Kilpajuoksua sadekuurojen kanssa

Olen erittäin pahoillani joutuessani ilmoittamaan, että meillä satoi taas. Kahtena päivänä. PALJON. Toki jonkinlaisia sateen mahdollisuuksia on ennusteissakin koko ajan, joten eipä tulleet sateet yllätyksenä. Toivon vain koko ajan, että edes osa pilvistä tiputtaisi lastinsa johonkin muualle kuin tähän.

Tuolta lännestä ne myrskypilvet lipuivat vääjäämättä lähemmäs uhkaavan murinan säestämänä.

Eilen minulla oli tarkoitus tehdä kiireesti niin paljon pihahommia kuin ehdin ennen sadetta. Kitkettävää on vähän joka puolella mutta ei onneksi mitään isompaa ongelmaa. Lähinnä voikukkia, rentohaarikkoa ja peltolemmikkiä, joka aloittelee kukintaa juuri nyt kun puistolemmikit ovat kukkineet. Joka tapauksessa loppujen penkkien kitkemisellä alkaa olla jo pienesti kiire, sillä sunnuntaina meille tulee Ylä-Savon puutarhaseura pihakierrokselle. Haluaisin, että vierailijoille jäisi mieleen kukat ja siistit kivipolut eivätkä rikkaruohot. Viimeisille aukkopaikoille en mahda mitään mutta ei minun tarvitsekaan. Jos joku kohta on kesken, niin se sitten on. Kuukauden päästä kaikki näyttäisi paljon rehevämmältä ja varmasti puutarhaharrastajat sen ymmärtävät.

Pation vieressä syyshortensian ja kärhöjen aluskasvillisuus alkaa vihdoin olla rehevä.

Minulla oli tarkoitus laittaa pelkästään yhtä valkokukkaista kurjenpolvea kasvamaan pation luota lähtevän istutusalueen päähän. Kasvatin siemenistä itse tuon ylläolevan kuvan vasemmassa laidassa olevan korkeamman kurjenpolven. Muut sain äidiltäni pieninä taimina. Äidiltäni tulleet taimet eivät kukkineet vielä viime kesänä, joten en sen kummemmin edes tutkinut, ovatko ne samaa vai eri lajia. Pienemmän koon ja hieman eri näköiset lehdet pistin vain keskenkasvuisuuden piikkiin. Nyt, kun kumpikin sortti kukkii, on päivänselvää, että eiväthän ne samaa lajiketta ole. Äidiltäni tullut kurjenpolvi on todennäköisesti peittokurjenpolvi 'Biokovo' mutta mikähän ihme on sitten tuo omani? Sattuuko jollain olemaan samannäköistä omassa puutarhassaan? Korkeutta sillä on 40-45cm kukkien kanssa.

Oma kurjenpolvi vasemmalla, äidiltä tullut oikealla.

Kauaa en kurjenpolvia tutkinut, sillä oli tarkoitus saada edes yksi kivipolku kitkettyä. Kitkin polkujen saumoja edellisen kerran joskus alkukeväästä. Onneksi polut olivat säilyneet melko siisteinä, niin ei mennyt hermot ja koko päivä siinä touhussa. Tuntuu, että rikkaruohot vähenevät sitä mukaa kun sammal valtaa saumoja. Muutama sitkeä voikukkakin puskee ehkä vähemmän innokkaana, kun niistä on säännöllisesti kaivettu lehdet ja osa juuresta pois. Halusin saada muutakin aikaan, joten päätin kitkeä ainoastaan pisimmän, patiolta nuotiopaikalle johtavan polun ja kukkapenkkien reunat polun varrelta. Lyhyempi polku jäi jollekin toiselle päivälle mutta kävin kuitenkin kitkemässä jo senkin reunukset. Patiolla ja etupihalla on myös muutama kiveyksen sauma siistittävänä.

"Vielä vähän jäljellä, jaksaa jaksaa!"

Koko aamupäivän olin tavallaan jatkoajalla, sillä sateen piti alkaa jo aamuyhdeksän tienoilla. Meillä kuitenkin paistoi alkuun aurinko ja vasta lähemmäs kymmentä alkoi lipua ohutta pilveä auringon eteen. Samoihin aikoihin alkoi kuulua ukkosen murahtelua. Kuulosti siltä, että ainakin yksi ukkosrintama meni idän puolelta ohi. Vilkaisin ukkostutkastakin ja sen mukaan salamointia oli tosiaan ollut muutaman kilometrin päässä idän suunnalla. Melko pian sen jälkeen alkoi lännen suunnalta kohota hyvin pahaenteisen näköistä tummaa pilveä. Aamulla sääennusteessa näkynyt parin millin sade oli vaihtunut lähemmäs kymmentä milliä, joten minulle tuli kiire vetäistä halkopinojen päälle pressut. Ei niitä oltu kokonaan pois otettukaan missään vaiheessa mutta olen aina aamuisin yrittänyt muistaa nostella niitä sen verran sivummalle, että yön aikana tullut kosteus pääsisi haihtumaan. Edellinen rankkasade roiskutti sen verran vettä rännistä halkopinon päätyyn, että vedin toisen pressun varuilta päädyn suojaksi. Juuri kun sain halot peiteltyä ja kottikärryllisen rikkaruohoja vietyä kompostiin, ensimmäiset nyrkinkokoiset vesipisarat alkoivat läiskähdellä maahan.

Sisälle mennessä kuvasin nopeasti kivikkotörmäkukka 'Pink Mistin'. Kolmas ei selvinnyt talvesta, joten sen tilalla on nyt kivenmurikoita.

