Ympäri käydään, yhteen tullaan

Tämä piirileikki alkoi jo viisi vuotta sitten, kesällä 2020. Keräsin silloin omista alppiruusuistani ('Mikkeli') siitepölyä, jonka kuskasin äitini puutarhassa majailevan 'Haaga'-alppiruusun emeihin. Äitini keräsi aikanaan siemenet, kylvi ne ja hoiti taimia (melkein 60kpl) kevään 2021. Ensimmäiset yhdeksän tainta tulivat minulle näihin aikoihin kesällä 2021. Loput taimista tulivat saman vuoden syksyllä meidän kellariin talvehtimaan. Silloin oli talvetettavana yhteensä 55 alppiruusua, joista kaksi heikointa kuukahti talven aikana. Keväällä 2022 äitini vei omat taimensa takaisin. Kesän aikana suurin osa taimista pääsi maahan, omista taimistani muutama talvehti kellarissa vielä seuraavankin talven yli.

Nämä 12 alppiruusuntainta ovat olleet ennenkin ulkovarastomme rappusella.

Ensimmäinen talvi ulkona (22-23) oli alppiruusuntaimille suotuisa; minulla selvisivät talven yli kaikki eikä äidiltänikään kuollut kuin pari surkeinta rääpälettä. Seuraava talvi (23-24) sen sijaan oli haastava eikä viime talvikaan ollut mikään unelma. Minun yhdeksästä taimestani on enää neljä hengissä ja äidille jääneistä 46 taimesta kaksitoista. Vanhempani asuvat paikassa, jonka sateet yleensä kiertävät hyvin tehokkaasti, maakin on enemmän hiekkaa ja kiveä kuin kosteaa savimultaa eikä vapaita varjopaikkoja löydy. Se ei siis ole alppiruusuille sitä ihan mieluisinta ympäristöä, joten tässä vaiheessa päätettiin laittaa taimet reissaamaan takaisin tänne sateiden ja savisen mullan luvattuun maahan.

Minun isoin rinnallaan pienin äitini taimista. Ja nämä siis todella ovat samasta kylvöksestä!

Kuivat kesät eivät selvästi ole alppiruusuille mieleen, sillä äidiltäni tulleista taimista isoin oli tällä hetkellä samankokoinen kuin minun taimistani pienin. Saman taimierän korkeimmalla ja matalimmalla taas oli eroa vähän yli puoli metriä. Aika hurjaa! Vähän jo odotin, olisiko tuo isoin puska tehnyt tänä keväänä ensimmäisen kukkansa, mutta niin pullea kuin yksi latvasilmuista olikin, niin pelkkää lehteä se sitten kuitenkin pukkasi. Jospa ensi keväänä olisi ensimmäisiä kukkia. Taimet olisivat silloin viisivuotiaita ja jossain luki, että niin kauan menee kasvattaa alppiruusu siemenestä kukintakokoiseksi. Jännittäen sitä odotan.

Näistä seitsemästä joku oli täällä kasvaneita taimia, ehkä eturivissä jompi kumpi keskimmäisistä.

Siinäpä sitä olikin miettimistä, mihin kaikki taimet mahduttaisi. Onneksi tuli viime syksynä tuhottua ne syreenit tontin rajalta. Vaikka istutin tuijan, pikkujasmikkeen, yhden alppiruusun ja sormivaleangervonkin niiltä vapautuneeseen tilaan, niin oli siellä vielä lääniä kuudelle ylimääräiselle rodolle ainakin vähäksi aikaa. Loput lykin vähän sinne sun tänne missä nyt oli vähänkin tyhjää tilaa. Havu-rodomultaa näille ei nyt ollut tarjota, mutta osa sai katteeksi haketettuja pihdan ja kuusen oksia. Saavat luvan pärjätä ainakin siihen saakka, että näkee, millaisia kukkia ne tekevät. Vaikka taimet ovat jo selvinneet useammasta talvesta, niin saattaahan niistä vielä joku heittää henkensä matkan varrella.

Isoimman alppiruusun luona kukkii nyt kääpiöjapaninakileija (rodo kuvan ulkopuolella vasemmalla).

Toinen, tosin pienemmän, piirileikin läpikäynyt puska on pitsipihlaja (tai ehkä hubeinpihlaja, 'Kiinan pitsi' luki kuitenkin lajikkeena. En ole oikein päässyt selvyyteen, mikä puu on virallisesti). Istutin sen syksyllä 2021 aurinkopenkkiin talvenaraksi osoittautuneen mongolianvaahteran tilalle. Pahuksen vesimyyrä vain keksi kaivaa tunnelinsa juuri sinä talvena suoraan pihlajan juuripaakkuun eikä pihlaja meinannut herätä henkiin lainkaan. Siinä vaiheessa kun tuho paljastui, istutin puun ruukkuun ja se on asustellut siitä saakka kesät ruukussaan ulkona ja talvet kellarin suojissa. Kolme vuotta sillä siis meni toipua tuhosta mutta nyt se oli viimein valmis palaamaan takaisin maahan. Tai oli valmis tai ei, niin kellariin se ei enää ensi talvena mahdu. Juuripaakku ei ollut vielä ihan läpijuurtunut mutta hiusjuuria kuitenkin oli ympäri paakkua ja kasvuhaluja selvästi enemmän kuin aiempina kesinä.

Pihlajan uusi koti on pionimuurin takana.

