Vielä kukkii

Mitä myöhemmäksi syksy etenee, sitä vähäisemmäksi kukinta käy puutarhassa. Vielä ei ole kuitenkaan niin vähiin tämä kasvukausi käynyt, etteikö kukkijoita löytyisi useitakin. Kovin runsaaksi kukintaa ei voi moittia, mutta vielä ei tarvitse etsiä kukkia kissojen ja koirien kanssa, vaan melkein joka suunnasta löytyy jotain, edes pientä.

Nepalinhanhikki 'Ron McBeath' kukkii joka vuosi talven tuloon saakka.

Nepalinhanhikit eivät tänä vuonna kukkineet missään vaiheessa kovin runsaina mutta sinnikkäästi ne ovat päättäneet jatkaa taas kerran kukintaa mahdollisimman pitkään. Nuppuja on joka latvassa, joskin rentoina joka suuntaan levinneet versot eivät tuo kukkia nätisti samaan kimppuun. Niinpä kukin yksittäinen kukka katselee eri suuntiin. Onpahan väripilkkuja katsoipa miltä kantilta tahansa. Hieman pettymys kukkien määrän ja kukinnan alkamisajankohdan suhteen on myös pensashanhikki Lovely Pink. Se alkoi päästä vauhtiin vasta kun ensimmäiset yöpakkaset olivat puraisseet. Luultavasti viime talven kuritus ja sen myötä normaalia myöhäisempi kasvuunlähtö viivästytti kukinnan alkua. Onneksi hanhikit kestävät hyvin syksyn hallaöitä.

Pensashanhikki Lovely Pink ei kuki kovin runsasti mutta onhan se söpö näinkin.

Jos hanhikit eivät pienistä pakkasista hätkähdä, niin jouluruusut ne vasta ovatkin ihan oma lukunsa kylmänkestävyydessä. Joka syksy joku niistä aloittaa kukinnan ja hautautuu kesken kaiken lumeen. Se ei tahtia kuitenkaan haittaa, sillä keväällä kukinta jatkuu heti kun lumikerros ohenee sen verran, että kukat yltävät hangen pintaan. Yleensä pahin hoppuilija on kärhökaaripenkin vaaleajouluruusu, joka on toiseksi vanhin jouluruusuistani. Nytkin se on selvästi sitä mieltä, että on oikein hyvä aika kukkia. Ensimmäinen kukka alkaa olla jo kuihtumaan päin ja uusia nuppuja on tulossa vaikka miten paljon. Tuskin niistä ehtii aueta kuin korkeintaan pari ennen talvea, mutta on kiva tietää, että keväällä kukinta jatkuu heti kun vain on mahdollista.

Vaaleajouluruusu on aloittanut kukinnan hieman etuajassa.

Luumutarhassa on aika paljon väriä syksyisin. Vielä viikko sitten varsinkin luumutarhan takaosassa oli melkoista väri-iloittelua, kun syysasteri ja komeamaksaruohot kukkivat räikeän oranssin ruskan saaneiden pikkutöyhtöangervojen ja kanadanatsalean kanssa ja vähän matkan päässä oli kirkkaan keltaisia kuunliljoja. Nyt kuunliljat ovat lakastuneet, atsaleasta karisseet melkein kaikki lehdet ja pikkutöyhtöangervot muuttuneet ruskeiksi. Vaikka puistoatsalea 'Tarleena' on saanut heleän kellanoranssin ruskan ja atsalea 'Satomikin' alkaa hiljalleen värittyä samansävyiseksi, ei väriä ole enää niin paljoa, että se sattuisi silmiin. Väreistä ja atsaleoista puheenollen: tänä vuonna kaikki atsaleat näyttävät saavan normaalia oranssimman sävyn. Aurinkopenkin 'Illusia', joka normaalisti värittyy oikein hehkuvan tummanpunaiseksi, on alkanut karistaa lehtiään oranssin värisinä. Ei hyvä punaisen ystävälle. Moni pensasmustikkakin on saanut normaalia kellertävämmän ruska-asun ylleen.

Luumutarhan värimaailma on nyt astetta rauhallisempi.

Kaikki komeamaksaruohot ovat ehtineet tänä vuonna kukkia kunnolla, mikä ei välttämättä ole itsestäänselvyys näillä korkeuksilla. Tosin en muista kuin pari vuotta, jolloin niiden kukinta olisi keskeytynyt aikaisin tulevien kovien hallaöiden takia. Moni muu nelosvyöhykkeellä asuva sen sijaan on sanonut pakkasten yllättävän komeamaksaruohot melkein joka vuosi ennen kuin nuput ovat saaneet kunnolla väriä. Ehkä meille on sitten sattunut kylmänkestävämpää maksaruohokantaa tai sitten ne jostain muusta syystä tekevät nuppunsa aiemmin ja siten myös aloittavat värittymisen aikaisemmin.

Syysasteri 'Patricia Ballard' ei myöskään säikähdä pakkasia.

Kylmänkestäviä perennoja on komeamaksaruohojen ja syysastereiden lisäksi yllättävän monia. Bellikset pukkaavat kukkaa keväästä talventuloon saakka, karpaattienkellot ja myskimalvat alkukesästä pakkasiin ja törmäkukat keski- tai loppukesällä alkuun päästyään kukkivat niin ikään talveen saakka. Kaukasian- ja kivikkotörmänkukilleni kävi huonosti viime talven aikana ja osa keltatörmänkukistakin kuoli. Muutama talvesta selvinnyt aloitti kukkimisen aikaisin kesällä ja nyt joukkoon on liittynyt myös keväällä hartaasti hoivattuja siementaimia. Vaikka törmänkukkien talvenkesto ei mitään huippuluokkaa näytä olevan, niin taidanpa silti pitää ne puutarhan vakioasukkeina. Kasvatetaanhan sitä kesäkukkiakin ja törmänkukat sentään talvehtivat normaalitalvina ihan hyvin. Useamman vuoden vanhat yksilöt tuppaavat heittämään henkensä herkemmin, joten kasvustoa kannattaa uusia usein.

Tässä kukkiva keltatörmänkukka on tämänvuotisia taimia.

Kevään ja alkukesän kukkijoista moni innostuu kukkimaan uudelleen syksyllä. Tänä vuonna useampi sammalleimu on viritellyt kukkaa sen verran innokkaasti, että kukinnan huomaa pidemmän matkan päästäkin. Moni esikkokin on työntänyt yksittäisiä kukkia lehtien sekaan. Niitä pitää vain muistaa käydä etsimässä, sillä toisin kuin keväällä, syksyllä esikoiden kookkaat lehdet meinaavat peittää lyhyeen varteen ilmestyvät kukat.

