Viehkeä valkoinen, osa 3

Reilu vuosi sitten aloittamani värisarja sai jo yhden osan verran jatkoa, kun esittelin edellisessä postauksessa lisää puutarhani valkoisia kukkijoita. Valkoisia kukkijoita tuli viime kesänä niin monta lisää, etteivät kaikki edes mahtuneet yhteen postaukseen, joten tässä tulee jatkoa. Edellinen postaus päättyi kesäkuun alkupuoliskolle, nyt jatkamme siitä eteenpäin.

Tupastiarellat aloittivat meillä kukinnan kesäkuussa ja jatkoivat pakkastentuloon saakka.

Särkynytsydän 'Alba' ei ole vieläkään innostunut kukkimaan kovin näyttävästi, vaikka onkin kasvanut pikkuisen isommaksi joka vuosi. Ehkäpä ensi kesänä...

Valkoinen lemmikki ja koristelaukka 'Cameleon'? Nämä pienet laukat kukkivat aivan eri värisinä mitä niiden piti, joten vähän ihmeissäni odotan ensi kesää. Mitähän maasta sitten paljastuu, kun sipulit ovat toivon mukaan isompia ja kotiutuneet kunnolla?

Isorikko kukkii kesäkuun loppupuolelta heinäkuulle.

Isoin koivuangervoistani kukki komeasti vanhalla paikallaan. Ensi kesänä se kukkii aurinkopenkissä kahden kaverin kanssa.

Myskimalva 'Alba' kukkii kesäkuun puolivälistä jopa pitkälle syksyyn, kun muistaa leikellä kuihtuvia kukkavarsia välilllä pois.

Siirrytään heinäkuun puolelle ja jatketaan kohti syksyä.

Varjoliljasta näkyi sarjan ensimmäisessä postauksessa vain muutama nupullinen varsi töyhtöangervon takana. Varjoliljani on vanhaa suomalaista kantaa ja tuoksuu ihanasti heinäkuun alussa.

Jaloangervo 'Weisse Gloria' kasvaa kärhökaaren viime kesänä tehdyssä laajennusosassa.

Syyshortensia 'Prim White kasvatteli ensimmäisestä kukinnostaan valtavan kokoisen.

Punatähkä 'Floristan Weiss' aloittelee elo-syyskuussa ja jatkaa myöhään syksyyn. Punainen punatähkä houkuttelee mielestäni enemmän perhosia kuin tämä valkoinen.

Miten ihmeessä näitä valkoisia kukkia on näin paljon ehtinyt kertyä? Muutamasta kasvista minulla ei ole vielä kukintakuvia, joten sarjaan on tulossa ehkäpä vuoden päästä vielä neljäskin osa. Seuraavana jatketaan kuitenkin seuraavaan väriin, joka on keltainen. Uskokaa tai älkää, mutta niitäkin on tullut pari lisää.

Onnistuneita yhdistelmiä

Osa kasveista sopii toistensa seuraan täydellisesti, niin ulkonäön kuin kasvualustavaatimustensa suhteen. Kasvualusta- ja valoisuusvaatimukset yritän ottaa huomioon jo kasveja istuttaessani, mutta joskus kasvin lopullinen koko, kukinta-aika tai kasvutapa muuten ei toimikaan ihan suunnitelman mukaan. Tänä kesänä olenkin yrittänyt tarkkailla puutarhaani erityisesti onnistuneita kasvikumppanuksia ajatellen. Aihetta johdatteli yksivuotissynttäripostauksessani pohtimaan Päivi Kottikärryn kääntöpiiri -blogista. Hänen kysymyksensä kuului näin:

Mitkä kasvit (kahden tai useamman perennan tai pensaan yhdistelmä) muodostavat omasta mielestäsi puutarhassasi onnistuneen liiton eli täydentävät mukavasti toistensa ominaisuuksia tai korostavat toistensa parhaita puolia joko lehtimuotojen tai kukinnan suhteen. Toivoisin lähikuvien lisäksi myös kauempaa otettuja kuvia, mitkä näyttävät yleisnäkymät, kun puutarhassa käyskentelee muutenkin kuin konttaamalla ;)

Alppiruusu 'Mikkeli' sekä lemmikit ovat jo pelkästään kahdestaan hurmaava yhdistelmä...

