Talvetukset mallillaan

Talvetettavat kasvit eivät juurikaan työllistä puutarhuria näin vuoden pimeimpinä kuukausina mutta niiden vointi on silti syytä tarkistaa säännöllisesti. Koskaan ei tiedä, mikä tuholaisinvaasio tai mädäntyminen iskee kesken talven. Ja vähintään sen verran pitää jokaista ruukkua tutkia, että saa tarkistettua mullan kosteuden.

Muratti on jo kovasti kasvuun lähdössä.

Ulkoeteisessä ollaan elossa, ainakin osittain. Eteisen kasveista kaikki muut paitsi rosmariini ja kirjavalehtinen pelargoni saivat kunnon pakkaskäsittelyn syksyllä eivätkä kaikki suinkaan nauttineet siitä. Muratin kanssa samassa amppelissa ollut pikkuinen verenpisara vaikuttaa pystyynkuolleelta ja hopeaputouksen kaverina ollut verbena on myös luultavasti kuollut. Sen versot eivät tosin napsahtele verenpisaran lailla poikki kevyesti taivuttaessa, joten pieni toivonkipinä saattaa vielä olla jäljellä. Sen näkee sitten kun kevätaurinko alkaa lämmittää. Hopeaputouksen vanhat versot saattavat olla joko elossa tai kuolleita mutta juuresta on lähtenyt hyvinkin reippaasti tulemaan uutta kasvua. Niitä kun latvoo muutaman kerran kevään mittaan ja muistaa vähän lannoittaakin, niin kesällä ne ovat jo näyttävän näköisiä. Pitää seurata vielä, jaksaisiko verbena lähteä kasvuun vai tarvitseeko hankkia joku kukkanen hopeaputousten kaveriksi.

Hopeaputoukset hengissä, verbena ei välttämättä. Toinen hopeaputous kurkistelee vasemmassa laidassa.

Kummassakin eteisessä talvehtivassa parvekelaatikossa oli kolme pelargonia mutta jo joulun alla oli selvää, että kolme kuudesta on menetetty. Ne olivat pehmentyneet tyveä myöten, joten kiskaisin ne pois ja jätin vain elävät jäljelle. Elävistäkin sai leikata suurimman osan versoista pois ja luultavasti yksi niistäkin kannattaa leikata pistokkaaksi ja viskata loppuosa menemään. Pelkäsin syksyllä, että menettäisin kaikki 'Appleblossomit' mutta ilokseni niistä selvisi peräti kaksi, jos nimilaput ovat oikeissa paikoissa. Pelargonilaatikoihin tarvitsee siis hankkia kevään mittaan täydennystä kunhan vain keksin, mitä sorttia. Monta vuotta laatikoissa oli pelkästään valkoista peruspelargonia, viime kesänä seassa oli muutama 'Appleblossom'. Valkovoittoinen rivistö neljästä pelakuulaatikosta on varmasti edelleen tulossa mutta ehkä sekaan sopisi joku muukin vaaleahkokukkainen pelargoni. Joku söpö ruusunnuppu- tai tulppaanipelakuu kenties? Pelakuiden juurella kasvoi viime kesänä valkoista petuniaa, joiden jämät ovat edelleen paikoillaan. En tiedä, pystyykö petuniaa edes talvettamaan mutta kevään mittaanhan sekin selviää.

Vähän nuo laatikot näyttävät vajailta, kun puolet kasveista kuoli.

Rosmariini taitaa selvitä taas talvesta hengissä. Tämä onkin jo sen viides talvi. Leikkasin sitä loppukesällä jonkun verran pienemmäksi mutta on sillä silti edelleen kokoa ihan kiitettävästi. Muutama latva on alkanut vähän nuokkua. Liekö unohtunut joskus kastella vai ottiko puska kenties nokkiinsa siitä, että lapset jättivät kerran -20 asteen pakkasella ulko-oven sepposen selälleen sisälle tullessaan. Jäin itse ajamaan autoa talliin enkä huomannut edes vilkaista ulko-ovelle päin ennen kuin olin laittanut autotallin ovet kiiinni. Kyllä muuten tuli kiire juosta ulko-ovelle, kun huomasin sen olevan auki! Rosmariini oli tietysti lähimpänä ulko-ovea ja saattoi ottaa vähän osumaa.

Rosmariini

Poikkesin eteisen lisäksi tarkistamassa kellarissa talvehtivien kasvien voinnin. Paljon siellä ei ole tänä vuonna tutkittavaa ja sitäkin vähemmän oli raportoitavaa. Siitä hieman yllätyin, että kellarin lämpötila oli aavistuksen vajaa neljä astetta. Luulin siellä olevan pitkän ja lämpimän syksyn takia edelleen paljon lämpimämpää mutta selvästi vuodenvaihteen kipakka pakkanen yhdistettynä vähäiseen lumen määrään nopeuttivat lämpötilan laskemista. Nyt tosin pitää seurailla aika tarkasti, milloin pitää laittaa lämpövahti päälle. Kärhöt, puuvartiset ja sipulikukkaruukut eivät pahastu, vaikka joutuisivat talvehtimaan melkein pakkasen puolella. Pari pelargonilaatikkoa sen sijaan saattaisivat pakkasesta pahastua kun eivät muutenkaan viihdy kellarin pimeydessä yhtä hyvin kuin valoisassa ja vähän lämpimämmässä ulkoeteisessä. Seuraavalla kellarikäynnillä pitääkin ottaa sakset mukaan, jotta saa siistittyä pelakuiden kuolleita versonosia pois.

Tarhaviinikärhö 'Etoile Violette' oli lähtenyt versomaan juuresta.

Kellarin kylmyydestä huolimatta osa kärhöistä on jo heräilemässä. Niin siinä käy joka ikinen vuosi mutta muutaman asteen lämpötilassa kasvu on onneksi melko hidasta. Mustaluumu ja kaikki pienet puuvartisten pistokastaimet ovat vielä kiltisti lepotilassa. Lankaköynnös on kuivattanut lehtensä melkein varisemispisteeseen, joten sitäkin saa seuraavalla kellarikäynnillä saksia siistimmäksi. Pitää vain muistaa ottaa ämpäri mukaan, niin pikkuruiset lehdet eivät karise oksia saksiessa kellarin lattialle.

Jänöt olivat käyneet saksimassa koivuangervoja, joten laitoin viimekesäisiä kärhönversoja vaihtoehdoksi.

Joku saisi käydä kertomassa jäniksille, kuinka leikataan pensaita. Koivuangervoaita on parturoitu puoleenväliin ja loput jätetty entiselleen. Hienosti olivat jänöt osanneet kaventaa aitaa mutta madaltamista ja harventamista en olisi kaivannut. Etureunakin on jäänyt vähän epätasaiseksi; hampaat olivat ilmeisesti teroittamatta, joten paksumpi puuaines ei ole katkennut. Ja vaikka lunta on vuodenaikaan nähden todella vähän, niin silti pitkäkorvat käyvät kaivelemassa kukkapenkeistä syötävää. Erityisherkkua näyttävät olevan sammalleimut, joihin on tehty täsmäiskuja useamman kerran talven mittaan. Naapurustossa on näköhavaintoja kahden rusakon ja yhden valkoisen jäniseläimen pienoislaumasta. Valkoinen lienee metsäjänis tai sen ja rusakon risteymä. Olipa mikä tahansa, niin tuollainen yhdessä liikkuva pitkäkorvajengi tietää paljon tuhoja, jos ne päättävät joukolla laittaa suojaverkkoja matalaksi. Lisäsinkin jo muutamia tukikepakoita pensasmustikoita ympäröivään verkkoon, joka meinasi lumisateiden aikaan taipua turhan paljon.

Luistelukausi korkattu.