Täysin entiseen paikkaansa pihlaja ei päässyt, sillä istutin siihen pari vuotta sitten keltaheisiangervon. Sen jälkeen rivissä taas on mustilanhortensia, josta näkyykin ihan pikkuisen kylkeä yllä olevan kuvan oikeassa reunassa. Hortensian jälkeen seuraavana on neljä pionia vähän limittäin ja punahattua, keltatörmäkukkaa ja syysasteria sun muuta niiden väleissä. Arvelin, että pihlaja voisi olla paremmin turvassa pionien takana, sillä vesimyyrän tunneleita ei ole toistaiseksi tullut kertaakaan niiden ohi tuolle puolelle aurinkopenkkiä. Tulppaanitkin ovat säilyneet siellä monta vuotta, vaikka kaksi pioneista on vielä aika pieniä. Vähän ahdas rakonen puulle tuolla oli mutta isotähtiputki, purppurapunalatva ja muutama oikein tiheä tulppaanimätäs kun tekivät vähän tilaa, mahtui puukin sekaan. Kuvassa näkyvä tukikeppi on se latvaa ylöspäin ohjaava kepakko, jonka laitoin puulle, kun se sinnikkäästi yritti kasvattaa latvaversoaan sivulle. Laitoin kuvan ottamisen jälkeen tukevammat kepakot varsinaisiksi tukiseipäiksi. Lehdetkään eivät lurpota, vaan ne kasvavat ihan luonnostaan noin rentoina.

Pihaantulosta näkyy ukkolaukkojen pallomeri ja tiukukärhö 'Arabellan' uusi tuki.

Pitsipihlajaa ei juurikaan näy laukkojen takaa, mutta sen latva tulee juuri naapurin lautasantennin oikealle puolelle. Kasvaessaan se siis tuo useammasta kohdasta katsottuna mukavasti näkösuojaa naapureihin päin. Toivottavasti se nyt viihtyy tuossa, ettei ole kaikki vaivannäkö mennyt ihan hukkaan. En ole vielä päättänyt, suojaanko puuta ensi talvena pakkaselta ja tuulelta. Talvella kadulta käy aika raaka viima pahimpiin aikoihin. Ehkä päätän suojaustoimenpiteistä syksyllä, jos näyttää siltä, että tulee puuvartisten tuleentumista häiritsevä lämmin ja sateinen syksy tai oikein kovia pakkasia ennen kunnon lumisuojaa. Loppuun muutama kukkainen yksityiskohta puutarhasta.

Aurinkopenkistä löytyi näin hemaiseva parivaljakko: lemmikki ja espanjansinililja.

Joulukuun lopun tuoksuherneiden testi-idätys kukkii nyt.

Superaikainen testikylvös alkaa lähennellä metrin korkeutta ja kuten kuvasta näkyy, ensimmäiset kukat ovat jo auenneet. Kukinta siis ainakin aikaistui mutta vielä pitää seurata sitä, jaksavatko nämä kukkia talven tuloon saakka vai loppuuko puhti kesken kesän. Maaliskuun lopussa normaaliin aikaan kylvetyt tuoksuherneet ovat noin 25-senttisiä nyt eivätkä todellakaan kuki vielä muutamaan viikkoon.

Luhtaesikko 'Alba' (ilmeisesti) aloittelee kukintaa.

Nimettömänä lajikkeena saamani luhtaesikko pääsi kukinnan vauhtiin harmillisesti sadepäiväksi. Suuret kukat korkeissa varsissa retkottavat varmasti nyt pitkin pituuttaan, kun sataa kaatamalla. Sen verran ennakoin tälle päivälle ennustettuja sateita, että kuvasin kasvit jo eilen illasta, kun niissä alkoi olla sen verran avonaisia kukkia, ettei tarvinnut tyytyä pariin yksittäiseen kukkaan. Käytävän toisella puolella oli vielä muutama siperianesikoksi epäilemäni esikon kukka auki, joten sainpa molemmat yhteiskuvaan.

Melkoinen kokoero luhtaesikolla ja mahdollisesti siperianesikon kukalla.

Pidän kummastakin esikosta todella paljon, vaikka juuri kukinta-aikaan osuva sade on valkoiselle esikkokaunottarelle yhtä iso kammotus kuin rankkasade parhaimpaan pioniaikaan. Onneksi kaikki nuput eivät ole vielä alkaneet aueta, niin ei mene ihan koko kukinta sateiden takia pieleen. Sade tekee sitä paitsi hyvää pitsipihlajalle ja alppiruusun taimille.

Hellepäivien puuhailuja

Nyt tuntuu kesältä! Lämpöä piisaa niin, että jopa tällainen vilukissa pärjää vallan mainiosti kevyemmässäkin vaatetuksessa. Järvivedetkin alkavat olla niin lämpimiä, että uskalsin tänään aamupäivällä käydä viskaamassa talviturkin eikä edes hampaat kalisseet kylmästä. Lapsia ollaan toki käytetty jo useamman kerran uimareissuilla mutta tähän saakka ainoastaan he ovat uskaltautuneet veteen saakka. Muuten päivät ovat kuluneet joko ulkona kirjaa lukien tai sitä sun tätä puuhaillen.

Loistosalvia kukkii komeasti kivikkorinteessä.

