Juhannusviikonlopun yllätyksiä

Juhannusta vietettiin täällä laiskanpulskeissa helletunnelmissa uiden, grillaillen ja nautiskellen elämästä. Itikoita ja paarmojakin ilmeisesti laiskotti, sillä niitä ei päivisin ollut riesaksi asti ja iltaisinkin selvästi vähemmän, mitä pitkään aikaan. Puutarhassa tapahtui monta yllättävää asiaa ja jopa muutama ennennäkemätön kukkijakin innostui ensikukintaansa.

Valkoinen kurjenmiekka ei ole koskaan kukkinut tällä tontilla! Tarkempi laji/lajike ei ole tiedossa, siperiankurjenmiekka tämä kaiketi on.

Ja mikä yllättävintä, löysin vielä kaksi nuppua lisää noista edellisen kuvan valkoisista kurjenmiekoista. Ihan kaikkea kunniaa kukinnasta en ota itselleni, sillä sain kurjenmiekat viime kesänä äidiltäni. Kasvusto oli päässyt liian suureksi ja sen keskellä kasvoi heinää, joten minun piti pilkkoa mätäs ihan pieniksi palasiksi ja keksiä niille paikka. Istutin ne kärhökaaripenkin viime kesänä laajennettuun takaosaan kun siellä sattui olemaan tilaa. Ilmeisesti nämä viihtyvätkin paremmin puolivarjossa kuin auringossa. Samaa todistaa muutaman vuoden takaisesta siemenkirjeestä peräisin oleva vaaleansininen kurjenmiekka, sillä niistäkin ensimmäinen aukaisi kukkansa.

Kiitos Nilalle (Lappalainen etelässä -blogi) tästä taivaansinisestä kaunottaresta! Katsokaa noita juovia terälehtien tyvellä: on ollut luontoäidillä tarkka sivellin.

Pitää harkita, mitä teen kurjenpolville ja jalopähkämölle. Niiden lila väri ei ole minun silmissäni täydellisin kumppani vaaleansiniselle kurjenmiekalle, joka vielä tänä vuonna on niin matala, että piiloutui kokonaan näiden taakse.

Kuumalla säällä ei hirveästi innostanut rehkiä puutarhatöissä, mutta sen verran hyödynsin itikatonta aikaa, että rapsuttelin rikkaruohot kaikista kiveyksien ja kivipolkujen saumoista. Siinäpä menikin yhteensä useampi tunti parina päivänä. Voikukkia ja koivuntaimia oli siunaantunut jostain valtavat määrät ja kun noita polkujakin on taas monta metriä enemmän kuin viime vuonna, kitkettävää kyllä riitti. Seuraava kitkentäkierros on sitten syksyllä ennen talven tuloa, niin on keväällä siistit käytävät katseltavaksi.

Niin puhtaat ja siistit! Sammalet jätin kivien väliin, sillä minusta sammaloitunut kivipolku on kauniimpi kuin hiekka- tai kivituhkasauma. Kukkapenkin kasvittaminen on vielä vähän vaiheessa...

Yritin kuvata komeasti kukkivia myskimalvoja ilman juoksevia lapsia. Ei välttynyt ylimääräisiltä linssiluteilta tämäkään kuva.

Juhannuspäivän jälkiruoka löytyikin hunajamarjapensaasta. Isoin pensaamme, 'Jättiläisen tytär', teki ensisatonsa.

Rastaille ja harakoille yllätys. Viritin pitsiverhon kuukausimansikoiden päälle, sillä ensimmäiset kypsät menivät lintujen suihin. Tänään saatiin itsekin jo pari maistiaista.

Vähemmän kiva yllätys minulle löytyi punaherukasta. Kirvatko ovat saaneet oksankärjen näin ruttuun?

Ensimmäiset tuoksuherneet ovat auki. Väriskaala ulottuu kuvan kirsikkaisesta ja persikkaisesta viileän vaaleanpunaiseen ja todella hentoon vaaleanpunertavaan.

Tänä kesänä myös pionit näyttävät kukkivan hyvin. Kahdessa perintöpioni 'Elinassa' isompia nuppuja on yhteensä 94 kappaletta. Jos kumpikin jaksaa lisäksi aukaista muutaman pienistä nupuistaan, sadan pioninkukan haamuraja menee rikki. Lisäksi viime syksynä jaettuihin pioneihin on melkein kaikkiin tulossa nuppuja, mutta epäilen, etteivät ne kuitenkaan jaksa kukkia. Yhdestä kevään viimeinen hallayö puraisi latvoja aika pahasti, joten se ei ainakaan kuki. 'Elinat' säästyivät hallalta, sillä ne nousivat paljon myöhemmin. Jotain etua on siis varjoisasta ja runsaslumisesta kasvupaikastakin sen lisäksi että pionit jaksavat kukkia siellä hieman pidempään.