... saati sitten, kun näkymään tulevat mukaan valko-vaaleanpunaiset 'Sorbet'-tulppaanit, 'Gold Standard' -kuunliljat sekä niiden edessä olevat tummanpinkit 'Little Beauty' -tulppaanit. Kaikkien värit sopivat niin täydellisesti yhteen. Tämä näkymä oli alkukesällä suosikkini ja sitä pystyi ihastelemaan vielä olohuoneen sohvaltakin.

Varjopenkki on puutarhani ensimmäisiä isoja istutusalueita ja sitä tulee katseltua paljon, sillä se näkyy suoraan olohuoneen ikkunasta. Penkin kasvivalikoima on pysynyt melko lailla samana, tosin sulkavaleangervon siirsin pois ja lisäsin rantakukan ja akileijan tuomaan vähän väriä ja kukintaan lisää pituutta. Nyt olen aika tyytyväinen siihen, miltä penkki näyttää sohvalta katsottuna. Valkoiset kukat ja kuunliljan valkokirjavat lehdet tuovat valoa illan hämärään. Tulevaisuudessa grillikatoksen vieressä kasvava purppuraheisiangervo tuo oman lisänsä yhdistelmään ja naamioi samalla grillikatosta.

Keväällä varjopenkissä kukkivat kilpaa esikot ja kevätkaihonkukat.

Viimeisten esikoiden lopetellessa kukintavuoroon nousevat ukkolaukat. Penkin rehevyys alkaa hiljalleen näkyä, kun korkeat, lehtevät kasvit nousevat.

Kesäkuun loppupuolella kuunliljojen takana kukkivat akileija ja särkynytsydän 'Alba'. Kyllä. Siellä ne ovat, eivät vain erotu kunnolla tästä kuvasta.

Nyt näkyy paremmin. Särkynytsydän on vielä niin pieni taimi, ettei meinaa ylettää kuunliljojen yli. Kukki tänä vuonna kuitenkin jo kuudella kukkavanalla.

Heinäkuun alkupuolella kukinnan vetovastuu siirtyy varjoliljalle ja töyhtöangervolle. Sormivaleangervo kukkisi suunnilleen samoihin aikoihin, mutta kevätkaihonkukka on miltei tukehduttanut tässä penkissä olevan yksilön, joten se ei kukkinut tänä vuonna.

Heinäkuun puolessa välissä purppuraheisiangervo alkaa näyttää upeinta väriään. Taustalla tuiviot.

Töyhtöangervon kukinnan jälkeen varjopenkissä ei kuki pitkään aikaan mitään. Elokuun puolivälissä aloittavat kuunliljat ja osittain niiden kanssa yhtä aikaa elokuun lopulta myöhään syksyyn rantakukka. Purppuraheisiangervo kasvoi kesän aikana näin komeaksi.

Aurinkopenkissä on useampikin onnistunut yhdistelmä. Alkukesällä huomion vievät laukat, saksankurjenmiekat ja puistoatsalea 'Illusia'. Myöhemmin kesällä onnistunut parivaljakko on maksaruoho 'Strawberries and Cream' sekä komeamaksaruoho 'Herbstfreude'.

Vanhat saksankurjenmiekat, atsalea ja laukat ovat hieno yhdistelmä. Ritarinkannusten, isotähtiputkien ja oreganon pörröiset kasvustot tuovat rehevyyttä ja pehmentävät kurjenmiekkojen terävälinjaisia lehtiä.

Kauempaa ja eri kuvakulmasta näkyvät myös bellikset. Ne ovat muutenkin hauska pari saksankurjenmiekalle.

