Hillitön istutusmaratoni

Nyt on takana niin hurja istutusputki, ettei ole moista moneen vuoteen päässyt tapahtumaan. Viimeisten kymmenien taimien kohdalla aloin jo miettiä, että eikö ne koskaan lopu. Taisinpa myös lausua pari valittua (ja hyvin painavaa) sanaa sille, joka innostui keväällä vähän liikaa siemenlaatikolla.

Kahden päivän aikana tyhjennetyt taimiruukut ja -laatikot.

Urakka alkoi siitä, kun olimme sunnuntaina koko perheellä monta tuntia viljelypalstallamme. Ensin piti tietysti kääntää kivikovaksi mennyt maa istutuskuntoon ja sehän ei mikään kevyt pikkupuuha ollut. Autokin oli palstalle mennessä tupaten täynnä ja kuskia lukuunottamatta kaikilla oli sylit täynnä taimia ja jalkatiloissa työkaluja. Takakontista lohkaisivat melkoisen osan kylmälaukku ja olki-/heinäpaali, joita kävimme ostamassa muutamia paikalliselta maanviljelijältä kahden euron kappalehintaan. Tuore ruohosilppu olisi ollut parasta tavaraa palstalle mutta sitä ei omalta pihalta juuri nyt yletä. Auttaa se olkikin maanparannuksessa. Yksi paali ei pitkälle riittänyt mutta seuraavana päivänä tuotiin kaksi lisää kun ei ollut enää taimia auton täytteenä.

Maissintaimet saivat olkikatteen ja harson.

Maissien lisäksi myskikurpitsat, perunat ja borlottipavut saivat olkikatteen ympärilleen. Siemenkylvöksille en laittanut olkia, sillä ne saattavat maatuessaan estää siementen itämistä. Tarkoitus oli saada palsta valmiiksi jo sunnuntain aikana. Sitä ajatellen meillä oli kunnon eväätkin mukana. Ja saimmehan me toki istutettua kaikki taimet, mitä mukaan oli otettu. Loppujen lopuksi vain kävi ilmi, että tilaa jäi vielä, joten kotona pengoin siemenlaatikkoa ja hain kaupasta perheen toiveesta herneensiemeniä täydennykseksi. Maanantaina kävimme tekemässä kaksi penkkiä lisää ja seuraavaksi tarvitseekin vain käydä kastelemassa ja kitkemässä ennen kuin pääsee (toivottavasti) satoa korjaamaan.

Esikasvatettuja perunoita.

Maata talikoidessa ja taimia istuttaessa tuli vähän vilkuiltua muidenkin palstoja. Tyylejä näyttää olevan yhtä monta kuin puutarhureitakin. Muiden kasvipenkit olivat paljon pienempiä kuin meidän ja kaikki eivät olleet tehneet edes kohopenkkejä. Yhdelle palstalle oli tuotu lavakaulus ja multasäkkejä. Hyvä veto palstan kivikovan mullan tuntien. Voi olla ainakin varma, että vähintään yhdessä penkissä kasvaa jotain. Viimeksi tekemämme perunarivi oli kuin pikkukiviä betonissa, vaikka multa murusteltiin työllä ja tuskalla pehmoiseksi perunoita istuttaessa. Pitää vain toivoa, että perunanvarret ovat riittävän vahvoja työntämään betonikattonsa pois tieltä. Porkkanan, punajuuren ja nauriin siemeniä ei taida auttaa mikään. Mutta ehkä niissäkin penkeissä kasvaa edes sipulia, joita istuttelin rivien väleihin. Taimelle esikasvatettujen perunoiden ei sentään tarvitse taistella versojaan valoa kohti.

Palstanvartija

Palstan ja polun välissä olisi noin komeaa apilaa viherkatteeksi. Arvatkaapa vaan, saako niitä kerätä? No ei. Mutta sitten kun kunnan puisto-osasto käy leikkaamassa nurmikot, niin leikkuujätettä tuli lupa kerätä katteeksi. Pitänee pitää myös kastelureissuilla aina puutarhahanskat mukana, niin saa hamstrata heti silput talteen kun niitä sattuu olemaan tarjolla. Ämpärin jätimmekin jo valmiiksi palstalle. Maanantaina viereisessä puistossa oli työntekijä kitkemässsä. Jos olisi ollut enemmän aikaa, olisin ehkä saattanut käydä häneltä pyytämässä kitkentäjätteet katteeksi. Tuskinpa niiden käyttöä olisi pääpomokaan pystynyt kieltämään.

Suunnilleen koko tila on nyt käytössä.

Harsoja pitää vielä hankkia lisää, sillä viimeisin penkki jäi kokonaan ilman ja yhdestä on puolet paljaana. Tai sitten voi ottaa riskin ja toivoa, että fasaani ja rusakot eivät keksi tulla juuri omalle palstalle, kun vieressä on pelto täynnä apilaa. Tai jospa pellon laidassa näkemämme kettu pitäisi tihulaiset sopivasti kurissa. Laitoin kuitenkin hernekeppejä poikittain paljaaksi jääneen penkin päälle, jotta olisi edes jotain estettä tassujen tai nokan edessä, vaikka eivät ne juuri mitään suojaa, jos palstavaras on päättänyt tulla apajille.

Kotonakin kasvimaa edistyi.

Kotona pääsin vihdoin ruukuttamaan tomaatit ja chilin lopullisiin astioihinsa, kun seuraavan viikon ajaksi on ennusteissa riittävän lämmintä. Aloinkin jo kyllästyä niiden eteiselämään. Kasvilavat ovat pääsääntöisesti jo täynnä taimia tai kylvöksiä. Pariin lavaan taisi mahtua vielä ripsauttamaan salaatinsiemeniä tai istuttamaan jonkun taimen, jos sattuu vastaan tulemaan. Pitkästä aikaa samettikukkaa on aika runsaasti useammassakin laatikossa ja muutamassa tomaattiruukussakin. Kesäkurpitsa on niin lilliputtikokoinen, että sai jäädä vielä hetkeksi eteisen suojiin kasvamaan vähän kokoa.

