Elokuun uhkeita sävyjä

Gladiolus

Eipä ole tullut kovin montaa kertaa aloitettua postausta keltaisen kukan kuvalla tai ylipäätään esiteltyä mitään keltaista. Kuvan vaakatasoon keikahtanut gladiolus tuli sekoituspussin mukana ja hehkui eilisen ilta-auringossa sen verran komeasti, että sai kunnian tuoda valoa ja lämpöä tällaiseen sateisen harmaaseen päivään. Kukkapenkissä kyseinen huutomerkki tuntui kuitenkin liian räikeältä minulle, joten leikkasin gladioluksen maljakkoon. Kolmeen valkoiseen gladiolukseen yhdistettynä vahva keltainenkin kesyyntyi mukavan raikkaaksi piristykseksi keittiön pöydälle.

Päivänlilja 'Arctic Snow' sopii upeasti purppurarevonhäntä 'Oeschbergiin'.

'Arctic Snow':n kukintaa on totisesti saanut odotella. Ensin se kituutteli useamman vuoden patiopenkissä, josta siirsin sen muutaman metrin päähän pensasryhmään. Siinä se alkoikin viihtyä paremmin ja kukki viime kesänä ensimmäistä kertaa. Tänä vuonna kukkia on tullut jo useampia mutta vain yksi kukkavarsi kerrallaan. Onhan se toisaalta ihan mukavaa, että kukinta kestää pitkään. Jospa ensi vuonna kukintoja olisi useampia yhtä aikaa, sillä vieressä olevat 'Stella d'Orot' ovat lopettaneet kukinnan jo ajat sitten ja ennen hortensioita koko penkin pään kukintapuoli on 'Arctic Snown' vastuulla. Purppurarevonhännän laitan tuon kohdan suunnitelmiin ensi vuodellekin, sillä se tuo hienosti kontrastia ja sopii väreiltään jokaiseen tuon kohdan kasviin.

Kalla kukkii kerrassaan muikean sävyisin kukin.

Vasta heinäkuun alussa kasvuun lähtenyt kalla ehti sittenkin kukkaan ennen syksyä ja tässähän on vielä kasvukauttakin jäljellä vaikka kuinka. Sen piti olla pussin kuvan mukaan vaaleanpunainen mutta olen enemmänkin kuin tyytyväinen tähän väriin. Oikea dramaattinen diiva. Toivottavasti se heräisi ensi vuonna vähän reippaammin eikä diivailisi melkein loppukesän puolelle saakka. Pitää vain muistaa kaivella se talteen riittävän ajoissa ennen talven tuloa. Kallan taustalla on sen kanssa yhtä lilliputtikokoiseksi jäänyt helokukonharja. Jos kalla ja kukonharjat jäivät minikokoisiksi, niin niiden ympärillä olevat gladiolukset ovat viihtyneet sitäkin paremmin. Näistä leikkasin ne valkoiset kukinnot keltaisen kaveriksi maljakkoon ennen kuin kaikki ehtivät retkahtaa pitkin maita ja mantuja.

Normaalia tummempi punahattu.

Keväällä 2024 kylvetyistä punahatuista pari on selvinnyt tänne saakka ja kumpikin kukkii nyt ensimmäistä kertaa. Toinen näyttäisi olevan samanvärinen kuin etupihan 'Magnukset' mutta toinen onkin paljon tummempi ja kukkii valtavan suurin kukin. Ne kasvavat lähekkäin luumutarhassa mutta eihän niitä saanut osumaan samaan kuvaan, kun toinen on retkahtanut vasemmalle ja toinen oikealle. Punahatut ovat minulle vielä sen verran uusi tuttavuus suurten talvitappioiden takia, etten ole ihan sisäistänyt sitä, että varsinkin nämä nuoremmat taimet kannattaisi tukea ennen kuin kukkavarret ehtivät kovin korkeiksi. 

Uusien punahattujen terälehdet aurinkopenkin 'Magnuksen' kukalla.

Aurinkopenkin 'Magnukset' pysyvät hieman paremmin pystyssä mutta niillä onkin vieressä pioneita ja muita korkeita kavereita, joista saa tarvittaessa lisätukea. Kukinta tulee olemaan tänä vuonna todella runsas kunhan pääkukinta alkaa. Nyt niissä on auki vasta kymmenkunta kukkaa. Tumma kasvi 'Magnuksen' kukan alla on purppurakeijunkukka 'Palace Purple'. Se on viihtynyt tänä kesänä erinomaisesti ja kukkinut todella runsaasti pitkän aikaa.

Kärhökaaripenkin punahattu, verrokkina taas ne luumutarhan kukkijat.

Kärhökaaripenkissäkin punahatut ovat selvinneet jo useamman vuoden. Kuvan punahattu kukki viime kesänäkin mutta silloin se ei ollut minusta näin kerrannainen. Väriltään se on pikkuisen 'Magnusta' tummempi mutta saattaahan se johtua myös varjoisammasta kasvupaikasta. Merkintöjen mukaan kasvi olisi todennäköisesti 'Magnuksen' siemenistä kasvanut. Ei olisi kyllä ensimmäinen kerta kun muistiinpanot menevät tällä tontilla sekaisin. Kuten kaikkialta muualtakin, niin myös tästä kohdasta on vuosien mittaan kuollut niin monta punahatun tainta, että kasvi voi loppujen lopuksi olla ihan mistä tahansa kylvöksestä peräisin. Joka tapauksessa takapihan punahattu on tätäkin selvästi tummempi ja isokukkaisempi.