Loistosalvia viihtyy selvästi paremmin kivikkorinteen vanhan osan ohuessa ja hiekkaisessa kasvualustassa kuin kukkapenkissä paremmassa mullassa. Kukkapenkissä kasvavissa yksilöissä on vain muutama kukinto ja ne ovat kooltaankin paljon pienempiä kuin kivikkorinteen mahtipuska. Kaikki ovat kuitenkin saman ikäisiä. Tekisi mieli lisätä loistosalviaa kivikkorinteen pitkälle sivulle mutta salviakin taitaa olla sellainen kasvi, josta pitäisi leikata kuihtuneet kukinnot hyvissä ajoin pois, jos ei halua siitä itselleen ongelmaa. Olen joutunut kitkemään jo vaikka miten monta pientä loistosalvian tainta pois levisioiden ja mehitähtien välistä. Yksi taimi oli ilmestynyt pihalaatoituksen väliinkin mutta sen jätin jo viime kesänä niille sijoilleen. Arvelin, että se kuolisi viimeistään talvella, kun päältä kolataan lumet. Eipä haitannut salviaa lainkaan, sillä nyt kyseinen yksilö kukkii.

Salamatkustajana ihan pikkutaimena tullut varjolilja kukkii ensimmäistä kertaa.

Punaista varjoliljaa on kasvateltu aika monta vuotta kukintakokoon. Tunnistin taimen varjoliljaksi pari vuotta sitten ja kun en keksinyt mitään syytä sille, miksei se saisi kasvaa siinä missä on, annoin sen jäädä. Valkoista varjoliljaa minulla on ollut monta vuotta mutta tämä on ensimmäinen punainen. Nätti on sekin, vaikken niin liljaihminen olekaan. Toivottavasti tuhoöttiäiset eivät löydä sitä tai muitakaan varjoliljoja pikarililjoista puhumattakaan. Liljakukkoja meillä ei ole ollut mutta narsissikärpäsiä on nyt hirveästi (täältä voi kurkata kuvan ja tarinaa). Vaikka narsissit ovat narsissikärpästen lempievästä, niin myös muut liljat kelpaavat kuulemma niille, amarylliksistä puhumattakaan. Meillä kukki tänä keväänä vain muutama narsissi (kukkapenkeissä muistaakseni seitsemän, ja lisäksi kellarissa talvehtineet ruukkunarsissit), joten tuollainen narsissikärpäsarmeija etsinee muuta evästä. Yhdestä sain epätarkan kuvan etelänmunkin kukalla ruokailemassa mutta sen verran vikkelästi ne liikkuvat, että turha yrittääkään listiä niitä puutarhassa. Sopii yrittää, minä jo kokeilin. Pakko siis alistua siihen, että kärpästen toukat syövät kaikki kasvit, mitkä emokärpäset vain ovat löytäneet.

Majapenkki näyttää nyt kauniilta, kun valkoiset kukat säihkyvät hajavalossa.

Majapenkkiä voisi kutsua tähän aikaan kesästä kuutamopenkiksi, sillä majan tarha-alppikärhö 'Purple Dreamia' lukuunottamatta siellä kukkii vain valkoisia kukkia. Penkin etureunassa kukkivat ihanaiset luhtaesikot, niiden oikealla puolella vähän taaempana barlow-tyyppinen akileijapehko ja ihan penkin takaosassa jaloangervojen seasta nousevat valkoiset sorjalaukat. Ensimmäistä kertaa nekin kukkivat noin runsaina. Niiden melkein puolentoista metrin korkeuteen nousevat kukkapallot näkyvät komeasti pitkän matkan päähän eikä kuihtuvia lehtiäkään juuri näy jaloangervojen alta. Pari samalle alueelle eksynyttä tähtilaukkaa on hukkunut jo ajat sitten lehtimassan sekaan. Penkin etureunakin on uhkaavasti hukkumassa lehtimassan sekaan, jos en pian käy kitkemässä akileijan siementaimia. Maa on neliömetrin alalta ihan vihreänään akileijavauvoja. Nyt muistin sentään nyppiä ensimmäisenä kuihtuneet kukat pois ja yritän jatkaa sitä viime vuotta ahkerammin.

Majapenkin akileija.

Lehtolaukat kukkivat runsaina.

Laukat, jotka nostavat kukintonsa selvästi lehdenkärkiä korkeammalle, ovat helpompia puutarhassa kuin esimerkiksi lehtolaukat. Mikä kasvi olisi sopiva kumppani laukalle, jonka kukat jäävät melkein maanrajan tasalle ja joka sattuu vielä kukkimaan näin myöhään kesällä, kun melkein kaikki kasvit ovat ehtineet kookkaiksi? Viime kesänä minulla oli niiden vieressä sinikatanaa mutta ne eivät selvinneet tuossa paikassa talven yli. Katanakin alkoi olla vähän siinä ja siinä, onko se liian korkea lehtolaukkojen kaveriksi. Luulen, että laukat saavat kukinnan jälkeen siirtyä johonkin muualle ja niiden tilalle tulee yksi 'Halcyon'-kuunlilja lisää täyttämään kuunliljojen ja kurjenpolvien väliä. Yhden kuunliljan keskellä kasvaa nimittäin kunnon voikukka, joten se pitää joka tapauksessa pistää halki.

Vähän hassuilta nuo lehtolaukat näyttävät korkeampien kasvien keskellä.

Yritin kuvata kimalaista mutta sepä karkasi ennen kuin ehdin painaa laukaisijaa. Kurjenpolvesta tuli kuitenkin hieno kuva.

