"Laventeli" ja muita jorinoita

Kirjoitan tätä postausta patiolla kukintaansa aloittelevan pihlajan tuoksun ympäröimänä. Tuoksut ovat minulle tärkeitä puutarhassa ja joku erityisen hyväntuoksuinen kasvi saattaa saada asuinsijan, vaikka en muuten siitä niin välittäisi. Sama pätee myös toisinpäin: vaikka kasvi olisi kuinka kaunis tahansa, jätän sen hankkimatta, jos sen tuoksu ei sovi nenääni. Laventelin tuoksu on minusta melkein yhtä kamala kuin korianterin maku, mutta sen ulkonäkö olisi minusta todella ihana. Ajattelin aiemmin, että kasvatan iisopista laventelin korvaajan, mutta sillehän kävi huonosti viime talvena. Niinpä olen ollut erittäin iloinen pikkuampiaisyrteistä, jotka kukkivat sinisenään ja kasvavat kauniisti pallon muotoisena. Löysin siis puoliksi vahingossa "laventelini". Sitä paitsi niistä joka ikinen yksilö talvehti mainiosti, vaikka talvi vei muita kasveja niiden ympäriltä.

Pikkuampiaisyrtistä tykkäävät kimalaisetkin.

Pikkuampiaisyrtit, pikkusydämet ja naapurin omenapuu kukkivat yhtä aikaa. Pihlajat ovat aloittelemassa.

Monet varsinkin Etelä-Suomessa ovat kehuneet, että viime talvi oli lostava kasvien talvehtimista ajatellen. Suomi on pitkä maa ja niinpä täällä meillä viime talvesta taisi tulla The Tappotalvi 2. Tai oikeastaan sen paranneltu versio, sillä silloin muutama vuosi sitten menetin ainoastaan yhden syysleimun. Toki minulla ei ollut vielä läheskään niin paljoa kasveja kuin nyt. Lopullisia tuhoja en vielä tiedäkään, mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että ainakin 32 eri lajikkeessa on kuolleita yksilöitä enemmän kuin eläviä. Lisäksi on seitsemän kärhöä, jotka ovat jääneet nukkumaan, elleivät jopa kuolleet sekä monta perennaa, jotka versovat selvästi heikommin kuin aikaisempina vuosina. Kasveja, joista kuolivat kaikki yksilöt, on yhteensä ainakin 15. Voisin sanoa, että harmittaa aikamoisen paljon. Osan kasveista vei kevätahava havusuojauksista huolimatta. Siitä olen iloinen, että aivan pieniä pistokastaimia lukuunottamatta puuvartisia ei mennyt ja parin menehtyneen perennan siementaimia on alkanut löytyä.

Ihana tarhakylmänkukka selvisi, samoin kuin sen vasemmalla puolella oleva sinikatana 'Alba'. Vasemman alanurkan sinilemmiö selvisi myös, vaikka suurin osa sen oksistosta kärsikin kevätahavasta.

Sammalleimut yllättivät kestävyydellään, sillä niillä ei ollut minkäänlaistsa talvisuojausta. Ne lähtivät myös reippaasti keväällä kasvuun, joten näitä pitää ehdottomasti lisätä kivikkorinteeseen.

Jotta koko postaus ei menisi talvituhoista märisemiseen, kurkkaamme uudelle kasvimaalle. Valo ja lämpö tekevät selvästi ihmeitä, sillä kasvu on ollut todella vauhdikasta entiseen varjoisaan kasvimaahan verrattuna. Kannatti vaihtaa kasvimaan paikkaa!

Ruusukaalit ja nauriit ovat kasvaneet reippaasti, taaemmassa lavassa näkyy fenkolia ja herneitä.

Mansikat näyttävät viihtyvän seinustalla. Tähän laatikkoon sattui osumaan kaikki talvesta selvinneet, toisessa laatikossa lähti kasvuun vain kaksi yksilöä, joten nappasin yhden täydennystaimen kaupasta.

Tomaatinraakileitakin löytyy... niitä olisi enemmän, jos esikoinen ei olisi saanut päähänsä napata yhtä ja viskata sadevesikaivoon. Taidan käydä jatkossa kasvimaalla ainoastaan ilman lapsia.

Paprikoissa on isompia ja pienempiä raakileita, jotka ovat toistaiseksi säästyneet lapsilta.

Koska joka puolella kehutaan kurkkua helpoksi kasvatettavaksi, ostin yhden taimen. Lajike on 'Picolino' ja sen pitäisi ainakin myyjän mukaan olla oikea herkkulajike. Se pääsi tomaattien ja paprikoiden väliin ämpäriin kasvamaan ja sai tomaattien tapaan oman tukinarunsa. Tomaatit ja paprikat meinasivat alkuun nuupottaa aina kun aurinko alkoi paistaa seinustalle, mutta nyt ne ovat sopeutuneet oloihin ja ovat pärjänneet mainiosti. Toivottavasti kurkkukin viihtyy. Kokeilin tänä vuonna ruukuissa biohiilipitoista sammalmultaa, joka tuntuisi pidättävän todella hyvin kosteutta. Jopa näillä helteillä on riittänyt kastelu suunnilleen kolmen päivän välein, tosin viileät yöt ovat tasapainottaneet tilannetta. Voi olla, että yölämpötilojen noustessa ja kasvien kasvettua kookkaammiksi joutuu kastelemaankin useammin. 

Koko ruukkurivistö omasta mielestäni yllättävän hyvän näköisessä kasvussa.