Sään lauhduttua tarkenee ulkoillakin paremmin. Viime talvena en tainnut vetää luistimia jalkoihin kuin yhden kerran ja silloinkin jää oli niin röpeloinen, että jalkapohjia poltteli ennen kuin olin päässyt edes kaukalon toiseen päähän. Talvi ei suosinut luistinradan kunnossa pitoa. Nytkään ei ollut kovin sileä jää mutta luisteleminen sentään onnistui eikä jäällä ollut perunan kokoisia kumpareita. Valitettavasti sään lauhtuminen tarkoittaa myös sitä, että tiet ovat liukkaampia. Vaihdoimme autoa syksyllä ja vaikka siihen oli autoliike hankkinut tuliterät talvirenkaat, niin talven mittaan on käynyt selväksi, että renkaissa hinnalla on todellakin väliä. Uudet renkaat ovat jotain halpaa Kiina-merkkiä eivätkä pidä edes karheammalla jäällä (lumella sentään suht hyvin). Kauhulla odotan niitä kelejä, kun tiet ovat oikeasti kuin luistinradat. Ensi talveksi pitää hankkia laadukkaammat "töppöset" auton alle. Niin että tiedoksi vain näillä seuduilla liikkuville autoilijoille, että se vähänkään liukkaammalla kelillä reilusti alinopeutta köröttelevä ja hyvissä ajoin risteyksiin hidastava autoilija saatan olla minä. Yrittäkää välttää rattiraivoa! Vika on renkaissa, ei kuskissa.

Kellarista löytyi myös kasvuun lähteneitä kukkasipuleita. Kevään merkki!

Tänä viikonloppuna olisi tarkoitus tehdä ensimmäisiä kylvöjä. Siinähän sitä pääsee mukavasti jo kevään makuun ja jännittämään, milloin ensimmäiset siemenet alkavat itää. Ja arvatkaa vaan, kuka sortui jo siemenhyllyillä, vaikka mitään ei pitänyt ostaa tälle vuodelle. Niinpä.

Kasvit kellarissa

Jari-myrskyn myötä tänne ennustettiin sen verran kovempaa pakkasta, että päätin nostaa vihdoin talvetettavat kasvit ulkovarastosta kellarin puolelle. Loppujen lopuksi pakkasta tulikin vain kuutisen astetta ja sekin vähä lauhtui parissa päivässä takaisin nollan tienoille, mutta eipähän tarvitse enää kytätä säätiloja ja seurata, milloin varasto jäähtyy liikaa.

Näyttää ahtaalta mutta väljempää on kuin muutamana aikaisempana vuonna.

Tänä vuonna päätin laittaa myös viherliljapuun kellariin talveksi. Sillä on sekä leveyttä että korkeutta jo sen verran paljon, ettei se mahdu mukavasti sisälle tai ulkoeteiseen. Kokeilkoot nyt talvehtia pimeässä. En repinyt samassa ruukussa kasvavaa ruukkuneilikkaa pois, joten nyt tulee testattua senkin talvehtimisominaisuuksia. Kolmantena kasvina on kääpiökokoinen leijonankita, joka todennäköisesti talvehtii hyvin. Afrikansinisarja saattoi unohtua pari kertaa hallayön armoille mutta oli sentään vielä sen verran elossa, että se kannatti nostaa kellariin talvehtimaan. Kuten jo aiemmin syksyllä julistin, aion vakaasti istuttaa sen keväällä maahan ja unohtaa sinne, jos ei ala kukkia näkyä. Maahan pääsee myös pitsipihlaja, jos vain keksin sille sopivan paikan. Ei sille kokoa hirveästi tänä kesänä tullut, mutta on siinä kepakossa sentään jo yksi lyhyt oksa. Mustaluumu sen sijaan kasvoi kesän aikana komeasti mittaa, mutta onneksi vain leveyssuuntaan. Hienosti siis mahtui sekin vielä kellariin.

Mikäs varpu se mustaluumun juurella kasvoi ennen luvatonta salasilppuamista?

Hetken aikaa piti miettiä, mikä kasviressukka oli joutunut ulkovarastossa metsämyyrän ruokalistalle.  Mustaluumun juurella oli peikonkakkaraa, lobeliaa ja leijonankita ja näistä vaihtoehdoista ainoastaan leijonankidan kasvutapa sopii ruhjotun nysän olemukseen. Olisi syönyt edes pelkkiä lehtiä eikä silpunnut oksia ihan vain huvin vuoksi. Sama nälkäinen roikale oli käynyt kaivelemassa myös kevään salaattitarpeiksi istuttelemiani valkosipulin itusilmuja mutta ilmeisesti neljäsosaruukku riitti maistiaisiksi sitä sorttia. Suurella todennäköisyydellä kasvieni makuun päässeellä jyrsijällä herkut olivatkin se kuuluisa viimeinen ateria. Hiirenloukusta nimittäin löytyi pullea metsämyyrä. Ulkovaraston loukkuun jää silloin tällöin hiiriä tai myyriä mutta kellarista ei ole koskaan kasveja syöty eikä toivottavasti tänäkään talvena sinne eksy kulkuluvattomia nelijalkaisia.

Pitsipihlajan juurella on vähän parempikuntoinen leijonankita.

Muratit ovat olleet tähän saakka ilman mitään suojausta ulkona piristämässä sisääntuloa. Perusvihreä roikkui enemmän tuulen ja pakkasten armoilla ovenpielen amppelikoukussa, kirjava oli vähän suojaisammassa paikassa keittiön ikkunan alla pelakuiden tilalla. Vaikka välillä oli useamman vuorokauden ajan muutaman asteen pakkasta, kumpikin muratti on kestänyt sen todella hyvin. Saa nähdä, suuttuivatko nyt, kun vein ne suoraan pakkasesta kellariin, jossa tällä hetkellä oli noin kahdeksan astetta lämmintä. Kuukauden päästä lämpötila on todennäköisesti laskenut parilla asteella ja helmikuuhun mennessä sen pitäisi olla 2-4 astetta, jossa se pysyy lopputalven.

Muratit ja lankaköynnös pääsivät hyllyille.

Kukkien kellarointia seuraavana päivänä satoikin sitten melkein parikymmentä senttiä lunta. Karolle pissipaikkaa kolatessani tajusin, että patiopenkkiin ruukuissaan maahan istutetut kärhöt ('Venosa Violacea' ja pieni 'Rouge Cardinal') ovat edelleen maassa, vaikka ne piti nostaa muiden kasvien mukana kellariin talveksi. Onneksi maa oli ainoastaan pinnasta kohmeessa ja ruukut lähtivät aika helposti nostamalla ylös. Seinäkkeeseen kietoutuneita varsia piti vähän katkoa, mutta olisin leikellyt niitä joka tapauksessa talven aikana. Niiden kahden kärhökaverina kellarissa talvehtivat tänä vuonna SAMARITAN JO, isompi 'Rouge Cardinal' sekä äitini kolme pistokastainta. Ja tiedättekö mitä? Nyt kun kärhöistä tuli puhe, niin pitkästä aikaa saatiin taas kärhökuva postauksen loppuun.

Ulkovaraston suojissa oli auennut vielä yksi loistokärhö 'Rouge Cardinalin' nuppu.

Seuraavan kerran tarvitsee käydä kellarissa kurkkimassa kasvien vointia vasta vuodenvaihteen tienoilla ellei muuten vain huvita käväistä siellä vähän hypistelemässä kasveja. Mukavaa viikonloppua!

Tammikuun tilannekatsaus

Tulppaanit ilahduttavat talven keskellä.

