Joutomaiden kukkaloistoa

Meillä on tontilla ja osittain sen ulkopuolella muutama turhanpäiväinen joutoalue, johon ei oikein pysty kunnon istutuksia laittamaan eivätkä ne nurmikkonakaan ole sen parempia. Niinpä niihin on tehty niittymäisiä alueita. Tein tammikuussa postauksen kivikkorinteen alla olevasta kadun pään lumenkasausalueesta, jossa on isoin joutolämpäreistämme. Viime kesänä alue oli jo aika kivan näköinen mutta nyt se on suorastaan räjähtänyt kukkaan. Kostea kesä näkyy selvästi myös sen kasvussa, vaikka kaikki siellä olevat lajit pärjäävät mainiosti myös kuivissa oloissa.

Pienellä alueella on ainakin kahdeksaa eri kasvia kukassa. Löydätkö kaikki?

Jos joku innostui edellisestä kuvasta laskemaan kukkia, niin kuvasta on tunnistettavissa seuraavat: myskimalva, oregano, karpaattienkello, (syys?)maitiainen, keltamaksaruoho, keto-orvokki, valkomaksaruoho sekä niittyhumala. Löysitkö kaikki? Valkoiset täplät aikalailla kuvan yläosassa ovat bellistä, mutta sitä ei kuvasta tunnista, jos ei tiedä sitä siellä olevan.

Myskimalvan seassa kukkii myös ketoneilikkaa, joka on runsastunut oikein mukavasti sitten viime vuoden.

Myös siankärsämöä on viime vuotta enemmän. Sekin sopii oikein hyvin myskimalvan sekaan.

Tarhakeijunkukka 'Hans' menee niittykasvina aivan yhtä hyvin kuin puutarhassakin. 

Vähän matalampaa: kelta- ja valkomaksaruohoa ja niiden seassa sammalleimua.

Minun piti keväällä tehdä yhtä sun toista tälläkin alueella mutta enpä tehnyt siellä muuta kuin kävin kitkemässä voikukat, rönsyleinikit ja ahosuolaheinät. Viime kesänä minua häiritsi siellä oleva melko iso lämpäre rentohaarikkoa mutta muut niittykasvit ja istuttamani maanpeitekasvit ovat levinneet sen verran hyvin, että haarikko on jäämässä alakynteen. Vielä sitä on siellä vaikka miten paljon, mutta se ei pistä enää niin pahasti silmään. Jos saan inspiraation, voisin käydä ainakin siirtämässä yllä olevasta kuvasta sammalleimun väljemmille vesille. Se ei kukkiessaankaan oikein näkynyt tuolta, joten siirto olisi siinäkin mielessä perusteltu toimenpide.

Särmäkuismaa en muista viime kesänä nähneeni mutta nyt se kukkii. Hyvin onnistui piilottelemaan kukintakokoon saakka.

Mielestäni tämä on syysmaitiainen, mutta en mene vannomaan. Bellikset ovat vähän rähjääntyneen näköisiä mutta eivät ne tuolta välistä oikein näykään ennen kuin ihan läheltä katsottuna. 

Niittyhumala ja keltamaksaruoho. Seassa myös nurmiröllin (?) röyhyjä.

Siinäpä runsaimmin kukkivaa kohtaa. Oli sen verran tuulista, että perhosia ei juurikaan näkynyt mutta kimalaisia, mehiläisiä ja kukkakärpäsiä oli runsaasti liikkeellä.

Naapurin puolelta katsottuna näyttää oikein hyvältä. Aurinkopenkin ritarinkannukset pilkottavat purppurapunalatvan takaa.

