Harmaiden päivien värejä

Muutama viime viikon aurinkoinen poutapäivä hujahti ohi nopeasti ja ainakin täällä palattiin takaisin sateisiin tai vähintäänkin pilvisen harmaisiin päiviin. Hyvä jos ehti edes tottua aurinkoon ennen kuin se palasi takaisin pilvien taakse piilottelemaan. Vaikka pilvisellä säällä otetut puutarhakuvat onnistuvat pääsääntöisesti aurinkoista päivää paremmin, en itse meinaa muistaa kaivaa silloin edes kameraa esille. Kuvia tietokoneelle siirtäessäni suorastaan yllätyin, kun kukkakuvien sijaan muistikortilta löytyi enemmän Nestorin ja Inkerin kuvia kuin puutarhanäkymiä. Minimaailmasta räpsityt otokset säästän kuitenkin talviaikaan. Nyt on tarjolla vähän epämääräinen setti niin köynnöksistä kuin hyötykasveistakin.

Loistokärhö 'Hagley Hybrid' alkaa hiljalleen päästä kunnon vauhtiin kukinnassaan.

Kesäkuussa ihastelin, kuinka hyvin kaurajuuren kukat sointuvat ruohosipulin kukkien sävyyn: samanlaista liilaa kummassakin, toisessa kukat killuivat vain metrin verran korkeammalla kuin toisessa. Kaurajuuri kukkii edelleen mutta nyt sen vieruskaverina kukkii sokeriherne 'Grijze Roodbloeiende'. Kaurajuuren kukinta on kestänyt mukavan pitkään. Asiaa on saattanut auttaa sekin, että olen leikannut kuihtuneita kukkia pois sitä mukaa kun olen niitä huomannut.

Yksi kaurajuuren varsi oli kääntynyt sivuun, joten sain sen ja herneen kukat ikuistettua samaan kuvaan.

Tästä näkyy kaurajuuren kasvutapa. Korkeutta on lähemmäs 1,5 metriä.

Mansikat eivät oikein pidä näistä sadekeleistä. Joka kerralla saa kerätä kourallisen homehtuneita raakileita tai puolikypsiä marjoja kompostiin. Onneksi mansikoita on tullut tänä vuonna paljon enemmän kuin viime kesänä, niin olemme saaneet suuhunkin enemmän kuin puolikkaan marjan henkeä kohti. Kuukausimansikat ja lasten luumupuun alla olevat ahomansikat aloittivat mansikoiden satokauden ja jatkavat sitä syksyyn saakka. Seuraavaksi aloitti jatkuvasatoinen, amppelimansikkana alunperin ostettu mansikka, joka sekin jatkaa kukintaa ja raakileiden kasvatusta pitkälle syksyyn. Nyt puutarhamansikka 'Frida' on päässyt kunnon vauhtiin. Kun on tottunut kuukausi- ja ahomansikan sekä pienehköjä marjoja tekevän amppelimansikan kokoluokkaan, 'Fridan' marjoissa on ollut ihmeteltävää niin lapsille kuin aikuisille. Punnitsin ihan uteliaisuuttani eilisen marjasadosta muutamia mansikoita ja ulkoisen olemuksen lisäksi myös paino puhui omaa kieltään. Isoin kuukausimansikka painoi 2 grammaa ja kourallinen niitä 21 grammaa. Isoin amppelimansikka painoi 18 grammaa. Pienin 'Frida' taas painoi 44 grammaa ja isoin peräti 57 grammaa. Suurin osa 'Fridoista' ylitti 50 gramman rajan, joten kyse ei ollut edes yksittäisestä mutanttimarjasta. Makuunkaan ei ole tarvinnut pettyä, sillä 'Frida' on hyvin makea ja mehukas. Aromissa on hieman metsämansikkaa.

Ei tarvinne sen tarkemmin selitellä, mikä mansikka on mitäkin lajiketta.

Tuoksuherneiden esikasvatus meni tänä vuonna vähän puolittain huitaistuksi. Lisäksi maahan istutuksen jälkeen taimet tuntuivat jurottavan pitkään ennen kuin lähtivät uudelleen kasvuun. Pelkäsin, että kukintakin viivästyy aivan loppusyksylle mutta niinpä vain yhteen jos toiseenkin on ilmestynyt hiljalleen nuppuja ja ensimmäiset alkavat jo aueta. Kunhan niiden pääkukinta alkaa, saisi olla poutaa, jotta pölyttäjät olisivat ahkerasti liikkeellä. Käytin nimittäin keväällä osan vanhoista siemenistä loppuun ja pariin pussiin jäi vain yksittäisiä siemeniä, jotka jätin siltä varuilta, että ensimmäinen erä ei itäisi. Itävyysprosentti oli melko hyvä mutta tuskinpa enää ensi keväänä jaksavat joukoittain itää. Siispä tarvitsen uutta siemensatoa tulevien vuosien tuoksuhernesatoa varten.

