Kevään viimeinen keikutus?

Kirjokevättähdet ja hyasintti raekuorrutuksella.

Kevät on totisesti keikutellut laidasta laitaan tänä vuonna. Huhtikuussa paistoi aurinko, satoi vettä, räntää ja lunta, välillä oli lämmintä ja välillä pakkasta. Sekaisin kaikkea. Toukokuu ei ole alkanut sen tasaisemmin ja säätilavalikoima lisääntyi tiistaina vielä rakeillakin. Tiistaina ja keskiviikkona jäätävä viima puhalsi suoraan pohjoisesta niin hyytävästi, että puolet rakeistakin jäi pariksi päiväksi maahan. Eilen torstaina sää alkoi olla jo mukavan lämmin ja aurinkoinen mutta tänään sataa vettä ja ensi yönä pitäisi taas mennä pakkaselle. Sen jälkeen ennusteissa näkyykin peräti 20 asteen lämpötiloja ja öisinkin alimman lämpötilan pitäisi olla tuplasti sen mitä juuri nyt näkyy mittarissa. Uskaltaisikohan uskoa moiseen ihmeeseen?

Tiistain raekuuroa.

Rakeet eivät onneksi repineet kevätkurjenmiekkoja rikki.

Tällainen sateisenkostea päivä sopii hyvin kasvien karaisuun. Seinustalla kasvit ovat suojassa sateelta ja tuulelta mutta tottuvat kuitenkin viileämpään ulkoilmaan. Niinpä aion viedä tänään eteisestä kaikki kasvit ulkoilemaan ja ehkä myös sisältä osan taimista. Tomaatit sun muut lämpimämmän ystävät saavat jäädä sisälle tai osa siirtyä ulkoeteiseen. Hieman viileämpi tekee niillekin ihan hyvää. Ensi yöksi pitää vielä nostella kasvit sisälle mutta viikonlopun ohjelmassa on minikasvihuoneen kasaaminen kasvimaalle ja kylmänkestävämpien taimien siirto sinne. Hyvästi ahtaat sisätilat ja joka pöydän täyttävät ruukut!

Maaliskuun loppupuolella saadusta leikkokukkakimpusta on vielä yksi krysanteeminoksa jäljellä.

Krysanteemi on tunnetusti kestävä leikkokukka ja myös ne markettikimppujen krysanteemit kestävät yleensä pitkään. Muu kimppu rupsahti viikon-parin sisällä mutta krysanteemi näytti siinä vaiheessa vielä niin virkeältä, että otin sen vesilasiin jatkamaan kukintaa. Ja sehän jatkoi, vaikken edes vetänyt sille uutta imupintaakaan enää sen jälkeen kun maljakko vaihtui juomalasiin. Nyt on viimeinenkin nuppu auennut ja jossain vaiheessa sille uutta vettä vaihtaessani tajusin krysanteemin tehneen kunnon juuret. Ilmankos ei nuupahtanut. Nyt sitten olen miettinyt, että jatkaisikohan tuo ihan kasvuakin, jos sen istuttaisi ruukkuun ja leikkaisi vihdoin kuihtumassa olevat kukat pois. Oletteko testanneet?

Vähänlaiseen tässä on lehtiä, mutta juuret ovat tuuheat.

Ihaillen olen taas katsellut blogeista toinen toistaan komeampia scillameriä. Kovin on vielä vaatimaton oma scillamereni, lähinnä pisaroita siellä sun täällä, mutta kukkivia yksilöitä on kuitenkin enemmän kuin viime vuonna. Ja niin on topakat kuohut pikkuisessa meressäni, että roiskeita on lennellyt ympäri pihamaata. Löysin marjapensaita leikatessani yhden puskan juurelta kaksi kukkivaa scillaa, suon takaa tontin laidalta yhden, kärhökaaripenkissäkin oli pari ja takapihalla yksi. Marjapensaiden luonna idänsinililjaa oli joskus muutamia mättäitä mutta siirsin ne pensasryhmään. Ilmeisesti siemeniä oli kuitenkin vielä jäänyt. Muualle siemeniä tai pieniä sipuleita on tullut varmaan kompostimullan seassa. Suon taakse en ole kuitenkaan kärrännyt kompostimultaa enkä varsinkaan istuttanut sipuleita, joten sen yksilön alkuperä jää arvoitukseksi.

Ensimmäiset idänsinililjat alkavat nyt kukkia pensasryhmässä.

Scillojen kaltainen levittäytyjä on maa-artisokka, jos sen kanssa ei ole erityisen huolellinen. Tulin viime kesänä siihen tulokseen, että nyt on riittävän monta vuotta kasvatettu maa-artisokkaa ja todettu, ettei sille kannata enää varata kasvutilaa. Tykkäisin itse sen mausta mutta vatsa ei oikein meinaa kestää. Lapsillekaan se ei niin hyvin maistu, että heitä harmittaisi maa-artisokkakeiton loppuminen. Syksyllä sadonkorjuu jäi tekemättä jatkuvien vesisateiden ja aikaisten pakkasten saapumisen takia mutta onneksi maa-artisokka säilyy maassa hyvänä talven ylikin. Tai siis säilyisi, jos maa ei olisi talven tullessa ihan litimärkää. Puolet kasveista sai lapioida löllöisenä mössönä suoraan kompostiin ja ainoastaan penkin korkeimmasta kohdasta löytyi napakoita mukuloita. Kostea viime kesä oli maa-artisokille selvästi mieleen, sillä mukuloita oli paljon ja niistä osa oli todella kookkaitakin. Suurimmat painoivat reilu parisataa grammaa.

Kahden varren mukulat tynnyrinkannen päällä.

