Myrskyn alla

Melkein viikkoon en ole katsellut puutarhaa muualta kuin ikkunoista käsin ja kun eilen vilkaisin viikonlopun sääennusteita, piti päättää, lähteekö ulos sateessa vai navakassa tuulessa. Valitsin sadepäivän. En ole sokerista, joten kevyt tihkusade lämpimällä säällä ei haittaa, mutta kylmä sää yhdistettynä tuuleen pitää minut tiukasti neljän seinän sisällä. Ulos piti päästä, sillä en tiennyt, miten kävi kasveille alkuviikon pakkasissa ja oliko takapihalla pomppinut rusakko tehnyt tuhojaan kukkapenkeissä. Sen verran kävin sentään tiistaina kasvimaalla, että keräsin ruusukaalit ja loput purjot, sellerit sekä palsternakat pois pakkasesta. Niitä on viikon aikana laitettu ruuaksi tai silputtu pakastimeen.

Alppikärhö se vaan jaksaa vielä yllättää näinkin myöhään syksyllä.

Kasvimaalle mennessä huomio kiinnittyi heti ensimmäisenä maa-artisokkiin, joita pakkanen oli jo hiukan kurittanut. Osa lehdistä roikkui mustina mutta osa ei vielä ollut mokkonaankaan kylmästä. Koska oli luvattu tuulista säätä, päätin lyhentää kasvustoja reilusti, jotta ne eivät kaatuilisi ainakaan kovin pahasti. Lyhyemmät ja hennommat varret jätin leikkaamatta mutta kaikki paksut saivat typistyksen. Pisimmät leikkaamani varret olivat suunnilleen 2,3m pitkiä ja niistä jäi maahan suunnilleen 1,5 metrin tyngät. Niinpä maa-artisokan kasvustot huitelivat parhaimmillaan melkein neljän metrin korkeudessa. Aikamoinen voima pienillä mukuloilla, täytyy sanoa. Muutaman mukulan olen etureunasta pinnasta kaivanut ruuaksi mutta niiden koolla ei vielä juhlittu. Veikkaan, että keskemmällä kasvustoa ja syvemmällä on paljon suurempia mukuloita. Ja ehkä mukulat vielä kasvavat pikkuisen kokoa kun en varsia ihan lyhyiksi leikannut.

Leikatut maa-artisokan latvat pilkottavat vasemmalla sinisen tynnyrin takana. Sadevesiastiatkin on jo peitelty talveksi.

Sato on näistä lavoista kerätty, tosin ruusukaalin jätin vielä pystyyn, jos jokunen minipieni kerän alku kasvaisi edes peukalonpään kokoiseksi ennen talvea.

Jotakuta voisi hirvittää tyylini "siivota" kasvimaa talveksi. Puhdasta ja siistiä multapintaa ei juuri näy ja lavoihin on jätetty naattien jämiä ja pakkasen puremia tomaattikasvustoja.  Noudatan kasvimaalla samaa periaatetta kuin kukkapenkeissäkin, eli jätän madoille ja muille hajottajaeliöille talveksi ruokaa ja tekemistä. Olen silpunnut naatit karkeasti lapiolla ja sotkenut niitä osittain pintamaahan. Suurimman osan jätän kuitenkin silputtuina mullan pinnalle katteeksi ja saatan tuoda vielä syksyn lehtiä lisukkeeksi. Ruusukaalien irronneille lehdille en ole vielä tehnyt mitään. Kokonaiset lehdet ovat toistaiseksi maanpinnalla houkuttelemassa etanoita, jotka on helppo kerätä kaalinlehdiltä pois ja siten vähentää ensi kesän etanakantaa.

Tyhjennetyistä tomaatti- ja paprikaruukuista on tullut mukavasti biohiiltä lavoihin. Palaset hautautuvat syvemmälle, kun uutta multaa tai kompostia tulee päälle ja multaa möyhii.

Puna-ailakki kukkii vielä nätisti tontin laitamilla.

Kukkivat kasvit alkavat olla jo hyvin vähissä. Yllä olevan puna-ailakin veroista kukkapaljoutta ei ole enää missään kasvissa, jos komeamaksaruohoja ei lasketa mukaan. Muutamassa esikossa oli joitain kukkia ja parissa viimeisessä kärhössä oli kohtuullisesti säilyneitä yksittäisiä kukkia. Ruskalehtiä ei ollut juurikaan muissa kasveissa kuin purppuraheisiangervoissa. Nyt punnitaankin puutarhan syyskestävyys. Moni perenna pysyy vihreänä talven yli ja vielä useampi säilyy katsottavan näköisenä hyvin myöhään syksyyn saakka. Omassa puutarhassa ihastuttaa nyt suon ympäristö, jossa löytyy varsin paljon väriä vuodenaikaan nähden.

Purppuraheisiangervo 'Tiny Wine' loistaa majapenkin tähtenä. Taustalla näkyvä hopeanvihreä imikkä on kasvanut valtavasti kesän aikana.

Nukkapähkämöt tulivat majapenkkiin kompostimullan mukana. Kitkin osan pois mutta joitakin jätin kun eivät olleet tärkeämpien kasvien tielläkään. Pääasia, että edes joku muu kuin rikkaruoho peitti tyhjää multapintaa. Majapenkin muheva multa ja varjoisankostea kasvuympäristö ei ole paras paikka kuivassa ja paahteessa pärjäävälle nukkapähkämölle mutta eipä tuo ole näyttänyt vähän poikkeavasta ympäristöstä säikähtävänkään. Itse asiassa nukkapähkämön hopeanhohtoinen sävy yhdistettynä purppuraheisiangervoon on ollut niin paljon mieleeni, ettei vahinko ole haitannut lainkaan. Koska nukkapähkämöllä on sen verran taipumusta levittäytyä sekä juurillaan että siementen muodossa, olen alkanut katsella parin metrin päässä suon toisella puolella kasvavaa imikkää sillä silmällä, että siitä voisi ensi kesänä lohkoa jakopaloja pähkämöiden tilalle. Sekin kyllä leviää varmaan yhtä innokkaasti kuin pähkämö mutta olisi ainakin paremmin varjoisaan ja kosteaan ympäristöön sopiva kasvi.

