Istutussää kohdillaan!

Maanantaina kävin ohikulkiessani paikallisessa puutarhamyymälässä katsomassa, olisiko kukkasipuleille lätkäisty viimeiset aletarrat. Muuta siellä ei ollutkaan enää jäljellä kuin ukkolaukkoja, mutta hinta oli niin passeli, että ostin niitä kaksi pussillista. Kyllä 30 sipulista raskii 2 euroa pulittaa. Alkuviikolla sääennustukset näyttivät siltä, että arvelin saavani sipulit istutettua sulan maan aikaan, mutta niinpä vain päivä kerrallaan ennusteet kääntyivät ja viime yön aikana tuli 10 senttiä luntakin maahan. Ennustusten mukaan pakkanen vain kiristyy viikonloppua ja ensi viikkoa kohti, joten enää ei auttanut vitkutella, vaan kaivaa lumilapio esille ja istuttaa laukat.

Mihinkäs nämä saisi upotettua?

Suurin osa sipuleista pääsi aurinkopenkin laajennusosaan, jossa ei ollutkaan vielä kukkasipuleita. Sitten vain testaamaan, uppoaako rautalapio maahan vai pitääkö hakea rautakanki.

Maanpinta oli vain parin sentin syvyydeltä jäätynyt, joten rautalapiolla pärjättiin. Muutamaan kohtaan olin jo ennen maan jäätymistä kasannut puunlehtiä suojaksi juuri alesipuleita ajatellen ja niihin kohtiin istutus kävikin leikiten. Kieltämättä oli hassu tunne istuttaa lumen keskelle kukkasipuleita, mutta sää oli muuten oikein mainio eikä tullut edes kylmä istutuspuuhissa.

Tämä tirppa myöhästyi muuttomatkalta etelään...

Karon joka-aamuista juoksulenkkiä talon ympäri ei pieni lumikerroskaan estä. 

Jaloangervojen kuihtuneet kukat ovat kauniita noustessaan lumen keskeltä. Tämä on yksi syy siihen, miksi jätän kukkapenkit syksyllä siivoamatta. Aamulla näillä oli söpöt lumihatutkin päällään, mutta ne ehtivät tippua ennen kuin ehdin kuvaamaan.

Jos ei jostain vielä tule oikein houkuttelevia alesipuleita vastaan, niin nyt on tässäkin puutarhassa kaikki syystyöt tehty, eli kesäkausi lopetettu ja lumenkolauskausi aloitettu. Ja ihan sopivasti, sillä tässähän on rämmitty pian lokakuu loppuun ja alkaa marraskuu. Mukavaa kuunvaihdetta teille!

Talviajassa

Kellot siirrettiin jo eilen, mutta talvi huomasi tulla tänne vasta yön aikana. Maa on jäähtynyt sen verran, että höttöinen pakkaslumi jäi maahan ja koristamaan kasveja pumpulinpehmeänä kerroksena. Muutaman päivän kestäneet kovat tuulenpuuskatkin ovat laantuneet ja luonnossa on samanlaista rauhaa kuin tammikuun tyyninä pakkaspäivinä. Toivottavasti syksy jatkuisi samanlaisena ja lipuisi tästä pehmeästi talveen.

Lumihiutaleet uhmaavat painovoimaa purppuraheisiangervon riippuvilla lehdillä.

Vaaleanpunaisina söpöilevien isorikkojen terävät lehdenkärjet pilkistelevät pehmeän lumen seasta.

Karon aamuiset tassunjäljet patiolla. Luonnonkivillä ladotut kohdat erottuvat hauskasti betonilaatoista.

Lokakuun alussa maa oli vielä sen verran lämmintä, että lumi suli laattojen ja luonnonkivien päältä, mutta muuten maa oli valkoisena. Nyt lunta on tasaisesti melkein joka puolella, ainoastaan paksut reunakivet ovat pysyneet hitusen muita lämpimpämpinä.

Syysasterin kukat ovat kuin luotuja lumihiutaleiden keräämiseen. Taustalla keltaisia siperiankurjenmiekan lehtiä.

Mielessäni näen tämän kohdan sellaisena miltä se voisi näyttää muutaman vuoden päästä: siperiankurjenmiekat ja alppiruusu muodostavat suojaavan ja värikkään seinämän istumakiven taakse.

Edellisessä kuvassa näkyi osa tämän kuusen upeasta juurakosta. Kuusellako muka pintajuuret...? Ennen nämäkin peittyivät pihlaja-angervopusikkoon.

