Majapenkin kukintaa

Majapenkki on alue, jonka tein viime vuonna vanhan kasvimaan paikalle. Se on tällä hetkellä yllättävän rehevä ollakseen niinkin nuori alue. Suurin kiitos rehevyydestä kuuluu kookkaille jaloangervoille, joita sain äidiltäni. Tällä hetkellä ne ovat kuitenkin kukintansa jo kukkineet eikä niiden takana oleva kuutamohortensian taimi vielä ole niin suuri, että sen kukinta näkyisi jaloangervojen takaa. Mitä majapenkissä siis nyt on kukassa?

Aitohunajakukat ovat vasta kelien viilennyttyä alkaneet näyttää todellista luontoaan. Aika hienosti ne jaksavat kukkia varjossakin.

Edellisen kuvan taustalla pilkottavat vaaleanpunaiset kukat kuuluvat 'Potomac Lavender' -leijonankidalle, joka sopii todella upeasti 'Tiny Wine' -purppuraheisiangervon sävyyn.

Ahkeraliisojen pinkit kukat eivät hirveästi riitele muiden kanssa toisin kuin keskellä kuvaa olevat tähkäesikon kukinnot. Tulipunaiset "lakit" rikkovat harmoniaa huutomerkkien lailla. Ehkä joukossa pitää aina olla joku erilainen nuori.

Majapenkin kukinta onkin nyt aika etureunapainotteinen. Oikeassa reunassa näkyy työn alla oleva suoalue ja aivan etureunassa pari haltiankukkaa.

Majapenkkiäkin uudempi alue on suo tai kosteikko tai mikä siitä nyt aikaa myöten muodostuu. Puuhailin tänään tovin sielläkin. Sammalet ovat innostuneet kasvuun elokuun sateiden myötä, tosin niiden sekaan oli ilmestynyt lukuisa joukko kaikenlaisia rikkaruohojakin. Nyt kaikki on kitketty ja lintujen nakkelemat sammaltuppaat käännelty oikein päin. Sain myös jaettua tuoksumataraa ja imiköitä. Aiemmin kesällä suon pohjalle siirretyt metsäorvokit (tai jotkut sen tapaiset) ovat pikkuisen levinneet ja ojakellukat tehneet muutaman uuden lehden. Rotkolemmikkiä en ehtinyt tarkistaa, olisiko sen voinut jo jakaa, ja aivan loppusyksylle jää muutaman maa-artisokan pois kaivaminen. Niitä ei tosiaankaan saa pois yhdellä kertaa!

Suon pohja alkaa jo muistuttaa suota, kun sammalta on enemmän kuin paljasta multapintaa. Ensi keväänä oikeaan reunaan tulee kuunliljoja.

Kevään taimipäiviltä hankittu tuntematon imikkä on hengissä, vaikka kuukauden ajan ruukussa ei näkynyt muuta kuin ruskeaksi kuivunut raato. Imikkäasiantuntijat hoi, mikähän voisi olla lajiaan tämä?

Myös taimipäiviltä hankittu valkotäpläimikkä oli hyvissä voimin. Niin hyvissä, että sain jaettua puskan neljään osaan. Tässä kaksi isointa. Näiden tieltä poistin sateissa kärsineitä ahkeraliisoja.

Seuraavassa kuvassa näkyvä polku kulkee tontin rajan suuntaisesti niin, että sen oikealla puolella on majapenkki ja vasemmalla puolella noin metrin levyinen kaistale meidän tonttia. Olen istuttanut siihen pusikoita kurissa pitämään saksankirvelin (kuvassa vasemmassa etunurkassa), tarhakulleroita sekä lehtoimikkää. Niiden seassa kasvaa luonnostaan ja siirrettynä valkovuokkoa, poimulehteä, maahumalaa sekä yksi saniainen. Luova sekoitus perennoja ja luonnonkasveja siis. Polku rajaa puolivillin alueen hoidetummasta majapenkistä ja toivon mukaan myös osoittaa metsästä mahdollisesti mönkiville lehtokotiloille, että mieluummin käännös takaisin päin. Ei niitä kyllä tuolla alueella ole vielä näkynyt eikä ole tarviskaan.

Majapenkin takana kulkevan polun kitkin ja laitoin kerroksen uutta hiekkaa päälle. Polun päässä on suo ja kallistelevat maa-artisokat.