Kivikkorinteen punainen sammalleimu on lajinsa innokkain syyskukkija.

Luonnonkasveistakin löytyy monta sinnikästä syyskukkijaa. Päivänkakkaroissa on kukkia siellä sun täällä, pari kissankelloakin kilkutteli vielä pikkuniityllä sinisiä kellojaan. Ihan oma lukunsa on keto-orvokki, jonka olen antanut kylväytyä vähän sinne sun tänne. Matalana ja pienijuurisena se ei haittaa muiden kasvien kasvua ja tarvittaessa ylimääräiset taimet on helppo kitkeä. Sen verran innokkaasti orvokit kukkivat läpi kesän, etten ole hennonut niitä juurikaan kurittaa. Vievätpähän tilaa hankalammilta rikkaruohoilta.

Keto-orvokki somistaa niin kivikkorinteen kuin niitytkin.

Löytyipäs vielä päivän kärhöksi loistokärhö 'Rouge Cardinalin' avautuva nuppu.

Vieläkö teiltä löytyy sinnikkäitä syyskukkijoita?

Takanurkka ja luumutarhan pää

Viime syksynä kaivamani istutusalue takanurkan ja luumutarhan välillä on ollut vähemmän esillä. Kukapa sitä viitsisi ihan joka viikko tai kuukausikaan esitellä keskentekoista aluetta, jos siellä ei ole minkään sortin edistystä nähtävissä. Nyt kasvit ovat kasvaneet sen verran, että erottuvat kuvissakin, joten on hyvä hetki laittaa jonkinlaista väliaikatiedotusta.

Luumutarhan pää. Nuotiopaikka on kuvasta vasemmalle.

Luumutarhan päässä nuotiopaikan seinustalla kasvavat mantsuriankärhö sekä loistokärhö 'Diamond Ball', jotka istutin sinne alkukesällä. Loistokärhö ei enää kuki, mutta mantsuriankärhössä on vielä yksittäisiä kukkia. Kärhöjen vieressä penkin keskellä on kolme siemenestä kasvatettua alppiruusua kasvamassa kokoa. Niistä kaunein jäänee aikanaan lopulliseksi asukkaaksi, kaksi muuta siirtyvät muualle. Siirtyjien joukossa on myös vanha ruukkuhortensia, jonka istutin viime syksynä lähinnä täyttämään tyhjää mullosta. Sillä ei ole aikomustakaan kukkia mutta jospa jänöset söisivät kukkapenkin ja nurmikon rajalla olevien koivuangervojen sijaan hortensian suihinsa, niin se olisi mukavamman kokoinen viedä kompostiin. Hortensian ja alppiruusujen välissä on kolme siemenestä kasvatettua punahattua, jotka saavat jäädä tuonne, jos vain pysyvät hengissä. Koivuangervojen ja alppiruusujen välissä sekä reunuskasvina etualalla vasemmalla on siemenkirjeen esikkoa. Tolpan juuressa on pinkkivalkea kääpiöjapaninakileija. Lisäksi penkissä on tarha- ja valkovarjohiippa, tarhatiarella 'Pink Skyrocket', purppuraorvokki sekä pari siemenestä kasvatettua jouluruusua ja niin ikään siemenistä kasvatettuja keijunkukkia. Jokohan siinä oli kaikki?

Alppiruusujen latvat näyttävät lupaavilta. Ei ehkä vielä kukkanuppua mutta pontevat lehtisilmut ainakin.

Yllä olevassa kuvassa oleva alppiruusun taimi on jostain syystä punastuttanut vanhempia lehtiään. Kaksi muuta ovat pysyneet vihreinä. Voihan tuo olla vaikka normaalia vanhojen lehtien karistamista tai sitten juuri tuon yksilön kohdalle on sattunut liian paljon tai liian vähän ravinteita, tai sitten sillä on joku muu häiriö kasvussaan. Katsellaan, kuinka taimen käy. Myös yksi esikontaimista on ulkonäöltään muista poikkeava.

Samassa ryppäässä on kaksi tainta, joista vain toisessa on valkokirjavia lehtiä.

Niin hieno kuin punalehtinen alppiruusu olisi väriltään, siitä ei tule ensimmäisenä mieleen hyvinvoiva ja virkeä yksilö. Sen sijaan valkokirjavuus on monessa kasvissa suorastaan toivottu ominaisuus enkä panisi pahakseni, jos tuo itselleni ilmestynyt söpöläinen selviäisi ensi talvesta ja kukkisi keväällä. Sen kukan väriä olisi hauska verrata muihin samasta siemenerästä tulleisiin taimiin. Esikkokylvökset itivät vähän turhan hyvin, joten taimia oli paikoin tiheässä kuin ratamoa tiivistyneellä nurmikolla. Koulin keväällä osan taimista ryppäinä isompiin ruukkuihin ja maahan istuttaessani jaoin niitä vielä muutaman taimen mättäiksi. Osa taimista kuoli matkan varrella mutta valitettavasti tuon valkokirjavan vieruskaveri jäi henkiin. Nyt luultavasti kummankin juuret ovat kasvaneet sen verran vahvoiksi, että taimet saisi varovasti eroteltua toisistaan. 

Esikoiden jälkeen polun kulmauksessa on kolme keijunkukan siementainta ja tarhatiarella 'Pink Skyrocket', joka ei vielä tänä kesänä kukkinut.

Pieniä siementaimia kun istuttelee, ei aina viitsi jättää niille tarpeeksi suuria välejä. Itsestä riippumattomista tekijöistä kun voi välillä seurata yllättäviä taimitappioita. Sitten joskus taas käy niin, että kaikki taimet selviävät isommiksi ja joutuu siirtelemään niitä harvempaan. Keijunkukat olivat melkoisen mitättömiä rääpäleitä kuukausikaupalla. Maahan istuttaessa huomasi, että joillakin oli vain sentin mittaiset juurenalut eivätkä isoimmatkaan olleet täyttäneet ruukkujaan kokonaan. Siitä huolimatta istutin ne, sillä paremmin ne maassa kosteutta saisivat kuin hajamielisen puutarhurin armoilla ruukussa kasvaessaan. Pari ihan pikkuruisinta tainta taisi menehtyä (ja yhden toisaalle istutetun talloivat lapset) mutta kaikki muut ovat alkaneet vihdoin kasvaa reippaammin kokoa. Kunhan ensi keväänä selviää, mitkä keijunkukista ovat selvinneet ensimmäisestä talvestaan, on aika tehdä päätös niiden lopullisista asuinsijoista. Noin lähekkäin toisiaan ja tiarellaa ne eivät joka tapauksessa mahdu kauaa olemaan.