Varjokujalle johtavan köynnösportin alla oleva iso raparperilaatta on kerännyt hauskasti lunta.

Kuka kaipaa kanervia, kun on komeamaksaruohoja? Maljakossa pitkään ilahduttaneet maksaruohot päätyivät viettämään "eläkepäiviä" havujen sekaan. Muutaman varren kävin katkomassa kukkapenkistä täydennykseksi, jotta saan koko seinustalle kukat.

Sain lahjaksi pinkin marjakanervan, jonka laitoin pihdanoksien kanssa valkoiseen koriin eteistä koristamaan.

Meillä on eteiseen ovi lukossa, joten lapsetkaan eivät pääse salaa syömään marjoja. Sisällä ne ovat myös turvassa linnuilta.

Eilen sain upotettua syyskylvöruukut maahan ja levitin monta kottikärryllistä naapurien tuomia puunlehtiä kukkapenkkeihin. Oli niin kylmää, että hyvästä varustuksesta huolimatta sormet olivat kohmeessa sisälle tullessa. Olisihan tuolla ollut vielä vaikka mitä tekemistä, mutta kylmyys, märkyys ja varsinkaan lumi eivät houkuttele puuhastelemaan puutarhassa. Jäivätköhän nyt loput puutarhatyöt odottelemaan ensi kevättä?

Tervetuloa Raija lukijaksi! Toivon, että viihdyt blogini parissa!

Kevättä tekemässä

Lokakuun lopusta huolimatta sinnikkäitä kukkijoita löytyy vielä ja kun tarkkaan etsii, niin muutama puuvartinenkin yrittää pitää viimeisistä lehdistään kiinni. Viime vuonna kasvimaan nurkkaan istuttamani orvokki levitti siemeniään vähän joka puolelle ja niinpä kasvimaan käytävillä kukkiikin nyt minikokoisia orvokkeja.

Esikko kukkii iloisesti.

Jokainen myöhäissyksyn kukkija otetaan ilolla vastaan, vaikka se piileskelisi kasvimaan käytävällä kuukausimansikan lehtien alla.

Bellikset jaksavat ilahduttaa aikaisesta keväästä myöhään syksyyn.

Tänään oli sopivasti aikaa, joten päätin laittaa kasvimaata kuntoon. Kitkin melkein joka penkin, nostin satoa, keräsin etanoita ja kylvin siemeniä. Tintit sirkuttelivat metsässä. Jos ei ympärilleen katsonut, niin kylvöpuuhissa pystyi kuvittelemaan vuodenajan kevääksi. Maahan pääsi mustajuurta, uudenseelanninpinaattia, persiljaa, kehäkukkia ja kahta eri porkkanalajiketta. Viime syksynä tekemäni kylvökset eivät itämisprosenteilla päätä huimanneet (tosin eivät kevätkylvötkään), mutta jospa uusi yritys onnistuisi paremmin. Vai mitä luulette: kuinkahan mahtavat itää persiljansiemenet, joiden parasta ennen -päivä oli 09/14? Positiivinen huomio kasvimaalta on se, että maan laatu paranee koko ajan. Ensimmäisen vuoden tiivis savijankko on muuttunut kuohkeaksi mullaksi, joka on nyt tietysti litimärkää, mutta jalkapallon kokoiset savimöykyt ovat historiaa. Hiekka, kompostimulta, maatumaan jätetty kasvijäte sekä runsas matokanta ovat tehneet tehtävänsä.

Kasvimaa kaariportin alta katsottuna. Kuukausimansikat ja salvia rehottavat, ruohosipuli takareunassa on alkanut retkottaa ja pari ruusukaalia on jätetty etanoita houkuttelemaan. Niiden lehdiltä etanat saa näppärästi noukittua pois.

Nostetun sadon määrä ja koko eivät päätä huimaa: kolme porkkanan kokoista palsternakkaa ja pari kourallista mansikan kokoisia maa-artisokkia. Kovat pakkasyöt liian aikaisin palelluttivat maa-artisokkien varret kokonaan, joten mukuloidenkin kasvu tyssäsi siihen.

Vuonankaalit kasvavat hitaasti, mutta varmasti. Piti ottaa näistä isommista jo pari lehteä maistiaisiksi, mutta muistin sen vasta sisällä, joten jäivät vielä kasvamaan kokoa.