Nuotiopaikalla kukkii kaksi oikein herkullisen väristä yksilöä. Taustalla tummempi violetti, josta en niin välitä.

Nuotiopaikan seinäkkeissä kasvaa kolmea eri lajikkeen tuoksuhernettä: valkoista, vaaleanpunaista ja 'Old Spice Mix' -pussista kylvettyä sekoitusta. Yllä olevan kuvan kukat ovat viimeisenä mainitusta sekoituspussista, joten taimien värit ovat täysi arvoitus kukintaan saakka. Olen istuttanut eri lajikkeet eri paikkoihin, jotta pysyisin siementen keräämistä varten itse paremmin kartalla siitä, mitä on missäkin. Aina ei tule merkittyä erityisen kauniin värisiä yksilöitä nauhalla, joten kuihtuneita kukkia leikatessa joutuu olemaan muistin varassa. Olisi perin ikävää leikata juuri ne palon alut, jotka piti jättää siementen keräämistä varten kasvamaan. Tosin eipä sekään ole varma lupaus seuraavan vuoden kasvien väreistä, sillä useampi eri värinen kukka lähekkäin voi risteytyä keskenään ja jälkeläiset olla ihan mitä tahansa. Tuleepahan hieman jännitystä elämään.

Ensimmäiset mantsuriankärhön kukat alkavat avautua.

Samassa seinäkkeessä ylemmän kuvan tuoksuherneiden kanssa kiipeilee kaksi alkukesällä istutettua kärhöä. Kellarissa talvehtineet mantsuriankärhö ja loistokärhö 'Diamond Ball' eivät häiriintyneet maahan istutuksesta, vaan lähtivät reippaasti kasvuun. Nyt ne aloittelevat kukintaa. Mantsuriankärhö oli minulle jo vanha tuttu, sillä edellinen yksilö kuoli pari vuotta kasvettuaan erityisen hankalan talven seurauksena. Olin istuttanut sen ohjeiden mukaan melko pintaan, mikä saattoi olla syynä menehtymiseen. Uusi yksilö pääsi parempaan paikkaan juuristo yhtä syvälle istutettuna kuin loistokärhöillä. Toivon mukaan kärhö osoittautuu edellistä pitkäaikaisemmaksi asukkaaksi. Mantsuriankärhöstä on tietääkseni kahta eri kantaa, joista toinen tuoksuu ja toinen ei juurikaan. Jotta saisin varmasti tuoksuvan yksilön, ostin taimen viime syksynä kukkivana. Parista pienestä kukasta ei hentoa häivähdystä enemmän tuoksua irtoa mutta kunhan kukkia alkaa olla kymmeniä ellei satoja auki, ei tarvitse olla ihan nenä kiinni kukassa hunajaisen tuoksun aistiakseen.

Päivän kärhö olkoon tänään 'Diamond Ball', jonka ensimmäinen kukka on melkein auki.

Jouduin eilen illalla melko yllättävään tilanteeseen ihan omalla kotiovellamme. Kello oli melkein kahdeksan, kun ovikello soi. Mennessäni avaamaan oven hämmästyin todella, kun oven takana ollut mieshenkilö kysyi ensimmäisenä hyvää iltaa toivotettuaan, ovatko vanhemmat kotona. Tiesin kyllä näyttäväni ikääni reilusti nuoremmalta (ja varsinkin meikkaamattomana, niin kuin kotona siihen aikaan normaalisti olen) mutta eipä ole vuosikausiin enää alaikäiseksi luultu. Ällistys varmaan näkyi kasvoiltani, sillä sekunnin hiljaisuuden jälkeen hän itsekin alkoi pahoitella erehdystään ja esitti sitten asiansa. Saman kadun asukas oli ja olemme vielä jutelleetkin muutaman kerran kohdakkain kadulla sattuessamme. Ei siinä mitään, jos viisi tai kymmenen vuotta nuoremmaksi luullaan, sillä silloinkin arvaus osuu reilusti täysi-ikäisyyden puolelle, mutta parikymmentä vuotta pois alkaa tuntua yhtä loukkaavalta kuin teini-ikäisestä tuntuisi, jos melkein nelikymppiseksi luultaisiin. Tai jos nelikymppistä veikattaisiin kuusikymppiseksi. Ei imartelisi varmaan sekään. Pitänee jatkossa laittaa lapset avaamaan ovi, niin vältyn tahattomasti nolaamasta pahaa-aavistamattomia ovikellon rimputtelijoita.