Ensimmäinen perintöpioni 'Elinan' kukka on auki. Tässä yksilössä isompia nuppuja on 54 kappaletta, joten pian pioni kukkii komeasti.

Tänä vuonna ainakin meillä kaikki kasvu tuntuu olevan tässä vaiheessa kesää pikkuisen etuajassa. Ensimmäinen pioninkukka aukesi vajaan viikon aikaisemmin kuin muina vuosina, mutta nimetön köynnöskuusama yllätti huimalla vauhdillaan. Sen ensimmäiset kukat ovat yleensä auenneet vasta elokuun alussa, mutta nyt isoin nuppurykelmä on jo sen verran kookas, ettei kasvi varmasti malta odotella elokuuhun saakka, hyvä jos heinäkuun puoleenväliin. Nuppuja löytyi vielä aika montakin, joten pääsen tänä vuonna nauttimaan sen ihanasta tuoksusta hyvissä ajoin.

Köynnöskuusamani teki nupun ennätysaikaisin.

Tiukukärhö 'Arabella' aukaisi ensimmäiset kukkansa pari viikkoa normaalia aikaisemmin. Pian moni muukin kärhö alkaa availla kukkiaan.

Juhannuksen yllättävimmän ilmoituksen teki isäntä. Hänen grillaillessaan minä kysyin, mitä mieltä hän on siitä, jos ilmoittaisimme pihamme avoimiin puutarhoihin ensi kesänä siinä tapauksessa, ettei lähiseudulla näyttäisi silloinkaan olevan kiinnostavia puutarhoja avoinna. Tapahtuma kun ilmeisesti olisi elokuussa eli kärhöjen kukinta-aikaan, jolloin puutarhamme on muutenkin näyttävimmillään. Isäntä torppasi vielä viime kesänä koko ajatuksenkin julkisesta puutarhan esittelemisestä, joten oletin, että hienovarainen taivuttelu pitää aloittaa jo nyt. Hyvä, että olin jo valmiiksi istuallani, sillä isäntä vain tokaisi, että "avataan vaan, minä jo sanoin työkavereille, että ensi kesänä ollaan varmaan avoimissa". Isäntä on kuulemma kahvitauoilla näyttänyt blogistani kuvia joillekin puutarhaintoisille työkavereilleen ja he ovat sanoneet tulevansa katsomaan heti kun ollaan avoimissa mukana. Niin, että asia on ilmeisesti sitten lyöty lukkoon, tulipa pupu viime metreillä pöksyyn tai ei! Kai sitä on sitten alettava saattaa kaikkia keskeneräisiä projekteja loppuun, jotta täällä olisi edes jotain valmiina siihen mennessä.

Mustalaukka (tuo valkoinen) alkaa kukkia. Sen hyvä tuoksu yllätti minut. Vieressä sekoituspussin 'Miami' tai 'Violet Beauty', en enää pysy kärryillä, mikä on mitäkin.

Kuinka teillä juhannus sujui? Tuliko yllätyksiä?

Toivepostaus: jokapaikanhöylät

Salli M toivoi postausta kukista, jotka sopivat aurinkoon ja varjoon. Tällä kokemuksella sanoisin, että maahumala, ratamo, voikukka, vuohenkello, ketohanhikki ja rönsyleinikki menestyvät ihan missä vain, mutta luulen, ettei Salli tarkoittanut näitä... Täytyy myöntää, että itselläni alkoi ensin vilistä silmissä kilometrien pituiset luettelot eri valo-olosuhteisiin suositelluista kasveista enkä oikein saanut otetta koko aiheesta. Mietin myös, tarkoittiko Salli kukilla perennoja, kesäkukkia vai ylipäätään kasveja. Lisäksi pohdin, haetaanko nyt kasveja, jotka pärjäävät sekä auringossa että varjossa, vai toivoiko Salli M. kummastakin omaa listaansa. Koska jälkimmäinen olisi liian helppo, oletan, että hän etsii ns. jokapaikan kasveja. Päätin siis pitäytyä omissa kokemuksissani ja miettiä sitä kautta perennoja, jotka eivät ole valon suhteen kranttuja.

Rönsyakankaali kukkii näin komeasti puolivarjossa, mutta menestyy muuallakin. Meillä sitä kasvaa myös äärimmäisen kuivassa ja aurinkoisessa paikassa.

