Syksyisiä jorinoita

Viikontakainen seitsemän asteen pakkanen veti puutarhasta sen verran monta kasvia mustaksi, ettei ole tehnyt pahemmin mieli enää kameran kanssa puutarhassa hyöriä. Vähän väliä yllättävät sateet yhdistettynä aivan liian kylmään säähän sitten vähentävät sitä vähäistäkin mielenkiintoa ulkoiluun. Onneksi syyslomaviikolla räpsittyjä kuvia oli vielä julkaisematta ja niistä pitikin vielä jotain jutuntynkää vääntää, kunhan sopiva hetki tulisi. Eli nyt.

Alkukesällä siirretty esikko lähti uudelle kukintakierrokselle.

Yllä olevan kuvan esikko löytyi alkukesällä tummanviolettien esikoiden seasta. Silloin kukan väri oli melkein valkoinen ja ainoastaan terälehtien reunoissa oli liilaa häivähdystä. Syksyn koleudessa värit ovat selvästi vahvemmat. Oli kiva nähdä, että esikko on selvästi eri näköinen kuin minulla ennestään olevat esikot. Vähän mietin silloin alkukesällä, että oliko valkoinen esikko vain jostain syystä värjääntynyt tummanviolettien kukkien seassa kasvaessaan. Nyt, kun esikko on aivan yksinään, niin on aivan selvää, että se on luonnostaan kirjavakukkainen.

Keltatörmäkukka se ei kylmästä säikähdä.

Keltatörmäkukka on kuvattu ennen kovinta pakkasyötä mutta samalta se näyttää edelleen. Jo monena vuonna olen kiinnittänyt huomiota siihen, että kaikki törmäkukat kukkivat niin pitkään kun se vain on mitenkään mahdollista. Luntakin saa sataa päälle ja käydä vaikka joka yö pakkasella eikä haittaa mitään. Vasta pidempi pakkasjakso tai paksu kerros lunta päällä lannistaa ne talven ajaksi.

Majapenkin laidan syysasua.

Yllätyin ihan, miten kauniilta majapenkin rusehtavan oranssin ruskan saaneet jaloangervot näyttivät purppuraheisiangervon ja imiköiden rinnalla. Miten en ollut kiinnittänyt tuohon huomiota aiempina vuosina? Kuva tosin hieman latisti värejä mutta ei anneta sen häiritä. Heisiangervon alla tarhakeijunkukka 'Green Spicen' lehdissä toistuu vielä heisiangervon tummanvioletti väri ja kunhan nuo pienet keijunkukat kasvavat, niin näky tulee olemaan vielä parempi.

Sormivaleangervokin oli saanut harvinaisen räväkän ruska-asun.

Valeangervot ottavat yleensä itseensä jo heti ensimmäisistä hallaöistä mutta tänä vuonna osa niistä ehti saada hienon ruskan ennen kuin ne kärsivät pakkasesta. Yksi isotöyhtöangervoistakin ehti saada pikkuisen lupaavan näköistä punerrusta ylimpiin lehtiinsä ja melkein odotin sen muuttuvan vielä kunnon väriläiskäksi. Pakkanen vain laittoi stopin poikkeuksellisen hienoon syysasuun värittymiselle. Nyt värejä näyttäisi olevan enää atsaleoissa ja pensasmustikoissa ja niidenkin lehdet alkavat hiljalleen karista.

Äitini sai juurrutettua mustaluumun pistokkaita.

Nappasin kesällä mustaluumustani pari latvaa äidilleni pistokaskokeiluun. Toisen juurtumisesta ei ole vielä takeita, vaikka hengissä sekin näyttäisi olevan. Toinen sen sijaan on varmasti hengissä, sehän on kasvanutkin pikkuisen ja ruukun pohjarei'istä pilkistelee juuria. Taimet siirtyivät meille aluksi ulkovaraston ikkunalle ja talven tultua sitten kellariin talvehtimaan. Ulkovarastossa on tällä hetkellä myös kukkapenkistä kaivetut jättiverbenan siementaimet, rosmariini ja kaksi pelargonilaatikkoa. Jälkiviisaana olisi pitänyt ne kaksi viimeistäkin pelargonilootaa kuskata samaan aikaan muiden kanssa ulkovarastoon mutta minähän jätin ne keittiön ikkunan alle "huolelliseen tarkkailuun". Helppo nostaa ne siitä pakkasyön uhatessa ulkoeteiseen ja sitä rataa. Ei paljoa auta, jos muistaa katsoa lämpömittaria vasta aamulla ja huomaa sen näyttävän silloin -3 astetta. Vaikka ryntäsin saman tien kantamaan hyvin kohmeiset pelakuut eteiseen, niin kyllähän ne ehtivät kärsiä tuntikausia pakkasessa odoteltuaan. Osa varsistakin oli selvästi kylmettynyt ja leikkelinkin jo huonoksi menneitä osia pois. Saa nähdä, menikö siinä kaikki 'Appleblossomit'. Ulkovarastossa kun oli nimittäin pelkkiä valkoisia pelakuita.

Ensimmäiset perennakylvökset.

