Puutarha omillaan

Tarha-alppikärhö 'Purple Dream'

Pidemmän reissun jälkeen on aina jännittävää tehdä puutarhakierros. Harmikseni täällä satoi maanantaina, jolloin olin vihdoin kotona viikon poissaolon jälkeen mutta onpa sitä ennenkin sadesäässä puutarhaa tutkittu. Isäntä toki teki minulle reissun aikana pari videokierrosta mutta eihän sellainen vastaa omin silmin nähtyjä näkymiä. Kierrokset myös keskittyivät enimmäkseen kasveihin, joiden nuppujen aukeamista eniten odotin. Yksi niistä olivat hollanninkurjenmiekat, joiden nupuissa näkyi jo pikkuisen valkoista väriä lähtiessäni. Onneksi sää oli niin viileä, että nuput aukesivat erittäin hitaasti.

Yksi hollanninkurjenmiekka 'White Excelsior' kukkii neljällä terälehdellä.

Kevätkurjenmiekkoina toissa syksynä istuttamani kurjenmiekat paljastuivat viime kesänä hollanninkurjenmiekoiksi. Kymmenestä sipulista viisi kukki viime kesänä ja vieläpä toisti temppunsa tänä vuonna. Kukat ovat minusta vähän suurempia nyt ja lehtitupsutkin rotevampia mutta muisti voi toki pettää. Mutta ainakin yksi kukista on selvästi suurempi, sillä kolmen terälehden sijaan se innostui vääntämään niitä neljä. Sen vieressä kukkii edelleen runsaasti tänä kesänä hankittu valkoinen levisia. Lisäksi levisian ja kurjenmiekan ympärillä on suunnilleen miljoona tarhakohokkia, joita luulin aiemmin keväällä etelänmunkin taimiksi. Sirkkalehtivaiheessa ne näyttivätkin samoilta mutta pian taimet alkoivat erottua paremmin toisistaan.

Voi ritarinkannus-parkaa. Auts.

Etelä-Suomen rajuilma ei yltänyt meille saakka mutta sen verran navakoita tuulenpuuskia meilläkin oli ollut että ritarinkannukset olivat revenneet juuresta poikki. En ollut muistanut sitoa niitä mitenkään kiinni ja senhän sitten tietää, kuinka käy. Kuvan ritarista pari versoa ei ollut revennyt, joten sain nostettua ne vielä pystyyn. Takapihan ritarinkannuksen kaikki versot olivat taittuneet mutta täysin poikki murtuneita ei ollut kuin muutama. Nostin ne pystyyn ja vedin tukinarun matonkuteesta, jotta ne eivät retkottaisi ihan maata vasten kotiloiden syötävänä. Aurinkopenkin ritarinkannuksille ei käynyt tällä kertaa tuulessa kuinkaan, sillä ne kuolivat talven aikana. Tuosta kuvan kaatuneesta ritarinkannuksesta keväällä ottamani jakopala ei myöskään lähtenyt kasvuun, joten eipä ollut siinäkään tukemista. Pensaat retkottivat aika hurjan näköisinä mutta ne ovat alkaneet sään poutaannuttua nostaa oksiaan pystyyn. Ritarinkannusten veroisia katastrofeja ei siis sattunut millekään muulle kasville.

Purppuraheisiangervo 'Diabolo' kukkii hurjasti.

Olen antanut 'Diabolon' kasvaa melko vapaasti, sillä se toimii juuri sopivana näkösuojana naapuriin päin. Ilmeisesti tuolla alueella ajoittain vieraileva vesimyyrä ei pidä heisiangervon juurien mausta tai sitten angervo ei vain välitä pikkuisesta juurien typistelystä, sillä ei kai puska muuten noin hyvin kasvaisi ja kukkisi. Sen kukissa käy melkoinen surina nyt. Bongasin sieltä useamman erilaisen kukkakärpäsen, kimalaisen ja mehiläisen. Kuparikuoriainenkin veti kukista pontevasti siitepölyä kitaansa. 'Diabolon' vieressä on kasvamassa keltaheisiangervo 'Dart's Gold', jonka lehdenkärkiä näkyykin ihan pikkuisen kuvan vasemmassa alanurkassa. Yhdessä niiden lehdet korostavat hienosti toisiaan sitten kun 'Dart's Gold' kasvaa suuremmaksi.

Keltaheisiangervo 'Dart's Gold' meinaa hukkua valkosipulien sekaan.