Tiarellasta oikealle ovat purppuraorvokki ja valkovarjohiippa 'Niveum'.

Purppuraorvokin ostin keväällä paikallisen puutarhaseuran taimipäiviltä. Sillä on kai taipumus levittäytyä suht reippaasti mutta pienijuurisena sitä on helppo kurittaa tarvittaessa. Se saa minun puolestani vallata tilaa penkin ylänurkasta aika vapaasti kunhan ei hukuta varjohiippaa alleen. Jos kaikki punahatut selviävät talvesta, niistä yksi siirtyy poistettavan hortensian tilalle, jotta alppiruusuille tulee paremmin tilaa. Purppuraorvokki sopii varmasti hyvin niin punahattujen kuin alppiruusujen aluskasviksi.

Viime marraskuussa itäneet jouluruusun taimet ovat kasvaneet kovasti.

Viimekesäinen vaaleajouluruusujen siemenkylvös yllätti itämällä myöhään loppusyksystä. Kylvin siemenet tuoreeltaan heinäkuussa ja pidin ne ulkovarastossa. Siellä ne saivat ensin lämpökäsittelyn ja ilmeisesti syyskuun alkupuolelta alkaneet hallayöt ja loppukuusta muutenkin kylmentynyt sää riittivät niille kylmäkäsittelyksi. Ensimmäiset taimet tupsahtivat esille marraskuussa, joten alkuperäinen suunnitelma pitää kylvös talven yli hangessa vaihtui kellaritalvetukseksi. Kellarissa taimia iti runsaasti lisää ja kesällä istuttelin niitä ympäri pihamaata. Luumutarhan loppupäähän lykätyt kaksi tainta siirrän toisaalle ensi kesänä, sillä niiden kukat kääntyisivät varmasti aivan väärään suuntaan. Japaninakileija nimittäin nuokuttaa joka kesä kukkiaan penkin keskelle päin eikä suinkaan polun puolelle ja jouluruusut käyttäytyisivät varmasti samalla lailla. Aurinko kun sattuu paistamaan juuri ylämäen puolelta ja polku jää penkin itä-pohjoisreunalle. Jouluruusujen tilalle taidan siirtää ainakin yhden keijunkukista.

Ja siinäpä takanurkka.

Vaikka luumutarhan päädyllä ja takanurkalla on vain metrin verran välimatkaa, ovat ne olosuhteiltaan aivan erilaiset. Luumutarhan puolella on syvempi kasvualusta ja varjoisammat olot, takanurkka on paahteinen ja ohutmultainen. Sen alla on isoja kiviä ja lisäksi tontin rajalla olevat kuuset vievät osan ravinteista. Siispä takanurkassa on paljon kivikkokasveja. Kivipenkereen ja metsän väliin oli tarkoitus tulla hallitusti luonnontilainen alue. Ripottelin sinne syksyllä luonnonvaraisen ketoneilikan siemeniä mutta ilmeisesti ne eivät ole oikein itäneet. Kuusten alla kasvaa ketoneilikkaa luonnostaan, joten aikaa myöten taimia varmasti alkaa tulla. Aivan polun ja penkereen kulmaukseen siirsin kesällä kaksi etupihan kukkapenkkiin ilmestynyttä ketoneilikkaa ja ne ovatkin alkaneet viihtyä siellä hyvin. Niiden keskelle ilmestyneen päivänkakkaran siementaimen jätin kasvamaan. Aivan kuvan oikeaan alanurkkaan istutin muutaman tarhaillakon taimen. Satunaisia lemmikkejä ja päivänkakkaran siementaimia lukuunottamatta reuna-alue on kuitenkin pääasiassa rikkaruohostoa. Voikukkia ja valvatintaimia olen välillä käynyt kaivelemassa sieltä pois mutta muuten lähinnä vain seurailen, mitä siellä rupeaa viihtymään.

Ylätasannetta ja vanhaa takanurkkaa nurmikolta päin.

Takanurkka on ollut melkeinpä vähiten huomiota saanut puutarhan nurkkaus. Sinne istutettiin seitsemisen vuotta sitten ilmaiseksi saadut pensashanhikki 'Gold Fingerit', sillä ruohonleikkuu oli nurmikolta pilkistelevien kivennurkkien takia ruohonleikkurin terälle riskialtista hommaa. Hanhikit ovat viihtyneet hyvin, niiden juurelle istutetut tete-narsissit kohtalaisesti ja itse paikalle tiensä löytänyt lemmikki erinomaisesti. Satunnaisesti penkin reunamille istutetut kasvit ovat ottaneet vähin äänin hatkat, kun ovat hukkuneet huomion puutteessa joko hanhikin oksien tai lemmikkien alle. Keväällä ja alkukesällä on aina mielessä, että suunnilleen tontin lämpimin ja suojaisin kohta menee vähän hukkaan viikkotolkulla keväällä risuisen näköisten ja muutenkin hyvin vähään tyytyvien hanhikkien kasvupaikkana mutta eipä tuohon ole mitään mielenkiintoisempaakaan keksinyt. Räikeän keltaiset hanhikit eivät riitele tummaa kuusimetsää vasten minkään muun kasvin kanssa, joten ne ovat saaneet olla rauhassa. Ehkä vielä joskus saan jonkun super-älynväläyksen ja pistän hanhikkikulman uusiksi. Toistaiseksi tekemistä riittää kuitenkin kaikissa muissa keskeneräisissä alueissa. Kuten tuossa laajennusosassa, jota nyt piti tutkailla.

Lemmikkiä täälläkin. Lisäksi maksaruoho 'Frosty Morn' ja paremman kasvusijan puutteessa muutama keltatörmänkukka.

Viime syksynä istutin 'Frosty Mornin' kaveriksi sinilemmiötä ja muistaakseni jotain muutakin. Ne eivät kuitenkaan selvinneet talvesta, joten tyhjä tila piti täyttää jollain muulla. Keltatörmänkukan taimista suurin osa meni kivikkorinteeseen mutta muutama jäi yli. Niinpä istutin ne tuonne. Iloitsin suuresti, kun ne päättivät kukkia jo ensimmäisenä kesänään, sillä nyt tiedän paremmin, että en pidä niistä juuri tuossa. Ne eivät vain toimi 'Frosty Mornin' kanssa ja kukan koko sekä kukinta-aikakin on väärä hanhikkeihin verrattuna. Ne hukkuvat kaiken muun alle. Pari muuta ehkä paremmin sopivaa paikkaa niille saattaa jo olla tiedossa mutta pitää katsoa ensi keväänä, onko talven jäljiltä enää mitään siirrettävää. Keltatörmänkukkien vasemmalla puolella (jää ylläolevan kuvan alareunaan alapuolelle) on myös yksi sinikatana, jolla saattaa olla sama ongelma. Tosin se aloittaa kukinnan jo heinäkuussa, joten ehkä se ei ole niin ongelmallinen.

