Söpöt, uudet ja sinnikkäät

Jutun juurta löytyisi puutarhasta nyt vaikka miten paljon. Iskee suorastaan valinnan vaikeus, kun yrittää päättää, mihin keskittyisi. Varmaan tuttua meille kaikille. Koska lukuisista kottikärryllisistä kitkettyjä voikukkia, rönsyleinikkejä ja lemmikkejä ei saa sen parempaa juttua kuin valvatin ja juolavehnän juurista, päätin koota muutamasta sieltä täältä räpsitystä otoksesta jonkinlaisen silppusalaatin. Otsikoinnistahan se on vain kiinni, eikös vain?

Tästä kuvasta tuli aika söpö minusta.

Tänä vuonna on selvästi valkoisten lemmikkien kukoistuskausi. Ehkä se johtuu siitä, että olen kiskonut joka vuosi eniten sinisiä pois. Valkoiset eivät kasva niin korkeiksi kuin siniset, joten ne eivät myöskään kuihtuessaan hautaa ihan kaikkea mustanruskeankirjavan massan alle. Pörriäiset näyttävät viihtyvän runsaissa lemmikkikasvustoissa, olipa kukan väri mikä hyvänsä. Kuvaan pääsi ihan tavallinen tarhamehiläinen mutta kimalaiset ja kukkakärpäsetkin näyttävät tykkäävän lemmikkien mesitarjonnasta. 

Tulppaani 'Hilde' on ehdottomasti söpö.

'Hilde' hukkui viime kesänä lemmikkien ja kurjenpolvien sekaan. Kaivoin sipulit kukinnan jälkeen kivikkorinteeseen kaukasianmaksaruohojen väliin mutta ainoastaan yksi niistä suostui kukkimaan. En ole varma, olivatko muut edes lähteneet kasvuun. Kapeita lehtiä ei ole kovin helppo erottaa muiden alueella kasvavien kevätkukkijoiden lehdistä.

Sinikämmen 'Alba'.

Melko tarkalleen viisi vuotta sitten ihan pikkuruisena siementaimena ostettu sinikämmen ei ehkä kuulu enää kategoriaan 'uudet' mutta ainakin se on uudehko. Söpö-vaihekin taitaa olla tämänkokoiselta kasvilta jo mennyt vähän ohi mutta pakko oli laittaa siitä edes yksi kuva. Niin paljon ihastusta se on nyt herättänyt kukkiessaan palloesikoiden takana. Ensimmäinen kukinta oli kaksi vuotta istutuksen jälkeen ja se on ollut joka vuosi entistä komeampi. Kukkia on hauskasti ihan alhaalta ylös asti.

Uusi? Kyllä! Söpö? Ehdottomasti!! Sinnikäs? Toivottavasti.

Paikallisen taimiston mainoksessa oli toukokuussa -30% etukuponki puuvartisesta tai köynnöksestä. Kärhöhyllystä ei ihan supermieluisaa uutuutta silloin löytynyt, joten kiersin pensasosaston läpi. Sieltä kaikkien muiden kasvien seasta silmiini osui verijapaninvaahtera 'Atropurpureum'. Sen perään olen kuolannut hirmuisen monta vuotta mutta onnistunut aina vastustamaan kiusausta. Nyt ei pystynyt. Taimi oli täydellinen, etukuponki poltteli taskussa ja takapihalta oli juuri kaadettu 'Viipurin punaluumun' jämä pois. Tontin suojaisin kohta oli siis tyhjillään.

Onnea ja pitkää ikää, vaahtera!

Varmintahan olisi näillä korkeuksilla talvettaa tällainen ihanuus kellarissa mutta päätin nyt ottaa riskin. Puut, pensaat ja rakennukset suojaavat vaahteraa tuulilta, kevätaurinko ei osu tuohon kohtaan kunnolla, maa viettää alaspäin, multa on muhevaa mutta ei savista ja vaahtera näkyy vielä olohuoneen ikkunastakin. Taimella on kesä aikaa juurtua, aion ehdottomasti muistaa antaa sille syyslannoitteen jo heinäkuun loppupuolella ja tarvittaessa hankkia pakkaspeitettäkin talvisuojaksi. Jossain sille luvattiin -18 asteen pakkasenkestoa ja nyt kun on ollut muutama vähäluminen talvi, niin jospa lumisuojaakin tulisi vaihteeksi kunnolla. Vaahteran alle jäi muutama ennestään paikalla ollut punalehtinen keijunkukka mutta siirsin niiden kaveriksi vaalean haltiankukan ja kaksi hempeän vaaleanpunaista esikkoa. Ruohosilppua tuli ohuelti katteeksi kun luumupuun juurakon kaivamisen jäljiltä jäi niin paljon paljasta multapintaa. Muuta lannoitusta en vaahteralle laittanut, jotta se ei innostuisi kasvamaan liian vauhdikkaasti.

Nimetön narsissi, jolla oli kukinnan aluksi vaaleankeltainen torvi.

Jokainen narsissikärpäsen toukilta selvinnyt narsissi tällä tontilla ansaitsee sinnikkyysmaininnan. Peittokurjenpolvi 'Biokovo' lienee harhauttanut narsissikärpäsiä sen verran, että yksinäinen narsissi oli jäänyt huomaamatta. Jospa ensi vuonna kukkiakin olisi enemmän. Takapihalta kuunliljojen seasta löytyi myös kaksi 'Replete'-mätästä mutta ne ehtivät jo kukkia. Enempää ei takapihan puolelta narsisseja löytynyt. Aurinkopenkistä löysin kaksi pientä mätästä 'Starlight Sensationia' niiden toukokuun alkupuolella kukkineiden tetejen lisäksi. Aika surkeaa siihen nähden, miten paljon narsisseja olen tälle tontille istuttanut.

'Recurvus' on hengissä myös.

'Recurvus' on sekä hengissä että tuplannut kukkamääränsä sitten viime kesän. En osaa edes veikata, miten se on selvinnyt narsissikärpäsiltä, sillä mitään ei kasva heti näiden vieressä vielä tähän aikaan kesästä. Melkein metrin päässä oleva pioni tuskin antaa sille "hajusuojaa" kärpäsiltä kun ei se ole auttanut aurinkopenkissäkään. Ehkä kärpäset eivät sitten vain ole sattuneet liikkumaan juuri tuolla suunnalla. Yksi 'Thalia'-mätäskin kukkii reilun parin metrin päässä 'Recurvuksista'. Narsissien kukkaloistoa ei siis ole tällä tontilla näkyvissä mutta onpahan edes pari yksittäistä kukkaa kun oikein perusteellisesti etsii.

Kompostista löytyi sinnikkäitä.

Ritarinkukkien sielunelämää saa kyllä ihmetellä ihan jatkuvasti. Uuteen jälkikompostoriin jo ajat sitten viskattu ritarinkukka tuli minulle joulun aikaan. Se oli istutettu kaulaansa myöten märkään turpeeseen ja kuihdutti kolmesta kukkavanastaan kaksi. Kolmas piti pelastaa maljakkoon, sillä sen tyvi oli pehmentynyt. Sipulin kyljet olivat punaisen ja harmaanvihreän kirjavat ja sipuli pehmeä, joten se sai suoraan kompostituomion. Pikakompostori taisi olla jäässä siihen aikaan, joten sipuli jäi muovisäkissä ulkoeteiseen ja kulkeutui siitä aikanaan ulkovarastoon ja uuteen jälkikompostoriin huhtikuun lopussa. Nyt tuli sitten mieleen vähän möyhäistä jälkikompostoria ja tarkistaa, voisiko sinne istuttaa kesäkurpitsan taimen lähiaikoina. Mitäpä muutakaan sieltä tuli vastaan kuin kasvuun lähtenyt ritarinkukka.

