasvatus vaivaa. Jos inspiraatio iskee, niin pitää laittaa ihan säkkimultaa niiden kasvualustaksi. Säilyy kosteus pidempään kuin hiekkapitoisessa mullassa. Perunasta kannattaisi myös ehdottomasti valita aikainen lajike ja laittaa se jo hyvissä ajoin keväällä kasvamaan, sillä alkukesällähän ne vanhat perunat ovat kaupassa huonoimmillaan ja uudet perunat kalleimmillaan. Joskus, kun kasvatin vielä perunaa kasvimaalla, kaivelin alkuun mullasta vain isoimpia mukuloita ja jätin muun kasvin kasvamaan. Saman voisi tehdä myös ruukkuperunalle, jolloin yhden kasvin satokausi pitenee ja ne pikkurillin pään kokoisetkin mukulanalut ehtivät kasvaa syöntikokoisiksi.

Kovin oli hämärää kuvata eilisaamuna kolmenkymmenen tilhen parvea, vaikka aivan pihlajan viereen pääsinkin.

Täällä talvinen sää jatkuu edelleen eikä lämpenevää näy ennusteissa. Pakkasta on ollut nyt viikon verran putkeen. Suuret pahoittelut ainakin sinne etelämpään, sillä sain makeat naurut eräänä päivänä töihin ajaessani, kun radiotoimittaja kertoi sään olevan kerrassaan ankea koko Suomessa. Vettä kuulemma satoi ja tuulikin oli kohtalaista. Ehkä Pohjois-Savo ei kuulu juontajan mielestä Suomeen, sillä täällä aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta koko päivän eikä juuri tuullutkaan. Enimmäkseen on kuitenkin ollut pilvistä, mutta harvoista aurinkoisista hetkistä nauttiikin sitten kaksin verroin enemmän.

Myöhäissyksyn sadonkorjuut

Joskus sitä ajattelee, että kasvimaan satokausi loppuu ensimmäisiin hallaöihin. Monet kasvit ovat kuitenkin yllättävän sitkeitä ja jos valikoimassa on hyvin pitkän kasvukauden vaativia lajeja tai monivuotisia kasveja, saa niillä venytettyä satokautta talven tuloon saakka. Keräsin melkein kaikki viimeisistä viljelykasveista lokakuun loppupuolella, kun oli parin vuorokauden ajan pakkasella ja alimmillaan jopa -7 astetta. Silloin keräämättä jäivät ainoastaan mustajuuret, maa-artisokat ja muutamia minikokoisia ruusukaaleja.

Ensimmäinen maa-artisokan varsi nykäisty irti maasta. Ei jääty ilman satoa tänäkään vuonna.

Ruusukaaleja tuli tuolloin lokakuun lopulla "ruhtinaalliset" 300 grammaa ja muutama isoin kerä oli pari senttiä halkaisijaltaan. Pienimmät keräämäni kerät olivat vain peukalonpään kokoisia. Aikamoinen pudotus viime vuoteen, jolloin satoa saatiin kolme kertaa enemmän. Marraskuun puoliväliin mennessä osa minikeristä oli kasvanut peukalonpään kokoisiksi, joten kovin suurta hyötyä niiden keräämättä jättämisestä ei ollut nyt kun lämpötilat näyttävät putoavan pysyvämmin pakkaselle. Ehkä sitten, jos plusasteita olisi jatkunut vielä parin viikon ajan, olisi ruusukaaleista saanut vielä pikkuisen enemmän syötävää.

Maa-artisokka (nuo paleltuneet rangat) kestää useita pakkasasteita mutta jää silti selvästi kakkoseksi ruusukaalille.

Sipuliosastolta minulla oli kasvamassa tänä vuonna vain valkosipulia, purjoa ja ruohosipulia. Valkosipulit on kerätty ajat sitten mutta purjot olivat maassa lokakuun loppupuolelle saakka. Niistä suurimman osan silputin suoraan pakastimeen ja pari jätin jääkaappiin. Vaikka ne olivat umpijäässä silloin kun keräsin ne maasta, ei niissä sulamisen jälkeen näkynyt minkäänlaisia pakkasvaurioita. Ruohosipuli ja monet muut monivuotiset lehtikasvit näyttävät kestävän myös yllättävän hyvin pakkasta.

Purjoista jäi kuva ottamatta, joten laitetaan suklaamintusta kuva tähän. Siitä voisi aivan hyvin kerätä edelleen lehtisatoa.