Sen sijaan 'Frosty Morn' ja sen vasemmalla puolella oleva harmaakurjenpolvi 'Ballerina' ovat oikein hyvä pari.

Otin elokuussa 'Frosty Mornista' pari pistokasta, jotka ovat olleet ruukussa juurtumassa. Istutan toisen niistä vielä syksyn mittaan tuon emotaimen kaveriksi mutta toinen menee varmuuden vuoksi johonkin muualle ainakin talven yli. Ei passaa kaikkia laittaa samaan kohtaan, jotta edes joku selviäisi talvesta. Hanhikkien ja 'Frosty Mornin' välissä nurmen reunaan asti on ylimääräisiä sammalleimuja (liilaa Navettapiialta) väliaikaissijoituksessa ja jos ne selviävät talvesta, siirrän ne ensi kesänä keltatörmänkukkien tilalle. Sammalleimujen tilalle yritän saada jaettua tai lisättyä jotenkin muuten 'Ballerinaa'. Siitä tulee aika räväkkä pari hanhikeille mutta nehän saattavat olla aikanaan lähdössä siitä muualle. Ja siihen asti 'Frosty Morn' vähän viilentää yhdistelmää.

Ylätasanteen etureunassa on vuodentakaisen levisiakylvöksen selvinneet taimet sekä japaninmaksaruoho 'Lidakense'. Katanakin näkyy tästä kulmasta.

Kumpikin tasanne oli paljon vihreämpi ennen kuin menin kitkemään ne. Lemmikki ja rentohaarikko olivat vallanneet melkein koko alueen mutta varovasti nyppimällä seasta löytyivät kaikki tarkoituksella istutetut kasvitkin. Sen verran paljon tuota paljasta mullosta on, että mieli teki lähteä seulomaan jostain pikkukiviä katteeksi. Ehkä teen sen vielä joku päivä. Siitähän tulisi takapihalle kiva minivastine etupihan kivikkorinteelle. Alatasanteelta kuoli talven aikana pari sinikatanan pikkutainta mutta niiden tilalle löysin luumutarhasta väärässä paikassa kasvaneen pikkutöyhtöangervon (yllä olevassa kuvassa ihan oikeassa reunassa kivien edessä). Sen nyt ainakin luulisi pärjäävän vähän kehnommissakin oloissa.

Pikkutöyhtöangervon edessä on sulkaneilikka 'Albus', joka ei kukkinut vielä tänä kesänä.

Petyin kesällä aika kovasti sulkaneilikkaan, jonka toivoin kukkivan tänä vuonna. Pitkään näytti, että se ei olisi edes hengissä talven jäljiltä mutta onhan se sentään kesän mittaan siitä virkistynyt. Ehkä sitä vain rassasi myöhäiseksi jäänyt istutus viime syksynä. Sillä on hieno harmaanvihreä sävy, mikä sopii minusta erityisen hyvin sen eteen istuttamiini kivikkomehitähtiin ('Dark Beauty'), joissa on tismalleen samaa sävyä tummanpunaiseen yhdistettynä. Harmaanvihreä sopii kauniisti myös pikkutöyhtöangervon limensävyyn ja lähellä oleviin kiviin. Lehtimuodoltaan ja kasvutavaltaankin sulkaneilikka olisi tuohon juuri passeli kasvi, jonka soisi myös kukkivan.

Kivikkomehitähti 'Dark Beauty'. Vasemmassa reunassa pilkottaa kevätpitkäpalko 'Rose Delight'.

Nyt kun aloin miettiä kevätpitkäpalon ja sammalleimujen kukinta-aikoja, tajusin niiden menevän todennäköisesti päällekkäin. Siinäpä sitä onkin sitten taas miettimistä, mihin räikeän anilliininpunainen pitkäpalko siirtyy, jos se todella kukkii yhtä aikaa liilan sammalleimun kanssa ja riitelee pahasti. Vai kehittelenkö sittenkin sammalleimuille jonkun toisen paikan? No, sitä ehtii miettiä vielä ensi keväänä uudelleen. Ensi talvesta kun ei etukäteen voi tietää, niin ei passaa liikaa stressata migreeniä aiheuttavia väriyhdistelmiä. Kohdataan ongelmat sitten kun niitä vastaan tulee.

Päivän kärhöksi tietenkin mantsuriankärhö, kun sen reviirillä ollaan.

Kivaa päivää!

Kaukana alelaareilta!

Edellisessä postauksessa suosittelin pysymään poissa taimistojen alennusmyynneistä, ettei tule hankittua itselle kasveja, joille ei ole tilaa joko kukkapenkeissä tai talvetuspaikoissa. Vaikka minulla olisi ollut tilaisuus poiketa tutkimassa alennushyllyt, onnistuin pitämään itseni kaukana taimistoilta. Siitä huolimatta minulle ilmestyi eilen uusia taimia. Äitini nimittäin osui Hankkijalle kun sieltä sai kymmenen perennaa kympillä ja soitti minulle, kun ei itselleen löytänyt niin montaa mieluista hankittavaa. Tokihan minun piti jotain keksiä, jotta äiti saisi muutaman haikailemansa kasvin halvalla. Valikoima ei ollut enää suuren suuri, mutta sain kuitenkin kuusi uutta kasvia puutarhaan.

Kaksi tarhasyysvuokko 'Paminaa', syysmaksaruoho 'Jose Aubergine', hybridipioni 'Cytherea', törmäkatkero sekä tarhavarjohiippa odottelemassa istutuspaikkaa.

Olen jo aiemmin sanonut, että en ole kovin intohimoinen pionifani. Aurinkopenkissä mellastava vesimyyrän roikale on kuitenkin ajanut minut kohti pioneja. Sattumaa tai ei, mutta viime keväänä myyrän tunneli päättyi siihen, missä alkoi tulla pionin juuria vastaan ja heti pionin toiselle puolelle istutetut tulppaanit olivat säästyneet ahmateilta. Tunneli oli myös kiertänyt kaukaa kaksi muuta pionia. Niinpä tuli ajatus lisätä myyräriskialueelle pioneja. Neljännen istutin aiemmin syksyllä ja nyt tuli viidenneksi 'Cytherea'. Se pääsi varjokujan alkupäähän, josta poistin muutama viikko sitten kuunliljat. Pionin seuraksi lykin narsissin sipuleita ja niiden alle kanankakkaa, joten myyrät saavat monta epämieluista yllätystä, jos yrittävät tulla herkkuja etsimään. Kunhan valkosipulien istutusaika koittaa, laitan muutaman kynnen pitsipihlajan juuristoalueelle pitämään puun juuret edes osittain turvassa. Sinne on istutettu jo hajulaukkoja, mutta ei pieni lisävarautuminen pahaa tee. Syökööt vesimyyrät joutoalueen juolavehnää!

