Reissusta lapionvarteen

Loistokärhö 'Comtesse de Bouchaud'

Tämä heinäkuu on kyllä mennyt minun osaltani melkoiseksi reissaamiseksi mutta nyt ei ole enää pidempiä matkoja tiedossa. Ja onhan matkoilta aina hauska palata kotiin. Nyt oli vielä mukavaa odotettavaa, sillä viikko sitten kasveja viimeistä kertaa ennen matkaa kastellessani toukokuussa hankittu loistokärhön taimi oli juuri raottamassa ensimmäistä nuppuaan. Jännitin kovasti, saisinko vihdoin 'Comtesse de Bouchaud'n ja nyt kun nuppu on täysin auki, niin kyllähän se näyttää oikea lajike olevan. Hieno homma! Kärhö ei kuitenkaan aiheuttanut otsikossa mainittuun lapioon tarttumista, vaan pienet reissutuliaiseni.

Syysvuokot junamatkalla.

Kun Rikkaruohoelämää-blogin Between kertoi kesäkuussa postauksessaan ruukuttaneensa vääriin paikkoihin eksyneitä syysvuokon taimia ja etsivänsä niille uusia koteja, tartuin tilaisuuteen saman tien. Laitoin hänelle sähköpostia, että olen tulossa pääkaupunkiseudulle heinäkuussa ja mielelläni tarjoaisin kodin yhdelle taimelle, jos niitä vielä liikenee. Sovimme treffit ja hieman häkellyin, kun hän toi peräti neljä ruukkua terhakoita syysvuokon taimia. En tiedä, sainko suustani mitään kovin järkevää ulos, kun puolet aivoista alkoi välittömästi pyörittämään istutussuunnitelmia uusiksi ja toinen puoli miettiä, miten saisin kaikki kuljetettua kotiin junassa kaiken muun matkatavaran lisäksi. Onneksi taimilla oli vielä aika pienet juuret, niin sain ne multien karistelun jälkeen sujautettua muovipussissa matkaeväiden päälle olkalaukkuuni. Mullat jäivät sukulaisten parveketomaateille.

Kurjenmiekkojen uudelleenjärjestelyä kärhökaaripenkissä.

Kotiinpäästyäni laitoin vuokot vesiastiaan odottamaan seuraavaa päivää, sillä olimme kotona vasta vähän iltaseitsemän jälkeen eikä silloin enää jaksanut lähteä puutarhatöihin. Pitkän junamatkan aikana olin kuitenkin ehtinyt tehdä toimintasuunnitelman taimien varalle ja lompsinkin seuraavana aamuna heti aamupalan jälkeen istutuspuuhiin. Olin jo aikaisemmin kesällä miettinyt, josko siirtäisin yhden siemenkirjeen kurjenmiekoista parempaan paikkaan. Nyt se tuli tehtyä, sillä kyseisen iiriksen paikka olisi täydellinen syysvuokolle, jos se vain suostuu meillä viihtymään yhtä hyvin kuin Betweenin puutarhassa.

Kurjenmiekan juurella kukkii keväällä hankittu esikko.

Koska kaksi kurjenmiekkamätästä vierekkäin näytti kummalliselta, päätin samalla vaivalla jakaa valkoisen kurjenmiekan kahteen osaan. Nyt samassa kolmen ryhmässä on kaksi valkoista ja yksi utuisen liilansininen kurjenmiekka. Niiden toiselle puolelle jäi muutama esikko ja toiselle puolelle sekä jouluruusuja että esikoita. Kevään ja keskikesän kukkijoita siis. Niiden takana keskellä penkkiä kukkii nyt jättimäinen ranskantulikukka ja kärhöt sekä syysleimut alkavat päästä pian vauhtiin. "Keskipenkin korkeiden" takana etupihan puolella on pioni, tarhakurjenpolvea ja ryhmä punahattuja. Niiden keskeltä vapautui kurjenmiekan lähdettyä tilaa kahdelle syysvuokolle. Istutin isoimman taimista sellaiseen kohtaan, johon se voi viihtyessään jäädä lopullisesti. Sen vierelle istutin pienimmän taimen, jolle mietin uuden paikan sitten, jos se selviää ensi kesään.

Melko tarkasti kuvan keskellä pilkistää syysvuokon lehtiä.

Tarkkaan saa katsoa, jos meinaa syysvuokot erottaa mutta siellä ne ovat ja toivon mukaan myös viihtyvät siellä. Järkeilin niin, että jos punahatut ovat selvinneet tuossa muutaman vuoden, niin pitäisi syysvuokonkin selvitä. Aion kuitenkin varmuuden vuoksi laittaa niille syksyllä vielä kuusenoksan talvisuojaksi. Yhden taimen annoin äidilleni kiitokseksi Karon hoidosta (karvakasa kun oli vanhemmillani täysihoidossa kuukauden yhteen menoon) ja viimeinen meni takapihalle luumutarhaan, johon olin alun perinkin suunnitellut syysvuokon istuttavani. Lämmin kiitos vielä kerran Betweenille taimista, tai siis niiden erinomaisesta kuljetuspalvelusta! Oli mukava tavata edes pikaisesti livenä ja saada kasvot blogiystävälle. Toivottavasti tapaamme vielä joskus paremmalla ajalla.

Edellisen kuvan paikassa kuvaajan selän takana kukkii 'Venosa Violacea'.

Lomareissun aikana tarhaviinikärhö 'Venosa Violacea' oli alkanut kukkia. Luulin viikko sitten nuppujen kuuluvan samaan kohtaan istutetulle loistokärhö 'Blekitny Aniolille' mutta nytpä totuus paljastui. Ei se mitään, kyllä se Aniolkin siellä vielä joskus kukkii. Se nimittäin heräsi Venosan kanssa samaan aikaan. Suurella mielenkiinnolla odotan, kukkisiko myös loistokärhö 'Destiny' vihdoin tänä vuonna. Minusta se lähti samoihin aikoihin kahden muun kanssa kasvuun tai ainakin sen kohdalta nousi versoja. Ennen kukintaa ei vain tiedä, onko kyseessä juuri 'Destiny' vai hieman sivummalle eksynyt toinen kärhö. Omituinen ruskea pötkylä kärhöjen takana on ensimmäistä kertaa kukkiva tummapärskäjuuri.

Tummapärskäjuuri koko komeudessaan.