Ehdin juuri sisälle, kun taivas aukeni. Samalla hetkellä alkoi tuulla rajusti ja näkyi ensimmäinen salamakin. Kaupunkialueella ei kai välttämättä tarvitsisi nykyään enää vedellä sähköjohtoja irti seinästä mutta meillä on ollut tapana varmuuden vuoksi nykiä kaikki arempien sähkölaitteiden pistokkeet pois ukkosen lähestyessä. Johtoja irrotellessani alkoi kuulua kummaa kopinaa. Tietysti juuri nyt piti tulla rajun rankkasateen ja tuulen seassa myös sentin kokoisia rakeita. Rännit eivät vetäneet vettä lähellekään sitä tahtia, mitä taivaalta tuli. Suurin osa katolta valuvasta vedestä ei tainnut edes osua ränneihin, vaan lensi pitkässä kaaressa rännien yli. Keittiön ikkunasta ei nähnyt välillä mitään, sillä tuuli suoraan kadulta. Talon seinä kastui ikkunoiden yläpuoleltakin, mitä ei kovin usein tapahdu. Toisaalta takapihan puoleinen seinä säilyi täysin kuivana.

28.6.2023 oli melkoisen rajut näkymät. Katsokaapa tuota luumupuuressukkaa aurinkovarjon vasemmalla puolella.

Patiolle tulvinut vesi valutti sulamatta jääneet rakeet kukkapenkin reunaan.

Reilussa tunnissa sademittariin kertyi hitusen vajaat 20 milliä vettä. Meni muutama tunti ennen kuin uskalsin lähteä kiertämään, miten puutarhan oli käynyt. Keltaisessa nurkassa yli tulvinut ränni oli tehnyt kymmenen sentin syvyisen kuopan kukkapenkkiin ja lähtenyt valumaan siitä leveänä purona kohti varjokujalle menevää porttia. Multaa (tai siinä vaiheessa litimärkää mutaa) oli kertynyt kolmisen senttiä portin alla olevalle kiveykselle. Siivoilin niitä vasta tänä aamuna takaisin kukkapenkkiin, johon tein vastaisuuden varalta kapean uoman nurmikon suuntaan. En tule varmaan ikänään saamaan kiveyksen saumoihin jäänyttä multaa pois!

Sieltä sun täältä löytyi reikiä. Köynnöskuusaman lehteen oli tullut sen verran raju osuma, että oksanpätkä oli mennyt lehden läpi.

Kuunliljat näyttävät kauempaa katsottuna suht hyviltä mutta lähempää reikäinen totuus paljastuu. Sormivaleangervot eivät edes yritä peitellä osumia, vaan lurpottavat mikä minnekin. Kärhöjen latvoja oli katkeillut mutta raparperi oli ottanut ihan pahiten siipeensä. Itikoita oli illasta niin paljon, etten tehnyt muuta kuin otin muutaman kuvan ja ravistelin pioninkukista vedet pois (onneksi muuten olin viritellyt niille tuet edellisenä päivänä!). Jos tälle päivälle olisi ollut koko päivän poutasäätä, olisin varmaan malttanut kerätä varsia ja tekaista vaikka kiisselin tai piirakan. Nyt leikkasin vain nopeasti muutaman pahiten repeilleen lehden pois ja jätin tarkemman siistimisen johonkin toiseen hetkeen. Sadetta kun oli tällekin päivälle luvassa jo heti aamusta alkaen.

Ukkostutkan mukaan ukkoskuuroja oli tullut muuallakin kuin meillä. Sanokaa, että teillekin tuli vedenpaisumus!

Tästä tuli siis toinen peräkkäinen päivä, kun yritin saada mahdollisimman paljon aikaiseksi ennen kuin sade kastelee kaiken. Kävi melkein samoin kuin eilen, että aamupäivän sää pysyi poutaisena, vaikka ukkonen jymähteli vähän väliä. Iltapäivällä alkoi ropista. Onneksi vain vettä tällä kertaa ja paljon vähemmän kuin eilen. Sademittariin ei kertynyt kuin vaivaiset viisi milliä. Liikaa sekin, sillä viikon sademäärä alkaa jo lähennellä sataa milliä. Nyt ihan totta voisin kokeilla kuukauden sateetonta jaksoa!

Ensimmäinen hajulaukka alkoi aueta. Vasemmanpuoleisessa kukassa kimmelsi niin söpösti aamukaste mutta eihän se kuvaan onnistunut.

Tätä kirjoittaessani paistaa taas aurinko mutta lännen suunnalta on tulossa sadepilven näköistä rintamaa, joka ei varmaan ehdi sataa kaikkea matkan varrelle ennen kuin osuu tähän. Mutta keskitytäänpä vihdoin sateesta napisemisen sijaan johonkin muuhun. Esimerkiksi puutarhaessuun. Nyt kun käyttökokemusta on kertynyt sille pari kuukautta, siitä on paljastunut merkittävä puute. Ihan tavallisia yleissaksia olisi tarvinnut monta kertaa mutta niitä vain ei ollut koskaan mukana. Aina tarvitsee katkoa jotain narua, kuihtuneita kukkia tai muita pehmeitä kasvinosia ja sen sellaista, mihin sekatöörit eivät ole optimaalisin työväline. Kävin siis ostamassa halvat sakset, joilla raskisi saksia vaikka multapusseja auki ja yritin sujauttaa niitä taskuihin. Yrittipä miten päin tahansa, sakset eivät menneet näppärästi mihinkään taskuun. Terä alaspäin ne puhkaisisivat pian reiän taskun pohjaan, terä ylöspäin ne osuvat ikävästi käsivarteen. Sivuttain ne eivät mahtuneet mihinkään taskuista. Kotoa löytyi joutilas pikalukko, jonka napsautin essun vyölenkkiin taakse oikean käden puolelle. Siinäpä sakset roikkuvat näppärästi mukana ilman, että haittaavat menoa. Tarvittaessa pikalukkoon saa muutakin roikkumaan.

