Vielä löytyy kärhöjä

Hengissä ollaan ja vieläpä sen verran tolpillaankin, että pääsin kiertämään puutarhan kunnolla ympäri ensimmäistä kertaa melkein viikkoon. Kärhöt oli päästävä tarkistamaan, vaikka ei mitään muuta jaksaisi siellä tehdäkään. Loput kukkasipulit joutavat odottamaan ja tuskinpa rikkaruohotkaan puutarhaa vielä muutamaan päivään saavat haudattua alleen. Tehdään siis kärhökierros.

Loistokärhö 'Piilun' kukkia joutuu vähän etsiskelemään lehtien alta, mutta sieltä niitä vielä löytyi.

Loistokärhö 'Jan Pawel II' ei suotta piilottele kukkiaan. Näin kylmällä säällä avautuvat nuput ovat todella pinkkejä verrattuna täysin avonaisiin kukkiin (ylhäällä).

Etualalla kukkii 'Hagley Hybrid', taustalla vielä lisää 'Jan Pawel II':n kukkia.

Princess Kate nuppuilee runsaasti. Avonaiset kukat ruskettuvat nopeasti syksyn kosteassa ja koleassa kelissä.

Loistokärhö 'Elsa Späth' oli tehnyt salaa yhden kukan.

Elsan lähellä olisi ollut vielä kukassa tänä kesänä istutetut tarhaviinikärhöt 'Pernille' ja 'Etoile Violette' mutta enpä huomannut niistä ottaa kuvia. Toisaalta niitä onkin tullut kuvattua niin monta kertaa, että ovat varmasti saaneet jo oman hetkensä parrasvaloissa. Tiukukärhö 'Arabellastakin' olisi löytynyt vielä jokunen kukka kuvattavaksi, mutta sen yleisilme alkaa olla jo niin ränsistynyt, että jäi kuvaamatta. Muutakin ränsistynyttä aurinkopenkistä hallaöiden ja sateiden jäljiltä löytyy. Penkin yleisilme kohenisi kummasti, jos kaikki ruskettuneet kesäkukat kävisi saksimassa mataliksi.

Syysasteri 'Patricia Ballard' kukkii runsaasti mutta retkottaa samalla ihan joka suuntaan eivätkä ruskettuneet kosmokset pelasta asiaa lainkaan.

Talven yli maassa ollut gladiolus kukkii nyt. Se on saanut aidasta ja purppuraheisiangervosta suojaa hallalta.

Takapihalla loistokärhö 'Innocent Blush' ja tarhaviinikärhö 'Polish Spirit' kukkivat vielä hienosti. On siellä jokunen kelloköynnöksenkin kukka.

Vaikka korona ei meillä mitään hirmuisen vakavia ja rajuja oireita aiheuttanutkaan, vei se ainakin meiltä aikuisilta tehokkaasti voimat pois. Jokaisella meistä oli hieman erilaiset oireet; lapsilla lähinnä nuhaa ja pientä kuumeilua parina iltana, minulla sitkeästi 39-40 asteen välillä pyörinyttä kuumetta ja kohtalaista yskää, isännällä muutaman päivän kuumeilun (max.39 astetta) lisäksi yskää, iho-oireita ja osittainen makuaistin menetys. Saa nähdä, kuinka pitkään jälkioireista joutuu kärsimään. Tähän saakka tauti oli kuitenkin melko helposti kestettävissä, vaikka sairastelu ei koskaan kivaa olekaan. Maatessa päivät kuluivat. Heti ensimmäisenä kuumeettomana päivänä oli pakko tehdä jotain keittiön pöydällä odottaneelle luumukasalle. Kymmenen kiloa ei nimittäin kovin nopeasti vajunut pelkästään tuoreena syömällä. Päädyin kokeilemaan luumuhilloa. Ensimmäinen pieni erä päätyi pilttipurkkeihin, toinen erä pakasterasioissa pakastimeen. Vielä pöydällä odottaa pari-kolme kiloa luumuja ja puussa lisää kunhan ne kävisi joku vain keräämässä.

Viipurilaisen punaluumun hedelmistä tuli upean väristä hilloa. Oikeanpuoleinen purkki jäi vajaaksi ja syödään ensimmäisenä pois aamupuuron kaverina.

Vielä loppuun kuva nuotiopaikan luota: 'Ville de Lyon' aloitti kukinnan viimeisenä ja jatkaa varmasti talven tuloon saakka.

Ruskavärit alkavat hiipiä vihdoin meillekin. Peräti puolet pensasmustikoista punastelee ja pari atsaleaakin jo vähän. Naapurin aronia-aita on muuttunut epämääräisen vihreän-punertavankirjavaksi mutta eiköhän muutaman päivän päästä pääse taas ihastelemaan punaisena hehkuvaa näkyä. Värikästä ruska-aikaa!

Sairasvuoteella

Heipä hei karvaiset (ja tietysti myös vähemmän karvaiset) fanini! Piti tulla ihan itse tänne emännän blogiin naputtelemaan kuulumisia kun näyttää siltä, että emännältä se käy juuri nyt vähän heikonlaisesti. En siis itse ole sairastunut, vaan olen hoitanut hyvin tärkeää tehtävää sairaanhoitajattarena ja nyt siis myös tiedottajana.

Sairaanhoidollisiin tehtäviin kuuluu kuunnella sydäntä ja poistaa samalla stressiä.

Kaikki alkoi lauantai-iltana, kun emäntä alkoi hytistä kylmästä tulikuuman leivinuunin kyljessä. Ihan ihmeellistä! Minä nimittäin pysyin siitä paikasta kaukana, lämpöhalvauksenhan siinä olisi saanut. Sunnuntaiaamuna sama homma ja vielä isännälläkin. Sitten satuin kuulemaan, kun emäntä ilmoitti isännälle, että tikkuun tuli kaksi viivaa. Isäntä meni kovin vakavaksi ja kipaisi itsekin katsomaan mokomaa. Sitten sekin alkoi tunkea jotain puikkoa kirsuunsa. Sen verran ymmärsin, että kyse ei tainnut olla uusista pennuista, vaan jostain, minkä vuoksi kumpikin on ilmeisesti useamman päivän kotona.