Loppuun vähän auringon lämpöä neljän päivän takaa. Tummapapurikko nautiskeli kehäkukista.

Kivaa viikkoa!

Uusia kukkijoita

Ensimmäinen kaukasiankirahvinkukan avonainen kukka. 

Itselle uusien kasvien kasvattaminen on aina yhtä jännittävää. Ensin miettii, viihtyykö taimi juuri siinä mihin sen on mennyt istuttamaan, sitten alkaa odotella ensikukintaa ja sitä, kuinka kukkien väri sointuu vieruskavereihin. Joidenkin kasvien kohdalla sitä ensimmäistä kukintaa joutuu odottamaan vuosikaudet, kuten kävi parin muuton jälkeen majapenkkiin asettuneelle vaahtera-angervolle (rikkoviuhka). Vasta monen vuoden odottelun jälkeen se suvaitsi tänä vuonna tehdä yhden, hädin tuskin pikkurillini kokoisen kukinnon ja piilotteli sitäkin lehtiensä seassa. Se on aikamoinen saavutus, kun lehdistö itsessäänkin on hädin tuskin kymmenen sentin korkuinen. Elättelen toiveita, että mokoma hidastelija päättäisi ensi vuonna osoittaa olevansa odottamisen arvoinen. Kaukasiankirahvinkukka ei sen sijaan hidastellut eikä piilotellut ensikukintaansa. Sain pienen taimen viime kesänä ja nyt ensimmäinen kukkavarsi huitelee ritarinkannuksiakin korkeammalla ja puska pullistelee muutenkin sen verran komeasti, että pientä paikan viilausta taitaisi tarvita.

Ensimmäinen kukka on selin katselusuuntaan nähden, mutta raikas yhdistelmä ritarinkannusten kanssa tulee silti edukseen esille.

Tiesin toki, että kirahvinkukasta kasvaa korkea mutta eihän sitä aina osaa etukäteen ajatella, kuinka se istuu ympäristöönsä. Kukkien puolesta kasvi sopisi olemaan nykyiselläkin paikallaan mutta sen lehdet tulevat ehkä jo ensi kesänä tai viimeistään sitä seuraavana ahdistelemaan kanadanatsaleaa. Ritarinkannuksien vieressä olisi juuri sopivasti tyhjää tilaa kirahvinkukalle, olihan sinne suunniteltu suojaisa paikka nuokkusyreenille. Koska nuokkusyreeni on vasta viidentoista sentin korkuinen pikkutaimi, taitaa kirahvinkukka kiilata sen edelle paikkavalinnassa. Syreeni ei tarvitse kovin kummoista tilaa vielä vuosikausiin, joten se joutaa odottelemaan vaikka ruukussa sopivaa paikkaa. Samalla säilyisi kirahvinkukan ja ritarinkannuksen hieno väripari.

Mustalaukat kukkivat luumutarhassa viimeisten arovuokkojen kanssa.

Ukkolaukkojen kukinta oli tänä vuonna loistelias. Myös pensasryhmän seasta puskevat sorjalaukka 'Mount Everestit', lehtolaukat ja 'Graceful'-lajikkeen laukat kukkivat hienosti. Sen sijaan monien muiden laukkojen kukinnassa olisi vähän moitittavaa. Musta- ja tähtilaukat sekä saksalaismarketista hamstratut sekoitukset ovat ilmeisesti ottaneet joukkopaon ja niistä ainoastaan viime syksynä luumutarhaan istutetut mustalaukat kukkivat. Pallolaukat tekivät lehtiä mutta eivät kukkineet. Viime syksynä istutetuista napolinlaukoista ei ole näkynyt lehdenkärkeäkään. No, eipä tarvinnut miettiä, millä kasvilla peittäisi laukkojen rumasti kuihtuvat lehdet. Mustalaukoista pidän kuitenkin niin paljon, että niitä on pakko ostaa tänäkin vuonna, jos sattuu tulemaan jossain vastaan. Niillä on kaunis, tiivis kukinto, joka vielä tuoksuukin hyvälle.

Näitä kahta kasvirypästä olen ihmetellyt keväästä lähtien.