Sivusipulilla oli jo omiakin juuria.

Emosipuli oli kompostorissa kiinteytynyt eikä siinä ollut enää juurikaan epämääräisiä homeläikkiä. Punaista näkyi hieman siellä sun täällä, joten päätin sulloa sen lapiolla murjottuna syvemmälle kompostoriin ja ottaa ainoastaan sivusipulin talteen. Saakoon se nyt mahdollisuuden. Istutin kaikki ritarinkukkani, myös tämän uuden pienokaisen, pitkään parvekelaatikkoon kesäksi. Kesäajan lannoitus ja kastelu kun tuppaa minulta aina välillä unohtumaan, niin nyt ritareilla on edes vähän paremmat mahdollisuudet saada tasaisempaa kosteutta ja kasvaa kokoa. Laatikon pohjalle laitoin pari senttiä lecasoraa ja kevensin sillä myös vähän multaakin.

Pikkuinen ihan vasemmalla nurkassa. Ulkoeteiseen ei pitäisi narsissikärpästen eksyä.

Vanhoista ritareista muut ovat ihan hyvin kasvussa mutta valkoinen kerrannainen (toinen oikealta) ei vain meinaa jaksaa. Nyt kun vertasin sen kuvia parin kuukauden takaiseen, niin juuria oli kuitenkin kasvanut ihan pikkuisen lisää. Sivusipulin ainokainen lehti ei ole venynyt eikä virunut mihinkään suuntaan mutta ehkä se siitä. Mielessä kävi myös, että olisiko tällekin ritarille pitänyt tarjoilla ensin köllöttelyä keväällä ulkovaraston kylmyydessä ja sitten kompostikokemusta. Se kun näyttää selvästi herättävän kasvuhalut. Laitanpa muistiin, kuinka jatkossa näiden kanssa toimitaan.

Poks!

Johan niitä nuppuja alkoi poksahdella täälläkin auki kun riittävän pitkään odotteli. Tosin moni ensimmäisistä kukkijoista löytyi aivan muualta kuin mistä luulin niiden löytyvän.

Lehtoimikän siementaimi.

Imikät ovat yleensä aikaisia kukkijoita, mikä on hyvä, sillä ne ovat myös hyviä mesikasveja ensimmäisille pörriäisille ja vielä kertovatkin kukan värillä, missä on mettä tarjolla ja mitkä kukat ovat jo menossa vanhaksi. Kukat avautuvat vaaleanpunaisina ja muuttuvat kukan vanhetessa sinisiksi. Muutamalla muullakin luonnonkukalla on samanlainen ominaisuus. Koska imikän kukissa käy aina melkoinen kuhina, on selvää, että siementuotantokin on vähintäänkin kiitettävän runsasta. Aloituskuvan lehtoimikkä löytyi keskeltä varjokujan portin alla olevaa kiveystä. Aion kitkeä koko kasvin heti pois kunhan kukkapenkissä olevat isommat imikät alkavat kukkia. Pieniä lajitovereitakin näyttää pilkistelevän vähän sieltä sun täältä mutta saavat minun puolestani olla kukinnan loppuun saakka. Ihan joka paikkaa en kuitenkaan anna niiden vallata mutta suon pörriäisille kaikki mesibaarit, mitkä eivät ihan kulkuväylillä ole.

Bellis

Kaunokaisetkin ovat aikaisia kukkijoita. Kuvan aurinkoinen väriläiskä suorastaan hyppäsi esiin kaiken viimevuotisen ryönän keskeltä. Sitä ei voinut olla huomaamatta, vaikka olin kulkemassa monen metrin päästä ohi töistä tullessani. Jätin saman tien työlaukun rappuselle ja kävin ottamassa kuvan siltä varalta, että joku pitkäkorva tai siimahäntä keksii käydä seuraavan yön aikana mutustamassa koko kukan kitusiinsa. Eivät ne kyllä ensimmäisenä ole bellisten kukkia napostelleet mutta kerta se olisi ensimmäinenkin eikä luonnossa ole vielä kovin paljoa tuoretta evästä.

Vaaleajouluruusu on saanut jo useamman kukan täysin auki.

Tähtisahrami 'Ruby Giant' on ihanan aikainen kukkija ja onneksi tulin istuttaneeksi niitä myös hyvin lämpimään paikkaan. Ihan eniten käytetyimmän kulkureitin äärellä ne eivät kyllä ole mutta aurinkoisena päivänä voi aina tehdä asiaa yhden (tai useamman) kukkamättään luokse. Ensimmäinen 'Ruby Giant' aukesi jo 17.4. ja oli täten yhdessä posliinihyasintin kanssa ensimmäinen kukkiva sipulikukka. Takapihalla luumupuun juuressa pieni mätäs tähtisahrami 'Barr's Purplea' on myös aloittanut kukintansa, vaikka en olekaan ehtinyt nähdä niitä kertaakaan avonaisena. Aurinko ei vielä ehdi paistaa niiden kohdalle ennen kuin lähden töihin ja illalla ne jäävät talon varjon taakse. Kukat ovat kuitenkin selvästi olleet jo useampana päivänä auki.

"Rubiinijättiläiset" kukkivat jo useamman kukan voimin.

Lisää purppuraista sävyä löytyy esikoista.

Kovin ovat vielä pieniä ja harvakseltaan ympäri tonttia nämä minun kevätkukkijani mutta pääasiahan on, että edes sieltä sun täältä löytyy edes joku kukkanen. Ainakin kaksi eri kimalaiskuningatarta on jo bongattu etsiskelemässä pesäpaikkaa ja yksi raitamaamehiläisnaaras oli kerännyt siitepölyvasunsa niin täyteen, ettei meinannut päästä edes lentoon. Kuivuneen korren kärkeen kiivettyään se sai viimein riittävästi alkuvauhtia, että lento lähti sujumaan. Ainakin sen verran, mitä saimme lapsen kanssa seurattua.

Ensimmäisessä tarhakylmänkukassakin alkaa jo näkyä väriä.

Tarhakylmänkukkien karvaiset nuput kuuluvat monen suosikkeihin, myös minun. Käyn silittelemässä ja hypistelemässä niitä joka ikinen kevät ja melkein joka päivä. En vain voi vastustaa kiusausta. Lampaankorva, eli nukkapähkämö kuuluu samaan koskettamaan houkuttelevien kasvien sarjaan. Onneksi kukat eivät näy lähemmästä tuttavallisuudesta suuttuvan. Jos jotakin kasvia voi suositella kenen tahansa puutarhaan, niin tarhakylmänkukka olisi varmasti sillä listalla. Se kukkii aikaisin ja pitkään, kukinnan jälkeen ilmestyvät koristeelliset siemenkodat koristavat kasvia pitkälle ja lehdistö pysyy kauniina talven tuloon saakka. Se ei leviä juuristollaan lainkaan eikä siementaimiakaan putkahtele riesaksi asti. Tarhakylmänkukan akilleen kantapää ovat myyrät, jotka pitävät kovasti sen paksusta paalujuuresta. Toisaalta peltomyyrä jyrsi suurimman tarhakylmänkukkani tyvialueen perusteellisesti kahtena peräkkäisenä talvena eikä kasvi siitä pahasti hätkähtänyt. Ehkä ainoastaan vesimyyrä saattaisi saada juuren niin pahasti syötyä, että saisi heittää hyvästit kasville.