Puutarhatöitä en ole juurikaan nyt helteellä tehnyt. Kastelemiseen ja veden kantamiseen on kulunut jonkun verran aikaa. Kasvimaan sadevesitynnyri ja liiterin nurkalle siirretty vanha tynnyri ovat tyhjentyneet, joten vettä on pitänyt kantaa liiterin takaa IBC-kontista saakka. Olen kuskannut aina sille päälle sattuessani muutaman ämpärillisen IBC-kontista kasvimaan tynnyriin, jotta ei tarvitse lähteä hakemaan vettä kaukaa silloin kun pitäisi kastella ruukkuja tai kasvimaata. Sekä kasvulavoihin että ruukkuihin lisätty biohiili vähentää selvästi kastelutarvetta. Edes näillä helteillä ei ole tarvinnut kastella päivittäin muita kuin sitä amppelitomaattia, jonka ruukun vesisäiliön pohjassa on halkeama. Ehjäruukkuisille amppeleille, parvekelaatikoille ja maassa oleville ruukuille riittää kastelu parin-kolmen päivän välein. Kukkapenkeissä olen kastellut parin viikon sisällä maahan istutettuja pikkutaimia muutaman kerran. Pensasmustikat ja aurinkopenkin iso purppurapunalatva ovat saaneet myös kukin yhden ämpärillisen vettä. Pensasmustikat kastelin siksi, että jaksaisivat kasvattaa hyvin marjasatonsa, purppurapunalatvalle annoin hieman helpotusta kuivuuteen. Grillikatoksen takana oleva nauhus nuupottaa päivittäin heti, jos aurinko vähän sattuu osumaan sen lehtiin mutta sille en ole kiikuttanut pisaran pisaraa. Maa on siellä varmasti riittävän kosteaa jopa moiselle nirppanokalle.

Kimalaisen siitepölyvasut näyttävät olevan jo melko täynnä mutta ehkä sinne vielä yhden pionin siitepölyt mahtuvat...

Yllättävän paljon aikaa menee myös kameran kanssa kyttäämiseen. Pionit ovat nyt kunnon pörriäismagneetteja, joten käyn säännöllisesti tutkimassa, näkyykö niissä sellaisia otuksia, joista en ole vielä saanut kuvia. Perhosia ei ole vielä kovin runsain määrin meillä näkynyt mutta yritän sinnikkäästi saada kuvia edes niistä harvoista. En ole laskenut, kuinka paljon sadasta erilaisesta hyönteisestä puuttuu, mutta kuvia on kertynyt jo aika paljon. Parille itselleni tuntemattomalle lapset ovat löytäneet nimet mutta moni on vielä nimeämättä. Kävimme alkuviikosta kirjastossa ja esikoinen löysi lastenosastolta paksun hyönteiskirjan, jonka halusi lainata. Kotona hän tutki sitä niin innoissaan ja esitteli kirjasta löytämiään ötököitä meille vanhemmille, että annoin hänelle tehtäväksi selvittää, olisiko siellä nimeä isännän kuvaamalle sudenkorennolle. Nimi löytyi ja löytyipä sieltä myös suomenkielinen nimi hyönteiselle, jolle itse olin löytänyt netistä ainoastaan latinankielisen nimen. Siinä vaiheessa piti jo itsekin katsoa, minkä opuksen lapsi oli lainannut. Kuvittelin kirjoja lainatessamme, että tuskin lastenosastolla on mitään perusteellisempaa opasta, vaan ennemminkin joku lapsille sopiva, pintapuolinen rääpäisy. Kirja oli kuitenkin Leena ja Heikki Luodon Ötökät lähiluonnossa. Siinäpä vasta mainio opus, olen selaillut sitä nyt itsekin ja saanut tunnistettua pari kuvaamaani hyönteistä.

"Laskeutumislupaa pyydetään"

Pation vierellä kasvava pioni sopii kauniisti purppuraheisiangervoon.

Ihailin jo viime kesänä, kuinka hyvin nimetön vaaleakukkainen pioni sopii taustalla kasvavaan purppuraheisiangervoon. Nyt näky on vielä kauniimpi, kun pionissa on runsaammin kukkia. Hempeä vaaleanpunertava on vain niin kaunis tummaa taustaa vasten. Nukkapähkämötkin sopisivat hyvin yhtälöön, mutta heti kun tulee kosteampi kausi, ne retkahtavat kulkuväylien tukkeeksi. Ne eivät muutenkaan ole niin eduksi multavammalla paikalla kasvaessaan ja kunhan ovat kukkineet, saavat nuo viimeisetkin lähteä pois. Viime kesänä vähensin niitä jo reilusti ja istutin tilalle kurjenpolvea ja kaukasianmaksaruohoa. Taimia ei kuitenkaan riittänyt ihan koko alueelle, joten jätin vielä pienen alan nukkapähkämöä jäljelle. Pionia ihastellessa ja nukkapähkämön poistoa suunnitellessa satuin vilkaisemaan pionin juurelle.

Mitä ihmettä kasvaa kärhötuen juuressa maksaruohon ja kurjenpolven välissä?

Salaatintaimihan se.