Oman ahteripuolen kuvaaminen osoittautui yllättävän haasteelliseksi mutta osui sentään yksi kuva kohdilleen.

Löysin varastojen kätköistä myös pienen muistivihkon, jossa oli paikka lyhyelle lyijykynälle. Vihkoon on ollut näppärä merkitä asioita muistiin, kun kynä on ollut vihon mukana koko ajan eikä pyörinyt jossain eri taskussa tai unohtunut vaikkapa sisälle. Kuten takataskun yläreunasta voi nähdä, multaiset hanskatkin ovat sujahtaneet melko usein takataskuun. Puutarhatöitä on siis tehty ja essu ollut kovassa käytössä. Pian sen voisi pestäkin. Vaikka ensi viikolla. Tai viimeistään talven tullessa.

Tarha-alppikärhö 'Purple Dream' on vihdoin alkanut aukoa nuppujaan.

Seuraan juuri sadepilviä ja mietin, pitäisikö käydä ravistelemassa pioneista taas vedet pois vai kävisikö vasta seuraavan sateen jälkeen. Vaikeita valintoja...

Alkukesän kärhöt kukassa

Alkukesän kärhöpostaus on odotellut sitä hetkeä, että kaikki potentiaaliset kärhöt olisivat kukassa. Muiden puolesta postauksen olisi voinut tehdä jo viikko sitten mutta tarha-alppikärhö 'Purple Dream' antoi odottaa itseään. Eikä se lopulta päässyt tähänkään postakseen kukkivana, sillä kyllästyin odottamaan. Se kasvaa melkein täysvarjossa, mikä näyttää hidastavan kummasti vauhtia. Riittääpähän kukintaa pidemmäksi aikaa.

Tarha-alppikärhö 'Pink Dream' kasvaa valoisalla ja lämpimällä paikalla, joten se ei turhia viivytellyt.

'Pink Dream' kukki tänä vuonna jo ihan mukavasti mutta kukat levittäytyivät aika laajalle alueelle. Aidan edusta on "vaiheessa".

Vaiheessa on myös 'Purple Dream'. Nuput vain pullistuvat pullistumistaan mutta eivät poksahda auki.

'Purple Dream' kasvaa majapenkin kärhömajassa yhdessä neljän alppikärhön kanssa. 'Purple Dream' on majan oviaukon oikealla puolella ja sitä vastapäätä on tarha-alppikärhö 'Albina Plena'. Majan sivu- ja takaseiniä verhoaa äitini puutarhasta pöllityt kolme sinisen alppikärhön siementainta, joista kaksi on kukassa. Tai oikeastaan niiden kukinta alkaa jo olla ohi kun piti odotella sitä purppuraunelmaa. Tässä kuitenkin kuvia niiden kahden parhaasta kukinnasta.

Penkin etureunan kohdalle istutettu kärhö teki vain muutamia kukkia, suurin osa kukista kuuluu taaemmas istutetulle kookkaammalle kärhölle.

Maja olisi paljon vehreämpi, jos olisin toissa talvena huomannut suojata kärhöt jäniksiltä. Ne parturoivat kaikki alppikärhöt puolen metrin sängelle. Olen kuitenkin vakuuttunut, että kesän mittaan majan seinät ovat ainakin lähestulkoon vihreät. Tarkkaan jos kuvaa katsoo, niin penkin keskikohdalla olevan heinäseipään vasemmalla puolella näkyy sinisiä kukkia ja penkillä olevan lyhdyn yläpuolella useita kärhön versonkärkiä. Enää puolisen metriä ja versot koskettavat toisiaan.

Tässä perussinisen kukintaa lähempää. Kaksi vasemmanreunimmaista kukkaa ja muutama nuppu kuuluvat toiselle kärhölle.

Kuvassa sävyero ei oikein näy, mutta oikeanpuoleinen on se tavallisen sävyinen alppikärhö ja vasemmalla tummempi.

Muistan, kun viime keväänä pari teistä ihmetteli ainokaisen kukkivan alppikärhön tummaa sävyä. En itse silloin kiinnittänyt asiaan huomiota, vaan ajattelin, että kuva vääristää väriä. Nyt kun kaksi eri kärhöä kukki yhtä aikaa, huomasin, että se viime keväänä kukkinut yksilö on totta tosiaan tummempi ja toinen sellainen tavallisen vaaleansininen. Vertasin useampia kukkia ja seurasin kärhöjä kukinnan edetessä mutta ero ei tasoittunut missään vaiheessa. Perussinisen alppikärhönkin geeneissä siis voi olla sen verran vaihtelua, että se näkyy jälkeläisissä. Mielenkiinnolla odotan kolmannen kukintaa. Majan seinillä ei ole tilaa viidelle reippaasti kasvavalle alppikärhölle, joten todennäköisesti se haileamman sininen yksilö joutuu jossain vaiheessa tekemään tilaa muille. Nyt kun taimet ovat vielä pieniä, ne mahtuvat kiipeilemään yhdessä. Peittävätpähän majan vähän nopeammin.

Tummempi kärhö aamuauringossa.

Majassa on myös sinisiä raikastamassa (ja geenejään mahdollisiin siementaimiin sotkemassa) 'Albina Plena'. Tosin tämän yksilön pistokastaimi vain ja vajaan metrin korkuinen vasta.

Tässä se vanhempi yksilö koko komeudessaan. Se on vihdoin peittänyt seinäkkeensä melkein kokonaan ja piilottanut kompostorit taakseen.