Tässä estän emäntää lähtemästä sohvalta pois ja samalla tarkkailen isännän vointia. Pitää olla tehokas.

Vähän väliä emäntä ja isäntä ovat tunkeneet etutassujensa alle sellaista piipittävää härveliä. Varmaan kisailivat, kumpi saa siihen kovemmat lukemat. Emäntä on kuulemma toistaiseksi voitolla luvulla 39,72, mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan. Noilta pennuiltahan ne sen taudin saivat. Sellaista voi ilmeisesti sattua, kun lauma keskenkasvuisia viettää monta tuntia yhdessä huoneessa. Viime viikolla kumpikin niistä oli nimittäin kipeinä mutta eivät kyllä tuossa kunnossa kuin isäntäväki. Mistähän se johtuu, että pennut mekastavat yhtä paljon, olivatpa terveitä tai sairaita mutta nuo täysikasvuiset menevät ihan veteliksi, jos pikkuisen joku virus sattuu osumaan kohdalle?

Pitää päivystää ahkerasti vieressä, ettei vointi vain pääse huonontumaan huomaamatta.

Ahkeran hoitamiseni ansiosta emäntä oli jo eilen vähän paremmin tolpillaan ja kävi iltapäivällä hetkisen ulkonakin keräämässä tomaatinraakileet ja 4,4kg luumuja. Vähän nyreänä se oli sisälle tullessaan, sillä kuulemma luumupuusta oli katkennut oksa. Sanoi, että luumut painavat liikaa, mutta olen itse sitä mieltä, että puussa oli rymynnyt orava. Lihovat mokomat näin syksyllä katkoen puista oksat, ja nyt kun on ollut tätä sairaanhoitajan hommaa, niin en ole joutanut ajamaan kurreja pois. Joka tapauksessa keittiön pöydällä on nyt likaisten astioiden lisäksi melkein kymmenen kiloa luumuja, joita kukaan ei ole jaksanut jatkojalostaa eivätkä näytä syömällä hupenevan kovin nopeaan tahtiin. Tai laittoihan se isäntäväki eilen yhden purkin melkein täyteen luumuja ja kaatoivat päälle jotain kirkasta. Kuulemma siitä tulee koronalikööriä ja sitten litkun seasta kerätyistä luumunjämistä aikanaan koronaviinaa ensi juhannukseksi. En aina ymmärrä niiden huumoria.

Emännältä oli muuten jäänyt julkaisematta kuva perjantai-iltana kerätystä kimpusta. Ei se ole tätä kyllä joutanut ihastelemaan kun on pötkötellyt vain sohvalla koko ajan.

Tästä leijonankidasta se sanoo tykkäävänsä paljon. 'Potomac Lavender' kuulemma.

Kävisin lukemassa teidänkin juttujanne ja naputtelemassa emännän puolesta jotain kommenttia niihin mutta en oikein ehdi. Pitää nimittäin lähteä pitämään taas emäntä aloillaan, ettei se ala höyrytä jotain joutavia. Kuulemma sairastaessa pitää muistaa levätä. Päivisin emäntä saakin levättyä hyvin, kun olen pitämässä sen aloillaan mutta illalla minun pitää mennä omaan petiin. Ja mitä tekee silloin emäntä? Hyppää vähän väliä yskimässä ja juomassa vettä! Kyllä pitäisi päästää minut myös sänkyyn hoitamaan, niin paranisi nopeammin!

Nyt se ei ainakaan pääse livahtamaan mihinkään! Ja minähän en siis nuku, vaan pelkästään näyttelen. Kukaan ei henno siirtää nukkuvaa koiraa pois sylistään.

Annan emännälle jossain vaiheessa luvan käväistä pikaisesti tietokoneella kunhan se on tarpeeksi hyvässä kunnossa siihen hommaan. Tiedän kokemuksesta, että ei se malta vain viittä minuuttia siinä istuskella, jos puutarhajutuista on kyse. Parempi siis pitää sairastuvan järjestystä tiukasti oman tassun hallinnassa. Hännänheilutuksiin!

Kaukana alelaareilta!

Edellisessä postauksessa suosittelin pysymään poissa taimistojen alennusmyynneistä, ettei tule hankittua itselle kasveja, joille ei ole tilaa joko kukkapenkeissä tai talvetuspaikoissa. Vaikka minulla olisi ollut tilaisuus poiketa tutkimassa alennushyllyt, onnistuin pitämään itseni kaukana taimistoilta. Siitä huolimatta minulle ilmestyi eilen uusia taimia. Äitini nimittäin osui Hankkijalle kun sieltä sai kymmenen perennaa kympillä ja soitti minulle, kun ei itselleen löytänyt niin montaa mieluista hankittavaa. Tokihan minun piti jotain keksiä, jotta äiti saisi muutaman haikailemansa kasvin halvalla. Valikoima ei ollut enää suuren suuri, mutta sain kuitenkin kuusi uutta kasvia puutarhaan.

Kaksi tarhasyysvuokko 'Paminaa', syysmaksaruoho 'Jose Aubergine', hybridipioni 'Cytherea', törmäkatkero sekä tarhavarjohiippa odottelemassa istutuspaikkaa.