Kurkkunurkka

Kasvimaan päätyyn tuli lisää raudoitusverkkoa kurkkujen kiipeiltäväksi. Ennen kurkuilla olikin vain tuo oikeanpuoleinen, tontin rajan suuntainen verkko, joka taipui aidan tapaan alamäkeen päin heti kun kurkut alkoivat saada kokoa. Toivon mukaan marjapensaiden puoleiselle sivulle laitettu verkko antaa ryhtiä toisellekin verkonpalaselle. Sen päähän on taivutettu muutama koukku, joilla verkot on lukittu toisiinsa kiinni ja alareunaa on upotettu 40cm maan alle. Istutin kurkuntaimet illalla ja kylvin vesisaavin puolelle salaattia ja rucolaa. Istutin sinne myös kaupan ruukkusalaatin jämät ja esikasvatetut vesikrassit. Kurkkuaidan takana valkosipulit kasvaa porskuttavat erinomaisesti. Lopulta joka ikinen viime syksynä istutettu kynsi iti, myös ne pienimmät, jotka odotuttivat itseään pisimpään. Tämän päivän työmaa on luultavasti marjapensasalueen kitkeminen.

Mustaluumu kukkii.

Jo monta vuotta kellarissa talvetettu mustaluumu on hieman surkea ilmestys. Lehtiä on tulossa harvakseltaan muualle paitsi kuvassa näkyviin oksiin. Puun yläosa on aika kalju, joten saatanpa pitää sen vähän syrjemmässä kunnes näen, tulisiko siitä edes jollain tapaa katseenkestävä. Jos ei muuten, niin sen juurelle istuttamani leijonankidat ovat ainakin virkeitä ja alkavat jossain vaiheessa kukkia. Voi olla, että mustaluumu ei pääse enää ensi talveksi kellariin, vaan kasvattelen pistokastaimesta uuden puun.

Liiterin päädyn luumu 'Kuntala' kukkii ihan mukavasti.

Mustaluumusta saatiin aasinsilta muihin luumuihin samalla kun lykitään kottikärryn täydeltä taimia pation suuntaan. Muutama vuosi sitten paleltuneet luumupuumme ovat edelleen aika erikoisen näköisiä. Liiterin päädyn 'Kuntalan' kuollut päärunko on katkaistu polven korkeudelta ja jäljellä on ainoastaan pahasti sivulle päin kallellaan oleva alaoksa. Hyvin taiteellinen tapaus siis. Muutaman metrin päässä 'Sinikka' on tehnyt kukkia vain alaoksilleen ja niiden päällä on tuuhea lehtipöheikkö. Epäilen, että pölyttäjät eivät edes löydä sen kukkia. Se siitä, palataan takaisin siihen taimilastissa olevaan kottikärryyn. Pation ympäristöön istuttelin gladioluksia, helokukonharjoja ja purppurarevonhäntiä. Helokukonharjoilla oli hirmuisen pienet juuristot, vaikka taimet olivat muuten paljon tomeramman näköisiä kuin viime vuonna. Toivottavasti ne kasvavat tänä vuonna edes pikkuisen korkeammiksi kuin viime vuonna, vaikka varmuuden vuoksi laitoinkin ne tällä kertaa penkin etureunaan.

Tulppaani 'Dolls' Minuet' ja taustalla muutama 'Carneval de Rio'.

Gladioluksia ja pari purppurarevonhäntää tuli myös pensasryhmän päähän pionin ja "nuken menuettien" väliin. Samalla jaoin tiheät krookusmättäät. Istutuspuuhia hidastaa kummasti se, että pitää välillä pysähtyä kitkemään kukkapenkkejä, jotta löytää mahdolliset aukkopaikat. Pensasryhmässä tosin ei kovin paljoa rikkaruohoja ollut, sillä kitkin sitä jo aiemmin keväällä. Nyt harvensin vain lemmikkikasvustoa ja melkein järkytyin laukkojen siementaimien määrän takia. Ja kotiloiden, jotka näyttävät vetävän laukanlehtiä kuin karkkia konsanaan.

Nimetön helmililja melkein hukkui samansävyisten lemmikkien sekaan.

Hempeän vaaleansiniset helmililjat löytyivät aurinkopenkistä, kun yritin etsiä viimeisille gladioluksille ja tsinnioille sopivia kolosia. Jos pensasryhmässä oli miljardi sorjalaukka 'Mount Everestin' tainta, niin aurinkopenkin ongelma ovat violetit ukkolaukat. Ja jatkossa varmaan myös sorjalaukat, sillä istutin niitä viime kesänä vesimyyrän karkottimiksi aurinkopenkin takalaidalle. Pitää vain muistaa kerätä joka ikinen kukkinut kukka pois ennen kuin siemeniä varisee joka puolelle. Nyt on viimeinenkin kesäkukan taimi päässyt maahan, joten kottikärryn tyhjine ruukkuineen saa suunnata varaston luokse. Ruukut päätyivät aloituskuvan kasaan ja siitä varastoon kunhan saan oven edestä mustaluumun ja muut kasvit pois. Pahus, istutettavana on vielä kärhö ja hyönteishotellin kattoterassin kukkalaatikko! Niin ja pikkuruisia perennantaimia vaikka miten monta! Ne olivat päässeet kiireellisempien istutettavien vuoksi vähän unohtumaan, sillä ne olivat säältä ja auringolta suojassa isompien takana. Hengissä ovat kuitenkin, kiitos varjon ja suht viileiden kelien.

Varaston luokse oli ihan itse eksynyt yksinäinen balkaninvuokko. Herttaista.

Istutuspuuhat jatkuvat siis vielä tänään mutta onneksi isoin ruukkuryysis on nyt selätetty. Perennantaimet saavat oikeastaan kasvaa vielä kokoa ennen maahan istuttamista mutta sen kärhön taidan istuttaa jo tänään. Se on tulossa takapihalle nuotiopaikan luokse. En ole tehnyt viime aikoina perusteellista kärhökierrosta mutta ainakin 16 loisto- ja tarhaviinikärhöä on reippaasti kasvussa. Ehkäpä tänään ylimääräisiä lemmikkejä sun muuta rikkaruohoa repiessä voisi tarkistaa kärhötilanteenkin.

Takapihalla kukkii kanadanatsalea 'Violetta'.

Ja nyt kun luulen kaikkien istutusten olevan jo paria ruukkua vaille loppusuoralla, minulle tuli tunne, että jostain löytyy vielä kasa istuttamista odottavia taimia. O-ou...

