Näytetään tekstit, joissa on tunniste pääsiäinen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pääsiäinen. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 9. huhtikuuta 2023

Iloista pääsiäistä!

Kellarissa talvetetut nuokkutähdikit kukkivat juuri sopivasti pääsiäisenä.
Pääsiäisviikonloppu näyttää jatkuvan yhtä kauniina mitä sää on ollut täällä 26.3. lähtien. Ei siitä vaan pääse mihinkään, että aurinkoinen ja lämmin keli saa olon tuntumaan hyvin keväiseltä. Iloa ei himmennä sekään, että lunta on vähintään kymmeniä senttejä ja pälvipaikkoja ainoastaan siellä, mistä on ensin lapioinut lumet ja jäät pois edestä. Toki itsekin etsisin mieluummin piippoja ja ensimmäisiä nuppuja mutta minun kevääseeni kuuluu vahvasti myös jään hakkaaminen kulkuväyliltä ja lumikinosten pienentäminen. Jokainen jään alta paljastunut neliösentti tummaa pihakiveystä nopeuttaa lumen sulamista huomattavasti ja tarjoaa tekemistä kukkapenkkien sulamista odotellessa.
Kivikkorinteen reunasta oli pari kivensyrjää paljastunut, joten avitin kevättä hakkaamalla reunasta vähän jäätä pois.
Ensimmäinen kukkapenkin reuna näkyvissä talon eteläseinustalla!
Pihakierroksesta ei vielä kovin paljoa nähtävää irtoa, mutta vähästä on hyvä aloittaa. Tuleepahan samalla laitettua muistiin tärkeimmät kevään edistymisen etapit. En pitkästytä teitä esittelemällä jättiläismäisiä lumikinoksia, vaan johdatan teidät kasvimaalle, josta on jo paljastunut yhtä sun toista ja vieläpä ihan omin avuin. Vaikka lapio oli tällä kertaa mukana, en käyttänyt sitä lumen luomiseen. Se vain jäi käteen, kun kävin lapioimassa jälkikompostorin kylkeä esiin, jotta aurinko auttaisi puolivalmiin kompostimassan sulattamisessa.
Autotallin seinustaa pitkin pääsee jo kulkemaan sulalla hiekalla. Ensimmäinen lavakauluksen nurkkakin pilkistelee hangen seasta.
Huomasin jo talvella, että rusakot olivat surutta pomppineet kasvimaan verkkoaidan yli heti kun hanki vain nousi tarpeeksi korkealle. Eikä se minua haitannut lainkaan, pomppikoot jos niin haluavat. Eihän kasvimaalla talvella mitään syötävää ole. Hieman eri mieltä rusakoiden kanssa olin sen sijaan soveliaasta huussipaikasta. Joku älypää pitkäkorva kun oli ilmeisesti keksinyt, että tomaattilaatikkoni passaisi pupukäymäläksi. Pari vahinkopapanaa löytyi seinän varresta laatikon vierestä, mutta muuten jätökset oli kyllä niin taidokkaasti päkistetty tomaattilaatikkoon, ettei voi kuin ihmetellä. Muuta syötävää laatikossa ei ollut kuin kaksi viimekesäistä samettikukan rankaa, jotka oli jätetty edelleen syömättä, eli boksiin on tultu oikeasti vain papanoimaan. On se mahtanut olla näky! Tomaattilannoitteeksi papanoissa tuskin on riittävästi puhtia mutta tuskinpa niistä mitään haittaakaan on.
Pääsiäispupuko tomaattilaatikossa on käynyt yllätyksiä piilottamassa?
Kävin kurkkaamassa myös kellarissa talvehtivien kasvien vointia. Totesin kellarin yläpuolella olevan ulkovaraston sen verran lämpimäksi, että nostin jo pari ensimmäistä kasvia sinne pikkuhiljaa heräilemään. Lattia oli kellarin luukun kohdalta 4,5-asteinen ja seinä 6-asteinen, joten tuskinpa varaston lämpötila enää nollan alapuolelle menee. Useamman päivän pakkasjaksoa varten voin peitellä kasvit tarvittaessa harsolla, jonka alle voi vielä laittaa ämpärillisen lämmintä vettä. Niin olen tehnyt aiempinakin keväinä eikä mikään kasvi ole paleltunut. Kärhöt, pienet pensaiden pistokastaimet ja muutaman muun kasvin jätin vielä hetkeksi kellarin puolelle odottelemaan. Kunhan ulkovaraston edustalta lumet ja jäät häviävät, alan nostella näitä ensimmäisiä ulos aina kun lämpötila on vain plussan puolella. Niin ne tottuvat mahdollisimman pian ulkoilmaan eivätkä räjähdä varaston suojissa pitkiksi ja honteloiksi. Silloin on myös aika tyhjentää kellarista loputkin kasvit pois.