Hankin tummapärskäjuuren keväällä 2023 ja se oli silloin vain pikkuruinen, yhden lehden kokoinen siementaimi. Vuosi vuodelta lehtiä oli enemmän ja tänä kesänä lehtiruusukkeen keskeltä alkoi kohota kukkavarsi. Ja sehän kohosi kohoamistaan vallan korkeaksi hujopiksi ennen kuin kukkia alkoi aueta. Ensimmäiset kukat ehtivät avautua juuri ennen reissua ja matkan aikana koko kukinto oli auennut. En osaa sanoa, tykkäänkö kasvista vai en, mutta onhan tuo kerrassaan erikoinen ilmestys. Ja uurteiset lehdet ovat hienot varsinkin nyt kun kotilot ovat jättäneet ne paremmin rauhaan. Kukat ovat läheltä nättejä ja niiden väri hehkuu auringonvalon osuessa niihin. Annan siis kasville mahdollisuuden.

Ennen reissua kuvatut tummapärskäjuuren kukat.

Mantsuriankärhö kukkii komeimmillaan.

Joka paikkaan levittäytynyt mantsuriankärhö oli ehtinyt viikossa parhaaseen kukintaansa ja tuoksu nuotiopaikalla on huumaava. Oman lisänsä siihen tuovat tuoksuherneet, joita on lisää kuvan ulkopuolella. Tuoksuherneet ovat kukkineet siemenpalkojen määrästä päätellen runsaasti myös reissumme aikana ja minulla meni aika pitkä tovi napsia ylimääräiset palot pois. Aivan kuvan oikeassa laidassa pilkistelevän sinisen ritarinkannuksen luokse istutin viimeisen syysvuokoista. Sillä on kavereina mm. valkoista isotähtiputkea, loistokärhöt 'Innocent Blush' ja 'Polish Spirit' sekä atsaleoja ja tummanpunainen syysleimu 'Starfire'. Värien puolesta syysvuokon pitäisi siis sopia hyvin myös sinne.

Loistokärhö 'Innocent Blush'

Harson läpi kasvanut tomaatti.

Tietysti reissun jälkeen piti tarkistaa myös kaikki ruukkuistutukset. Pyysin ystävääni kastelemaan kerran tomaatit mutta muut kasvit saivat pärjätä omillaan. Viikolla oli ollut melko viileää, mikä ei yhtään haitannut tällaisessa tilanteessa, kun kasvien piti selvitä monta päivää kastelematta. Viikossa ei tunnu tapahtuvan paljon mitään silloin kun on itse joka päivä paikalla mutta heti kun lähdet pois, niin johan kaikki villiintyy. Tomaatitkin kasvavat varjostamassa olleiden harsojen läpi niin, ettei harsoa saa enää pois repimättä reikää hieman isommaksi. Kaikki tomaattini ovat pensastomaatteja, joista ei tarvitsisi napsia varkaita pois, mutta taidanpa silti käydä jonain päivänä hieman saksimassa viidakoksi villiintynyttä tomaattirivistöä.

Villiä ja vehreää. Hieman liiankin villiä...

Osasyy tomaattien rehotukseen lienee korkeaksi kasvavien tomaattilajikkeiden määrä. Tuli vain kylvettyä keväällä liian monta kookasta lajiketta ja liian vähän matalia. Kun ylhäältä alaspäin riippuvat tomaatitkin ovat kasvaneet massiivisiin mittoihin, ei väliin jää kovin paljoa ilmatilaa. Oikeastaan nyt voisi jo alkaa napsia latvaversoja lyhyemmiksi, jotta tomaatit keskittyisivät kasvun sijaan kypsyttämään kaiken lehtimassan seassa piilottelevat raakileet. Yhdessä amppelitomaatissa olikin jo muutama melkein kypsä tomaatti ja parissa pensastomaatissa alkoi näkyä hienoista värinmuutosta. Nyt kun saisi aurinkoista säätä, niin johan tulisi vauhtia kypsymiseen.

Helokukonharjat kukkivat varjoon nostetussa ruukussa.

Tänä vuonna onnistuin hieman viime vuotta paremmin helokukonharjojen kanssa. Kaksi ruukkuun istutettua kasvia on kasvanut komeasti ja ne kukkivat nyt. Maahan istutetutkin kukkivat mutta ne ovat jääneet taas yhtä pikkuruisiksi kuin viime kesänä. Samankokoisia olivat kaikki taimet, kun alkukesällä niitä maahan istuttelin. Helokukonharja siis viihtyy ruukussa selvästi paremmin kuin kukkapenkissä. Olisipa kiva tietää, mikä noin suuren eron perimmäinen syy on. Tarvitseeko kasvi kenties juurilleen enemmän lämpöä mitä maassa on vai onko hän vain höttöisen säkkimullan ystävä? Saman verran kanankakkaa taimea kohti laitoin maahan ja ruukkuihin, minkä lisäksi olen välillä lorauttanut myös maassa kasvaville helokukonharjoille kesäkukkalannoitevettä.

Tiukukärhö 'Arabella'

Päivän kärhöksi valikoitui tänään aurinkopenkissä kukkiva 'Arabella'. Se on toistaiseksi hieman matalampi kuin viime kesänä, vaikka alkaakin jo ylettää tukensa huipulle. Viime talvi ei tainnut olla ihan 'Arabellan' mieleen ja se pohtikin aika pitkään, noustako vai ei. Nousi kuitenkin lopulta ja vielä aika runsaanakin. Tässähän sillä on vielä loppukesä aikaa kasvaa ja kukkia.

Viikossa tapahtuu paljon

Kurjenmiekka vesipisaroiden koristamana.

Yksi puutarhani kauneimmista kurjenmiekoista oli päättänyt avata ainokaisen kukkansa juuri silloin kun olin viikon poissa kotoa. Onneksi sattui olemaan viileä sää, niin ehdin näkemään kukan parhaimmilleen avautuneena, kun heti ensitöikseni kipaisin kuvaamaan kyseisen kaunottaren. Olin ennen reissuun lähtöäni huomannut toisessa kurjenmiekassa nuppuja, joten osasin aavistella, että utuisen siniliila iiris saattaisi myös kukkia piakkoin. Harmikseni se ei ole yhtä innokas kukkija kuin seuraavan kuvan valkoinen kurjenmiekka, joka on samasta siemenerästä aikoinaan kylvetty.

