perjantai 27. marraskuuta 2020

Marraskuu vetelee viimeisiään

Marraskuun viimeisiä päiviä viedään. Loppukuun sää on ollut kovin ailahtelevaista: välillä näyttää jo talviselta ja heti seuraavana päivänä sataa kaatamalla vettä. Tämän viikon aikana kuitenkin puutarha on muuttunut koko ajan valkeammaksi, mikä ilahduttaa minua paljon. Iltaisinkin on paljon valoisampaa kun kaupungin valot heijastuvat taivaalta putoilevista lumihiutaleista. Nyt on ollut paljon postauksia ikivihreistä kasveista, jotka tuovat iloa talvisin. Myönnän niiden ilahduttavan täälläkin lumettomaan aikaan, mutta siinä vaiheessa kun lunta on edes viisi senttiä, on aivan sama, onko maanpeitekasvi talvella musta vai vihreä. Polvenkorkuiset kasvit näkyvät aika pitkään hangen päältä, mutta normaalivuonna nekin hautautuvat syvälle nietoksen. Onneksi takapihaa rajaa kuusikko, niin ei tarvitse hankkia suuria ikivihreitä kasveja tuomaan vihreyttä talveen. Vaikka havut ovat kauniita, en oikein välitä niistä niin paljoa, että haluaisin korvata jonkun perennapuskan havukasvilla. Postauksen alkupään kuvat on otettu 24.11.2020.

Jouluruusu ilahduttaa vielä hetken sen jälkeen kun lemmikit sen juurella ovat peittyneet lumeen.

Ei kaiken tarvitse olla vihreää. Pensashanhikit näyttävät hauskoilta, kun niiden kuihtuneet kukat saavat lumihatut päälleen.
Silloin kun lunta on vain pikkuisen, kivipolut tulevat kauniisti esille. Pidän tästä näkymästä paljon.
Leikkasin alkukuusta polun vierustan tuivioita, jotta ne eivät peittäisi polkua.
Isorikot pilkottavat ohuen lumihunnun seasta.
Sivupihan maisemaan kaipaa pientä vihreää lisäystä, mutta sekin on jo työn alla, sillä puutarhakompostin eteen istutettu alppiruusu kasvaa vuosi vuodelta kookkaammaksi. Toki tälläkin puolella pihaa on kuusia ja mäntyjä, mutta aivan tontin reunassa on enemmän lehtipuita ja muuta risukkoa.
26.11.2020 aamulla patiolla näytti tältä. Sää oli reilusti plussan puolella, joten piti ottaa kuva ennen kuin lumet mahdollisesti häviäisivät kokonaan.
Pelko oli turha, sillä yön aikana lunta satoi pikkuisen lisää ja 27.11. maisema on taas hituen valkoisempi.
Täällä näyttää siis nyt jo mukavan talviselta. Toki tilanne voi vielä muuttua moneenkin kertaan, mutta ainakin lähipäivät näyttäisivät ennusteiden mukaan olevan raikkaan valkoisia. Lumisessa maassa on toki se huono puoli, että näkee selvästi, kuinka usein jänikset puutarhassa kiertelevät. Kaikki arvokkaammat kasvit ovat kuitenkin verkkojen sisällä turvassa, joten ainoa tuho, minkä pupujussit saavat aikaan, on juuri niiden ikivihreiden kasvien pupeltaminen. Onneksi niistäkään ei kaikki pupun suuhun kelpaa. Vinkkinä muille, että karpaattienkellot, bellikset ja päivänkakkarat mussutetaan ensimmäisenä... Hauskaa viikonloppua!

tiistai 24. marraskuuta 2020

Sinivalkoista -haaste

Unelmia ruusuista -blogin Tita haastoi minut juuri sopivalla hetkellä Puutarhahetki-blogista lähteneeseen sinivalkoista-haasteeseen, sillä olin jo mielessäni miettinyt, mistä sitä seuraavaksi postaisi. Ulkona on ohut kerros lumisohjoa, joka ei oikein houkuttele kuvauskierrokselle, joten näin pääsen livahtamaan näppärästi kesäkuva-arkistoihin. Olen osallistunut samaan haasteeseen kaksi kertaa aiemminkin ja kummallakin kerralla valikoin mukaan ainoastaan sellaisia kuvia, joissa on sekä sinistä että valkoista. Samalla linjalla siis jatketaan.

