keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Puhkeavia lehtiä, pullistelevia silmuja

Aurinkoisten päivien lisääntyessä ovat eteisessämme talvehtineet kasvit alkaneet heräillä talviuniltaan. Syksyllä kävi vähän hassusti, kun vastoin sääennustetta tulikin kunnon hallayö. Illalla näytti siltä, että nollan tietämille voi tipahtaa, muttei alemmas, joten verenpisarat, pelargonit, miljoonakello, lumihiutale ja prinsessaliljat saivat jäädä yöksi harson alle talon seinustalle. Yllätys olikin aamulla melkoinen, kun maa oli kuurassa ja  mittarissa -6 astetta. Reunimmaisissa ruukuissa mullan pintakin oli jo ehtinyt jäätyä. Lienee turha sanoakaan, ettei syksyllä ja alkutalvesta nautittu vihreästä, kukkivasta eteisestä, niinkuin yleensä. Mutta ei ollut myöskään kirvoista harmia!
Ihan kaikissa ruukuissa ei vielä näy uutta kasvua, mutta eiköhän kuukauden päästä tilanne näytä vihreämmältä.
Kerrottukukkainen violetti miljoonakello
 Tänä vuonna leikkasin verenpisarat hyvissä ajoin ennenkuin pukkaavat enempää lehteä. Millään ei nimittäin raskisi leikata hyvään kasvuun päässeitä versoja pois, vaikka tietäisi saavansa siten paremman kukinnan ja nätimmän mallisen kasvin.

Kesällä 2015 hankittu kerrannaiskukkainen, violetti miljoonakello on yllättänyt selviämällä jo kolme talvea hengissä. Otin sen jo sisälle lämpimään kasvattamaan kunnolla versoa, jotta saan kasvatettua uudet alut pistokkaista. Lumihiutale pääsi myös lämpimään, sillä viime kesä näytti, ettei se kasvata tyvestä uutta, jos versonkärjet ovat jo kasvussa. Siitäkin otan pistokkaita.
Lumihiutale
 Prinsessaliljat, kelta-apinankukka sekä jalohortensia saavat olla tilanpuutteen vuoksi vielä pari viikkoa kellarissa. Niistä tulee juttua myöhemmin.

tiistai 27. helmikuuta 2018

Tervehdys kaikille!

Minua on jo pitkään kiinnostanut oman blogin perustaminen. Puutarhainnostukseni syttyi joskus 2000-luvun alkupuolella, jolloin puuhastelimme äitini kanssa hänen kukkapenkeissään. Sen jälkeen kulloisenkin asuinpaikkani parvekkeet ovat täyttyneet kukkaruukuista ja ilahduttaneet ohikulkijoita. Vasta muutettuamme omakotitaloon vuonna 2015 pääsin toteuttamaan kunnolla itseäni ja kaivelemaan kukkapenkkejä ihan omaan puutarhaan. Pienten lasten vuoksi en ole aiemmin saanut aikaiseksi aloittaa bloggaamista, mutta nyt sekin on vihdoin toteutumassa.
Lunta on vielä 80cm, mutta auringonpilkahdus tietää kevättä.
Tähän asti kaikki pihakuvani, muistiinpanoni, suunnitelmani sekä pihakartta ovat olleet sekalaisissa kansioissa tietokoneella ja paperilla. Tavoitteenani on koota kaikki yhteen tähän blogiin tavallaan itselleni muistikirjaksi. Kommentit ja ideat lukijoiltani otan iloisena vastaan. Jotta pääsette hyvin mukaan puutarhaani, aloitan siitä, mitä paljastui keväällä 2015 lumien sulaessa. Edellisten asukkaiden jäljiltä pihalla oli valtava siperianpihta, herukka- ja karviaispensaita, raparperi, valkea pihasyreeni, lumipalloheisi ja hansaruusu... sekä rikkaruohottunut, kuoppainen ja sammaloitunut nurmikko.
Näkymä etupihalta. Oikeassa alanurkassa näkyy osa ränsistyneestä pihasyreenistä ja autotallin vieressä pihtakuusi.
Sivupihalta takapihalle. Kuvassa myös shelttineitimme Karo, joka imuroi pupun papanat pihaltamme.
Pihaamme ympäröi kahdelta sivulta metsikkö, joka toisaalta suojaa, mutta toisaalta  myös varjostaa. Metsän ansiosta pihaltamme löytyy kaikkia valo-olosuhteita paahteesta täysvarjoon. Vaikka tonttimme on pienellä kumpareella, alue tuntuu silti ympäristöään kylmemmältä. Aloitimme puutarhan kaivamisen kasvimaasta ja jo heti ensimmäisellä lapioniskulla kävi selväksi, että kiviä riittää. Uusina pihanomistajina meillä ei ollut kuin lapio, joten kaivaminen keskeytyi siihen asti, että saatiin rautakanki hankittua. Muutama järkäle (vai liekö ollut ihan peruskalliota...) jätettiinkin suosiolla niille sijoilleen. Edellisillä omistajilla on kuulemma joskus ollut pieni kukkapenkki, jonka jäänteenä kevättähtiä löytyi pitkin nurmikkoa iloisina yllätyksinä. Myös kukkivat valkovuokot ja lemmikit ympäri tontin laitoja toivat hymyn huulille. 

Tervetuloa mukaan seuraamaan puutarhaprojektimme toteuttamista!