Loistokärhöt 'Beautiful Bride' ja 'Rouge Cardinal'.

Heti kärhökaaripenkin punahattujen vieressä kukkivat kuvan loistokärhöt. Suurten kukkien ystävälle varsinkin 'Beautiful Bride' ison lautasen kokoisine kukkineen on oikea unelmien täyttymys, vaikka 'Rouge Cardinal' on myös yltänyt tänä kesänä hyvinkin maksimimittoihinsa, mitä tulee kukan kokoon. Tykkään muutenkin tämän alueen värimaailmasta. Taustan purppuraheisangervo 'Tiny Winen' värit toistuvat keijunkukissa ja maksaruohoissa (jotka eivät nyt näy kuvassa) ja muodostavat hienoja kontrasteja ympärillä olevien kasvien kanssa.

Puna-auringonkukka 'Red Sun', tsinnioita ja krassia.

Kasvimaalle esikasvattamani puna-auringonkukat ovat totisesti nimensä veroisia ainakin tämän yhden avautuneen kukan perusteella. Auringossa punainen väri hehkuu tumman- ja ruosteenpunaisen sävyissä. Harmillisesti joka ikinen nuppu ja tuo ensimmäinen avautunut kukka katsoo naapurin pihaa kohti mutta näen ne kuitenkin kotiin tullessani, jos muistan katsoa kasvimaalle päin. Ehkä kerään ne maljakkoon sitten kunhan kaikki avautuvat, niin saan ihastella niitä enemmän. Lämpimän keltaisesta krassista on sen sijaan riittänyt iloa niin itselle kuin pörriäisille. Kasvi on vallannut yli puolet omasta lavastaan, melkein koko käytävän puolentoista metrin matkalta ja aloittanut seuraavankin lavakauluksen valloittamisen. Taidanpa ensi kesänä istuttaa krassia kasvimaan raja-aidalle kiipeilemään, niin säästyy lavakaulustilaa hyötykasveille ja käytävätilaa kulkemiseen.

Loistokärhö 'Elsa Späth'.

Päivän kärhöksi valitsin tänään uhkeampien sävyjen puutteessa loistokärhö 'Elsa Späthin'. 'Rouge Cardinal' olisi muuten sopinut tähän väliin mutta tuli käytettyä se kortti jo edellisessä postauksessa. Ei Elsakaan sentään ihan hempeimmästä päästä ole ja onhan hän uhkea niin muodoltaan kuin kooltaan. Elsan kukinta on nyt vasta ihan aluillaan mutta kukkia näyttäisi tulevan ihan mukavasti. Tämä kaunotar korvaa aina määrän laadulla.

Vaihteeksi onnistumisiakin

Tarhakylmänkukan taimia.

Edellinen postaus käsitteli tämän kesän epäonnistumisia, joten vastapainoksi laitetaan edes osa postauksesta iloisia yllättäjiä ja muita onnistumisen hetkiä. Aloituskuvan kylmänkukkakylvös meinasi kuulua siihen epäonnistumisten suureen joukkoon, sillä kylmäkäsittelyn jälkeen taimia ei vain ilmestynyt. Pitkän odottelun jälkeen kaksi tainta nousi viimein esiin mullasta ja ehdin jo innostua, että nyt ne viimein alkoivat itää. Turha toivo, ei noussut taimia ei. Upotin purkin ennen kesän komareissuamme kukkapenkin reunaan, jotta se ei kuivuisi ihan niin helposti. En tiedä, saivatko loput siemenet kesäkuun kylminä öinä toisen kylmäkäsittelykierroksen vai lämpökö sitten auttoi, mutta heinäkuun lopulla taimia alkoi yhtäkkiä nousta hyvinkin innokkaasti. Siemenet olivat peräisin Liisan kasvit -blogin Liisalta ja niistä pitäisi tulla punaisia tai sinisiä kerrannaiskukkaisia ihanuuksia.

Vihreä-/keltamarjainen karviainen tekee reilun sadon.

Naapurin kaatopaikkakuormasta muutama vuosi sitten pelastettu 'Hinnonmäen keltainen' karviainen on ensimmäinen yllättäjä. Puska on jurottanut perusteellisesti muutaman vuoden ja olin jo melkein valmis luovuttamaan sen kanssa. Tänä vuonna kuitenkin joka oksalla roikkuu isoja marjoja melkein vieri vieressä. Ihan parasta on se, että punakarviaisen kypsyviä marjoja ympäri pihamaata ripotteleva salaperäinen karviaisvaras ei ole hoksannut tuon vihreämarjaisen karviaisen marjoja. En ole päässyt näkemään, onko punakarviaisvaras siivekäs vai nelijalkainen mutta marjoja on löytynyt myös mansikkamaan häkin sisältä, mikä viittaisi siimahäntäisiin varkaisiin. Saman suvun ryövärit ovat varmasti myös mansikkavarkauksien takana, vaikka joka aamu loukusta on saanut viskata raadon menemään (saaliina on lukuisia peltomyyriä, muutama metsähiiri ja yksi kotihiirikin). Sakkia taitaa olla niin pent****sti, sillä nyt mansikkamaalta on viety raakileetkin. Marjaterttujen varret vain töröttävät pystyssä, marjat kantoineen on siististi napsaistu irti ja kuskattu johonkin piiloon.