Olen jo aiemmin sanonut, että en ole kovin intohimoinen pionifani. Aurinkopenkissä mellastava vesimyyrän roikale on kuitenkin ajanut minut kohti pioneja. Sattumaa tai ei, mutta viime keväänä myyrän tunneli päättyi siihen, missä alkoi tulla pionin juuria vastaan ja heti pionin toiselle puolelle istutetut tulppaanit olivat säästyneet ahmateilta. Tunneli oli myös kiertänyt kaukaa kaksi muuta pionia. Niinpä tuli ajatus lisätä myyräriskialueelle pioneja. Neljännen istutin aiemmin syksyllä ja nyt tuli viidenneksi 'Cytherea'. Se pääsi varjokujan alkupäähän, josta poistin muutama viikko sitten kuunliljat. Pionin seuraksi lykin narsissin sipuleita ja niiden alle kanankakkaa, joten myyrät saavat monta epämieluista yllätystä, jos yrittävät tulla herkkuja etsimään. Kunhan valkosipulien istutusaika koittaa, laitan muutaman kynnen pitsipihlajan juuristoalueelle pitämään puun juuret edes osittain turvassa. Sinne on istutettu jo hajulaukkoja, mutta ei pieni lisävarautuminen pahaa tee. Syökööt vesimyyrät joutoalueen juolavehnää!

Syysvuokon nuput ovat todella hellyttävän näköisiä.

Euron kappalehinnalla päätin uskaltautua kokeilemaan tarhasyysvuokko 'Paminaa' uudelleen ja vielä kahdella kasvilla. Muutaman vuoden takainen ensikokeiluni kun päättyi epäonnisesti tappotalveen. Tällä kertaa taimet ovat huomattavasti kookkaampia kuin silloin, joten ehkäpä edes jompi kumpi selviää ensi talvesta ja jää puutarhani vakituiseksi asukkaaksi. Istutin kummatkin eri puolille puutarhaa syvämultaiseen ja toivon mukaan myös suojaiseen kasvupaikkaan muiden kasvien keskelle.  Istutin toisen luumutarhaan, jossa se saa suojaa sekä pensailta että peittokurjenpolvilta. Näen sen kukinnan myös mukavasti olohuoneen ikkunasta. Toisen istutin kärhökaaripenkkiin pionin ja komeamaksaruohojen kainaloon. Ripsautin vielä syyslannostakin sekä kuopan pohjalle että mullan pintaan, jos se vaikka auttaisi niitä valmistautumaan paremmin talveen.

Hirveästi 'Paminaa' ei tästä kuvasta erota, mutta se on heti tuon kiven takana pensashanhikin tällä puolella. Kunhan vuokon kukat aukeavat, tulee tuohon kohtaan mukava pinkki pläjäys.

Jos luumutarhaan istutettu syysvuokko viihtyy kasvupaikallaan, joudun siirtämään jonkun pensaista pois. Muuten pensaat kasvaessaan hautaavat syysvuokon kokonaan alleen. Jos hanhikkien vieressä oleva pikkujasmike käyttäytyy yhtä huonosti kuin etupihalle istutetut yksilöt (kuivattaa puolet puskasta talvena, jolloin ei olisi pitänyt olla minkäänlaisia talvehtimisongelmia), poistan sen ja siirrän pienemmän pensashanhikin syysvuokon vasemmalta puolelta sen tilalle. Jos jasmike kasvaa hyvin, hanhikille on keksittävä joku toinen paikka. Ensi kesän kaikki mahtunevat kuitenkin vielä kasvamaan yhdessä. Nyt en halunnut siirrellä pensaita kun ei syysvuokon selviämisestä ei ole mitään takeita.

'Paminan' takana olevan 'Lovely Pink' -pensashanhikinkaan kukkia ei oikein kuvasta erottanut, vaikka silmällä kukat näkyvät selvästi. Onneksi lähikuvat on keksitty.

Tarhavarjohiipalle (keskellä edessä) löytyi paikka helposti: uusi työmaa nuotiopaikan takana nielee vielä monen monta kasvia. Tässä kivillä pengerretyssä kohopenkissä sen kukkia pääsee myös ihailemaan melko helposti.

Törmäkatkeron istutin aurinkopenkkiin. Sen kasvupaikka aiheutti hieman päänvaivaa, sillä olisi pitänyt löytää jostain aurinkoinen ja samalla myös kostea paikka. Meillä nimittäin aurinkoiset kasvupaikat ovat pääsääntöisesti myös kuivia, jos tätä kesää ei lasketa. Koska aurinkoon on vaikeampi vaikuttaa kuin kosteusoloihin ja törmäkatkero ilmeisesti sietää myös ajoittaista kuivuutta, valitsin aurinkopenkin etuosasta kohdan, johon aurinko ei ala paistaa aivan heti aamusta. Lisäavuksi lykkäsin pari savinokaretta montun pohjalle. Pitää vain muistaa käydä kastelemassa sitä, jos joskus sattuisi tulemaan vastaan kuukauden hellejakso ilman sateita. Sen lähistöllä on myös minipieni kevätatsalean taivukastaimi, jolle voi samalla reissulla käydä lorauttamassa toisen puolikkaan kastelukannusta, niin ei tarvitse yhden kasvin takia vettä kanneksia.

Törmäkatkerolla on nuppujen väristä päätellen tulossa kerrallaan hurmaavan sävyiset kukat.

Syysmaksaruoholle mietin pitkään sopivaa paikkaa. Muiden kasvien löydettyä hyvät kasvusijat bongasin kärhökaaripenkin gladiolukset ja hallaöinä mustuneet asterit. Ja kuinka ollakaan, samaisessa paikassa jalopähkämöt olivat jo muuttuneet hieman kärsineen näköisiksi. Jalopähkämöt ovat muutenkin olleet sijoillaan vain sen vuoksi, että taimia sattui olemaan juuri silloin saatavilla kun kyseisessä kohdassa oli tyhjää tilaa. Komeasta kukinnasta huolimatta ne ovat sen verran innokkaita leviämään, että joutuvat joskus kuitenkin väistymään sopivampien kasvien tieltä. Niiden värikin on väärä, sillä ne kukkivat samaan aikaan tarhavaleunikon kanssa ja minun värisilmääni sattuu hieman niiden yhteisesitys. 'Jose Aubergine' ratkaisee siis monta ongelmaa ja tuo samalla tummilla lehdillään kontrastia vihreyden keskelle myös ennen kukinta-aikaa. Se pääsi toistaiseksi vain gladioluksilta ja astereilta vapautuneeseen tilaan mutta uusi suunnitelma on alkaa lisätä sitä ja samalla hävittää pähkämöt kokonaan pois. Oikeastaan voisikin käydä hakemassa siitä kukkalatvoja maljakkoon ja istuttaa ne sen jälkeen maahan tai ruukkuihin. Saisi jo niiden lisäämisen hyvin alkuun.