Puupioni on jo innoissaan kasvuun lähdössä.

Puupioninkin pulleat silmut sanoivat poks lämpimien päivien innostamana. Se näyttää aivan siltä kuin silmunjäänteiden seasta kurkottelisi monta käsivartta taivasta kohti. Vähän pelkäsin, miten pioni mahtaa suhtautua märkään syksyyn ja vähälumiseen talveen mutta onneksi jo valmiiksi lyhyistä varsista ei paleltunut senttiäkään. Ruskeat jäänteet korkeamman verson latvasilmun alapuolella ovat viimekesäisten lehtien ruodit, joiden ei kuulukaan lähteä kasvamaan. Ei vain ole tullut nyppäistyä pois eivätkä ole omine aikoineenkaan karisseet. Jokohan tänä kesänä pioni kasvaisi matalan saappaan varren korkuiseksi vai vieläkö pysytään lenkkarimitoissa?

Pisimmälle ehtinyt kevättähti 19.4.

Koska kukkii? -haasteen osalta huhtikurjenmiekat ja kevättähdet menivät huti. Veikkasin kummankin aloittavan kukinnan jo 16.4. Ensimmäinen kevättähdistä näytti vasta 19.4. siltä, että nuppu voisi poksahtaa hetkenä minä hyvänsä auki mutta eipä ole avautunut vieläkään. Vieressä kaveritkin ovat saaneet jo kasvateltua nuppunsa samankokoisiksi. Ehkä kevättähti ei uskalla kukkia yksinään, vaan tarvitsee riittävän monta kaveria rinnalleen. Ujoja taitavat olla. Huhtikurjenmiekkojen piippoja alkoi ilmestyä esiin jo 27.3. mutta nuppuja on saanut odotella tuskastuttavan pitkään. Vasta eilen näin ensimmäisen nupun hieman pilkistävän piipon kärjestä ja tänään töistä tullessa kukka olikin auki ja toinenkin jo puoliksi avautunut. Ovat sentään nopeita kunhan alkuun pääsevät. Kukinta meni kuitenkin viidellä päivällä huti veikkauksesta.

Kovasti odotin näiden avautuvan 19.4.

Idänsinililjojen piti aloitella 19.4. Niidenkin nuput olivat jo aivan selvästi valmiita aukeamaan mutta kuin kiusallakin ne alkoivat poksua vasta seuraavana päivänä, 20.4. Meni vain päivällä huti, mihin kyllä täytyy olla tyytyväinen, kun muistelee viime kevättä, jolloin moni arvaukseni meni huti peräti viikkotolkulla. Seuraavat jännitettävät ovatkin sitten pystykiurunkannukset ja narsissit. Saapa nähdä, mitä ennusteissa näkyvä kylmempi jakso tekee niiden kukinnan ajoitukselle? Vesisade varmasti vauhdittaisi edistymistä sulattamalla routaa, pakkasjakso... no, tiedätte kyllä.

Idänsinililjat aloittivat kukinnan 20.4.

Pitää tähän lopuksi vielä laittaa yksi sipulikasvi, vaikka se ei ulkona kasva eikä ole viime aikoina poksahdellutkaan. Jouluna peräti neljällä runsaskukkaisella kukkavarrella ilahduttanut valkoinen ritarinkukka teki kevään mittaan lehdet mutta kuihdutti ne lopulta pois kymmensenttisinä. Sipulissa oli aika pienet juuret alun alkaenkin mutta kuvittelin sen ruukutettuna kuitenkin jatkavan juurien kasvattamista niin kuin nämä yleensä tuppaavat tekemään. Koska sipulin kyljessä alkoi tuntua pehmeämpi kohta ja sivusipulikin pysäytti ainokaisen lehtensä kasvattelun, päätin kipata sipulin pois ruukustaan ja tutkia, onko sillä jotain hätänä. Mullan vallanneet harsosääsket vaikuttivat osaltaan päätökseen. Pehmeämmästä kohdasta paljastui vain viimeisen kukkavarren jäänteet, jotka olivat viimein surkastuneet ja jättäneet sipulin kerrosten väliin tyhjää tilaa. Muuten sipuli tuntui edelleen napakalta eikä päällimmäisten kuorikerrosten altakaan löytynyt mitään hälyttävää. Juuria sipuli ei kuitenkaan ollut tehnyt yhtään lisää, mikä varmaan selittää lehtien surkastumisen. Nyt vain jäin arpomaan, mitä teen sipulille: pitäisikö se ruukuttaa uudelleen vai jättää lepäilemään ja odottamaan kasvuhalujen heräämistä? "Istutin" toistaiseksi sipulin pieneen rasiaan ruukkusoraan, jonka kostutin kevyesti suihkepullolla. Siinä ei pitäisi harsosääskien vaivata ja juurten kasvuakin on minun helpompi seurata.

Ritarinkukka ei halunnutkaan lähteä kasvuun.

Osaisiko vaikka ritarinkukkien sielunelämää perusteellisesti tutkaillut Liisa antaa valistuneita jatkotoimenpideohjeita tai onko muilla hyviä ideoita, mitä tässä tilanteessa kannattaisi tehdä? Sipulilla on kuitenkin kokoa suht mukavasti, vaikka ymmärrettävästi neljä komeaa kukkavartta sitä hoikensikin. Sivusipulilla ei nähdäkseni ole vielä omia juuria, vaan kaikki juuret lähtevät suoraan emosipulin tyvilevystä.

Päätetään kuitenkin juttu ulos kun sieltä aloitettiinkin. Huhtikurjenmiekka 'Harmony' kukassa 21.4.

Toivotaan, ettei tässä kovin ankaraa takatalvea saada kohdalle, kun on päästy näin hyvin kevään makuun. Roudan sulattava vesisade olisi ihan toivottavaa säänmuutos ja vielä mielellään arkipäivänä eikä viikonloppuna. Viikonlopulle haluaisin tilata aurinkoista ja lisää kevätkukkien poksahtelua.

Niksi-Pirkkaa

Viimeiset ritarinkukat kera leikkoneilikan.

Maatuska Selätön puutarhuri -blogista kehotti muita bloggaajia esittelemään Niksi-Pirkka-vinkkejään. Olenkin sen jälkeen pohdiskellut olisiko itselläni mitään esittelykelpoista niksiä käytössä.

Niksi-Pirkan perinteisestä materiaalista, eli sukkahousuista, teen leca-soralla täytettyjä "makkaroita" kesäkukka- ja tomaattiruukkujen pohjalle. Niin lecasoran saa helposti talteen ruukkuja tyhjentäessä. Kätevä apu sukkahousun täyttämiseen on 1,5 litran virvoitusjuomapullo, josta on leikattu pohja auki. Samalla konstilla saa kaadettua isosta säkistä kanankakkaa pienempään purkkiin. Tulin syksyllä jemmanneeksi kaikki lecamakkarat ulkovaraston takimmaiseen nurkkaan lavakauluskannen ja sadevesitynnyrin taakse. Niinpä en saanut niistä otettua kuvia tähän hätään mutta ehkäpä tämä niksi on monelle jo ennestään tuttu eikä kuvia tarvita. Varaston ulkopuolelta löytyy myös aika tuttu konsti, jolla autetaan kompostoria pysymään sulana kovilla pakkasilla.

Multasäkki ja sen painona oleva pyyhe estävät lumen ja jään kertymisen luukun salpaan.