Toukokuinen lumisade hautasi kevätkurjenmiekat ja kaiken muunkin alleen. Veikeitä kuvia silloin kyllä sai, vaikka meillä kevät ei vielä ollutkaan niin pitkällä kuin eteläisemmässä osassa Suomea.

Posliinihyasintin hempeän sinivalkoiset kukat ansaitsevat paikkansa tässä haasteessa vaikka joka vuosi. Erityisesti silloin, kun vesimyyrä oli pupeltanut kaikki loput.
Suloinen krookus 'Pickwick'.
Kummitädin esikot kylki kyljessä.
Valkovuokot ja helmililjat.
Vähän hempeämpi yhdistelmä tulee lemmikeistä ja 'Princess Zaide' -narsisseista.
Keto-orvokki on kuin vesiväreillä maalattu.
Lemmikit ja oravanmarja sulassa sovussa.
Rönsyakankaalin yksittäisissä kukissa erottuu hento häivähdys valkoista, kun tarkkaan katsoo.
Liila vai vaaleansininen? Olkoon kaukasiantörmäkukka 'Perfecta' tällä kertaa sininen, kun kerta kukan keskeltä löytyy vähän valkoista kaveriksi.
Tämä kuva oli ihan pakko laittaa tähän postaukseen, vaikka se on ollut ainakin kahdesti aiemminkin täällä blogissa. Pikkuampiaisyrtit ja päivänkakkarat muodostavat todella sinivalkoisen yhdistelmän.
Viimeiseksi kuvaksi sopii kesäisen hempeä sinipellava taustallaan valkoiset tuoksupielukset.
Haasteen säännöt:
-kerro postauksessasi, kuka haasteen aloitti (Tiiu/Puutarhahetki-blogista)
-tee postaus, jossa sininen ja valkoinen ovat pääroolissa
-haasta kolme tai useampi blogiystäväsi mukaan
-käy kirjoittamassa postauksesi www-osoite Puutarhahetki - Suurien unelmien puutarha -blogin Sinivalkoista-haastepostauksen kommenttikenttään.
-Voit osallistua haasteeseen myös Instagramissa. Merkitse kuvasi silloin #sinivalkoista_haaste ja @puutarhahetki.

Haastan kuvakansioita penkomaan seuraavat blogit:

sunnuntai 22. marraskuuta 2020

Toivepostaus: varjon ja metsäpuutarhan kasveja

Tarha-alppikärhö 'Albina plena' kuuluu uusimpiin metsäpuutarhan kasveihini.
Kaimani Mama's garden -blogista toivoi postausta varjon kasveista ja metsäpuutarhasta. Metsää meidän tontilla ei ole, mutta ehkä kantopuutarha on tarpeeksi lähellä metsäpuutarhaa. Toki tonttia kolmelta sivulta ympäröivä metsä luo vähän metsäistä tunnelmaa ja varjoalueita pihan laitamille. Minusta puutarhassa on tärkeää huomioida se, että katsottavaa riittää läpi kasvukauden, olipa kasvupaikka auringossa tai varjossa. Siispä myöhään keväällä heräilevien kasvien kaveriksi tarvitaan aikaisia kukkijoita ja ensimmäisiin syyshalloihin hyytyvien rinnalle ikivihreitä tai niitä, jotka häviävät näkyvistä vasta kun lumi peittää ne. Meillä varjopaikat ovat pääasiassa savipohjaisia ja/tai runsasmultaisia ja hyvin vettä pidättäviä, joten kasvillisuuskin on pitkälti sen mukaista. Kuivaan varjoon minulla ei ole tarjota kasveja, sillä en ole vielä sellaista kasvia löytänyt, joka pärjäisi puutarhamme ainoalla kuivalla ja varjoisalla paikalla.
Aikaisimpiin varjon kukkijoihin kuuluu meillä lehtoimikkä, jota olen jakanut moneen kohtaan. Tämä yksilö on kantopuutarhassa.
Metsäpuutarhaan sopii minusta todella hyvin luonnonkasvit. Usein melko vaatimattomiin oloihin tyytyvinä ne pärjäävät varmasti puutarhakasvien seassa ja hyvään multaan päästyään kukkivat melko näyttävästikin. Hyvänä esimerkkinä tästä on lehtoimikkä, jota löysin tontin rajan tuntumasta pari pientä yksilöä muutamia vuosia sitten. Siirsin toisen isolla juuripaakulla parempaan multaan ja se on kasvanut kokoa niin hyvin, että olen saanut siitä jakopaloja moneen paikkaan. Tänä vuonna löysin pari siementaintakin. Vaikka lehtoimikkä kukkii ensimmäisten kasvien joukossa heti lumen sulettua, pysyy se kauniina myöhään syksyyn saakka. Suunnitelmissa on myös hankkia joskus valkotäpläimikkää koristeellisemman lehdistön takia.