Tässä kurjenmiekassa oli jo monta kuihtunutta kukkaa.

Melkein tekisi mieli siirtää sininen kurjenmiekka valkoisen viereen, jos vaikka sininenkin sitten innostuisi kukkimaan yhtä runsaasti. Ei niillä kyllä ole kuin pari metriä välimatkaa nytkään mutta sinisellä on ympärillään paljon kookkaaksi kasvavia kasveja, jotka saattavat sekä varjostaa liikaa että viedä voimia. Suht matalana se olisi myös paremmin edukseen vähän lähempänä kulkuväylää ja valkoisen vieressä olisi sopivasti sille tilaakin. Taidanpa laittaa siirto-operaation vakavasti harkintaan. Kurjenmiekkojen kukkia on tulossa lähiaikoina lisää, sillä molemmat vanhoista valkoisista siperiankurjenmiekoistani on päättänyt kukkia ja nuppujen määrästä päätellen vieläpä aika runsaasti. Onneksi en hävittänyt ihan kaikkia niistä. Vielä kun loput kaksi itse kylvetyistä innostuisi myös kukkimaan mutta se taitaa olla turha toivo ainakin tämän kesän osalta.

'Elina'-pioni oli saanut seuraa kärhöstä.

Sen lisäksi, että sade oli kaatanut pioneita pitkin pituuttaan, yksi perintöpioni 'Elinoista' oli saanut painolastia loistokärhö 'Jan Pawel II':n versosta. Kun puutarhuri on poissa, kärhöt lähtevät karkuteille. Aika monta kärhönversoa sain ohjailla takaisin tukiaan kohti. Pionin sekaan karannutta en edes lähtenyt irti repimään. Kukkikoon aikanaan pionin päällä. 'Elinan' takana vaaleanpunainen varjolilja on aloittanut kukinnan sointuen lähes täydellisesti pionin väriin.

Takapihalla myös valkoiset varjoliljat kukkivat.

Aurinkopenkin itse risteytetty 'Minna-Elina'-pioni oli ennen reissuani aloittelemassa kukintaa.

Menetin tänä vuonna aurinkopenkin ja pensasryhmän pionien pääkukinnan melkeinpä kokonaan. Matkalle lähtiessäni ensimmäiset kukat olivat avautuneet mutta suurin osa päänupuista oli vasta avautumaisillaan. Kotiin tultuani sain viettää hyvän tovin saksien ruskettuneita ja sateista lähmääntyneitä kukkia pois.

Kauniisti pionit olivat varmasti kukkineet ruskettuneista kukista päätellen.

Täytyy kyllä sanoa, että yleisilme virkistyi toimenpiteen seurauksena kummasti ja vielä jäljellä olevat sivunuput pääsivät nousemaan korkeammalle. Kuihtuneista kukista pystyin kuitenkin päättelemään sen, että 'Minna-Elinan' lopullinen kukan malli ja koko on selvästi nyt saavutettu. Kukinnan alussa leveän lautasmainen kukka kasvaa korkean kerrannaiseksi, melkein pallomaiseksi. Korkeutta pionilla on selvästi vähemmän kuin vieressä olevalla vaalealla 'Katharina Fontijnilla', mikä tekee siitä hieman helpomman tuettavan.

Pitsipihlaja

En tiedä, johtuuko pitsipihlajan hirmuisen myöhäinen kukinta-aika nuoresta iästä vai jostain muusta mystisestä syystä mutta vihdoin senkin nuput ovat auenneet. Luulin jo, että se kuivattaisi nuppunsa jo alkumetreillä, kun ne eivät alkaneet aueta edes silloin kun muut pihlajat olivat jo kukkineet. Tuoksua noin pienessä määrässä kukkia ei juurikaan tuntunut, joten joudun odottelemaan tulevia vuosia. Yksittäisen kukan koko näytti minusta olevan pikkuisen suurempi kuin tavallisella kotipihlajalla mutta vertailukohtia ei tosiaan nyt ole.

Ensimmäiset tuoksuherneet kerätty maljakkoon.

Pari tuoksuhernettä kukki jo pari päivää ennen reissuunlähtöä mutta nyt useammassa oli kukkia. Toistaiseksi jokainen kukkiva tuoksuherne on tehnyt ilahduttavan pitkät kukkavarret; jokaisessa oli vähintään 25cm:n pituiset, joissain jopa yli 30-senttiset. Sellaiset saa aseteltua ihan maljakkoonkin pienimmän juomalasin sijaan. Monena vuonna tuoksuherneiden värimaailma on ollut enimmäkseen hempeän vaaleanpuna-kirsikanpunasävyinen valkoisella höystettynä mutta tänä vuonna halusin vahvempia värejä. Muut ovat omista siemenistä kerättyjä mutta kuvan luumunsävyiset ovat 'Spencer Beaujolais' -lajiketta, jota kylvin tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Hempukka vaaleanliila oli kiva yllätys vahvempien sävyjen seassa. Valkoista on tänäkin vuonna mutta ne eivät ole vielä alkaneet kukkia.

Astetta villimpi valkosipuli

Valkosipulin kiekuraiset skeipit (kiepit, kukkavarret, miten itse kukin niitä haluaa kutsua) saavat joka kesä hymyn huulille. Miten ne osaavatkin tehdä niin taiteelliset kiekurat? Tänä vuonna kuitenkin yksi oli nostanut kiekuraisuuden aivan uusiin sfääreihin. Mikä lie kasvuhäiriö tullut sille? Kukkavarsiakin kun oli kaksin kappalein. Toinen valkosipuli oli tehnyt maasta lähtien kaksi vartta, joihin kumpaankin oli tullut normaali skeippi. Keräsin kaikki skeipit pois ja pätkin paistinpannulle. Herkkua niin siltään kuin muun ruuan seassa.

Samettikukkia kasvulavojen reunassa.

Kirpat, kaalikoit ja ties mitkä ovat popsineet kyssäkaalien lehdet reikäisiksi mutta itse kyssät näyttävät toistaiseksi olevan koskemattomia. Ehkä violetti väri hämää tuholaisia. Sen sijaan sametti-, kehä- ja hunajakukka tai tomaatti ovat tehottomia sen suhteen. Yhtä reikäisiä ovat ne lehdet, jotka ovat muiden kasvien seassa kuin nekin, jotka ovat kauempana hämäyskasveista. Sammarit ovat sekoituspussista ja osa omista vanhoista siemenistä ja sekä kukan värejä, malleja että kokovariaatioita on ihan laidasta laitaan. Pitää laittaa jossain vaiheessa kuvakavalkadia sammarivalikoimasta.