Päivän ohjelma on ollut tänä talvena harvinaisen selvä: aamu aloitetaan joko lumitöillä tai hakemalla puita uuniin. Aika usein työlistalla on ollut molemmat, kun lämpömittarin lukema on alkanut kolmosella. Enpä muista yhtään talvea, jolloin olisi ollut näin monta kertaa -30 asteen pakkasia eikä talvesta ole mennyt vielä puoliakaan! En myöskään ollut kirjoittanut aiemmin puutarhapäiväkirjaani yhtään merkintää -35 asteen pakkasista, joten tämä talvi taidetaan laittaa muistikirjoihin äärimmäisyyksien talvena. Äärimmäisyydet kun eivät rajoitu pelkkiin pakkaslukemiin, vaan luntakin on saanut lapioida harvinaisen usein.

Vasen polveni on pinkin viivan kohdalla, joten hangessa liikkuminen alkaa käydä jo kuntoilusta.

 Vaikka tuntuu, että näillä seuduilla tämä lumen määrä ei ole mitenkään poikkeuksellinen (vielä), selvisi aiempien vuosien kalenterimerkinnöistä kurja totuus. Mittasin tänään meidän pihalta useammasta paikasta 55-60cm:n lukemat, mikä on viitisen senttiä enemmän kuin koskaan tammikuun puolenvälin paikkeilla sinä aikana kun olemme tässä asuneet. Jonain vuonna tähän aikaan oli vain 25cm, suurimmaksi osaksi hangen syvyys on ollut neljänkymmenen sentin tienoilla. Perinteisesti helmi-maaliskuussa hanget ovat kasvaneet reipasta vauhtia. Toivon, että tämän talven lumet olisivat jo sataneet eikä koko talvena tulisi kovin montaa hiutaletta lisää.

Purppurapunalatvoilla on komeat hatut, kaulaliinat ja tumputkin. Muuten ei tarkene talventörröttäjätkään.

Saaripalstan Saila esitteli jonkun aikaa sitten puutarhansa lumihattuisia talventörröttäjiä. Juksasin hieman, kun kommentoin meillä talventörröttäjien rakentaneen iglut ympärilleen. Oikeasti ne ovat joko hautautuneet umpsukkeluksiin tai sitten kääriytyneet purppurapunalatvojen tapaan kunnon vällyihin. En vain halunnut toisen blogissa repostella meidän hangilla; teen sen omassa blogissani, heh. Vaikka taitaapa sitä lunta olla saman verran jo Etelä-Suomessakin, joten samassa lumiveneessä ollaan ihan porukalla. Hangen pinta on muuten purppurapunalatvojen kohdalla oikeasti tuossa aidan yläreunan yläpuolella. Tuuli on pyöritellyt sen verran lahjakkaasti lunta kukkavarsien ympärille, että niiden kohdalla on noin 90cm:n kinos. Onneksi ei ole vielä joka paikassa yhtä paljoa. Tässä eräänä päivänä yritin houkutella Karoa hankeen rämpimään. Koiranmitan yritettyään luovutti ja kääntyi takaisin. Ei suostunut tulemaan edes namin avulla pidemmälle. Enpä kyllä itsekään sitä tekisi, jos joutuisin rämpimään päälakeani myöten hangessa.

Näyttää siltä, että atsaleat ovat turvassa jänöiltä, vaikka verkon ympäriltä ei madaltaisikaan hankea.

Urakoin tänään jänisverkkojen ympäryksiä matalammiksi. Lumen lapiointi käy kevyemmin nyt kuin parin päivän päästä, jos ennustetut plussakelit toteutuvat. Luumupuiden ja alppikärhöjen ympärillä oli sen verran paljon lapioitavaa, että päätin uhkarohkeasti atsaleojen häkin niine hyvineen. Yhdestäkään atsaleasta ei näy edes latvan kärkeä hangen pinnalle, joten ehkäpä jänötkään eivät niitä lähde sieltä esiin kaivamaan. Lisäksi atsaleojen takana seinäkkeessä on maukasta loistokärhöä mutustettavaksi ja nuotiopaikan portissa lisää. Toistaiseksi jänikset eivät ole tulleet pihaan ollenkaan. Upottaa kai niitäkin liikaa. Tilanne muuttuu varmasti heti, kun hangen pinta vähän kostuu ja alkaa painua tiiviimmäksi. Niinpä laitoin pupuille pienen buffetin kohtaan, jossa meni aiemmin talvella yhdet jäljet.

Varjokujan portista revittyä kelloköynnöstä ja tuoksuhernettä. Taaempana on vapaasti mussutettavissa loistokärhöjä.

Toivottavasti pitkäkorvat maistelevat noita luvallisia eväitä mieluummin kuin taistelevat jänisverkkojen kanssa ja iskevät hampaansa puuvartisten oksiin tai runkoihin. Puutarhakierroksen jälkeen tarkistin kompostorin tilanteen. Puolivalmis massa ehti jäätyä alkutalven aikana enkä saanut kaivettua edellisen kerran kompostoria tyhjentäessäni kaikkea jäistä ainesta pois saati tiputettua jäljelle jäänyttä umpijäähän jämähtänyttä kerrosta kompostorin pohjalle. Niinpä sinne jäi tyhjennysluukun korkuinen tyhjä tila, joka tietenkin jäähdyttää kompostorin sisältöä alakautta. Tyhjennyksen jälkeen olen kaivanut säännöllisin väliajoin kuumavesipullon yläkautta sulattamaan jäätynyttä massaa ja toivonut, että mikrobitoiminnan kunnolla käynnistyttyä loput jäät sulavat ja kompostorin sisältö vajoaa itsestään alas. Kompostori on selvästi alkanut lämpenemään mutta ei aivan sitä vauhtia kuin olisin toivonut. Kovat pakkaset ovat varmasti hidastaneet käynnistymistä. Sain kuitenkin tänään hajoteltua yläkautta tökkimällä jäisen kerroksen niin hyvin, että tuoreempaa biojätettä valui kunnolla pohjalle. Jospa se kompostori nyt hurahtaisi kunnolla käyntiin. Seuraavaksi kulku suuntautui kellariin.

Syksyn alesipulit piipottavat jo innokkaasti.

Joskus lukijat ovat kysyneet, onko kellarissamme ikkunaa. Lampun valonkajo näyttää nimittäin välillä kuvissa siltä kuin ulkoa tulisi valoa. Siksipä otin ylläolevan kuvan tarkoituksella hieman ylempää ja eri kulmasta kuin normaalisti, jolloin paljastuu sekä ikkunaton seinä että kattovalo. Vasemmassa reunassa on oviaukko. Kellarin katto on aikalailla maanpinnan tasalla tai hieman alempana, joten kuinkapa sinne ikkunaa saisikaan. Toisaalta pysyypähän kellari paremmin tasalämpöisenä niin kesät kuin talvetkin, kun ei ole ikkunaa. Nyt siellä oli mittarin mukaan vain kaksi astetta lämmintä, mutta en laittanut vielä lämmitystä päälle, kun lattialla kylmimmässä kohdassa olevassa kastelukannussakaan ei ollut edes hentoa jääriitettä pinnassa. Tuskinpa ihan joka kohdassa niin kylmää on. Pitää kuitenkin vähän seurailla tilannetta, ettei käy kasveille hassusti. Eipähän siellä muuta kylmänarkaa olekaan kuin pari pelakuuta ja muutama gladioluksen mukula.

Loistokärhö SAMARITAN JO ('Evipo075') on jo innoissaan kasvuun lähdössä.