Kärhökaaripenkin metsään rajautuvassa päädyssä kukkii keväällä helmililjoja, valkovuokkoja, kevätkaihonkukkaa ja pikkuisen ketunleipää (ei näy kuvassa) silloin kun jaloangervot ja kuunliljat ovat vasta heränneet.

Valkovarjohiippa on myös aika uusi tuttavuus, joka kukkii tässä kuvassa väliaikaisella paikallaan. Siirsin sen kukinnan jälkeen kantopuutarhaan, jossa se vaikuttaisi viihtyvän oikein mainiosti.
Varjopenkki grillikatoksen takana on kesäkuun alussa sinivoittoinen, kun lemmikit, kevätkaihonkukat ja helmililjat kukkivat. Myöhemmin väri muuttuu valkoiseksi, kun sormivaleangervo, varjolilja ja töyhtöangervo aloittavat.
Lemmikit ovat vallanneet myös kantopuutarhan. Esikot ovat lopettelemassa. Kuvassa kukkii myös ojakellukka (saniaisten edessä oksankarahkojen välissä).
Kantopuutarhasta löytyi aho-orvokkia, josta siirsin jakopaloja varjokujalle aluskasviksi.
Heinäkuulle näyttävää kukintaa saa töyhtöangervosta, valeangervoista ja varjoliljoista. Varjoliljat ja töyhtöangervo nousevat keväällä melko aikaisin, valeangervot lähtevät kasvuun verkkaisemmin ja kärsivät myös hallaöistä. Jos haluaa tuoksuvia kasveja, varjolilja ja valeangervot ovat hyvä valinta.

Myrsky ja rankkasateet saivat varjoliljat nojailemaan sormivaleangervoihin, töyhtöangervoon ja kotkansiipeen. Käy se näinkin.

Varjokujan töyhtöangervo näkyy kukkiessaan portin läpi kadulle saakka. Kuvassa näkyy myös varjolilja ja sormivaleangervo.
Heinäkuun lopusta elokuun loppuun varjo- ja metsäpuutarhan kukinnasta pitävät huolen jaloangervot ja kuunliljat. Jaloangervoissa on koko- ja värivalikoimaa valtavasti ja kuunliljojen lehdissä vaihtelua vähintään yhtä paljon. Joidenkin mielestä kuunliljojen kukinta on toisarvoinen tai jopa mitätön, mutta minusta niilläkin on oma viehätyksensä. Osalla on korkeat ja harvat kukinnot, toisilla matalat ja tuuheat. Kukat voivat olla valkoisia tai eri sävyisiä liiloja. Jotkut kukkivat vähän hillitymmin, toiset puskevat kymmenittäin kukkavarsia ja vetävät näyttävyydessä vertoja mille tahansa kasville.