Palsta oli villiintynyt niin hyvässä kuin pahassa.

Kävin eilen puuhailemassa muutaman tunnin viljelypalstallakin. Vaikka kävin siellä muutama päivä ennen reissua kitkemässä isoimmat rikat ja ohjailemassa mm. herneenversoja tukiinsa, oli puolentoista viikon jälkeen iso urakka odottamassa. Tulipahan tutustuttua moniin rikkaruohoihin, joita ei omalla tontilla ole näkynyt. Iloinen yllätys olivat kollaasin vaaleanpuna-valkokirjavat perunankukat (lajike Acoustic), jotka olivat kuin kauniita kuin korut. Yhtä iloista oli se, että suurin osa palstalle istutetuista tai kylvetyistä kasveista oli lähtenyt kasvuun. Valkokaalit olivat verkosta huolimatta reikäisiä, mikä ei yllättänyt. Lapsetkin olivat jo kesäkuussa listineet kaalikoin toukkia kaaleista mutta eihän niitä kaikkia huomaa millään. Luultavasti verkko ei ole ollut joka kohdasta riittävän tiukasti maata vasten tai toukkia listiessä aikuisia koita pääsi livahtamaan lisää apajille. Sipulit, porkkanat ja perunanvarret kasvavat lupaavasti ja myskikurpitsat ovat alkaneet kukkia. Maissit ovat vasta polvenkorkuisia, joten epäilen kovasti, ehtivätkö ne tehdä yhtäkään tähkää. Katsotaan...

Päivän kärhönä 'Arabella'

Loppukesän kärhöistä tiukukärhö 'Arabella' ehti tänä vuonna ensimmäisenä kukkaan. Pari loistokärhöä on myös viittä vaille avannut ensimmäiset nuppunsa. Kitkettävää on runsain määrin, joten nyt lähden seuraavaksi jatkamaan sitä urakkaa. Tulevilla heinähelteillä se homma ei ehkä innosta niin paljoa kuin nyt, kun lämmintä on "vain" 24 astetta.

Syyspuuhia ja joulukukkaprojekti

Purppuraheisiangervo Tiny Winen ruskaväri on upea.

Sateinen ja pimeä lokakuu vaihtui vaivaihkaa yhtä sateiseksi ja pimeäksi marraskuuksi. Yhtä vaivihkaa puutarha on muuttunut yhä rähjäisemmäksi ja värit ovat vähentyneet. Heisiangervot ovat joka vuosi viimeisimpien joukossa parhaimmassa ruska-asussaan ja nyt on niiden vuoro loistaa puutarhan tähtinä. Harmi vain, että niiden luokse ei tule liian usein sadesäällä lähdettyä. Tänään sain raahattua itseni ulos pariksi tunniksi ja samalla tuli vähän katseltua, missä jamassa puutarha nyt on.

Tiny Wine saa käytävän toisella puolella kasvavasta kurjenmiekasta edes pikkuisen värikkäämpää seuraa.

Tärkein urakka oli saada edes osa puuvartisista verkotettua jäniksiltä suojaan ja sen sainkin tehtyä. Verkottamatta jäi ainoastaan yksi atsalea ja alppikärhöt. Tänä vuonna luumupuutkin ovat osanneet tuleentua ajoissa, mikä lupaa kerrankin hyvää talvehtimista. Aurinkopenkkiin kesällä istutettu pitsipihlaja ei saanut ruskaväriä ennen lehtien tippumista mutta se oli tehnyt oikein pulleat silmut jokaiseen lehtihankaan. Puolen metrin päässä pitsipihlajasta oli epäilyttävän pehmeää multaa, jonka talloin varmuuden vuoksi tiiviimmäksi. Toivottavasti kyse oli vain sateissa pehmenneestä maasta eikä vesimyyrän käytävästä. Muualta en löytänyt merkkejä myyränkäytävistä. Toivottavasti niitä ei tulekaan.

Nimetön maksaruoho, ehkä 'Brilliant', kukkii vielä kauniisti.

Myyristä puheenollen, niitä taitaa edelleen olla runsaasti. Eilen biojätteitä viedessäni huomasin, että pikakompostorista oli tipahtanut kannen tuuletusluukun venttiili maahan. Vähän sitä paikoilleen laittaessani ihmettelin, miten reikä on puolillaan kompostimassaa mutta ajattelin vain jonkun harakan ylettäneen kiskoa reiästä jotain ulos. Kompostori oli kuitenkin jo melkein täynnä. Tänään päätin tyhjentää sieltä puolivalmista massaa pois ja uusi ihmetyksen aihe oli se, että pohjalta ei tullutkaan kuin pari-kolme lapiollista tavaraa, kun normaalisti sitä saa lapioida useamman ämpärillisen. Kun aukaisin kannen ja aloin survoa biojätettä alemmas, kompostorista hyppäsi karkuun iso, lihava peltomyyrä. Ei sentään ihan syliin hyökännyt mutta ei ollut kaukanakaan. Tiedä, miten kauan se oli siellä ahminut keittiöjätteitämme mutta eipä ole ennen parin lapiollisen tyhjennyksellä kompostorin sisältö vajonnut selvästi alle puoleenväliin kompostoria. Ilmankos lämpötilakin oli pysynyt jo pitkään melko alhaalla. Eihän siellä ole jäänyt kompostieliöille hajotettavaa, jos ahne myyrä on pistellyt kaiken syötäväksi kelpaavan kupuunsa. Jotta kompostori ei olisi jäänyt ihan niin tyhjilleen, lapioin pohjalta tyhjentämäni puolivalmiit massat jälkikompostorista takaisin pikakompostoriin. Eipähän läski myyrä asetu seuraavaksi jälkikompostoriin asumaan. Nyt pitää seurata useammin, ettei myyrä (tai mikään muukaan) käy kiskomassa kannen venttiiliä uudestaan irti. Vai pitäisikö laittaa ihan hiirenloukku kompostorin sisälle?

Viimeiset chilit.