Kellarikärhöt heräilevät joka ikinen kevät tuskastuttavan aikaisin. Osaksi niiden takia kellari saa olla mahdollisimman viileä, sillä hennot valkoiset luikerot katkeilevat herkästi ja keräävät myös kirvoja riesakseen. Hidastin nyt hieman "Samariinin" kasvua pätkimällä pisimpiä versoja poikki. Kuten pikkutaimien latvominen, myös kärhöjen versojen katkaisu hidastaa hetkeksi aikaa kasvua ja kellarin viileydessä se hidastaa enemmänkin kuin vain hetken. Minikokoisessa 'Rouge Cardinalissa' oli pari hyvin pikkuruista versonalkua maanrajassa, viime syksyn uusin hankinta, 'Destiny' oli hieman pidemmällä. Syksyllä ruukussa runsaasti kukkineet 'Blekitny Aniol' ('Blue Angel') ja 'Hagley Hybrid' (jonka piti olla 'Multi Pink') olivat vielä melko lailla unten mailla. Tänä vuonna kellarissa ei ollutkaan useampia kärhöjä, jos siemenkylvöksiä ei lasketa. Kaikki puuvartiset olivat hienosti lepotilassa.

Vihreä ulkoeteinen.

Eteisessä on kaikki tai ainakin melkein kaikki kunnossa. Ikkunan edessä amppelissa roikkuva riippapelargoni on kerännyt taas pitkin talvea kirvoja riesakseen. Sen alle ikkunan eteen olisi voinut laittaa kukkahyllylle rosmariinin tai vaikka muratin, jos ei tarvitsisi varoa ylhäältä tiputtautuvia kirvoja. Nyt eteisen melkein valoisin paikka on tyhjillään ja rosmariiniressukka ikkunan puitteen kohdalla. Viherliljapuuhun kirvat eivät ole koskaan siirtyneet, joten se saa sentään olla lähempänä riippapelakuuta. Muratti oli aiemmin pelakuulaatikoiden yläpuolella vessan ikkunalla, mutta poistimme ikkunan alta naulakon, johon muratin iso ruukku nojasi. Turhaan naulakko siinä olikin, kun ei siihen kukaan koskaan laittanut (tai saanut laitettua) takkiaan roikkumaan. Nyt ikkunan eteen mahtuu ainoastaan pieniä ruukkuja. Tiedänpähän, mihin laitan kellarin sipulikukat sitten kun on aika tuoda niitä sisälle.

Muratti on nyt heti ulko-oven vieressä eteisen toisella seinustalla.

Luulen, että ensi kesä on riippapelakuuni viimeinen mahdollisuus ansaita seuraava talvehtimisvuosi. Saa olla suorastaan järkyttävän runsas kukinta ja voimakas kasvu, jotta viitsin taistella kirvojen kanssa. Onhan se ihan kohtuullisesti kukkinut ja kasvanut joka kesä, mutta ei mitenkään henkeäsalpaavan komeasti. Niinpä siitä luopuminen alkaa tuntua jo ihan realistiselta ajatukselta. Toki sitten pitää miettiä, mitä laittaisi pelakuun tilalle...

Vapun puutarhalöytöjä

Huhtikuun viimeiset mahdolliset puutarhapäivät menivät poskelleen kurjan sään takia mutta vappu tuli ainakin täällä käytettyä tarkasti aamusta iltaan pihalla. Aurinko paistoi melkein koko päivän, ei tuullut liikaa ja oli kohtuullisen lämmintä. Kerrassaan upea sää! Työlistallani oli mm. haahuilua, tutkimista, siistimistä, silppuamista ja löytöjen tekemistä. Kuvia tuli otettua suunnilleen puoli miljoonaa ja eilisilta menikin niitä läpikäydessä. Tarkoitus oli naputella illalla postaus päivän puuhista mutta olin siihen aivan liian väsynyt. Mikä onni oli saada möyriä puutarhassa niin perusteellisesti, että illalla oli täysin valmis kaatumaan sänkyyn samaan aikaan lasten kanssa! Tai ei ihan; muistin nimittäin lasten mentyä sänkyyn, että en vielä ollut siirtänyt tontin ulkopuolelta löytynyttä isokevättähtirypästä kukkapenkkiin. Niinpä vetäisin kumpparit jalkaan ja kipaisin vielä pikaisesti yhden siirto-operaation iltajumpaksi. Varatkaa kahvikuppi viereen, sillä vahingossa tuli tehtyä melko jättiläismäinen juttu. Mitäänhän ei siis voinut jättää seuraavalle kerralle, sillä asia olisi sitten jo vanhentunutta tietoa.

Luumutarhassa mysteerikurjenmiekka aloittelee kukintaa. Vastavaloon kuvattuna siihen tuli herkullinen sävy, oikeasti se on tummemman purppurainen.

Aloitin päivän nostamalla ulkovarastosta kasvit pihalle ja leikkaamalla pensaita. Siistin kahta purppuraheisiagervoa, koivuangervoja, tuijia ja loput syyshortensiat. Uskaltauduin myös ottamaan pari suojaverkkoa pois. Seuraavaksi kävin talventörröttäjien kimppuun. En viitsi yleensä silputtaa jokaista kortta sekatööreillä, vaan taitan kimpun ja murskaan sen käsin taittamalla n. 10cm:n pituisiksi pätkiksi. Leikkaamalla hommaan kuluisi monta päivää ja saisi aikaiseksi myös jännetupentulehduksen. Joskus kokeilin, saisiko korret silputtua hakettimella mutta meidän laitteella se ei oikein meinannut onnistua. Aika isoa silppua minun tyylilläni tulee mutta kyllä se siitä aikanaan häviää. Osan kovimmista perennanvarsista vien sellaisenaan puutarhakompostiin ilmastointikerroksiin risujen seassa käytettäväksi.

Syysleimujen kohta näyttää siltä, kuin niiden päälle olisi kaadettu kasa olkia. Kunhan puutarhakomposti sulaa, saa enimpiä törkyjä pikkuisen piilotettua.

Syysleimuja silputtaessani huomasin myyrän juhlineen talven aikana niidenkin kimpussa. Aika monta puskaa oli jyrsitty juurta myöten. Pari oli säästynyt ja oli jo hyvin kasvuun lähdössä. Kävin kaapimassa puutarhakompostista pari ämpärillistä multaa ja peitin sillä syötyjen puskien tyvet. Jospa juuresta lähtisi vielä versomaan uutta kasvua. Jos ei, pitää jakaa säästyneitä yksilöitä ja paikata tuhot niillä. Myyrän tihutyöt tulivat toisaalta tässä kohdassa hyvään saumaan, sillä viime kesänä jo katsoin, että leimut ovat levittäytyneet vähän turhan innokkaasti ja isoimmat pitäisi muutenkin jakaa. Nyt tuli ainakin lisää kasvutilaa punahatuille ja tarhavaleunikolle.

Myyräntöitä löytyi pensasmustikoiden ja 'Sinikka'-luumun ympäriltäkin.

Syysleimujen luota siirryin eteenpäin ja totesin, että myös siperiankurjenmiekkoja oli syöty pahasti. Eniten harmitti se, kun huomasin myyrien syöneen aikanaan siemenkirjeestä saadun sinisen kurjenmiekan kohdalle kunnon montun. En ole juurikaan päässyt ihastelemaan muita kuin keväisten kurjenmiekkojen kukintaa mutta juuri se sininen on kukkinut jo kahtena kesänä, vaikka onkin ollut vielä pieni taimi. Nyt sillä olisi ollut kokoa kunnon kukintaan ilman myyränkuvatusta. Kyseisellä ahmatilla on ollut kunnon ruokahalu, sillä ateriointi oli jatkunut pensasmustikoiden alueelle. Onneksi vain yhdestä mustikasta oli napsittu yhdestä alaoksasta kärkiä eikä edes luumupuun kuoreen ollut koskettu. Rönsyakankaalit olivat joutuneet sijaiskärsijöiksi eikä niistä löytynyt kovin montaa koskematonta kohtaa. Tänä vuonna ei sitten varmaan tarvitse repiä niitä mustikoiden juurelta vähemmäksi.