Suon oikealla laidalla kuunliljat ovat jo ajat sitten luovuttaneet pelin mutta onneksi on muuta vihreää.

Kuluneena kesänä huomasin myös kyllästyneeni suon takana olevaan raparperiin. Se oli hetken aikaa hienon näköinen alkukesällä, kunnes tuli rankkasade ja tuuli, jotka repivät raparperin riekaleiksi. Se ei ole oikein tuntunut muutenkaan viihtyvän paikoillaan, joten ehkä sen on myös aika lähteä. Tilalle voisi laittaa pari niistä siemenestä kasvatetuista alppiruusuista. Ikivihreinä ne toisivat kauniin taustan suolle. Yksi siellä jo kasvaakin. Ikivihreistä puheenollen, vuosi sitten keväällä äidiltäni tullut tuijanrääpäle on viihtynyt erinomaisesti majapenkissä ja pörhistynyt oikein tuuheaksi. Tällä suunnalla puutarhaa on taustalla enimmäkseen lehtipuita, joten tuija tuo mukavasti väriä lehdettömään aikaan ja suuremmaksi kasvaessaan antaa suojaa muille kasveille.

Purppurapunalatvan siemenistä muodostuu hienot untuvapilvet muuten pakkasissa mustuneisiin varsiin.

Tuuli on alkanut iltaa kohti natisuttaa ikkunoita, joten purppurapunalatvan siemenet saattavat olla aamulla tuulen teillä. Silloin mustista varsista ei ole enää lainkaan iloa, joten ne voi käydä katkomassa lyhyemmiksi. Saksimista kaipaavat myös paleltuneet kelloköynnökset. Muutenpa taidan jättää kaikki perennat ja pystyssä pysyneet kesäkukat talventörröttäjiksi, sillä onhan tässä vielä vaikka mitä askaretta syksyn ajankuluksi. Verkotusurakkakin on melkein tehty, sillä sain viriteltyä viikolla ostamani jänisverkon paikoilleen luumutarhaan. Ehdin jo hetken aikaa olla tyytyväinen, kunnes huomasin 'Laatokan Helmen' ympärille jääneen puolentoista metrin aukkopaikan ja heti sen jälkeen tajusin, että hiekkalaatikon luona toinen 'Kuntala' on vielä aivan kokonaan verkottamatta. Olisin halunnut suojata myös kuutamohortensian ja mongolianvaahteran mutta milläs suojaat, kun varaston hyllyt ovat tyhjää täynnä. Alppikärhötkin jäivät verkottamatta 'Albina plenaa' ja 'Purple Dreamia' lukuunottamatta. Albinalle laitoin parin neliön palasen raudoitusverkkoa, jonka reikiä pienensin vetämällä pyykkinarua ristiin rastiin ja pujottelemalla paksuja oksia niiden väliin. 'Purple Dreamille' jäi vain pieniä raudoitusverkon palasia, jotka suojaavat edes kärhön alaosaa. Myöhemmin suojaan kärhöjen latvoja vanhoilla pitsiverhoilla. Ensi viikolla on kuitenkin tiedossa uusi reissu rautakauppaan tai taimistolle, mistä nyt sattuu enää sopivaa verkkoa löytymään, jotta saan edes luumupuille kunnon suojan.

Verkko-ostoksilta löytyi laukkoja puoleen hintaan. Napolinlaukat pääsivät aurinkopenkkiin, mustalaukat luumutarhaan.

Luumutarhasta löytyi loistokärhö 'Innocent Blushin' avautumassa ollut kukka, jota pakkanen ei ollut puraissut kovin pahasti.

Eikös silloin ole puutarhamaailma mallillaan, kun postauksen saa aloitettua ja päätettyä kärhönkuvalla?

Viikonlopun kootut kommellukset

Otsikko johtaa vähän harhaan, sillä jutussa on myös joitain loppuviikon tapahtumia. Johonkin nekin piti saada tungettua, joten venytetään hiukkasen käsitettä "viikonloppu". Tarinan höysteeksi sain pitkästä aikaa aurinkoisella säällä räpsittyjä otoksia syksyisestä puutarhasta.

Syysasteri 'Patricia Ballard' kukkii nätisti, vaikkakin oksat retkottavat mikä minnekin.

Jänisverkkojen virittely on minusta syksyn tylsimpiä puutarhapuuhia ja lykkään sitä aina niin pitkään kuin mahdollista. Minään vuonna verkot eivät ole itsekseen madelleet suojattavien kasvien ympärille, joten homma tulee aina jossain vaiheessa eteen. Aloitin urakan loppuviikolla kevyesti verkottamalla tasan yhden atsalean. Sitten tuli vilu ja totaalikyllästyminen, joten muut kasvit jäivät verkottamatta. Lauantaina oli sen verran leppeä ilma, että sain laitettua muutaman verkon lisää muiden puuhien lomassa. Sunnuntaina verkotus jatkui, tosin hommasta tuli entistäkin tympeämpää, kun jo heti ensimmäinen varaston hyllyltä kiskomani verkko päätti räpsähtää reunasta auki ja raapaista minua poskeen samalla kun yritin taistella sitä täpötäyden varaston läpi. Kylmän sään takia olen nimittäin nostellut juuri siihen varastoon kellariin menossa olevia kasveja. Fiksuhan olisi nostanut verkot ensin ulos ja sitten vasta kasvit sisälle. Onneksi poskeen ei tullut näkyvää naarmua, niin ei tarvinnut eilen töissä selitellä mitään vastahankaisista verkoista.