Varjokujalla on ollut koko tähänastisen kesän mittainen mysteeri. Huomasin jo keväällä, että penkin päässä olevalta sammalikolta puskee kahdesta kohdasta taimia. Ensimmäisenä tuli mieleen, että olen kitkiessäni onnistunut karistamaan taskussa olleesta rucolapussista tai vastaavasta siemeniä niin nätisti kahteen läjään. Seuraavana mietin, olisiko joku hiiri tai myyrä jemmannut naapurin lintulaudalta talvivarastoja kukkapenkkiini. Teoria vahvistui, kun naapuri kertoi heillä kasvaneen lintulaudan kohdalla myös vastaavan näköisiä taimia. Auringonkukkia ne eivät selvästi olleet mutta onhan noissa siemenseoksissa yhtä sun toista mukana. Päätin ihan uteliaisuuttani jättää taimet kasvamaan, josko vaikka myöhemmin tunnistaisin ne paremmin. Kävin silloin tällöin tutkimassa taimia; haistelin ja tunnustan myös maistaneeni pikkuisen yhtä lehteä (huom. maistoin, en syönyt). Siinä vaiheessa olin jo mielestäni varma, että joku kaalinsukuinen kasvi on varmastikin kyseessä mutta ei mikään, mitä olin kylvänyt kasvimaalle. Nyt kun kasvit ovat alkaneet kukkia, ne näyttävät minusta rapsilta, mutta googlaamalla en löytänyt talvilintujen siemenseosta, jossa sitä olisi mukana. Ehkä seokseen on kuitenkin eksynyt sen siemeniä mukaan.

Herneitäkin on maisteltu, tällä kertaa jännitettiin, sisältävätkö violetit pavut myös violetteja herneitä.

Lapsille ehkä jännittävin odotettava on ollut violetti herne 'Blauwshokker'. Ja myönnettäköön, että olen itsekin odottanut niiden kasvamista mielenkiinnolla. Nyt ensimmäiset olivat kasvaneet tarpeeksi suuriksi maisteltaviksi. Vihreä 'Kelvedon Wonder' on suosikkilajikkeemme eikä se pettänyt tälläkään kerralla. 'Blauwshokkerin' pienemmät herneet maistuivat hyvin samanlaisilta mutta isommiksi ehtineet olivat hiukan karvaamman makuisia. Ihan syötäviä kuitenkin. Pieni pettymys tuli siitä, että itse herneet olivatkin vihreitä eivätkä violetteja. Joka tapauksessa sekä kukat että palot ovat koristeellisia kasvimaalla ja 1,5 metrin korkuiseksi kasvava puska muutenkin näyttävän näköinen, joten 'Blauwshokkereille' on varmasti oma pieni sijansa kasvimaalla jatkossakin.

Aurinkopenkkiä pihaantulosta kuvattuna.

Etupihalla minua ilahduttaa erityisesti se, että purppuraheisiangervo on vihdoin niin kookas ja tuuhea, että sen erottaa jopa kuvissa. Kunhan se vielä pikkuisen kasvaa, siitä tulee oikein hyvä taustakasvi aurinkopenkin muille kasveille ja kiva pari muutama metri siitä vasemmalla kasvavalle mustilanhortensialle, joka kukkii pian ensimmäistä kertaa kunnolla. Niiden välissä piti olla pitsipihlaja mutta kuten edellisessä postauksessa kerroin, se nyt päätyi vesimyyrän takia takaisin ruukkuun. Aika näyttää, millä kasvilla sen korvaan vai saisivatko hortensia ja purppuraheisiangervo kurottua aukkoa riittävästi umpeen. Sähäkänsiniset ritarinkannukset eivät aivan sovi penkin värimaailmaan mutta eipä niiden tilalle ole tällä hetkellä mitään muutakaan laittaa. Ne kukkivat kuitenkin sopivaan aikaan ja tuovat korkeutta penkin taka-alalle kärhöjen ja purppurapunalatvan kaveriksi, joten saavat toistaiseksi olla. Ehkä korvaan ne joskus valkoisella ritarilla. Tai uusilla kärhöillä. Tai jollain muulla.

Kärhökaaripenkin alussa kukkivat myskimalvat.

Vanhemmilla ja valmiimmilla, jos niin voi harrastelijapuutarhassa koskaan sanoa, alueilla kukintavuorot vaihtelevat juuri sopivasti: kun yksi lopettaa, seuraava aloittaa. Kärhökaaripenkin alkupäätä ei tule kovin usein esiteltyä. Siellä on vain perusperennaa eikä juuri mitään sen kummempaa. Alkukesällä bellikset ja lemmikit ovat sen päätähtiä ja tällä hetkellä valkoinen myskimalva yrittää kovasti haudata kaiken alleen. Aivan lähiaikoina pitää alkaa napsia niistä latvoja kompostiin, jotta siemensatoa ei tulisi ihan niin paljoa ympäriinsä. Heti kun malvojen pääkukinta alkaa olla lopuillaan, on niiden takana olevien jaloangervojen vuoro ottaa vetovastuu kukinnasta. Samoihin aikoihin etureunan kuunliljat alkavat kukkia. Myöhäissyksyn kukinnasta vastaa taas myskimalva mutta ei enää yhtä runsaana kuin tässä vaiheessa kesää. Penkin kukintavuorot ovat aika oivallisesti järjestäytyneet mutta myskimalvojen leviämisen rajoittaminen käy välillä turhan työlääksi. Osa niistä saa antaa tilaa jollekin vaivattomammalle, kunhan keksin sopivan kasvin. Ehkä pari kärhöä ei olisi pahitteeksi tässäkään osassa penkkiä...