Vasta tänä syksynä perustettu vauvalani sai ensimmäiset perennakylvöksensä, kun kippasin viime talvelta itämättä jääneet kylvöpurkit alueen yhteen nurkkaan. Kippaamisen jälkeen tosin huomasin pari vihreää sirkkatainta, eli jotain olikin lähtenyt syksyn kylmyydessä itämään. En vain tiedä, mitä lajia taimet ovat. Saattavat olla jotain kesän aikana purkkeihin kylväytynyttä rikkaruohoakin. Saivat nyt jäädä toistaiseksi alueelle. Jos selviävät talvesta, niin kesällähän taimet sitten varmasti tunnistaa perennoiksi tai rikkaruohoiksi. Tarkkaan, jos tirkitte, niin ne näkyvät tuossa numero kakkosen yläpuolella. Lupauksia kesästä.

Syysasteri 'Patricia Ballard' ehti aukaista tänä vuonna paljonkin kukkia.

Syysasterit näyttäisivät kestäneen pakkasen ja vaikka Patricia ei kovin hyvin ikkunoista näykään, niin sopivasta kulmasta keittiön ikkunasta tiiraillessa näkyy vähän pinkkiä häivähdystä sisälle asti. Jos viitsisi käydä vähän kurittamassa mustaksi menneitä ympäryskasveja matalammiksi, niin Patriciakin näkyisi paremmin. Viikonlopun sää näyttää, houkuttaako lähteä pihapuuhiin vai pysytäänkö tuttavaperheen halloween-bileitä lukuun ottamatta kotosalla. Ja voisihan niitä astereita hakea sisälle maljakkoonkin. Hyvää viikonloppua!

Toivepostaus: erilaiset lehtimuodot ja -värit

Maatuskalta tuli jo yli vuosi sitten toive esitellä erilaisten lehtimuotojen ja -värien käyttöä ja yhdistelemistä puutarhassa. Pahoittelen, kun tartun aiheeseen näin myöhään, mutta siinä on totisesti riittänyt pureskeltavaa eikä sopivaa hetkeä postauksen tekemiselle ole oikein tuntunut löytyvän. Nyt kun puutarhassa ei tapahdu juuri mitään raportoimisen arvoista, tuli hyvä aika tällekin aiheelle.

Neljää erilaista kasvia mutta vain paria väriä ja muotoa, jos ei lasketa voikukkia mukaan. Kuunliljan ja varjoissa lymyilevän lehtoimikän lehdet toistavat samaa muotoa, töyhtöangervo ja sormivaleangervo ovat hyvin erilaisia.

Voi kun olisikin olemassa joku yleispätevä ohje, mitä noudattamalla saisi kasvit sijoiteltua harmonisiksi ryhmiksi. Olen itse sijoitellut kasvini pääasiassa kukan väri edellä, mutta lehdiltään poikkeavan värisille kasveille valitsen paikat myös sen mukaan, missä niiden väri tulisi parhaiten esille. Joskus olen kulkenut ruukku tai kasvin lehti kädessä ympäri pihamaata ja etsinyt sopivaa istutuspaikkaa. Myös poikkeavan muotoiset lehdet, kuten kurjenmiekoilla on, saavat paremmin harkitut paikat. Muiden lehtimuotojen osalta en ole niin tietoisesti miettinyt niiden sijoittelua. Poikkeuksen tekee varjokuja, jossa pääpaino on juuri lehtimuodoissa ja väreissä.

Eri kohdasta otettu kuva, mutta osittain samoja kasveja. Tässä valeangervon alla on aluskasvina varjorikkoa. Oikeassa alanurkassa on valkovarjohiippa ja vasemmalla ylhäällä näkyy myös vähän esikoita.

Varjokujalla sormivaleangervot hyppäävät sekä värin että näyttävien lehtiensä puolesta esille. Kolmas ryhmä niitä on töyhtöangervon takana tästä kulmasta katsottuna piilossa. Myös valkokirjavat kuunliljat tulevat hyvin esille.

Pääsääntönä pidän itse sitä, että sijoittelen "poikkeavan" väriset kasvit vähän erilleen toisistaan. En siis laita punalehtistä keijunkukkaa purppuraheisiangervon aluskasviksi tai eri lajin hopeisia kasveja samaan ryhmään. Sen sijaan samanvärisiä kasveja saattaa olla suht lähekkäin, jotta ne tulevat samaan näkymään luomaan toistoa, mutta sen verran erillään toisistaan, että kukin ryhmä nousee hyvin esille massasta. Sama pätee kasvutavaltaan tai lehtien muodoltaan poikkeaviin kasveihin.

Tasaisen vihreästä massasta löytyy lähempää katsottuna erilaisia lehtimuotoja. Helminukkajäkkärä ja punatähkä (aidan edessä) erottuvat kapeiden lehtiensä ansiosta. Kumpiakin löytyy kivikkorinteestä useampi ryhmä (kuva uudemmasta osasta).

Istutusalueen ja kasvien koko vaikuttaa siihen, kuinka niitä sijoittelen. Kivikkorinteen vanhimpaan osaan on kertynyt pienelle alueelle paljon pienikokoisia kasveja, sillä monet erityisesti talvimärkyydestä kärsivät kivikkokasvit ovat pienikokoisia. Niiden menestymisestä ei ole ollut varmuutta, joten yhden hävitessä paikalle ei jää isoa aukkoa kun kasvit ovat jo valmiiksi melko tiheässä. Suurin osa on tosin viihtynyt vallan mainiosti, joten ensi keväänä joutuu tekemään vähän harvennusta. Vanhimman osan kohdalle on myös helppo pysähtyä tutkimaan jokaista yksitellen ja aita rajaa näkymän pihan puolelle, joten iloinen sekametelisoppa ei tunnu kuitenkaan levottomalta.