Maa-artisokilta vapautunut tila koki jo pientä muodonmuutosta ja urakka jatkuu vielä. Vanha sadevesitynnyri vuotaa pohjasta, joten se lähti pois ja tilalle on hommattava uusi. Ennen tynnyrin takana ja kasvimaan verkkoaidan välissä oli vielä pieni suikale istutusaluetta mutta sen hoitaminen oli haastavaa. Niinpä siirsin aitaa nyt lähemmäs tynnyrin virkaa hetkellisesti toimittavaa entistä ylivuotosaavia, jolloin aidan taakse jäänyt kesäkukkapenkki laajeni. Kasvimaan puoli siis pieneni hieman, mutta on jatkossa helpompi hoitaa. Ja mikäänhän ei estä istuttamasta vaikka herneitä tai papuja kesäkukkapenkin puolelle aitaa vasten kiipeilemään tai täyttämään vaikka koko kesäkukkapenkkiä vihanneksilla, eli hyötyviljelyyn käytettävissä oleva tila ei loppujen lopuksi vähentynyt.

Aita kulki ennen suorassa linjassa kivipenkereen kulmaan, nyt se tekee pienen mutkan tynnyriä kohti.

Jostain pitää vielä kaivella muutama kivi, jotta saa rajattua kesäkukkapenkin siististi kattotiilireunukselle asti. Eiköhän niitä tältä tontilta vielä löydy, kun lähtee rautakangen avulla nurmialueita tutkailemaan. Kasvimaalta poistettu tynnyri jäi toistaiseksi liiterin nurkalle tarkempia tutkimuksia varten. Jos se sittenkin pitää vettä, se saanee jäädäkin sinne. Kasvimaalle on aikomus hankkia uusi, räikeänsinistä paremmin ympäristöönsä naamioituva tynnyri. Tuoksuvatukasta punottu "matto", joka naamioi tynnyriä ennen, on jo sen verran hapertunut, että sininen pilkotti liikaa sen rakosista. Siihen saakka, että uusi tynnyri on hankittu, autotallin katolta valuvat sadevedet suoraan sadevesikaivoon. Ylivuotosaaviin ei niin paljoa vettä sovi, että kannattaisi ohjata kattovesiä sinne. Isäntä pesi eilen painepesurilla liiterin takana olevan IBC-kontin, niin saa edes liiterin katolta kasteluvettä talteen.

 Uusittu nurkkapenkki vielä vähän vaiheessa. Tynnyrin kansi mallailee ylivuotosaavin paikkaa.

Päädyin laittamaan uusiksi muotoillun nurkkapenkin etulaitaan kattotiilet pitkittäin reunukseksi. Pystyyn laitettuna olisi pitänyt kaivaa reilusti syvempi ura niille ja tiiliäkin olisi kulunut enemmän. Saahan ne myöhemminkin käännettyä toisin päin, jos tämä ratkaisu ei pidemmän päälle toimi tai miellytä silmää. Ennen penkin etureunassa oli risuista tehty reunus, josta multa kuitenkin meinasi välillä valua hiekkakäytävän puolelle. Nyt ei valu! Vielä en ole täysin päättänyt, mitä laitan sinne kasvamaan. Ehkä kurkku tai pari voisi viihtyä, jos tekisi hepanlannasta pienen lämpöpatterin pohjalle. Tuulihan tuohon käy silloin, jos tuulee luoteesta tai pohjoisesta, mutta aitaan voi sitten väliaikaisesti kiinnittää pyykkipojilla harsoa suojaksi. Johonkin kohtaan ihan sadevesiastioiden lähelle teen kostean poteron vesikrassille. Pitää katsoa sitten kun lopullinen tynnyri on paikoillaan, tuleeko vesikrassi-istutus ylivuotosaavin viereen hiekka-alueen puolelle vai varsinaisen penkin puolelle.

Vapaan kasvatuksen viherherukka 'Vertti' joutuu opettelemaan nyt kurinalaisempaa elämää.

Kaikki marjapensaat on nyt leikattu eikä hetkeäkään liian aikaisin. Nuoremmille pensaille laitoin myös lannoitetta. Vanhasta viherherukasta juurrutettu uusi taimi sai kasvaa viime kesän ilman tukea ja rentovartisena se tietysti teki sen maata myöten. Isommilla pensailla käyttämäni muovinen tukirengas oli aivan liian suuri 'Vertille', joten tukemisessa piti käyttää luovuutta. Viimein päädyin lyömään heinäseipään puskan viereen ja vetämään sen tapinrei'istä narulenkkejä, joilla kiskoin oksia pystympään ja myös erilleen toisistaan. Muutamaa harjaterästankoakin tarvittiin ohjailemaan olemukseltaan boheemia puskaa ryhdikkäämpään kuosiin. Pensaassa on vain yksi runko eikä sillä silmujen perusteella näytä olevan aikomustakaan tehdä juuresta uutta, mutta nyt 'Vertti'-rääpäle sentään näyttää pensaalta eikä maahan lojumaan jätetyltä risulta.

Kivikkorinteessä ensimmäisenä kukkivat kevättähdet.

Kivikkorinteessä ei näytä sateinen syksy juurikaan haitanneen kasveja. Ihan kaikki eivät ole vielä näyttäneet elonmerkkejä mutta selvästi mädäntyneitä tai myyränsyömiä mättäitä ei ole toistaiseksi löytynyt. Isommat kevättähtimättäät näkyvät jo pitkälle kadulle päin mutta lähempää huomaa, että yksittäisiä kukkia pilkistelee siellä sun täällä. Rinteen allakin on useampia kukkivia kevättähtiä. Saavat minun puolestani levitä edelleenkin, sillä muuta kukkivaa rinteessä ei vielä hetkeen ole.

Tarhavaleunikoista kumpikin on herännyt. Tässä niistä toinen.

Eilen kärhökaaripenkkiä kitkiessäni ja sipulikukkia lannoittaessani löysin reippaasti heränneet tarhavaleunikot. Jokohan noita uskaltaisi loppukesästä jakaa vai pitäisikö antaa vielä kasvaa kokoa? Olisi kiva saada niistä vähän isompi ryhmä. Kärhöissä ei vielä ole näkynyt minkäänlaista elonmerkkiä. Viimevuotisista versoistakaan ei ole löytynyt vihreää, kun olen kärhöjä leikellyt. Ei se toisaalta mikään yllätys ollut, kun miettii viime syksyä ja talvea. Jospa nuo kuitenkin hengissä olisivat ja versoisivat mieluummin ennemmin kuin myöhemmin. Alppikärhöt näyttävät olevan elossa, vaikka niissäkään ei vielä ole kasvu käynnistynyt.