Neljän pinkin suora: pioni, kärhö, isotähtiputki, kärhö.

Kärhökaaripenkin keskiosan kukintaa olen esitellyt vähän väliä mutta tuskinpa se haittaa. Silmillä nähtynä neljän pinkin suora (tai ennemminkin käyrä) näkyy selvemmin kuin kuvassa. Sen muodostavat ihan viimeisiä kukkiaan esittelevä perintöpioni 'Elina', hyvään alkuun päässyt loistokärhö 'Omoshiro', sen takana oikein runsaasti kukkiva  tummanpunainen isotähtiputki ja taaempana majapenkin puolella ihan kukinnan loppumetreillä sinnittelevä tarha-alppikärhö 'Purple Dream'. Kun 'Purple Dream' lopettaa, vieressä vaaleanpunaiset jaloangervot ('Cattleya') alkavat kukkia. Pinkkiä pläjäystä tasoittaa kuutamohortensia, joka alkaa olla vihdoin pensaan mitoissa. Etualan pionin vasemmalla puolella kärhöportin kuusi kärhöä tuovat pionin jälkeen näyttävää kukintaa penkin etuosaan. Tällä hetkellä vasta PRINCESS KATE on ehtinyt saada muutamia kukkia auki ja 'The President' yhden.

Ristikit eivät oikein kukkineet keväällä mutta ottavat nyt vahingon takaisin.

Kärhörintamalla on päivä päivältä kukkaisampaa. Laskin, että kolmessatoista kärhössä olisi jo vähintään yksi kukka auki ja muutama on ihan lähipäivinä avautumassa. Vielä ei ole kukinnan huippuhetki käsillä mutta sen verran noita kukkia jo on, että pääsee kunnolla fiilistelemään eri näköisillä ihanuuksilla. Jännittävintä on tietysti ollut ensikukkijoiden nuppujen seuraaminen: tuleeko sitä mitä piti vai iloisia tai ongelmia aiheuttavia yllätyksiä.

Loistokärhö 'Voluceau' ei aloittanut turhia ujostellut, vaan poksautti kerralla useamman kukan auki.

'Multi Blue' on availlut kukan kerrallaan. Yläreunassa kunnolla kerrannainen kukka ja sen alapuolella vähän epämääräisen muotoinen, josta tullee myös kerrottu.

'Multi Blue' toiselta puolelta. Kunnon kerrannaisia kukkia on avautumassa ainakin pari myös tälle puolelle.

Päivän kärhökuvaksi nostettakoon kuitenkin ensikukkija CORINNE, eli 'Evipo063'.

Harmillista kyllä, useamman päivän poutasää vaihtui tänään tihkusateeksi. Kesän tuntu jotenkin kummassa häviää heti kun aurinko ei enää paistakaan ja on koleampaa. No, jospa ei sentään sataisi kaatamalla eikä montaa viikkoa putkeen. Vai tilaisiko joku vielä sadetta, jos vaikka tällä kertaa onnistuisin ne manaamaan muualle?

Tyyli vapaa, sanoi tomaatti!

Ihmisen näkökulmasta katsottuna näyttää välillä siltä, ettei ihan kaikilla puutarhan asukeilla ole aina välttämättä selvät sävelet puuhissaan. Postaus sisältää tänä kesänä kameran muistikortille taltioituneita kasvi- ja eläinmaailman mielikuvituksellisia tyylinäytteitä sekä sopivalla hetkellä napattuja otoksia höystettynä huumoripitoisilla teksteillä.

Meden saaminen myskimalvan kukasta vaatii välillä akrobatiaa.

Kuvasin mustaa kivikkokimalaista tarhakeijunkukassa, kun samaan kuvaan pörähti photobombus!

Siivetön kimalainen etenee hyppimällä kukasta kukkaan. Doing!

Veeeenyyyytyys. Okei. Tämä näytti hauskemmalta luonnossa kuin kuvassa. Yksittäiset kukat taipuivat sen verran kauas toisistaan, että kimalainen joutui ruokailemaan äärimmilleen venyttäytyneenä.

Hyötykasvipuolellakin osataan esittää persoonallisia tyylinäytteitä.

'Markana' -herneen kärhit olivat vielä heinäkuun alkupuolella melko maltillisia. Loppukesällä koko kasvusto oli yhtä sekasotkua ja repaletta, kun palkoja joutui repimään irti kärhien seasta. Itse asiassa koko hernepenkki lojui pitkin maata, sillä tukikepit pettivät kasvuston painosta.