Syyskuuta hellesäässä

Kerrannainen kosmos on intoutunut kukkimaan.

Nytpä on ollut harvinainen elo-syyskuun vaihde; ei ole tarvinnut hallaöitä pelätä. Parina yönä on käynyt yhdeksässä asteessa mutta kurkuillekaan ei ole käynyt hassusti. Päivisin taas on saanut nauttia melkein hellelukemista ja mikäli sääennusteita on uskominen, lämpöä riittää vielä ainakin viikoksi.

Kasvimaalla hauskanväriset borlotto-pavut pullistuvat.

Kun on lämmintä, hyötykasvitkin kasvavat vielä kohisten. Salkopavut eivät jostain syystä jaksaneet enää kasvaa, vaan kertasadon tehtyään kuivettuivat kaikki. Borlotot sen sijaan kukkivat vielä täyttä päätä ja työntävät papua sen minkä kerkiävät. Olen kerännyt keskenkasvuisina syötäviksi sellaiset palot, joihin on tulossa alle viisi papua. Kaikki sitä isommat palot olen jättänyt pullistumaan. Niistä oli tarkoitus kerätä pavut kuivumaan, sillä pakastintila alkaa olla jo hyvin vähissä. Vanhemmillani on tänä vuonna tulossa aivan järjetön omenasato ja mehua on meidänkin pakastimessa jo monta kymmentä litraa, heillä litramäärä on varmasti kolminumeroinen. Omenasosetta on myös tullut meille pari ämpärillistä ja lisää varmasti tulee syksyn mittaan monen vuoden tarpeiksi. Onneksi oman puutarhan sadosta menee pakastimeen enää pari rasiaa timjamia ja ehkä pikkuisen rosmariinia. Tomaatit ja paprikat tulee syötyä tuoreeltaan. Näyttäisi lupaavasti siltä, että ainakin muutama puska ehtii kypsytellä hyvin koko satonsa ennen pakkasia. Parempia tomaateistakin tulee, kun saavat kypsyä ulkona.

Viipurin punaluumun yllätyssato.

Luumupuumme kärsivät todella pahasti viime talvesta ja luulimme, että tänä vuonna ei tule yhtäkään luumua. Hämmästys olikin melkoinen, kun 'Viipurin punaluumun' alaoksasta osittain tuivion oksien seasta löytyi viisi kypsyvää luumua. Olipa hyvä, etten leikannut kyseistä, hyvin matalalla kasvavaa oksaa viime kesänä pois. Se oli nimittäin ainut puun oksista, joka selvisi talvesta ilman isompia vaurioita. Hyvähän sillä oli köllötellä pakkasten yli syvällä hangen uumenissa. Koko muu puu näyttää kuivaneen pystyyn, mutta sai kuitenkin armonaikaa ensi kesään. Jos kuivilta näyttävät oksat eivät tule ensi vuonnakaan lehteen, luultavasti pitää kaataa sekin puu pois. Uusi lupaavan näköinen juurivesa onkin jo kasvamassa.

Loistokärhö 'The President' kukkii sittenkin ihan kivasti tänä kesänä. Tarhaviinikärhö 'Justa' kantaa myös kortensa kekoon.

Viime aikoina en ole joutanut blogeja katselemaan tai muutenkaan puutarha-asioita puuhailemaan. Remontti on vienyt edelleen kaiken ylimääräisen ajan mutta nyt se on vihdoin luullakseni tältä erää taputeltu. Viikonloppuna ja nyt alkuviikosta urakoimme ulkoeteisen, mikä olikin vähän mielenkiintoisempi projekti. Ilmankosteus kun nousi lauantain sateen takia melkein kahdeksaankymmeneen prosenttiin. Piti ihan laittaa ilmalämpöpumppu kuivattamaan huoneilmaa, jotta maalatut seinät kuivuisivat. Irrotimme myös sisemmät ikkunalasit, sillä talvella kovemmilla pakkasilla niihin kertynyt jää oli sulaessaan lahottanut karmeja. Onneksi pahimmissakin paikoissa oli vain parin millin syvyydelle pehmennyttä puuta ja suurimpaan osaan riitti pelkkä pinnan siistiminen. Tulipahan opeteltua kittaamista ja samalla tietysti karmit maalattiin valkoisiksi. Lisäsimme myös tiivisteitä ulkoruutuihin, jos vaikka jäätymisongelmaa saisi sillä pikkuisen hillittyä ja lämmitystarvetta vähennettyä. Lopuksi pesin tietysti kaikki kolme ikkunaa. Pienen vessan ikkunan pesu jäi vielä jollekin toiselle päivälle (tai ensi keväälle tai johonkin hamaan tulevaisuuteen), mutta nyt on kukkaeteinen valmis talvetettaville kasveille. Toivottavasti ei kuitenkaan tarvitse pitkään aikaan tuoda niitä suojaan kylmältä. Eteinen on nimittäin ihanan avara nyt, kun osa kengistäkin on unohtunut ties minne.

Vasemmalla maalaus juuri aloitettu ja oikealla valmis ulkoeteinen (tai suurin osa siitä).

Seuraava isompi urakka onkin sitten siivota kaikki remonttisotkut pois. Vaikka suojapahveja ja teippejä onkin laitettu aika hyvää tahtia roskiin sitä mukaa kun niitä on otettu pois, on kaikenlaista muuta remonttitarviketta jäänyt lojumaan "sopivasti käden ulottuville". Samalla on hankaloitunut muiden tavaroiden omille paikoilleen laitto, kun siirrettyjä huonekaluja sun muuta on aina tiellä. Ketjureaktio on seurannut toistaan hyvin lahjakkaasti, mutta vähän siellä sun täällä on ilme raikastunut ja uudistunut. Lisäksi pääsin vihdoin eroon eräästä edellisen asukkaan keräilykohteesta. Ette arvaa, kuinka paljon muovisia seinäkoukkuja voikaan piilottaa yhteen huusholliin! Vessan seinät oli suunnilleen päällystetty koukuilla ja paljon niitä oli keittiössäkin. Vessasta ylimääräiset (=kaikki) koukut saatiin pois jo vuosia sitten vessaremontin yhteydessä mutta keittiössä piilotteli vielä muutamia. Tässä mylläyksessä nekin revittiin vihdoin pois.

Viimeiset. Ei tule ikävä!