Tänä talvena lumet ovat olleet niin vähissä, etten saanut lapioitua kompostorille iglua tarpeeksi aikaisin. Niinpä se ehti ruveta jäätymään ja nyt olenkin vienyt sinne lisäavuksi kuumavesipulloja. Kävin myös hakemassa etupihan puolelta useamman lapiollisen lunta suojaamaan kompostorin yläosaa. Käytän vanerinpalasta ja tyhjää lannoitelaatikkoa pitämään lunta aloillaan. Jäähileinen pakkaslumi kun tuppaa valumaan keon juurelle, jos ei laita mitään esteitä. Vuorokaudessa lumi jähmettyy sen verran, että lisäavut saa siirtää toiseen kohtaan ja pikku hiljaa muurit kasvavat kompostorin yläosan ympärille. Monena talvena olen tapellut kompostoriin salpaan kertyvän jään kanssa. Tänä talvena ongelmaa ei ole ollut, sillä laitoin tyhjän multasäkin kannen päälle. Vanhasta kylpytakista taskun kohdalta leikattu pyyhe on ollut riittävän painava pitämään säkin paikoillaan, sillä sujautin taskuun puolen litran vesipullon, joka näkyy kumpareena kompostorin päällä. Nyt vain odotellaan, milloin kompostori hyrähtää kunnolla käyntiin. Sulaminen on jo sentään alkanut.

Puutarhaan liittyviä niksejä ei tullut useampia mieleen mutta paras oivallus sisätiloihin on ollut pyykkipojan virittäminen keittiön astiankuivauskaapin pohjaan. En ole koskaan tykännyt hanan päällä tai altaan reunalla lötköttävistä räteistä, jotka joko tippuvat aina altaaseen, ovat tiellä vettä ottaessa tai sitten rätin nurkka lilluu jossain altaaseen likoamaan jätetyssä astiassa. Yöks! Taisin keksiä joskus ammoisina aikoina opiskelijasolussa asuessani laittaa pyykkipojan rautalankalenkillä astiakaapin ritilään roikkumaan enkä ole siitä konstista vielä toistaiseksi halunnut luopua. Pysyy rätti aina omalla paikallaan ja kuivuukin nopeasti.

Pyykkipojille on käyttöä keittiössäkin.

Pakkaset ne vain jatkuvat. Onneksi enää ei ole ollut -30 asteen lukemia mutta kyllähän se -20 astettakin tuntuu kylmältä. Eipähän tarvitse miettiä, mikä vuodenaika on kyseessä.

Keväinen valoilmiö

Metsän reunaa keittiön ikkunasta kuvattuna.

Tammikuun lopulla se alkoi, nimittäin auringon kultaamien puiden latvojen ihastelu keittiön ikkunasta. Vielä alkuviikosta oli aika pilvistä mutta torstaina pakkasen kiristyessä -15 asteeseen pilvipeite alkoi hiljalleen väistyä ja tehdä tilaa auringolle. Aloituskuvan ottohetkellä taivas oli vielä luoteen ja pohjoisen puolella harmaan pilvimassan peittämää mutta etelänpuoleisella taivaalla näkyi jo paljasta taivasta pilvenriekaleiden seasta. Niinpä aurinkokin kultasi hetkittäin puiden latvat. Viikonloppua kohti pakkanen vain kiristyi ja kuukausi vaihtui valoisuuden puolesta unelmasäässä. Lämpötilasta voidaankin sitten olla montaa mieltä.

Sinisen viivan vasemmalla puolella oli tassutellut isompia puutarhavieraita.

Olimme perjantaina lähdössä viikonloppureissuun, kun naapuri kysyi, olemmeko huomanneet jälkiä kadun päässä. Meidän pihalla on niin paljon jälkiä muutenkin, että yhdet uudet eivät olleet pistäneet silmiin. Kadun pään koskemattomalla lumella sen sijaan sai ihmetellä edellisöisiä ilveksen jälkiä. Niitä seuraamalla selvisi, että ilmeisesti kaksi ilvestä oli tassutellut meidän talon päädystä varjokujaa pitkin etupihalle ja kiertänyt siitä siististi kukkapenkin ohi kadulle. Eivät olleet sentään rappusella istuneet mutta jos olisi sattunut oikealla hetkellä olemaan keittiössä, niin olisipa tullut hyviä kuvia. Kadun päässä toinen oli hiipparoinut lyhyillä askelilla naapurin tuija-aidan vasenta päätyä kohti ja toinen hölkötellyt nopeammin aidan oikeaan päätyyn. Naapurin lintulauta jää aidan keskivaiheille, joten varmaan kissat ovat väijyneet lintulautojen antimille oppineita cityrusakoita.

Kahden kissapedon jäljet ovat selvästi alkaneet hajaantua tässä jatkaakseen eri suuntiin.

Hetki ennen kuin saimme tietää jäljistä, olin kompostorilla käydessäni huomannut yksien jänön jälkien tulevan metsän laidasta ja tehneen täyskäännöksen takaisin tulosuuntaansa autotallin nurkalla. Voi olla, että jänis oli nähnyt tai haistanut ilvekset ja päättänyt häipyä ennen kuin kissapedot huomaavat sen tai sitten joku muu oli saanut jänön muuttamaan suunnitelmiaan. Hyvä, että häipyi takaisin metsään. Jos meillä ei olisi ollut jo kiire hakemaan lapsia koulusta, olisin lähtenyt seuraamaan ilveksen jälkiä niiden tulosuuntaan. Olisi ollut kiva tutkia, mistä päin ne ovat tulleet ja mitä puuhanneet ennen asuinalueelle tuloaan. Jälkien seuraaminen niiden etenemissuuntaan olisi ollut vielä hauskempaa mutta se olisi vaatinut naapureiden pihoilla hiipparoimista. Toivon, että ilvekset pysyttelevät vielä näillä seuduilla harventamassa rusakkokantaa. Yksi toikkaroi tänäänkin keskellä kirkasta päivää katua pitkin meidän suuntaan mutta onneksi kääntyi naapurin pihalle.

Perjantaina oli komea ajokeli.

Karolla vauhdin hurmaa.

Onneksi älysin ottaa Karon talvivaatteet mukaan reissuun. -15 astetta pakkasta on jo sen verran, että Karo ei olisi muuten viihtynyt kuin hetken ulkona. Töppöset jaloissa ja takki päällä oli mukava ottaa spurtteja järven jäällä samalla kun lapset luistelivat. Yhden kerran töppönen irtosi jalasta eikä mennyt montaa minuuttia, kun Karo alkoi pomppia kolmella jalalla. Kun sukka oli laitettu takaisin, oli taas hyvä kipitellä tutkimassa rantakaislikon hajuja ja ihan vain juosta juoksemisen riemusta. Eilen kalaverkoilla käydessä pakkasta oli -19 astetta mutta hyvin pärjäsi Karo silloinkin melkein tunnin ulkoilun ajan. Kannatti nähdä vaivaa vaatteiden ompeluun, vaikka voisi kuvitella pitkäkarvaisen koiran pärjäävän ilmankin. Eron Karon olemuksessa näki kuitenkin niin selvästi, ettei vaatteiden hyödyllisyydestä ollut epäilystäkään. Itselläkin oli mukavaa, sillä ei tuullut yhtään. Auringon lämpö tuntui jo ihan selvästi iholla ja jopa toppavaatteiden läpi.

Luistelijoita olisi pitänyt päästä paimentamaan vähän väliä.

Tämän aamupäivän ajokelissäkään ei ollut moitteen sijaa.