Kasvualustan paksuudesta ja vedenpidätyskyvystä riippuu, menestyykö puolivarjon tai jopa varjon kasvi aurinkoisessa paikassa. Jos kasvualusta on paksu ja pidättää sopivasti kosteutta, voi saada varjon kasvin viihtymään aurinkoisellakin paikalla. Kuunliljat ovat tästä hyvä esimerkki. Sinilehtisten kuunliljojen väri pysyy kokemukseni mukaan parempana varjossa, mutta valko- ja keltakirjavat kuunliljat viihtyvät valoisammassakin. Täysvarjossa viihtyvä ohut- ja suurilehtinen kasvi ei yleensä menesty kuivassa ja paahteisessa paikassa eikä myöskään kuivan ja paahteisen kivikon kasvi kosteassa täysvarjossa. Helpoimpia ovat minusta kasvit, joille suositellaan puolivarjoa, sillä ne voi saada menestymään hyvällä menestyksellä melkein missä vain.

Peittokurjenpolvi 'Cambridge' edustakoon tässä postauksessa kurjenpolvien laajaa joukkoa.

Sekä auringossa että varjossa menestyvät ilman erityistä hoivailua ainakin erilaiset kurjenpolvet, pikkusydän, rönsyakankaali, jalopähkämö, akileija, bellis, vuorenkilpi ja hopeahärkki. Maksaruohot ovat sitkeitä ja menestyvät myös varjossa, vaikka niitä näkeekin useimmiten paahteisimmissa kivikoissa. Voi olla, etteivät ne jaksa kukkia varjossa niin näyttävästi kuin auringossa, mutta kasvatetaanhan monia muitakin kasveja ihan vain niiden kauniiden lehtien takia.

Jalopähkämö viihtyy monenlaisissa ympäristöissä. Omani eivät vielä koolla hurmaa, mutta kukkivat jo viime kesänä sen verran, että paikkasivat talvituhoista kärsinyttä penkkiä.

Maksaruohot viihtyvät monenlaisissa oloissa. Kuvassa on suloinen turkestaninmaksaruoho.

Jaloangervoista sanotaan, että ne voisivat menestyä myös aurinkoisilla paikoilla, mutta ainakin meillä aurinkoisessa penkissä kasvavat jaloangervot ovat jääneet matalammiksi kuin varjossa kasvavat saman lajikkeen yksilöt.

Melko pintajuuriset jaloangervot viihtyvät, kun kasvualusta pysyy kosteana. Meillä ne eivät auringossa viihdy, sillä en ole kovin ahkera perennapenkkien kastelija.

Minusta voi aivan hyvin kokeilla, kuinka joku kasvi viihtyy omassa puutarhassa eikä vain tuijottaa suosituksia. Mikä tahansa kasvi voi sinnitellä hengissä yllättävän pitkään täysin väärässäkin kasvupaikassa. Se vain alkaa kukoistaa kunnolla vasta kun sen vaatimukset täyttyvät. Jos yksi paikka ei näytä olevan kasville mieluisa, sen voi siirtää toiseen kohtaan. Harvoin ne menettävät henkeään saman tien väärään paikkaan jouduttuaan. Talvimärkyys ja kesäkuivuus sen sijaan voivat tappaa kasvin, joka ei ääriolosuhteita siedä, joten älä istuta levisiaa savimonttuun äläkä lummetta hiekkaiseen kivikkoon! Ja näistä ääripäistä ainoastaan talvi voi tappaa kasveja ilman pelastamisyritysten mahdollisuutta, sillä kesällä olosuhteista kärsivän kasvin voi vaikka kaivaa ruukkuun ja viedä tehohoitoon parempiin olosuhteisiin. Talvella voit vain seurailla säätä ja toivoa parasta.

Auringossa ja puolivarjossa viihtyvä tarhakylmänkukka pärjää myös kesällä varjoon jäävässä paikassa, sillä se ehtii kukkia ennen kuin puihin ja pensaisiin puhkeaa lehdet.

Kiitos Salli M:lle postaustoiveesta! Toivottavasti sait tästä uusia ideoita. Heitelkääpä kommentteihin omia kokemuksianne kasveista, jotka menestyvät missä valo-olosuhteissa vain, niin saadaan vielä kattavampi listaus aiheesta. Leppoisaa launtai-illan jatkoa!

Toivepostaus: pareja

Nyt on taas toivepostauksen aika, sillä Tita (Unelmia ruusuista -blogi) toivoi minun tekevän postauksen onnistuneista perennapenkkien parivaljakoista. Aihe oli yllättävän haastava, kun sitä lähestyi pohtien kriittisesti eri kasvipareja. Mielestäni tähän ei riitä pelkästään se, että kasvit ovat kauniita yhdessä kukintahetkellä, vaan niiden pitää täydentää mahdollisimman monipuolisesti toisiaan. Lisähaastetta tuo, kun rajaa puuvartiset ja sipulikukat pois ja minähän tulkitsin toiveen ihan kirjaimellisesti niin, että pelkkiä perennapareja toivottiin. Hommaa tietysti vaikeutti se, että olen monessa kohdassa yhdistänyt käyttökelpoisimmat kasvit jonkun hetken aikaa loistavan pariksi, jotta kukinnan jälkeen rähjääntynyt olemus ei niin pistäisi silmään. Sellaiset parivaljakot eivät tietenkään käyneet tähän postaukseen.