Lopulliseksi maalattujen pintojen saldoksi tuli laipiot kuudesta huoneesta, seiniä kolmessa huoneessa, leivinuuni-puuhella-takka-muuri-kokonaisuuden värinvaihdos possunpinkistä valkoiseksi ja saman uunikompleksin kaakelit niin luukkujen ympäristössä kuin tulisijojen edustalla lattialla sekä keittiön välitilan ja pikkueteisen lattian kaakelit samalla sävyllä. Maalia sudittiin myös ulkoeteisen sisäpuolen ikkunanpuitteisiin sekä avainkaappiin ja ulkoeteisen hanska-heijastin-koiranhihna-yms.-lokeroon. Tällä hetkellä ehkä eniten tulee katseltua keittiötä ja täytyy sanoa, että jos ei ole koukkuja ikävä, niin ei ole epämääräisen beigejä kaakeleitakaan. Nyt, kun niiden väri vaihtui, koko keittiö näyttää ryhdikkäämmältä ja jotenkin myös vanhat kaapin ovet aivan kuin kirkastuivat, kun välitilassa on selvästi vahvempi sävy tuomassa kontrastia. Työskentelytaso tosin on edelleen pilaantuneen taikinan värinen, mutta se nyt saa luvan kelvata siihen saakka, että koko keittiö menee uusiksi.

Ylhäällä keittiön välitilan ilme ennen, alhaalla jälkeen. Kaakelit eivät kyllä luonnossa ole ihan noin siniset kuin kuvassa.

Remontti lopetettu, koulu aloitettu, tosin jälkimmäinen vähän hämmentynein mielin. Aiemmista opinnoista ja työkokemuksesta saa hyväksiluettua hyvällä tuurilla jopa yli puolet kursseista ja jäljelle jää pääasiassa vain niitä kivoja, uusia juttuja. Tosin juuri se osa-alue, jota eniten odotin, lykkääntyy opettajan puuttumisen takia. Työn alla onkin nyt ollut opintosisältöjen tutkimista ja selvittelyä, mitkä vanhoista opinnoistani korvaavat minkäkin nykyisen opetussuunnitelman kurssin. Lisäksi kymmenessä vuodessa pakollisten englannin ja ruotsin kurssien opintopisteiden määrä on noussut kolmesta viiteen, joten kieliopinnoista en päässyt ihan kokonaan luistelemaan pois. Onneksi ainakin englannin opettajalle riittää, että teen itsenäisesti kahden opintopisteen edestä kirjallisia töitä ja yhden videon. Toivon, että kevätlukukaudella alkavan ruotsin kanssa selviää samantapaisella projektilla.

Luumutarhassa kukkivat syysleimu 'Starfire', syysasteri sekä loistokärhöt 'Polish Spirit' ja 'Ville de Lyon'.

Että sellaista tänne hetkeksi mykistyneiden linjojen päähän kuuluu. Viikonloppuna olisi tarkoitus vihdoin ja viimein tehdä puutarhassakin jotain. Saa nähdä, mitä se 'jotain' sitten on. Ehkä todennäköisimmin kitkemistä ja kuihtuneiden kukkien leikkelyä. Kumpaistakin puuhaa tuntuu riittävän aina.

Päivän kärhönä 'Polish Spirit'.

Nauttikaahan kesäisen lämpimistä ja aurinkoisista syyssäistä!

Syksyn kesäisin päivä

Herukkaperhonen purppurapunalatvalla

Nyt ei voi säätä moittia edes puolikkaan ajatuksen vertaa. Oli nimittäin niin kaunis ja lämmin päivä syyskuuksi, että olisi kelvannut heinäkuullekin. Pihalle mennessä oli suunnitelmana puuhailla yhtä sun toista mutta jumahdin heti ensimmäisenä aurinkopenkin purppurapunalatvojen luo, sillä siellä oli käynnissä melkoiset päiväperhosten kokoontumisajot. Korkeampi purppurapunalatva on jo kukkinut mutta matalampi 'Phantom' sen vieressä on juuri nyt parhaassa kukassaan ja siinä riittää vilskettä.

Kaksi nokkosperhosta, kolme amiraalia ja yksi neitoperhonen osui tähän kuvaan.

Amiraaleja näkyi kerralla seitsemän, neitoperhosia viisi, nokkosperhosia laskin kuusi, yksi herukkaperhonen ja vielä yksi keisarinviittakin. Lisää perhosia oli varmasti muissa kukkapenkeissä. Heti purppurapunalatvan alapuolella aidan toisella puolella punatähkät ovat hyviä perhoskasveja. Lisäksi etupihalla kookas mustilanhortensia ja sivupihalla syyssyrikkä houkuttelevat myös paljon perhosia. Punahatuissa ei juuri sillä hetkellä ollut niin vilkasta lentoliikennettä, vaikka nekin ovat yleensä perhosten ja pörriäisten suosiossa. Olen oikein mielissäni siitä, että näitä lentäviä puutarhaseuralaisia on runsain määrin. Niitä on niin mukava seurata.

Nokkosperhonen, amiraali ja joku kukkakärpänen.

Syysasteri 'Patricia Ballard'.

Vaihdoin keväällä aurinkopenkissä syysasteri 'Patricia Ballardin' ja punahatun paikkoja. Viime kesänä penkin etuosaan istutettu syysasteri nimittäin retkotti kaikkien naapurikasvien päällä ja kasvoi punahattua korkeammaksi. Ei ollut kovin toimiva yhdistelmä se, joten siirsin asterin aidan viereen takimmaiseksi. Siellä sille ei ole niin paljoa vieruskavereita alleen haudattavaksi. Ehkä siirron vuoksi asteri on nyt jäänyt kovin maltillisen kokoiseksi mutta eiköhän asia korjaannu ensi vuonna. Pelkäsin, että siirron takia asteri ei ennättäisi kukkia tänä vuonna kunnolla mutta olihan siinä jo ensimmäinen kukka auennut. Aivan samassa aikataulussa se näyttää meillä kukkivan kuin liilakukkainen syysasterikin.

Syysvuokko 'Pamina'.