Valoon pääsivät mustaluumu, syyssyrikkä, hortensia, alppiruusut, narsissiruukku ja kaksi verenpisaraa. Verenpisarat saatan siirtää sisälle, jos näyttää tulevan kylmempää säätä.
Eilisen iltapäivän ja illan seurasimme lehtikalapariskunnan puuhia. Olemme odotelleet, milloin ne valitsisivat kumppanin ja reviirin itselleen. Ostohetkellä niiden sukupuolia ei vielä tiennyt ja siksi myyjät suosittelivat viiden kalan parvea, jotta niistä tulisi edes yksi pari. Keltaeväksi nimetty yksilö alkoikin kutea jo pari kuukautta sitten mutta silloin se ja Sinieväksi nimetty yksilö söivät munat saman tien. Välillä muutkin lehtikalat pääsivät livahtamaan apajille ja pandamonniset ne vasta olivatkin innoissaan. Eilen Keltaevä ja ex-Sinievä, nykyinen Repale-evä, keksivät kokeilla kutemispuuhia uuden kasvin (amazoninvesimiekka) lehdelle. Alkuun kumpikin söi taas munat tai pöllytteli niitä puhaltamalla tai evillään ympäriinsä, jolloin kaikki muut kalat saivat herkkuhetken. Oli muuten vilskettä!
Keltaevä-tyttö kutemispuuhissa, Repale-evä-iskä partioi ympärillä. Nimi tuli siitä, kun jossain vaiheessa selkäevä alkoi tuntemattomasta syystä kasvaa kärjestään mutkalle.
Jossain vaiheessa lehtikalat ilmeisesti keksivät homman jujun ja saivat munat liimautumaan lehden päälle. Sittenpä ei ollut enää muilla kaloilla asiaa lähistölle. Varsinkin Keltaevä oli hyvinkin säpäkkänä ajamaan kaikki lähelle uskaltautuvat kalat kauemmas, Repale-evä partioi lähinnä akvaarion tyhjässä päässä kun tyttö ajoi kaikki muut toiseen päähän. Välillä kumpikin kävi löyhyttelemässä munia sivuevillään. En tiedä, varmistivatko ne, että munat varmasti pysyvät paikoillaan vai ajattelivatko ne, ettei akvaarion pumpun virtaus riitä pitämään vettä tarpeeksi hyvin liikkeellä.
Kylki välähteli hopeisena, kun Keltaevä sukkuloi puolustamassa kutupaikkaansa.
Näyttää siltä, että akvaarioomme sattui ainoastaan yksi lehtikalanaaras ja neljä koirasta. Nyt kun kalat ovat isompia, Keltaevä on selvästi niistä pienin ja muutenkin siroin. Kaikki muut ovat muodoiltaan samannäköisiä körmyniskoja kuin Repale-evä eivätkä ole osoittaneet minkäänlaista taipumusta kutemispuuhiin. Niillä on myös paljon pidemmät vatsaevät kuin Keltaevällä. Tosin Blondi saattaa vielä paljastua naaraaksi, sillä se ei ole ihan niin "miehekkään" näköinen kuin kolme muuta. Kaikki näyttävät kuitenkin kutuajan ulkopuolella elelevän sulassa sovussa keskenään, joten toistaiseksi on rauha akvaariossa.
Tässä vähän pullistellaan reviirin rajalla. Ylimpänä uusi rihmakala (ilmeisesti koiras sekin), sen alla Tiikeri ja keltainen Nappi. Oikeassa alanurkassa Blondi on vasta tulossa paikalle.
Jännityksellä odotimme kutupäivän ensimmäistä iltaa: puolustaako pariskunta tulevaa jälkikasvuaan myös sitten kun akvaarion valot sammuvat? No ei todellakaan! Kun valot sammuivat, lehtikalat alkoivat lillua vesivirtojen mukana kuin meduusat kuten aina ennenkin pimeyden saapuessa. Ei mennyt varttiakaan, kun munat oli syöty. Pandamonniset sen sijaan ovat onnistuneet lisääntymään, vaikka niidenkin munille on paljon innokkaita syöjiä. Akvaariossamme on nimittäin nyt toinen aivan minikokoinen pandamonninen. Edellistä vauvelia ei enää koon perusteella meinaa erottaa vanhemmista yksilöistä mutta tätä uutta saa ihan etsimällä etsiä. Välillä menee pari päivää, ettei sitä näy mutta sitten taas joku onnistuu näkemään siitä vilauksen. Maaliskuussa akvaarioon tuli amazoninvesimiekan lisäksi kolme sinirihmakalaa, joista koiras on keltainen muunnos. Niillä kai pitäisi olla myös kutuaikaan jonkinlaista reviirin puolustamista, joten saa nähdä, millaiset turnajaiset akvaariossa vielä käydään. Tarvittaessa pahimmille öykkäreille pitää etsiä uudet kodit, jos ei sopua muuten löydy.