Tämän päivän ohjelmaan kuului myös ruukkujen tyhjentelyä. Ulkoeteiseen tuotu chiliruukku on kerännyt kirvoja riesakseen ja edellisten raakileiden keräämisen jälkeen leikkasin niistä pahiten kirvojen valtaamat oksat pois. Nyt chilit alkoivat olla jo riittävän kypsiä kerättäviksi, joten sain viskattua koko ruukun pihalle. Pitää tarkistaa vielä, ettei kirvoja ole levinnyt muihin eteisen kasveihin. Eipä siellä nyt olekaan muita kuin kaksi pakkasessa kärsinyttä pelakuulaatikkoa, muratti ja muutama ritarinkukka. Ritarinkukkien kasvattaminen ei ole oikein minulta onnistunut mutta sinnikkäästi jaksan silti yrittää kerta toisensa jälkeen uudelleen.

Olen odottanut, milloin ruukussa kasvavien ritarinkukkien lepokausi alkaa.

Punaisessa ruukussa kasvava 'Cherry Nymph' on hankittu jouluksi 2023 eikä se ole suostunut kukkimaan sen jälkeen. Lepokauden suhteen se on ollut aivan yhtä jääräpäinen. Se on nimittäin työntänyt tasaiseen tahtiin lehtiä jatkuvasti, vaikka olen ohjeiden mukaan lopettanut kastelun ja lannoittamisen elo-syyskuussa ja pitänyt sipulia ulkoeteisen viileydessä. Se on kyllä alkanut taas kuihduttaa uloimpia lehtiään mutta samaan aikaan sipulista työntyy koko ajan uusia lehtiä. Saman se teki viime vuonna ja koska silloin ei auttanut sipulin laittaminen pimeään, en aio uusia kokeilua tänä vuonna. Olkoot sitten valoisassa. Irtaallaan jäätelörasiassa pötköttävä sipuli on kesän kukkapenkissä kasvanut tavallinen valkoinen ritarinkukka, joka taas ei suostunut viime joulun jälkeen kuihtumaan, vaikka kippasin sipulin hyasinttien kanssa pahvilaatikkoon odottamaan kompostia. Se alkoi kuihduttamaan lehtiään oikeaoppisesti elokuussa, jolloin nostin sen ulkovaraston hyllylle lepäämään. Siirsin sipulin ulkoeteiseen, kun varastossa alkoi tulla liian kylmä. Ainakin yksi ritarinkukka on nyt lepotilassa niin kuin sen useimpien lukemieni ohjeiden mukaan pitäisikin olla.

Mutta mitäs paljastuikaan, kun nyppäisin kuihtuneet lehdet 'Magic Greenistä'?

Vaikka 'Magic Green' ei ehtinyt kuihduttaa kaikkia lehtiään, se on selvästi saanut riittävän pitkän viileän kauden. Ei kai se muuten olisi alkanut työntää ensimmäistä nuppua? Yhden aika luotettavan tuntuisen ohjeen mukaan parin kuukauden viileämmän jakson jälkeen sipulin saisi siirtää lämpimämpään ja kastella niukasti, jolloin sen pitäisi alkaa heräillä. Taidanpa kokeilla, mitä nuo hereillä olevat sipulit tykkäävät, jos tuon ne huoneenlämpöön kasvilampun alle ja annan tilkkasen vettä. Se valkoinen viettäköön vielä jonkun aikaa levossa. Mutta olipas tuo nuppu ihana yllätys näin pimeän vuodenajan keskelle. Ensimmäistä kertaa tulee edes yksi kukka, vaikka kasvit eivät ohjeiden mukaan käyttäytyneetkään. Ja kyllähän nyt sen kukkapenkissä kasvaneen sipulinkin pitäisi kukkia, sillä sehän on pullein noista kolmesta.

Viimejouluiset tulilatvat.

Minulla on toinenkin joulukukkaprojekti käynnissä: tulilatvojen kukitus. Sen pitäisi onnistua pitämällä tulilatvat useamman viikon ajan täysin pimeässä 14 tuntia vuorokaudessa. Nostin toissajouluisen jättiläiseksi venyneen tulilatvan sekä lasten viimejouluiset pienemmät kasvit eteläikkunalle ja viritin niille kasvivalon, joka pidentää päivän valoisaa aikaa muutamalla tunnilla. Iltaseitsemästä aamuyhdeksään tulilatvojen päällä on paksu jätesäkki, jonka tukena oleva pahvilaatikon palanen pimentää vielä lisää, jos huoneessa sattuukin olemaan välillä valot päällä. Ensimmäinen viikko pimeähoitoa on jo takana eikä ole lipsuja tapahtunut. Huomaatteko, että olen ollut vuodenaikaan nähden yllättävän skarppina?

Oikeasti tulilatvat ovat säkin alla vasta pimeään aikaan, tässä koko hökötys kasassa vain malliksi.

Saa nähdä, kuinka pitkään muistan olla tarkkana näiden kasvieni kanssa. Opinnot ja työt vievät oman veronsa ja krooninen aikapula on jatkuvasti läsnä. Sain onneksi äskettäin yhden aika ison opintokokonaisuuden näytön kiitettävästi läpi, mikä vapautti hieman kalenterista tilaa. Samaan aikaan töissä alkaa pikku hiljaa puskea joulunaluskiireet päälle, joten eipä se kalenteri sitten loppujen lopuksi väljenekään. Huilataan sitten joululomalla ja räpisköidään sinne saakka miten parhaiten pinnalla pysytään. Ja ehkä tammikuussa on taas kevyempää.

Syysasterit vielä kukkivat... maanrajassa. Loistokärhö 'Ville de Lyonissakin' näkyy vielä vähän väriä.

Palataan vielä lopuksi takaisin puutarhan puolelle. Kovin paljoa ei enää kukkijoita sieltä ole löytynyt mutta syysasterit ja komeamaksaruohot vielä jaksavat yrittää. Suurin osa niistäkin on kyllä sateissa retkahtanut maata vasten. Kuvassa näkyvät Villen kukat näyttävät hehkeältä vain taustapuoleltaan, kumpikin kukka on toiselta puolelta selvästi pakkasen tai sateen mustaksi värittämä. Keltatörmäkukat alkavat hiljalleen rähjääntyä, vaikka kukkia onkin vielä jonkun verran jäljellä. Etelänruusuruohostakin löytyi pari avonaista kukkaa ja useita nuppuja. Tämän lämpimän ja kostean jakson ansiosta varmaankin. Isoin yllätys löytyi kuitenkin tiukukärhö 'Arabellasta', joka meni kylmimpänä pakkasyönä ihan mustaksi. Nyt mustuneiden lehtien seasta on kuitenkin noussut melkoisen paljon vihreää versoa ja hirmuisesti nuppuja, joista osa alkaa jo avautua.