Syysvuokon nuput ovat todella hellyttävän näköisiä.

Euron kappalehinnalla päätin uskaltautua kokeilemaan tarhasyysvuokko 'Paminaa' uudelleen ja vielä kahdella kasvilla. Muutaman vuoden takainen ensikokeiluni kun päättyi epäonnisesti tappotalveen. Tällä kertaa taimet ovat huomattavasti kookkaampia kuin silloin, joten ehkäpä edes jompi kumpi selviää ensi talvesta ja jää puutarhani vakituiseksi asukkaaksi. Istutin kummatkin eri puolille puutarhaa syvämultaiseen ja toivon mukaan myös suojaiseen kasvupaikkaan muiden kasvien keskelle.  Istutin toisen luumutarhaan, jossa se saa suojaa sekä pensailta että peittokurjenpolvilta. Näen sen kukinnan myös mukavasti olohuoneen ikkunasta. Toisen istutin kärhökaaripenkkiin pionin ja komeamaksaruohojen kainaloon. Ripsautin vielä syyslannostakin sekä kuopan pohjalle että mullan pintaan, jos se vaikka auttaisi niitä valmistautumaan paremmin talveen.

Hirveästi 'Paminaa' ei tästä kuvasta erota, mutta se on heti tuon kiven takana pensashanhikin tällä puolella. Kunhan vuokon kukat aukeavat, tulee tuohon kohtaan mukava pinkki pläjäys.

Jos luumutarhaan istutettu syysvuokko viihtyy kasvupaikallaan, joudun siirtämään jonkun pensaista pois. Muuten pensaat kasvaessaan hautaavat syysvuokon kokonaan alleen. Jos hanhikkien vieressä oleva pikkujasmike käyttäytyy yhtä huonosti kuin etupihalle istutetut yksilöt (kuivattaa puolet puskasta talvena, jolloin ei olisi pitänyt olla minkäänlaisia talvehtimisongelmia), poistan sen ja siirrän pienemmän pensashanhikin syysvuokon vasemmalta puolelta sen tilalle. Jos jasmike kasvaa hyvin, hanhikille on keksittävä joku toinen paikka. Ensi kesän kaikki mahtunevat kuitenkin vielä kasvamaan yhdessä. Nyt en halunnut siirrellä pensaita kun ei syysvuokon selviämisestä ei ole mitään takeita.

'Paminan' takana olevan 'Lovely Pink' -pensashanhikinkaan kukkia ei oikein kuvasta erottanut, vaikka silmällä kukat näkyvät selvästi. Onneksi lähikuvat on keksitty.

Tarhavarjohiipalle (keskellä edessä) löytyi paikka helposti: uusi työmaa nuotiopaikan takana nielee vielä monen monta kasvia. Tässä kivillä pengerretyssä kohopenkissä sen kukkia pääsee myös ihailemaan melko helposti.

Törmäkatkeron istutin aurinkopenkkiin. Sen kasvupaikka aiheutti hieman päänvaivaa, sillä olisi pitänyt löytää jostain aurinkoinen ja samalla myös kostea paikka. Meillä nimittäin aurinkoiset kasvupaikat ovat pääsääntöisesti myös kuivia, jos tätä kesää ei lasketa. Koska aurinkoon on vaikeampi vaikuttaa kuin kosteusoloihin ja törmäkatkero ilmeisesti sietää myös ajoittaista kuivuutta, valitsin aurinkopenkin etuosasta kohdan, johon aurinko ei ala paistaa aivan heti aamusta. Lisäavuksi lykkäsin pari savinokaretta montun pohjalle. Pitää vain muistaa käydä kastelemassa sitä, jos joskus sattuisi tulemaan vastaan kuukauden hellejakso ilman sateita. Sen lähistöllä on myös minipieni kevätatsalean taivukastaimi, jolle voi samalla reissulla käydä lorauttamassa toisen puolikkaan kastelukannusta, niin ei tarvitse yhden kasvin takia vettä kanneksia.

Törmäkatkerolla on nuppujen väristä päätellen tulossa kerrallaan hurmaavan sävyiset kukat.

Syysmaksaruoholle mietin pitkään sopivaa paikkaa. Muiden kasvien löydettyä hyvät kasvusijat bongasin kärhökaaripenkin gladiolukset ja hallaöinä mustuneet asterit. Ja kuinka ollakaan, samaisessa paikassa jalopähkämöt olivat jo muuttuneet hieman kärsineen näköisiksi. Jalopähkämöt ovat muutenkin olleet sijoillaan vain sen vuoksi, että taimia sattui olemaan juuri silloin saatavilla kun kyseisessä kohdassa oli tyhjää tilaa. Komeasta kukinnasta huolimatta ne ovat sen verran innokkaita leviämään, että joutuvat joskus kuitenkin väistymään sopivampien kasvien tieltä. Niiden värikin on väärä, sillä ne kukkivat samaan aikaan tarhavaleunikon kanssa ja minun värisilmääni sattuu hieman niiden yhteisesitys. 'Jose Aubergine' ratkaisee siis monta ongelmaa ja tuo samalla tummilla lehdillään kontrastia vihreyden keskelle myös ennen kukinta-aikaa. Se pääsi toistaiseksi vain gladioluksilta ja astereilta vapautuneeseen tilaan mutta uusi suunnitelma on alkaa lisätä sitä ja samalla hävittää pähkämöt kokonaan pois. Oikeastaan voisikin käydä hakemassa siitä kukkalatvoja maljakkoon ja istuttaa ne sen jälkeen maahan tai ruukkuihin. Saisi jo niiden lisäämisen hyvin alkuun.

Rikkaruohot piti tietysti kitkeä myös pois samalla, paitsi että onpas kummalliset lehdet ja juuri belliksellä eikun lemmikillä eikun... mikä ihme? Tämä "rikka" olikin ihan itse istutettu kaukasiantörmäkukka. Hups...