Jaloangervo 'Brautschleier' on yksi suosikeistani samoin kuin sen takana oleva komeasinikuunlilja 'Elegans' valkoisine kukkineen. Esikot tuovat penkin etureunaan kukintaa keväällä. Aivan takimmaisena näkyy pikkuisen sulkavaleangervon lehtiä.
Kantopuutarhasta löytyy minikokoinen jaloangervo 'Younique' (?).
Kantopuutarhan takana kunnan puolella kasvaa kultapiisku, joka toivottavasti kasvaessaan pitää saniaisten kanssa heinikkoa kurissa. Se on näyttävä luonnonkasvi keltaisen ystäville, mutta ei kuki täysvarjossa. Meillä se jää juuri talon varjon ulkopuolelle ja saa mitä ilmeisimmin tarpeeksi valoa kukintaan.
Syksyllä ennen hallaöitä kukinta alkaa ainakin meillä olla varjopaikkojen osalta ohi, mutta erilaiset lehtimuodot ja -värit tulevat hyvin esille. Kuvissa näkyvää valkoreunaista pientä kuunliljaa on tarkoitus lisätä varjokujalle, sillä sen väritys tuo valoa vihreiden kasvien joukkoon.
Osa kantopuutarhasta elokuussa. Erilaiset lehtimuodot tuovat mielenkiintoista katseltavaa. Keskellä kuvaa juurakon vieressä piilottelee postauksen alkupuolella ollut valkovarjohiippa. Sen oikealla puolella kasvaa ojakellukka, jolla on minusta kiva lehdistö.

Syyskuun alussa varjokujalla kukkivat enää viimeiset kuunliljat ja jaloangervot (kuvan oikeassa ylänurkassa). Vasemmassa reunassa aidan edessä komean kokoiseksi pulskistunut lehtoimikkä. Kuunlilja ja sormivaleangervo kärsivät viime talvesta ja vesimyyrästä ja jäivät siksi minikokoisiksi.

Meidän puutarhan varjoisilla paikoilla pärjääviä kasveja:
aho-orvokki
alppi- ja tarha-alppikärhöt
alppiruusu
esikot
helmililja
jaloangervot
jouluruusu
ketunleipä eli käenkaali
kevätkaihonkukka
krookus
kuunliljat
lehtoimikkä
lemmikki
(metsä)mustikka
narsissi
ojakellukka
pikkutalvio
rönsyansikka
saniaiset (kotkansiipi, soreahiirenporras ja joku tunnistamaton)
tupastiarella
töyhtöangervo
valeangervot
valkovuokko
varjohiippa
varjolilja

Lisää puutarhaan sopivia luonnonkasveja postauksissa Hyvää luonnonkukkien päivää! sekä Puutarhani luonnonkukat. Noissa postauksissa on kasveja auringosta varjoon ja kuivasta kosteille paikoille, toisin kuin tässä, johon valikoin varjossa viihtyviä. Nyt olisi myös teillä tilaisuus jakaa lisää vinkkejä varjon ja metsäpuutarhan kasveista. Mitä suosittelisitte erilaisille varjopaikoille? Jaa kokemuksiasi kommenteissa tai tee vaikka oma postauksesi aiheesta.

perjantai 20. marraskuuta 2020

Liisalta lunta tupaan!

Liisa-myrsky katkaisi meiltä eilen sähköt peräti kolmeksi tunniksi ja järjesteli pikkuisen puutarhaakin uusiksi. Parin pensaan jänisverkot olivat nousseet osittain irti ja yhden verkko oli lähtenyt kokonaan lentoon. Lasten leluja löytyi ympäri tonttia ja vähän metsästäkin. Kyytiä sai myös jälkikompostori, jolta myrsky oli repinyt tyhjennysluukunkin irti. Ilmeisesti olimme valinneet kompostorille väärän paikan eikä luukun värikään miellyttänyt kiukkuista leidiä.

Liisan mielestä tämän kompostorin paikka on kumollaan viiden metrin päässä alkuperäiseltä paikaltaan. Tyhjennysluukku löytyy kukkapenkin toiselta puolelta nurmikolta. 

En minä tälle kunnan puolella kasvavalle pihlajalle ollut verkkoa tarkoittanut, vaan kanadanatsalealle. Hetken aikaa piti etsiä, mihin atsalean häkki oli karannut.
Tuhoja ei onneksi tullut, vaikka puoliksi salaa toivoin myrskyn vetäisevän tontin reunasta pari koivua ja kuusta nurin. Tuulikin sopivasta suunnasta, joten kaatuneet puut olisivat pysyneet poissa pihalta. Pitää käydä viikonloppuna katsomassa tarkemmin, olisiko lähistöltä kuitenkin kaatunut puita, jotka voisi (luvan kanssa) käydä tekemässä polttopuiksi.
Vähän yli tunti ennen tämän kuvan ottoa paistoi aurinko. Tähän pyryyn sitten lähdin ajelemaan töihin ja kun tulin illalla kotiin...