Kadun päässä oreganot vasta aloittelevat ja kun ne pääsevät vauhtiin, tulee pörriäisille juhlat. Sinistä väriä tulee pieni pilkahdus lisää kun kivikkorinteen päässä aidan edessä oleva ritarinkannus aloittaa kukinnan. Ylläolevassa kuvassa se näkyy vasemmanpuolimmaisen punaisen aitatolpan kohdalla. Jatketaan seuraavaksi tuon valotolpan takaa pilkistävän roska-astian luo. Siellä oli toinen joutoalueista ja vielä ihan kokonaan omalla alueella. Muutama vuosi sitten perustin sinne pikkuniityn, johon aloin kylvää ja istuttaa erilaisia ketokasveja. Ehkä pikkuketo olisi ollut kuvaavampi nimitys alueelle. Kapea ja jyrkkä luiska täynnä kaikki vesitilkkaset ja ravinteet imeviä siperianpihdan juuria ei nimittäin anna kovin kummoisia eväitä millekään vaativammalle kasvillisuudelle ja hankala se oli ruohonleikkurillakaan ajella. Nyt se saa rehottaa rauhassa ja minä vain seuraan, mitä sinne milloinkin ilmestyy.

Tänä kesänä pikkuniityllä kukkii erityisen paljon ketoneilikkaa ja yksi silkkiunikko.

Aikaisempina vuosina pikkuniityllä on kasvanut paljon päivänkakkaraa. Jostain syystä ne hävisivät melkein kokonaan viime talvena (myös takapihalla olevalta niittyrinteeltä). Joitain siementaimia sieltä löytyy ja pari kukkivaakin yksilöä, joten ehkäpä jonain vuonna niityllä on taas valkovoittoinen kukkaloisto. Koska pikkuniityn ja niittyrinteen lajistot eivät ole vielä täysin vakiintuneet, olen keväisin esikasvattanut niittysiemenseosta ja istuttanut taimet niityilleni. Tänä keväänä kylvöksestä ilmestyi kaksi silkkiunikkoa, jotka sattuivat kumpikin vielä pikkuniitylle. Kovin runsasta niiden kukkaloisto ei ole, sillä kumpikin on avannut yhden kukan kerrallaan ja vielä vuorotellen. Jos tekevät siemeniä, kerään ne talteen ja kylvän ensi keväänä. Itsekseen kylväytymisessä on se vaara, että siemenet valuvat rinteen alaosaan tai lähtevät tuulen mukaan.

Pikkuniitty jatkuu vähän aidan takanakin, mutta siellä kukinta on hieman vaisumpaa.

Pikkuniityllä kukki keväällä muutamia idänsinililjoja ja etelänkevätesikoita. Scillat ovat pärjänneet siellä esikoita paremmin mutta jotain keväällä ja alkukesällä kukkivia kasveja sinne pitäisi saada lisää. Keto on nimittäin aika karun näköinen kesä-heinäkuun vaihteeseen saakka, jolloin ensimmäiset päivänkakkarat alkavat kukkia. Siis sellaisena vuonna, jolloin eivät ole hävinneet edellisen talven aikana! Heinäkuussa kukintaa alkaa olla jo runsaammin. Ketoneilikka on viihtynyt pikkuniityllä aika hyvin, samoin niittyhumala. Muutamia hiiren- tai aitovirnoja on myös, mutta niitä pidän vähäsen silmällä ja kitken tarvittaessa etteivät valloita koko aluetta. Niistä tulee minusta helposti sotkuinen yleisvaikutelma. Jotain harvaa heinää niityllä kasvaa ja niitä saakin olla siellä täytteenä kun eivät selvästikään ole tukahduttamassa kauniimmin kukkivia lajeja. Kukkapenkkiin yrittäneen siankärsämön siirsin pikkuniityn laitamille tuomaan loppukesään kukintaa ja vihreyttä. Tällainen keto kun vähän ränsistyy syksyä kohti. Haluaisin tuonne myös ruusuruohoa. Muutama voikukka ja koivun taimi pitää aina joka vuosi kitkeä pois, mutta muuten pikkuniitty on ollut hyvin huoltovapaa. Näin pienen alueen niittämiseenkään ei tarvita viikatetta, vaan homma hoituu parissa minuutissa vaikka keittiösaksilla.

Ketoneilikkaa, niittyhumalaa ja pikkuisen keltamaksaruohoa sekä hopeahanhikkia. Näkyy siellä muutama päivänkakkaran kuihtunut kukkakin, jotka viskasin toiselta niityltä karistamaan tuohon siemenensä.

