Kukkakimppukalenteri: 22. luukku

Syksyn viimeisiä kukkia vietiin maljakkoon, kun satuin huomaamaan, että useampi pakkasyö ei ollutkaan nitistänyt vielä ihan kaikkia. Kimpun nimi voisikin olla vaikka "Viimeiset urhoolliset".

Syysasterit ja myskimalvat kestävät pakkasta oikein hyvin. Tarhalyhtykärhö PRINCESS KATEN nuput eivät enää auenneet.

Keltatörmänkukkakin kestää pakkasta näemmä erinomaisesti.

Astialla, johon tämän myöhäissyksyn pikkukimpun keräsin, on pieni tarina takanaan. Johonkin koulutuspäiville piti tuoda mukanaan lasipurkki kansineen tuunattavaksi. Paikan päällä ohjeistettiin koristelemaan purkki työtilasta löytyvillä tarvikkeilla (joita siis oli ihan laidasta laitaan: maaleja, kankaita, helmiä, nappeja, nauhoja, luonnonmateriaaleja...). Minä menin aikalailla helpoimman kautta ja vetäisin purkin ympärille vain suikaleen pitsiä reunoistaan kuumaliimalla kiinni ja pari kierrosta ohutta kultalankaa päälle. Kanteen liimasin kanelitangon, tähtianiksen ja höyhenen. Lopuksi paljastettiin tuunattujen purkkien tarkoitus: purkkeihin piti keksiä (omalla ajallaan) kehuja, kauniita ajatuksia ja tsemppiviestejä itselleen ja säilyttää ne jossain näkösällä. Sitten aina huonon päivän iskiessä voisi sieltä käydä nostamassa jonkun ja saada näin piristystä päiväänsä. Paljastetaan nyt, kun "rikos" on jo vanhentunut, etten koskaan kirjoittanut ensimmäistäkään lappusta purnukkaani. Ehkä jonkun päivää oikeasti piristää nostaa purkistaan lappu, jossa lukee, että "Oletpa kaunis tänään!" tai "Osaat varmasti!", mutta minun juttuni moinen ei ole. Paljon enemmän piristää purkista pursuava kukkakimppu.

Aina tämä lippulappuset voittaa!

Joulu lähestyy vauhdilla mutta vielä löytyy kimput parille päivälle.

Kukkakimppukalenteri: 7. luukku

Nyt on pastellisävyjen ja vaaleanpunaisen ystäville tarjolla hattaraa niin, että hampaita särkee jo pelkästä ajattelusta. Ainakin näin kuvainnollisesti ajateltuna. Kimpun nimi voisi olla vaikkapa "Överit on överit".

Myskimalvaa on kahta väriä.

Taustalla kivikkorinteen pää, josta nämä keräsin.

Myskimalvat tekevät niin valtavasti siementaimia, että kukkia saa kerätä ihan surutta maljakkoon niin paljon kuin vain ehtii. Napsinkin samalla kertaa yhden överikimpun naapurille ja toisen itselle, eikä vajausta huomannut lainkaan kivikkorinteen päädyn joutoalueella. Jäi kimalaisille, mehiläisille ja kukkakärpäsillekin vielä yllin kyllin kukkia tutkittavaksi.

Muutaman päivän päästä kimpussa ei näkynyt enää juurikaan vihreää, kun kaikki nuput olivat alkaneet aueta.

Huomisen luukusta paljastuu jotain aivan muuta.

Pyhäinpäivän kukkayllätys

Luulin jo, ettei puutarhasta löydy pakkasten ja jatkuvien vesisateiden jäljiltä yhtään kukkaa. Olin väärässä, vaikka kukkia ei montaa löytynytkään. Joukossa oli kuitenkin yksi superyllätys, jonka nähdessäni meinasin oikeasti pudota pyrstölleni hämmästyksestä. Kävellään kuitenkin pihakierros siinä järjestyksessä kuin sen itsekin aamupäivällä tein ja pidetään jännitystä vielä hetki yllä.