Eipä ole pitkä matka napata myöhemmin kesällä salaattia ruokalautaselle, kun on yksi taimi heti pation vieressä kasvamassa. Tarkoituksella en ole sitä sinne kylvänyt mutta ilmeisesti alkukesällä on ollut avonainen siemenpussi puutarhaessun taskussa ja siitä on muun touhun lomassa siemen tipahtanut kukkapenkkiin. Nähtävästi salaattia pitää olla kasvimaan lisäksi myös kukkapenkeissä. Viime kesänähän olin vahingossa "kylvänyt" sitä myös suolle.

Tarha-alppikärhö 'Albina Plena' kukkii edelleen.

Kärhörintamalle kuuluu kohtalaisen hyvää. Edellisen tilannepäivityksen jälkeen PRINCESS KATE ('Zoprika') ilmaantui elävien joukkoon. Se on noussut vain yhden verson voimin mutta pääasia, että on edes hengissä. Unten mailla on edelleen tarhaviinikärhöistä 'Madame Julia Correvon' ja loistokärhöistä 'Diamond Ball', 'Piilu', 'Jan Pawel II' sekä kumpikin 'Hagley Hybrid'. Muista köynnöksistä köynnöskuusama (ehkä korea- tai ruotsin-) paleltui melkein maanrajaan asti eikä ole kunnolla lähtenyt vieläkään kasvuun. Muutama uusi verso siinä kuitenkin on ja myös emokasvista melkein metrin päähän maahan tarkoituksella juurruttamani vanha oksa on työntänyt muutaman verson maanrajasta. Se on kuitenkin sen verran lähellä tarha-alppikärhö 'Pink Dreamia', että taidanpa jossain vaiheessa kaivaa sen väljemmille vesille. Alppikärhö on varmempi ja myös tuuheampi köynnösportin verhoaja kuin näille korkeuksille aivan liian arka kuusama. Erittäin iloinen yllättäjä oli Päivänpesän Katjalta pari vuotta sitten saatu ruusunätkelmä. Se ei ole kukkinut vielä kertaakaan mutta pitkän odottelun jälkeen sekin on alkanut vihdoin tehdä versoa. Sen kasvu vaikuttaa sen verran pontevalta, että toivon sen vihdoin tänä vuonna tekevän ensimmäisen kukkansa.

Päivän kärhönä tiukukärhö 'Arabellan' ensimmäiset kukat.

Ensimmäinen loistokärhökin on jo aukaissut kukkansa, mutta se pääsee vasta seuraavan postauksen tähdeksi.

Kukkakimppukalenteri: 3. luukku

Nyt ollaan kukkakimpuissa siirrytty kesäkuusta heinäkuulle. Tämän päivän kimppuun inspiraation sain hailakanpunertavasta isotähtiputkesta, joka oli ilmestynyt lupia kyselemättä kukkapenkkiini. Katkoin siitä kukkavarret ja lähdin katselemaan, mitä niille keräisi kaveriksi. Aika moni sillä hetkellä kukassa ollut kasvi sai tähtiputket näyttämään likaisilta, mutta viimein niille löytyi edes jonkinlaisia kumppaneita.

Harjaneilikoiden keskustassa oli samoja sävyjä kuin tähtiputken terälehtien tyvillä.

Puhtaanvalkoiset akileijat, myskimalvat ja lehtosinilatvat eivät olleet ehkä sopivimpia kumppaneita tähtiputkille, mutta halusin rajoittaa niiden siementuotantoa ja näin se käy mukavimmin. Akileijat myös retkottivat hankalasti kulkuväylällä.

Lehtosinilatvan kellomaiset kukat ovat kauniita, mutta ehkä vielä suloisempia ovat niiden nuput.

Kuunliljan lehdet toimivat aina.

Vaikka inspiraatio tuli tähtiputkista, kimpun päätähdiksi ne eivät päässeet, vaan ovat ennemminkin täytekasvin roolissa. Ensi kesänä noita hailukoita ei toivottavasti enää nouse, sillä kaivoin koko puskan myöhemmin kompostin täytteeksi. Harjaneilikoita sen sijaan toivoisin ilmestyvän enemmänkin. Taimia ainakin oli monessa paikassa.

Kesäkuun hempeä loppu

Niin se vain kesäkuukin hujahti loppuunsa ja miten helteisissä tunnelmissa se päättyykään! Olen nauttinut lämmöstä, vaikka kieltämättä muutama aste vähempikin riittäisi hyvin. Ei passaa kuitenkaan valittaa, kun en kylmästä tykkää ollenkaan. Nyt kerätään kesän valoa ja lämpöä varastoon ja muistellaan talvipakkasilla sitä kaiholla.

Nimetön pioni alkaa kukkia ensimmäistä kertaa. Viime kevään nuput vei halla mutta tänä vuonna kukkia on tulossa monta. Tämä yksilö on aurinkopenkissä, kaverina bellistä ja isotähtiputkea.

Atsaleojen lisäksi myös nietospensaat kukkivat tänä vuonna aika huonosti. Kumpaankin tuli vain joitakin kukkarykelmiä kun ennen ovat kukkineet valkoisenaan. Tämän kaverina kukkii vielä vaaleanpunaisia rönsyakankaaleja.

Vuosikausien odottelun jälkeen vihdoin yksi isorikoista kukkii. Kannatti siirtää nämä viime kesänä toiseen paikkaan. Ehkä ensi vuonna kukkivat runsaammin.

Yleensä oikeanpuoleinen puistosyreeneistä on kukkinut heikommin kuin kaksi muuta mutta tänä vuonna tilanne on kääntynyt päälaelleen.