Rikkaruohot piti tietysti kitkeä myös pois samalla, paitsi että onpas kummalliset lehdet ja juuri belliksellä eikun lemmikillä eikun... mikä ihme? Tämä "rikka" olikin ihan itse istutettu kaukasiantörmäkukka. Hups...

Kyllä sitä joskus pitääkin olla huonomuistinen! Heti kun tajusin kitkemäni kasvin olevan törmäkukan taimi, mieleen palasivat keväiset istutuspuuhat, kun piti vain saada ennen lomareissua mahdollisimman paljon taimia maahan. Ajattelin silloin, että törmäkukka saisi siinä aikanaan hyvin tukea kurjenpolvista ja värikin saattaisi sopia kivasti kaunopunahattuihin. Loppukesän kukintaakaan tuossa kohdassa ei ole liikaa, joten sinne vaan. Kyllähän sen muistaa siinä vaiheessa kun tulee aika nostaa gladiolukset talviteloille! No, törmäkukka pääsi takaisin maahan ja toivotaan, että on vielä keväällä hengissä. Perennojen seassa on myös yksi niistä itse risteytetyistä alppiruusuista, jolle tehdään sitten aikanaan tilaa, jos selviää sinne saakka.

"Jooseppi Munakoiso" erottuu nyt juuri ja juuri tuossa pienen mulloksen yläpuolella mutta kuvitelkaa näky sitten kun niitä on monta ja ne täyttävät koko syysleimujen edustan.

Ja yhtään kasvia en enää hanki, vai miten se nyt menikään... Vaikka hyvinhän noillekin yllätyshankinnoille paikat löytyivät ja maksaruoho vielä ratkaisi kärhökaaripenkin jalopähkämöongelman. Osan kukkasipuleista olen istuttanut mutta helmililjat vielä odottavat maahan pääsyä. Pidin tärkeämpänä saada perennat istutettua, jotta ne ehtisivät juurtua mahdollisimman hyvin ennen talvea. Lisätyötä, joskin hyvin mieluista sellaista on ollut luumujen kerääminen. 'Viipurin punaluumu' on muuttunut sadon painosta riippapuuksi eikä yhden viiden kilon satsin kerääminen auttanut lainkaan oksia nousemaan ylöspäin. Puussa on nimittäin vielä toinen mokoma ellei enemmänkin. Viikko sitten tehdyt umpioidut luumut ovat ihan hyviä, mutta ainakaan tuolla reseptillä niistä ei taida tulla meidän perheen vakioherkkua. Kanelia saattoi olla hitunen liikaa ja makeisiin luumuihin oli tullut jostain hieman liikaa hapokkuutta. Vaniljajäätelön tai muun makean jälkiruuan kanssa toimivat varmasti oikein hyvin. Likööri, luumupaistos (tai piirakka) sekä hillo ovat seuraavia kokeiluja. Mehuakin olisi kiva kokeilla, vaikkakaan tämänvuotinen sato ei taida ihan vielä siihen riittää. Tai mistäpä sitä tietää, jos loput puussa olevista luumuista kasvavatkin suuremmiksi nyt kun osa sadosta on kerätty pois viemästä puun voimia.

Viipurilainen riippaluumu koristeineen ja taustalla hieman lahovikainen pihlaja syysasussaan. Kuten näkyy, vieressä olevat pihlajat ovat vielä melko vihreitä.

Päivän kärhö on tänään tarhaviinikärhö 'Krakowiak'. Nätti, mutta saisi vain kukkia vähän runsaammin!

Tällä viikolla lämpötila on käynyt useamman kerran nollassa. Vain yhtenä aamuna on kuitenkin ollut kuuraa maassa, joten puutarhassa näyttää vielä kohtuullisen hyvältä. Syyshortensian kukat alkavat jo vähän ruskettua mutta sitä ei vielä erota kauempaa katsottuna. Syksy etenee toistaiseksi siis melko kivuttomasti. Tarinaa taisi tulla tällä kertaa vallan melkoisesti. Toivottavasti kuitenkin pääsitte tänne saakka ilman nukahtamista!

Tulikohan mokattua?

Loistokärhö 'Ville de 'Lyon' kukkii pienesti ja pienin kukin nuotiopaikan portissa.

Syysaleista löytyy usein todella hyviä kasveja pilkkahintaan. Kuinka monta perennaa ja pensasta meillekin on tullut alelaareista ja usein jäänyt puutarhan vakituisiksi asukkaiksikin. Muutama on myös menehtynyt mutta harmitus ei ole ollut liian suuri kun hankintahintakin on ollut vain pari kolikkoa. Erityisesti näillä korkeuksilla arat kasvit hankin mieluummin eurolla tai parilla kuin normaalihinnalla. Nietospensaiden kohdalla kävi aikanaan tuuri (hinta tasan yksi euro), sillä kummatkin ovat viihtyneet hyvin paksun hangen suojissa. Nyt tuli kuitenkin hankittua jotakin, minkä menestymisestä ei ole lainkaan takeita. 

Siemenestä itsekseen kylväytynyt leijonankita on varsin herkullisen värinen. Sävy on luonnossa vielä tummempi kuin tässä kuvassa.