Tähän kuvaan osui peräti 14 eri kasvia, jos rikkaruohoja ei lasketa mukaan. Huomatkaa kuitenkin esim. hopeisten tai purppuraisten kasvien sijoittelu: ei samoja sävyjä vierekkäin. Sinikatanat ja osan mehitähdistä siirrän ensi keväänä väljemmille vesille.

Joskus erittäin fiksuina hetkinä tulee myös mietittyä näkymiä laajemminkin kuin vain vierekkäisten kasviryhmien osalta. Luumutarhassa on kohta, jota ihailen jatkuvasti kesän mittaan, mutta vähemmän fiksuna olin ilmeisesti unohtanut sen kuvaamisen viime kesänä. Onneksi isäntä oli napannut dronella laajemman näkymän, jonka nurkasta sain tarkoittamani kohdan rajattua. Joku muutaman vuoden vanha kuva alueesta löytyi, mutta purppuraheisiangervo oli sen ottamisen jälkeen kasvanut niin valtavasti ja alue muuttunut muutenkin, että halusin tähän tuoreemman otoksen. Ensi kesänä on pakko muistaa kuvata tämäkin kohta!

Purppuraheisiangervo, tuiviot ja kuunliljat ovat todella kauniit samaan näkymään osuessaan.

Toinen minusta erittäin onnistunut kohta on kärhökaaripenkin uudemmassa päässä. Sitä olen tosin esitellyt jo niin monta kertaa, että varmaan kaikki jo muistattekin sen, mutta otetaan vielä kerran esiin. Penkin mutkassa on pensasmustikoita, joiden aluskasvina on rönsyakankaalia. Jo pelkästään se vihreää taustaa vasten olisi onnistunut parivaljakko, mutta etupihan puolelta katsottuna taustalla olevat kuunliljat tuovat vielä oman, jännittävän lisänsä alueelle. Kuunliljojen takana olevat syreenit muodostavat rauhallisen taustan sen sijaan että taustalla näkyisi puunrunkoja ja vatukkoa. Kukinta-aikoihin kukin kasviryhmä pomppaa enemmän esille, mutta värit sopivat silti yhteen eikä vaikutelma ole yhtään sekava.

Tässä kohdassa vihreästä taustasta erottuvat koko kesän ajan tummat rönsyakankaalit ja keltaiset kuunliljat, tosin kuunliljat ovat alkukesästä vähän hillitymmän sävyisiä. Pensasmustikat tuovat värimaailmaan näyttävän lisän syksyllä.

Kiitos Maatuskalle mielenkiintoisesta postausaiheesta! Toivottavasti saitte jotain irti pohdinnoistani ja kuvaesimerkeistä.

Varjokujan muodonmuutos

Vieno-myrsky on puhallellut aika rajusti tänään, mutta varjokujalla on melkein tyyntä. Talo ja metsä suojaavat hyvin, jos tuulee muualta kuin suoraan lännestä tai luoteesta. Annetaanpa siis Vienon riehua ja kurkistetaan viime päivien ykkösprojektiani. Päätin jo viime syksynä korvata varjokujan käytävän nurmipinnan hiekalla. Alunperin minulla oli tarkoitus saada käytävän kohdalle kaunis sammalmatto, mutta lapsiperheen käytännön realiteetit osoittivat, ettei sammal kestä talon ympäri juoksemista tai ajelemista milloin milläkin kulkupelillä. Onneksi suunnitelmat on tehty muutettaviksi ja niinpä muutaman tunnin lapionheilutuksen ja kottikärryrallin tuloksena käytävä on nyt uudistettu ja istutusalueita hieman levennetty. Käydäänpä pyörähtämässä kujan päästä päähän ja takaisin.

Varjokujalle astutaan köynnösportin läpi. Portin kohdalla olevan kiveyksen tein jo pari vuotta sitten.

Köynnösportin vasemmalla puolella köynnöskuusama on aloittanut hyvin kasvunsa, vaikka paleltui lumirajan yläpuolelta. Sen kaverina on pieni vaaleanpunakukkainen alppikärhö, josta laitoin kuvia muutama päivä sitten (klik, klik). Toivon, että alppikärhö kasvaa aikanaan sekä portin huipulle että aitaa pitkin kohti varjokujan takaosaa. Eikä haittaisi, vaikka kärhö tulisi portin oikealta puolelta alaspäinkin ja peittäisi samalla näkymää portin ja talon seinän välistä. Tänä vuonna portin oikealla puolella kasvaa tuoksuhernettä ja kelloköynnöstä. Astutaanpa portin alta varjokujalle.

Vasemmalla puolella kasvaa ensimmäisenä kuunliljoja ja valkovuokkoa. Aidan vieressä kelloköynnös on lähtenyt kiipeilemään oksalle.

Oikealla puolella ensimmäisenä on sormivaleangervo, sen vieressä pari kuunliljaa.