Monta vuotta kasvattelemani mysteeripensas alkaa aukoa ensimmäisiä kukkiaan ja valitettavasti nuokkusyreenin sijaan se taitaa olla ihan tavallinen puistosyreeni. Tulimme äitini kanssa siihen tulokseen, että hän on vain halunnut uteliaisuuttaan kokeilla, kuinka syreenin pistokkaan saa juurtumaan. Nyt on ihan oikeaa nuokkusyreeniä juurtumassa minulle, sillä puistosyreenistä tulee aivan liian kookas siihen kohtaan, mihin mysteeripensaan olin istuttanut. Pienempänä ja sirompana pysyvä nuokkusyreeni sen sijaan sopisi juuri siihen täydellisesti. Toivottavasti edes yksi pistokkaista juurtuisi ja pääsisi aikanaan puistosyreenin tilalle. Olen noita edellisen kuvan puistosyreeneitä saksinut ronskilla kädellä joka kesä kukinnan jälkeen, jotta saisin ne pidettyä vähän matalampina ja latvukseltaan pallomaisina, 2-4-runkoisina pikkupuina. Nyt niiden latvojen leikkaamiseen tarvitsee jo tikkaita, joten ehkä joudun jossain vaiheessa luopumaan latvan muotoilusta. Alhaalta aion edelleen napsia runkoja esiin jo senkin vuoksi, että kuunliljat mahtuvat paremmin niiden alle. Olen sitä paitsi aina ihaillut puumaisiksi kasvatettuja syreeneitä, joiden alaosissa näkyy paksut, komeat rungot eikä tiheää pusikkoa.

Tarha-alppikärhö (vai kruunukärhö?) 'Purple Dream' on alkanut vihdoin kukkia.

Kivikkorinteessä hopeahärkit ja kangasajuruohot kukkivat kauniisti. Kiven kolosessa yksinäinen seittimehitähti kukkii myös ja harmonista tunnelmaa rikkoo joka paikkaan levittäytyvä keltamaksaruoho.

Keltaisessa nurkassa päivänliljat kukkivat runsaasti ja tuoksu on sen mukainen. Keltamaksaruohoa on täälläkin.

Yllätyksiltä ei voi puutarhassa välttyä, vaikka kuinka huolellisesti tekisi ja suunnittelisi jutut. Varsinkin siemenet ovat hyvin huomaamattomia, kekseliäitä ja nopeita siirtymään paikasta toiseen. Eikä kaikkia siementaimia viitsi kitkeä poiskaan kun ei tiedä, kuinka kauniita kukkia niistä aikanaan tulisikaan. Olen parin vuoden ajan ihmetellyt kivikkorinteessä hopeahärkkien seassa kasvavia sipulikukan lehtiä. Kuvittelin niiden olevan helmililjan tai ukkolaukan siementaimia ja annoin vain olla niillä sijoillaan. Nyt lehtien sekaan olikin ilmestynyt kukkia mutta eipä osunut kumpikaan veikkauksistani kohdilleen.

Ilmeisesti äidiltäni on tullut salamatkustajana hopeahärkin sekaan lehtolaukkaa. Saavat siirron johonkin parempaan paikkaan.

Punavalkoisen, matalahkon akileijan siementaimista yksi oli tällainen tavallinen tummanvioletti ja korkea lehtoakileija. Kukinnan jälkeen matka käy kompostiin.

Ja tässä sellainen mitä niiden akileijojen piti olla.

Itselleen tuntemattomien kasvien jakaminen on aina jännittävää. Silloin se muuttuu kaksin verroin jännittävämmäksi, jos juurakko osoittautuu erilaiseksi, mitä on kuvitellut. Viime syksynä jaoin sekä rantalaukkaneilikkaa että kivikkotörmäkukkaa. Jälkimmäisen jakaminen onnistui helposti ja kaksi kolmesta taimesta lähti hyvin virkeänä keväällä kasvuun. Kolmaskin alku on lähtenyt kasvamaan, mutta se on selvästi huonokuntoisempi kuin muut. Rantalaukkaneilikan jakaminen oli sen sijaan varsin haastava toimenpide, sillä mätästä ei tuntunut saavan lohkeamaan millään ja kahteen jakotaimeen jäävät juuret olivat niin pieniä, etten uskaltanut istuttaa paloja edes kivikkorinteeseen. Lykkäsin taimet aurinkopenkin puolelle kärhön juureen, jotta ne eivät kuollessaan tekisi rumaa aukkopaikkaa kivikkoon. Sieltä ne kumminkin molemmat lähtivät sen näköisinä kasvuun kuin eivät olisi mitään kummallista huomanneetkaan ja kukkivat yhtä hyvin kuin kivikkorinteessä oleva yksilö. Ne jäävät nykyisellä paikallaan vähän turhan piiloon, joten jossain vaiheessa niitä odottaa siirto näkyvämpään kohtaan.

Rantalaukkaneilikka 'Sea Pink' kukkii kivikkorinteessä nukkapähkämön ja kivikkomehitähti 'Dark Beautyn' kaverina.

Loistokärhö 'Omoshiro' on aukaissut ensimmäiset kukkansa. Pienet lehdet sen seassa kuuluvat tarhaviinikärhö 'Krakowiakille'.