Kellarissa talvehtinut loistokärhö 'Beautiful Bride' kuuluu ehdottomasti tähän postaukseen. Sen kukat ovat suunnilleen ruokalautasen kokoiset.

Kellarissa talvehtineista kärhöistä myös 'Evijohill' teki yhden kukan, mutta siinä oli ilmeisesti pakkasvioitusta tai jotain, sillä vain puolet terälehdistä avautui normaalisti. Puolet jäi minikokoisiksi eikä niiden värikään ollut ihan sitä mitä piti. Kärhö on kuitenkin muuten hyvävointinen ja uskon sen tekevän kukan tai pari vielä loppukesällä kunhan nyt ensin juurtuu rauhassa paikoilleen. 'Beautiful Briden' kaikkia nuppuja en raskinut katkoa, mutta eipä se ole ennenkään haitannut kärhöjä. Nyt on ollut kosteutta niiden juurtua. Eksytään vielä pikkuisen pääaiheen ulkopuolelle. Alkukesän kärhöjen kukinta on hiipumassa mutta ensimmäiset pionit aloittelevat kukintaa.

Aurinkopenkin pionit ehtivät ensimmäisenä. Vasemmalla oma siemenkokeilu muutaman vuoden takaa (täällä juttua siitä) ja oikealla nimetön, melkein valkoiseksi haalistuva kaunotar.

Laitettakoon välikevennyksenä seuraavaksi sunnuntai-iltapäivän sadealueen raja. Lähdin käväisemään liiterivarastossa ja sinne mennessäni ihmettelin, mistä on tullut vesipisaroita laatoitukselle. Lapsetkin kun olivat olleet jo pitkään sisällä leikkimässä. Kävelin eteenpäin ja sain kasvoilleni muutamia pisaroita. Pari metriä taaempana ei niin mitään. Kutsuin lapsetkin todistamaan sateen ja poudan rajamaastoa ja siinä hetken aikaa ehdimme huvitella kävelemällä sateeseen ja pois ennen kuin pisarointi loppui. Vaikka vettä on satanut tänä kesänä useammankin viikon tarpeiksi, niin tällainen sade oli ihan hauska ilmiö.

Tuolla sataa, täällä ei. Ristikit kukkivat vähän vaisusti tänä vuonna.

Ja tiedättekö mitä? Nyt kun pionit alkavat kukkia, sateita näkyy ennusteissa joka ikiselle päivälle. Suurimmaksi osaksi onneksi vain niitä nolla-pilkku-jotain kuuroja mutta eiköhän niistäkin ihan kunnon rankkasateet kehity, kun pilvet lähestyvät. Oi voi. Jätetään verkkokalvoille ja mieleen vesisateita hurmaavampi näkymä näkymä keijupuutarhasta. Sieltäkin on lemmikit revitty pois mutta se ei vähentänyt keijujen puutarhan satumaisuutta yhtään. Oikeastaan itse keijujen talo piiloutuu nyt satumaisesti kukkapilven alle. Pian keijut saavat kukkasateen yllensä, kun varjorikkojen ja haltiankukan kukat alkavat varista.

Keijupuutarhassa on oikea satujen kukkakatto.

Näihin tunnelmiin on hyvä lopettaa.

Taivaallinen pesulapalvelu

Meillä oli melkoisen märkä juhannusaatto. Niin märkä, että ihan omalla pihalla kastui yhtä hyvin kuin olisi järveen pulahtanut. Torstaina iltapäivällä alkoi sataa rajulla ukkoskuurolla höystettynä ja yhtä parin tunnin taukoa lukuunottamatta sadetta riitti perjantai-iltaan saakka. Kävin välillä tyhjentämässä niin sademittaria kuin sadevesisäiliöitäkin, jotta eivät tulvisi yli. Vesimittariin kertyi 28 tunnin aikana huimat 62mm vettä (meinaa siis sitä, että maahan tuli yllättäen, pyytämättä ja kohtuullisen nopeasti 62 litraa vettä neliömetrille). Meillä kun maa oli jo ennestään kosteaa, voitte arvata, että määrässä oli vähintään puolet liikaa.

Pisimmälle kehittynyt pioninnuppu ehti tähän vaiheeseen ennen kuin sai kunnon suihkun.

Miten meille sattuikin taas tänä kesänä osumaan tällaiset vesimassat? Tuli jo mieleen, että tässähän pitäisi hiljalleen alkaa markkinoida lähialueiden kuivuudesta kärsiville alueille mahdollisuutta tuoda oma vesisäiliö meidän pihalle täytettäväksi aina silloin kun sääennusteissa povataan edes puolen päivän kuurosateita. Tässä kun alkaa tuntua vahvasti siltä, että se 0,1 millin sateen mahdollisuus heittää meille vähintään 1mm sateen. Nyt kun oli ennustettu nämä reilun vuorokauden sateet (0,1-3mm/tunti), niin todellisuus oli moninkertaisesti sen, mitä ennusteissa yhteenlaskettu sademäärä olisi ollut. Naapurilta kuulin, että jo 15 kilometrin päässä oli satanut vain muutamia pisaroita. Ällistyttävää...

Pioninnuppu kesti paremmin sateen kuin kurjenpolvi 'Birch Double', joka kyllä retkotti jo ennen sadetta mutta ei nyt ihan maata myöten.