Etsi kuvasta tomaatin latva. Vihje: latvan näköinen osa kohti kuvan oikeaa ylänurkkaa on varas. 'Rosella' taisi varastaa samassa laatikossa kasvavan 'Maskotkan' varastolannoitteet ja sai niistä päänsä sekaisin...

Valkosipulit päättivät tänä vuonna käyttäytyä persoonallisesti: löytyy jättikokoisia yksikyntisiä ja lukuisiin minikynsiin jakautuneita pieniä valkosipuleita. Lisäksi yksi siamilainen kaksonen ja pari "kaunein kankku" -kisoihin osallistuvaa kaksikyntistä. Onneksi ei sentään pitkäkyntisiä...

Jokohan tinttipuussa kypsyvät sinitiaiset ovat valmiita kerättäviksi?

Loppuun vielä pari kuvaa heinäkuulta. Jäin kirjaimellisesti sanattomaksi, kun löysin sarvileukoijan kukissa lepäilevän kimalaisen. Näin persoonallista tyylinäytettä en ole kyllä eläissäni nähnyt!

Kaverilla ei ollut kiire tästä mihinkään.

"Vie se kamerasi nyt hiiteen siitä!"

Piristystä päivääsi!

Kukkia ja muita juttuja

Palataan takaisin omalle pihalle, niin kuin edellisessä postauksessa lupasin. Kylmyys hidastaa nuppujen aukeamista ja kasvua muutenkin. Tomaateilla ja kurpitsoilla on ollut harsot ympäri vuorokauden, ja patiolla oleville chileille ja paprikoille olen joutunut laittamaan harsoa yöksi. Täällä on ollut öisin 5-7 astetta lämmintä. Aika kylmää heinäkuuksi. Odotan lämpimämpiä kelejä, jotta kauan odottamani kärhöjen nuput alkaisivat pian aueta. Tänä vuonna olisi tulossa tähän asti paras kärhöjen kukintavuosi.

Luumutarhan ensimmäinen rusolaukka kaunistuu koko ajan. Ne tulevat aikanaan näyttämään kauniilta noustessaan kurjenpolvien keskeltä. Taustalla peittokurjenpolvi 'Cambridge'.

Kivipolku patiolta metsänreunapenkin istumakivelle on vihdoin valmis. Jossain vaiheessa luulin jo, etten saa sitä tänä kesänä valmiiksi kivien loppumisen takia, mutta onneksi niitä sitten löytyi, kun aloin kaivella kärhökaaripenkin laajennusta. Lisää kiviä kaivataan vielä kolmiopenkin reunustamiseen. Ja olisi täällä monen monta kukkapenkkiäkin vielä, joihin tarvittaisiin siisti reunus. Nyt pidän kuitenkin hetken taukoa kiviprojekteista ja keskityn välillä ihan johonkin muuhun. Välillä on hauska verrata tapahtunutta muutosta, joten tein kolme ennen-jälkeen-kollaasia. Vasemmanpuoleisissa kuvissa viime syksyllä kesken jäänyt tilanne, oikealla näkymät suunnilleen samoista kohdista nyt.

Nämä kuvat ovat patiolta kohti metsänreunapenkin istumakiveä. Ritarinkannus on ainakin nappivalinta metsänreunapenkin takalaitaan, sillä ne näyttävät minusta jatkavan polun linjaa kohti kaukaisuuteen.

Istumakiveltä pation suuntaan. Viime syksynä otettu kuva ylävasemmalla on otettu istumakiven takaa, yläoikealla istuin itse kivellä kuvaamassa. Kukkapenkki ei siis ole mystisesti pienentynyt ja lyhtykin on edelleen kiven vieressä!

Viime syksyltä ei ollutkaan sellaista kuvaa, jossa olisi näkynyt myös grillikatoksen ja liiterin edusta. Eipä siellä kyllä kaivantoa kummempaa ollutkaan, toisin kuin nyt. Tämän vuoden kuvat on otettu ennen sadetta, joten osa kiveyksestä on vielä kivituhka- ja multapölyn peitossa.

Jos ihmettelitte oikeanpuoleisissa kuvissa heti pation ja luonnonkivipolun kulmassa olevaa rikkaruohottunutta ja kärsineen näköistä lämpärettä, niin sen ei ole tarkoitus jäädä lopullisesti siihen. Jotain suunnitelmantynkää sen tilalle jo on, mutta jääkööt toteutus ensi vuoteen. Sen paljastan, ettei kyse ole nurmikosta.

Vessakimppu pikkujasmikkeen ja pikkusydämen kukista.