Tomaattien raakileita ei ole onneksi viety.

Tomaatit ovat kasvaneet yllättävän hyvin, vaikka kesäkuu oli kylmä ja heinäkuu sitten toista ääripäätä. Ilmeisesti tuossa autotallin seinustalla oli öisin ja aamupäivisin riittävän viileää pölytyksen onnistumiseksi, sillä tomaatit kukkivat ihan hyvin ja raakileitakin on tulossa. Kesäkuu hidasti sen verran kukinnan alkamista, että kypsiä tomaatteja on tullut vasta muutamia maistiaisiksi. Tänäkin vuonna 'Maskotka' ehti ensimmäisenä mutta 'Venus' tuli heti seuraavaksi. Myös 'Evakosta' ja 'Amateurista' on saatu maistella ensimmäiset kypsät tomaatit. 'Balkonzauber' on ollut monena vuonna nopeimpien joukossa mutta se selvästi hidasti vauhtiaan heinäkuun helteissä. Kunnon tomaattipostaus on tulossa myöhemmin syksyllä kunhan satokausi alkaa olla lopuillaan tai vähintäänkin olemme saaneet kaikista tomaateista maistiaisia.

Päivänlilja 'Arctic Snow'.

Karviaisen lisäksi myös päivänlilja 'Arctic Snow' on jurottanut vuosikaudet. Siirsin sen viime tai toissa kesänä kokeeksi pensasryhmän päätyyn ja sehän päätti sitten tänä vuonna kukkia ensimmäistä kertaa ja teki vielä kaksi runsasta kukkavartta kerralla. Kukat ovat suuret, sitruunankeltaiset melkein valkoisilla viiruilla ja tuoksuvatkin vielä. Hyvä, etten kyllästynyt tuohonkin viherkasviin ja viskannut menemään. Nyt kun se on päässyt kukinnan alkuun, niin eiköhän se ala kasvaakin reippaammin.

Nimetön litukan lilja.

Päivänliljoista on helppo siirtyä värililjoihin. Aurinkopenkin 'Lollypopit' ovat kutistuneet vuodesta toiseen mutta litukasta muutama vuosi sitten hankitut liljat, joiden piti olla lajikkeeltaan kerrannaiskukkaista 'Double Sensationia', ovat hiljalleen venyneet korkeutta ja kasvattaneet kukan kokoa. Kerrannaisiksi niitä ei kyllä voi edes rikkoutuneilla silmälaseilla katsellen erehtyä luulemaan mutta ehkäpä ne joskus vielä yllättävät tekemällä lisää terälehtiäkin. Väri on kuvassa liian helakka, oikea sävy on enemmän korallinpunaiseen päin kallellaan ja aika haastava yhdistää muihin lähistöllä kasvaviin viileäsävyisiin kasveihin. En kyllä ala liljoja tuosta siirtämäänkään kun kerta näyttävät viihtyvän, vähät pienistä riitasävyistä.

Salkoruusu 'Nigra' selvästi viihtyy aurinkopenkissä ranskantulikukkien kaverina.

Enpä olisi uskonut salkoruusun kestävän näin montaa vuotta. Sehän ehti kukkia edellisessä paikassaan jo kerran nelimetrisin kukkavarsin ja nyt tuossa aurinkopenkissäkin on jo toinen kukintavuosi menossa. Viime kesänä tosin kotilot söivät pahasti sen lehtiä ja varmaan keväinen paikanvaihdoskin vaikutti, kun ei korkeutta tullut kovin paljoa yli metrin. Nyt salkoruusun kukkavarret ovat yhtä korkeita kuin vieressä oleva purppuraheisiangervo. Ihan ei siis neljä metriä ylity mutta suurin osa kukkavarsista on hyvinkin 2,5-metrisiä. Ihme kyllä salkoruusun lehdet eivät maistuneet kotiloille edes kesäkuun kylmemmillä keleillä ja helteinen heinäkuu piti kotilot kokonaan piilossa, joten salkoruusu on oikein edustavassa kunnossa.

Nuotiopaikalla on jo pikkuisen näkösuojaa.

Toissa talven jäljiltä nuotiopaikan edessä kasvava hortensia 'Vanille Fraise' jäi suorastaan kitukasvuiseksi eikä oikein kukkinutkaan viime kesänä. Se oli hieman harmillinen takaisku, sillä pensaasta oli tarkoitus tulla nuotiopaikan alkukesän "aurinkosuoja". Kärhöt ja tuoksuherneet kun alkavat antaa varjoa vasta loppukesästä. Vanille on kuitenkin petrannut tänä kesänä kasvuaan ja kukkiikin jo ihan mukavasti. Jos sen versot eivät pahasti palellu ensi talven aikana, niin sehän yltää ensi syksynä jo seinäkkeen yläreunaan. Hortensian kanssa nuotiopaikalla kukkii nyt tuoksuherneitä, loistokärhöt 'Ville de Lyon' ja 'Skyfall' sekä mantsuriankärhö.

Ihanat tuoksuherneet.