Luulin, että lapset jekuttivat, kun sanoivat satavan lunta. Purppuraheisiangervon lehdille oli kuitenkin jäänyt hyvin hentoinen kuorrute todisteeksi tapahtumasta.

Ranskantulikukka puskee edelleen nuppuja. Senkin lehdillä oli aavistuksenomainen puuterointi.

Komeamaksaruoho 'Herbstfreude' on ällistyttävän sitkeä. Jopa kärhöjen lehdet ovat tässä vaiheessa syksyä mustuneet.

Syyssyrikkä ei hätkähdä pakkasia tai lunta; kuihtuneiden kukintojen seasta nousee aina vaan uusia nuppuja. Ne tuskin jaksavat enää aueta.

Luumutarhan suojaisimmasta kolkasta löytyi nuppuileva lehtosinilatva. Tällä puolen pihaa syysasterissakin on vielä väriä.

Tontin lämpötilaolot kävivät taas hyvin selville. Etupihalla syysasterin kukat olivat ruskettuneet jo sen näköisiksi, ettei niistä ole enää mitään iloa. Myös komeamaksaruohon kukinnoissa näkyi mustaa. Takapihalla luumutarhassa asterit ovat vielä melko hyvän näköisiä ja komeamaksaruohot melkein vahingoittumattomia. Sivupihan lehtosinilatva oli jo mennyt mustaksi kun takapihalla se oli vielä oikein virkeä. Pakkanen osuu kuitenkin myös takapihalle, sillä suklaakosmos oli viimein luovuttanut. Minun piti kaivaa se jo aikaisemmin kellariin talvehtimaan mutta sehän pääsi unohtumaan. Toivottavasti sen juurakolle ei ole käynyt kuinkaan. Onneksi maa ei ole päässyt vielä jäätymään.

Yöllä satanut vesi oli jäädyttänyt myskimalvojen nuput ja avautumassa olleet kukat.

Ja tässä se superyllätys: en edes tiennyt, että syksyllä hankkimani jouluruusu 'Pretty Ellen Spotted' aikoisi kukkia. Nuppu oli piiloutunut kasvin taakse tuuheiden lehtien lomaan.

Ehdin jo kulkea kasvin ohi, kun pieni vilahdus pinkkiä osui näkökentän laidalle. Tarkemmalla tutkimisella löysin toisen nupun puskan keskeltä.

En voi uskoa, miten iloiseksi yksi pieni kukka voi ihmisen tehdä. Tuntui, kuin koko väsyttävän pimeä, harmaa ja kylmä marraskuun päivä olisi kirkastunut yhdessä hetkessä. Alunperin lähdin ulos vain siksi, että halusin etsiä maljakkoon edes muutaman kukan tai pikkuisen vihreää viikon vanhalle leikkoneilikalle kaveriksi. Sen lisäksi, että löysin muutamia maljakkokelpoisia kukkia, pääsin näkemään ihka ensimmäisen punaisen jouluruusun kukan tällä tontilla. Sitä en raskinut ottaa maljakkoon ihasteltavaksi, sillä joskus ulkoa tuodut jouluruusujen kukat ovat kuihtuneet hyvin nopeasti sisätiloissa. Tuleepahan ulkoiltua useammin, kun pitää käydä ihastelemassa jouluruusua.

Keräsin kimppuun kohmeisia maksaruohoja, lehtosinilatvaa, myskimalvaa ja jouluruusun lehtiä. Sitaisin ne yhteen ruskealla ja vanhan roosan sävyisillä paperinaruilla.