Karo mukana hiihtoretkellä.
Kävimme toissa-aamuna koko perheellä hiihtoretkellä. Nyt kun ei ollut jalkaisin liikkujia, piti minun olla Karon taluttajana. Kaulapannan sijaan Karolle laitettiin valjaat ja hihna oli tarralla kiinni housujeni vyötäröllä. Siitä sen saisi tarvittaessa nykäistyä nopeasti irti ja näin varmistettua turvallinen liikkuminen myös Karolle. Taas hehkutan sitä, kuinka helppoa liikkuminen koiran kanssa on, kun koira pysyy luotettavasti hihna löysällä koko ajan samalla puolella taluttajaa. Perinteinen tyyli sujui erittäin hyvin mutta onnistui hidas luisteluhiihtokin. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Karo oli koko lenkin hiihtäjän talutettavana, mutta silti homma sujui kuin vanhalta tekijältä. Vauhti oli lasten kanssa suunnilleen sama kuin kävellenkin mutta parissa loivassa alamäessä Karo sai hölkötellä hetken aikaa lujempaa. Isoimmassa mäessä otimme kaikki sukset jalasta ja kävelimme alas.
Pääsiäiskoristeet sohvapöydällä, väsynyt Karo sohvalla.
Lähiladullamme ei muita kulkijoita näkynyt, vaikka sää oli mitä mainioin. Jäljistä päätellen ainakin koiranulkoiluttajia oli muutama ollut (sapiskaa sille, joka oli jättänyt koiransa kikkareet keräämättä tai edes viskaamatta pientareen puolelle). En itse yleensä talven aikana kävele hiihtoladuilla, ettei tarvitse kenenkään valittaa kengänjälkien muka pilaavan luisteluhiihtäjille tarkoitettua baanaa. Kantavan hangen aikaan on minusta kuitenkin ihan sama, miten itse kukin laduilla etenee, kunhan kaikki muistavat vain tarkkailla ympäristöään erityisesti alamäissä, ettei tule vaaratilanteita. Samasta syystä en pitäisi koiraakaan flexissä tai muussa pitkässä hihnassa ladulla. Ja jos hitaammin liikkujista on muille riesaa, niin silloinhan lapsetkaan eivät saisi harjoitella hiihtämistä muualla kuin koulujen lähiladuilla tai omilla pihoillaan. Lehtien palstoilta saa aina välillä lukea melkoisesta laturaivosta mutta onneksi en ole itse livenä törmännyt moiseen. Ehkä pahimmat raivot tulevatkin alkutalvesta, kun hiihtoladut on vasta tehty, vuosi pimeimmillään ja ihmisillä syysväsymys syvimmillään.
Syysaleista löytyi myös myös nämä 'Touch of Snow' -helmililjat.
Vaikka syysalesta hankitut hollanninkurjenmiekat eivät kukkineet, sain kuitenkin helmililjoista ja nuokkutähdikeistä oikein kivat pääsiäiskukat. Ensi syksynä pitää muistaa istuttaa alesipulit pyöreisiin ruukkuihin, sillä näitä neliskanttisia oli hieman hankalaa saada mahtumaan koreihin. Helmililjaruukku sopi juuri ja juuri valkoiseen koriin mutta nuokkutähdikit piti paketoida ensin muovipussiin ja sitten vetäistä silkkipaperi ja kuitukangas ruukun ympärille. Onneksi vanhoista asetelmista säästetyillä höyhenillä, paperinaruilla ja muilla somisteilla sai peitettyä ruukkujen reunat. Rairuohoa meillä ei tänä vuonna kylvetty lainkaan, vaan vanhat pääsiäisaskartelut saivat sisäänsä sinapinsiemeniä ja vihanneskrassia. Koulussa ja päiväkodissa lapset olivat kylväneet ohraa. 
Lasten askarteluja. Keskellä olevat pupu ja tipu ovat parin vuoden takaisia askarteluja.
Aurinkoista pääsiäistä!