Majapenkin edessä on kärhökaaripenkki, jossa mylläsin myös. Keväällä pionin viereen istutettu revontuliatsalea oli liian lähellä pionia, mutta sen keväällä istuttamista hankaloittivat kukkivat valkovuokot ja helmililjat. Siispä atsalea vietti kesän väliaikaissijoituksessa ja pääsi nyt lopulliselle kohdalleen. Ei sen istuttaminen nytkään vaivattomasti käynyt, sillä kaivaessa muistin, miksi pensasmustikoiden istuttaminen oli aikanaan vallan hankala toimenpide. Lapio kalahti saman tien kiveen ja ehdin jo kiven huipun nähdessäni huokaista helpotuksesta, että ei ollut kuin parikymmensenttinen murikka. Tunnin päästä oli selvää, että kivi on mahdollista saada ylös, mutta jostain syystä se ei vain nouse. Parin hikisen tunnin jälkeen olin kaivanut kasan niitä parikymmensenttisiä kiviä ylös ja se ensimmäinenkin murikka oli vihdoin noussut kuopastaan. Muutama teistä varmaan tietää, millaista on kaivaa tiukasta savesta puoli metriä pitkää kiveä, joka on pystyssä ja levenee alaspäin. Olkoonkin vain vähän reilut 20cm leveä ja melko litteä. Muistutti vähän dinosauruksen jalkaterää. Kivi kavereineen kuitenkin nousi ja löysi niiden ylös saamista nopeammin sopivammat paikat puutarhasta.

Atsalea on nyt keskellä kuvaa, vähän huonosti erottuu. Etualan kepakko on viime syksynä istutettu 'Sinikka'-luumu, joka ei taidakaan tarvita noin järeää tukikeppiä. Latva kun paleltui ja jäljelle jäi tuollainen töpö.

Majapenkissä sekä kärhökaaressa on tontin savisinta maata, joten sekoitin atsalean istutuskuoppaan pussimullan lisäksi reilusti havunneulaskariketta ja hiekkaa sekä hieman kompostimultaa. Ripottelin hiekkaa melko avokätisesti myös koko penkkiin maan pinnalle ja todennäköisesti teen saman toimenpiteen ensi keväänäkin. Multa on kyllä jo nyt huomattavasti kuohkeampaa kuin muutama vuosi sitten, mutta vielä se kaipaa työstämistä.

Kaunopunahattu 'Magnus' on avannut toisen kukkansa ja tehnyt yhden nupunkin. Aikanaan tämä sopii kauniisti ylhäällä pilkottavaan loistokärhö 'Omoshiroon'. Siis jos kumpikin talvehtii hyvin ja kukkii nykyistä runsaammin.

Tässäpä oli osa viikonlopun ja tämän päivän puutarhapuuhista, lisää tulee seuraavassa postauksessa kunhan ehdin sen naputtelemaan. Loistavat puutarhasäät tuli käytettyä nimittäin erittäin tehokkaasti hyödyksi.

Yritin istuttaa kärhön...

Kuukausi vaihtui kuin huomaamatta heinäkuuksi. Ruukussa viime syksystä asustellut 'Madame Julia Correvon' alkoi osoittaa toipumisen merkkejä siitä mistä sitten keväällä suuttuikaan ja ajattelin, että sen voisi istuttaa jo maahan kasvamaan kokoa. Paikka kun oli päätetty jo ajat sitten. Ei muuta kuin lapio ja kottikärry matkaan ja nokka kohti nuotiopaikkaa.

Uusin hankintani, tähkäesikko alkaa kukkia. Kuva ei liity tarinaan millään lailla.

Ensimmäisellä lapionpistolla kuului tuttu kolahdus. Kivihän se siellä. Se taas oli vieraampi ääni mikä kuului kun aloin kääntää lapiota ja nostaa maata kottikärryyn. Omituinen, tunkkainen rutina... mitähän tällä kertaa tulee vastaan? Edellisen asukkaan rakennusjätejemmat ovat tällä tontilla jo tulleet tutuksi, mutta nyt osuin varsinaiseen "aarrekätköön". Kivien seasta löytyi sellainen kätkö kipsilevymurskaa, ettei ole moista vastaan tullut. Kauhoin murskaa kaksin käsin pois ja seurasin "suonta" keväällä istutetun koivuangervon alle.

Tässä vaiheessa kipsilevyä oli jo lähtenyt aikamoinen kasa ja lisää vain näyttää tulevan, kuten tuosta kerrostumasta varmaan huomaatte. Etualalla näkyy myös kaksi isompaa kivennurkkaa.

Lähikuva kipsikerrostumasta. Ehkä tuo murska olisi aikanaan maatunutkin, mutta periaatteesta en halunnut näin paksuja kerroksia ylimääräistä moskaa kukkapenkkiin.

Viimein koko kukkapenkin kohdalla ollut kasa oli kaivettu pois. Esiintymä tosin näytti jatkuvan vielä nurmikon puolelle, samoin isoin kivi, joka esti kärhön istuttamisen. Ne jätin sinne odottamaan kukkapenkin ja nuotiopaikalta lähtevän polun jatkamista lasten pelialueen kohdalle. Madame Julialle pitää siis kokeilla kaivaa kuoppa johonkin toiseen kohtaan, mutta tulipahan ainakin siivottua maasta pois iso kasa kipsilevymurskaa ja pari muovimaton palasta. Samalla sain tilaa kosteikkoprojektista kaivetulle mullalle.

