Patiopäivitys

Heinäkuun helteissä patiomme käyttötunnit jäivät harmillisen alhaisiksi ja sen vuoksi (tai ansiosta) pitkään mielessä muhinut ajatus sai nyt tuulta alleen. Patiolla on ollut tähän saakka vain omalla jalallaan seisova aurinkovarjo, jonka varjostus ei ollut alkuunkaan riittävä tämän kesän aurinkoisiin hetkiin. Koko päivän paahtava aurinko nimittäin kuumensi pation laatoituksen sen verran lämpimäksi, että vaikka itse ruokaryhmän kohdalla olisikin ollut varjoa, vieressä auringon lämmittämät laatat oikein hohkasivat kuumaa ilmaa myös varjon puolelle. Auringon sijainnista riippuen aina myös joku ruokailijoista on jäänyt ilman varjoisaa istumapaikkaa, sillä varjo ei ollut riittävän suuri isolle ruokaryhmälle.

Nyt on ainakin vähän aurinkovarjoa isompi suoja!

Puutarhakalusteiden syysaleista löytyi budjettiin sopiva aurinkokatos, joka toimitettiin kotiovelle aiemmin tällä viikolla. Vaikka katokselle ei välttämättä enää tämän vuoden puolella olisi tarvetta, päätimme kasata sen, jotta nähdään, tarvitseeko osista reklamoida. Ei tarvinnut, yhtään osaa ei puuttunut ja kasauskin meni oikein sujuvasti. Alumiinisen rungon jätämme luultavasti talveksi paikoilleen mutta kangas otetaan varastoon turvaan. Senkin pitäisi kyllä olla säänkestävä mutta suojaan ottaminen pidentää varmasti käyttöikää ja samalla sen saa tarvittaessa pestyä. Pesua tuskin tänä syksynä vielä tarvitaan mutta aikaa myöten likaa varmasti kertyy.

Takapihan puolelta otettu kuva.

Vielä emme ole miettineet, kiinnitämmekö jalkoja jotenkin vai annetaanko koko höskän olla irtaallaan patiolla. Koska patio on kalteva talosta poispäin, itse katoskin seisoo vähän kallellaan. Sen saisi tasattua tekemällä jalkojen alle sopivasti mitoitetut puupalat. Jonkinlainen lisäpaino tai kunnolla kiinnittäminen vakauttaisi myös rakennetta. Myös jalkojen korvaamista puulla mietittiin mutta sitä suunnitellaan paremmin sitten ajan kanssa ja käyttökokemuksen myötä. Katosta on nyt helppo siirrellä ja löytää sille lopullinen paikka. Tilaahan patiolla on mutta kulkuväylät ja ulko-ovi tuovat omat rajoitteensa. Kuitenkin sillä kymmenelläkin sentillä suuntaan tai toiseen voi olla merkitystä.

Kankaan saa näppärästi sivuun silloin kun varjostusta ei tarvita.

Postauksen kuvat on otettu eilen aamupäivällä, jolloin aurinko oli vasta nousemassa metsän takaa, joten varjo ei osu ruokaryhmän kohdalle. Keskikesällä aurinko paistaa korkeammalta ja varsinkin päivän paahteisimpaan aikaan varjon pitäisi osua paremmin kohdilleen. Rankkasateella tai tuulisella säällä kankaan saa kätevästi vedettyä kasaan. Seuraava uusittava kohde patiolla olisikin ruokaryhmä. Kahdeksasta tuolista enää kolme taitaa olla täysin ehjiä ja kaksi on täysin rikki. Lopuilla saavat istua vain lapset, sillä ne eivät aikuisen painoa enää kestäisi. Pöytääkin on vahvistettu liitoksistaan kulmaraudoilla. Käytettynä kalusto hankittiinkin, joten onhan se jo varmasti hintansa haukkunut. Loppuun vielä muutama kuva pation ympäristön kasveista.

Patiopenkin paahteisessa päädyssä on mehitähtiä ja komeamaksaruoho 'Herbstfreude'.

Patiopenkki on kapea suikale seinustan sepelin ja laatoitetun kulkuväylän välissä. Sen yläpäässä on olematon kasvualusta ja aurinkokin paahtaa sinne käytännössä koko päivän. Talvella menee pitkään ennen kuin talon seinän puoleiseen reunaan kertyy lunta. Hyvin tuolla alueella ovat kuitenkin mehikasvit viihtyneet.

Karuin paikka on täynnä pallomehipartaa.

Seuraavassa välikössä on kivikkomehitähti 'Dark Beauty' ja kattomehitähti, joka kukki runsaasti tänä kesänä.

Mehitähdistä patiolle päin ennen penkin päättävää kärhöseinäkettä on liilakukkaista sammalleimua, valkoista myskimalvaa, komeamaksaruoho 'Herbstfreude' ja kaiken seassa muutama täpläpipo 'Mystican' pikkutaimi. Suunnitelmana on karsia malvat pois sitä mukaa kun täpläpipot kasvavat. Maksaruohosta en vielä tiedä, jääkö se vai lähteekö. Olkoot siihen saakka että näen, kuinka 'Mysticat' alkavat penkissä viihtyä. Valkokukkainen tai kirjavalehtinen komeamaksaruoho olisi ollut ihan mieluisin kasvi juuri tuohon penkkiin mutta pari sellaista siitä on tuntemattomasta syystä kuollut jo heti ensimmäisenä talvenaan. Siksi se suunnitelma on haudattu.

Kesäkukkapuolella ei juuri juhlittu tänä kesänä mutta kukkivat sentään nämä kaksi.