Viime syksynä syysaleista napatut syysvuokot ovat syysasterin ohella pitäneet jännitystä yllä. Ensimmäinen kokeiluni jokunen vuosi sitten kuoli heti ensimmäisenä talvenaan mutta viime talvi oli sen verran suotuisa ja taimet kookkaampia kuin ensimmäinen yritykseni, että kumpikin talvehti hienosti. Kävin tutkimassa vuokkoni siinä vaiheessa kun blogeissa alkoi näkyä ensimmäisiä nuppuja, mutta kummassakaan ei näkynyt vielä minkäänlaista merkkiä nuppuilemisesta. Vasta pitkän ajan päästä ilmestyivät ensimmäiset nupun alut ja nyt nuput näkyvät jo selvästi. Koska sääennusteissa on luvattu lämmintä keliä, pääsen minäkin hyvin todennäköisesti näkemään vihdoin ensimmäiset syysvuokon kukat omassa puutarhassani.

Nepalinhanhikki 'Ron McBeath'

Nepalinhanhikilla on hieman erikoinen kasvutapa mutta niin suloiset kukat ja pitkä kukinta-aika, että oikeastaan tykkään siitä sen kasvutavasta huolimatta. Sen lehtiruusuke on melko kompakti mutta kukkavarret lähtevät suoraan sivuille joka ilmansuuntaan. Aikansa sivusuuntaan kasvettuaan ne kaartuvat ylöspäin ja nostavat kukkansa taivasta kohti. Olen istuttanut nepalinhanhikit kolmion muotoon melko lähekkäin toisiaan, jotta niiden väliin ei jäisi kukatonta kohtaa. Viime talven aikana vain kolmas niistä meni heittämään henkensä, joten aukkohan sinne lopulta taas muodostui. Onneksi on noita vapaaehtoistyöntekijöitä (Sailalta opittua termiä lainatakseni), kuten lemmikki ja nukkapähkämö, jotka täyttivät edes tyhjää mullosta. Kunhan hopeahärkki levittäytyy riittävästi, se saa ottaa lemmikkien ja nukkapähkämön paikan haltuunsa. Sen väri sopii minusta hienosti nepalinhanhikin kukkien väriin.

Hyönteisverkostani ei enää taida olla suojaamaan tuhohyönteisiltä...

Kasvuharsojen silppuuntuminen on jokakesäinen harmituksen aihe. Eivät nuo hyönteisverkotkaan näytä olevan sen vahvempaa tavaraa. Onneksi tuo oma hyönteisverkkoni ei sentään hajoa pieneksi silpuksi, vaan repeää siististi joka suuntaan jo pelkästä pienestä tuulenvireestä. Ensimmäisten isompien repeämien ilmaannuttua olenkin käyttänyt sitä lähinnä pitämään rastaat erossa pensasmustikoista. Nyt mustikkapensaissa ei ole enää kuin yksittäisiä marjoja jäljellä, joten verkolle tuli uutta käyttöä.

'Viipurin punaluumussa' punertaa jo reilusti.

Keksin käyttää hyönteisverkkoa apuna luumujen keräämisessä. Luumupuiden alusia kun on tullut kitkettyä vähän huonosti tässä viime aikoina ja onhan siellä ihan tarkoituksella istutettuakin aluskasvillisuutta, niin puusta putoavat luumut häviävät helposti sinne sekaan. Ensimmäisenä toki keräsin lasten kanssa kaikki jo valmiiksi pudonneet luumut pois mutta ennen puun ravistelua levitimme hyönteisverkon puun alle. Siitäpä olikin sitten helppo löytää pudonneet luumut ja varmasti kolhujakin tuli hedelmiin paljon vähemmän, kun luumut tippuivat pehmeän kasvimaton päälle levitetylle verkolle.

'Kuntalasta' löytyi muutamia kypsiä luumuja.

Tämän syksyn ensimmäinen erä kypsiä luumuja oli varsin muhkea. Kahdesta 'Kuntalasta' saatiin yhteensä 770g, 'Laatokan Helmestä' 2,47kg ja 'Viipurin punaluumusta' 2,1kg. Vaikka keräsin jo kesällä pahiten luumukääriäisen ja muumiotaudin saastuttamia hedelmiä kompostiin, löytyi niitä nytkin kolmasosa ämpärillistä. Puiden latvoihin en toki kesällä lähtenyt tikkailla kiipeämään, joten suurin osa tautisista luumuista tuli varmasti sieltä. Ja koska jollain lailla vialliset hedelmät karisevat yleensä ensimmäisenä, niin nytkin kerätystä sadosta reilusti yli puolet piti jatkojalostaa saman tien ja vain muutama litra jäi siltään syötäväksi. Seuraavana kypsyvät luumut ovat varmasti paljon isompia ja laadultaan parempia kuin tämä ensimmäinen erä.

Isossa kopassa on yli puolet 'Viipurin punaluumua' ja niiden päällä kerros 'Laatokan Helmeä'. Punaisessa kipossa 'Kuntaloiden' sato.

Keittelin 'Viipurin punaluumuista' viime syksyn reseptillä "lumpsuppia" (luumuketsuppia). 'Laatokan Helmen' vialliset luumut keitin hilloksi. Minulta meni ensin tunti silputessa luumuista toukansyömiä kohtia pois ja sitten toinen mokoma kiehautetuista luumuista kiviä noukkiessa. Tulin siihen tulokseen, että hedelmälihaa menee vähemmän haaskuun, jos erottelen kivet vasta keittämisen jälkeen. Joistakin luumuista kivi lähti helposti irti jo ennen keittämistä mutta suurin osa oli tiukasti kiinni. Samalla kun urakoin luumujen parissa, keittelin kolmannessa kattilassa punajuuria. Jos on kerta seistävä hellan ääressä, niin sama vahtia useampaa keitosta kerralla. Mukavampi olisi ollut puuhastella kukkapenkeissä mutta käytinpähän hyödyksi halvan sähkön päivän. Tausta"musiikki" tuli tietenkin pyykkikoneesta.

Luumupuusta tipahti hyönteisverkolle myös näin korea otus, joka paljastui villakarvajalan toukaksi. Kuvassa se mönkii etusormeni päällä.