Onnistuin saamaan viime kesän kirsikanpunaisisten tuoksuherneiden siemenistä yhden taimen vielä tummemman punaista tuoksuhernettä. Sen kaveriksi tuli hempeää vaaleanpunaista. Ei olisi voinut paremmin sattua. Tummanpunaisia on toki enemmänkin mutta ne ovat astetta vaaleampaa sävyä, samanlaista kuin viime kesän kirsikanpunaisena pitämäni väri. Olen jo kerännyt kummastakin muutaman palon siemeniä talteen ja tarkoitus oli ottaa vielä muutamia. Jätin lupaavimman näköiset isot siemenpalot tuleentumaan ja nypin muut pois, jotta kasvit jaksaisivat vielä kukkia.

Kaukasiankirahvinkukka ja loistokärhö 'Ville de Lyon'.

Kaukasiankirahvinkukalle löytyi aikanaan loistopaikka luumutarhan reunassa. Ei haittaa, vaikka se kurottelisi niin korkealle kuin kykenee, kun on penkin takimmaisena. Nyt sen kukat keikkuvat puolisen metriä nuotiopaikan porttia korkeammalla. Melkoinen kuhinakin siellä käy, sillä kimalaiset ovat ihan hulluna kirahvinkukan kukkiin. Yhdessä kukassa voi olla neljäkin kimalaista ihan vieri vieressä. Enempää niihin ei sopisikaan. Mietin jo, että myös kadun pään joutoniitty voisi laittaa kokeeksi kirahvinkukan tai pari. Niiden kukat näkyisivät varmaan hauskasti meidän puolelle aitaa ja olisivat vielä sopivasti katselukorkeudellakin kun joutoniitty on reilun metrin meidän tonttia alempana.

Päivän kärhönä on ihana ensikertalainen, loistokärhö 'Skyfall'.

'Skyfallin' kukat ovat täydellisen sävyiset mantsuriankärhön kaveriksi. Muotokin niillä on hyvin kaunis ja kunhan kärhö kunnolla kotiutuu, kukat ovat varmasti kookkaampiakin kuin nyt. Odotan tältä parivaljakolta suuria. Kesäisen kaunista viikonloppua!

Alkukesän hienoja väripareja

Viimeisen parin viikon aikana olen kiinnittänyt puutarhassa huomiota toimiviin väriyhdistelmiin. Meillä on alkukesän kukkijoissa monta violetin sävyistä kasvia, joten väri pääsi nyt tämän jutun päärooliin. Erityisen hyvin violetti toimii limen sävyjen ja vastavärinsä keltaisen kanssa.

Kuunliljat, ukkolaukat ja kotkansiivet (vasemmassa reunassa ilmeisesti luonnon soreahiirenporrasta).

Kotkansiipi on melkoisen kova leviämään. Erityisen mieluusti se leviäisi keskelle kukkapenkkiä, metsän puolelle pihlajan alle sillä ei ole mikään hinku tunkea. Se olisi jo saanut lähtöpassit, ellei sopisi niin hyvin kuunliljojen, laukkojen ja aivan pian kukkivien valkoisten varjoliljojen kaveriksi. Kolme soreahiirenporrasta on ollut kukkapenkin takana siitä lähtien kun tähän muutimme ja ne ovat pysyneet kiltisti samoilla sijoillaan koko ajan. Se on vähän matalampaa kuin kotkansiipi mutta voisi olla silti erittäin potentiaalinen kotkansiiven korvaaja. Mielestäni se kestää kylmää paremmin kuin kotkansiipi, mikä olisi keväisin ja syksyisin erittäin toivottu ominaisuus kasvilta.

Viittakurjenmiekat ja taustalla oleva keltaheisiangervo 'Dart's Gold' tulevat olemaan räväkkä näky, kun pensas kasvaa suuremmaksi.

Viittakurjenmiekat (ns. vanhanajan saksankurjenmiekka) olivat jo hävityslistallani mutta keltaheisiangervon räväkän keltaiset lehdet saivat minut epäröimään. Ehkä annan kuitenkin kurjenmiekoille tilaisuuden. Ovathan ne melko takuuvarmoja kukkijoita toisin kuin nuo muut kurjenmiekat, joita olen kokeillut. Pitää vain kehitellä niiden ympärille jotain, mikä vie huomion pois kurjenmiekkojen aikaisin lakastuvista lehdistä. En enää edes muista, mitä niiden viereen viime kesänä istutin, mutta useampi kasvi siitä oli talven aikana kuollut ja jäljellä on vain lemmikkiä, bellistä ja rikkaruohoja. Ne eivät riitä, tarvitaan jotain korkeampaa ja tuuheampaa. Pitää pohdiskella jotain.

Penkin keskeltä katsottuna violetin kanssa näkyy keltaisen nurkan päivänliljat.

Ulko-ovelta näkyvät päivänliljat ja taustalla aidan edessä kurjenmiekat. Niistä vasemmalle on puska pikkuampiaisyrttiä ja oikealla purppuraheisiangervo, johon päivänliljat sopivat myös hienosti.

Violetti toimii myös vaaleanpunaisen kanssa. Kuvassa pikkuampiaisyrttiä ja bellistä sekä ihan vähän kaatunutta kurjenmiekan kukkaa oikeassa ylänurkassa.