Lisää myyräntöitä. Mikähän ihme tässä kasvoi? Toivottavasti ei se pieni amerikanvuokko, jonka siirsin kivikkoon viime syksynä.

Vaikka peltomyyrä olikin tehnyt yhtä sun toista tuhoa viime talven aikana, sen tuhot eivät raivostuta niin paljoa kuin vesimyyrän tihutyöt. Vesimyyrä syö kasvit salaa alhaalta päin, jolloin ei paljoa toivoa ole. Pahimmillaan tuhot huomaa vasta kuukausien päästä ja ruokalistalla on erityisesti kalliita puita ja pensaita. Peltomyyrä on täällä ainakin keskittynyt perennoihin ja jättänyt puuvartiset rauhaan. Sen jäljiltä saattaa juuresta vielä nousta uutta versoa, ellei myyrä ole valtavaa kraatteria kasvin tyvelle kaivellut. Yllä olevan kuvan silpusta tuskin nousee enää mitään mutta tuskinpa pensasmustikoiden väleistä rönsyakankaalit ovat lopullisesti hävinneet.

Sammalleimujen kuin saksilla leikattu raja lähinnä huvitti. Näin pieni latvominen ei haittaa hirveästi.

Aurinkopenkin kevätkurjenmiekkaniitty laajenee, kun taaempana olevatkin alkavat kukkia. Vielä on vihreää piippoa tulossa lähempänä polkua.

Parin aikaisemman kevään vesimyyrätuhojen jäljiltä oli jäänyt yksi myyräalueelle ennen tuhoja siirretty kevätkurjenmiekka 'Alida' myyrältä huomaamatta. Löysin sen yllä olevan kuvan oikeasta ylänurkasta hieman eteenpäin ja tarkoitus oli myös saada se osumaan kuvaan. Homma oli helpommin sanottu kuin tehty aurinkolasit silmillä ja pieni sininen piste ei tallentunut kuvaan. Olin kuitenkin siitä superiloinen, sillä yhden kukan lisäksi nuppuja oli kaksi ja lisäksi vielä yksi minikokoinen lehtitupsukin. Sinnikäs 'Alida' saa levittäytyä rauhassa kun kerta näyttää viihtyvän ja pidän peukkuja, että ympärillä olevat pikkuampiaisyrtit ja pionit pitävät sen turvassa myyrän hampailta. Sillä aikaa kun minä tutkin myyrätuhoja ja silputin perennojen varsia, isäntä ahkeroi pation kimpussa. Hankimme viime kesänä painepesurin ja kyllä huomasi heti eron pelkällä kasteluletkulla tehtyyn pesemiseen verrattuna. Muutaman vuoden liat irtosivat tuossa tuokiossa ja patiosta tuli kuin uusi. Arvatkaa vaan, raskiko kävellä multaisilla kumppareilla pation poikki!

Ylhäällä vasemmalla puhdas patio, muissa kuvissa keskeneräistä jälkeä. Alavasemmalla yksi puhdistettu laatta likaisen pation keskellä. Ja Karon pallokin löytyi.

Pation puhdistuksen lisäksi isäntä oli apuna ripustamassa uuden linnunpöntön pienille tiaisille ja putsasi rännit. Nyt saa paremmin sadevettä talteen kun ei ole liiterin ränni täynnä puunlehtiä. Autotallin ränniin laitettiin taas palikka, mikä ohjaa osan katolle satavista vesistä tynnyriin. Aika hyvin lumien sulamisvesistäkin oli kertynyt tynnyrintäytettä; ilmeisesti rännissä oli ollut jäätä, minkä vuoksi vettä lorotti tasaiseen tahtiin suoraan tynnyriin. Nyt pääsee sitten sadevedetkin kerryttämään kasteluvettä kuivien kausien varalle. Toivon totisesti, että tänä kesänä vettä ei tarvitsisi kantaa ämpäreillä jorpakkoon, vaan joka ikinen pisara tarvittaisiin kasvimaan tai ruukkukasvien kasteluun.

Varjokujalle viime kesänä istutettu liuskalehtinen muratti oli talvehtinut oikein hyvin.

Päivänpesän Katjan antama pioni on iloisesti hengissä! Pitää vain kaivaa jossain vaiheessa tuo laukan siementaimi pois vierestä.

Pioneissa alkaa näkyä punaisia piippoja. Kaikki toistaiseksi nousseet ovat pulskistuneet sitten viime kesän, mikä on aina oikein hyvä juttu. Eniten eilisen pionintutkimisista ilahdutti Päivänpesän Katjalta viime kesänä saatu pionin siementaimi. Syksyllä siinä oli vain yksi pienenpieni lehti, nyt nousee kaksi terhakkaa piippoa. Kukkia en odota vielä muutamaan vuoteen mutta selvästi hengissä on aina parempi kuin juuri ja juuri elossa sinnittely. Isompi taimi on myös helpompi erottaa muiden kasvien seasta. Kaikkien aurinkopenkkiin istutettujen pionien, myös tuon pikkuruisen Katjan pionin, tärkein elämäntehtävä on kasvattaa niin laajat ja haisevat juuret, että vesimyyrien ei tee mieli edes vilkaista tänne päin saati sitten kaivaa tunneleitaan lähellekään puutarhaani. Tietysti toivon myös niiden kukkivan.

Idänsinililjat kukkivat, tosin etualan mätäs on äidiltäni tullut ja taustalla pisimmälle ehtinyt oma.

Koska kukkii? -haaste on omalta osaltani mennyt toistaiseksi pahasti pieleen. Kevätkaihonkukkien veikkasin kukkivan vappuna mutta nehän ovat olleet kukassa jo pitkään. Idänsinililjoja veikkasin näkeväni kukassa 8.5. mutta niidenkin osalta taitaa kukinta alkaa aiemmin. Toin äidiltäni ison paakun scilloja ja niistä osa oli jo kukassa. En kuitenkaan laske niitä haasteeseen, sillä enhän voinut arvauksia tehdessäni tietää tuovani äidiltä kukkivia yksilöitä ennen kuin omat ovat kukassa. Ensimmäiset omistani ovat kuitenkin jo nupullaan ja avautuvat varmasti heti seuraavana lämpimänä päivänä, joten tuskinpa niitä melkein viikkoa enää odotellaan. Pystykiurunkannukset saattavat osua peräti kohdilleen, sillä vielä ei näkynyt nupuissa väriä ja kukintaa veikkasin tämän viikon perjantaille. Jännittäviä hetkiä eletään!

Vaaleajouluruusu paljastui lumesta kukkivana. Tämä yksilö on kärhökaaripenkissä.

Jouluruusujen ilmestymistä olen odotellut melkeinpä malttamattomana. Vanhin yksilö tulikin esiin jo joitakin päiviä sitten mutta se ei ole vielä nostanut nuppujaan kunnolla esille. Yllä olevassa kuvassa on toiseksi vanhin yksilö, joka ilmestyi eilen lumesta sen näköisenä kuin olisi kukkinut jo pitkäänkin. Mietin, eikö 70-senttinen hanki yhtään painanut päällä vai oliko nuppujen joukkovoima työntänyt lumet pois tieltään. Viime syksynä istuttamani punakirjava jouluruusu ilmestyi pari päivää sitten hyvissä voimin mutta Sailalta pari vuotta sitten saadut jouluruusuvauvat pitivät sitkeästi lumiviitan harteillaan, vaikka joka päivä kävin niitä etsimässä. Isomman yksilön ympäriltä alkoi jo eilen aamulla paljastua palloesikoita ja myöhemmin päivällä huomasin myös ensimmäisten jouluruusun lehdenkärkien pilkistelevän lumen seasta. Uskalsin varovasti kaivella sohjoa pois niiden läheltä ja sieltähän löytyi peräti kaksi kukkanuppua!