Huomasin jo heinäkuun lopulla 'Laatokan Helmessä' erikoisen näköisen toukan. Silloin ei ollut kameraa mukana enkä enää hetken päästä muistanut lähteä sitä hakemaankaan, joten toukka jäi kuvaamatta. Tuntomerkitkään eivät silloin jääneet niin hyvin mieleen, että olisin osannut jälkeenpäin etsiä samanlaisen netistä. Unohdin koko asian, kunnes luumuja hyönteisverkolta kerätessäni löysin ison, karvaisen ja värikkään toukan luumujen seasta. Netistä lajia googlaillessani tuumin, että taitaapa olla kyseessä sama kaveri kuin silloin heinäkuussa tai hänen sisaruksensa. Siirsin toukan metsän puolelle vadelmapuskaan. Jatkakoot siellä elämäänsä. Itse perhonen on harmaankirjava ja kuten nimestä voi päätellä, sen jalat ovat hyvin pörröiset. Kaksi muutakin toukkaa tippui luumupuista, mutta niitä en ole vielä onnistunut tunnistamaan. Villakarvajalan toukkaan verrattuna ne olivat sangen tylsiä, tavallisia ja pieniä.

Parin päivän shoppailujen satoa.

Luumutarhan takaosassa kärhöt ja syysleimut kukkivat.

Huomenna on varmaan ihan pakko ryhdistäytyä joka paikan valtaavien rikkaruohojen kurittamisessa. Luumutarhassa lemmikit rehottavat turhan mallikkaasti yhdessä voikukkien, valvattien ja ratamojen kanssa. Muista pitäisi päästä eroon pikimmiten mutta osa lemmikeistä saa jäädä. Poluilla niidenkään ei sentään tarvitsisi rehottaa. Jossain kaiken rehotuksen keskellä pitäisi olla muutama punahatun ja tarhakylmänkukan taimikin. Toivottavasti ovat hengissä. Ja jos en pian leikkele isotähtiputken ja myskimalvojen kukkavarsia, niitäkin taimia löytyy pian joka paikasta. Onneksi on sentään lämmintä ja hyvää säätä huomisellekin, niin ehkäpä saan edes jonkun nurkan siistittyä.

Päivän kärhönä on 'Polish Spirit'.

Viikonloppuja!

Laiskamadon syyspuuhat

Minuun on iskenyt pahimmanlaatuinen syyslaiskotus. Osittain olotila johtuu varmasti säistä, sillä pakkasöiden puuttuessa puutarha on pysynyt jotakuinkin katseltavassa kunnossa ja toisaalta sadepäivinä ei ole tehnyt mieli edes yrittää ulos. Niinpä olen vapaahetkinä vain nököttänyt kirjan kanssa sohvalla tai puuhaillut jotain muuta neljän seinän sisällä. Olen erittäin iloinen siitä, että lämpötila on nyt pysynyt plussan puolella. Mitä pidempään kunnon pakkaset pysyvät poissa, sitä lyhyemmän aikaa kestää musta ja pimeä loppusyksy ennen talvea.

Näin lähelle maa-artisokan kukintaa meillä ei ole taidettu koskaan päästä. Jokohan tänä vuonna ehtisi edes yksi kukka aueta?

Tänään paistoi hetkittäin kauniisti aurinko mutta navakka tuuli sai puutarhakärpäset pysymään piilossa. Liiteriä sentään täytimme koko perheen voimin. Vielä olisi pari mottia puuta pätkittävä haloiksi ja ladottava katon alle ennen talven tuloa. Viimeiset pari pussia kukkasipuleita istutin viikko sitten, joten nekään eivät pakota ulos. Valkosipulien istuttamisessa olen edennyt jo niin pitkälle, että olen päättänyt, mihin kohtaan kasvimaata kynnet lykkään. Tänään sain aikaiseksi erotella istutettavat kynnet ruokakäyttöön tulevista, joten nyt homma olisi vain istuttamista vaille valmis. Kasvimaan talviteloille laitto sen sijaan tyssää siihen, että osa satokasveista on nostamatta ja toisissa lavoissa kukkii iloisesti kehäkukkia, joita en raski vielä nyhtää pois. Niinpä seinustalla odottaa edelleen tyhjentämistä pitkä rivi kesäkukka-, tomaatti- ja paprikaruukkuja.

Kuka näitä raskisi vielä kitkeä pois?

Onko muilla samaa ongelmaa kuin minulla, että suosikkikasvikset kuuluvat pitkän kasvukauden vaativiin lajeihin? Sellerit, palsternakat ja purjot kasvavat vielä ensimmäisten hallaöiden jälkeen hyvinkin kokoa, samoin maa-artisokat ja ruusukaalit. Vaikka mm. porkkanat, herneet, pavut, salaatit ja valkosipulit on kerätty talteen tai syöty ajat sitten, ei kasvimaalla ole vielä yhtään kokonaan tyhjää lavaa. Tyhjiä nurkkia sen sijaan löytyy kun nopeammin satoa tekevät kasvit on kerätty pois hitaiden tieltä. Aukkopaikat pitää vain etsiä ruusukaalien ja sellereiden leveälle levittäytyvien lehtien alta.

Sellerien maanpäälliset osat näyttävät lupaavan muhkeilta.

Ensimmäistä kertaa olen saanut mustajuuret kasvattamaan ainakin kohtuullisen kokoiset lehtitupsut, juurten koosta tai laadusta ei ole mitään tietoa. Mustajuurikin kuuluu syksyllä viimeisten joukossa nostettaviin juureksiin. Sen voisi nostaa maa-artisokan tapaan myös keväällä, mutta enpä taida siihen saakka malttaa odotella. Näin harvinainen herkku pitää nautiskella jo ennen talvea, ettei juureksille vain tapahdu mitään talven aikana. Mustajuurien lehdet ovat alkaneet kaatuilla laatikon reunan yli ja mietin, onko se sadonkorjuun merkki.

Jokohan mustajuuret olisivat kasvunsa kasvaneet vai vieläkö juurille tulee pituutta tai paksuutta?

7,5 litran taikinakulhoon mahtuu kuutisen kiloa luumuja. Tämä setti on jo syöty ja jatkojalostettu.