sunnuntai 17. huhtikuuta 2022

Ensiulkoilu ja muita kevätpuuhia

Yksi kevään etenemisen merkkipaaluista on se, että saa nostettua ensimmäisen kerran kasveja ulkoilemaan. Yritin etsiä, milloin olen aikaisempina vuosina uskaltanut ulkoiluttaa taimia, mutta eipä sitä tietoa joka keväältä nopeasti löytynyt. Vuonna 2018 olin nostanut osan eteisen taimista ja talvehtijoista 17.4. ulos ja luulen, että monena vuonna ensimmäinen ulkoilu on ollut huhtikuun lopulla tai jopa vasta toukokuussa, joten tänä vuonna olinkin nopea.

Melkein kaikki eteisen kasvit kävivät 16.4. puolisen tuntia rappusilla jäähyllä. Eteisessä oli nimittäin yli 30 astetta lämmintä. Pihdan varjo toi sopivasti puolivarjoa rappuselle.
Ja tarkkoja jos ollaan, niin ensimmäinen ulkoilu tapahtui jo 14.4. Nostin nimittäin silloin tuoksuherneen taimet rappuselle siksi aikaa kun olin lasten kanssa ulkona. Tarkoitus oli ottaa taimet samalla kun itse menemme sisälle, mutta tietysti ne unohtuivat. Muistin jossain vaiheessa myöhemmin ne, mutta silloin oli jotain kiireellisempää tekemistä. Seuraavana aamuna herätessäni tajusin, että tuoksuherneet olivat edelleen ulkona. Hyvin kestivät, vaikka ulkona oli ollut alimmillaan pari astetta pakkasta. Seuraavalle yölle oli ennustettu kipakampaa pakkasta, joten vein varmuuden vuoksi tuoksuherneet ulkovarastoon.
Kellari tyhjä, ulkovarastossa pientä ruuhkan poikasta. Ylhäällä lanka- ja koruköynnökset sekä tuoksuherneet ja kottikärryissä perennan- ja niittykukkien taimia sekä helmililjoja. Alhaalla yleisnäkymää ja lauma minipieniä kissankellon taimia.
Tyhjensin eilen kellarista kaikki loput ruukut, mukulat ja juurakot. Suurin osa talvihoidossa olleista alppiruusuvauvoista lähti toissapäivänä äitini mukaan ja omani nostin eilen suoraan ulos. Kellarin kasveista syyssyrikkä ja kärhöt pääsivät hetkeksi ulkoilemaan alppiruusujen ja parin helmililjaruukun seuraksi. Ihan vielä en tohdi niitä jättää vakituiseen ulos, mutta varmaan muutaman päivän totuttelun jälkeen ainakin syyssyrikkä voisi olla yönkin pihalla. Sen silmut ovat nimittäin vasta puhkeamassa, joten sen luulisi kestävän hetkellisesti jopa asteen tai parin pakkasenkin. Aion tänään nostaa kaikki varaston kasvit ulos; osan siltään ja sisältä varastoon tuodut pikkutaimet harson alle, jos aurinko helottaa täydeltä taivaalta. Alppiruusut saivat päälleen harson suojaamaan sekä tuulelta että auringolta.
Kellarissa talvetetut gladioluksen mukulat ja daalian juurakot odottavat vettä.
Käsittelin eilen myös gladiolukset ja daaliat kasvuunlähtökuntoon. Gladioluksista taitoin viimevuotiset varrentyngät tyveltä poikki ja napsin vanhat juuret lyhyemmiksi. Mukuloista puhkeaa uudet juuret, joten vanhat vain vaikeuttavat istuttamista. Sen verran jätin tynkiä jäljelle, jotta mukulat pysyvät irti astian pohjasta. Aion nimittäin taas tänä vuonna herätellä ne vesiastiassa ja ruukuttaa sitä mukaa kun ne alkavat kasvattaa uusia juuria. Kahtena keväänä olen tehnyt niin ja todennut homman toimivan todella hyvin. Astiaan siis laitetaan sen verran vettä, että mukuloiden alapuoli hipoo veden pintaa ja sitten vain odotellaan. Muutamassa päivässä pitäisi alkaa näkyä ensimmäisiä elon merkkejä. Kokeilin samaa daalialle viime keväänä ja senkin kohdalla konsti toimi oikein hyvin. Tässä vaiheessa kevättä on vain hyvä, jos juurakot voi herätellä tilaa säästävästi yhdessä vesiastiassa monen ruukun sijaan. Daalioitakin kun on enemmän kuin yksi tänä vuonna. Syksyllä juurakko halkesi kahtia siinä vaiheessa kun olin nostamassa sitä maasta. Kun eilen tutkin juurakoiden kuntoa ja poistin kuivettuneita osia, kummastakin lohkesi vielä pienehköt alut erilleen, joten nyt daalioita onkin sitten yhtäkkiä neljä tulossa eikä yksikään niistä mahdu mihinkään 12 sentin taimiruukkuun.