Olen vanhempieni pihalta kaivanut pikkuniitylle muutaman kissankellomättään ja varmuuden vuoksi kerännyt niistä siemeniäkin. Kylvin siemenet tammikuussa ja kylmäkäsittelyn jälkeen sain suunnilleen miljoona minikokoista kissankelloa. Istutin osan niityille ja osan roska-astian toiselle puolelle, jossa sattui olemaan sopivasti tyhjää tilaa. Olen suunnilleen koko kesän ajan etsinyt pikkuniityltä niitä aiemmin siirrettyjä kissankelloja ja surrut sitä, että taisivat nekin hävitä talven aikana. Tänään kuitenkin löysin kaksi kissankellon kukkaa ja vielä eri kohdista niittyä, joten ainakin kaksi on elossa. Siinä vasta kasvi, joka on mestari piiloutumaan kukintaan saakka!

Kissankello, päivänkakkara ja ketoneilikkaa suloisesti yhdessä.

Niittysiemenseos loppui tänä keväänä, joten jatkossa pikkuisten niittyjeni on tultava toimeen omillaan. Todennäköisesti kerään jatkossakin mieluisista ketokasveista siemeniä, jotta huonon talven tullessa kohdalle ei pääsisi tulemaan kovin pitkäaikaisia aukkopaikkoja. Tästä tuli jo sen verran pitkä juttu, että jätetään niittyrinteen tutkiminen parempaan hetkeen. Mieluusti johonkin sellaiseen kun siellä sattuisi kukkimaankin jotain.

Hankala kasvupaikka: lumenkasausalue

Tämä postaus pureutuu kasvupaikkaan, jollainen varmaan monelta löytyy: kuiva, tiivis ja köyhä kasvualusta, johon talvella tulee valtavat kasat lunta ja mahdollisesti myös hiekoitushiekkaa. Keväällä kohta voi olla pitkään läpimärkä kun lumet sulavat. Kaiken kukkuraksi aurinko saattaa paahtaa aluetta aamusta iltaan, kuten meillä. Sinne ei viisi oikein mitään istutuksia tehdä mutta ei sitä haluaisi ihan hoitamattomanakaan pitää. Nurmikko saattaa näyttää siellä hyvältä alkukesällä ja syksyllä, mutta jo parin viikon hellejakson jälkeen nurmi on karrelle palanut eikä ilahduta muita kuin ruohonleikkaajaa (joka saa siis huilia syyssateisiin saakka). Meillä sellainen alue on kivikkorinteen juurella kadun päässä. Se on tonttimme ulkopuolella mutta kuten kaupunkialueella yleensä, sen hoito kuuluu silti asukkaille. Tuoksuvatukoiden tuhoamisen jälkeen alueelle jäi iso rikkaruohoja puskeva mullos, jonka kasvittamiseen kysyin naapurilta luvan. Osa kohdasta kun sattuu olemaan hänen ruohonleikkuualueellaan. Lupa heltisi, joten pääsen nyt esittelemään, mitkä kasvit menestyvät haastavissa oloissa.

Kesä-heinäkuun vaihteessa alue on värikkäimmillään. Oreganon tummat nuput sopivat komeasti keltamaksaruohon keltaiseen kukkamattoon.

Aloitetaan keväästä. Täällä on talvisin yleensä runsaasti lunta ja kadun päähän tuleekin joka talvi monen metrin korkuiset kinokset, jotka painavat varmasti monta tonnia. Vaikka suurin osa lumesta haetaan yleensä maalis-huhtikuun taitteessa pois, tulee sulamisvettä silti aika paljon. Toukokuussa kadun pää onkin hyvin vihreä. Osa kasveista on siemenestä kylvetty, osa taimina istutettu ja loput itsekseen levinneitä. Maasta puskee hirmuisesti ratamoa ja rönsyleinikkiä, joita kitken säännöllisesti vähemmäksi ja korvaan mieluisammilla lajeilla. Peltolemmikit kitken pois ennen kukintaa ja jätän näyttävämmin kukkivat puistolemmikit jäljelle. Myös ahosuolaheinä yrittää tunkea sekaan ja kovasti yritän pitää senkin kurissa. Helpommin sanottu kuin tehty... Omin avuin tulleista kasveista keto-orvokki ja siankärsämö saavat jäädä, sillä ne kukkivat myös silloin kun muu kukinta on hyvin vähissä. Myös ketoneilikka ja niittyhumala kuuluvat suosikkeihini, sillä niiden lehdet ovat kauniin tummanvihreitä läpi kesän. Keltamaksaruohoa kasvoi nurmen seassa jo silloin kun muutimme ja se saa minun puolestani levitä vapaasti, vaikka onkin kukinnan jälkeen aika ruskea.