Syksy kun kuitenkin on, niin kai sitä on muutama ruskakuvakin laitettava. Niin kauan kun niitä vielä riittää. Tuuli on riepotellut puista ja pensaista melkein kaikki lehdet, mutta pari pensasta on sattunut olemaan niin hyvin tuulelta suojassa, että ovat saaneet pitää lehtensä.

Muut pensasmustikat ovat jo paljaita, mutta tämä komeamaksaruohojen kyljessä värjöttelevä 'Aino' on pirteänpunainen väriläiskä. Voikukat on edelleen täältä kitkemättä... Puolustuksekseni voin sanoa, että olen kitkenyt niitä useamman ämpärillisen muualta!

Purppuraheisiangervossa lehdet taitavat olla tiukemmassa kuin muissa kasveissa, sillä tuuli on riepotellut tätäkin välillä ihan täydellä voimalla. Sen juurelle omin avuin levittäytyneet bellikset saavat minun puolestani vapaasti vallata pensaanalusen.

Aurinkopenkin puistoatsalea 'Illusia' on vielä komeassa ruskassa. Pensasryhmän 'Illusia' on sen sijaan varistanut kaikki lehtensä.

'Laatokan Helmi' -luumu yrittää sinnikkäästi pitää viimeisistä lehdistään kiinni. Muut luumupuut luovuttivat jo.

Siirsin alkukesällä kituliaasti kasvaneen 'Mikkeli' -alppiruusun takapihalta kärhökaaripenkin uuteen osaan. Huomasin jo kesällä, että alppiruusu oli selvästi virkeämmän näköinen uudessa kodissaan ja nyt kävin tutkimassa, löytyisikö siitä kukkanuppuja. Löytyihän niitä, peräti kolme kappaletta. Takapihalle jääneestä alppiruususta löysin neljä nuppua, joten nyt toivotaan suotuisaa talvea ja ensi kevättä, jotta kaikki nuput kehittyvät kukiksi.

Kannatti siirtää alppiruusu! Ensimmäiset nuput neljään vuoteen. Kolmas nuppu on toisella puolella kasvia.

Ulkona ei ole valoisaa oikein milloinkaan, vettä tulee vähän väliä ja nyt on vielä myrskyäkin luvassa, mutta täällä ollaan silti melkein keväisissä tunnelmissa. Miten tässä malttaa vielä monta pimeää kuukautta odotella?

Ruskaa, kiviä ja kukkia

Tämä postaus onkin melkein reaaliajassa, sillä postauksen kuvat ovat pari tuntia vanhoja ja täällä tapahtuneet muutokset eiliseltä ja tältä päivältä. Aloitetaan ruskasta: löysin kerrassaan herkullisia pinkkejä ruskasävyjä parista itselleni melko uudesta tuttavuudesta.

Isorikko saa näin hauskan syysvärityksen. Näitä pitää saada ehdottomasti lisää!

Varjorikkokin on melkein yhtä hieno. Kamera ei pimeässä iltapäivässä saanut tästä ihan niin edustavaa kuvaa, miltä se luonnossa näytti.

 Siirrytään kivikkorinteeseen, jossa on yllättävän vehreää lokakuun loppupuoleksi.

Sinilemmiö on pullistellut syksyn aikana valtavasti. Näyttää siltä, että minun pitää siirtää silmäkatanat muualle ensi vuonna, jotta kaikki mahtuvat olemaan. Sinilemmiö ei nimittäin siirry tuosta mihinkään, sen huomasin jo viime kesänä, kun yritin siirtää sitä.

Kivikkorinteen vuosi sitten valmistuneessa etunurkassa matalat maksaruohot, pallomehiparrat, ketoneilikka ja kangasajuruoho ovat täyttäneet hienosti kivien välit. Valkomaksaruohon punainen väri tuo mukavasti vaihtelua.

Eilen ja tänään olen työnnellyt pari kottikärryllistä pikkukiviä rinteeseen. Sain täytettyä aika hyvin tyhjää mullosta ja peitettyä yläreunasta pilkistelevää juurimattoa, mutta varsinkin rinteen loppupäähän tarvitaan vielä ainakin samanlainen kuorma lisää kiviä.

Luonnossa pikkukivet ovat selvästi kuraisia, vaikka kuvassa näyttävät ainoastaan märiltä. Siitä se pikku hiljaa valmistuu.

Kivien kärräys kivikkorinteeseen oli kevyttä taukojumppaa, sillä varsinainen urakka oli tuoda metsän rajasta erään kuusen alta edellisten asukkaiden jättämät pyöreät kivet patiolle.