Kotiin palatessa keittiössä odotti kaksi kukkivaa ritarinkukkaa. Kumpikin oli alkanut aukoa nuppujaan juuri silloin kun olimme poissa kotoa. Onneksi nuppuja riittää. Lasilyhdyssä kukkiva kerrannainen valkokukkainen ritari oli aukaissut kolme nuppua kahdeksasta ja 'Picotee' kaksi nuppua kuudesta. Valkoisella ritarilla onkin jo neljäs kukkavarsi menossa. Kolmannen kukat olivat hyvin pieniä ja luulin neljännen tekevän ihan lilliputtikokoiset kukat. Aika pieniä ne ovatkin mutta eivät sentään ihan niin minejä kuin kolmannen kukkavarren kukat, joiden halkaisija oli selvästi alle 10cm. Kirjavakukkaisen 'Picoteen' kukat ovat vain hitusen suurempia, vähän yli 10-senttisiä. Kauniita kuitenkin.

Ritarinkukka 'Picotee' oli alkanut kukkia kolmannella kukkavarrellaan.

Huonekasvirintamalla, ensimmäisissä kylvöksissä tai puutarhassa ei ole tapahtunut juuri mitään raportoimisen arvoista. Seuraavan vuorokauden alimmaksi lämpötilaksi on ennustettu tänne -31 astetta, mikä olisi tämän talven ennätys. Paleltaa jo ajatuskin niin oman kuin puutarhankin puolesta. Toivottavasti ennusteet menisivät pahasti pieleen. Tämä -20 asteen pakkanenkin riittäisi hyvin, jos nenä ja posket on pakko saada jäätymään. Ja kyllä se aurinko näyttää paistavan vähän vähemmilläkin pakkasasteilla.

Kylvöistä joulukukkiin

Muistan vielä viime tammikuun, jolloin puutarhafiilis tuntui olevan kadoksissa. Ei vain tullut inspiraatiota tehdä minkään kasvin kylvöjä, ei edes perennojen hankikylvöjä. Onneksi ne ehti tehdä hyvin myös helmikuussakin ja ehtivät ne chilitkin tehdä jonkin verran satoa, vaikka eivät multaan vielä tammikuun aikana päässeetkään. Tänä vuonna inspiraatio löytyi normaaliin tapaan, mistä olin oikeastaan aika iloinen. Kävin katsastamassa kauppojen siemenhyllyjä ja bongasin torista erään siementen myyjän.

Vasemmalla torista vaihtokaupoilla saatuja siemeniä, oikealla kaupasta tehdyt hankinnat.

Paikallisessa K-raudassa kaikki siemenpussit maksoivat 0,40€, joten nappasin jo ensihätään muutamia siemeniä, joita arvelin saattavani tarvita. 'St Pierre' -tomaatti ei ole minulle ennestään tuttu mutta netin mukaan sen pitäisi olla hyvän makuinen ja pärjätä avomaalla, joten pitäähän sitä sitten testata. Muutama parina vuonna kasvatettavana ollut lajike jää nyt pois kylvölistalta, joten tilaa uusille kokeiluille on. Torin ilmoituksesta bongasin lumikin siemenet. Niiden itävyys on hyvin epävarmaa, sillä siemenet ovat jo useita vuosia vanhoja. Lumikit ja muutama 'Tiny Tim' -tomaatin siemen tulivat ihan kotiovelle asti ja myyjän mukana lähti itselleni ylimääräisiä siemeniä. Kumpikin meistä oli tyytyväisiä vaihtokauppoihin ja minusta tulee vielä supertyytyväinen, jos yksikin lumikin siemenistä suostuu itämään. Olen varautunut tekemään niille jo tämän kevään aikana useamman kylmä-lämmin-käsittelyn ja tarvittaessa jatkamaan käsittelyjä syksyllä.

Lumikin siemenet olivat kuin pikkuruisia sipuleita.

Koska lumikit piti saada äkkiä kylvettyä, niin päätin tehdä samalla muutkin perennakylvöt. Minkähän vuoksi perennansiemenlaatikkoni on jatkuvasti täynnä, vaikka kylvän joka kevät aikamoisen määrän siemeniä? Pari siemenpussia tyhjensin jo kompostiastiaan, sillä niille ei ole ollut enää muutamaan vuoteen tarvetta. Yleensä kerään enimmäkseen uusien tai herkästi häviävien kasvien siemeniä, jotta saa tarvittaessa uusia taimia. Jos puutarhassa on jo ennestään vakiintunut kanta jotain tiettyä kasvia tai joku laji näyttää levittäytyvän sopivasti omin avuin siemenistä, sellaisia ei ole enää tarvis kylvää itse tai säilöä siemeniä varmuuden vuoksi.

Kylvettäväksi pääsevät lajit lajiteltuina ja koodinumerot muistiin laitettuina.

Ruukkujen määrä olisi ollut  paljon suurempi, jos en olisi laittanut useampaa sorttia samaan purkkiin. Yritin valikoida suunnilleen samaa tahtia itäviä sortteja samaan ruukkuun mutta aina siemenet eivät käyttäydy niin kuin pitäisi. Yhteen purkkiin laitoin ns. toivottomat tapaukset, eli siemenet, jotka todennäköisesti eivät idä tänäkään vuonna. Koodien takana on tänä vuonna: 1 keltatörmäkukka, 2 pinkki kissankäpälä, 3 kivikkotörmäkukka, 4 karhunjuuri, 5 tarhakylmänkukka pun.&sin. kerrottu, 6 amerikanvuokko, 7 lapinvuokko, 8 täpläpipo 'Mystica', 9 vuorijumaltenkukka, 10 alppiasteri, 11 sinikatana 'Alba', 12 kaukasiankirahvinkukka, 13 lumikki, 14 ketoruusuruoho, 15 ketoneilikka, 16 kissankello, 17 syyshohdekukka. Perennojen lisäksi kylvin myös pari chiliä ja paprikaa sekä kaikki vanhat lobeliansiemenet. Muut hyöty- ja koristekasvit seuraavat perässä luultavasti maaliskuulta alkaen.

Ja tässä valmiit perennakylvökset. Osa sai vähän enemmän hiekkaa sekä kasvualustaan että pinnalle.

Tein kylvökset kasvusammalen ja hiekan sekoitukseen. Kivikko- ja ketokasvien kasvualustaan laitoin hiekkaa reilummalla kädellä ja peitin siemenet melkein pelkällä hiekalla. Tarkoitus oli viedä kylvökset parin päivän sisällä ulkoeteisestä hankeen mutta en ehtinyt kuin vasta tänään. Yleensä perennat ovat olleet aika maltillisia itämään mutta nytpä olikin jo yksi taimi vastassa, kun olin vihdoin menossa viemään purkkeja hankeen. Viisi vuorokautta viileässä näemmä riittää ketoruusuruohon siemenille. Tai ainakin yhdelle. Muita taimia ei vielä onneksi näkynyt. Päätin viedä ruukun joka tapauksessa hankeen, sillä voihan olla, että muut siemenistä tarvitsevat kylmää itääkseen. Jos taimi ei selviä lumen ja styrox-laatikon suojissa, niin sitten se ei selviä. Jospa muista siemenistä tulisi riittävästi taimia vähän sopivampaan aikaan keväällä.

Äääks! Ketoruusuruoho onkin nopea itämään!

Tuntui melkein naurettavalta puhua hankikylvöistä, kun lunta on vain 10-15 senttiä. Jouduin hakemaan perennakylvösten päälle monen metrin päästä lunta, sillä läheltä sitä ei kertynyt riittävästi. En halunnut lapioida kasvilavojenkaan viereen kertyneitä vähiä lumia pois, vaikka nyt niissä ei olekaan muuta kuin ilmasipulia odottamassa kevättä. Valkosipulit istutin nimittäin syksyllä aivan muualle ja hyötykasvien syyskylvöt jäivät tekemättä. Se ei kyllä harmittanut yhtään, kun syksy oli mitä oli.