Aurinkopenkin kevätkurjenmiekkoja eilisillan auringossa. Hauska tuo etualan yksinäinen vaeltaja.

Hyvää viikonloppua!

Kukkakimppukalenteri: 23. luukku

Tämän päivän kimpun nimi voisi olla vaikka "Jämät". Yksi kesällä kyhätyistä kimpuista oli nimittäin niin surkea räpellys, että vielä syksyn viime metreillä piti keksiä jotain muuta kalenterin täytöksi. Pakkanen oli jo turmellut melkein kaiken käyttökelpoisen puutarhassa, joten katse kääntyi jo sisällä oleviin kasveihin. Itse asiassa se onkin itselleni aika tavallinen tapa, sillä usein kukkakimpusta osa on vielä täysin käyttökelpoista siinä vaiheessa kun suurin osa on jo kompostikelpoisia. Pienellä tuunauksella kimpun jämistä voi vielä saada sievän (tai joskus vähemmän sievän) pikkukimpun.

Maa-artisokan kukkia, salkoruusu 'Nigra' ja verenpisaran nuppuoksa.

Verenpisarasta katkesi yksi nuppuinen oksa siinä vaiheessa kun olin siirtämässä sitä kellariin. Niinpä otin sen sisälle, josko nuput jaksaisivat aueta maljakossa. Kolme käyttökelpoista kuunliljan lehteä löytyi varjokujalta, kun nostelin isompien kasvien lehtiä pois edestä. Ne olivat suojanneet muutamaa kuunliljaa hallalta.

Yksi kärhön siemenkotakin pääsi vielä kimppuun mukaan.

Tästä tuli tällainen kapea ja korkea asetelma.

Vaikka tämä kimppu ei kovin jouluinen olekaan, niin verenpisaran pulleat nuput näyttävät minusta aivan joulukoristeilta. Muotokielessä taas on pikkuisen taivasta kohti ampaisevia ilotulitusraketteja, joten saadaan viittaus uuden vuoden juhlallisuuksiin näppärästi mukaan.

Kukkakimppukalenteri: 16. luukku

Tänään on vahvoja kontrasteja ja dramatiikkaa tarjolla, jos tähänastiset, pääsääntöisesti sopusointuiset yhdistelmät eivät ole iskeneet. Kimppu on kerätty lokakuun alussa.

Salkoruusu 'Nigra' on hätkähdyttävä pari kehäkukille ja maa-artisokan kukille.

Olin harmitellut aiemmin kesällä sitä, kun salkoruusu 'Nigra' kurotteli taivaita kohti ja alimmasta kukasta latvaan oli suunnilleen 1,5 metriä. Ei minulla niin suurta maljakkoa ollut, että olisi saanut moiset salkoruusut pysymään tukevasti pystyssä leikkokukkana. Siinä vaiheessa kun kukkavarren alaosa oli jo kukkinut ja nuppuja alkoi avautua lähempänä latvaa, pääsin leikkaamaan salkoruusujakin maljakkoon. Ja nehän olivat suorastaan erinomaisia leikkokukkina: pitkäikäisiä ja näyttäviä. Yhdestä varresta sai pätkittyä monta oksaa, kun napsi vain muutamia kukkia kunkin varren alaosasta pois.

Pinkkiäkin toki pitää olla, sitä tarjoilee kaunopunahattu 'Magnus'. Lisää tummaa sävyä tulee purppuraheisiangervon oksista.

Loistavia pikkuaurinkoja ja kaiken valon imeviä mustanpuhuvia sävyjä.

Tämän kimpun kuvaaminen vaati paljon vaivannäköä, kun ulkonakin oli pilvistä ja sateista. Kattolamppu ei riittänyt, vaan piti viritellä kirkas pöytälamppu kaveriksi ja vähän käsitelläkin kuvia vielä jälkikäteen. Vaikka keltainen ei olekaan ihan lempivärejäni, niin tämä kimppu kyllä ilahdutti keittiön pöydällä. Ja ihme olisi, jos melkein 40cm halkaisijaltaan oleva kirkkaankeltainen väripläjäys ei saisi syksyn pimeyttä tuntumaan vähän iloisemmalta.

Viime tipassa kukkaan!

Näillä korkeuksilla saa joka vuosi jännittää, ehtivätkö viimeiset syyskukkijat kunnolla kukkaan vai iskeekö halla ennen kuin ensimmäinenkään nuppu aukeaa. Tänä vuonna meillä ei ole vielä ollut kertaakaan hallaa, mikä on hyvin harvinaista siihen nähden, että ollaan jo lokakuussa. Hyvä niin, sillä enpä olisi muuten ehkä saanut nähdä syysvuokkojani kukassa.

Tarhasyysvuokko 'Pamina'.

Istutin kaksi 'Paminaa' viime syksynä, kun äitini törmäsi euron perennoihin jonkun myymälän alelaareissa ja toi vuokot minulle pyynnöstäni. Varmuuden vuoksi kumpikin päätyi eri puolille puutarhaa, jotta edes toiselle sattuisi mieluisa paikka. No, molemmat heräsivät alkukesällä virkeinä kasvuun ja kasvoivat suunnilleen samaa tahtia. Ensimmäiset kukkansakin ne aukaisivat samaan aikaan, vaikka luumutarhan vuokko saa enemmän aurinkoa kuin kärhökaaripenkkiin istutettu kaverinsa.

Luumutarhan laitaa. 'Pamina' on isosta kivestä kello yhden suuntaan, kun tarkkaan tihrustaa.