Puistoatsalea 'Satomi' on vielä näin vihreä kun muista ovat jo kaikki lehdet varisseet. Toisilla ei ole näemmä kiire.

Olen yrittänyt istuttaa mahdollisimman paljon talvisuojattavia kasveja samoille alueille, jotta verkottaminen sujuisi edes pikkuisen helpommin. Luumutarhan kaikki kolme atsaleaa mahtuivat samaan pakettiin ja 'Kuntalan' kanssa sai paketoitua nietospensaan, pari pensashanhikkia, pikkujasmikkeen ja syyshortensian. Keväällä samat häkit suojaavat sipulikukkia ja vihreänä talvehtineita perennoja ahneilta talttahampailta, joita myös rusakoiksi kutsutaan. Pation luona toinen nietospensas sujahti samaan kommuuniin hunajamarjojen kanssa. Kaikista helpoin verkotettava alue on kuitenkin kärhökaaripenkin pensasmustikkasektori. Samaan häkkiin mahtui luumupuu, atsalea ja kymmenen pensasmustikkaa ja iso joukko perennoja sekä sipulikukkia siihen lisäksi. Tukikeppejäkään ei tarvinnut puikkelehtia tökkimään kukkapenkin keskelle, vaan kepakot sai upotettua mukavasti poluilla tai nurmikolla seisten ja kärhöportti toimi sekin hyvänä tukena verkolle. Helppojen alueiden vastapainoksi on sitten muutama pienempi piperrys, joille pitää vain alistua tekemään omia yksiöitä.

Kärhökaaripenkin verkkohäkin sisälle paketoitui myös kauniisti kukkivia komeamaksaruohoja ('Herbstfreude').

Suojattavat kasvit ovat kasvaneet sen verran kookkaiksi, että verkot loppuivat kesken. Johan se oli viime syksynä aavisteltavissa, kun yritin saada konstilla millä hyvänsä vedettyä verkkojen päät yhteen ja kuroin rautalankasiksakilla viimeiset sentit edes lähelle toisiaan. Koska 120- ja 150-senttiset verkot ovat ainakin netin mukaan loppuneet jo kaikista lähialueen myymälöistä (kuka käski jättää tämänkin homman roikkumaan talven tuloon saakka?), päätin jättää kolme luumupuista vielä toistaiseksi verkottamatta ja hankkia niille 180-senttistä verkkoa sitten kun seuraavan kerran ajelen sellaisia myyvän liikkeen ohi. Riittääpähän varmasti verkoissa mittaa runsaslumisemmankin talven varalta, tosin varastoon voi silloin iskeä pahemmanlaatuinen tilanpuute. Sitten en tiedä, mitä teen, jos korkeammatkin verkot ovat lopussa. Varmaan rakennan puiden ympärille aidan maa-artisokan varsista...

Maa-artisokan latvoissa näkyy jo keltaista, ainakin näin kun taivuttaa varsia alaspäin.

Täällä eletään jännittäviä hetkiä, sillä ensimmäistä kertaa maa-artisokat ovat ehtineet melkein kukkaan saakka. Tätä kirjoittaessa on ollut melkein kaksi vuorokautta pakkasella ja viime yön alimmaksi lämpötilaksi mittari näyttää -6,5 astetta, eli pakkasta on ollut jopa -7 astetta. Maa-artisokka on yleensä kestänyt hyvin pientä pakkasta mutta nyt ollaan jo senkin riskirajoilla. Kävin varmuuden vuoksi illalla viskaamassa varaston rappusilla hytiseville kärhön- ja pensaantaimille harson päälle, jotta ruukut eivät jämähdä ihan umpijäähän. Pintakohmeisuus tuskin niitä haittaa. Ulkovaraston puolelle en lähtenyt niitä nostelemaan, jotta en samalla palelluttaisi varaston puolella olevia kasveja. Saa nähdä, jääkö puutarhaan pakkasten jälkeen enää mitään kukkivaa ja myöhästyinkö ruusukaalien ja viimeisten purjojen sadonkorjuusta. Olisi ensimmäinen kerta se. Kunhan tästä aamu vähän valostuu, käyn tutkimassa tilanteen ja keräämässä ne pois, jos niissä on mitään pelastettavaa.

Kivikkotörmäkukat ovat selvinneet tähän saakka olleista pakkasista. Toivottavasti selviävät vielä näistäkin.

Kivikkorinteessä komeamaksaruoho 'Herbstfreude' oli vielä toissapäivänä näin kauniina.

Sinikatanat aukovat vielä yksittäisiä kukkia, samoin loistosalviat (ei kuvassa). Mitäs ruusukkeita tuolla taustalla näkyy?

Jouduin odottamaan monta vuotta, että tähtilevisia tekisi siemeniä saati sitten siementaimia. Talvella aina jännitti, mahtaako ainoa yksilö selvitä kevääseen saakka. Sitten vihdoin kun sain siitä kerättyä siemeniä talteen ja niistä jopa muutama iti ja kaksi selvisi maahan istutettavaksi saakka, alkoi kivien väleistä löytyä pikkuruisia levisian taimia. Viime kesänä esikasvatetut siementaimet eivät vielä kukkineet tänä kesänä, mutta ensi vuonna varmasti näkyy jo kukkia, sillä ne ovat jo melkein saman kokoisia kuin emokasvi. Tähän saakka yhtenä ruusukkeena pysynet emokasvi sen sijaan on päättänyt jakautua monen ruusukkeen mättääksi. Jos kaikki taimet selviävät ensi talvesta, ei tarvitse enää jännittää niin kovasti talvia ja varmaan siementuotantokin paranee, kun kukkivia yksilöitä on useampia.

Tähtilevisiat ovat kasvaneet hyvin. Oikeanpuoleiset ovat siementaimia, vasemmanpuoleinen alkuperäinen yksilö.