Tummanpuhuva 'Strawberries and Cream keskellä, sen takana 'Herbstfreude'. Etualalla on päivänlilja 'Stella d'Oro' joka saa siirron muualle keltaisten kukkiensa takia, vaikka sen lehdet toistavatkin hienosti maksaruohojen takana olevan siperiankurjenmiekan lehtien muotoa.

Kärhökaari-penkissä 'Elina'-pioni ja violetti tarhakurjenpolvi ovat kaunis yhdistelmä ja penkin etureunassa oleva kuunlilja 'Halcyon' täydentää kolmikkoa. 'Halcyon' sopii kukkiessaan myös kauniisti yhteen tarhaviinikärhö 'Justan' kanssa.

'Elina' ja kurjenpolvi.

Edellisessä kuvassa värit näyttivät paremmalta. Tässä koko kolmikko. Siirsin kukinnan jälkeen kurjenpolvia niin, että tulevat paremmin pionin eteen ja peittävät samalla lakastuvat tulppaanit. Kuunliljat siirtyivät penkin uuteen etureunaan.

Elokuun puolivälin jälkeen kuvattuna näyttää tältä. Kuunliljojen lehtien väri sopii minusta kivasti kurjenpolviin. Siirretyt kurjenpolvet alkavat saada ruskavärejä aiemmin kuin paikoillan pysynyt yksilö.

Kärhöportin toisella puolella on myös kiva kolmikko: 'Elina'-pioni, komeamaksaruoho 'Herbstfreude sekä väriminttu 'Fireball'.

Väriminttu on vasta pieni taimi, joten jää siksi vielä tänä vuonna maksaruohojen taakse piiloon. Sen väri sopii kuitenkin täydellisesti komeamaksaruohojen vihreisiin nuppuihin. Eikä hullumpi yhdistelmä ole myöskään maksaruohojen nuput pionin tummanvihreää lehdistöä vasten.

Maininnan arvoinen on myös jaloangervo 'Fanal' sekä keväiseltä ulkoasultaan minkä tahansa vihreän kasvin kanssa että kukinta-aikaan komeasinikuunlilja 'Elegansin' kaverina.

'Fanalin' nuoret versot ovat vahvan punaiset ja sopivat hyvin yhteen etualan koivuangervon kanssa. Minulta tämä yhdistelmä hävisi, sillä siirsin koivuangervon toiseen paikkaan. Se ehtikin olla peräti pari vuotta tässä valeistutuksessa.

Kuunliljat ovat minulla parin metrin päässä 'Fanaleista' mutta yhdistelmä näyttää silti hyvältä. Kameralla ei saanut taltioitua kaukonäkymää sellaisena kuin silmä sen näkee, joten joudutte tyytymään tähän kuvaan. Mutta uskokaa tai älkää, varsinkin ilta-auringon loisteessa tämä yhdistelmä on tulta!

Kiitos, Päivi loistavasta kysymyksestä! Toivottavasti vastaus on kelvollinen.

Juhannuskukkia

Juhannuksen kunniaksi meillä kukkii patiolla, kukkapenkeissä, niityillä ja ilmoittipa jopa kerran hävitetty piikkiliisakin olemassaolostaan kukinnalla.

Patio sai ensimmäisen koristuksensa kunnon kukkakorista.

Viimeisiä laukkoja, koiranputkea, pikkusydäntä, nukkapähkämöä sekä sormivaleangervon lehtiä.

Kasvimaalla saksankirveli on kukintansa lopulla. Ruohosipuli ja mustakaali ovat jo hätää kärsimässä, joten ehkä syksyllä on aika etsiä kirvelille uusi paikka.

Sinilemmiö 'Heavenly Blue' on kivikkorinteen sähäkkä väripilkku.

Varjopenkin särkynytsydän 'Alba' kukkii tänä vuonna neljän kukkavarren voimin ja on tuplannut kokonsa viime vuodesta. Pian se on jo edessä olevien kuunliljojen korkuinen.

Särkyneensydämen taustalla nimetön akileija kohottaa kasvojaan taivasta kohti.

Sorjalaukka 'Mount Everest' alkaa lopetella kukintaa. Kerään kummastakin siemenet talteen ja kylvän johonkin kasvamaan kokoa.