Istutin valkosipulia keltaheisiangervon ympärille vesimyyrän karkotteeksi. Nyt vain näyttää siltä, että valkosipulit ovat viihtyneet vähän turhan hyvin. Pitänee siis aloittaa valkosipulien sadonkorjuu kasvimaan sijaan kukkapenkistä. Eiköhän keltaheisiangervokin jo ala pärjäillä ilman haisevia seuralaisia. Aurinkopenkissä on toki muitakin laukkoja, jotka toivon mukaan eivät ainakaan houkuttele vesimyyriä. Ainakin suurin osa ukkolaukoista ja yksi hajulaukka on tainnut säästyä syömiseltä. Kaivoin ennen reissuun lähtöä pensasryhmästä mustilanhortensian sisään jääneitä sorjalaukka 'Mount Everestin' sipuleita pois ja hautasin muutamia nyrkinkokoisia murikoita myös aurinkopenkkiin. Sen verran vahvat aromit oli niissäkin, että luulisi myyrän vaihtavan suuntaa vauhdilla sellaisen haistaessaan.

Hajulaukka on minusta hienompi alhaalta kuin sivusta katsottuna.

Lehtolaukat kukkivat komeasti.

Lehtolaukalle on ollut todella haastavaa löytää sopivaa kasvupaikkaa. Siirsin viime kesänä ne kärhökaaripenkin laidalle sammalleimujen luo ja nyt näyttäisi siltä, että paikkavalinta on ainakin tähän asti onnistunein. Sammalleimu ei peitä matalia laukkoja ja kukinta-ajatkin menevät niillä vuorotellen. Vieressä tummalehtinen maksaruoho 'Jose Aubergine' vielä korostaa laukkojen väriä. Laukkojen kellastuvat lehdet saanee taivuteltua tarvittaessa sammalleimujen alle piiloon. Enää tarvitsee vain lisätä sammalleimua kuvan etualan laukkaryppään ympärille. Sieltä on nimittäin lähtenyt kangasajuruoho kävelemään teille tietymättömille. Kasvimaalta sen sijaan ei ole lähtenyt kävelemään mitään, kaikkialla oikein rehottaa runsaan kosteuden ansiosta.

Eipä ole tuholaiset löytäneet lehtikaalia!

Tuuli oli vähän rusikoinut pisimpiä tomaatinversoja mutta ihme kyllä isompia oksia ei ollut katkennut eikä raakileitakaan ilmeisesti pudonnut. Jo ennestäänkin repaleiset harsot olivat repeilleet irti kiinnikkeistään ja varmaan siksi myös basilikat olivat vähän suuttuneet kylmistä öistä. Jospa ne nyt toipuisivat kun sää lämpenee kunnolla.

Mitä ihmettä, onko yrttilavaan eksynyt daalia?

Ei sentään ollut daaliaa kasvimaalla, vaan aidan raosta kurkki idänunikko. Olin autuaasti unohtanut sen olemassaolon kun en kovinkaan usein aidan taakse kurki. Yrttilavan etuosassa kukkiva neilikka on ihan ruokakaupan hevi-osaston syötävien kukkien hyllystä ostettu. Siitäpä voisi halutessaan napsia kukkasia vaikka jälkiruuan koristeeksi. Komeasti oli neilikkakin tuuhettunut reissuni aikana.

Ensimmäistä kertaa kukkiva nimetön pioni.

Kuvan pioni on lähtöisin mummoni äidin kotipaikalta ja kukkii nyt ensimmäistä kertaa minulla. Pioni teki kolme vartta ja kahteen niistä tuli kukka, mikä oli minusta oikein hieno suoritus noin pieneltä taimelta. Malliltaan kukat ovat kuin 'Bowl of Beautylla' mutta väri on selvästi sitä vaaleampi jopa nyt kun on ollut niin kylmää. Yleensähän viileässä pionien kukkien värit ovat voimakkaammat kuin hellesäällä. Ensikukinnasta ei vielä kannata lähteä lajiketta varmaksi julistamaan, sillä kukkien koko, kerrannaisuus ja muoto muutenkin vakiintuvat vasta kun pionilla alkaa olla enemmän kokoa. Siispä jään mielenkiinnolla odottamaan, millaiset kukat pioni tekee ensi vuonna; säilyykö keskustan "jäätelöpallo" vai tuleeko valkoisten terälehtien sekaan lisää isoja vaaleanpunaisia, jolloin kukasta tulee kunnon hörselö? Siinäpä vasta jännitettävää! Yksi jännitettävä osuus on myös nyt ohi, sillä voin julistaa kesän ensimmäisen loistokärhön kukinnan alkaneeksi. Ja loppuneeksi. Nuppu oli raollaan kun lähdin ja palatessani kaksi terälehteä oli jo alkanut ruskettua. Onneksi isäntä otti pyynnöstäni kukasta kuvan pari päivää lähtöni jälkeen.

Päivän kärhö on 'Miss Bateman'.