Olen niin iloinen siitä että toissa talven kuritus ei näy enää sormivaleangervoissa ja aidan puoleisissa kuunliljoissa. Kummatkin kasvavat taas rehevästi ja sormivaleangervoissa alkaa näkyä jo ensimmäisiä kukkanuppujakin. Reunuskasveina on pääasiassa pinkkiä esikkoa, joka on jo lopettelemassa kukintaa sekä matalaa valkoreunaista kuunliljaa. Sekaan sopii myös yksi töyhtöangervo, lehtoimikkää, aho- tai metsäorvokkia sekä pieni tupastiarellan taimi. Sipulikukista varjokujalla on eri värisiä helmililjoja sekä kirjokevättähteä. Istutusalueet levenivät nyt sen verran, että saan vielä jakaa ainakin esikoita ja lehtoimikkää ja ehkäpä etsiä vielä jotain muutakin kivaa täydentämään kokonaisuutta.

Komeasinikuunlilja 'Elegans' on melkein hätää kärsimässä lehtoimikän vieressä. En tajunnut imikkää istuttaessani, kuinka suuri siitä tuleekaan hyvin viihtyessään. Osa imikästä saa siis väistää toiseen kohtaan.

Istutusalueen ja hiekan rajalla olen käyttänyt vanhempieni metsästä kerättyjä männynoksia sekä aiemmin varjokujalla olleita karahkoita. Oksilla sain myös pengerrettyä osan istutusalueesta hieman korkeammalle, mikä tuo minusta kivasti vaihtelua ja luonnollisuutta varjokujalle. Hiekalla on toistaiseksi vain aiemmin tehtyjä raparperilaattoja astinkivinä, mutta tuon tänne myös luonnonkiviä sitä mukaa kun löydän sopivan kokoisia ja muotoisia.

Töyhtöangervon kohdalla maa nousee pikkuisen kumpareeksi. Eroa ei tosin ole kuin kymmenisen senttiä matalampiin osiin verrattuna, mutta ei takerruta pikkuasioihin. Kumpare mikä kumpare!

Nyt olemme töyhtöangervon kohdalla. Seinän vieressä on ruukkuryhmä ja sitä vastapäätä edellisen postauksen keijupuutarha.

Nyt olemme takapihan puolella. Vasemmassa nurkassa pilkottaa vielä osa käyttämättä jääneistä männynoksista, joista tulee ehkä joskus jotain. Lähdetäänpä takaisin kohti etupihaa.

Ruukkuryhmässä ei vielä kovin runsaasti kuki, mutta muutama verenpisaran kukka sieltä jo löytyy. Sen takana kukkii hortensia.

Ruukkuryhmässä on kahta erilaista verenpisaraa, kellarissa talvetetut valkoinen ja vaaleanpunainen hortensia sekä tänä kesänä saatu ruukkuhortensia. Lisäksi siellä on karjalanneito, kolmea erilaista murattia, lankaköynnös, jouluatsalea sekä koruköynnös. Koruköynnöksessä on jo ensimmäinen kukinto auki ja nuppuja yllättävän paljon siihen nähden että köynnös saa aurinkoa korkeintaan pari tuntia päivässä. Kasvatan koruköynnöstä oikeastaan vain sen vuoksi, että se sopii niin kauniisti kiipeämään seinää vasten olevaa kookasta pihlajan oksaa pitkin ylöspäin ja vehreyttää samalla talon seinän puolta.

Verenpisaran yläpuolelta löytyy ensimmäinen koruköynnöksen kukka. En niin välitä tämän kukista, mutta en ala niitä poiskaan nyppimään. Kukkikoon jos niin haluaa kunhan samalla kiipeää mahdollisimman korkealle.

Toistaiseksi ylimpänä keikkuu risupesä, jossa on rungollinen jouluatsalea, lankaköynnös sekä kahta erilaista murattia. Koruköynnöksen versoja näkyy oksaa pitkin kiipeämässä ja pian se on jo korkeammalla kuin atsalean latva.

Jatketaan taas matkaa kohti etupihaa. Töyhtöangervo peittää hieman näkyvyyttä aidan puolelle.

Aidan puolella töyhtöangervon vieressä on sormivaleangervoa, talon puolella pieni sammalikko. Suurin osa varjokujalla olleesta sammaleesta meni keijupuutarhaan, lopuille tein oman alueensa tuohon.

Sammalen kaveriksi sopi minusta kauniisti jo kelottumaan lähtenyt männynkarahka. Viherliljapuu hopeaputouksineen tuo pienen eksoottisen säväyksen.

Mitäpä pidätte? Muutos on huomattava, kun vertaa siihen, millainen se aikaisemmin oli, eli pelkkää sammalta ja rikkaruohoja. Esittele ongelmapaikkasi -haastepostauksessa kujasta olikin monta karmaisevaa kuvaa, tosin vain yhdestä suunnasta kuvattuna. Ei kestänyt silloin enää kantti lähteä tallustelemaan takaisin kameran kanssa! Nyt on toisin, vaikka hieman keskenhän varjokuja edelleen on. Nyt siellä kuitenkin riittää katsottavaa kummallakin puolella polkua eikä tee mieli juosta mahdollisimman nopeasti nurkan taakse. Loppu onkin sitten vain pientä viimeistelyä.

