Jäljillä ja köynnössuunnitelmia

Hiihtolomaviikon tehtäviin kuuluu tietysti hiihtoretki. Sivakointiseuraksi lähti yksi sisaruksista ja matka suuntautui suuresti muuttuneisiin lapsuuden hiihtomaisemiin. Sieltä, missä ennen (=15 vuotta sitten) oli hakkuuaukko, oli nyt läpipääsemätön taimikko. Jostain oli kaadettu metsää ja entisistä taimikoista oli kasvanut jo oikea metsä. Kartalla kuitenkin pysyttiin koko ajan. Viimeisimmäksi sataneen lumen alla oli kantava hanki, joten matka eteni suht kevyesti. Jänisten ja hirvien jälkien takia en vaivautunut kaivelemaan kameraa laukusta, mutta kaukana kaikesta löytyi juuri niitä jälkiä, mitä etsinkin. Kaupunkilaisille ja valmiilla laduilla liikkujille jäljet saattavat olla vieraampia mutta vähänkään metsäisemmissä maisemissa hiihtelijät ovat varmaan näitä nähneet.

Arvaatteko, mikä telaketjumonsteri auraamattomalla metsätiellä on mönkinyt?

Sama otus. Tarkkaan kun katsoo, niin keskellä kuvaa näkyy siivenjäljet. Lintu siis. Kesken matkan on tehty pieni hypähdys.

Jälkien alkupiste. Maahan laskeutumisen jälkeen lintu onkin päättänyt lähteä eri suuntaan.

Joko arvasitte, mistä linnusta on kyse? Teerihän se melko varmasti on hangella taaperrellut. Metsän puolelta löytyi enemmänkin jälkiä, joten todennäköisesti paikalla on ollut pieni parvi. Yritin etsiä kieppejä (metsäkanalintujen hangen sisään kaivamia "luolia", joissa ne nukkuvat pakkasöinä), mutta en löytänyt. Ehkä suojasäällä kovettunut hangen pinta onkin ollut liian kova teerien kaivettavaksi eikä uutta pakkaslunta ollut ainakaan meidän reittimme varrella tarpeeksi paksulti kieppiä varten. Toivottavasti teeret ovat kuitenkin päässeet johonkin suojaan pakkaselta, sillä parina yönä kävi yli -30 asteessa.

Kuvassa näkyy kaksi pikkukäpylintua. Ne eivät siis ole tahroja kameran linssissä.

Törmäsimme myös parveen pikkukäpylintuja. Kuuntelimme muutaman minuutin pienen matkan päässä olevan parven ääntelyä, mutta emme nähneet, missä linnut ovat. Siitä on todella kauan aikaa kun olen viimeksi kuullut pikkukäpylintuja, joten en varmuudella äänestä tunnistanut niitä. Koska kännykkä oli mukana, kuuntelin netistä pikkukäpylinnun ääntelyä ja totesin sen olevan sama, mitä kuului puiden latvoista. Laitoin kännykästä "nupit kaakkoon" ja eikös pian koko parvi pyrähtänyt katsomaan reviirilleen ilmestynyttä tunkeilijalaumaa. Osa linnuista jäi puiden latvuksiin tarkkailemaan kun pari rohkeampaa teki tarkempaa tutkimusta sujahdellen alempana. Yritin ottaa niistä kuviakin, mutta kamera ei ymmärtänyt, että haluan tarkentaa nopeasti liikkuviin pikkulintuihin enkä suinkaan heti kameran edessä oleviin oksiin. Onneksi sain otettua edes yhden kuvan linnuista silloin kun ensimmäiset lähtivät tulemaan äänen houkuttelemina lähemmäs.

Tänään kylvin miinanköynnös 'White Featherin' pussinpohjat sekä muutaman valkoisen mustasilmäsusannan.