Bellikset ja itsestään levinneet lemmikit aloittavat kukinnan. Kevätvuohenjuurten päällä aurauslunta on talvisin suunnilleen metristä puoleentoista, lemmikkien niskassa voi olla kolmekin metriä lunta.

Keto-orvokki kuuluu myös kevään ensimmäisiin kukkijoihin. Tämä yksilö puskee keltamaksaruohon seasta.

Kesäkuun puolivälissä lumenkasauspaikka alkaa muuttua värikkäämmäksi. Silloin kukkivat bellikset, kangasajuruoho, hopeahärkki, keltamaksaruoho, myskimalva, sammalleimu sekä niittyhumala. Istuttamani kasvit ovat pääasiassa heti kivikkorinteen juurella, jossa aloitin testaamaan eri lajien kestoa näissä oloissa. Keväällä pääsen laajentamaan lämpäreitä, sillä kaukasianmaksaruohoa lukuunottamatta kaikki ovat viihtyneet hyvin. Samalla rikkaruohot joutuvat taas pikkuisen väistymään.

Ylhäällä kukassa on bellis, myskimalva, kangasajuruoho ja hopeahärkki, keskikuvassa keltamaksaruoho ja niittyhumala. Alhaalla kukkii myskimalva, bellis ja pieni alku sammalleimua.

Yleissilmäys illan hämärissä 22.6.2021. Kukassa keltamaksaruohot, tarhakeijunkukka 'Hans' (tolpan juuressa), päivänkakkara, hopeahärkki ja kangasajuruoho. Muutama valkoapilamätäskin näyttää kukkivan ja jokunen myskimalva. Kukkineet lemmikit on jo kitketty pois.

Viikkoa myöhemmin 27.6.2021 aloittaa ketoneilikka. Sen ja ison keltamaksaruoholämpäreen välissä on pääasiassa rikkaruohostoa, jonka korvaan keväällä muilla kasveilla.

Kesä-heinäkuun vaihteen kukkijoita: ylhäällä ketoneilikka, karpaattienkello ja myskimalva, alhaalla valkomaksaruoho, tarhakeijunkukka 'Hans', myskimalva ja oregano.

Heinäkuun alussa myskimalvat ja oreganot kukkivat komeimmillaan ja alueesta on tullut perhosten ja pörriäisten taivas. Kukassa on vielä hopeahärkkiä, valkoapilaa ja bellistä.

Tässä kuvassa vasemmalta oikealle keltamaksaruohoa, myskimalvaa, karpaattienkelloa, valkomaksaruohoa ja oreganoa.

Oregano ja ainakin viisi nokkosperhosta.

Meillä satoi viime kesäkuussa säännöllisesti vettä, joten kadun pään nurmikkokin pysyi pitkään melko vihreänä. Viimeiset sateet tulivat juhannuksen tienoilla ja 7.7. nurmikko alkoi jo rutista jalan alla. Maanpeitekasvit sen sijaan porskuttivat iloisesti. Hopeahärkin ja valkomaksaruohon osuutta aion kasvattaa selvästi, sillä niistä tulee hyvin väriä myös kukinta-ajan ulkopuolella. Tarhakeijunkukka 'Hans' on ollut suurin yllättäjä, sillä en uskonut sen viihtyvän muualla kuin kukkapenkin kuohkeassa mullassa. Muutama sellainen pääseekin kokeilemaan eloaan keskemmällä lumenkasausaluetta, niin tulee vähän korkeuttakin matalien maanpeitekasvien sekaan. 'Hans' myös kukkii käytännössä koko kesän ajan, mikä ei ole haitaksi lainkaan.

Verratkaa kuvan etureunan harmaata nurmikkoa kivikkorinteen reunakivien edustaan. Tässä vaiheessa paahtavaa kuivuutta oli kestänyt vasta alle kaksi viikkoa.