Viikonlopun puuhiin kuului myös leipomista. Isäntä bongasi jokunen viikko sitten ruokakaupassa käydessään ruisjauhoa puoleen hintaan ja toi useamman pussillisen sitä. Edellisellä kerralla ostetusta viiden kilon säkistäkin oli vielä puolet jäljellä, joten päätin kokeilla syyslomaviikolla ruisleivän tekoa. Ensimmäinen erä meni harjoittelun piikkiin mutta maistui kuitenkin hyvältä ja tuli syötyä. Onneksi kokeilin alkuun pienempää annosta, niin ei tarvinnut melkein kivikovia harjoitteluleipiä jyrsiä montaa päivää. Toinen erä onnistui paremmin, vaikka viimeinen nostatusvaihe jäikin vähän lyhyeksi. Sain nimittäin juuri ruisleivän leivontapäivän aamuna inspiraation kokeilla ensimmäistä kertaa karjalanpiirakoiden tekemistä. Olen tehnyt niitä aiemmin tasan yhden kerran äitini kanssa ja siitäkin on vuosikausia aikaa. Koska leivonnassa oli myös lapset mukana, piirakoiden tekemisessä kesti huomattavasti kauemmin aikaa kuin olin suunnitellut. Niinpä uunikin ehti jäähtyä arvioitua viileämmäksi siinä vaiheessa kun ruisleipien piti jo olla siellä. Varmaan sen vuoksi leivät vähän repeilivät mutta tällä kertaa rakenne oli muuten oikein hyvä.

Haarukka oli ensimmäinen astalo, joka käteen sattui reikien pistelyä varten. Siistimmät olisi tullut vaikka grillitikulla. Syviä repeämiä ja haarukan reikiä lukuunottamatta ulknäkö kelpaa minulle.

Ja sitten siihen varsinaiseen kommellukseen. Maisteluvaiheessa selvisi, että ruisleipätaikinasta oli unohtunut suola. Sen lisäämisestä ei ollut ohjeessa mitään mainintaa ja kun taikinan alustusvaiheessa oli kaksi jauhopussia mätkivää tenavaa mukana, oli ensimmäinen ajatus saada taikina äkkiä kohoamaan eikä suinkaan tarkistaa ohjeen johdonmukaisuutta. Tuli huomattua oikein konkreettisesti, että ruisjauhot pölisevät paljon enemmän kuin vehnäjauhot. Epäilen jauhoja olevan katossa saakka! Karjalanpiirakoiden tekeminen sujui huomattavasti paremmin, vaikka olihan se lasten kanssa melkoisen hidasta. Pohjien tekeminen oli nopeaa ja hauskaa pastakoneella mutta täyttäminen ja rypyttäminen veivät aikaa.

Ihan siistejä niistä piirakoista lopulta tuli ja maku oli oikein hyvä.

Tarhaviinikärhö 'Polish Spirit' jaksoi vielä viikonloppuna kukkia. Nyt saattaa olla kukat vähissä pakkasen takia, vaikka takapihalla suojaisampaa onkin.

Tänään pitäisi olla iltapäivästä osittainen auringonpimennys. Taitaa jäädä näkemättä, sillä taivas on aivan pilvessä. En olisi muutenkaan katsonut sitä suoraan kun ei ole sopivia suojaimia silmille, mutta olin suunnitellut kokeilevani, saako siitä kameralla minkäänlaisia kuvia. Katsotaan, kuinka käy.

Kuusi kuvaa kesästä

Tuplasti terapiaa -blogin jo perinteeksi muodostunut haaste tuli minulle Kottikärryn kääntöpiiriltä. Kiitoksia kovasti! Jutunaiheet alkavatkin jo käydä tässä vaiheessa syksyä vähiin ja inspiraationpuute meinaa iskeä sitä myöten myös bloggaajaan. Kesäkuvia katsellessa aika vierähtää mukavasti ja pääsee fiilistelemään ajasta, jolloin puutarhassa oli lämmintä ja värikästä.

Nimetön pionikaunotar, päivänkakkarat ja pikkuampiaisyrtit muodostivat hurmaavan romanttisen yhdistelmän pensasryhmän päätyyn.

Kesäkuun alkupuolella hämyvuokko kukki ensimmäistä kertaa vuosien paapomisen jälkeen.

Kadun pään joutoalue komistuu vuosi vuodelta. Siellä on sulassa sovussa luonnonkasveja ja perennoja pörriäisten iloksi.

Kärhöt kukkivat hienosti heinäkuun lopulta alkaen. Pation ympäristössä on niistä komeimpia.

Hyvää perhoskesää edustakoon tämä otos keisarinviitan valesina-värimuodon yksilöstä, jonka väri sopi suloisesti 'Cattleya'-jaloangervoon.

Tämä on yksi lempinäkymistäni puutarhassamme. Etualalla loistokärhö 'Voluceau', taustalla kärhökaaripenkki jaloangervoineen ja kärhöineen.

Kuusi kuvaa kesästä -haaste:

- julkaise kuusi kuvaa kuluneelta kesältä

- aihe on täysin vapaa

- haasta muita vastaamaan

Haasteen voi napata myös vapaasti 

ja nämä säännöthän on myös rikottavaksi tarkoitettu;)

Haastan mukaan seuraavat blogit:

Kukkia kallion suojassa

Tutkimusmetsän puutarhassa

Vaalean vihreää

Niskasta kiinni ja puutarhaan!

Nyt oli pakko saada laiskamato karistettua niskasta ja edistettyä puutarhapuuhia. Syksy etenee vääjäämättä ja pian ulkona ei tarkene tehdä mitään ilman toppavaatteita ja rukkasia. Sadepäiviltäkään ei voi välttyä, joten poutahetket on käytettävä tarkkaan hyväksi.

Komeamaksaruoho 'Herbstfreude' ehti tänä vuonna aukoa kukkansa joka puolella pihaa. Tämä yksilö on luumutarhassa.