'Arabellan' syysyllätys.

Useita raollaan olevia nuppujakin löytyi.

Lienee selvää, että marraskuun ensimmäisen päivän kärhö -arvonimen saa tällä suorituksella 'Arabella'. Liekö koskaan ennen tällä tontilla kukkinut kärhöä marraskuun alussa?

Laatoituksen uusimista

Niinhän siinä sitten kävi, että viikko sitten aloitettu kivikkorinteen siivous ja siitä seurannut pihakiveyksen reunan perkaaminen johti isoon urakkaan. Se oli suorastaan väistämätön seuraus, jolta ei voinut välttyä mitenkään.

Pahan näköinen jo pelkästään siltään saati sitten puhdistetun kiveyksen jatkona.

Pahasti ruohottunut ja kuoppainen polku ulko-ovelle oli ärsyttänyt minua jo muutaman vuoden ajan. Suht helposti sujuneesta kivikkorinteen vierustan kiveyksen siistimisestä rohkaistuneena uskalsin lauantaina purkaa koko roskan. Lahjoin lapsetkin apuun (hieman vähättelemällä urakan suuruutta ja todennäköistä kestoa). Jälkikasvu osasikin irrottaa laattoja yllättävän hyvin ja kiikuttaa niitä melkein oikeaan järjestykseen sivummalle samalla kun itse keskityin perkaamaan rikkaruohojen juuria hiekan ja vasta irrotettujen laattojen seasta.

Näin se homma edistyi pala kerrallaan.

Purkamisen loppumetreillä kävi ilmi, että ulkorappunenkin pitää nostaa pois paikoiltaan. Juolavehnän pahkeinen oli nimittäin ulottanut juurensa ihan talon alkuperäisen betonirappusen viereen ja niitähän ei missään tapauksessa jätettäisi paikoilleen.

Purku valmiina, hiekan tasaisuuden tarkistus menossa.

Kiveyksen purkamiseen, rikkaruohojen perkaamiseen ja tasoitukseen hurahti helposti viitisen tuntia välipalataukoineen. Laattojen takaisin latomiseen meni aikaa pari tuntia ja siitä iso osa tuhraantui viimeisten laattojen paikoilleen saamiseen. Heti alkuperäisen portaan viereen kun oli kaadettu betonia täyttämään laattojen ja portaan väli eikä niitä palasia saanut vain sujautettua paikoilleen ilman väkivaltaa. Onneksi lopputulosta ei kukaan tule näkemään rappusen alta... Lapsista oli kasausvaiheessakin apua, sillä he kuskasivat laatat minulle. Pari pientä virhettä lopputuloksessa on mutta ei niihin kiinnitä huomiota. Pölyisistä laatoista kun ei erottanut, olivatko ne harmaita vai punaisia, niin muutama sitten livahti vääriin kohtiin. Olkoot. Haalistuneita ne joka tapauksessa jo ovat, joten kuvioon ei kiinnitä huomiota muutenkaan.

Tähän väliin aurinkopenkin kukkasia: sinikatana 'Alba' ja maksaruoho 'Strawberries and Cream'.

Yksi työtapaturmakin sattui. Kiveystä purkaessa häiritsimme tietysti muurahaisten asuinrauhaa ja nehän lähtivät välillä kiipeilemään vaatteisiinkin. Iltaruualla huomasin yhden livahtaneen kyydissäni sisälle ja lähdin viemään sitä ulos. Ulko-ovea avatessani en yhtään muistanut sitä, että puurappusen puuttuessa ulko-ovelta on normaalia reilusti isompi pudotus ja kun huomio oli kädessäni kipittelevässä muurahaisessa eikä siinä, mihin jalkani laitan, löin horjahtaessani vasemman polveni erittäin kipeästi ovenkarmiin. Juuri sen samaisen "kiukkuhermon", mikä kyynärpäässäkin on. Onneksi pidin vielä ovenkahvasta kiinni, niin en sentään tipahtanut nenälleni työmaalle. Pieni mustelma vain jäi polveen muistoksi ja hetken aikaa piti pötkötellä lattialla kun meinasi taju lähteä kivun seurauksena. Sen verran kuitenkin siitä sisuunnuin, että kiveys piti saada vielä saman illan aikana valmiiksi ja rappu paikoilleen.

Ja valmiiksihan se sitten tuli (paitsi etualan sepelialueen reuna). Rappu laitettiin paikoilleen klo 20.12

Sunnuntaiaamuna kyllä tunsi nahoissaan, että jotain oli edellisenä päivänä tehty. Kyllähän joka paikkaa jomotteli jo edellisenä iltana mutta se ei ollut mitään siihen verrattuna, miltä yön jälkeen tuntui. Ihmehän se olisi ollut, jos seitsemän metrin mittaisen, 120cm leveän käytävän purkaminen ja kasaaminen yhden päivän aikana ei olisi tuntunut missään. Sunnuntaille jäi vielä sotkujen siivous ja pientä nurmikon tasoittelua. Jostain syystä nurmikko oli noussut polun molemmin puolin melkein koko polun mittaiselle kumpareelle; talosta katsottuna vasemmalta puolelta vähän vähemmän ja oikealta jopa 15cm kiveystä ja muuta nurmikkoa korkeammalle. Rullasin nurmikon suikaleina irti ja kaavin alta maata pois sen verran, että nurmi oli kiveyksen tasalla. Samalla oli kätevä nyppiä voikukat altapäin irti. Pahiten rikkaruohottuneet kohdat revin kokonaan pois ja istutin niiden tilalle laattojen väleistä kitkettyjä nurmensuikaleita. 

Nurmikon madaltaminen kävi kätevästi.

Pikkuisen piti vielä piti nurmikon tasauksen jälkeen jatkaa kivien parissa. Rappusen edustan luonnonkivistä tehty alue oli myös päässyt "vähän" rikkaruohottumaan kesän aikana. En ehtinyt kitkeä sitä kertaakaan mutta nytpä tuli sitten viimein sekin tehtyä ja ulko-oven edusta on ensimmäistä kertaa tänä kesänä sen näköinen, että talossa asuukin joku. Kompostoriin kärräsin puolitoista kottikärryllistä rikkaruohoja, eli kyllähän siellä laattojen ja kivien väleissä oli jonkun verran ylimääräistä törkyä.