Palsternakat jäivät tänä vuonna todella pieniksi. Ne kasvoivat lähinnä siperianpihtaa olevassa lavassa, joka on eristetty maasta juurimatolla. Sen lisäksi siihen paistaa aurinko eniten koko kasvimaasta ja sen on kuohkea, hiekansekainen maa ei taidakaan pysyä tarpeeksi kosteana ihan itsestään. Alkukesällä ollut parin viikon paahteisempi ajanjakso saattoi myös hidastaa palsternakkojen kasvua. Tai sitten lannoitin huonosti, täysin mahdollista sekin. Joka tapauksessa päätin pyhittää lavan jatkossa yrteille ja muille vähän kuivemmassa viihtyville kasveille. Istutin ruukuissa kasvaneet timjamin ja ranskanrakuunan jo aikaisemmin lavan keskelle talvehtimaan ja nyt on talvi aikaa miettiä, mitä muuta sinne laittaisi. Pavut pärjäsivät hyvin, joten niitä ehkä myös, kun kerta on tukikin jo valmiina.

Timjamista keräsin vielä muutaman oksan talteen. Loput saavat jäädä kokeilemaan talvehtimista.

Samassa lavassa kasvanut sitruunamelissa ei kuulu myöskään pakkasenpelkääjiin. Jännityksellä odotan, kuinka tämä talvehtii.

Luin viime talvena jostain vanhasta puutarhalehdestä, että sellerin mukulasta kasvaa kookkaampi ja sileämpi, jos käy kesällä varovasti istutuslapiolla tai puukolla katkomassa siitä sivusuuntaan kasvavia hiusjuuria. Sitähän piti testata eikä tarvinnut pettyä, sillä kokoero verrokkina olleisiin käsittelemättömiin mukuloihin oli selvä. Isoin sellereistä oli pesun ja siistimisen jälkeen melkein 400gramman painoinen, pienin hädin tuskin 150grammaa. Aiemmin sellerien koko on ollut lähempänä tuota miniyksilöä ja ehkä suurimmillaankin 200-300 gramman kokoluokkaa kun nyt kaikki käsitellyt olivat vähintään 300-grammaisia. Ensi vuonna teen varmasti saman operaation kaikille mukulasellereille.

Isoin ja pienin selleri rinnakkain. Putsauksesta on jo pari päivää, joten leikkuupinnat ovat alkaneet tummua.

Mustajuuret nostin isänpäivänä 13.11. Yllätyin itsekin, kuinka hyvin ne oikeastaan kasvoivatkaan. Maanpäällinen osa ei nimittäin ollut kovin kummoinen lehtitupsu ja kuukautta aiemmin tehty koekaivaus parin reunimmaisen yksilön viereen paljasti, että tyveltä juuret olivat suunnilleen lyijykynän paksuisia. Ilmeisesti ne kannatti jättää vielä kasvamaan, sillä pakkasista huolimatta niistä sai viimein juuri sopivasti aineksia yhtä keittoannosta varten ja muutama juuri oli jopa kookkaampi kuin kaupassa myytävät. Kuorimisen jälkeen kattilaan päätyi 396grammaa, mikä ei jäänyt paljoa vajaaksi ohjeessa mainitusta 400grammasta.

Ne kasvoivat sittenkin syöntikokoisiksi!

Viimeisimpänä keräsin maa-artisokat pari päivää sitten. Viime syksynä minulta jäi suurin osa mahtisadosta keräämättä ennen kuin maa jäätyi, ja keväällä sainkin lapioida ämpärikaupalla mädäntynyttä löllöä kompostiin. Maahan jäi ainoastaan pikkuriikkisiä mukuloita, joten mietin, saadaanko satoa tänä vuonna lainkaan. Melkein nelimetrisiksi venynyt kasvusto tuotti kukkurallisen ämpärillisen kookkaita mukuloita ja puoli ämpärillistä pienempiä tai talikon piikeissä vaurioituneita mukuloita. Satoa tuli siis oikeastaan liiankin paljon meidän käyttöön nähden. Isoin mukula painoi reilu 200grammaa ja melkein samankokoisia oli todella monta. Vahingosta viisastuneena yritin nyt kaivaa maasta joka ikisen juurenpätkän pois ja istutin vain kuusi pienehköä mukulaa tilalle ja kolme pientä varrentynkää juurineen merkkaamaan mukuloiden istutuspaikat. Pikkurillin pään kokoiset mukulat ja kaikki löytämäni juurenpätkät heivasin lämpökompostoriin.

Yksi isoimmista mukuloista ja taustalla loppu sadosta.