Luumutarhaan istutettu 'Pamina' on täydellinen paikallaan, sillä sen näkee helposti olohuoneen ikkunasta. Sillä on suojaisa paikka pensashanhikki 'Lovely Pinkin', pikkujasmikkeen ja syyshortensia 'Vanille Fraisen' muodostamassa puoliympyrässä. Tiheänä mattona levittäytyvä peittokurjenpolvi 'Cambridge' hidastaa syksyllä maanpinnan routiintumista, mikä lienee myös syysvuokolle eduksi. Aion ensi keväänä leikata syyshortensiasta suoraan sivuille maanpinnan myötäisesti menevät oksat pois, niin jää nietospensaalle tilaa levittää oksansa hortensian alle. Hortensian latvuksen yritän saada nousemaan korkeammalle, jotta se antaisi nuotiopaikalle vähän varjostusta jo alkukesällä ennen kuin kärhö ehtii hoitaa hommansa. Hortensian ja pikkujasmikkeen takana olevaan seinäkkeeseen istutin loistokärhö 'Miss Batemanin' mutta se ei vielä ensimmäisenä kesänään jaksanut edes seinäkkeeseen saakka kiivetä. Tuskin ensi kesänäkään vielä täyttä peittävyyttä on luvassa mutta jos se edes jokusen kukan tekisi.

'Vanille Fraisen' vasemmalla puolella kukkii tänä vuonna komeasti konnanyrtti.

'Paminan' kanssa samaan näkymään osuu myös pensashanhikki 'Lovely Pink' ja loistokärhö 'Ville de Lyon'.

Luumutarhassa on paljon vaaleanpunaisen eri sävyjä muutenkin, mutta näyttää siltä, että syksyllä siellä on oikea vaaleanpunainen vallankumous. Syysvuokon, konnanyrtin, pensashanhikki 'Lovely Pinkin' ja kärhö 'Ville de Lyonin' lisäksi vaaleanpunaisena kukkii useampi komeamaksaruoho 'Herbstfreude' sekä muutamia belliksiä siellä sun täällä. Ei yhtään hassumpaa, kyllä vaaleanpunainen väri sopii syyskukkijoillekin.

Kääpiökokoisen leijonankidan päätin kaivaa luumutarhan vierestä takanurkasta ruukkuun talvehtimaan.

'Ville de Lyon' ei ihan päässyt portin huipulle saakka, mutta sopii tuollainen kukkapallo keskelle tolppaakin.

Edellisessä kuvassa näkyi myös liila syysasteri. Se kukkii joka vuosi komeasti ja pitkään, mutta pystyssä pysymisen laita on vähän niin ja näin. Sille varmaan pitäisi laittaa kunnon tuet jo heti alkukesällä ennen kuin sen luikeromaiset versot edes ehtivät ajatella sivuille päin retkahtamista. Onneksi versoja on niin paljon, että edes osa nousee toisia vasten nojaten korkeammalle kukkimaan. Aurinkopenkin 'Patricia Ballard' on aivan yhtä paha retkottaja. Siksi siirsin sen keväällä penkin etualalta takalaitaan, jossa se saisi nojailla aitaan ihan niin paljon kuin mieli tekee. Sepä sitten häiriintyi siirto-operaatiosta ja jäi vain polvenkorkuiseksi. Ei näy kukat mihinkään ikkunaan muiden puskien takaa, mutta ehkäpä ensi kesänä sitten.

'Patricia Ballard' kukkii nätisti. Kuvassa kukat näyttävät vaaleammilta kuin luonnossa.

Patrician juurella näkyy pikkuisen ämpärin pohjaa. Olin menossa istuttamaan maksaruohoa ja hyasintteja aurinkopenkkiin, kun silmiin osui epämääräinen keko multaa aivan penkin etureunassa. Lähempi tarkastelu paljasti siellä vesimyyrän onkalon, johon kävin hakemassa saman tien loukun. Sitten aloin silmäillä tarkemmin koko penkkiä ja huomasin puolikkaan jalkapallon kokoisen multakasan Patrician edessä. Harppasin tutkimaan sitäkin lähempää ja tunnelihan sielläkin meni. Eikun hakemaan toista loukkua. Laitoin ämpärit vielä kumolleen niiden päälle, jotta sadevesi ei valuta loukkuja täyteen multaa. Ansat viriteltyäni häivyin vähin äänin koko etupihalta, jotta myyrä saisi mellastaa rauhassa itsensä suoraan jompaan kumpaan loukkuun.

Ja aamulla oli Patrician juurella oleva nalkki lauennut ja vesimyyränroikale jäänyt kiinni!

Ähäkutti myyrä! Nalkkiin jäänyt yksilö oli luontoportin määritelmän mukaan keskikokoinen, vaikka jätiltähän se näytti, kun on tottunut normaaleihin hiirenloukkuihin jääviin pikkujyrsijöihin. Laitoin loukun takaisin paikoilleen ja viritin sen uudelleen seuraavan epäonnisen tunnelissa liikkujan varalta. Vaikka vesimyyrän onkalot eivät mieltä ilahduttaneetkaan, niin kerrankin ne löytyivät jo syksyllä. Täällä on ollut sen verran märkää, että myyrillä on varmaan alkaneet tunnelit tulvia alempana maastossa ja siksi eksyivät jo nyt kukkapenkkeihini kaivelemaan. Nyt jos saan koko populaation hengiltä, ne eivät myllää koko talvea kukkapenkissäni. Jos taas myyriä ei pariin viikkoon jää loukkuihin, tallon käytävät umpeen ja toivon, että loukkuun jäänyt tuholainen oli yksinäinen kaveri eikä lähialueelta eksy uutta populaatiota tänne suunnalle.

Melkein jäi huomaamatta maa-artisokkien kukat, kun tuolla korkeuksissa huitelevat.