Katsoin paikallisen K-raudan kesäpihalla mustaluumuja (Prunus cistena) jo siinä vaiheessa kun ne olivat puoleen hintaan myynnissä. Googlasin ja totesin, etten uskalla vielä siihen hintaan I-vyöhykkeellä menestyvää kasvia hankkia. Seuraavalla tarkistuskierroksella puiden hinta oli tiputettu kymmeneen euroon. Niitä oli jäljellä vielä viisi tainta ja kovasti jo sormia syyhytti napata yksi mukaan. Googlasin uudelleen ja jätin taas puut myymälään. Päätin, että jos niiden hinta tippuu vielä lisää, niin sitten uskallan kokeilla. Puoliksi toivoin, että joku ehtisi ostaa kaikki ennen kuin itse ehdin paikalle. Pari päivää sitten ohi kulkiessani huomasin aidan läpi, että vielä kesäpihalla näyttää olevan joitain kasveja jäljellä ja kun aikaa oli, kävin katsomassa. Yksinäinen mustaluumun reppana oli vaahterantaimien seassa ja hintaa enää vitonen. Nyt olen sitten mustaluumun onnellinen, mutta samalla vähän kauhistunut omistaja.

Tuntemattomaan perusrunkoon vartettu mustaluumu. Tuo perusrungosta lähtevä oksa pitää vielä käydä leikkaamassa pois.

Ensimmäinen talvi ei aiheuta päänvaivaa, sillä taimi mahtuu hyvin kellariin sitten kun ulkona tai ulkovarastossa tulee sille liian vilu. Ajattelin vielä istuttaa sen pikkuisen suurempaan ruukkuun, sillä nykyinen näytti olevan aika täynnä juuria. Eipähän kuivu talven aikana niin herkästi. Ongelmaksi tuleekin sitten seuraavat talvet, sillä eräällä ystävälläni oli hyvin suojaiseen paikkaan maahan istutettuna mustaluumu. Se pärjäsi muutaman talven yli pakkaspeitteellä suojattuna, mutta menehtyi sitten talvena, jolloin olosuhteet olivat hyvin suotuisat talvehtimiselle. Meillä mikään kohta tontista ei ole edes yhtä hyvä kuin ystäväni tontin epäsuotuisin paikka, joten taisinpa hankkia itselleni ruukussa kasvatettavan puun. Ruukkupuusta saa kyllä näyttävän lisän kesäkukkavalikoimaan, eli ihan hukkaan vitonen ei varmasti mennyt.

Syyshortensia 'Prim White' punertuu nätisti.

Ongelmia tuleekin sitten syksyllä, kun pitäisi miettiä, mihin puu menee talveksi. Talvetustila ei sinällään ole ongelma; onhan meillä kellari, jossa kasvit yleensä talvehtivat vallan mainiosti. Suurempia pulmia sen sijaan tulee kellarin koosta. Jos latvaoksat osuvat kellarin kattoon jo nyt, kuinka saan taimen mahtumaan kellariin vuoden tai kahden päästä? Leikkaamalla varmaan menettää seuraavan kevään kukinnan vai tekeekö mustaluumu kukkasilmut vasta keväällä? Ulkoeteisessä korkeutta riittäisi isommallekin puulle mutta 10 astetta taitaa olla aivan liian paljon talvehtimiseen. Pakkasen puolelle meneviä lämpöeristettyjä ulkovarastotiloja olisi myös tarjolla, mutta kuoleeko puu, jos juuripaakku jämähtää umpijäähän? Auringolta, tuulelta ja äkillisiltä lämpötilan vaihdoksilta varastotkin antaisivat suojaa ja tuskinpa niissä lämpötila muutenkaan menisi niin alas kuin ulkona. Mikähän mahtaisi olla paras talvetuspaikka? Kylläpä yksi taimihankinta aiheutti melkoisen aivomyrskyn pariksi päiväksi. Suosittelen pysymään poissa alelaareilta!

Mikä ihme monsterikasvi keskellä kuvaa on?

Ihmetystä ja kummastusta aiheuttaa myös edellisen kuvan kasvi. En muista kasvattaneeni moista eikä samanlaisia ole muualla puutarhassa. Lehdet ovat pehmeät ja karvaiset. Kylvin tuohon kohtaan piiankieltä ja istutin joitain jämätaimia, mm. mustasilmäsusannan, punahatun ja purppurarevonhännän (joka ei jaksanut kasvaa), mutta mikään niistä tuo ei varmasti ole. Se ei myöskään ole kehäkukka, vaikka lehdet vähän siltä näyttävätkin. Jossain vaiheessa tuli mieleen joku päivänhattu, mutta nyt en ole siitäkään varma. Kiinnitin jo aiemmin kesällä huomiota taimeen, sillä se ei vaikuttanut miltään rikkaruoholta. Jätin sen siis kasvamaan ja sitä se on tehnytkin; pituutta sillä alkaa olla 70cm, jos lasketaan maata myöten suikertanut tyvi mukaan. Ehkä arvoitus pian ratkeaa, sillä latvoissa näyttää olevan jo nupun alkuja.

'Viipurilaisen punaluumun' oksat notkuvat punertuvien hedelmien painosta. Eivät ole ihan vieläkään kypsiä mutta enää ei mene kauaa.

Konnanyrtti kukkii tänä vuonna aika hyvin. Kelloköynnös on tunkenut lonkeronsa tämänkin puskan sekaan.

Nuotiopaikan luona uusi kaivanto edistyi oikein mukavasti viime viikonloppuna. Isäntä tuli avuksi jättikiven siirtämiseen ja aika tovi sitä saatiinkin yhdessä hivutella ensin ylöspäin kukkapenkin pohjalta ja sitten uudelle paikalleen polulle. Pääsin kuitenkin viimein kärräämään kompostia kuopan täytteeksi ja istuttamaan muutaman kasvin. Kalkitusta en laittanut, sillä istutin ruukusta isoimman jalohortensian maahan ja kolme pientä alppiruusua sen kaveriksi. Hortensia tuntui jo viime syksynä aivan liian isolta kellarissa talvetettavaksi, joten päätin nyt luopua sen talvettamisesta. Koska sitä ei mahdu tuomaan keväällä sisälle esikasvatukseen, kukinta alkaa joka tapauksessa myöhässä. Nytkin siinä on vasta muutama kukka auki ja melkein joka latvassa nuppuja tulossa. Talvehtikoot maassa, jos on talvehtiakseen. Jos se ei talvehdi kunnolla tai ei ehdi maassakaan kasvaessaan kukkia kesän aikana, saa aikanaan antaa tilaa muille kasveille. Toivoisin sen kyllä kukkivan, sillä sen kukkien väristä saisi melko luotettavaa tietoa maan happamuudesta. Oma veikkaus on, että tuossa kuusikon edessä maa olisi luonnostaan hyvin hapanta.