Naapureista puheenollen, luulen heidän katsoneen taas ihmeissään ikkunoistaan, kun rahtasin sateessa vesiämpäreitä ympäri pihaa. Keksin nimittäin, että puiden ja pensaiden kastelun lisäksi voisi lannoittaa kärhöt. Oma nokkos-vuohenputki-heinä-kortekäyte ei ole ihan vielä valmista, joten sekoittelin kastelukannuun ihan vain jauhemaista kukkalannoitetta vähän ohjetta tujummalla annostuksella. Märkään maahan kaadettuna se kuitenkin laimenee lisää. En muista, olenko vielä raportoinut tänne blogiin, että kaikki kärhöt ovat lähteneet kasvuun. Tarhaviinikärhö PERNILLE meinasi pitää jännitystä yllä turhan pitkään mutta nyt sekin on lähtenyt reippaaseen kasvuun. Ensimmäisissä maassa talvehtineissa loistokärhöissä on jo nuppuja ja kahdessa kellarissa talvehtineessa avonaisia kukkia. Hyvä hetki siis antaa niille lisäpotkua.

Tänään nurmikon leikkuun jälkeen. Kukkivia kärhöjä pilkistelee oikeassa reunassa. Nuo isot valkoiset.

Yllä olevaan kuvaan sattui myös nurmikkomme ainoa kellastunut kohta ja vielä heti kuvan etureunassa keskellä tyrkyllä. Juuri tuossa on iso kivi alle kymmenen sentin syvyydellä ja muutenkin vähän kehnoa multaa, minkä vuoksi nurmikko lähtee aina kellastumaan siitä jo viikon helteiden jälkeen. Nyt oli satamatta 12 päivää. Kaivoin eilisiltana tuon lähistöltä palasen nurmea ylös tutkiakseni, kuinka syvältä maa oli kastunut. Lapionterän syvyydelläkin oli selvästi märkää enkä siitä syvemmälle viitsinyt itikoiden syödessä edes tutkia. Kyllä nyt luulisi pysyvän nurmikon vihreänä pitkään! 

Ylläolevasta kuvasta näkyivät myös nämä 'Fantasy Creation' -helmililjat (kärhöistä vasemmalle ennen kuunliljoja). Ne piilottelivat sadetta kurjenpolven alla.

Kärhöjen saatua lannoiteannoksensa lorautin maahan istutetuille kesäkukille, ritarinkannuksille ja muutamalle ravinteikkaammasta maasta pitävälle perennalle lannoitevettä. Muutama kannullinen meni myös kesäkukkaruukuille. Siperianpihdan alla rönsyansikat alkoivat kärsiä kuivuudesta mutta jo ne muutamat ämpärilliset, joita torstaina illasta niille kuskasin olivat saaneet ne virkoamaan. Perjantaina vein vielä muutaman ämpärillisen lisää, kun kastelua ei nyt tarvinnut säännöstellä. Sen jälkeen en enää keksinyt, mihin voisin kuskata vettä, joten avasin IBC-kontin hanan ja valutin muutaman sata litraa jorpakkoon. Näyttivät imeytyvän aika nopeasti kuusen juureen.

Kenen nukkapähkämöt näyttävät tältä rankkasateen jälkeen? Tämä on nimittäin selvä merkki siitä, että ne kasvavat liian hyvässä maassa (nämä tulivat kompostimullan mukana).

Tältä näyttävät äärimmäisen kuivassa ja köyhässä kasvaneet nukkapähkämöt saman 62 millin sateen jälkeen. Ei niin minkäänlaista aikomusta retkottaa.

Jossain vaiheessa tuli mieleen, että tässähän olisi hyvä sauma kokeilla, pesisikö kaatosade taimiruukut puhtaiksi. Ruukkujen peseminen on tympeää hommaa silloin kun tekisi mieli kylvää tai koulia ja mälsää se on muutenkin. Odotin, että sade laantuu tihkuksi ja kävin levittelemässä purkit nurmikolle. Karon iltapissityksellä kurkkasin tulosta ja kylläpä näytti siistiltä! Osa ruukuista oli kallellaan, joten niihin oli jäänyt pikkuisen multaa reunaan, mutta muuten oli kyllä hämmästyttävän tehokas tuo taivaallinen pesu.

Taivaallisesta ruukkupesulasta päivää! Ikkunasta otettu kuva.

Ruukut sateen laannuttua. Peseytyivät hyvin, kun leikkaamaton nurmikko piti ne hyvin pystyssä. Tämä konsti menee jatkoon!

Sateen jälkeen: puhtaat ruukut, katuliitumössöä (lapset väittivät, että liidut olivat suojassa sateelta) ja pensaan alla käynyt Karo.

Parina aiempana vuonna meillä on ollut kasvimaalla etanaongelmia. Viime vuonna sain tilannetta jo aika hyvin haltuun ja tänä kesänä luulin olevani voiton puolella, kunnes eräällä iltatarkistuksella löysin laumoittain pikkuruisia pelto- ja valepeltoetanoita mutustamassa samettikukkaa ja tatsoita. Niitä löytyi myös retiisien kimpusta. Keräsin pois kaikki, jotka löysin ja sen jälkeen ehdin tehdä yhden uusintakierroksen ennen näitä rankkasateita. Etanat tunnetusti pitävät sateesta, joten minäpä suuntasin juhannusaaton kaatosateessa etanoita keräämään. Sadannen kohdalla kyllästyin laskemaan ja jatkoin vain minetanoiden nyppimistä. Viikon päästä olisivat syöneet kasvit rangoiksi yhdessä yössä, nyt sain toivottavasti edes suurimman osan pois. 

Kokeilen, pitäisikö valkosipulien kukkavarsisilppu kyssäkaalin turvassa etanoilta.