Neitikin on ensikukkija, vaikka onkin ollut minulla jo monta vuotta. Hän ei vain ole suostunut kukkimaan ja välillä kasvunkin kanssa on ollut vähän niin ja näin. Nyt näyttää hyvältä, sillä kärhön lajike on sitä mitä piti ja se on kasvanutkin tänä kesänä oikein mallikkaasti. Nyt vain odotellaan tämän kesän versojen kukintaa, tuo ensimmäinen kukka kasvoi nimittäin viime kesän versoon. Toinenkin kärhö ehti matkani aikana aloittaa kukinnan mutta säästän sen seuraavaan postaukseen. Katsotaan, jos saisi taas loppukesän joka postaukseen kärhökuvan. Mutta oikein hienosti oli pärjännyt puutarha taas viikon itsekseen.

Pioneja ja kivikon kasveja

Eipä ole ennen tainnut meillä pionit kukkia vielä juhannuksena. Heti juhannuksen jälkeen ovat yleensä ensimmäiset kukat auenneet mutta tänä vuonna jo juhannusaattona oli monta kukkaa auki aurinkoisemmilla paikoilla kasvavista pioneista. Tällä hetkellä kukassa on neljä pionia, kahta eri lajiketta. Puolivarjossa kasvavat perintöpionit eivät ihan vielä kuki, mutta vaaleanpunaista väriä on jo niidenkin nupuissa näkyvissä. Katsellaanpa siis aurinkopenkin ja pensasryhmän pionikaunottaria.

Itse risteytetty 'Minna-Elina' (perintöpioni 'Elinan' ja 'Karl Rosenfieldin' jälkeläinen) ihan kukinnan alussa.

Sama pioni tänään puoliltapäivin sateen jälkeen. Tämä yksilö on pienempi kahdesta.

'Minna-Elinalla' on kiehtova tapa liukuvärjätä kukkansa kukinnan edetessä. Vasta auennut kukka on melko tumma, ehkäpä suunnilleen samaa sävyä kuin luonnonvarainen ketoneilikka mutta hyvin pian terälehtien ulkoreunat lähtevät muuttumaan lähestulkoon valkoisiksi. Lopulta tummanpinkkiä on enää terälehtien tyvillä. 'Minna-Elinan' (tai oikeastaan kahden sellaisen) kaverina kasvaa viime syksynä saamani pioni, joka on jakopalan jakopala aikoinaan isäni mummon puutarhassa kasvaneesta pionista. Se ei kuitenkaan vielä tänä vuonna kuki mutta lähti kasvuun sen verran reippaasti, että eiköhän ensi vuonna nähdä siitäkin jo ensimmäinen kukka. Näiden kolmen lisäksi samassa ryhmässä kasvaa myös toistaiseksi nimetön vaaleakukkainen ihanuus.

Tämäkin prinsessaunelma muuttuu kukinnan edetessä melkoisesti, kuten kuvasta näkyy.

Aurinkopenkin pioniryhmä. Uusin tulokas piilottelee näiden keskellä.

Viittakurjenmiekkojen kukinta-aikaan ihasteli, kuinka niiden violetit kukat sopivat upeasti aidan eteen istutettuun keltaheisiangervo 'Dart's Goldiin'. Nyt huomasin, kuinka hienosti heisiangervo tulee korostamaan 'Minna-Elinan' sävyä. Kylläpäs sattui kerrankin menemään hyvin nämä värien ryhmittelyt! Ja niin hienosti, kuin kukkineet laukat olisivat muodoltaan pioninkukkiin sopineet, leikkelin tänään kaikki pois aurinkopenkistä. Huvin vuoksi laskin kukinnot samalla ja tasan sata niitä meni lämpökompostoriin. Eiköhän sata laukankukintoa ole aivan riittävästi muutaman neliömetrin alalle?

'Dart's Gold' teki yhden kukinnonkin.

Olen kitkenyt pari päivää lemmikkejä (ja voikukkia, ratamoita, valvattia, vesiheinää sun muuta) ja todennut, että kohtuukokoisia aukkopaikkoja on sittenkin tullut myös aurinkopenkkiin. Harmillisesti osa aukoista on sen verran lähellä kookkaammaksi kasvavia kasveja, että ihan viereen ei viitsi istuttaa mitään kovin pitkäikäistä kasvia. Taktisesti istutin sinne viime kesänä mm. kaukasiantörmäkukkaa ja punahattua, mutta oletin niiden kestävän pari-kolme vuotta, jonka jälkeen ne olisivatkin saaneet heittää henkensä. Nyt on kuitenkin selvää, että kuolleen näköiset puskat todella ovat kuolleita eivätkä vain nukkumassa. Ensi kevään esikasvatuslistalle laitetaan siis jotain korkeahkoa kesäkukkaa, jolla saa täytettyä penkin taka- ja keskiosan aukkopaikkoja. Penkin etualalle istuttelin matalaa leijonankitaa mutta ne ovat niin kääpiöitä, että belliksetkin kukkivat leijonien kukkia korkeammalla. Pitää siis jättää kääpiökokoiset leijonankidat kesäkukkaruukkujen aluskasveiksi ja kehitellä jotain 20-30-senttistä kasvia etualalle, jos syksyllä ei saa jaettua talvesta selvinneistä perennoista tarpeeksi paikkaustaimia.