Kärhökaarta ja majapenkkiä talvisessa asussaan.

Joidenkin mielestä loppuvuoden pimeys tuntuu rentouttavalta ja levolliselta. Itse taas koen sen painostavana ja väsyttävänä. Talvinen vaaleus sen sijaan rauhoittaa minua. Talvimaisema on kauneimmillaan silloin kun puut ovat paksussa kuurassa tai pakkaslumen kuorruttamia. Aurinko saa kuuran kimaltamaan tai puiden latvat hehkumaan henkeäsalpaavan kultaisina mutta aivan yhtä kaunis voi olla maisema pilvisenäkin päivänä, kun sävyt ovat pehmeän sinertävän vaaleanharmaasta havupuiden tummempaan, vihertävänharmaaseen.

Aurinko ei paista, mutta jäätynyt metsä on silti kaunis.

Kauan sitten alkanut joulukukkaprojektini alkaa tulla päätökseensä. Tulilatvojen uudelleenkukittaminen ei mennyt ihan putkeen mutta onnistumisprosentti sentään moninkertaistui viime vuodesta. Jättikokoinen tulilatvani teki tänä vuonna melkein säännöllisen yöpimennyksen ansiosta neljään latvaan kukkanuput. Ensimmäiset nuput ilmestyivät noin neljän viikon kuluttua pimennyshoitojen aloituksesta ja seuraavat aika nopeasti sen jälkeen. Lopetin pimentämisen joulun jälkeen, sillä yhteenkään latvaan ei näyttänyt enää tulevan nupun nuppua. Nyt ensimmäinen nuppurypäs on kunnolla avautunut. Lasten pienemmät tulilatvat eivät suostuneet nuppuilemaan ollenkaan. 

Jättitulilatva rehottaa sen minkä kerkiää mutta kukkii nihkeämmin.

Kukkiva latva kasvilampun punertavassa valossa.

Joulun jälkeisistä alennusmyynneistä meille kulkeutui asetelma, jossa oli pieni valkoinen tulilatva, muratti ja pitsilehti (?). Otin tulilatvan ja pitsilehden talteen omiin ruukkuihinsa. Nyt, kun minulla on uusi valkoinen tulilatva, taidan hankkiutua isommasta eroon. Pienempi on sitä paitsi paljon helpompi pimentää kunnolla ennen seuraavaa joulua. Kevään taimikasvatuksillekin tarvitaan tilaa, jota yksi jättiläinen rohmuaa aivan liikaa.

Uudet huonekasvikokelaat.

Ritarinkukkarintamallakin tapahtuu vielä. Valkoinen kerrottukukkainen ihanuus kukkii nyt kolmannen kukkavanan voimin. Siinäkin on peräti kuusi kukkaa mutta ne ovat kooltaan vain puolet siitä, mitä ensimmäiset kukat. Koko kukinto on vain hitusen kämmentäni leveämpi. Odotan erittäin uteliaana, millaiset lilliputtikukat neljännestä nupusta paljastuu. Punareunainen 'Picotee' alkanee pian avata kolmatta nuppuaan ja toissajouluinen 'Cherry Nymph' edistyy erittäin hitaasti mutta varmasti ensimmäisen nuppunsa kanssa. Nuppu on nyt suunnilleen kolmen sentin korkuinen piippo, joten ehkä sen kukintaa saa odotella kesän korvalla.

Ritarinkukan söpöt pikkukukat.

Mukavaa viikonloppua!

Pakkasta

Täälläkin on aloitettu vuosi kipakoissa pakkaslukemissa ja komeissa poutapäivissä. Vaikka aurinkoa ei hirveästi näykään, niin valoisuuden kyllä huomaa selvästi. Ja miten kauniita näkymiä muodostuu, kun matalalta paistava aurinko kultaa huurteiset puiden latvat kirkkaan sinistä taivasta vasten. Sitä on ollut virkistävää katsella auton tai kodin ikkunoista. Kävelyllehän minä en -25 asteen pakkasissa lähde! Eikä muuten lähde nelijalkainen lenkkiseurakaan. Yritin viime viikonloppuna käydä Karon kanssa lenkillä, kun eräänä aamuna oli enää -12 astetta pakkasta. Tossut laitettiin jalkaan ja innoissaan Karo lähtikin tallustamaan. Muutaman sadan metrin päässä Karo rupesi hidastelemaan ja vilkuilemaan taaksepäin ja suunnilleen puolen kilometrin päässä kotoa piti kääntyä takaisin, kun neitiä sai melkein kiskoa perässä. Kotiin mentiinkin sitten iloisesti puolijuoksua. Karo päätti taas kerran ajoittaa karvanvaihtonsa juuri vuoden kylmimpään hetkeen ja kun ikääkin alkaa jo olla, niin kylmä käy varmaan ihan eri tavalla luihin kuin nuorempana. Kotiin päästyämme kaivelin kierrätykseen menevän vuorellisen kuratakin sekä ompelukoneen ja aloin rikkoutuneen lakanan avulla sommitella koiran takin kaavoja.

Lasten vanha vuorellinen kuratakki pääsi muuttumisleikkiin.

Aluksi aioin hyödyntää kuratakista pelkän paksun fleecevuorin mutta sitten tuli mieleen syksyn ja kevään kuraloskakelit, jolloin on välillä käynyt mielessä, että sadetakki olisi tarpeen Karollekin. Pitkäkarvaisella, läpimärällä koiralla menee pitkään kuivua, vaikka miten pyyhkeellä kuivaisi enimpiä vesiä pois. Toisaalta kuratakkikangas suojaisi myös vähän paremmin tuulelta kuin pelkkä fleece, vaikka pakkanen saakin kurakankaan rapisemaan. Parempaakaan kangasta ei nyt ollut tarjolla, joten prototyyppi menkööt näillä tarpeilla. Hieman jouduin käyttämään luovuutta, jotta sain kankaat riittämään mutta kyllähän niistä takki tuli. Tai loimi. Karo kuulemma näyttää nyt hevoselta. Kierrätystekstiilipussi kutistui huomattavasti, kun takista ei jäänyt kuin taskut, vetoketju (jonka lukon otin talteen), joitakin palasia hapertunutta kurakangasta ja vähän pientä silppua. Toisesta hihasta jäi vielä käyttökelpoinen fleecen palanen lasten askarteluita varten.

Takki päälle ja jäniksen jälkiä tutkimaan.

Karo kävi ompelun aikana useamman kerran sovittamassa takkia namipalkalla ja tulee nyt oikein mielellään puettavaksi. En tiedä, osaako koira yhdistää takkia ja lämpimämpää oloa toisiinsa, mutta ainakaan Karo ei takki ja tossut päällä pyrkinyt vielä -20 asteen pakkasellakaan saman tien tarpeensa tehtyään sisälle. Hangessakin on varmasti mukavampi rämpiä, kun edes puolet masusta on suojattu. Takin molemmissa kyljissä on jostain vanhasta repusta talteen otetut pistolukot, jotka on kiinnitetty reikäkuminauhaan. Tarranauhaa mietin aluksi mutta se olisi pitkäkarvaisen koiran kanssa katastrofi. Mahakappaleessa on kuminauhaan käypäinen nappi, joten takin saa säädettyä sopivan tiukalle. Kuminauhat ja nappikin oli muuten otettu talteen jostain lasten hajonneesta ulkovaatteesta, joten takille tuli hintaa vain kirpparilta ostetun ompelulangan verran. Neljä rullaa lankaa maksoi 1,5€ ja kun käytin vain yhdestä rullasta jonkun verran, niin tuskinpa hinnaksi tuli edes kahtakymmentä senttiä. Kaavat jätin tietysti talteen vastaisuuden varalle. Tuli ihan hyvä mieli, kun löytyi hyötykäyttöä kaikelle talteen otetulle materiaalille. Seuraavaksi välikevennys.