Kasvimaalla on edelleen juureksia nostamatta, mutta sain istutettua valkosipulit ja ystävältä saadut pikkuiset ilmasipulin alut sekä tyhjennettyä jälkikompostorin sisällön kesän aikana vajuneiden kasvilavojen täytteeksi. En tiedä, kuinka paljon siinä on enää ravinteita kesäkurpitsan, krassien ja salkopapujen jäljiltä mutta onpahan se kuitenkin rikkaruohotonta multaa, josta tulee lisäksi humusta kasvimaalle. Kippasin myös muutaman kesäkukkaruukun sisällöt kasvilavojen täytteeksi, niin tulevat biohiiletkin hyötykäyttöön. Loput tyhjennän sitten kun juurekset on nostettu. Ainakaan mustajuurilla ei ole vielä mikään kiire. Kaivelin nimittäin rivin reunimmaisia vähän esille ja isoin yksilö oli vain reilun sentin paksuinen. Painelin mullat takaisin ja komensin mustajuuria pullistelemaan ennen talvea. Jospa ne tottelisivat, jotta saataisiin edes pieni annos keittoa tehtyä.

Luumutarhan atsaleat jäivät vähän vaisun värisiksi. Keskellä 'Satomi' on vielä melko vihreänkirjava ja saattaa punastua aika nätisti, jos vain säät sallivat.

Valkosipuleita istuttaessani löysin muutaman etanan munarykelmän yhdestä lavasta. Epäilen munia lehtokotilon tekeleiksi, sillä näyttivät kookkaammilta kuin "tavallisten" etanoiden munat ja niitä oli melkoisen paljon pienellä alueella. En ole kuitenkaan nähnyt kotiloita kasvimaalla, joten varma en ollut. Litistelin joka tapauksessa kaikki löytämäni pallerot ja aion käydä loppuja juureksia nostaessani mullan erityisen tarkasti läpi niin etanoiden, kotiloiden kuin niiden munienkin varalta. Nilviäisiä ei tässä puutarhassa kaivata! En enää tänä syksynä kylvä etanaraetta, sillä koko ajan tulee kylmempää eivätkä nilviäiset enää varmasti paljoa liiku saati sitten syö rakeita kun on kasviravintoakin tarjolla. Tehokkaampi on varmasti kylvää etanarakeet keväällä talven jäljiltä nälkäisille etanoille ja kotiloille syötäväksi.

Yksi jouluruusuista on jo näin innokkaana kukkimista aloittelemassa. Muissa ei näy vielä nuppuja.

'Viipurilaisesta punaluumusta' on vihdoin saatu kaikki luumut kerättyä. Pelkästään siitä saatiin tänä vuonna peräti 27kg luumuja ja lisäksi vielä 'Laatokan Helmen' 3kg ja 'Kuntalan' vajaa 2kg. Tavoitteena pitämäni 10kg ylitettiin siis kolminkertaisesti, kiitos viipurilaisen. Hilloa ja luumuketsuppia olen tehnyt monta annosta talven varalle, ja on tuolla se koronan jälkimainingeissa tehty liköörikin tulossa. Vaikka osa sadosta menetettiin muumiotaudille, niin jäi noista riittävästi syötäväksikin. Hyvillä mielin jäädään odottamaan ensi vuoden satoa. Puut ovatkin jo melkein valmiita ottamaan talven vastaan, sillä parin päivän rankkasateet ja tuulet tiputtivat niistä melkein kaikki lehdet pois. Vielä pitäisi kiskoa linnunpelätiksi viritetyt muovipussisuikaleet pois oksilta ja laitella jänisverkot paikoilleen.

Loistokärhö 'Hagley Hybridin' siemeniä.

Tänä vuonna kärhöt aloittivat kukinnan sen verran aikaisin, että muutama niistä ehti tehdä siemeniä. En tiedä, ovatko ne itämiskykyisiä, mutta pitäähän sitä taas kerran testata. Raakoja tai puoliraakoja ne ainakin ovat, mutta ajattelin tällä kertaa kokeilla tehdä suunnilleen kaikki toisin kuin aiempina vuosina. En siis kuivata siemeniä sisällä, vaan kylvin ne saman tien karkean hiekan ja kasvusammalen seokseen. Jotkut kasvit itävät nopeammin, jos siemenet eivät ehdi kuivua, mutta en yhtään tiedä, kuuluvatko loistokärhöt siihen joukkoon. Nyt sen näkee, kuinka käy ja voihan sitä käydä vielä syksyn mittaan keräämässä varmuuden vuoksi lisää siemeniä. Ajattelin antaa kylvösten olla huoneenlämmössä lumentuloon saakka ja viedä sen jälkeen ruukut hankeen. Tai jos ei tule lunta ennen joulua, niin kiikutan ruukut kellariin kylmäkäsittelyyn. Olisihan se vain aika hienoa saada kasvatettua kärhö itse siemenestä kukkivaksi yksilöksi.

Ylinnä 'Voluceau', alhaalla 'The President' ja 'H. Hybrid' "häntien" katkaisun jälkeen. Luin jostain, että se saattaisi parantaa itämistä. Kaikki keinot käytössä siis.

Yritän kovasti vältellä ajatusta jänisverkkojen virittelystä mutta kai sekin pitäisi joskus tehdä. Mieluummin ennen kuin jänöt tulevat kartoittamaan talviruoka-apajia atsaleojen tai pensasmustikoiden luota. Joskus on käynyt mielessä, että pitäisi kitkeä ennen verkkojen laittamista mutta taidanpa jättää sen kevääseen. Silloin on enemmän intoa päästä tekemään ihan mitä tahansa puutarhassa kuin nyt. Mukavampia ja ennen kaikkea nopeampia tekemistä odottavia hommia on ruusukaalien ja viimeisten juuresten sadonkorjuu sekä pikakompostorin tyhjennys. Kärrään puolivalmiin massan puutarhakompostin valmiimmalle puolelle, niin ei täyty jälkikompostori ennen aikojaan. Ja tyhjentämisestä tuli mieleen, että kasvimaan vesitynnyrit pitää myös tyhjentää ennen talvea. Siinäpä vasta "erittäin mukava" askare kylmiin syyspäiviin... Pitänee kokeilla, saisiko sen tyhjennettyä lappoamalla. Kastuisi vaatteet vähemmän kuin ämpärirallissa.