Heinäkuun puolivälistä alkaen lumenkasausalueen kukinta oli hyvin vaisua. Siankärsämöt kukkivat mutta niitä oli vain muutama pieni rypäs, joten kovin näyttävää kukintaa ne eivät saaneet aikaiseksi. Niiden lehdet pysyvät kauniin tummanvihreinä läpi kesän eivätkä ne säikähdä tallaamista, joten sopivat mainiosti tällaiselle alueelle. Yllä olevassa kuvassa siankärsämöitä näkyy myskimalvojen jatkeena kuvan vasemmassa reunassa.

Syyskuun alussa olin kuvannut kangasajuruohon ja hopeahärkin muodostamaa mattoa. Reunoilla juuresta uudelleen kasvun aloittaneita myskimalvoja ja oreganoja. Leikkasin ne nimittäin kukinnan jälkeen mataliksi.

Tällaisen "joutoalueen" kasvivalinnoissa kannattaa kiinnittää huomiota siihen, kuinka paljon pystyy käyttämään aikaa hoitotoimenpiteisiin ja saavatko kasvit levittäytyä täysin villisti vai eivät. Myskimalva ja oregano ovat perhosten ja pörriäisten suosiossa ja selviävät uskoakseni ihan missä vain. Ne myös tekevät valtavasti itävää siementä, joten kuihtuneet kukinnot on käytävä saksimassa pois ennen siementen kypsymistä, jos ei halua niiden valtaavan koko aluetta. Aloitin itse leikkaamisen siinä vaiheessa kun kukinnossa oli enää muutamia nuppuja aukeamatta. Leikkasin kukkavarret kokonaan pois, jotta jäljelle ei jäisi katkottuja tynkiä. Puutarhakasveista hopeahärkki, kangasajuruoho, sammalleimu ja valkomaksaruoho pärjäsivät ilman hoitamista eivätkä ole ainakaan vielä levittäytyneet riesaksi saakka. 'Hansin' kuihtuneita kukkia kävin silloin tällöin leikkaamassa pois ihan vain yleisen siisteyden takia. Bellis tekee myös paljon siemeniä, mutta läheskään kaikki sen taimet eivät selviä talvesta, joten tilanne pysyy aika hyvin hanskassa. Ketokasveista ketoneilikka, päivänkakkara, siankärsämö, keto-orvokki ja niittyhumala ovat levittäytyneet hyvin maltillisesti. Ne saisivat minun puolestani ottaa oman tilansa vähän vauhdikkaamminkin.

Keto-orvokki kukki vielä 26.9.

Jos teillä on vastaavanlainen alue oman tonttinne rajalla ja haluatte tehdä siihen muutoksia, kannattaa varmuuden vuoksi kysäistä lupaa kunnan puistotoimesta. Täällä lupa heltisi saman tien, mutta varoitettiin siitä, että mitään kiinteitä rakennelmia tai huoltotoimien estäviä juttuja ei saa tehdä. Kovin suuria rahallisia panostuksiakaan ei kannata tällaiselle alueelle uhrata, sillä jonain keväänä traktorin kauha saattaa kaapaista iloisesti lumen mukana myös pintamaata mennessään. Suurimmalle vaurioriskialueelle aion minäkin jättää olemassa olevan nurmikon, mutta ainakin kuvissa näkyneen rikkaruohoalueen korvaan mieluisammilla lajeilla jo tänä vuonna. Syksyllä jo pikkuisen aloitin urakkaa. Jos aikaa ja kasveja riittää, laajennan aluetta myös kivikkorinteen alkupäätä kohti.

Puutarha kukkii sisällä

Ulkona sää jatkuu kovin vaihtelevaisesti: välillä aurinko paistaa, hetken kuluttua sataa kaatamalla vettä. Juuri nyt tuulee melko navakasti. Toivottavasti enempää kukkia ei lähipäivinä katkeile, sillä maljakot alkavat olla jo vähissä. Myrskyn katkomista kukkasista tuli kuitenkin mukavasti kukkaloistoa ja tuoksua sisälle, mikä lieventää harmitusta puutarhan puolesta. Lupasin edellisessä postauksessa kuvia kimpuista ja tässäpä niitä sitten tulee.