Toivepostaus: pareja

Nyt on taas toivepostauksen aika, sillä Tita (Unelmia ruusuista -blogi) toivoi minun tekevän postauksen onnistuneista perennapenkkien parivaljakoista. Aihe oli yllättävän haastava, kun sitä lähestyi pohtien kriittisesti eri kasvipareja. Mielestäni tähän ei riitä pelkästään se, että kasvit ovat kauniita yhdessä kukintahetkellä, vaan niiden pitää täydentää mahdollisimman monipuolisesti toisiaan. Lisähaastetta tuo, kun rajaa puuvartiset ja sipulikukat pois ja minähän tulkitsin toiveen ihan kirjaimellisesti niin, että pelkkiä perennapareja toivottiin. Hommaa tietysti vaikeutti se, että olen monessa kohdassa yhdistänyt käyttökelpoisimmat kasvit jonkun hetken aikaa loistavan pariksi, jotta kukinnan jälkeen rähjääntynyt olemus ei niin pistäisi silmään. Sellaiset parivaljakot eivät tietenkään käyneet tähän postaukseen.

Esikko ja kuunlilja yhteen soppii... Taustalla oleva kevätkaihonkukkakin käy kuunliljojen kaveriksi, kunhan käy välillä repimässä liikoja rönsyjä pois. Kaihonkukka ei todellakaan jää arkailemaan maailmanvalloituksessaan!

Yleisesti ottaen mm. jouluruusuja, esikoita, vuokkoja, lemmikkejä ja muita keväällä ja alkukesällä kukkivia kasveja kannattaa yhdistää myöhään nousevien kaverien, kuten kuunliljojen, jaloangervojen sekä valeangervojen kanssa. Ne täydentävät sopivasti toistensa puutteita ja viihtyvätkin usein samankaltaisissa olosuhteissa. Pienet kevätkukat saavat täyden huomion silloin kun vieruskaverit vasta heräilevät ja myöhemmin kesällä kookaammat kaverit peittävät aikaisin kukkineiden mahdollisesti ränsistyvät kasvustot alleen. Jouluruusut ja esikot pysyvät koko kesän kauniina ja sopivat vaikka kukkapenkkien reunuskasveiksikin, joten nostan ne kevätkukkijoiden listan kärkeen. Myös varhain vihertävät kaverit sopivat myöhään heräävien pariksi, vaikka eivät kukkisikaan heti ensimmäisinä keväällä. Esimerkiksi varjolilja sopii minusta kauniisti valeangervon kanssa yhteen, sillä sen versot ovat koristeellisia aikaisin keväällä noustessaan. Kukinta-aikaan varjolilja saa myös tukea jäykkäversoiselta valeangervolta. Kukinta-ajat menevät niillä kyllä päällekkäin, mutta se ei minusta haittaa, sillä kumpikin on myös kukinnan jälkeen hyvän näköisiä katsella.

Varjolilja ja (sormi)valeangervo toimivat hyvin yhdessä. Myös oikeassa reunassa pilkottava töyhtöangervo sopii valeangervojen kanssa hyvin yhteen.

Isotähtiputki toimii pitkän kukinta-ajan ja vehreän kasvutapansa ansiosta hienosti monenkin eri kasvin kaverina. Tässä sen taustalla on verkkaisemmin kasvavaa purppurapunalatvaa.

Bellis on hyvä kaveri monelle kasville, sillä se on matala, pienijuurinen, vihertää hyvin aikaisin keväällä ja pysyy vihreänä lumentuloon saakka. Sillä on pitkä kukinta-aika ja vaikka talvehtiminen ei aina onnistuisi, edelliskesän siementaimet alkavat kukkia hyvin pian kasvun vauhtiin päästyään ja ehtivät karistaa uudet siemenet maahan seuraavan vuoden kukintaa varten. Annankin sen kylväytyä vapaasti ja valita itselleen mieluisimmat paikat, joten uusia yhdistelmiä löytyy joka kesä. 

Viime kesänä huomasin, kuinka kauniisti bellis ja jalopähkämö sopivat yhteen. Yhdistelmä syntyi itsekseen, mutta sai jo syksyllä täydennystä toisessa paikassa ylimääräisiksi jääneistä belliksen taimista (älkää ihmetelkö suuria aukopaikkoja; viime talvi vei penkistä mm. punahatut ja osan kurjenpolvista).

Laitan tähän viimeiseksi kasvin, joka on ilman muuta ansainnut paikkansa minkä tahansa vieruskaverina. Kevätvuohenjuuri vihertää jo silloin kun lumet vasta ovat sulamassa sen päältä, kukkii runsaasti ja pitkään touko-kesäkuussa sekä pysyy komean vihreänä puskana myöhään syksyyn saakka. Se on käyttökelpoisen kokoinen niin isompien eteen kuin pienempien taakse eikä hätkähdä poikkeuksellisiakaan sääoloja. Se on sitkeä ja vähään tyytyväinen perinnekasvi. Lisäksi sen kauniin tummanvihreät lehdet ovat käyttökelpoisia leikkovihreinä. Kelpo kasvi siis, vaikka en itse niin keltaisesta väristä pidäkään. 

Kevätvuohenjuurten perennakaverit kuolivat viime talvena... tai no, näkyy siellä pari pientä tupsua värimintun ja ritarinkannuksen versoja ja yksi minikokoinen kultamaksaruoho, kun tarkkaan katsoo.

Tässäpä oli hyvin kriittisin silmin tarkasteltuna puutarhani timanttinen kärkijoukko. Heitelkääpä tekin kommentteihin puutarhojenne erityisen onnistuneita perennapareja.