Pensasryhmän pioni on samaa lajiketta kuin aurinkopenkin vaaleakukkainen pioni.

Pensasryhmän pioni oli alunperinkin kuorman kookkain taimi, joten ei ihme, että se kukkii nyt ihan valtoimenaan. Laskin tänään avonaisia kukkia 19 kappaletta. Joka varressa on pääkukan lisäksi yhdestä kolmeen sivunuppua, joten kukkien yhteismäärä lähestyy varmasti viittäkymmentä ellei jopa mene yli. Pionin vierellä kukki yhdellä kukalla myös viime kesänä siirretty siperiankurjenmiekka. Sen sävy oli hitusen sinisempi mutta yhtä tumma kuin ylläolevan kuvan oikeassa reunassa kukkivilla pikkuampiaisyrteillä. Luulisin, että se sopinee myös kauniisti pionin väriin, kun ne jonain vuonna toivottavasti kukkivat yhtä aikaa. Yllätyin, että kurjenmiekka edes kukki uudella paikallaan. Sen verran se kuitenkin otti nokkiinsa siirrosta, että jäi vain hädin tuskin 30cm:n korkuiseksi. Ehkä se ensi kesään mennessä unohtaa turhat kiukuttelut.

Kurjenmiekka 'White Excelsior' ei ollutkaan keväinen versio, vaan hollanninkurjenmiekka.

Kurjenmiekat ovat totisesti yllättäneet tänä vuonna. Luulin syksyllä istuttavani keväällä kukkivaa kurjenmiekkaa ja harmittelin aika paljon, kun yksikään ei kukkinut ja lehtiäkin nousi vain muutama. Olin myös autuaasti unohtanut istuttaneeni sipuleita aurinkopenkin puolelle ja muistin vain kivikkorinteen istutuspaikat. Kolme lehtitupsua kymmenestä sipulista tuntui kovin vähäiselle. Jossain vaiheessa kevättä aloin miettiä, missä viipyvät heinätähdet, joita istutin kurjenmiekkojen kaveriksi ja päädyin sitten siihen, että kurjenmiekkamaiset lehdet taitavatkin olla heinätähtiä ja kurjenmiekat ovat vainaita. Siinä vaiheessa kun mysteerikasveista osa alkoi kasvattaa selvää kurjenmiekan kukkanuppua muistuttavaa pötkylää, suuntasin nettiin ja löysin kevätkurjenmiekan sijaan hollanninkurjenmiekka 'White Excelsiorin'. Kymmenestä sipulista neljä kukkivaa ja yksi lehtitupsu muuttuikin yhtäkkiä iloiseksi yllätykseksi. Pettymys sen sijaan oli se, että yksikään heinätähti ei suostunut nousemaan. Niitä ei sitten tarvitse jatkossa hankkia.

Hollanninkurjenmiekoista kaksi kukkivaa näkyy tässä kuvassa. Bongaatteko?

Toissa talven kellarissa viettäneet hollanninkurjenmiekat istutin viime kesänä maahan mutta niistä ei ole noussut edes pientä lehdenkärkeä. Niille kävi samoin kuin sitä edelliselle hollanninkurjenmiekkakokeilulleni, joten tämänkertaisesta onnistumisesta huolimatta taidan jättää jatkossa hollanninkurjenmiekatkin kaupan hyllylle. Kasvakoot nuo onnistuneesti talvehtineet niillä sijoillaan niin kauan kuin viihtyvät, vaikka ovatkin jokainen hassusti melkein parin metrin päässä toisistaan. Jospa joku olisi osunut sellaiseen kohtaan, että jäisi edes muutaman vuoden iloksi.

Etelänmunkki 'Blaulicht' selvästi viihtyy, kurjenmiekka seuraavana, taustalla uusi levisia ja takimmaisena loistosalvia.

Kurjenmiekan kaverina piti kasvaa sinikatanaa, jonka sekaan kurjenmiekan lehdet olisivat naamioituneet oikein hyvin. Harmillisesti vain juuri tuossa kohdassa kasvaneet katanat menivät heittämään henkensä talven aikana. Tungin tilalle ennen reissuun lähtöä hätäpäissäni muutaman lapinvuokon pikkutaimen. Pikkutaimen tosiaan, sillä niitä ei kuvasta erota eikä kovin hyvin livenäkään. Ihan läheltä katsottuna taimet sentään vielä löytyvät. Etelänmunkille kivikkorinne on kolmas asuinsija ja nyt näyttää siltä, että vihdoin sille on löytynyt mieluisa paikka, jossa se myös näyttää hyvälle. Annan sille luvan levittäytyä ihan vapaasti, jos vain niin tykkää ja taidanpa kokeilla myös sen siemenlisäystä.