Meillä oli alkuviikolla muutaman päivän ajan sukulaisia kylässä. Aika meni seurustellessa, grillaillessa ja lapsia uimarannalle viedessä. Heti ensimmäisenä iltana tiputin vahingossa kännykkäni patiolle ja tietysti näyttö alaspäin ja suojakotelo auki. Kuului hyvin sievä pläts ja näyttöön tuli kerralla komea hämähäkinseittikuvio ja pieniä sirpaleita mureni isoimmista röpelöistä. En kiellä, etteikö yhdellä "kuplavesilasillisella" olisi saattanut olla jotain osuutta kömpelyyteen. Känny oli jo ostettaessa vanhaa mallia, joten uuden näytön sijaan päätin valtuuttaa isännän etsimään minulle kokonaan uuden puhelimen. Puolet eilisestä päivästä menikin sitten uutta luuria asennellessa ja tietoja siirrellessä. Onneksi ainoastaan whatsapp-viestit jäivät siirtymättä eikä hermokaan meinannut mennä kuin pari kertaa.

Se siitä luurista... Äiti näytti sitten lapsille esimerkkiä, kuinka kännykälle käy, kun sitä käsittelee huolimattomasti. En suosittele kokeilemaan perässä.

Uudella puhelimella piti kokeilla kukkien kuvaamista. Itse risteytetty pioni Minna-Elina (emona perintöpioni 'Elina', isänä 'Karl Rosenfieldt') alkaa avata tämän kesän ensimmäistä kukkaansa.

Ja tässä sama pionilajike kuin ensimmäisessä kuvassa mutta eri penkissä kasvava yksilö. Tähän sattui minusta varsin ihana väriyhdistelmä.

Helteistä pian alkavaa heinäkuuta ja toivottavasti sopivasti sadettakin välillä!

Kärhötukia ja yleisnäkymiä

Blogin synttäreihin liittyvässä arvonnassa talvella haastoin teidät keksimään minulle puutarhaan liittyviä haasteita tai tehtäviä toteutettavaksi. Navettapiian ehdotus oli uuden kärhötuen teko, joten tässäpä tulee. Työvaiheista ei ole kuvia, mutta eipä niissä nähtävää juuri ollut. Ymmärrätte varmaan idean ihan kirjallisenakin.

Kellarissa talvetettu 'Samaritan Jo' ehtikin meillä ensimmäisenä loistokärhönä kukkaan.

Ensimmäinen tuki syntyi varjokujalle, johon päätin laittaa ruukussa talvetetun 'Samaritan Jo' -kärhön kasvamaan kokoa. Varjokujan laidoilla on molemmin puolin isoja oksankarahkoita köynnöstukina ja muuten vain koristeina, joten halusin kärhöllekin tyyliin sopivan tuen. Valitsin tueksi hyvin käkkyräisen syreenin oksan, sillä matalakasvuinen ja toistaiseksi aika pieni kärhö tuskin ehtii tämän kesän aikana peittää koko tukea. Siispä oksankin oli oltava tarpeeksi mielenkiintoinen siltään katsottavaksi. Naulasin oksan muutamalla naulalla maassa makaavaan painavaan, käppyräiseen syreenin rungonpätkään, joten koko komeus seisoo itsekseen tukevasti pystyssä ja kärhöruukku on sen edessä.

Kärhö tukineen pääsi varjokujan alkupäähän. Oksa on vähän liian järeä kärhön itse kiipeiltäväksi, mutta joudanhan minä sen verran sitä sitomaan narulla kiinni, että pääsee ylöspäin.

Toisen kärhötuen tekemiseen suostuttelin isäni. Suunnittelin kuvan ja annoin mitat, joiden pohjalta hän hitsasi kaksi tukea harjateräksestä tai mitä se nyt olikaan viralliselta nimeltään ja maalasi ne mustiksi. Ensimmäisen laitoin kärhökaaripenkkiin ja toisen etupihalle aurinkopenkkiin. Kummankin tuen kuvaaminen on haasteellista, sillä musta ei oikein meinaa erottua metsäisestä taustasta ja etupihalla pitää vältellä naapureita. Tuen alaosa on ihan "perus" kärhötuen mallilla tehty, mutta yläosassa pystyosien liitoskohdan yläpuolella raudat on väännetty aaltoilemaan. Korkeutta kummallakin on reilu parisen metriä, joten eivät jää ihan heti pieniksi. Kaupan köynnöstuet ovat usein aika matalia ja rimpuloita, joten on kiva, että joku lähipiiristä osaa ja suostuu tekemään käytännöllisempiä malleja. Kiitos iskä!

Kärhökaaripenkin 'Omoshiro' ja 'Krakowiak' saivat toisen tuista. Ei tuosta paljoa selvää saa, mutta otetaan sitten talvella lumea vasten parempi kuva.

Edellisen kuvan taustalla vasemmassa reunassa näkyy puutarhakompostia, joka ei nyt ehkä puutarhan kaunein elementti yleensäkään ole. Viime kesän puutarhajätteet ovat laudoitetun puolen takana mustalla muovilla peitettynä jälkikypsymässä ja oikealla puolella on tämän kesän tavaraa. Viime viikolla hain työkaverin tallilta hevosenlantaa muutaman säkillisen maatumisen vauhdittajaksi. Palaminen on nyt käynnistynyt, sillä kasa tuntuu jo päälle päin lämpöiseltä. Infrapunalämpömittarilla mittasin kasan kylkeen tehdystä reiästä tasan 50 astetta, joten kyllä siellä luulisi rikkaruohojenkin nyt palavan. Komposti on nyt puolillaan ja käytin siihen yhden 45 litran multasäkillisen laitumelta kerättyä lantaa ja yhden samankokoisen säkillisen lannansekaista olkipehkua. Yksi säkillinen laitumen tuotosta jäi vielä odottamaan kompostorin täyttymistä. Nyt on menossa lemmikkien kitkentäurakka, joten viimeinenkin säkki lantaa pääsee varmasti lähipäivinä kompostiin.