Toivepostaus: varjon ja metsäpuutarhan kasveja

Tarha-alppikärhö 'Albina plena' kuuluu uusimpiin metsäpuutarhan kasveihini.

Kaimani Mama's garden -blogista toivoi postausta varjon kasveista ja metsäpuutarhasta. Metsää meidän tontilla ei ole, mutta ehkä kantopuutarha on tarpeeksi lähellä metsäpuutarhaa. Toki tonttia kolmelta sivulta ympäröivä metsä luo vähän metsäistä tunnelmaa ja varjoalueita pihan laitamille. Minusta puutarhassa on tärkeää huomioida se, että katsottavaa riittää läpi kasvukauden, olipa kasvupaikka auringossa tai varjossa. Siispä myöhään keväällä heräilevien kasvien kaveriksi tarvitaan aikaisia kukkijoita ja ensimmäisiin syyshalloihin hyytyvien rinnalle ikivihreitä tai niitä, jotka häviävät näkyvistä vasta kun lumi peittää ne. Meillä varjopaikat ovat pääasiassa savipohjaisia ja/tai runsasmultaisia ja hyvin vettä pidättäviä, joten kasvillisuuskin on pitkälti sen mukaista. Kuivaan varjoon minulla ei ole tarjota kasveja, sillä en ole vielä sellaista kasvia löytänyt, joka pärjäisi puutarhamme ainoalla kuivalla ja varjoisalla paikalla.

Aikaisimpiin varjon kukkijoihin kuuluu meillä lehtoimikkä, jota olen jakanut moneen kohtaan. Tämä yksilö on kantopuutarhassa.

Metsäpuutarhaan sopii minusta todella hyvin luonnonkasvit. Usein melko vaatimattomiin oloihin tyytyvinä ne pärjäävät varmasti puutarhakasvien seassa ja hyvään multaan päästyään kukkivat melko näyttävästikin. Hyvänä esimerkkinä tästä on lehtoimikkä, jota löysin tontin rajan tuntumasta pari pientä yksilöä muutamia vuosia sitten. Siirsin toisen isolla juuripaakulla parempaan multaan ja se on kasvanut kokoa niin hyvin, että olen saanut siitä jakopaloja moneen paikkaan. Tänä vuonna löysin pari siementaintakin. Vaikka lehtoimikkä kukkii ensimmäisten kasvien joukossa heti lumen sulettua, pysyy se kauniina myöhään syksyyn saakka. Suunnitelmissa on myös hankkia joskus valkotäpläimikkää koristeellisemman lehdistön takia.

Kärhökaaripenkin metsään rajautuvassa päädyssä kukkii keväällä helmililjoja, valkovuokkoja, kevätkaihonkukkaa ja pikkuisen ketunleipää (ei näy kuvassa) silloin kun jaloangervot ja kuunliljat ovat vasta heränneet.

Valkovarjohiippa on myös aika uusi tuttavuus, joka kukkii tässä kuvassa väliaikaisella paikallaan. Siirsin sen kukinnan jälkeen kantopuutarhaan, jossa se vaikuttaisi viihtyvän oikein mainiosti.

Varjopenkki grillikatoksen takana on kesäkuun alussa sinivoittoinen, kun lemmikit, kevätkaihonkukat ja helmililjat kukkivat. Myöhemmin väri muuttuu valkoiseksi, kun sormivaleangervo, varjolilja ja töyhtöangervo aloittavat.

Lemmikit ovat vallanneet myös kantopuutarhan. Esikot ovat lopettelemassa. Kuvassa kukkii myös ojakellukka (saniaisten edessä oksankarahkojen välissä).

Kantopuutarhasta löytyi aho-orvokkia, josta siirsin jakopaloja varjokujalle aluskasviksi.

Heinäkuulle näyttävää kukintaa saa töyhtöangervosta, valeangervoista ja varjoliljoista. Varjoliljat ja töyhtöangervo nousevat keväällä melko aikaisin, valeangervot lähtevät kasvuun verkkaisemmin ja kärsivät myös hallaöistä. Jos haluaa tuoksuvia kasveja, varjolilja ja valeangervot ovat hyvä valinta.

Myrsky ja rankkasateet saivat varjoliljat nojailemaan sormivaleangervoihin, töyhtöangervoon ja kotkansiipeen. Käy se näinkin.

Varjokujan töyhtöangervo näkyy kukkiessaan portin läpi kadulle saakka. Kuvassa näkyy myös varjolilja ja sormivaleangervo.

Heinäkuun lopusta elokuun loppuun varjo- ja metsäpuutarhan kukinnasta pitävät huolen jaloangervot ja kuunliljat. Jaloangervoissa on koko- ja värivalikoimaa valtavasti ja kuunliljojen lehdissä vaihtelua vähintään yhtä paljon. Joidenkin mielestä kuunliljojen kukinta on toisarvoinen tai jopa mitätön, mutta minusta niilläkin on oma viehätyksensä. Osalla on korkeat ja harvat kukinnot, toisilla matalat ja tuuheat. Kukat voivat olla valkoisia tai eri sävyisiä liiloja. Jotkut kukkivat vähän hillitymmin, toiset puskevat kymmenittäin kukkavarsia ja vetävät näyttävyydessä vertoja mille tahansa kasville.