Tulevan kesän köynnössuunnitelmat on nyt lyöty lukkoon. Yksivuotisia köynnöksiä tulee lähinnä varjokujalle sekä kaariporttiin että aitaa ja seinää vasten oleviin paksuihin oksiin kiipeilemään. Viime keväänä saamani koruköynnöksen pistokas sinnitteli talven yli ja on nyt lähtenyt reippaaseen kasvuun. Latvoinkin sen jo ensimmäisen kerran. Sen kasvutapa sopi toissa kesänä todella kauniisti seinää vasten olevaan oksaan kiipeilemään, joten tämäkin yksilö pääsee aikanaan sinne. Kelloköynnöksen yhdeksästä siemenestä vain kolme on selvinnyt tähän saakka, joten niillä tuodaan vehreyttä varjokujan alkupäähän. Kaksi istutan kaariporttiin ja yhden aitaa vasten oleviin oksiin kiipeilemään. Kaariporttiin tulee myös muutama valkokukkainen mustasilmäsusanna siltä varalta, etteivät kelloköynnökset suostu siinä kukkimaan. Siemenvarastoissa oli vielä parin vuoden takaisia miinanköynnöksen siemeniä, joista en ole saanut yhtään taimea selviämään ulkona hengissä. Luulen, että aikaisemmilla kerroilla taimet ovat olleet liian pieniä ja hentoja pärjätäkseen ulkona. Kylvin loput siemenet 12-senttiseen ruukkuun enkä häiritse niiden kasvua koulimalla, vaan annan taimien kasvaa rauhassa mahdollisimman isoiksi. Jos ruukku näyttää käyvän liian pieneksi, vaihdan niille isomman ruukun. Jospa tällä konstilla edes joku selviäisi kukkivaksi saakka. 

Koruköynnös vasemmalla, kelloköynnökset oikealla. Pikkuinen kokoero taimissa.

Patiolle tulee taas tänä vuonna tuoksuherneitä ja koska innostuin viime kesänä keräämään "vähän" niiden siemeniä, aion istuttaa taimia myös ympäri pihaa. Ihan jokaista 120 siementä en sentään aio kylvää! Viime keväänä testatut ohjeet (samat Cecilian ohjeet kuin teillä muillakin) ovat visusti tallessa ja niitä noudatan myös tänä vuonna. Toivottavasti viime kesän tuoksuhernerunsaus johtuikin juuri täydellisistä kylvöohjeista eikä viime kesän säistä.

Muutamaan kertaan nähty kuva, mutta ah, niin ihana!

Mukavaa loppuviikkoa!

Toivepostaus: kärhöt puutarhassa

Kottikärryn kääntöpiiriltä Päivi toivoi postausta kärhöjen yhdistelystä ja sijoittelusta. Tätä voisi oikeastaan sanoa jo mieliaiheekseni, sillä rakastan kärhöjä, erityisesti niitä isokukkaisia primadonnia. Silmäkarkkia on siis luvassa. Viime talvi kuritti kärhöjäni, joten osa postauksen kuvista on toissakesältä. Onneksi vain yksi pieni alppikärhö heitti henkensä kokonaan ja koska tämä talvi vaikuttaa toistaiseksi olevan suosiollinen, uskon ensi kesästä tulevan taas normaali kärhövuosi. Esittelen tässä postauksessa, missä olen itse käyttänyt kärhöjä. Kuvissa näkyy myös niiden seuralaisia.

Kärhöjä voi yhdistää muihinkin köynnöksiin. Tässä 'Hagley Hybridin' kanssa kiipeilee vaaleanpunaisia tuoksuherneitä.

Samassa seinäkkeessä kiipeilee myös 'Multi Blue', joka kukki lähinnä seinäkkeen alaosassa 'Hagley Hybridin' täyttäessä yläosan.

Edellisten kuvien seinäke on patiopenkin päädyssä ja toimii kevyenä tilanjakajana. Tästä näkee hyvin, kuinka matalaksi 'Multi Blue' jäi viime kesänä. Mielenkiinnolla odotan tulevaa kesää.

Toissa kesänä kärhökaaripenkin kärhöt kukkivat komeasti kaariportissa. Kuvan ottamisen jälkeen porttiin on istutettu vielä kaksi kärhöä lisää.

Kärhökaaripenkin kärhöistä huomaa, kuinka eri kokoisia eri kärhölajikkeet voivat olla. Jos porttiin olisi istutettu vain mataliksi kasvavat 'Justa' (vaaleanlila yläkuvassa oikealla) ja 'Piilu' (vaaleanpuna-valkoinen portin vasemmalla puolella), kukintaa olisi puolesta metristä 1,5 metrin korkeudelle. Vastaavasti pelkkä 'Jan Pawel II' (valkoinen ylhäällä) ja 'The President' (tummanvioletti) jättäisivät portin alaosan paljaaksi. Portin etuosassa kasvavat nyt lisäksi 'Prinsess Kate', joka täyttää portin oikean puolen aivan ylös saakka sekä 'Comtesse Bouchaud'na' istutettu 'Hagley Hybrid', joka tuo vasemmalle puolelle keskikorkeaa kukintaa. Kokeilen ehkä ensi kesänä ohjata 'Justan' ja 'Piilun' versoja enemmän hajalleen, jotta alaosaan tulisi kukintaa laajemmalle alalle. Laitoin tuohon "ehkä" siksi, että kärhöt eivät aina noudata puutarhurin suunnitelmia ja ohjailuyrityksiä, vaan valitsevat oman tiensä.