Kivikkorinteestä kuoli paljon kattomehitähtiä mutta jostain syystä patiopenkissä ei tullut lainkaan tuhoja.

Patiopenkki on vielä työn alla. Alunperin siinä oli tarkoitus kasvaa pääasiassa päivänkakkaraa ja myskimalvaa mutta ne olivat liian innokkaita leviämään siemenistä. Penkin etuosan keskivaiheille istutettu komeamaksaruoho 'Herbstfreude' tuntuu pärjäävän, vaikkei kasvakaan niin komeana kuin kosteammassa mullassa olevat kaverinsa. Viime kesänä päätin vähentää päivänkakkaroita ja myskimalvoja ja korvata ne mehitähdillä. Penkin etureunasta tulikin jo oikein hyvä mutta takareunaan jäi isoja aukkopaikkoja. Nappasin tänään pari isoa mätästä kattomehitähteä penkin takaosaan, jotta saan etureunaan lisää tilaa tummemman punaiselle kivikkomehitähti 'Dark Beautylle'. Vaikka nyt on hellettä luvassa, niin tuskinpa kokonaisena multapaakkuna siirretty mehitähtirypäs paikanvaihdoksesta suuttuu. Seittimehitähtiä oli talven jäljiltä vain kaksi pientä hengissä, joten kattomehitähti, kivikkomehitähti ja pallomehiparta olkoot jatkossa patiopenkin yläosan pääkasvit. Alaosan päätähtiä ovat syyssyrikkä ja kärhöt, ja niiden välit yritän täyttää sammalleimulla. Patiopenkin kärhöistä 'Multi Blue' on herännyt, 'Hagley Hybrid' vielä uneksii.

Päivällinen tänään.

En kovin usein ruokakuvia postaile mutta tänään tuli sen verran onnistunut kokeellisen keittiön lopputulos, että laitetaan vinkiksi muillekin. Ensin laitettiin pastavesi kiehumaan. Pannulle silputtiin paketti pekonia ja sen kaveriksi erilaisia vihreitä sipuleita (tuoretta ruohosipulia, ilmasipulin vartta, purjoa pakastimesta ja valkosipulin lehtiä), kaurajuuren lehtiä, lehtikaalia sekä pakastimesta viimeiset viimevuotiset salkopavut. Kypsymisajat huomioiden toki, ei kaikkea kerralla! Kun pastat olivat melkein kypsiä, pekoni-vihersilpun sekaan kaadettiin itse tehtyä pestoa (olin tehnyt aiemmin isomman annoksen pestoa basilikasta ja lehtikaalista ja sitä laitettiin silloin tuoreeltaan pakastimeen). Lopuksi pippuria ja hitusen lisää suolaa sekä loraus sitruunanmehua, minkä jälkeen mössö sekoitettiin pastaan ja nosteltiin lautasille. Annosten päälle kukin sai raastaa oman makunsa mukaan parmesaania ja lisätä tuoretta basilikaa sekä ruohosipulin kukkia. Yllättäen myös lapset tykkäsivät.

Päivän kärhönä taas 'Purple Dream', kun ei täällä ihan vielä muita kuki.

Päivän kärhön kanssa saattaakin tulla vielä tiukkaa, sillä moni kärhö on noussut todella hitaasti. Seuraavan jutun kärhö on jo selvillä mutta sitä seuraava on täysi arvoitus. Ehkä joku kuitenkin löytyy.

Kasvun ihmeitä

Ensimmäinen helmililjan nuppu.

Kevät on kasvun ihmeiden aikaa. Ensimmäiset meistä ovat päässeet jo ihmettelemään kukkapenkeistä ilmestyviä lumikelloja ja me muutkin vähintään kylvölaatikoista nousevia alkuja tai talvehtijoiden heräämistä. Meillä saa odotella kukkapenkkien paljastumista ja piippoja vielä ainakin kuukauden päivät. Sitä ennen on kuitenkin kiva ihastella eteläisempien vyöhykkeiden kevättä. Näillä seuduilla tuntuu kuin kevät menisi nopeammin ohi. Ehkä siinä on jotain perääkin, sillä juhannukseen mennessä olemme jo melkein samalla viivalla muiden kanssa. Joka tapauksessa lumiahdistuksen iskiessä pääsee fiilistelemään kevättä ja irtautumaan hetkeksi todellisuudesta blogien kautta. Kevätkukkijoiden makuun pääsee myös kun istuttaa syksyllä kukkasipuleita, vie ne talveksi kellariin ja tuo sopivalla hetkellä sisälle kukkimaan. Aloituskuvan helmililja ei siis ole ilmestynyt kukkapenkkiini, vaan eteiseen.

Jouluruusu on kukkimisensa kukkinut ja hollanninkurjenmiekat eivät näytä edes harkitsevan moista. Kellankelmeät helmililjat toin pari päivää sitten eteiseen.