Kyllä sitä joskus pitääkin olla huonomuistinen! Heti kun tajusin kitkemäni kasvin olevan törmäkukan taimi, mieleen palasivat keväiset istutuspuuhat, kun piti vain saada ennen lomareissua mahdollisimman paljon taimia maahan. Ajattelin silloin, että törmäkukka saisi siinä aikanaan hyvin tukea kurjenpolvista ja värikin saattaisi sopia kivasti kaunopunahattuihin. Loppukesän kukintaakaan tuossa kohdassa ei ole liikaa, joten sinne vaan. Kyllähän sen muistaa siinä vaiheessa kun tulee aika nostaa gladiolukset talviteloille! No, törmäkukka pääsi takaisin maahan ja toivotaan, että on vielä keväällä hengissä. Perennojen seassa on myös yksi niistä itse risteytetyistä alppiruusuista, jolle tehdään sitten aikanaan tilaa, jos selviää sinne saakka.

"Jooseppi Munakoiso" erottuu nyt juuri ja juuri tuossa pienen mulloksen yläpuolella mutta kuvitelkaa näky sitten kun niitä on monta ja ne täyttävät koko syysleimujen edustan.

Ja yhtään kasvia en enää hanki, vai miten se nyt menikään... Vaikka hyvinhän noillekin yllätyshankinnoille paikat löytyivät ja maksaruoho vielä ratkaisi kärhökaaripenkin jalopähkämöongelman. Osan kukkasipuleista olen istuttanut mutta helmililjat vielä odottavat maahan pääsyä. Pidin tärkeämpänä saada perennat istutettua, jotta ne ehtisivät juurtua mahdollisimman hyvin ennen talvea. Lisätyötä, joskin hyvin mieluista sellaista on ollut luumujen kerääminen. 'Viipurin punaluumu' on muuttunut sadon painosta riippapuuksi eikä yhden viiden kilon satsin kerääminen auttanut lainkaan oksia nousemaan ylöspäin. Puussa on nimittäin vielä toinen mokoma ellei enemmänkin. Viikko sitten tehdyt umpioidut luumut ovat ihan hyviä, mutta ainakaan tuolla reseptillä niistä ei taida tulla meidän perheen vakioherkkua. Kanelia saattoi olla hitunen liikaa ja makeisiin luumuihin oli tullut jostain hieman liikaa hapokkuutta. Vaniljajäätelön tai muun makean jälkiruuan kanssa toimivat varmasti oikein hyvin. Likööri, luumupaistos (tai piirakka) sekä hillo ovat seuraavia kokeiluja. Mehuakin olisi kiva kokeilla, vaikkakaan tämänvuotinen sato ei taida ihan vielä siihen riittää. Tai mistäpä sitä tietää, jos loput puussa olevista luumuista kasvavatkin suuremmiksi nyt kun osa sadosta on kerätty pois viemästä puun voimia.

Viipurilainen riippaluumu koristeineen ja taustalla hieman lahovikainen pihlaja syysasussaan. Kuten näkyy, vieressä olevat pihlajat ovat vielä melko vihreitä.

Päivän kärhö on tänään tarhaviinikärhö 'Krakowiak'. Nätti, mutta saisi vain kukkia vähän runsaammin!

Tällä viikolla lämpötila on käynyt useamman kerran nollassa. Vain yhtenä aamuna on kuitenkin ollut kuuraa maassa, joten puutarhassa näyttää vielä kohtuullisen hyvältä. Syyshortensian kukat alkavat jo vähän ruskettua mutta sitä ei vielä erota kauempaa katsottuna. Syksy etenee toistaiseksi siis melko kivuttomasti. Tarinaa taisi tulla tällä kertaa vallan melkoisesti. Toivottavasti kuitenkin pääsitte tänne saakka ilman nukahtamista!

Hempeitä syksyn sävyjä

Syyskukkijat ovat usein räikeän oransseja tai keltaisia mutta meillä syksyn värimaailma ei poikkea kovin kummoisesti kesän väreistä. Valkoisista ja vaaleanpunaisista kasveistakin löytyy nimittäin monta syyskukkijaa niille, jotka eivät niin riemunkirjavista väreistä välitä. Tässäpä meidän puutarhan syysvärejä.

Vihdoin ja viimein loistokärhö 'Ville de Lyon' suvaitsee aukoa nuppujaan.

'Ville de Lyon' antoi odottaa kukintaa ennätyksellisen pitkään. Nuppuja kyllä alkoi ilmestyä hyvissä ajoin mutta niiden avautuminen kesti suunnilleen kolme ikuisuutta. Tämä on kärhön ensikukinta, joten tietysti jännitin myös sitä, olenko saanut oikeaa lajiketta. Johtuisiko kärhön iästä vai köyhästä kasvualustasta, mutta kukat ovat hädin tuskin viisisenttisiä ja niistä puuttuvat heteet tyystin. Väri on kuitenkin oikea, joten olettaisin kärhön olevan kuitenkin Ville. Ensi keväänä istutan sille kaveriksi 'Josephine Regalin', joka viettää talven kellarissa kasvattamassa juuristoaan suuremmaksi. Yritän samalla ujuttaa parempaa multaa Villenkin juurille, jos se vaikka antaisi sille lisäspurttia. Nuotiopaikan ympäristössä kun on vain sitä multaa, mitä siellä sattui olemaan ja sillä kestää aikansa parantua kärhöille sopivaksi.

Parin metrin päässä Villestä aloittelee kukintaa pensashanhikki 'Lovely Pink'.

Pation luona on kaksi syyshortensiaa: etualalla 'Prim White' ja taaempana 'Vanille Fraise'. Tämän kuvan otin kylläkin kolmiopenkin maanpeitekasvien takia.

Kolmiopenkin kärkeen lomareissulta löytämäni kirjavalehtinen oregano 'White Spreckled' on ihastuttanut kesän ajan. Sen valoisa ulkonäkö oli jo ennen kukintaa hauskan näköinen mutta nyt kun siinä on vielä valkoisia kukkiakin, se oikein tuo kivasti eloa istutukseen. Hortensian oikealla puolella ristikit näyttivät ruskettuvan heinäkuussa kokonaan mutta ne ovat elo-syyskuun aikana virkistyneet kummasti ja jopa kukkivat. Ei tuo syyskukinta niin näyttävä ole kuin pääkukinta alkukesällä mutta tarkkaan kun katsoo, niin liilat kukat erottuvat kuvastakin.

Siinä missä 'Prim Whiten' kukinnot pysyvät terhakkaasti pystyssä, 'Vanille Fraisen' överikokoiset hattarat taipuvat melkein maahan asti. Sininen kukka polun varrella on piiankieli.

Edellisen kuvan oton jälkeen kävin koristelemassa luumupuut.