Enpä olekaan ennen kerännyt jäisiä leikkokukkia ja vihreitä puutarhasta. Jännä nähdä, kuinka pitkään ne kestävätkään maljakossa ja jaksavatko lehtosinilatvojen nuput aueta. Kasvien sulaessa ne ovat selvästi lähteneet ojentumaan pystympään ja muutenkin ryhdistäytymään. Kuvissa ovat vielä vähän retkallaan, sillä kimppu oli pakko kuvata saman tien sitomisen jälkeen ennen kuin tulisi aivan liian hämärää. Päivän valoisimmalla hetkelläkään valo ei enää meinaa riittää sisällä kuvaamiseen, vaikka olisi kaikki lamput päällä. Sen näkee hyvin edellisestä kuvasta, jossa ikkunan puoleiset maksaruohot ovat sen värisiä kuin pitääkin ja varjon puolella olevat näyttävät mustilta. Ehkä joskus saan perusteellisen keittiöremontin ja tilanteeseen kuin tilanteeseen sopivan valaistuksen. Kelpaisi sitten kuvata kukkia sisätiloissakin.

Nyt viikon maljakossa kavereita odotellut neilikka ei ole enää yksinäinen.

Hyvää pyhäinpäivän iltaa!

Joutomaiden kukkaloistoa

Meillä on tontilla ja osittain sen ulkopuolella muutama turhanpäiväinen joutoalue, johon ei oikein pysty kunnon istutuksia laittamaan eivätkä ne nurmikkonakaan ole sen parempia. Niinpä niihin on tehty niittymäisiä alueita. Tein tammikuussa postauksen kivikkorinteen alla olevasta kadun pään lumenkasausalueesta, jossa on isoin joutolämpäreistämme. Viime kesänä alue oli jo aika kivan näköinen mutta nyt se on suorastaan räjähtänyt kukkaan. Kostea kesä näkyy selvästi myös sen kasvussa, vaikka kaikki siellä olevat lajit pärjäävät mainiosti myös kuivissa oloissa.

Pienellä alueella on ainakin kahdeksaa eri kasvia kukassa. Löydätkö kaikki?

Jos joku innostui edellisestä kuvasta laskemaan kukkia, niin kuvasta on tunnistettavissa seuraavat: myskimalva, oregano, karpaattienkello, (syys?)maitiainen, keltamaksaruoho, keto-orvokki, valkomaksaruoho sekä niittyhumala. Löysitkö kaikki? Valkoiset täplät aikalailla kuvan yläosassa ovat bellistä, mutta sitä ei kuvasta tunnista, jos ei tiedä sitä siellä olevan.

Myskimalvan seassa kukkii myös ketoneilikkaa, joka on runsastunut oikein mukavasti sitten viime vuoden.

Myös siankärsämöä on viime vuotta enemmän. Sekin sopii oikein hyvin myskimalvan sekaan.

Tarhakeijunkukka 'Hans' menee niittykasvina aivan yhtä hyvin kuin puutarhassakin. 

Vähän matalampaa: kelta- ja valkomaksaruohoa ja niiden seassa sammalleimua.

Minun piti keväällä tehdä yhtä sun toista tälläkin alueella mutta enpä tehnyt siellä muuta kuin kävin kitkemässä voikukat, rönsyleinikit ja ahosuolaheinät. Viime kesänä minua häiritsi siellä oleva melko iso lämpäre rentohaarikkoa mutta muut niittykasvit ja istuttamani maanpeitekasvit ovat levinneet sen verran hyvin, että haarikko on jäämässä alakynteen. Vielä sitä on siellä vaikka miten paljon, mutta se ei pistä enää niin pahasti silmään. Jos saan inspiraation, voisin käydä ainakin siirtämässä yllä olevasta kuvasta sammalleimun väljemmille vesille. Se ei kukkiessaankaan oikein näkynyt tuolta, joten siirto olisi siinäkin mielessä perusteltu toimenpide.

Särmäkuismaa en muista viime kesänä nähneeni mutta nyt se kukkii. Hyvin onnistui piilottelemaan kukintakokoon saakka.

Mielestäni tämä on syysmaitiainen, mutta en mene vannomaan. Bellikset ovat vähän rähjääntyneen näköisiä mutta eivät ne tuolta välistä oikein näykään ennen kuin ihan läheltä katsottuna. 

Niittyhumala ja keltamaksaruoho. Seassa myös nurmiröllin (?) röyhyjä.