Onnistunein kimppu tuli Elina-pionista, lehtosinilatvasta sekä purppurapunalatvasta.

Elina-pionin tarina löytyy täältä. Käykää lukemassa ja kertokaa ihmeessä, jos tiedätte jotain pionini historiasta. Saatan käydä lisäilemässä postaukseen jossain välissä lisää kuvia tästä ihanuudesta. Muutama sananen Elinasta löytyy myös postauksesta Perinteistä.

Kaikki kolme pioninkukkaa ovat samasta pionista.

Osa Elinan kukista on jopa näin yksinkertaisia...

... osa tällaisia pörröisiä ja loput jotain siltä ja väliltä, kuten ensimmäisessä kuvassa.

Seuraava kimppu on korkeampi: siinä on ritarinkannusta, leijonankitaa, myskimalvaa, harjaneilikoita sekä vihreänä komeasinikuunlilja 'Elegansin' lehtiä. Minusta ritarinkannuksen vaaleansininen ja roosanvärinen leijonankita sopivat niin kauniisti väreiltään yhteen, että ne oli pakko yhdistää samaan kimppuun.

Hempeitä sävyjä ja ripaus vaaleansinistä. Huomatkaa alemman pikkukuvan vaaleanpuna-valkokirjavien harjaneilikoiden hienostunut päivänkakkarakuviointi.

Kokosin oman pikkukimpun niistä harjaneilikoista, jotka eivät sopineet muihin kimppuihin.

Kuunliljan lehdet jäivät myös ylimääräisiksi, joten tästä tuli sitten tällainen tähden mallinen pikkukimppu.

Aikamoinen värikimara noissa harjaneilikoissa.

Myrskyn katkomat päivänliljat tuikkasin lasten katkomien pikkuampiaisyrttien kaveriksi sen kummemmin niitä asettelematta. Voitte kuvitella violetin ja keltaisen sekamelskan mielessänne, joten laitan sen sijaan vielä pari kuvaa puutarhassa nyt kukkivista kasveista. 

Siemenkirjeestä peräisin oleva loistosalvia kukkii kivikkorinteessä. Pieni koko selittynee alkukesän kuivuudella, mutta onko teillä muillakin loistosalvia tämmöinen joka suuntaan harottaja?

Kivikkorinteen juurella kukkivat keltamaksaruohot ja ketoneilikka.

Kärpästen juorukerho kokoontuu punakosmoksen kukalla. Mitä lie salaisuuksia surisevat...

Tervetuloa Saija ja muut lukijoideni iloiseen joukkoon! Kukkaisiin kuulumisiin ja hyvää viikonloppua!

Kivikkorinteen kasvit, osa 3

Sarja kivikkorinteen kasveista jatkuu tänään matalilla ja "matalilla" kivikkokasveilla. Ensimmäiset ovat siis oikeasti matalia, "matalat" muuten matalia, mutta nostavat kukkansa korkeuksiin. Sekava sepustus, mutta tiedätte, mitä tarkoitan, kun näette kuvat. Maksaruohot, mehitähdet ja levisiat esittelin kahdessa ensimmäisessä postauksessa, joten jätän ne pois tästä postauksesta. Tämän päivän kasviesittelyt tehdäänkin värijärjestyksessä.

Hopeahärkki vetää huomion keskikesällä valkoisena hohtavalla kukinnallaan. Muun ajan kasvukaudesta se on kauniin hopeinen.

Isorikko kukkii osittain samaan aikaan hopeahärkin kanssa, mutta nostaa kukkansa paljon korkeammalle.

Tarhakylmänkukka 'Alba' on kivikkorinteeni ensimmäinen kukkija. Vasta nyt muistin, että minun piti vaihtaa sen ympärille tummemmat kivet, jotta valkoiset kukat tulisivat paremmin esille taustastaan.

Tarhakylmänkukan ihanat siemenhahtuvapalleroiset jäävät koristamaan kasvia pitkäksi aikaa kukinnan jälkeen. Yksi suosikkikasvejani.

Siirsin loppukesällä erivärisiä belliksiä kivikkorinteen juurelle, missä maa on selvästi kosteampaa kuin rinteessä eikä aurinkokaan porota ihan aamusta iltaan. Keväällä nähdään, miten ne siellä viihtyvät vai onko paikka lumien sulamisvesien takia liiankin kostea keväisin.