Bellikset ovat samanlaisia joka paikkaan itsensä tunkijoita kuin lemmikit. Välillä syntyy hemaisevia yhdistelmiä, välillä enemmän tai vähemmän kummallisia kimppoja. Violettien ja tummanpunaisten kanssa hempeät bellikset toimivat hyvin, valko-pinkin sammalleimun kanssa eivät niinkään. Bellis hukkuu keltaisena loistavaa keskiosaa lukuun ottamatta sammalleimun sekaan. Sammalleimusta ja vaaleansinisestä lemmikistä taas tuli minulle vähän vauvamainen fiilis. En oikein tiedä, tykkäänkö yhdistelmästä vai en. Mitä mieltä te olette?

Lemmikkiä 'Candy Stripes' -sammalleimun kanssa. Olisiko tämä nyt joku pastellisävykimppa?

Aho-orvokki toimisi 'Candy Stripesin' kanssa lemmikkiä paremmin mutta sopii se punaiseenkin sammalleimuun.

Amerikanvuokko ja patjarikko ovat söpö pari. Näissä toistuu sama kukan muoto mutta väri on vain eri.

Tarhakimalainen sopii ihan mihin tahansa. Tässä se on rönsyakankaalilla. Muistakaa Kuvaa kimalainen -haaste!

Tarhatiarella 'Pink Skyrocket' ja itse risteytetty tarhakeijunkukka ovat upea pari.

Tiarella ja keijunkukka ovat niin hieno pari, että päätin lisätä kumpaakin luumutarhan uusimpaan osaan. Osa esikoista ja kaksi pientä jouluruusua sieltä jo lähtikin mutta kunhan siirrän loput esikoista pois, tilaa tulee hyvin lisää tiarelloille ja keijunkukille. Tiarellaa voi jo jakaa tänä kesänä mutta keijunkukat saavat vielä pulskistua rauhassa. Tai sitten ryhdyn taas risteytyspuuhiin ja katson, tulisiko samasta sekoituksesta pari samannäköistä kasvia lisää. Viime kerralla tuli kolmea erilaista ja niistä kaksi samannäköistä on nyt tiarellan lähistöllä. Kukathan niissä saattavat olla eri näköiset mutta se on sitten sen ajan murhe.

Saaripalstan tummanpunainen jouluruusu on alkanut haalistua mutta vielä sen kukissa riittää väriä luhtaesikon parivaljakoksi.

Luhtaesikko on niin ihana, vaikka edellisyön sade olikin saanut sen kukat vähän retkottamaan.

Nyt kun majapenkkiin päästiin, niin pitää laittaa välikevennyksenä pieni majantuunausvideo. Karo on taas löytänyt majan penkin alta vakiokaivuupaikkansa. Videointihetken kostea hiekka oli vähän raskasta kaivaa ja joku on jättänyt kiviäkin riesaksi, mutta sopiva kuoppa siihenkin viimein syntyi.

Kuten videosta voi päätellä, Karolle kuuluu ihan hyvää. Kahden viikon häkkilevon noudattamisen kanssa oli vähän tekemistä, neljä viikkoa olisi ollut täysi mahdottomuus. Ensimmäinen viikko sujui kohtuullisen hyvin mutta toisella viikolla Karo oikein etsimällä etsi tilaisuuksia livahtaa karkuteille ja protestoi hyvin äänekkäästi kaikkia rajoituksia vastaan. Jopa ulkona se nosti kuononsa kohti taivasta ja ulisi kuin paraskin susi, vaikka olin parin metrin päässä näköetäisyydellä. Päätimme, että kaksi viikkoa lepoa saa riittää ja sitten koira saa tassutella omaan tahtiinsa sisällä ja ulkona niin kuin ennenkin. Ulina loppui kuin seinään, kun hihnoista, häkeistä ja lapsiporteista päästiin eroon. Karo on päässyt muutaman kerran lyhyelle kävelylle, mutta silloinkin ollaan menty Karon vauhtia ja annettu haistella toisten koirien terveisiä ihan riittämiin. Pidemmille kävelyille emme ole varmuuden vuoksi vielä lähteneet, vaikka tuskinpa niille mitään estettä olisi, kun koira näyttää liikkuvan ihan normaalisti ja ottaa ulkona oma-aloitteisesti juoksuspurtteja. Huomenna tulee neljä viikkoa eläinlääkärireissusta täyteen, joten sen jälkeen Karo saa taas elellä täysin normaalisti.

Päivän kärhökuvaksi teeman mukaisesti oikein kaunis väripari: tarha-alppikärhöt 'Purple Dream' ja 'Albina Plena'.

Mikäpä väripareista oli suosikkinne?

Kukkakimppukalenteri: 2. luukku

Kesäisen värikäs joulukalenteri jatkuu tänään väripläjäyksellä, jonka nimi voisi olla vaikkapa "Myrskyn jälkeen". Edellisenä päivänä (28.6.2023) oli satanut parikymmentä milliä vettä ja lisäksi isoja rakeita. Aika paljon oli käyttökelvotonta kukkaa pitkin pituuttaan mutta löytyi seasta siistimpääkin kimppumateriaalia.

Vanhanajan keltapäivänliljaa, barlow-tyyppistä akileijaa sekä tarhakeijunkukkaa 'Hans'.