'The President' edessä ja 'Jan Pawel II' takana.

Kärhöjä voi käyttää myös maanpeitekasveina. Minulla on kasvanut aurinkopenkissä muutaman vuoden tiukukärhö 'Arabella' maata myöten. Se sopiikin erityisen hyvin maanpeitekasviksi, sillä se ei osaa itse kiivetä tukeen eikä näin ollen ole koko ajan kietoutumassa naapureihinsa.

'Arabellan' kavereina kasvaa etualalla korkeita maksaruohoja, oikeassa reunassa siperiankurjenmiekkaa, aidan edessä tarhakeijunkukka 'Hans' ja aidalla loistokärhö 'Elsa Späth'. Belliksiä pilkottaa vähän joka puolella.

'Arabella' sopii minusta todella kauniisti komeamaksaruoho 'Herbstfreuden vaaleanvihreisiin nuppuihin ja kiven tummanharmaaseen sävyyn.

Aidalla kiipeilevä 'Elsa Späth' on yksi suosikkilajikkeistani.

'Elsa Späth' aidan toiselta puolelta. Olen ohjaillut versoja tukikeppien avulla aitaa kohti ja pujotellut niitä sitten aidan rakosista.

Kärhöjen ohjailu paksumpiin tukiin, kuten ylläolevan kuvan aitaan tai alapuolella lampunjalkaan ei ole ihan helpoin mahdollinen homma. Kärhöt osaavat kietoa lehtiruotinsa hienosti halkaisijaltaan alle 1,5cm tukiin, mutta tarvitsevat apua siitä paksumpien tukien kanssa. Yleensä olen tökkinyt risuja kärhön tyvialueen lähistölle ja ohjaillut versoja kiipeilemään niitä myöten oikeaan suuntaan. Joskus olen myös kiinnittänyt tuen yläpäähän narun, jonka toisen pään olen sitonut kivenmurikkaan kärhön juurelle. Lieriöksi kiepautettu kanaverkkokin toimisi hyvin, mutta se taas näkyisi minusta liikaa ennen kuin kärhö peittää sen. Risut ovat huomaamattomampia. Mutta ihan eniten vaivaa aiheuttaa tuuli, sillä se heittää varsinkin aitaa vasten kasvavan Elsan versot hujan hajan keijunkukkien sekaan. Voi kun olisikin tyyntä juuri silloin kun kärhöt ovat vasta saamaisillaan otteen tuestaan!

Mantsuriankärhö kukki toissa kesänä näin kauniisti. Viime kesän se vietti maan alla, joten vähän jännittää, onko se heittänyt henkensä kokonaan vai nouseeko iloisesti keväällä.

Kärhöjä voi kasvattaa myös ruukussa. 'Hagley Hybrid' kiipeilee tuoksuvatukan oksista punotussa kartiossa. En löytänyt kuvaa, jossa näkyisi ruukkukin, mutta voitte itse kuvitella kuvan alapuolelle sellaisen.

Erityisesti loistokärhöt sopivat myös pensaiden oksille kiipeilemään. Viini- ja tarhaviinikärhöistäkin löytyy hyviä lajikkeita, jotka eivät hukuta heti pensasta alleen. Kiipeilytueksi kannattaa valita melko jäykkäoksainen pensas, joka ei leviä holtittomasti juurivesoilla. Esimerkiksi syyshortensia sopii minusta hyvin kärhön kaveriksi ja toistaalta angervoita en itse ainakaan yhdistäisi kärhöihin. Ruusut ja kärhöt sopivat upeasti yhteen, mutta kannattaa valita sellainen ruusu, joka ei valtaa koko kukkapenkkiä. Alppikärhöjä ja vastaavia aikaa myöten hyvin kookkaiksi kasvavia kärhöjä voi kokeilla kasvattaa puiden rungoilla.

'Voluceau' on toistaiseksi kiipeillyt risutornissa, mutta tänä kesänä sen takana olevan syyshortensian pitäisi olla jo tarpeeksi suuri kiipeilytueksi.