Tänä vuonna maa-artisokat jäivät jonkun verran matalammiksi kuin viime kesänä, vaikka niska kenossa niitä saa taaskin tuijotella. Jokainen latva ylettyi autotallin ränniä reilusti korkeammalle ennen kuin parin päivän rajut tuulet taivuttivat varsia vinoon. Viime vuonna pisimmät maa-artisokan latvat kurottelivat melkein neljän metrin korkeuteen, tänä vuonna arvioisin pisimpien olevan hitusen yli kolmemetrisiä. Korkeutta riittää siinäkin ja lehtimassaa tuulen tartuttavaksi. Onneksi tänä vuonna nuput ehtivät kuitenkin aueta, kiitos lämpimän syyskuun. Tämä olikin ensimmäinen kerta ikinä, kun maa-artisokat ehtivät meillä kukkaan. Jos syysvuokko ja maa-artisokat hyötyivät lämpimästä syksystä, puuvartisten ruska on selvästi kärsinyt jatkuvasta kosteudesta ja hallattomuudesta (useinhan pieni hallan puraisu saa ruskan leiskumaan). Osa pihlajista on punastunut normaaliin tapaan mutta koivut karistivat suurimman osan lehdistään saman tien kun niissä alkoi näkyä edes vähäsen kellerrystä. Ei ole hyvä tällainen sateinen kesä ja syksy eikä varsinkaan kova tuuli juuri silloin kun ruska-aika alkaa.

Marjapensaiden puolelta näkyi kukkia enemmän. Tuulensuunta on tänne päin. Taustalla etupihan pihdan latva.

En olisi maa-artisokkia varmaan edes huomannut, ellen olisi mennyt heti eilen aamupäivästä keräämään viimeisiä tomaatinraakileita pois. Oli pieni iso pettymys aamulla huomata umpiharmaan taivaan ja tasaista sadetta. Olin nimittäin edellisentä iltana katsonut sääennusteesta, että pitäisi olla poutainen päivä. Olihan se... Helsingissä! En ollut huomannut vaihtaa ennusteesta paikkakuntaa. Uusintatarkistus aamulla näytti, että sadetta oli koko päiväksi tiedossa, joten pakko oli kiskoa kuravaatteet ylle kuin paraskin päiväkoti-ikäinen. Kumihanskatkin vedin puutarhahanskojen päälle ja hupun nyörit tiukalle rusetille, ettei vaan pääse pää kastumaan. Tomaattien keruun jälkeen nostin punajuuret, istutin valkosipulit ja tyhjensin muutamasta tomaattiruukusta biohiilipitoiset mullat kasvimaalle. Sitten upotin loput kukkasipulit ja mukulat maahan. Loppuviikosta päivälämpötilan pitäisi laskea selvästi kymmenen asteen alapuolelle ja yölämpöjenkin lähennellä nollaa, joten siitäpä se maa alkaa nopeasti jäähtyä sipuleille sopivaksi.

Taivutin yhden maa-artisokan varsista alemmas lähikuvaa varten. Joku (linssi)ludekin päätyi kuvaan.

En nostanut vielä kasvimaalta sellereitä ja palsternakkoja. Seurailen toistaiseksi sääennusteita ja pohdin, suojaisiko juureksia vielä harsoilla vai tuleeko jo niin kylmää, että ne on parempi kerätä pois. Myös ruukussa kasvavat porkkanat ja perunat ovat vielä keräämättä, sillä ne on helppo nostaa varastoon turvaan satunnaisilta kylmiltä. Kasvakoot vielä hetkisen kokoa. Kannoin kuitenkin yhden pelargoni 'Appleblossomin' ja talvetettavan rosmariinin jo eteiseen. Muitakin talvetukseen päätyviä kasveja olisi jo aika siirtää edes lähelle ulko-ovea tai ulkovarastoa, jotta niitä ei tarvitsisi hätäpäissään viime tingassa iltapimeällä lähteä etsimään ympäri pihamaata pakkasyön uhatessa. 

Päivän kärhönä on 'Ville de Lyon' komeimmassa kukassaan. Ehtipäs tämäkin ennen pakkasia!

Hyvää lokakuuta! Toivottavasti sateet hellittävät edes ajoittain ja pääsisi nauttimaan oikein kunnon auringonpaisteesta vielä ennen pimeitä loppusyksyn ja alkutalven kuukausia.

Myöhäissyksyn sadonkorjuut

Joskus sitä ajattelee, että kasvimaan satokausi loppuu ensimmäisiin hallaöihin. Monet kasvit ovat kuitenkin yllättävän sitkeitä ja jos valikoimassa on hyvin pitkän kasvukauden vaativia lajeja tai monivuotisia kasveja, saa niillä venytettyä satokautta talven tuloon saakka. Keräsin melkein kaikki viimeisistä viljelykasveista lokakuun loppupuolella, kun oli parin vuorokauden ajan pakkasella ja alimmillaan jopa -7 astetta. Silloin keräämättä jäivät ainoastaan mustajuuret, maa-artisokat ja muutamia minikokoisia ruusukaaleja.

Ensimmäinen maa-artisokan varsi nykäisty irti maasta. Ei jääty ilman satoa tänäkään vuonna.

Ruusukaaleja tuli tuolloin lokakuun lopulla "ruhtinaalliset" 300 grammaa ja muutama isoin kerä oli pari senttiä halkaisijaltaan. Pienimmät keräämäni kerät olivat vain peukalonpään kokoisia. Aikamoinen pudotus viime vuoteen, jolloin satoa saatiin kolme kertaa enemmän. Marraskuun puoliväliin mennessä osa minikeristä oli kasvanut peukalonpään kokoisiksi, joten kovin suurta hyötyä niiden keräämättä jättämisestä ei ollut nyt kun lämpötilat näyttävät putoavan pysyvämmin pakkaselle. Ehkä sitten, jos plusasteita olisi jatkunut vielä parin viikon ajan, olisi ruusukaaleista saanut vielä pikkuisen enemmän syötävää.

Maa-artisokka (nuo paleltuneet rangat) kestää useita pakkasasteita mutta jää silti selvästi kakkoseksi ruusukaalille.