Siinäpä runsaimmin kukkivaa kohtaa. Oli sen verran tuulista, että perhosia ei juurikaan näkynyt mutta kimalaisia, mehiläisiä ja kukkakärpäsiä oli runsaasti liikkeellä.

Naapurin puolelta katsottuna näyttää oikein hyvältä. Aurinkopenkin ritarinkannukset pilkottavat purppurapunalatvan takaa.

Kadun päässä oreganot vasta aloittelevat ja kun ne pääsevät vauhtiin, tulee pörriäisille juhlat. Sinistä väriä tulee pieni pilkahdus lisää kun kivikkorinteen päässä aidan edessä oleva ritarinkannus aloittaa kukinnan. Ylläolevassa kuvassa se näkyy vasemmanpuolimmaisen punaisen aitatolpan kohdalla. Jatketaan seuraavaksi tuon valotolpan takaa pilkistävän roska-astian luo. Siellä oli toinen joutoalueista ja vielä ihan kokonaan omalla alueella. Muutama vuosi sitten perustin sinne pikkuniityn, johon aloin kylvää ja istuttaa erilaisia ketokasveja. Ehkä pikkuketo olisi ollut kuvaavampi nimitys alueelle. Kapea ja jyrkkä luiska täynnä kaikki vesitilkkaset ja ravinteet imeviä siperianpihdan juuria ei nimittäin anna kovin kummoisia eväitä millekään vaativammalle kasvillisuudelle ja hankala se oli ruohonleikkurillakaan ajella. Nyt se saa rehottaa rauhassa ja minä vain seuraan, mitä sinne milloinkin ilmestyy.

Tänä kesänä pikkuniityllä kukkii erityisen paljon ketoneilikkaa ja yksi silkkiunikko.

Aikaisempina vuosina pikkuniityllä on kasvanut paljon päivänkakkaraa. Jostain syystä ne hävisivät melkein kokonaan viime talvena (myös takapihalla olevalta niittyrinteeltä). Joitain siementaimia sieltä löytyy ja pari kukkivaakin yksilöä, joten ehkäpä jonain vuonna niityllä on taas valkovoittoinen kukkaloisto. Koska pikkuniityn ja niittyrinteen lajistot eivät ole vielä täysin vakiintuneet, olen keväisin esikasvattanut niittysiemenseosta ja istuttanut taimet niityilleni. Tänä keväänä kylvöksestä ilmestyi kaksi silkkiunikkoa, jotka sattuivat kumpikin vielä pikkuniitylle. Kovin runsasta niiden kukkaloisto ei ole, sillä kumpikin on avannut yhden kukan kerrallaan ja vielä vuorotellen. Jos tekevät siemeniä, kerään ne talteen ja kylvän ensi keväänä. Itsekseen kylväytymisessä on se vaara, että siemenet valuvat rinteen alaosaan tai lähtevät tuulen mukaan.

Pikkuniitty jatkuu vähän aidan takanakin, mutta siellä kukinta on hieman vaisumpaa.

Pikkuniityllä kukki keväällä muutamia idänsinililjoja ja etelänkevätesikoita. Scillat ovat pärjänneet siellä esikoita paremmin mutta jotain keväällä ja alkukesällä kukkivia kasveja sinne pitäisi saada lisää. Keto on nimittäin aika karun näköinen kesä-heinäkuun vaihteeseen saakka, jolloin ensimmäiset päivänkakkarat alkavat kukkia. Siis sellaisena vuonna, jolloin eivät ole hävinneet edellisen talven aikana! Heinäkuussa kukintaa alkaa olla jo runsaammin. Ketoneilikka on viihtynyt pikkuniityllä aika hyvin, samoin niittyhumala. Muutamia hiiren- tai aitovirnoja on myös, mutta niitä pidän vähäsen silmällä ja kitken tarvittaessa etteivät valloita koko aluetta. Niistä tulee minusta helposti sotkuinen yleisvaikutelma. Jotain harvaa heinää niityllä kasvaa ja niitä saakin olla siellä täytteenä kun eivät selvästikään ole tukahduttamassa kauniimmin kukkivia lajeja. Kukkapenkkiin yrittäneen siankärsämön siirsin pikkuniityn laitamille tuomaan loppukesään kukintaa ja vihreyttä. Tällainen keto kun vähän ränsistyy syksyä kohti. Haluaisin tuonne myös ruusuruohoa. Muutama voikukka ja koivun taimi pitää aina joka vuosi kitkeä pois, mutta muuten pikkuniitty on ollut hyvin huoltovapaa. Näin pienen alueen niittämiseenkään ei tarvita viikatetta, vaan homma hoituu parissa minuutissa vaikka keittiösaksilla.