Kellarissa on nyt talvehtimassa neljä kärhöä, joille on suunnitteilla sopivat kasvupaikat ja tuet. Toivottavasti pääsen kesällä esittelemään niiden lisäksi myös viime kesänä istutettujen alppikärhöjen kukintaa. Enkä panisi pahakseni, jos tästä vuodesta tulisi ennen näkemättömän loistokas kärhöjen kukintavuosi.

Varjokujalla illan hämyssä

Kurkistetaan pitkästä aikaa varjokujalle. Siellä on iltaisin jo aavistuksen sellaista metsäistä ja hämyistä tunnelmaa, mitä sinne olen hakenut. Kunhan saan kujan alkupään köynnökset kunnolla kasvuun ja varjostamaan kujaa, muuttuu varjokuja päivisinkin nimensä veroiseksi.

Köynnöskuusama kasvaa reippaasti portin vasemmalla sivulla. Portin oikealle puolelle on tulossa ehkä valkoista ritarinkannusta peittämään näkymää talon ja portin välistä kujalle.

Tätä olen odottanut! Luulin kuusamani olevan tuoksuköynnöskuusama, mitä se ei taidakaan olla. Kunhan kukat aukeavat, selviää, mitä olen kasvattanut jo pari vuotta.

Mustasilmäsusannatkin kasvavat ja kukkivat, mutta ei niistä ole vielä varjostamaan kujaa.

Varjokujan alkupää ei vielä tänäkään vuonna ole ihan niin rehevä kuin toivoin. Talvi kuritti sormivaleangervoita, jotka ovat selvästi pienempiä kuin viime vuonna eivätkä kukkineetkaan kunnolla. Lisäksi vesimyyrä söi keväällä reunimmaisten kuunliljojen juuria, joten ne jäivät vähän minikokoisiksi. Kujan loppupäähän kinostui ilmeisesti pikkuisen enemmän lunta, joten siellä kasvu on rehevämpää. Talvi tuhosi myös kaikki neljä tupastiarellaa, mikä jäi harmittamaan todella paljon. Ripottelin syksyllä niistä löytämiäni siemeniä isompien kasvien väleihin enkä ole koko kesänä uskaltanut kunnolla kitkeä täällä muita kuin voikukkia ja kukkivia ratamoita tiarellojen siementaimien toivossa.

Yksi sormivaleangervon kukinto levittää ihanaa tuoksuaan kujalla, töyhtöangervon runsas kukinta on jo ohi. Valkokirjavat kuunliljat selvisivät hyvin talvesta ja erottuvat kivasti esikoiden vihreiden mättäiden väleistä.

Töyhtöangervon takaa paljastuu kantopuutarha.

Osa kuvista on selvästi kylmemmän sävyisiä kuin toiset. Ehkä pahin sävyero muihin verrattuna näkyy ylläolevassa kuvassa. Minulla on uusi kamera, jonka ominaisuudet vaativat vielä harjoittelua. Koska kuvaaminen ja kaikki siihen liittyvät tekniset termit ovat minulle täyttä hepreaa, kuvaan suurimmaksi osaksi kameran "älykkäällä automaattiasetuksella", joka taitaa arpoa kuvien lopputuloksen. Vanha kamera pärjäsi sisätiloissa ja kirkkaassa auringonpaisteessa selvästi huonommin kuin tämä uusi, mutta uuden kompastuskivenä tuntuu olevan värisävyjen toisto oikeanlaisina. Tummanvioletti 'The President' muuttuu sen käsittelyssä joka ikinen kerta sähkönsiniseksi tai tummansiniseksi ja vadelmanpunaiset harjaneilikat monta astetta kylmemmän sävyisiksi punaisiksi. Välillä pelkästään vihreänkirjavakin kuva taittuu sinivihreään, kuten ylläolevassa kuvassa. Jatkan opettelua, mutta vinkkejä saa toki antaa, jos tulee mieleen. Kaksi seuraavaa kuvaa onkin otettu alkukuusta vanhalla kameralla. Päätin nimittäin silloin siirtää valeistutuksessa olleen valkovarjohiipan kantopuutarhaan. Hiippanen ei ollut siirrosta moksiskaan, mikä johtui varmaan siitä, että siirsin sen suunnilleen pesuvadin kokoisella multapaakulla uuteen paikkaansa.

Alkukesällä varjohiippa tulee olemaan alueen tähti yhdessä esikoiden kanssa, mutta tähän aikaan vuodesta se jää vähän piiloon isompien väliin. Se on keskellä kuvaa monihaaraisen juurakon edessä.