Sipuliosastolta minulla oli kasvamassa tänä vuonna vain valkosipulia, purjoa ja ruohosipulia. Valkosipulit on kerätty ajat sitten mutta purjot olivat maassa lokakuun loppupuolelle saakka. Niistä suurimman osan silputin suoraan pakastimeen ja pari jätin jääkaappiin. Vaikka ne olivat umpijäässä silloin kun keräsin ne maasta, ei niissä sulamisen jälkeen näkynyt minkäänlaisia pakkasvaurioita. Ruohosipuli ja monet muut monivuotiset lehtikasvit näyttävät kestävän myös yllättävän hyvin pakkasta.

Purjoista jäi kuva ottamatta, joten laitetaan suklaamintusta kuva tähän. Siitä voisi aivan hyvin kerätä edelleen lehtisatoa.

Palsternakat jäivät tänä vuonna todella pieniksi. Ne kasvoivat lähinnä siperianpihtaa olevassa lavassa, joka on eristetty maasta juurimatolla. Sen lisäksi siihen paistaa aurinko eniten koko kasvimaasta ja sen on kuohkea, hiekansekainen maa ei taidakaan pysyä tarpeeksi kosteana ihan itsestään. Alkukesällä ollut parin viikon paahteisempi ajanjakso saattoi myös hidastaa palsternakkojen kasvua. Tai sitten lannoitin huonosti, täysin mahdollista sekin. Joka tapauksessa päätin pyhittää lavan jatkossa yrteille ja muille vähän kuivemmassa viihtyville kasveille. Istutin ruukuissa kasvaneet timjamin ja ranskanrakuunan jo aikaisemmin lavan keskelle talvehtimaan ja nyt on talvi aikaa miettiä, mitä muuta sinne laittaisi. Pavut pärjäsivät hyvin, joten niitä ehkä myös, kun kerta on tukikin jo valmiina.

Timjamista keräsin vielä muutaman oksan talteen. Loput saavat jäädä kokeilemaan talvehtimista.

Samassa lavassa kasvanut sitruunamelissa ei kuulu myöskään pakkasenpelkääjiin. Jännityksellä odotan, kuinka tämä talvehtii.

Luin viime talvena jostain vanhasta puutarhalehdestä, että sellerin mukulasta kasvaa kookkaampi ja sileämpi, jos käy kesällä varovasti istutuslapiolla tai puukolla katkomassa siitä sivusuuntaan kasvavia hiusjuuria. Sitähän piti testata eikä tarvinnut pettyä, sillä kokoero verrokkina olleisiin käsittelemättömiin mukuloihin oli selvä. Isoin sellereistä oli pesun ja siistimisen jälkeen melkein 400gramman painoinen, pienin hädin tuskin 150grammaa. Aiemmin sellerien koko on ollut lähempänä tuota miniyksilöä ja ehkä suurimmillaankin 200-300 gramman kokoluokkaa kun nyt kaikki käsitellyt olivat vähintään 300-grammaisia. Ensi vuonna teen varmasti saman operaation kaikille mukulasellereille.

Isoin ja pienin selleri rinnakkain. Putsauksesta on jo pari päivää, joten leikkuupinnat ovat alkaneet tummua.

Mustajuuret nostin isänpäivänä 13.11. Yllätyin itsekin, kuinka hyvin ne oikeastaan kasvoivatkaan. Maanpäällinen osa ei nimittäin ollut kovin kummoinen lehtitupsu ja kuukautta aiemmin tehty koekaivaus parin reunimmaisen yksilön viereen paljasti, että tyveltä juuret olivat suunnilleen lyijykynän paksuisia. Ilmeisesti ne kannatti jättää vielä kasvamaan, sillä pakkasista huolimatta niistä sai viimein juuri sopivasti aineksia yhtä keittoannosta varten ja muutama juuri oli jopa kookkaampi kuin kaupassa myytävät. Kuorimisen jälkeen kattilaan päätyi 396grammaa, mikä ei jäänyt paljoa vajaaksi ohjeessa mainitusta 400grammasta.

Ne kasvoivat sittenkin syöntikokoisiksi!

Viimeisimpänä keräsin maa-artisokat pari päivää sitten. Viime syksynä minulta jäi suurin osa mahtisadosta keräämättä ennen kuin maa jäätyi, ja keväällä sainkin lapioida ämpärikaupalla mädäntynyttä löllöä kompostiin. Maahan jäi ainoastaan pikkuriikkisiä mukuloita, joten mietin, saadaanko satoa tänä vuonna lainkaan. Melkein nelimetrisiksi venynyt kasvusto tuotti kukkurallisen ämpärillisen kookkaita mukuloita ja puoli ämpärillistä pienempiä tai talikon piikeissä vaurioituneita mukuloita. Satoa tuli siis oikeastaan liiankin paljon meidän käyttöön nähden. Isoin mukula painoi reilu 200grammaa ja melkein samankokoisia oli todella monta. Vahingosta viisastuneena yritin nyt kaivaa maasta joka ikisen juurenpätkän pois ja istutin vain kuusi pienehköä mukulaa tilalle ja kolme pientä varrentynkää juurineen merkkaamaan mukuloiden istutuspaikat. Pikkurillin pään kokoiset mukulat ja kaikki löytämäni juurenpätkät heivasin lämpökompostoriin.

Yksi isoimmista mukuloista ja taustalla loppu sadosta.

Maa-artisokka ei säily ikuisuuksia maasta nostettuna, joten yritän käyttää sadon pois mahdollisimman nopeasti. Pienet ja vaurioituneet mukulat pesin huolellisesti ja keitin kuorineen soseeksi, jonka pakastin. Isommat ovat toistaiseksi ulkoeteisessä mutta ne on tarkoitus siirtää pian jääkaappiin odottamaan käyttöä. Tässä joutuu ehkä vielä etsimään uusia reseptejä mukuloiden hyödyntämiseen, sillä kuopukselle ei maa-artisokkasoppa maistu. Vinkkejä otetaankin vastaan.

Vielä löytyy taimistoilta houkutuksia. Näiden lisäksi ostin vaaleanpunaisia ja sinisiä hyasintteja, yhden pussin kumpaakin.