Iltaruokaan porkkanoita kuoriessani taisin tiputtaa vahingossa porkkanan kuoren palasen jalkojeni juuressa kytänneen Karon päähän. Siinäpä oli koiralle ajanvietettä pitkäksi aikaa, kun yritti pohtia, miten herkun saa pois korvan takaa. Videon laatu on vähän huono, sillä jouduin kuvaamaan lieden äärestä. Karo nimittäin jäi tuijottamaan minua, jos yritin mennä lähemmäs tai edes käännyin katsomaan sen puuhia. Samasta syystä lattialle jääneitä muovikasseja ei siivottu pois näkyviltä.

Siemevarastot inventoitu ja vuoden ensimmäiset kylvettävät harkinnassa.

Käsitöiden ja ruuanlaiton ohessa ehdin käymään läpi myös siemenvarastot. Melkein pyhästi vannoin, etten enää kasvata paprikoita mutta kun varastoissa olisi 'California Wonderia' ja 'Lombardoa'... No, Californiat pystyn jättämään pois mutta nuo 'Lombardot' kyllä houkuttelisivat vähän turhan paljon. Nehän kypsyvät paljon nopeammin kuin 'California Wonder', joten pitäisikö sittenkin laittaa yksi tai kaksi tainta niitäkin? Toisaalta houkuttaisi, ettei jää hyviä siemeniä käyttämättä mutta kun tämä paprikoiden kasvatus ilman kasvihuonetta on joka vuosi melkoista arpapeliä. Chili 'Hungarian Yellow Wax Hot' pääsee taas kylvölistalle, sillä siitä on saatu edes kohtuullista satoa joka vuosi. Kesäkukkalaatikosta löytyi vanhoja lobelian, keijunmekon ja koruköynnöksen siemeniä, jotka ajattelin kylvää ensimmäisten joukossa. Ei harmita, jos eivät idä, mutta eiköhän mahdollisesti itäville taimille paikat löydy. Varastot ovat sen verran täynnä siemeniä edelleen, että tarvetta uusille hankinnoille ei ole. Luultavasti käyn silti vilkaisemassa, jos sattuisi löytymään jotain kivaa testattavaksi.

Ritarinkukka 'Picotee' on nyt varsin komeassa kukassa, kun melkein kaikki nuput ovat auenneet.

Joulukukat jatkavat täällä vielä toivottavasti aika pitkään kukkimistaan mutta muuten joulukoristeet on nyt siivottu pois näkyviltä. Kevät saa nyt tulla. Epäuskoisena katsoin juuri sääennustetta, jonka mukaan huomenna pitäisi olla selkeästi lämpimämpää, jopa -10 astetta. Mittari näyttää edelleen -25 astetta ja pilvettömällä taivaalla tuikkivat tähdet.

Sinnikkäistä sinnikkäin ritari

Tämä on tarina ritarinkukasta, joka ei vain halua luovuttaa. Tarina alkoi jo vuosi sitten, kun sellainen ihan tavallinen, yksinkertaiskukkainen valkoinen ritarinkukka jatkoikin kasvuaan ulkoeteisessä (täälläpä muistinvirkistystä ja myös tarinaa myöhemmin tässä jutussa esiintyvistä ritareista). Kuten joku varmaan muistaakin, niin en sitten keväällä raskinut viskata jopa melkein pakkasesta selvinnyttä ritarinkukkaa kompostiin, vaan istutin sen kukkapenkkiin. Siinä tein pahimman mahdollisen virheen, sillä tarinan konna, narsissikärpänen (Merodon equestris), pörisi röyhkeästi mukaan.

Tarinan päähahmo jouluna 2023.

Ritari kasvoi oikein hyvin kukkapenkissä, vaikka kesä ei ehkä ollut paras mahdollinen melko kosteaan paikkaan lätkäistylle ritarinkukalle. Sadevesikään ei päässyt kuivahtamaan sipulista, kun ympärillä rehotti lemmikkiä sun muuta eikä aurinko tai tuuli osunut mihinkään aikaan sipuliin. Sipulista kasvoi kuitenkin oikein muhkea ja kun se alkoi "oikeaoppisesti" kuihduttamaan elokuussa lehtiään, nostin sen ulkovaraston hyllylle viettämään lepokautta. Kun ulkovarastossa alkoi tulla syksyn mittaan liian vilpoista, siirsin sipulin ulkoeteiseen muiden ritarinkukkien luokse. Pari vuotta sitten oppimastani katastrofista 'Harlequin' -ritarinkukan kanssa viisastuneena osasin nyt seurata ulkona kesän ollutta ritaria tarkemmin. Heti kun yksi kylki alkoi joulukuun alussa tuntua pehmeämmältä, otin sipulin tarkempaan tutkimukseen ja aloin kuoria uloimpia kuorikerroksia pois.

Siinä ensimmäinen tuhoalue ja kuorenpalasen päällä keskenkasvuinen syyllinen.

Eipä tarvinnut paljoa kuoria, kun löysin ensimmäisen syöntionkalon ja itse ahmatinkin täydessä touhussa. Kuivuneita juuria nyppimällä alkoi pohjastakin paljastua onkalon suuaukkoa ja toinen toukkanrumilus. Kaivelin grillitikulla muhjuksi syötyä sipulia ja toukankakkaa ulos niin paljon kuin sain ja huuhtelin onkaloita kuumalla vedelläkin. En löytänyt enempää toukkia, joten laitoin sipulin 75-asteiseen leivinuuniin kuumenemaan. Facebookin Puutarhan parhaaksi -ryhmästä sain Leena Luodolta silloin pari vuotta sitten vinkin kuumentaa sipuli 46-asteiseksi, jolloin mahdollisesti sipuliin jääneiden munien ja toukkien pitäisi kuolla. Upotin silloin sipulin kuumaan veteen puoleksi tunniksi mutta veden lämpötilaa oli hankala pitää tasaisena ja myöhemmin kevättalvella sipulista sitten änkesikin aikuinen narsissikärpänen. Ilmeisesti siis lämpökäsittely ei silloin ollut riittävän pitkä, kuuma tai sitten koteloitunut toukka kestää kuumempia lämpötiloja. Nyt, kun leivinuunissa oli riittävän vähän lämpöä, päätin käyttää sitä.

Sanomalehden päällä sipulia oli helppo siirrellä uuniin ja ulos.

Meillä on infrapunalämpömittari, jolla seurasin sipulin pinnan ja onkaloiden lämpötilaa. Sipuli oli ensin reilut puoli tuntia uunissa ja lämpeni 48-asteiseksi. Yksi mustaksi kärventynyt toukka tipahtikin onkaloista, kun aloin taas kaivella sipulia grillitikulla. Seuraavaksi löysin vielä yhden elävän toukan, joten sipuli pääsi takaisin "saunomaan". Ilta oli jo tässä vaiheessa sen verran pitkällä, että lasten iltapuuhien takia ihan oikeasti unohdin sipulin uuniin. Muistin sen vasta parin tunnin päästä kun olin jo itsekin mennyt sänkyyn ja olin juuri nukahtamaisillani. Uunissa oli tuolloin enää 50 astetta lämmintä ja samanlämpöinen oli sipulikin ulkopinnaltaan.