Ai että, kyllä kelpaa! Paitsi että joku roskanökönen oli vielä kulkeutunut kiveyksen päälle.

Pihaantulosta on perkaamatta vielä ajoväylä mutta siinä on sen verran massiivinen urakka, ettei sitä ihan yhden viikonlopun aikana tehdä. Neliöitä siinä on pikaisesti arvioituna yli kolmekymmentä, joten hetki menee askarrellessa. Rikkaruohoja ei onneksi juurikaan ole, joten pelkkä purkaminen, tasoitus ja ladonta riittää kun vain joskus rohkenisi aloittaa. Auts. Lihaksia alkoi kolottaa jo pelkkä ajatteleminen.

Päivän kärhönä on tänään tiukukärhö 'Arabella'. Taustalla myös vähän muutakin aurinkopenkin kukintaa.

Siinäpä oli se urakka. On ollut oikein mukava lähteä töihin ja tulla kotiin, kun  Pitäisiköhän välillä tehdä jotain kukkapenkeissäkin? Tai kerätä herukoita?

Heinäkuun lopun kärhökatselmus

Nyt on tämän kesän loistokärhösesonki kunnolla alkanut ja melkein joka puutarhanäkymään osuu kärhö tai useampi. Siispä on aika tehdä loppukesän ensimmäinen kunnon kärhökierros. Aloitetaan heti pihaantulosta, jossa näyttävimmin kadulla kulkijoille esiintyy loistokärhö 'Elsa Späth'.

'Elsa Späth' on mahtavan suurine kukkineen yksi lempikärhöistäni.

Elsa on ollut hieman tempukas kärhö. Se on kyllä noussut joka vuosi ja kasvanutkin yleensä ihan kohtuullisesti, mutta monena vuonna kukinta on jäänyt vaisuksi. Sillä on vähän turhan karu ja kuiva kasvupaikka, ja vieressä olleet ritarinkannuksetkin ovat varmasti ottaneet oman osansa, vaikka olen yrittänyt silloin tällöin tarjoilla erityisesti kärhölle extra-herkkuja ja lisäkastelua. Liekö syynä viileä ja kostea alkukesä vai ravinnesyöppöjen ritarinkannusten häviäminen, mutta tänä vuonna kärhö on kasvanut huomattavasti runsaampana ja versot ovat jonkun verran pidempiäkin kuin aiempina vuosina. Nuppuja on tulossa paljon ja jo avautuneet kukat ovat soppalautasen kokoisia.

Aurinkopenkin etuosan kolme kärhöä kukassa.

Elsalla olisi oikeasti neljä kärhökaveria mutta kadulta katsottuna sen vasemmalla puolella kärhötuessa ei kuki tällä hetkellä kuin tarhaviinikärhö PERNILLE ('Zo09113'). 'Etoile Violette' on joko nukkumassa tai sitten se ei vain ole vielä ehtinyt kukkaan. Todennäköisemmin Etoile nukkuu, sillä en muista sen kukkineen viime kesänäkään. PERNILLEJÄ on tuessa nyt kaksi, sillä istutin ensimmäisen kaveriksi äidiltäni tulleen ylimääräisen taimen. En lähtenyt näillä helteillä oikomaan sen versoja ylemmäs tukeen, vaan jätin lähelle maanrajaa varjostamaan juuristoaluetta. Varjostava kasvillisuus kun on olematonta ritarinkannusten puuttumisen ja värililjojen kääpiömäisen kasvun takia. Liljat pitää kukinnan jälkeen siirtää muualle ja keksiä aidan viereen ritarien tilalle muuta kasvillisuutta. Mieluusti jotain korkeaa, jotta voisi paremmin kuvata penkkiä etupihan puolelta ilman, että naapureita näkyy kovin paljoa. Tai voisihan sitä kai periaatteessa rakentaa pienen seinäkkeenkin Elsan ja PERNILLEN väliin ja istuttaa siihen vielä pari kärhöä lisää. Harkitsemisen arvoinen idea sekin.

Naapureita piilotettu niin paljon kuin pystyy, jotta kaikki kolme kärhöä näkyvät samassa kuvassa.

PERNILLE ('Zo09113')

Tiukukärhö 'Arabellan' tukeminen nousee aina kesäisin yleiseksi puheenaiheeksi. Se kun ei lehtiruotejaan mihinkään tukiin kieputtele, vaan tuen puuttuessa luikertelee maata myöten ja nojailee versoillaan mihin vain eksyy . Aiempina vuosina olen tökkinyt risuisia oksia kärhön ympärille ja ohjaillut versoja niiden väliin, jotta sen tyvialue ei jäisi ihan paljaaksi versojen kaartuessa sivuille. Idea on ollut toimiva ja kärhöstä on muodostunut silloin matalahko ja leveä kukkakumpare. Toivoin kuitenkin sen kukkien nousevan vähän korkeammalle, joten "tilasin" isältäni keväällä 'Arabellalle' räätälöidyn tuen. Siinä on eri korkeuksilla kolme kehää, joista jokaisessa on muutama jänne. Renkaat on asetelu niin, että jänteet menevät keskenään eri suuntiin ja ylhäältä katsottuna tuen sisälle muodostuu ikään kuin väljä ristikko. Korkeutta lieriömäisellä tuella on noin metrin verran.

'Arabella' ja aitaa vasten taustalla Elsa.

Jo tämän ensimmäisen kesän perusteella tämänmallinen tuki on osoittautunut loistavaksi 'Arabellalle'. Kärhö on pysynyt hienosti tuen sisällä ja sen ulkopuolelle eksyneiden versojen ohjaaminen takaisin omaan osoitteeseensa on ollut helppoa. Kehien jänteet estävät tuulta siirtämästä kaikkia versoja tuen yhteen reunaan, joten kukkiakin on nyt tasaisesti joka puolella. Aitaverkosta tehty lieriö toimisi myös, mutta jos sen ulkopuolelle kasvaa verso, sitä ei noin vain pujotellakaan takaisin tuen sisälle. Tällainen harva ratkaisu antaa paljon enemmän armonaikaa ohjailuun ja myös pitkäksi venähtäneen verson saa helposti pujoteltua tuen sisälle ilman vaaraa verson katkeamisesta.