Eilisaamu valkeni talvisen näköisenä. Pakkasta on kolmisen astetta ja lunta muutamia senttejä. Vielä pikkuisen näkyy pisimpiä ruohonkorsia lumen seasta mutta se ei yleisilmeeseen paljoa vaikuta. Maailma valostui kerralla eikä illallakaan ole niin raskas ajella töistä kotiin, kun musta ja kaiken valon imevä maanpinta on nyt vaaleaa (ihan valkoiseksi ei voi kaupunkialueen kadunvarsia väittää). Edellisen kuvan tulppaaninsipulit pötköttelevät nyt maan uumenissa mutta narsissit istutin ruukkuun odottelemaan kevättä kellarissa. Hyasinteista kokeilen kasvattaa joulukukat. Sipuleissa näkyikin jo pieniä alkuja, joten ainakin ne ovat elossa. Syötävän sadon korjaamisesta siirryttiin siis kukkasadon kasvatteluun.

Viikonlopun kootut kommellukset

Otsikko johtaa vähän harhaan, sillä jutussa on myös joitain loppuviikon tapahtumia. Johonkin nekin piti saada tungettua, joten venytetään hiukkasen käsitettä "viikonloppu". Tarinan höysteeksi sain pitkästä aikaa aurinkoisella säällä räpsittyjä otoksia syksyisestä puutarhasta.

Syysasteri 'Patricia Ballard' kukkii nätisti, vaikkakin oksat retkottavat mikä minnekin.

Jänisverkkojen virittely on minusta syksyn tylsimpiä puutarhapuuhia ja lykkään sitä aina niin pitkään kuin mahdollista. Minään vuonna verkot eivät ole itsekseen madelleet suojattavien kasvien ympärille, joten homma tulee aina jossain vaiheessa eteen. Aloitin urakan loppuviikolla kevyesti verkottamalla tasan yhden atsalean. Sitten tuli vilu ja totaalikyllästyminen, joten muut kasvit jäivät verkottamatta. Lauantaina oli sen verran leppeä ilma, että sain laitettua muutaman verkon lisää muiden puuhien lomassa. Sunnuntaina verkotus jatkui, tosin hommasta tuli entistäkin tympeämpää, kun jo heti ensimmäinen varaston hyllyltä kiskomani verkko päätti räpsähtää reunasta auki ja raapaista minua poskeen samalla kun yritin taistella sitä täpötäyden varaston läpi. Kylmän sään takia olen nimittäin nostellut juuri siihen varastoon kellariin menossa olevia kasveja. Fiksuhan olisi nostanut verkot ensin ulos ja sitten vasta kasvit sisälle. Onneksi poskeen ei tullut näkyvää naarmua, niin ei tarvinnut eilen töissä selitellä mitään vastahankaisista verkoista.

Puistoatsalea 'Satomi' on vielä näin vihreä kun muista ovat jo kaikki lehdet varisseet. Toisilla ei ole näemmä kiire.

Olen yrittänyt istuttaa mahdollisimman paljon talvisuojattavia kasveja samoille alueille, jotta verkottaminen sujuisi edes pikkuisen helpommin. Luumutarhan kaikki kolme atsaleaa mahtuivat samaan pakettiin ja 'Kuntalan' kanssa sai paketoitua nietospensaan, pari pensashanhikkia, pikkujasmikkeen ja syyshortensian. Keväällä samat häkit suojaavat sipulikukkia ja vihreänä talvehtineita perennoja ahneilta talttahampailta, joita myös rusakoiksi kutsutaan. Pation luona toinen nietospensas sujahti samaan kommuuniin hunajamarjojen kanssa. Kaikista helpoin verkotettava alue on kuitenkin kärhökaaripenkin pensasmustikkasektori. Samaan häkkiin mahtui luumupuu, atsalea ja kymmenen pensasmustikkaa ja iso joukko perennoja sekä sipulikukkia siihen lisäksi. Tukikeppejäkään ei tarvinnut puikkelehtia tökkimään kukkapenkin keskelle, vaan kepakot sai upotettua mukavasti poluilla tai nurmikolla seisten ja kärhöportti toimi sekin hyvänä tukena verkolle. Helppojen alueiden vastapainoksi on sitten muutama pienempi piperrys, joille pitää vain alistua tekemään omia yksiöitä.

Kärhökaaripenkin verkkohäkin sisälle paketoitui myös kauniisti kukkivia komeamaksaruohoja ('Herbstfreude').

Suojattavat kasvit ovat kasvaneet sen verran kookkaiksi, että verkot loppuivat kesken. Johan se oli viime syksynä aavisteltavissa, kun yritin saada konstilla millä hyvänsä vedettyä verkkojen päät yhteen ja kuroin rautalankasiksakilla viimeiset sentit edes lähelle toisiaan. Koska 120- ja 150-senttiset verkot ovat ainakin netin mukaan loppuneet jo kaikista lähialueen myymälöistä (kuka käski jättää tämänkin homman roikkumaan talven tuloon saakka?), päätin jättää kolme luumupuista vielä toistaiseksi verkottamatta ja hankkia niille 180-senttistä verkkoa sitten kun seuraavan kerran ajelen sellaisia myyvän liikkeen ohi. Riittääpähän varmasti verkoissa mittaa runsaslumisemmankin talven varalta, tosin varastoon voi silloin iskeä pahemmanlaatuinen tilanpuute. Sitten en tiedä, mitä teen, jos korkeammatkin verkot ovat lopussa. Varmaan rakennan puiden ympärille aidan maa-artisokan varsista...

Maa-artisokan latvoissa näkyy jo keltaista, ainakin näin kun taivuttaa varsia alaspäin.