Ketoneilikkaa, niittyhumalaa ja pikkuisen keltamaksaruohoa sekä hopeahanhikkia. Näkyy siellä muutama päivänkakkaran kuihtunut kukkakin, jotka viskasin toiselta niityltä karistamaan tuohon siemenensä.

Olen vanhempieni pihalta kaivanut pikkuniitylle muutaman kissankellomättään ja varmuuden vuoksi kerännyt niistä siemeniäkin. Kylvin siemenet tammikuussa ja kylmäkäsittelyn jälkeen sain suunnilleen miljoona minikokoista kissankelloa. Istutin osan niityille ja osan roska-astian toiselle puolelle, jossa sattui olemaan sopivasti tyhjää tilaa. Olen suunnilleen koko kesän ajan etsinyt pikkuniityltä niitä aiemmin siirrettyjä kissankelloja ja surrut sitä, että taisivat nekin hävitä talven aikana. Tänään kuitenkin löysin kaksi kissankellon kukkaa ja vielä eri kohdista niittyä, joten ainakin kaksi on elossa. Siinä vasta kasvi, joka on mestari piiloutumaan kukintaan saakka!

Kissankello, päivänkakkara ja ketoneilikkaa suloisesti yhdessä.

Niittysiemenseos loppui tänä keväänä, joten jatkossa pikkuisten niittyjeni on tultava toimeen omillaan. Todennäköisesti kerään jatkossakin mieluisista ketokasveista siemeniä, jotta huonon talven tullessa kohdalle ei pääsisi tulemaan kovin pitkäaikaisia aukkopaikkoja. Tästä tuli jo sen verran pitkä juttu, että jätetään niittyrinteen tutkiminen parempaan hetkeen. Mieluusti johonkin sellaiseen kun siellä sattuisi kukkimaankin jotain.

Vaaleanpunaisia unelmia, osa 3

Paketoidaan se edellinen, hyvin luminen postaus tältäkin puolelta värikylläisiin kukkakuviin ja jatketaan värisarjan parissa. Tällä kertaa vuorossa on hemaisevan vaaleanpunaiset sävyt. Vaaleanpunainen kuuluu suosikkivärieni joukkoon ja siksipä sitä onkin kertynyt meille aika paljon.

Kevään ensimmäisiä vaaleanpunaisia iloja ovat kevättähdet 'Rosea', jotka kukkivat yhtä aikaa kevätkurjenmiekkojen kanssa.

Myöhemmin keväällä kukkivat kerrannaiset 'Finola' -tulppaanit.

Viime keväänä sain nähdä ensimmäiset tarha-alppikärhö 'Pink Flamingon' kukat, joiden punerrus on hyvin hienostunut.

Puistoatsalea 'Satomi' oli viime kevään hankinta (=synttärilahja). Tämä muuten tuoksui aika vahvasti ja kukat olivat mielettömän suuria.

Puistoatsalea 'Tarleena' kukki hieman pienemmin kukin mutta aivan yhtä runsaasti.

Kanadanatsalea 'Violetta' on jo rajatapaus, kuuluisiko väriltään tähän postaukseen vai johonkin muuhun sarjan osaan.

Loistokärhö 'Innocent Blush' punertaa hyvin hennosti. Osa kukista oli viime keväänä kerrannaisia, tosin kärhö oli vasta hankittu. Jännityksellä odotan tulevan kesän kukintaa.