Jaloangervo 'Brautschleier' on yksi suosikeistani samoin kuin sen takana oleva komeasinikuunlilja 'Elegans' valkoisine kukkineen. Esikot tuovat penkin etureunaan kukintaa keväällä. Aivan takimmaisena näkyy pikkuisen sulkavaleangervon lehtiä.

Kantopuutarhasta löytyy minikokoinen jaloangervo 'Younique' (?).

Kantopuutarhan takana kunnan puolella kasvaa kultapiisku, joka toivottavasti kasvaessaan pitää saniaisten kanssa heinikkoa kurissa. Se on näyttävä luonnonkasvi keltaisen ystäville, mutta ei kuki täysvarjossa. Meillä se jää juuri talon varjon ulkopuolelle ja saa mitä ilmeisimmin tarpeeksi valoa kukintaan.

Syksyllä ennen hallaöitä kukinta alkaa ainakin meillä olla varjopaikkojen osalta ohi, mutta erilaiset lehtimuodot ja -värit tulevat hyvin esille. Kuvissa näkyvää valkoreunaista pientä kuunliljaa on tarkoitus lisätä varjokujalle, sillä sen väritys tuo valoa vihreiden kasvien joukkoon.

Osa kantopuutarhasta elokuussa. Erilaiset lehtimuodot tuovat mielenkiintoista katseltavaa. Keskellä kuvaa juurakon vieressä piilottelee postauksen alkupuolella ollut valkovarjohiippa. Sen oikealla puolella kasvaa ojakellukka, jolla on minusta kiva lehdistö.

Syyskuun alussa varjokujalla kukkivat enää viimeiset kuunliljat ja jaloangervot (kuvan oikeassa ylänurkassa). Vasemmassa reunassa aidan edessä komean kokoiseksi pulskistunut lehtoimikkä. Kuunlilja ja sormivaleangervo kärsivät viime talvesta ja vesimyyrästä ja jäivät siksi minikokoisiksi.

Meidän puutarhan varjoisilla paikoilla pärjääviä kasveja:

aho-orvokki

alppi- ja tarha-alppikärhöt

alppiruusu

esikot

helmililja

jaloangervot

jouluruusu

ketunleipä eli käenkaali

kevätkaihonkukka

krookus

kuunliljat

lehtoimikkä

lemmikki

(metsä)mustikka

narsissi

ojakellukka

pikkutalvio

rönsyansikka

saniaiset (kotkansiipi, soreahiirenporras ja joku tunnistamaton)

tupastiarella

töyhtöangervo

valeangervot

valkovuokko

varjohiippa

varjolilja

Lisää puutarhaan sopivia luonnonkasveja postauksissa Hyvää luonnonkukkien päivää! sekä Puutarhani luonnonkukat. Noissa postauksissa on kasveja auringosta varjoon ja kuivasta kosteille paikoille, toisin kuin tässä, johon valikoin varjossa viihtyviä. Nyt olisi myös teillä tilaisuus jakaa lisää vinkkejä varjon ja metsäpuutarhan kasveista. Mitä suosittelisitte erilaisille varjopaikoille? Jaa kokemuksiasi kommenteissa tai tee vaikka oma postauksesi aiheesta.

Varjokujalla illan hämyssä

Kurkistetaan pitkästä aikaa varjokujalle. Siellä on iltaisin jo aavistuksen sellaista metsäistä ja hämyistä tunnelmaa, mitä sinne olen hakenut. Kunhan saan kujan alkupään köynnökset kunnolla kasvuun ja varjostamaan kujaa, muuttuu varjokuja päivisinkin nimensä veroiseksi.

Köynnöskuusama kasvaa reippaasti portin vasemmalla sivulla. Portin oikealle puolelle on tulossa ehkä valkoista ritarinkannusta peittämään näkymää talon ja portin välistä kujalle.

Tätä olen odottanut! Luulin kuusamani olevan tuoksuköynnöskuusama, mitä se ei taidakaan olla. Kunhan kukat aukeavat, selviää, mitä olen kasvattanut jo pari vuotta.

Mustasilmäsusannatkin kasvavat ja kukkivat, mutta ei niistä ole vielä varjostamaan kujaa.

Varjokujan alkupää ei vielä tänäkään vuonna ole ihan niin rehevä kuin toivoin. Talvi kuritti sormivaleangervoita, jotka ovat selvästi pienempiä kuin viime vuonna eivätkä kukkineetkaan kunnolla. Lisäksi vesimyyrä söi keväällä reunimmaisten kuunliljojen juuria, joten ne jäivät vähän minikokoisiksi. Kujan loppupäähän kinostui ilmeisesti pikkuisen enemmän lunta, joten siellä kasvu on rehevämpää. Talvi tuhosi myös kaikki neljä tupastiarellaa, mikä jäi harmittamaan todella paljon. Ripottelin syksyllä niistä löytämiäni siemeniä isompien kasvien väleihin enkä ole koko kesänä uskaltanut kunnolla kitkeä täällä muita kuin voikukkia ja kukkivia ratamoita tiarellojen siementaimien toivossa.

Yksi sormivaleangervon kukinto levittää ihanaa tuoksuaan kujalla, töyhtöangervon runsas kukinta on jo ohi. Valkokirjavat kuunliljat selvisivät hyvin talvesta ja erottuvat kivasti esikoiden vihreiden mättäiden väleistä.