Saa olla viimeinen kerta kun haksahdan hollanninkurjenmiekkoihin, vaikka olisivat miten alessa! En vain saa niitä kukkimaan. Komeat vihreät lehdet kyllä tekevät mutta nupuista ei ole vieläkään näkynyt edes pientä aavistusta. Oli siis aika tuoda seuraava ruukku, eli helmililjat kellarista eteiseen. Pari päivää sitten niissä ei vielä näkynyt nupunkärkiä mutta ei mennyt kuin reilu vuorokausi lämpimässä ja valoisassa ja ensimmäiset nuput puskivat itsensä esille. Valkoiset lehdetkin ovat jo saaneet viherrystä. Kellarissa on vielä yhdet ruukut 'Thalia'-narsissia ja nuokkutähdikkiä. Ennen kuin niitä voi tuoda sisälle, pitää jotain saada eteisestä ulkovarastoon. Ensimmäinen siirtyjä on varmaankin jouluruusu, joka on jo ulkoillutkin parina päivänä plussakelillä.

Epätoivoisimman näköisistä pelakuista tämä ja kuvan oikealle puolelle jäävä yksilö ovat alkaneet puskea vihreää. Taustalla oleva pieni ei vielä.

Pohdiskelin kanankakkaa ja tuoretta multaa pelakuiden juurelle piilottaessani, että keväällä olisi tarpeen olla jonkinlainen logistiikka-assistentti apuna koordinoimassa kasvien siirtoja kellarista eteiseen tai sisätiloihin. Ehkä myös ammattijärjestäjälle olisi tarvetta. Tajusin nimittäin kellarissa käydessäni, että isoin pelakuulaatikko pitäisi pian saada eteiseen heräilemään ja pienempi saviruukussa kasvava pelargoni myös. Eikä haittaisi, vaikka verenpisaratkin pääsisivät valoon ja lämpimämpiin oloihin. Kuinka ihmeessä kaikki on oikein sopinut aiempina keväinä eteiseen? Mummon vanha silityslauta tuo suuren avun tilanpuutteeseen kunhan sen vain kävisi kaivelemassa varastosta, mutta mahtuvatko kaikki kasvit siltikään?

Jokunen talvehtinut hopeaputous on sittenkin hengissä, vaikka maanpäälliset osat olivat kuihtuneet. Kerrassaan mainiota!

Jäi edellisessä postauksessa esittelemättä kellarista kärhöruukusta löytynyt yllätys. Joku sipulikukkako?

Esikasvatukset alkavat viedä päivä päivältä enemmän tilaa. Koulin eilen tomaatit ensimmäisen kerran. Tässä vaiheessa istutin ne pieniin kärhöruukkuihin, jotka ovat 5*10cm:n kokoisia ja noin viitisentoista senttiä syviä. Eivät tomaatit niissä mahdu koko kevättä kasvamaan, mutta sen aikaa kuitenkin, että ehdin saada osan kasveista eteisestä ulkovarastoon ja sisältä osan eteiseen ennen kuin tomaatit kaipaavat suurempia ruukkuja. Siinä vaiheessa tomaateilla olleet ruukut vapautuvat vuorostaan jollekin toiselle kasville. Kasvien lisäksi keväisessä karusellissa pyörivät siis myös ruukut.

Kaikki kahdeksan tomaattia mahtuivat juuri sopivasti alustalleen.

Kelloköynnös on edelleen kylvöruukussaan, sillä sen kaverit eivät itäneet.

Ihan kaikkea ei tarvinnut vielä koulia. Kelloköynnökselle kaivoin vain kanankakkarakeita ruukun laidalle, sillä niitä iti loppujen lopuksi vain yksi. Uusintakylvöstä ei itänyt yhtään siementä, joten kylvin niiden ruukkuun leijonankitaa. Jos vielä päättävät itää, niin erottelen sitten aikanaan leijonankidoista. Onpahan annettu vielä kelloköynnöksillekin mahdollisuus itää, vaikka eiväthän ne enää ehdi kukintakokoon kesän aikana. Köynnöskasvirintamalla ei tänä vuonna näytä onnistuvan muutenkaan, sillä 15 kylvetystä mustasilmäsusannasta vain kaksi on itänyt. Vähän kehno itämisprosentti oli 2019 parasta ennen -päiväyksensä menettäneillä siemenillä, joten kylvin vielä kaikki viimeisetkin siemenet samoihin purkkeihin.

Ainokainen kuukausimansikan taimi on toistaiseksi hengissä.