Muutaman vuoden vanha jouluatsalea melkein kuoli viime talvena mutta on sittemmin vironnut ja kukkiikin pikkuisen.

Atsalean otin jo eteiseen, niin ei pääse vahingossa nuput ja kukat paleltumaan. Jotenkin jäi sellainen mielikuva, että se pitäisi tuoda nuppuvaiheessa lämpöisempään, niin nuput lähtisivät aukeamaan kunnolla. En vain ollut kirjoittanut sitä tietoa mihinkään ylös. Atsalea saakin olla jonkun aikaa eteisessä ja tulla vasta sitten sisälle, niin ei tule kerralla liian suurta lämpötilan muutosta. Tuskin kovin komeaa kukintaa on tänä syksynä tiedossa mutta jospa ainakin jo kehittyneet nuput lähtisivät aukeamaan. Tänä talvena pitää ehdottomasti muistaa kastella sitä useammin kuin viime talvena, ettei se taas karista kaikkia lehtiään.

Kukka lähikuvassa.

Lämpömittari näyttää neljää astetta, joten taidanpa vielä vetäistä harson paremmin seinustalla oleville kasveille. Saapa nähdä, onko aamulla taas kuuraa. Kolea sää näyttää nyt muuttuvan melko hyytäväksi. Älkää palelluttako itseänne!

Syksyn ensimmäiset kuurakuvat

Tänne saakka selvittiin ennen kuin meillä oli yön aikana sen verran pitkään pakkasta, että ehdin kuvaamaan kuuraisia kasveja. Kuvat ovat eilisaamulta ja kuten kaikista niistä voi päätellä, ei pakkasta ollut edes kovin paljoa, vain asteen verran. Poikkeuksena syksyn aiempiin hallaöihin lämpötila oli tällä kertaa useamman tunnin pakkasen puolella, joten kuuraakin ehti muodostua edes pikkuisen. Tässäpä valikoituja palasia kuuran kauneimmin koristamista kasveista.

Suklaakosmoksen jo ennestäänkin dramaattisen tummat kukat saivat kuurasta ja jäätyneistä vesipisaroista hyytävän hienon lisäsäväyksen.

Dramatiikkaa ei puutu myöskään kivikkomehitähti 'Dark Beautyn' ruusukkeista.

Kivikkokasveista löytyy paljon pakkasenkestäviä kasveja. Mehitähdet ovat keväällä aivan samannäköisiä kuin syksyllä ennen lumien satamista. Niitä ei hätkäytä mikään. Kuura tuo niiden koristeellisen muodon upeasti esille ja kesällä helposti massaan hukkuva kasvi nouseekin kivikkotarhan tähdeksi. Useimmat kivikon maanpeitekasvit, kuten sammalleimut ja ristikit sekä monet maksaruohotkin kestävät erinomaisesti hallan puraisuja. Myöhään kukkivat törmäkukat kestävät myös hyvin syksyn kylmiä kelejä.

Ristikit ovat kukkineet jo pitkään, nyt kuuran koristamina.

Kivikkotörmäkukka 'Sea Pink' nuokkuu kylmän yön jäljiltä, mutta kuuran sulettua nämäkin kukat nousivat terhakkaasti pystyyn ja nuput jatkavat kehittymistään yhä uusiksi kukiksi.

Vaikka olen tänä vuonna valittanut säistä ehkä jopa ennenkuulumattoman paljon (anteeksi!), on sentään syksyssä ollut se hyvä puoli, että kovat pakkaset eivät ole vielä iskeneet tänne. Jonain vuonna ensimmäinen viiden asteen pakkanen on näpäyttänyt jopa syyskuun alussa ja senhän tietää, ettei silloin ihastella enää lokakuun puolivälissä kaunista ruskaa. No, ei sitä ihastella puiden osalta nytkään, sillä viime viikon mittaan on ollut navakkaakin tuulta, mutta perennoista ja pensaista löytyy vielä hienoja värejä.

Jaloangervojen ruskaa ei yleensä pääse ihastelemaan, sillä halla vetää ne herkästi lötköiksi.

Tuoksumataran kuurainen ulkoasu on kerrassaan valloittava, vaikka se ei kovin värikästä ruskaa ole saanutkaan.

Kanadanatsalea 'Violetta' saa helakan oranssin ruskan. Kelloköynnös on kurotellut yhden versonsa atsalean koristeeksi.

Puistoatsalea 'Illusia' on edelleen suosikkini syysvärisistä atsaleoista ja sen sävy vain paranee syksyn edetessä.

Purppuraheisiangervolla on myös oikein hurmaava ruska.

Loppuun vielä hienoisesti kuurainen kärhökuva.

Minulla alkoi tänään syysloma. Loma tulee tarpeeseen ainakin siinä mielessä, että nyt jää vihdoin aikaa lukea kirjojen lisäksi myös blogeja ja saattaa puutarhatyöt ajan tasalle. Sääennusteita kun katsoo, niin kuurakuvia voi olla pian enemmänkin tulossa ja se tietää myös sitä, että on saatava viimeiset puutarhapuuhat tehdyksi. Iloista syyslomaa niille, jotka sitä saavat viettää! Muille aurinkoisia lokakuun päiviä!