Ylin kehä on jaettu jänteillä neljään lohkoon (x ympyrän sisällä).

Loppukesän aikana 'Arabellan' versot venyvät vielä pituutta ehkä jopa metrin verran, joten todennäköisesti kärhöstä muodostuu komea kukkapylväs latvojen lähtiessä roikkumaan. Nythän se on lähinnä vihreä pylväs kukkahatulla. Kukkahattu on nyt toisaallakin. Nuotiopaikan seinäkkeessä mantsuriankärhö aloittelee juuri kukintaa ja toistaiseksi kukkia on vain seinäkkeen yläosassa. Parin päivän sisällä kärhö muuttuu varmasti taas suureksi, valkoiseksi kukkapilveksi.

Mantsuriankärhön kukat tuoksuvat hunajaiselle.

Takapihalla muut kärhöt ovat vasta nupullaan ja sivupihalle mennessä loistokärhö 'Kaiserin' ensimmäinen kukinta ehti jo mennä ohi. Pörröiset jämät ovat kuitenkin vielä jäljellä ja tämän vuoden versoissa näkyy paljon nuppuja. 'Kaiserin' kaveri loistokärhö CORINNE ('Evipo063') saattaa myös olla jo nupullaan. Patiolla loistokärhö 'Voluceau' aukaisi eilen ensimmäisen kukkansa ja patiopenkin seinäkkeessä SAMARITAN JO ('Evipo075') kukkii edelleen. Niistä ei nyt ole kuvia, sillä suuntana on kärhökaaripenkki.

Kärhöportissa PRINCESS KATE ('Zoprika') alkaa päästä vauhtiin, 'Justa' ja 'The President' ovat vasta aloittelemassa.

Yllä olevan kuvan taustalla näkyy majapenkkiä, jossa tarha-alppikärhö 'Purple Dreamissa' on edelleen muutamia kukkia auki. Majan toiselta puolelta löysin myös yhden sinisen alppikärhön kukan. Miten mainiota, että alppikärhöt kukkivat loistokärhöjen kukintaan saakka! Kärhöportin toisella puolella loistokärhö 'Jan Pawel II' on kiivennyt portin yläosaan saakka mutta sen nuput ovat vielä aika pieniä. Onneksi sen kukintaan saakka voi ihastella portin toisen puolen kärhöloistoa kunhan kukkia vain avautuu lisää.

'The President' kykenee myös tekemään valtavan suuria kukkia. Tämän halkaisija oli noin 17cm.

Kärhökaaripenkissä on kärhöportin kuuden kärhön lisäksi myös yhdeksän muuta kärhöä. Niistä JOSEPHINE ('Evijohill') saattaa olla kokonaan menetetty, sillä se ei noussut viime kesänä eikä ole vieläkään herännyt. En lähde kuitenkaan kaivamaan sitä, sillä saattaisin samalla vaurioittaa sen kavereita. Nouskoot joskus jos on hengissä ja jos ei, niin hyvästelemme sen tyynesti. Se oli sen verran nuorempi kärhö, ettei siihen ehtinyt syntyä tunnesidettä. Jos ei selviä edes ensimmäisestä talvestaan, niin joutaa olla selviämättä.

JOSEPHINEN puutetta ei huomaa, kun loistokärhöt 'Rouge Cardinal' ja 'Beautiful Bride' (valkoinen) pääsevät kunnolla vauhtiin.

Oli loistoidea istuttaa 'Rouge Cardinal' BB:n kaveriksi. Tummanpunainen, samettinen väri sopii muutenkin hyvin puhtaan valkoiseen mutta nyt kun kärhöt kukkivat yhtä aikaa, niin Briden tummanpunaiset heteetkin ovat sävy sävyyn Cardinalin kanssa. Kärhöjen ympärillä toistuu muutenkin tähän aikaan kesästä valkoinen ja purppurainen väri. Valkoisena kukkivat ranskantulikukat ja syysleimut. Purppuraista väriä tulee kärhöjen juurella kasvavista tummanpurppuraisista maksaruohoista ('Jose Aubergine'), taustalla purppuraheisiangervosta 'Tiny Wine' ja syysleimujen takana penkin reunuskasvina olevista tarhakeijunkukista ('Midnight Rose').

Mikä väripari!

Cardinalin ja Briden kohdalla kärhökaaripenkin läpi kulkevan polun toisella puolella ei juuri nyt kuki kärhöjä, joten jatketaan keskemmälle penkkiä. Siellä loistokärhö 'Omoshiro' aloitteli jo pionien kukinnan loppumetreillä. Sillä on kaverina tarhaviinikärhö 'Krakowiak', joka on kukkinut joka vuosi vasta myöhemmin syksyllä. Niin se näyttäisi tekevän tänäkin vuonna. Vaikka runsas yhteiskukinta on komeaa, niin tykkään kyllä myös tästä tyylistä, että kukin kärhöistä saa ottaa pääroolin omalla hetkellään. Silloin sama kohta kukkii pidemmän aikaa, vaikkakin usein vähän vaatimattomammin.

'Omoshiro' kukkii tänä vuonna melko vaisusti.

Syy 'Omoshiron' vaatimattomaan kukintaan löytyy normaalia huonommasta talvehtimisesta. Siitä taisi nousta keväällä ainoastaan kaksi versoa ja eihän niillä niin komeaa kukintaa aikaiseksi saa kuin kymmenen verson voimin. Kärhö on muuten ollut hyvävointinen, joten tuskinpa sillä mitään hätää on. Luultavasti se vain huilailee vähän tänä kesänä ja on sitten ensi vuonna entistä komeampi. Tosin nyt kun kuvaa katsoin, niin huomasin muutaman epäilyttävän kellertävänä nuokkuvan lehden. Pitää käydä tarkistamassa, ettei mikään puutarhariesa ole käynyt katkaisemassa siitäkin versoa. Kärhökaaripenkin kärhöt olivatkin toistaiseksi säästyneet nelijalkaisilta ahmateilta.

Laitetaan päivän kärhöksi kaunis 'Omoshiro'. Reipastuhan ensi kesäksi!

Nyt vain odotellaan lisää kärhöjen nuppujen poksahtelua.