Nyt on istutusalueelta poistettu kaikki sinne kuulumaton törky. Ainoastaan yksi iso kivi jäi eikä lähde varmasti millään pois.

Kuopasta löytyi koirankokoinen kasa kipsiä ja muutama kivi. Tässä vaiheessa piti lähteä hakemaan kottikärryllistä multaa montun täytteeksi.

Siirrytäänpä seuraavaksi sinne kosteikolle, kun kerta tuli se mainittua. Sain eräänä päivänä kaivamisinspiraation ja jatkoin kesken jäänyttä suoprojektia. Pari päivää siinä meni, mutta nyt on tehty suolle polku ja kaivettu koko notkon alueelta nurmet pois. Suurimman osan mullasta sain upotettua reunalla olevaan kukkapenkkiin ja loput tyhjiin multasäkkeihin odottamaan käyttökohdetta. Isommat kivet loppuivat, joten polun alkuun piti laittaa pari pienempää. Vaihdan ainakin toisen niistä isompaan, jos sopiva sattuu tulemaan jossain vastaan.

Tästä se alkaa muotoutua. Kepakot rinteessä ovat lähinnä estämässä mullan ja kasteluveden valumista. Puuhökötys oikeassa yläkulmassa on alppiruusuntaimien sadesuoja, sen takana muutama säkillinen multaa.

Kun alue oli valmis, teki mieli saada sinne kasveja. Taimimyymälään siis, sillä eihän minulla ollut vielä tähän projektiin juuri mitään valmiina istuttamista odottamassa. Isäntä oli töissä, joten lähdinpä sitten lasten kanssa pienelle päiväajelulle. Se oli taas kerran virhe. Lapset juoksentelivat hyllyjen välissä ja hihkuivat suureen ääneen (anteeksi henkilökunta!), vaikka etukäteen oltiin sovittu pelisäännöt ja palkkio odotti hyvästä käytöksestä. Onneksi ei ollut juuri muita asiakkaita ja onneksi tenavat kuitenkin katsoivat sen verran eteensä, etteivät törmäilleet mihinkään. Kymmenen minuuttia per myymälä oli sen verran pikainen kierros, että nappasin mukaan vain muutaman kasvin, joka sattui osumaan silmiin.

Tuoksumatara saa levittäytyä vapaasti kosteikon oikeanpuoleisen sivun luiskaan.

Rotkolemmikin ('Alexander's Great') istutin raparperin eteen loivempaan luiskaan. Vasemmassa alanurkassa aikaisemmin vanhempieni luota tuotua metsäorvokkia, joka toivon mukaan viihtyy suon pohjalla.

Taimipäiviltä ostettu valkotäpläimikkä siirtyi vasemmalle puolelle kiviaskelmien ja jaloangervojen väliin. Kaverina tänä kesänä ahkeraliisoja.

Vanhempieni luota tuotu kalvassara saa olla heti suon alkupäässä, jossa voin seurata sen leviämiskäyttäytymistä. Metsässä näitä oli kauniina mättäinä, toivottavasti pysyy tässäkin sellaisena.

Kosteikko on edelleen melkoisen tyhjä, mutta ainakin siinä on jo alku. Syksyllä tai ensi keväänä saan äidiltäni isoja kuunliljoja marjapensaiden puolelle ja ehkä noita hankkimiani kasveja saa myös jaettua viimeistään ensi keväänä. Pitää käydä myös tekemässä vielä kasvienkeruuretki vanhempieni luo, jos vaikka jonkun ojan pohjalta löytyisi jotain puutarhakasviksi kelpaavaa. Siihen saakka siirtelen kukkapenkeistä sammalta suon pohjalle ja yritän saada edes pohjan peitettyä ennen kuin rikkaruohon siemeniä eksyy sinne.

Tätä samaa kuunliljaa on tulossa äidiltäni suon reunalle. Taustalla kukkivat töyhtöangervo ja varjolilja.

On kivaa saada taas yksi kummallinen nurkkaus puutarhasta valmiimmaksi. Toivottavasti löydän sopivia kasveja, jotka viihtyisivät syvimmän notkon kohdalla. Pohjalla ei ollut ihan niin paljoa savea kuin muutama metri sivummalla, mutta sen verran kuitenkin, että maa oli selvästi kosteaa. Kuivuudesta kasvien viihtyminen ei siis tule varmasti jäämään kiinni. Nyt vain odotellaan niitä kuunliljoja ja sammalen kasvua.