Pation kesäkukkatarjonta on tänä kesänä ollut hyvin vaatimatonta. Kolme pelargonia eivät oikein nauttineet paahteisesta heinäkuusta ja jouduinkin jo 'Appleblossomin' pelastamaan liiterin kuistille varjoon kun se meinasi kuolla ihan kokonaan. Vanha ja sitkeä valkokukkainen pelakuu pysyi hengissä mutta ei kukkinut. Se jäi myös kovin hailakaksi. Tämän kevään pistokastaimi kirjavalehtisestä pelakuusta viihtyi parhaiten ja on nyt elokuun aikana innostunut kukkimaankin pienesti. Mustaluumun juurella valkoiset petuniat viihtyivät hyvin mutta niiden nyppiminen ei ole kivaa, joten ehkä en laita niitä enää ensi kesänä. Mustaluumu olisi saattanut myös kaivata välillä vähän varjoisampaa paikkaa mutta on se kuitenkin ihan kohtuu kelvollisen näköinen, vaikka siitä tippui lehtiä jonkun verran kesän aikana.

Mustaluumu riippaoksineen.

Syyshortensia 'Prim White' kukkii loistokkaasti.

Lämmin kesä on ollut syyshortensioiden mieleen. Sekä pensasryhmän 'Prim White' että patiolla kasvava kaverinsa ovat juuri nyt upeassa kukassa. Pation takapihan puoleisella sivulla syyshortensia 'Vanille Fraise' aikoo kukkia ensimmäistä kertaa ikinä kunnolla. Sen kukat ovat vasta hiljalleen aukeamassa, joten en ottanut siitä vielä parempia kuvia. Se näkyy postauksen alun yleisnäkymäkuvissssa talon ja grillikatoksen välissä.

Loistokärhö 'Voluceau' ei yleiskuvissa juurikaan erottunut varjoista. Tässä hän nyt kuitenkin on.

'Voluceau' on edelleen sitä mieltä, että tänä kesänä hän ei tahdo kiivetä korkealle. Kukkii sentään kauniisti, vaikka maanrjassa nyt viihtyykin. Jospa ensi kesänä hän jaksaa ponnistaa ylemmäs kiipeilemään 'Prim Whiten' oksille. Pation seinäkkeessä koko kesän kukkinut SAMARITAN JO pitää nyt kukinnasta taukoa. Sillä on rytmi vähän sekaisin kellarissa vietetyn talven jäljiltä. Jospa hän keräisi nyt loppusyksyn ajan voimia talvehtimiseen. Samaritanin kaverina kasvava 'Multi Blue' on kiivennyt komeasti seinäkkeen huipulle ja on yhden kukan saanut melkein avattua. Nuppuja on runsaasti, joten hänestä tulee kuvia myöhemmin. Valkoiset tuoksuherneet kukkivat hienosti koko heinäkuun mutta nekin ovat alkaneet nyt hiipua. Jätin niihin tarkoituksella aika paljon siemenkotia tuleentumaan, jotta saisin kerättyä siemeniä talteen.

'Vanille Fraisen' oksien seassa piilottelee kauniita kukkiaan loistokärhö CORINNE ('Evipo063').

Päivän kärhöksi valitsin tänään suloistakin suloisemman CORINNEN. Sen kaverina kesä-heinäkuun vaihteessa upeasti jättisuurin kukin kukkinut 'Kaiser' lähti keväällä kasvuun niin runsaana pöheikkönä, etten ollut edes varma, onko CORINNE herännyt. Siellä se kuitenkin oli salaa venytellyt versojaan ja luikerrellut syyshortensian sekaan kukkimaan. Yksi verso kukkii ihan maanrajassa ja toinen melkein katseen korkeudella. Joku nuppuinen verso näyttäisi olevan myös 'Kaiserin' seassa mutta siitä ei vielä tässä vaiheessa ota selvää, kumpi kärhöistä se on.

Kukan muoto, kauniinväriset heteet ja tuo hentoinen punastus ovat minusta hurmaava yhdistelmä.

Nyt kiiruhdan pihalle tekemään jotain ihan kukkapenkeissäkin. Pieniä muutoksen tuulia puhaltelee suunnassa jos toisessakin. Hauskaa päivää!

Istutuspuuhia ja kysymys

Kun ei ole ollut hellettä, on ollut hyvä jakaa, siirrellä ja istuttaa kasveja. Omien pikkusiirtojen lisäksi olen istuttanut pari laatikollista uusia kasveja. Navettapiian puuhamaa -blogia äskettäin lukeneet ovatkin jo huomanneet, että hän poikkesi viime viikolla meillä pihakierroksella. Sain häneltä ison kasan sinistä sammalleimua sekä muutaman "takuuvarmasti kukkivan" siperiankurjenmiekan. Kaivoin pari isoa mätästä valkoista viherkasvina itseään pitävää kurjenmiekkaa pois ja istutin Navettapiian kurjenmiekat niiden tilalle. Rivin päähän jätin vielä vanhaa valkoista yhden mättään jäljelle, sillä kyseinen yksilö teki viime vuonna yhden kukkavarren. Annoin sille siis vielä mahdollisuuden näyttää kyntensä. Tai siis kukkansa. Toivotaan, että Navettapiian lupaus pitää ja kurjenmiekat todella kukkivat innokkaammin kuin minulla ennestään olleet vanhat.

Viihtykääpä siellä! Perimmäinen mätäs on vanhaa, kaksi pienempää Navettapiialta tulleet taimet.

Navettapiian tuomat sammalleimut oli tarkoitus istuttaa kaikki patiopenkkiin mutta niitähän oli niin paljon, että osa meni luumutarhaan ja takanurkkaan, joissa oli vielä sopivasti tyhjiä kolosia. Ennen kuin patiopenkkiin sai istutettua mitään, sieltä piti kaivaa sammalleimu 'Candy Stripes', kivikkosuopayrttiä ja myskimalvaa pois.

Patiopenkki melkein ennen, etukulman muutos oli jo aloitettu ennen kuin muistin ottaa kuvaa.