Täällä eletään jännittäviä hetkiä, sillä ensimmäistä kertaa maa-artisokat ovat ehtineet melkein kukkaan saakka. Tätä kirjoittaessa on ollut melkein kaksi vuorokautta pakkasella ja viime yön alimmaksi lämpötilaksi mittari näyttää -6,5 astetta, eli pakkasta on ollut jopa -7 astetta. Maa-artisokka on yleensä kestänyt hyvin pientä pakkasta mutta nyt ollaan jo senkin riskirajoilla. Kävin varmuuden vuoksi illalla viskaamassa varaston rappusilla hytiseville kärhön- ja pensaantaimille harson päälle, jotta ruukut eivät jämähdä ihan umpijäähän. Pintakohmeisuus tuskin niitä haittaa. Ulkovaraston puolelle en lähtenyt niitä nostelemaan, jotta en samalla palelluttaisi varaston puolella olevia kasveja. Saa nähdä, jääkö puutarhaan pakkasten jälkeen enää mitään kukkivaa ja myöhästyinkö ruusukaalien ja viimeisten purjojen sadonkorjuusta. Olisi ensimmäinen kerta se. Kunhan tästä aamu vähän valostuu, käyn tutkimassa tilanteen ja keräämässä ne pois, jos niissä on mitään pelastettavaa.

Kivikkotörmäkukat ovat selvinneet tähän saakka olleista pakkasista. Toivottavasti selviävät vielä näistäkin.

Kivikkorinteessä komeamaksaruoho 'Herbstfreude' oli vielä toissapäivänä näin kauniina.

Sinikatanat aukovat vielä yksittäisiä kukkia, samoin loistosalviat (ei kuvassa). Mitäs ruusukkeita tuolla taustalla näkyy?

Jouduin odottamaan monta vuotta, että tähtilevisia tekisi siemeniä saati sitten siementaimia. Talvella aina jännitti, mahtaako ainoa yksilö selvitä kevääseen saakka. Sitten vihdoin kun sain siitä kerättyä siemeniä talteen ja niistä jopa muutama iti ja kaksi selvisi maahan istutettavaksi saakka, alkoi kivien väleistä löytyä pikkuruisia levisian taimia. Viime kesänä esikasvatetut siementaimet eivät vielä kukkineet tänä kesänä, mutta ensi vuonna varmasti näkyy jo kukkia, sillä ne ovat jo melkein saman kokoisia kuin emokasvi. Tähän saakka yhtenä ruusukkeena pysynet emokasvi sen sijaan on päättänyt jakautua monen ruusukkeen mättääksi. Jos kaikki taimet selviävät ensi talvesta, ei tarvitse enää jännittää niin kovasti talvia ja varmaan siementuotantokin paranee, kun kukkivia yksilöitä on useampia.

Tähtilevisiat ovat kasvaneet hyvin. Oikeanpuoleiset ovat siementaimia, vasemmanpuoleinen alkuperäinen yksilö.

Viikonlopun puuhiin kuului myös leipomista. Isäntä bongasi jokunen viikko sitten ruokakaupassa käydessään ruisjauhoa puoleen hintaan ja toi useamman pussillisen sitä. Edellisellä kerralla ostetusta viiden kilon säkistäkin oli vielä puolet jäljellä, joten päätin kokeilla syyslomaviikolla ruisleivän tekoa. Ensimmäinen erä meni harjoittelun piikkiin mutta maistui kuitenkin hyvältä ja tuli syötyä. Onneksi kokeilin alkuun pienempää annosta, niin ei tarvinnut melkein kivikovia harjoitteluleipiä jyrsiä montaa päivää. Toinen erä onnistui paremmin, vaikka viimeinen nostatusvaihe jäikin vähän lyhyeksi. Sain nimittäin juuri ruisleivän leivontapäivän aamuna inspiraation kokeilla ensimmäistä kertaa karjalanpiirakoiden tekemistä. Olen tehnyt niitä aiemmin tasan yhden kerran äitini kanssa ja siitäkin on vuosikausia aikaa. Koska leivonnassa oli myös lapset mukana, piirakoiden tekemisessä kesti huomattavasti kauemmin aikaa kuin olin suunnitellut. Niinpä uunikin ehti jäähtyä arvioitua viileämmäksi siinä vaiheessa kun ruisleipien piti jo olla siellä. Varmaan sen vuoksi leivät vähän repeilivät mutta tällä kertaa rakenne oli muuten oikein hyvä.

Haarukka oli ensimmäinen astalo, joka käteen sattui reikien pistelyä varten. Siistimmät olisi tullut vaikka grillitikulla. Syviä repeämiä ja haarukan reikiä lukuunottamatta ulknäkö kelpaa minulle.

Ja sitten siihen varsinaiseen kommellukseen. Maisteluvaiheessa selvisi, että ruisleipätaikinasta oli unohtunut suola. Sen lisäämisestä ei ollut ohjeessa mitään mainintaa ja kun taikinan alustusvaiheessa oli kaksi jauhopussia mätkivää tenavaa mukana, oli ensimmäinen ajatus saada taikina äkkiä kohoamaan eikä suinkaan tarkistaa ohjeen johdonmukaisuutta. Tuli huomattua oikein konkreettisesti, että ruisjauhot pölisevät paljon enemmän kuin vehnäjauhot. Epäilen jauhoja olevan katossa saakka! Karjalanpiirakoiden tekeminen sujui huomattavasti paremmin, vaikka olihan se lasten kanssa melkoisen hidasta. Pohjien tekeminen oli nopeaa ja hauskaa pastakoneella mutta täyttäminen ja rypyttäminen veivät aikaa.

Ihan siistejä niistä piirakoista lopulta tuli ja maku oli oikein hyvä.

Tarhaviinikärhö 'Polish Spirit' jaksoi vielä viikonloppuna kukkia. Nyt saattaa olla kukat vähissä pakkasen takia, vaikka takapihalla suojaisampaa onkin.

Tänään pitäisi olla iltapäivästä osittainen auringonpimennys. Taitaa jäädä näkemättä, sillä taivas on aivan pilvessä. En olisi muutenkaan katsonut sitä suoraan kun ei ole sopivia suojaimia silmille, mutta olin suunnitellut kokeilevani, saako siitä kameralla minkäänlaisia kuvia. Katsotaan, kuinka käy.