Marjapensasaluekin on muuttunut sitten viime kesän. Tosin muutos on vielä kesken, koska kivituhka ja hake pääsivät loppumaan. Pahimmin vuohenputken valtaan joutuneet alueet on kuitenkin peitetty. Käyn muutaman päivän välein nyppimässä katetun alueen laidoilta puskevat vuohenputken lehdet, jotta kivituhkan ja hakkeen alle jääneet juuret nääntyvät aikaa myöten ravinteiden puutteeseen. Kunhan rikkaruohosto on kokonaan nääntynyt, ajattelin istuttaa marjapensaiden alle matalia marjakasveja, kuten mesimarjaa ja kuukausimansikkaa. Myös metsämustikat saavat levittäytyä ihan niin paljon kuin haluavat.

Mustikkamaa näkyy oikeassa alanurkassa ja kasvimaa vasemmassa ylänurkassa. Marjapensaat jäävät niiden väliin. Vähän ennen puoltapäivää auringonvalo siivilöityy metsän läpi.

Loppuun vielä muutama kuva kivikkorinteestä.

Kattomehitähdet selvästi viihtyvät kivenkolossa.

Kovan onnen patjarikot ovat saaneet vihdoin kasvurauhan ja kiittävät kauniilla kukinnalla.

Tähtilevisia 'Litlle Plum' on komeampi kuin koskaan ennen. Tähän pisteeseen päästiin kolmessa vuodessa. Ihana <3

Aurinkoista ja mukavaa viikonloppua!

Voi itku ja hammastenkiristys!

Tässä lumien sulamista katsellessani ihmettelin, miksi aurinkopenkissä olevasta mustilanhortensiasta näkyy vain pari jäniksensyömää latvaa. Se oli jo sen verran isompi, että puolet pensaasta olisi pitänyt olla näkyvillä. Samoin pensashanhikin pitäisi jo alkaa näkyä. Puhumattakaan puistoatsaleasta ('Illusia'), silmäterästäni. Karu totuus paljastui, kun aloin varovasti siirrellä lumia syrjään: kaikki pensaat näyttävät siltä, kuin jumppapallo, tai tässä tapauksessa jättiläismäinen lumipallo olisi pompannut niiden päältä. Suurin tuho kävi hortensialle, sillä kaksi isointa, näteimmin ylöspäin osoittavaa oksaa oli katkennut.


Mustilanhortensiasta minun piti kasvattaa pikkuhiljaa puumainen. Saa nähdä, mitä tuosta nyt tulee.

Atsalean oksat pomppasivat ylöspäin, kun lumitaakka keveni. Joitain oksankärkiä on poikki,
siinä taisi mennä monta kukkasilmuakin.

Pensashanhikki 'Creme Brule' kärsi hieman vähemmän, latvankärkiä on poikki joitakin.
Hurjan näköinen ulkomuoto johtuu onneksi vain taipuneista oksista.

Takapihallakin lumi oli sen verran vähentynyt, että löysin viime syksyn alesta ostamani tuijan. Se köllötteli 20-senttisen hangen alla pitkin pituuttaan, mutta lähti nousemaan kivasti pystyyn, kun taakka keveni. Maa oli tuolla vielä jäässä, joten se sai havuja varjostamaan mahdolliselta auringonpaisteelta.

Tältä näyttää vaakatasossa lumen alla maannut tuija. Ei ilmeisesti isompia vahinkoja. Runkokin suoristuu ehkä joskus.

Ettei koko kylmänkolea päivä mene vain tuhoja harmitellessa, kaivoin kaksi mansikkaa takanurkan penkistä amppeliin. Lumihanki toimi hyvänä ruukutusalustana. Eipähän tarvitse siivota multasotkuja pois sisältä. Huomaatteko muuten, että kuvan vasemmasta ylälaidasta puuttuu se kummallinen aitaviritelmä (muistinvirkistys: kuva 2)? Isäntä yllätti minut tässä yhtenä päivänä nykäisemällä sen pois.

Mansikat ruukuissaan.

Päätin myös jatkaa viime kesänä aloitettua niittyrinnettä. Kasvin paikka -blogissa oli aiemmin niittyhaaste, josta sain pienen pussillisen siemeniä. Maa niittyrinteessä oli jo sulanut, joten kuopsutin sammalet ja harvat heinät pois rautaharavalla. Hieman piti varoa sinne viime kesänä siirrettyjä kasveja. Ripaus tuhkaa ja iso ämpärillinen hiekkaa, niin eiköhän siinä kelpaa niittykukkasten lähteä kasvamaan. Siemeniä jäi paljon jäljelle ja niille onkin seuraava kohde jo mietittynä. Ja ehkä tämäkin alue vielä laajenee hieman oikealle päin. Kunhan lumet sieltä sulavat.

Aiemmin siirretyt kasvit ovat tuossa keskellä. Kuopsutetut alueet eivät ole noin montulla, miltä kuvassa näyttävät.

Niityn toistaiseksi ainoa päivänkakkara on selvinnyt talvesta.

Metsämansikkaa kasvaa tällä tontilla vähän joka paikassa.

Toivottavasti sää tästä lämpenee nopeasti, niin pääsisi kunnolla pihatöihin. Näin pilvisenä päivänä otetut kuvatkin ovat niin synkkiä, kaikki mustavalkeita ripauksella ruskeaa. Väriä olisi mukava saada ympärille. Ja ennen kaikkea saisi taimet ulos. Minulta alkaa loppua jo tila sisällä ja koulittaviakin olisi vaikka kuinka!

Ja itku ja hammastenkiristys loppuu tähän. Iloitsen sen sijaan siitä, että myyrätuhoja ei tänä vuonna ole yhtään. Miten teillä muilla? Kauhukuvia jyrsityistä kasveista ei ole liiemmin näkynyt, eli ovatkohan myyrät tänä vuonna vähissä?