Parissa blogissa on näkynyt kaurajuuren komeaa kukintaa. Minä kasvatin kyseistä kasvia viime kesänä ensimmäistä kertaa ja talvehtimaan jäi kolme yksilöä. Niistä ainoastaan yksi lähti talven jälkeen kasvuun ja aukaisi tänään ensimmäiset kukkansa. Korkeutta kasville tuli enemmän mitä olin etukäteen kuvitellut mutta sepä ei haittaa. Muuten olemus on sen verran hoikka, että se sopii vallan mainiosti olemaan kapeassa aidanvieruspenkissä. Luin, että se pitäisi kukkiaan auki vain aamupäivästä, joten kuvasin sen heti tänä aamuna. Ja toden totta: puoliltapäivin kukat olivat auki, yhdeltä jo tiukasti supussa. Kerrassaan mainio kellokukka.

Kaurajuuren kukan väri sopii hienosti kukkivaan ruohosipuliin. Karo on taas kyttäämässä kadulle.

Puutarhamme siirtyi sateiden myötä ajanlaskussa lemmikkien jälkeiseen aikaan. Katsoin jo alkuviikosta, että lemmikkien kukinta alkaa hiipua ja kohta ne karistaisivat siemenet ympäriinsä. Harvensin niitä jo silloin pikkuisen mutta helteiden vuoksi en voinut nyhtää kaikkia pois. Muut kasvit saavat niistä kuitenkin vähän suojaa ja varjostavat ne maanpintaakin. Nyt kun satoi, oli hyvä hetki repiä kaikki veks. Yritin saada niitä tällä kertaa mahdollisimman paljon juurineen pois, ettei taas ensi vuonna olisi kolmea kottikärryllistä lemmikkikasvustoa kompostoitavana. Kumpikin kompostori on jo ääriään myöten täynnä mutta onneksi tuollainen hento kasvimassa kutistuu vauhdilla. Joka tapauksessa luumutarhassa on jo monessa kohtaa sen verran peittävää muuta kasvustoa, että lemmikkien määrää voi hyvin vähentää ja samalla keventää omaa ensi kesän työmäärää.

20.6. lemmikkien ensiharvennuksen jälkeen. Alppiruusu 'Mikkeli' ja atsalea 'Tarleena' näkyvät taustalla.

Tänään. Pidän oikeastaan tästä näkymästä enemmän. Ehdin jo kyllästyä lemmikkeihin.

Kuvissa ei oikein erotu tarhakeijunkukka 'Hansien' kukintoja. Mietin vähän viime kesänä ylijäämätaimia vähän sinne sun tänne lykkiessäni, kuinka 'Hansit' mahtavat sopia alueen muuhun kukintaan. Avoimia varten kun oli pakko saada talven aikana kuolleiden kasvien tilalle edes jotain ja olihan tuolla muutenkin vielä aukkopaikkoja. Mitään riidanpoikasta ei ole kuitenkaan vielä tullut, sillä juuri nyt luumutarhassa kukkii vain valkoisia tai hennon vaaleanpunaisia kasveja. Atsaleoista 'Tarleenan' väri on tummin ja sekin osuu itse asiassa melko lähelle 'Hansin' kunnolla avautuneen kukan väriä. Postauksen alkupuolella ollut kurjenpolvi vähän riitelee, mutta se onkin todennäköisesti lähdössä sieltä muualle. En liiemmin pidä sen kasvutavasta.

Etualalla 'Hans', suoraan sen yläpuolella 'Tarleena, vasemmalla taaempana 'Satomi' ja ylimpänä 'Mikkeli'

Tänä vuonna niin atsaleat kuin alppiruusutkin kukkivat ennätyksellisen runsaasti. On pitänyt esitellä niitä jo monta kertaa mutta aina joku muu juttu on kiilannut edelle. Kuvia on kuitenkin otettu ja postaus aloitettu, joten asia ei pääse unohtumaan. Jos ei kesän aikana ehdi niitä esitellä, ovat sitten talven ajankuluksi odottamassa. Alppiruusujen onnistunut siemenlisäyskokeilu sai äitini pohtimaan vakavissaan atsaleojen siemenlisäystä. Niinpä lupasin leikkiä mehiläistä ja pölytin (ennen näitä sateita) 'Tarleenan' kukan 'Satomin' siitepölyllä. 'Tarleenan' oksassa roikkuu nyt lanka merkkinä, jotta löydän oikeat siemenet sitten, jos niitä joskus sinne ilmestyy.

Isorikot kukkivat ensimmäistä kertaa näin runsaina. Kannatti siirtää ne kivikkorinteestä tänne luumutarhaan!

Tahmainen kukinto tarttui Karon poskikarvoihin, kun se kulki perässäni kyttäämässä namia. Ei saanut tällä kertaa, vaikka ilme vähän muuta kertookin.

Tänään piti olla poutapäivä mutta mistähän kummasta juuri nyt osui taas joku pilvenriekale meidän päälle? Aurinko kuitenkin yrittää vähän paistaa pilven raosta, joten tuskinpa tuo sade kauaa kestää. Toivottavasti...

Testailua ja rakentelua

Nyt tulee kunnon pläjäys puutarhassa joko lasten kanssa tai omaksi iloksi tehtäviä puolitieteellisiä kokeita joka keittiön kaapista löytyvin välinein. Eiväthän ne tarkkaa maa-analyysia vastaa millään mutta jonkinlaista suuntaa näistäkin voi saada ja vähintäänkin hupia juhannuksen viettoon.

Tällaista multaa löytyy aurinkopenkistä.

Ensimmäisenä testasimme mullan pH:ta etikan ja ruokasoodan avulla. Etikalla saisi ohjeen mukaan selville, onko maa emäksistä, ruokasooda emäksisenä aineena puolestaan reagoisi maan happamuuteen. Koska olen laiska kalkitsemaan ja suurin osa puutarhakasveista joka tapauksessa viihtyy lievästi happamassa maassa, en lähtenyt etikkaa lotraamaan muualle kuin valkosipulien juurelta otettuun multaan. Reaktio oli hyvin olematon, eli tuhkasta huolimatta multa oli todennäköisesti melko neutraalia tai pikkuisen happaman puolella.