Maa-artisokka ei säily ikuisuuksia maasta nostettuna, joten yritän käyttää sadon pois mahdollisimman nopeasti. Pienet ja vaurioituneet mukulat pesin huolellisesti ja keitin kuorineen soseeksi, jonka pakastin. Isommat ovat toistaiseksi ulkoeteisessä mutta ne on tarkoitus siirtää pian jääkaappiin odottamaan käyttöä. Tässä joutuu ehkä vielä etsimään uusia reseptejä mukuloiden hyödyntämiseen, sillä kuopukselle ei maa-artisokkasoppa maistu. Vinkkejä otetaankin vastaan.

Vielä löytyy taimistoilta houkutuksia. Näiden lisäksi ostin vaaleanpunaisia ja sinisiä hyasintteja, yhden pussin kumpaakin.

Eilisaamu valkeni talvisen näköisenä. Pakkasta on kolmisen astetta ja lunta muutamia senttejä. Vielä pikkuisen näkyy pisimpiä ruohonkorsia lumen seasta mutta se ei yleisilmeeseen paljoa vaikuta. Maailma valostui kerralla eikä illallakaan ole niin raskas ajella töistä kotiin, kun musta ja kaiken valon imevä maanpinta on nyt vaaleaa (ihan valkoiseksi ei voi kaupunkialueen kadunvarsia väittää). Edellisen kuvan tulppaaninsipulit pötköttelevät nyt maan uumenissa mutta narsissit istutin ruukkuun odottelemaan kevättä kellarissa. Hyasinteista kokeilen kasvattaa joulukukat. Sipuleissa näkyikin jo pieniä alkuja, joten ainakin ne ovat elossa. Syötävän sadon korjaamisesta siirryttiin siis kukkasadon kasvatteluun.

Laiskamadon syyspuuhat

Minuun on iskenyt pahimmanlaatuinen syyslaiskotus. Osittain olotila johtuu varmasti säistä, sillä pakkasöiden puuttuessa puutarha on pysynyt jotakuinkin katseltavassa kunnossa ja toisaalta sadepäivinä ei ole tehnyt mieli edes yrittää ulos. Niinpä olen vapaahetkinä vain nököttänyt kirjan kanssa sohvalla tai puuhaillut jotain muuta neljän seinän sisällä. Olen erittäin iloinen siitä, että lämpötila on nyt pysynyt plussan puolella. Mitä pidempään kunnon pakkaset pysyvät poissa, sitä lyhyemmän aikaa kestää musta ja pimeä loppusyksy ennen talvea.

Näin lähelle maa-artisokan kukintaa meillä ei ole taidettu koskaan päästä. Jokohan tänä vuonna ehtisi edes yksi kukka aueta?

Tänään paistoi hetkittäin kauniisti aurinko mutta navakka tuuli sai puutarhakärpäset pysymään piilossa. Liiteriä sentään täytimme koko perheen voimin. Vielä olisi pari mottia puuta pätkittävä haloiksi ja ladottava katon alle ennen talven tuloa. Viimeiset pari pussia kukkasipuleita istutin viikko sitten, joten nekään eivät pakota ulos. Valkosipulien istuttamisessa olen edennyt jo niin pitkälle, että olen päättänyt, mihin kohtaan kasvimaata kynnet lykkään. Tänään sain aikaiseksi erotella istutettavat kynnet ruokakäyttöön tulevista, joten nyt homma olisi vain istuttamista vaille valmis. Kasvimaan talviteloille laitto sen sijaan tyssää siihen, että osa satokasveista on nostamatta ja toisissa lavoissa kukkii iloisesti kehäkukkia, joita en raski vielä nyhtää pois. Niinpä seinustalla odottaa edelleen tyhjentämistä pitkä rivi kesäkukka-, tomaatti- ja paprikaruukkuja.

Kuka näitä raskisi vielä kitkeä pois?

Onko muilla samaa ongelmaa kuin minulla, että suosikkikasvikset kuuluvat pitkän kasvukauden vaativiin lajeihin? Sellerit, palsternakat ja purjot kasvavat vielä ensimmäisten hallaöiden jälkeen hyvinkin kokoa, samoin maa-artisokat ja ruusukaalit. Vaikka mm. porkkanat, herneet, pavut, salaatit ja valkosipulit on kerätty talteen tai syöty ajat sitten, ei kasvimaalla ole vielä yhtään kokonaan tyhjää lavaa. Tyhjiä nurkkia sen sijaan löytyy kun nopeammin satoa tekevät kasvit on kerätty pois hitaiden tieltä. Aukkopaikat pitää vain etsiä ruusukaalien ja sellereiden leveälle levittäytyvien lehtien alta.

Sellerien maanpäälliset osat näyttävät lupaavan muhkeilta.