Laiskamadon syyspuuhat

Minuun on iskenyt pahimmanlaatuinen syyslaiskotus. Osittain olotila johtuu varmasti säistä, sillä pakkasöiden puuttuessa puutarha on pysynyt jotakuinkin katseltavassa kunnossa ja toisaalta sadepäivinä ei ole tehnyt mieli edes yrittää ulos. Niinpä olen vapaahetkinä vain nököttänyt kirjan kanssa sohvalla tai puuhaillut jotain muuta neljän seinän sisällä. Olen erittäin iloinen siitä, että lämpötila on nyt pysynyt plussan puolella. Mitä pidempään kunnon pakkaset pysyvät poissa, sitä lyhyemmän aikaa kestää musta ja pimeä loppusyksy ennen talvea.

Näin lähelle maa-artisokan kukintaa meillä ei ole taidettu koskaan päästä. Jokohan tänä vuonna ehtisi edes yksi kukka aueta?

Tänään paistoi hetkittäin kauniisti aurinko mutta navakka tuuli sai puutarhakärpäset pysymään piilossa. Liiteriä sentään täytimme koko perheen voimin. Vielä olisi pari mottia puuta pätkittävä haloiksi ja ladottava katon alle ennen talven tuloa. Viimeiset pari pussia kukkasipuleita istutin viikko sitten, joten nekään eivät pakota ulos. Valkosipulien istuttamisessa olen edennyt jo niin pitkälle, että olen päättänyt, mihin kohtaan kasvimaata kynnet lykkään. Tänään sain aikaiseksi erotella istutettavat kynnet ruokakäyttöön tulevista, joten nyt homma olisi vain istuttamista vaille valmis. Kasvimaan talviteloille laitto sen sijaan tyssää siihen, että osa satokasveista on nostamatta ja toisissa lavoissa kukkii iloisesti kehäkukkia, joita en raski vielä nyhtää pois. Niinpä seinustalla odottaa edelleen tyhjentämistä pitkä rivi kesäkukka-, tomaatti- ja paprikaruukkuja.

Kuka näitä raskisi vielä kitkeä pois?

Onko muilla samaa ongelmaa kuin minulla, että suosikkikasvikset kuuluvat pitkän kasvukauden vaativiin lajeihin? Sellerit, palsternakat ja purjot kasvavat vielä ensimmäisten hallaöiden jälkeen hyvinkin kokoa, samoin maa-artisokat ja ruusukaalit. Vaikka mm. porkkanat, herneet, pavut, salaatit ja valkosipulit on kerätty talteen tai syöty ajat sitten, ei kasvimaalla ole vielä yhtään kokonaan tyhjää lavaa. Tyhjiä nurkkia sen sijaan löytyy kun nopeammin satoa tekevät kasvit on kerätty pois hitaiden tieltä. Aukkopaikat pitää vain etsiä ruusukaalien ja sellereiden leveälle levittäytyvien lehtien alta.

Sellerien maanpäälliset osat näyttävät lupaavan muhkeilta.

Ensimmäistä kertaa olen saanut mustajuuret kasvattamaan ainakin kohtuullisen kokoiset lehtitupsut, juurten koosta tai laadusta ei ole mitään tietoa. Mustajuurikin kuuluu syksyllä viimeisten joukossa nostettaviin juureksiin. Sen voisi nostaa maa-artisokan tapaan myös keväällä, mutta enpä taida siihen saakka malttaa odotella. Näin harvinainen herkku pitää nautiskella jo ennen talvea, ettei juureksille vain tapahdu mitään talven aikana. Mustajuurien lehdet ovat alkaneet kaatuilla laatikon reunan yli ja mietin, onko se sadonkorjuun merkki.

Jokohan mustajuuret olisivat kasvunsa kasvaneet vai vieläkö juurille tulee pituutta tai paksuutta?

7,5 litran taikinakulhoon mahtuu kuutisen kiloa luumuja. Tämä setti on jo syöty ja jatkojalostettu.

'Viipurin punaluumun' satokausi jatkuu edelleen. Kävin tänään keräämässä puolisentoista kiloa luumuja, sillä viimeiset tuosta edellisen kuvan kulhollisesta pyöräytettiin paistokseksi. Olisin kerännyt enemmän mutta varasin mukaan liian pienen astian. Isäntä pääsee keräämään huomenna lasten kanssa loput ja sitten pitää miettiä, mitä tekisi sadon painosta revenneelle oksalle. Ainakin repeämä pitää siistiä, jotta puu pääsee paremmin parantamaan haavapintaa, mutta kannattaisiko haavapintaan laittaa jotain suojaksi vai antaa olla paljaaltaan? Ihme, että revenneen oksan vieressä rungon toisella puolella kasvanut oksa säilyi ehjänä. Sen oksakulma oli nimittäin minusta jyrkempi kuin tuon revenneen oksan. Taidan varmuuden vuoksi lyhentää ja keventää sitä jo kevättalvella, jos vain sattuisi sopivaa säätä ja hankiaiset (kantohanki) kohdalle. Uusimpien ohjeiden mukaan luumunsukuisia puita saisi leikata aikaisin kevättalvella tammi-helmikuussa, jolloin nestevirtaukset eivät ole vielä alkaneet. Luulen, että näillä korkeuksilla ehtisi leikata vielä maaliskuun alkupuolellakin. En laskisi tammikuuta vielä lähellekään kevätkuukaudeksi kun helmikuussakin saattaa olla vielä lähes -30 asteen pakkasia.

Latvassa on vielä ehkä pari kiloa tummanpunaisiksi kypsyneitä herkkuja. Revennyt oksakin näkyy kuvassa. Muovipussin suikaleet ovat pitäneet linnut hyvin poissa.

Osa talvetettavista kasveista odottelee seinän vieressä joko eteiseen tai kellariin vientiä.