... oli lunta jo paksulti. Talvi tuli! Eräs nelijalkainenkin sai lumihepulit.
Pienen hetken Karo malttoi seistä paikoillaan, tosin häntää ei saanut pysähtymään.
Vaikka aiemmin arvelin, että saatan jättää perennojen syyskylvöt tekemättä, päätin kuitenkin kylvää pikkuisen joitakin lajeja. Siemeniä oli sen verran runsaasti, että on varaa kokeilla vähän joka tyylillä ja kyllähän ylimääräiset taimet aina johonkin saa tungettua, jos niitä omiin tarpeisiin liikaa tulee. Kokeilin tällä kertaa kylvää viinirypäle- ja tomaattirasioihin, jos vaikka kannet auttaisivat viime talven kaltaisen vedenpaisumuksen toistuessa pitämään kylvökset turvassa. Viime syksynä kylvin siemenet tavallisiin ruukkuihin ja vaikka laitoin ruukut reunojaan myöten täyteen multaa ja asettelin ne hieman kallelleen, joutui niitä silti pitämään maasta kaivamisen jälkeen pitkän aikaa irti alustasta, jotta ylimääräiset vedet valuisivat pois. Kylvettäväksi pääsi clematiskukkaista akileijaa, metsä- ja tiibetinkatkeroa, valkoista ja liilaa tarhakylmänkukkaa, loistosädekukkaa, syyshohdekukkaa, kaunopunahattua, vaaleanpunaista loistosalviaa, syys- ja amerikanvuokkoa sekä kivikko- ja kaukasiantörmäkukkaa. Jos tekstit jotenkin häviävät rasioista talven aikana, on ainakin kuva nyt tallessa muistuttamassa siitä, mitä on kylvetty mihinkin lokeroon.
Jospa nämä kylvökset pysyisivät kansien ansiosta hieman kuivempina kuin viime syksynä tavallisiin ruukkuihin tehdyt kylvöt, joissa siemenet olivat suorastaan mädäntyneet vedenpaisumuksessa.
Työt ovat taas nielaisseet paljon aikaa blogimaailmalta, mutta viikonloppuna aion uppoutua teidänkin puutarhakuulumisiinne. Kivoja hetkiä on siis odotettavissa. Iloista viikonloppua!

tiistai 17. marraskuuta 2020

Sadonkorjuuta, kokkausta ja valaistusta

Nuotiopaikan kaivauksissa löytyneestä litteähköstä kivestä, kahdesta pyöreästä kivestä ja valkoisesta lyhdystä tuli kiva yksityiskohta takapihan mietiskelypenkin päätyyn.

Usein sanotaan, että aikainen lintu madon nappaa (tai aikainen tarhuri sadon korjaa), mutta ruusukaalien kohdalla mattimyöhäiselläkin on näemmä mahdollisuuksia. Keräsin lokakuun lopulla kaikki isoimmat ruusukaalin kerät pois, kun luulin niiden kasvun pysähtyneen jo kokonaan pakkasöiden myötä. Jätin kuitenkin kasvit vielä maahan, jos vaikka jokunen pallero jaksaisi kasvaa syöntikokoon. Tänään päätin siivota kaikki pois, sillä olihan -6 asteessa käynyt pakkanen varmasti jo nahistuttanut sitkeimmänkin kaalin ja satokausi auttamattomasti ohi tältä vuodelta. Tai niin luulin. Siellä kaalit porskuttivat edelleen sen näköisinä kuin eivät olisi pakkasta vielä nähneetkään. Pikkupalleroista oli kasvanut jo kelvollisen kokoisia ruusukaaleja, joskaan ei vielä mitään jättiläisiä. Teki melkein mieli jättää suunnitelmat yhden lavakauluksen korottamisesta sikseen, jotta kaalit saisivat lisäaikaa puskistua, mutta tiedä sitten, olisiko tänä vuonna enää sattunut vapaapäivälle sellaista säätä, että puutarhatöistä tulisi mitään. Keräsin kaalit rasiaan sisälle vietäväksi ja nyhdin kasvit juurineen kompostiin. Yhden jätin vielä uhmaamaan säitä. Pitäähän se nyt testata, kuinka paljon pakkasta kasvi voi kestää ja kuinka myöhään syksyllä satoa voikaan korjata.