'Candy Stripesin' siirto taas aiheutti aurinkopenkissä bellisten ja pihaesikkojen muuttomatkan. Bellikset lähtivät kompostiin ja pihaesikot muutaman metrin eteenpäin pikkuampiaisyrttien tilalle. Pihaesikoille aurinkopenkin paahteisin osa oli ilmeisesti liian ankara, vaikka ne kyllä kasvoivat ja kukkivat siellä kohtuullisen hyvin. Ei ole varjoinen niiden uusikaan paikka mutta ehkä pikkuisen suotuisampi esikoille. Maakin on siellä multavampaa. Ampiaisyrtit kokivat saman kohtalon kuin bellikset. Kumpaakin sorttia jäi vielä yllin kyllin jäljelle mutta halusin vähän vähentää näitä siemenistä levittäytyviä ja kukinnan jälkeen leikattavia lajeja.

Aurinkopenkin ensimmäinen muutosalue ennen.

Ja tässä toinen ennen-kuva. Aika rumaksi menivät kurjenmiekkojen edessä olevat pikkuampiaisyrtit kukinnan jälkeen.

Ja miksi 'Candy Stripes' joutui siirtymään paikasta, jossa on viihtynyt erinomaisesti, vaikka olisin voinut istuttaa sinistä sammalleimua aurinkopenkkiin? Aurinkopenkin vesimyyräongelman takia päätin siirtää varmuuden vuoksi pikkuruisen kevätatsalean turvallisemmille maille pionirintaman taakse aurinkopenkin etuosaan ja hankkia sen entiselle paikalle joskus pionin. Haaveissa olisi puupioni tai Itoh-hybridi, kunhan sopiva lajike sattuu tulemaan vastaan. Kevätatsalean kukinta-aika taas sattuu päällekkäin sammalleimun kanssa ja ajattelin 'Candy Stripesin' sointuvan sen kanssa paremmin yhteen kuin sinisen, joten siksi moinen ketjureaktio. Viimeistään ensi keväänä pitää vielä siirtää atsalean vierestä pari punatähkää johonkin muualle, jotta atsalea ei ihan huku muiden kasvien sekaan. Siirrän myös reunimmaisen purppurakeijunkukista rivin toiseen päähän kunhan näen, kuinka sammalleimu lähtee kasvuun siirron jälkeen.

'Candy Stripes' ja kevätatsalea istutettu.

Kevätatsalealla on suojaverkko ympäri vuoden, ettei se vain häviä muiden kasvien sekaan.

Esikot istutettuna. Niiden vasemmalle puolelle jäi vielä pikkuampiaisyrttiä ja bellistä pieni pätkä.

Ja kun vesimyyrästä tuli puhe, sen murjomaksi joutunut pitsipihlaja on selvästi virkistynyt ruukussa asuessaan. Latvaan ei ole vielä puhjennut uusia lehtiä mutta pääasia, että kepakko on hengissä. Luulen, että pihlaja pääsee mustaluumun kaveriksi kellariin talveksi, jos ylimmän lehtitupsun yläpuolelle ei puhkea syksyyn mennessä uutta kasvua. Onpahan ainakin varmuudella turvassa tuholaisilta ja mahdolliselta ankaralta talvelta.

Pitsipihlaja on nyt kärhöjen ja pienten perennantaimien seurana suojaisassa paikassa kompostin vieressä.

Ja lopuksi se patiopenkki. Jätin vielä takaosaan ja kärhöjen eteen myskimalvaa mutta leikkasin kaikki retkottavat varret pois.

Pienten muutostöiden lisäksi leikkasin eilen luumupuita ja keräsin pahiten luumukääriäisen tonkimia raakileita kompostiin. Viime syksynä luumujen painosta revenneen 'Viipurin punaluumun' latvaoksista keräsin varmaan puolet raakileista pois ja lyhensin oksia jonkun verran. 'Laatokan Helmestä' lyhensin vain käytävälle tunkevaa alaoksaa ja kummastakin 'Kuntalasta' runkoa kohti kasvavia oksia. Sillä on ärsyttävä tapa kasvattaa oksansa hyvin jyrkästi ylöspäin, mikä saattaa olla osasyynä heikkoon kukintaan. Nuorin luumupuistamme, 'Sinikka', ei ole tähän mennessä tarvinnut taivuttelua kummempaa hoitoa mutta tänä vuonna uutta kasvua oli sen verran paljon, että väärään suuntaan kasvavia oksia sai napsia kokonaan pois tai lyhentää sopivaan suuntaan lähtevän silmun yläpuolelta. Tänään on ohjelmassa syyslannoitteen levitystä.

Ranskantulikukka tulee hienosti esille purppuraheisiangervon vieressä.

Asiasta toiseen: minulta on pari henkilöä kysynyt tässä kesän mittaan, laitanko taas syksyllä perennasiemenkirjeen kiertämään. Luulen, että annetaan viimesyksyisen kirjeen "sadon" kasvaa muutama vuosi. Ainakaan itselläni ei ole nyt tarvetta uusille perennoille ennen kuin näkee, kuinka nykyiset taimet kasvavat, talvehtivat ja kukkivat. Siemenkirje on kuitenkin ollut hauskaa ajanvietettä loppuvuoden pimeisiin päiviin ja on oiva tapa pistää kiertoon itselle ylimääräiset siemenet. Kaikki tietävät, kuinka ärsyttävää on viskata yli puolet siemenpussiin jääneistä siemenistä vanhentuneina pois, jos vuosittainen tarve on vain muutamalle kasville ja haluaa kokeilla yhtä sun toista lajia. Kirjeestä voi ottaa vaikka kymmenestä pussista viisi siementä kutakin sorttia ja vain postimerkin tai kahden hinnalla. Tai sitten voi saada vaikka 39 eri lajia, kuten itselleni lopulta tuli syksyn perennasiemenkirjeestä. Yritäpä sillä hinnalla saada mistään kaupasta vastaavaa määrää siemeniä! 