Tässä vaiheessa syksyä ihmettelen aina, mihin ihmeeseen mahdutan kaikki talvisäilytykseen tulevat kasvit. Määrä tuntuu taas todella suurelta, vaikka olen hävittänyt jo kaksi ruukkuhortensiaa, kaksi daaliaa ja yhden ison verenpisaran. Yhden murateista istutin alkukesällä maahan ja sinne se saa talveksi jäädäkin. Talvehtii, jos talvehtii. Alppiruusun taimista puolet on myös istutettu maahan. Yllä olevassa kuvassa on muuten vain puolet talvetettavista kasveista. Loput, eli pieni kärhöarmeija (pikaisesti laskettuna niitä on jo kymmenen) ja sekalainen joukko muita lähinnä kellariin meneviä kasveja odottelee talven tuloa autotallin seinustalla tai maassa. Nyt toivon vain, että pakkaset pysyvät edelleen loitolla, jotta minun ei tarvitse kiikuttaa koko kasviarsenaalia talviteloille ihan vielä. Mitä lyhyemmäksi talvetuskausi jää, sitä paremmin kasvit ovat minusta talvehtineet.

Etualan suklaakosmos on myös menossa kellariin talveksi. Sopii kivasti komeamaksaruohoon, eikös vain?

Pientä leipomisinspiraatiota on alkanut tulla, kun leivinuunia on nyt lämmitetty tiheämpään. Viime talvena tekemäni vaalea leipäjuuri on ollut valitettavan huonolla hoidolla kesäaikaan ja arvelin sen olevan jo menetetty tapaus. Alkukesästä muistin vielä ruokkia sitä reilun viikon välein mutta avoimien puutarhojen lähestyessä sekin unohtui kokonaan. Niinpä Fanniksi nimeämäni juuriressukka joutui olemaan jääkaapin ylähyllyllä varmaan kaksi kuukautta ilman tuoreita jauhoja. Otin juuren huoneenlämpöön muutama päivä sitten ja ruokin sen, jotta saisin nyt viikonloppuna kokeiltua taas juurileivän leipomista. Varuilta laitoin keväällä kuivaamaani juurta toiseen astiaan heräilemään, jos laiminlyöty juuri ei ole enää elossa. Ihme kuitenkin tapahtui ja jääkaappijuuri heräsi jopa nopeammin kuin kuivattu juuri. Taikina kohosi oikein mallikkaasti ja vaikka leivän muotoilu oli yhtä epätoivoista sähellystä kuin ensimmäisellä kerralla, sain aikaiseksi kaksi hyvin rumaa, mutta maukasta ja yllättävän hyvin kohonnutta leipää. Osan muotoiluongelmista laitan kyllä leipomisalustan syyksi. Päätin kokeilla ensimmäistä kertaa leivonta-alustaa/leivinlautaa. Olen niin monesta paikasta lukenut ja kuullut ylistystä siitä, että piti ihan itsekin testata, mikä siinä nyt on niin ihmeellistä. Meillä on sellainen ihan keittiön kaapistoon rakennettuna mutta en ole koskaan tullut sitä käyttäneeksi. Nyt kun sitä kokeilin, en edelleenkään tiedä, miksi se olisi sen parempi kuin ruokapöytä. Puhdistaminen oli hankalaa eikä alusta pysynyt tukevasti paikoillaan pöydän päällä. Kertokaa leivonta-alustojen puolestapuhujat, mikä leivonta-alustasta tekee niin ylivertaisen pöytään verrattuna. Mikä on sen idea?

'Ville de Lyon' kukkii edelleen. Takapihalle ei ole pakkanen osunut senkään vertaa kuin etupihalle.

Konnanyrtti kukkii ilahduttavan runsaasti tänä vuonna. Seuranaan sillä on viimeisiä syyshortensian kukintoja ja kelloköynnöstä.

Näin syksyllä sitä katselee puutarhaa sillä silmällä, mitkä kasvit pysyvät edustavan näköisinä mahdollisimman pitkään. Moni keväällä aikaisin heräävistä kasveista ränsistyy nopeasti syksyllä ja toisaalta ne, joiden luulee jo kuolleen edellisen talven aikana kun ei mitään elonmerkkiä näy toukokuun lopussa, ilahduttavat vielä ensilumien sataessa. Esimerkiksi ritarinkannus ja saksankurjenmiekat ovat olleet pitkän aikaa mustia kun taas kivikkotörmäkukat näyttävät aivan samalta kuin kaksi kuukautta sitten ja kukkivat edelleen täyttä päätä. Tähän aikaan vuodesta taidan olla sitä mieltä, että nukkukoon joku kasvi vaikka juhannukseen saakka kunhan pysyy talven tuloon saakka kauniina. Keväällä on kuitenkin niin paljon sipulikukkia ja kaikkea muuta ihasteltavaa, että yksittäiset hitaammin heräilevät kasvit hukkuvat massaan. Syksyllä, kun päivät pimenevät ja osa kasveista on suuttunut hallan puraisuista, nousevat kestävämmät kasvit entistä suurempaan rooliin. Pitäisikin tehdä aiheesta ihan oma postauksensa. Ehkäpä sitten kun syksy vielä vähän tästä etenee ja yhä useampi kasvi on valmiina ottamaan talven vastaan.

Aurinkopenkin tämä pää ja kivikkorinne ovat edustavan näköisiä pitkälle syksyyn. Maksaruohoista jos olisi vielä käynyt leikkaamassa kuihtuneet kukat pois...

Edellisen kuvan yläosassa näkyi tämä silmänilo: puistoatsalea 'Illusia', jota ihastelen joka syksy. Ei pettänyt tänäkään vuonna!

Perennasiemenkirjeeseen osallistuneille sen verran väliaikatiedotusta tässä vaiheessa, että kirje on matkalla keskimmäiselle osallistujalle ellei ole jo perjantaina päässyt kohteeseensa on saavuttanut puolivälin ja lähtee tänään eteenpäin. Marjukka blogista Tutkimusmetsän puutarha laittoi loppuviikolla pientä maistiaista siitä, mitä siemeniä kirjeessä on nyt mukana. Onpa jännittävää odotella kirjeen etenemistä ja nähdä, millaisia ihanuuksia sieltä yltää tänne saakka ja toisaalta, ovatko itse laittamani siemenet kelvanneet kellekään.