Juhuu! Ihan selviä nuppuja ja niitähän voi tulla vielä lisääkin!

Nupullinen yksilö oli se, joka kasvatti viime kesänä ison kimpun uusia lehtiä mutta jäi muuten melko matalaksi. Koska en meinannut enää housuissani pysyä, säntäsin etsimään toista Saaripalstalta tullutta jouluruusua. Luntahan sielläkin oli mutta ei kai muutama sentti mikään este ole, kun pitää löytää jouluruusu. Otin hanskat pois, jotta tuntisin jouluruusun heti lumen seasta ja aloin varovasti kaivella. Löysin tarhaimikän ja tajusin kaivelevani väärältä puolen oksankarahkaa. Uusi yritys oikeassa paikassa. Ei löydy muuta kuin paljasta maata ja jokunen rikkaruoho. Pikkuinen paniikki alkoi jo nostaa päätään sen lisäksi, että sormia palelsi. Ei ole tullut hetkeen paljastettua puolta neliötä kukkapenkkiä lumesta paljailla sormilla. Siinä kun ihmettelin, mitä jouluruusulle on tapahtunut, tajusin kaivaneeni edelleen väärästä kohdasta. Vähän tarkemmin kun olisin tutkinut ennen hutkimista, olisin nähnyt lumesta pilkistävän yhden tummuneen jouluruusun lehden.

Olisihan se ollut ihme, jos se tuolta lumesta olisi löytynyt, kun ympyröityyn kohtaan sen istutin.

Myyränpentele oli käynyt täälläkin ja maistellut toista jouluruusun viimevuotisista lehdistä (palaset näkyvät oksan molemmin puolin). Ilmeisesti jouluruusu maistui pahalta, sillä toiseen lehteen ei ole koskettu ja tyveltä nousi peräti viisi punaista versonkärkeä. Jossain niistä voi piilotella nuppujakin mutta vähintään lehtiä sieltä on tulossa kunhan maa vain sulaa. Mikä helpotus, vaikkakin tunsin myös hetken aikaa itseni todella typeräksi. Unohtaa nyt näin tärkeän kasvin tarkka paikka! Toisaalta näkymät ovat varsin erilaiset, kun lunta on suon laidalla paikoitellen vielä 20cm ja vähimmilläänkin muutamia senttejä. Pääasia, että kumpikin jouluruusuaarteista on hengissä ja vähintään toisessa selvästi kukkanuppujakin.

'Kuntalan' juurella kukkii jo aika runsaasti kaikenlaista: on tähtisahramia 'Barr's Purple', kirjokevättähteä, posliinihyasinttia ja kevätkurjenmiekkaa 'Harmony'.

Kukkasipulien istuttaminen syksyllä ei ole mielipuuhaani, vaikka tiedän, että keväällä kiittäisin itseäni vaivannäöstä. Ensi syksyn ostoslistalle pitää kuitenkin ehdottomasti lisätä tähtisahrameita, sillä niistä on ollut tänä keväänä todella suuri ilo. Luumupuiden verkkojen suojissa kukkasipulit ovat hyvin turvassa rusakoiltakin. 'Kuntalan' juurella oleva kukkasipulikimara näkyy olohuoneen ikkunaan, joten haluan samaa myös 'Laatokan Helmen' juurelle. 'Laatokan Helmen' alle on istutettu isompikukkaista 'Pickwick'-krookusta mutta se ei ole lähtenyt runsastumaan yhtä innokkaasti kuin parin metrin päässä olevat 'Barr's Purplet'. En tiedä, ovatko kaikki tähtisahramit yhtä innokkaita mutta täällä päin on otettava sitä mitä on tarjolla. Ensi keväänä Helmen alla pitää olla yhtä kaunista kukintaa kuin 'Kuntalankin' juurella!

Kuka ihme on ollut syksyllä näin fiksu? Ihana yhdistelmä! Siispä lisää posliinihyasinttejakin ostoslistalle.

Toivottavasti ensi viikonloppuna sää suosii, sillä puutarhassa riittää tekemistä ja ihastelemista vaikka miten paljon. Iloista, puuhakasta ja toivottavasti myös lämmintä ja aurinkoista toukokuuta!

Ensimmäinen kevätkuukausi!

Helmikuu päättyi kauniin aurinkoisissa, joskin tuulisissa tunnelmissa. Ensimmäinen kevätkuukausi on siis alkanut. Vaikka lunta on paksulti, ovat talitintit ja viherpeipot jo selvästi alkaneet sirkuttaa pontevammin. Ne tietävät, että kevät on tulossa ja kannattaa vallata pian parhaat pesäpaikat ennen kuin muuttolintuja alkaa saapua. Koska tänään ei saisi muita kuin harmaita, lumisateisia kuvia, postausta koristaa helmikuun viimeisten päivien kuvasaldo.

Jäädytetty hyasintti koristaa nyt hankea ulko-oven edustalla.

Hyasinttien kukintojen yksi kerrallaan lakastuessa ajattelin kokeilla niiden jäädytystä maitopurkeissa. Joka talvihan noita jäisiä kukkakuutioita näkee somessa, joten piti sitten kokeilla itsekin. Ei tullut kirkasta ja kaunista kukkapalikkaa pihan koristeeksi mutta ihan hauska kuitenkin. Hyasintista oli irronnut liilaa väriä, joka oli kertynyt kuution alaosaan (kuvassa yläosa, hyasintti oli purkissa varsi ylöspäin). Lisäksi jääpalikassa oli halkeamia, kuplia, samentumia ja erilaisia pintakuvioita siellä sun täällä. Aurinkoisella säällä jää kuitenkin kiiltelee kauniisti ja hyasintin pinkki väri alkaa hehkua. Tein toisenkin jääkuution mutta kun ei ollut pakkasta tarpeeksi, se ei ehtinyt jäätyä kokonaan ennen maitopurkista irrottamista. Jätin sen rappuselle jäätymään lisää, mutta kova tuulenpuuska oli kaatanut sen sillä seurauksella, että jääpalikan yläosa oli hajonnut pirstaleiksi.

Parin päivän päästä näistä 'Delft Blue' -hyasinteista saa materiaalia kukkajäihin. Väri on kuvassa liian sininen, luonnossa se on violetimpi.

Viime viikon lumisateet nostivat hanget sen verran korkealle, että rusakoille tuli helppoja reittejä puuvartisten kimppuun. Etupihan pitsipihlajasta oli käyty napsimassa pari oksankärkeä ja takapihalta 'Kuntala'-luumupuusta typistetty aika montakin alaoksaa. Näin toki ikkunasta lauantaina, että verkon yli saattaa jo rusakko päästä yli, mutta en laiskuuttani lähtenyt heti lapioimaan lumia. Sunnuntaiaamuna ikkunasta näkyi jäljet, kuinka rusakko oli seinän viereltä lähtenyt pomppimaan suoraan luumupuuta kohti, hypännyt verkon yli ja mennyt herkuttelemaan. Onneksi ei ollut rungosta jyrsinyt kuorta, vaan tyytynyt herkuttelemaan ohuemmilla oksankärjillä ja syyshortensialla. Muiden verkolla suojattujen kasvien kimppuun ainakaan kyseinen pitkäkorva ei ollut edes yrittänyt mutta varmuuden vuoksi lapioin kaikkien verkkojen ympärille kunnon vallihaudat ja laitoin vielä pari kepakkoa lisää 'Kuntalaa' ympäröivien verkkojen tueksi. Onpahan ainakin vähän hankaloitettu rusakkojen pääsyä puun kimppuun.

Siinä meni alaoksilta paljon potentiaalisia kukkasilmuja mutta onneksi ei tämän pahempaa tapahtunut. Papanoita tuli kelpo kasa.