Päivän kärhö on kukintaansa aloitteleva tarhaviinikärhö 'Etoile Violette'.

Laita kommenttia, kiinnostaisiko sinua osallistua kesäkukkien vai hyötykasvien ketjukirjeeseen, vai lähtisitkö riemumielin mukaan kumpaan tahansa. Jos näyttää siltä, että halukkaita kertyy tämän alustavan kyselyn perusteella tarpeeksi, teen lähiaikoina aiheesta ihan oman postauksensa.

Pikkupuuhailua heinäkuussa

Tämä kesä poikkeaa aiemmista vuosista sillä, että talven aikana kertyneellä työlistalla ei ollut mitään isompaa kukkapenkkeihin liittyvää projektia. Ei siis uusia istutusalueita eikä työläitä peruskorjauksia, vain yksittäisiä kasvisiirtoja ja ylläpitohoitoa. Onkin ollut vaihteeksi oikein rentouttavaa puuhastella yhtä sun toista pientä sen sijaan, että kaikki aika kuluisi jossain kaivannossa muiden kukkapenkkien villiintyessä samaan aikaan.

Kaurajuuren nyrkinkokoinen siemenhahtuvapallo on juuri niin pehmeä miltä näyttääkin. Kuin untuvaa.

Tähän aikaan kesästä pitää käydä melkein päivittäin kasvimaalla keräämässä satoa vähintään lautaselle, välillä myös talvivarastoihin. Kaurajuurta kasvatin lähinnä kukkien takia mutta pari kuihtunutta kukkaa jätin ihan tarkoituksella tekemään siemeniä. En ole ihan varma, onko mitään järkeä kasvattaa kasvia, joka kukkii vain hetken aikaa aamupäivästä mutta eipä se tuosta aidan vierestä kovin paljoa tilaa valtaa. Lisäksi se on ihan veikeän näköinen ja tarpeeksi korkea toimiakseen kevyenä näkösuojana naapuriin. Koko kasvimaan pituinen penkki on vain parikymmentä senttiä leveä ja koska kaurajuuri on pysynyt napakasti kapeana ja pystyssä, vaikka minkälainen kaatosade, tuuli tai raekuuro olisi sitä koetellut, se ansaitsee minusta vielä toisen kesän aidanvierustaa koristamassa. Sen talvehtiminen oli vähän heikkoa savimaassa, joten ripottelin uudet siemenet kasvimaan päädyn hiekkaiseen yrttipenkkiin, jossa on muutama tämän kevään kylvöistä itänyt taimi jo kasvamassa. Siirrän sieltä ensi keväänä talvehtineet taimet aidan viereen kukkimaan ja jos itämisprosentti on huikea, syksyllä muutama juurikas päätyy uunijuuresten sekaan.

Ensimmäinen kyssäkaali ei päätynyt lautaselle.

Puuha, josta en ole niin iloinnut, on taas kerran peltoetanoiden kanssa taistelu. Tietysti juuri siinä penkissä, jossa on kyssäkaalia, on pahin ongelma. Kuvan kyssäkaali oli myös haljennut, joten etanoilla oli suora reitti mehevään sisukseen. Olisi tuosta ehkä sopivasti pilkkomalla saanut pienet suupalat itsellekin mutta päädyin viskaamaan kauttaaltaan jyrsityn vihanneksen kompostiin. Siirrän toivoni vielä kasvamassa oleviin taimiin. Olen tänä kesänäkin kerännyt vähintään satoja etanoita pois ja lapsetkin jo yli viisikymmentä (laskevat joka ikisen, sillä olen luvannut joka kymmenennestä palkinnon). Lisäksi olen vienyt muutaman kerran olutansoja, joihin on myös hukuttautunut kymmeniä etanoita. Nyt etanoita on selvästi vähemmän mutta ne ovat suurempia, joten onnistuvat saamaan enemmän tuhoa aikaiseksi. Kunhan saan aikanaan syötävät kasvit kerättyä pois, aion ripotella ferramolia jäljelle jääneille etanoille jälkiruuaksi.

Ensimmäisiä mansikoitakin on jo kerätty. Piti viritellä tukinaruja pitämään kypsyvät raakileet irti maasta.

Viime kesänä pohdiskelin, mikähän kate olisi paras mansikoille. Suunnitelmissa oli kokeilla olkea tai hamppukatetta mutta toteutus jäi suunnitelman asteelle. Puolet alueesta on siis edelleen mulloksella ja puolessa on ohut kerros vanhaa oksahaketta. Kumpikaan ratkaisu ei ole oikein mieleeni. Ruohosilppua harkitsin mutta se olisi saattanut houkutella etanoita mansikkapenkkiinkin. Päädyin lopulta vetämään tukinaruja pahiten retkottaville puskille. Pari sai myös raudoitusverkon leikkaamisesta jääneitä pätkiä tuekseen. Mansikoiden lajike varmaan vaikuttaa retkottamiseen, sillä 'Friida' näyttäisi tekevän paljon vahvemmat varret kuin tuo kuvassa näkyvä nimetön, alunperin amppelimansikaksi tarkoitettu aikainen ja jatkuvasatoinen lajike.

Kamomillan kukkia kuivumassa ja sitruunabasilikaa sekä tilliä pakastimeen menossa.

Sadonkorjuun lisäksi sain vihdoin aikaiseksi tehdä muutaman uusintakylvön. Erilaiset salaatit ja retiisi kasvavat nopeasti ja sietävät hyvin syksyn kylmää, joten kylvin niitä pienet pätkät syötyjen vihannesten tilalle. Täsmennän tässä siis, että itse syötyjen, ei etanoiden suuhun joutuneiden. Etanaongelmaa ei onneksi ole kuin parissa lavakauluksessa. Ja nyt kun palasimme tuholaisiin, tuli mieleen aurinkopenkin vesimyyrä. Otus oli ilmeisesti kuitenkin pyörähtänyt siellä myös menneenä talvena, sillä pari sipulikasvia ei noussut lainkaan eikä toissasyksynä istutettu pitsipihlaja oikein suostunut lähtemään kasvuun. Koska puussa oli vain kaksi hyvin pientä lehtitupsua, päätin kaivaa sen pois, jotta näen juuriston tilanteen.