Kellarista löytyi myös muutama mysteerimukula. Vaihtoehdot ovat: ixia, tuoksumiekkalilja, hollanninkurjenmiekka tai keskenkasvuinen gladiolus. Näillä oli syksyllä hyvin pitkät heinämäiset lehdet.
Edellisen postauksen rautalapiokikka todella toimii. Tässäkin oli kivikova umpijää aamulla ja iltapäivällä lapio oli jo puoliksi uponnut jään sisään.
Aurinkoinen ja lämmin sää houkuttelee ulkopuuhiin, vaikka ei siellä edelleenkään ihmeitä pääse tekemään. Päivittäiseen ohjelmaan on kuulunut pihakiveyksen jäätikön hajottaminen ja erinäisistä kohteista lumen lapioiminen. Muutamana päivänä olen lapioinut aurinkopenkin kivenjärkälettä esille ja madaltanut kinosta kevätkurjenmiekkojen kohdalta. Nurmikon kohdalle kertynyt kasa kasvaa kasvamistaan, mutta se ei haittaa, jos kukkapenkki alkaa sulaa. Eilen pääsin myös tekemään ensimmäisiä oikeita puutarhatöitä, sillä viime syksynä pihakiveykselle levinnyt apilamatto oli jo osittain sulanut. Sain nyhdettyä jopa osan juurista pois kivien saumoista.
Vielä jäi pikkuisen jäätä kulkuväylälle, mutta nyt tuosta pääsee jo hyppäämään yli. Kiveyksen päältä irrotetut apilamytyt pääsivät hangelle auttamaan sulattamisessa.