Lokakuussa ainoastaan isoin pallero oli samankokoinen kuin nyt kaikki, loput olivat silloin peukalonpään kokoisia. Yhdestä lavasta löytyi vielä maahan unohtunut porkkanakin. Hyvältä maistuivat kaikki.
Vanhalla kasvimaalla oli useampi lavakaulus, mitä tähän uuteen sopii, joten kaksi penkkiä on nyt korkeampia. Yhden korotin jo aikaisemmin syksyllä, mutta toinen jäi odottamaan ruusukaalien pois siivoamista. Täytin lavan kompostilla, koivunlehdillä sekä hiekan- ja savensekaisella mullalla. Kokeilin taas syyskylvöjä, vaikka ne eivät ole yleensä onnistuneetkaan. Tällä kertaa kylvöaika on kuitenkin selvästi myöhäisempi, jos vaikka se auttaisi. Kylvin korotettuun lavaan yhden rivin palsternakkaa, vuonankaalia ja pinaattia. Keväällä kylvän samaan penkkiin vielä pari riviä palsternakkaa lisää. Jos syyskylvöt eivät idä, voin kylvää niiden tilalle vielä keväällä salaattia tai muuta nopeakasvuisempaa, niin ei mene tila hukkaan. Toiseen lavaan kylvin yhden rivin porkkanaa.
Etualan lavasta on kerätty lavakauluksen korottamisen takia kaikki ruusukaalit pois. Taaempaan jätin vielä yhden.
Kausivalojen virittely on jo aloitettu meilläkin. Takapihan kaikki kolme luumupuuta sekä etupihan pensasryhmä saivat ensimmäistä kertaa valosarjat. Valot on kytketty ajastimeen ja ne palavat muutaman tunnin joka ilta. Valosarjat on laitettu myös pation kärhöseinäkkeeseen ja varjokujan köynnösporttiin mutta niitä ei ole vielä sytytetty kertaakaan. Sytyttelen niitä sitten viikon-parin päästä, niin ei ole kaikki kerralla. Pikku hiljaa asia kerrallaan joulua kohti.

Varjokujan suunnasta. Kunhan puut vielä vähän kasvavat, niin valot saa laitettua vähän harvempaan. Nyt ovat minun makuuni vähän liian tiheässä.