Juuripaakku oli enää viidenneksen siitä mitä istuttaessa, minkä lisäksi se oli selvästi istutettu liian syvälle.

Ensimmäinen havainto puun juuristosta oli se, että kyllähän sitä oli mussutettu hyvällä ruokahalulla. Rungon alaosasta oli myös jyrsitty pikkuisen kuorta. Vähintään yhtä suuri syy puun kituliaaseen kasvuun oli varmasti taimistolla ja minulla itselläni. Istutin nimittäin puun aikanaan juuri samalle syvyydelle mitä se oli ruukussaan. Koska puun runko lähti levenemään mullan pinnan kohdalta, oletin ensimmäisten juurien kasvavan siitä enkä ruvennut sen tarkemmin tutkimaan, onko asia varmasti niin. Lisäksi multapaakku tuntui olevan pintaa myöten täynnä hiusjuuria eikä suinkaan höttöistä multaa, mikä olisi heti herättänyt epäilyt. Syksy, kylmä, märkä ja niin edespäin saivat hoppuilemaan. Nyt kun puu oli kaivettu ylös ja tarkoitus oli tutkia se perusteellisesti, paljastui, että mullan pinnalla olikin vain joku muu kohouma ja ylimmät juuret lähtivät vasta muutama sentti alempaa. Nyt pihlajaressukka on istutettu oikeaan syvyyteen ruukkuun toipumaan. Toistaiseksi se on hengissä mutta mitä tahansa voi vielä tapahtua.

Puistosyreenit on taas leikattu pallomaisiksi muutamaa viimeistä kukkivaa oksaa lukuun ottamatta.

Puistosyreeneitä ei välttämättä tarvitsisi leikata lainkaan, mutta minä olen saksinut niitä jo pikkutaimista lähtien. Niillä on ollut hyvä harjoitella muotoonleikkausta, sillä epäonnistumisen kohdatessa olisin saanut äitini vanhoista syreeneistä uudet juurivesat tilalle. Puistosyreeni on sen verran vahvakasvuinen, että puskat olisivat helposti kasvaneet todella suuriksi ja kukat tulleet vain latvaosiin, jos niitä ei olisi saksittu ronskisti. Lyhennän niiden vuosikasvuja niin, että saman kesän kasvua jää 1-3 lehtiparin verran. Lisäksi karsin rungon alaosasta lähtevät oksat, jotta syreenien edessä kasvavat kuunliljat tulevat myös paremmin esille. Silloin kun kuunliljat eivät ole kasvussa, syreenien paljaat rungot ja pallomainen latvus tulevat hauskasti esille. Tänä vuonna oikeanpuoleista syreeniä piti karsia reilusti enemmän. Se saa enemmän valoa kuin muut ja uhkasi hukuttaa myös naapurinsa alleen, joten jouduin sekä kaventamaan että madaltamaan sitä reilusti. Pensaat ovat aivan tontin reunassa metsän laidassa, joten ne eivät saa kovin paljoa valoa muutenkaan, saati sitten niin, että yksi monsteri valtaa koko ilmatilan. Kukintaan leikkaaminen ei juuri vaikuta, kun sen tekee näin keskikesällä heti kukinnan jälkeen.

Suolla on tapahtunut pieni muutos. Keskellä takana, ei sitä paljoa edes huomaakaan.

Joskus aiemmin jo pohdiskelin, jos kaivaisi suon takaa raparperin kokonaan pois ja istuttaisi tilalle alppiruusuja. Niitä kun olisi yllin kyllin niistä risteytyskokeiluista lopullista (tai ainakin väliaikaista) paikkaansa etsimässä. Kesäkuun lopun raju rankkasade ja raekuuro vahvistivat päätöksen, sillä repaleinen ja maata myöten retkottava raparperi ei ollut mikään puutarhan kaunistus senkään vertaa mitä se oli aiempien sateiden ja kovien tuulten jälkeen. Viimeisen silauksen asialle antoi äitini, jolla oli ylimääräinen alppiruusu 'Haaga' jo valmiiksi ruukutettuna. Yksi vanhoista pensaista kun oli tehnyt omine aikoineen taivukastaimen, jonka äitini sitten päätti ruukuttaa myöhempää käyttöä varten. No, eihän sille äidiltäni paikkaa löytynyt, joten teimme vaihtokaupat: raparperista osa meni äidilleni ja alppiruusu tuli minulle.

Vähän kummallinen vinkura tuo on mutta rotkolemmikit peittävät paljaan rungon.

Raparperin alta paljastui melkeinpä rikkaruohotonta, kuohkeaa multaa, joten alppiruusulle tarvitsi vain sotkea hieman havu-rodomultaa istutuskuoppaan ja kattaa maa ruohosilpulla. Yksi oikein hyvinvoiva siemenestä kasvatettu alppiruusu näkyy ylläolevan kuvan oikeassa reunassa ja yksi mustaksi mennyt sen vierellä. Yksi taimi on vielä ruukussa mutta sen ajattelin istuttaa ison taimen vasemmalle puolelle. Siinäpä sopivat kaikki asustelemaan siihen saakka että pienet taimet kasvavat kukintakokoisiksi ja tulee aika päättää, mitkä niistä jäävät tänne lopullisesti ja mitkä jatkavat matkaa uusiin koteihin. Kymmenestä minulle tulleesta taimesta kaksi on kuihtunut matkan varrella, äitini suunnilleen viidestäkymmenestä taimesta on myös muutama heittänyt henkensä. Aika hyvä selviytymisprosentti kuitenkin niillä on ollut.