Revin kärhöportista luvallista evästä rusakoille. Jos ne vaikka pupeltaisivat mieluummin näitä kuin alkaisivat kiipeillä verkkojen yli.

Tuholaisesta toiseen: murattien kirvojenhäädöstä on tullut tänä talvena varsinainen tahtojen taisto. Kirvat eivät antaneet kevyemmillä konsteilla periksi mutta enpä aikonut itsekään luovuttaa. Lappalainen etelässä -blogin Nilan vinkistä kokeilin eräänä päivänä laittaa toisen murateista puoleksi tunniksi ulos muutaman asteen pakkaseen. Liekö aika ollut liian lyhyt vai pakkasta liian vähän, mutta ei silläkään päässyt kaikista kirvoista eroon. Mielestäni niiden määrä kuitenkin väheni jonkun verran mutta muratti ei ollut mokkonaankaan. Muutaman päivän seurailun jälkeen päätin eilen viskata kummankin puskan tunniksi hankeen. Sää oli tuulinen, minkä oletin tehostavan pakkasen purevuutta. Varmuuden vuoksi otin kirjavalehtisestä muratista kolme pistokasta ja kunnon huuhtelun jälkeen upotin ne vielä vesilasiin. Kahdesti piti vaihtaa vesi ja huuhdella oksat uudelleen ennen kuin sain kaikki kirvat pois. On ne sitkeitä!

Muratit hangessa. Kuinkahan käy?

Tunnin jälkeen. Siellä vielä koivet heiluivat kirvoilla, joten mokomat kestävät kylmääkin.

Tunnin ulkoilun jälkeen totesin, että kohmeisia kirvoja roikkuu edelleen laumoittain oksilla. Kokeilin huuhdella niitä kylmällä vedellä, mutta sillä ei ollut mitään vaikutusta. Siispä viskasin muratit uudelleen ulos, tällä kertaa peräti kahdeksi tunniksi. Nostaessani muratteja hangesta huomasin niiden oksista karisseen valtavasti kirvoja lumen päälle. Taisi tepsiä. Oksilla näkyi vielä yksittäisiä kirvoja mutta kun ne karisteli paperille, ei niissä näkynyt minkäänlaisia elonmerkkejä edes sitten kun olivat varmasti jo sulaneet. Tänä aamuna en löytänyt kummastakaan muratista yhtään kirvaa. Vihdoin kuukauden raivoisan taistelun jälkeen uskallan ehkä julistaa itseni ainakin välierien voittajaksi.

Tepsi valitettavasti myös muratteihin...

Latvat ottivat nokkiinsa pakkasesta mutta varsinkin kirjavalehtisen tyviosat ovat selvinneet aika hyvin. Vähän saksimista, niin eiköhän noista pian entistä ehommat saada.

Täysin asiallisten kommenttien siirtyminen roskapostiin on ollut muutaman viime kuukauden aikana ongelma useammassa blogissa. Itsekin joudun joitain kommentteja joka viikko palauttamaan takaisin näkyville mutta nyt sattui ensimmäisen kerran niin, että löysin roskakorista oman kommenttini. Hieman huvitti. Millähän perusteella blogger kommentteja siirtelee roskiin kun ei blogin kirjoittajakaan säästy sensuurilta?

Taiteelliseksi loppukuvaksi muratin pistokkaat umpsukkeluksissa. Jos tunnin kylvetyksestä kirvat selviävät, niin niillä on varmasti sukelluslaitteet!

Oletteko muuten huomanneet, että yle areenaan on tullut katsottavaksi Puutarhakauden kahdeksas kausi? Muutaman jakson olen jo ehtinyt katsoa ja kunhan ensi viikolla alkaa täälläkin hiihtoloma, on aikaa katsella kaikki loput ja tarkistaa, onko muihin puutarhaohjelmiin ilmestynyt uutta katsottavaa. Kevään lähestymisen huomaa kalenterin lisäksi myös siitä, että puutarhaohjelmia alkaa tulla katsottavaksi. Minusta se on vähän hölmö ajankohta, sillä niistä olisi paljon enemmän iloa, jos tulisivat loppuvuodesta tai tammi-helmikuussa, jolloin puutarha nukkuu talviunta eikä ole vielä esikasvatettaviakaan hoivattavana. Ei taida olla puutarhaihmisiä ohjelmien esitysajankohtia päättämässä. No, onneksi täällä ei vielä pitkään aikaan mene jokainen vapaahetki piippojahdissa. Joutaa siis ainakin osan ohjelmista katsomaan. Iloista kevättä kaikille!

Hattivattihyökkäys

Hattivatit ovat valtaamassa kellariani! Lähdin ihan viattomasti hakemaan sieltä perunoita, kun törmäsin laumaan hattivatteja ja muita kummajaisia. Varsinainen kammotuskellari! Hyvämuistinen lukija saattaa tässä vaiheessa ihmetellä, että mahtuuko kellariimme kasvien lisäksi vielä perunoitakin. Mahtui sinne juuri ja juuri pari 15 kilon säkkiä sen jälkeen kun siirsin kasveja tiiviimpään. Haen säkistä kerralla muovikassillisen perunaa jääkaappiin, jotta ei tarvitse joka toinen päivä kömpiä kellariin hakemaan lisää.

Tässä ensimmäiset vastaan tulevat hattivatit, alias loistokärhö 'Samaritan Jo'.

Sekaan vaan tutkimaan. Tyhjää lattiatilaa on ehkä neljälle naisen kengälle, loput voivat kurkkia portailta tai kattoluukusta.

Kaikki kärhöt ovat hereillä. Se ei tullut yllätyksenä, sillä ne lähtivät kasvuun jo joulukuussa. Leudon alkutalven takia kellarissa ei ollut niin viileää kuin yleensä ja vasta nyt lämpötila oli pudonnut siellä viiteen asteeseen. Kuukausi sitten lämpöä oli kahdeksan astetta, joten pudotus oli yllättävän huima. Sen luulisi hidastavan pikkuisen kasvua. Typistin myös kaikki pitkät hattivatit, jotta ne vähän rauhoittuisivat ja malttaisivat odotella kevättä. Yhtä kasvuun lähtenyttä kärhöruukkua sen sijaan tervehdin melkein hyvilläni. Syksyllä äidin kukkapenkistä löytyi vaeltamaan lähteneitä kärhöjä, jotka tietysti ruukutettiin saman tien. Juurakko, jossa oli elävä verso, jäi äidilleni ja minun mukaani lähti kokeeksi pelkkiä juuria sisältänyt ruukku. Mielestäni näin juurakossa kasvupisteen, mutta en ollut varma, jaksaako pelkkä juurakko lähteä kasvuun. Nyt tuli todistettua, että hyvin jaksaa, sillä juurakosta oli noussut peräti kolme versoa. Hyvin todennäköisesti se myös jaksaa kukkia kesällä, joten paljastuu, onko se 'Rouge Cardinal', 'Miss Bateman' vai 'Multi Blue'. Kaikkia kolmea oli aikanaan istutettu kyseiseen penkkiin. Todennäköisin vaihtoehto on 'Rouge Cardinal', joka sinnitteli pisimpään hengissä kuivassa paikassa ja sen myös toivoisin kärhön olevan. Kahta muuta kun minulla jo on.

Kärhönjuurakot heti maasta löytymisen jälkeen. Tuo pelkkä juurakko oikeanpuoleisen kuvan keskellä on nyt lähtenyt hyvään kasvuun kellarissa.

Nämä ovat vähän kelmeämpiä hattivatteja. Etualalla helmililjaa, korkeammat takana hollanninkurjenmiekkaa.

Pensaiden pistokas- ja taivukastaimet ovat myös lähteneet kasvuun. Ylhäällä vasemmalla syyssyrikkä ja nietospensas, alhaalla pallohortensia ja nuokkusyreeni.