Huomasin muuten aiemmin kesällä, että mitkään kitkemistyökaluni eivät oikein toimi kivikkorinteessä tai näillä luonnonkivipoluilla. Meillä oli kärhötukien rakentamisesta jäänyt harjateräksen pätkiä, joten kysyin isännältä, saisiko niistä taivuteltua sopivan työkalun. Isäntä tuumaili hetken aikaa ja pian olikin juuri toiveiden mukainen työkalu tehty. Itse olisin tyytynyt vähän rujommankin näköiseen välineeseen, mutta isäntä teki ihan viimeisen päälle.

Käteni mukaan muotoiltu kahva on viimeistelty polttamalla ja teräosa on tarpeeksi ohut mahtuakseen ahtaampiinkin rakosiin. Maali tosin alkoi kulua jo muutaman neliön kitkemisurakan jälkeen, mutta sen tiesi isäntäkin, ettei se tule kestämään. Pääasia, että toimii hyvin ja olihan se hetken aikaa oikein tyylikkään näköinenkin.

Viime kesänä loistokärhöjen pistokaslisäysyritykseni menivät pieleen osittain omaa huolimattomuuttani. Nyt onkin pakko hehkuttaa tämän vuoden tulosta: ensimmäinen pistokastaimi on kasvattanut juuren ruukun pohjareiästä ja on alkanut tehdä lehtiäkin. Yksi seuraavista taimista on ollut reilun kuukauden ilman muovihupun suojaa ja seuraavat pari tainta kolmisen viikkoa, eikä yksikään ole nuutunut, joten jospa niissäkin on pian juuria näkyvissä.

Maaliskuun lopulla otettu 'Kaiser' on lähtenyt kasvuun. Keskellä olevat lehdet ovat uutta kasvua. Tämä on ainut neljästä pistokkaasta, joka selvisi. Kylvömullassa olleet kuolivat ensimmäisenä, toinen kasvusammalessa ollut sinnitteli pitkälle, mutta ei jaksanut kuitenkaan juurtua. Tämäkin on siis kasvusammalessa.

Pistokaskaapin tämänhetkinen tilanne. Etummaisena viikon vanhoja 'Albina Plenan' pistokkaita, niiden vasemmalla puolella reilun viikon vanhoja 'Jackmaniin' pistokkaita, oikealla edessä pikkuruukussa vähän toivottomalta näyttävä 'Hagley Hybrid' (1.5. otettu), takana oikealla pari 'Princess Katea' ja takimmaisena kaksi 'Hagley Hybridiä', molemmat kesäkuussa otettuja.

Kovin suuria odotuksia ei ole Hagleyn juurtumiseen, sillä kaksi kolmesta näyttää jo tässä vaiheessa aika epämääräisiltä. Myös toinen 'Princess Kate' näyttää vähän kunnottomalta. Minulle riittää se, että saan yhden kutakin lajiketta juurtumaan, sillä se on näiden kasvatuksen hankalin vaihe. Talven yli pienetkin kärhöntaimet menevät yleensä yhtä luotettavasti kuin isommat ja ensi kesänä niiden pitäisi jo kukkiakin, ainakin muutaman kukan voimin.

Ensimmäinen purppurarevonhäntä alkaa kukkia. Melkein tarvitsee suurennuslasin sen näkemiseen, kun koko kasvilla on korkeutta vaivaiset 20cm. Mutta kukkii kuitenkin!

Viime vuonna harakat keksivät mansikkamme, tänä vuonna apajille ilmestyi nelijalkainen mansikkarosvo. Linnut pysyivät poissa verkkohäkin avulla, mutta kurrepa oli keksinyt porsaan... oravanreiän yhdeltä reunalta ja toi vielä kaverinsakin mukaan varkaisiin.

Ulospääsyä piti hetki etsiä, vaikka olivat ilmiselvästi käyneet varkaissa jo useamman kerran.

Sillä aikaa kun toinen riehui häkissä, kaveri mussutti mansikanraakiletta niityn reunassa. Olohuoneen ikkunasta ei saanut tämän tarkempia kuvia kuvattua, mutta kyllä näistä sen verran selvää saa, että oravan tunnistaa.

Kävin laittamassa lisää verkkoa ja ankkuroin kaikki tikuilla maahan kiinni, mutta aika tyhjiin olivat ehtineet yön aikana mansikkapuskat syödä. Yksi vastoinkäyminen siis lisää tämän vuoden hyötytarhailuun. Tasapainon vuoksi pitää laittaa loppuun kuva ensimmäisistä sokeriherneen kukista.

Eivätkö olekin söpön värisiä!

Mukavaa alkavaa viikonloppua!

Riemunkiljahduksia!