Pikkuprojektit pensasryhmän päässä ja patiopenkissä. Yläkuvissa lähtötilanne, alakuvissa jälkeen.

Pensasryhmän pääty on aiheuttanut päänvaivaa. Viime kesänä se näytti todella kauniilta, kun pioni, päivänkakkarat ja pikkuampiaisyrtit kukkivat yhtä aikaa. Tänä vuonna vanhat päivänkakkarat ja pikkuampiaisyrtit olivat kuitenkin kuolleet ja ainoastaan uusia pikkutaimia oli kasvussa. Nuoremmat pikkuampiaisyrtit kukkivat komeasti mutta nyt niidenkin kukinta oli ohi ja piti repiä ruskettuneet kukinnot pois. Samanlainen päivänkakkaraongelma oli myös patiopenkissä, jossa keväällä lähti kasvuun ainoastaan yksi päivänkakkara. Siirsin aiemmin kesällä muualta ylimääräisiä päivänkakkaroita kuolleiden tilalle mutta ei näkymä silmiä hivellyt siltikään. Lisäksi kolmatta kesää jurottava päivänlilja 'Arctic Snow' ei selvästi näyttänyt viihtyvän patiopenkissä. Koska 'Stella d'Orot' ovat viihtyneet mainiosti pensasryhmässä, siirsin 'Arctic Snown' myös sinne. Päivänkakkaroiden tilalle päivänliljojen taakse olin jo keväällä siirtänyt yhden siemenestä kasvatetun siperiankurjenmiekan ja istuttanut ylimääräisiä gladioluksia. Paljon tuli samanlaista lehtimuotoa mutta pääasia, että on vähemmän paljasta multapintaa. Reunuskasvina kiveyksen puolella on pikkuruisia amerikanvuokon taimia ja pari violettia alepetuniaa. Pikkuampiaisyrttiä jäi jonkun verran, vaikka ne eivät kuvissa oikein erotukaan. Leikkasin ne aika mataliksi mutta kyllä ne siitä pian lähtevät uudelleen kasvuun.

Vasemmalla kivikkomehitähti 'Dark Beauty', keskellä jo ennestään siellä ollutta kattomehitähteä ja oikealla ihan pikkuisen seittimehitähteä.

Patiopenkin päässä oli jo ennestään pallomehipartaa ja kattomehitähteä. Koska ne ovat viihtyneet erinomaisesti, päätin antaa isomman alueen pelkästään erilaisille mehitähdille. Halusin kulkuväylän viereen useampaa erilaista mehitähteä, joten kaivoin suuren osan kattomehitähdistä pois ja istuttelin niitä päivänkakkaroiden ja päivänliljan tilalle penkin takaosaan. Niiden tilalle hain kivikkorinteestä tummanpunaista, melko ison ruusukkeen tekevää kivikkomehitähteä ja pientä seittimehitähteä. Kunhan kivikko- ja seittimehitähdet lähtevät runsastumaan, poistan kattomehitähteä niiden tieltä, jotta tulee tasapainoisemmat ryhmät itse kutakin. Keväällä siirretyt päivänkakkarat jätin vielä paikoilleen, ettei tarvinnut ihan jokaista kattomehitähteä istutella yksittäin. Poistan päivänkakkarat sitten kun mehitähdet vaativat enemmän tilaa, jos kakkarat eivät ole sitä ennen ymmärtäneet kuolla omin avuin. Jätin myös komeamaksaruoho 'Herbstfreuden' ainakin toistaiseksi, ellei lopullisesti paikoilleen.

Luumutarhassa näyttää nyt kauniilta ja runsaalta.

Yksi aika etäisesti puutarhaan liittyvä projekti meillä on myös ollut. Enemmän siitä on hyötyä ulkoeteisen ja muutaman vaatekaapin kenkäkaaoksen selättämisessä, mutta viimeistään syksyllä myös eteisessä talvehtivat kasvit pääsevät osille muutoksesta. Olen parin vuoden ajan etsinyt sopivaa kenkäkaappia eteiseen mutta yksikään ei ole ollut mitoiltaan juuri passeli. Isäntä heitti kevättalvella ajatuksen, että pitäisikö sitten tehdä koko kaappi itse. Siitä se sitten lähti ja käänsin katseet sopiviin materiaaleihin. Siitä naapurimaan sinikeltalogoisesta huonekalukaupasta löytyi halpa kenkäkaappi, joka hankittiin osaksi uutta viritelmää. Torista löysin puisen kenkähyllyn, josta saatiin rimat. Uutena ostettiin rautakaupasta puulevyä, josta tehtiin kansi ja ritilähyllyn pystysivut. Kaapin päälle mahtuu talveksi aikamoinen kuorma pelakuita ja hyvällä tuurilla vanhaa kukkahyllyä ei enää edes tarvitse. Niinpä lattiapinta-alaa jää enemmän vapaaksi. Vanha, pienempi kenkätelinekaappi eteisen eteläseinustalla jää edelleen käyttöön, joten sen päälle mahtuu myös muutama ruukku.

Kaappiin menee piiloon lasten kausikenkiä, avohyllylle kuhunkin vuodenaikaan aktiivisemmassa käytössä olevat kengät.