Nuotiopaikalle näkee nyt kulkea pimeässäkin. Lyhdyissä palaa kuvaushetkellä kynttilät, mutta niitä ei käydä sytyttelemässä joka ilta. Ihan kuvan oikeassa reunassa näkyy aloituskuvan lyhty.
Valosarjojen johdot on vedetty työhuoneen ikkunasta ja niputettu yhteen. Aiempina vuosina olen lyönyt nurmikkoon seipään pystyyn ja kuljettanut johdot sen kautta ilmassa puun oksille, mutta niitä on saanut käydä puhdistelemassa aina kun sataa lunta. Tänä vuonna kokeilen kuljettaa ne maanpintaa myöten. Kuvissa näkyvät laudanpätkät ovat johtojen päällä merkkinä, ettei kukaan sotkeudu piuhoihin.
Valot paljastavat kivasti vihreät kurjenpolvet, lemmikit ja tarhakylmänkukat. Tosin ne paljastavat myös toisen puolen mulloksen ja keskeneräisen polun. Pysyypähän ensi kesän projektit mielessä.
Patiolta kuvattuna. Liitosjohdon lyhyyden takia yksi valosarja kulkee suoraan 'Laatokan Helmen' läpi viipurin punaluumuun ja muodostaa valaistun "portin" polun yli.
En ole ruokajuttuja blogiin laittanut, mutta tämänpäiväisen iltaruuan koomisen reseptin voisin kanssanne poikkeuksellisesti jakaa. Laita lapset kuorimaan porkkanoita, sipulia ja valkosipulia, ja mittaa samalla riisi-ohraa varten vesi kiehumaan. Lorauta paistinpannulle öljyä ja laita hellalle lämpenemään. Vilkaise lapsia ja ota samalla maustekaapista "curry-jauhetta". Ripottele lämpiävään öljyyn maustetta reilulla kädellä ja ihmettele muutaman sekunnin päästä sekä liian punertavaa väriä että vääränlaista tuoksua. Tarkista purkki ja tajua laittaneesi curryn sijasta tulista chilijauhetta. Kaavi kiireesti suurin osa öljystä pois ja lisää uutta tilalle. Kaada tällä kertaa mausteet oikeasta purkista. Koska et viitsi pyyhkiä kaikkia mausteita pois ja aloittaa hommaa alusta, päätät keittää enemmän riisi-ohraa ja lisätä muidenkin aineksien määriä laimentamaan tulisuutta. Ja onhan tuo aiemminkin vahinkoja aiheuttanut purkki varmasti jo vuosien mittaan menettänyt aromejaan.
Virtuaalisen kokkailun lomassa ehditte käväistä vilkaisemassa eteisen ikkunasta pensasryhmän valoja.
Kun mausteöljy on kuumentunut tarpeeksi, ala ruskistaa maustamattomia broilerisuikaleita. Tässä vaiheessa voit laittaa höyrykattilan tulille ja pilkkoa sipulit. Riisi-ohrankin saa jo kiehumaan. Kun saat sipulisilput kanojen sekaan, ala pilkkoa porkkanoita ja laita ne höyrykattilaan. Maista broilereita ja totea niiden polttavan suuta aivan liian paljon. Hae pakastimesta loppukesällä pakastettuja papuja ja laita tipujen sekaan. Muuta suunnitelmia ja päätä kastikkeen teon sijaan noukkia kanat lisukkeineen riisi-ohran sekaan. Älä kaavi pannulta mauste- ja rasvajämiä. Koska niitä ruusukaaleja nyt sattuikin olemaan, päätä paistaa ne mausteöljyn rippeissä. Lisää vähän öljyä ja kippaa kaalit pannulle. Tajua vasta sitten, että ne olisi kannattanut ensin halkaista puoliksi. Nouki kiireesti isoimpia halkaistavaksi ja totea niiden olevan liian liukkaita käsiteltäviksi. Luovuta ja paista kaalit kokonaisina. Lisää vähän suolaa ja hunajaa ja anna kaalien ottaa sopivasti väriä. Laita ruoka tarjolle ja kuuntele lasten huohotusta. Tarjoa maitoa ja maista itsekin ruokaa. Kävele jääkaapille ja mieti pikaisesti jotain, millä saat tulisuutta viilennettyä. Löydä kaapin perältä purkki kermaviiliä ja mausta se sitruunamehulla ja hunajalla. Ateria pelastettu!
Kommelluksien kautta vatsat täyteen! Hyvää ruokahalua!
Aina sattuu ja tapahtuu kun tekee lasten kanssa ruokaa, mutta niinpä vain tälläkin kertaa sapuska upposi pienten korjausliikkeiden avulla hyvin kaikille. Ja mikä parasta, siihen sai upotettua oman maan satoa näinkin myöhään syksyllä. Tällaisia syyspuuhia tänään. Mukavaa viikon jatkoa! Toivottavasti ei tule kovin pahaa myräkkää mihinkään.