Kadun puolelta näkyy aika leveä suikale sulaa maata. Aitakin on jo selvästi esillä.
Toisella puolella etupihaa on vielä melkoiset lumivuoret, vaikka on tästäkin sulanut jo ainakin puoli metriä korkeudesta pois. Karo näyttää, kuinka vuoren huipulta tullaan alas.
Kasvimaalle tehty tarkistuskierros osoitti, että aiemmin esille lapioitu lavakaulus on pian kylvökunnossa. Muutkin lavakaulukset alkavat pikku hiljaa tulla esille lumen seasta.
Nuotiopaikan reunakivistä ei näkynyt jälkeäkään ennen kuin lapioin niitä esille. Vasemmassa reunassa kuusen oksien alla maa oli jo esillä, joten sinne sopi heitellä "vähän" ylimääräisiä lumia.
Kohta alkaa olla riskialttiita hetkiä tiedossa. Huomasin nimittäin juuri ison rusakon tutkimassa naapureiden kohdalta kadun vierestä paljastunutta nurmikkoa. Meidän pihalla nurmikko pysyy vielä pitkään piilossa mutta kukkapenkeistä nousee piippoja. Jos rusakot eksyvät talon seinustalle, ne löytävät varmasti mehukkaat krookukset ja pian muutakin tuoretta vihreää. Taidan ottaa ohjelmaan jo ensimmäisen valkosipulijauheella ja kahvinpuruilla maustamisen. Samalla toivon, että naapureilla nurmikot alkaisivat vihertää vauhdilla, jotta rusakot eivät tulisi tutkimaan kukkapenkkejäni.
Keltainen nurkka sulaa nopeasti ja työntää piippoja vielä nopeampaa.
Tässä näytteitä keltaisen nurkan krookuksista ja narsisseista. Ne puskevat maasta oikeasti jo ennen kuin lumet ovat sulaneet päältä pois.
Pääsiäisvieraille leipaistu appelsiinijuustokakku jäi vähän matalaksi, mutta maistui kuitenkin hyvälle. Ohje oli minulle uusi ja jos leivon samaa toiste, tuplaan täytteen määrän.
Työpaikan pääsiäistunnelmia. Yksi kollegoista on askartelija, toinen somistaa muuten vain ja loput pääsevät nauttimaan vuoden mittaan vaihtuvista tunnelmista.
Hyvää pääsiäistä!

sunnuntai 21. huhtikuuta 2019

Pääsiäissomisteita

Pääsiäiskimpusta joitakin vuosia sitten talteen otettu tipu.
Viime vuonna värjätyt kananmunankuoret...
tänä keväänä väkerretyssä risupesässä. Alla mummoni kutoma kaitaliina.
Lehteen puhkeavia oksia maljakossa ja...
lasipurkissa. Somisteena keväisen hento rusetti.
 Koivun hiirenkorvia ja emikukintoja. Hedekukinnot napsin pois.
 Pihlajan ruttuisia, avautumassa olevia lehtiä ja vasta esiin tulleita kukkanuppuja.

 Risupesässä olevat pinkit höyhenet ovat saman värisiä kuin juuri nyt upeasti kukkiva orkidea.
Toinenkin, tavallinen valkokukkainen, on kukassa. Esikoisen mielestä ilmeisesti syötävän suloinen (huomatkaa hampaanjäljet oikeanpuoleisessa terälehdessä).
 Molemmat kukkivat keittiön pöydällä.
Tällaisia pääsiäissomisteita minulla tänä vuonna on. Aurinkoista pääsiäispäivää!

sunnuntai 1. huhtikuuta 2018

Aurinkoista pääsiäistä!

Iloista, aurinkoista pääsiäistä kaikille! Tänään taitaakin aurinko helliä koko Suomea ja ilma olla mukavan lämmin. Meidänkin räystäiltä tippuu jo vesi, ja parin muualla vietetyn päivän jälkeen näyttää siltä, että lumihangetkin olisivat hieman sinä aikana kutistuneet. JES! Huomiseksi on edelleen luvattu lumisadetta, mutta jospa sitä tulisi vähemmän, mitä tänään sulaa. 

Pääsiäisvieraat toivat ihanan keväisen kimpun tullessaan.

Esikoisen kanssa kylvetyn rairuohon sekaan eksyi pikkuisia tipuja.
Pääsiäispyhien jälkeen pääsenkin siemenhyllyjä tutkimaan. Olen antanut itselleni myös luvan yhden daalian hankintaan. Innostus kasvaa päivä päivältä ja olo on kuin sokerihiirellä karkkikaupassa! :D