Töyhtöangervon takaa paljastuu kantopuutarha.

Osa kuvista on selvästi kylmemmän sävyisiä kuin toiset. Ehkä pahin sävyero muihin verrattuna näkyy ylläolevassa kuvassa. Minulla on uusi kamera, jonka ominaisuudet vaativat vielä harjoittelua. Koska kuvaaminen ja kaikki siihen liittyvät tekniset termit ovat minulle täyttä hepreaa, kuvaan suurimmaksi osaksi kameran "älykkäällä automaattiasetuksella", joka taitaa arpoa kuvien lopputuloksen. Vanha kamera pärjäsi sisätiloissa ja kirkkaassa auringonpaisteessa selvästi huonommin kuin tämä uusi, mutta uuden kompastuskivenä tuntuu olevan värisävyjen toisto oikeanlaisina. Tummanvioletti 'The President' muuttuu sen käsittelyssä joka ikinen kerta sähkönsiniseksi tai tummansiniseksi ja vadelmanpunaiset harjaneilikat monta astetta kylmemmän sävyisiksi punaisiksi. Välillä pelkästään vihreänkirjavakin kuva taittuu sinivihreään, kuten ylläolevassa kuvassa. Jatkan opettelua, mutta vinkkejä saa toki antaa, jos tulee mieleen. Kaksi seuraavaa kuvaa onkin otettu alkukuusta vanhalla kameralla. Päätin nimittäin silloin siirtää valeistutuksessa olleen valkovarjohiipan kantopuutarhaan. Hiippanen ei ollut siirrosta moksiskaan, mikä johtui varmaan siitä, että siirsin sen suunnilleen pesuvadin kokoisella multapaakulla uuteen paikkaansa.

Alkukesällä varjohiippa tulee olemaan alueen tähti yhdessä esikoiden kanssa, mutta tähän aikaan vuodesta se jää vähän piiloon isompien väliin. Se on keskellä kuvaa monihaaraisen juurakon edessä.

Tuossa. Kasvuolosuhteiden pitäisi olla sille mainiot. Ajattelin katsoa elokuussa, saisinko erotettua reunasta jakotaimen toiseen kohtaan varmuuskappaleeksi.

Toivottavasti varjohiippa viihtyisi täällä paremmin kuin tupastiarellat. Käännytään vielä ympäri ja katsotaan tarkemmin ruukkuryhmää. Talvetettu hortensia aloittelee kukintaa, verenpisarat ovat pian täynnä kukkia ja alkukesällä saamani hortensia alkaa olla jo kukintansa loppupuolella. Vehreyttä tuovat mm. muratit ja muut köynnökset sekä ruukuttamani kotkansiipi.

Takapihan puolella on vielä hetken aikaa vähemmän kukintaa kuin etupuolella. Hortensia on nimittäin vasta aloittelemassa kukintaa.

Kukintoja on tänä vuonna selvästi vähemmän kuin viime vuonna, mutta on niitä kuitenkin ainakin kymmenen tulossa.

Valkoinen hortensia värittyy kukinnan edetessä ensin vaaleanpunertavaksi ja myöhemmin vihertäväksi.

Ensi vuodeksi pitää kehitellä seinälle nostettua oksaa vasten kiipeilemään joku toinen kasvi. Viime vuonna siellä kiipeili koruköynnös, mutta sen siemenet eivät tänä keväänä itäneet. Tai iti yksi, mutta se kuukahti jo alle sentin mittaisena. Ystävältä saadut pistokkaat eivät myöskään juurtuneet. Siispä laitoin ylimääräiset mustasilmäsusannat ja keijunmekot ruukkuun ja kokeilin, suostuisivatko ne kiipeilemään oksaa myöten. Yritys on ollut kova, mutta ne tarvitsisivat ohuemman tuen, josta tarrata kiinni. Verenpisarakin on kasvattanut itsensä korkeammalle kuin ne! Koruköynnös kiipesi vaivatta kymmenen senttiä paksua oksaa myöten korkeuksiin. Sen ainoa haittapuoli oli keltaoranssinkirjavat kukat, jotka eivät sovi puutarhani värimaailmaan. Onko ideoita vauhdilla kasvavasta köynnöskasvista, joka kiipeäisi kesän aikana kolmen-neljän metrin korkeudelle?

Hups, iltahan pimeni nopsaan! 

Tältä siis näyttää nyt varjokujalla. Jossain vaiheessa vielä tänä kesänä aion tehdä lisää isoja raparperilaattoja askelmiksi, jotta kulkuväylän sammal ei kärsisi tallaamisesta. Ehkä upotan niiden väliin myös luonnonkiviä. Ahkera kitkeminen on tuottanut sen verran tulosta, että ratamot, voikukat, valvatit ja ahomansikat ovat hävinneet melkein kokonaan. Heinää on harvakseltaan, mutta rönsyleinikin kanssa meillä on vielä välienselvittelyt pahasti kesken. Olenkin vakavasti harkinnut koko pintamaan kuorimista pahimmista paikoista, jotta pääsisin rikkaruohoista helpommin eroon. Joku sammalmainen maanpeittokasvikin voisi tulla kyseeseen ainakin polun aurinkoisemmassa alkupäässä. Tästä tämä pikku hiljaa kehittyy.