Muutama kupla ja hyvin vaimeaa sihinää tuli, kun yhdistettiin kasvimaan multaa etikkaan.

Soodatestissä sekoitettiin ensin pari ruokalusikallista ruokasoodaa ja saman verran vettä, minkä jälkeen lisättiin liuokseen multaa. Testasin reaktiota vertailun vuoksi havu-rodomultaan (pH 5,3) ja pussimultaan (pH 6,7). Pari lusikallista multaa otin pensasmustikan vierestä ja toisen näytteen luumupuun juurelta, jonne keväällä laitettiin aika reilusti tuhkaa. Kuten arvata saattaa, pussimullasta tuli yhtä laimea reaktio kuin etikalla valkosipulien mullasta. Havu-rodomullasta tuli tasaista pikkukuplaa ja vaimeaa sihinää, pensasmustikkamullasta hieman maltillisempaa kuplintaa ja tarkasti kuunnellen hitusen sihinää, ja luumupuun mullasta vain pientä kuplintaa. Ennakko-oletus piti muuten paikkansa mutta oletin etukäteen, että luumupuun juurella olisi ollut emäksisempää maata, eli vielä vähäisempi reaktio kuin melkein neutraalista pussimullasta.

Ylhäällä vasemmalla havu-rodomulta, oikealla pensasmustikoiden multa, alhaalla vasemmalla luumutarha ja oikealla säkkimulta.

Aikamme purkkien kuplimista seurattuamme piti keksiä, mihin etikkaiset ja ruokasoodaiset kuravellit kipataan. Koulun kemiantunneilta jäi mieleen, että happo ja emäs neutraloivat toisiaan ja muodostavat vettä sekä käytetyistä aineista riippuvaisia yhdisteitä. Etikan ja ruokasoodan reaktiossa syntyy hiilidioksidia, vettä ja suolaa (natriumasetaatti, jota käytetään mm. säilöntäaineena). Siispä lirautin lasten iloksi etikkalientä kuhunkin soodapurkkiin. Johan tuli näyttävämmät reaktiot! Kaadoin liemiä purkista toiseen niin kauan, että kuplinta loppui, minkä jälkeen erottelin enimmät nesteet yhteen purkkiin ja kiinteämmät kuravellit kippasin lämpökompostoriin. Nesteet imeytän kuivikkeeseen ja laitan kompostiin vasta sen jälkeen (oli tarkoitus tehdä se jo mutta purkki unohtui seinän varteen...).

Yhdistä ruokasoodaliuos, multa sekä etikka, ja saat kuohuvaa kuravelliä.

Toinen testi suoritettiin keräämällä ensin litran verran multaa eri paikoista (aurinkopenkin uudempi osa, luumutarha, majapenkki ja viimekesäinen puutarhakomposti) ja kuivattamalla näytteet auringonpaisteessa. Kivet, madot ja muut ei-mullat keräsin pois. Yhteen astiaan laitoin kuivumaan litran hiekkaa. Testinäytteitä kerätessäni kiinnitin huomiota siihen, että joka kukkapenkissä multa oli selvästi kostean tuntuista jo parin sentin syvyydeltä, vaikka edellisestä sateesta oli jo 12 päivää aikaa ja on ollut lämmintä ja aurinkoista. Pahoittelut niille, joilla satoi edellisen kerran kuukausi sitten. Kastellessa taas olen usein huomannut, että vesi lähtee imeytymään maahan saman tien kaikkialla muualla paitsi niissä parissa penkissä, joiden kasvualusta on käytännössä kokonaan turvepitoista ostomultaa. Arvostan nopeaa imeytymistä, sillä mikään ei ole ärsyttävämpää kuin kastella hieman kaltevaa kukkapenkkiä ja todeta veden juoksevan suoraan kengille tai kiveykselle. Imeytymisen lisäksi mullan pitäisi kuitenkin myös pidättää hyvin vettä, jotta ei tarvitsisi olla koko ajan kastelemassa ja sitä halusinkin tällä testillä selvittää. Ja vasta tätä postausta kirjoittaessa tuli mieleen, että olisi pitänyt vertailun vuoksi ottaa yksi näyte myös siitä tilatusta turvemullasta.

Näytteet kuivumassa. Ylhäällä luumutarhan multa ja hiekka, alarivissä vasemmalta puutarhakomposti, majapenkki ja aurinkopenkki.

Kävin välillä pöyhimässä näytteitä, jotta ne kuivuisivat tasaisesti. Yöksi otin laatikot eteiseen ja nostin seuraavana päivänä taas aurinkoon. Kun näytteet olivat kuivuneet, ne kaadettiin muovipusseihin ja lisättiin kaikkiin 6dl vettä. Valitsin veden määrän niin, että multa muuttui jokaisessa pussissa vähintään löysähköksi velliksi. Lapset olivat hyvänä apuna "löllöttämässä" pusseja, jotta mihinkään ei varmasti jäisi kuivaa multaa. Lopuksi tökkäsin puutikulla pusseihin muutamia reikiä ja aloin valutella niistä vettä astiaan.

Ensimmäisenä hiekkanäyte, josta irtosi n.2,75dl vettä.