Ja sitten siihen piikkiliisaan... Kasvimaan takana kasvoi tänne muuttaessamme iso ruusupuska, joka oli täynnä neulanteräviä piikkejä. Pyllistele siinä sitten kylvämässä tai kitkemässä.

Kitkimme tontin rajalta kaikki ruusut, mutta muutama kitukasvuinen puska jäi kunnan metsikön puolelle parin metrin päähän rajasta

Olisi pitänyt kaivaa nekin pois, sillä ruusu on ryöminyt salakavalasti heinikon seassa takaisin entiselle kasvupaikalleen ja ilkkuu nyt yhden kukan voimin. Joku ruusutietäjä voisi varmistaa, onko tämä karjalanruusu.

Viime kesänä roska-astian viereen perustamallani pikkuniityllä kukkii runsaasti päivänkakkaroita.

Päivänkakkarat ovat vallanneet myös vuoden vanhemman niittyrinteen.

Syreenin tuoksu kuuluu juhannukseen. Tänä vuonna puistosyreenini kukkivatkin runsaammin kuin koskaan.

Leppoisaa, kukkaisaa ja oikein mukavaa juhannusta kaikille!

Puutarhan merkitys minulle

Yksivuotissynttäripostauksen kysymystulvan purkaminen jatkuu. Piparminttu Multaa ja mukuloita -blogista halusi tietää,

mitä puutarha merkitsee sinulle? Tai mitä se antaa sinulle? Minusta on aina kiva kuulla millainen rooli puutarhalla on kunkin elämässä :)

Kiitos Piparminttu kysymyksestä. Tätä minun pitikin pureskella hieman pidempään, että osaisin pukea sanoiksi kaiken sen, mitä puutarha minulle antaa. Minä saan puutarhassa puuhastelusta mielenrauhaa. Meteli ja hälinä stressaavat minua ja kumpaakin on lapsiperhearjessa enemmänkin kuin riittävästi tarjolla. Puutarhassa puuhastelu rauhoittaa kireitä hermoja. Tunnen, kuinka syke laskee ja lihakset rentoutuvat, vaikka kaivaisin uutta kukkapenkkiä tai raahaisin kivenjärkäleitä. Hyvän puutarhapäivän jälkeen unikin on levollisempaa (myös isännällä, kun ei tarvitse herätä vaimon unissapuhumiseen tai -kävelyyn :D ). Tuskin puutarhaa parempaa terapeuttia on edes olemassa.

Loistokärhö 'Jan Pawel II' ('John Paul II')

Huomasin jo silloin kun muutin kotoa kaupunkiin opiskelijasoluun, että loppuviikosta alkoi sormia poltella kotona odottavat kukkapenkit. Auta armias, jos sattui olemaan viikonloppuna niin sateista, ettei voinut tehdä yhtään mitään. Nykyisin syksyllä puutarhakelien loputtua tulee vieroitusoireita ja keväällä ennen puutarhakautta alkavat seinät jo kaatua päälle ja pinna kiristyä entistä helpommin. Esikasvatukset helpottavat vähän, mutta ei niidenkään parissa voi joka päivä askaroida. Koulimista pitää odottaa ainakin pari viikkoa loputtoman pitkältä tuntuneen itämisvaiheen jälkeen ja sen jälkeen ei ole muuta tekemistä kuin kastella tarvittaessa ja odotella sopivia ulkoilutuskelejä.

Verenpisaran ('Carmel Blue'?) siroista, pisaranmallisista nupuista ei uskoisi, millainen prinsessamekko sieltä lopulta löytyy.

En ole koskaan oppinut rakastamaan liikuntaa eikä se tuo minulle minkäänlaista mielihyvää. Tunti kuntoilemassa vaikuttaa minuun siten, että hetken aikaa on kuuma, sen jälkeen paleltaa ja väsyttää koko loppupäivän. Tunti kukkapenkin kaivamista ja olo on mitä mainioin iltaan asti, vaikka joka paikkaa kolottaisi. Voisin kuvitella, että saan puutarhassa puuhastelusta samat endorfiinit, mitä "normaalit" ihmiset liikunnasta.