Nukkapähkämö, eli lampaankorva viihtyy kuivimmassa ja karuimmassa mahdollisessa paikassa. Se kuuluu myös niihin kasveihin, jotka nostavat kukat korkeuksiin, vaikka ovat muuten matalia. Leikkaan kukkineita varsia pois, sillä muuten tämän siementaimia löytyy aivan joka puolelta.

Luulin siirtäneeni luonnonvaraisen ketoneilikan kokonaan pois kivikkorinteestä niittyjen puolelle, mutta sen alkuja tupsahtelee edelleen kivien väleistä. Olkoon sitten kun kerta näyttää viihtyvän, onhan se nättikin.

Alkusyksyn alelaarista löysin rantalaukkaneilikan 'Sea Pink'. Vasemmalla toivekuva ensi kesälle, oikealla tilanne lokakuulta.

Lapset aiheuttavat usein ylimääräisiä sydämentykytyksiä ja kauhunkiljaisuja puutarhassa. Kovan onnen patjarikkokin on saanut osansa, ellei enemmänkin. Sain puutarhaystävältä taimen toissa kesänä. Minulla ei vielä silloin ollut sille paikkaa, joten annoin sen kasvaa kesän ajan ruukussaan kokoa. Kuopus onnistui saamaan ruukun käsiinsä ja harjoitti tutkivaa puutarhurointia sillä seurauksella, että kasvi oli palasina ja mullat pitkin pihakiveystä. Keräsin palaset ruukkuun ja hoivailin parhaani mukaan siihen asti, että sain istutettua sen kivikkorinteeseen. Lapsilla on tapana katsella kivikkorinteessä surraavia pörriäisiä, joten en sen kummemmin kiinnittänyt huomiota, kun kuopus muutama päivä myöhemmin seisoi kivikkorinteen luona. Hetkeä myöhemmin tajusin tehneeni virheen, kun näin lapsen kaivelevan maata kivien välissä. Tietenkin juuri patjarikko joutui uudelleen uhriksi!

Toissa kesän kaltoinkohtelusta huolimatta patjarikko kukki viime kesänä. Eihän tämä nyt mitenkään loisteliasta kukintaa ole, mutta ainakin kasvi on hengissä.

Sammalleimua sain äitini ystävältä viime kesänä. Ilmeisesti tämän pitäisi olla sitä "tavallista" violetinpunaista. Varmistuksen näemme ehkäpä jo ensi keväänä.

Kangasajuruoho 'Magic Carpet' kukkii runsaasti aivan matalana mattona.

Kylvin keväällä ristikin siemeniä. Vasemmalla taas toivekuva, oikealla lokakuun todellisuus. Jospa ensi keväänä tulisi edes muutama kukka.

Lopuksi kivikkorinteen siniset sähikäiset. Loistosalviasta en tainnut ottaa edes taimikuvaa. Yksi viime syksynä kylvetyistä taimista ehti tehdä nuput, mutta ei aukaista niitä ennen pakkasia, joten salvioita ihastellaan ensi kesänä, jos talvehtiminen onnistuu. Sinilemmiö sen sijaan ihastutti viime kesänä häikäisevän sinisellä kukinnallaan.

Sinilemmiö 'Heavenly Blue' kukkii sopivasti yhtäaikaa hopeahärkin kanssa. Tosin kukintaa riittää ripotellen pitkin kesää.

Tässä kukintaa parhaimmillaan. Värikin on juuri näin sininen kuin kuvassa.

Tässäpä olivat kivikkorinteeni matalat kasvit. Seuraava postaus onkin sarjan  viimeinen osa. Esittelen siinä kaikki loput, eli korkeat ja näyttävät kasvit. Oikein mukavaa huomista isänpäivää kaikille iseille ja isoisille!

Jos edelliset kivikkokasvipostaukset ovat jääneet huomaamatta, niin seuraavista linkeistä pääset tutkimaan niitä:
Kivikkorinteen kasvit, osa 1 (maksaruohot)
Kivikkorinteen kasvit, osa 2 (mehitähdet ja levisiat)