Pensaiden pistokastaimien silmuja tutkiessani huvituin niiden kokoeroista. Kuutamohortensian silmut olivat ihan minipienet, pallohortensiassa sopusuhtaisen pulleita. Alle viiden sentin korkuinen nuokkusyreenin taimi sen sijaan tuntuu suuruudenhullulta kannatellessaan melkein parisenttistä silmupulleroista. Syksyllä ruukutetut alelaarien kukkasipulit ovat hereillä. Helmililjat ja hollanninkurjenmiekat lähtivät hyvin pian puskemaan piippoa, mutta narsissit ja nuokkutähdikki antoivat odottaa itseään. Nyt kymmenestä narsissista näkyi kahdeksan piippoa mullan pinnalla ja varmaan viimeisetkin ovat pian tulossa. Nuokkutähdikkiruukussa ei vielä näkynyt mitään mutta kun kaivelin varovasti multaa, löysin aivan pinnan tuntumasta jo ensimmäisen piiponkärjen. Ainakin yksi on siis herännyt, ehkä muutkin aikanaan. Kunhan hyasintit siirtyvät eteisestä ihmisten ilmoille, siirrän kellarista hollanninkurjenmiekat niiden tilalle.

Mörköjä pelakuulaatikossa? Etualan kärhökylvösruukussa on varmaan näkymätön lapsi Ninni...

Curry-yrtti näyttää ja tuntuu aivan samalta kuin kesälläkin. Kellarin hämärässä valoa heijastava kummituspuska.

Tuiki tavallinen muratti ei ole tainnut edes huomata, että on pilkkopimeää.

Kellarin muratti oli oikein hyvävointinen eikä siinä näkynyt jälkeäkään kirvoista toisin kuin eteisen murateissa. Kirvataisto jatkuu edelleen, sillä teippailu ja suihkuttelu eivät ole saaneet kirvoja kaikkoamaan. Aloitin edellisen tilannepäivityksen jälkeen taistelun järeämmillä keinoilla, eli täytin pesuvadin tulikuumalla vedellä ja upotin murattien oksat hetkeksi sinne. Ensimmäisen kylvyn jälkeen kirvoja ei tullut enää ihan niin suuria laumoja, mutta sen verran kuitenkin, että kylvetys piti toistaa parin päivän päästä. Ja vielä kolmannen kerran tänään. Ihmeellisen sitkeitä ovat, kun eivät melkein höyryävän kuumassa vedessäkään anna periksi. Muratteihin iskeneet kirvat ovat tänä talvena niitä mustia eivätkä tavallisia vihreitä. Ovatkohan ne sitten kestävämpiä kuin vihreät vai kestävätkö oksiin munitut munat kuumaa vettä paremmin kuin elävät kirvat? Ötököitä on kuitenkin joka kylvetyksen jälkeen tullut selvästi vähemmän kuin pelkän teippailun tai suihkuttelun jälkeen, joten ehkä kuuman veden tuhlaaminen on ollut kannattavaa.

Tästä kirjavalehtisestä muratista ei enää montaa kirvaa jäänyt kylpyveteen lillumaan, joten voiton puolella ollaan.

Olen kaatanut murattien välissä kirvaisen kylpyveden viemäriin ja laskenut seuraavalle oman veden. Näkee vähän paremmin, paljonko kirvoja kummastakin lähtee. Ilmeisesti liuskalehtiselle muratille tuli yhdellä kerralla liian kuumaa vettä, sillä osa lehdistä lähti kellastumaan. Muutaman lehden menetys ei haittaa, jos vaakakupissa on kirvattomat kasvit. Jos kirvatilanne ei ala pian helpottaa, leikkaan murattia pienemmäksi. Jääpähän vähemmän piilopaikkoja mokomille tuholaisille.

Liuskalehtinen versio on ollut oikea loistohotelli kirvoille, näin tuuhea kun on.

Ihmeellistä kyllä, eteisessä talvehtivaan riippapelakuuhun ei ole tänä talvena tullut kirvan kirvaa.

Viherliljapuukin voi hyvin ja pelakuut kohtuullisesti.

Murattien poiston jälkeen eteisestä ei ole löytynyt kirvan kirvaa, joten taisin huomata ongelman ajoissa. Suurin osa talvehtivista kasveista voi hyvin, rosmariinikin todella hienosti hengissä. Sen sijaan hopeaputouksista osa vaikuttaa kuolleilta. Riippapelakuun kanssa samassa ruukussa asustavat hopeaputoukset ovat ehkä parhaimman näköisiä mutta viherliljapuun ja joidenkin laatikkopelakuiden juurella tuntuu olevan vain kuivettunutta versoa. Saa nähdä, kuinka moni lähtee versomaan kun valon määrä alkaa lisääntyä ja pelakuita aletaan lannoittaa. Siihen ei olekaan enää pitkä aika. Kevättä odotellessa olen kikkaillut vielä farkkutilkkujen ja ompelukoneen kanssa. Pieni kummityttö täytti vuosia, joten tein hänelle käsilaukun. Niitähän naisella ei voi olla liikaa. Koristeiksi tuli vain kankainen rusetti, hapsutetut kahvojen päät ja ompelukoneella kauniisti kirjailtu nimi. Laukun saa pestyä muiden pyykkien mukana pesukoneessa, kun prinsessa päättää jemmata sinne aamupuuron jämät tai unohtaa viikoksi hiekkalaatikolle. Kantokahvat saa myös ratkottua helposti irti, jolloin laukku toimii vaikkapa meikkipussukkana, kun neiti alkaa lähestyä sitä ikää. Farkkukangas oli juuri sellaista vanhan ajan paksua, napakkaa farkkua, ettei ihan hetkeen varmasti kulu puhki. Vielä laukku ei neitiä hirveästi kiinnostanut: hän testaili muutaman kerran vetoketjua ja jemmasi sisälle synttärikorttinsa mutta pyyhälsi sen jälkeen muiden lasten kanssa leikkimään.

Kummitytön käsilaukun vuori on samaa ruusukangasta kuin rusetti ja vetoketju tietysti vaaleanpunainen.

Voisi taas sanoa, että jo on säitä pidellyt. Pikkupakkasista hypättiin kerralla hitusen vaille -20 asteeseen ja vuorokauden päästä lämpötila oli taas lauhtunut -5 asteeseen. Sen lisäksi, että talven lämpötilat ovat pysyneet kummallisen lähellä nollaa, on satanut alijäähtynyttä vettä suunnilleen kerran viikossa ellei useamminkin. Aamulla saa lähteä varovasti ulko-ovesta pihalle, sillä yön aikana rappunen on saattanut muuttua jääkuorrutteiseksi. Olen myös joutunut melkein joka kerta kompostiroskia viedessäni puhaltelemaan pari minuuttia kompostorin kannen lukitussysteemiä sulaksi. Kompostorista nouseva lämpö ei selvästi riitä sulattamaan ylhäältä päin tullutta jääkerrosta lukon rakosista. Lisäksi tänään kannen ylhäälläpitomekanismiin oli kertynyt niin paljon jäätä, ettei kansi pysynyt itsekseen auki. Kompostiroskien kippaaminen oli melkoista taiteilua enkä edes yrittänyt kaataa säkistä yhdellä kädellä kuiviketta vasta tuotujen biojätteiden päälle. Kompostille pitäisikin selvästi saada joku sadesuoja. Pelkkä muovipussi ei riitä, sillä tuuli tempaisee sen helposti pois. Onko teillä muilla ollut vastaavia ongelmia kompostorienne kanssa?

Talvipäivän piristys on hempukanvärinen leikkoruusu.

Hyvää Runebergin päivän iltaa ja pian alkavaa uutta viikkoa!