Lilahtava pioniunikko punavärimintun kaverina. Pörröiset pallot houkuttelevat koskettamaan.

Työssäni joudun ajattelemaan hyvinkin pitkälle eteenpäin ja tekemään asioita pieni pala kerrallaan halutun lopputuloksen eteen. Usein niistä pienistä paloista ei vielä välttämättä voi hahmottaa, miten ne vaikuttavat valmiiseen työhön. Työni on myös tietyllä tapaa hyvin abstraktia ja siinä on paljon sellaista, mitä ei voi millään mittarilla mitata. Yritän selventää työtäni vertaamalla sitä koirankoulutukseen:

Tänään opetin Karon kaivamaan käskystä. Apuvoimat valjastettu kinosten pienentelyyn!

Jos halutaan saada täysin kouluttamaton koira pujottelemaan takaperin kahdeksikkoa tolppien välistä, koulutus on aloitettava pieni askel kerrallaan. Ensin yhdistetään koiran päässä koulutustilanne palkkioon. Sitten yritetään saada koira ymmärtämään se, että tietyllä tavalla toimiessaan se saa palkkion. Haetaan pientä liikahdusta oikeaan suuntaan ja palkitaan koira juuri oikealla hetkellä, jotta haluttu toiminto vahvistuu.  Koko ajan pitää tarkkailla koiraa, jotta huomaa, milloin vaatimustaso on sopiva, jotta motivaatio ei häviä ja oppimista tapahtuu. Pitkäjänteisen työn tuloksena koira osaa peruuttaa metrin tolpan viereen. Joskus tulee palkinneeksi koiran aavistuksen väärään aikaan, jolloin koira onkin yhdistänyt palkkion eri toimintaan, mitä kouluttaja on tarkoittanut. Sitten yritetään oikaista väärin opittu toiminta. Vihdoin, koirasta riippuen jopa kuukausien päästä, se osaa pujotella takaperin kahdeksikon. Ja tämähän oli vasta alkua, sillä seuraavaksi kahdeksikko pitää osata pujotella eri näköisten tolppien välistä, eri paikoissa ja häiriötekijöiden läsnäollessa, ja lopulta se yhdistetään uusiin taitoihin.

Motivaatio taitaa olla kohdillaan, kun lumi lentää pitkälle ja kuoppa syvenee.

Vaikka puutarhassakin joutuu odottelemaan siementen itämistä ja kasvien kasvamista, ja joskus kuvittelemaan näkymiä muutaman vuoden päähän, on se silti usein myös hyvin konkreettista. Kitkemisen, kaivamisen ja kasvien siirtelyiden lopputuloksen näkee saman tien. Kuihtuneiden kukkien tai kuolleiden oksien poistaminen näkyy heti kasvin virkeämpänä yleisilmeenä. Pikkuisen nuupottava kasvi nostaa itsensä terhakkaasti pystyyn saadessaan vettä. Tällaiset asiat tuntuvat minusta hyvin palkitsevilta, vaikka rakastan myös työtäni. Ne täydentävät toinen toistaan. Puutarhassa kärsimätön osa minusta saa nauttia, jotta pitkäjänteinen osa jaksaa sekä töissä että lasten kanssa.

Pikkujasmikkeen ihanaa tuoksua odotan jo palavasti.

Ja tietysti nautin myös suunnattomasti kukkien katselemisesta, koskettelusta ja haistelusta. Kauniit kasvi- ja väriyhdistelmät lumoavat, joitain oikein hyväntuoksuisia kasveja voisi tuoksutella vaikka joka päivä ja jotkut kasvit oikein vaativat kättä koskettamaan ja tuntemaan lehtien pehmeys tai kuuntelemaan kahinaa. On ihanaa seurata kasvien nousemista talven jälkeen, nähdä niiden puhkeavan kukkaan ja saavan lopulta ruskan sävyjä. Minusta tämä on sitä rakkautta kasveihin ja puutarhaan, mikä varmasti yhdistää meitä kaikkia puutarhaihmisiä.