Aivan tavallinen myskimalva ja sen siitepölystä hullaantunut mehiläinen.

Rönsyakankaali 'Rosea' on viime kesän hankintoja.

Ja kruunukärhö 'Purple Dream' myös. Hankinko oikeasti näin paljon kasveja viime kesän aikana?

Loistosalvia 'Rose Queenin' kasvatin Maatuskalta (Selätön puutarhuri -blogi) saamistani siemenistä. Taimia taisi tulla kolme, joista tämä ensimmäinen kukki jo viime kesänä.

Loistokärhö 'Omoshiro' kukki viime kesänä ensimmäistä kertaa.

Pensashanhikki 'Lovely Pink' on nimensä veroinen. Viime kesänä kukinta oli ensimmäistä vuotta runsaampi ja tältä kesältä toivon siltä jo kunnon kukkailottelua.

Vaaleanpunaisten unelmien ystäville lisää lukemista löytyy sarjan ensimmäisestä osasta sekä toisesta. Blogin synttäriarvonta on sunnuntaihin saakka käynnissä, käykäähän osallistumassa. Palkintoina on reilu siemenpaketti sekä syötäviä että kukkivia kasveja. Mukavaa helmikuun viimeistä täyttä viikkoa!

Hankala kasvupaikka: lumenkasausalue

Tämä postaus pureutuu kasvupaikkaan, jollainen varmaan monelta löytyy: kuiva, tiivis ja köyhä kasvualusta, johon talvella tulee valtavat kasat lunta ja mahdollisesti myös hiekoitushiekkaa. Keväällä kohta voi olla pitkään läpimärkä kun lumet sulavat. Kaiken kukkuraksi aurinko saattaa paahtaa aluetta aamusta iltaan, kuten meillä. Sinne ei viisi oikein mitään istutuksia tehdä mutta ei sitä haluaisi ihan hoitamattomanakaan pitää. Nurmikko saattaa näyttää siellä hyvältä alkukesällä ja syksyllä, mutta jo parin viikon hellejakson jälkeen nurmi on karrelle palanut eikä ilahduta muita kuin ruohonleikkaajaa (joka saa siis huilia syyssateisiin saakka). Meillä sellainen alue on kivikkorinteen juurella kadun päässä. Se on tonttimme ulkopuolella mutta kuten kaupunkialueella yleensä, sen hoito kuuluu silti asukkaille. Tuoksuvatukoiden tuhoamisen jälkeen alueelle jäi iso rikkaruohoja puskeva mullos, jonka kasvittamiseen kysyin naapurilta luvan. Osa kohdasta kun sattuu olemaan hänen ruohonleikkuualueellaan. Lupa heltisi, joten pääsen nyt esittelemään, mitkä kasvit menestyvät haastavissa oloissa.

Kesä-heinäkuun vaihteessa alue on värikkäimmillään. Oreganon tummat nuput sopivat komeasti keltamaksaruohon keltaiseen kukkamattoon.

Aloitetaan keväästä. Täällä on talvisin yleensä runsaasti lunta ja kadun päähän tuleekin joka talvi monen metrin korkuiset kinokset, jotka painavat varmasti monta tonnia. Vaikka suurin osa lumesta haetaan yleensä maalis-huhtikuun taitteessa pois, tulee sulamisvettä silti aika paljon. Toukokuussa kadun pää onkin hyvin vihreä. Osa kasveista on siemenestä kylvetty, osa taimina istutettu ja loput itsekseen levinneitä. Maasta puskee hirmuisesti ratamoa ja rönsyleinikkiä, joita kitken säännöllisesti vähemmäksi ja korvaan mieluisammilla lajeilla. Peltolemmikit kitken pois ennen kukintaa ja jätän näyttävämmin kukkivat puistolemmikit jäljelle. Myös ahosuolaheinä yrittää tunkea sekaan ja kovasti yritän pitää senkin kurissa. Helpommin sanottu kuin tehty... Omin avuin tulleista kasveista keto-orvokki ja siankärsämö saavat jäädä, sillä ne kukkivat myös silloin kun muu kukinta on hyvin vähissä. Myös ketoneilikka ja niittyhumala kuuluvat suosikkeihini, sillä niiden lehdet ovat kauniin tummanvihreitä läpi kesän. Keltamaksaruohoa kasvoi nurmen seassa jo silloin kun muutimme ja se saa minun puolestani levitä vapaasti, vaikka onkin kukinnan jälkeen aika ruskea.