Tuossa. Kasvuolosuhteiden pitäisi olla sille mainiot. Ajattelin katsoa elokuussa, saisinko erotettua reunasta jakotaimen toiseen kohtaan varmuuskappaleeksi.

Toivottavasti varjohiippa viihtyisi täällä paremmin kuin tupastiarellat. Käännytään vielä ympäri ja katsotaan tarkemmin ruukkuryhmää. Talvetettu hortensia aloittelee kukintaa, verenpisarat ovat pian täynnä kukkia ja alkukesällä saamani hortensia alkaa olla jo kukintansa loppupuolella. Vehreyttä tuovat mm. muratit ja muut köynnökset sekä ruukuttamani kotkansiipi.

Takapihan puolella on vielä hetken aikaa vähemmän kukintaa kuin etupuolella. Hortensia on nimittäin vasta aloittelemassa kukintaa.

Kukintoja on tänä vuonna selvästi vähemmän kuin viime vuonna, mutta on niitä kuitenkin ainakin kymmenen tulossa.

Valkoinen hortensia värittyy kukinnan edetessä ensin vaaleanpunertavaksi ja myöhemmin vihertäväksi.

Ensi vuodeksi pitää kehitellä seinälle nostettua oksaa vasten kiipeilemään joku toinen kasvi. Viime vuonna siellä kiipeili koruköynnös, mutta sen siemenet eivät tänä keväänä itäneet. Tai iti yksi, mutta se kuukahti jo alle sentin mittaisena. Ystävältä saadut pistokkaat eivät myöskään juurtuneet. Siispä laitoin ylimääräiset mustasilmäsusannat ja keijunmekot ruukkuun ja kokeilin, suostuisivatko ne kiipeilemään oksaa myöten. Yritys on ollut kova, mutta ne tarvitsisivat ohuemman tuen, josta tarrata kiinni. Verenpisarakin on kasvattanut itsensä korkeammalle kuin ne! Koruköynnös kiipesi vaivatta kymmenen senttiä paksua oksaa myöten korkeuksiin. Sen ainoa haittapuoli oli keltaoranssinkirjavat kukat, jotka eivät sovi puutarhani värimaailmaan. Onko ideoita vauhdilla kasvavasta köynnöskasvista, joka kiipeäisi kesän aikana kolmen-neljän metrin korkeudelle?

Hups, iltahan pimeni nopsaan! 

Tältä siis näyttää nyt varjokujalla. Jossain vaiheessa vielä tänä kesänä aion tehdä lisää isoja raparperilaattoja askelmiksi, jotta kulkuväylän sammal ei kärsisi tallaamisesta. Ehkä upotan niiden väliin myös luonnonkiviä. Ahkera kitkeminen on tuottanut sen verran tulosta, että ratamot, voikukat, valvatit ja ahomansikat ovat hävinneet melkein kokonaan. Heinää on harvakseltaan, mutta rönsyleinikin kanssa meillä on vielä välienselvittelyt pahasti kesken. Olenkin vakavasti harkinnut koko pintamaan kuorimista pahimmista paikoista, jotta pääsisin rikkaruohoista helpommin eroon. Joku sammalmainen maanpeittokasvikin voisi tulla kyseeseen ainakin polun aurinkoisemmassa alkupäässä. Tästä tämä pikku hiljaa kehittyy.

Kiipeilijöitä

Alkuvuoden mittaan päässäni on muhinut tuttuun tapaan aikamoinen soppa uusia puutarhasuunnitelmia. Mitään järin mullistavia ajatuksia ei ole vielä herännyt, ainoastaan pieniä kehitysideoita ja kesäkukkasuunnitelmia. Kehitysideat jätän vielä hautumaan, sillä minulla on tunne, että vielä parempaa on tulossa, jos annan pääkopan tehdä rauhassa töitä. Ehkäpä timanttinen lopputulos näkyy taas unessa. Kesäkukkasuunnitelmatkin ovat vielä pikkuisen vaiheessa, mutta selvää on, että tänä vuonna Hiidenkiven puutarhasuunnitelmiin kuuluvat yksivuotiset köynnökset.

Tuoksuherneet kiipeilivät kesän mittaan melkein portin yläosaan saakka. Kaksi tainta ei vain riittänyt koko seinämän leveydelle (yllätys!).