Kärhökaaripenkin tänä kesänä tehty laajennusosa on sinistynyt kun rönsyakankaalit alkoivat kukkia. Muutama iso taimi on vielä tulossa tähän päätyyn keskipolulta kunhan helteet vähän hellittävät.

Laajennuksen tämäkin puoli näyttää jo vehreämmältä. Isoilla kuunliljan taimilla saa nopeasti täyden näköistä istutusta ja bellikset tuovat myös väriä.

Atsaleoista 'Tarleena' kukki tänä keväänä näyttävimmin eikä siinäkään ole kuin kourallinen kukkia. Tämän ympäriltä lemmikit on jo suurimmaksi osaksi kitketty.

Reilu metri 'Tarleenasta' ylöspäin kukkii ensimmäistä kertaa tällainen hauska hörhelöinen akileija. Siemenet ovat peräisin Maatuskalta (Selätön puutarhuri -blogi). Tästä en vielä ehtinyt kitkeä lemmikkejä.

Haketusurakka on nyt ohi. Seuraavaksi pitäisi asetella lisää sanomalehtiä polun peitoksi ja levittää hakekasa. Ukkolaukat sopivat kauniisti kirjaviin kuunliljoihin ja alppiruusu 'Mikkeliin'.

Keijupuutarhan takana kukkii vielä lemmikkejä. Varjorikko sekä nimetön haltiankukka ovat juuri aloittaneet.

Tällä alueella kiertelee nyt harakkapoikue, joka tekee välillä kepposia. Kivien ja keppien siirtelyn lisäksi ne ovat kiskaisseet yhden sinikatanan taimen irti ruukustaan ja kakkineet melkein kaikille istuskelupaikoille ja pation ruokapöydälle. Niiden takia en ole tuonut vieläkään keijupuutarhan keijuja paikoilleen, sillä löytäisin ne varmasti kohta jostain aivan muualta tai jopa palasiksi nokittuina. Harakanpoikaset varmasti rauhoittuvat pian kun oppivat sopivammat ruoka-apajat.

Patiopenkki kukkii: etualalla kivikkosuopayrtti levittäytyy laatoitukselle, kiven juurella sammalleimu 'Candy Stripes' ja korkeimpana päivänkakkara 'May Queen'. Pensasryhmän päädyssä sinisenä kukkii pikkuampiaisyrtti.

Hellekelillä puutarhatyöt ovat edistyneet lähinnä hetken aikaa aamupäivällä ja toinen lyhyt tuokio viiden jälkeen illalla. Päivät olen käyttänyt lasten vaatekaappien penkomiseen (missä välissä kumpikin on niin paljon kasvanut?) ja talvivaatteiden, peittojen sekä villavaatteiden pesuun. Pyykkikone on laulanut tunti toisensa jälkeen monena päivänä mutta kuivausrumpua ei ole tarvinnut käyttää kun pyykit ovat kuivuneet jopa nopeammin ulkosalla. Tänä kesänä pensasryhmän pensaat ovat jo niin suuria, että ei ole tarvinnut naapureille esitellä pyykkitelineessä kulloinkin roikkuvia pyykkejä. Itse asiassa koko pyykkitelineen saa nostettua kodinhoitohuoneesta talon eteen ilman, että kukaan naapureista näkee, mitä siinä puuhataan. Pensasryhmän yksi tavoite on siis nyt täytetty.

Kivikkorinteen vanhaa osaa ja aurinkopenkkiä. Hopeahärkit aloittelevat, niiden vieressä sinilemmiö. Yläreunassa pikkuampiaisyrttiä ja kiven vieressä tarhakeijunkukka 'Hans'.

Jos muu puutarha on näyttävimmillään heinä-elokuussa, niin kivikkorinteen tähtihetki on näin juhannuksen tienoilla kun moni maanpeittokasvi kukkii komeimmillaan. Sammalleimut, kangasajuruohot ja hopeahärkit muodostavat värikkäitä lämpäreitä, joista ei paljoa lehtiä näy ja lisäksi rinteessä on paljon yksittäisiä kukkijoita, jotka eivät ole vielä ehtineet levitä laajemmiksi kasvustoiksi. Meillä on ollut sen verran tuulista, että perhosia on ollut vähemmän liikkeellä. Muutamia sinisiipiä ja kangasperhosia olen kuitenkin nähnyt. Olen kovasti odottanut ritariperhosta, sillä usein sen näkee juuri rönsyakankaalien ja sammalleimujen kukinta-aikaan. Tai sitten en ole vain sattunut olemaan oikeaan aikaan päivystämässä kukkien luona.

Kivikkorinteen pitkällä sivulla kukkii lisää 'Hansia' (ihan takana), sammalleimuja keskemmällä ja kangasajuruohoa kiveyksen vieressä. Keltaiset täplät ovat keltamaksaruohoa, joka täyttää kivien kolosia vähän siellä sun täällä.

Mukavaa helteisen viikon jatkoa ja kuunvaihdetta!