Nurmialueen puolelta näyttää tältä. Sain kivipengerryksen valmiiksi ja polkukivien väliin hiekkaa.

Nuotiopaikalta katsottuna. Kukkapenkistä kaivettu jättikivi on tuossa sammaleisen pengerryskiven oikealla puolella.

Oma projektinsa oli jättikiven upottaminen polun täytteeksi. Ongelmaksi meinasivat muodostua polun kohdalla vastaan tulevat kivet, joita ei ollut toivoakaan saada pois. Jättikivellä kun oli paksuutta ohuimmasta kohdasta 20cm ja paksuimmasta melkein 30cm, niin ei meinannut löytyä sopivaa paikkaa, jossa sen pinta olisi jäänyt polun tasalle. Tarpeeksi laajalta alueelta kun kaivoin, löytyi juuri ja juuri sopivan kokoinen kolonen, johon isäntä sai jättikiven asettumaan. Sekin vaati melkoisen paljon pyörittelyä, jotta saimme ohuimman kohdan kivestä asettumaan tukevasti alle jääneen kiven päälle ja paksuimman kohdan uppoamaan kivien väliin. Toivottavasti routa ei pahasti liikuttele alle jääneitä kiviä, jotta polulla pääsee ensi vuonna vielä kulkemaan kompastumatta.

Jättikivi vasemmalla edessä. Oikein mainio polkukivi se onkin: tasainen ja tukeva. Alppiruusun taimet ovat keskellä penkkiä.

Hortensian taakse istutetut alppiruusun taimet ovat niitä äitini ja minun risteytyskokeiluja. Talvetan muutaman kellarissa mutta suurimman osan niistä olen istuttanut maahan. Tuohon penkkiin pääsi toistaiseksi kolme tainta mutta viimeistään sitten kun alkavat kukkia, kaksi siirtyy muualle. Kolme alppiruusua on aivan liikaa noin pienelle alueelle, mutta hidaskasvuisina sopivat hyvin olemaan siellä toistaiseksi. Alppiruusujen alle istutin tarhatiarella 'Pink Skyrocketin'. Rodojen, tiarellan ja hortensian lisäksi penkkiin jäi viime vuonna istutettu vaaleanpuna-valkoinen japaninakileijaristeymä. Ensi keväänä istutan aidan viereen mantsuriankärhön ja loistokärhön 'Diamond Ball'. Sopivaa paikkaa odottelevat myös kellarissa talvehtivat loistokärhöt 'Multi Pink' ja 'Andromeda'. Ehkäpä jompi kumpi päätyy seinäkkeeseen kolmanneksi, jos vain saan kaivettua tarpeeksi laajan kuopan kolmelle kärhölle. Ehkä on vähän typerää istuttaa kärhöjä happaman maan kasvien kavereiksi, mutta jos eivät tule toimeen, siirretään alppiruusut ja hortensia muualle. Onpahan sitä kalkkia ennenkin ripoteltu täsmäiskuna joillekin kasveille enemmän ja joillekin jätetty laittamatta.

Toivon, että tarhatiarella 'Pink Skyrocket' olisi pidempiaikainen ilo kuin aiempina vuosina istutetut tupastiarellat.

Ensimmäinen pensasmustikka alkaa olla punainen. Joissakin on hitunen punerrusta ja osa on vielä aivan vihreitä.

Meillä on tänä vuonna ruska selvästi myöhäisemmässä kuin viime vuonna. Koivut ovat vasta hiljalleen alkaneet saada kellertävää sävyä ja melkein kaikki atsaleoista ovat edelleen aivan vihreinä. Eniten ruskan sävyjä näkyy etupihalla paikoissa, johon parin viikon takainen hallayö osui pahiten. Pihlajista takapihan huonokuntoinen puu ja kauempana saman kadun varrella olevan naapurin pihapuu ovat värittyneet punaisiksi kun muut vasta harkitsevat asiaa. Märällä kesällä oli varmasti osuutta asiaan, sillä olen blogeista ihastellut Etelä-Suomen kuivuudesta kärsineiden alueiden komeaa ruskaa.  Harvinaista, että ruska-aika alkaa etelässä aiemmin kuin täällä. Toisaalta olen iloinen siitä, että vihreys säilyy pidempään. Lehdetöntä aikaa kestää muutenkin suunnilleen miljoona vuotta ruskan ja lumentulon välissä, joten en pane pahakseni kesäisten näkymien säilymistä edes hitusen pidempään. Sehän tietää todennäköisesti myös sitä, että ruska-aikakin kestää normaalia myöhempään, ellei sitten tule kovia pakkasöitä, jotka vetävät lehdet saman tien vihreistä mustiksi.

Loppukevennykseksi muutama kuva viikonloppuna 9-vuotissynttäreitään viettäneen Karon lahjanaukaisusta. Kaurahiutalepaketti oli sullottu täyteen pahvipakkauksia, joiden sisältä löytyi raksuja. Karo tykkäsi selvästi lahjastaan.

Värikästä syyskuun loppupuoliskoa!

P.S. Blogger temputtelee täälläkin. Lukuluettelooni oli ilmestynyt yhdeltä bloggaajalta suunnilleen kaikki postaukset, myös vanhat jutut, ja ne olivat syrjäyttäneet kaikki uudet postaukset. Ei siis riittänyt pelkästään se, että kommenttien julkaisu tökkii ja blogit latautuvat hitaasti, vaan piti myös pistää kapuloita rattaisiin uusimpien postausten lukemiseen. Kerrankin kun en ollut edes päiväkausia jäljessä siinä puuhassa! Hoh hoijjakkaa.