Bellikset ja itsestään levinneet lemmikit aloittavat kukinnan. Kevätvuohenjuurten päällä aurauslunta on talvisin suunnilleen metristä puoleentoista, lemmikkien niskassa voi olla kolmekin metriä lunta.

Keto-orvokki kuuluu myös kevään ensimmäisiin kukkijoihin. Tämä yksilö puskee keltamaksaruohon seasta.

Kesäkuun puolivälissä lumenkasauspaikka alkaa muuttua värikkäämmäksi. Silloin kukkivat bellikset, kangasajuruoho, hopeahärkki, keltamaksaruoho, myskimalva, sammalleimu sekä niittyhumala. Istuttamani kasvit ovat pääasiassa heti kivikkorinteen juurella, jossa aloitin testaamaan eri lajien kestoa näissä oloissa. Keväällä pääsen laajentamaan lämpäreitä, sillä kaukasianmaksaruohoa lukuunottamatta kaikki ovat viihtyneet hyvin. Samalla rikkaruohot joutuvat taas pikkuisen väistymään.

Ylhäällä kukassa on bellis, myskimalva, kangasajuruoho ja hopeahärkki, keskikuvassa keltamaksaruoho ja niittyhumala. Alhaalla kukkii myskimalva, bellis ja pieni alku sammalleimua.

Yleissilmäys illan hämärissä 22.6.2021. Kukassa keltamaksaruohot, tarhakeijunkukka 'Hans' (tolpan juuressa), päivänkakkara, hopeahärkki ja kangasajuruoho. Muutama valkoapilamätäskin näyttää kukkivan ja jokunen myskimalva. Kukkineet lemmikit on jo kitketty pois.

Viikkoa myöhemmin 27.6.2021 aloittaa ketoneilikka. Sen ja ison keltamaksaruoholämpäreen välissä on pääasiassa rikkaruohostoa, jonka korvaan keväällä muilla kasveilla.

Kesä-heinäkuun vaihteen kukkijoita: ylhäällä ketoneilikka, karpaattienkello ja myskimalva, alhaalla valkomaksaruoho, tarhakeijunkukka 'Hans', myskimalva ja oregano.

Heinäkuun alussa myskimalvat ja oreganot kukkivat komeimmillaan ja alueesta on tullut perhosten ja pörriäisten taivas. Kukassa on vielä hopeahärkkiä, valkoapilaa ja bellistä.

Tässä kuvassa vasemmalta oikealle keltamaksaruohoa, myskimalvaa, karpaattienkelloa, valkomaksaruohoa ja oreganoa.

Oregano ja ainakin viisi nokkosperhosta.

Meillä satoi viime kesäkuussa säännöllisesti vettä, joten kadun pään nurmikkokin pysyi pitkään melko vihreänä. Viimeiset sateet tulivat juhannuksen tienoilla ja 7.7. nurmikko alkoi jo rutista jalan alla. Maanpeitekasvit sen sijaan porskuttivat iloisesti. Hopeahärkin ja valkomaksaruohon osuutta aion kasvattaa selvästi, sillä niistä tulee hyvin väriä myös kukinta-ajan ulkopuolella. Tarhakeijunkukka 'Hans' on ollut suurin yllättäjä, sillä en uskonut sen viihtyvän muualla kuin kukkapenkin kuohkeassa mullassa. Muutama sellainen pääseekin kokeilemaan eloaan keskemmällä lumenkasausaluetta, niin tulee vähän korkeuttakin matalien maanpeitekasvien sekaan. 'Hans' myös kukkii käytännössä koko kesän ajan, mikä ei ole haitaksi lainkaan.