Varjokujan alkuperäisessä visiossa alppikärhö kiipeilee sekä köynnösportilla että aidan puoleisella sivulla. Pieni tarha-alppikärhöni jäi vaahtosammuttimen kokoisen ihmisen alle viime kesänä, joten en ole kovin luottavainen siihen, että se vielä tänä vuonna peittää edes pientä alaa köynnösportista saati sitten levittäytyisi aidalle asti. Toivon vain, että sen varsi ei taittunut liikaa tai jos taittui, niin se jaksaisi versoa juuresta uudelleen ja kasvaa aikanaan komeaksi, vehreäksi seinämäksi. Alppikärhön kaverina kasvavan tuoksuköynnöskuusamankaan talvehtimiseen en luota niin paljoa, että uskaltaisin jättää pelkästään sen varaan koko portin ja aidanvierustan vehreyttämisen. Tänä vuonna istutan siis aidan viereen keijunmekkoa, joka saa kiipeillä joko oksia tai jonkinlaista raudoitusverkkosysteemiä pitkin korkeuksiin.

Kellanvihreiden juovien kohdalle haluaisin sitten aikanaan vehreän seinämän peittämään aidan takana olevaa ryteikköä.

Varjokujan katseenvangitsijana toimivaan ruukkuryhmään on tulossa taas koruköynnöstä. Sen kasvutapa sopi täydellisesti visiooni, vaikka kukan väri ei ihan niin mieluisa ollutkaan. Eipä se onneksi varjossa niin runsaasti kukkinutkaan. Jos tänä vuonna itäisi useampi kuin yksi siemen, niin lopputulos olisi rehevämpi.

Koruköynnöksen kukat eivät täysin sovi muun puutarhani värimaailmaan, vaikka hauskan näköisiä ovatkin.

Varret sen sijaan tarttuivat napakasti paksuun pihlajan runkoon eikä köynnöstä tarvinnut auttaa kiipeilyssä. Sirojen lehtien ansiosta lopputulos oli kepeä ja ilmava.

Varjokujan portista puuttuu talon puolelta monivuotinen köynnös, joten aion esikasvattaa siihen varmuuden vuoksi ainakin valkoista mustasilmäsusannaa ja miinanköynnöstä sekä vaaleanpunaista tuoksuhernettä. Viime vuonna kokeilin ensimmäistä kertaa miinanköynnöstä ja ne näyttivätkin lupaavilta siihen asti, kunnes istutin ne maahan. Yhden kohtaloksi kävivät ötökät, kaksi muuta taisi ottaa lopullisesti nokkiinsa paahtavasta auringosta ja tuulen tuiverruksesta. Viime vuodesta otan opikseni sen, että kylvän ne reilusti myöhemmin, vasta huhtikuun puolivälissä, ja pidän heti alusta alkaen niitä säiden suosiessa ulkona, jotta ne tottuvat paremmin aurinkoon. Aion myös suojata niitä (ja kaikkia muitakin köynnöksiä) tarpeen vaatiessa harsolla maahan istutuksen yhteydessä.

Mustasilmäsusannaa en ole koskaan ennen kasvattanut. Ilmeisesti se pitäisikin laittaa pian esikasvamaan.

Ensimmäinen miinanköynnös kukki viime vuonna jo sisällä. Nätti kukka, mutta hädin tuskin sormenpään kokoinen.

Hempukka tuoksuherne sopinee kauniisti miinanköynnöksen ja mustasilmäsusannan kaveriksi.

Kerroin syksyllä unesta, joka ratkaisi monta kasvimaaongelmaa. Varjoisin osa kasvimaasta siis siirtyy autotallin aurinkoisemmalle seinustalle. Samalla vapautuu paljon rikkaruohotonta maata uudelle istutusalueelle. Ajatustyön alla on eräs kyhäelmä, jonka haluan nähdä ensin halpana ja helposti toteutettavana (ja myös tuhottavana) mallina. Kasvatan siis tänä vuonna paljon keijunmekkoja ja teen loppukesällä päätöksen, kannattaako ideaa viedä eteenpäin vai haudataanko se ikiajoiksi järjettömänä päähänpistona.

Keijunmekko roikkui amppelissa toissa kesänä etupihan pihdan oksalla. Toivottavasti tästä kerätyt siemenet itävät hyvin, sillä taimia tarvitaan tänä vuonna paljon.

Tällaiset köynnössuunnitelmat minulla on tälle vuodelle, eli vihreys nousee maanpinnasta reilusti ylöspäin. Suunnitelmiin kuuluu myös se, että edullisesti vastaan tulevat kärhöt napataan mukaan, sillä niin niille löytyy varmasti vielä kiipeilypaikkoja. Iloista loppuviikkoa!