Esikko ja kuunlilja yhteen soppii... Taustalla oleva kevätkaihonkukkakin käy kuunliljojen kaveriksi, kunhan käy välillä repimässä liikoja rönsyjä pois. Kaihonkukka ei todellakaan jää arkailemaan maailmanvalloituksessaan!

Yleisesti ottaen mm. jouluruusuja, esikoita, vuokkoja, lemmikkejä ja muita keväällä ja alkukesällä kukkivia kasveja kannattaa yhdistää myöhään nousevien kaverien, kuten kuunliljojen, jaloangervojen sekä valeangervojen kanssa. Ne täydentävät sopivasti toistensa puutteita ja viihtyvätkin usein samankaltaisissa olosuhteissa. Pienet kevätkukat saavat täyden huomion silloin kun vieruskaverit vasta heräilevät ja myöhemmin kesällä kookaammat kaverit peittävät aikaisin kukkineiden mahdollisesti ränsistyvät kasvustot alleen. Jouluruusut ja esikot pysyvät koko kesän kauniina ja sopivat vaikka kukkapenkkien reunuskasveiksikin, joten nostan ne kevätkukkijoiden listan kärkeen. Myös varhain vihertävät kaverit sopivat myöhään heräävien pariksi, vaikka eivät kukkisikaan heti ensimmäisinä keväällä. Esimerkiksi varjolilja sopii minusta kauniisti valeangervon kanssa yhteen, sillä sen versot ovat koristeellisia aikaisin keväällä noustessaan. Kukinta-aikaan varjolilja saa myös tukea jäykkäversoiselta valeangervolta. Kukinta-ajat menevät niillä kyllä päällekkäin, mutta se ei minusta haittaa, sillä kumpikin on myös kukinnan jälkeen hyvän näköisiä katsella.

Varjolilja ja (sormi)valeangervo toimivat hyvin yhdessä. Myös oikeassa reunassa pilkottava töyhtöangervo sopii valeangervojen kanssa hyvin yhteen.

Isotähtiputki toimii pitkän kukinta-ajan ja vehreän kasvutapansa ansiosta hienosti monenkin eri kasvin kaverina. Tässä sen taustalla on verkkaisemmin kasvavaa purppurapunalatvaa.

Bellis on hyvä kaveri monelle kasville, sillä se on matala, pienijuurinen, vihertää hyvin aikaisin keväällä ja pysyy vihreänä lumentuloon saakka. Sillä on pitkä kukinta-aika ja vaikka talvehtiminen ei aina onnistuisi, edelliskesän siementaimet alkavat kukkia hyvin pian kasvun vauhtiin päästyään ja ehtivät karistaa uudet siemenet maahan seuraavan vuoden kukintaa varten. Annankin sen kylväytyä vapaasti ja valita itselleen mieluisimmat paikat, joten uusia yhdistelmiä löytyy joka kesä. 

Viime kesänä huomasin, kuinka kauniisti bellis ja jalopähkämö sopivat yhteen. Yhdistelmä syntyi itsekseen, mutta sai jo syksyllä täydennystä toisessa paikassa ylimääräisiksi jääneistä belliksen taimista (älkää ihmetelkö suuria aukopaikkoja; viime talvi vei penkistä mm. punahatut ja osan kurjenpolvista).

Laitan tähän viimeiseksi kasvin, joka on ilman muuta ansainnut paikkansa minkä tahansa vieruskaverina. Kevätvuohenjuuri vihertää jo silloin kun lumet vasta ovat sulamassa sen päältä, kukkii runsaasti ja pitkään touko-kesäkuussa sekä pysyy komean vihreänä puskana myöhään syksyyn saakka. Se on käyttökelpoisen kokoinen niin isompien eteen kuin pienempien taakse eikä hätkähdä poikkeuksellisiakaan sääoloja. Se on sitkeä ja vähään tyytyväinen perinnekasvi. Lisäksi sen kauniin tummanvihreät lehdet ovat käyttökelpoisia leikkovihreinä. Kelpo kasvi siis, vaikka en itse niin keltaisesta väristä pidäkään. 

Kevätvuohenjuurten perennakaverit kuolivat viime talvena... tai no, näkyy siellä pari pientä tupsua värimintun ja ritarinkannuksen versoja ja yksi minikokoinen kultamaksaruoho, kun tarkkaan katsoo.

Tässäpä oli hyvin kriittisin silmin tarkasteltuna puutarhani timanttinen kärkijoukko. Heitelkääpä tekin kommentteihin puutarhojenne erityisen onnistuneita perennapareja.