Verratkaa kuvan etureunan harmaata nurmikkoa kivikkorinteen reunakivien edustaan. Tässä vaiheessa paahtavaa kuivuutta oli kestänyt vasta alle kaksi viikkoa.

Heinäkuun puolivälistä alkaen lumenkasausalueen kukinta oli hyvin vaisua. Siankärsämöt kukkivat mutta niitä oli vain muutama pieni rypäs, joten kovin näyttävää kukintaa ne eivät saaneet aikaiseksi. Niiden lehdet pysyvät kauniin tummanvihreinä läpi kesän eivätkä ne säikähdä tallaamista, joten sopivat mainiosti tällaiselle alueelle. Yllä olevassa kuvassa siankärsämöitä näkyy myskimalvojen jatkeena kuvan vasemmassa reunassa.

Syyskuun alussa olin kuvannut kangasajuruohon ja hopeahärkin muodostamaa mattoa. Reunoilla juuresta uudelleen kasvun aloittaneita myskimalvoja ja oreganoja. Leikkasin ne nimittäin kukinnan jälkeen mataliksi.

Tällaisen "joutoalueen" kasvivalinnoissa kannattaa kiinnittää huomiota siihen, kuinka paljon pystyy käyttämään aikaa hoitotoimenpiteisiin ja saavatko kasvit levittäytyä täysin villisti vai eivät. Myskimalva ja oregano ovat perhosten ja pörriäisten suosiossa ja selviävät uskoakseni ihan missä vain. Ne myös tekevät valtavasti itävää siementä, joten kuihtuneet kukinnot on käytävä saksimassa pois ennen siementen kypsymistä, jos ei halua niiden valtaavan koko aluetta. Aloitin itse leikkaamisen siinä vaiheessa kun kukinnossa oli enää muutamia nuppuja aukeamatta. Leikkasin kukkavarret kokonaan pois, jotta jäljelle ei jäisi katkottuja tynkiä. Puutarhakasveista hopeahärkki, kangasajuruoho, sammalleimu ja valkomaksaruoho pärjäsivät ilman hoitamista eivätkä ole ainakaan vielä levittäytyneet riesaksi saakka. 'Hansin' kuihtuneita kukkia kävin silloin tällöin leikkaamassa pois ihan vain yleisen siisteyden takia. Bellis tekee myös paljon siemeniä, mutta läheskään kaikki sen taimet eivät selviä talvesta, joten tilanne pysyy aika hyvin hanskassa. Ketokasveista ketoneilikka, päivänkakkara, siankärsämö, keto-orvokki ja niittyhumala ovat levittäytyneet hyvin maltillisesti. Ne saisivat minun puolestani ottaa oman tilansa vähän vauhdikkaamminkin.

Keto-orvokki kukki vielä 26.9.

Jos teillä on vastaavanlainen alue oman tonttinne rajalla ja haluatte tehdä siihen muutoksia, kannattaa varmuuden vuoksi kysäistä lupaa kunnan puistotoimesta. Täällä lupa heltisi saman tien, mutta varoitettiin siitä, että mitään kiinteitä rakennelmia tai huoltotoimien estäviä juttuja ei saa tehdä. Kovin suuria rahallisia panostuksiakaan ei kannata tällaiselle alueelle uhrata, sillä jonain keväänä traktorin kauha saattaa kaapaista iloisesti lumen mukana myös pintamaata mennessään. Suurimmalle vaurioriskialueelle aion minäkin jättää olemassa olevan nurmikon, mutta ainakin kuvissa näkyneen rikkaruohoalueen korvaan mieluisammilla lajeilla jo tänä vuonna. Syksyllä jo pikkuisen aloitin urakkaa. Jos aikaa ja kasveja riittää, laajennan aluetta myös kivikkorinteen alkupäätä kohti.