Siemenkirje lähtökuopissa!

Nyt on viimeiset hetket aikaa ilmoittautua perennasiemenkirjeeseen, sillä tänään se lähtee seikkailemaan ristiin rastiin ympäri maata. Jos yhtään tuntuu siltä, että haluaisit sittenkin osallistua, laita osoitetietosi sähköpostiini hiidenkivella (at) gmail.com. Täältä löytyy tarkemmat ohjeet. Lähetän itse kullekin osallistujalle alkuviikon aikana sähköpostilla osoitteen, johon kirje on seuraavaksi matkalla. Muutama mattimyöhäinen ehtii siis vielä hyvin mukaan. Osallistujia on tällä hetkellä yhdeksän, joten minä ja Nila emme selvästi ole ainoita perennojen siemenlisäyksestä kiinnostuneita. 

Päivän kärhö olkoon toiselle kukintakierrokselle lähtenyt tarha-alppikärhö 'Albina Plena'.

Yksi kirjeen välipysäkeistä sattuu melkein työmatkani varrelle, joten vien kirjeen tänään suoraan perille saakka. Ajattelin, että näin saadaan kirje liikkumaan rivakammin ympäri Suomea kun ei tarvitse seisottaa sitä joka väliä postin pyöriteltävänä. Ihan kaikki alunperin kirjeeseen kaavailemistani lajeista eivät tehneet siemeniä, joten valikoima vähän kutistui. Jotkut lajit taas tekivät niin vähän siemeniä, ettei niistä olisi ollut jaettavaksi. Sellaistakin voi näemmä sattua. Sain kuitenkin kerättyä siemeniä peräti 20 eri kasvista, joten kirjeen sisällöllä saa kukintaa hyvinkin keväästä talven tuloon saakka. Tähän kun lisätään vielä teiltä muilta kirjeeseen tulevat aarteet, niin on ihme, jos ei löydy jokaiselle edes yksi mieluisa laji. Kuinkahan tässä malttaa odottaa siihen saakka, että kirje palautuu takaisin minulle? Tein omista siemenistäni seuraavat kaksi kollaasia:

Ylläolevassa kollaasissa vasemmassa reunassa on ylhäältä alas Barlow-tyyppinen akileija, keskikorkea viininpuna-valkoinen lehtoakileija ja alinna sinivalkoinen japaninakileija. Lisäksi kirjeessä on valkoista (lehto?)akileijaa, jonka juuret ulottuvat 70-luvulle Lempäälään. Siitä minulla ei ole kuvaa. Keskirivissä on ylinnä pinkki esikko, keskellä valkoinen ja purppurainen (kuvassa liian violetti) esikko, jotka ovat voineet risteytyä keskenään ja alinna isorikko. Oikeassa reunassa karpaattienkello ja isoinkarvillea.

Ja tässä kollaasissa vasemmassa reunassa loistosalvia sekä sinikatana 'Alba'. Keskellä vaaleajouluruusu, ritarinkannuksia ja kivikkosuopayrtti (matala maanpeittokasvi, aivan toisentyyppinen kuin se perinnekasvi suopayrtti). Oikeassa reunassa ylhäältä alas kivikkotörmäkukka 'Pink Mist', vuorijumaltenkukka ja punapäivänkakkara. Lisäksi kirjeessä on punatähkä 'Floristan Weiss' (ristipölytys punaisen kanssa mahdollinen) sekä ukonhattu Aconitum soongaricum, jonka itävyys voi olla melko kyseenalainen. Siemenet ovat nimittäin muutaman vuoden vanhoja enkä tehnyt siitä mitään koekylvöäkään testatakseni itävyyttä. Suurin osa kirjeeseen laittamistani siemenistä on kuitenkin tältä tai viime vuodelta.

Koko setti kirjeeseen laittamista vaille valmiina.

Laitoin siemenpussit vielä kahteen isompaan minigrip-pussiin, jotta ne eivät kerääntyisi niin helposti kaikki yhteen nurkkaan. En tiedä, onko pusseista hyötyä vai ei. Voitte matkan varrella ottaa ne poiskin, jos siltä tuntuu tai jos sattuvat pussit loppumaan kesken, niin käyttäkää vaikka noita omien siementenne pakkaamiseen. Kirjeessä kulkee myös lista toiselle kierrokselle osallistujista. Laittakaa joka tapauksessa nimenne siihen, vaikka ette osallistuisikaan, niin tiedän, että olette huomanneet kakkoskierroksen mahdollisuuden. Jos alkuperäinen kirjekuori on ehjä, voi siemenet pakata uudelleen samaan kuoreen kunhan peittää huolella edelliset osoitetiedot ja postimerkit sekä -leimat. Postimerkeistä puheenollen: niiden hinnat nousevat 29.9, joten tarkan euron immeisten kannattaa käydä hakemassa jo valmiiksi merkkejä varastoon ennen sitä. Tällä hetkellä kirje painaa 66g, joten kaksi merkkiä tarvitaan sen postittamiseen. Siinä vaiheessa, jos kirjeen paino sattuisi ylittämään 250g (melko epätodennäköistä), tulee halvemmaksi lähettää se XXS-pakettina kuin kirjeenä.

Kuopus oli askarrellut päiväkodissa äitienpäivälahjaksi paperimassasydämen, jonka sisään oli leivottu siemeniä. Tällainen auringonkukka sieltä sitten pitkän odotuksen jälkeen ilmestyi.

Laittakaa minulle viestiä blogin kommentteihin tai sähköpostiin, tai tehkää blogipostaus kun kirje on teillä, niin tiedetään, missä se milloinkin menee. Pyritään lähettämään kirje eteenpäin mahdollisimman pian sen vastaanottamisesta, niin ei tarvitse kierroksen viimeisten odotella kädet innosta täristen viikkotolkulla!

Tahmamultaa ja vastahankaisia kiviä

Tänä vuonna pääsin minäkin ihailemaan kelloköynnösten kukkia.