'Viipurin punaluumun' satokausi jatkuu edelleen. Kävin tänään keräämässä puolisentoista kiloa luumuja, sillä viimeiset tuosta edellisen kuvan kulhollisesta pyöräytettiin paistokseksi. Olisin kerännyt enemmän mutta varasin mukaan liian pienen astian. Isäntä pääsee keräämään huomenna lasten kanssa loput ja sitten pitää miettiä, mitä tekisi sadon painosta revenneelle oksalle. Ainakin repeämä pitää siistiä, jotta puu pääsee paremmin parantamaan haavapintaa, mutta kannattaisiko haavapintaan laittaa jotain suojaksi vai antaa olla paljaaltaan? Ihme, että revenneen oksan vieressä rungon toisella puolella kasvanut oksa säilyi ehjänä. Sen oksakulma oli nimittäin minusta jyrkempi kuin tuon revenneen oksan. Taidan varmuuden vuoksi lyhentää ja keventää sitä jo kevättalvella, jos vain sattuisi sopivaa säätä ja hankiaiset (kantohanki) kohdalle. Uusimpien ohjeiden mukaan luumunsukuisia puita saisi leikata aikaisin kevättalvella tammi-helmikuussa, jolloin nestevirtaukset eivät ole vielä alkaneet. Luulen, että näillä korkeuksilla ehtisi leikata vielä maaliskuun alkupuolellakin. En laskisi tammikuuta vielä lähellekään kevätkuukaudeksi kun helmikuussakin saattaa olla vielä lähes -30 asteen pakkasia.

Latvassa on vielä ehkä pari kiloa tummanpunaisiksi kypsyneitä herkkuja. Revennyt oksakin näkyy kuvassa. Muovipussin suikaleet ovat pitäneet linnut hyvin poissa.

Osa talvetettavista kasveista odottelee seinän vieressä joko eteiseen tai kellariin vientiä.

Tässä vaiheessa syksyä ihmettelen aina, mihin ihmeeseen mahdutan kaikki talvisäilytykseen tulevat kasvit. Määrä tuntuu taas todella suurelta, vaikka olen hävittänyt jo kaksi ruukkuhortensiaa, kaksi daaliaa ja yhden ison verenpisaran. Yhden murateista istutin alkukesällä maahan ja sinne se saa talveksi jäädäkin. Talvehtii, jos talvehtii. Alppiruusun taimista puolet on myös istutettu maahan. Yllä olevassa kuvassa on muuten vain puolet talvetettavista kasveista. Loput, eli pieni kärhöarmeija (pikaisesti laskettuna niitä on jo kymmenen) ja sekalainen joukko muita lähinnä kellariin meneviä kasveja odottelee talven tuloa autotallin seinustalla tai maassa. Nyt toivon vain, että pakkaset pysyvät edelleen loitolla, jotta minun ei tarvitse kiikuttaa koko kasviarsenaalia talviteloille ihan vielä. Mitä lyhyemmäksi talvetuskausi jää, sitä paremmin kasvit ovat minusta talvehtineet.

Etualan suklaakosmos on myös menossa kellariin talveksi. Sopii kivasti komeamaksaruohoon, eikös vain?

Pientä leipomisinspiraatiota on alkanut tulla, kun leivinuunia on nyt lämmitetty tiheämpään. Viime talvena tekemäni vaalea leipäjuuri on ollut valitettavan huonolla hoidolla kesäaikaan ja arvelin sen olevan jo menetetty tapaus. Alkukesästä muistin vielä ruokkia sitä reilun viikon välein mutta avoimien puutarhojen lähestyessä sekin unohtui kokonaan. Niinpä Fanniksi nimeämäni juuriressukka joutui olemaan jääkaapin ylähyllyllä varmaan kaksi kuukautta ilman tuoreita jauhoja. Otin juuren huoneenlämpöön muutama päivä sitten ja ruokin sen, jotta saisin nyt viikonloppuna kokeiltua taas juurileivän leipomista. Varuilta laitoin keväällä kuivaamaani juurta toiseen astiaan heräilemään, jos laiminlyöty juuri ei ole enää elossa. Ihme kuitenkin tapahtui ja jääkaappijuuri heräsi jopa nopeammin kuin kuivattu juuri. Taikina kohosi oikein mallikkaasti ja vaikka leivän muotoilu oli yhtä epätoivoista sähellystä kuin ensimmäisellä kerralla, sain aikaiseksi kaksi hyvin rumaa, mutta maukasta ja yllättävän hyvin kohonnutta leipää. Osan muotoiluongelmista laitan kyllä leipomisalustan syyksi. Päätin kokeilla ensimmäistä kertaa leivonta-alustaa/leivinlautaa. Olen niin monesta paikasta lukenut ja kuullut ylistystä siitä, että piti ihan itsekin testata, mikä siinä nyt on niin ihmeellistä. Meillä on sellainen ihan keittiön kaapistoon rakennettuna mutta en ole koskaan tullut sitä käyttäneeksi. Nyt kun sitä kokeilin, en edelleenkään tiedä, miksi se olisi sen parempi kuin ruokapöytä. Puhdistaminen oli hankalaa eikä alusta pysynyt tukevasti paikoillaan pöydän päällä. Kertokaa leivonta-alustojen puolestapuhujat, mikä leivonta-alustasta tekee niin ylivertaisen pöytään verrattuna. Mikä on sen idea?

'Ville de Lyon' kukkii edelleen. Takapihalle ei ole pakkanen osunut senkään vertaa kuin etupihalle.

Konnanyrtti kukkii ilahduttavan runsaasti tänä vuonna. Seuranaan sillä on viimeisiä syyshortensian kukintoja ja kelloköynnöstä.

Näin syksyllä sitä katselee puutarhaa sillä silmällä, mitkä kasvit pysyvät edustavan näköisinä mahdollisimman pitkään. Moni keväällä aikaisin heräävistä kasveista ränsistyy nopeasti syksyllä ja toisaalta ne, joiden luulee jo kuolleen edellisen talven aikana kun ei mitään elonmerkkiä näy toukokuun lopussa, ilahduttavat vielä ensilumien sataessa. Esimerkiksi ritarinkannus ja saksankurjenmiekat ovat olleet pitkän aikaa mustia kun taas kivikkotörmäkukat näyttävät aivan samalta kuin kaksi kuukautta sitten ja kukkivat edelleen täyttä päätä. Tähän aikaan vuodesta taidan olla sitä mieltä, että nukkukoon joku kasvi vaikka juhannukseen saakka kunhan pysyy talven tuloon saakka kauniina. Keväällä on kuitenkin niin paljon sipulikukkia ja kaikkea muuta ihasteltavaa, että yksittäiset hitaammin heräilevät kasvit hukkuvat massaan. Syksyllä, kun päivät pimenevät ja osa kasveista on suuttunut hallan puraisuista, nousevat kestävämmät kasvit entistä suurempaan rooliin. Pitäisikin tehdä aiheesta ihan oma postauksensa. Ehkäpä sitten kun syksy vielä vähän tästä etenee ja yhä useampi kasvi on valmiina ottamaan talven vastaan.