Kolmiopenkkikin sai viimein kivireunuksen. Jospa hakkeet ja mullat pysyisivät nyt vähän paremmin kukkapenkin puolella lintujen etsiessä syötävää. Tuolle nurmikon nurkalle laatoituksen ja luonnonkivipolun kulmauksessa minulla on jo suunnitelmanpoikanen tulossa.

Kolmiopenkin takareunan varjoisimpiin kohtiin laitoin kuusen alla sammaloituneet kivet.

Pari kivenmurikkaa löysi paikan kärhökaaripenkin alareunasta. Uusi työmaa siis aloitettu. Jospa joskus kivireunus korvaisi kasvimaan puolelta lahonneen tuoksuvatukkapunoksenkin.

Sain myös aikaiseksi leikata etupihan siperianpihdasta muutamia kulkureitille häiritsevästi tunkevia oksia. Niistä sain näppärästi havut julkisivun kukkalaatikoiden tilalle. Viime talvena pärjättiin pelkillä havuilla ja valosarjalla, joten ehkä tämäkin talvi mennään samalla systeemillä. Tai jos tulee tarjouksesta kanervia vastaan, niin voihan niitä työnnellä havujen sekaan.

Tänä vuonna on täällä päin myyräkannan huippu. Muutama myyrä ollaan saatu liiteristä loukkuun, mutta yhden kanssa meillä on ollut melkein kolmen viikon taisto nurmikosta. Minä käyn tallomassa tunnelit umpeen ja myyrä jossain välissä kaivaa lisää. Olen tökkinyt talikollakin käytävien kohdalta, mutta ilmiselvästi mokoma tihulainen on onnistunut väistämään piikit. Kukkapenkissä en ole vielä huomannut käytäviä, enkä muuallakaan pihalla.

Kuvan yläreunan käytävänpätkän päähän myyrä kerää aina pienen multakasan. Ilmeisesti kivien ja nurmikon välissä oleva muovi on toistaiseksi estänyt myyrän etenemisen kukkapenkkiin. Onneksi tuolla kohdalla on vain pikkusydäntä ja kesäkukkien jämät. Vähän kauempana on purppuraheisiangervo ja koivuangervoja, jotka lienee viisain suojata tiheällä verkolla.

Meiltä löytyy myös kevätkuk... SYYSkukkijoita. Pari esikkoa aloittelee kukintaa ja löysinpä nuppuja yhdestä jouluruusustakin.

Kevättalvella huonekasviksi ostettu esikko kukki jo aiemmin syksyllä ja jatkaa edelleen.

Alkukesällä puutarhatapahtumasta ostamani violetti esikko on myös innostunut kukkimaan.

Viime vuoden joulukukkana ollut jouluruusu on tehnyt muutamia pikkuruisia nuppuja. Niitä on siellä useampiakin. Sievä lupaus keväästä!

Kuten varmaan rivien välistä luittekin, niin pari viikkoa kestänyt flunssa on vihdoin parantunut eikä vienyt puutarhaintoa, vaikka masentavan pimeät syyskelit tekevät parhaansa puutarhurin lannistamiseksi. Oikeastaan tarmoa on kaksinverroin, sillä pitäähän köhimiseen hukattu aika saada kiinni ennen talven tuloa! Iloista viikon jatkoa!

Kiinalainen pumpulipilvi

Pimeä syksy vaatii jotain kaunista... kuten kärhöjä! Esittelen tällä kertaa pitkään ostoslistallani olleen mantsuriankärhön, jonka hankin toissakesänä. Sen hankinta kannatti ehdottomasti, vaikkei se kuulukaan isokukkaisiin loistokärhöihin, joihin olen toivottoman ihastunut.

Kuka ei pitäisi näin kauniista kukkapilvestä?

Mantsuriankärhön nuput ovat kuin minikokoisia, limenvihreitä tulppaaneja. Meillä ensimmäiset kukat aukeavat heinäkuun puolivälissä.

Kun kukkia alkaa olla useampia auki, alkaa mantsuriankärhön ihana tuoksu levitä lähiympäristöön. Tuoksussa on minusta paljon hunajaa ja pieni ripaus anista.

Pari päivää ja avonaisten kukkien määrä on vähintään tuplaantunut.