sunnuntai 15. marraskuuta 2020

Kasvun alkulähteillä

Tähän postaukseen sain kimmokkeen eräästä kommentista, joka jätettiin äskettäin kasvien lisäämisestä kertovaan postaukseeni. Kommentista tuli mieleen elävästi se, kuinka erään kerran löysimme isännän kanssa uuteen asuntoon muuttaessamme vaatehuoneen hyllyltä neljä siemenpussia. Ulommat, eli kaikki tarpeelliset tiedot sisältävät pussit olivat teillä tietymättömillä ja jäljellä oli vain sisemmät foliopussukat ja niiden sisällä olevat siemenet. Siementen kylväminen oli jokseenkin jännittävää, mutta onneksi niistä kasvoi vain aivan tavallisia yrttejä. Aiheesta inspiroituneena päätin tutkailla siemenkokoelmiani ja tehdä postauksen siitä, mistä puhtaaseen multaan ilmestyy jossain vaiheessa vihreää. Kasvun alkulähteille, eli siemeniin siis! Otin mukaan ainoastaan perennojen siemeniä, sillä kesäkukkien ja hyötykasvien kanssa puuhaan olisi mennyt koko päivä. Ehkä tutkailen niitä joskus toiste.
Vasemmalla tiibetinkatkeron, oikealla metsäkatkeron siemeniä. Nämä ovat häiritsevän eri näköisiä keskenään, vaikka samasta lajista onkin kyse.
Tässä on vähän kookkaampia ja melko epämääräisen muotoisia siemeniä. Ylhäällä vasemmalla ritarinkannus ja oikealla harjaneilikka. Keskellä myskimalva, alhaalla vasemmalla ukonhattu ja oikealla sorjalaukka 'Mount Everest'.
Siemenen koosta voi usein päätellä jotain kasvin koosta. Ainakin siinä tapauksessa, jos kasvit ovat keskenään saman lajin eri lajikkeita. Seuraavassa kuvassa muiden siementen joukossa on kaukasian- ja kivikkotörmäkukkaa. Kivikkotörmäkukka on matala ja pienempikukkainen kuin kookas kaukasiantörmäkukka. Siemenissäkin on selvä kokoero.
Minikokoisia ja jättimäisiä. Pienimmät oikeassa alanurkassa ovat belliksen siemeniä, niistä myötäpäivään kiertäen seuraavana kaukasiantörmäkukka, varjolilja, kivikkotörmäkukka ja isotähtiputki.
Ylhäällä kahta korkeahkoa akileijaa, alhaalla kääpiöjapaninakileijaa. Vaikka siemenet ovat keskenään saman näköisiä, ovat kääpiön siemenet selvästi pienempiä kuin toiset.
Keskenään eri lajia olevien kasvien siementen koosta ei sen sijaan voi päätellä mitään kasvin lopullisesta koosta. Vai mitä mieltä olette, kun katsotte seuraavaa kuvaa, jossa on mm. korkeaksi kasvavan ranskantulikukan ja aivan maanmyötäisesti matelevan ristikin siemeniä?
Kukkasen vartena on loistosalvian siemeniä. Varresta myötäpäivään kiertäen kullero, ranskantulikukka, ristikki, lehtosinilatva ja pikkuampiaisyrtti. Keskellä syyshohdekukan siemeniä.
Kaikki tähänastiset siemenet on kuvattu saman, vaaleanpunaisen paperin päällä. Värierot taustassa johtuvat siis vain kameran tulkinnasta. Seuraavat siemenet eivät vaaleanpunaisesta oikein erottuneet, joten otin alustaksi mustan paperin. Jos edellisten kuvien siementen käsittely oli hankalaa lasten ihmetellessä (ja puhallellessa) vieressä, niin seuraavia siemeniä tutkaillessani päätin päästää heidät lukkojen takana olleen autoradan kimppuun. Työrauha taattu!
Lentoon lähtijöitä: vasemmalla tarhakylmänkukka, keskellä ylhäällä punatähkä ja alhaalla loistosädekukka. Oikealla purppurapunalatvan höyhentäkin kevyempiä hahtuvia. Hauskasti tässäkin n.70-senttisen punatähkän siemenet ovat selvästi suurempia kuin parimetrisen punalatvan.
Loppuun suosikkini: silkinpehmeää "villaa". Vasemmalla amerikanvuokon isompia villapalleroisia, oikealla syysvuokon hentoista untuvaa. Syysvuokon pölyhiukkasen kokoisia siemeniä (ruskeat pisteet) hädin tuskin erottaa himmeästi kiiltävän villan seasta.
Vaikka isoja siemeniä on mukava kylvää, niin nuo vuokon siemenet hurmasivat minut täysin. Niiden kylväminen tulee olemaan oikea nautinto! Syyskylvöt ovat siis minulla edelleen tekemättä ja tulevan viikon säitä kun seurailee, ei kiirettä näyttäisi olevan vieläkään. Saatanpa siis jättää ainakin perennojen kylvämisen talveen, jos silloin ei olisi vaaraa siementen hukkumisesta tai ennenaikaisesta itämisestä.