Vähän sinne sun tänne sojottavat kukat saivat seurakseen yhtä sikin sokin päivänliljan lehtiä.

Alempana on myös jaloangervon lehtiä (niille ei tullut raekuurosta haittaa).

Vaikka kimppu näytti sisällä maljakossa siistimmältä kuin ulkona kädessä kuvattuna, halusin taltioida auringossa hehkuvat värit vuoden pimeimmän ajan varalle. Ainakin oman tietokoneeni näytöltä loistaa päivänliljan keltainen niin, että melkein silmiin sattuu. Toivottavasti myös teille välittyy kuvista keskikesän valoenergiaa.

Sateissa rähjääntynyt puutarha

Vesipisaroita koivuangervojen lehdillä.

Uutisia kun luki, niin taisimme päästä helpolla parin viime päivän rajuilmoissa. Ennusteiden mukaan piti sataa enemmänkin mutta taisivat pilvet ehtiä pudottaa suurimman osan lastistaan ennen tänne saapumista (hallelujaa siitä!). Silti viitisenkymmentä milliä parille päivälle reippaan tuulen höystämänä on aika paljon vettä ja se näkyy myös puutarhassa.

Ranskantulikukat pötköttelevät vähemmän edustavina muiden kasvien päällä.

Olen käyttänyt sadepäivät lukemiseen. Aloitin Diana Gabaldonin Matkantekijä-sarjan ihan vain sen vuoksi, että kirjahyllyyni on jostain eksynyt sarjan seitsemäs osa. En ole koskaan edes aloittanut sen lukemista, sillä minusta kaikki sarjamuotoiset kirjat pitää lukea järjestyksessä. Hetki varmasti menee ennen kuin pääsen omaan kirjaani saakka, sillä jo ensimmäinen "tiiliskivi" on 824-sivuinen. Sadepäivien jälkiä puutarhassa katsastaessani tuli mieleen, että viskiä on taidettu nautiskella muuallakin kuin kirjasarjan 1700-luvun Skotlannissa. Sen verran paljon nuokkuvaa ja nojailevaa väkeä löytyi puutarhastakin. On taas saksille töitä... Onneksi olin sentään tukenut ritarinkannukset jo hyvissä ajoin alkukesällä.

Ritarinkannus ja kirahvinkukka nojailevat sekä toisiinsa että seinäkkeeseen, myskimalva retkahti atsalean päälle.

Säikähdin, että tässä tappelussa oli jo tullut ruumiita mutta onneksi 'Apple Blossom' oli vain taipunut.

Olin kuvitellut 'Apple Blossomin' vaaleammaksi mutta tämä omani on kyllä aika tumma. Ehkä viileällä säällä on osansa.

Kirjavalehtinen ja valkokukkainen oregano 'White Spreckled' oli niin kauniisti pystyssä ennen sateita.

Oreganon yläpuolella loistokärhö 'Voluceau' on myös menettänyt suuren osan loistostaan.

Päivänlilja 'Stella d'Oro' on pysynyt hieman edustavammassa kunnossa.

Onneksi osa kasveista ei ole ollut sateista mokkonaankaan. Kärhöistä ne, jotka ovat saaneet kunnon otteen tuistaan, ovat pysyneet muita kauniimmin pystyssä. Myös suuri joukko perennoja ja oikeastaan kaikki pensaat ovat kestäneet rankemmatkin sateet. Vaikka sateinen ja kolea sää on kaukana siitä, mitä kesälle toivon, on siitä nyt ainakin se hyöty, että juuri ennen sateita levitetyt syyslannoitteet liukenevat nopeasti. Kaikki atsaleat ja pensasmustikat saivat annoksen, samoin osa luumupuista. Varmaan luumupuiden alla kasvavat kasvit ottavat oman osansa syyslannoitteesta mutta menkööt. Syyslannoitteen (samoin kuin muidenkin lannoitteiden) antaminen on harvinaista herkkua mutta nyt sitä sattui olemaan varastossa ja vielä muistinkin asian tarpeeksi ajoissa. Hyvin ovat kasvit talvehtineet niinäkin vuosina kun olen unohtanut koko asian autuaasti. Perennat ja suurin osa puuvartisista sai pärjätä tänäkin vuonna ilman.

Seinäkkeeseen tukevasti kiipeilleet 'Hagley Hybrid' ja 'Multi Blue' ovat edustuskunnossa.

Seinän varressa verenpisarat olivat saaneet osansa sateista mutta sekään ei ole estänyt toukkia nakertamasta reikiä lehtiin.

Tänä kesänä on ollut minusta normaalia enemmän niitä pieniä vihreitä tai vihreänruskeita toukkia, jotka nakertavat kasvien lehdet reikäisiksi. Jotain pistiäisiä varmaankin. Niitä on löytynyt verenpisaroiden lisäksi mm. parista kärhöstä, kuunliljoista, töyhtöangervosta, luumuista ja keijunkukista. Olen vain pudotellut niitä maahan huomatessani mutta sen kummempiin toimenpiteisiin en ole ryhtynyt. Eivät ne mitään kasvia lehdettömäksi ole ennenkään tuhonneet. Etanoiden ja kotilojen kanssa sen sijaan alan pian olla helisemässä, jos nämä sateet eivät pian ala loppua. Nyt on alkanut löytyä isojen kotiloiden lisäksi myös pieniä lehtokotiloita. Kasvimaan etanaongelma on suunnilleen hallinnassa mutta se vaatii jatkuvaa etanoiden keräämistä. Lahjotuista lapsista on ollut siinä paljon apua.