Räkätit löysivät 'Laatokan Helmen' kellastuvat luumut, joten piti tehdä jotain. Ensi hätään silppusin muutaman muovikassin ja ripustelin suikaleita tikkaiden avulla oksankärkiin. Keräsin samalla 1,5kg kypsiä ja puolikypsiä luumuja pois, jotta saisimme itse syödä edes osan niistä. Aika hyvin muovisuikaleet pitivät rastaat poissa, joten eilen keräsin samanlaisen lastin luumuja. Ensimmäistä kertaa luumusatoa mitattiin kappalemäärän sijaan kiloissa. Melkein kaikki on jo syöty ja nyt odotellaan, että 'Kuntalan' ja 'Viipurin punaluumun' sato kypsyy. Hienoista punerrusta niissä jo näkyy mutta menee varmasti vähintään viikko ennen kuin yksikään on syöntikypsä.

'Laatokan Helmen' juurella nepalinhanhikki 'Ron McBeath' kukkii toista kuukautta. Kaverina on keto-orvokkia, jota en raskinut kitkeä pois, ja näkyypä siellä pari hopeahärkinkin kukkaa.

Keväällä kylvetyt sinikatanat kukkivat. Taustalla kuunliljaa 'Halcyon'.

Majapenkissä ei paljoa kuki. Tai hetkinen, mikäs se tuolla tuijan ja ruskettuneiden jaloangervojen takaa pilkistää?

Kuutamohortensiahan se siellä yrittää kurotella angervojen läpi ja yli. Ehkä ensi keväänä voisi vähän kurittaa lähimpiä angervoja.

Nimetön köynnöskuusama aukoo vielä nuppujaan. Tänä vuonna se kukki hyvin vaisusti ja vain pari kukintoa kerrallaan oli yhtä aikaa auki.

Punahatut nojailevat aurinkopenkin aitaan yhtenä ryppäänä. Ei ole kimalaisilla ja perhosilla pitkä matka kukasta kukkaan, jos vain tuohon osuvat.

Kerrannainen kosmoskukka 'Double Click'. Aiemmin esitelty valkoinenkin on vielä komeasti kukassa.

Toissayönä meillä oli ensimmäistä kertaa mennyt pakkaselle. Maa oli kuurassa varjopaikoista vielä aamukymmeneltä, vaikka asteita ei kovin paljoa ollutkaan ollut. Ehdin edellisenä iltana kerätä kaikki kylmänarat kasvit varastoon tai ulkoeteiseen ja suojata seuraavaksi arimmat harsoilla, joten vahinkoja ei päässyt tapahtumaan. Kukkapenkkeihin en laittanut harsoja ja ilmeisesti mikään kasvi ei ollut niissäkään kärsinyt vielä kylmästä. Daaliat ja asteritkin olivat yön jäljiltä melko terhakkaasti pystyssä. Kukkapenkissä ne saavat hieman suojaa muista kasveista, joten pienet nollan alitukset eivät vielä säikäytä niitä pahasti. Toivon silti, että kovemmat pakkasyöt pysyvät vielä pitkään loitolla.

Syksy on sitten kun syysasteri aloittaa kukinnan. Eli nyt. Kuvassa aurinkopenkin 'Patricia Ballard'.

Mukavaa viikonlopun jatkoa!

Kivien kampeamista ja mullan kuopimista

Vielä näkyi yksi amiraali syyssyrikällä, vaikka sää oli tuulinen ja kylmä. 

Eilen oli oikein mullantuoksuinen päivä ja puutarhan syysaskareet etenivät ainakin pienen askeleen valmiimmiksi. Toissapäivänä tihuutteli vettä pitkin päivää sen verran paljon, ettei huvittanut lähteä ulos, mutta kuitenkin sen verran vähän, että maa ei ollutkaan eilen ilokseni läpimärkää. Niinpä ei tarvinnut eilen varata kumihanskoja puutarhatöihin, vaan tavalliset puutarhahanskat riittivät pitämään sormet melko kuivina. Kylmän sään takia minulla oli vielä sormikkaat puutarhahanskojen alla, joten mitään pikkutarkkaa näpräämistä ei voinut tehdä. Aloitin päivän kukkasipulien istuttamisella, mikä vaati ensin pieniä raivaustöitä aurinkopenkissä. Ensi kesänä en aio enää marista ainakaan niin paljoa kukkimattomista kurjenmiekoista. Suurin osa kasveista kun on kaivettu ylös. Aurinkopenkkiin jäi vielä yksi keskikokoinen mätäs siperiankurjenmiekkaa, yksi lämpäre vanhaa melko luotettavasti kukkivaa saksankurjenmiekkaa sekä muutama tupsu 'Black Swan' -tarhakurjenmiekkaa. Olisin voinut poistaa kaikki "mustat joutsenet" mutta halusinpahan varuilta säästää muutaman. Tiedä, vaikka tulisinkin talven aikana katumapäälle.

Nyt mahtuu puistoatsalea 'Illusiakin' kasvamaan paremmin kun vierestä lähti kaksi isoa siperiankurjenmiekkaa. Tuo yksi saa jäädä, sillä ritarinkannus ei ole enää edustuskelpoinen.

Istutin 'Black Swaneilta' vapautuneeseen tilaan Päivänpesän Katjalta saamani (kuolan)pionin siementaimen. Aivan pionin vieressä on myös tänä vuonna siemenestä kasvatettu kaukasiantörmäkukka, jonka siirrän metrin sivummalle purppuraheisiangervon eteen ensi keväänä. Nyt siinä on nupullisia leijonankitoja, joita en halunnut vielä kaivaa pois. Aiempina vuosina leijonankidat ovat kestäneet hyvin pakkasta, joten niistä on iloa vielä pitkän aikaa. Koska en halunnut vielä leikata täyttä päätä kukkivia kosmoksiakaan pois, oli kukkasipulien kuoppaaminen melkoista kurottelujumppaa. Kaikki sain kuitenkin upoteltua kasvien väleihin ja nyt toivon, että vesimyyrät haistavat jo kaukaa epämiellyttävät tuoksut ja pysyvät mieluummin joutoalueen juolavehnien kimpussa. Löysin vahingossa narsisseille kuoppaa kaivaessani myös viime syksynä istutetun 'Waterlily' -myrkkyliljan sipulin. Se ei siis päätynytkään vesimyyrän kitaan, vaikka tunneli kulki aivan sen kyljestä ohi. Onneksi en itsekään osunut siihen lapiolla, vaan sipuli nousi nätisti multamättään keskellä ja päätyi saman tien takaisin maahan. Myös pari pientä laukan sipulia löytyi, joten ihan kaikki eivät tulleet syödyiksi.