Ennakko-oletuksena arvelin puutarhakompostin ja majapenkin mullan pidättävän vettä parhaiten ja aurinkopenkin maan huonoiten. Luumutarhan multa oli viime syksyn laajennusosasta otettua maata, jonka vedenpidätyskyvyn arvelin olevan jotain muiden välimaastosta. Mullassa oli kuitenkin myös savihippusia, joiden pitäisi pidättää vettä. Testitulokset osoittivat kuitenkin ennakko-oletukseni vääriksi: hiekasta irtosi n.2,75dl vettä, puutarhakompostista reilu 2dl, luumutarhasta vajaa 2dl, majapenkistä vajaa desin verran ja aurinkopenkistä hädin tuskin puoli desiä. Sekä puutarhakompostin että aurinkopenkin vedenpidätyskyky yllättivät.

Luumutarhan multa oli jo alunperinkin muita vaaleampaa. Ei siis ollut yllätys, että siitä irtosi toffeen väristä kuravettä.

Majapenkistä irtosi selvästi alle desin verran melko tummaa lientä. Mullassa on siis varmaankin paljon humusta.

Aurinkopenkin tilkkasta en viitsinyt edes kaataa mittakannuun. Yllättävän tummaa tämäkin.

Kaadoin lopuksi multanäytteet pusseistaan takaisin laatikoihin, jotta voin vertailla vielä niiden koostumusta. Tuli ihan lapsuuden kuravellileikit mieleen! Aurinkopenkin multa oli hyvin vetistä ja tasalaatuista löllöä, joka ei olisi voinut imeä enää pisaraakaan vettä. Sen koostumuksesta tuli mieleen lähinnä mutainen järvenpohja. Luumutarhan maa tuntui karkeammalta, vaikka sekin oli vielä aika löysää. Majapenkin multa tuntui samalta kuin kynnetyn viljapellon ojanpohjalta keväällä kaivettu mutavelli. Puutarhakomposti oli mehevänkosteaa mössöä, sellaista kivaa puristeltavaa.

Märät multanäytteet (määrät ovat suunnilleen samat, mutta yksi laatikoista vain muita isompi). Ylhäällä hiekka ja puutarhakomposti, alhaalla aurinkopenkki, luumutarha ja majapenkki.

Testin jälkeen otin vielä aurinkopenkin mullasta kourallisen ja sotkin sen puhtaaseen veteen. Halusin nimittäin vielä selvittää pikkuisen lisää maan rakennetta ja ainesosien suhteita. Parin tunnin päästä kupin pohjalle oli kertynyt selvä kerros maa-ainesta mutta neste oli tasaisen väristä. Seuraavana aamuna (noin 12 tunnin päästä) pinnassa oli hieman kirkkaampaa nestettä mutta mitään kovin selkeää kirkastumista kuitenkaan edelliseen iltaan nähden ei ollut tapahtunut. Pohjalle kertynyt lieju oli melko tasalaatuista ja ja hienojakoista. Ihan karkeinta ainesta oli vain hyvin vähän pohjalla ja pinnassa kellui hyvin vähän kasviroskaa.

Kourallinen aurinkopenkin maata vedessä.

Tämän testin perusteella lisäisin aurinkopenkkiin reilummin kompostia ja ehkä märkyydestä kärsivien kasvien ympärille myös karkeaa hiekkaa. Vaikka multa on kaivaessa tuntunut hiekkaiselta, se on kuitenkin paikoin helposti tiivistyvää ja tämä testi osoitti, että se ilmiselvästi imee vettä kuin sieni. Ehkä siis hiekkaisuuden tuntu onkin ollut vain merkki siitä, että maassa on hienojakoisempaa hiesua tai hietaa. Toisaalta kasvimaalla yksi lava tuntuu päästävän veden läpi hyvin helposti, joten sinne voisi siirtää aurinkopenkistä maata pidättämään kosteutta. Luumutarhan multa kaipaa reippaasti kompostia, minkä tiesin ennestäänkin. Sehän on vain tontin pohjamaata, johon on sotkettu nurmiturpeista irrotettua hieman parempaa maata ja vasta vähän kompostia. Humusta ei ole vielä riittävästi, minkä huomaa jo väristäkin. Majapenkissä kaikki kasvaa ja viihtyy, joten sille ei tarvitse tehdä mitään. Kärhökaaripenkki ja grillikatoksen takana oleva varjopenkki ovat samaa laatua.

Mansikoille tehtiin marjavarkaiden varalta aitaus.

Se niistä maa-ainestesteistä. Rakennusprojektejakin täällä on tehty. Tai ehkä mansikoille kyhättyä aitausta ei voi kutsua vielä rakentamiseksi, kun siihen on upotettu vain tolppia pystyyn ja laitettu niihin muutamalla naulalla ja ruuvilla jänisverkkoa ympäröimään mansikkamaata. Kunhan raakileita alkaa tulla, pingotamme lintuverkon katoksi suojaamaan mansikat linnuilta ja pörröhäntäisiltä marjavarkailta.

Työhuoneen vanhasta portaasta ei löytynyt tämän parempaa kuvaa. Eipä tuota ole tehnyt mieli kuvaillakaan.

Ihan oikeaa rakentamista sen sijaan oli työhuoneen ulko-ovelle tehty porras, joka piti tehdä jo viime kesänä. Ei vain silloin mukamas ehditty tai muuten vain löydetty siihen sopivaa hetkeä. Vanha betoninen palikka jätettiin puukoteloinnin alle ja näin saatiin siistittyä koko pation ilmettä. Uusi porras on myös paremmalla istumakorkeudella kuin entinen rappu eikä polta helteisinäkään päivinä ihan niin paljoa paljaan jalan alla kuin tumma betoniin upotettu liuskekivi.

Nyt kelpaa kulkea vaikka paljain varpain pihalle.

Tällaista täällä on hellepäivien iloksi puuhasteltu. Iloista juhannusta! Taitaa olla sateinen sellainen tiedossa ainakin meillä.