Perusteellisesti uunitettu sipuli.

Pohjapuolelta löytyi lopulta onkaloita kahdelta sivulta.

Seuraavana päivänä en enää löytänyt sipulista yhtään toukkaa, en kuolleita enkä eläviä. Olin ihan kahden vaiheilla, viskaisiko sählypalloa muistuttavan sipulin kompostiin vai jatkaisiko empiirisiä tutkimuksia. Koska kukaan ei ole kertonut kukkasipuleiden kuumuudensietokyvystä ja koska kaikkea pitää aina kokeilla, laitoin tyhjään hunajapurkkiin tilkan vettä pohjalle ja lykkäsin ritarin siihen vähän niin kuin imemään kosteutta. Eihän sillä mitään juuriakaan enää ollut, kun ne viimeisetkin elossa olleet kuivettuivat uunissa. Ajattelin kuitenkin, että jos sipulin pohjassa olisi jotain juuren aihioita, niin niiden kautta kosteus voisi ehkä kulkea sipuliin. Ensimmäiset pari päivää purkin pohjalla oli muutaman millin verran vettä mutta sen jälkeen sipuli on ollut purkissa siltään ja olen parin päivän välein vain kostuttanut vähän sen tyvialueen ulkopintaa hanan alla.

Ei olisi mahtunut tämä sipuli hunajapurkkiin vielä syksyllä.

Kolmisen viikkoa siinä sitten meni, että kovia kokeneen ritarinkukan tyvellä alkoi näkyä pieniä valkoisia ituja. Nyt neljä alkua näyttää minusta selvästi suuntautuvan alaspäin ja muuttuvan pidemmiksi. Yksi on selvästi pulleampi ja osoittaa hieman yläviistoon ja yhdestä ei saa vielä mitään selvää.

Kolme tännimmäistä taitaa olla juuria, neljännestä en tiedä. Loput kaksi ovat sipulin toisella puolella.

Siinä olivat hyvät uutiset. Huonompi uutinen oli se, että hunajapurkin pohjalta löytyi tänä aamuna vielä yksi sipulikärpäsen toukka. Se oli vähän pidempi kuin ne neljä kuukausi sitten löydettyä toukkaa, joten perusteellinen saunottaminenkaan ei näytä tappavan narsissikärpäsen toukkia. Onneksi toukka ei kuitenkaan ollut vielä yhtä iso kuin se 'Harlequinista' löytämäni ällötys, joten se oli ilmeisesti vain siirtymässä tunnelista toiseen samalla hetkellä kun nostin sipulia tutkimustarkoituksessa. Nyt aion istuttaa sipulin ruukkuun, olipa siellä vielä toukkia tai ei. Toukista ja uuniin unohtamisesta edes jollain lailla hengissä selviäminen ansaitsee minusta palkinnon. Myöhemmin keväällä varmaan sitten nähdään, jaksaako sipuli kasvattaa lehtiä. Sitten muihin ritariuutisiin.

Lasilyhdyssä kasvava ritari kukki vielä 31.12.2025. Vieressä maljakossa kukkavana toisesta ritarista.

Valkoisia, kerrannaisia ritarinkukkiakin taitaa olla useampia lajikkeita. Lasilyhtyyn istuttamani ritari teki paljon noin 10-senttisiä kukkia, joiden terälehdetkin olivat siroja. Toinen, taas teki yli 15-senttiset, melko leveäterälehtiset kukat. Kukkavana alkoi kaatua ennen kuin yksikään nuppu oli auennut, joten pelastin sen maljakkoon. Noiden kahden tuoksussakin oli pientä eroa. Aion säästää tuon lyhdyssä kasvavan ritarin, sillä sen sirot kukat olivat minusta todella hurmaavat. Lisäksi se näyttää olevan innokas kukkija, sillä sipulista on nyt työntymässä kolmas ja vielä neljäskin nuppu.

Kolmas nuppu on jo pian lyhdyn yläreunassa, neljäs pilkottaa lehtitupsun vasemmalta puolelta.

Maljakkoon pelastetun kukinnon sipulissa näkyi kyllä kolme nuppua silloin kun sen sain. Kun olin istuttamassa sipulia asetelmaan hyasinttien kanssa, huomasin, että se oli upotettu melkein yläosaansa myöten märkään multaan ja tietysti ulommat kuoretkin olivat alkaneet pehmetä. Pelastin sen minkä siinä tilanteessa pystyin ja irrottelin märät mullat ja muhjuksi pehmenneet uloimmat kuoret. Istutin sipulin hyvin pintaan ja toivoin parasta. En onnistunut pelastustyössäni. Pienin nupuista alkoi kuivua hyvin pian tämän jälkeen ja nyt isompikin on alkanut kellastua. Sipulissa näkyy myös selvästi sekä punaista että vihreänharmaata väriä ja se tuntuu pehmeältä, joten kompostiin mars.

Näin käy, kun ritarinkukan sipuli on upotettu syvälle märkään multaan. Vasemmalla ne nuput, joista ei tullut mitään.

Sitten taas iloisempiin uutisiin. Jouluksi 2023 hankkimani 'Cherry Nymph' näyttää kuuluvan ritarinkukkiin, jotka eivät halua pitää normaalia lepokautta. Syksyllä 2024 tein kaiken niin kuin yleisimpien ohjeiden mukaan pitäisi tehdä ja sipuli vain puski lehteä toisensa perään eikä suostunut kukkimaan. Viime syksynä annoin sipulin olla ulkoeteisessä muiden ritarinkukkien kanssa marraskuun alkuun saakka, jolloin siirsin sekä nuppua työntävän 'Magig Greenin' ja kasvuaan jatkavan 'Cherry Nymphin' sisälle kasvivalon alle. Aloitin samalla myös kummankin varovaisen kastelun ja koska 'Cherry Nymph' on aika laihansorttinen, olen välillä antanut molemmille laimeaa lannoitevettäkin. Olin jo melkein luovuttanut 'Cherry Nymphin' kukinnan suhteen, joten oli oikein iloinen yllätys, kun sipulista onkin nyt alkanut pilkistää pieni nupun kärki. Toivottavasti se vain jaksaa nyt kasvattaa nuppunsa loppuun saakka.

Jihuu, sieltä sitä tullaan!

Kuopion Prismassa oli ennen joulua myynnissä ritarinkukan sipuleita neljällä eurolla. Nappasin sieltä mukaani 'Picoteen' ja se on nyt alkanut kukkia. Sillä on hurmaavat, melko pienet ( halkaisija noin 10cm) kukat, joissa on koristeellinen punainen reunus, punaisia täpliä ja kellanvihertävä nielu. Syvällä nielussa, ihan terälehtien tyvellä on pikkuisen tummanpunaista. Ensimmäisestä kukinnosta on nyt neljä kukkaa auki ja kaksi nuppua vielä avautumatta. Toisessakin kukinnossa on kuusi nuppua, joista kaksi isointa alkaa aueta ihan lähipäivinä. Sipuli on alkanut kasvattaa vielä kolmattakin nuppua mutta sen kukintaan menee varmasti vähintään kuukausi, jos se kasvaa yhtä hitaasti kuin kaksi ensimmäistä.

'Picotee'

Että sellaisia ritariuutisia täällä. Kukintaa riittää siis vielä pitkän aikaa ja mikäs sen mukavampaa!