Laatikkoon oli jäänyt myös matalaa kiinanasteria, jonka päiväys oli vuonna 2020. Multaan vaan nekin. Ja kylvölautalle viimeiset jämät viime keväänä surkeasti itäneistä samettikukan siemenistä. Silkkitassukylvöksestä ei näy idun itua, joten uskaltaa vähän rohkeammin kylvää ainakin noita vanhoja varastoja. Eiväthän ne voi viikkokausia antaa odotella itseään? Ja jotta pyöriteltävä ei varmasti loppuisi kesken, toin eteisestä osan perennakylvöistä leivinuunin päälle ottamaan alkuvauhtia. "Osa" tarkoittaa siis tässä vaiheessa kahtatoista ruukkua. En vain malttanut odotella, milloin esimerkiksi omat keijunkukkaristeytykset tai siemenkirjeestä kerätyt erikoisuudet itävät. Huvinsa kullakin.

Uunin päällä on kerrostalon mallinen idättämö.

Joku muukin on osoittanut kasvun ihmeitä, nimittäin harsosääsket. Joulukukkien mukana tuli melkoinen populaatio, jota aikani yritin listiä käsin. Esikasvatusajan lähestyessä hankin kelta-ansoja ja sainkin niillä ongelman hoidettua viikossa. Jätin ansat kuitenkin varuilta paikoilleen kun kerta liima oli vielä tarttuvaista. Muutamaan viikkoon ei tarttunut yhtään ötökkää kunnes pari päivää sitten vierashuoneessa suorastaan räjähti. Samalla huomasin, että myös keittiön ja kodinhoitohuoneen ikkunalle taimien luo alkoi eksyä harsosääskiä. Lätkäisin sinnekin pari kelta-ansaa pitämään ötökät kurissa ennen kuin ne tuhoavat pienet taimet. Ansojen perusteella ongelma on vierashuoneessa joko amarylliksen tai 'Apple Blossom' -pelargonin ruukussa, joten epäilen, että ennen kelta-ansoja lennelleet sääsket olivat munineet sinne ja nyt toukista on kuoriutunut aikuisia tihulaisia valmiina lisääntymään villisti.

Vierashuoneessa meinaa olla asukkaita.

Onneksi oli kelta-ansa jo valmiina vierashuoneessa, sillä ties missä vaiheessa olisin tajunnut harsosääskiä olevan noin paljon. Hyvällä tuurilla aikuiset sääsket eivät olisi nyt ehtineet munia uutta sukupolvea ruukkuihin. Aion kuitenkin siirtää pelakuun ja amarylliksen eteiseen heti kun saan sinne järjesteltyä lisää tilaa. Vierashuoneesta tulee sitten taas taimivauvala, jossa ei tarvitsisi sääskien häärätä. Lopuksi mennään reippaasti aiheen ohi.

Komeita auringonlaskuja on näkynyt silloin tällöin.

Tänä iltana ei iltaruskon leiskuntaa näkynyt, vaan ajokeli töistä kotiin tullessa oli varsin kurja. Teillä oli paksu kerros jäisen liukasta sohjoa ja koko ajan tuiskutti räntää. Silti jotkut hurjat vetelivät moottoritiellä reilusti yli 100km/h meidän maltillisemmin köröttelevien ohi ja vielä olemattomilla turvaväleillä. Näin ei saisi sanoa, mutta joka kerta näitä hurjapäitä nähdessäni toivon heidän menettävän autonsa hallintaa sen verran, että vähän säikähtäisivät ja kaasujalka olisi jatkossa kevyempi. Ei siis mitään onnettomuuksia, vaan ainoastaan pieni muistutus siitä, että ajokeliä on syytä kunnioittaa. Sillä, että ajaa 50 kilometrin matkan 100km/h säästää vain 7,5 minuuttia verrattuna siihen, että ajaa koko matkan 80km/h. Ja jos toteat, että "taitavana kuskina" löydätkin yllättäen itsesi penkasta, olet saattanut menettää niiden säästämiesi minuuttien lisäksi paljon muutakin. Enpähän itse moista riskiä haluaisi ottaa. Ajellaanhan siis maltilla, eikö vain.

(Konnan)koukkuja

Yksi harvoista tämän talven aurinkoisista päivistä, 22.2.2023.

Tänä talvena ei ole hirveästi aurinkoa näkynyt. Olen merkinnyt kalenteriin tammikuusta alkaen vain kahdeksalle päivälle joko aurinkoista tai puolipilvistä säätä. Muuten on ollut pilvistä ja usein vieläpä lumi- tai vesisateella höystettynä. Yleensä tammikuu on jäänyt mieleen aurinkoisena ja helmikuu pilvisempänä, joten alkanut vuosi on ollut säiden suhteen varsin poikkeuksellinen. Mieli teki tarkistaa, mikä oli tilanne viime vuonna samaan aikaan, mutta olin jossain mielenhäiriössä laittanut viime vuoden puutarhakalenterin niin hyvään talteen, etten onnistunut löytämään sitä. Todella omituista, sillä yleensä muistan tarkalleen, mihin jemmaan tallessa pidettävät asiat. Pitää viikonloppuna perehtyä tarkemmin kalenterin olinpaikan löytämiseen. Se on varmaa, että pois en ole sitä heittänyt!