Pikkuisen 'Black Swania' vielä jäi pionin seuraksi mutta enköhän kaiva nekin ensi keväänä pois. Mahtuu sitten hiekkalämpäreen keskellä kököttävä pionintaimi kunnolla kasvamaan.

Pari isointa 'Black Swania' istutin lumenkasausalueelle. Jos niillä ei ole tuossa tarpeeksi aurinkoa juurilleen, niin sitten ei ole missään!

Pienet kurjenmiekan alut päätin viskata kompostiin. Aika lähellä oli myös, että samaan kompostikuormaan olisivat päätyneet kivikkorinteen helminukkajäkkärät. Niin rumasti ovat jo alkaneet retkottaa rinteessä. Valkokukkaiset siperiankurjenmiekat lähtivät käsistä suunnilleen saman tien kun olin ilmoituksen nettiin niistä laittanut. Helminukkajäkkäröitä ei ole kukaan halunnut, joten pudotin niiden hinnan euroon/puolimetrinen juurakko. Siitäkin olen valmis tinkimään, jos joku vain haluaa nuo riesakseen. Kaunis kasvihan se olisi, mutta ei näemmä ole edukseen rinteessä ja tarvitsisi seurakseen jotain, joka osaa pitää puolensa tungettelevaa naapuria vastaan. Jos niitä ei viikon-parin sisään kukaan ilmoita haluavansa, ne lähtevät kompostin täytteeksi. Tänä kesänä minuun on näemmä iskenyt totaalikyllästyminen kurittomiin kasveihin, olipa kurittomuus retkahtelua, liiallista levittäytymistä tai kukkimattomuutta.

Kunpa vielä ei tulisi pakkasia, jotta kelloköynnöksen nuput saisivat rauhassa aueta. Vallattomasti levittäytyneet lonkerot ovat tehneet myös vallattomasti nuppuja.

Jos aurinkopenkissä on tapahtunut edistystä eilisen päivän aikana, niin on sitä tapahtunut takapihallakin. Koko uuden kukkapenkin alue on nyt kaivettu ja kiviäkin kammettu useamman hikipisaran mitalla. Nuotiopaikan puoleisesta kukkapenkin osasta on nurmet poistettu ja muutama kivenjärkäle löydetty. Hanhikkipenkin puolta suunnitellessani toivoin, että jostain löytyisi sopiva kivenjärkäle ylimmälle tasanteelle. Sellaista ei vain silloin löytynyt, joten tein pengerrykset ja istuttelin kasvit. Kuinka ollakaan, nyt löysin koivuangervojen edestä nurmen alta juuri täydellisen lohkareen, joka suostui vielä yhteistyöhönkin. Koostaan huolimatta se nousi siivosti maanpinnan tasalle, vieri kiltisti nurmikkoa pitkin suorinta reittiä uuden kotinsa viereen ja kellahti sitä varten kaivamaani matalaan kuoppaan ja sinnekin vielä kerrasta oikeaan asentoon. Voi kun kaikki kivet käyttäytyisivät yhtä hyvin! Ja kuten kiviä käännelleet kohtalotoverini varmasti tietävät, ei tuon kokoinen murikka koskaan ihan itse oikeaan paikkaan vieri, vaan kyllä sitä saa silti tuuppia niska limassa. Mutta kun on niitäkin kiviä, jotka vain tuntuvat jämähtävän joka kyljelleen, vaikka miten ähräisi, niin tuollainen kuperakanttinen ja melko tasapainoinen, helposti pyörivä kivi tuntui niiden rinnalla liikkuvan kuin itsekseen.

Rikkaruohokasat ovat kasvaneet, roskakasat onneksi eivät. Kiviä olisi voinut löytyä enemmänkin, mutta pääsi noillakin jo alkuun.

Sama toisesta suunnasta. Hanhikkien edessä näkyvä järkäle nousi tältä puolelta angervojen edestä nurmen rajasta.

Nuotiopaikalta alkaa jo hahmottua alueen rakenne. Pitää vielä asetella paremmin tuo pengerryksen ensimmäinen kivi, joka laitettiin tuohon jo viime vuonna. Sen alareuna ulkonee liikaa verrattuna muihin.

Keskitasanteen pengerrys jatkuu minusta luontevasti hanhikkien takana kulkevaan vanhaan penkereeseen.

Vaikka tässä projektissa ei olekaan tullut vastaan ihan niin paljoa kiviä mitä olisin toivonut, niin eipä ole suuria takaiskujakaan tullut. Pari maahan jäänyttä järkälettäkään eivät oikeastaan vaikuttaneet suunnitelmiin millään lailla ja nuotiopaikan puoleisen osan pengerrystä olen saanut tehtyä riittävän korkeaksi vähän aiottua pienemmilläkin kivillä. Pieni miinus tähänastisen projektin kulussa on ehkä ainoastaan nurmialueen puoleinen polun alkupää. Visuaalisesti olisi ollut parempi, jos polun alku olisi ollut edes puoli metriä pidempi ennen ensimmäistä porrasta. Toistaiseksi on kuitenkin tyydyttävä tähän ja ehkä tulevaisuudessa kukkapenkit laajenevat ja polku pitenee taloa kohti, jolloin porraskin tulee luontevampaan kohtaan. Seuraava isompi urakka projektissa taitaakin olla koivuangervojen siirto penkin yläosaan nurmikkoa rajaamaan. Sitä ennen täytynee kuitenkin tehdä pengerryksestä puuttuva metrin pätkä loppuun, jotta mullat eivät valu seuraavissa sateissa polulle.

Polun alkupää toiseen portaaseen asti on melkein valmis, vain muutamia täyttökiviä puuttuu ja hiekka kivien väleistä. Mistähän kaivan kivet polun loppuosaan?

Muutama päivä ja 'Laatokan Helmen' hedelmät ovat kypsiä. Vielä olivat pikkuisen kirpeitä.

Kärhökaaren kukkaloisto on suurimmaksi osaksi ohi. 'Jan Pawel II' jaksaa kuitenkin vielä kukkia.

Aurinkopenkin tarhaviinikärhö 'Etoile Violette' kukkii oikein kauniisti.

Nyt pitäisi meilläkin olla pääosin poutaista säätä ja jopa aurinkoa. Vähän vilpoista tosin, ellei jopa jäätävää, mutta tärkeintä minulle on nyt se, ettei sada vettä. Vielä parempi, jos ei mene pakkaselle. Aurinko on kuitenkin se, mitä itse kaipaan eniten syksyllä. Kaunista viikkoa!