Aurinkopenkin tämä pää ja kivikkorinne ovat edustavan näköisiä pitkälle syksyyn. Maksaruohoista jos olisi vielä käynyt leikkaamassa kuihtuneet kukat pois...

Edellisen kuvan yläosassa näkyi tämä silmänilo: puistoatsalea 'Illusia', jota ihastelen joka syksy. Ei pettänyt tänäkään vuonna!

Perennasiemenkirjeeseen osallistuneille sen verran väliaikatiedotusta tässä vaiheessa, että kirje on matkalla keskimmäiselle osallistujalle ellei ole jo perjantaina päässyt kohteeseensa on saavuttanut puolivälin ja lähtee tänään eteenpäin. Marjukka blogista Tutkimusmetsän puutarha laittoi loppuviikolla pientä maistiaista siitä, mitä siemeniä kirjeessä on nyt mukana. Onpa jännittävää odotella kirjeen etenemistä ja nähdä, millaisia ihanuuksia sieltä yltää tänne saakka ja toisaalta, ovatko itse laittamani siemenet kelvanneet kellekään.

Vielä löytyy kärhöjä

Hengissä ollaan ja vieläpä sen verran tolpillaankin, että pääsin kiertämään puutarhan kunnolla ympäri ensimmäistä kertaa melkein viikkoon. Kärhöt oli päästävä tarkistamaan, vaikka ei mitään muuta jaksaisi siellä tehdäkään. Loput kukkasipulit joutavat odottamaan ja tuskinpa rikkaruohotkaan puutarhaa vielä muutamaan päivään saavat haudattua alleen. Tehdään siis kärhökierros.

Loistokärhö 'Piilun' kukkia joutuu vähän etsiskelemään lehtien alta, mutta sieltä niitä vielä löytyi.

Loistokärhö 'Jan Pawel II' ei suotta piilottele kukkiaan. Näin kylmällä säällä avautuvat nuput ovat todella pinkkejä verrattuna täysin avonaisiin kukkiin (ylhäällä).

Etualalla kukkii 'Hagley Hybrid', taustalla vielä lisää 'Jan Pawel II':n kukkia.

Princess Kate nuppuilee runsaasti. Avonaiset kukat ruskettuvat nopeasti syksyn kosteassa ja koleassa kelissä.

Loistokärhö 'Elsa Späth' oli tehnyt salaa yhden kukan.

Elsan lähellä olisi ollut vielä kukassa tänä kesänä istutetut tarhaviinikärhöt 'Pernille' ja 'Etoile Violette' mutta enpä huomannut niistä ottaa kuvia. Toisaalta niitä onkin tullut kuvattua niin monta kertaa, että ovat varmasti saaneet jo oman hetkensä parrasvaloissa. Tiukukärhö 'Arabellastakin' olisi löytynyt vielä jokunen kukka kuvattavaksi, mutta sen yleisilme alkaa olla jo niin ränsistynyt, että jäi kuvaamatta. Muutakin ränsistynyttä aurinkopenkistä hallaöiden ja sateiden jäljiltä löytyy. Penkin yleisilme kohenisi kummasti, jos kaikki ruskettuneet kesäkukat kävisi saksimassa mataliksi.

Syysasteri 'Patricia Ballard' kukkii runsaasti mutta retkottaa samalla ihan joka suuntaan eivätkä ruskettuneet kosmokset pelasta asiaa lainkaan.

Talven yli maassa ollut gladiolus kukkii nyt. Se on saanut aidasta ja purppuraheisiangervosta suojaa hallalta.

Takapihalla loistokärhö 'Innocent Blush' ja tarhaviinikärhö 'Polish Spirit' kukkivat vielä hienosti. On siellä jokunen kelloköynnöksenkin kukka.

Vaikka korona ei meillä mitään hirmuisen vakavia ja rajuja oireita aiheuttanutkaan, vei se ainakin meiltä aikuisilta tehokkaasti voimat pois. Jokaisella meistä oli hieman erilaiset oireet; lapsilla lähinnä nuhaa ja pientä kuumeilua parina iltana, minulla sitkeästi 39-40 asteen välillä pyörinyttä kuumetta ja kohtalaista yskää, isännällä muutaman päivän kuumeilun (max.39 astetta) lisäksi yskää, iho-oireita ja osittainen makuaistin menetys. Saa nähdä, kuinka pitkään jälkioireista joutuu kärsimään. Tähän saakka tauti oli kuitenkin melko helposti kestettävissä, vaikka sairastelu ei koskaan kivaa olekaan. Maatessa päivät kuluivat. Heti ensimmäisenä kuumeettomana päivänä oli pakko tehdä jotain keittiön pöydällä odottaneelle luumukasalle. Kymmenen kiloa ei nimittäin kovin nopeasti vajunut pelkästään tuoreena syömällä. Päädyin kokeilemaan luumuhilloa. Ensimmäinen pieni erä päätyi pilttipurkkeihin, toinen erä pakasterasioissa pakastimeen. Vielä pöydällä odottaa pari-kolme kiloa luumuja ja puussa lisää kunhan ne kävisi joku vain keräämässä.

Viipurilaisen punaluumun hedelmistä tuli upean väristä hilloa. Oikeanpuoleinen purkki jäi vajaaksi ja syödään ensimmäisenä pois aamupuuron kaverina.

Vielä loppuun kuva nuotiopaikan luota: 'Ville de Lyon' aloitti kukinnan viimeisenä ja jatkaa varmasti talven tuloon saakka.

Ruskavärit alkavat hiipiä vihdoin meillekin. Peräti puolet pensasmustikoista punastelee ja pari atsaleaakin jo vähän. Naapurin aronia-aita on muuttunut epämääräisen vihreän-punertavankirjavaksi mutta eiköhän muutaman päivän päästä pääse taas ihastelemaan punaisena hehkuvaa näkyä. Värikästä ruska-aikaa!