Ensimmäistä kertaa olen saanut mustajuuret kasvattamaan ainakin kohtuullisen kokoiset lehtitupsut, juurten koosta tai laadusta ei ole mitään tietoa. Mustajuurikin kuuluu syksyllä viimeisten joukossa nostettaviin juureksiin. Sen voisi nostaa maa-artisokan tapaan myös keväällä, mutta enpä taida siihen saakka malttaa odotella. Näin harvinainen herkku pitää nautiskella jo ennen talvea, ettei juureksille vain tapahdu mitään talven aikana. Mustajuurien lehdet ovat alkaneet kaatuilla laatikon reunan yli ja mietin, onko se sadonkorjuun merkki.

Jokohan mustajuuret olisivat kasvunsa kasvaneet vai vieläkö juurille tulee pituutta tai paksuutta?

7,5 litran taikinakulhoon mahtuu kuutisen kiloa luumuja. Tämä setti on jo syöty ja jatkojalostettu.

'Viipurin punaluumun' satokausi jatkuu edelleen. Kävin tänään keräämässä puolisentoista kiloa luumuja, sillä viimeiset tuosta edellisen kuvan kulhollisesta pyöräytettiin paistokseksi. Olisin kerännyt enemmän mutta varasin mukaan liian pienen astian. Isäntä pääsee keräämään huomenna lasten kanssa loput ja sitten pitää miettiä, mitä tekisi sadon painosta revenneelle oksalle. Ainakin repeämä pitää siistiä, jotta puu pääsee paremmin parantamaan haavapintaa, mutta kannattaisiko haavapintaan laittaa jotain suojaksi vai antaa olla paljaaltaan? Ihme, että revenneen oksan vieressä rungon toisella puolella kasvanut oksa säilyi ehjänä. Sen oksakulma oli nimittäin minusta jyrkempi kuin tuon revenneen oksan. Taidan varmuuden vuoksi lyhentää ja keventää sitä jo kevättalvella, jos vain sattuisi sopivaa säätä ja hankiaiset (kantohanki) kohdalle. Uusimpien ohjeiden mukaan luumunsukuisia puita saisi leikata aikaisin kevättalvella tammi-helmikuussa, jolloin nestevirtaukset eivät ole vielä alkaneet. Luulen, että näillä korkeuksilla ehtisi leikata vielä maaliskuun alkupuolellakin. En laskisi tammikuuta vielä lähellekään kevätkuukaudeksi kun helmikuussakin saattaa olla vielä lähes -30 asteen pakkasia.

Latvassa on vielä ehkä pari kiloa tummanpunaisiksi kypsyneitä herkkuja. Revennyt oksakin näkyy kuvassa. Muovipussin suikaleet ovat pitäneet linnut hyvin poissa.

Osa talvetettavista kasveista odottelee seinän vieressä joko eteiseen tai kellariin vientiä.

Tässä vaiheessa syksyä ihmettelen aina, mihin ihmeeseen mahdutan kaikki talvisäilytykseen tulevat kasvit. Määrä tuntuu taas todella suurelta, vaikka olen hävittänyt jo kaksi ruukkuhortensiaa, kaksi daaliaa ja yhden ison verenpisaran. Yhden murateista istutin alkukesällä maahan ja sinne se saa talveksi jäädäkin. Talvehtii, jos talvehtii. Alppiruusun taimista puolet on myös istutettu maahan. Yllä olevassa kuvassa on muuten vain puolet talvetettavista kasveista. Loput, eli pieni kärhöarmeija (pikaisesti laskettuna niitä on jo kymmenen) ja sekalainen joukko muita lähinnä kellariin meneviä kasveja odottelee talven tuloa autotallin seinustalla tai maassa. Nyt toivon vain, että pakkaset pysyvät edelleen loitolla, jotta minun ei tarvitse kiikuttaa koko kasviarsenaalia talviteloille ihan vielä. Mitä lyhyemmäksi talvetuskausi jää, sitä paremmin kasvit ovat minusta talvehtineet.

Etualan suklaakosmos on myös menossa kellariin talveksi. Sopii kivasti komeamaksaruohoon, eikös vain?