Hankia kaivelemalla löytyy aarteita: muutamia (lue: kymmeniä) lapiollisia lunta lensi tontin rajan ulkopuolelle kunnan metsään, kun kaivelin alppiruusut esiin. Ensimmäinen riemunkiljahdus tuli siitä, kun sormi upposi helposti syvälle multaan, eli alunperinkin vähäinen routa on sulanut jo hangen alla pois. Se toinen riemunkiljahdus löytyi alppiruusun alta: jouluruusussa on nuppuja vaikka millä mitalla! Nyt joku varmaan ihmettelee, mitä kalkinsuosija tekee happaman maan kasvien penkissä (siis muuta kuin kukkii). Syy on se, ettei sille ollut silloin muuta paikkaa vapaana, enkä ole sitä lähtenyt siirtelemäänkään, kun kerta viihtyy tuossa.


Pari päivää, niin nämä ponkaisevat pystyyn.

Takanurkan kukkapenkki on jo osittain sulanut. Ensimmäinen mansikan taimi näyttää selvinneen hengissä talvesta. Niitä on tuossa penkissä viisi ja ne ovat jotain amppelimansikkaa. Kaivan ainakin osan niistä tänäkin vuonna joko isoon ruukkuun tai amppeliin.

Kohta tämä penkki on sulanut kokonaan. Pihakartassa tämä on nimellä takanurkka.



Kivikkorinteestä on lapioitu monena päivänä lunta pois. Tänään pääsin kiviin asti ja mitäs sieltä löytyikään: kolmas riemunkiljahdus pirteän näköisen tähtilevisian muodossa. Levisia näytti paljon paremmalta kuin syksyllä, vaikka oli vielä hetkeä ennen 30-senttisen hangen ja liuskekiven palasen alla. Joku minulle naureskeli, kun syksyllä asettelin sateensuojaa yhdelle mitättömälle kasville.


Levisian ensimmäinen talvi ohi.

Pari viikkoa sitten esittelin melkein surkuhupaisan kuvaparin, jossa vertasin tilannetta 22.3. ja 8.4. keskenään. Tänään otetusta kuvasta näkee selvästi, että jotain on tapahtunut. Lähinnä ikkunaa olevaan kinokseen ei ole lapiolla koskettu kertaakaan, mutta kunhan saappaan varsi riittää, alkaa lapio heilumaan. Päätin nimittäin, että vähät siitä, vaikkei juhannukseen mennessä pääsisi nurmikkoa leikkaamaan, mutta kukkapenkit haluan esille!

Vasemmalla 22.3, oikealla 19.4.

Kurkistetaan eteiseen: herneissä on jo neljä palkoa, hortensiassa on useita nuppuja ja kirvan mokomat eivät jätä yhtä verenpisaraa rauhaan. Olikohan "tuholaispuikko" vanhentunut vai onko täällä joku superkirvalaji, sillä yhtään kuollutta kirvaa en ole verenpisarasta löytänyt. Vaikutuksen piti alkaa muutamassa päivässä ja kolmatta viikkoa tässä käsipelillä kirvoja listin. Pitänee kokeilla seuraavaksi mäntysuopaa.

Kohta herkutellaan!

Karpaattienkellot kasvavat hissun kissun.

Samettiruusutkin majailevat nykyisin eteisessä ja pääsevät hyvällä säällä ulkoilemaan muiden kanssa.

Pähkinä purtavaksi: mitähän mahtavat olla nämä taimet? Kaivoin ne viimekesäisen lumihiutaleamppelin seasta ihan pikkutaimina. Amppelissa on ollut lumihiutaleiden kaverina pelargoni ja lobeliaa ja toivoinkin, että olisivat jonkun noista kolmesta siementaimia. Syksyllä amppeli oli etupihan kiveyksellä, josta on voinut karista siihen myös jotain rikkaruohoa (peltolemmikki, rönsyleinikki ja ratamo ainakin löytyvät pihalta yliedustettuina).


Mitähän nämä taimet ovat?

Pettymyksiäkin sopii joukkoon. Olen ihmetellyt, mikseivät 5.4. istutetut viisi tuoksumiekkaliljan sipulia ala kasvaa. Tänään kaivelin niitä varovasti esille ja kahdessa oli elonmerkkejä. Kolmeen oli tullut jotain homekasvuston alkua pohjaan. Kovia olivat muuten, joten tökkäsin takaisin purkkeihinsa. Onkohan vika sipuleissa vai kasvattajassa?


Menetetyt tapaukset?

Huomiseksi olikin tännepäin ennustettu vesisadetta melkein koko päiväksi. Jospa nuo loputkin lumet lähtisivät viimein vajumaan kunnolla. Mukavaa loppuviikkoa!