Syvimmät pahoitteluni taas teille, jonka puutarhassa ei ole tänä kesänä tarvinnut tuskailla liiman lailla kengänpohjiin, lapioon ja rautakankeen tarttuvan märän mullan kanssa. Kyllä oli kaivaminen tänään jälleen kerran niin hidasta ja raskasta kun jo hieman pinnasta kuivumaan ehtinyt multa oli kastunut parin päivän vesisateissa. Sain kuitenkin koivuangervoista toisen siirrettyä ja pienennettyä hieman toista. Siirretyn puskan jouduin pistämään palasiksi, jotta saisin siitä kaavailemani kapean ja timmin aidan kukkapenkin rajalle eikä yksi puska peittäisi puolta koko istutusalueesta.

Koivuangervot näyttävät vielä vähän rähjäisiltä, mutta eiköhän niiden ulkonäkö korjaannu, kun ensi keväänä alan leikkaamaan niitä muotoon.

Toiselle puolelle tuli hyvin tilaa mm. kärhöille ja tulevat istutukset ovat pensaiden takana hyvin suojassa lentäviltä jalkapalloilta.

Koivuangervojen siirron jälkeen kävin hakemassa ison ruukkuhortensian ja kolme alppiruusun tainta, jotka suunnittelin istuttavani maahan. Helpommin sanottu kuin tehty. Hortensian kuoppaa kaivaessani törmäsin tietysti kiviin. Ensimmäinen lähti helposti pois mutta toinen oli varsinainen kivimaailman vanha jäärä. Se vaikutti liikkuvan helposti edestakaisin mutta taisteli varmasti joka solullaan rautakankea vastaan kun sitä yritti saada nousemaan ylös. Viimein sain hivuteltua bumerangin muotoisen murikan maan pinnalle ja lopulliselle paikalleen ylimmän portaan viereen.

Saman kuopan kivi numero kolme koeteltavana. Tämä on aina lupaava näky. Kiviä maasta kammenneet tietävät, mistä puhun.

Bumerangin vierestä löytyi selvästi isompi kivi, joka myös alkoi suht helposti liikahdella. Siihen se sitten jäikin. Tuntui, että kivi oli tarttunut pohjastaan suorastaan imukupin lailla maahan tai vähintään kasvattanut juuret, joilla se ankkuroitui tiukasti vieressään olevaan jättikiveen. Sitä en aio edes yrittää saada pois mutta pienemmän kanssa taisto vielä jatkuu ennen luovuttamista. Kivi on pakko saada pois, sillä muuten penkin kasvualusta on vähän turhan kivistä. Kivennäismaa tuskin tarkoittaa sitä, että kasvien juuret joutuvat etsimään multahippusia kivien väleistä. Aamupäivän urakointi jäi muiden hommien (ruuanlaiton, siivouksen ja sen sellaisten turhuuksien) takia kesken, joten kävin vielä illemmalla kokeilemassa rautakankijumppaa. Yhtä hitaasti kivi nousi kuin aamullakin, mutta olen kuitenkin saanut sitä kymmenisen senttiä hivuteltua ylöspäin. Hommaa hidastaa eniten se, että märkä multa ei valu kiven alle itsekseen enkä saa tökittyä sitä lapiolla samalla kun roikun rautakangen päässä. Urakka jatkuu huomenna ja jos multa ei ole kuivunut tarpeeksi tai kivi laihtunut yön aikana, pyydän paikalle perheen lihakset.

Todellisuus on se, että kivi on edelleen montussa ja kasvit montun vieressä. Bumerangikivi sentään on paikoillaan nurmen reunassa.

Kaksi varjokujan portin juurelle istutettua kelloköynnöstä sai aika hyvin peitettyä oman alueensa ja ovat nyt alkaneet aukoa nuppujaan.

'Kuntalan' sato on kerätty, tosin viime tipassa. Oikea keräyshetki olisi ollut jo pari päivää sitten, mutta enpä sateessa ja vielä työpäivinä viitsinyt (ja oikeastaan muistanutkaan) lähteä luumuja tutkimaan. Nyt ne olivat jo melkein ylikypsiä ja osa oli ehtinyt halkeillakin ja kun emme mekään kiloa kerralla syö, piti keksiä joku säilömiskonsti osalle sadosta. Hillo ja sose tuntuivat tylsiltä vaihtoehdoilta, joten päätin kokeilla ensimmäistä kertaa luumujen umpiointia. Laitoin mausteliemeen kanelitankoa, vaniljajauhetta ja tähtianista. Pienemmästä purkista maistellaan jo ennen kuin 'Viipurin punaluumun' sato kypsyy, jotta selviää, umpioidaanko vielä lisää luumuja vai keksitäänkö sen sadosta jotain muuta. Isännälle jo lupasin, että voidaan laittaa viipurilaisen runsaasta sadosta tulemaan myös testiannos luumulikööriä. Kivaa, kun luumuja tulee tänä vuonna jo sen verran paljon, että hedelmiä ei tarvitse jakaa tasan perheen kesken, vaan sadosta riittää reilusti tuoreeltaan syötäväksi ja pikkuisen säilöntäänkin.

'Kuntalan' luumut eivät ole esteettisesti kovin kauniita mutta maistuivat oikein makeilta.

Umpioidut luumut jäähtymässä. Hauskasti nuo luumut nousivat kuumennettaessa pintaan.

Yrittiköhän tämä porkkana lähteä käpälämäkeen ennen sadonkorjuuta?

Karo viettää huomenna 9-vuotissynttäreitään ja toivottelee lempilöhöilypaikaltaan karvaisille blogikavereille sohvalämpöisiä syyspäiviä.

Olipa muuten aamulla vaihteeksi erittäin mukavaa vilkaista sääennustetta. Olin eilen illalla katsonut vahingossa Helsingin sään, joten oli hyvin mieluisa yllätys huomata, että täällähän onkin poutapäivä. Ja kerrankin sääennuste myös piti paikkansa!