Kommelluksitta ei tämäkään projekti edennyt. Itse rakentaminen sujui todella helposti, jopa ilman mittausvirheitä. Kaappi asettui hyvin paikoilleen ja ikkunakin mahtuu aukeamaan juuri niin kuin suunniteltiin. Lämpöpatterin pistokkeen saa tarvittaessa kaappia siirtämättä kiinni tai irti eikä oikean reunan alle jäävä käytävämatto aiheuttanut ongelmia, kun muiden jalkojen alle laitettiin paksut huopatassut. Kaksi maalikerrosta tulivat siististi ja jättivät juuri sopivasti puun kuvioinnin kuultamaan kevyesti läpi. Sitten tuli se mutta. Halusin kanteen vielä tasaisemman pinnan, jotta se olisi helpompi pitää puhtaana. Kuiva puu imi ensimmäisen maalauskerran sen verran tehokkaasti sisuksiinsa, että pinta ei tasoittunut toisella maalaamisella riittävästi. Maaliakaan ei välttämättä ollut riittävästi, kun yritettiin estää valumia. Siispä vielä pieni välihionta ja uutta maalikerrosta pintaan. Viimeisen pensselinvedon tehtyäni huomasin, että tuulenpuuska oli puhaltanut avoimesta ikkunasta pieniä, mustia hiukkasia tuoreelle maalipinnalle. Muutama lähti puhaltamalla mutta en uskaltanut loppuja kaivella, ettei koko pinta menisi pilalle. Tunnin päästä roskaantuneen pinnan kruunasi eräs perheenjäsen, joka meni pahaa-aavistamatta tökkäämään sormensa kosteaan maalipintaan. Neljäs kerta toden sanoo? No ei, vaikka maalasin vasta kun ikkunat oli kiinni, isäntä lähtenyt töihin ja lapsilla sekä Karolla oli ehdoton pääsykielto eteiseen. En tiedä, oliko maalissa joku minimaalinen kupla vai pensselissä roska, mutta yhdessä kohdassa on selvästi joku ongelma, vaikka maali ei ole vielä edes kuivunut. Sormenjälkikin näkyy kuultavan läpi. Kaiken pilaava Remonttimörkö 1, amatöörit 0.

Päivän kärhökuvaksi iloisesti yllättänyt 'Warszawska Nike', joka jurotti koko viime kesän eikä ole tänäkään vuonna kasvanut kovin reippaasti.

Täällä on ollut vihdoin peräti neljä sateetonta, aurinkoista hellepäivää, vaikka monena päivänä olisi ennusteiden mukaan voinut sataa vähintään pikkuisen. Olen nauttinut säästä täysin siemauksin ja luin jopa kirjaa patiolla aurinkovarjon alla löhöillen, kun oli liian kuumaa ja paahteista puuhailla muuta. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että siitä lystistä on tulossa loppu. Elättelen koko ajan toiveita siitä, että ennusteissa povatut sateet edelleen kiertäisivät meidät. On kivaa, kun maa ja kasvit pääsevät välillä kuivahtamaan ja sadevesisäiliöitä saa tyhjentää ihan oikeisiin kohteisiin eikä johonkin jorpakkoon. Nyt lähden nauttimaan vielä hetken aikaa auringosta ennen kuin taivaalla uhkaavasti lipuvat pilvet peittävät sen.

Kärhötukia ja yleisnäkymiä

Blogin synttäreihin liittyvässä arvonnassa talvella haastoin teidät keksimään minulle puutarhaan liittyviä haasteita tai tehtäviä toteutettavaksi. Navettapiian ehdotus oli uuden kärhötuen teko, joten tässäpä tulee. Työvaiheista ei ole kuvia, mutta eipä niissä nähtävää juuri ollut. Ymmärrätte varmaan idean ihan kirjallisenakin.

Kellarissa talvetettu 'Samaritan Jo' ehtikin meillä ensimmäisenä loistokärhönä kukkaan.

Ensimmäinen tuki syntyi varjokujalle, johon päätin laittaa ruukussa talvetetun 'Samaritan Jo' -kärhön kasvamaan kokoa. Varjokujan laidoilla on molemmin puolin isoja oksankarahkoita köynnöstukina ja muuten vain koristeina, joten halusin kärhöllekin tyyliin sopivan tuen. Valitsin tueksi hyvin käkkyräisen syreenin oksan, sillä matalakasvuinen ja toistaiseksi aika pieni kärhö tuskin ehtii tämän kesän aikana peittää koko tukea. Siispä oksankin oli oltava tarpeeksi mielenkiintoinen siltään katsottavaksi. Naulasin oksan muutamalla naulalla maassa makaavaan painavaan, käppyräiseen syreenin rungonpätkään, joten koko komeus seisoo itsekseen tukevasti pystyssä ja kärhöruukku on sen edessä.

Kärhö tukineen pääsi varjokujan alkupäähän. Oksa on vähän liian järeä kärhön itse kiipeiltäväksi, mutta joudanhan minä sen verran sitä sitomaan narulla kiinni, että pääsee ylöspäin.

Toisen kärhötuen tekemiseen suostuttelin isäni. Suunnittelin kuvan ja annoin mitat, joiden pohjalta hän hitsasi kaksi tukea harjateräksestä tai mitä se nyt olikaan viralliselta nimeltään ja maalasi ne mustiksi. Ensimmäisen laitoin kärhökaaripenkkiin ja toisen etupihalle aurinkopenkkiin. Kummankin tuen kuvaaminen on haasteellista, sillä musta ei oikein meinaa erottua metsäisestä taustasta ja etupihalla pitää vältellä naapureita. Tuen alaosa on ihan "perus" kärhötuen mallilla tehty, mutta yläosassa pystyosien liitoskohdan yläpuolella raudat on väännetty aaltoilemaan. Korkeutta kummallakin on reilu parisen metriä, joten eivät jää ihan heti pieniksi. Kaupan köynnöstuet ovat usein aika matalia ja rimpuloita, joten on kiva, että joku lähipiiristä osaa ja suostuu tekemään käytännöllisempiä malleja. Kiitos iskä!

Kärhökaaripenkin 'Omoshiro' ja 'Krakowiak' saivat toisen tuista. Ei tuosta paljoa selvää saa, mutta otetaan sitten talvella lumea vasten parempi kuva.