Hyönteishotellin kukkakatto ei ole tänä kesänä ollut kovin kukkaisa mutta sitäkin rehevämpi.

Hyönteishotellin "kattoterassin" kukittaminen meinasi ihan unohtua keväällä. Jossain vaiheessa toukokuuta tajusin, että enpä muistanut laittaa mitään sinne sopivaa esikasvatukseen ja siinä vaiheessa oli jo myöhäistä. Pienillä suunnitelmanmuutoksilla sain pari päivänsineä ja mustasilmäsusannan laatikon päätyihin ja keskimmäiseksi kaivelin haltiankukasta pienen jakopalan. Sekä päivänsinellä että mustasilmäsusannalla on ollut vähän turhan kova hinku ylöspäin ja kun räystään alla ei liiemmin valoakaan ole, on kukinta jäänyt vaisuksi. Alkukesän irrottelin toisiinsa köyttäytyneitä versoja erilleen ja yritin ohjailla alaspäin mutta pienetkin tuulenpuuskat heiluttelivat ne taas aivan sekaisin. Nyttemmin olen antanut niiden mennä miten lystäävät.

Mantsuriankärhön tuoksun erottaa jo aika hyvin puolen metrin päähän, vaikka kukkia on edelleen aika vähän auki.

Nimetön köynnöskuusama alkaa kukkia. Tuoksuva on tämäkin.

Päivän kärhöksi laitetaan köynnöskuusaman naapurina kukkiva loistokärhö 'Proteus'.

Heinäkuu oli meillä kovin sateinen taas tänäkin vuonna. Toivoisin, että nämä pian alkavat kesän viimeiset viikot olisi oikein kaunista ja lämmintä poutasäätä, jotta saisi tankattua juuri ennen syksyä kunnolla aurinkoenergiaa talven varalle.

Kesäkuun hempeä loppu

Niin se vain kesäkuukin hujahti loppuunsa ja miten helteisissä tunnelmissa se päättyykään! Olen nauttinut lämmöstä, vaikka kieltämättä muutama aste vähempikin riittäisi hyvin. Ei passaa kuitenkaan valittaa, kun en kylmästä tykkää ollenkaan. Nyt kerätään kesän valoa ja lämpöä varastoon ja muistellaan talvipakkasilla sitä kaiholla.

Nimetön pioni alkaa kukkia ensimmäistä kertaa. Viime kevään nuput vei halla mutta tänä vuonna kukkia on tulossa monta. Tämä yksilö on aurinkopenkissä, kaverina bellistä ja isotähtiputkea.

Atsaleojen lisäksi myös nietospensaat kukkivat tänä vuonna aika huonosti. Kumpaankin tuli vain joitakin kukkarykelmiä kun ennen ovat kukkineet valkoisenaan. Tämän kaverina kukkii vielä vaaleanpunaisia rönsyakankaaleja.

Vuosikausien odottelun jälkeen vihdoin yksi isorikoista kukkii. Kannatti siirtää nämä viime kesänä toiseen paikkaan. Ehkä ensi vuonna kukkivat runsaammin.

Yleensä oikeanpuoleinen puistosyreeneistä on kukkinut heikommin kuin kaksi muuta mutta tänä vuonna tilanne on kääntynyt päälaelleen.

Monta vuotta kasvattelemani mysteeripensas alkaa aukoa ensimmäisiä kukkiaan ja valitettavasti nuokkusyreenin sijaan se taitaa olla ihan tavallinen puistosyreeni. Tulimme äitini kanssa siihen tulokseen, että hän on vain halunnut uteliaisuuttaan kokeilla, kuinka syreenin pistokkaan saa juurtumaan. Nyt on ihan oikeaa nuokkusyreeniä juurtumassa minulle, sillä puistosyreenistä tulee aivan liian kookas siihen kohtaan, mihin mysteeripensaan olin istuttanut. Pienempänä ja sirompana pysyvä nuokkusyreeni sen sijaan sopisi juuri siihen täydellisesti. Toivottavasti edes yksi pistokkaista juurtuisi ja pääsisi aikanaan puistosyreenin tilalle. Olen noita edellisen kuvan puistosyreeneitä saksinut ronskilla kädellä joka kesä kukinnan jälkeen, jotta saisin ne pidettyä vähän matalampina ja latvukseltaan pallomaisina, 2-4-runkoisina pikkupuina. Nyt niiden latvojen leikkaamiseen tarvitsee jo tikkaita, joten ehkä joudun jossain vaiheessa luopumaan latvan muotoilusta. Alhaalta aion edelleen napsia runkoja esiin jo senkin vuoksi, että kuunliljat mahtuvat paremmin niiden alle. Olen sitä paitsi aina ihaillut puumaisiksi kasvatettuja syreeneitä, joiden alaosissa näkyy paksut, komeat rungot eikä tiheää pusikkoa.

Tarha-alppikärhö (vai kruunukärhö?) 'Purple Dream' on alkanut vihdoin kukkia.