Edellisen kuvan päivänä mittariin tallentui toistaiseksi tämän vuoden kovimmat pakkaset.

Tänään, 23.2. ei tarvinnut aurinkoa etsiä.

Sää muuttui nopeasti, sillä heti tänä aamulla ikkunasta näkyi vain paksua pilvipeitettä ja hentoa lumisadetta. Hiutaleiden koko vain kasvoi iltaa kohti, joten kotiin tullessani sain kahlata nilkkoja myöten lumessa. Koska lumisade ei osoittanut laantumisen merkkejä, jätin suosiolla lumityöt huomiselle. Säiden sanoisin siis tekevän epämiellyttäviä konnankoukkuja aurinkoa rakastavalle puutarhurille ja hänen kasveilleen. Mukavampia koukkuja sentään löytyy taimipurkeista. Kuukausimansikat ja basilikat eivät vielä ole itäneet, mutta löysin chilipurkista vielä pari mattimyöhäistä. Vanhat miedosta chilistä kerätyt siemenet ovat vihdoin alkaneet itää. Johan se oli aikakin, sillä ensimmäisenä itäneet taimet alkavat tunkea jo ensimmäisiä kasvulehtiä. Iloinen yllätys löytyi myös kelloköynnöspurkista, jonka siemenet unohtuivat kahdeksi vuorokaudeksi vesiastiaan lillumaan. Parista siemenestä löysin jo viime viikolla pienen juurenalun mutta en ollut varma, jaksavatko ne siltikään lähteä kasvamaan.

Oikeanpuoleinen chilin taimi näyttää vähän heiveröiseltä verrattuna vasemmanpuoleiseen koukkuun.

Ensimmäinen kelloköynnöksen taimi nousee vahvana mullasta (tai siis kasvusammalesta).

Hieman hämmentävä koukkuyllätys löytyi perennaruukuista. Kylvin siemenet sunnuntaina 19.2. ja aioin siirtää ne eilisiltana eteiseen odottelemaan ulosvientiä. Kovan pakkasen takia eteisessä oli lattianrajassa nelisen astetta lämmintä, joten se olisi ollut siemenille oikein passeli paikka odotella hankeen pääsyä. Kahdessa purkissa näkyi kuitenkin jo terhakkaita taimenalkuja, joten ainakin niiden osalta pitää muuttaa suunnitelmia lumihankeen kaivamisen osalta. Tiesin kyllä, että jotkut siemenet ovat nopeita itämään, mutta enpä osannut odottaa, että perennoja alkaisi putkahdella vain kolmessa vuorokaudessa.

Kyläneidonkielet ovat näemmä nopeita itämään. Myös tarhaillakkokylvöksestä löytyi muutamia taimia.

Illakkokylvös ei sinällään aiheuta ongelmia, sillä siinä purkissa ei ollut muita lajeja mukana. Sen sijaan kyläneidonkielen kaverina oli juurisikuria. Ehkä järkevintä olisi varovasti siirtää neidonkielet omaan purkkiinsa ja jättää sikurit itsekseen saamaan kylmäkäsittelyä. Näin sitä vaan hyvin laaditut suunnitelmat muuttuivat ja kaikki kylvökset, niin itäneet kuin itämättömät, ovat nyt lumihangen sijaan eteisen viileydessä. Huomenna töiden jälkeen kaivan itämättömät kylvökset vihdoin sinne hankeen. Toivottavasti taimia ei ole tullut useampiin lajeihin.

Eteiseen kun päästiin, niin siellä hollanninkurjenmiekat ovat alkaneet vihertyä kellarista tuonnin jälkeen. Nyt odottelen nuppuja ilmestyväksi.

Keittiössä siniset hyasintit alkavat kukkia. Lajike on 'Delft Blue'.

Toistaiseksi vaaleanpunaiset 'Pink Pearl' -hyasintit tuoksuvat sinisiä vahvemmin. Mielenkiinnolla seuraan, vahvistuuko sinisten tuoksu sitten kun ne alkavat saada kukkiaan kunnolla auki. Jostain muistelen lukeneeni, että siniset tuoksuisivat vahvimmin ja valkoiset heikoimmin vaaleanpunaisten ollessa jotain niiden välistä. Toki lajike-erojakin voi olla tuoksun voimakkuudessa.

Punaisetkin ovat vielä kukassa. Nyt tuoksuu!

Enää muutama päivä helmikuuta jäljellä ja sitten alkaa ensimmäinen kevätkuukausi. Ihanaa siitäkin huolimatta, että täällä tuskin päästään vielä pälvipaikkoja etsimään. Ehkä hanget kuitenkin alkavat jo loppukuusta painua ja säät muuttua nykyistä keväisemmiksi.