Pientä leipomisinspiraatiota on alkanut tulla, kun leivinuunia on nyt lämmitetty tiheämpään. Viime talvena tekemäni vaalea leipäjuuri on ollut valitettavan huonolla hoidolla kesäaikaan ja arvelin sen olevan jo menetetty tapaus. Alkukesästä muistin vielä ruokkia sitä reilun viikon välein mutta avoimien puutarhojen lähestyessä sekin unohtui kokonaan. Niinpä Fanniksi nimeämäni juuriressukka joutui olemaan jääkaapin ylähyllyllä varmaan kaksi kuukautta ilman tuoreita jauhoja. Otin juuren huoneenlämpöön muutama päivä sitten ja ruokin sen, jotta saisin nyt viikonloppuna kokeiltua taas juurileivän leipomista. Varuilta laitoin keväällä kuivaamaani juurta toiseen astiaan heräilemään, jos laiminlyöty juuri ei ole enää elossa. Ihme kuitenkin tapahtui ja jääkaappijuuri heräsi jopa nopeammin kuin kuivattu juuri. Taikina kohosi oikein mallikkaasti ja vaikka leivän muotoilu oli yhtä epätoivoista sähellystä kuin ensimmäisellä kerralla, sain aikaiseksi kaksi hyvin rumaa, mutta maukasta ja yllättävän hyvin kohonnutta leipää. Osan muotoiluongelmista laitan kyllä leipomisalustan syyksi. Päätin kokeilla ensimmäistä kertaa leivonta-alustaa/leivinlautaa. Olen niin monesta paikasta lukenut ja kuullut ylistystä siitä, että piti ihan itsekin testata, mikä siinä nyt on niin ihmeellistä. Meillä on sellainen ihan keittiön kaapistoon rakennettuna mutta en ole koskaan tullut sitä käyttäneeksi. Nyt kun sitä kokeilin, en edelleenkään tiedä, miksi se olisi sen parempi kuin ruokapöytä. Puhdistaminen oli hankalaa eikä alusta pysynyt tukevasti paikoillaan pöydän päällä. Kertokaa leivonta-alustojen puolestapuhujat, mikä leivonta-alustasta tekee niin ylivertaisen pöytään verrattuna. Mikä on sen idea?

'Ville de Lyon' kukkii edelleen. Takapihalle ei ole pakkanen osunut senkään vertaa kuin etupihalle.

Konnanyrtti kukkii ilahduttavan runsaasti tänä vuonna. Seuranaan sillä on viimeisiä syyshortensian kukintoja ja kelloköynnöstä.

Näin syksyllä sitä katselee puutarhaa sillä silmällä, mitkä kasvit pysyvät edustavan näköisinä mahdollisimman pitkään. Moni keväällä aikaisin heräävistä kasveista ränsistyy nopeasti syksyllä ja toisaalta ne, joiden luulee jo kuolleen edellisen talven aikana kun ei mitään elonmerkkiä näy toukokuun lopussa, ilahduttavat vielä ensilumien sataessa. Esimerkiksi ritarinkannus ja saksankurjenmiekat ovat olleet pitkän aikaa mustia kun taas kivikkotörmäkukat näyttävät aivan samalta kuin kaksi kuukautta sitten ja kukkivat edelleen täyttä päätä. Tähän aikaan vuodesta taidan olla sitä mieltä, että nukkukoon joku kasvi vaikka juhannukseen saakka kunhan pysyy talven tuloon saakka kauniina. Keväällä on kuitenkin niin paljon sipulikukkia ja kaikkea muuta ihasteltavaa, että yksittäiset hitaammin heräilevät kasvit hukkuvat massaan. Syksyllä, kun päivät pimenevät ja osa kasveista on suuttunut hallan puraisuista, nousevat kestävämmät kasvit entistä suurempaan rooliin. Pitäisikin tehdä aiheesta ihan oma postauksensa. Ehkäpä sitten kun syksy vielä vähän tästä etenee ja yhä useampi kasvi on valmiina ottamaan talven vastaan.

Aurinkopenkin tämä pää ja kivikkorinne ovat edustavan näköisiä pitkälle syksyyn. Maksaruohoista jos olisi vielä käynyt leikkaamassa kuihtuneet kukat pois...

Edellisen kuvan yläosassa näkyi tämä silmänilo: puistoatsalea 'Illusia', jota ihastelen joka syksy. Ei pettänyt tänäkään vuonna!

Perennasiemenkirjeeseen osallistuneille sen verran väliaikatiedotusta tässä vaiheessa, että kirje on matkalla keskimmäiselle osallistujalle ellei ole jo perjantaina päässyt kohteeseensa on saavuttanut puolivälin ja lähtee tänään eteenpäin. Marjukka blogista Tutkimusmetsän puutarha laittoi loppuviikolla pientä maistiaista siitä, mitä siemeniä kirjeessä on nyt mukana. Onpa jännittävää odotella kirjeen etenemistä ja nähdä, millaisia ihanuuksia sieltä yltää tänne saakka ja toisaalta, ovatko itse laittamani siemenet kelvanneet kellekään.