Edellisen kuvan taustalla vasemmassa reunassa näkyy puutarhakompostia, joka ei nyt ehkä puutarhan kaunein elementti yleensäkään ole. Viime kesän puutarhajätteet ovat laudoitetun puolen takana mustalla muovilla peitettynä jälkikypsymässä ja oikealla puolella on tämän kesän tavaraa. Viime viikolla hain työkaverin tallilta hevosenlantaa muutaman säkillisen maatumisen vauhdittajaksi. Palaminen on nyt käynnistynyt, sillä kasa tuntuu jo päälle päin lämpöiseltä. Infrapunalämpömittarilla mittasin kasan kylkeen tehdystä reiästä tasan 50 astetta, joten kyllä siellä luulisi rikkaruohojenkin nyt palavan. Komposti on nyt puolillaan ja käytin siihen yhden 45 litran multasäkillisen laitumelta kerättyä lantaa ja yhden samankokoisen säkillisen lannansekaista olkipehkua. Yksi säkillinen laitumen tuotosta jäi vielä odottamaan kompostorin täyttymistä. Nyt on menossa lemmikkien kitkentäurakka, joten viimeinenkin säkki lantaa pääsee varmasti lähipäivinä kompostiin.

Kärhökaaripenkin tänä kesänä tehty laajennusosa on sinistynyt kun rönsyakankaalit alkoivat kukkia. Muutama iso taimi on vielä tulossa tähän päätyyn keskipolulta kunhan helteet vähän hellittävät.

Laajennuksen tämäkin puoli näyttää jo vehreämmältä. Isoilla kuunliljan taimilla saa nopeasti täyden näköistä istutusta ja bellikset tuovat myös väriä.

Atsaleoista 'Tarleena' kukki tänä keväänä näyttävimmin eikä siinäkään ole kuin kourallinen kukkia. Tämän ympäriltä lemmikit on jo suurimmaksi osaksi kitketty.

Reilu metri 'Tarleenasta' ylöspäin kukkii ensimmäistä kertaa tällainen hauska hörhelöinen akileija. Siemenet ovat peräisin Maatuskalta (Selätön puutarhuri -blogi). Tästä en vielä ehtinyt kitkeä lemmikkejä.

Haketusurakka on nyt ohi. Seuraavaksi pitäisi asetella lisää sanomalehtiä polun peitoksi ja levittää hakekasa. Ukkolaukat sopivat kauniisti kirjaviin kuunliljoihin ja alppiruusu 'Mikkeliin'.

Keijupuutarhan takana kukkii vielä lemmikkejä. Varjorikko sekä nimetön haltiankukka ovat juuri aloittaneet.

Tällä alueella kiertelee nyt harakkapoikue, joka tekee välillä kepposia. Kivien ja keppien siirtelyn lisäksi ne ovat kiskaisseet yhden sinikatanan taimen irti ruukustaan ja kakkineet melkein kaikille istuskelupaikoille ja pation ruokapöydälle. Niiden takia en ole tuonut vieläkään keijupuutarhan keijuja paikoilleen, sillä löytäisin ne varmasti kohta jostain aivan muualta tai jopa palasiksi nokittuina. Harakanpoikaset varmasti rauhoittuvat pian kun oppivat sopivammat ruoka-apajat.

Patiopenkki kukkii: etualalla kivikkosuopayrtti levittäytyy laatoitukselle, kiven juurella sammalleimu 'Candy Stripes' ja korkeimpana päivänkakkara 'May Queen'. Pensasryhmän päädyssä sinisenä kukkii pikkuampiaisyrtti.

Hellekelillä puutarhatyöt ovat edistyneet lähinnä hetken aikaa aamupäivällä ja toinen lyhyt tuokio viiden jälkeen illalla. Päivät olen käyttänyt lasten vaatekaappien penkomiseen (missä välissä kumpikin on niin paljon kasvanut?) ja talvivaatteiden, peittojen sekä villavaatteiden pesuun. Pyykkikone on laulanut tunti toisensa jälkeen monena päivänä mutta kuivausrumpua ei ole tarvinnut käyttää kun pyykit ovat kuivuneet jopa nopeammin ulkosalla. Tänä kesänä pensasryhmän pensaat ovat jo niin suuria, että ei ole tarvinnut naapureille esitellä pyykkitelineessä kulloinkin roikkuvia pyykkejä. Itse asiassa koko pyykkitelineen saa nostettua kodinhoitohuoneesta talon eteen ilman, että kukaan naapureista näkee, mitä siinä puuhataan. Pensasryhmän yksi tavoite on siis nyt täytetty.

Kivikkorinteen vanhaa osaa ja aurinkopenkkiä. Hopeahärkit aloittelevat, niiden vieressä sinilemmiö. Yläreunassa pikkuampiaisyrttiä ja kiven vieressä tarhakeijunkukka 'Hans'.

Jos muu puutarha on näyttävimmillään heinä-elokuussa, niin kivikkorinteen tähtihetki on näin juhannuksen tienoilla kun moni maanpeittokasvi kukkii komeimmillaan. Sammalleimut, kangasajuruohot ja hopeahärkit muodostavat värikkäitä lämpäreitä, joista ei paljoa lehtiä näy ja lisäksi rinteessä on paljon yksittäisiä kukkijoita, jotka eivät ole vielä ehtineet levitä laajemmiksi kasvustoiksi. Meillä on ollut sen verran tuulista, että perhosia on ollut vähemmän liikkeellä. Muutamia sinisiipiä ja kangasperhosia olen kuitenkin nähnyt. Olen kovasti odottanut ritariperhosta, sillä usein sen näkee juuri rönsyakankaalien ja sammalleimujen kukinta-aikaan. Tai sitten en ole vain sattunut olemaan oikeaan aikaan päivystämässä kukkien luona.

Kivikkorinteen pitkällä sivulla kukkii lisää 'Hansia' (ihan takana), sammalleimuja keskemmällä ja kangasajuruohoa kiveyksen vieressä. Keltaiset täplät ovat keltamaksaruohoa, joka täyttää kivien kolosia vähän siellä sun täällä.

Mukavaa helteisen viikon jatkoa ja kuunvaihdetta!