Kivikkorinteessä hopeahärkit ja kangasajuruohot kukkivat kauniisti. Kiven kolosessa yksinäinen seittimehitähti kukkii myös ja harmonista tunnelmaa rikkoo joka paikkaan levittäytyvä keltamaksaruoho.

Keltaisessa nurkassa päivänliljat kukkivat runsaasti ja tuoksu on sen mukainen. Keltamaksaruohoa on täälläkin.

Yllätyksiltä ei voi puutarhassa välttyä, vaikka kuinka huolellisesti tekisi ja suunnittelisi jutut. Varsinkin siemenet ovat hyvin huomaamattomia, kekseliäitä ja nopeita siirtymään paikasta toiseen. Eikä kaikkia siementaimia viitsi kitkeä poiskaan kun ei tiedä, kuinka kauniita kukkia niistä aikanaan tulisikaan. Olen parin vuoden ajan ihmetellyt kivikkorinteessä hopeahärkkien seassa kasvavia sipulikukan lehtiä. Kuvittelin niiden olevan helmililjan tai ukkolaukan siementaimia ja annoin vain olla niillä sijoillaan. Nyt lehtien sekaan olikin ilmestynyt kukkia mutta eipä osunut kumpikaan veikkauksistani kohdilleen.

Ilmeisesti äidiltäni on tullut salamatkustajana hopeahärkin sekaan lehtolaukkaa. Saavat siirron johonkin parempaan paikkaan.

Punavalkoisen, matalahkon akileijan siementaimista yksi oli tällainen tavallinen tummanvioletti ja korkea lehtoakileija. Kukinnan jälkeen matka käy kompostiin.

Ja tässä sellainen mitä niiden akileijojen piti olla.

Itselleen tuntemattomien kasvien jakaminen on aina jännittävää. Silloin se muuttuu kaksin verroin jännittävämmäksi, jos juurakko osoittautuu erilaiseksi, mitä on kuvitellut. Viime syksynä jaoin sekä rantalaukkaneilikkaa että kivikkotörmäkukkaa. Jälkimmäisen jakaminen onnistui helposti ja kaksi kolmesta taimesta lähti hyvin virkeänä keväällä kasvuun. Kolmaskin alku on lähtenyt kasvamaan, mutta se on selvästi huonokuntoisempi kuin muut. Rantalaukkaneilikan jakaminen oli sen sijaan varsin haastava toimenpide, sillä mätästä ei tuntunut saavan lohkeamaan millään ja kahteen jakotaimeen jäävät juuret olivat niin pieniä, etten uskaltanut istuttaa paloja edes kivikkorinteeseen. Lykkäsin taimet aurinkopenkin puolelle kärhön juureen, jotta ne eivät kuollessaan tekisi rumaa aukkopaikkaa kivikkoon. Sieltä ne kumminkin molemmat lähtivät sen näköisinä kasvuun kuin eivät olisi mitään kummallista huomanneetkaan ja kukkivat yhtä hyvin kuin kivikkorinteessä oleva yksilö. Ne jäävät nykyisellä paikallaan vähän turhan piiloon, joten jossain vaiheessa niitä odottaa siirto näkyvämpään kohtaan.

Rantalaukkaneilikka 'Sea Pink' kukkii kivikkorinteessä nukkapähkämön ja kivikkomehitähti 'Dark Beautyn' kaverina.

Loistokärhö 'Omoshiro' on aukaissut ensimmäiset kukkansa. Pienet lehdet sen seassa kuuluvat tarhaviinikärhö 'Krakowiakille'.

Meillä oli alkuviikolla muutaman päivän ajan sukulaisia kylässä. Aika meni seurustellessa, grillaillessa ja lapsia uimarannalle viedessä. Heti ensimmäisenä iltana tiputin vahingossa kännykkäni patiolle ja tietysti näyttö alaspäin ja suojakotelo auki. Kuului hyvin sievä pläts ja näyttöön tuli kerralla komea hämähäkinseittikuvio ja pieniä sirpaleita mureni isoimmista röpelöistä. En kiellä, etteikö yhdellä "kuplavesilasillisella" olisi saattanut olla jotain osuutta kömpelyyteen. Känny oli jo ostettaessa vanhaa mallia, joten uuden näytön sijaan päätin valtuuttaa isännän etsimään minulle kokonaan uuden puhelimen. Puolet eilisestä päivästä menikin sitten uutta luuria asennellessa ja tietoja siirrellessä. Onneksi ainoastaan whatsapp-viestit jäivät siirtymättä eikä hermokaan meinannut mennä kuin pari kertaa.

Se siitä luurista... Äiti näytti sitten lapsille esimerkkiä, kuinka kännykälle käy, kun sitä käsittelee huolimattomasti. En suosittele kokeilemaan perässä.

Uudella puhelimella piti kokeilla kukkien kuvaamista. Itse risteytetty pioni Minna-Elina (emona perintöpioni 'Elina', isänä 'Karl Rosenfieldt') alkaa avata tämän kesän ensimmäistä kukkaansa.

Ja tässä sama pionilajike kuin ensimmäisessä kuvassa mutta eri penkissä kasvava yksilö. Tähän sattui minusta varsin ihana väriyhdistelmä.

Helteistä pian alkavaa heinäkuuta ja toivottavasti sopivasti sadettakin välillä!