Särkynyt sydän 'Alba'.

Tervetuloa Saila lukijaksi! Aurinkoisen keväistä loppuviikkoa kaikille!

Heinäkuun alun kukkijoita

Heinäkuu alkoi hellelukemissa. Kesäkuun lopussa satoi täällä sen verran paljon vettä, ettei kuivuus taas hetkeen vaivaa. Nyt kun ei enää ole isompia projektejakaan tehtäväksi, niin on mukava vain kierrellä puutarhassa ihastelemassa kukkia, puuhastella pikkujuttuja ja suunnitella syksyn tehtävälistaa.

Ilmeisesti tämä on lehtosinilatva.

Olen jo parina kesänä ihmetellyt, mikä kasvi kasvaa kasvimaamme laidalla. Joku vaisto käski säilyttämään sen ja seurailemaan sen käyttäytymistä. Tänä vuonna se vihdoin kasvatti useamman kukkavarren ja kun kukkia alkoi aueta, muuttui mysteerikasvikin tunnistettavaksi: jos en ihan väärässä ole, se on lehtosinilatva. Se on vähän tiellä nykyisessä olinpaikassaan ja ajattelinkin keksiä sille uuden kodin jostain kukkapenkistä.

Lehtosinilatva tukkii jo kulkuväylän. Taustalla kasvimaan takareunan leinikit odottavat pois nyhtämistä.

Aurinkopenkissä ritarinkannukset alkavat kukkia. Tänä vuonna osa niistä yltääkin jo kunnolla aidan yli.

Aurinkopenkin pinkinkirjavaan värimaailmaan sekoittuu nyt sähäkkää sinistä. Monsteripikkusydän kukkii komeimmillaan.

Kivikkorinteessä kukkii nyt räväkän keltaisen keltamaksaruohon tasapainottajana valkomaksaruoho.

Valkomaksaruoholla on herkän pitsimäiset kukinnot.

'Elina'-pioni ei ollut sateista mokkonaankaan ja kukkii nyt kauneimmillaan. Tosin ensimmäiset kukat alkavat varmaan tämän tai huomisen aikana lakastua, mutta molemmissa on vielä yksi sivunuppu tiukasti kiinni.

Herkän pehmoinen 'Elina'.

 Ruukussa kasvava hortensiani alkaa myös aukaista ensimmäisiä kukkiaan. Taas vaaleanpunaisena, vaikka istutin sen keväällä rodomultaan ja pari kertaa se on saanut myös kahvitilkkasen. Ehkä sitä pitäisi lannoittaakin rodolannoitteella, jotta sen saisi sinistymään.

Hortensian kukinto on mielestäni tässä vaiheessa kauneimmillaan.

Särkynytsydän 'Alba' jurotti keväällä pitkään ja suvaitsee nyt vasta kukkia. Korkeuttakin kasvilla on huimat 30cm. Mutta ei se mitään, pääasia, että kukkii. Voin aivan hyvin kuvata sitä kontillani kuunliljapuskien välistä.

Ehkä ensi vuonna hän uskaltaa nostaa ujot kukkansa hieman korkeammalle.

Kukkakärpästen, kimalaisten ja kovakuoriaisten herkkupidot ovat takapihalla parhaimmillaan, kun kukassa ovat sulkavaleangervo, töyhtöangervo ja arkkiviholliseni pihlaja-angervo. Varjoliljakin alkaa aukaista ensimmäisiä kukkiaan. Hetken aikaa takapihalla on seesteisen valkoinen värimaailma.

Sulkavaleangervon kukkia on käytävä haistelemassa monta kertaa päivässä.

Töyhtöangervo alkaa pikkuhiljaa kotiutua varjopenkkiin.

Pihlaja-angervo taisi suuttua kevää kurittamisesta eikä tehnyt kuin muutaman kukinnon sinne tänne.

Kaunista heinäkuuta!