Parin vuoden kasvatuskokemuksella olen huomannut mantsuriankärhön kasvavan alkuun tuesta välittämättä ja vasta korkeammalla olevat lehdet alkavat kiertyä tukeen. Pohjois-Kiinasta kotoisin oleva mantsuriankärhö kasvaa 1-3 metriä korkeaksi ja menestyy jopa VI-vyöhykkeellä. Mantsuriankärhö kukkii saman vuoden versoilla, joten ei haittaa, vaikka versot paleltuisivat joka vuosi maanrajasta.

Kärhön alaosan lehtiruodit sojottavat jäykkinä suoraan sivuille ja vasta ylempänä olevat lehdet alkavat hakea tukea muista versoista tai tukiverkoista.

Komeimmillaan kärhö kukki tänä vuonna elokuun puolivälissä. Jokohan ensi kesänä tämä pilvenhattara jaksaa peittää koko valaisimen?

Mantsuriankärhö istutetaan samaan tapaan kuin muutkin ohutjuuriset kärhöt, eli maan pintaan. Se on kasvualustansa suhteen vaatimaton, mutta viihtyy toki parhaiten syvämultaisessa, laadukkaassa kasvualustassa auringossa tai puolivarjossa. Aurinkoisella paikalla kukinta on runsainta ja aurinko ilmeisesti myös vahvistaa tuoksua. Liekö tarpeellista, mutta itse peitin taimen tyven karkealla hiekalla samaan tapaan kuin loistokärhöjä istuttaessani. Ei siitä varmasti haittaa ole ollut, sillä kärhö on viihtynyt nämä pari kesää vallan mainiosti.

Rumaan lamppuun ei enää kiinnitä yhtään huomiota kun sillä on näin kaunit koristukset.

Ja loppuun hieman kesän lämpöä elokuun alkupuolelta!

Lämpöä koleisiin syyspäiviin!

Peto paprikahuoneessa

Sisälle nostamani chilit ja paprikat ovat olleet erityistarkkailussa, sillä aina ennen ne ovat keränneet hirmuisen määrän kirvoja. Olen ottanut tavaksi tarkistaa kasvit mahdollisimman usein, jotta kirvojen määrä pysyisi edes maltillisena. Kuten aina ennenkin, ongelma on taas räjähtämässä käsiin. Viskasin jo 'Patio Red' -paprikan kirvoineen ulos, sillä se kypsyttikin viimeiset kaksi raakilettaan ennätysajassa.

Yksi pakkasyö takana 'Patio Redillä'. Ihme, etteivät lehdet ole jo tippuneet.

Yksi chileistä suuttui jostain ja päätti tiputtaa kaikki lehtensä, joten siitä ei tarvitse kirvojakaan metsästää. Toinenkin chili on pudotellut paljon lehtiään, mutta on siinä vielä jonkun verran lehtiä jäljelläkin. Kuten myös kirvoja. Suippopaprikoissa on myös paljon kirvoja, mutta sieltä löytyi myös oikea talvettajan unelma-apuri: harsokorennon toukka. Seurasin sen puuhastelua pitkään ja kyllä se aika monta kirvaa saikin saaliiksi.

Kirvojen kauhu ja potentiaaliset saalisehdokkaat.

Reipasta ravistelua ötökkätyyliin. Toukka ruiskuttaa saaliiseensa ruuansulatusnestettä, joka hajottaa saaliin sisukset. Kaverit jäivät kai pitämään muistotilaisuutta uhriksi joutuneelle...

Toukka oli jo aika kookas, joten se on tuskin kovin kauaa apunani kirvoja metsästämässä ennen koteloitumistaan. Montakohan kirvaa se on paprikoista ja chileistä jo syönyt? Tutkin asiaa ja sain tietää, että yksi harsokorennon toukka voi syödä jopa 400-600 kirvaa! Aika huikea määrä.

Toukka imee saaliinsa nestemäisen sisuksen. Tässä kirva on jo melkein kuiviin imetty. Muilla kirvoilla ei ollut vieläkään kiire karkuun. Ihmeellisen huono huomiokyky niillä on.

Jätin hyvää hyvyyttäni toukalle joitakin kirvoja, mutta kaikki siivelliset litistelin pois, etteivät leviä ihan niin helposti muihin kasveihin. Muita kasveja siinä huoneessa ei nyt olekaan kuin nämä kirvamagneetit ja verililjapuu. Luotan siihen, että kirvat pysyvät mieluummin paprikoissa kuin lähtevät vaeltamaan verililjapuuhun, josta ne on helppo värinsäkin puolesta huomata ja pyyhkiä pois.